commit edc51278fbfafff7c043050fedbc9cf00963fbbb
parent 1770917bbc479e410f1999c5eef027374f785b55
Author: aabacchus <ben@bvnf.space>
Date: Mon, 27 Dec 2021 19:48:13 +0000
books/kalevala.txt: fix git unicode handling
Diffstat:
2 files changed, 22847 insertions(+), 22847 deletions(-)
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
@@ -0,0 +1 @@
+books/kalevala.txt diff
diff --git a/books/kalevala.txt b/books/kalevala.txt
@@ -1,23100 +1,23100 @@
- Ensimmäinen runo
+Ensimmäinen runo
- Mieleni minun tekevi,
- aivoni ajattelevi
- lähteäni laulamahan,
- saa'ani sanelemahan,
- sukuvirttä suoltamahan,
- lajivirttä laulamahan.
- Sanat suussani sulavat,
- puhe'et putoelevat,
- kielelleni kerkiävät,
- hampahilleni hajoovat.
- Veli kulta, veikkoseni,
- kaunis kasvinkumppalini!
- Lähe nyt kanssa laulamahan,
- saa kera sanelemahan
- yhtehen yhyttyämme,
- kahta'alta käytyämme!
- Harvoin yhtehen yhymme,
- saamme toinen toisihimme
- näillä raukoilla rajoilla,
- poloisilla Pohjan mailla.
- Lyökämme käsi kätehen,
- sormet sormien lomahan,
- lauloaksemme hyviä,
- parahia pannaksemme,
- kuulla noien kultaisien,
- tietä mielitehtoisien,
- nuorisossa nousevassa,
- kansassa kasuavassa:
- noita saamia sanoja,
- virsiä virittämiä
- vyöltä vanhan Väinämöisen,
- alta ahjon Ilmarisen,
- päästä kalvan Kaukomielen,
- Joukahaisen jousen tiestä,
- Pohjan peltojen periltä,
- Kalevalan kankahilta.
- Niit' ennen isoni lauloi
- kirvesvartta vuollessansa;
- niitä äitini opetti
- väätessänsä värttinätä,
- minun lasna lattialla
- eessä polven pyöriessä,
- maitopartana pahaisna,
- piimäsuuna pikkaraisna.
- Sampo ei puuttunut sanoja
- eikä Louhi luottehia:
- vanheni sanoihin sampo,
- katoi Louhi luottehisin,
- virsihin Vipunen kuoli,
- Lemminkäinen leikkilöihin.
- Viel' on muitaki sanoja,
- ongelmoita oppimia:
- tieohesta tempomia,
- kanervoista katkomia,
- risukoista riipomia,
- vesoista vetelemiä,
- päästä heinän hieromia,
- raitiolta ratkomia,
- paimenessa käyessäni,
- lasna karjanlaitumilla,
- metisillä mättähillä,
- kultaisilla kunnahilla,
- mustan Muurikin jälessä,
- Kimmon kirjavan keralla.
- Vilu mulle virttä virkkoi,
- sae saatteli runoja.
- Virttä toista tuulet toivat,
- meren aaltoset ajoivat.
- Linnut liitteli sanoja,
- puien latvat lausehia.
- Ne minä kerälle käärin,
- sovittelin sommelolle.
- Kerän pistin kelkkahani,
- sommelon rekoseheni;
- ve'in kelkalla kotihin,
- rekosella riihen luoksi;
- panin aitan parven päähän
- vaskisehen vakkasehen.
- Viikon on virteni vilussa,
- kauan kaihossa sijaisnut.
- Veänkö vilusta virret,
- lapan laulut pakkasesta,
- tuon tupahan vakkaseni,
- rasian rahin nenähän,
- alle kuulun kurkihirren,
- alle kaunihin katoksen,
- aukaisen sanaisen arkun,
- virsilippahan viritän,
- kerittelen pään kerältä,
- suorin solmun sommelolta?
- Niin laulan hyvänki virren,
- kaunihinki kalkuttelen
- ruoalta rukihiselta,
- oluelta ohraiselta.
- Kun ei tuotane olutta,
- tarittane taarivettä,
- laulan suulta laihemmalta,
- vetoselta vierettelen
- tämän iltamme iloksi,
- päivän kuulun kunniaksi,
- vaiko huomenen huviksi,
- uuen aamun alkeheksi.
+Mieleni minun tekevi,
+aivoni ajattelevi
+lähteäni laulamahan,
+saa'ani sanelemahan,
+sukuvirttä suoltamahan,
+lajivirttä laulamahan.
+Sanat suussani sulavat,
+puhe'et putoelevat,
+kielelleni kerkiävät,
+hampahilleni hajoovat.
+Veli kulta, veikkoseni,
+kaunis kasvinkumppalini!
+Lähe nyt kanssa laulamahan,
+saa kera sanelemahan
+yhtehen yhyttyämme,
+kahta'alta käytyämme!
+Harvoin yhtehen yhymme,
+saamme toinen toisihimme
+näillä raukoilla rajoilla,
+poloisilla Pohjan mailla.
+Lyökämme käsi kätehen,
+sormet sormien lomahan,
+lauloaksemme hyviä,
+parahia pannaksemme,
+kuulla noien kultaisien,
+tietä mielitehtoisien,
+nuorisossa nousevassa,
+kansassa kasuavassa:
+noita saamia sanoja,
+virsiä virittämiä
+vyöltä vanhan Väinämöisen,
+alta ahjon Ilmarisen,
+päästä kalvan Kaukomielen,
+Joukahaisen jousen tiestä,
+Pohjan peltojen periltä,
+Kalevalan kankahilta.
+Niit' ennen isoni lauloi
+kirvesvartta vuollessansa;
+niitä äitini opetti
+väätessänsä värttinätä,
+minun lasna lattialla
+eessä polven pyöriessä,
+maitopartana pahaisna,
+piimäsuuna pikkaraisna.
+Sampo ei puuttunut sanoja
+eikä Louhi luottehia:
+vanheni sanoihin sampo,
+katoi Louhi luottehisin,
+virsihin Vipunen kuoli,
+Lemminkäinen leikkilöihin.
+Viel' on muitaki sanoja,
+ongelmoita oppimia:
+tieohesta tempomia,
+kanervoista katkomia,
+risukoista riipomia,
+vesoista vetelemiä,
+päästä heinän hieromia,
+raitiolta ratkomia,
+paimenessa käyessäni,
+lasna karjanlaitumilla,
+metisillä mättähillä,
+kultaisilla kunnahilla,
+mustan Muurikin jälessä,
+Kimmon kirjavan keralla.
+Vilu mulle virttä virkkoi,
+sae saatteli runoja.
+Virttä toista tuulet toivat,
+meren aaltoset ajoivat.
+Linnut liitteli sanoja,
+puien latvat lausehia.
+Ne minä kerälle käärin,
+sovittelin sommelolle.
+Kerän pistin kelkkahani,
+sommelon rekoseheni;
+ve'in kelkalla kotihin,
+rekosella riihen luoksi;
+panin aitan parven päähän
+vaskisehen vakkasehen.
+Viikon on virteni vilussa,
+kauan kaihossa sijaisnut.
+Veänkö vilusta virret,
+lapan laulut pakkasesta,
+tuon tupahan vakkaseni,
+rasian rahin nenähän,
+alle kuulun kurkihirren,
+alle kaunihin katoksen,
+aukaisen sanaisen arkun,
+virsilippahan viritän,
+kerittelen pään kerältä,
+suorin solmun sommelolta?
+Niin laulan hyvänki virren,
+kaunihinki kalkuttelen
+ruoalta rukihiselta,
+oluelta ohraiselta.
+Kun ei tuotane olutta,
+tarittane taarivettä,
+laulan suulta laihemmalta,
+vetoselta vierettelen
+tämän iltamme iloksi,
+päivän kuulun kunniaksi,
+vaiko huomenen huviksi,
+uuen aamun alkeheksi.
- Noin kuulin saneltavaksi,
- tiesin virttä tehtäväksi:
- yksin meillä yöt tulevat,
- yksin päivät valkeavat;
- yksin syntyi Väinämöinen,
- ilmestyi ikirunoja
- kapehesta kantajasta,
- Ilmattaresta emosta.
- Olipa impi, ilman tyttö,
- kave luonnotar korea.
- Piti viikoista pyhyyttä,
- iän kaiken impeyttä
- ilman pitkillä pihoilla,
- tasaisilla tanterilla.
- Ikävystyi aikojansa,
- ouostui elämätänsä,
- aina yksin ollessansa,
- impenä eläessänsä
- ilman pitkillä pihoilla,
- avaroilla autioilla.
- Jop' on astuiksen alemma,
- laskeusi lainehille,
- meren selvälle selälle,
- ulapalle aukealle.
- Tuli suuri tuulen puuska,
- iästä vihainen ilma;
- meren kuohuille kohotti,
- lainehille laikahutti.
- Tuuli neittä tuuitteli,
- aalto impeä ajeli
- ympäri selän sinisen,
- lakkipäien lainehien:
- tuuli tuuli kohtuiseksi,
- meri paksuksi panevi.
- Kantoi kohtua kovoa,
- vatsantäyttä vaikeata
- vuotta seitsemän satoa,
- yheksän yrön ikeä;
- eikä synny syntyminen,
- luovu luomatoin sikiö.
- Vieri impi veen emona.
- Uipi iät, uipi lännet,
- uipi luotehet, etelät,
- uipi kaikki ilman rannat
- tuskissa tulisen synnyn,
- vatsanvaivoissa kovissa;
- eikä synny syntyminen,
- luovu luomatoin sikiö.
- Itkeä hyryttelevi;
- sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Voi poloinen, päiviäni,
- lapsi kurja, kulkuani!
- Jo olen joutunut johonki:
- iäkseni ilman alle,
- tuulen tuuiteltavaksi,
- aaltojen ajeltavaksi
- näillä väljillä vesillä,
- lake'illa lainehilla!
- "Parempi olisi ollut
- ilman impenä eleä,
- kuin on nyt tätä nykyä
- vierähellä veen emona:
- vilu tääll' on ollakseni,
- vaiva värjätelläkseni,
- aalloissa asuakseni,
- veessä vierielläkseni.
- "Oi Ukko, ylijumala,
- ilman kaiken kannattaja!
- Tule tänne tarvittaissa,
- käy tänne kutsuttaessa!
- Päästä piika pintehestä,
- vaimo vatsanvääntehestä!
- Käy pian, välehen jou'u,
- välehemmin tarvitahan!"
- Kului aikoa vähäisen,
- pirahteli pikkaraisen.
- Tuli sotka, suora lintu;
- lenteä lekuttelevi
- etsien pesän sijoa,
- asuinmaata arvaellen.
- Lenti iät, lenti lännet,
- lenti luotehet, etelät.
- Ei löyä tiloa tuota,
- paikkoa pahintakana,
- kuhun laatisi pesänsä,
- ottaisi olosijansa.
- Liitelevi, laatelevi;
- arvelee, ajattelevi:
- "Teenkö tuulehen tupani,
- aalloillen asuinsijani?
- Tuuli kaatavi tupasen,
- aalto vie asuinsijani."
- Niin silloin ve'en emonen,
- veen emonen, ilman impi,
- nosti polvea merestä,
- lapaluuta lainehesta
- sotkalle pesän sijaksi,
- asuinmaaksi armahaksi.
- Tuo sotka, sorea lintu,
- liiteleikse, laateleikse.
- Keksi polven veen emosen
- sinerväisellä selällä;
- luuli heinämättähäksi,
- tuoreheksi turpeheksi.
- Lentelevi, liitelevi,
- päähän polven laskeuvi.
- Siihen laativi pesänsä,
- muni kultaiset munansa:
- kuusi kultaista munoa,
- rautamunan seitsemännen.
- Alkoi hautoa munia,
- päätä polven lämmitellä.
- Hautoi päivän, hautoi toisen,
- hautoi kohta kolmannenki.
- Jopa tuosta veen emonen,
- veen emonen, ilman impi,
- tuntevi tulistuvaksi,
- hipiänsä hiiltyväksi;
- luuli polvensa palavan,
- kaikki suonensa sulavan.
- Vavahutti polveansa,
- järkytti jäseniänsä:
- munat vierähti vetehen,
- meren aaltohon ajaikse;
- karskahti munat muruiksi,
- katkieli kappaleiksi.
- Ei munat mutahan joua,
- siepalehet veen sekahan.
- Muuttuivat murut hyviksi,
- kappalehet kaunoisiksi:
- munasen alainen puoli
- alaiseksi maaemäksi,
- munasen yläinen puoli
- yläiseksi taivahaksi;
- yläpuoli ruskeaista
- päivöseksi paistamahan,
- yläpuoli valkeaista,
- se kuuksi kumottamahan;
- mi munassa kirjavaista,
- ne tähiksi taivahalle,
- mi munassa mustukaista,
- nepä ilman pilvilöiksi.
- Ajat eellehen menevät,
- vuoet tuota tuonnemmaksi
- uuen päivän paistaessa,
- uuen kuun kumottaessa.
- Aina uipi veen emonen,
- veen emonen, ilman impi,
- noilla vienoilla vesillä,
- utuisilla lainehilla,
- eessänsä vesi vetelä,
- takanansa taivas selvä.
- Jo vuonna yheksäntenä,
- kymmenentenä kesänä
- nosti päätänsä merestä,
- kohottavi kokkoansa.
- Alkoi luoa luomiansa,
- saautella saamiansa
- selvällä meren selällä,
- ulapalla aukealla.
- Kussa kättä käännähytti,
- siihen niemet siivoeli;
- kussa pohjasi jalalla,
- kalahauat kaivaeli;
- kussa ilman kuplistihe,
- siihen syöverit syventi.
- Kylin maahan kääntelihe:
- siihen sai sileät rannat;
- jaloin maahan kääntelihe:
- siihen loi lohiapajat;
- pä'in päätyi maata vasten:
- siihen laitteli lahelmat.
- Ui siitä ulomma maasta,
- seisattelihe selälle:
- luopi luotoja merehen,
- kasvatti salakaria
- laivan laskemasijaksi,
- merimiesten pään menoksi.
- Jo oli saaret siivottuna,
- luotu luotoset merehen,
- ilman pielet pistettynä,
- maat ja manteret sanottu,
- kirjattu kivihin kirjat,
- veetty viivat kallioihin.
- Viel' ei synny Väinämöinen,
- ilmau ikirunoja.
- Vaka vanha Väinämöinen
- kulki äitinsä kohussa
- kolmekymmentä keseä,
- yhen verran talviaki,
- noilla vienoilla vesillä,
- utuisilla lainehilla.
- Arvelee, ajattelevi,
- miten olla, kuin eleä
- pimeässä piilossansa,
- asunnossa ahtahassa,
- kuss' ei konsa kuuta nähnyt
- eikä päiveä havainnut.
- Sanovi sanalla tuolla,
- lausui tuolla lausehella:
- "Kuu, keritä, päivyt, päästä,
- otava, yhä opeta
- miestä ouoilta ovilta,
- veräjiltä vierahilta,
- näiltä pieniltä pesiltä,
- asunnoilta ahtahilta!
- Saata maalle matkamiestä,
- ilmoillen inehmon lasta,
- kuuta taivon katsomahan,
- päiveä ihoamahan,
- otavaista oppimahan,
- tähtiä tähyämähän!"
- Kun ei kuu kerittänynnä
- eikä päivyt päästänynnä,
- ouosteli aikojansa,
- tuskastui elämätänsä:
- liikahutti linnan portin
- sormella nimettömällä,
- lukon luisen luikahutti
- vasemmalla varpahalla;
- tuli kynsin kynnykseltä,
- polvin porstuan ovelta.
- Siitä suistui suin merehen,
- käsin kääntyi lainehesen;
- jääpi mies meren varahan,
- uros aaltojen sekahan.
- Virui siellä viisi vuotta,
- sekä viisi jotta kuusi,
- vuotta seitsemän, kaheksan.
- Seisottui selälle viimein,
- niemelle nimettömälle,
- manterelle puuttomalle.
- Polvin maasta ponnistihe,
- käsivarsin käännältihe.
- Nousi kuuta katsomahan,
- päiveä ihoamahan,
- otavaista oppimahan,
- tähtiä tähyämähän.
- Se oli synty Väinämöisen,
- rotu rohkean runojan
- kapehesta kantajasta,
- Ilmattaresta emosta.
+Noin kuulin saneltavaksi,
+tiesin virttä tehtäväksi:
+yksin meillä yöt tulevat,
+yksin päivät valkeavat;
+yksin syntyi Väinämöinen,
+ilmestyi ikirunoja
+kapehesta kantajasta,
+Ilmattaresta emosta.
+Olipa impi, ilman tyttö,
+kave luonnotar korea.
+Piti viikoista pyhyyttä,
+iän kaiken impeyttä
+ilman pitkillä pihoilla,
+tasaisilla tanterilla.
+Ikävystyi aikojansa,
+ouostui elämätänsä,
+aina yksin ollessansa,
+impenä eläessänsä
+ilman pitkillä pihoilla,
+avaroilla autioilla.
+Jop' on astuiksen alemma,
+laskeusi lainehille,
+meren selvälle selälle,
+ulapalle aukealle.
+Tuli suuri tuulen puuska,
+iästä vihainen ilma;
+meren kuohuille kohotti,
+lainehille laikahutti.
+Tuuli neittä tuuitteli,
+aalto impeä ajeli
+ympäri selän sinisen,
+lakkipäien lainehien:
+tuuli tuuli kohtuiseksi,
+meri paksuksi panevi.
+Kantoi kohtua kovoa,
+vatsantäyttä vaikeata
+vuotta seitsemän satoa,
+yheksän yrön ikeä;
+eikä synny syntyminen,
+luovu luomatoin sikiö.
+Vieri impi veen emona.
+Uipi iät, uipi lännet,
+uipi luotehet, etelät,
+uipi kaikki ilman rannat
+tuskissa tulisen synnyn,
+vatsanvaivoissa kovissa;
+eikä synny syntyminen,
+luovu luomatoin sikiö.
+Itkeä hyryttelevi;
+sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Voi poloinen, päiviäni,
+lapsi kurja, kulkuani!
+Jo olen joutunut johonki:
+iäkseni ilman alle,
+tuulen tuuiteltavaksi,
+aaltojen ajeltavaksi
+näillä väljillä vesillä,
+lake'illa lainehilla!
+"Parempi olisi ollut
+ilman impenä eleä,
+kuin on nyt tätä nykyä
+vierähellä veen emona:
+vilu tääll' on ollakseni,
+vaiva värjätelläkseni,
+aalloissa asuakseni,
+veessä vierielläkseni.
+"Oi Ukko, ylijumala,
+ilman kaiken kannattaja!
+Tule tänne tarvittaissa,
+käy tänne kutsuttaessa!
+Päästä piika pintehestä,
+vaimo vatsanvääntehestä!
+Käy pian, välehen jou'u,
+välehemmin tarvitahan!"
+Kului aikoa vähäisen,
+pirahteli pikkaraisen.
+Tuli sotka, suora lintu;
+lenteä lekuttelevi
+etsien pesän sijoa,
+asuinmaata arvaellen.
+Lenti iät, lenti lännet,
+lenti luotehet, etelät.
+Ei löyä tiloa tuota,
+paikkoa pahintakana,
+kuhun laatisi pesänsä,
+ottaisi olosijansa.
+Liitelevi, laatelevi;
+arvelee, ajattelevi:
+"Teenkö tuulehen tupani,
+aalloillen asuinsijani?
+Tuuli kaatavi tupasen,
+aalto vie asuinsijani."
+Niin silloin ve'en emonen,
+veen emonen, ilman impi,
+nosti polvea merestä,
+lapaluuta lainehesta
+sotkalle pesän sijaksi,
+asuinmaaksi armahaksi.
+Tuo sotka, sorea lintu,
+liiteleikse, laateleikse.
+Keksi polven veen emosen
+sinerväisellä selällä;
+luuli heinämättähäksi,
+tuoreheksi turpeheksi.
+Lentelevi, liitelevi,
+päähän polven laskeuvi.
+Siihen laativi pesänsä,
+muni kultaiset munansa:
+kuusi kultaista munoa,
+rautamunan seitsemännen.
+Alkoi hautoa munia,
+päätä polven lämmitellä.
+Hautoi päivän, hautoi toisen,
+hautoi kohta kolmannenki.
+Jopa tuosta veen emonen,
+veen emonen, ilman impi,
+tuntevi tulistuvaksi,
+hipiänsä hiiltyväksi;
+luuli polvensa palavan,
+kaikki suonensa sulavan.
+Vavahutti polveansa,
+järkytti jäseniänsä:
+munat vierähti vetehen,
+meren aaltohon ajaikse;
+karskahti munat muruiksi,
+katkieli kappaleiksi.
+Ei munat mutahan joua,
+siepalehet veen sekahan.
+Muuttuivat murut hyviksi,
+kappalehet kaunoisiksi:
+munasen alainen puoli
+alaiseksi maaemäksi,
+munasen yläinen puoli
+yläiseksi taivahaksi;
+yläpuoli ruskeaista
+päivöseksi paistamahan,
+yläpuoli valkeaista,
+se kuuksi kumottamahan;
+mi munassa kirjavaista,
+ne tähiksi taivahalle,
+mi munassa mustukaista,
+nepä ilman pilvilöiksi.
+Ajat eellehen menevät,
+vuoet tuota tuonnemmaksi
+uuen päivän paistaessa,
+uuen kuun kumottaessa.
+Aina uipi veen emonen,
+veen emonen, ilman impi,
+noilla vienoilla vesillä,
+utuisilla lainehilla,
+eessänsä vesi vetelä,
+takanansa taivas selvä.
+Jo vuonna yheksäntenä,
+kymmenentenä kesänä
+nosti päätänsä merestä,
+kohottavi kokkoansa.
+Alkoi luoa luomiansa,
+saautella saamiansa
+selvällä meren selällä,
+ulapalla aukealla.
+Kussa kättä käännähytti,
+siihen niemet siivoeli;
+kussa pohjasi jalalla,
+kalahauat kaivaeli;
+kussa ilman kuplistihe,
+siihen syöverit syventi.
+Kylin maahan kääntelihe:
+siihen sai sileät rannat;
+jaloin maahan kääntelihe:
+siihen loi lohiapajat;
+pä'in päätyi maata vasten:
+siihen laitteli lahelmat.
+Ui siitä ulomma maasta,
+seisattelihe selälle:
+luopi luotoja merehen,
+kasvatti salakaria
+laivan laskemasijaksi,
+merimiesten pään menoksi.
+Jo oli saaret siivottuna,
+luotu luotoset merehen,
+ilman pielet pistettynä,
+maat ja manteret sanottu,
+kirjattu kivihin kirjat,
+veetty viivat kallioihin.
+Viel' ei synny Väinämöinen,
+ilmau ikirunoja.
+Vaka vanha Väinämöinen
+kulki äitinsä kohussa
+kolmekymmentä keseä,
+yhen verran talviaki,
+noilla vienoilla vesillä,
+utuisilla lainehilla.
+Arvelee, ajattelevi,
+miten olla, kuin eleä
+pimeässä piilossansa,
+asunnossa ahtahassa,
+kuss' ei konsa kuuta nähnyt
+eikä päiveä havainnut.
+Sanovi sanalla tuolla,
+lausui tuolla lausehella:
+"Kuu, keritä, päivyt, päästä,
+otava, yhä opeta
+miestä ouoilta ovilta,
+veräjiltä vierahilta,
+näiltä pieniltä pesiltä,
+asunnoilta ahtahilta!
+Saata maalle matkamiestä,
+ilmoillen inehmon lasta,
+kuuta taivon katsomahan,
+päiveä ihoamahan,
+otavaista oppimahan,
+tähtiä tähyämähän!"
+Kun ei kuu kerittänynnä
+eikä päivyt päästänynnä,
+ouosteli aikojansa,
+tuskastui elämätänsä:
+liikahutti linnan portin
+sormella nimettömällä,
+lukon luisen luikahutti
+vasemmalla varpahalla;
+tuli kynsin kynnykseltä,
+polvin porstuan ovelta.
+Siitä suistui suin merehen,
+käsin kääntyi lainehesen;
+jääpi mies meren varahan,
+uros aaltojen sekahan.
+Virui siellä viisi vuotta,
+sekä viisi jotta kuusi,
+vuotta seitsemän, kaheksan.
+Seisottui selälle viimein,
+niemelle nimettömälle,
+manterelle puuttomalle.
+Polvin maasta ponnistihe,
+käsivarsin käännältihe.
+Nousi kuuta katsomahan,
+päiveä ihoamahan,
+otavaista oppimahan,
+tähtiä tähyämähän.
+Se oli synty Väinämöisen,
+rotu rohkean runojan
+kapehesta kantajasta,
+Ilmattaresta emosta.
- Toinen runo
+ Toinen runo
- Nousi siitä Väinämöinen
- jalan kahen kankahalle
- saarehen selällisehen,
- manterehen puuttomahan.
- Viipyi siitä vuotta monta,
- aina eellehen eleli
- saaressa sanattomassa,
- manteressa puuttomassa.
- Arvelee, ajattelevi,
- pitkin päätänsä pitävi:
- kenpä maita kylvämähän,
- toukoja tihittämähän?
- Pellervoinen, pellon poika,
- Sampsa poika pikkarainen,
- sep' on maita kylvämähän,
- toukoja tihittämähän!
- Kylvi maita kyyhätteli,
- kylvi maita, kylvi soita,
- kylvi auhtoja ahoja,
- panettavi paasikoita.
- Mäet kylvi männiköiksi,
- kummut kylvi kuusikoiksi,
- kankahat kanervikoiksi,
- notkot nuoriksi vesoiksi.
- Noromaille koivut kylvi,
- lepät maille leyhke'ille,
- tuomet kylvi tuorehille,
- raiat maille raikkahille,
- pihlajat pyhille maille,
- pajut maille paisuville,
- katajat karuille maille,
- tammet virran vieremille.
- Läksi puut ylenemähän,
- vesat nuoret nousemahan.
- Kasvoi kuuset kukkalatvat,
- lautui lakkapäät petäjät.
- Nousi koivupuut noroilla,
- lepät mailla leyhke'illä,
- tuomet mailla tuorehilla,
- katajat karuilla mailla,
- katajahan kaunis marja,
- tuomehen hyvä he'elmä.
- Vaka vanha Väinämöinen
- kävi tuota katsomahan
- Sampsan siemenen aloa,
- Pellervoisen kylvämiä.
- Näki puut ylenneheksi,
- vesat nuoret nousneheksi;
- yks' on tammi taimimatta,
- juurtumatta puu Jumalan.
- Heitti herjan valloillensa,
- olevillen onnillensa;
- vuotti vielä yötä kolme,
- saman verran päiviäki.
- Kävi siitä katsomahan
- viikon päästä viimeistäki:
- ei ole tammi kasvanunna,
- juurtununna puu Jumalan.
- Niin näkevi neljä neittä,
- viisi veen on morsianta.
- Ne oli nurmen niitännässä,
- kastekorren katkonnassa
- nenässä utuisen niemen,
- päässä saaren terhenisen;
- mink' on niitti, sen haravoi,
- kaikki karhille veteli.
- Tulipa merestä Tursas,
- uros aalloista yleni.
- Tunki heinäset tulehen,
- ilmivalkean väkehen;
- ne kaikki poroksi poltti,
- kypeniksi kyyetteli.
- Tuli tuhkia läjänen,
- koko kuivia poroja.
- Saip' on siihen lemmen lehti,
- lemmen lehti, tammen terho,
- josta kasvoi kaunis taimi,
- yleni vihanta virpi;
- nousi maasta mansikkaisna,
- kasvoi kaksihaarukkaisna.
- Ojenteli oksiansa,
- levitteli lehviänsä.
- Latva täytti taivahalle,
- lehvät ilmoille levisi:
- piätti pilvet juoksemasta,
- hattarat hasertamasta,
- päivän peitti paistamasta,
- kuuhuen kumottamasta.
- Silloin vanha Väinämöinen
- arvelee, ajattelevi:
- oisko tammen taittajata,
- puun sorean sortajata?
- Ikävä inehmon olla,
- kamala kalojen uia
- ilman päivän paistamatta,
- kuuhuen kumottamatta.
- Ei ole sitä urosta
- eikä miestä urheata,
- joka taisi tammen kaata,
- satalatvan langettoa.
- Siitä vanha Väinämöinen
- itse tuon sanoiksi virkki:
- "Kave äiti, kantajani,
- luonnotar, ylentäjäni!
- Laitapa ve'en väkeä
- - veessä on väkeä paljo -
- tämä tammi taittamahan,
- puu paha hävittämähän
- eestä päivän paistavaisen,
- tieltä kuun kumottavaisen!"
- Nousipa merestä miesi,
- uros aallosta yleni.
- Ei tuo ollut suuren suuri
- eikä aivan pienen pieni:
- miehen peukalon pituinen,
- vaimon vaaksan korkeuinen.
- Vaski- oli hattu hartioilla,
- vaskisaappahat jalassa,
- vaskikintahat käessä,
- vaskikirjat kintahissa,
- vaskivyöhyt vyölle vyötty,
- vaskikirves vyön takana:
- varsi peukalon pituinen,
- terä kynnen korkeuinen.
- Vaka vanha Väinämöinen
- arvelee, ajattelevi:
- on miesi näkemiänsä,
- uros silmänluontiansa,
- pystyn peukalon pituinen,
- härän kynnen korkunainen!
- Siitä tuon sanoiksi virkki,
- itse lausui, noin nimesi:
- "Mi sinä olet miehiäsi,
- ku, kurja, urohiasi?
- Vähän kuollutta parempi,
- katonutta kaunihimpi!"
- Sanoi pikku mies merestä,
- uros aallon vastaeli:
- "Olen mie mokoma miesi,
- uros pieni, veen väkeä.
- Tulin tammen taittamahan,
- puun murskan murentamahan."
- Vaka vanha Väinämöinen
- itse tuon sanoiksi virkki:
- "Ei liene sinua luotu,
- eipä luotu eikä suotu
- ison tammen taittajaksi,
- puun kamalan kaatajaksi."
- Sai toki sanoneheksi;
- katsahtavi vielä kerran:
- näki miehen muuttunehen,
- uuistunehen urohon!
- Jalka maassa teutaroivi,
- päähyt pilviä pitävi;
- parta on eessä polven päällä,
- hivus kannoilla takana;
- syltä oli silmien välitse,
- syltä housut lahkehesta,
- puoltatoista polven päästä,
- kahta kaation rajasta.
- Hivelevi kirvestänsä,
- tahkaisi tasatereä
- kuutehen kovasimehen,
- seitsemähän sieran päähän.
- Astua lykyttelevi,
- käyä kulleroittelevi
- lave'illa lahkehilla,
- leve'illä liehuimilla.
- Astui kerran keikahutti
- hienoiselle hietikolle,
- astui toisen torkahutti
- maalle maksankarvaiselle,
- kolmannenki koikahutti
- juurelle tulisen tammen.
- Iski puuta kirvehellä,
- tarpaisi tasaterällä.
- Iski kerran, iski toisen,
- kohta kolmannen yritti;
- tuli tuiski kirvehestä,
- panu tammesta pakeni:
- tahtoi tammi kallistua,
- lysmyä rutimoraita.
- Niin kerralla kolmannella
- jopa taisi tammen kaata,
- ruhtoa rutimoraian,
- satalatvan lasketella.
- Tyven työnnytti itähän,
- latvan laski luotehesen,
- lehvät suurehen suvehen,
- oksat puolin pohjosehen.
- Kenpä siitä oksan otti,
- se otti ikuisen onnen;
- kenpä siitä latvan taittoi,
- se taittoi ikuisen taian;
- kenpä lehvän leikkaeli,
- se leikkoi ikuisen lemmen.
- Mi oli lastuja pirannut,
- pälähellyt pälkäreitä
- selvälle meren selälle,
- lake'ille lainehille,
- noita tuuli tuuitteli,
- meren läikkä läikytteli
- venosina veen selällä,
- laivasina lainehilla.
- Kantoi tuuli Pohjolahan.
- Pohjan piika pikkarainen
- huntujahan huuhtelevi,
- virutteli vaattehia
- rannalla vesikivellä
- pitkän niemyen nenässä.
- Näki lastun lainehilla;
- tuon kokosi konttihinsa,
- kantoi kontilla kotihin,
- pitkäkielellä piha'an,
- tehä noian nuoliansa,
- ampujan asehiansa.
- Kun oli tammi taittununna,
- kaatununna puu katala,
- pääsi päivät paistamahan,
- pääsi kuut kumottamahan,
- pilvet pitkin juoksemahan,
- taivon kaaret kaartamahan
- nenähän utuisen niemen,
- päähän saaren terhenisen.
- Siit' alkoi salot silota,
- metsät mielin kasvaella,
- lehti puuhun, ruoho maahan,
- linnut puuhun laulamahan,
- rastahat iloitsemahan,
- käki päällä kukkumahan.
- Kasvoi maahan marjanvarret,
- kukat kultaiset keolle;
- ruohot kasvoi kaikenlaiset,
- monenmuotoiset sikesi.
- Ohra on yksin nousematta,
- touko kallis kasvamatta.
- Siitä vanha Väinämöinen
- astuvi, ajattelevi
- rannalla selän sinisen,
- ve'en vankan vieremillä.
- Löyti kuusia jyviä,
- seitsemiä siemeniä
- rannalta merelliseltä,
- hienoiselta hietiköltä;
- kätki nää'än nahkasehen,
- koipehen kesäoravan.
- Läksi maata kylvämähän,
- siementä sirottamahan
- vierehen Kalevan kaivon,
- Osmon pellon penkerehen.
- Tirskuipa tiainen puusta:
- "Eipä nouse Osmon ohra,
- ei kasva Kalevan kaura
- ilman maan alistamatta,
- ilman kasken kaatamatta,
- tuon tulella polttamatta."
- Vaka vanha Väinämöinen
- teetti kirvehen terävän.
- Siitä kaatoi kasken suuren,
- mahottoman maan alisti.
- Kaikki sorti puut soreat;
- yhen jätti koivahaisen
- lintujen leposijaksi,
- käkösen kukuntapuuksi.
- Lenti kokko halki taivon,
- lintunen ylitse ilman.
- Tuli tuota katsomahan:
- "Miksipä on tuo jätetty
- koivahainen kaatamatta,
- puu sorea sortamatta?"
- Sanoi vanha Väinämöinen:
- "Siksipä on tuo jätetty:
- lintujen lepeämiksi,
- kokon ilman istumiksi."
- Sanoi kokko, ilman lintu:
- "Hyvinpä sinäki laait:
- heitit koivun kasvamahan,
- puun sorean seisomahan
- linnuille lepeämiksi,
- itselleni istumiksi."
- Tulta iski ilman lintu,
- valahutti valkeaista.
- Pohjaistuuli kasken poltti,
- koillinen kovin porotti:
- poltti kaikki puut poroksi,
- kypeniksi kyyetteli.
- Siitä vanha Väinämöinen
- otti kuusia jyviä,
- seitsemiä siemeniä
- yhen nää'än nahkasesta,
- koivesta kesäoravan,
- kesäkärpän kämmenestä.
- Läksi maata kylvämähän,
- siementä sirottamahan.
- Itse tuon sanoiksi virkki:
- "Minä kylvän kyyhättelen
- Luojan sormien lomitse,
- käen kautta kaikkivallan
- tälle maalle kasvavalle,
- ahollen ylenevälle.
- "Akka manteren-alainen,
- mannun eukko, maan emäntä!
- Pane nyt turve tunkemahan,
- maa väkevä vääntämähän!
- Eip' on maa väkeä puutu
- sinä ilmoisna ikänä,
- kun lie armo antajista,
- lupa luonnon tyttäristä.
- "Nouse, maa, makoamasta,
- Luojan nurmi, nukkumasta!
- Pane korret korttumahan
- sekä varret varttumahan!
- Tuhansin neniä nosta,
- saoin haaroja hajota
- kynnöstäni, kylvöstäni,
- varsin vaivani näöstä!
- "Oi Ukko, ylijumala
- tahi taatto taivahinen,
- vallan pilvissä pitäjä,
- hattarojen hallitsija!
- Piä pilvissä keräjät,
- sekehissä neuvot selvät!
- Iätä iästä pilvi,
- nosta lonka luotehesta,
- toiset lännestä lähetä,
- etelästä ennättele!
- Vihmo vettä taivosesta,
- mettä pilvistä pirota
- orahille nouseville,
- touoille tohiseville!"
- Tuo Ukko, ylijumala,
- taatto taivon valtiainen,
- piti pilvissä keräjät,
- sekehissä neuvot selvät.
- Iätti iästä pilven,
- nosti longan luotehesta,
- toisen lännestä lähetti,
- etelästä ennätteli;
- syrjin yhtehen sysäsi,
- lomituksin loukahutti.
- Vihmoi vettä taivosesta,
- mettä pilvistä pirotti
- orahille kasvaville,
- touoille tohiseville.
- Nousipa oras okinen,
- kannonkarvainen yleni
- maasta pellon pehmeästä,
- Väinämöisen raatamasta.
- Jopa tuosta toisna päänä,
- kahen, kolmen yön perästä,
- viikon päästä viimeistäki
- vaka vanha Väinämöinen
- kävi tuota katsomahan
- kyntöänsä, kylvöänsä,
- varsin vaivansa näköä:
- kasvoi ohra mieltä myöten,
- tähkät kuuella taholla,
- korret kolmisolmuisena.
- Siinä vanha Väinämöinen
- katseleikse, käänteleikse.
- Niin tuli kevätkäkönen,
- näki koivun kasvavaksi:
- "Miksipä on tuo jätetty
- koivahainen kaatamatta?"
- Sanoi vanha Väinämöinen:
- "Siksipä on tuo jätetty
- koivahainen kasvamahan:
- sinulle kukuntapuuksi.
- Siinä kukkuos, käkönen,
- helkyttele, hietarinta,
- hoiloa, hopearinta,
- tinarinta, riukuttele!
- Kuku illoin, kuku aamuin,
- kerran keskipäivälläki,
- ihanoiksi ilmojani,
- mieluisiksi metsiäni,
- rahaisiksi rantojani,
- viljaisiksi vieriäni!"
+Nousi siitä Väinämöinen
+jalan kahen kankahalle
+saarehen selällisehen,
+manterehen puuttomahan.
+Viipyi siitä vuotta monta,
+aina eellehen eleli
+saaressa sanattomassa,
+manteressa puuttomassa.
+Arvelee, ajattelevi,
+pitkin päätänsä pitävi:
+kenpä maita kylvämähän,
+toukoja tihittämähän?
+Pellervoinen, pellon poika,
+Sampsa poika pikkarainen,
+sep' on maita kylvämähän,
+toukoja tihittämähän!
+Kylvi maita kyyhätteli,
+kylvi maita, kylvi soita,
+kylvi auhtoja ahoja,
+panettavi paasikoita.
+Mäet kylvi männiköiksi,
+kummut kylvi kuusikoiksi,
+kankahat kanervikoiksi,
+notkot nuoriksi vesoiksi.
+Noromaille koivut kylvi,
+lepät maille leyhke'ille,
+tuomet kylvi tuorehille,
+raiat maille raikkahille,
+pihlajat pyhille maille,
+pajut maille paisuville,
+katajat karuille maille,
+tammet virran vieremille.
+Läksi puut ylenemähän,
+vesat nuoret nousemahan.
+Kasvoi kuuset kukkalatvat,
+lautui lakkapäät petäjät.
+Nousi koivupuut noroilla,
+lepät mailla leyhke'illä,
+tuomet mailla tuorehilla,
+katajat karuilla mailla,
+katajahan kaunis marja,
+tuomehen hyvä he'elmä.
+Vaka vanha Väinämöinen
+kävi tuota katsomahan
+Sampsan siemenen aloa,
+Pellervoisen kylvämiä.
+Näki puut ylenneheksi,
+vesat nuoret nousneheksi;
+yks' on tammi taimimatta,
+juurtumatta puu Jumalan.
+Heitti herjan valloillensa,
+olevillen onnillensa;
+vuotti vielä yötä kolme,
+saman verran päiviäki.
+Kävi siitä katsomahan
+viikon päästä viimeistäki:
+ei ole tammi kasvanunna,
+juurtununna puu Jumalan.
+Niin näkevi neljä neittä,
+viisi veen on morsianta.
+Ne oli nurmen niitännässä,
+kastekorren katkonnassa
+nenässä utuisen niemen,
+päässä saaren terhenisen;
+mink' on niitti, sen haravoi,
+kaikki karhille veteli.
+Tulipa merestä Tursas,
+uros aalloista yleni.
+Tunki heinäset tulehen,
+ilmivalkean väkehen;
+ne kaikki poroksi poltti,
+kypeniksi kyyetteli.
+Tuli tuhkia läjänen,
+koko kuivia poroja.
+Saip' on siihen lemmen lehti,
+lemmen lehti, tammen terho,
+josta kasvoi kaunis taimi,
+yleni vihanta virpi;
+nousi maasta mansikkaisna,
+kasvoi kaksihaarukkaisna.
+Ojenteli oksiansa,
+levitteli lehviänsä.
+Latva täytti taivahalle,
+lehvät ilmoille levisi:
+piätti pilvet juoksemasta,
+hattarat hasertamasta,
+päivän peitti paistamasta,
+kuuhuen kumottamasta.
+Silloin vanha Väinämöinen
+arvelee, ajattelevi:
+oisko tammen taittajata,
+puun sorean sortajata?
+Ikävä inehmon olla,
+kamala kalojen uia
+ilman päivän paistamatta,
+kuuhuen kumottamatta.
+Ei ole sitä urosta
+eikä miestä urheata,
+joka taisi tammen kaata,
+satalatvan langettoa.
+Siitä vanha Väinämöinen
+itse tuon sanoiksi virkki:
+"Kave äiti, kantajani,
+luonnotar, ylentäjäni!
+Laitapa ve'en väkeä
+- veessä on väkeä paljo -
+tämä tammi taittamahan,
+puu paha hävittämähän
+eestä päivän paistavaisen,
+tieltä kuun kumottavaisen!"
+Nousipa merestä miesi,
+uros aallosta yleni.
+Ei tuo ollut suuren suuri
+eikä aivan pienen pieni:
+miehen peukalon pituinen,
+vaimon vaaksan korkeuinen.
+Vaski- oli hattu hartioilla,
+vaskisaappahat jalassa,
+vaskikintahat käessä,
+vaskikirjat kintahissa,
+vaskivyöhyt vyölle vyötty,
+vaskikirves vyön takana:
+varsi peukalon pituinen,
+terä kynnen korkeuinen.
+Vaka vanha Väinämöinen
+arvelee, ajattelevi:
+on miesi näkemiänsä,
+uros silmänluontiansa,
+pystyn peukalon pituinen,
+härän kynnen korkunainen!
+Siitä tuon sanoiksi virkki,
+itse lausui, noin nimesi:
+"Mi sinä olet miehiäsi,
+ku, kurja, urohiasi?
+Vähän kuollutta parempi,
+katonutta kaunihimpi!"
+Sanoi pikku mies merestä,
+uros aallon vastaeli:
+"Olen mie mokoma miesi,
+uros pieni, veen väkeä.
+Tulin tammen taittamahan,
+puun murskan murentamahan."
+Vaka vanha Väinämöinen
+itse tuon sanoiksi virkki:
+"Ei liene sinua luotu,
+eipä luotu eikä suotu
+ison tammen taittajaksi,
+puun kamalan kaatajaksi."
+Sai toki sanoneheksi;
+katsahtavi vielä kerran:
+näki miehen muuttunehen,
+uuistunehen urohon!
+Jalka maassa teutaroivi,
+päähyt pilviä pitävi;
+parta on eessä polven päällä,
+hivus kannoilla takana;
+syltä oli silmien välitse,
+syltä housut lahkehesta,
+puoltatoista polven päästä,
+kahta kaation rajasta.
+Hivelevi kirvestänsä,
+tahkaisi tasatereä
+kuutehen kovasimehen,
+seitsemähän sieran päähän.
+Astua lykyttelevi,
+käyä kulleroittelevi
+lave'illa lahkehilla,
+leve'illä liehuimilla.
+Astui kerran keikahutti
+hienoiselle hietikolle,
+astui toisen torkahutti
+maalle maksankarvaiselle,
+kolmannenki koikahutti
+juurelle tulisen tammen.
+Iski puuta kirvehellä,
+tarpaisi tasaterällä.
+Iski kerran, iski toisen,
+kohta kolmannen yritti;
+tuli tuiski kirvehestä,
+panu tammesta pakeni:
+tahtoi tammi kallistua,
+lysmyä rutimoraita.
+Niin kerralla kolmannella
+jopa taisi tammen kaata,
+ruhtoa rutimoraian,
+satalatvan lasketella.
+Tyven työnnytti itähän,
+latvan laski luotehesen,
+lehvät suurehen suvehen,
+oksat puolin pohjosehen.
+Kenpä siitä oksan otti,
+se otti ikuisen onnen;
+kenpä siitä latvan taittoi,
+se taittoi ikuisen taian;
+kenpä lehvän leikkaeli,
+se leikkoi ikuisen lemmen.
+Mi oli lastuja pirannut,
+pälähellyt pälkäreitä
+selvälle meren selälle,
+lake'ille lainehille,
+noita tuuli tuuitteli,
+meren läikkä läikytteli
+venosina veen selällä,
+laivasina lainehilla.
+Kantoi tuuli Pohjolahan.
+Pohjan piika pikkarainen
+huntujahan huuhtelevi,
+virutteli vaattehia
+rannalla vesikivellä
+pitkän niemyen nenässä.
+Näki lastun lainehilla;
+tuon kokosi konttihinsa,
+kantoi kontilla kotihin,
+pitkäkielellä piha'an,
+tehä noian nuoliansa,
+ampujan asehiansa.
+Kun oli tammi taittununna,
+kaatununna puu katala,
+pääsi päivät paistamahan,
+pääsi kuut kumottamahan,
+pilvet pitkin juoksemahan,
+taivon kaaret kaartamahan
+nenähän utuisen niemen,
+päähän saaren terhenisen.
+Siit' alkoi salot silota,
+metsät mielin kasvaella,
+lehti puuhun, ruoho maahan,
+linnut puuhun laulamahan,
+rastahat iloitsemahan,
+käki päällä kukkumahan.
+Kasvoi maahan marjanvarret,
+kukat kultaiset keolle;
+ruohot kasvoi kaikenlaiset,
+monenmuotoiset sikesi.
+Ohra on yksin nousematta,
+touko kallis kasvamatta.
+Siitä vanha Väinämöinen
+astuvi, ajattelevi
+rannalla selän sinisen,
+ve'en vankan vieremillä.
+Löyti kuusia jyviä,
+seitsemiä siemeniä
+rannalta merelliseltä,
+hienoiselta hietiköltä;
+kätki nää'än nahkasehen,
+koipehen kesäoravan.
+Läksi maata kylvämähän,
+siementä sirottamahan
+vierehen Kalevan kaivon,
+Osmon pellon penkerehen.
+Tirskuipa tiainen puusta:
+"Eipä nouse Osmon ohra,
+ei kasva Kalevan kaura
+ilman maan alistamatta,
+ilman kasken kaatamatta,
+tuon tulella polttamatta."
+Vaka vanha Väinämöinen
+teetti kirvehen terävän.
+Siitä kaatoi kasken suuren,
+mahottoman maan alisti.
+Kaikki sorti puut soreat;
+yhen jätti koivahaisen
+lintujen leposijaksi,
+käkösen kukuntapuuksi.
+Lenti kokko halki taivon,
+lintunen ylitse ilman.
+Tuli tuota katsomahan:
+"Miksipä on tuo jätetty
+koivahainen kaatamatta,
+puu sorea sortamatta?"
+Sanoi vanha Väinämöinen:
+"Siksipä on tuo jätetty:
+lintujen lepeämiksi,
+kokon ilman istumiksi."
+Sanoi kokko, ilman lintu:
+"Hyvinpä sinäki laait:
+heitit koivun kasvamahan,
+puun sorean seisomahan
+linnuille lepeämiksi,
+itselleni istumiksi."
+Tulta iski ilman lintu,
+valahutti valkeaista.
+Pohjaistuuli kasken poltti,
+koillinen kovin porotti:
+poltti kaikki puut poroksi,
+kypeniksi kyyetteli.
+Siitä vanha Väinämöinen
+otti kuusia jyviä,
+seitsemiä siemeniä
+yhen nää'än nahkasesta,
+koivesta kesäoravan,
+kesäkärpän kämmenestä.
+Läksi maata kylvämähän,
+siementä sirottamahan.
+Itse tuon sanoiksi virkki:
+"Minä kylvän kyyhättelen
+Luojan sormien lomitse,
+käen kautta kaikkivallan
+tälle maalle kasvavalle,
+ahollen ylenevälle.
+"Akka manteren-alainen,
+mannun eukko, maan emäntä!
+Pane nyt turve tunkemahan,
+maa väkevä vääntämähän!
+Eip' on maa väkeä puutu
+sinä ilmoisna ikänä,
+kun lie armo antajista,
+lupa luonnon tyttäristä.
+"Nouse, maa, makoamasta,
+Luojan nurmi, nukkumasta!
+Pane korret korttumahan
+sekä varret varttumahan!
+Tuhansin neniä nosta,
+saoin haaroja hajota
+kynnöstäni, kylvöstäni,
+varsin vaivani näöstä!
+"Oi Ukko, ylijumala
+tahi taatto taivahinen,
+vallan pilvissä pitäjä,
+hattarojen hallitsija!
+Piä pilvissä keräjät,
+sekehissä neuvot selvät!
+Iätä iästä pilvi,
+nosta lonka luotehesta,
+toiset lännestä lähetä,
+etelästä ennättele!
+Vihmo vettä taivosesta,
+mettä pilvistä pirota
+orahille nouseville,
+touoille tohiseville!"
+Tuo Ukko, ylijumala,
+taatto taivon valtiainen,
+piti pilvissä keräjät,
+sekehissä neuvot selvät.
+Iätti iästä pilven,
+nosti longan luotehesta,
+toisen lännestä lähetti,
+etelästä ennätteli;
+syrjin yhtehen sysäsi,
+lomituksin loukahutti.
+Vihmoi vettä taivosesta,
+mettä pilvistä pirotti
+orahille kasvaville,
+touoille tohiseville.
+Nousipa oras okinen,
+kannonkarvainen yleni
+maasta pellon pehmeästä,
+Väinämöisen raatamasta.
+Jopa tuosta toisna päänä,
+kahen, kolmen yön perästä,
+viikon päästä viimeistäki
+vaka vanha Väinämöinen
+kävi tuota katsomahan
+kyntöänsä, kylvöänsä,
+varsin vaivansa näköä:
+kasvoi ohra mieltä myöten,
+tähkät kuuella taholla,
+korret kolmisolmuisena.
+Siinä vanha Väinämöinen
+katseleikse, käänteleikse.
+Niin tuli kevätkäkönen,
+näki koivun kasvavaksi:
+"Miksipä on tuo jätetty
+koivahainen kaatamatta?"
+Sanoi vanha Väinämöinen:
+"Siksipä on tuo jätetty
+koivahainen kasvamahan:
+sinulle kukuntapuuksi.
+Siinä kukkuos, käkönen,
+helkyttele, hietarinta,
+hoiloa, hopearinta,
+tinarinta, riukuttele!
+Kuku illoin, kuku aamuin,
+kerran keskipäivälläki,
+ihanoiksi ilmojani,
+mieluisiksi metsiäni,
+rahaisiksi rantojani,
+viljaisiksi vieriäni!"
- Kolmas runo
+ Kolmas runo
- Vaka vanha Väinämöinen
- elelevi aikojansa
- noilla Väinölän ahoilla,
- Kalevalan kankahilla.
- Laulelevi virsiänsä,
- laulelevi, taitelevi.
- Lauloi päivät pääksytysten,
- yhytysten yöt saneli
- muinaisia muisteloita,
- noita syntyjä syviä,
- joit' ei laula kaikki lapset,
- ymmärrä yhet urohot
- tällä inhalla iällä,
- katovalla kannikalla.
- Kauas kuuluvi sanoma,
- ulos viestit vierähtävät
- Väinämöisen laulannasta,
- urohon osoannasta.
- Viestit vierähti suvehen,
- sai sanomat Pohjolahan.
- Olipa nuori Joukahainen,
- laiha poika lappalainen.
- Se kävi kylässä kerran;
- kuuli kummia sanoja,
- lauluja laeltavaksi,
- parempia pantavaksi
- noilla Väinölän ahoilla,
- Kalevalan kankahilla,
- kuin mitä itseki tiesi,
- oli oppinut isolta.
- Tuo tuosta kovin pahastui,
- kaiken aikansa kaehti
- Väinämöistä laulajaksi
- paremmaksi itseänsä.
- Jo tuli emonsa luoksi,
- luoksi valtavanhempansa.
- Lähteäksensä käkesi,
- tullaksensa toivotteli
- noille Väinölän tuville
- kera Väinön voitteloille.
- Iso kielti poikoansa,
- iso kielti, emo epäsi
- lähtemästä Väinölähän
- kera Väinön voitteloille:
- "Siellä silma lauletahan,
- lauletahan, lausitahan
- suin lumehen, päin vitihin,
- kourin ilmahan kovahan,
- käsin kääntymättömäksi,
- jaloin liikkumattomaksi."
- Sanoi nuori Joukahainen:
- "Hyväpä isoni tieto,
- emoni sitäi parempi,
- oma tietoni ylinnä.
- Jos tahon tasalle panna,
- miesten verroille vetäitä,
- itse laulan laulajani,
- sanelen sanelijani:
- laulan laulajan parahan
- pahimmaksi laulajaksi,
- jalkahan kiviset kengät,
- puksut puiset lantehille,
- kiviriipan rinnan päälle,
- kiviharkon hartioille,
- kivihintahat kätehen,
- päähän paatisen kypärän."
- Siitä läksi, ei totellut.
- Otti ruunansa omansa,
- jonka turpa tulta iski,
- säkeniä säärivarret;
- valjasti tulisen ruunan
- korjan kultaisen etehen.
- Itse istuvi rekehen,
- kohennaikse korjahansa,
- iski virkkua vitsalla,
- heitti helmiruoskasella.
- Läksi virkku vieremähän,
- hevonen helettämähän.
- Ajoa suhuttelevi.
- Ajoi päivän, ajoi toisen,
- ajoi kohta kolmannenki.
- Jo päivänä kolmantena
- päätyi Väinölän ahoille,
- Kalevalan kankahille.
- Vaka vanha Väinämöinen,
- tietäjä iän-ikuinen,
- oli teittensä ajaja,
- matkojensa mittelijä
- noilla Väinölän ahoilla,
- Kalevalan kankahilla.
- Tuli nuori Joukahainen,
- ajoi tiellä vastatusten:
- tarttui aisa aisan päähän,
- rahe rahkehen takistui,
- länget puuttui länkilöihin,
- vemmel vempelen nenähän.
- Siitä siinä seisotahan,
- seisotahan, mietitähän...
- vesi vuoti vempelestä,
- usva aisoista usisi.
- Kysyi vanha Väinämöinen:
- "Kuit' olet sinä sukua,
- kun tulit tuhmasti etehen,
- vastahan varattomasti?
- Säret länget länkäpuiset,
- vesapuiset vempelehet,
- korjani pilastehiksi,
- rämäksi re'en retukan!"
- Silloin nuori Joukahainen
- sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Mie olen nuori Joukahainen.
- Vaan sano oma sukusi:
- kuit' olet sinä sukua,
- kuta, kurja, joukkioa?"
- Vaka vanha Väinämöinen
- jo tuossa nimittelihe.
- Sai siitä sanoneheksi:
- "Kun liet nuori Joukahainen,
- veäite syrjähän vähäisen!
- Sie olet nuorempi minua."
- Silloin nuori Joukahainen
- sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Vähä on miehen nuoruuesta,
- nuoruuesta, vanhuuesta!
- Kumpi on tieolta parempi,
- muistannalta mahtavampi,
- sep' on tiellä seisokahan,
- toinen tieltä siirtykähän.
- Lienet vanha Väinämöinen,
- laulaja iän-ikuinen,
- ruvetkamme laulamahan,
- saakamme sanelemahan,
- mies on miestä oppimahan,
- toinen toista voittamahan!"
- Vaka vanha Väinämöinen
- sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Mitäpä minusta onpi
- laulajaksi, taitajaksi!
- Ain' olen aikani elellyt
- näillä yksillä ahoilla,
- kotipellon pientarilla
- kuunnellut kotikäkeä.
- Vaan kuitenki kaikitenki
- sano korvin kuullakseni:
- mitä sie enintä tieät,
- yli muien ymmärtelet?"
- Sanoi nuori Joukahainen:
- "Tieänpä minä jotaki!
- Sen on tieän selvällehen,
- tajuelen tarkoillehen:
- reppänä on liki lakea,
- liki lieska kiukoata.
- "Hyvä on hylkehen eleä,
- ve'en koiran viehkuroia:
- luotansa lohia syöpi,
- sivultansa siikasia.
- "Siiall' on sileät pellot,
- lohella laki tasainen.
- Hauki hallalla kutevi,
- kuolasuu kovalla säällä.
- Ahven arka, kyrmyniska
- sykysyt syvillä uipi,
- kesät kuivilla kutevi,
- rantasilla rapsehtivi.
- "Kun ei tuosta kyllin liene,
- vielä tieän muunki tieon,
- arvoan yhen asian:
- pohjola porolla kynti,
- etelä emähevolla,
- takalappi tarvahalla.
- Tieän puut Pisan mäellä,
- hongat Hornan kalliolla:
- pitkät on puut Pisan mäellä,
- hongat Hornan kalliolla.
- "Kolme on koskea kovoa,
- kolme järveä jaloa,
- kolme vuorta korkeata
- tämän ilman kannen alla:
- Hämehess' on Hälläpyörä,
- Kaatrakoski Karjalassa;
- ei ole Vuoksen voittanutta,
- yli käynyttä Imatran."
- Sanoi vanha Väinämöinen:
- "Lapsen tieto, naisen muisti,
- ei ole partasuun urohon
- eikä miehen naisekkahan!
- Sano syntyjä syviä,
- asioita ainoisia!"
- Se on nuori Joukahainen
- sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Tieän mä tiaisen synnyn,
- tieän linnuksi tiaisen,
- kyyn viherän käärmeheksi,
- kiiskisen ve'en kalaksi.
- Rauan tieän raukeaksi,
- mustan mullan muikeaksi,
- varin veen on vaikeaksi,
- tulen polttaman pahaksi.
- "Vesi on vanhin voitehista,
- kosken kuohu katsehista,
- itse Luoja loitsijoista,
- Jumala parantajista.
- "Vuoresta on vetosen synty,
- tulen synty taivosesta,
- alku rauan ruostehesta,
- vasken kanta kalliosta.
- "Mätäs on märkä maita vanhin,
- paju puita ensimäinen,
- hongan juuri huonehia,
- paatonen patarania."
- Vaka vanha Väinämöinen
- itse tuon sanoiksi virkki:
- "Muistatko mitä enemmin,
- vain jo loppuivat lorusi?"
- Sanoi nuori Joukahainen:
- "Muistan vieläki vähäisen!
- Muistanpa ajan mokoman,
- kun olin merta kyntämässä,
- meren kolkot kuokkimassa,
- kalahauat kaivamassa,
- syänveet syventämässä,
- lampiveet on laskemassa,
- mäet mylleröittämässä,
- louhet luomassa kokohon.
- "Viel' olin miesnä kuuentena,
- seitsemäntenä urosna
- tätä maata saataessa,
- ilmoa suettaessa,
- ilman pieltä pistämässä,
- taivon kaarta kantamassa,
- kuuhutta kulettamassa,
- aurinkoa auttamassa,
- otavaa ojentamassa,
- taivoa tähittämässä."
- Sanoi vanha Väinämöinen:
- "Sen varsin valehtelitki!
- Ei sinua silloin nähty,
- kun on merta kynnettihin,
- meren kolkot kuokittihin,
- kalahauat kaivettihin,
- syänveet syvennettihin,
- lampiveet on laskettihin,
- mäet mylleröitettihin,
- louhet luotihin kokohon.
- "Eikä lie sinua nähty,
- ei lie nähty eikä kuultu
- tätä maata saataessa,
- ilmoa suettaessa,
- ilman pieltä pistettäissä,
- taivon kaarta kannettaissa,
- kuuhutta kuletettaissa,
- aurinkoa autettaissa,
- otavaa ojennettaissa,
- taivoa tähitettäissä."
- Se on nuori Joukahainen
- tuosta tuon sanoiksi virkki:
- "Kun ei lie minulla mieltä,
- kysyn mieltä miekaltani.
- Oi on vanha Väinämöinen,
- laulaja laveasuinen!
- Lähe miekan mittelöhön,
- käypä kalvan katselohon!"
- Sanoi vanha Väinämöinen:
- "En noita pahoin pelänne
- miekkojasi, mieliäsi,
- tuuriasi, tuumiasi.
- Vaan kuitenki kaikitenki
- lähe en miekan mittelöhön
- sinun kanssasi, katala,
- kerallasi, kehno raukka."
- Siinä nuori Joukahainen
- murti suuta, väänti päätä,
- murti mustoa haventa.
- Itse tuon sanoiksi virkki:
- "Ken ei käy miekan mittelöhön,
- lähe ei kalvan katselohon,
- sen minä siaksi laulan,
- alakärsäksi asetan.
- Panen semmoiset urohot
- sen sikäli, tuon täkäli,
- sorran sontatunkiohon,
- läävän nurkkahan nutistan."
- Siitä suuttui Väinämöinen,
- siitä suuttui ja häpesi.
- Itse loihe laulamahan,
- sai itse sanelemahan:
- ei ole laulut lasten laulut,
- lasten laulut, naisten naurut,
- ne on partasuun urohon,
- joit' ei laula kaikki lapset
- eikä pojat puoletkana,
- kolmannetkana kosijat
- tällä inhalla iällä,
- katovalla kannikalla.
+Vaka vanha Väinämöinen
+elelevi aikojansa
+noilla Väinölän ahoilla,
+Kalevalan kankahilla.
+Laulelevi virsiänsä,
+laulelevi, taitelevi.
+Lauloi päivät pääksytysten,
+yhytysten yöt saneli
+muinaisia muisteloita,
+noita syntyjä syviä,
+joit' ei laula kaikki lapset,
+ymmärrä yhet urohot
+tällä inhalla iällä,
+katovalla kannikalla.
+Kauas kuuluvi sanoma,
+ulos viestit vierähtävät
+Väinämöisen laulannasta,
+urohon osoannasta.
+Viestit vierähti suvehen,
+sai sanomat Pohjolahan.
+Olipa nuori Joukahainen,
+laiha poika lappalainen.
+Se kävi kylässä kerran;
+kuuli kummia sanoja,
+lauluja laeltavaksi,
+parempia pantavaksi
+noilla Väinölän ahoilla,
+Kalevalan kankahilla,
+kuin mitä itseki tiesi,
+oli oppinut isolta.
+Tuo tuosta kovin pahastui,
+kaiken aikansa kaehti
+Väinämöistä laulajaksi
+paremmaksi itseänsä.
+Jo tuli emonsa luoksi,
+luoksi valtavanhempansa.
+Lähteäksensä käkesi,
+tullaksensa toivotteli
+noille Väinölän tuville
+kera Väinön voitteloille.
+Iso kielti poikoansa,
+iso kielti, emo epäsi
+lähtemästä Väinölähän
+kera Väinön voitteloille:
+"Siellä silma lauletahan,
+lauletahan, lausitahan
+suin lumehen, päin vitihin,
+kourin ilmahan kovahan,
+käsin kääntymättömäksi,
+jaloin liikkumattomaksi."
+Sanoi nuori Joukahainen:
+"Hyväpä isoni tieto,
+emoni sitäi parempi,
+oma tietoni ylinnä.
+Jos tahon tasalle panna,
+miesten verroille vetäitä,
+itse laulan laulajani,
+sanelen sanelijani:
+laulan laulajan parahan
+pahimmaksi laulajaksi,
+jalkahan kiviset kengät,
+puksut puiset lantehille,
+kiviriipan rinnan päälle,
+kiviharkon hartioille,
+kivihintahat kätehen,
+päähän paatisen kypärän."
+Siitä läksi, ei totellut.
+Otti ruunansa omansa,
+jonka turpa tulta iski,
+säkeniä säärivarret;
+valjasti tulisen ruunan
+korjan kultaisen etehen.
+Itse istuvi rekehen,
+kohennaikse korjahansa,
+iski virkkua vitsalla,
+heitti helmiruoskasella.
+Läksi virkku vieremähän,
+hevonen helettämähän.
+Ajoa suhuttelevi.
+Ajoi päivän, ajoi toisen,
+ajoi kohta kolmannenki.
+Jo päivänä kolmantena
+päätyi Väinölän ahoille,
+Kalevalan kankahille.
+Vaka vanha Väinämöinen,
+tietäjä iän-ikuinen,
+oli teittensä ajaja,
+matkojensa mittelijä
+noilla Väinölän ahoilla,
+Kalevalan kankahilla.
+Tuli nuori Joukahainen,
+ajoi tiellä vastatusten:
+tarttui aisa aisan päähän,
+rahe rahkehen takistui,
+länget puuttui länkilöihin,
+vemmel vempelen nenähän.
+Siitä siinä seisotahan,
+seisotahan, mietitähän...
+vesi vuoti vempelestä,
+usva aisoista usisi.
+Kysyi vanha Väinämöinen:
+"Kuit' olet sinä sukua,
+kun tulit tuhmasti etehen,
+vastahan varattomasti?
+Säret länget länkäpuiset,
+vesapuiset vempelehet,
+korjani pilastehiksi,
+rämäksi re'en retukan!"
+Silloin nuori Joukahainen
+sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Mie olen nuori Joukahainen.
+Vaan sano oma sukusi:
+kuit' olet sinä sukua,
+kuta, kurja, joukkioa?"
+Vaka vanha Väinämöinen
+jo tuossa nimittelihe.
+Sai siitä sanoneheksi:
+"Kun liet nuori Joukahainen,
+veäite syrjähän vähäisen!
+Sie olet nuorempi minua."
+Silloin nuori Joukahainen
+sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Vähä on miehen nuoruuesta,
+nuoruuesta, vanhuuesta!
+Kumpi on tieolta parempi,
+muistannalta mahtavampi,
+sep' on tiellä seisokahan,
+toinen tieltä siirtykähän.
+Lienet vanha Väinämöinen,
+laulaja iän-ikuinen,
+ruvetkamme laulamahan,
+saakamme sanelemahan,
+mies on miestä oppimahan,
+toinen toista voittamahan!"
+Vaka vanha Väinämöinen
+sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Mitäpä minusta onpi
+laulajaksi, taitajaksi!
+Ain' olen aikani elellyt
+näillä yksillä ahoilla,
+kotipellon pientarilla
+kuunnellut kotikäkeä.
+Vaan kuitenki kaikitenki
+sano korvin kuullakseni:
+mitä sie enintä tieät,
+yli muien ymmärtelet?"
+Sanoi nuori Joukahainen:
+"Tieänpä minä jotaki!
+Sen on tieän selvällehen,
+tajuelen tarkoillehen:
+reppänä on liki lakea,
+liki lieska kiukoata.
+"Hyvä on hylkehen eleä,
+ve'en koiran viehkuroia:
+luotansa lohia syöpi,
+sivultansa siikasia.
+"Siiall' on sileät pellot,
+lohella laki tasainen.
+Hauki hallalla kutevi,
+kuolasuu kovalla säällä.
+Ahven arka, kyrmyniska
+sykysyt syvillä uipi,
+kesät kuivilla kutevi,
+rantasilla rapsehtivi.
+"Kun ei tuosta kyllin liene,
+vielä tieän muunki tieon,
+arvoan yhen asian:
+pohjola porolla kynti,
+etelä emähevolla,
+takalappi tarvahalla.
+Tieän puut Pisan mäellä,
+hongat Hornan kalliolla:
+pitkät on puut Pisan mäellä,
+hongat Hornan kalliolla.
+"Kolme on koskea kovoa,
+kolme järveä jaloa,
+kolme vuorta korkeata
+tämän ilman kannen alla:
+Hämehess' on Hälläpyörä,
+Kaatrakoski Karjalassa;
+ei ole Vuoksen voittanutta,
+yli käynyttä Imatran."
+Sanoi vanha Väinämöinen:
+"Lapsen tieto, naisen muisti,
+ei ole partasuun urohon
+eikä miehen naisekkahan!
+Sano syntyjä syviä,
+asioita ainoisia!"
+Se on nuori Joukahainen
+sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Tieän mä tiaisen synnyn,
+tieän linnuksi tiaisen,
+kyyn viherän käärmeheksi,
+kiiskisen ve'en kalaksi.
+Rauan tieän raukeaksi,
+mustan mullan muikeaksi,
+varin veen on vaikeaksi,
+tulen polttaman pahaksi.
+"Vesi on vanhin voitehista,
+kosken kuohu katsehista,
+itse Luoja loitsijoista,
+Jumala parantajista.
+"Vuoresta on vetosen synty,
+tulen synty taivosesta,
+alku rauan ruostehesta,
+vasken kanta kalliosta.
+"Mätäs on märkä maita vanhin,
+paju puita ensimäinen,
+hongan juuri huonehia,
+paatonen patarania."
+Vaka vanha Väinämöinen
+itse tuon sanoiksi virkki:
+"Muistatko mitä enemmin,
+vain jo loppuivat lorusi?"
+Sanoi nuori Joukahainen:
+"Muistan vieläki vähäisen!
+Muistanpa ajan mokoman,
+kun olin merta kyntämässä,
+meren kolkot kuokkimassa,
+kalahauat kaivamassa,
+syänveet syventämässä,
+lampiveet on laskemassa,
+mäet mylleröittämässä,
+louhet luomassa kokohon.
+"Viel' olin miesnä kuuentena,
+seitsemäntenä urosna
+tätä maata saataessa,
+ilmoa suettaessa,
+ilman pieltä pistämässä,
+taivon kaarta kantamassa,
+kuuhutta kulettamassa,
+aurinkoa auttamassa,
+otavaa ojentamassa,
+taivoa tähittämässä."
+Sanoi vanha Väinämöinen:
+"Sen varsin valehtelitki!
+Ei sinua silloin nähty,
+kun on merta kynnettihin,
+meren kolkot kuokittihin,
+kalahauat kaivettihin,
+syänveet syvennettihin,
+lampiveet on laskettihin,
+mäet mylleröitettihin,
+louhet luotihin kokohon.
+"Eikä lie sinua nähty,
+ei lie nähty eikä kuultu
+tätä maata saataessa,
+ilmoa suettaessa,
+ilman pieltä pistettäissä,
+taivon kaarta kannettaissa,
+kuuhutta kuletettaissa,
+aurinkoa autettaissa,
+otavaa ojennettaissa,
+taivoa tähitettäissä."
+Se on nuori Joukahainen
+tuosta tuon sanoiksi virkki:
+"Kun ei lie minulla mieltä,
+kysyn mieltä miekaltani.
+Oi on vanha Väinämöinen,
+laulaja laveasuinen!
+Lähe miekan mittelöhön,
+käypä kalvan katselohon!"
+Sanoi vanha Väinämöinen:
+"En noita pahoin pelänne
+miekkojasi, mieliäsi,
+tuuriasi, tuumiasi.
+Vaan kuitenki kaikitenki
+lähe en miekan mittelöhön
+sinun kanssasi, katala,
+kerallasi, kehno raukka."
+Siinä nuori Joukahainen
+murti suuta, väänti päätä,
+murti mustoa haventa.
+Itse tuon sanoiksi virkki:
+"Ken ei käy miekan mittelöhön,
+lähe ei kalvan katselohon,
+sen minä siaksi laulan,
+alakärsäksi asetan.
+Panen semmoiset urohot
+sen sikäli, tuon täkäli,
+sorran sontatunkiohon,
+läävän nurkkahan nutistan."
+Siitä suuttui Väinämöinen,
+siitä suuttui ja häpesi.
+Itse loihe laulamahan,
+sai itse sanelemahan:
+ei ole laulut lasten laulut,
+lasten laulut, naisten naurut,
+ne on partasuun urohon,
+joit' ei laula kaikki lapset
+eikä pojat puoletkana,
+kolmannetkana kosijat
+tällä inhalla iällä,
+katovalla kannikalla.
- Lauloi vanha Väinämöinen:
- järvet läikkyi, maa järisi,
- vuoret vaskiset vapisi,
- paaet vahvat paukahteli,
- kalliot kaheksi lenti,
- kivet rannoilla rakoili.
- Lauloi nuoren Joukahaisen:
- vesat lauloi vempelehen,
- pajupehkon länkilöihin,
- raiat rahkehen nenähän.
- Lauloi korjan kultalaian:
- lauloi lampihin haoiksi;
- lauloi ruoskan helmiletkun
- meren rantaruokosiksi;
- lauloi laukkipään hevosen
- kosken rannalle kiviksi.
- Lauloi miekan kultakahvan
- salamoiksi taivahalle,
- siitä jousen kirjavarren
- kaariksi vesien päälle,
- siitä nuolensa sulitut
- havukoiksi kiitäviksi,
- siitä koiran koukkuleuan,
- sen on maahan maakiviksi.
- Lakin lauloi miehen päästä
- pilven pystypää kokaksi;
- lauloi kintahat käestä
- umpilammin lumpehiksi,
- siitä haljakan sinisen
- hattaroiksi taivahalle,
- vyöltä ussakan utuisen
- halki taivahan tähiksi.
- Itsen lauloi Joukahaisen:
- lauloi suohon suonivöistä,
- niittyhyn nivuslihoista,
- kankahasen kainaloista.
- Jo nyt nuori Joukahainen
- jopa tiesi jotta tunsi:
- tiesi tielle tullehensa,
- matkallen osannehensa
- voittelohon, laulelohon
- kera vanhan Väinämöisen.
- Jaksoitteli jalkoansa:
- eipä jaksa jalka nousta;
- toki toistakin yritti:
- siin' oli kivinen kenkä.
- Siitä nuoren Joukahaisen
- jopa tuskaksi tulevi,
- läylemmäksi lankeavi.
- Sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Oi on viisas Väinämöinen,
- tietäjä iän-ikuinen!
- Pyörrytä pyhät sanasi,
- peräytä lausehesi!
- Päästä tästä pälkähästä,
- tästä seikasta selitä!
- Panenpa parahan makson,
- annan lunnahat lujimmat."
- Sanoi vanha Väinämöinen:
- "Niin mitä minullen annat,
- jos pyörrän pyhät sanani,
- peräytän lauseheni,
- päästän siitä pälkähästä,
- siitä seikasta selitän?"
- Sanoi nuori Joukahainen:
- "Onp' on mulla kaarta kaksi,
- jousta kaksi kaunokaista;
- yks' on lyömähän riveä,
- toinen tarkka ammunnalle.
- Ota niistä jompikumpi!"
- Sanoi vanha Väinämöinen:
- "Huoli en, hurja, jousistasi,
- en, katala, kaaristasi!
- On noita itselläniki
- joka seinä seisoteltu,
- joka vaarnanen varottu:
- miehittä metsässä käyvät,
- urohitta ulkotöillä."
- Lauloi nuoren Joukahaisen,
- lauloi siitäki syvemmä.
- Sanoi nuori Joukahainen:
- "Onp' on mulla purtta kaksi,
- kaksi kaunoista venoa;
- yks' on kiistassa kepeä,
- toinen paljo kannattava.
- Ota niistä jompikumpi!"
- Sanoi vanha Väinämöinen:
- "Enp' on huoli pursistasi,
- venehistäsi valita!
- On noita itselläniki
- joka tela tempaeltu,
- joka lahtema laottu,
- mikä tuulella tukeva,
- mikä vastasään menijä."
- Lauloi nuoren Joukahaisen,
- lauloi siitäki syvemmä.
- Sanoi nuori Joukahainen:
- "On mulla oritta kaksi,
- kaksi kaunoista hepoa;
- yks' on juoksulle jalompi,
- toinen raisu rahkehille.
- Ota niistä jompikumpi!"
- Sanoi vanha Väinämöinen:
- "En huoli hevosiasi,
- sure en sukkajalkojasi!
- On noita itselläniki
- joka soimi solmieltu,
- joka tanhua taluttu:
- vesi selvä selkäluilla,
- rasvalampi lautasilla."
- Lauloi nuoren Joukahaisen,
- lauloi siitäki syvemmä.
- Sanoi nuori Joukahainen:
- "Oi on vanha Väinämöinen!
- Pyörrytä pyhät sanasi,
- peräytä lausehesi!
- Annan kultia kypärin,
- hope'ita huovan täyen,
- isoni soasta saamat,
- taluttamat tappelosta."
- Sanoi vanha Väinämöinen:
- "En huoli hope'itasi,
- kysy en, kurja, kultiasi!
- On noita itselläniki
- joka aitta ahtaeltu,
- joka vakkanen varottu:
- ne on kullat kuun-ikuiset,
- päivän-polviset hopeat."
- Lauloi nuoren Joukahaisen,
- lauloi siitäki syvemmä.
- Sanoi nuori Joukahainen:
- "Oi on vanha Väinämöinen!
- Päästä tästä pälkähästä,
- tästä seikasta selitä!
- Annan aumani kotoiset,
- heitän hietapeltoseni
- oman pääni päästimeksi,
- itseni lunastimeksi."
- Sanoi vanha Väinämöinen:
- "En halaja aumojasi,
- herjä, hietapeltojasi!
- On noita itselläniki,
- peltoja joka perällä,
- aumoja joka aholla.
- Omat on paremmat pellot,
- omat aumat armahammat."
- Lauloi nuoren Joukahaisen,
- lauloi ainakin alemma.
- Siitä nuori Joukahainen
- toki viimein tuskautui,
- kun oli leuan liettehessä,
- parran paikassa pahassa,
- suun on suossa, sammalissa,
- hampahin haon perässä.
- Sanoi nuori Joukahainen:
- "Oi on viisas Väinämöinen,
- tietäjä iän-ikuinen!
- Laula jo laulusi takaisin,
- heitä vielä heikko henki,
- laske täältä pois minua!
- Virta jo jalkoa vetävi,
- hiekka silmiä hiovi.
- "Kun pyörrät pyhät sanasi,
- luovuttelet luottehesi,
- annan Aino siskoseni,
- lainoan emoni lapsen
- sulle pirtin pyyhkijäksi,
- lattian lakaisijaksi,
- hulikkojen huuhtojaksi,
- vaippojen viruttajaksi,
- kutojaksi kultavaipan,
- mesileivän leipojaksi."
- Siitä vanha Väinämöinen
- ihastui ikihyväksi,
- kun sai neion Joukahaisen
- vanhan päivänsä varaksi.
- Istuiksen ilokivelle,
- laulupaaelle paneikse.
- Lauloi kotvan, lauloi toisen,
- lauloi kotvan kolmannenki:
- pyörti pois pyhät sanansa,
- perin laski lausehensa.
- Pääsi nuori Joukahainen,
- pääsi leuan liettehestä,
- parran paikasta pahasta,
- hevonen kosken kivestä,
- reki rannalta haosta,
- ruoska rannan ruokosesta.
- Kohoeli korjahansa,
- reutoihe rekosehensa;
- läksi mielellä pahalla,
- syämellä synkeällä
- luoksi armahan emonsa,
- tykö valtavanhempansa.
- Ajoa karittelevi.
- Ajoi kummasti kotihin:
- rikki riihe'en rekensä,
- aisat poikki portahasen.
- Alkoi äiti arvaella,
- isonen sanan sanovi:
- "Suottapa rikoit rekesi,
- tahallasi aisan taitoit!
- Mitäpä kummasti kuletki,
- tulet tuhmasti kotihin?"
- Tuossa nuori Joukahainen
- itkeä vetistelevi
- alla päin, pahoilla mielin,
- kaiken kallella kypärin
- sekä huulin hyypynyisin,
- nenän suulle langennuisen.
- Emo ennätti kysyä,
- vaivan nähnyt vaaitella:
- "Mitä itket, poikueni,
- nuorna saamani, nureksit,
- olet huulin hyypynyisin,
- nenän suulle langennuisen?"
- Sanoi nuori Joukahainen:
- "Oi on maammo, kantajani!
- Jo on syytä syntynynnä,
- taikoja tapahtununna,
- syytä kyllin itkeäni,
- taikoja nureksiani!
- Tuot' itken tämän ikäni,
- puhki polveni murehin:
- annoin Aino siskoseni,
- lupasin emoni lapsen
- Väinämöiselle varaksi,
- laulajalle puolisoksi,
- turvaksi tutisevalle,
- suojaksi sopenkululle."
- Emo kahta kämmentänsä
- hykersi molempiansa;
- sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Elä itke, poikueni!
- Ei ole itkettäviä,
- suuresti surettavia:
- tuota toivoin tuon ikäni,
- puhki polveni halasin
- sukuhuni suurta miestä,
- rotuhuni rohkeata,
- vävykseni Väinämöistä,
- laulajata langokseni."
- Sisar nuoren Joukahaisen
- itse itkullen apeutui.
- Itki päivän, itki toisen
- poikkipuolin portahalla;
- itki suuresta surusta,
- apeasta miel'alasta.
- Sai emo sanelemahan:
- "Mitä itket, Ainoseni,
- kun olet saava suuren sulhon,
- miehen korkean kotihin
- ikkunoillen istujaksi,
- lautsoille lavertajaksi?"
- Tuon tytär sanoiksi virkki:
- "Oi emoni, kantajani!
- Itkenpä minä jotaki:
- itken kassan kauneutta,
- tukan nuoren tuuheutta,
- hivuksien hienoutta,
- jos ne piennä peitetähän,
- katetahan kasvavana.
- "Tuotapa ikäni itken,
- tuota päivän armautta,
- suloutta kuun komean,
- ihanuutta ilman kaiken,
- jos oisi nuorna jättäminen,
- lapsena unohtaminen
- veikon veistotanterille,
- ison ikkunan aloille."
- Sanovi emo tytölle,
- lausui vanhin lapsellensa:
- "Mene, huima, huolinesi,
- epäkelpo, itkuinesi!
- Ei ole syytä synkistyä,
- aihetta apeutua.
- Paistavi Jumalan päivä
- muuallaki maailmassa,
- ei isosi ikkunoilla,
- veikkosi veräjän suulla.
- Myös on marjoja mäellä,
- ahomailla mansikoita
- poimia sinun poloisen
- ilmassa etempänäki,
- ei aina ison ahoilla,
- veikon viertokankahilla."
+Lauloi vanha Väinämöinen:
+järvet läikkyi, maa järisi,
+vuoret vaskiset vapisi,
+paaet vahvat paukahteli,
+kalliot kaheksi lenti,
+kivet rannoilla rakoili.
+Lauloi nuoren Joukahaisen:
+vesat lauloi vempelehen,
+pajupehkon länkilöihin,
+raiat rahkehen nenähän.
+Lauloi korjan kultalaian:
+lauloi lampihin haoiksi;
+lauloi ruoskan helmiletkun
+meren rantaruokosiksi;
+lauloi laukkipään hevosen
+kosken rannalle kiviksi.
+Lauloi miekan kultakahvan
+salamoiksi taivahalle,
+siitä jousen kirjavarren
+kaariksi vesien päälle,
+siitä nuolensa sulitut
+havukoiksi kiitäviksi,
+siitä koiran koukkuleuan,
+sen on maahan maakiviksi.
+Lakin lauloi miehen päästä
+pilven pystypää kokaksi;
+lauloi kintahat käestä
+umpilammin lumpehiksi,
+siitä haljakan sinisen
+hattaroiksi taivahalle,
+vyöltä ussakan utuisen
+halki taivahan tähiksi.
+Itsen lauloi Joukahaisen:
+lauloi suohon suonivöistä,
+niittyhyn nivuslihoista,
+kankahasen kainaloista.
+Jo nyt nuori Joukahainen
+jopa tiesi jotta tunsi:
+tiesi tielle tullehensa,
+matkallen osannehensa
+voittelohon, laulelohon
+kera vanhan Väinämöisen.
+Jaksoitteli jalkoansa:
+eipä jaksa jalka nousta;
+toki toistakin yritti:
+siin' oli kivinen kenkä.
+Siitä nuoren Joukahaisen
+jopa tuskaksi tulevi,
+läylemmäksi lankeavi.
+Sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Oi on viisas Väinämöinen,
+tietäjä iän-ikuinen!
+Pyörrytä pyhät sanasi,
+peräytä lausehesi!
+Päästä tästä pälkähästä,
+tästä seikasta selitä!
+Panenpa parahan makson,
+annan lunnahat lujimmat."
+Sanoi vanha Väinämöinen:
+"Niin mitä minullen annat,
+jos pyörrän pyhät sanani,
+peräytän lauseheni,
+päästän siitä pälkähästä,
+siitä seikasta selitän?"
+Sanoi nuori Joukahainen:
+"Onp' on mulla kaarta kaksi,
+jousta kaksi kaunokaista;
+yks' on lyömähän riveä,
+toinen tarkka ammunnalle.
+Ota niistä jompikumpi!"
+Sanoi vanha Väinämöinen:
+"Huoli en, hurja, jousistasi,
+en, katala, kaaristasi!
+On noita itselläniki
+joka seinä seisoteltu,
+joka vaarnanen varottu:
+miehittä metsässä käyvät,
+urohitta ulkotöillä."
+Lauloi nuoren Joukahaisen,
+lauloi siitäki syvemmä.
+Sanoi nuori Joukahainen:
+"Onp' on mulla purtta kaksi,
+kaksi kaunoista venoa;
+yks' on kiistassa kepeä,
+toinen paljo kannattava.
+Ota niistä jompikumpi!"
+Sanoi vanha Väinämöinen:
+"Enp' on huoli pursistasi,
+venehistäsi valita!
+On noita itselläniki
+joka tela tempaeltu,
+joka lahtema laottu,
+mikä tuulella tukeva,
+mikä vastasään menijä."
+Lauloi nuoren Joukahaisen,
+lauloi siitäki syvemmä.
+Sanoi nuori Joukahainen:
+"On mulla oritta kaksi,
+kaksi kaunoista hepoa;
+yks' on juoksulle jalompi,
+toinen raisu rahkehille.
+Ota niistä jompikumpi!"
+Sanoi vanha Väinämöinen:
+"En huoli hevosiasi,
+sure en sukkajalkojasi!
+On noita itselläniki
+joka soimi solmieltu,
+joka tanhua taluttu:
+vesi selvä selkäluilla,
+rasvalampi lautasilla."
+Lauloi nuoren Joukahaisen,
+lauloi siitäki syvemmä.
+Sanoi nuori Joukahainen:
+"Oi on vanha Väinämöinen!
+Pyörrytä pyhät sanasi,
+peräytä lausehesi!
+Annan kultia kypärin,
+hope'ita huovan täyen,
+isoni soasta saamat,
+taluttamat tappelosta."
+Sanoi vanha Väinämöinen:
+"En huoli hope'itasi,
+kysy en, kurja, kultiasi!
+On noita itselläniki
+joka aitta ahtaeltu,
+joka vakkanen varottu:
+ne on kullat kuun-ikuiset,
+päivän-polviset hopeat."
+Lauloi nuoren Joukahaisen,
+lauloi siitäki syvemmä.
+Sanoi nuori Joukahainen:
+"Oi on vanha Väinämöinen!
+Päästä tästä pälkähästä,
+tästä seikasta selitä!
+Annan aumani kotoiset,
+heitän hietapeltoseni
+oman pääni päästimeksi,
+itseni lunastimeksi."
+Sanoi vanha Väinämöinen:
+"En halaja aumojasi,
+herjä, hietapeltojasi!
+On noita itselläniki,
+peltoja joka perällä,
+aumoja joka aholla.
+Omat on paremmat pellot,
+omat aumat armahammat."
+Lauloi nuoren Joukahaisen,
+lauloi ainakin alemma.
+Siitä nuori Joukahainen
+toki viimein tuskautui,
+kun oli leuan liettehessä,
+parran paikassa pahassa,
+suun on suossa, sammalissa,
+hampahin haon perässä.
+Sanoi nuori Joukahainen:
+"Oi on viisas Väinämöinen,
+tietäjä iän-ikuinen!
+Laula jo laulusi takaisin,
+heitä vielä heikko henki,
+laske täältä pois minua!
+Virta jo jalkoa vetävi,
+hiekka silmiä hiovi.
+"Kun pyörrät pyhät sanasi,
+luovuttelet luottehesi,
+annan Aino siskoseni,
+lainoan emoni lapsen
+sulle pirtin pyyhkijäksi,
+lattian lakaisijaksi,
+hulikkojen huuhtojaksi,
+vaippojen viruttajaksi,
+kutojaksi kultavaipan,
+mesileivän leipojaksi."
+Siitä vanha Väinämöinen
+ihastui ikihyväksi,
+kun sai neion Joukahaisen
+vanhan päivänsä varaksi.
+Istuiksen ilokivelle,
+laulupaaelle paneikse.
+Lauloi kotvan, lauloi toisen,
+lauloi kotvan kolmannenki:
+pyörti pois pyhät sanansa,
+perin laski lausehensa.
+Pääsi nuori Joukahainen,
+pääsi leuan liettehestä,
+parran paikasta pahasta,
+hevonen kosken kivestä,
+reki rannalta haosta,
+ruoska rannan ruokosesta.
+Kohoeli korjahansa,
+reutoihe rekosehensa;
+läksi mielellä pahalla,
+syämellä synkeällä
+luoksi armahan emonsa,
+tykö valtavanhempansa.
+Ajoa karittelevi.
+Ajoi kummasti kotihin:
+rikki riihe'en rekensä,
+aisat poikki portahasen.
+Alkoi äiti arvaella,
+isonen sanan sanovi:
+"Suottapa rikoit rekesi,
+tahallasi aisan taitoit!
+Mitäpä kummasti kuletki,
+tulet tuhmasti kotihin?"
+Tuossa nuori Joukahainen
+itkeä vetistelevi
+alla päin, pahoilla mielin,
+kaiken kallella kypärin
+sekä huulin hyypynyisin,
+nenän suulle langennuisen.
+Emo ennätti kysyä,
+vaivan nähnyt vaaitella:
+"Mitä itket, poikueni,
+nuorna saamani, nureksit,
+olet huulin hyypynyisin,
+nenän suulle langennuisen?"
+Sanoi nuori Joukahainen:
+"Oi on maammo, kantajani!
+Jo on syytä syntynynnä,
+taikoja tapahtununna,
+syytä kyllin itkeäni,
+taikoja nureksiani!
+Tuot' itken tämän ikäni,
+puhki polveni murehin:
+annoin Aino siskoseni,
+lupasin emoni lapsen
+Väinämöiselle varaksi,
+laulajalle puolisoksi,
+turvaksi tutisevalle,
+suojaksi sopenkululle."
+Emo kahta kämmentänsä
+hykersi molempiansa;
+sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Elä itke, poikueni!
+Ei ole itkettäviä,
+suuresti surettavia:
+tuota toivoin tuon ikäni,
+puhki polveni halasin
+sukuhuni suurta miestä,
+rotuhuni rohkeata,
+vävykseni Väinämöistä,
+laulajata langokseni."
+Sisar nuoren Joukahaisen
+itse itkullen apeutui.
+Itki päivän, itki toisen
+poikkipuolin portahalla;
+itki suuresta surusta,
+apeasta miel'alasta.
+Sai emo sanelemahan:
+"Mitä itket, Ainoseni,
+kun olet saava suuren sulhon,
+miehen korkean kotihin
+ikkunoillen istujaksi,
+lautsoille lavertajaksi?"
+Tuon tytär sanoiksi virkki:
+"Oi emoni, kantajani!
+Itkenpä minä jotaki:
+itken kassan kauneutta,
+tukan nuoren tuuheutta,
+hivuksien hienoutta,
+jos ne piennä peitetähän,
+katetahan kasvavana.
+"Tuotapa ikäni itken,
+tuota päivän armautta,
+suloutta kuun komean,
+ihanuutta ilman kaiken,
+jos oisi nuorna jättäminen,
+lapsena unohtaminen
+veikon veistotanterille,
+ison ikkunan aloille."
+Sanovi emo tytölle,
+lausui vanhin lapsellensa:
+"Mene, huima, huolinesi,
+epäkelpo, itkuinesi!
+Ei ole syytä synkistyä,
+aihetta apeutua.
+Paistavi Jumalan päivä
+muuallaki maailmassa,
+ei isosi ikkunoilla,
+veikkosi veräjän suulla.
+Myös on marjoja mäellä,
+ahomailla mansikoita
+poimia sinun poloisen
+ilmassa etempänäki,
+ei aina ison ahoilla,
+veikon viertokankahilla."
- Neljäs runo
+ Neljäs runo
- Tuopa Aino, neito nuori,
- sisar nuoren Joukahaisen,
- läksi luutoa lehosta,
- vastaksia varvikosta.
- Taittoi vastan taatollensa,
- toisen taittoi maammollensa,
- kokoeli kolmannenki
- verevälle veijollensa.
- Jo astui kohin kotia,
- lepikköä leuhautti.
- Tuli vanha Väinämöinen;
- näki neitosen lehossa,
- hienohelman heinikössä.
- Sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Eläpä muille, neiti nuori,
- kuin minulle, neiti nuori,
- kanna kaulanhelmilöitä,
- rinnanristiä rakenna,
- pane päätä palmikolle,
- sio silkillä hivusta!"
- Neiti tuon sanoiksi virkki:
- "En sinulle enkä muille
- kanna rinnanristilöitä,
- päätä silkillä sitaise.
- Huoli on haahen haljakoista,
- vehnän viploista valita;
- asun kaioissa sovissa,
- kasvan leivän kannikoissa
- tykönä hyvän isoni,
- kanssa armahan emoni."
- Riisti ristin rinnaltansa,
- sormukset on sormestansa,
- helmet kaulasta karisti,
- punalangat päänsä päältä,
- jätti maalle maan hyviksi,
- lehtohon lehon hyviksi.
- Meni itkien kotihin,
- kallotellen kartanolle.
- Iso istui ikkunalla,
- kirvesvartta kirjoavi:
- "Mitä itket, tyttö raukka,
- tyttö raukka, neito nuori?"
- "Onpa syytä itkeäni,
- vaivoja valittoani!
- Sitä itken, taattoseni,
- sitä itken ja valitan:
- kirpoi risti rinnaltani,
- kaune vyöstäni karisi,
- rinnalta hopearisti,
- vaskilangat vyöni päästä."
- Veljensä veräjän suulla
- vemmelpuuta veistelevi:
- "Mitä itket, sisko raukka,
- sisko raukka, neito nuori?"
- "Onpa syytä itkeäni,
- vaivoja valittoani!
- Sitä itken, veikko rukka,
- sitä itken ja valitan:
- kirpoi sormus sormestani,
- helmet kaulasta katosi,
- kullansormus sormestani,
- kaulasta hopeahelmet."
- Sisko sillan korvasella
- vyötä kullaista kutovi:
- "Mitä itket, sisko raukka,
- sisko raukka, neito nuori?"
- "Onpa syytä itkijällä,
- vaivoja vetistäjällä!
- Sitä itken, sisko rukka,
- sitä itken ja valitan:
- kirpoi kullat kulmiltani,
- hopeat hivuksiltani,
- sinisilkit silmiltäni,
- punanauhat pääni päältä."
- Emo aitan portahalla
- kuoretta kokoelevi:
- "Mitä itket, tytti raukka,
- tyttö raukka, neito nuori?"
+Tuopa Aino, neito nuori,
+sisar nuoren Joukahaisen,
+läksi luutoa lehosta,
+vastaksia varvikosta.
+Taittoi vastan taatollensa,
+toisen taittoi maammollensa,
+kokoeli kolmannenki
+verevälle veijollensa.
+Jo astui kohin kotia,
+lepikköä leuhautti.
+Tuli vanha Väinämöinen;
+näki neitosen lehossa,
+hienohelman heinikössä.
+Sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Eläpä muille, neiti nuori,
+kuin minulle, neiti nuori,
+kanna kaulanhelmilöitä,
+rinnanristiä rakenna,
+pane päätä palmikolle,
+sio silkillä hivusta!"
+Neiti tuon sanoiksi virkki:
+"En sinulle enkä muille
+kanna rinnanristilöitä,
+päätä silkillä sitaise.
+Huoli on haahen haljakoista,
+vehnän viploista valita;
+asun kaioissa sovissa,
+kasvan leivän kannikoissa
+tykönä hyvän isoni,
+kanssa armahan emoni."
+Riisti ristin rinnaltansa,
+sormukset on sormestansa,
+helmet kaulasta karisti,
+punalangat päänsä päältä,
+jätti maalle maan hyviksi,
+lehtohon lehon hyviksi.
+Meni itkien kotihin,
+kallotellen kartanolle.
+Iso istui ikkunalla,
+kirvesvartta kirjoavi:
+"Mitä itket, tyttö raukka,
+tyttö raukka, neito nuori?"
+"Onpa syytä itkeäni,
+vaivoja valittoani!
+Sitä itken, taattoseni,
+sitä itken ja valitan:
+kirpoi risti rinnaltani,
+kaune vyöstäni karisi,
+rinnalta hopearisti,
+vaskilangat vyöni päästä."
+Veljensä veräjän suulla
+vemmelpuuta veistelevi:
+"Mitä itket, sisko raukka,
+sisko raukka, neito nuori?"
+"Onpa syytä itkeäni,
+vaivoja valittoani!
+Sitä itken, veikko rukka,
+sitä itken ja valitan:
+kirpoi sormus sormestani,
+helmet kaulasta katosi,
+kullansormus sormestani,
+kaulasta hopeahelmet."
+Sisko sillan korvasella
+vyötä kullaista kutovi:
+"Mitä itket, sisko raukka,
+sisko raukka, neito nuori?"
+"Onpa syytä itkijällä,
+vaivoja vetistäjällä!
+Sitä itken, sisko rukka,
+sitä itken ja valitan:
+kirpoi kullat kulmiltani,
+hopeat hivuksiltani,
+sinisilkit silmiltäni,
+punanauhat pääni päältä."
+Emo aitan portahalla
+kuoretta kokoelevi:
+"Mitä itket, tytti raukka,
+tyttö raukka, neito nuori?"
- "Oi on maammo, kantajani,
- oi emo, imettäjäni!
- Onp' on syitä synke'itä,
- apeita ani pahoja!
- Sitä itken, äiti rukka,
- sitä, maammoni, valitan:
- läksin luutoa lehosta,
- vastanpäitä varvikosta.
- Taitoin vastan taatolleni,
- toisen taitoin maammolleni,
- kokoelin kolmannenki
- verevälle veijolleni.
- Aloin astua kotihin;
- astuinpa läpi ahosta:
- Osmoinen orosta virkkoi,
- Kalevainen kaskesmaalta:
- 'Eläpä muille, neiti rukka,
- kuin minulle, neiti rukka,
- kanna kaulanhelmilöitä,
- rinnanristiä rakenna,
- pane päätä palmikolle,
- sio silkillä hivusta!'
- "Riistin ristin rinnaltani,
- helmet kaulasta karistin,
- sinilangat silmiltäni,
- punalangat pääni päältä,
- heitin maalle maan hyviksi,
- lehtohon lehon hyviksi.
- Itse tuon sanoiksi virkin:
- 'En sinulle enkä muille
- kanna rinnanristiäni,
- päätä silkillä sitaise.
- Huoli en haahen haljakoista,
- vehnän viploista valita;
- asun kaioissa sovissa,
- kasvan leivän kannikoissa
- tykönä hyvän isoni,
- kanssa armahan emoni.'"
- Emo tuon sanoiksi virkki,
- lausui vanhin lapsellensa:
- "Elä itke, tyttäreni,
- nuorna saamani, nureksi!
- Syö vuosi suloa voita:
- tulet muita vuolahampi;
- toinen syö sianlihoa:
- tulet muita sirkeämpi;
- kolmas kuorekokkaroita:
- tulet muita kaunihimpi.
- Astu aittahan mäelle
- - aukaise parahin aitta - !
- Siell' on arkku arkun päällä,
- lipas lippahan lomassa.
- Aukaise parahin arkku,
- kansi kirjo kimmahuta:
- siin' on kuusi kultavyötä,
- seitsemän sinihamoista.
- Ne on Kuuttaren kutomat,
- Päivättären päättelemät.
- "Ennen neinnä ollessani,
- impenä eläessäni
- läksin marjahan metsälle,
- alle vaaran vaapukkahan.
- Kuulin Kuuttaren kutovan,
- Päivättären kehreävän
- sinisen salon sivulla,
- lehon lemmen liepehellä.
- "Minä luoksi luontelime,
- likelle lähentelime.
- Aloinpa anella noita,
- itse virkin ja sanelin:
- 'Anna, Kuutar, kultiasi,
- Päivätär, hope'itasi
- tälle tyhjälle tytölle,
- lapsellen anelijalle!'
- "Antoi Kuutar kultiansa,
- Päivätär hope'itansa.
- Minä kullat kulmilleni,
- päälleni hyvät hopeat!
- Tulin kukkana kotihin,
- ilona ison pihoille.
- "Kannoin päivän, kannoin toisen.
- Jo päivänä kolmantena
- riisuin kullat kulmiltani,
- päältäni hyvät hopeat,
- vein ne aittahan mäelle,
- panin arkun kannen alle:
- siit' on asti siellä ollut
- ajan kaiken katsomatta.
- "Sio nyt silkit silmillesi,
- kullat kulmille kohota,
- kaulahan heleät helmet,
- kullanristit rinnoillesi!
- Pane paita palttinainen,
- liitä liinan-aivinainen,
- Hame verkainen vetäise,
- senp' on päälle silkkivyöhyt,
- sukat sulkkuiset koreat,
- kautokengät kaunokaiset!
- Pääsi kääri palmikolle,
- silkkinauhoilla sitaise,
- sormet kullansormuksihin,
- käet kullankäärylöihin!
- "Niin tulet tupahan tuolta,
- astut aitasta sisälle
- sukukuntasi suloksi,
- koko heimon hempeäksi:
- kulet kukkana kujilla,
- vaapukkaisena vaellat,
- ehompana entistäsi,
- parempana muinaistasi."
- Sen emo sanoiksi virkki,
- senp' on lausui lapsellensa.
- Ei tytär totellut tuota,
- ei kuullut emon sanoja;
- meni itkien pihalle,
- kaihoellen kartanolle.
- Sanovi sanalla tuolla,
- lausui tuolla lausehella:
- "Miten on mieli miekkoisien,
- autuaallisten ajatus?
- Niinp' on mieli miekkoisien,
- autuaallisten ajatus,
- kuin on vellova vetonen
- eli aalto altahassa.
- Mitenpä poloisten mieli,
- kuten allien ajatus?
- Niinpä on poloisten mieli,
- niinpä allien ajatus,
- kuin on hanki harjun alla,
- vesi kaivossa syvässä.
- "Usein nyt minun utuisen,
- use'in, utuisen lapsen,
- mieli kulkevi kulossa,
- vesakoissa viehkuroivi,
- nurmessa nuhaelevi,
- pensahassa piehtaroivi;
- mieli ei tervoa parempi,
- syän ei syttä valkeampi.
- "Parempi minun olisi,
- parempi olisi ollut
- syntymättä, kasvamatta,
- suureksi sukeumatta
- näille päiville pahoille,
- ilmoille ilottomille.
- Oisin kuollut kuusiöisnä,
- kaonnut kaheksanöisnä,
- oisi en paljoa pitänyt:
- vaaksan palttinapaloa,
- pikkaraisen pientaretta,
- emon itkua vähäisen,
- ison vieläki vähemmän,
- veikon ei väheäkänä."
- Itki päivän, itki toisen.
- Sai emo kyselemähän:
- "Mitä itket, impi rukka,
- kuta, vaivainen, valitat?"
- "Sitä itken, impi rukka,
- kaiken aikani valitan,
- kun annoit minun poloisen,
- oman lapsesi lupasit,
- käskit vanhalle varaksi,
- ikäpuolelle iloksi,
- turvaksi tutisevalle,
- suojaksi sopenkululle.
- Oisit ennen käskenynnä
- alle aaltojen syvien
- sisareksi siikasille,
- veikoksi ve'en kaloille!
- Parempi meressä olla,
- alla aaltojen asua
- sisarena siikasilla,
- veikkona ve'en kaloilla,
- kuin on vanhalla varana,
- turvana tutisijalla,
- sukkahansa suistujalla,
- karahkahan kaatujalla."
- Siitä astui aittamäelle,
- astui aittahan sisälle.
- Aukaisi parahan arkun,
- kannen kirjo kimmahutti:
- löysi kuusi kultavyötä,
- seitsemän sinihametta;
- ne on päällensä pukevi,
- varrellensa valmistavi.
- Pani kullat kulmillensa,
- hopeat hivuksillensa,
- sinisilkit silmillensä,
- punalangat päänsä päälle.
- Läksi siitä astumahan
- ahon poikki, toisen pitkin;
- vieri soita, vieri maita,
- vieri synkkiä saloja.
- Itse lauloi mennessänsä,
- virkki vieriellessänsä:
- "Syäntäni tuimelevi,
- päätäni kivistelevi.
- Eikä tuima tuimemmasti,
- kipeämmästi kivistä,
- jotta, koito, kuolisinki,
- katkeaisinki, katala,
- näiltä suurilta suruilta,
- ape'ilta miel'aloilta.
- "Jo oisi minulla aika
- näiltä ilmoilta eritä,
- aikani Manalle mennä,
- ikä tulla Tuonelahan:
- ei mua isoni itke,
- ei emo pane pahaksi,
- ei kastu sisaren kasvot,
- veikon silmät vettä vuoa,
- vaikka vierisin vetehen,
- kaatuisin kalamerehen
- alle aaltojen syvien,
- päälle mustien murien."
- Astui päivän, astui toisen,
- päivänäpä kolmantena
- ennätti meri etehen,
- ruokoranta vastahansa:
- tuohon yöhyt yllättävi,
- pimeä piättelevi.
- Siinä itki impi illan,
- kaikerteli kaiken yötä
- rannalla vesikivellä,
- laajalla lahen perällä.
- Aamulla ani varahin
- katsoi tuonne niemen päähän:
- kolme oli neittä niemen päässä ...
- ne on merta kylpemässä!
- Aino neiti neljänneksi,
- vitsan varpa viienneksi!
- Heitti paitansa pajulle,
- hamehensa haapaselle,
- sukkansa sulalle maalle,
- kenkänsä vesikivelle,
- helmet hietarantaselle,
- sormukset somerikolle.
- Kivi oli kirjava selällä,
- paasi kullan paistavainen:
- kiistasi kivellen uia,
- tahtoi paaelle paeta.
- Sitte sinne saatuansa
- asetaiksen istumahan
- kirjavaiselle kivelle,
- paistavalle paaterelle:
- kilahti kivi vetehen,
- paasi pohjahan pakeni,
- neitonen kiven keralla,
- Aino paaen palleassa.
- Siihenpä kana katosi,
- siihen kuoli impi rukka.
- Sanoi kerran kuollessansa,
- virkki vielä vierressänsä:
- "Menin merta kylpemähän,
- sainp' on uimahan selälle;
- sinne mä, kana, katosin,
- lintu, kuolin liian surman:
- elköhön minun isoni
- sinä ilmoisna ikänä
- vetäkö ve'en kaloja
- tältä suurelta selältä!
- "Läksin rannalle pesohon,
- menin merta kylpemähän;
- sinne mä, kana, katosin,
- lintu, kuolin liian surman:
- elköhön minun emoni
- sinä ilmoisna ikänä
- panko vettä taikinahan
- laajalta kotilahelta!
- "Läksin rannalle pesohon,
- menin merta kylpemähän;
- sinne mä, kana, katosin,
- lintu, kuolin liian surman:
- elköhönp' on veikkoseni
- sinä ilmoisna ikänä
- juottako sotaoritta
- rannalta merelliseltä!
- "Läksin rannalle pesohon,
- menin merta kylpemähän;
- sinne mä, kana, katosin,
- lintu, kuolin liian surman:
- elköhönp' on siskoseni
- sinä ilmoisna ikänä
- peskö tästä silmiänsä
- kotilahen laiturilta!
- Mikäli meren vesiä,
- sikäli minun veriä;
- mikäli meren kaloja,
- sikäli minun lihoja;
- mikä rannalla risuja,
- se on kurjan kylkiluita;
- mikä rannan heinäsiä,
- se hivusta hierottua."
- Se oli surma nuoren neien,
- loppu kaunihin kanasen...
- Kukas nyt sanan saatantahan,
- kielikerran kerrontahan
- neien kuuluhun kotihin,
- kaunihisen kartanohon?
- Karhu sanan saatantahan,
- kielikerran kerrontahan!
- Ei karhu sanoa saata:
- lehmikarjahan katosi.
- Kukas sanan saatantahan,
- kielikerran kerrontahan
- neien kuuluhun kotihin,
- kaunihisen kartanohon?
- Susi sanan saatantahan,
- kielikerran kerrontahan!
- Ei susi sanoa saata:
- lammaskarjahan katosi.
- Kukas sanan saatantahan,
- kielikerran kerrontahan
- neien kuuluhun kotihin,
- kaunihisen kartanohon?
- Repo sanan saatantahan,
- kielikerran kerrontahan!
- Ei repo sanoa saata:
- hanhikarjahan katosi.
- Kukas sanan saatantahan,
- kielikerran kerrontahan
- neien kuuluhun kotihin,
- kaunihisen kartanohon?
- Jänö sanan saatantahan,
- kielikerran kerrontahan!
- Jänis varman vastaeli:
- "Sana ei miehe'en katoa!"
- Läksi jänis juoksemahan,
- pitkäkorva piippomahan,
- vääräsääri vääntämähän,
- ristisuu ripottamahan
- neien kuuluhun kotihin,
- kaunihisen kartanohon.
- Juoksi saunan kynnykselle;
- kyykistäikse kynnykselle:
- sauna täynnä neitosia,
- vasta käessä vastoavat:
- "Saitko, kiero, keittimiksi,
- paltsasilmä, paistimiksi,
- isännällen iltaseksi,
- emännällen eineheksi,
- tyttären välipaloiksi,
- pojan puolipäiväseksi?"
- Jänis saattavi sanoa,
- kehräsilmä kerskaella:
- "Liepä lempo lähtenynnä
- kattiloihin kiehumahan!
- Läksin sanan saatantahan,
- kielikerran kerrontahan:
- jop' on kaunis kaatununna,
- tinarinta riutununna,
- sortunna hopeasolki,
- vyö vaski valahtanunna:
- mennyt lietohon merehen,
- alle aavojen syvien,
- sisareksi siikasille,
- veikoksi ve'en kaloille."
- Emo tuosta itkemähän,
- kyynelvierus vieremähän.
- Sai siitä sanelemahan,
- vaivainen valittamahan:
- "Elkätte, emot poloiset,
- sinä ilmoisna ikänä
- tuuitelko tyttäriä,
- lapsianne liekutelko
- vastoin mieltä miehelähän,
- niinkuin mie, emo poloinen,
- tuuittelin tyttöjäni,
- kasvatin kanasiani!"
- Emo itki, kyynel vieri:
- vieri vetrehet vetensä
- sinisistä silmistänsä
- poloisille poskillensa.
- Vieri kyynel, vieri toinen:
- vieri vetrehet vetensä
- poloisilta poskipäiltä
- ripe'ille rinnoillensa.
- Vieri kyynel, vieri toinen:
- vieri vetrehet vetensä
- ripe'iltä rinnoiltansa
- hienoisille helmoillensa.
- Vieri kyynel, vieri toinen:
- vieri vetrehet vetensä
- hienoisilta helmoiltansa
- punasuille sukkasille.
- Vieri kyynel, vieri toinen:
- vieri vetrehet vetensä
- punasuilta sukkasilta
- kultakengän kautosille.
- Vieri kyynel, vieri toinen:
- vieri vetrehet vetensä
- kultakengän kautosilta
- maahan alle jalkojensa;
- vieri maahan maan hyväksi,
- vetehen ve'en hyväksi.
- Ve'et maahan tultuansa
- alkoivat jokena juosta:
- kasvoipa jokea kolme
- itkemistänsä vesistä,
- läpi päänsä lähtemistä,
- alta kulman kulkemista.
- Kasvoipa joka jokehen
- kolme koskea tulista,
- joka kosken kuohumalle
- kolme luotoa kohosi,
- joka luo'on partahalle
- kunnas kultainen yleni;
- kunki kunnahan kukulle
- kasvoi kolme koivahaista,
- kunki koivun latvasehen
- kolme kullaista käkeä.
- Sai käköset kukkumahan.
- Yksi kukkui: "lemmen, lemmen!"
- Toinen kukkui: "sulhon, sulhon!"
- Kolmas kukkui: "auvon, auvon!"
- Kuka kukkui: "lemmen, lemmen!"
- Sep' on kukkui kuuta kolme
- lemmettömälle tytölle,
- meressä makoavalle.
- Kuka kukkui: "sulhon, sulhon!"
- Sep' on kukkui kuusi kuuta
- sulholle sulottomalle,
- ikävissä istuvalle.
- Kuka kukkui: "auvon, auvon!"
- Se kukkui ikänsä kaiken
- auvottomalle emolle,
- iän päivät itkevälle.
- Niin emo sanoiksi virkki
- kuunnellessansa käkeä:
- "Elköhön emo poloinen
- kauan kuunnelko käkeä!
- Kun käki kukahtelevi,
- niin syän sykähtelevi,
- itku silmähän tulevi,
- ve'et poskille valuvi,
- hereämmät herne-aarta,
- paksummat pavun jyveä:
- kyynärän ikä kuluvi,
- vaaksan varsi vanhenevi,
- koko ruumis runnahtavi
- kuultua kevätkäkösen."
+"Oi on maammo, kantajani,
+oi emo, imettäjäni!
+Onp' on syitä synke'itä,
+apeita ani pahoja!
+Sitä itken, äiti rukka,
+sitä, maammoni, valitan:
+läksin luutoa lehosta,
+vastanpäitä varvikosta.
+Taitoin vastan taatolleni,
+toisen taitoin maammolleni,
+kokoelin kolmannenki
+verevälle veijolleni.
+Aloin astua kotihin;
+astuinpa läpi ahosta:
+Osmoinen orosta virkkoi,
+Kalevainen kaskesmaalta:
+'Eläpä muille, neiti rukka,
+kuin minulle, neiti rukka,
+kanna kaulanhelmilöitä,
+rinnanristiä rakenna,
+pane päätä palmikolle,
+sio silkillä hivusta!'
+"Riistin ristin rinnaltani,
+helmet kaulasta karistin,
+sinilangat silmiltäni,
+punalangat pääni päältä,
+heitin maalle maan hyviksi,
+lehtohon lehon hyviksi.
+Itse tuon sanoiksi virkin:
+'En sinulle enkä muille
+kanna rinnanristiäni,
+päätä silkillä sitaise.
+Huoli en haahen haljakoista,
+vehnän viploista valita;
+asun kaioissa sovissa,
+kasvan leivän kannikoissa
+tykönä hyvän isoni,
+kanssa armahan emoni.'"
+Emo tuon sanoiksi virkki,
+lausui vanhin lapsellensa:
+"Elä itke, tyttäreni,
+nuorna saamani, nureksi!
+Syö vuosi suloa voita:
+tulet muita vuolahampi;
+toinen syö sianlihoa:
+tulet muita sirkeämpi;
+kolmas kuorekokkaroita:
+tulet muita kaunihimpi.
+Astu aittahan mäelle
+- aukaise parahin aitta - !
+Siell' on arkku arkun päällä,
+lipas lippahan lomassa.
+Aukaise parahin arkku,
+kansi kirjo kimmahuta:
+siin' on kuusi kultavyötä,
+seitsemän sinihamoista.
+Ne on Kuuttaren kutomat,
+Päivättären päättelemät.
+"Ennen neinnä ollessani,
+impenä eläessäni
+läksin marjahan metsälle,
+alle vaaran vaapukkahan.
+Kuulin Kuuttaren kutovan,
+Päivättären kehreävän
+sinisen salon sivulla,
+lehon lemmen liepehellä.
+"Minä luoksi luontelime,
+likelle lähentelime.
+Aloinpa anella noita,
+itse virkin ja sanelin:
+'Anna, Kuutar, kultiasi,
+Päivätär, hope'itasi
+tälle tyhjälle tytölle,
+lapsellen anelijalle!'
+"Antoi Kuutar kultiansa,
+Päivätär hope'itansa.
+Minä kullat kulmilleni,
+päälleni hyvät hopeat!
+Tulin kukkana kotihin,
+ilona ison pihoille.
+"Kannoin päivän, kannoin toisen.
+Jo päivänä kolmantena
+riisuin kullat kulmiltani,
+päältäni hyvät hopeat,
+vein ne aittahan mäelle,
+panin arkun kannen alle:
+siit' on asti siellä ollut
+ajan kaiken katsomatta.
+"Sio nyt silkit silmillesi,
+kullat kulmille kohota,
+kaulahan heleät helmet,
+kullanristit rinnoillesi!
+Pane paita palttinainen,
+liitä liinan-aivinainen,
+Hame verkainen vetäise,
+senp' on päälle silkkivyöhyt,
+sukat sulkkuiset koreat,
+kautokengät kaunokaiset!
+Pääsi kääri palmikolle,
+silkkinauhoilla sitaise,
+sormet kullansormuksihin,
+käet kullankäärylöihin!
+"Niin tulet tupahan tuolta,
+astut aitasta sisälle
+sukukuntasi suloksi,
+koko heimon hempeäksi:
+kulet kukkana kujilla,
+vaapukkaisena vaellat,
+ehompana entistäsi,
+parempana muinaistasi."
+Sen emo sanoiksi virkki,
+senp' on lausui lapsellensa.
+Ei tytär totellut tuota,
+ei kuullut emon sanoja;
+meni itkien pihalle,
+kaihoellen kartanolle.
+Sanovi sanalla tuolla,
+lausui tuolla lausehella:
+"Miten on mieli miekkoisien,
+autuaallisten ajatus?
+Niinp' on mieli miekkoisien,
+autuaallisten ajatus,
+kuin on vellova vetonen
+eli aalto altahassa.
+Mitenpä poloisten mieli,
+kuten allien ajatus?
+Niinpä on poloisten mieli,
+niinpä allien ajatus,
+kuin on hanki harjun alla,
+vesi kaivossa syvässä.
+"Usein nyt minun utuisen,
+use'in, utuisen lapsen,
+mieli kulkevi kulossa,
+vesakoissa viehkuroivi,
+nurmessa nuhaelevi,
+pensahassa piehtaroivi;
+mieli ei tervoa parempi,
+syän ei syttä valkeampi.
+"Parempi minun olisi,
+parempi olisi ollut
+syntymättä, kasvamatta,
+suureksi sukeumatta
+näille päiville pahoille,
+ilmoille ilottomille.
+Oisin kuollut kuusiöisnä,
+kaonnut kaheksanöisnä,
+oisi en paljoa pitänyt:
+vaaksan palttinapaloa,
+pikkaraisen pientaretta,
+emon itkua vähäisen,
+ison vieläki vähemmän,
+veikon ei väheäkänä."
+Itki päivän, itki toisen.
+Sai emo kyselemähän:
+"Mitä itket, impi rukka,
+kuta, vaivainen, valitat?"
+"Sitä itken, impi rukka,
+kaiken aikani valitan,
+kun annoit minun poloisen,
+oman lapsesi lupasit,
+käskit vanhalle varaksi,
+ikäpuolelle iloksi,
+turvaksi tutisevalle,
+suojaksi sopenkululle.
+Oisit ennen käskenynnä
+alle aaltojen syvien
+sisareksi siikasille,
+veikoksi ve'en kaloille!
+Parempi meressä olla,
+alla aaltojen asua
+sisarena siikasilla,
+veikkona ve'en kaloilla,
+kuin on vanhalla varana,
+turvana tutisijalla,
+sukkahansa suistujalla,
+karahkahan kaatujalla."
+Siitä astui aittamäelle,
+astui aittahan sisälle.
+Aukaisi parahan arkun,
+kannen kirjo kimmahutti:
+löysi kuusi kultavyötä,
+seitsemän sinihametta;
+ne on päällensä pukevi,
+varrellensa valmistavi.
+Pani kullat kulmillensa,
+hopeat hivuksillensa,
+sinisilkit silmillensä,
+punalangat päänsä päälle.
+Läksi siitä astumahan
+ahon poikki, toisen pitkin;
+vieri soita, vieri maita,
+vieri synkkiä saloja.
+Itse lauloi mennessänsä,
+virkki vieriellessänsä:
+"Syäntäni tuimelevi,
+päätäni kivistelevi.
+Eikä tuima tuimemmasti,
+kipeämmästi kivistä,
+jotta, koito, kuolisinki,
+katkeaisinki, katala,
+näiltä suurilta suruilta,
+ape'ilta miel'aloilta.
+"Jo oisi minulla aika
+näiltä ilmoilta eritä,
+aikani Manalle mennä,
+ikä tulla Tuonelahan:
+ei mua isoni itke,
+ei emo pane pahaksi,
+ei kastu sisaren kasvot,
+veikon silmät vettä vuoa,
+vaikka vierisin vetehen,
+kaatuisin kalamerehen
+alle aaltojen syvien,
+päälle mustien murien."
+Astui päivän, astui toisen,
+päivänäpä kolmantena
+ennätti meri etehen,
+ruokoranta vastahansa:
+tuohon yöhyt yllättävi,
+pimeä piättelevi.
+Siinä itki impi illan,
+kaikerteli kaiken yötä
+rannalla vesikivellä,
+laajalla lahen perällä.
+Aamulla ani varahin
+katsoi tuonne niemen päähän:
+kolme oli neittä niemen päässä ...
+ne on merta kylpemässä!
+Aino neiti neljänneksi,
+vitsan varpa viienneksi!
+Heitti paitansa pajulle,
+hamehensa haapaselle,
+sukkansa sulalle maalle,
+kenkänsä vesikivelle,
+helmet hietarantaselle,
+sormukset somerikolle.
+Kivi oli kirjava selällä,
+paasi kullan paistavainen:
+kiistasi kivellen uia,
+tahtoi paaelle paeta.
+Sitte sinne saatuansa
+asetaiksen istumahan
+kirjavaiselle kivelle,
+paistavalle paaterelle:
+kilahti kivi vetehen,
+paasi pohjahan pakeni,
+neitonen kiven keralla,
+Aino paaen palleassa.
+Siihenpä kana katosi,
+siihen kuoli impi rukka.
+Sanoi kerran kuollessansa,
+virkki vielä vierressänsä:
+"Menin merta kylpemähän,
+sainp' on uimahan selälle;
+sinne mä, kana, katosin,
+lintu, kuolin liian surman:
+elköhön minun isoni
+sinä ilmoisna ikänä
+vetäkö ve'en kaloja
+tältä suurelta selältä!
+"Läksin rannalle pesohon,
+menin merta kylpemähän;
+sinne mä, kana, katosin,
+lintu, kuolin liian surman:
+elköhön minun emoni
+sinä ilmoisna ikänä
+panko vettä taikinahan
+laajalta kotilahelta!
+"Läksin rannalle pesohon,
+menin merta kylpemähän;
+sinne mä, kana, katosin,
+lintu, kuolin liian surman:
+elköhönp' on veikkoseni
+sinä ilmoisna ikänä
+juottako sotaoritta
+rannalta merelliseltä!
+"Läksin rannalle pesohon,
+menin merta kylpemähän;
+sinne mä, kana, katosin,
+lintu, kuolin liian surman:
+elköhönp' on siskoseni
+sinä ilmoisna ikänä
+peskö tästä silmiänsä
+kotilahen laiturilta!
+Mikäli meren vesiä,
+sikäli minun veriä;
+mikäli meren kaloja,
+sikäli minun lihoja;
+mikä rannalla risuja,
+se on kurjan kylkiluita;
+mikä rannan heinäsiä,
+se hivusta hierottua."
+Se oli surma nuoren neien,
+loppu kaunihin kanasen...
+Kukas nyt sanan saatantahan,
+kielikerran kerrontahan
+neien kuuluhun kotihin,
+kaunihisen kartanohon?
+Karhu sanan saatantahan,
+kielikerran kerrontahan!
+Ei karhu sanoa saata:
+lehmikarjahan katosi.
+Kukas sanan saatantahan,
+kielikerran kerrontahan
+neien kuuluhun kotihin,
+kaunihisen kartanohon?
+Susi sanan saatantahan,
+kielikerran kerrontahan!
+Ei susi sanoa saata:
+lammaskarjahan katosi.
+Kukas sanan saatantahan,
+kielikerran kerrontahan
+neien kuuluhun kotihin,
+kaunihisen kartanohon?
+Repo sanan saatantahan,
+kielikerran kerrontahan!
+Ei repo sanoa saata:
+hanhikarjahan katosi.
+Kukas sanan saatantahan,
+kielikerran kerrontahan
+neien kuuluhun kotihin,
+kaunihisen kartanohon?
+Jänö sanan saatantahan,
+kielikerran kerrontahan!
+Jänis varman vastaeli:
+"Sana ei miehe'en katoa!"
+Läksi jänis juoksemahan,
+pitkäkorva piippomahan,
+vääräsääri vääntämähän,
+ristisuu ripottamahan
+neien kuuluhun kotihin,
+kaunihisen kartanohon.
+Juoksi saunan kynnykselle;
+kyykistäikse kynnykselle:
+sauna täynnä neitosia,
+vasta käessä vastoavat:
+"Saitko, kiero, keittimiksi,
+paltsasilmä, paistimiksi,
+isännällen iltaseksi,
+emännällen eineheksi,
+tyttären välipaloiksi,
+pojan puolipäiväseksi?"
+Jänis saattavi sanoa,
+kehräsilmä kerskaella:
+"Liepä lempo lähtenynnä
+kattiloihin kiehumahan!
+Läksin sanan saatantahan,
+kielikerran kerrontahan:
+jop' on kaunis kaatununna,
+tinarinta riutununna,
+sortunna hopeasolki,
+vyö vaski valahtanunna:
+mennyt lietohon merehen,
+alle aavojen syvien,
+sisareksi siikasille,
+veikoksi ve'en kaloille."
+Emo tuosta itkemähän,
+kyynelvierus vieremähän.
+Sai siitä sanelemahan,
+vaivainen valittamahan:
+"Elkätte, emot poloiset,
+sinä ilmoisna ikänä
+tuuitelko tyttäriä,
+lapsianne liekutelko
+vastoin mieltä miehelähän,
+niinkuin mie, emo poloinen,
+tuuittelin tyttöjäni,
+kasvatin kanasiani!"
+Emo itki, kyynel vieri:
+vieri vetrehet vetensä
+sinisistä silmistänsä
+poloisille poskillensa.
+Vieri kyynel, vieri toinen:
+vieri vetrehet vetensä
+poloisilta poskipäiltä
+ripe'ille rinnoillensa.
+Vieri kyynel, vieri toinen:
+vieri vetrehet vetensä
+ripe'iltä rinnoiltansa
+hienoisille helmoillensa.
+Vieri kyynel, vieri toinen:
+vieri vetrehet vetensä
+hienoisilta helmoiltansa
+punasuille sukkasille.
+Vieri kyynel, vieri toinen:
+vieri vetrehet vetensä
+punasuilta sukkasilta
+kultakengän kautosille.
+Vieri kyynel, vieri toinen:
+vieri vetrehet vetensä
+kultakengän kautosilta
+maahan alle jalkojensa;
+vieri maahan maan hyväksi,
+vetehen ve'en hyväksi.
+Ve'et maahan tultuansa
+alkoivat jokena juosta:
+kasvoipa jokea kolme
+itkemistänsä vesistä,
+läpi päänsä lähtemistä,
+alta kulman kulkemista.
+Kasvoipa joka jokehen
+kolme koskea tulista,
+joka kosken kuohumalle
+kolme luotoa kohosi,
+joka luo'on partahalle
+kunnas kultainen yleni;
+kunki kunnahan kukulle
+kasvoi kolme koivahaista,
+kunki koivun latvasehen
+kolme kullaista käkeä.
+Sai käköset kukkumahan.
+Yksi kukkui: "lemmen, lemmen!"
+Toinen kukkui: "sulhon, sulhon!"
+Kolmas kukkui: "auvon, auvon!"
+Kuka kukkui: "lemmen, lemmen!"
+Sep' on kukkui kuuta kolme
+lemmettömälle tytölle,
+meressä makoavalle.
+Kuka kukkui: "sulhon, sulhon!"
+Sep' on kukkui kuusi kuuta
+sulholle sulottomalle,
+ikävissä istuvalle.
+Kuka kukkui: "auvon, auvon!"
+Se kukkui ikänsä kaiken
+auvottomalle emolle,
+iän päivät itkevälle.
+Niin emo sanoiksi virkki
+kuunnellessansa käkeä:
+"Elköhön emo poloinen
+kauan kuunnelko käkeä!
+Kun käki kukahtelevi,
+niin syän sykähtelevi,
+itku silmähän tulevi,
+ve'et poskille valuvi,
+hereämmät herne-aarta,
+paksummat pavun jyveä:
+kyynärän ikä kuluvi,
+vaaksan varsi vanhenevi,
+koko ruumis runnahtavi
+kuultua kevätkäkösen."
- Viides runo
+ Viides runo
- Jo oli sanoma saatu,
- viety viesti tuonnemmaksi
- neien nuoren nukkumasta,
- kaunihin katoamasta.
- Vaka vanha Väinämöinen,
- tuo tuosta pahoin pahastui:
- itki illat, itki aamut,
- yöhyet enemmin itki,
- kun oli kaunis kaatununna,
- neitonen nukahtanunna,
- mennyt lietohon merehen,
- alle aaltojen syvien.
- Astui huollen, huokaellen,
- syämellä synkeällä
- rannalle meren sinisen.
- Sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Sano nyt, Untamo, unesi,
- maku'usi, maan venyjä:
- missä Ahtola asuvi,
- neiot Vellamon venyvi?"
- Sanoipa Untamo unensa,
- maku'unsa maan venyjä:
- "Tuolla Ahtola asuvi,
- neiot Vellamon venyvi.
- Nenässä utuisen niemen,
- päässä saaren terhenisen
- alla aaltojen syvien,
- päällä mustien mutien.
- "Siellä Ahtola asuvi,
- neiot Vellamon venyvi
- pikkuisessa pirttisessä,
- kamarissa kaitaisessa,
- kiven kirjavan kylessä,
- paaen paksun kainalossa."
- Siitä vanha Väinämöinen
- vetihe venesijoille.
- Silmeävi siimojansa,
- katselevi onkiansa;
- otti ongen taskuhunsa,
- väkärauan väskyhynsä.
- Soutoa melastelevi,
- päähän saaren saauttavi,
- nenähän utuisen niemen,
- päähän saaren terhenisen.
- Siin' oli ongella olija,
- aina siimalla asuja,
- käeksellä kääntelijä.
- Laski launihin merelle,
- ongitteli, orhitteli:
- vapa vaskinen vapisi,
- hope'inen siima siukui,
- nuora kultainen kulisi.
- Jo päivänä muutamana,
- huomenna moniahana
- kala otti onkehensa,
- taimen takrarautahansa.
- Sen veti venosehensa,
- talui talkapohjahansa.
- Katselevi, kääntelevi.
- Sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Onp' on tuo kala kalanen,
- kun en tuota tunnekana!
- Sileähk' on siikaseksi,
- kuleahka kuujaseksi,
- haleahka haukiseksi,
- evätöin emäkalaksi;
- ihala imehnoksiki,
- päärivatoin neitoseksi,
- vyötöin veen on tyttöseksi,
- korvitoin kotikanaksi:
- luopuisin meriloheksi,
- syvän aallon ahveneksi."
- Vyöll' on veitsi Väinämöisen,
- pää hopea huotrasessa.
- Veti veitsen viereltänsä,
- huotrastansa pää hopean
- kalan palstoin pannaksensa,
- lohen leikkaellaksensa
- aamuisiksi atrioiksi,
- murkinaisiksi muruiksi,
- lohisiksi lounahiksi,
- iltaruoiksi isoiksi.
- Alkoi lohta leikkaella,
- veitsen viilteä kaloa:
- lohi loimahti merehen,
- kala kirjo kimmeltihe
- pohjasta punaisen purren,
- venehestä Väinämöisen.
- Äsken päätänsä ylenti,
- oikeata olkapäätä
- vihurilla viiennellä,
- kupahalla kuuennella;
- nosti kättä oikeata,
- näytti jalkoa vasenta
- seitsemännellä selällä,
- yheksännen aallon päällä.
- Sieltä tuon sanoiksi virkki,
- itse lausui ja pakisi:
- "Oi sie vanha Väinämöinen!
- En ollut minä tuleva
- lohi leikkaellaksesi,
- kala palstoin pannaksesi,
- aamuisiksi atrioiksi,
- murkinaisiksi muruiksi,
- lohisiksi lounahiksi,
- iltaruoiksi isoiksi."
- Sanoi vanha Väinämöinen:
- "Miksi sie olit tuleva?"
- "Olinpa minä tuleva
- kainaloiseksi kanaksi,
- ikuiseksi istujaksi,
- polviseksi puolisoksi,
- sijasi levittäjäksi,
- päänalaisen laskijaksi,
- pirtin pienen pyyhkijäksi,
- lattian lakaisijaksi,
- tulen tuojaksi tupahan,
- valkean virittäjäksi,
- leivän paksun paistajaksi,
- mesileivän leipojaksi,
- olutkannun kantajaksi,
- atrian asettajaksi.
- "En ollut merilohia,
- syvän aallon ahvenia:
- olin kapo, neiti nuori,
- sisar nuoren Joukahaisen,
- kuta pyyit kuun ikäsi,
- puhki polvesi halasit.
- "Ohoh, sinua, ukko utra,
- vähämieli Väinämöinen,
- kun et tuntenut piteä
- Vellamon vetistä neittä,
- ahon lasta ainokaista!"
- Sanoi vanha Väinämöinen
- alla päin, pahoilla mielin:
- "Oi on sisar Joukahaisen!
- Toki tullos toinen kerta!"
- Eip' on toiste tullutkana,
- ei toiste sinä ikänä:
- jo vetihe, vierähtihe,
- ve'en kalvosta katosi
- kiven kirjavan sisähän,
- maksankarvaisen malohon.
- Vaka vanha Väinämöinen
- tuo on tuossa arvelevi,
- miten olla, kuin eleä.
- Jo kutaisi sulkkunuotan,
- veti vettä ristin rastin,
- salmen pitkin, toisen poikki;
- veti vienoja vesiä,
- lohiluotojen lomia,
- noita Väinölän vesiä,
- Kalevalan kannaksia,
- synkkiä syväntehiä,
- suuria selän napoja,
- Joukolan jokivesiä,
- Lapin lahtirantasia.
- Sai kyllin kaloja muita,
- kaikkia ve'en kaloja,
- ei saanut sitä kalaista,
- mitä mielensä pitävi:
- Vellamon vetistä neittä,
- ahon lasta ainokaista.
- Siitä vanha Väinämöinen
- alla päin, pahoilla mielin,
- kaiken kallella kypärin
- itse tuon sanoiksi virkki:
- "Ohoh, hullu, hulluuttani,
- vähämieli, miehuuttani!
- Olipa minulla mieltä,
- ajatusta annettuna,
- syäntä suurta survottuna,
- oli ennen aikoinansa.
- Vaanpa nyt tätä nykyä,
- tällä inhalla iällä,
- puuttuvalla polveksella
- kaikki on mieli melkeässä,
- ajatukset arvoisessa,
- kaikki toimi toisialla.
- "Kuta vuotin kuun ikäni,
- kuta puolen polveani,
- Vellamon vetistä neittä,
- veen on viimeistä tytärtä
- ikuiseksi ystäväksi,
- polviseksi puolisoksi,
- se osasi onkeheni,
- vierähti venoseheni:
- minä en tuntenut piteä,
- en kotihin korjaella,
- laskin jälle lainehisin,
- alle aaltojen syvien!"
- Meni matkoa vähäisen,
- astui huollen, huokaellen;
- kulkevi kotia kohti.
- Sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Kukkui muinaiset käkeni,
- entiset ilokäkeni,
- kukkui ennen illoin, aamuin,
- kerran keskipäivälläki:
- mikä nyt sorti suuren äänen,
- äänen kaunihin kaotti?
- Suru sorti suuren äänen,
- huoli armahan alenti;
- sill' ei kuulu kukkuvaksi,
- päivän laskun laulavaksi
- minun iltani iloksi,
- huomeneni huopeheksi.
- "Enkä nyt tuota tieäkänä
- miten olla, kuin eleä,
- tällä ilmalla asua,
- näillä mailla matkaella.
- Oisiko emo elossa,
- vanhempani valvehella,
- sepä saattaisi sanoa,
- miten pystössä pysyä,
- murehisin murtumatta,
- huolihin katoamatta
- näissä päivissä pahoissa,
- ape'issa miel'aloissa!"
- Emo hauasta havasi,
- alta aallon vastaeli:
- "Viel' onpi emo elossa,
- vanhempasi valvehella,
- joka saattavi sanoa,
- miten olla oikeana,
- murehisin murtumatta,
- huolihin katoamatta
- niissä päivissä pahoissa,
- ape'issa miel'aloissa:
- mene Pohjan tyttärihin!
- Siell' on tyttäret somemmat,
- neiet kahta kaunihimmat,
- viittä, kuutta virkeämmät,
- ei Joukon jorottaria,
- Lapin lapsilönttäreitä.
- "Sieltä naios, poikaseni,
- paras Pohjan tyttäristä,
- jok' on sievä silmiltänsä,
- kaunis katsannoisiltansa,
- aina joutuisa jalalta
- sekä liukas liikunnolta!"
+Jo oli sanoma saatu,
+viety viesti tuonnemmaksi
+neien nuoren nukkumasta,
+kaunihin katoamasta.
+Vaka vanha Väinämöinen,
+tuo tuosta pahoin pahastui:
+itki illat, itki aamut,
+yöhyet enemmin itki,
+kun oli kaunis kaatununna,
+neitonen nukahtanunna,
+mennyt lietohon merehen,
+alle aaltojen syvien.
+Astui huollen, huokaellen,
+syämellä synkeällä
+rannalle meren sinisen.
+Sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Sano nyt, Untamo, unesi,
+maku'usi, maan venyjä:
+missä Ahtola asuvi,
+neiot Vellamon venyvi?"
+Sanoipa Untamo unensa,
+maku'unsa maan venyjä:
+"Tuolla Ahtola asuvi,
+neiot Vellamon venyvi.
+Nenässä utuisen niemen,
+päässä saaren terhenisen
+alla aaltojen syvien,
+päällä mustien mutien.
+"Siellä Ahtola asuvi,
+neiot Vellamon venyvi
+pikkuisessa pirttisessä,
+kamarissa kaitaisessa,
+kiven kirjavan kylessä,
+paaen paksun kainalossa."
+Siitä vanha Väinämöinen
+vetihe venesijoille.
+Silmeävi siimojansa,
+katselevi onkiansa;
+otti ongen taskuhunsa,
+väkärauan väskyhynsä.
+Soutoa melastelevi,
+päähän saaren saauttavi,
+nenähän utuisen niemen,
+päähän saaren terhenisen.
+Siin' oli ongella olija,
+aina siimalla asuja,
+käeksellä kääntelijä.
+Laski launihin merelle,
+ongitteli, orhitteli:
+vapa vaskinen vapisi,
+hope'inen siima siukui,
+nuora kultainen kulisi.
+Jo päivänä muutamana,
+huomenna moniahana
+kala otti onkehensa,
+taimen takrarautahansa.
+Sen veti venosehensa,
+talui talkapohjahansa.
+Katselevi, kääntelevi.
+Sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Onp' on tuo kala kalanen,
+kun en tuota tunnekana!
+Sileähk' on siikaseksi,
+kuleahka kuujaseksi,
+haleahka haukiseksi,
+evätöin emäkalaksi;
+ihala imehnoksiki,
+päärivatoin neitoseksi,
+vyötöin veen on tyttöseksi,
+korvitoin kotikanaksi:
+luopuisin meriloheksi,
+syvän aallon ahveneksi."
+Vyöll' on veitsi Väinämöisen,
+pää hopea huotrasessa.
+Veti veitsen viereltänsä,
+huotrastansa pää hopean
+kalan palstoin pannaksensa,
+lohen leikkaellaksensa
+aamuisiksi atrioiksi,
+murkinaisiksi muruiksi,
+lohisiksi lounahiksi,
+iltaruoiksi isoiksi.
+Alkoi lohta leikkaella,
+veitsen viilteä kaloa:
+lohi loimahti merehen,
+kala kirjo kimmeltihe
+pohjasta punaisen purren,
+venehestä Väinämöisen.
+Äsken päätänsä ylenti,
+oikeata olkapäätä
+vihurilla viiennellä,
+kupahalla kuuennella;
+nosti kättä oikeata,
+näytti jalkoa vasenta
+seitsemännellä selällä,
+yheksännen aallon päällä.
+Sieltä tuon sanoiksi virkki,
+itse lausui ja pakisi:
+"Oi sie vanha Väinämöinen!
+En ollut minä tuleva
+lohi leikkaellaksesi,
+kala palstoin pannaksesi,
+aamuisiksi atrioiksi,
+murkinaisiksi muruiksi,
+lohisiksi lounahiksi,
+iltaruoiksi isoiksi."
+Sanoi vanha Väinämöinen:
+"Miksi sie olit tuleva?"
+"Olinpa minä tuleva
+kainaloiseksi kanaksi,
+ikuiseksi istujaksi,
+polviseksi puolisoksi,
+sijasi levittäjäksi,
+päänalaisen laskijaksi,
+pirtin pienen pyyhkijäksi,
+lattian lakaisijaksi,
+tulen tuojaksi tupahan,
+valkean virittäjäksi,
+leivän paksun paistajaksi,
+mesileivän leipojaksi,
+olutkannun kantajaksi,
+atrian asettajaksi.
+"En ollut merilohia,
+syvän aallon ahvenia:
+olin kapo, neiti nuori,
+sisar nuoren Joukahaisen,
+kuta pyyit kuun ikäsi,
+puhki polvesi halasit.
+"Ohoh, sinua, ukko utra,
+vähämieli Väinämöinen,
+kun et tuntenut piteä
+Vellamon vetistä neittä,
+ahon lasta ainokaista!"
+Sanoi vanha Väinämöinen
+alla päin, pahoilla mielin:
+"Oi on sisar Joukahaisen!
+Toki tullos toinen kerta!"
+Eip' on toiste tullutkana,
+ei toiste sinä ikänä:
+jo vetihe, vierähtihe,
+ve'en kalvosta katosi
+kiven kirjavan sisähän,
+maksankarvaisen malohon.
+Vaka vanha Väinämöinen
+tuo on tuossa arvelevi,
+miten olla, kuin eleä.
+Jo kutaisi sulkkunuotan,
+veti vettä ristin rastin,
+salmen pitkin, toisen poikki;
+veti vienoja vesiä,
+lohiluotojen lomia,
+noita Väinölän vesiä,
+Kalevalan kannaksia,
+synkkiä syväntehiä,
+suuria selän napoja,
+Joukolan jokivesiä,
+Lapin lahtirantasia.
+Sai kyllin kaloja muita,
+kaikkia ve'en kaloja,
+ei saanut sitä kalaista,
+mitä mielensä pitävi:
+Vellamon vetistä neittä,
+ahon lasta ainokaista.
+Siitä vanha Väinämöinen
+alla päin, pahoilla mielin,
+kaiken kallella kypärin
+itse tuon sanoiksi virkki:
+"Ohoh, hullu, hulluuttani,
+vähämieli, miehuuttani!
+Olipa minulla mieltä,
+ajatusta annettuna,
+syäntä suurta survottuna,
+oli ennen aikoinansa.
+Vaanpa nyt tätä nykyä,
+tällä inhalla iällä,
+puuttuvalla polveksella
+kaikki on mieli melkeässä,
+ajatukset arvoisessa,
+kaikki toimi toisialla.
+"Kuta vuotin kuun ikäni,
+kuta puolen polveani,
+Vellamon vetistä neittä,
+veen on viimeistä tytärtä
+ikuiseksi ystäväksi,
+polviseksi puolisoksi,
+se osasi onkeheni,
+vierähti venoseheni:
+minä en tuntenut piteä,
+en kotihin korjaella,
+laskin jälle lainehisin,
+alle aaltojen syvien!"
+Meni matkoa vähäisen,
+astui huollen, huokaellen;
+kulkevi kotia kohti.
+Sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Kukkui muinaiset käkeni,
+entiset ilokäkeni,
+kukkui ennen illoin, aamuin,
+kerran keskipäivälläki:
+mikä nyt sorti suuren äänen,
+äänen kaunihin kaotti?
+Suru sorti suuren äänen,
+huoli armahan alenti;
+sill' ei kuulu kukkuvaksi,
+päivän laskun laulavaksi
+minun iltani iloksi,
+huomeneni huopeheksi.
+"Enkä nyt tuota tieäkänä
+miten olla, kuin eleä,
+tällä ilmalla asua,
+näillä mailla matkaella.
+Oisiko emo elossa,
+vanhempani valvehella,
+sepä saattaisi sanoa,
+miten pystössä pysyä,
+murehisin murtumatta,
+huolihin katoamatta
+näissä päivissä pahoissa,
+ape'issa miel'aloissa!"
+Emo hauasta havasi,
+alta aallon vastaeli:
+"Viel' onpi emo elossa,
+vanhempasi valvehella,
+joka saattavi sanoa,
+miten olla oikeana,
+murehisin murtumatta,
+huolihin katoamatta
+niissä päivissä pahoissa,
+ape'issa miel'aloissa:
+mene Pohjan tyttärihin!
+Siell' on tyttäret somemmat,
+neiet kahta kaunihimmat,
+viittä, kuutta virkeämmät,
+ei Joukon jorottaria,
+Lapin lapsilönttäreitä.
+"Sieltä naios, poikaseni,
+paras Pohjan tyttäristä,
+jok' on sievä silmiltänsä,
+kaunis katsannoisiltansa,
+aina joutuisa jalalta
+sekä liukas liikunnolta!"
- Kuudes runo
+ Kuudes runo
- Vaka vanha Väinämöinen
- lähteäksensä käkesi
- tuonne kylmähän kylähän,
- pimeähän Pohjolahan.
- Otti olkisen orihin,
- hernevartisen hevosen,
- pisti suitset kullan suuhun,
- päitsensä hopean päähän:
- itse istuvi selälle,
- löihe reisin ratsahille.
- Ajoa hyryttelevi,
- matkoansa mittelevi
- orihilla olkisella,
- hernevarrella hevolla.
- Ajoi Väinölän ahoja,
- Kalevalan kankahia:
- hepo juoksi, matka joutui,
- koti jääpi, tie lyheni.
- Jo ajoi meren selälle,
- ulapalle aukealle
- kapioisen kastumatta,
- vuohisen vajoumatta.
- Olipa nuori Joukahainen,
- laiha poika lappalainen.
- Piti viikoista vihoa,
- ylen kauaista kaetta
- kera vanhan Väinämöisen,
- päälle laulajan ikuisen.
- Laativi tulisen jousen,
- jalon kaaren kaunistavi:
- kaaren rauasta rakenti,
- vaskesta selän valavi;
- noita on kullalla kuvaili,
- hopealla huolitteli.
- Mistä siihen nauhan saapi,
- kusta jäntehen tapasi?
- Hiien hirven suoniloista,
- Lemmon liinanuorasista!
- Sai kaaren kanineheksi,
- jousen varsin valmihiksi.
- Kaari on kaunihin näköinen,
- jousi jonki maksavainen:
- hevonen selällä seisoi,
- varsa juoksi vartta myöten,
- kapo kaarella makasi,
- jänö jäntimen sijassa.
- Vuoli piiliä pinosen,
- kolmisulkia kokosen:
- varret tammesta vanuvi,
- päät tekevi tervaksesta.
- Minkä saapi valmihiksi,
- sen sitte sulittelevi
- pääskyn pienillä sulilla,
- varpusen vivustimilla.
- Karkaeli nuoliansa,
- puretteli piiliänsä
- maon mustissa mujuissa,
- käärmehen kähyverissä.
- Sai vasamat valmihiksi,
- jousen jänniteltäväksi.
- Siitä vuotti Väinämöistä,
- saavaksi suvantolaista;
- vuotti illan, vuotti aamun,
- vuotti kerran keskipäivän.
- Viikon vuotti Väinämöistä,
- viikon vuotti, ei väsynyt,
- istuellen ikkunoissa,
- valvoen vajojen päissä,
- kuunnellen kujan perällä,
- vahtaellen vainiolla,
- viini nuolia selässä,
- hyvä kaari kainalossa.
- Vuotteli ulompanaki,
- talon toisen tuolla puolla:
- nenässä tulisen niemen,
- tulikaiskun kainalossa,
- korvalla tulisen kosken,
- pyhän virran viertimellä.
- Niin päivänä muutamana,
- huomenna moniahana
- loi silmänsä luotehelle,
- käänti päätä päivän alle;
- keksi mustasen merellä,
- sinerväisen lainehilla:
- "Onko se iässä pilvi,
- päivän koite koillisessa?"
- Ei ollut iässä pilvi,
- päivän koite koillisessa:
- oli vanha Väinämöinen,
- laulaja iän-ikuinen,
- matkoava Pohjolahan,
- kulkeva Pimentolahan
- orihilla olkisella,
- hernevarrella hevolla.
- Tuop' on nuori Joukahainen,
- laiha poika lappalainen,
- jou'utti tulisen jousen,
- koppoi kaaren kaunihimman
- pään varalle Väinämöisen,
- surmaksi suvantolaisen.
- Ennätti emo kysyä,
- vanhempansa tutkaella:
- "Kellen jousta jouahutat,
- kaarta rauta rauahutat?"
- Tuop' on nuori Joukahainen
- sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Tuohon jousta jouahutan,
- kaarta rauta rauahutan:
- pään varalle Väinämöisen,
- surmaksi suvantolaisen.
- Ammun vanhan Väinämöisen,
- lasken laulajan ikuisen
- läpi syämen, maksan kautta,
- halki hartiolihojen."
- Emo kielti ampumasta,
- emo kielti ja epäsi:
- "Elä ammu Väinämöistä,
- kaota kalevalaista!
- Väinö on sukua suurta:
- lankoni sisaren poika.
- "Ampuisitko Väinämöisen,
- kaataisit kalevalaisen,
- ilo ilmalta katoisi,
- laulu maalta lankeaisi.
- Ilo on ilmalla parempi,
- laulu maalla laatuisampi,
- kuin onpi Manalan mailla,
- noilla Tuonelan tuvilla."
- Tuossa nuori Joukahainen
- jo vähän ajattelevi,
- pikkuisen piättelevi:
- käsi käski ampumahan,
- käsi käski, toinen kielti,
- sormet suoniset pakotti.
- Virkki viimeinki sanoiksi,
- itse lausui, noin nimesi:
- "Kaotkohot jos kahesti
- kaikki ilmaiset ilomme,
- kaikki laulut langetkohot!
- Varsin ammun, en varanne."
- Jännitti tulisen jousen,
- veti vaskisen vekaran
- vasten polvea vasenta,
- jalan alta oikeansa.
- Veti viinestä vasaman,
- sulan kolmikoipisesta,
- otti nuolen orhe'imman,
- valitsi parahan varren;
- tuon on juonelle asetti,
- liitti liinajäntehelle.
- Oikaisi tulisen jousen
- olallehen oikealle,
- asetaiksen ampumahan,
- ampumahan Väinämöistä.
- Itse tuon sanoiksi virkki:
- "Iske nyt, koivuinen sakara,
- petäjäinen selkä, lyö'ös,
- jänne liina, lippaellos!
- Min käsi alentanehe,
- sen nuoli ylentäköhön;
- min käsi ylentänehe,
- sen nuoli alentakohon!"
- Lekahutti liipaisinta,
- ampui nuolen ensimäisen:
- se meni kovan ylätse,
- päältä pään on taivahalle,
- pilvihin pirajavihin,
- hattaroihin pyörivihin.
- Toki ampui, ei totellut.
- Ampui toisen nuoliansa:
- se meni kovan alatse,
- alaisehen maa-emähän;
- tahtoi maa manalle mennä,
- hietaharju halkiella.
- Ampui kohta kolmannenki:
- kävi kohti kolmannesti,
- sapsohon sinisen hirven
- alta vanhan Väinämöisen;
- ampui olkisen orihin,
- hernevartisen hevosen
- läpi länkiluun lihoista,
- kautta kainalon vasemman.
- Siitä vanha Väinämöinen
- sormin suistuvi sulahan,
- käsin kääntyi lainehesen,
- kourin kuohu'un kohahti
- selästä sinisen hirven,
- hernevartisen hevosen.
- Nousi siitä suuri tuuli,
- aalto ankara merellä;
- kantoi vanhan Väinämöisen,
- uitteli ulomma maasta
- noille väljille vesille,
- ulapoille auke'ille.
- Siinä nuori Joukahainen
- itse kielin kerskaeli:
- "Et sinä, vanha Väinämöinen,
- enämpi elävin silmin
- sinä ilmoisna ikänä,
- kuuna kullan valkeana
- astu Väinölän ahoja,
- Kalevalan kankahia!
- "Kupli nyt siellä kuusi vuotta,
- seuro seitsemän kesyttä,
- karehi kaheksan vuotta
- noilla väljillä vesillä,
- lake'illa lainehilla:
- vuotta kuusi kuusipuuna,
- seitsemän petäjäpuuna,
- kannon pölkkynä kaheksan!"
- Siitä pistihe sisälle.
- Sai emo kysyneheksi:
- "Joko ammuit Väinämöisen,
- kaotit Kalevan poian?"
- Tuop' on nuori Joukahainen
- sanan vastahan sanovi:
- "Jo nyt ammuin Väinämöisen
- ja kaaoin kalevalaisen,
- loin on merta luutimahan,
- lainetta lakaisemahan.
- Tuohon lietohon merehen,
- aivan aaltojen sekahan
- sortui ukko sormillehen,
- kääntyi kämmenyisillehen;
- siitä kyykertyi kylelle,
- selällehen seisottihe
- meren aaltojen ajella,
- meren tyrskyn tyyräellä."
- Tuon emo sanoiksi virkki:
- "Pahoin teit sinä poloinen,
- kun on ammuit Väinämöisen,
- kaotit kalevalaisen,
- Suvantolan suuren miehen,
- Kalevalan kaunihimman!"
+Vaka vanha Väinämöinen
+lähteäksensä käkesi
+tuonne kylmähän kylähän,
+pimeähän Pohjolahan.
+Otti olkisen orihin,
+hernevartisen hevosen,
+pisti suitset kullan suuhun,
+päitsensä hopean päähän:
+itse istuvi selälle,
+löihe reisin ratsahille.
+Ajoa hyryttelevi,
+matkoansa mittelevi
+orihilla olkisella,
+hernevarrella hevolla.
+Ajoi Väinölän ahoja,
+Kalevalan kankahia:
+hepo juoksi, matka joutui,
+koti jääpi, tie lyheni.
+Jo ajoi meren selälle,
+ulapalle aukealle
+kapioisen kastumatta,
+vuohisen vajoumatta.
+Olipa nuori Joukahainen,
+laiha poika lappalainen.
+Piti viikoista vihoa,
+ylen kauaista kaetta
+kera vanhan Väinämöisen,
+päälle laulajan ikuisen.
+Laativi tulisen jousen,
+jalon kaaren kaunistavi:
+kaaren rauasta rakenti,
+vaskesta selän valavi;
+noita on kullalla kuvaili,
+hopealla huolitteli.
+Mistä siihen nauhan saapi,
+kusta jäntehen tapasi?
+Hiien hirven suoniloista,
+Lemmon liinanuorasista!
+Sai kaaren kanineheksi,
+jousen varsin valmihiksi.
+Kaari on kaunihin näköinen,
+jousi jonki maksavainen:
+hevonen selällä seisoi,
+varsa juoksi vartta myöten,
+kapo kaarella makasi,
+jänö jäntimen sijassa.
+Vuoli piiliä pinosen,
+kolmisulkia kokosen:
+varret tammesta vanuvi,
+päät tekevi tervaksesta.
+Minkä saapi valmihiksi,
+sen sitte sulittelevi
+pääskyn pienillä sulilla,
+varpusen vivustimilla.
+Karkaeli nuoliansa,
+puretteli piiliänsä
+maon mustissa mujuissa,
+käärmehen kähyverissä.
+Sai vasamat valmihiksi,
+jousen jänniteltäväksi.
+Siitä vuotti Väinämöistä,
+saavaksi suvantolaista;
+vuotti illan, vuotti aamun,
+vuotti kerran keskipäivän.
+Viikon vuotti Väinämöistä,
+viikon vuotti, ei väsynyt,
+istuellen ikkunoissa,
+valvoen vajojen päissä,
+kuunnellen kujan perällä,
+vahtaellen vainiolla,
+viini nuolia selässä,
+hyvä kaari kainalossa.
+Vuotteli ulompanaki,
+talon toisen tuolla puolla:
+nenässä tulisen niemen,
+tulikaiskun kainalossa,
+korvalla tulisen kosken,
+pyhän virran viertimellä.
+Niin päivänä muutamana,
+huomenna moniahana
+loi silmänsä luotehelle,
+käänti päätä päivän alle;
+keksi mustasen merellä,
+sinerväisen lainehilla:
+"Onko se iässä pilvi,
+päivän koite koillisessa?"
+Ei ollut iässä pilvi,
+päivän koite koillisessa:
+oli vanha Väinämöinen,
+laulaja iän-ikuinen,
+matkoava Pohjolahan,
+kulkeva Pimentolahan
+orihilla olkisella,
+hernevarrella hevolla.
+Tuop' on nuori Joukahainen,
+laiha poika lappalainen,
+jou'utti tulisen jousen,
+koppoi kaaren kaunihimman
+pään varalle Väinämöisen,
+surmaksi suvantolaisen.
+Ennätti emo kysyä,
+vanhempansa tutkaella:
+"Kellen jousta jouahutat,
+kaarta rauta rauahutat?"
+Tuop' on nuori Joukahainen
+sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Tuohon jousta jouahutan,
+kaarta rauta rauahutan:
+pään varalle Väinämöisen,
+surmaksi suvantolaisen.
+Ammun vanhan Väinämöisen,
+lasken laulajan ikuisen
+läpi syämen, maksan kautta,
+halki hartiolihojen."
+Emo kielti ampumasta,
+emo kielti ja epäsi:
+"Elä ammu Väinämöistä,
+kaota kalevalaista!
+Väinö on sukua suurta:
+lankoni sisaren poika.
+"Ampuisitko Väinämöisen,
+kaataisit kalevalaisen,
+ilo ilmalta katoisi,
+laulu maalta lankeaisi.
+Ilo on ilmalla parempi,
+laulu maalla laatuisampi,
+kuin onpi Manalan mailla,
+noilla Tuonelan tuvilla."
+Tuossa nuori Joukahainen
+jo vähän ajattelevi,
+pikkuisen piättelevi:
+käsi käski ampumahan,
+käsi käski, toinen kielti,
+sormet suoniset pakotti.
+Virkki viimeinki sanoiksi,
+itse lausui, noin nimesi:
+"Kaotkohot jos kahesti
+kaikki ilmaiset ilomme,
+kaikki laulut langetkohot!
+Varsin ammun, en varanne."
+Jännitti tulisen jousen,
+veti vaskisen vekaran
+vasten polvea vasenta,
+jalan alta oikeansa.
+Veti viinestä vasaman,
+sulan kolmikoipisesta,
+otti nuolen orhe'imman,
+valitsi parahan varren;
+tuon on juonelle asetti,
+liitti liinajäntehelle.
+Oikaisi tulisen jousen
+olallehen oikealle,
+asetaiksen ampumahan,
+ampumahan Väinämöistä.
+Itse tuon sanoiksi virkki:
+"Iske nyt, koivuinen sakara,
+petäjäinen selkä, lyö'ös,
+jänne liina, lippaellos!
+Min käsi alentanehe,
+sen nuoli ylentäköhön;
+min käsi ylentänehe,
+sen nuoli alentakohon!"
+Lekahutti liipaisinta,
+ampui nuolen ensimäisen:
+se meni kovan ylätse,
+päältä pään on taivahalle,
+pilvihin pirajavihin,
+hattaroihin pyörivihin.
+Toki ampui, ei totellut.
+Ampui toisen nuoliansa:
+se meni kovan alatse,
+alaisehen maa-emähän;
+tahtoi maa manalle mennä,
+hietaharju halkiella.
+Ampui kohta kolmannenki:
+kävi kohti kolmannesti,
+sapsohon sinisen hirven
+alta vanhan Väinämöisen;
+ampui olkisen orihin,
+hernevartisen hevosen
+läpi länkiluun lihoista,
+kautta kainalon vasemman.
+Siitä vanha Väinämöinen
+sormin suistuvi sulahan,
+käsin kääntyi lainehesen,
+kourin kuohu'un kohahti
+selästä sinisen hirven,
+hernevartisen hevosen.
+Nousi siitä suuri tuuli,
+aalto ankara merellä;
+kantoi vanhan Väinämöisen,
+uitteli ulomma maasta
+noille väljille vesille,
+ulapoille auke'ille.
+Siinä nuori Joukahainen
+itse kielin kerskaeli:
+"Et sinä, vanha Väinämöinen,
+enämpi elävin silmin
+sinä ilmoisna ikänä,
+kuuna kullan valkeana
+astu Väinölän ahoja,
+Kalevalan kankahia!
+"Kupli nyt siellä kuusi vuotta,
+seuro seitsemän kesyttä,
+karehi kaheksan vuotta
+noilla väljillä vesillä,
+lake'illa lainehilla:
+vuotta kuusi kuusipuuna,
+seitsemän petäjäpuuna,
+kannon pölkkynä kaheksan!"
+Siitä pistihe sisälle.
+Sai emo kysyneheksi:
+"Joko ammuit Väinämöisen,
+kaotit Kalevan poian?"
+Tuop' on nuori Joukahainen
+sanan vastahan sanovi:
+"Jo nyt ammuin Väinämöisen
+ja kaaoin kalevalaisen,
+loin on merta luutimahan,
+lainetta lakaisemahan.
+Tuohon lietohon merehen,
+aivan aaltojen sekahan
+sortui ukko sormillehen,
+kääntyi kämmenyisillehen;
+siitä kyykertyi kylelle,
+selällehen seisottihe
+meren aaltojen ajella,
+meren tyrskyn tyyräellä."
+Tuon emo sanoiksi virkki:
+"Pahoin teit sinä poloinen,
+kun on ammuit Väinämöisen,
+kaotit kalevalaisen,
+Suvantolan suuren miehen,
+Kalevalan kaunihimman!"
- Seitsemäs runo
+ Seitsemäs runo
- Vaka vanha Väinämöinen
- uipi aavoja syviä;
- kulki kuusisna hakona,
- petäjäisnä pehkiönä
- kuusi päiveä kesäistä,
- kuusi yötä järkiähän,
- eessänsä vesi vetelä,
- takanansa taivas selvä.
- Uip' on vielä yötä kaksi,
- kaksi päiveä pisintä.
- Niin yönä yheksäntenä,
- kaheksannen päivän päästä
- toki tuskaksi tulevi,
- painuvi pakolliseksi.
- Kun ei ole kynttä varpahissa
- eikä sormissa niveltä.
- Siinä vanha Väinämöinen
- itse tuon sanoiksi virkki:
- "Voi minä poloinen poika,
- voi poika polon-alainen,
- kun läksin omilta mailta,
- elomailta entisiltä
- iäkseni ilman alle,
- kuuksi päiväksi kululle,
- tuulten tuuiteltavaksi,
- aaltojen ajeltavaksi
- näillä väljillä vesillä,
- ulapoilla auke'illa!
- Vilu on täällä ollakseni,
- vaiva värjätelläkseni,
- aina aalloissa asua,
- veen selällä seurustella.
- "Enkä tuota tieäkänä,
- miten olla, kuin eleä
- tällä inhalla iällä,
- katovalla kannikalla:
- tuulehenko teen tupani,
- vetehenkö pirtin veistän?
- "Teen mä tuulehen tupani:
- ei ole tuulessa tukea;
- veistän pirttini vetehen:
- vesi viepi veistokseni."
- Lenti lintunen Lapista,
- kokkolintu koillisesta.
- Ei ole kokko suuren suuri
- eikä kokko pienen pieni:
- yksi siipi vettä viisti,
- toinen taivasta lakaisi,
- pursto merta pyyhätteli,
- nokka luotoja lotaisi.
- Lenteleikse, liiteleikse,
- katseleikse, käänteleikse.
- Näki vanhan Väinämöisen
- selällä meren sinisen:
- "Mit' olet meressä, miesi,
- uros, aaltojen seassa?"
- Vaka vanha Väinämöinen
- sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Sit' olen meressä miesi,
- uros aaltojen varassa:
- läksin neittä Pohjolasta,
- impeä Pimentolasta.
- "Ajoa karautime
- suloa meryttä myöten.
- Niin päivänä muutamana,
- huomenna moniahana
- tulin Luotolan lahelle,
- Joukolan jokivesille:
- hepo alta ammuttihin,
- itseäni mielittihin.
- "Siitä vierähin vetehen,
- sorruin sormin lainehesen
- tuulen tuuiteltavaksi,
- aaltojen ajeltavaksi.
- "Tulipa tuuli luotehesta,
- iästä iso vihuri;
- se mun kauas kannatteli,
- uitteli ulomma maasta.
- Mont' olen päiveä pälynnyt,
- monta yötä uiksennellut
- näitä väljiä vesiä,
- ulapoita auke'ita;
- enk' on tuota tunnekana,
- arvoa, älyäkänä,
- kumpi kuoloksi tulevi,
- kumpi ennen ennättävi:
- nälkähänkö nääntyminen,
- vai vetehen vaipuminen."
- Sanoi kokko, ilman lintu:
- "Ellös olko milläskänä!
- Seisotaite selkähäni,
- nouse kynkkäluun nenille!
- Mie sinun merestä kannan,
- minne mielesi tekevi.
- Vielä muistan muunki päivän,
- arvoan ajan paremman,
- kun ajoit Kalevan kasken,
- Osmolan salon sivallit:
- heitit koivun kasvamahan,
- puun sorean seisomahan
- linnuille lepeämiksi,
- itselleni istumiksi."
- Siitä vanha Väinämöinen
- kohottavi kokkoansa;
- mies on nousevi merestä,
- uros aallosta ajaikse,
- siiville sijoitteleikse,
- kokon kynkkäluun nenille.
- Tuop' on kokko, ilman lintu,
- kantoi vanhan Väinämöisen,
- viepi tuulen tietä myöten,
- ahavan ratoa myöten
- Pohjan pitkähän perähän,
- summahan Sariolahan.
- Siihen heitti Väinämöisen,
- itse ilmahan kohosi.
- Siinä itki Väinämöinen,
- siinä itki ja urisi
- rannalla merellisellä,
- nimen tietämättömällä,
- sata haavoa sivulla,
- tuhat tuulen pieksemätä,
- partaki pahoin kulunut,
- tukka mennyt tuuhakaksi.
- Itki yötä kaksi, kolme,
- saman verran päiviäki;
- eikä tiennyt tietä käyä,
- outo, matkoa osannut
- palataksensa kotihin,
- mennä maille tuttaville,
- noille syntymäsijoille,
- elomaillen entisille.
- Pohjan piika pikkarainen,
- vaimo valkeanverinen,
- teki liiton päivän kanssa,
- päivän kanssa, kuun keralla
- yhen ajan noustaksensa
- ja yhen havataksensa:
- itse ennen ennätteli,
- ennen kuuta, aurinkoa,
- kukonki kurahtamatta,
- kanan lapsen laulamatta.
- Viisi villoa keritsi,
- kuusi lammasta savitsi,
- villat saatteli saraksi,
- kaikki vatvoi vaattehiksi
- ennen päivän nousemista,
- auringon ylenemistä.
- Pesi siitä pitkät pöyät,
- laajat lattiat lakaisi
- vastasella varpaisella,
- luutasella lehtisellä.
- Ammueli rikkasensa
- vaskisehen vakkasehen;
- vei ne ulos usta myöten,
- pellolle pihoa myöten,
- perimäisen pellon päähän,
- alimaisen aian suuhun.
- Seisattelihe rikoille,
- kuuntelihe, kääntelihe:
- kuulevi mereltä itkun,
- poikki joen juorotuksen.
- Juosten joutuvi takaisin,
- pian pirttihin menevi;
- sanoi tuonne saatuansa,
- toimitteli tultuansa:
- "Kuulin mie mereltä itkun,
- poikki joen juorotuksen."
- Louhi, Pohjolan emäntä,
- Pohjan akka harvahammas,
- pian pistihe pihalle,
- vierähti veräjän suuhun;
- siinä korvin kuunteleikse.
- Sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Ei ole itku lapsen itku
- eikä vaimojen valitus;
- itku on partasuun urohon,
- jouhileuan juorottama."
- Työnnälti venon vesille,
- kolmilaian lainehille;
- itse loihe soutamahan.
- Sekä souti jotta joutui:
- souti luoksi Väinämöisen,
- luoksi itkevän urohon.
- Siinä itki Väinämöinen,
- urisi Uvannon sulho
- pahalla pajupurolla,
- tiheällä tuomikolla:
- suu liikkui, järisi parta,
- vaan ei leuka lonkaellut.
- Sanoi Pohjolan emäntä,
- puhutteli, lausutteli:
- "Ohoh sinua, ukko utra!
- Jo olet maalla vierahalla."
- Vaka vanha Väinämöinen
- päätänsä kohottelevi.
- Sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Jo ma tuon itseki tieän:
- olen maalla vierahalla,
- tuiki tuntemattomalla.
- Maallani olin parempi,
- kotonani korkeampi."
- Louhi, Pohjolan emäntä,
- sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Saisiko sanoakseni,
- oisiko lupa kysyä,
- mi sinä olet miehiäsi
- ja kuka urohiasi?"
- Vaka vanha Väinämöinen
- sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Mainittihinpa minua,
- arveltihin aikoinansa
- illoilla iloitsijaksi,
- joka laakson laulajaksi
- noilla Väinölän ahoilla,
- Kalevalan kankahilla.
- Mi jo lienenki katala,
- tuskin tunnen itsekänä."
- Louhi, Pohjolan emäntä,
- sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Nouse jo norosta, miesi,
- uros, uuelle uralle,
- haikeasi haastamahan,
- satuja sanelemahan!"
- Otti miehen itkemästä,
- urohon urisemasta;
- saattoi siitä purtehensa,
- istutti venon perähän.
- Itse airoille asettui,
- soutimille suorittihe;
- souti poikki Pohjolahan,
- viepi vierahan tupahan.
- Syötteli nälästynehen,
- kastunehen kuivaeli;
- siitä viikon hierelevi,
- hierelevi, hautelevi:
- teki miehen terveheksi,
- urohon paranneheksi.
- Kysytteli, lausutteli,
- itse virkki, noin nimesi:
- "Mitä itkit, Väinämöinen,
- uikutit, uvantolainen,
- tuolla paikalla pahalla,
- rannalla meryttä vasten?"
- Vaka vanha Väinämöinen
- sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Onpa syytä itkeäni,
- vaivoja valittoani!
- Kauan oon meriä uinut,
- lapioinnut lainehia
- noilla väljillä vesillä,
- ulapoilla auke'illa.
- "Tuota itken tuon ikäni,
- puhki polveni murehin,
- kun ma uin omilta mailta,
- tulin mailta tuttavilta
- näille ouoille oville,
- veräjille vierahille.
- Kaikki täällä puut purevi,
- kaikki havut hakkoavi,
- joka koivu koikkoavi,
- joka leppä leikkoavi:
- yks' on tuuli tuttuani,
- päivä ennen nähtyäni
- näillä mailla vierahilla,
- äkkiouoilla ovilla."
- Louhi, Pohjolan emäntä,
- siitä tuon sanoiksi saatti:
- "Elä itke, Väinämöinen,
- uikuta, uvantolainen!
- Hyvä tääll' on ollaksesi,
- armas aikaellaksesi,
- syöä lohta luotaselta,
- sivulta sianlihoa."
- Silloin vanha Väinämöinen
- itse tuon sanoiksi virkki:
- "Kylkehen kyläinen syönti
- hyvissäki vierahissa;
- mies on maallansa parempi,
- kotonansa korkeampi.
- Soisipa sula Jumala,
- antaisipa armoluoja:
- pääsisin omille maille,
- elomaillen entisille!
- Parempi omalla maalla
- vetonenki virsun alta,
- kuin on maalla vierahalla
- kultamaljasta metonen."
- Louhi, Pohjolan emäntä,
- sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Niin mitä minullen annat,
- kun saatan omille maille,
- oman peltosi perille,
- kotisaunan saapuville?"
- Sanoi vanha Väinämöinen:
- "Mitäpä kysyt minulta,
- jos saatat omille maille,
- oman peltoni perille,
- oman käen kukkumille,
- oman linnun laulamille!
- Otatko kultia kypärin,
- hope'ita huovallisen?"
- Louhi, Pohjolan emäntä,
- sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Ohoh viisas Väinämöinen,
- tietäjä iän-ikuinen!
- En kysele kultiasi,
- halaja hope'itasi:
- kullat on lasten kukkasia,
- hopeat hevon helyjä.
- Taiatko takoa sammon,
- kirjokannen kalkutella
- joutsenen kynän nenästä,
- maholehmän maitosesta,
- yhen ohrasen jyvästä,
- yhen uuhen villasesta,
- niin annan tytön sinulle,
- panen neien palkastasi,
- saatan sun omille maille,
- oman linnun laulamille,
- oman kukon kuulumille,
- oman peltosi perille."
- Vaka vanha Väinämöinen
- sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Taia en sampoa takoa,
- kirjokantta kirjoitella.
- Saata mie omille maille:
- työnnän seppo Ilmarisen,
- joka samposi takovi,
- kirjokannet kalkuttavi,
- neitosi lepyttelevi,
- tyttäresi tyy'yttävi.
- "Se on seppo sen mokoma,
- ylen taitava takoja,
- jok' on taivoa takonut,
- ilman kantta kalkutellut:
- ei tunnu vasaran jälki
- eikä pihtien pitämät."
- Louhi, Pohjolan emäntä,
- sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Sille työnnän tyttäreni,
- sille lapseni lupoan,
- joka sampuen takovi,
- kannen kirjo kirjoittavi
- joutsenen kynän nenästä,
- maholehmän maitosesta,
- yhen ohrasen jyvästä,
- yhen uuhen untuvasta."
- Pani varsan valjahisin,
- ruskean re'en etehen;
- saattoi vanhan Väinämöisen,
- istutti oron rekehen.
- Siitä tuon sanoiksi virkki,
- itse lausui, noin nimesi:
- "Elä päätäsi ylennä,
- kohottele kokkoasi,
- kun ei uupune oronen,
- tahi ei ilta ennättäne:
- josp' on päätäsi ylennät,
- kohottelet kokkoasi,
- jo toki tuho tulevi,
- paha päivä päälle saapi."
- Siitä vanha Väinämöinen
- löi orosen juoksemahan,
- harjan liina liikkumahan.
- Ajoa karittelevi
- pimeästä Pohjolasta,
- summasta Sariolasta.
+Vaka vanha Väinämöinen
+uipi aavoja syviä;
+kulki kuusisna hakona,
+petäjäisnä pehkiönä
+kuusi päiveä kesäistä,
+kuusi yötä järkiähän,
+eessänsä vesi vetelä,
+takanansa taivas selvä.
+Uip' on vielä yötä kaksi,
+kaksi päiveä pisintä.
+Niin yönä yheksäntenä,
+kaheksannen päivän päästä
+toki tuskaksi tulevi,
+painuvi pakolliseksi.
+Kun ei ole kynttä varpahissa
+eikä sormissa niveltä.
+Siinä vanha Väinämöinen
+itse tuon sanoiksi virkki:
+"Voi minä poloinen poika,
+voi poika polon-alainen,
+kun läksin omilta mailta,
+elomailta entisiltä
+iäkseni ilman alle,
+kuuksi päiväksi kululle,
+tuulten tuuiteltavaksi,
+aaltojen ajeltavaksi
+näillä väljillä vesillä,
+ulapoilla auke'illa!
+Vilu on täällä ollakseni,
+vaiva värjätelläkseni,
+aina aalloissa asua,
+veen selällä seurustella.
+"Enkä tuota tieäkänä,
+miten olla, kuin eleä
+tällä inhalla iällä,
+katovalla kannikalla:
+tuulehenko teen tupani,
+vetehenkö pirtin veistän?
+"Teen mä tuulehen tupani:
+ei ole tuulessa tukea;
+veistän pirttini vetehen:
+vesi viepi veistokseni."
+Lenti lintunen Lapista,
+kokkolintu koillisesta.
+Ei ole kokko suuren suuri
+eikä kokko pienen pieni:
+yksi siipi vettä viisti,
+toinen taivasta lakaisi,
+pursto merta pyyhätteli,
+nokka luotoja lotaisi.
+Lenteleikse, liiteleikse,
+katseleikse, käänteleikse.
+Näki vanhan Väinämöisen
+selällä meren sinisen:
+"Mit' olet meressä, miesi,
+uros, aaltojen seassa?"
+Vaka vanha Väinämöinen
+sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Sit' olen meressä miesi,
+uros aaltojen varassa:
+läksin neittä Pohjolasta,
+impeä Pimentolasta.
+"Ajoa karautime
+suloa meryttä myöten.
+Niin päivänä muutamana,
+huomenna moniahana
+tulin Luotolan lahelle,
+Joukolan jokivesille:
+hepo alta ammuttihin,
+itseäni mielittihin.
+"Siitä vierähin vetehen,
+sorruin sormin lainehesen
+tuulen tuuiteltavaksi,
+aaltojen ajeltavaksi.
+"Tulipa tuuli luotehesta,
+iästä iso vihuri;
+se mun kauas kannatteli,
+uitteli ulomma maasta.
+Mont' olen päiveä pälynnyt,
+monta yötä uiksennellut
+näitä väljiä vesiä,
+ulapoita auke'ita;
+enk' on tuota tunnekana,
+arvoa, älyäkänä,
+kumpi kuoloksi tulevi,
+kumpi ennen ennättävi:
+nälkähänkö nääntyminen,
+vai vetehen vaipuminen."
+Sanoi kokko, ilman lintu:
+"Ellös olko milläskänä!
+Seisotaite selkähäni,
+nouse kynkkäluun nenille!
+Mie sinun merestä kannan,
+minne mielesi tekevi.
+Vielä muistan muunki päivän,
+arvoan ajan paremman,
+kun ajoit Kalevan kasken,
+Osmolan salon sivallit:
+heitit koivun kasvamahan,
+puun sorean seisomahan
+linnuille lepeämiksi,
+itselleni istumiksi."
+Siitä vanha Väinämöinen
+kohottavi kokkoansa;
+mies on nousevi merestä,
+uros aallosta ajaikse,
+siiville sijoitteleikse,
+kokon kynkkäluun nenille.
+Tuop' on kokko, ilman lintu,
+kantoi vanhan Väinämöisen,
+viepi tuulen tietä myöten,
+ahavan ratoa myöten
+Pohjan pitkähän perähän,
+summahan Sariolahan.
+Siihen heitti Väinämöisen,
+itse ilmahan kohosi.
+Siinä itki Väinämöinen,
+siinä itki ja urisi
+rannalla merellisellä,
+nimen tietämättömällä,
+sata haavoa sivulla,
+tuhat tuulen pieksemätä,
+partaki pahoin kulunut,
+tukka mennyt tuuhakaksi.
+Itki yötä kaksi, kolme,
+saman verran päiviäki;
+eikä tiennyt tietä käyä,
+outo, matkoa osannut
+palataksensa kotihin,
+mennä maille tuttaville,
+noille syntymäsijoille,
+elomaillen entisille.
+Pohjan piika pikkarainen,
+vaimo valkeanverinen,
+teki liiton päivän kanssa,
+päivän kanssa, kuun keralla
+yhen ajan noustaksensa
+ja yhen havataksensa:
+itse ennen ennätteli,
+ennen kuuta, aurinkoa,
+kukonki kurahtamatta,
+kanan lapsen laulamatta.
+Viisi villoa keritsi,
+kuusi lammasta savitsi,
+villat saatteli saraksi,
+kaikki vatvoi vaattehiksi
+ennen päivän nousemista,
+auringon ylenemistä.
+Pesi siitä pitkät pöyät,
+laajat lattiat lakaisi
+vastasella varpaisella,
+luutasella lehtisellä.
+Ammueli rikkasensa
+vaskisehen vakkasehen;
+vei ne ulos usta myöten,
+pellolle pihoa myöten,
+perimäisen pellon päähän,
+alimaisen aian suuhun.
+Seisattelihe rikoille,
+kuuntelihe, kääntelihe:
+kuulevi mereltä itkun,
+poikki joen juorotuksen.
+Juosten joutuvi takaisin,
+pian pirttihin menevi;
+sanoi tuonne saatuansa,
+toimitteli tultuansa:
+"Kuulin mie mereltä itkun,
+poikki joen juorotuksen."
+Louhi, Pohjolan emäntä,
+Pohjan akka harvahammas,
+pian pistihe pihalle,
+vierähti veräjän suuhun;
+siinä korvin kuunteleikse.
+Sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Ei ole itku lapsen itku
+eikä vaimojen valitus;
+itku on partasuun urohon,
+jouhileuan juorottama."
+Työnnälti venon vesille,
+kolmilaian lainehille;
+itse loihe soutamahan.
+Sekä souti jotta joutui:
+souti luoksi Väinämöisen,
+luoksi itkevän urohon.
+Siinä itki Väinämöinen,
+urisi Uvannon sulho
+pahalla pajupurolla,
+tiheällä tuomikolla:
+suu liikkui, järisi parta,
+vaan ei leuka lonkaellut.
+Sanoi Pohjolan emäntä,
+puhutteli, lausutteli:
+"Ohoh sinua, ukko utra!
+Jo olet maalla vierahalla."
+Vaka vanha Väinämöinen
+päätänsä kohottelevi.
+Sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Jo ma tuon itseki tieän:
+olen maalla vierahalla,
+tuiki tuntemattomalla.
+Maallani olin parempi,
+kotonani korkeampi."
+Louhi, Pohjolan emäntä,
+sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Saisiko sanoakseni,
+oisiko lupa kysyä,
+mi sinä olet miehiäsi
+ja kuka urohiasi?"
+Vaka vanha Väinämöinen
+sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Mainittihinpa minua,
+arveltihin aikoinansa
+illoilla iloitsijaksi,
+joka laakson laulajaksi
+noilla Väinölän ahoilla,
+Kalevalan kankahilla.
+Mi jo lienenki katala,
+tuskin tunnen itsekänä."
+Louhi, Pohjolan emäntä,
+sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Nouse jo norosta, miesi,
+uros, uuelle uralle,
+haikeasi haastamahan,
+satuja sanelemahan!"
+Otti miehen itkemästä,
+urohon urisemasta;
+saattoi siitä purtehensa,
+istutti venon perähän.
+Itse airoille asettui,
+soutimille suorittihe;
+souti poikki Pohjolahan,
+viepi vierahan tupahan.
+Syötteli nälästynehen,
+kastunehen kuivaeli;
+siitä viikon hierelevi,
+hierelevi, hautelevi:
+teki miehen terveheksi,
+urohon paranneheksi.
+Kysytteli, lausutteli,
+itse virkki, noin nimesi:
+"Mitä itkit, Väinämöinen,
+uikutit, uvantolainen,
+tuolla paikalla pahalla,
+rannalla meryttä vasten?"
+Vaka vanha Väinämöinen
+sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Onpa syytä itkeäni,
+vaivoja valittoani!
+Kauan oon meriä uinut,
+lapioinnut lainehia
+noilla väljillä vesillä,
+ulapoilla auke'illa.
+"Tuota itken tuon ikäni,
+puhki polveni murehin,
+kun ma uin omilta mailta,
+tulin mailta tuttavilta
+näille ouoille oville,
+veräjille vierahille.
+Kaikki täällä puut purevi,
+kaikki havut hakkoavi,
+joka koivu koikkoavi,
+joka leppä leikkoavi:
+yks' on tuuli tuttuani,
+päivä ennen nähtyäni
+näillä mailla vierahilla,
+äkkiouoilla ovilla."
+Louhi, Pohjolan emäntä,
+siitä tuon sanoiksi saatti:
+"Elä itke, Väinämöinen,
+uikuta, uvantolainen!
+Hyvä tääll' on ollaksesi,
+armas aikaellaksesi,
+syöä lohta luotaselta,
+sivulta sianlihoa."
+Silloin vanha Väinämöinen
+itse tuon sanoiksi virkki:
+"Kylkehen kyläinen syönti
+hyvissäki vierahissa;
+mies on maallansa parempi,
+kotonansa korkeampi.
+Soisipa sula Jumala,
+antaisipa armoluoja:
+pääsisin omille maille,
+elomaillen entisille!
+Parempi omalla maalla
+vetonenki virsun alta,
+kuin on maalla vierahalla
+kultamaljasta metonen."
+Louhi, Pohjolan emäntä,
+sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Niin mitä minullen annat,
+kun saatan omille maille,
+oman peltosi perille,
+kotisaunan saapuville?"
+Sanoi vanha Väinämöinen:
+"Mitäpä kysyt minulta,
+jos saatat omille maille,
+oman peltoni perille,
+oman käen kukkumille,
+oman linnun laulamille!
+Otatko kultia kypärin,
+hope'ita huovallisen?"
+Louhi, Pohjolan emäntä,
+sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Ohoh viisas Väinämöinen,
+tietäjä iän-ikuinen!
+En kysele kultiasi,
+halaja hope'itasi:
+kullat on lasten kukkasia,
+hopeat hevon helyjä.
+Taiatko takoa sammon,
+kirjokannen kalkutella
+joutsenen kynän nenästä,
+maholehmän maitosesta,
+yhen ohrasen jyvästä,
+yhen uuhen villasesta,
+niin annan tytön sinulle,
+panen neien palkastasi,
+saatan sun omille maille,
+oman linnun laulamille,
+oman kukon kuulumille,
+oman peltosi perille."
+Vaka vanha Väinämöinen
+sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Taia en sampoa takoa,
+kirjokantta kirjoitella.
+Saata mie omille maille:
+työnnän seppo Ilmarisen,
+joka samposi takovi,
+kirjokannet kalkuttavi,
+neitosi lepyttelevi,
+tyttäresi tyy'yttävi.
+"Se on seppo sen mokoma,
+ylen taitava takoja,
+jok' on taivoa takonut,
+ilman kantta kalkutellut:
+ei tunnu vasaran jälki
+eikä pihtien pitämät."
+Louhi, Pohjolan emäntä,
+sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Sille työnnän tyttäreni,
+sille lapseni lupoan,
+joka sampuen takovi,
+kannen kirjo kirjoittavi
+joutsenen kynän nenästä,
+maholehmän maitosesta,
+yhen ohrasen jyvästä,
+yhen uuhen untuvasta."
+Pani varsan valjahisin,
+ruskean re'en etehen;
+saattoi vanhan Väinämöisen,
+istutti oron rekehen.
+Siitä tuon sanoiksi virkki,
+itse lausui, noin nimesi:
+"Elä päätäsi ylennä,
+kohottele kokkoasi,
+kun ei uupune oronen,
+tahi ei ilta ennättäne:
+josp' on päätäsi ylennät,
+kohottelet kokkoasi,
+jo toki tuho tulevi,
+paha päivä päälle saapi."
+Siitä vanha Väinämöinen
+löi orosen juoksemahan,
+harjan liina liikkumahan.
+Ajoa karittelevi
+pimeästä Pohjolasta,
+summasta Sariolasta.
- Kahdeksas runo
+ Kahdeksas runo
- Tuo oli kaunis Pohjan neiti,
- maan kuulu, ve'en valio.
- Istui ilman vempelellä,
- taivon kaarella kajotti
- pukehissa puhta'issa,
- valke'issa vaattehissa;
- kultakangasta kutovi,
- hope'ista huolittavi
- kultaisesta sukkulasta,
- pirralla hope'isella.
- Suihki sukkula piossa,
- käämi käessä kääperöitsi,
- niiet vaskiset vatisi,
- hope'inen pirta piukki
- neien kangasta kutoissa,
- hope'ista huolittaissa.
- Vaka vanha Väinämöinen
- ajoa karittelevi
- pimeästä Pohjolasta,
- summasta Sariolasta.
- Ajoi matkoa palasen,
- pikkaraisen piirrätteli:
- kuuli sukkulan surinan
- ylähältä päänsä päältä.
- Tuossa päätänsä kohotti,
- katsahtavi taivahalle:
- kaari on kaunis taivahalla,
- neiti kaaren kannikalla,
- kultakangasta kutovi,
- hope'ista helkyttävi.
- Vaka vanha Väinämöinen
- heti seisatti hevosen.
- Tuossa tuon sanoiksi virkki,
- itse lausui, noin nimesi:
- "Tule, neiti, korjahani,
- laskeite rekoseheni!"
- Neiti tuon sanoiksi virkki,
- itse lausui ja kysyvi:
- "Miksi neittä korjahasi,
- tyttöä rekosehesi?"
- Vaka vanha Väinämöinen
- tuop' on tuohon vastaeli:
- "Siksi neittä korjahani,
- tyttöä rekoseheni:
- mesileivän leipojaksi,
- oluen osoajaksi,
- joka lautsan laulajaksi,
- ikkunan iloitsijaksi
- noilla Väinölän tiloilla,
- Kalevalan kartanoilla."
- Neiti tuon sanoiksi virkki,
- itse lausui ja pakisi:
- "Kun kävin mataramaalla,
- keikuin keltakankahalla
- eilen iltamyöhäsellä,
- aletessa aurinkoisen,
- lintu lauleli lehossa,
- kyntörastas raksutteli:
- lauleli tytärten mielen
- ja lauloi miniän mielen.
- "Mie tuota sanelemahan,
- linnulta kyselemähän:
- 'Oi sie kyntörastahainen!
- Laula korvin kuullakseni:
- kumman on parempi olla,
- kumman olla kuuluisampi,
- tyttärenkö taattolassa
- vai miniän miehelässä?'
- "Tiainenpa tieon antoi,
- kyntörastas raksahutti:
- 'Valkea kesäinen päivä,
- neitivalta valkeampi;
- vilu on rauta pakkasessa,
- vilumpi miniävalta.
- Niin on neiti taattolassa,
- kuin marja hyvällä maalla,
- niin miniä miehelässä,
- kuin on koira kahlehissa.
- Harvoin saapi orja lemmen,
- ei miniä milloinkana.'"
- Vaka vanha Väinämöinen
- itse tuon sanoiksi virkki:
- "Tyhjiä tiaisen virret,
- rastahaisen raksutukset!
- Lapsi on tytär kotona,
- vasta on neiti naituansa.
- Tule, neiti, korjahani,
- laskeite rekoseheni!
- En ole mitätön miesi,
- uros muita untelompi."
- Neiti taiten vastaeli,
- sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Sitte sun mieheksi sanoisin,
- urohoksi arveleisin,
- jospa jouhen halkaiseisit
- veitsellä kärettömällä,
- munan solmuhun vetäisit
- solmun tuntumattomaksi."
- Vaka vanha Väinämöinen
- jouhen halki halkaisevi
- veitsellä kärettömällä,
- aivan tutkaimettomalla;
- munan solmuhun vetävi
- solmun tuntumattomaksi.
- Käski neittä korjahansa,
- tyttöä rekosehensa.
- Neiti taiten vastaeli:
- "Ehkäpä tulen sinulle,
- kun kiskot kivestä tuohta,
- säret jäästä aiaksia
- ilman palan pakkumatta,
- pilkkehen pirahtamatta."
- Vaka vanha Väinämöinen
- ei tuosta kovin hätäile:
- kiskoipa kivestä tuohta,
- särki jäästä aiaksia
- ilman palan pakkumatta,
- pilkkehen pirahtamatta.
- Kutsui neittä korjahansa,
- tyttöä rekosehensa.
- Neiti taiten vastoavi,
- sanovi sanalla tuolla:
- "Sillenpä minä menisin,
- kenp' on veistäisi venosen
- kehrävarteni muruista,
- kalpimeni kappaleista,
- työntäisi venon vesille,
- uuen laivan lainehille
- ilman polven polkematta,
- ilman kouran koskematta,
- käsivarren kääntämättä,
- olkapään ojentamatta."
- Siitä vanha Väinämöinen
- itse tuon sanoiksi virkki:
- "Liene ei maassa, maailmassa,
- koko ilman kannen alla
- mointa laivan laatijata,
- vertoani veistäjätä."
- Otti värttinän muruja,
- kehrävarren kiertimiä;
- läksi veistohon venosen,
- satalauan laittelohon
- vuorelle teräksiselle,
- rautaiselle kalliolle.
- Veikaten venettä veisti,
- purtta puista uhkaellen.
- Veisti päivän, veisti toisen,
- veisti kohta kolmannenki:
- ei kirves kivehen koske,
- kasa ei kalka kalliohon.
- Niin päivällä kolmannella
- Hiisi pontta pyörähytti,
- Lempo tempasi tereä,
- Paha vartta vaapahutti.
- Kävipä kivehen kirves,
- kasa kalkkoi kalliohon;
- kirves kilpistyi kivestä,
- terä liuskahti liha'an,
- polvehen pojan pätöisen,
- varpahasen Väinämöisen.
- Sen Lempo lihoille liitti,
- Hiisi suonille sovitti:
- veri pääsi vuotamahan,
- hurme huppelehtamahan.
- Vaka vanha Väinämöinen,
- tietäjä iän-ikuinen,
- tuossa tuon sanoiksi virkki,
- noin on lausui ja pakisi:
- "Oi sie kirves kikkanokka,
- tasaterä tapparainen!
- Luulitko puuta purrehesi,
- honkoa hotaisnehesi,
- petäjätä pannehesi,
- koivua kohannehesi,
- kun sa lipsahit liha'an,
- solahutit suonilleni?"
- Loihe siitä loitsimahan,
- sai itse sanelemahan.
- Luki synnyt syitä myöten,
- luottehet lomia myöten,
- mutt' ei muista muutamia
- rauan suuria sanoja,
- joista salpa saataisihin,
- luja lukko tuotaisihin
- noille rauan ratkomille,
- suu sinervän silpomille.
- Jo veri jokena juoksi,
- hurme koskena kohisi:
- peitti maassa marjan varret,
- kanervaiset kankahalla.
- Eik' ollut sitä mätästä,
- jok' ei tullut tulvillehen
- noita liikoja veriä,
- hurmehia huurovia
- polvesta pojan totisen,
- varpahasta Väinämöisen.
- Vaka vanha Väinämöinen
- ketti villoja kiveltä,
- otti suolta sammalia,
- maasta mättähän repäisi
- tukkeheksi tuiman reiän,
- paikaksi pahan veräjän;
- ei vääjä vähäistäkänä,
- pikkuistakana piätä.
- Jopa tuskaksi tulevi,
- läylemmäksi lankeavi.
- Vaka vanha Väinämöinen
- itse itkuhun hyräytyi;
- pani varsan valjahisin,
- ruskean re'en etehen,
- siitä reuoikse rekehen,
- kohennaikse korjahansa.
- Laski virkkua vitsalla,
- helähytti helmisvyöllä;
- virkku juoksi, matka joutui,
- reki vieri, tie lyheni.
- Jo kohta kylä tulevi:
- kolme tietä kohtoavi.
- Vaka vanha Väinämöinen
- ajavi alinta tietä
- alimaisehen talohon.
- Yli kynnyksen kysyvi:
- "Oisiko talossa tässä
- rauan raannan katsojata,
- uron tuskan tuntijata,
- vammojen vakittajata?"
- Olipa lapsi lattialla,
- poika pieni pankon päässä.
- Tuop' on tuohon vastoavi:
- "Ei ole talossa tässä
- rauan raannan katsojata,
- uron tuskan tuntijata,
- kivun kiinniottajata,
- vammojen vakittajata;
- onpi toisessa talossa:
- aja toisehen talohon!"
- Vaka vanha Väinämöinen
- laski virkkua vitsalla,
- ajoa suhuttelevi.
- Ajoi matkoa palasen,
- keskimäistä tietä myöten
- keskimäisehen talohon.
- Kysyi kynnyksen takoa,
- anoi alta ikkunaisen:
- "Oisiko talossa tässä
- rauan raannan katsojata,
- salpoa verisatehen,
- suonikosken sortajata?"
- Akka oli vanha vaipan alla,
- kielipalku pankon päässä.
- Akka varsin vastaeli,
- hammas kolmi kolkkaeli:
- "Ei ole talossa tässä
- rauan raannan katsojata,
- verisynnyn tietäjätä,
- kivun kiinniottajata;
- onpi toisessa talossa:
- aja toisehen talohon!"
- Vaka vanha Väinämöinen
- laski virkkua vitsalla,
- ajoa suhuttelevi.
- Ajoi matkoa palasen,
- ylimäistä tietä myöten
- ylimäisehen talohon.
- Yli kynnyksen kysyvi,
- lausui lakkapuun takoa:
- "Oisiko talossa tässä
- rauan raannan katsojata,
- tämän tulvan tukkijata,
- veren summan sulkijata?"
- Ukko oli uunilla asuva,
- halliparta harjun alla.
- Ukko uunilta urahti,
- halliparta paukutteli:
- "On sulettu suuremmatki,
- jalommatki jaksettuna
- Luojan kolmella sanalla,
- syvän synnyn säätämällä:
- joet suista, järvet päistä,
- virrat niskalta vihaiset,
- lahet niemien nenistä,
- kannakset kape'immilta."
+Tuo oli kaunis Pohjan neiti,
+maan kuulu, ve'en valio.
+Istui ilman vempelellä,
+taivon kaarella kajotti
+pukehissa puhta'issa,
+valke'issa vaattehissa;
+kultakangasta kutovi,
+hope'ista huolittavi
+kultaisesta sukkulasta,
+pirralla hope'isella.
+Suihki sukkula piossa,
+käämi käessä kääperöitsi,
+niiet vaskiset vatisi,
+hope'inen pirta piukki
+neien kangasta kutoissa,
+hope'ista huolittaissa.
+Vaka vanha Väinämöinen
+ajoa karittelevi
+pimeästä Pohjolasta,
+summasta Sariolasta.
+Ajoi matkoa palasen,
+pikkaraisen piirrätteli:
+kuuli sukkulan surinan
+ylähältä päänsä päältä.
+Tuossa päätänsä kohotti,
+katsahtavi taivahalle:
+kaari on kaunis taivahalla,
+neiti kaaren kannikalla,
+kultakangasta kutovi,
+hope'ista helkyttävi.
+Vaka vanha Väinämöinen
+heti seisatti hevosen.
+Tuossa tuon sanoiksi virkki,
+itse lausui, noin nimesi:
+"Tule, neiti, korjahani,
+laskeite rekoseheni!"
+Neiti tuon sanoiksi virkki,
+itse lausui ja kysyvi:
+"Miksi neittä korjahasi,
+tyttöä rekosehesi?"
+Vaka vanha Väinämöinen
+tuop' on tuohon vastaeli:
+"Siksi neittä korjahani,
+tyttöä rekoseheni:
+mesileivän leipojaksi,
+oluen osoajaksi,
+joka lautsan laulajaksi,
+ikkunan iloitsijaksi
+noilla Väinölän tiloilla,
+Kalevalan kartanoilla."
+Neiti tuon sanoiksi virkki,
+itse lausui ja pakisi:
+"Kun kävin mataramaalla,
+keikuin keltakankahalla
+eilen iltamyöhäsellä,
+aletessa aurinkoisen,
+lintu lauleli lehossa,
+kyntörastas raksutteli:
+lauleli tytärten mielen
+ja lauloi miniän mielen.
+"Mie tuota sanelemahan,
+linnulta kyselemähän:
+'Oi sie kyntörastahainen!
+Laula korvin kuullakseni:
+kumman on parempi olla,
+kumman olla kuuluisampi,
+tyttärenkö taattolassa
+vai miniän miehelässä?'
+"Tiainenpa tieon antoi,
+kyntörastas raksahutti:
+'Valkea kesäinen päivä,
+neitivalta valkeampi;
+vilu on rauta pakkasessa,
+vilumpi miniävalta.
+Niin on neiti taattolassa,
+kuin marja hyvällä maalla,
+niin miniä miehelässä,
+kuin on koira kahlehissa.
+Harvoin saapi orja lemmen,
+ei miniä milloinkana.'"
+Vaka vanha Väinämöinen
+itse tuon sanoiksi virkki:
+"Tyhjiä tiaisen virret,
+rastahaisen raksutukset!
+Lapsi on tytär kotona,
+vasta on neiti naituansa.
+Tule, neiti, korjahani,
+laskeite rekoseheni!
+En ole mitätön miesi,
+uros muita untelompi."
+Neiti taiten vastaeli,
+sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Sitte sun mieheksi sanoisin,
+urohoksi arveleisin,
+jospa jouhen halkaiseisit
+veitsellä kärettömällä,
+munan solmuhun vetäisit
+solmun tuntumattomaksi."
+Vaka vanha Väinämöinen
+jouhen halki halkaisevi
+veitsellä kärettömällä,
+aivan tutkaimettomalla;
+munan solmuhun vetävi
+solmun tuntumattomaksi.
+Käski neittä korjahansa,
+tyttöä rekosehensa.
+Neiti taiten vastaeli:
+"Ehkäpä tulen sinulle,
+kun kiskot kivestä tuohta,
+säret jäästä aiaksia
+ilman palan pakkumatta,
+pilkkehen pirahtamatta."
+Vaka vanha Väinämöinen
+ei tuosta kovin hätäile:
+kiskoipa kivestä tuohta,
+särki jäästä aiaksia
+ilman palan pakkumatta,
+pilkkehen pirahtamatta.
+Kutsui neittä korjahansa,
+tyttöä rekosehensa.
+Neiti taiten vastoavi,
+sanovi sanalla tuolla:
+"Sillenpä minä menisin,
+kenp' on veistäisi venosen
+kehrävarteni muruista,
+kalpimeni kappaleista,
+työntäisi venon vesille,
+uuen laivan lainehille
+ilman polven polkematta,
+ilman kouran koskematta,
+käsivarren kääntämättä,
+olkapään ojentamatta."
+Siitä vanha Väinämöinen
+itse tuon sanoiksi virkki:
+"Liene ei maassa, maailmassa,
+koko ilman kannen alla
+mointa laivan laatijata,
+vertoani veistäjätä."
+Otti värttinän muruja,
+kehrävarren kiertimiä;
+läksi veistohon venosen,
+satalauan laittelohon
+vuorelle teräksiselle,
+rautaiselle kalliolle.
+Veikaten venettä veisti,
+purtta puista uhkaellen.
+Veisti päivän, veisti toisen,
+veisti kohta kolmannenki:
+ei kirves kivehen koske,
+kasa ei kalka kalliohon.
+Niin päivällä kolmannella
+Hiisi pontta pyörähytti,
+Lempo tempasi tereä,
+Paha vartta vaapahutti.
+Kävipä kivehen kirves,
+kasa kalkkoi kalliohon;
+kirves kilpistyi kivestä,
+terä liuskahti liha'an,
+polvehen pojan pätöisen,
+varpahasen Väinämöisen.
+Sen Lempo lihoille liitti,
+Hiisi suonille sovitti:
+veri pääsi vuotamahan,
+hurme huppelehtamahan.
+Vaka vanha Väinämöinen,
+tietäjä iän-ikuinen,
+tuossa tuon sanoiksi virkki,
+noin on lausui ja pakisi:
+"Oi sie kirves kikkanokka,
+tasaterä tapparainen!
+Luulitko puuta purrehesi,
+honkoa hotaisnehesi,
+petäjätä pannehesi,
+koivua kohannehesi,
+kun sa lipsahit liha'an,
+solahutit suonilleni?"
+Loihe siitä loitsimahan,
+sai itse sanelemahan.
+Luki synnyt syitä myöten,
+luottehet lomia myöten,
+mutt' ei muista muutamia
+rauan suuria sanoja,
+joista salpa saataisihin,
+luja lukko tuotaisihin
+noille rauan ratkomille,
+suu sinervän silpomille.
+Jo veri jokena juoksi,
+hurme koskena kohisi:
+peitti maassa marjan varret,
+kanervaiset kankahalla.
+Eik' ollut sitä mätästä,
+jok' ei tullut tulvillehen
+noita liikoja veriä,
+hurmehia huurovia
+polvesta pojan totisen,
+varpahasta Väinämöisen.
+Vaka vanha Väinämöinen
+ketti villoja kiveltä,
+otti suolta sammalia,
+maasta mättähän repäisi
+tukkeheksi tuiman reiän,
+paikaksi pahan veräjän;
+ei vääjä vähäistäkänä,
+pikkuistakana piätä.
+Jopa tuskaksi tulevi,
+läylemmäksi lankeavi.
+Vaka vanha Väinämöinen
+itse itkuhun hyräytyi;
+pani varsan valjahisin,
+ruskean re'en etehen,
+siitä reuoikse rekehen,
+kohennaikse korjahansa.
+Laski virkkua vitsalla,
+helähytti helmisvyöllä;
+virkku juoksi, matka joutui,
+reki vieri, tie lyheni.
+Jo kohta kylä tulevi:
+kolme tietä kohtoavi.
+Vaka vanha Väinämöinen
+ajavi alinta tietä
+alimaisehen talohon.
+Yli kynnyksen kysyvi:
+"Oisiko talossa tässä
+rauan raannan katsojata,
+uron tuskan tuntijata,
+vammojen vakittajata?"
+Olipa lapsi lattialla,
+poika pieni pankon päässä.
+Tuop' on tuohon vastoavi:
+"Ei ole talossa tässä
+rauan raannan katsojata,
+uron tuskan tuntijata,
+kivun kiinniottajata,
+vammojen vakittajata;
+onpi toisessa talossa:
+aja toisehen talohon!"
+Vaka vanha Väinämöinen
+laski virkkua vitsalla,
+ajoa suhuttelevi.
+Ajoi matkoa palasen,
+keskimäistä tietä myöten
+keskimäisehen talohon.
+Kysyi kynnyksen takoa,
+anoi alta ikkunaisen:
+"Oisiko talossa tässä
+rauan raannan katsojata,
+salpoa verisatehen,
+suonikosken sortajata?"
+Akka oli vanha vaipan alla,
+kielipalku pankon päässä.
+Akka varsin vastaeli,
+hammas kolmi kolkkaeli:
+"Ei ole talossa tässä
+rauan raannan katsojata,
+verisynnyn tietäjätä,
+kivun kiinniottajata;
+onpi toisessa talossa:
+aja toisehen talohon!"
+Vaka vanha Väinämöinen
+laski virkkua vitsalla,
+ajoa suhuttelevi.
+Ajoi matkoa palasen,
+ylimäistä tietä myöten
+ylimäisehen talohon.
+Yli kynnyksen kysyvi,
+lausui lakkapuun takoa:
+"Oisiko talossa tässä
+rauan raannan katsojata,
+tämän tulvan tukkijata,
+veren summan sulkijata?"
+Ukko oli uunilla asuva,
+halliparta harjun alla.
+Ukko uunilta urahti,
+halliparta paukutteli:
+"On sulettu suuremmatki,
+jalommatki jaksettuna
+Luojan kolmella sanalla,
+syvän synnyn säätämällä:
+joet suista, järvet päistä,
+virrat niskalta vihaiset,
+lahet niemien nenistä,
+kannakset kape'immilta."
- Yhdeksäs runo
+ Yhdeksäs runo
- Siitä vanha Väinämöinen
- itse korjasta kohosi,
- nousi reestä nostamatta,
- yleni ylentämättä;
- tuosta pirttihin tulevi,
- alle kattojen ajaikse.
- Tuoahan hopeatuoppi,
- kultakannu kannetahan:
- ei veä vähäistäkänä,
- pikkuistakana piätä
- verta vanhan Väinämöisen,
- hurmetta jalon urohon.
- Ukko uunilta urahti,
- halliparta paukutteli:
- "Mi sinä lienet miehiäsi
- ja kuka urohiasi?
- Verta on seitsemän venettä,
- kantokorvoa kaheksan
- sun, poloinen, polvestasi
- lattialle laskettuna!
- Muut on muistaisin sanaset,
- vaan en arvoa alusta,
- mist' on rauta syntynynnä,
- kasvanunna koito kuona."
- Silloin vanha Väinämöinen
- sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Itse tieän rauan synnyn,
- arvoan alun teräksen:
- ilma on emoja ensin,
- vesi vanhin veljeksiä,
- rauta nuorin veljeksiä,
- tuli kerran keskimäinen.
- "Tuo Ukko, ylinen luoja,
- itse ilmojen jumala,
- ilmasta ve'en eroitti,
- veestä maati manterehen.
- Rauta on raukka syntymättä,
- syntymättä, kasvamatta.
- "Ukko, ilmoinen jumala,
- hieroi kahta kämmentänsä,
- mykelti molempiansa
- vasemmassa polven päässä.
- Siitä syntyi kolme neittä,
- koko kolme luonnotarta
- rauan ruostehen emoiksi,
- suu sinervän siittäjiksi.
- "Neiet käyä notkutteli,
- astui immet pilven äärtä
- utarilla uhkuvilla,
- nännillä pakottavilla.
- Lypsit maalle maitojansa,
- uhkutit utariansa;
- lypsit maille, lypsit soille,
- lypsit vienoille vesille.
- "Yksi lypsi mustan maion:
- vanhimpainen neitosia;
- toinen valkean valutti:
- keskimäinen neitosia;
- kolmas puikutti punaisen:
- nuorimpainen neitosia.
- "Ku on lypsi mustan maion,
- siitä syntyi meltorauta;
- ku on valkean valutti,
- siit' on tehtynä teräkset;
- ku on puikutti punaisen,
- siit' on saatu rääkyrauta.
- "Olipa aikoa vähäinen.
- Rauta tahteli tavata
- vanhempata veikkoansa,
- käyä tulta tuntemahan.
- "Tuli tuhmaksi rupesi,
- kasvoi aivan kauheaksi:
- oli polttoa poloisen,
- rauta raukan, veikkosensa.
- "Rauta pääsi piilemähän,
- piilemähän, säilymähän
- tuon tuiman tulen käsistä,
- suusta valkean vihaisen.
- "Siitä sitte rauta piili,
- sekä piili jotta säilyi
- heiluvassa hettehessä,
- läikkyvässä lähtehessä,
- suurimmalla suon selällä,
- tuiman tunturin laella,
- jossa joutsenet munivat,
- hanhi poiat hautelevi.
- "Rauta suossa soikottavi,
- veteläisessä venyvi;
- piili vuoen, piili toisen,
- piili kohta kolmannenki
- kahen kantosen välissä,
- koivun kolmen juuren alla.
- Ei toki pakohon pääsnyt
- tulen tuimista käsistä;
- piti tulla toisen kerran,
- lähteä tulen tuville
- astalaksi tehtäessä,
- miekaksi taottaessa.
- "Susi juoksi suota myöten,
- karhu kangasta samosi;
- suo liikkui suen jälessä,
- kangas karhun kämmenissä:
- siihen nousi rautaruoste
- ja kasvoi teräskaranko
- suen sorkkien sijoille,
- karhun kannan kaivamille.
- "Syntyi seppo Ilmarinen,
- sekä syntyi jotta kasvoi.
- Se syntyi sysimäellä,
- kasvoi hiilikankahalla
- vaskinen vasara käessä,
- pihet pikkuiset piossa.
- "Yöllä syntyi Ilmarinen,
- päivällä pajasen laati.
- Etsi paikkoa pajalle,
- levitystä lietsimille.
- Näki suota salmekkehen,
- maata märkeä vähäisen,
- läksi tuota katsomahan,
- likeltä tähyämähän:
- tuohon painoi palkehensa,
- tuohon ahjonsa asetti.
- "Jo joutui suen jälille,
- karhun kantapään sijoille;
- näki rautaiset orahat,
- teräksiset tierottimet
- suen suurilla jälillä,
- karhun kämmenen tiloilla.
- "Sanovi sanalla tuolla:
- 'Voi sinua, rauta raukka,
- kun olet kurjassa tilassa,
- alahaisessa asussa,
- suolla sorkissa sutosen,
- aina karhun askelissa!'
- "Arvelee, ajattelevi:
- 'Mitä tuostaki tulisi,
- josp' on tunkisin tulehen,
- ahjohon asettelisin?'
- "Rauta raukka säpsähtihe,
- säpsähtihe, säikähtihe,
- kun kuuli tulen sanomat,
- tulen tuimat maininnaiset.
- "Sanoi seppo Ilmarinen:
- 'Ellös olko milläskänä!
- Tuli ei polta tuttuansa,
- herjaele heimoansa.
- Kun tulet tulen tuville,
- valkean varustimille,
- siellä kasvat kaunihiksi,
- ylenet ylen ehoksi:
- miesten miekoiksi hyviksi,
- naisten nauhan päättimiksi.'
- "Senp' on päivyen perästä
- rauta suosta sotkettihin,
- vetelästä vellottihin,
- tuotihin sepon pajahan.
- "Tuon seppo tulehen tunki,
- alle ahjonsa ajeli.
- Lietsoi kerran, lietsoi toisen,
- lietsoi kerran kolmannenki:
- rauta vellinä viruvi,
- kuonana kohaelevi,
- venyi vehnäisnä tahasna,
- rukihisna taikinana
- sepon suurissa tulissa,
- ilmivalkean väessä.
- "Siinä huuti rauta raukka:
- 'Ohoh seppo Ilmarinen!
- Ota pois minua täältä
- tuskista tulen punaisen!'
- "Sanoi seppo Ilmarinen:
- 'Jos otan sinun tulesta,
- ehkä kasvat kauheaksi,
- kovin raivoksi rupeat,
- vielä veistät veljeäsi,
- lastuat emosi lasta.'
- "Siinä vannoi rauta raukka,
- vannoi vaikean valansa
- ahjolla, alasimella,
- vasaroilla, valkkamilla;
- sanovi sanalla tuolla,
- lausui tuolla lausehella:
- 'Onpa puuta purrakseni,
- kiven syäntä syöäkseni,
- etten veistä veikkoani,
- lastua emoni lasta.
- Parempi on ollakseni,
- eleäkseni ehompi
- kulkijalla kumppalina,
- käyvällä käsiasenna,
- kuin syöä omaa sukua,
- heimoani herjaella.'
- "Silloin seppo Ilmarinen,
- takoja iän-ikuinen,
- rauan tempasi tulesta,
- asetti alasimelle;
- rakentavi raukeaksi,
- tekevi teräkaluiksi,
- keihä'iksi, kirvehiksi,
- kaikenlaisiksi kaluiksi.
- "Viel' oli pikkuista vajalla,
- rauta raukka tarpehessa:
- eipä kiehu rauan kieli,
- ei sukeu suu teräksen,
- rauta ei kasva karkeaksi
- ilman veessä kastumatta.
- "Siitä seppo Ilmarinen
- itse tuota arvelevi.
- Laati pikkuisen poroa,
- lipeäistä liuotteli
- teräksenteko-mujuiksi,
- rauankarkaisu-vesiksi.
- "Koitti seppo kielellänsä,
- hyvin maistoi mielellänsä;
- itse tuon sanoiksi virkki:
- 'Ei nämät hyvät minulle
- teräksenteko-vesiksi,
- rautojen rakentomaiksi.'
- "Mehiläinen maasta nousi,
- sinisiipi mättähästä.
- Lentelevi, liitelevi
- ympäri sepon pajoa.
- "Niin seppo sanoiksi virkki:
- 'Mehiläinen, mies kepeä!
- Tuo simoa siivessäsi,
- kanna mettä kielessäsi
- kuuen kukkasen nenästä,
- seitsemän on heinän päästä
- teräksille tehtäville,
- rauoille rakettaville!'
- "Herhiläinen, Hiien lintu,
- katselevi, kuuntelevi,
- katseli katon rajasta,
- alta tuohen tuijotteli
- rautoja rakettavia,
- teräksiä tehtäviä.
- "Lenteä hyrähtelevi;
- viskoi Hiien hirmuloita,
- kantoi käärmehen kähyjä,
- maon mustia mujuja,
- kusiaisen kutkelmoita,
- sammakon salavihoja
- teräksenteko-mujuihin,
- rauankarkaisu-vetehen.
- "Itse seppo Ilmarinen,
- takoja alinomainen,
- luulevi, ajattelevi
- mehiläisen tulleheksi,
- tuon on mettä tuoneheksi,
- kantaneheksi simoa.
- Sanan virkkoi, noin nimesi:
- 'Kas nämät hyvät minulle
- teräksenteko-vesiksi,
- rautojen rakentamiksi!'
- "Siihen tempasi teräksen,
- siihen kasti rauta raukan
- pois tulesta tuotaessa,
- ahjosta otettaessa.
- "Sai siitä teräs pahaksi,
- rauta raivoksi rupesi,
- petti, vaivainen, valansa,
- söi kuin koira kunniansa:
- veisti, raukka, veljeänsä,
- sukuansa suin piteli,
- veren päästi vuotamahan,
- hurmehen hurahtamahan."
- Ukko uunilta urahti,
- parta lauloi, pää järähti:
- "Jo nyt tieän rauan synnyn,
- tajuan tavat teräksen.
- "Ohoh sinua, rauta raukka,
- rauta raukka, koito kuona,
- teräs tenhon-päivällinen!
- Siitäkö sinä sikesit,
- siitä kasvoit kauheaksi,
- ylen suureksi sukesit?
- "Et sä silloin suuri ollut
- etkä suuri etkä pieni,
- et kovin koreakana
- etkä äijältä äkäinen,
- kun sa maitona makasit,
- rieskasena riuottelit
- nuoren neitosen nisissä,
- kasvoit immen kainalossa
- pitkän pilven rannan päällä,
- alla taivahan tasaisen.
- "Etkä silloin suuri ollut,
- et ollut suuri etkä pieni,
- kun sa liejuna lepäsit,
- seisoit selvänä vetenä
- suurimmalla suon selällä,
- tuiman tunturin laella,
- muutuit tuolla maan muraksi,
- ruostemullaksi rupesit.
- "Etkä silloin suuri ollut,
- et ollut suuri etkä pieni,
- kun sua hirvet suolla hieroi,
- peurat pieksi kankahalla,
- susi sotki sorkillansa,
- karhu kämmenyisillänsä.
- "Etkä silloin suuri ollut,
- et ollut suuri etkä pieni,
- kun sa suosta sotkettihin,
- maan muasta muokattihin,
- vietihin sepon pajahan,
- alle ahjon Ilmarisen.
- "Etkä silloin suuri ollut,
- et ollut suuri etkä pieni,
- kun sa kuonana kohisit,
- läikyit lämminnä vetenä
- tuimissa tulisijoissa,
- vannoit vaikean valasi
- ahjolla, alasimella,
- vasaroilla, valkkamilla,
- sepon seisontasijoilla,
- takehinta-tanterilla.
- "Joko nyt suureksi sukenit,
- äreäksi ärtelihit,
- rikoit, vaivainen, valasi,
- söit kuin koira kunniasi,
- kun sa syrjit syntyäsi,
- sukuasi suin pitelit?
- "Ku käski pahalle työlle,
- kenp' on kehnolle kehoitti?
- Isosiko vai emosi
- vaiko vanhin veljiäsi
- vai nuorin sisariasi
- vaiko muu sukusi suuri?
- "Ei isosi, ei emosi
- eikä vanhin veljiäsi,
- ei nuorin sisariasi
- eikä muu sukusi suuri:
- itse teit tihua työtä,
- katkoit kalmankarvallista.
- "Tule nyt työsi tuntemahan,
- pahasi parantamahan,
- ennenkuin sanon emolle,
- vanhemmallesi valitan!
- Enemp' on emolla työtä,
- vaiva suuri vanhemmalla,
- kun poika pahoin tekevi,
- lapsi tuhmin turmelevi.
- "Piäty, veri, vuotamasta,
- hurme, huppelehtamasta,
- päälleni päräjämästä,
- riuskumasta rinnoilleni!
- Veri, seiso kuni seinä,
- asu, hurme, kuni aita,
- kuin miekka meressä seiso,
- saraheinä sammalessa,
- paasi pellon pientaressa,
- kivi koskessa kovassa!
- "Vaan jos mieli laatinevi
- liikkua lipeämmästi,
- niin sä liikkuos lihassa
- sekä luissa luistaellos!
- Sisässä sinun parempi,
- alla kalvon kaunihimpi,
- suonissa sorottamassa
- sekä luissa luistamassa,
- kuin on maahan vuotamassa,
- rikoille ripajamassa.
- "Et sä, maito, maahan joua,
- nurmehen, veri viatoin,
- miesten hempu, heinikkohon,
- kumpuhun, urosten kulta.
- Syämessä sinun sijasi,
- alla keuhkon kellarisi;
- sinne siirräite välehen,
- sinne juoskos joutuisasti!
- Et ole joki juoksemahan
- etkä lampi laskemahan,
- suohete solottamahan,
- venelotti vuotamahan.
- "Tyy'y nyt, tyyris, tippumasta,
- punainen, putoamasta!
- Kun et tyy'y, niin tyrehy!
- Tyytyi ennen Tyrjän koski,
- joki Tuonelan tyrehtyi,
- meri kuivi, taivas kuivi
- sinä suurna poutavuonna,
- tulivuonna voimatoinna.
- "Jos et tuostana totelle,
- viel' on muita muistetahan,
- uuet keinot keksitähän:
- huuan Hiiestä patoa,
- jolla verta keitetähän,
- hurmetta varistetahan,
- ilman tilkan tippumatta,
- punaisen putoamatta,
- veren maahan vuotamatta,
- hurmehen hurajamatta.
- "Kun ei lie minussa miestä,
- urosta Ukon pojassa
- tämän tulvan tukkijaksi,
- suonikosken sortajaksi,
- onp' on taatto taivahinen,
- pilven-päällinen jumala,
- joka miehistä pätevi,
- urohista kelpoavi
- veren suuta sulkemahan,
- tulevata tukkimahan.
- "Oi Ukko, ylinen luoja,
- taivahallinen jumala!
- Tule tänne tarvittaissa,
- käy tänne kutsuttaessa!
- Tunge turpea kätesi,
- paina paksu peukalosi
- tukkeheksi tuiman reiän,
- paikaksi pahan veräjän!
- Veä päälle lemmen lehti,
- kultalumme luikahuta
- veren tielle telkkimeksi,
- tulevalle tukkeheksi,
- jottei parsku parralleni,
- valu vaaterievuilleni!"
- Sillä sulki suun vereltä,
- tien on telkki hurmehelta.
- Pani poikansa pajahan
- tekemähän voitehia
- noista heinän helpehistä,
- tuhatlatvan tutkaimista,
- me'en maahan vuotajista,
- simatilkan tippujista.
- Poikanen meni pajahan,
- läksi voitehen tekohon;
- tuli tammi vastahansa.
- Kysytteli tammeltansa:
- "Onko mettä oksillasi,
- alla kuoresi simoa?"
- Tammi taiten vastoavi:
- "Päivänäpä eilisenä
- sima tippui oksilleni,
- mesi latvalle rapatti
- pilvistä pirisevistä,
- hattaroista haihtuvista."
- Otti tammen lastuloita,
- puun murskan murenemia;
- otti heiniä hyviä,
- ruohoja monennäköjä,
- joit' ei nähä näillä mailla
- kaikin paikoin kasvaviksi.
- Panevi pa'an tulelle,
- laitti keiton kiehumahan
- täynnä tammen kuoriloita,
- heiniä hyvännäköjä.
- Pata kiehui paukutteli
- kokonaista kolme yötä,
- kolme päiveä keväistä.
- Siitä katsoi voitehia,
- onko voitehet vakaiset,
- katsehet alinomaiset.
- Ei ole voitehet vakaiset,
- katsehet alinomaiset.
- Pani heiniä lisäksi,
- ruohoa monennäöistä,
- kut oli tuotu toisialta,
- sa'an taipalen takoa
- yheksältä loitsijalta,
- kaheksalta katsojalta.
- Keitti vielä yötä kolme,
- ynnähän yheksän yötä.
- Nostavi pa'an tulelta,
- katselevi voitehia,
- onko voitehet vakaiset,
- katsehet alinomaiset.
- Olipa haapa haaraniekka,
- kasvoi pellon pientarella.
- Tuon murha murenti poikki,
- kaikki kahtia hajotti;
- voiti niillä voitehilla,
- katsoi niillä katsehilla.
- Itse tuon sanoiksi virkki:
- "Kun lie näissä voitehissa
- vian päälle vietävätä,
- vammoille valettavata,
- haapa, yhtehen paratkos
- ehommaksi entistäsi!"
- Haapa yhtehen parani
- ehommaksi entistänsä,
- kasvoi päältä kaunihiksi,
- alta aivan terveheksi.
- Siitä koitti voitehia,
- katselevi katsehia,
- koitteli kiven koloihin,
- paasien pakahtumihin:
- jo kivet kivihin tarttui,
- paaet paatehen rupesi.
- Tuli poikanen pajasta
- tekemästä voitehia,
- rasvoja rakentamasta;
- ne työnti ukon kätehen:
- "Siin' on voitehet vakaiset,
- katsehet alinomaiset,
- vaikka vuoret voitelisit,
- kaikki kalliot yheksi."
- Koki ukko kielellänsä,
- maistoi suullansa sulalla,
- tunsi katsehet hyviksi,
- voitehet vaka'isiksi.
- Siitä voiti Väinämöistä,
- pahoin-tullutta paranti,
- voiti alta, voiti päältä,
- kerta keskeä sivalti.
- Sanovi sanalla tuolla,
- lausui tuolla lausehella:
- "En liiku omin lihoini,
- liikun Luojani lihoilla,
- en väiky omin väkini,
- väikyn väellä kaikkivallan,
- en puhu omalla suulla,
- puhelen Jumalan suulla.
- Josp' on mulla suu suloinen,
- suloisempi suu Jumalan,
- jospa on kaunoinen käteni,
- käsi Luojan kaunihimpi."
- Kun oli voie päälle pantu,
- nuot on katsehet vakaiset,
- murti se puolipyörryksihin,
- Väinämöisen väännyksihin:
- lyökse sinne, lyökse tänne,
- vaan ei löytänyt lepoa.
- Niin ukko kipuja kiisti,
- työnti tuosta tuskapäitä
- keskelle Kipumäkeä,
- Kipuvuoren kukkulalle
- kiviä kivistämähän,
- paasia pakottamahan.
- Tukun silkkiä sivalti,
- senpä leikkeli levyiksi,
- senp' on katkoi kappaleiksi,
- sitehiksi suoritteli.
- Sitoi niillä silkillänsä,
- kapaloivi kaunoisilla
- polvea pojan pätöisen,
- varpahia Väinämöisen.
- Sanovi sanalla tuolla,
- lausui tuolla lausehella:
- "Siteheksi Luojan silkki,
- Luojan kaapu katteheksi
- tälle polvelle hyvälle,
- vakaisille varpahille!
- Katso nyt, kaunoinen Jumala,
- varjele, vakainen Luoja,
- jottei vietäisi vioille,
- vammoille veällettäisi!"
- Siitä vanha Väinämöinen
- jo tunsi avun totisen.
- Pian pääsi terveheksi;
- liha kasvoi kaunihiksi,
- alta aivan terveheksi,
- keskeä kivuttomaksi,
- vieriltä viattomaksi,
- päältä päärmehettömäksi,
- ehommaksi entistänsä,
- paremmaksi tuonoistansa.
- Jo nyt jaksoi jalka käyä,
- polvi polkea kykeni;
- ei nuuru nimeksikänä
- vaikerra vähäistäkänä.
- Siitä vanha Väinämöinen
- siirti silmänsä ylemmä,
- katsahtavi kaunihisti
- päälle pään on taivosehen;
- sanovi sanalla tuolla,
- lausui tuolla lausehella:
- "Tuoltapa aina armot käyvät,
- turvat tuttavat tulevat
- ylähältä taivahasta,
- luota Luojan kaikkivallan.
- "Ole nyt kiitetty, Jumala,
- ylistetty, Luoja, yksin,
- kun annoit avun minulle,
- tuotit turvan tuttavasti
- noissa tuskissa kovissa,
- terän rauan raatamissa!"
- Siitä vanha Väinämöinen
- vielä tuon sanoiksi virkki:
- "Elkätte, etinen kansa,
- kansa vasta kasvavainen,
- veikaten venettä tehkö,
- uhkaellen kaartakana!
- Jumalass' on juoksun määrä,
- Luojassa lopun asetus,
- ei uron osoannassa,
- vallassa väkevänkänä."
+Siitä vanha Väinämöinen
+itse korjasta kohosi,
+nousi reestä nostamatta,
+yleni ylentämättä;
+tuosta pirttihin tulevi,
+alle kattojen ajaikse.
+Tuoahan hopeatuoppi,
+kultakannu kannetahan:
+ei veä vähäistäkänä,
+pikkuistakana piätä
+verta vanhan Väinämöisen,
+hurmetta jalon urohon.
+Ukko uunilta urahti,
+halliparta paukutteli:
+"Mi sinä lienet miehiäsi
+ja kuka urohiasi?
+Verta on seitsemän venettä,
+kantokorvoa kaheksan
+sun, poloinen, polvestasi
+lattialle laskettuna!
+Muut on muistaisin sanaset,
+vaan en arvoa alusta,
+mist' on rauta syntynynnä,
+kasvanunna koito kuona."
+Silloin vanha Väinämöinen
+sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Itse tieän rauan synnyn,
+arvoan alun teräksen:
+ilma on emoja ensin,
+vesi vanhin veljeksiä,
+rauta nuorin veljeksiä,
+tuli kerran keskimäinen.
+"Tuo Ukko, ylinen luoja,
+itse ilmojen jumala,
+ilmasta ve'en eroitti,
+veestä maati manterehen.
+Rauta on raukka syntymättä,
+syntymättä, kasvamatta.
+"Ukko, ilmoinen jumala,
+hieroi kahta kämmentänsä,
+mykelti molempiansa
+vasemmassa polven päässä.
+Siitä syntyi kolme neittä,
+koko kolme luonnotarta
+rauan ruostehen emoiksi,
+suu sinervän siittäjiksi.
+"Neiet käyä notkutteli,
+astui immet pilven äärtä
+utarilla uhkuvilla,
+nännillä pakottavilla.
+Lypsit maalle maitojansa,
+uhkutit utariansa;
+lypsit maille, lypsit soille,
+lypsit vienoille vesille.
+"Yksi lypsi mustan maion:
+vanhimpainen neitosia;
+toinen valkean valutti:
+keskimäinen neitosia;
+kolmas puikutti punaisen:
+nuorimpainen neitosia.
+"Ku on lypsi mustan maion,
+siitä syntyi meltorauta;
+ku on valkean valutti,
+siit' on tehtynä teräkset;
+ku on puikutti punaisen,
+siit' on saatu rääkyrauta.
+"Olipa aikoa vähäinen.
+Rauta tahteli tavata
+vanhempata veikkoansa,
+käyä tulta tuntemahan.
+"Tuli tuhmaksi rupesi,
+kasvoi aivan kauheaksi:
+oli polttoa poloisen,
+rauta raukan, veikkosensa.
+"Rauta pääsi piilemähän,
+piilemähän, säilymähän
+tuon tuiman tulen käsistä,
+suusta valkean vihaisen.
+"Siitä sitte rauta piili,
+sekä piili jotta säilyi
+heiluvassa hettehessä,
+läikkyvässä lähtehessä,
+suurimmalla suon selällä,
+tuiman tunturin laella,
+jossa joutsenet munivat,
+hanhi poiat hautelevi.
+"Rauta suossa soikottavi,
+veteläisessä venyvi;
+piili vuoen, piili toisen,
+piili kohta kolmannenki
+kahen kantosen välissä,
+koivun kolmen juuren alla.
+Ei toki pakohon pääsnyt
+tulen tuimista käsistä;
+piti tulla toisen kerran,
+lähteä tulen tuville
+astalaksi tehtäessä,
+miekaksi taottaessa.
+"Susi juoksi suota myöten,
+karhu kangasta samosi;
+suo liikkui suen jälessä,
+kangas karhun kämmenissä:
+siihen nousi rautaruoste
+ja kasvoi teräskaranko
+suen sorkkien sijoille,
+karhun kannan kaivamille.
+"Syntyi seppo Ilmarinen,
+sekä syntyi jotta kasvoi.
+Se syntyi sysimäellä,
+kasvoi hiilikankahalla
+vaskinen vasara käessä,
+pihet pikkuiset piossa.
+"Yöllä syntyi Ilmarinen,
+päivällä pajasen laati.
+Etsi paikkoa pajalle,
+levitystä lietsimille.
+Näki suota salmekkehen,
+maata märkeä vähäisen,
+läksi tuota katsomahan,
+likeltä tähyämähän:
+tuohon painoi palkehensa,
+tuohon ahjonsa asetti.
+"Jo joutui suen jälille,
+karhun kantapään sijoille;
+näki rautaiset orahat,
+teräksiset tierottimet
+suen suurilla jälillä,
+karhun kämmenen tiloilla.
+"Sanovi sanalla tuolla:
+'Voi sinua, rauta raukka,
+kun olet kurjassa tilassa,
+alahaisessa asussa,
+suolla sorkissa sutosen,
+aina karhun askelissa!'
+"Arvelee, ajattelevi:
+'Mitä tuostaki tulisi,
+josp' on tunkisin tulehen,
+ahjohon asettelisin?'
+"Rauta raukka säpsähtihe,
+säpsähtihe, säikähtihe,
+kun kuuli tulen sanomat,
+tulen tuimat maininnaiset.
+"Sanoi seppo Ilmarinen:
+'Ellös olko milläskänä!
+Tuli ei polta tuttuansa,
+herjaele heimoansa.
+Kun tulet tulen tuville,
+valkean varustimille,
+siellä kasvat kaunihiksi,
+ylenet ylen ehoksi:
+miesten miekoiksi hyviksi,
+naisten nauhan päättimiksi.'
+"Senp' on päivyen perästä
+rauta suosta sotkettihin,
+vetelästä vellottihin,
+tuotihin sepon pajahan.
+"Tuon seppo tulehen tunki,
+alle ahjonsa ajeli.
+Lietsoi kerran, lietsoi toisen,
+lietsoi kerran kolmannenki:
+rauta vellinä viruvi,
+kuonana kohaelevi,
+venyi vehnäisnä tahasna,
+rukihisna taikinana
+sepon suurissa tulissa,
+ilmivalkean väessä.
+"Siinä huuti rauta raukka:
+'Ohoh seppo Ilmarinen!
+Ota pois minua täältä
+tuskista tulen punaisen!'
+"Sanoi seppo Ilmarinen:
+'Jos otan sinun tulesta,
+ehkä kasvat kauheaksi,
+kovin raivoksi rupeat,
+vielä veistät veljeäsi,
+lastuat emosi lasta.'
+"Siinä vannoi rauta raukka,
+vannoi vaikean valansa
+ahjolla, alasimella,
+vasaroilla, valkkamilla;
+sanovi sanalla tuolla,
+lausui tuolla lausehella:
+'Onpa puuta purrakseni,
+kiven syäntä syöäkseni,
+etten veistä veikkoani,
+lastua emoni lasta.
+Parempi on ollakseni,
+eleäkseni ehompi
+kulkijalla kumppalina,
+käyvällä käsiasenna,
+kuin syöä omaa sukua,
+heimoani herjaella.'
+"Silloin seppo Ilmarinen,
+takoja iän-ikuinen,
+rauan tempasi tulesta,
+asetti alasimelle;
+rakentavi raukeaksi,
+tekevi teräkaluiksi,
+keihä'iksi, kirvehiksi,
+kaikenlaisiksi kaluiksi.
+"Viel' oli pikkuista vajalla,
+rauta raukka tarpehessa:
+eipä kiehu rauan kieli,
+ei sukeu suu teräksen,
+rauta ei kasva karkeaksi
+ilman veessä kastumatta.
+"Siitä seppo Ilmarinen
+itse tuota arvelevi.
+Laati pikkuisen poroa,
+lipeäistä liuotteli
+teräksenteko-mujuiksi,
+rauankarkaisu-vesiksi.
+"Koitti seppo kielellänsä,
+hyvin maistoi mielellänsä;
+itse tuon sanoiksi virkki:
+'Ei nämät hyvät minulle
+teräksenteko-vesiksi,
+rautojen rakentomaiksi.'
+"Mehiläinen maasta nousi,
+sinisiipi mättähästä.
+Lentelevi, liitelevi
+ympäri sepon pajoa.
+"Niin seppo sanoiksi virkki:
+'Mehiläinen, mies kepeä!
+Tuo simoa siivessäsi,
+kanna mettä kielessäsi
+kuuen kukkasen nenästä,
+seitsemän on heinän päästä
+teräksille tehtäville,
+rauoille rakettaville!'
+"Herhiläinen, Hiien lintu,
+katselevi, kuuntelevi,
+katseli katon rajasta,
+alta tuohen tuijotteli
+rautoja rakettavia,
+teräksiä tehtäviä.
+"Lenteä hyrähtelevi;
+viskoi Hiien hirmuloita,
+kantoi käärmehen kähyjä,
+maon mustia mujuja,
+kusiaisen kutkelmoita,
+sammakon salavihoja
+teräksenteko-mujuihin,
+rauankarkaisu-vetehen.
+"Itse seppo Ilmarinen,
+takoja alinomainen,
+luulevi, ajattelevi
+mehiläisen tulleheksi,
+tuon on mettä tuoneheksi,
+kantaneheksi simoa.
+Sanan virkkoi, noin nimesi:
+'Kas nämät hyvät minulle
+teräksenteko-vesiksi,
+rautojen rakentamiksi!'
+"Siihen tempasi teräksen,
+siihen kasti rauta raukan
+pois tulesta tuotaessa,
+ahjosta otettaessa.
+"Sai siitä teräs pahaksi,
+rauta raivoksi rupesi,
+petti, vaivainen, valansa,
+söi kuin koira kunniansa:
+veisti, raukka, veljeänsä,
+sukuansa suin piteli,
+veren päästi vuotamahan,
+hurmehen hurahtamahan."
+Ukko uunilta urahti,
+parta lauloi, pää järähti:
+"Jo nyt tieän rauan synnyn,
+tajuan tavat teräksen.
+"Ohoh sinua, rauta raukka,
+rauta raukka, koito kuona,
+teräs tenhon-päivällinen!
+Siitäkö sinä sikesit,
+siitä kasvoit kauheaksi,
+ylen suureksi sukesit?
+"Et sä silloin suuri ollut
+etkä suuri etkä pieni,
+et kovin koreakana
+etkä äijältä äkäinen,
+kun sa maitona makasit,
+rieskasena riuottelit
+nuoren neitosen nisissä,
+kasvoit immen kainalossa
+pitkän pilven rannan päällä,
+alla taivahan tasaisen.
+"Etkä silloin suuri ollut,
+et ollut suuri etkä pieni,
+kun sa liejuna lepäsit,
+seisoit selvänä vetenä
+suurimmalla suon selällä,
+tuiman tunturin laella,
+muutuit tuolla maan muraksi,
+ruostemullaksi rupesit.
+"Etkä silloin suuri ollut,
+et ollut suuri etkä pieni,
+kun sua hirvet suolla hieroi,
+peurat pieksi kankahalla,
+susi sotki sorkillansa,
+karhu kämmenyisillänsä.
+"Etkä silloin suuri ollut,
+et ollut suuri etkä pieni,
+kun sa suosta sotkettihin,
+maan muasta muokattihin,
+vietihin sepon pajahan,
+alle ahjon Ilmarisen.
+"Etkä silloin suuri ollut,
+et ollut suuri etkä pieni,
+kun sa kuonana kohisit,
+läikyit lämminnä vetenä
+tuimissa tulisijoissa,
+vannoit vaikean valasi
+ahjolla, alasimella,
+vasaroilla, valkkamilla,
+sepon seisontasijoilla,
+takehinta-tanterilla.
+"Joko nyt suureksi sukenit,
+äreäksi ärtelihit,
+rikoit, vaivainen, valasi,
+söit kuin koira kunniasi,
+kun sa syrjit syntyäsi,
+sukuasi suin pitelit?
+"Ku käski pahalle työlle,
+kenp' on kehnolle kehoitti?
+Isosiko vai emosi
+vaiko vanhin veljiäsi
+vai nuorin sisariasi
+vaiko muu sukusi suuri?
+"Ei isosi, ei emosi
+eikä vanhin veljiäsi,
+ei nuorin sisariasi
+eikä muu sukusi suuri:
+itse teit tihua työtä,
+katkoit kalmankarvallista.
+"Tule nyt työsi tuntemahan,
+pahasi parantamahan,
+ennenkuin sanon emolle,
+vanhemmallesi valitan!
+Enemp' on emolla työtä,
+vaiva suuri vanhemmalla,
+kun poika pahoin tekevi,
+lapsi tuhmin turmelevi.
+"Piäty, veri, vuotamasta,
+hurme, huppelehtamasta,
+päälleni päräjämästä,
+riuskumasta rinnoilleni!
+Veri, seiso kuni seinä,
+asu, hurme, kuni aita,
+kuin miekka meressä seiso,
+saraheinä sammalessa,
+paasi pellon pientaressa,
+kivi koskessa kovassa!
+"Vaan jos mieli laatinevi
+liikkua lipeämmästi,
+niin sä liikkuos lihassa
+sekä luissa luistaellos!
+Sisässä sinun parempi,
+alla kalvon kaunihimpi,
+suonissa sorottamassa
+sekä luissa luistamassa,
+kuin on maahan vuotamassa,
+rikoille ripajamassa.
+"Et sä, maito, maahan joua,
+nurmehen, veri viatoin,
+miesten hempu, heinikkohon,
+kumpuhun, urosten kulta.
+Syämessä sinun sijasi,
+alla keuhkon kellarisi;
+sinne siirräite välehen,
+sinne juoskos joutuisasti!
+Et ole joki juoksemahan
+etkä lampi laskemahan,
+suohete solottamahan,
+venelotti vuotamahan.
+"Tyy'y nyt, tyyris, tippumasta,
+punainen, putoamasta!
+Kun et tyy'y, niin tyrehy!
+Tyytyi ennen Tyrjän koski,
+joki Tuonelan tyrehtyi,
+meri kuivi, taivas kuivi
+sinä suurna poutavuonna,
+tulivuonna voimatoinna.
+"Jos et tuostana totelle,
+viel' on muita muistetahan,
+uuet keinot keksitähän:
+huuan Hiiestä patoa,
+jolla verta keitetähän,
+hurmetta varistetahan,
+ilman tilkan tippumatta,
+punaisen putoamatta,
+veren maahan vuotamatta,
+hurmehen hurajamatta.
+"Kun ei lie minussa miestä,
+urosta Ukon pojassa
+tämän tulvan tukkijaksi,
+suonikosken sortajaksi,
+onp' on taatto taivahinen,
+pilven-päällinen jumala,
+joka miehistä pätevi,
+urohista kelpoavi
+veren suuta sulkemahan,
+tulevata tukkimahan.
+"Oi Ukko, ylinen luoja,
+taivahallinen jumala!
+Tule tänne tarvittaissa,
+käy tänne kutsuttaessa!
+Tunge turpea kätesi,
+paina paksu peukalosi
+tukkeheksi tuiman reiän,
+paikaksi pahan veräjän!
+Veä päälle lemmen lehti,
+kultalumme luikahuta
+veren tielle telkkimeksi,
+tulevalle tukkeheksi,
+jottei parsku parralleni,
+valu vaaterievuilleni!"
+Sillä sulki suun vereltä,
+tien on telkki hurmehelta.
+Pani poikansa pajahan
+tekemähän voitehia
+noista heinän helpehistä,
+tuhatlatvan tutkaimista,
+me'en maahan vuotajista,
+simatilkan tippujista.
+Poikanen meni pajahan,
+läksi voitehen tekohon;
+tuli tammi vastahansa.
+Kysytteli tammeltansa:
+"Onko mettä oksillasi,
+alla kuoresi simoa?"
+Tammi taiten vastoavi:
+"Päivänäpä eilisenä
+sima tippui oksilleni,
+mesi latvalle rapatti
+pilvistä pirisevistä,
+hattaroista haihtuvista."
+Otti tammen lastuloita,
+puun murskan murenemia;
+otti heiniä hyviä,
+ruohoja monennäköjä,
+joit' ei nähä näillä mailla
+kaikin paikoin kasvaviksi.
+Panevi pa'an tulelle,
+laitti keiton kiehumahan
+täynnä tammen kuoriloita,
+heiniä hyvännäköjä.
+Pata kiehui paukutteli
+kokonaista kolme yötä,
+kolme päiveä keväistä.
+Siitä katsoi voitehia,
+onko voitehet vakaiset,
+katsehet alinomaiset.
+Ei ole voitehet vakaiset,
+katsehet alinomaiset.
+Pani heiniä lisäksi,
+ruohoa monennäöistä,
+kut oli tuotu toisialta,
+sa'an taipalen takoa
+yheksältä loitsijalta,
+kaheksalta katsojalta.
+Keitti vielä yötä kolme,
+ynnähän yheksän yötä.
+Nostavi pa'an tulelta,
+katselevi voitehia,
+onko voitehet vakaiset,
+katsehet alinomaiset.
+Olipa haapa haaraniekka,
+kasvoi pellon pientarella.
+Tuon murha murenti poikki,
+kaikki kahtia hajotti;
+voiti niillä voitehilla,
+katsoi niillä katsehilla.
+Itse tuon sanoiksi virkki:
+"Kun lie näissä voitehissa
+vian päälle vietävätä,
+vammoille valettavata,
+haapa, yhtehen paratkos
+ehommaksi entistäsi!"
+Haapa yhtehen parani
+ehommaksi entistänsä,
+kasvoi päältä kaunihiksi,
+alta aivan terveheksi.
+Siitä koitti voitehia,
+katselevi katsehia,
+koitteli kiven koloihin,
+paasien pakahtumihin:
+jo kivet kivihin tarttui,
+paaet paatehen rupesi.
+Tuli poikanen pajasta
+tekemästä voitehia,
+rasvoja rakentamasta;
+ne työnti ukon kätehen:
+"Siin' on voitehet vakaiset,
+katsehet alinomaiset,
+vaikka vuoret voitelisit,
+kaikki kalliot yheksi."
+Koki ukko kielellänsä,
+maistoi suullansa sulalla,
+tunsi katsehet hyviksi,
+voitehet vaka'isiksi.
+Siitä voiti Väinämöistä,
+pahoin-tullutta paranti,
+voiti alta, voiti päältä,
+kerta keskeä sivalti.
+Sanovi sanalla tuolla,
+lausui tuolla lausehella:
+"En liiku omin lihoini,
+liikun Luojani lihoilla,
+en väiky omin väkini,
+väikyn väellä kaikkivallan,
+en puhu omalla suulla,
+puhelen Jumalan suulla.
+Josp' on mulla suu suloinen,
+suloisempi suu Jumalan,
+jospa on kaunoinen käteni,
+käsi Luojan kaunihimpi."
+Kun oli voie päälle pantu,
+nuot on katsehet vakaiset,
+murti se puolipyörryksihin,
+Väinämöisen väännyksihin:
+lyökse sinne, lyökse tänne,
+vaan ei löytänyt lepoa.
+Niin ukko kipuja kiisti,
+työnti tuosta tuskapäitä
+keskelle Kipumäkeä,
+Kipuvuoren kukkulalle
+kiviä kivistämähän,
+paasia pakottamahan.
+Tukun silkkiä sivalti,
+senpä leikkeli levyiksi,
+senp' on katkoi kappaleiksi,
+sitehiksi suoritteli.
+Sitoi niillä silkillänsä,
+kapaloivi kaunoisilla
+polvea pojan pätöisen,
+varpahia Väinämöisen.
+Sanovi sanalla tuolla,
+lausui tuolla lausehella:
+"Siteheksi Luojan silkki,
+Luojan kaapu katteheksi
+tälle polvelle hyvälle,
+vakaisille varpahille!
+Katso nyt, kaunoinen Jumala,
+varjele, vakainen Luoja,
+jottei vietäisi vioille,
+vammoille veällettäisi!"
+Siitä vanha Väinämöinen
+jo tunsi avun totisen.
+Pian pääsi terveheksi;
+liha kasvoi kaunihiksi,
+alta aivan terveheksi,
+keskeä kivuttomaksi,
+vieriltä viattomaksi,
+päältä päärmehettömäksi,
+ehommaksi entistänsä,
+paremmaksi tuonoistansa.
+Jo nyt jaksoi jalka käyä,
+polvi polkea kykeni;
+ei nuuru nimeksikänä
+vaikerra vähäistäkänä.
+Siitä vanha Väinämöinen
+siirti silmänsä ylemmä,
+katsahtavi kaunihisti
+päälle pään on taivosehen;
+sanovi sanalla tuolla,
+lausui tuolla lausehella:
+"Tuoltapa aina armot käyvät,
+turvat tuttavat tulevat
+ylähältä taivahasta,
+luota Luojan kaikkivallan.
+"Ole nyt kiitetty, Jumala,
+ylistetty, Luoja, yksin,
+kun annoit avun minulle,
+tuotit turvan tuttavasti
+noissa tuskissa kovissa,
+terän rauan raatamissa!"
+Siitä vanha Väinämöinen
+vielä tuon sanoiksi virkki:
+"Elkätte, etinen kansa,
+kansa vasta kasvavainen,
+veikaten venettä tehkö,
+uhkaellen kaartakana!
+Jumalass' on juoksun määrä,
+Luojassa lopun asetus,
+ei uron osoannassa,
+vallassa väkevänkänä."
- Kymmenes runo
+ Kymmenes runo
- Vaka vanha Väinämöinen
- otti ruskean orihin,
- pani varsan valjahisin,
- ruskean re'en etehen;
- itse reuoikse rekehen,
- kohennaikse korjahansa.
- Laski virkkua vitsalla,
- helähytti helmisvyöllä;
- virkku juoksi, matka joutui,
- reki vieri, tie lyheni,
- jalas koivuinen kolasi,
- vemmel piukki pihlajainen.
- Ajavi karettelevi.
- Ajoi soita, ajoi maita,
- ajoi aavoja ahoja.
- Kulki päivän, kulki toisen,
- niin päivällä kolmannella
- tuli pitkän sillan päähän,
- Kalevalan kankahalle,
- Osmon pellon pientarelle.
- Siinä tuon sanoiksi virkki,
- itse lausui ja pakisi:
- "Syö, susi, unennäkijä,
- tapa, tauti, lappalainen!
- Sanoi ei saavani kotihin
- enämpi elävin silmin
- sinä ilmoisna ikänä,
- kuuna kullan valkeana
- näille Väinölän ahoille,
- Kalevalan kankahille."
- Siitä vanha Väinämöinen
- laulelevi, taitelevi:
- lauloi kuusen kukkalatvan,
- kukkalatvan, kultalehvän;
- latvan työnti taivahalle,
- puhki pilvien kohotti,
- lehvät ilmoille levitti,
- halki taivahan hajotti.
- Laulelevi, taitelevi:
- lauloi kuun kumottamahan
- kultalatva-kuusosehen,
- lauloi oksillen otavan.
- Ajavi karettelevi
- kohti kullaista kotia,
- alla päin, pahoilla mielin,
- kaiken kallella kypärin,
- kun oli seppo Ilmarisen,
- takojan iän-ikuisen,
- luvannut lunastimeksi,
- oman päänsä päästimeksi
- pimeähän Pohjolahan,
- summahan Sariolahan.
- Jop' on seisottui oronen
- Osmon uuen pellon päähän.
- Siitä vanha Väinämöinen
- päätä korjasta kohotti:
- kuuluvi pajasta pauke,
- hilke hiilihuonehesta.
- Vaka vanha Väinämöinen
- itse pistihe pajahan.
- Siell' on seppo Ilmarinen:
- takoa taputtelevi.
- Sanoi seppo Ilmarinen:
- "Oi sie vanha Väinämöinen!
- Miss' olet viikon viipynynnä,
- kaiken aikasi asunut?"
- Vaka vanha Väinämöinen
- itse tuon sanoiksi virkki:
- "Tuoll' olen viikon viipynynnä,
- kaiken aikani elellyt
- pimeässä Pohjolassa,
- summassa Sariolassa,
- liukunut Lapin lauilla,
- tietomiesten tienohilla."
- Siitä seppo Ilmarinen
- sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Oi sie vanha Väinämöinen,
- tietäjä iän-ikuinen!
- Mitä lausut matkoiltasi
- tultua kotituville?"
- Virkki vanha Väinämöinen:
- "Äijä on mulla lausumista:
- onp' on neiti Pohjolassa,
- impi kylmässä kylässä,
- jok' ei suostu sulhosihin,
- mielly miehi'in hyvihin.
- Kiitti puoli Pohjan maata,
- kun onpi kovin korea:
- kuuhut paistoi kulmaluilta,
- päivä rinnoilta risotti,
- otavainen olkapäiltä,
- seitsentähtinen selältä.
- "Sinä, seppo Ilmarinen,
- takoja iän-ikuinen,
- lähe neittä noutamahan,
- päätä kassa katsomahan!
- Kun saatat takoa sammon,
- kirjokannen kirjaella,
- niin saat neion palkastasi,
- työstäsi tytön ihanan."
- Sanoi seppo Ilmarinen:
- "Ohoh vanha Väinämöinen!
- Joko sie minun lupasit
- pimeähän Pohjolahan
- oman pääsi päästimeksi,
- itsesi lunastimeksi?
- En sinä pitkänä ikänä,
- kuuna kullan valkeana
- lähe Pohjolan tuville,
- Sariolan salvoksille,
- miesten syöjille sijoille,
- urosten upottajille."
- Siitä vanha Väinämöinen
- itse tuon sanoiksi virkki:
- "Viel' on kumma toinen kumma:
- onp' on kuusi kukkalatva,
- kukkalatva, kultalehvä
- Osmon pellon pientarella;
- kuuhut latvassa kumotti,
- oksilla otava seisoi."
- Sanoi seppo Ilmarinen:
- "En usko toeksi tuota,
- kun en käyne katsomahan,
- nähne näillä silmilläni."
- Sanoi vanha Väinämöinen:
- "Kun et usko kuitenkana,
- lähtekämme katsomahan,
- onko totta vai valetta!"
- Lähettihin katsomahan
- tuota kuusta kukkapäätä,
- yksi vanha Väinämöinen,
- toinen seppo Ilmarinen.
- Sitte tuonne tultuansa
- Osmon pellon pientarelle
- seppo seisovi likellä,
- uutta kuusta kummeksivi,
- kun oli oksilla otava,
- kuuhut kuusen latvasessa.
- Siinä vanha Väinämöinen
- itse tuon sanoiksi virkki:
- "Nyt sinä, seppo veikkoseni,
- nouse kuuta noutamahan,
- otavaista ottamahan
- kultalatva-kuusosesta!"
- Siitä seppo Ilmarinen
- nousi puuhun korkealle,
- ylähäksi taivahalle,
- nousi kuuta noutamahan,
- otavaista ottamahan
- kultalatva-kuusosesta.
- Virkki kuusi kukkalatva,
- lausui lakkapää petäjä:
- "Voipa miestä mieletöintä,
- äkkioutoa urosta!
- Nousit, outo, oksilleni,
- lapsen-mieli, latvahani
- kuvakuun on nouantahan,
- valetähtyen varahan!"
- Silloin vanha Väinämöinen
- lauloa hyrähtelevi:
- lauloi tuulen tuppurihin,
- ilman raivohon rakenti;
- sanovi sanalla tuolla,
- lausui tuolla lausehella:
- "Ota, tuuli, purtehesi,
- ahava, venosehesi
- vieä vieretelläksesi
- pimeähän Pohjolahan!"
- Nousi tuuli tuppurihin,
- ilma raivohon rakentui,
- otti seppo Ilmarisen
- vieä viiletelläksensä
- pimeähän Pohjolahan,
- summahan Sariolahan.
- Siinä seppo Ilmarinen
- jopa kulki jotta joutui!
- Kulki tuulen tietä myöten,
- ahavan ratoa myöten,
- yli kuun, alatse päivän,
- otavaisten olkapäitse;
- päätyi Pohjolan pihalle,
- Sariolan saunatielle,
- eikä häntä koirat kuullut
- eikä haukkujat havainnut.
- Louhi, Pohjolan emäntä,
- Pohjan akka harvahammas
- tuop' on päätyvi pihalle.
- Itse ennätti sanoa:
- "Mi sinä lienet miehiäsi
- ja kuka urohiasi?
- Tulit tänne tuulen tietä,
- ahavan rekiratoa,
- eikä koirat kohti hauku,
- villahännät virkkaele!"
- Sanoi seppo Ilmarinen:
- "En mä tänne tullutkana
- kylän koirien kuluiksi,
- villahäntien vihoiksi,
- näillen ouoillen oville,
- veräjille vierahille."
- Siitä Pohjolan emäntä
- tutkaeli tullehelta:
- "Oletko tullut tuntemahan,
- kuulemahan, tietämähän
- tuota seppo Ilmarista,
- takojata taitavinta?
- Jo on viikon vuotettuna
- sekä kauan kaivattuna
- näille Pohjolan perille
- uuen sammon laaintahan."
- Se on seppo Ilmarinen
- sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Lienen tullut tuntemahan
- tuon on seppo Ilmarisen,
- kun olen itse Ilmarinen,
- itse taitava takoja."
- Louhi, Pohjolan emäntä,
- Pohjan akka harvahammas,
- pian pistihe tupahan,
- sanovi sanalla tuolla:
- "Neityeni nuorempani,
- lapseni vakavimpani!
- Pane nyt päällesi parasta,
- varrellesi valke'inta,
- hempe'intä helmoillesi,
- ripe'intä rinnoillesi,
- kaulallesi kaunihinta,
- kukke'inta kulmillesi,
- poskesi punottamahan,
- näköpääsi näyttämähän!
- Jo on seppo Ilmarinen,
- takoja iän-ikuinen,
- saanut sammon laaintahan,
- kirjokannen kirjantahan."
- Tuop' on kaunis Pohjan tytti,
- maan kuulu, ve'en valio,
- otti vaattehet valitut,
- pukehensa puhtahimmat;
- viitiseikse, vaatiseikse,
- pääsomihin suoritseikse,
- vaskipantoihin paneikse,
- kultavöihin kummitseikse.
- Tuli aitasta tupahan,
- kaapsahellen kartanolta
- silmistänsä sirkeänä,
- korvistansa korkeana,
- kaunihina kasvoiltansa,
- poskilta punehtivana;
- kullat riippui rinnan päällä,
- pään päällä hopeat huohti.
- Itse Pohjolan emäntä
- käytti seppo Ilmarisen
- noissa Pohjolan tuvissa,
- Sariolan salvoksissa;
- siellä syötti syöneheksi,
- juotti miehen juoneheksi,
- apatti ani hyväksi.
- Sai tuosta sanelemahan:
- "Ohoh seppo Ilmarinen,
- takoja iän-ikuinen!
- Saatatko takoa sammon,
- kirjokannen kirjaella
- joutsenen kynän nenästä,
- maholehmän maitosesta,
- ohran pienestä jyvästä,
- kesäuuhen untuvasta,
- niin saat neion palkastasi,
- työstäsi tytön ihanan."
- Silloin seppo Ilmarinen
- itse tuon sanoiksi virkki:
- "Saattanen takoa sammon,
- kirjokannen kalkutella
- joutsenen kynän nenästä,
- maholehmän maitosesta,
- ohran pienestä jyvästä,
- kesäuuhen untuvasta,
- kun olen taivoa takonut,
- ilman kantta kalkuttanut
- ilman alkusen alutta,
- riporihman tehtyisettä."
- Läksi sammon laaintahan,
- kirjokannen kirjontahan.
- Kysyi paikalta pajoa,
- kaipasi sepinkaluja:
- ei ole paikalla pajoa,
- ei pajoa, ei paletta,
- ahjoa, alasintana,
- vasarata, varttakana!
- Silloin seppo Ilmarinen
- sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Akatp' on epäelköhöt,
- herjat kesken heittäköhöt,
- eip' on mies pahempikana,
- uros untelompikana!"
- Etsi ahjollen alusta,
- leveyttä lietsehelle
- noilla mailla, mantereilla,
- Pohjan peltojen perillä.
- Etsi päivän, etsi toisen.
- Jo päivänä kolmantena
- tuli kirjava kivonen,
- vahatukko vastahansa.
- Tuohon seppo seisottihe,
- takoja tulen rakenti;
- päivän laati palkehia,
- toisen ahjoa asetti.
- Siitä seppo Ilmarinen,
- takoja iän-ikuinen,
- tunki ainehet tulehen,
- takehensa alle ahjon;
- otti orjat lietsomahan,
- väkipuolet vääntämähän.
- Orjat lietsoi löyhytteli,
- väkipuolet väännätteli
- kolme päiveä kesäistä
- ja kolme kesäistä yötä:
- kivet kasvoi kantapäihin,
- vahat varvasten sijoille.
- Niin päivänä ensimäisnä
- itse seppo Ilmarinen
- kallistihe katsomahan
- ahjonsa alaista puolta,
- mitä tullehe tulesta,
- selvinnehe valkeasta.
- Jousi tungeikse tulesta,
- kaasi kulta kuumoksesta,
- kaari kulta, pää hopea,
- varsi vasken-kirjavainen.
- On jousi hyvän näköinen,
- vaan onpi pahan tapainen:
- joka päivä pään kysyvi,
- parahana kaksi päätä.
- Itse seppo Ilmarinen
- ei tuota kovin ihastu:
- kaaren katkaisi kaheksi,
- siitä tunkevi tulehen;
- laitti orjat lietsomahan,
- väkipuolet vääntämähän.
- Jop' on päivänä jälestä
- itse seppo Ilmarinen
- kallistihe katsomahan
- ahjonsa alaista puolta:
- veno tungeikse tulesta,
- punapursi kuumoksesta,
- kokat kullan kirjaeltu,
- hangat vaskesta valettu.
- On veno hyvän näköinen,
- ei ole hyvän tapainen:
- suotta lähtisi sotahan,
- tarpehetta tappelohon.
- Se on seppo Ilmarinen
- ei ihastu tuotakana:
- venon murskaksi murenti,
- tunkevi tulisijahan;
- laitti orjat lietsomahan,
- väkipuolet vääntämähän.
- Jo päivänä kolmantena
- itse seppo Ilmarinen
- kallistihe katsomahan
- ahjonsa alaista puolta:
- hieho tungeikse tulesta,
- sarvi kulta kuumoksesta,
- otsassa otavan tähti,
- päässä päivän pyöryläinen.
- On hieho hyvän näköinen,
- ei ole hyvän tapainen:
- metsässä makaelevi,
- maion maahan kaatelevi.
- Se on seppo Ilmarinen
- ei ihastu tuotakana:
- lehmän leikkeli paloiksi,
- siitä tunkevi tulehen;
- laitti orjat lietsomahan,
- väkipuolet vääntämähän.
- Jo päivänä neljäntenä
- itse seppo Ilmarinen
- kallistihe katsomahan
- ahjonsa alaista puolta:
- aura tungeikse tulesta,
- terä kulta kuumoksesta,
- terä kulta, vaski varsi,
- hopeata ponnen päässä.
- On aura hyvän näköinen,
- ei ole hyvän tapainen:
- kylän pellot kyntelevi,
- vainiot vakoelevi.
- Se on seppo Ilmarinen
- ei ihastu tuotakana:
- auran katkaisi kaheksi,
- alle ahjonsa ajavi.
- Laittoi tuulet lietsomahan,
- väkipuuskat vääntämähän.
- Lietsoi tuulet löyhytteli:
- itä lietsoi, lietsoi länsi,
- etelä enemmän lietsoi,
- pohjanen kovin porotti.
- Lietsoi päivän, lietsoi toisen,
- lietsoi kohta kolmannenki:
- tuli tuiski ikkunasta,
- säkehet ovesta säykkyi,
- tomu nousi taivahalle,
- savu pilvihin sakeni.
- Se on seppo Ilmarinen
- päivän kolmannen perästä
- kallistihe katsomahan
- ahjonsa alaista puolta:
- näki sammon syntyväksi,
- kirjokannen kasvavaksi.
- Siitä seppo Ilmarinen,
- takoja iän-ikuinen,
- takoa taputtelevi,
- lyöä lynnähyttelevi.
- Takoi sammon taitavasti:
- laitahan on jauhomyllyn,
- toisehen on suolamyllyn,
- rahamyllyn kolmantehen.
- Siitä jauhoi uusi sampo,
- kirjokansi kiikutteli,
- jauhoi purnun puhtehessa:
- yhen purnun syötäviä,
- toisen jauhoi myötäviä,
- kolmannen kotipitoja.
- Niin ihastui Pohjan akka;
- saattoi sitte sammon suuren
- Pohjolan kivimäkehen,
- vaaran vaskisen sisähän
- yheksän lukon ta'aksi.
- Siihen juuret juurrutteli
- yheksän sylen syvähän:
- juuren juurti maaemähän,
- toisen vesiviertehesen,
- kolmannen kotimäkehen.
- Siitä seppo Ilmarinen
- tyttöä anelemahan.
- Sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Joko nyt minulle neiti,
- kun sai sampo valmihiksi,
- kirjokansi kaunihiksi?"
- Tuop' on kaunis Pohjan tyttö
- itse noin sanoiksi virkki:
- "Kukapa tässä toisna vuonna,
- kenpä kolmanna kesänä
- käkiä kukutteleisi,
- lintusia laulattaisi,
- jos minä menisin muunne,
- saisin, marja, muille maille!
- "Jos tämä kana katoisi,
- tämä hanhi hairahtaisi,
- eksyisi emosen tuoma,
- punapuola pois menisi,
- kaikkipa käet katoisi,
- ilolinnut liikahtaisi
- tämän kunnahan kukuilta,
- tämän harjun hartehilta.
- "Enkä joua ilmankana,
- pääse en neitipäiviltäni,
- noilta töiltä tehtäviltä,
- kesäisiltä kiirehiltä:
- marjat on maalla poimimatta,
- lahen rannat laulamatta,
- astumattani ahoset,
- lehot leikin lyömättäni."
- Siitä seppo Ilmarinen,
- takoja iän-ikuinen,
- alla päin, pahoilla mielin,
- kaiken kallella kypärin
- jo tuossa ajattelevi,
- pitkin päätänsä pitävi,
- miten kulkea kotihin,
- tulla maille tuttaville
- pimeästä Pohjolasta,
- summasta Sariolasta.
- Sanoi Pohjolan emäntä:
- "Ohoh seppo Ilmarinen!
- Mit' olet pahoilla mielin,
- kaiken kallella kypärin?
- Laatisiko mieli mennä
- elomaillen entisille?"
- Sanoi seppo Ilmarinen:
- "Sinne mieleni tekisi
- kotihini kuolemahan,
- maalleni masenemahan."
- Siitä Pohjolan emäntä
- syötti miehen, juotti miehen,
- istutti perähän purren
- melan vaskisen varahan;
- virkki tuulen tuulemahan,
- pohjasen puhaltamahan.
- Siitä seppo Ilmarinen,
- takoja iän-ikuinen,
- matkasi omille maille
- ylitse meren sinisen.
- Kulki päivän, kulki toisen;
- päivälläpä kolmannella
- jo tuli kotihin seppo,
- noille syntymäsijoille.
- Kysyi vanha Väinämöinen
- Ilmariselta sepolta:
- "Veli, seppo Ilmarinen,
- takoja iän-ikuinen!
- Joko laait uuen sammon,
- kirjokannen kirjaelit?"
- Sanoi seppo Ilmarinen,
- itse laatija pakisi:
- "Jopa jauhoi uusi sampo,
- kirjokansi kiikutteli,
- jauhoi purnun puhtehessa:
- yhen purnun syötäviä,
- toisen jauhoi myötäviä,
- kolmannen pi'eltäviä."
+Vaka vanha Väinämöinen
+otti ruskean orihin,
+pani varsan valjahisin,
+ruskean re'en etehen;
+itse reuoikse rekehen,
+kohennaikse korjahansa.
+Laski virkkua vitsalla,
+helähytti helmisvyöllä;
+virkku juoksi, matka joutui,
+reki vieri, tie lyheni,
+jalas koivuinen kolasi,
+vemmel piukki pihlajainen.
+Ajavi karettelevi.
+Ajoi soita, ajoi maita,
+ajoi aavoja ahoja.
+Kulki päivän, kulki toisen,
+niin päivällä kolmannella
+tuli pitkän sillan päähän,
+Kalevalan kankahalle,
+Osmon pellon pientarelle.
+Siinä tuon sanoiksi virkki,
+itse lausui ja pakisi:
+"Syö, susi, unennäkijä,
+tapa, tauti, lappalainen!
+Sanoi ei saavani kotihin
+enämpi elävin silmin
+sinä ilmoisna ikänä,
+kuuna kullan valkeana
+näille Väinölän ahoille,
+Kalevalan kankahille."
+Siitä vanha Väinämöinen
+laulelevi, taitelevi:
+lauloi kuusen kukkalatvan,
+kukkalatvan, kultalehvän;
+latvan työnti taivahalle,
+puhki pilvien kohotti,
+lehvät ilmoille levitti,
+halki taivahan hajotti.
+Laulelevi, taitelevi:
+lauloi kuun kumottamahan
+kultalatva-kuusosehen,
+lauloi oksillen otavan.
+Ajavi karettelevi
+kohti kullaista kotia,
+alla päin, pahoilla mielin,
+kaiken kallella kypärin,
+kun oli seppo Ilmarisen,
+takojan iän-ikuisen,
+luvannut lunastimeksi,
+oman päänsä päästimeksi
+pimeähän Pohjolahan,
+summahan Sariolahan.
+Jop' on seisottui oronen
+Osmon uuen pellon päähän.
+Siitä vanha Väinämöinen
+päätä korjasta kohotti:
+kuuluvi pajasta pauke,
+hilke hiilihuonehesta.
+Vaka vanha Väinämöinen
+itse pistihe pajahan.
+Siell' on seppo Ilmarinen:
+takoa taputtelevi.
+Sanoi seppo Ilmarinen:
+"Oi sie vanha Väinämöinen!
+Miss' olet viikon viipynynnä,
+kaiken aikasi asunut?"
+Vaka vanha Väinämöinen
+itse tuon sanoiksi virkki:
+"Tuoll' olen viikon viipynynnä,
+kaiken aikani elellyt
+pimeässä Pohjolassa,
+summassa Sariolassa,
+liukunut Lapin lauilla,
+tietomiesten tienohilla."
+Siitä seppo Ilmarinen
+sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Oi sie vanha Väinämöinen,
+tietäjä iän-ikuinen!
+Mitä lausut matkoiltasi
+tultua kotituville?"
+Virkki vanha Väinämöinen:
+"Äijä on mulla lausumista:
+onp' on neiti Pohjolassa,
+impi kylmässä kylässä,
+jok' ei suostu sulhosihin,
+mielly miehi'in hyvihin.
+Kiitti puoli Pohjan maata,
+kun onpi kovin korea:
+kuuhut paistoi kulmaluilta,
+päivä rinnoilta risotti,
+otavainen olkapäiltä,
+seitsentähtinen selältä.
+"Sinä, seppo Ilmarinen,
+takoja iän-ikuinen,
+lähe neittä noutamahan,
+päätä kassa katsomahan!
+Kun saatat takoa sammon,
+kirjokannen kirjaella,
+niin saat neion palkastasi,
+työstäsi tytön ihanan."
+Sanoi seppo Ilmarinen:
+"Ohoh vanha Väinämöinen!
+Joko sie minun lupasit
+pimeähän Pohjolahan
+oman pääsi päästimeksi,
+itsesi lunastimeksi?
+En sinä pitkänä ikänä,
+kuuna kullan valkeana
+lähe Pohjolan tuville,
+Sariolan salvoksille,
+miesten syöjille sijoille,
+urosten upottajille."
+Siitä vanha Väinämöinen
+itse tuon sanoiksi virkki:
+"Viel' on kumma toinen kumma:
+onp' on kuusi kukkalatva,
+kukkalatva, kultalehvä
+Osmon pellon pientarella;
+kuuhut latvassa kumotti,
+oksilla otava seisoi."
+Sanoi seppo Ilmarinen:
+"En usko toeksi tuota,
+kun en käyne katsomahan,
+nähne näillä silmilläni."
+Sanoi vanha Väinämöinen:
+"Kun et usko kuitenkana,
+lähtekämme katsomahan,
+onko totta vai valetta!"
+Lähettihin katsomahan
+tuota kuusta kukkapäätä,
+yksi vanha Väinämöinen,
+toinen seppo Ilmarinen.
+Sitte tuonne tultuansa
+Osmon pellon pientarelle
+seppo seisovi likellä,
+uutta kuusta kummeksivi,
+kun oli oksilla otava,
+kuuhut kuusen latvasessa.
+Siinä vanha Väinämöinen
+itse tuon sanoiksi virkki:
+"Nyt sinä, seppo veikkoseni,
+nouse kuuta noutamahan,
+otavaista ottamahan
+kultalatva-kuusosesta!"
+Siitä seppo Ilmarinen
+nousi puuhun korkealle,
+ylähäksi taivahalle,
+nousi kuuta noutamahan,
+otavaista ottamahan
+kultalatva-kuusosesta.
+Virkki kuusi kukkalatva,
+lausui lakkapää petäjä:
+"Voipa miestä mieletöintä,
+äkkioutoa urosta!
+Nousit, outo, oksilleni,
+lapsen-mieli, latvahani
+kuvakuun on nouantahan,
+valetähtyen varahan!"
+Silloin vanha Väinämöinen
+lauloa hyrähtelevi:
+lauloi tuulen tuppurihin,
+ilman raivohon rakenti;
+sanovi sanalla tuolla,
+lausui tuolla lausehella:
+"Ota, tuuli, purtehesi,
+ahava, venosehesi
+vieä vieretelläksesi
+pimeähän Pohjolahan!"
+Nousi tuuli tuppurihin,
+ilma raivohon rakentui,
+otti seppo Ilmarisen
+vieä viiletelläksensä
+pimeähän Pohjolahan,
+summahan Sariolahan.
+Siinä seppo Ilmarinen
+jopa kulki jotta joutui!
+Kulki tuulen tietä myöten,
+ahavan ratoa myöten,
+yli kuun, alatse päivän,
+otavaisten olkapäitse;
+päätyi Pohjolan pihalle,
+Sariolan saunatielle,
+eikä häntä koirat kuullut
+eikä haukkujat havainnut.
+Louhi, Pohjolan emäntä,
+Pohjan akka harvahammas
+tuop' on päätyvi pihalle.
+Itse ennätti sanoa:
+"Mi sinä lienet miehiäsi
+ja kuka urohiasi?
+Tulit tänne tuulen tietä,
+ahavan rekiratoa,
+eikä koirat kohti hauku,
+villahännät virkkaele!"
+Sanoi seppo Ilmarinen:
+"En mä tänne tullutkana
+kylän koirien kuluiksi,
+villahäntien vihoiksi,
+näillen ouoillen oville,
+veräjille vierahille."
+Siitä Pohjolan emäntä
+tutkaeli tullehelta:
+"Oletko tullut tuntemahan,
+kuulemahan, tietämähän
+tuota seppo Ilmarista,
+takojata taitavinta?
+Jo on viikon vuotettuna
+sekä kauan kaivattuna
+näille Pohjolan perille
+uuen sammon laaintahan."
+Se on seppo Ilmarinen
+sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Lienen tullut tuntemahan
+tuon on seppo Ilmarisen,
+kun olen itse Ilmarinen,
+itse taitava takoja."
+Louhi, Pohjolan emäntä,
+Pohjan akka harvahammas,
+pian pistihe tupahan,
+sanovi sanalla tuolla:
+"Neityeni nuorempani,
+lapseni vakavimpani!
+Pane nyt päällesi parasta,
+varrellesi valke'inta,
+hempe'intä helmoillesi,
+ripe'intä rinnoillesi,
+kaulallesi kaunihinta,
+kukke'inta kulmillesi,
+poskesi punottamahan,
+näköpääsi näyttämähän!
+Jo on seppo Ilmarinen,
+takoja iän-ikuinen,
+saanut sammon laaintahan,
+kirjokannen kirjantahan."
+Tuop' on kaunis Pohjan tytti,
+maan kuulu, ve'en valio,
+otti vaattehet valitut,
+pukehensa puhtahimmat;
+viitiseikse, vaatiseikse,
+pääsomihin suoritseikse,
+vaskipantoihin paneikse,
+kultavöihin kummitseikse.
+Tuli aitasta tupahan,
+kaapsahellen kartanolta
+silmistänsä sirkeänä,
+korvistansa korkeana,
+kaunihina kasvoiltansa,
+poskilta punehtivana;
+kullat riippui rinnan päällä,
+pään päällä hopeat huohti.
+Itse Pohjolan emäntä
+käytti seppo Ilmarisen
+noissa Pohjolan tuvissa,
+Sariolan salvoksissa;
+siellä syötti syöneheksi,
+juotti miehen juoneheksi,
+apatti ani hyväksi.
+Sai tuosta sanelemahan:
+"Ohoh seppo Ilmarinen,
+takoja iän-ikuinen!
+Saatatko takoa sammon,
+kirjokannen kirjaella
+joutsenen kynän nenästä,
+maholehmän maitosesta,
+ohran pienestä jyvästä,
+kesäuuhen untuvasta,
+niin saat neion palkastasi,
+työstäsi tytön ihanan."
+Silloin seppo Ilmarinen
+itse tuon sanoiksi virkki:
+"Saattanen takoa sammon,
+kirjokannen kalkutella
+joutsenen kynän nenästä,
+maholehmän maitosesta,
+ohran pienestä jyvästä,
+kesäuuhen untuvasta,
+kun olen taivoa takonut,
+ilman kantta kalkuttanut
+ilman alkusen alutta,
+riporihman tehtyisettä."
+Läksi sammon laaintahan,
+kirjokannen kirjontahan.
+Kysyi paikalta pajoa,
+kaipasi sepinkaluja:
+ei ole paikalla pajoa,
+ei pajoa, ei paletta,
+ahjoa, alasintana,
+vasarata, varttakana!
+Silloin seppo Ilmarinen
+sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Akatp' on epäelköhöt,
+herjat kesken heittäköhöt,
+eip' on mies pahempikana,
+uros untelompikana!"
+Etsi ahjollen alusta,
+leveyttä lietsehelle
+noilla mailla, mantereilla,
+Pohjan peltojen perillä.
+Etsi päivän, etsi toisen.
+Jo päivänä kolmantena
+tuli kirjava kivonen,
+vahatukko vastahansa.
+Tuohon seppo seisottihe,
+takoja tulen rakenti;
+päivän laati palkehia,
+toisen ahjoa asetti.
+Siitä seppo Ilmarinen,
+takoja iän-ikuinen,
+tunki ainehet tulehen,
+takehensa alle ahjon;
+otti orjat lietsomahan,
+väkipuolet vääntämähän.
+Orjat lietsoi löyhytteli,
+väkipuolet väännätteli
+kolme päiveä kesäistä
+ja kolme kesäistä yötä:
+kivet kasvoi kantapäihin,
+vahat varvasten sijoille.
+Niin päivänä ensimäisnä
+itse seppo Ilmarinen
+kallistihe katsomahan
+ahjonsa alaista puolta,
+mitä tullehe tulesta,
+selvinnehe valkeasta.
+Jousi tungeikse tulesta,
+kaasi kulta kuumoksesta,
+kaari kulta, pää hopea,
+varsi vasken-kirjavainen.
+On jousi hyvän näköinen,
+vaan onpi pahan tapainen:
+joka päivä pään kysyvi,
+parahana kaksi päätä.
+Itse seppo Ilmarinen
+ei tuota kovin ihastu:
+kaaren katkaisi kaheksi,
+siitä tunkevi tulehen;
+laitti orjat lietsomahan,
+väkipuolet vääntämähän.
+Jop' on päivänä jälestä
+itse seppo Ilmarinen
+kallistihe katsomahan
+ahjonsa alaista puolta:
+veno tungeikse tulesta,
+punapursi kuumoksesta,
+kokat kullan kirjaeltu,
+hangat vaskesta valettu.
+On veno hyvän näköinen,
+ei ole hyvän tapainen:
+suotta lähtisi sotahan,
+tarpehetta tappelohon.
+Se on seppo Ilmarinen
+ei ihastu tuotakana:
+venon murskaksi murenti,
+tunkevi tulisijahan;
+laitti orjat lietsomahan,
+väkipuolet vääntämähän.
+Jo päivänä kolmantena
+itse seppo Ilmarinen
+kallistihe katsomahan
+ahjonsa alaista puolta:
+hieho tungeikse tulesta,
+sarvi kulta kuumoksesta,
+otsassa otavan tähti,
+päässä päivän pyöryläinen.
+On hieho hyvän näköinen,
+ei ole hyvän tapainen:
+metsässä makaelevi,
+maion maahan kaatelevi.
+Se on seppo Ilmarinen
+ei ihastu tuotakana:
+lehmän leikkeli paloiksi,
+siitä tunkevi tulehen;
+laitti orjat lietsomahan,
+väkipuolet vääntämähän.
+Jo päivänä neljäntenä
+itse seppo Ilmarinen
+kallistihe katsomahan
+ahjonsa alaista puolta:
+aura tungeikse tulesta,
+terä kulta kuumoksesta,
+terä kulta, vaski varsi,
+hopeata ponnen päässä.
+On aura hyvän näköinen,
+ei ole hyvän tapainen:
+kylän pellot kyntelevi,
+vainiot vakoelevi.
+Se on seppo Ilmarinen
+ei ihastu tuotakana:
+auran katkaisi kaheksi,
+alle ahjonsa ajavi.
+Laittoi tuulet lietsomahan,
+väkipuuskat vääntämähän.
+Lietsoi tuulet löyhytteli:
+itä lietsoi, lietsoi länsi,
+etelä enemmän lietsoi,
+pohjanen kovin porotti.
+Lietsoi päivän, lietsoi toisen,
+lietsoi kohta kolmannenki:
+tuli tuiski ikkunasta,
+säkehet ovesta säykkyi,
+tomu nousi taivahalle,
+savu pilvihin sakeni.
+Se on seppo Ilmarinen
+päivän kolmannen perästä
+kallistihe katsomahan
+ahjonsa alaista puolta:
+näki sammon syntyväksi,
+kirjokannen kasvavaksi.
+Siitä seppo Ilmarinen,
+takoja iän-ikuinen,
+takoa taputtelevi,
+lyöä lynnähyttelevi.
+Takoi sammon taitavasti:
+laitahan on jauhomyllyn,
+toisehen on suolamyllyn,
+rahamyllyn kolmantehen.
+Siitä jauhoi uusi sampo,
+kirjokansi kiikutteli,
+jauhoi purnun puhtehessa:
+yhen purnun syötäviä,
+toisen jauhoi myötäviä,
+kolmannen kotipitoja.
+Niin ihastui Pohjan akka;
+saattoi sitte sammon suuren
+Pohjolan kivimäkehen,
+vaaran vaskisen sisähän
+yheksän lukon ta'aksi.
+Siihen juuret juurrutteli
+yheksän sylen syvähän:
+juuren juurti maaemähän,
+toisen vesiviertehesen,
+kolmannen kotimäkehen.
+Siitä seppo Ilmarinen
+tyttöä anelemahan.
+Sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Joko nyt minulle neiti,
+kun sai sampo valmihiksi,
+kirjokansi kaunihiksi?"
+Tuop' on kaunis Pohjan tyttö
+itse noin sanoiksi virkki:
+"Kukapa tässä toisna vuonna,
+kenpä kolmanna kesänä
+käkiä kukutteleisi,
+lintusia laulattaisi,
+jos minä menisin muunne,
+saisin, marja, muille maille!
+"Jos tämä kana katoisi,
+tämä hanhi hairahtaisi,
+eksyisi emosen tuoma,
+punapuola pois menisi,
+kaikkipa käet katoisi,
+ilolinnut liikahtaisi
+tämän kunnahan kukuilta,
+tämän harjun hartehilta.
+"Enkä joua ilmankana,
+pääse en neitipäiviltäni,
+noilta töiltä tehtäviltä,
+kesäisiltä kiirehiltä:
+marjat on maalla poimimatta,
+lahen rannat laulamatta,
+astumattani ahoset,
+lehot leikin lyömättäni."
+Siitä seppo Ilmarinen,
+takoja iän-ikuinen,
+alla päin, pahoilla mielin,
+kaiken kallella kypärin
+jo tuossa ajattelevi,
+pitkin päätänsä pitävi,
+miten kulkea kotihin,
+tulla maille tuttaville
+pimeästä Pohjolasta,
+summasta Sariolasta.
+Sanoi Pohjolan emäntä:
+"Ohoh seppo Ilmarinen!
+Mit' olet pahoilla mielin,
+kaiken kallella kypärin?
+Laatisiko mieli mennä
+elomaillen entisille?"
+Sanoi seppo Ilmarinen:
+"Sinne mieleni tekisi
+kotihini kuolemahan,
+maalleni masenemahan."
+Siitä Pohjolan emäntä
+syötti miehen, juotti miehen,
+istutti perähän purren
+melan vaskisen varahan;
+virkki tuulen tuulemahan,
+pohjasen puhaltamahan.
+Siitä seppo Ilmarinen,
+takoja iän-ikuinen,
+matkasi omille maille
+ylitse meren sinisen.
+Kulki päivän, kulki toisen;
+päivälläpä kolmannella
+jo tuli kotihin seppo,
+noille syntymäsijoille.
+Kysyi vanha Väinämöinen
+Ilmariselta sepolta:
+"Veli, seppo Ilmarinen,
+takoja iän-ikuinen!
+Joko laait uuen sammon,
+kirjokannen kirjaelit?"
+Sanoi seppo Ilmarinen,
+itse laatija pakisi:
+"Jopa jauhoi uusi sampo,
+kirjokansi kiikutteli,
+jauhoi purnun puhtehessa:
+yhen purnun syötäviä,
+toisen jauhoi myötäviä,
+kolmannen pi'eltäviä."
- Yhdestoista runo
+ Yhdestoista runo
- Aika on Ahtia sanoa,
- veitikkätä vieretellä.
- Ahti poika Saarelainen,
- tuo on lieto Lemmin poika,
- kasvoi koissa korkeassa
- luona armahan emonsa
- laajimman lahen perällä,
- Kaukoniemen kainalossa.
- Kaloin siinä Kauko kasvoi,
- Ahti ahvenin yleni.
- Tuli mies mitä parahin,
- puhkesi punaverinen,
- joka päästänsä pätevi,
- kohastansa kelpoavi;
- vaan tuli vähän vialle,
- tavoiltansa turmiolle:
- ain' oli naisissa eläjä,
- yli öitä öitsilöissä,
- noien impien iloissa,
- kassapäien karkeloissa.
- Kylli oli Saaren neiti,
- Saaren neiti, Saaren kukka.
- Kasvoi koissa korkeassa,
- yleni ylen ehossa,
- istuen ison majoilla,
- peräpenkin notkumilla.
- Kauan kasvoi, kauas kuului:
- kaukoa tuli kosijat
- neien kuuluhun kotihin,
- kaunoisehen kartanohon.
- Kosi Päivä poiallehen:
- eip' on mennyt Päivälähän
- Päivän luona paistamahan
- kesäisillä kiirehillä.
- Kosi Kuuhut poiallehen:
- eip' on mennyt Kuutolahan
- Kuun luona kumottamahan,
- kehät ilman kiertämähän.
- Kosi Tähti poiallehen:
- eip' on mennyt Tähtelähän
- pitkin öitä pilkkimähän
- talvisilla taivahilla.
- Tulevi Virosta sulhot,
- toiset tuolta Inkereltä:
- eip' on neiti mennytkänä;
- itse vasten vastaeli:
- "Suotta kultanne kuluvi,
- hopeanne hoikkenevi!
- En lähe minä Virohon,
- en lähe, lupoakana,
- Viron vettä soutamahan,
- saarellista sauvomahan,
- syömähän Viron kaloja,
- Viron lientä lippomahan.
- "Enkä lähe Inkerelle,
- penkerelle, pänkerelle;
- siell' on nälkä, kaiken nälkä:
- puun nälkä, pärehen nälkä,
- ve'en nälkä, vehnän nälkä,
- rukihisen leivän nälkä."
- Tuop' on lieto Lemminkäinen,
- itse kaunis Kaukomieli,
- lähteäksensä lupasi
- Saaren kukkoa kosihin,
- tuota mointa morsianta,
- kaunokaista kassapäätä.
- Emo kielteä käkesi,
- varoitteli vaimo vanha:
- "Ellös menkö, poikaseni,
- parempihin itseäsi!
- Ei suattane sinua
- Saaren suurehen sukuhun."
- Sanoi lieto Lemminkäinen,
- virkki kaunis Kaukomieli:
- "Jos en ole koiltani korea,
- su'ultani aivan suuri,
- mie valitsen varrellani,
- otan muilla muo'oillani."
- Aina kieltävi emonsa
- lähtemästä Lemminkäistä
- Saaren suurehen sukuhun,
- laajahan lajiperähän:
- "Siellä piiat pilkkoavat,
- naiset nauravat sinua."
- Mitä huoli Lemminkäinen!
- Itse tuon sanoiksi virkki:
- "Kyllä hää'än naisten naurun,
- soppityrskyt tyttärien:
- potkaisen pojan povehen,
- käsikannon kainalohon;
- siin' on pää hyvänki pilkan,
- parahanki parjauksen."
- Emo tuon sanoiksi virkki:
- "Voi poloinen, päiviäni!
- Nauraisitko Saaren naiset,
- pitäisit pyhäiset piiat,
- niin siitä tora tulisi,
- sota suuri lankeaisi!
- Saisi kaikki Saaren sulhot,
- sata miestä miekkoinensa
- päällesi sinun, poloisen,
- yksinäisen ympärille."
- Mitä huoli Lemminkäinen
- varoituksista emonsa!
- Ottavi hyvän orosen,
- valjasti valion varsan;
- ajavi karittelevi
- Saaren kuuluhun kylähän
- Saaren kukkoa kosihin,
- Saaren mointa morsianta.
- Nauroi naiset Lemminkäistä,
- piiat pisti pilkkojansa,
- kun ajoi kummasti kujalle,
- kamalasti kartanolle:
- ajoi korjansa kumohon,
- veräjähän vierähytti.
- Siinä lieto Lemminkäinen
- murti suuta, väänti päätä,
- murti mustoa haventa.
- Itse tuon sanoiksi virkki:
- "En ole tuota ennen nähnyt,
- en ole nähnyt enkä kuullut
- naisen nauravan minulle,
- piian pilkkoja suannut."
- Mitä huoli Lemminkäinen!
- Sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Onko saarella sijoa,
- maata Saaren manterella,
- minun leikki lyöäkseni,
- tanner tanhuellakseni
- Saaren impien iloissa,
- kassapäien karkeloissa?"
- Saaren impyet sanovat,
- niemen neiet vastoavat:
- "Onp' on Saarella sijoa,
- maata Saaren manterella,
- sinun leikki lyöäksesi,
- tanner tanhuellaksesi
- karjalaisna kaskimailla,
- paimenpoikana palolla:
- lapset on laihat Saaren mailla,
- lihavat hevosen varsat."
- Mitä huoli Lemminkäinen!
- Palkkasihe paimeneksi:
- kävi päivät paimenessa,
- yöt on impien iloissa,
- noien neitojen kisoissa,
- kassapäien karkeloissa.
- Sillä lieto Lemminkäinen,
- itse kaunis Kaukomieli,
- jopa hääti naisen naurun,
- piätteli piian pilkan.
- Ei ollut sitä tytärtä,
- piikoa pyhintäkänä,
- kuta hän ei kosketellut,
- jonk' ei vieressä venynyt.
- Yksi on impi kaikkinensa
- Saaren suuressa su'ussa,
- jok' ei suostu sulhasihin,
- mielly miehi'in hyvihin:
- se oli Kyllikki korea,
- Saaren kukka kaunokainen.
- Tuop' on lieto Lemminkäinen,
- itse kaunis Kaukomieli,
- sa'at saappahat kulutti,
- sa'at airot poikki souti
- tuota neittä saaessansa,
- Kyllikkiä pyytessänsä.
- Kyllikki, korea neiti,
- hänpä tuon sanoiksi virkki:
- "Mitä, kehno, kierteletki,
- rannan raukuja, ajelet,
- täältä tyttöjä kyselet,
- tinavöitä tieustelet?
- En mä tästä ennen joua,
- kuin kiven kuluksi jauhan,
- pieksän petkelen periksi,
- huhmaren sukuksi survon.
- "Enkä huoli huitukoille,
- huitukoille, haitukoille;
- mie tahon tasaisen varren
- tasaiselle varrelleni,
- tahon muo'on muhkeamman
- muhke'ille muo'oilleni
- sekä kasvon kaunihimman
- kaunihille kasvoilleni."
- Oli aikoa vähäisen,
- kului tuskin puoli kuuta.
- Jo päivänä muutamana,
- iltana moniahana
- neitoset kisaelevi,
- kaunokaiset karkelevi
- mannerpuolella saloa
- kaunihilla kankahalla;
- Kyllikki ylinnä muita,
- Saaren kukka kuuluisinna.
- Tuli veitikkä verevä,
- ajoi lieto Lemminkäinen
- orihillansa omalla,
- valitulla varsallansa
- keskelle kisaketoa,
- kaunokaisten karkeloa;
- reutoi Kyllikin rekehen,
- koppoi neien korjahansa,
- tuon asetti taljallensa,
- liitti liistehyisillensä.
- Laski ruoskalla hevoista,
- nauskahutti nauhasella,
- siitä läksi liukumahan.
- Lähtiessänsä sanovi:
- "Elkätte minua, immet,
- ilmi antako ikänä,
- minun täällä käyneheni,
- täältä neien vieneheni!
- "Jos ette totelle tuosta,
- niin teille paha paneikse:
- laulan sulhonne sotahan,
- nuoret miehet miekan alle,
- ettei kuulla kuuna päänä,
- nähä ilmoisna ikänä
- kujasilla kulkemassa,
- ahoilla ajelemassa."
- Kyllä Kyllikki valitti,
- Saaren kukka kuikutteli:
- "Päästä jo minua poies,
- laske lasta vallallensa,
- kotihinsa kulkemahan
- luoksi itkevän emonsa!
- "Jos et laskea luvanne
- kotihini kulkemahan,
- viel' on viisi veljeäni,
- seitsemän setäni lasta
- jänön jälen polkijaksi,
- neien pään perilliseksi."
- Kun ei pääsnyt kuitenkana,
- itse itkulle hyräytyi.
- Sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Joutenpa, poloinen, synnyin,
- jouten synnyin, jouten kasvoin,
- jouten aikani elelin;
- jo nyt sainki joutavalle
- miehelle mitättömälle,
- suojihin soankävijän,
- aina tuiman tappelijan!"
- Virkki lieto Lemminkäinen,
- sanoi kaunis Kaukomieli:
- "Kyllikki, syänkäpyni,
- minun maire marjueni!
- Ellös olko milläkänä!
- En sua pahoin pitäne:
- sylissäni syöessäni,
- käsissäni käyessäni,
- sivullani seistessäni,
- vieressä venyessäni.
- "Mitäpä sinä sureksit,
- mitä huollen huokaelet?
- Tuotako sinä sureksit,
- tuota huollen huokaelet,
- lehmityyttä, leivätyyttä
- ja kaiken elon vähyyttä?
- "Ellös olko milläkänä!
- Mont' on lehmeä minulla,
- monta maion antajata:
- yks' on suolla Muurikkinen,
- toinen mäellä Mansikkinen,
- kolmas Puolukka palolla.
- Ne on syömättä soreat,
- katsomatta kaunokaiset;
- ei ole illoin kytkemistä
- eikä aamuin laskemista,
- heinävihkon heittämistä,
- suolan, suuruksen surua.
- "Vaiko tuotaki surisit,
- tuota huollen huokoaisit,
- ettei oo sukuni suuri,
- kovin korkea kotini?
- "Jos en oo su'ulta suuri
- enkä korkea ko'ilta,
- on mulla tulinen miekka,
- säkenevä säilärauta.
- Se onpi sukua suurta,
- laajoa lajipereä:
- onp' on Hiiessä hiottu,
- jumaloissa kirkastettu.
- Sillä suurennan sukuni,
- laajennan lajini kaiken,
- miekalla tuliterällä,
- säilällä säkenevällä."
- Neiti parka huokoaikse,
- itse tuon sanoiksi virkki:
- "Oi on Ahti, Lemmin poika!
- Jos tahot minuista neittä
- ikuiseksi puolisoksi,
- kainaloiseksi kanaksi,
- sie vanno valat ikuiset
- et sotia käyäksesi
- kullankana tarpehella,
- hopeankana halulla!"
- Siinä lieto Lemminkäinen
- itse tuon sanoiksi virkki:
- "Vannon mie valat ikuiset
- en sotia käyäkseni
- kullankana tarpehella,
- hopeankana halulla.
- Sie itse valasi vanno
- et kyliä käyäksesi
- hyvänki hypyn halulla,
- tanhujuoksun tarpehella!"
- Siitä vannoivat valansa,
- laativat ikilupansa
- eessä julkisen Jumalan,
- alla kasvon kaikkivallan,
- ei Ahin sotia käyä
- eikä Kyllikin kyleä.
- Siitä lieto Lemminkäinen
- veti virkkua vitsalla,
- löi oritta ohjaksella.
- Itse tuon sanoiksi virkki:
- "Jää hyvästi, Saaren nurmet,
- kuusen juuret, tervaskannot,
- joit' olen kesän kävellyt,
- talvet kaiket tallaellut,
- piileskellen pilviöillä,
- paeten pahalla säällä,
- tätä pyytä pyytessäni,
- allia ajellessani!"
- Ajoa hypittelevi:
- jo kohta koti näkyvi.
- Neiti tuon sanoiksi virkki
- itse lausui, noin nimesi:
- "Tupa tuolla tuulottavi,
- nälkäraunio näkyvi.
- Kenen onpi tuo tupanen,
- kenen koti kunnottoman?"
- Se on lieto Lemminkäinen
- sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Elä sie sure tuvista,
- huokaele huonehista!
- Tuvat toiset tehtänehe,
- paremmaiset pantanehe
- hirve'istä hirsiköistä,
- parahista parsikoista."
- Siitä lieto Lemminkäinen
- jo kohta kotihin saapi
- luoksi armahan emonsa,
- tykö valtavanhempansa.
- Emo tuon sanoiksi virkki,
- itse lausui, noin nimesi:
- "Viikon viivyit, poikaseni,
- viikon mailla vierahilla."
- Lausui lieto Lemminkäinen,
- sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Piti naiset naurellani,
- kostoa pyhäiset piiat
- piännästä pitkän pilkan,
- naurannoistansa minulle.
- Sain parahan korjahani,
- tuon asetin taljalleni,
- liitin liistehyisilleni,
- alle viltin vierähytin.
- Sillä maksoin naisten naurun,
- piikojen ilopiännän.
- "Oi emoni, kantajani,
- äitini, ylentäjäni!
- Mitä läksin, senpä sainki,
- kuta pyysin, sen tapasin.
- Pane nyt patjasi parahat,
- pehme'immät päänalaiset,
- maatani omalla maalla
- nuoren neiteni keralla!"
- Emo tuon sanoiksi virkkoi,
- itse lausui ja pakisi:
- "Ole nyt kiitetty, Jumala,
- ylistetty, Luoja, yksin,
- kun annoit miniän mulle,
- toit hyvän tulen puhujan,
- oivan kankahan kutojan,
- aivan kenstin kehreäjän,
- pulskin poukkujen pesijän,
- vaattehien valkaisijan!
- "Itse kiitä onneasi!
- Hyvän sait, hyvän tapasit,
- hyvän Luojasi lupasi,
- hyvän antoi armollinen:
- puhas on pulmonen lumella,
- puhtahampi puolellasi;
- valkea merellä vaahti,
- valkeampi vallassasi;
- sorea merellä sorsa,
- soreampi suojassasi;
- kirkas tähti taivahalla,
- kirkkahampi kihloissasi.
- "Laai nyt lattiat laveat,
- hanki ikkunat isommat,
- seisottele seinät uuet,
- tee koko tupa parempi,
- kynnykset tuvan etehen,
- uuet ukset kynnykselle,
- nuoren neien saatuasi,
- kaunihin katsottuasi,
- paremmaisen itseäsi,
- sukuasi suuremmaisen!"
+Aika on Ahtia sanoa,
+veitikkätä vieretellä.
+Ahti poika Saarelainen,
+tuo on lieto Lemmin poika,
+kasvoi koissa korkeassa
+luona armahan emonsa
+laajimman lahen perällä,
+Kaukoniemen kainalossa.
+Kaloin siinä Kauko kasvoi,
+Ahti ahvenin yleni.
+Tuli mies mitä parahin,
+puhkesi punaverinen,
+joka päästänsä pätevi,
+kohastansa kelpoavi;
+vaan tuli vähän vialle,
+tavoiltansa turmiolle:
+ain' oli naisissa eläjä,
+yli öitä öitsilöissä,
+noien impien iloissa,
+kassapäien karkeloissa.
+Kylli oli Saaren neiti,
+Saaren neiti, Saaren kukka.
+Kasvoi koissa korkeassa,
+yleni ylen ehossa,
+istuen ison majoilla,
+peräpenkin notkumilla.
+Kauan kasvoi, kauas kuului:
+kaukoa tuli kosijat
+neien kuuluhun kotihin,
+kaunoisehen kartanohon.
+Kosi Päivä poiallehen:
+eip' on mennyt Päivälähän
+Päivän luona paistamahan
+kesäisillä kiirehillä.
+Kosi Kuuhut poiallehen:
+eip' on mennyt Kuutolahan
+Kuun luona kumottamahan,
+kehät ilman kiertämähän.
+Kosi Tähti poiallehen:
+eip' on mennyt Tähtelähän
+pitkin öitä pilkkimähän
+talvisilla taivahilla.
+Tulevi Virosta sulhot,
+toiset tuolta Inkereltä:
+eip' on neiti mennytkänä;
+itse vasten vastaeli:
+"Suotta kultanne kuluvi,
+hopeanne hoikkenevi!
+En lähe minä Virohon,
+en lähe, lupoakana,
+Viron vettä soutamahan,
+saarellista sauvomahan,
+syömähän Viron kaloja,
+Viron lientä lippomahan.
+"Enkä lähe Inkerelle,
+penkerelle, pänkerelle;
+siell' on nälkä, kaiken nälkä:
+puun nälkä, pärehen nälkä,
+ve'en nälkä, vehnän nälkä,
+rukihisen leivän nälkä."
+Tuop' on lieto Lemminkäinen,
+itse kaunis Kaukomieli,
+lähteäksensä lupasi
+Saaren kukkoa kosihin,
+tuota mointa morsianta,
+kaunokaista kassapäätä.
+Emo kielteä käkesi,
+varoitteli vaimo vanha:
+"Ellös menkö, poikaseni,
+parempihin itseäsi!
+Ei suattane sinua
+Saaren suurehen sukuhun."
+Sanoi lieto Lemminkäinen,
+virkki kaunis Kaukomieli:
+"Jos en ole koiltani korea,
+su'ultani aivan suuri,
+mie valitsen varrellani,
+otan muilla muo'oillani."
+Aina kieltävi emonsa
+lähtemästä Lemminkäistä
+Saaren suurehen sukuhun,
+laajahan lajiperähän:
+"Siellä piiat pilkkoavat,
+naiset nauravat sinua."
+Mitä huoli Lemminkäinen!
+Itse tuon sanoiksi virkki:
+"Kyllä hää'än naisten naurun,
+soppityrskyt tyttärien:
+potkaisen pojan povehen,
+käsikannon kainalohon;
+siin' on pää hyvänki pilkan,
+parahanki parjauksen."
+Emo tuon sanoiksi virkki:
+"Voi poloinen, päiviäni!
+Nauraisitko Saaren naiset,
+pitäisit pyhäiset piiat,
+niin siitä tora tulisi,
+sota suuri lankeaisi!
+Saisi kaikki Saaren sulhot,
+sata miestä miekkoinensa
+päällesi sinun, poloisen,
+yksinäisen ympärille."
+Mitä huoli Lemminkäinen
+varoituksista emonsa!
+Ottavi hyvän orosen,
+valjasti valion varsan;
+ajavi karittelevi
+Saaren kuuluhun kylähän
+Saaren kukkoa kosihin,
+Saaren mointa morsianta.
+Nauroi naiset Lemminkäistä,
+piiat pisti pilkkojansa,
+kun ajoi kummasti kujalle,
+kamalasti kartanolle:
+ajoi korjansa kumohon,
+veräjähän vierähytti.
+Siinä lieto Lemminkäinen
+murti suuta, väänti päätä,
+murti mustoa haventa.
+Itse tuon sanoiksi virkki:
+"En ole tuota ennen nähnyt,
+en ole nähnyt enkä kuullut
+naisen nauravan minulle,
+piian pilkkoja suannut."
+Mitä huoli Lemminkäinen!
+Sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Onko saarella sijoa,
+maata Saaren manterella,
+minun leikki lyöäkseni,
+tanner tanhuellakseni
+Saaren impien iloissa,
+kassapäien karkeloissa?"
+Saaren impyet sanovat,
+niemen neiet vastoavat:
+"Onp' on Saarella sijoa,
+maata Saaren manterella,
+sinun leikki lyöäksesi,
+tanner tanhuellaksesi
+karjalaisna kaskimailla,
+paimenpoikana palolla:
+lapset on laihat Saaren mailla,
+lihavat hevosen varsat."
+Mitä huoli Lemminkäinen!
+Palkkasihe paimeneksi:
+kävi päivät paimenessa,
+yöt on impien iloissa,
+noien neitojen kisoissa,
+kassapäien karkeloissa.
+Sillä lieto Lemminkäinen,
+itse kaunis Kaukomieli,
+jopa hääti naisen naurun,
+piätteli piian pilkan.
+Ei ollut sitä tytärtä,
+piikoa pyhintäkänä,
+kuta hän ei kosketellut,
+jonk' ei vieressä venynyt.
+Yksi on impi kaikkinensa
+Saaren suuressa su'ussa,
+jok' ei suostu sulhasihin,
+mielly miehi'in hyvihin:
+se oli Kyllikki korea,
+Saaren kukka kaunokainen.
+Tuop' on lieto Lemminkäinen,
+itse kaunis Kaukomieli,
+sa'at saappahat kulutti,
+sa'at airot poikki souti
+tuota neittä saaessansa,
+Kyllikkiä pyytessänsä.
+Kyllikki, korea neiti,
+hänpä tuon sanoiksi virkki:
+"Mitä, kehno, kierteletki,
+rannan raukuja, ajelet,
+täältä tyttöjä kyselet,
+tinavöitä tieustelet?
+En mä tästä ennen joua,
+kuin kiven kuluksi jauhan,
+pieksän petkelen periksi,
+huhmaren sukuksi survon.
+"Enkä huoli huitukoille,
+huitukoille, haitukoille;
+mie tahon tasaisen varren
+tasaiselle varrelleni,
+tahon muo'on muhkeamman
+muhke'ille muo'oilleni
+sekä kasvon kaunihimman
+kaunihille kasvoilleni."
+Oli aikoa vähäisen,
+kului tuskin puoli kuuta.
+Jo päivänä muutamana,
+iltana moniahana
+neitoset kisaelevi,
+kaunokaiset karkelevi
+mannerpuolella saloa
+kaunihilla kankahalla;
+Kyllikki ylinnä muita,
+Saaren kukka kuuluisinna.
+Tuli veitikkä verevä,
+ajoi lieto Lemminkäinen
+orihillansa omalla,
+valitulla varsallansa
+keskelle kisaketoa,
+kaunokaisten karkeloa;
+reutoi Kyllikin rekehen,
+koppoi neien korjahansa,
+tuon asetti taljallensa,
+liitti liistehyisillensä.
+Laski ruoskalla hevoista,
+nauskahutti nauhasella,
+siitä läksi liukumahan.
+Lähtiessänsä sanovi:
+"Elkätte minua, immet,
+ilmi antako ikänä,
+minun täällä käyneheni,
+täältä neien vieneheni!
+"Jos ette totelle tuosta,
+niin teille paha paneikse:
+laulan sulhonne sotahan,
+nuoret miehet miekan alle,
+ettei kuulla kuuna päänä,
+nähä ilmoisna ikänä
+kujasilla kulkemassa,
+ahoilla ajelemassa."
+Kyllä Kyllikki valitti,
+Saaren kukka kuikutteli:
+"Päästä jo minua poies,
+laske lasta vallallensa,
+kotihinsa kulkemahan
+luoksi itkevän emonsa!
+"Jos et laskea luvanne
+kotihini kulkemahan,
+viel' on viisi veljeäni,
+seitsemän setäni lasta
+jänön jälen polkijaksi,
+neien pään perilliseksi."
+Kun ei pääsnyt kuitenkana,
+itse itkulle hyräytyi.
+Sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Joutenpa, poloinen, synnyin,
+jouten synnyin, jouten kasvoin,
+jouten aikani elelin;
+jo nyt sainki joutavalle
+miehelle mitättömälle,
+suojihin soankävijän,
+aina tuiman tappelijan!"
+Virkki lieto Lemminkäinen,
+sanoi kaunis Kaukomieli:
+"Kyllikki, syänkäpyni,
+minun maire marjueni!
+Ellös olko milläkänä!
+En sua pahoin pitäne:
+sylissäni syöessäni,
+käsissäni käyessäni,
+sivullani seistessäni,
+vieressä venyessäni.
+"Mitäpä sinä sureksit,
+mitä huollen huokaelet?
+Tuotako sinä sureksit,
+tuota huollen huokaelet,
+lehmityyttä, leivätyyttä
+ja kaiken elon vähyyttä?
+"Ellös olko milläkänä!
+Mont' on lehmeä minulla,
+monta maion antajata:
+yks' on suolla Muurikkinen,
+toinen mäellä Mansikkinen,
+kolmas Puolukka palolla.
+Ne on syömättä soreat,
+katsomatta kaunokaiset;
+ei ole illoin kytkemistä
+eikä aamuin laskemista,
+heinävihkon heittämistä,
+suolan, suuruksen surua.
+"Vaiko tuotaki surisit,
+tuota huollen huokoaisit,
+ettei oo sukuni suuri,
+kovin korkea kotini?
+"Jos en oo su'ulta suuri
+enkä korkea ko'ilta,
+on mulla tulinen miekka,
+säkenevä säilärauta.
+Se onpi sukua suurta,
+laajoa lajipereä:
+onp' on Hiiessä hiottu,
+jumaloissa kirkastettu.
+Sillä suurennan sukuni,
+laajennan lajini kaiken,
+miekalla tuliterällä,
+säilällä säkenevällä."
+Neiti parka huokoaikse,
+itse tuon sanoiksi virkki:
+"Oi on Ahti, Lemmin poika!
+Jos tahot minuista neittä
+ikuiseksi puolisoksi,
+kainaloiseksi kanaksi,
+sie vanno valat ikuiset
+et sotia käyäksesi
+kullankana tarpehella,
+hopeankana halulla!"
+Siinä lieto Lemminkäinen
+itse tuon sanoiksi virkki:
+"Vannon mie valat ikuiset
+en sotia käyäkseni
+kullankana tarpehella,
+hopeankana halulla.
+Sie itse valasi vanno
+et kyliä käyäksesi
+hyvänki hypyn halulla,
+tanhujuoksun tarpehella!"
+Siitä vannoivat valansa,
+laativat ikilupansa
+eessä julkisen Jumalan,
+alla kasvon kaikkivallan,
+ei Ahin sotia käyä
+eikä Kyllikin kyleä.
+Siitä lieto Lemminkäinen
+veti virkkua vitsalla,
+löi oritta ohjaksella.
+Itse tuon sanoiksi virkki:
+"Jää hyvästi, Saaren nurmet,
+kuusen juuret, tervaskannot,
+joit' olen kesän kävellyt,
+talvet kaiket tallaellut,
+piileskellen pilviöillä,
+paeten pahalla säällä,
+tätä pyytä pyytessäni,
+allia ajellessani!"
+Ajoa hypittelevi:
+jo kohta koti näkyvi.
+Neiti tuon sanoiksi virkki
+itse lausui, noin nimesi:
+"Tupa tuolla tuulottavi,
+nälkäraunio näkyvi.
+Kenen onpi tuo tupanen,
+kenen koti kunnottoman?"
+Se on lieto Lemminkäinen
+sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Elä sie sure tuvista,
+huokaele huonehista!
+Tuvat toiset tehtänehe,
+paremmaiset pantanehe
+hirve'istä hirsiköistä,
+parahista parsikoista."
+Siitä lieto Lemminkäinen
+jo kohta kotihin saapi
+luoksi armahan emonsa,
+tykö valtavanhempansa.
+Emo tuon sanoiksi virkki,
+itse lausui, noin nimesi:
+"Viikon viivyit, poikaseni,
+viikon mailla vierahilla."
+Lausui lieto Lemminkäinen,
+sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Piti naiset naurellani,
+kostoa pyhäiset piiat
+piännästä pitkän pilkan,
+naurannoistansa minulle.
+Sain parahan korjahani,
+tuon asetin taljalleni,
+liitin liistehyisilleni,
+alle viltin vierähytin.
+Sillä maksoin naisten naurun,
+piikojen ilopiännän.
+"Oi emoni, kantajani,
+äitini, ylentäjäni!
+Mitä läksin, senpä sainki,
+kuta pyysin, sen tapasin.
+Pane nyt patjasi parahat,
+pehme'immät päänalaiset,
+maatani omalla maalla
+nuoren neiteni keralla!"
+Emo tuon sanoiksi virkkoi,
+itse lausui ja pakisi:
+"Ole nyt kiitetty, Jumala,
+ylistetty, Luoja, yksin,
+kun annoit miniän mulle,
+toit hyvän tulen puhujan,
+oivan kankahan kutojan,
+aivan kenstin kehreäjän,
+pulskin poukkujen pesijän,
+vaattehien valkaisijan!
+"Itse kiitä onneasi!
+Hyvän sait, hyvän tapasit,
+hyvän Luojasi lupasi,
+hyvän antoi armollinen:
+puhas on pulmonen lumella,
+puhtahampi puolellasi;
+valkea merellä vaahti,
+valkeampi vallassasi;
+sorea merellä sorsa,
+soreampi suojassasi;
+kirkas tähti taivahalla,
+kirkkahampi kihloissasi.
+"Laai nyt lattiat laveat,
+hanki ikkunat isommat,
+seisottele seinät uuet,
+tee koko tupa parempi,
+kynnykset tuvan etehen,
+uuet ukset kynnykselle,
+nuoren neien saatuasi,
+kaunihin katsottuasi,
+paremmaisen itseäsi,
+sukuasi suuremmaisen!"
- Kahdestoista runo
+ Kahdestoista runo
- Siitä Ahti Lemminkäinen,
- tuo on kaunis kaukolainen,
- aina aikoja eleli
- nuoren neitosen keralla;
- ei itse sotia käynyt
- eikä Kyllikki kyleä.
- Niin päivänä muutamana,
- huomenna moniahana
- itse Ahti Lemminkäinen
- lähtevi kalankutuhun;
- tullut ei illaksi kotihin,
- ensi yöksi ennättänyt.
- Jo meni Kyllikki kylähän,
- noien neitojen kisahan.
- Kenpä saattavi sanoman,
- kenpä kielen kantelevi?
- Ainikki sisar Ahilla;
- sep' on saattavi sanoman,
- sepä kielen kantelevi:
- "Armas Ahti veikkoseni!
- Jo kävi Kyllikki kylässä,
- veräjillä vierahilla,
- kylän neitojen kisassa,
- kassapäien karkelossa."
- Ahti poika, aino poika,
- itse lieto Lemminkäinen
- tuosta suuttui, tuosta syäntyi,
- tuosta viikoksi vihastui.
- Itse tuon sanoiksi virkki:
- "Oi emoni, vaimo vanha!
- Jospa paitani pesisit
- mustan käärmehen mujuissa,
- kiirehesti kuivoaisit,
- mun sotahan mennäkseni
- Pohjan poikien tulille,
- Lapin lasten tanterille:
- jo kävi Kyllikki kylässä,
- veräjillä vierahilla,
- noien neitojen kisassa,
- kassapäien karkelossa."
- Kyllä Kyllikki sanovi,
- nainen ensin ennättävi:
- "Ohoh armas Ahtiseni!
- Ellös lähtekö sotahan!
- Näin mä unta maatessani,
- sike'in levätessäni:
- tuli ahjona ajeli,
- valkea välähtelihe
- aivan ikkunan alatse,
- periseinän penkeretse;
- siitä tuiskahti tupahan,
- koskena kohahtelihe
- siltalauoista lakehen,
- ikkunasta akkunahan."
- Siitä lieto Lemminkäinen
- itse tuon sanoiksi virkki:
- "En usko unia naisten
- enkä vaimojen valoja.
- Oi emoni, kantajani!
- Tuo tänne sotisopani,
- kanna vainovaatteheni!
- Mieleni minun tekevi
- juomahan soan olutta,
- soan mettä maistamahan."
- Tuon emo sanoiksi virkki:
- "Oi on Ahti poikaseni!
- Ellös lähtekö sotahan!
- On meillä oloista koissa
- leppäisessä lekkerissä
- tapin tammisen takana;
- tuon sinulle juoaksesi,
- josp' on joisit kaiken päivän."
- Sanoi lieto Lemminkäinen:
- "En huoli koto-oloista!
- Ennen juon joesta vettä
- melan tervaisen terältä:
- makeamp' on juoakseni,
- kuin kaikki kotoiset kaljat.
- Tuo tänne sotisopani,
- kanna vainovaatteheni!
- Lähen Pohjolan tuville,
- Lapin lasten tanterille
- kultia kyselemähän,
- hope'ita haastamahan."
- Sanoi äiti Lemminkäisen:
- "Ohoh Ahti poikaseni!
- Onp' on kultia ko'issa,
- hope'ita aitassamme.
- Vasta päänä eilisenä,
- aamulla ani varahin
- kynti orja kyisen pellon,
- käärmehisen käännätteli;
- nosti aura arkun kannen,
- perä penningin ylenti:
- siihen on salvattu satoja,
- tuhansia tukkueltu.
- Arkun aittahan ehätin,
- panin aitan parven päähän."
- Sanoi lieto Lemminkäinen:
- "En huoli kotieloista!
- Jos markan soasta saanen,
- parempana tuon pitelen,
- kuin kaikki kotoiset kullat,
- auran nostamat hopeat.
- Tuo tänne sotisopani,
- kanna vainovaatteheni!
- Lähen Pohjolan sotahan,
- Lapin lasten tappelohon.
- "Mieleni minun tekevi,
- aivoni ajattelevi
- itse korvin kuullakseni,
- nähä näillä silmilläni,
- onko neittä Pohjolassa,
- piikoa Pimentolassa,
- jok' ei suostu sulhosihin,
- mielly miehi'in hyvihin."
- Sanoi äiti Lemminkäisen:
- "Ohoh Ahti poikaseni!
- Sull' on Kyllikki ko'issa,
- kotinainen korkeampi!
- Kamala on kaksi naista
- yhen miehen vuotehella."
- Sanoi lieto Lemminkäinen:
- "Kyllikki on kylänkävijä:
- juoskohon joka kisassa,
- maatkohon joka majassa,
- kylän impien iloissa,
- kassapäien karkeloissa!"
- Emo kielteä käkesi,
- varoitteli vaimo vanha:
- "Ellös vainen, poikueni,
- menkö Pohjolan tuville
- ilman tieon tietämättä,
- ilman taion taitamatta,
- Pohjan poikien tulille,
- Lapin lasten tanterille!
- Siellä lappi laulanevi,
- tunkenevi turjalainen
- suin sytehen, päin savehen,
- kypenihin kyynäsvarsin,
- kourin kuumihin poroihin,
- palavihin paateroihin."
- Niin sanovi Lemminkäinen:
- "Jo minua noiat noitui,
- noiat noitui, kyyt kiroili;
- koki kolme lappalaista
- yhtenä kesäisnä yönä,
- alasti alakivellä,
- ilman vyöttä, vaattehitta,
- rikorihman kiertämättä:
- senpä hyötyivät minusta,
- sen verran, katalat, saivat,
- min kirves kivestä saapi,
- napakaira kalliosta,
- järky jäästä iljanesta,
- Tuoni tyhjästä tuvasta.
- "Toisinpa oli uhattu,
- toisinpa kävi kätehen.
- Mielivät minua panna,
- uhkasivat uuvutella
- soille sotkuportahiksi,
- silloiksi likasijoille,
- panna leuan liettehesen,
- parran paikkahan paha'an.
- Vaan minäpä, mies mokoma,
- en tuossa kovin hätäillyt;
- itse loime loitsijaksi,
- sain itse sanelijaksi:
- lauloin noiat nuolinensa,
- ampujat asehinensa,
- velhot veitsirautoinensa,
- tietäjät teräksinensä
- Tuonen koskehen kovahan,
- kinahmehen kauheahan,
- alle koprun korke'imman,
- alle pyörtehen pahimman.
- Siellä noiat nukkukohot,
- siellä maatkohot katehet,
- kunnes heinä kasvanevi
- läpi pään, läpi kypärin,
- läpi noian olkapäien,
- halki hartialihojen
- noialta makoavalta,
- katehelta nukkuvalta!"
- Ainapa emo epäsi
- lähtemästä Lemminkäistä;
- emo kielti poikoansa,
- nainen miestänsä epäsi:
- "Ellös vainen menkökänä
- tuonne kylmähän kylähän,
- pimeähän Pohjolahan!
- Tuho ainaki tulevi,
- tuho poikoa pätöistä,
- hukka lieto Lemminkäistä.
- Jos sanot sa'alla suulla,
- enp' on tuota uskokana:
- ei sinussa laulajata
- Pohjan poikien sekahan,
- etkä tunne kieltä Turjan,
- maha et lausua lapiksi."
- silloin lieto Lemminkäinen,
- itse kaunis Kaukomieli,
- oli päätänsä sukiva,
- hapsiansa harjoava.
- Suan seinähän sivalti,
- harjan paiskoi patsahasen,
- sanan virkkoi, noin nimesi,
- itse lausui ja pakisi:
- "Silloin on hukka Lemminkäistä,
- tuho poikoa pätöistä,
- kun suka verin valuvi,
- harja hurmehin loruvi."
- Läksi lieto Lemminkäinen
- pimeähän Pohjolahan
- vastoin kieltoa emonsa,
- varoitusta vanhempansa.
- Hyöteleikse, vyöteleikse,
- rautapaitoihin paneikse,
- teräsvöihin telkitäikse.
- Itse tuon sanoiksi virkki:
- "Mies on luustossa lujempi,
- rautapaiassa parempi,
- teräsvyössä tenhoisampi
- noien noitien sekahan,
- jottei huoli huonommista,
- hätäile hyviäkänä."
- Otti miekkansa omansa,
- tempasi tuliteränsä,
- jok' oli Hiiessä hiottu,
- jumaloissa kuuraeltu;
- tuon sivullehen sitovi,
- tunki tuppihuotrasehen.
- Missä mies varaeleikse,
- uros tuima turveleikse?
- Jo vähin varaeleikse,
- tuossa tuima turveleikse:
- oven suussa orren alla,
- pirtin pihtipuolisessa,
- pihalla kujasen suussa,
- veräjissä viimeisissä.
- Siinä mies varaelihe
- vaimollisesta väestä;
- ei ole ne varat väkevät
- eikä turvat luotettavat,
- niin vielä varoitteleikse
- urohoisesta väestä
- tien kahen jaka'imessa,
- sinisen kiven selässä,
- hettehillä heiluvilla,
- läikkyvillä lähtehillä,
- kosken kopruilla kovilla,
- ve'en vankan vääntehessä.
- Tuossa lieto Lemminkäinen
- itse lausui ja saneli:
- "Ylös maasta, miekkamiehet,
- mannun-aikaiset urohot,
- kaivoloista, kalpamiehet,
- jokiloista, jousimiehet!
- Nouse, metsä, miehinesi,
- korpi kaikki, kansoinesi,
- vuoren ukko, voiminesi,
- vesihiisi, hirmuinesi,
- väkinesi, veen emäntä,
- ve'en vanhin, valtoinesi,
- neitoset, joka norosta,
- hienohelmat, hettehistä
- miehen ainoan avuksi,
- pojan kuulun kumppaliksi,
- jottei pysty noian nuolet
- eikä tietäjän teräkset
- eikä velhon veitsirauat,
- ei asehet ampumiehen!
- "Kun ei tuosta kyllä liene,
- vielä muistan muunki keinon:
- ylemmäksi huokoaime
- tuolle taivahan Ukolle,
- joka pilviä pitävi,
- hattaroita hallitsevi.
- "Oi Ukko, ylijumala,
- taatto vanha taivahinen,
- puhki pilvien puhuja,
- halki ilman haastelija!
- Tuo mulle tulinen miekka
- tulisen tupen sisässä,
- jolla haittoja hajotan,
- jolla riitsin rikkehiä,
- kaa'an maalliset katehet,
- ve'elliset velhot voitan
- etiseltä ilmaltani,
- takaiselta puoleltani,
- päältä pääni, viereltäni,
- kupehelta kummaltani,
- - kaa'an noiat nuolihinsa,
- velhot veitsirautoihinsa,
- tietäjät teräksihinsä,
- pahat miehet miekkoihinsa!"
- Siitä lieto Lemminkäinen,
- tuo on kaunis Kaukomieli,
- varsan viiasta vihelti,
- kulokosta kultaharjan;
- pisti varsan valjahisin,
- puikkoihin tulipunaisen.
- Itse istuikse rekehen,
- kohautti korjahansa,
- laski virkkua vitsalla,
- karkutti kariperällä.
- Virkku juoksi, matka joutui,
- reki vieri, tie lyheni,
- hope'inen hiekka helkki,
- kangas kultainen kumisi.
- Kulki päivän, kulki toisen,
- kulki kohta kolmannenki.
- Päivänäpä kolmantena
- kylä vastahan tulevi.
- Siitä lieto Lemminkäinen
- ajavi karittelevi
- vierimäistä tietä myöten
- vierimäisehen talohon.
- Yli kynnyksen kysyvi,
- lausui lakkapuun takoa:
- "Oisiko talossa tässä
- rinnukseni riisujata,
- aisani alentajata,
- luokin lonkahuttajata?"
- Lausui lapsi lattialta,
- poika portahan nenältä:
- "Ei ole talossa tässä
- rinnuksesi riisujata,
- aisasi alentajata,
- luokin lonkahuttajata."
- Mitä huoli Lemminkäinen!
- Laski virkkua vitsalla,
- helähytti helmisvyöllä;
- ajavi karittelevi
- keskimäistä tietä myöten
- keskimäisehen talohon.
- Yli kynnyksen kysyvi,
- lausuvi lakan takoa:
- "Oisiko talossa tässä
- ottajata ohjaksien,
- rinnuksien riistojata,
- rahkehien raastajata?"
- Kiisti akka kiukahalta,
- kielipalko pankon päästä:
- "Kyllä saat talosta tästä
- ottajia ohjaksesi,
- rinnuksesi riisujia,
- aisasi alentajia:
- onp' on kyllä kymmeniä,
- saat jos tahtonet satoja,
- jotka sulle kyyin saavat,
- antavat ajohevosen,
- kotihisi, konnan, mennä,
- maahasi, pahan, paeta,
- isäntäsi istumille,
- emäntäsi astumille,
- veljesi veräjän suulle,
- sisaresi sillan päähän
- ennen päivän päätymistä,
- auringon alenemista."
- Mitä huoli Lemminkäinen!
- Sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Oisi akka ammuttava,
- koukkuleuka kolkattava."
- Laski virkun vieremähän;
- ajavi suhuttelevi
- ylimäistä tietä myöten
- ylimäisehen talohon.
- Siinä lieto Lemminkäinen
- lähetessänsä taloa
- sanovi sanalla tuolla,
- lausui tuolla lausehella:
- "Sule, Hiisi, haukun suuta,
- Lempo, koiran leukaluuta,
- laita sulku suun etehen,
- haitta hammasten välihin,
- ettei ennen ääntä päästä
- miehen mentyä sivutse!"
- Niin pihalle tultuansa
- lyöpi maata ruoskallansa:
- utu nousi ruoskan tiestä,
- mies pieni u'un seassa;
- sepä riisui rinnuksia,
- sepä aisoja alenti.
- Siitä lieto Lemminkäinen
- itse korvin kuuntelevi
- kenenkänä keksimättä,
- kunkana havaitsematta:
- kuuli ulkoa runoja,
- läpi sammalen sanoja,
- läpi seinän soittajoita,
- läpi lauan laulajoita.
- Katsahti tupahan tuosta,
- pilkisteli piilokkali:
- tupa oli täynnä tuntijoita,
- autsat täynnä laulajoita,
- sivuseinät soittajoita,
- ovensuu osoavia,
- peripenkki tietäjiä,
- karsina karehtijoita;
- lauloivat Lapin runoja,
- Hiien virttä vinguttivat.
- Siitä lieto Lemminkäinen
- tohti toisiksi ruveta,
- ruohti muuksi muutellaita;
- meni nurkasta tupahan,
- sai sisähän salvoimesta.
- Itse tuon sanoiksi virkki:
- "Hyvä on laulu loppuvasta,
- lyhyestä virsi kaunis;
- miel' on jäämähän parempi
- kuin on kesken katkemahan."
- Itse Pohjolan emäntä
- liikkui sillan liitoksella,
- laahoi keskilattialla.
- Sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Olipa tässä ennen koira,
- rakki rauankarvallinen,
- lihan syöjä, luun purija,
- veren uuelta vetäjä.
- Mi lienetki miehiäsi,
- ku ollet urohiasi,
- kun tulit tähän tupahan,
- sait sisähän salvoksehen
- ilman koiran kuulematta,
- haukkujan havaitsematta?"
- Sanoi lieto Lemminkäinen:
- "En mä tänne tullutkana
- taioittani, tieoittani,
- mahittani, maltittani,
- ilman innotta isoni,
- varuksitta vanhempani,
- koiriesi syötäväksi,
- haukkujen hakattavaksi.
- "Pesipä emo minua,
- pesi piennä hutjukkana,
- kolmasti kesäisnä yönä,
- yheksästi syksy-yönä,
- joka tielle tietäjäksi,
- joka maalle malttajaksi,
- kotonani laulajaksi,
- ulkona osoajaksi."
- Siitä lieto Lemminkäinen,
- itse kaunis Kaukomieli,
- jop' on loihe loitsijaksi,
- laikahtihe laulajaksi:
- tulta iski turkin helmat,
- valoi silmät valkeata
- Lemminkäisen laulaessa,
- laulaessa, lausiessa.
- Lauloi laulajat parahat
- pahimmiksi laulajiksi;
- kivet suuhun syrjin syösti,
- paaet lappehin lateli
- parahille laulajille,
- taitavimmille runoille.
- Niin lauloi mokomat miehet
- minkä minne, kunka kunne:
- ahoille vesattomille,
- maille kyntämättömille,
- lampihin kalattomihin,
- aivan ahvenettomihin,
- Rutjan koskehen kovahan,
- palavahan pyörtehesen,
- virran alle vaahtipäiksi,
- kosken keskelle kiviksi,
- tulena palelemahan,
- säkehinä säykkymähän.
- Sinne lieto Lemminkäinen
- lauloi miehet miekkoinensa,
- urohot asehinensa;
- lauloi nuoret, lauloi vanhat,
- lauloi kerran keskilaaun;
- yhen heitti laulamatta:
- karjapaimenen pahaisen,
- ukko vanhan umpisilmän.
- Märkähattu karjanpaimen,
- hänpä tuon sanoiksi virkki:
- "Oi sie lieto Lemmin poika!
- Lauloit nuoret, lauloit vanhat,
- lauloit kerran keskilaaun:
- niin miks' et minua laula?"
- Sanoi lieto Lemminkäinen:
- "Siksi en sinuhun koske,
- kun olet katsoa katala,
- kurja koskemaisittani.
- Vielä miesnä nuorempana,
- karjanpaimenna pahaisna
- turmelit emosi tuoman,
- sisaresi siuvahutit;
- kaikki herjasit hevoset,
- tamman varsat vaivuttelit
- suon selillä, maan navoilla,
- ve'en liivan liikkumilla."
- Märkähattu karjanpaimen
- tuosta suuttui ja vihastui.
- Meni ulos usta myöten,
- pellolle pihoa myöten;
- juoksi Tuonelan joelle,
- pyhän virran pyörtehelle.
- Siellä katsoi Kaukomieltä,
- vuottelevi Lemminkäistä
- Pohjasta paloavaksi,
- kotihinsa kulkevaksi.
+Siitä Ahti Lemminkäinen,
+tuo on kaunis kaukolainen,
+aina aikoja eleli
+nuoren neitosen keralla;
+ei itse sotia käynyt
+eikä Kyllikki kyleä.
+Niin päivänä muutamana,
+huomenna moniahana
+itse Ahti Lemminkäinen
+lähtevi kalankutuhun;
+tullut ei illaksi kotihin,
+ensi yöksi ennättänyt.
+Jo meni Kyllikki kylähän,
+noien neitojen kisahan.
+Kenpä saattavi sanoman,
+kenpä kielen kantelevi?
+Ainikki sisar Ahilla;
+sep' on saattavi sanoman,
+sepä kielen kantelevi:
+"Armas Ahti veikkoseni!
+Jo kävi Kyllikki kylässä,
+veräjillä vierahilla,
+kylän neitojen kisassa,
+kassapäien karkelossa."
+Ahti poika, aino poika,
+itse lieto Lemminkäinen
+tuosta suuttui, tuosta syäntyi,
+tuosta viikoksi vihastui.
+Itse tuon sanoiksi virkki:
+"Oi emoni, vaimo vanha!
+Jospa paitani pesisit
+mustan käärmehen mujuissa,
+kiirehesti kuivoaisit,
+mun sotahan mennäkseni
+Pohjan poikien tulille,
+Lapin lasten tanterille:
+jo kävi Kyllikki kylässä,
+veräjillä vierahilla,
+noien neitojen kisassa,
+kassapäien karkelossa."
+Kyllä Kyllikki sanovi,
+nainen ensin ennättävi:
+"Ohoh armas Ahtiseni!
+Ellös lähtekö sotahan!
+Näin mä unta maatessani,
+sike'in levätessäni:
+tuli ahjona ajeli,
+valkea välähtelihe
+aivan ikkunan alatse,
+periseinän penkeretse;
+siitä tuiskahti tupahan,
+koskena kohahtelihe
+siltalauoista lakehen,
+ikkunasta akkunahan."
+Siitä lieto Lemminkäinen
+itse tuon sanoiksi virkki:
+"En usko unia naisten
+enkä vaimojen valoja.
+Oi emoni, kantajani!
+Tuo tänne sotisopani,
+kanna vainovaatteheni!
+Mieleni minun tekevi
+juomahan soan olutta,
+soan mettä maistamahan."
+Tuon emo sanoiksi virkki:
+"Oi on Ahti poikaseni!
+Ellös lähtekö sotahan!
+On meillä oloista koissa
+leppäisessä lekkerissä
+tapin tammisen takana;
+tuon sinulle juoaksesi,
+josp' on joisit kaiken päivän."
+Sanoi lieto Lemminkäinen:
+"En huoli koto-oloista!
+Ennen juon joesta vettä
+melan tervaisen terältä:
+makeamp' on juoakseni,
+kuin kaikki kotoiset kaljat.
+Tuo tänne sotisopani,
+kanna vainovaatteheni!
+Lähen Pohjolan tuville,
+Lapin lasten tanterille
+kultia kyselemähän,
+hope'ita haastamahan."
+Sanoi äiti Lemminkäisen:
+"Ohoh Ahti poikaseni!
+Onp' on kultia ko'issa,
+hope'ita aitassamme.
+Vasta päänä eilisenä,
+aamulla ani varahin
+kynti orja kyisen pellon,
+käärmehisen käännätteli;
+nosti aura arkun kannen,
+perä penningin ylenti:
+siihen on salvattu satoja,
+tuhansia tukkueltu.
+Arkun aittahan ehätin,
+panin aitan parven päähän."
+Sanoi lieto Lemminkäinen:
+"En huoli kotieloista!
+Jos markan soasta saanen,
+parempana tuon pitelen,
+kuin kaikki kotoiset kullat,
+auran nostamat hopeat.
+Tuo tänne sotisopani,
+kanna vainovaatteheni!
+Lähen Pohjolan sotahan,
+Lapin lasten tappelohon.
+"Mieleni minun tekevi,
+aivoni ajattelevi
+itse korvin kuullakseni,
+nähä näillä silmilläni,
+onko neittä Pohjolassa,
+piikoa Pimentolassa,
+jok' ei suostu sulhosihin,
+mielly miehi'in hyvihin."
+Sanoi äiti Lemminkäisen:
+"Ohoh Ahti poikaseni!
+Sull' on Kyllikki ko'issa,
+kotinainen korkeampi!
+Kamala on kaksi naista
+yhen miehen vuotehella."
+Sanoi lieto Lemminkäinen:
+"Kyllikki on kylänkävijä:
+juoskohon joka kisassa,
+maatkohon joka majassa,
+kylän impien iloissa,
+kassapäien karkeloissa!"
+Emo kielteä käkesi,
+varoitteli vaimo vanha:
+"Ellös vainen, poikueni,
+menkö Pohjolan tuville
+ilman tieon tietämättä,
+ilman taion taitamatta,
+Pohjan poikien tulille,
+Lapin lasten tanterille!
+Siellä lappi laulanevi,
+tunkenevi turjalainen
+suin sytehen, päin savehen,
+kypenihin kyynäsvarsin,
+kourin kuumihin poroihin,
+palavihin paateroihin."
+Niin sanovi Lemminkäinen:
+"Jo minua noiat noitui,
+noiat noitui, kyyt kiroili;
+koki kolme lappalaista
+yhtenä kesäisnä yönä,
+alasti alakivellä,
+ilman vyöttä, vaattehitta,
+rikorihman kiertämättä:
+senpä hyötyivät minusta,
+sen verran, katalat, saivat,
+min kirves kivestä saapi,
+napakaira kalliosta,
+järky jäästä iljanesta,
+Tuoni tyhjästä tuvasta.
+"Toisinpa oli uhattu,
+toisinpa kävi kätehen.
+Mielivät minua panna,
+uhkasivat uuvutella
+soille sotkuportahiksi,
+silloiksi likasijoille,
+panna leuan liettehesen,
+parran paikkahan paha'an.
+Vaan minäpä, mies mokoma,
+en tuossa kovin hätäillyt;
+itse loime loitsijaksi,
+sain itse sanelijaksi:
+lauloin noiat nuolinensa,
+ampujat asehinensa,
+velhot veitsirautoinensa,
+tietäjät teräksinensä
+Tuonen koskehen kovahan,
+kinahmehen kauheahan,
+alle koprun korke'imman,
+alle pyörtehen pahimman.
+Siellä noiat nukkukohot,
+siellä maatkohot katehet,
+kunnes heinä kasvanevi
+läpi pään, läpi kypärin,
+läpi noian olkapäien,
+halki hartialihojen
+noialta makoavalta,
+katehelta nukkuvalta!"
+Ainapa emo epäsi
+lähtemästä Lemminkäistä;
+emo kielti poikoansa,
+nainen miestänsä epäsi:
+"Ellös vainen menkökänä
+tuonne kylmähän kylähän,
+pimeähän Pohjolahan!
+Tuho ainaki tulevi,
+tuho poikoa pätöistä,
+hukka lieto Lemminkäistä.
+Jos sanot sa'alla suulla,
+enp' on tuota uskokana:
+ei sinussa laulajata
+Pohjan poikien sekahan,
+etkä tunne kieltä Turjan,
+maha et lausua lapiksi."
+silloin lieto Lemminkäinen,
+itse kaunis Kaukomieli,
+oli päätänsä sukiva,
+hapsiansa harjoava.
+Suan seinähän sivalti,
+harjan paiskoi patsahasen,
+sanan virkkoi, noin nimesi,
+itse lausui ja pakisi:
+"Silloin on hukka Lemminkäistä,
+tuho poikoa pätöistä,
+kun suka verin valuvi,
+harja hurmehin loruvi."
+Läksi lieto Lemminkäinen
+pimeähän Pohjolahan
+vastoin kieltoa emonsa,
+varoitusta vanhempansa.
+Hyöteleikse, vyöteleikse,
+rautapaitoihin paneikse,
+teräsvöihin telkitäikse.
+Itse tuon sanoiksi virkki:
+"Mies on luustossa lujempi,
+rautapaiassa parempi,
+teräsvyössä tenhoisampi
+noien noitien sekahan,
+jottei huoli huonommista,
+hätäile hyviäkänä."
+Otti miekkansa omansa,
+tempasi tuliteränsä,
+jok' oli Hiiessä hiottu,
+jumaloissa kuuraeltu;
+tuon sivullehen sitovi,
+tunki tuppihuotrasehen.
+Missä mies varaeleikse,
+uros tuima turveleikse?
+Jo vähin varaeleikse,
+tuossa tuima turveleikse:
+oven suussa orren alla,
+pirtin pihtipuolisessa,
+pihalla kujasen suussa,
+veräjissä viimeisissä.
+Siinä mies varaelihe
+vaimollisesta väestä;
+ei ole ne varat väkevät
+eikä turvat luotettavat,
+niin vielä varoitteleikse
+urohoisesta väestä
+tien kahen jaka'imessa,
+sinisen kiven selässä,
+hettehillä heiluvilla,
+läikkyvillä lähtehillä,
+kosken kopruilla kovilla,
+ve'en vankan vääntehessä.
+Tuossa lieto Lemminkäinen
+itse lausui ja saneli:
+"Ylös maasta, miekkamiehet,
+mannun-aikaiset urohot,
+kaivoloista, kalpamiehet,
+jokiloista, jousimiehet!
+Nouse, metsä, miehinesi,
+korpi kaikki, kansoinesi,
+vuoren ukko, voiminesi,
+vesihiisi, hirmuinesi,
+väkinesi, veen emäntä,
+ve'en vanhin, valtoinesi,
+neitoset, joka norosta,
+hienohelmat, hettehistä
+miehen ainoan avuksi,
+pojan kuulun kumppaliksi,
+jottei pysty noian nuolet
+eikä tietäjän teräkset
+eikä velhon veitsirauat,
+ei asehet ampumiehen!
+"Kun ei tuosta kyllä liene,
+vielä muistan muunki keinon:
+ylemmäksi huokoaime
+tuolle taivahan Ukolle,
+joka pilviä pitävi,
+hattaroita hallitsevi.
+"Oi Ukko, ylijumala,
+taatto vanha taivahinen,
+puhki pilvien puhuja,
+halki ilman haastelija!
+Tuo mulle tulinen miekka
+tulisen tupen sisässä,
+jolla haittoja hajotan,
+jolla riitsin rikkehiä,
+kaa'an maalliset katehet,
+ve'elliset velhot voitan
+etiseltä ilmaltani,
+takaiselta puoleltani,
+päältä pääni, viereltäni,
+kupehelta kummaltani,
+- kaa'an noiat nuolihinsa,
+velhot veitsirautoihinsa,
+tietäjät teräksihinsä,
+pahat miehet miekkoihinsa!"
+Siitä lieto Lemminkäinen,
+tuo on kaunis Kaukomieli,
+varsan viiasta vihelti,
+kulokosta kultaharjan;
+pisti varsan valjahisin,
+puikkoihin tulipunaisen.
+Itse istuikse rekehen,
+kohautti korjahansa,
+laski virkkua vitsalla,
+karkutti kariperällä.
+Virkku juoksi, matka joutui,
+reki vieri, tie lyheni,
+hope'inen hiekka helkki,
+kangas kultainen kumisi.
+Kulki päivän, kulki toisen,
+kulki kohta kolmannenki.
+Päivänäpä kolmantena
+kylä vastahan tulevi.
+Siitä lieto Lemminkäinen
+ajavi karittelevi
+vierimäistä tietä myöten
+vierimäisehen talohon.
+Yli kynnyksen kysyvi,
+lausui lakkapuun takoa:
+"Oisiko talossa tässä
+rinnukseni riisujata,
+aisani alentajata,
+luokin lonkahuttajata?"
+Lausui lapsi lattialta,
+poika portahan nenältä:
+"Ei ole talossa tässä
+rinnuksesi riisujata,
+aisasi alentajata,
+luokin lonkahuttajata."
+Mitä huoli Lemminkäinen!
+Laski virkkua vitsalla,
+helähytti helmisvyöllä;
+ajavi karittelevi
+keskimäistä tietä myöten
+keskimäisehen talohon.
+Yli kynnyksen kysyvi,
+lausuvi lakan takoa:
+"Oisiko talossa tässä
+ottajata ohjaksien,
+rinnuksien riistojata,
+rahkehien raastajata?"
+Kiisti akka kiukahalta,
+kielipalko pankon päästä:
+"Kyllä saat talosta tästä
+ottajia ohjaksesi,
+rinnuksesi riisujia,
+aisasi alentajia:
+onp' on kyllä kymmeniä,
+saat jos tahtonet satoja,
+jotka sulle kyyin saavat,
+antavat ajohevosen,
+kotihisi, konnan, mennä,
+maahasi, pahan, paeta,
+isäntäsi istumille,
+emäntäsi astumille,
+veljesi veräjän suulle,
+sisaresi sillan päähän
+ennen päivän päätymistä,
+auringon alenemista."
+Mitä huoli Lemminkäinen!
+Sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Oisi akka ammuttava,
+koukkuleuka kolkattava."
+Laski virkun vieremähän;
+ajavi suhuttelevi
+ylimäistä tietä myöten
+ylimäisehen talohon.
+Siinä lieto Lemminkäinen
+lähetessänsä taloa
+sanovi sanalla tuolla,
+lausui tuolla lausehella:
+"Sule, Hiisi, haukun suuta,
+Lempo, koiran leukaluuta,
+laita sulku suun etehen,
+haitta hammasten välihin,
+ettei ennen ääntä päästä
+miehen mentyä sivutse!"
+Niin pihalle tultuansa
+lyöpi maata ruoskallansa:
+utu nousi ruoskan tiestä,
+mies pieni u'un seassa;
+sepä riisui rinnuksia,
+sepä aisoja alenti.
+Siitä lieto Lemminkäinen
+itse korvin kuuntelevi
+kenenkänä keksimättä,
+kunkana havaitsematta:
+kuuli ulkoa runoja,
+läpi sammalen sanoja,
+läpi seinän soittajoita,
+läpi lauan laulajoita.
+Katsahti tupahan tuosta,
+pilkisteli piilokkali:
+tupa oli täynnä tuntijoita,
+autsat täynnä laulajoita,
+sivuseinät soittajoita,
+ovensuu osoavia,
+peripenkki tietäjiä,
+karsina karehtijoita;
+lauloivat Lapin runoja,
+Hiien virttä vinguttivat.
+Siitä lieto Lemminkäinen
+tohti toisiksi ruveta,
+ruohti muuksi muutellaita;
+meni nurkasta tupahan,
+sai sisähän salvoimesta.
+Itse tuon sanoiksi virkki:
+"Hyvä on laulu loppuvasta,
+lyhyestä virsi kaunis;
+miel' on jäämähän parempi
+kuin on kesken katkemahan."
+Itse Pohjolan emäntä
+liikkui sillan liitoksella,
+laahoi keskilattialla.
+Sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Olipa tässä ennen koira,
+rakki rauankarvallinen,
+lihan syöjä, luun purija,
+veren uuelta vetäjä.
+Mi lienetki miehiäsi,
+ku ollet urohiasi,
+kun tulit tähän tupahan,
+sait sisähän salvoksehen
+ilman koiran kuulematta,
+haukkujan havaitsematta?"
+Sanoi lieto Lemminkäinen:
+"En mä tänne tullutkana
+taioittani, tieoittani,
+mahittani, maltittani,
+ilman innotta isoni,
+varuksitta vanhempani,
+koiriesi syötäväksi,
+haukkujen hakattavaksi.
+"Pesipä emo minua,
+pesi piennä hutjukkana,
+kolmasti kesäisnä yönä,
+yheksästi syksy-yönä,
+joka tielle tietäjäksi,
+joka maalle malttajaksi,
+kotonani laulajaksi,
+ulkona osoajaksi."
+Siitä lieto Lemminkäinen,
+itse kaunis Kaukomieli,
+jop' on loihe loitsijaksi,
+laikahtihe laulajaksi:
+tulta iski turkin helmat,
+valoi silmät valkeata
+Lemminkäisen laulaessa,
+laulaessa, lausiessa.
+Lauloi laulajat parahat
+pahimmiksi laulajiksi;
+kivet suuhun syrjin syösti,
+paaet lappehin lateli
+parahille laulajille,
+taitavimmille runoille.
+Niin lauloi mokomat miehet
+minkä minne, kunka kunne:
+ahoille vesattomille,
+maille kyntämättömille,
+lampihin kalattomihin,
+aivan ahvenettomihin,
+Rutjan koskehen kovahan,
+palavahan pyörtehesen,
+virran alle vaahtipäiksi,
+kosken keskelle kiviksi,
+tulena palelemahan,
+säkehinä säykkymähän.
+Sinne lieto Lemminkäinen
+lauloi miehet miekkoinensa,
+urohot asehinensa;
+lauloi nuoret, lauloi vanhat,
+lauloi kerran keskilaaun;
+yhen heitti laulamatta:
+karjapaimenen pahaisen,
+ukko vanhan umpisilmän.
+Märkähattu karjanpaimen,
+hänpä tuon sanoiksi virkki:
+"Oi sie lieto Lemmin poika!
+Lauloit nuoret, lauloit vanhat,
+lauloit kerran keskilaaun:
+niin miks' et minua laula?"
+Sanoi lieto Lemminkäinen:
+"Siksi en sinuhun koske,
+kun olet katsoa katala,
+kurja koskemaisittani.
+Vielä miesnä nuorempana,
+karjanpaimenna pahaisna
+turmelit emosi tuoman,
+sisaresi siuvahutit;
+kaikki herjasit hevoset,
+tamman varsat vaivuttelit
+suon selillä, maan navoilla,
+ve'en liivan liikkumilla."
+Märkähattu karjanpaimen
+tuosta suuttui ja vihastui.
+Meni ulos usta myöten,
+pellolle pihoa myöten;
+juoksi Tuonelan joelle,
+pyhän virran pyörtehelle.
+Siellä katsoi Kaukomieltä,
+vuottelevi Lemminkäistä
+Pohjasta paloavaksi,
+kotihinsa kulkevaksi.
- Kolmastoista runo
+ Kolmastoista runo
- Siitä lieto Lemminkäinen
- sanoi Pohjolan akalle:
- "Anna nyt, akka, piikojasi,
- tuopa tänne tyttöjäsi,
- paras parvesta minulle,
- pisin piikajoukostasi!"
- Tuop' on Pohjolan emäntä
- sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Anna en sulle piikojani
- nkä työnnä tyttöjäni,
- en parasta, en pahinta,
- en pisintä, en lyhintä:
- sull' on ennen naitu nainen,
- ennen juohettu emäntä."
- Sanoi lieto Lemminkäinen:
- "Kytken Kyllikin kylähän,
- kylän kynnysportahille,
- veräjille vierahille;
- täältä saan paremman naisen.
- Tuo nyt tänne tyttäresi,
- impiparvesta ihanin,
- kassapäistä kaunokaisin!"
- Sanoi Pohjolan emäntä:
- "Enpä anna tyttöäni
- miehille mitättömille,
- urohille joutaville.
- Äsken tyttöjä anele,
- kuulustele kukkapäitä,
- kun sa hiihät Hiien hirven
- Hiien peltojen periltä!"
- Siitä lieto Lemminkäinen
- kengitteli keihojansa,
- jännitteli jousiansa,
- vasamoitansa varusti.
- Itse tuon sanoiksi virkki:
- "Jo oisi keihäs kengitetty,
- kaikki valmihit vasamat,
- jousi jäntehen varassa,
- ei lyly lykittävänä,
- kalhu kannan lyötävänä."
- Siinä lieto Lemminkäinen
- arvelee, ajattelevi,
- mistäpä sivakat saisi,
- kusta suksia sukusen.
- Kävi Kaupin kartanohon,
- päätyi Lyylikin pajahan:
- "Oi on viisas vuojelainen,
- kaunis Kauppi lappalainen!
- Tee mulle sukeat sukset,
- kalhut kaunoiset kaverra,
- joilla hiihän Hiien hirven
- Hiien peltojen periltä!"
- Lyylikki sanan sanovi,
- Kauppi kielin kerkiävi:
- "Suotta lähet, Lemminkäinen,
- Hiien hirveä ajohon:
- saat palan lahoa puuta,
- senki suurella surulla."
- Mitä huoli Lemminkäinen!
- Itse tuon sanoiksi virkki:
- "Tee lyly lykittäväksi,
- kalhu kalpoeltavaksi!
- Lähen hirven hiihäntähän
- Hiien peltojen periltä."
- Lyylikki, lylyjen seppä,
- Kauppi, kalhujen tekijä,
- sykysyn lylyä laati,
- talven kalhua kaverti,
- päivän vuoli sauvan vartta,
- toisen sompoa sovitti.
- Sai lyly lykittäväksi,
- kalhu kannan lyötäväksi,
- sauvan varret valmihiksi,
- sompaset sovitetuksi.
- Saukon maksoi sauvan varsi,
- sompa ruskean reposen.
- Voiti voilla suksiansa,
- talmasi poron talilla;
- itse tuossa arvelevi,
- sanovi sanalla tuolla:
- "Liekö tässä nuorisossa,
- kansassa kasuavassa
- tuon lylyni lykkijäistä,
- kalhun kannan potkijaista?"
- Sanoi lieto Lemminkäinen,
- virkki veitikkä verevä:
- "Kyll' on tässä nuorisossa,
- kansassa kasuavassa
- tuon lylysi lykkijäistä,
- kalhun kannan potkijaista."
- Viinen selkähän sitaisi,
- olallensa uuen jousen,
- sauvan survaisi kätehen;
- läksi lylyn lykkimähän,
- kalhun kannan potkimahan.
- Itse tuon sanoiksi virkki:
- "Eip' on ilmalla Jumalan,
- tämän taivon kannen alla
- löytyne sitä metsässä
- jalan neljän juoksevata,
- kut' ei näillä yllätetä,
- kaunihisti kannateta
- kalhuilla Kalevan poian,
- liukoimilla Lemminkäisen."
- Päätyi hiiet kuulemassa,
- juuttahat tähyämässä.
- Hiiet hirveä rakenti,
- juuttahat poroa laati:
- pään panevi pökkelöstä,
- sarvet raian haarukasta,
- jalat rannan raippasista,
- sääret suolta seipähistä,
- selän aian aiaksesta,
- suonet kuivista kuloista,
- silmät lammin pulpukoista,
- korvat lammin lumpehista,
- ketun kuusen koskuesta,
- muun lihan lahosta puusta.
- Hiisi neuvoi hirveänsä,
- porollensa suin puheli:
- "Nyt sie juokse, hiitten hirvi,
- jalkoa, jalo tevana,
- poron poikimasijoille,
- Lapin lasten tanterille!
- Hiihätä hikehen miestä,
- Lemminkäistä liiatenki!"
- Siitä juoksi hiitten hirvi,
- poropeura poimetteli
- Pohjan aittojen alatse,
- Lapin lasten tanteritse:
- potkaisi koasta korvon,
- kaatoi kattilat tulelta,
- lihat tuhkahan tuherti,
- liemet lietehen levitti.
- Nousi melkoinen meteli
- Lapin lasten tanterilla:
- Lapin koirat haukkumahan,
- Lapin lapset itkemähän,
- Lapin naiset nauramahan,
- muu väki murajamahan!
- Itse lieto Lemminkäinen
- ain' oli hirven hiihännässä.
- Hiihti soita, hiihti maita,
- hiihti aukkoja ahoja:
- tuli suihki suksiloista,
- savu sauvojen nenistä;
- eikä nähnyt hirveänsä,
- eip' on nähnyt eikä kuullut.
- Liukui linnat, liukui lannat,
- liukui maat meren-takaiset;
- hiihti kaikki Hiien korvet,
- kaikki Kalman kankahatki,
- hiihti Surman suun e'etse,
- Kalman kartanon perätse.
- Surma jo suutansa avavi,
- Kalma päätä kallistavi
- ottoaksensa urosta,
- nielläksensä Lemminkäistä:
- ei tarkoin tavannutkana,
- ennättänyt ensinkänä.
- Viel' oli liuska liukumatta,
- korven kolkka koskematta
- Pohjan pitkässä perässä,
- Lapin maassa laukeassa.
- Läksi senki liukumahan,
- korven kolkan koskemahan.
- Niin perille päästessänsä
- kuuli melkoisen metelin
- Pohjan pitkästä perästä,
- Lapin lasten tanterilta:
- kuuli koirat haukkuvaksi,
- Lapin lapset itkeväksi,
- Lapin naiset nauravaksi,
- muun Lapin murajavaksi.
- Siitä lieto Lemminkäinen
- heti tuonne hiihtämähän
- koiran haukuntasijoille,
- Lapin lasten tanterille.
- Sanoi sinne saatuansa,
- tutkaeli tultuansa:
- "Mitä täällä naiset nauroi,
- naiset nauroi, lapset itki,
- väki vanha vaikeroitsi,
- kuta haukkui hallikoirat?"
- "Sitä täällä naiset nauroi,
- naiset nauroi, lapset itki,
- väki vanha vaikerteli,
- sitä haukkui hallikoirat:
- juoksi tästä hiitten hirvi,
- silosorkka sorkutteli;
- potkaisi koasta korvon,
- kaatoi kattilat tulelta,
- selin keitot keikahutti,
- vellit lietehen levitti."
- Siitä veitikkä verevä,
- tuo on lieto Lemminkäinen,
- lykkäsi lylyn lumelle,
- kuni kyyn kulon-alaisen,
- solahutti suopetäjän,
- kuni käärmehen elävän;
- itse virkki vierressänsä,
- sanoi sauvakätteheltä:
- "Mi lienee Lapissa miestä,
- kaikki hirven kannantahan;
- mi lienee Lapissa naista,
- kaikki kattilan pesohon;
- mi lienee Lapissa lasta,
- kaikki lastun poimintahan;
- mi Lapilla kattiloa,
- kaikki hirven keitäntähän!"
- Kiinnistihe, jännistihe,
- potkaisihe, ponnistihe.
- Ensi kerran potkaisihe
- silmän siintämättömähän,
- kerran toisen kuopaisihe
- korvan kuulemattomahan,
- kolmannen kohenteleikse
- lautasille hiitten hirven.
- Otti vaajan vaahterisen,
- raksin koivuisen rapasi,
- jolla kytki hiitten hirven
- tarhan tammisen sisähän:
- "Siinä seiso, hiitten hirvi,
- poropeura, poimettele!"
- Selkeä silittelevi,
- taljoa taputtelevi:
- "Oisi tuossa ollakseni,
- sopisipa maatakseni
- nuoren neitosen keralla,
- kanssa kasvavan kanasen!"
- Siitä kiihtyi Hiien hirvi,
- poropeura potkimahan,
- itse virkki, noin sanovi:
- "Lempo saakohon sinulle
- nuorin nei'in maataksesi,
- tyttärin elelläksesi!"
- Ponnistihe, jännistihe:
- raksin koivuisen revitti,
- rikkoi vaajan vaahterisen,
- tarhan tammisen hajotti.
- Siitä sai samoamahan,
- läksi hirvi hippomahan,
- vasten soita, vasten maita,
- vasten varvikkomäkeä
- silmän siintämättömihin,
- korvan kuulemattomihin.
- Siinä veitikkä verevä
- jopa suuttui jotta syäntyi,
- kovin suuttui ja vihastui.
- Hiihti hirveä jälestä;
- niin kun kerran potkaisevi,
- lysmätti lyly lävestä,
- sortui suksi pälkähästä,
- kalhu taittui kannan tiestä,
- keihäs kenkimäsijoilta,
- sauva somman suoverosta.
- Itse juoksi Hiien hirvi,
- jottei päätänä näkynnä.
- Siinä lieto Lemminkäinen
- alla päin, pahoilla mielin
- kalujansa katselevi.
- Itse tuon sanoiksi virkki:
- "Elköhön sinä ikänä
- menkö toinen miehiämme
- uhalla metsän ajohon,
- Hiien hirven hiihäntähän,
- kuin menin minä, poloinen!
- Hävitin hyvät sivakat,
- sauvan kaunihin kaotin,
- kiihke'immän keihojani!"
+Siitä lieto Lemminkäinen
+sanoi Pohjolan akalle:
+"Anna nyt, akka, piikojasi,
+tuopa tänne tyttöjäsi,
+paras parvesta minulle,
+pisin piikajoukostasi!"
+Tuop' on Pohjolan emäntä
+sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Anna en sulle piikojani
+nkä työnnä tyttöjäni,
+en parasta, en pahinta,
+en pisintä, en lyhintä:
+sull' on ennen naitu nainen,
+ennen juohettu emäntä."
+Sanoi lieto Lemminkäinen:
+"Kytken Kyllikin kylähän,
+kylän kynnysportahille,
+veräjille vierahille;
+täältä saan paremman naisen.
+Tuo nyt tänne tyttäresi,
+impiparvesta ihanin,
+kassapäistä kaunokaisin!"
+Sanoi Pohjolan emäntä:
+"Enpä anna tyttöäni
+miehille mitättömille,
+urohille joutaville.
+Äsken tyttöjä anele,
+kuulustele kukkapäitä,
+kun sa hiihät Hiien hirven
+Hiien peltojen periltä!"
+Siitä lieto Lemminkäinen
+kengitteli keihojansa,
+jännitteli jousiansa,
+vasamoitansa varusti.
+Itse tuon sanoiksi virkki:
+"Jo oisi keihäs kengitetty,
+kaikki valmihit vasamat,
+jousi jäntehen varassa,
+ei lyly lykittävänä,
+kalhu kannan lyötävänä."
+Siinä lieto Lemminkäinen
+arvelee, ajattelevi,
+mistäpä sivakat saisi,
+kusta suksia sukusen.
+Kävi Kaupin kartanohon,
+päätyi Lyylikin pajahan:
+"Oi on viisas vuojelainen,
+kaunis Kauppi lappalainen!
+Tee mulle sukeat sukset,
+kalhut kaunoiset kaverra,
+joilla hiihän Hiien hirven
+Hiien peltojen periltä!"
+Lyylikki sanan sanovi,
+Kauppi kielin kerkiävi:
+"Suotta lähet, Lemminkäinen,
+Hiien hirveä ajohon:
+saat palan lahoa puuta,
+senki suurella surulla."
+Mitä huoli Lemminkäinen!
+Itse tuon sanoiksi virkki:
+"Tee lyly lykittäväksi,
+kalhu kalpoeltavaksi!
+Lähen hirven hiihäntähän
+Hiien peltojen periltä."
+Lyylikki, lylyjen seppä,
+Kauppi, kalhujen tekijä,
+sykysyn lylyä laati,
+talven kalhua kaverti,
+päivän vuoli sauvan vartta,
+toisen sompoa sovitti.
+Sai lyly lykittäväksi,
+kalhu kannan lyötäväksi,
+sauvan varret valmihiksi,
+sompaset sovitetuksi.
+Saukon maksoi sauvan varsi,
+sompa ruskean reposen.
+Voiti voilla suksiansa,
+talmasi poron talilla;
+itse tuossa arvelevi,
+sanovi sanalla tuolla:
+"Liekö tässä nuorisossa,
+kansassa kasuavassa
+tuon lylyni lykkijäistä,
+kalhun kannan potkijaista?"
+Sanoi lieto Lemminkäinen,
+virkki veitikkä verevä:
+"Kyll' on tässä nuorisossa,
+kansassa kasuavassa
+tuon lylysi lykkijäistä,
+kalhun kannan potkijaista."
+Viinen selkähän sitaisi,
+olallensa uuen jousen,
+sauvan survaisi kätehen;
+läksi lylyn lykkimähän,
+kalhun kannan potkimahan.
+Itse tuon sanoiksi virkki:
+"Eip' on ilmalla Jumalan,
+tämän taivon kannen alla
+löytyne sitä metsässä
+jalan neljän juoksevata,
+kut' ei näillä yllätetä,
+kaunihisti kannateta
+kalhuilla Kalevan poian,
+liukoimilla Lemminkäisen."
+Päätyi hiiet kuulemassa,
+juuttahat tähyämässä.
+Hiiet hirveä rakenti,
+juuttahat poroa laati:
+pään panevi pökkelöstä,
+sarvet raian haarukasta,
+jalat rannan raippasista,
+sääret suolta seipähistä,
+selän aian aiaksesta,
+suonet kuivista kuloista,
+silmät lammin pulpukoista,
+korvat lammin lumpehista,
+ketun kuusen koskuesta,
+muun lihan lahosta puusta.
+Hiisi neuvoi hirveänsä,
+porollensa suin puheli:
+"Nyt sie juokse, hiitten hirvi,
+jalkoa, jalo tevana,
+poron poikimasijoille,
+Lapin lasten tanterille!
+Hiihätä hikehen miestä,
+Lemminkäistä liiatenki!"
+Siitä juoksi hiitten hirvi,
+poropeura poimetteli
+Pohjan aittojen alatse,
+Lapin lasten tanteritse:
+potkaisi koasta korvon,
+kaatoi kattilat tulelta,
+lihat tuhkahan tuherti,
+liemet lietehen levitti.
+Nousi melkoinen meteli
+Lapin lasten tanterilla:
+Lapin koirat haukkumahan,
+Lapin lapset itkemähän,
+Lapin naiset nauramahan,
+muu väki murajamahan!
+Itse lieto Lemminkäinen
+ain' oli hirven hiihännässä.
+Hiihti soita, hiihti maita,
+hiihti aukkoja ahoja:
+tuli suihki suksiloista,
+savu sauvojen nenistä;
+eikä nähnyt hirveänsä,
+eip' on nähnyt eikä kuullut.
+Liukui linnat, liukui lannat,
+liukui maat meren-takaiset;
+hiihti kaikki Hiien korvet,
+kaikki Kalman kankahatki,
+hiihti Surman suun e'etse,
+Kalman kartanon perätse.
+Surma jo suutansa avavi,
+Kalma päätä kallistavi
+ottoaksensa urosta,
+nielläksensä Lemminkäistä:
+ei tarkoin tavannutkana,
+ennättänyt ensinkänä.
+Viel' oli liuska liukumatta,
+korven kolkka koskematta
+Pohjan pitkässä perässä,
+Lapin maassa laukeassa.
+Läksi senki liukumahan,
+korven kolkan koskemahan.
+Niin perille päästessänsä
+kuuli melkoisen metelin
+Pohjan pitkästä perästä,
+Lapin lasten tanterilta:
+kuuli koirat haukkuvaksi,
+Lapin lapset itkeväksi,
+Lapin naiset nauravaksi,
+muun Lapin murajavaksi.
+Siitä lieto Lemminkäinen
+heti tuonne hiihtämähän
+koiran haukuntasijoille,
+Lapin lasten tanterille.
+Sanoi sinne saatuansa,
+tutkaeli tultuansa:
+"Mitä täällä naiset nauroi,
+naiset nauroi, lapset itki,
+väki vanha vaikeroitsi,
+kuta haukkui hallikoirat?"
+"Sitä täällä naiset nauroi,
+naiset nauroi, lapset itki,
+väki vanha vaikerteli,
+sitä haukkui hallikoirat:
+juoksi tästä hiitten hirvi,
+silosorkka sorkutteli;
+potkaisi koasta korvon,
+kaatoi kattilat tulelta,
+selin keitot keikahutti,
+vellit lietehen levitti."
+Siitä veitikkä verevä,
+tuo on lieto Lemminkäinen,
+lykkäsi lylyn lumelle,
+kuni kyyn kulon-alaisen,
+solahutti suopetäjän,
+kuni käärmehen elävän;
+itse virkki vierressänsä,
+sanoi sauvakätteheltä:
+"Mi lienee Lapissa miestä,
+kaikki hirven kannantahan;
+mi lienee Lapissa naista,
+kaikki kattilan pesohon;
+mi lienee Lapissa lasta,
+kaikki lastun poimintahan;
+mi Lapilla kattiloa,
+kaikki hirven keitäntähän!"
+Kiinnistihe, jännistihe,
+potkaisihe, ponnistihe.
+Ensi kerran potkaisihe
+silmän siintämättömähän,
+kerran toisen kuopaisihe
+korvan kuulemattomahan,
+kolmannen kohenteleikse
+lautasille hiitten hirven.
+Otti vaajan vaahterisen,
+raksin koivuisen rapasi,
+jolla kytki hiitten hirven
+tarhan tammisen sisähän:
+"Siinä seiso, hiitten hirvi,
+poropeura, poimettele!"
+Selkeä silittelevi,
+taljoa taputtelevi:
+"Oisi tuossa ollakseni,
+sopisipa maatakseni
+nuoren neitosen keralla,
+kanssa kasvavan kanasen!"
+Siitä kiihtyi Hiien hirvi,
+poropeura potkimahan,
+itse virkki, noin sanovi:
+"Lempo saakohon sinulle
+nuorin nei'in maataksesi,
+tyttärin elelläksesi!"
+Ponnistihe, jännistihe:
+raksin koivuisen revitti,
+rikkoi vaajan vaahterisen,
+tarhan tammisen hajotti.
+Siitä sai samoamahan,
+läksi hirvi hippomahan,
+vasten soita, vasten maita,
+vasten varvikkomäkeä
+silmän siintämättömihin,
+korvan kuulemattomihin.
+Siinä veitikkä verevä
+jopa suuttui jotta syäntyi,
+kovin suuttui ja vihastui.
+Hiihti hirveä jälestä;
+niin kun kerran potkaisevi,
+lysmätti lyly lävestä,
+sortui suksi pälkähästä,
+kalhu taittui kannan tiestä,
+keihäs kenkimäsijoilta,
+sauva somman suoverosta.
+Itse juoksi Hiien hirvi,
+jottei päätänä näkynnä.
+Siinä lieto Lemminkäinen
+alla päin, pahoilla mielin
+kalujansa katselevi.
+Itse tuon sanoiksi virkki:
+"Elköhön sinä ikänä
+menkö toinen miehiämme
+uhalla metsän ajohon,
+Hiien hirven hiihäntähän,
+kuin menin minä, poloinen!
+Hävitin hyvät sivakat,
+sauvan kaunihin kaotin,
+kiihke'immän keihojani!"
- Neljästoista runo
+ Neljästoista runo
- Siitä lieto Lemminkäinen
- arveli, ajattelihe,
- kulle syylle sylveäisi,
- kulle laskisi laulle:
- heittäisikö Hiien hirvet,
- itse kulkisi kotihin,
- vai vielä yritteleisi,
- hiihteleisi hiljallehen
- mieliksi metsän emännän,
- salon impien iloksi.
- Sanovi sanalla tuolla,
- lausui tuolla lausehella:
- "Oi Ukko, ylijumala
- tahi taatto taivahinen!
- Tee nyt mulle suorat sukset,
- kepeäiset kalhuttimet,
- joilla hiihteä hivitän
- poikki soien, poikki maien,
- hiihän kohti Hiien maita,
- poikki Pohjan kankahista
- Hiien hirven käytäville,
- poropeuran polkemille!
- "Lähen nyt miehistä metsälle,
- urohista ulkotöille
- Tapiolan tietä myöten,
- Tapion talojen kautta.
- Terve, vuoret, terve, vaarat,
- terve, kuusikot kumeat,
- terve, haavikot haleat,
- terve, tervehyttäjänne!
- "Miesty, metsä, kostu, korpi,
- taivu, ainoinen Tapio!
- Saata miestä saarekselle,
- sille kummulle kuleta,
- jost' on saalis saatavana,
- erän toimi tuotavana!
- "Nyyrikki, Tapion poika,
- mies puhas, punakypärä!
- Veistä pilkut pitkin maita,
- rastit vaaroihin rakenna,
- jotta tunnen, tuhma, käyä,
- äkkiouto, tien osoan
- etsiessäni ereä,
- antia anellessani!
- "Mielikki, metsän emäntä,
- puhas muori, muoto kaunis!
- Pane kulta kulkemahan,
- hopea vaeltamahan
- miehen etsivän etehen,
- anelijan askelille!
- "Ota kultaiset avaimet
- renkahalta reieltäsi,
- aukaise Tapion aitta,
- metsän linna liikahuta
- minun pyytöpäivinäni,
- eränetso-aikoinani!
- "Kunp' on et kehanne itse,
- niin on pistä piikojasi,
- pane palkkalaisiasi,
- käske käskyn kuulijoita!
- Et emäntä lienekänä,
- jos et piikoa pitäne,
- sata piikoa pitäne,
- tuhat käskyn kuulijata,
- karjan kaiken kaitsijata,
- viitsijätä viljan kaiken.
- "Metsän piika pikkarainen,
- simasuu Tapion neiti!
- Soitellos metinen pilli,
- simapilli piiperoita
- korvallen ehon emännän,
- mieluisan metsän emännän,
- jotta kuulisi välehen,
- nousisi makoamasta,
- kun ei kuule kumminkana,
- ei hava'a harvoinkana,
- vaikka ainoisin anelen,
- kielen kullan kuikuttelen!"
- Siinä lieto Lemminkäinen
- ajan kaiken annitoinna
- hiihti soita, hiihti maita,
- hiihti korpia kovia,
- Jumalan sysimäkiä,
- Hiien hiilikankahia.
- Hiihti päivän, hiihti toisen.
- Jo päivänä kolmantena
- meni suurelle mäelle,
- nousi suurelle kivelle,
- loi silmänsä luotehesen,
- poikki soien pohjosehen:
- Tapion talot näkyivät,
- ukset kulta kuumottivat
- poikki suosta, pohjosesta,
- alta vaaran, varvikosta.
- Tuop' on lieto Lemminkäinen
- heti luoksi luontelihe,
- lähelle lähentelihe,
- alle ikkunan Tapion.
- Kuuristihe katsomahan
- kuuennesta ikkunasta:
- siellä antajat asuivat
- ja viruivat viljan eukot
- aivan arkivaattehissa,
- ryysyissä ryvennehissä.
- Sanoi lieto Lemminkäinen:
- "Mintähen, metsän emäntä,
- asut arkivaattehissa,
- riihiryysyissä rypeät,
- kovin musta muo'oltasi,
- katsannaltasi kamala,
- ilkeä imertimiltä,
- rungolta ruman näköinen?
- "Kun ennen kävin metsässä,
- kolm' oli linnoa metsässä:
- yksi puinen, toinen luinen,
- kolmansi kivinen linna;
- kuus' oli kultaikkunoa
- kunki linnan kulmanteella.
- Katsahin sisähän noista
- seinän alla seistessäni:
- Tapion talon isäntä,
- Tapion talon emäntä,
- Tellervo, Tapion neiti,
- kanssa muu Tapion kansa,
- kaikki kullassa kuhisi,
- hopeassa horjeksihe.
- Itsensä metsän emännän,
- ehtoisan metsän emännän,
- käet oli kullankäärehissä,
- sormet kullansormuksissa,
- pää kullanpätinehissä,
- tukat kullansuortuvissa,
- korvat kullankoltuskoissa,
- kaula helmissä hyvissä.
- "Oi mielu metsän emäntä,
- Metsolan metinen muori!
- Heitä poies heinäkengät,
- kaskivirsusi karista,
- riisu riihiryökälehet,
- arkipaitasi alenna!
- Lyöte lykkyvaattehisin,
- antipaitoihin paneite
- minun metsipäivinäni,
- eränetso-aikoinani!
- Ikävä minun tulevi,
- ikävä tulettelevi
- tätä tyhjänä-oloa,
- ajan kaiken annituutta,
- kun et anna aioinkana,
- harvoinkana hoivauta.
- Ikävä ilotoin ilta,
- pitkä päivä saalihitoin.
- "Metsän ukko halliparta,
- havuhattu, naavaturkki!
- Pane nyt metsät palttinoihin,
- salot verkahan vetäise,
- haavat kaikki haljakkoihin,
- lepät lempivaattehisin!
- Hope'ihin hongat laita,
- kuuset kultihin rakenna,
- vanhat hongat vaskivöille,
- petäjät hopeavöille,
- koivut kultakukkasihin,
- kannot kultakalkkaroihin!
- Pane, kuinp' on muinaiselta,
- parempina päivinäsi:
- kuuna paistoi kuusen oksat,
- päivänä petäjän latvat,
- metsä haiskahti me'elle,
- simalle salo sininen,
- ahovieret viertehelle,
- suovieret sulalle voille.
- "Metsän tyttö, mielineiti,
- Tuulikki, tytär Tapion!
- Aja vilja vieremille,
- auke'immille ahoille!
- Kun lie jäykkä juoksullehen
- eli laiska laukallehen,
- ota vitsa viiakosta,
- koivu korven notkelmosta,
- jolla kutkutat kuvetta
- sekä kaivat kainaloita!
- Anna juosta joutuisasti,
- vikevästi viiletellä,
- miehen etsivän etehen,
- aina käyvän askelille!
- "Kun vilja uralle saapi,
- tupita uroa myöten!
- Pane kaksi kämmentäsi
- kahen puolen kaiteheksi,
- jottei vilja vieprahtaisi,
- tiepuolehen poikeltaisi!
- Josp' on vilja vieprahtavi,
- tiepuolehen poikeltavi,
- tielle korvista kohenna,
- saata sarvista uralle!
- "Hako on tiellä poikkipuolin:
- sepä syrjähän syseä;
- puita maalla matkallansa:
- ne on katkaise kaheksi!
- "Aita vastahan tulevi:
- kaa'a aita kallellehen
- viieltä vitsasväliltä,
- seitsemältä seipähältä!
- "Joki joutuvi etehen,
- puro tielle poikkipuolin:
- silkki sillaksi sivalla,
- punaverka portahaksi!
- Saata poikki salmistaki,
- vetele vesien poikki,
- poikki Pohjolan joesta,
- yli kosken kuohuloista!
- "Tapion talon isäntä,
- Tapion talon emäntä,
- metsän ukko halliparta,
- metsän kultainen kuningas!
- Mimerkki, metsän emäntä,
- metsän armas antimuori,
- siniviitta viian eukko,
- punasukka suon emäntä!
- Tule jo kullan muuttelohon,
- hopean vajehtelohon!
- Minun on kullat kuun-ikuiset,
- päivän-polviset hopeat,
- käeten soasta käymät,
- uhotellen tappelosta;
- ne kuluvat kukkarossa,
- tummentuvat tuhniossa,
- kun ei oo kullan muuttajata,
- hopean vajehtajata."
- Niinp' on lieto Lemminkäinen
- viikon hiihteä hivutti,
- lauloi virret viian päässä,
- kolmet korven kainalossa:
- miellytti metsän emännän,
- itsenki metsän isännän,
- ihastutti immet kaikki,
- taivutti Tapion neiet.
- Juoksuttivat, jou'uttivat
- Hiien hirven kätköstänsä,
- takoa Tapion vaaran,
- Hiien linnan liepehiltä
- miehen etsijän etehen,
- sanelijan saataville.
- Itse lieto Lemminkäinen
- jopa lämsänsä lähetti
- Hiien hirven hartioille,
- kaulalle kamelivarsan,
- jottei potkinut pahasti
- selkeä silittäessä.
- Siitä lieto Lemminkäinen
- itse tuon sanoiksi virkki:
- "Salon herra, maan isäntä,
- kaunis kankahan eläjä!
- Mielikki, metsän emäntä,
- metsän armas antimuori!
- Tule nyt kullat ottamahan,
- hopeat valitsemahan!
- Pane maalle palttinasi,
- lempiliinasi levitä
- alle kullan kuumottavan,
- alle huohtavan hopean,
- tuon on maahan tippumatta,
- rikkoihin rivestymättä!"
- Läksi siitä Pohjolahan;
- sanoi tuonne tultuansa:
- "Jo nyt hiihin Hiien hirven
- Hiien peltojen periltä.
- Anna, akka, tyttöäsi,
- mulle nuorta morsianta!"
- Louhi, Pohjolan emäntä,
- tuop' on tuohon vastaeli:
- "Äsken annan tyttäreni
- sekä nuoren morsiamen,
- kun sa suistat suuren ruunan,
- Hiien ruskean hevosen,
- Hiien varsan vaahtileuan
- Hiien nurmien periltä."
- Silloin lieto Lemminkäinen
- otti kultaohjaksensa,
- hope'isen marhaminnan;
- lähtevi hevon hakuhun,
- kuloharjan kuuntelohon
- Hiien nurmien periltä.
- Astua taputtelevi,
- käyä kulleroittelevi
- vihannalle vainiolle,
- pyhän pellon pientarelle.
- Siellä etsivi hevosta,
- kulokasta kuuntelevi
- suvikunnan suitset vyöllä,
- varsan valjahat olalla.
- Etsi päivän, etsi toisen,
- niin päivänä kolmantena
- nousi suurelle mäelle,
- kiipesi kiven selälle;
- iski silmänsä itähän,
- käänti päätä päivän alle:
- näki hiekalla hevosen,
- kuloharkan kuusikolla;
- senpä tukka tulta tuiski,
- harja suihkivi savua.
- Niin sanovi Lemminkäinen:
- "Oi Ukko ylijumala,
- Ukko, pilvien pitäjä,
- hattarojen hallitsija!
- Taivas auoksi avaos,
- ilma kaikki ikkunoiksi!
- Sa'a rautaiset rakehet,
- laske jäiset jäähyttimet
- harjalle hyvän hevosen,
- Hiien laukin lautasille!"
- Tuo Ukko, ylinen luoja,
- pilven-päällinen jumala,
- ilman riehoiksi revitti,
- taivon kannen kahtaloksi;
- satoi hyytä, satoi jäätä,
- satoi rauaista raetta,
- pienemmät hevosen päätä,
- päätä ihmisen isommat,
- harjalle hyvän hevosen,
- Hiien laukin lautasille.
- Siitä lieto Lemminkäinen
- kävi luota katsomahan,
- likeltä tähyämähän.
- Itse tuon sanoiksi virkki:
- "Hiitolan hyvä hevonen,
- vuoren varsa vaahtileuka!
- Tuo nyt kultaturpoasi,
- pistä päätäsi hopea
- kultaisihin koltuskoihin,
- hope'isihin helyihin!
- En sua pahoin pitäne,
- aivan anke'in ajane:
- ajan tietä pikkuruisen,
- matkoa ani vähäisen,
- tuonne Pohjolan tuville,
- ankaran anopin luoksi.
- Minkä siimalla sivallan
- eli vitsalla vetelen,
- senpä silkillä sivallan,
- veran äärellä vetelen."
- Hiien ruskea hevonen,
- Hiien varsa vaahtileuka
- tunki kultaturpoansa,
- pisti päätänsä hopea
- kultaisihin koltuskoihin,
- hope'isihin helyihin.
- Niinpä lieto Lemminkäinen
- jopa suisti suuren ruunan,
- pisti suitset kullan suuhun,
- päitsensä hopean päähän;
- hyppäsi hyvän selälle,
- Hiien laukin lautasille.
- Veti virkkua vitsalla,
- paiskasi pajun vesalla.
- Ajoi matkoa vähäisen,
- tuuritteli tunturia
- pohjoispuolelle mäkeä,
- lumivaaran kukkuroa:
- tuli Pohjolan tuville.
- Meni pirttihin pihalta,
- sanoi tuonne tultuansa,
- Pohjolahan päästyänsä:
- "Jopa suistin suuren ruunan,
- Hiien varsan valjastelin
- vihannalta vainiolta,
- pyhän pellon pientarelta,
- sekä hiihin Hiien hirven
- Hiien peltojen periltä.
- Anna jo, akka, tyttöäsi,
- mulle nuorta morsianta!"
- Louhi, Pohjolan emäntä,
- hänpä tuon sanoiksi virkki:
- "Äsken annan tyttäreni
- sekä nuoren morsiamen,
- kun ammut joutsenen joesta,
- virrasta vihannan linnun,
- Tuonen mustasta joesta,
- pyhän virran pyörtehestä
- yhellä yrittämällä,
- yhen nuolen nostamalta."
- Siitä lieto Lemminkäinen,
- tuo on kaunis Kaukomieli,
- läksi joutsenen joruhun,
- pitkäkaulan katselohon
- Tuonen mustasta joesta,
- Manalan alantehesta.
- Astua lykyttelevi,
- käyä kälkähyttelevi
- tuonne Tuonelan joelle,
- pyhän virran pyörtehelle,
- jalo jousi olkapäällä,
- viini nuolia selässä.
- Märkähattu karjanpaimen,
- ukko Pohjolan sokea,
- tuop' on Tuonelan joella,
- pyhän virran pyörtehellä;
- katselevi, kääntelevi
- tulevaksi Lemminkäistä.
- Jo päivänä muutamana
- näki lieto Lemminkäisen
- saavaksi, läheneväksi
- tuonne Tuonelan joelle,
- vierehen vihaisen kosken,
- pyhän virran pyörtehelle.
- Vesikyyn ve'estä nosti,
- umpiputken lainehista,
- syöksi miehen syämen kautta,
- läpi maksan Lemminkäisen,
- kautta kainalon vasemman
- oikeahan olkapäähän.
- Jopa lieto Lemminkäinen
- tunsi koskevan kovasti.
- Sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Sen mä tein pahinta työtä,
- kun en muistanut kysyä
- emoltani, kantajalta,
- kaiketi sanaista kaksi,
- kovin äijä, kun on kolme,
- miten olla, kuin eleä
- näinä päivinä pahoina:
- en tieä vesun vikoja,
- umpiputken ailuhia.
- "Oi emoni, kantajani,
- vaivan nähnyt vaalijani!
- Tietäisitkö, tuntisitko,
- miss' on poikasi poloinen,
- tokipa rientäen tulisit,
- avukseni ennättäisit;
- päästäisit pojan poloisen
- tältä tieltä kuolemasta,
- nuorena nukahtamasta,
- verevänä vieremästä."
- Siitä Pohjolan sokea
- märkähattu karjanpaimen
- syöksi lieto Lemminkäisen,
- kaotti Kalevan poian
- Tuonen mustahan jokehen,
- pahimpahan pyörtehesen.
- Meni lieto Lemminkäinen,
- meni koskessa kolisten,
- myötävirrassa vilisten
- tuonne Tuonelan tuville.
- Tuo verinen Tuonen poika
- iski miestä miekallansa,
- kavahutti kalvallansa.
- Löi on kerran leimahutti
- miehen viieksi muruksi,
- kaheksaksi kappaleksi;
- heitti Tuonelan jokehen,
- Manalan alusvesille:
- "Viru siinä se ikäsi
- jousinesi, nuolinesi!
- Ammu joutsenet joelta,
- vesilinnut viertehiltä!"
- Se oli loppu Lemminkäisen,
- kuolo ankaran kosijan
- Tuonen mustassa joessa,
- Manalan alantehessa.
+Siitä lieto Lemminkäinen
+arveli, ajattelihe,
+kulle syylle sylveäisi,
+kulle laskisi laulle:
+heittäisikö Hiien hirvet,
+itse kulkisi kotihin,
+vai vielä yritteleisi,
+hiihteleisi hiljallehen
+mieliksi metsän emännän,
+salon impien iloksi.
+Sanovi sanalla tuolla,
+lausui tuolla lausehella:
+"Oi Ukko, ylijumala
+tahi taatto taivahinen!
+Tee nyt mulle suorat sukset,
+kepeäiset kalhuttimet,
+joilla hiihteä hivitän
+poikki soien, poikki maien,
+hiihän kohti Hiien maita,
+poikki Pohjan kankahista
+Hiien hirven käytäville,
+poropeuran polkemille!
+"Lähen nyt miehistä metsälle,
+urohista ulkotöille
+Tapiolan tietä myöten,
+Tapion talojen kautta.
+Terve, vuoret, terve, vaarat,
+terve, kuusikot kumeat,
+terve, haavikot haleat,
+terve, tervehyttäjänne!
+"Miesty, metsä, kostu, korpi,
+taivu, ainoinen Tapio!
+Saata miestä saarekselle,
+sille kummulle kuleta,
+jost' on saalis saatavana,
+erän toimi tuotavana!
+"Nyyrikki, Tapion poika,
+mies puhas, punakypärä!
+Veistä pilkut pitkin maita,
+rastit vaaroihin rakenna,
+jotta tunnen, tuhma, käyä,
+äkkiouto, tien osoan
+etsiessäni ereä,
+antia anellessani!
+"Mielikki, metsän emäntä,
+puhas muori, muoto kaunis!
+Pane kulta kulkemahan,
+hopea vaeltamahan
+miehen etsivän etehen,
+anelijan askelille!
+"Ota kultaiset avaimet
+renkahalta reieltäsi,
+aukaise Tapion aitta,
+metsän linna liikahuta
+minun pyytöpäivinäni,
+eränetso-aikoinani!
+"Kunp' on et kehanne itse,
+niin on pistä piikojasi,
+pane palkkalaisiasi,
+käske käskyn kuulijoita!
+Et emäntä lienekänä,
+jos et piikoa pitäne,
+sata piikoa pitäne,
+tuhat käskyn kuulijata,
+karjan kaiken kaitsijata,
+viitsijätä viljan kaiken.
+"Metsän piika pikkarainen,
+simasuu Tapion neiti!
+Soitellos metinen pilli,
+simapilli piiperoita
+korvallen ehon emännän,
+mieluisan metsän emännän,
+jotta kuulisi välehen,
+nousisi makoamasta,
+kun ei kuule kumminkana,
+ei hava'a harvoinkana,
+vaikka ainoisin anelen,
+kielen kullan kuikuttelen!"
+Siinä lieto Lemminkäinen
+ajan kaiken annitoinna
+hiihti soita, hiihti maita,
+hiihti korpia kovia,
+Jumalan sysimäkiä,
+Hiien hiilikankahia.
+Hiihti päivän, hiihti toisen.
+Jo päivänä kolmantena
+meni suurelle mäelle,
+nousi suurelle kivelle,
+loi silmänsä luotehesen,
+poikki soien pohjosehen:
+Tapion talot näkyivät,
+ukset kulta kuumottivat
+poikki suosta, pohjosesta,
+alta vaaran, varvikosta.
+Tuop' on lieto Lemminkäinen
+heti luoksi luontelihe,
+lähelle lähentelihe,
+alle ikkunan Tapion.
+Kuuristihe katsomahan
+kuuennesta ikkunasta:
+siellä antajat asuivat
+ja viruivat viljan eukot
+aivan arkivaattehissa,
+ryysyissä ryvennehissä.
+Sanoi lieto Lemminkäinen:
+"Mintähen, metsän emäntä,
+asut arkivaattehissa,
+riihiryysyissä rypeät,
+kovin musta muo'oltasi,
+katsannaltasi kamala,
+ilkeä imertimiltä,
+rungolta ruman näköinen?
+"Kun ennen kävin metsässä,
+kolm' oli linnoa metsässä:
+yksi puinen, toinen luinen,
+kolmansi kivinen linna;
+kuus' oli kultaikkunoa
+kunki linnan kulmanteella.
+Katsahin sisähän noista
+seinän alla seistessäni:
+Tapion talon isäntä,
+Tapion talon emäntä,
+Tellervo, Tapion neiti,
+kanssa muu Tapion kansa,
+kaikki kullassa kuhisi,
+hopeassa horjeksihe.
+Itsensä metsän emännän,
+ehtoisan metsän emännän,
+käet oli kullankäärehissä,
+sormet kullansormuksissa,
+pää kullanpätinehissä,
+tukat kullansuortuvissa,
+korvat kullankoltuskoissa,
+kaula helmissä hyvissä.
+"Oi mielu metsän emäntä,
+Metsolan metinen muori!
+Heitä poies heinäkengät,
+kaskivirsusi karista,
+riisu riihiryökälehet,
+arkipaitasi alenna!
+Lyöte lykkyvaattehisin,
+antipaitoihin paneite
+minun metsipäivinäni,
+eränetso-aikoinani!
+Ikävä minun tulevi,
+ikävä tulettelevi
+tätä tyhjänä-oloa,
+ajan kaiken annituutta,
+kun et anna aioinkana,
+harvoinkana hoivauta.
+Ikävä ilotoin ilta,
+pitkä päivä saalihitoin.
+"Metsän ukko halliparta,
+havuhattu, naavaturkki!
+Pane nyt metsät palttinoihin,
+salot verkahan vetäise,
+haavat kaikki haljakkoihin,
+lepät lempivaattehisin!
+Hope'ihin hongat laita,
+kuuset kultihin rakenna,
+vanhat hongat vaskivöille,
+petäjät hopeavöille,
+koivut kultakukkasihin,
+kannot kultakalkkaroihin!
+Pane, kuinp' on muinaiselta,
+parempina päivinäsi:
+kuuna paistoi kuusen oksat,
+päivänä petäjän latvat,
+metsä haiskahti me'elle,
+simalle salo sininen,
+ahovieret viertehelle,
+suovieret sulalle voille.
+"Metsän tyttö, mielineiti,
+Tuulikki, tytär Tapion!
+Aja vilja vieremille,
+auke'immille ahoille!
+Kun lie jäykkä juoksullehen
+eli laiska laukallehen,
+ota vitsa viiakosta,
+koivu korven notkelmosta,
+jolla kutkutat kuvetta
+sekä kaivat kainaloita!
+Anna juosta joutuisasti,
+vikevästi viiletellä,
+miehen etsivän etehen,
+aina käyvän askelille!
+"Kun vilja uralle saapi,
+tupita uroa myöten!
+Pane kaksi kämmentäsi
+kahen puolen kaiteheksi,
+jottei vilja vieprahtaisi,
+tiepuolehen poikeltaisi!
+Josp' on vilja vieprahtavi,
+tiepuolehen poikeltavi,
+tielle korvista kohenna,
+saata sarvista uralle!
+"Hako on tiellä poikkipuolin:
+sepä syrjähän syseä;
+puita maalla matkallansa:
+ne on katkaise kaheksi!
+"Aita vastahan tulevi:
+kaa'a aita kallellehen
+viieltä vitsasväliltä,
+seitsemältä seipähältä!
+"Joki joutuvi etehen,
+puro tielle poikkipuolin:
+silkki sillaksi sivalla,
+punaverka portahaksi!
+Saata poikki salmistaki,
+vetele vesien poikki,
+poikki Pohjolan joesta,
+yli kosken kuohuloista!
+"Tapion talon isäntä,
+Tapion talon emäntä,
+metsän ukko halliparta,
+metsän kultainen kuningas!
+Mimerkki, metsän emäntä,
+metsän armas antimuori,
+siniviitta viian eukko,
+punasukka suon emäntä!
+Tule jo kullan muuttelohon,
+hopean vajehtelohon!
+Minun on kullat kuun-ikuiset,
+päivän-polviset hopeat,
+käeten soasta käymät,
+uhotellen tappelosta;
+ne kuluvat kukkarossa,
+tummentuvat tuhniossa,
+kun ei oo kullan muuttajata,
+hopean vajehtajata."
+Niinp' on lieto Lemminkäinen
+viikon hiihteä hivutti,
+lauloi virret viian päässä,
+kolmet korven kainalossa:
+miellytti metsän emännän,
+itsenki metsän isännän,
+ihastutti immet kaikki,
+taivutti Tapion neiet.
+Juoksuttivat, jou'uttivat
+Hiien hirven kätköstänsä,
+takoa Tapion vaaran,
+Hiien linnan liepehiltä
+miehen etsijän etehen,
+sanelijan saataville.
+Itse lieto Lemminkäinen
+jopa lämsänsä lähetti
+Hiien hirven hartioille,
+kaulalle kamelivarsan,
+jottei potkinut pahasti
+selkeä silittäessä.
+Siitä lieto Lemminkäinen
+itse tuon sanoiksi virkki:
+"Salon herra, maan isäntä,
+kaunis kankahan eläjä!
+Mielikki, metsän emäntä,
+metsän armas antimuori!
+Tule nyt kullat ottamahan,
+hopeat valitsemahan!
+Pane maalle palttinasi,
+lempiliinasi levitä
+alle kullan kuumottavan,
+alle huohtavan hopean,
+tuon on maahan tippumatta,
+rikkoihin rivestymättä!"
+Läksi siitä Pohjolahan;
+sanoi tuonne tultuansa:
+"Jo nyt hiihin Hiien hirven
+Hiien peltojen periltä.
+Anna, akka, tyttöäsi,
+mulle nuorta morsianta!"
+Louhi, Pohjolan emäntä,
+tuop' on tuohon vastaeli:
+"Äsken annan tyttäreni
+sekä nuoren morsiamen,
+kun sa suistat suuren ruunan,
+Hiien ruskean hevosen,
+Hiien varsan vaahtileuan
+Hiien nurmien periltä."
+Silloin lieto Lemminkäinen
+otti kultaohjaksensa,
+hope'isen marhaminnan;
+lähtevi hevon hakuhun,
+kuloharjan kuuntelohon
+Hiien nurmien periltä.
+Astua taputtelevi,
+käyä kulleroittelevi
+vihannalle vainiolle,
+pyhän pellon pientarelle.
+Siellä etsivi hevosta,
+kulokasta kuuntelevi
+suvikunnan suitset vyöllä,
+varsan valjahat olalla.
+Etsi päivän, etsi toisen,
+niin päivänä kolmantena
+nousi suurelle mäelle,
+kiipesi kiven selälle;
+iski silmänsä itähän,
+käänti päätä päivän alle:
+näki hiekalla hevosen,
+kuloharkan kuusikolla;
+senpä tukka tulta tuiski,
+harja suihkivi savua.
+Niin sanovi Lemminkäinen:
+"Oi Ukko ylijumala,
+Ukko, pilvien pitäjä,
+hattarojen hallitsija!
+Taivas auoksi avaos,
+ilma kaikki ikkunoiksi!
+Sa'a rautaiset rakehet,
+laske jäiset jäähyttimet
+harjalle hyvän hevosen,
+Hiien laukin lautasille!"
+Tuo Ukko, ylinen luoja,
+pilven-päällinen jumala,
+ilman riehoiksi revitti,
+taivon kannen kahtaloksi;
+satoi hyytä, satoi jäätä,
+satoi rauaista raetta,
+pienemmät hevosen päätä,
+päätä ihmisen isommat,
+harjalle hyvän hevosen,
+Hiien laukin lautasille.
+Siitä lieto Lemminkäinen
+kävi luota katsomahan,
+likeltä tähyämähän.
+Itse tuon sanoiksi virkki:
+"Hiitolan hyvä hevonen,
+vuoren varsa vaahtileuka!
+Tuo nyt kultaturpoasi,
+pistä päätäsi hopea
+kultaisihin koltuskoihin,
+hope'isihin helyihin!
+En sua pahoin pitäne,
+aivan anke'in ajane:
+ajan tietä pikkuruisen,
+matkoa ani vähäisen,
+tuonne Pohjolan tuville,
+ankaran anopin luoksi.
+Minkä siimalla sivallan
+eli vitsalla vetelen,
+senpä silkillä sivallan,
+veran äärellä vetelen."
+Hiien ruskea hevonen,
+Hiien varsa vaahtileuka
+tunki kultaturpoansa,
+pisti päätänsä hopea
+kultaisihin koltuskoihin,
+hope'isihin helyihin.
+Niinpä lieto Lemminkäinen
+jopa suisti suuren ruunan,
+pisti suitset kullan suuhun,
+päitsensä hopean päähän;
+hyppäsi hyvän selälle,
+Hiien laukin lautasille.
+Veti virkkua vitsalla,
+paiskasi pajun vesalla.
+Ajoi matkoa vähäisen,
+tuuritteli tunturia
+pohjoispuolelle mäkeä,
+lumivaaran kukkuroa:
+tuli Pohjolan tuville.
+Meni pirttihin pihalta,
+sanoi tuonne tultuansa,
+Pohjolahan päästyänsä:
+"Jopa suistin suuren ruunan,
+Hiien varsan valjastelin
+vihannalta vainiolta,
+pyhän pellon pientarelta,
+sekä hiihin Hiien hirven
+Hiien peltojen periltä.
+Anna jo, akka, tyttöäsi,
+mulle nuorta morsianta!"
+Louhi, Pohjolan emäntä,
+hänpä tuon sanoiksi virkki:
+"Äsken annan tyttäreni
+sekä nuoren morsiamen,
+kun ammut joutsenen joesta,
+virrasta vihannan linnun,
+Tuonen mustasta joesta,
+pyhän virran pyörtehestä
+yhellä yrittämällä,
+yhen nuolen nostamalta."
+Siitä lieto Lemminkäinen,
+tuo on kaunis Kaukomieli,
+läksi joutsenen joruhun,
+pitkäkaulan katselohon
+Tuonen mustasta joesta,
+Manalan alantehesta.
+Astua lykyttelevi,
+käyä kälkähyttelevi
+tuonne Tuonelan joelle,
+pyhän virran pyörtehelle,
+jalo jousi olkapäällä,
+viini nuolia selässä.
+Märkähattu karjanpaimen,
+ukko Pohjolan sokea,
+tuop' on Tuonelan joella,
+pyhän virran pyörtehellä;
+katselevi, kääntelevi
+tulevaksi Lemminkäistä.
+Jo päivänä muutamana
+näki lieto Lemminkäisen
+saavaksi, läheneväksi
+tuonne Tuonelan joelle,
+vierehen vihaisen kosken,
+pyhän virran pyörtehelle.
+Vesikyyn ve'estä nosti,
+umpiputken lainehista,
+syöksi miehen syämen kautta,
+läpi maksan Lemminkäisen,
+kautta kainalon vasemman
+oikeahan olkapäähän.
+Jopa lieto Lemminkäinen
+tunsi koskevan kovasti.
+Sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Sen mä tein pahinta työtä,
+kun en muistanut kysyä
+emoltani, kantajalta,
+kaiketi sanaista kaksi,
+kovin äijä, kun on kolme,
+miten olla, kuin eleä
+näinä päivinä pahoina:
+en tieä vesun vikoja,
+umpiputken ailuhia.
+"Oi emoni, kantajani,
+vaivan nähnyt vaalijani!
+Tietäisitkö, tuntisitko,
+miss' on poikasi poloinen,
+tokipa rientäen tulisit,
+avukseni ennättäisit;
+päästäisit pojan poloisen
+tältä tieltä kuolemasta,
+nuorena nukahtamasta,
+verevänä vieremästä."
+Siitä Pohjolan sokea
+märkähattu karjanpaimen
+syöksi lieto Lemminkäisen,
+kaotti Kalevan poian
+Tuonen mustahan jokehen,
+pahimpahan pyörtehesen.
+Meni lieto Lemminkäinen,
+meni koskessa kolisten,
+myötävirrassa vilisten
+tuonne Tuonelan tuville.
+Tuo verinen Tuonen poika
+iski miestä miekallansa,
+kavahutti kalvallansa.
+Löi on kerran leimahutti
+miehen viieksi muruksi,
+kaheksaksi kappaleksi;
+heitti Tuonelan jokehen,
+Manalan alusvesille:
+"Viru siinä se ikäsi
+jousinesi, nuolinesi!
+Ammu joutsenet joelta,
+vesilinnut viertehiltä!"
+Se oli loppu Lemminkäisen,
+kuolo ankaran kosijan
+Tuonen mustassa joessa,
+Manalan alantehessa.
- Viidestoista runo
+ Viidestoista runo
- Äiti lieto Lemminkäisen
- aina koissa arvelevi:
- "Minne on saanut Lemminkäinen,
- kunne Kaukoni kaonnut,
- kun ei kuulu jo tulevan
- matkoiltansa maailmassa?"
- Ei tieä emo poloinen
- eikä kantaja katala,
- missä liikkuvi lihansa,
- vierevi oma verensä,
- kävikö käpymäkeä,
- kanervaista kangasmaata,
- vai meni meren selällä,
- lakkipäillä lainehilla,
- vaiko suuressa soassa,
- kapinassa kauheassa,
- joss' on verta säärivarsi,
- polven korkeus punaista.
- Kyllikki, korea nainen,
- katseleikse, käänteleikse
- koissa lieto Lemminkäisen,
- Kaukomielen kartanossa.
- Katsoi illalla sukoa,
- huomenella harjoansa;
- niin päivänä muutamana,
- huomenna moniahana
- jo veri suasta vuoti,
- hurme harjasta norahti.
- Kyllikki, korea nainen,
- sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Jo nyt on mennyt mies minulta,
- kaunis Kaukoni kaonnut
- matkoille majattomille,
- teille tietämättömille:
- veri jo vuotavi suasta,
- hurme harjasta noruvi!"
- Siitä äiti Lemminkäisen
- itse katsovi sukoa;
- itse itkulle apeutui:
- "Voi, poloisen, päiviäni,
- angervoisen, aikojani!
- Jo nyt on poikani, poloisen,
- jopa, laiton, lapsueni
- saanut päiville pahoille!
- Tuho on poikoa pätöistä,
- hukka lieto Lemminkäistä:
- jo suka verin valuvi,
- harja hurmehin noruvi!"
- Kourin helmansa kokosi,
- käsivarsin vaattehensa.
- Pian juoksi matkan pitkän,
- sekä juoksi jotta joutui:
- mäet mätkyi mennessänsä,
- norot nousi, vaarat vaipui,
- ylähäiset maat aleni,
- alahaiset maat yleni.
- Tuli Pohjolan tuville.
- Kysytteli poikoansa,
- kysytteli, lausutteli:
- "Oi sie Pohjolan emäntä!
- Kunne saatoit Lemminkäisen,
- minne poikani menetit?"
- Louhi, Pohjolan emäntä,
- tuop' on tuohon vastaeli:
- "Enpä tieä poikoasi,
- kunne kulki ja katosi.
- Istutin oron rekehen,
- korjahan kovan tulisen;
- oisko uhkuhun uponnut,
- meren jäälle jähmettynyt
- vai saanut sutosen suuhun,
- karhun kauhean kitahan?"
- Sanoi äiti Lemminkäisen:
- "Jo vainen valehtelitki!
- Susi ei syö minun sukua,
- karhu ei kaa'a Lemminkäistä:
- sormin sortavi sutoset,
- käsin karhut kaatelevi.
- Kunp' on et sanone tuota,
- kunne saatoit Lemminkäisen,
- rikon uksen uuen riihen,
- taitan sampuen sarahat."
- Sanoi Pohjolan emäntä:
- "Syötin miehen syöneheksi,
- juotin miehen juoneheksi,
- apatin alanenäksi;
- istutin venon perähän,
- laitoin kosket laskemahan.
- Enkä tuota tunnekana,
- kunne sai katala raukka,
- koskihinko kuohuvihin,
- virtoihin vipajavihin."
- Sanoi äiti Lemminkäisen:
- "Jo vainen valehtelitki!
- Sano tarkkoja tosia,
- valehia viimeisiä,
- kunne saatoit Lemminkäisen,
- kaotit kalevalaisen,
- taikka surmasi tulevi,
- kuolemasi kohtoavi!"
- Sanoi Pohjolan emäntä:
- "Jospa jo sanon toenki:
- panin hirvet hiihtämähän,
- jalopeurat jaksamahan,
- ruunat suuret suistamahan,
- varsat valjastuttamahan;
- laitoin joutsenen hakuhun,
- pyhän linnun pyyäntähän.
- Nyt en tuota tunnekana,
- mi on tullunna tuhoksi,
- esteheksi ennättännä,
- kun ei kuulu jo tulevan
- morsianta pyytämähän,
- tyttöä anelemahan."
- Emo etsi eksynyttä,
- kaonnutta kaipoavi.
- Juoksi suuret suot sutena,
- kulki korvet kontiona,
- ve'et saukkona samosi,
- maat käveli mauriaisna,
- neuliaisna niemen reunat,
- jäniksenä järven rannat.
- Kivet syrjähän sytäsi,
- kannot käänti kallellehen,
- risut siirti tien sivuhun,
- haot potki portahiksi.
- Viikon etsi eksynyttä,
- viikon etsi, eipä löyä.
- Kysyi puilta poikoansa,
- kaipasi kaonnuttansa.
- Puu puheli, honka huokui,
- tammi taiten vastaeli:
- "On huolta itsestäniki
- huolimatta poiastasi,
- kun olen koville luotu,
- pantu päiville pahoille:
- pinopuiksi pilkkumahan,
- haloiksi hakattamahan,
- riutumahan riihipuiksi,
- kaskipuiksi kaatumahan."
- Viikon etsi eksynyttä,
- viikon etsi eikä löyä.
- Tiehyt vastahan tulevi;
- niin tielle kumarteleikse:
- "Oi tiehyt, Jumalan luoma!
- Etkö nähnyt poikoani,
- kullaista omenatani,
- hope'ista sauvoani?"
- Tiehyt taiten vastaeli
- sekä lausui ja pakisi:
- "On huolta itsestäniki
- huolimatta poiastasi,
- kun olen koville luotu,
- pantu päiville pahoille:
- joka koiran juostavaksi,
- ratsahan ajeltavaksi,
- kovan kengän käytäväksi,
- kannan karskuteltavaksi."
- Viikon etsi eksynyttä,
- viikon etsi, eipä löyä.
- Kuuhut vastahan tulevi;
- niin kuulle kumarteleikse:
- "Kuu kulta, Jumalan luoma!
- Etkö nähnyt poikoani,
- kullaista omenatani,
- hope'ista sauvoani?"
- Tuo kuuhut, Jumalan luoma,
- taiten kyllä vastaeli:
- "On huolta itsestäniki
- huolimatta poiastasi,
- kun olen koville luotu,
- pantu päiville pahoille:
- yksin öitä kulkemahan,
- pakkasella paistamahan,
- talvet tarkoin valvomahan,
- kesäksi katoamahan."
- Viikon etsi eksynyttä,
- viikon etsi eikä löyä.
- Päivyt vastahan tulevi;
- päivälle kumarteleikse:
- "Oi päivyt, Jumalan luoma!
- Etkö nähnyt poikoani,
- kullaista omenatani,
- hope'ista sauvoani?"
- Jopa päivyt jonki tiesi,
- arvaeli aurinkoinen:
- "Jo on poikasi, poloisen,
- kaotettu, kuoletettu
- Tuonen mustahan jokehen,
- Manalan ikivetehen:
- mennyt koskia kolisten,
- myötävirtoja vilisten
- tuonne Tuonelan perille,
- Manalan alantehille."
- Siitä äiti Lemminkäisen
- itse itkulle hyräytyi.
- Meni seppojen pajahan:
- "Oi sie seppo Ilmarinen!
- Taoit ennen, taoit eilen,
- taopa tänäki päänä!
- Varta vaskinen harava,
- piitä piihin rautaisihin;
- piit tao satoa syltä,
- varsi viittä valmistellos!"
- Se on seppo Ilmarinen,
- takoja iän-ikuinen,
- vartti vaskisen haravan,
- piitti piillä rautaisilla;
- piit takoi satoa syltä,
- varren viittä valmisteli.
- Itse äiti Lemminkäisen
- saapi rautaisen haravan,
- lenti Tuonelan joelle.
- Päiveä rukoelevi:
- "Oi päivyt, Jumalan luoma,
- luoma Luojan valkeamme!
- Paista hetki heltehesti,
- toinen himmesti hiosta,
- kolmansi koko terältä:
- nukuttele nuiva kansa,
- väsytä väki Manalan,
- Tuonen valta vaivuttele!"
- Tuo päivyt, Jumalan luoma,
- luoma Luojan aurinkoinen,
- lenti koivun konkelolle,
- lepän lengolle lehahti.
- Paistoi hetken heltehesti,
- toisen himmesti hiosti,
- kolmannen koko terältä:
- nukutteli nuivan joukon,
- väsytti väen Manalan,
- nuoret miehet miekoillehen,
- vanhat vasten sauvojansa,
- keski-iän keihä'ille.
- Siitä lenti lepsahutti
- päälle taivahan tasaisen
- entisellensä sijalle,
- majallensa muinaiselle.
- Siitä äiti Lemminkäisen
- otti rautaisen haravan;
- haravoipi poikoansa
- koskesta kohisevasta,
- virrasta vilisevästä.
- Haravoipi eikä löyä.
- Siitä siirtihen alemma:
- meni myötänsä merehen,
- sukkarihmasta sulahan,
- vyötäröistä veen sisähän.
- Haravoipi poikoansa
- pitkin Tuonelan jokea,
- vetelevi vastavirran.
- Veti kerran, tuosta toisen:
- saapi paian poikoansa,
- paian mieliksi pahoiksi;
- veti vielä kerran toisen:
- sai sukat, hatun tapasi,
- sukat suureksi suruksi,
- hatun mieliharmiksensa.
- Astui siitäkin alemma,
- Manalan alantehelle.
- Veti kerran pitkin vettä,
- kerran toisen poikki vettä,
- kolmannen vitahan vettä.
- Kerrallapa kolmannella
- elotukku sai etehen
- haravahan rautaisehen.
- Elotukku ei se ollut:
- olipa lieto Lemminkäinen,
- itse kaunis Kaukomieli,
- puuttunut haravan piihin
- sormesta nimettömästä,
- vasemmasta varpahasta.
- Nousi lieto Lemminkäinen,
- kohosi Kalevan poika
- haravassa vaskisessa
- päälle selvien vesien;
- vaan oli pikkuista vajalla:
- yhtä kättä, puolta päätä,
- paljo muita muskuloita,
- siihen henkeä lisäksi.
- Emo tuossa arvelevi,
- itse itkien sanovi:
- "Vieläkö tästä mies tulisi,
- uros uusi toimeaisi?"
- Päätyi korppi kuulemahan.
- Tuop' on tuohon vastoavi:
- "Ei ole miestä mennehessä
- eikä tuiki tullehessa:
- jo silt' on siika silmät syönyt,
- hauki hartiat halaisnut.
- Sie päästä merehen miestä,
- työnnä Tuonelan jokehen!
- Ehkä turskaksi tulisi,
- valahaksi vahvistuisi."
- Tuop' on äiti Lemminkäisen
- eipä työnnä poikoansa.
- Vetelevi vielä kerran
- haravalla vaskisella
- pitkin Tuonelan jokea,
- sekä pitkin jotta poikki:
- saapi kättä, saapi päätä,
- saapi puolen selkäluuta,
- toisen puolen kylkiluuta,
- monta muuta muskulata.
- Niistä poikoa rakenti,
- laati lieto Lemminkäistä.
- Liitteli lihat lihoihin,
- luut on luihin luikahutti,
- jäsenet jäsenihinsä,
- suonet suonten sortumihin.
- Itse suonia siteli,
- päitä suonten solmieli,
- suonilankoa lukevi
- sanoen sanalla tuolla:
- "Sorea on suonten vaimo
- Suonetar, sorea vaimo,
- soma suonten kehreäjä
- sorealla kehrinpuulla,
- vaskisella värttinällä,
- rautaisella rattahalla!
- Tule tänne tarvittaissa,
- käy tänne kutsuttaessa,
- suonisykkyrä sylissä,
- kalvokääri kainalossa
- suonia sitelemähän,
- päitä suonten solmimahan
- haavoissa halennehissa,
- rei'issä revennehissä!
- "Kun ei tuosta kyllin liene,
- onp' on impi ilman päällä
- venehellä vaskisella,
- purrella punaperällä.
- Tule, impi, ilman päältä,
- neiti, taivahan navalta!
- Soua suonista venettä,
- jäsenistä järkyttele,
- soua luun lomia myöten,
- jäsenten rakoja myöten!
- "Sijallensa suonet laita,
- asemellensa aseta:
- suutatusten suuret suonet,
- valtasuonet vastatusten,
- limitysten liutasuonet,
- pienet suonet pääksytysten!
- "Siit' ota utuinen neula,
- sulkkuniitti neulan päässä!
- Ompele utuisin neuloin,
- tinaneuloin tikkaele,
- päitä suonten solmiele,
- silkkinauhoilla sitele!
- "Kun ei tuosta kyllä liene
- itse ilmoinen jumala,
- valjastele varsojasi,
- rakentele ratsujasi!
- Aja kirjakorjinesi
- läpi luun, läpi jäsenen,
- läpi liikkumalihojen,
- läpi suonten soljuvaisten!
- Liitä luu lihoa myöten,
- suoni suonen päätä myöten,
- luo hopea luun lomahan,
- kulta suonen sortumahan!
- "Mist' on kalvo katkennunna,
- siihen kalvo kasvattele,
- mistä suonta sortununna,
- siihen suonta solmiele,
- kusta verta veihlähtännä,
- siihen verta vierettele;
- kusta luu luhoksi mennyt,
- siihen luuta luikahuta,
- kusta liikkunna lihoa,
- siihen liittele lihoa,
- sijallensa siunaele,
- asemellensa aseta:
- luu luuhun, liha liha'an,
- jäsenet jäsenihinsä!"
- Sillä äiti Lemminkäisen
- loi miehen, uron sukesi
- entisillehen eloille,
- muinaisille muo'oillensa.
- Sai suonet lukeneheksi,
- päät suonten si'elleheksi,
- ei miestä sanalliseksi,
- lasta lausehelliseksi.
- Siitä tuon sanoiksi virkki,
- itse lausui, noin nimesi:
- "Mistä nyt voie saatanehe,
- simatilkka tuotanehe,
- jolla voian voipunutta,
- pahoin-tullutta parannan,
- jotta mies sanoille saisi,
- vierähtäisi virsillehen?
- "Mehiläinen, meiän lintu,
- metsän kukkien kuningas!
- Lähe nyt mettä noutamahan,
- simoa tavottamahan
- mieluisasta Metsolasta,
- tarkasta Tapiolasta,
- monen kukkasen kuvusta,
- monen heinän helpehestä
- kipehille voitehiksi,
- pahoille parantehiksi!"
- Mehiläinen, liukas lintu,
- jopa lenti löyhäytti
- mieluisahan Metsolahan,
- tarkkahan Tapiolahan.
- Nokki kukkia keolta,
- keitti mettä kielellänsä
- kuuen kukkasen nenästä,
- sa'an heinän helpehestä.
- Niin tulla tuhuttelevi,
- käyä käärämöittelevi,
- kaikki siipensä simassa,
- sulkansa sulassa meessä.
- Itse äiti Lemminkäisen
- otti noita voitehia,
- niillä voiti voipunutta,
- pahoin-tullutta paranti:
- ei tullut apua noista,
- saanut miehelle sanoja.
- Siitä tuon sanoiksi virkki:
- "Mehiläinen, lintuseni!
- Lennä tuonne toisialle,
- ylitse meren yheksän
- saarehen selällisehen,
- metisehen manterehen,
- Tuurin uutehen tupahan,
- Palvoisen laettomahan!
- Siell' on mettä mieluhista,
- siellä voietta hyveä,
- joka suonihin sopivi,
- jäsenihin kelpoavi.
- Tuop' on niitä voitehia,
- kanna niitä katsehia
- vian päälle pannakseni,
- vammoille valellakseni!"
- Mehiläinen, mies kepeä,
- taasen lenti liihytteli
- ylitse meren yheksän,
- meri-puolen kymmenettä.
- Lenti päivän, lenti toisen,
- lenti kohta kolmannenki,
- ruokosella istumatta,
- lehellä levähtämättä,
- saarehen selällisehen,
- metisehen manterehen,
- korvalle tulisen kosken,
- pyhän virran pyörtehelle.
- Siellä mettä keitettihin,
- rasvoja rakennettihin,
- pikkuisissa pottiloissa,
- kaunoisissa kattiloissa,
- peukalon mahuttavissa,
- sormenpään sovittavissa.
- Mehiläinen, mies kepeä,
- saip' on niitä voitehia.
- Vähän aikoa kuluvi,
- pikkuisen pirahtelevi:
- jo tulla turahtelevi,
- saa'a saaveroittelevi,
- kuusi kuppia sylissä,
- seitsemän selän takana,
- ne on täynnä voitehia,
- täynnä rasvoja hyviä.
- Itse äiti Lemminkäisen
- voiti noilla voitehilla,
- yheksillä voitehilla,
- kaheksilla katsehilla:
- ei vielä apua saanut,
- tok' ei tuostana tavannut.
- Niin sanoi sanalla tuolla,
- lausui tuolla lausehella:
- "Mehiläinen, ilman lintu!
- Lennä tuonne kolmas kerta
- ylähäksi taivosehen,
- päälle taivosen yheksän!
- Siell' on viljalta simoa,
- siellä mettä mielin määrin,
- joilla ennen Luoja loitsi,
- puheli puhas Jumala,
- voiti Luoja lapsiansa
- pahan vallan vammaksissa.
- Kasta siipesi simassa,
- sulkasi sulassa meessä,
- tuo simoa siivessäsi,
- kanna mettä kaapussasi
- kipehille voitehiksi,
- vammoille valantehiksi!"
- Mehiläinen, mielilintu,
- hänpä tuon sanoiksi saatti:
- "Mitenkä mä sinne pääsen,
- minä mies vähäväkinen!"
- "Hyvä on sinne päästäksesi,
- kaunis kaapsahellaksesi:
- yli kuun, alatse päivän,
- toivon tähtien välitse.
- Lennät päivän löyhyttelet
- kuutamoisen kulmaluille,
- siitä toisen siuottelet
- otavaisen olkapäille,
- kolmannen kohotteleihet
- seitsentähtisen selälle;
- siit' on matkoa palanen,
- pikkarainen piiramata
- perille pyhän Jumalan,
- asunnoille autuahan."
- Mehiläinen maasta nousi,
- simasiipi mättähältä;
- jopa lenti löyhytteli,
- pienin siivin siuotteli.
- Lenti kuun keheä myöten,
- päivän päärmettä samosi,
- otavaisten olkapäitse,
- seitsentähtyen selitse:
- lenti Luojan kellarihin,
- kamarihin kaikkivallan.
- Siellä voietta tehä'än,
- rasvoja rakennetahan
- hope'isissa paoissa,
- kultaisissa kattiloissa:
- mettä kiehui keskimaissa,
- laioilla suloa voita,
- simoa suvinenässä,
- päässä pohja rasvasia.
- Mehiläinen, ilman lintu,
- sai siitä simoja kyllin,
- metosia mielin määrin.
- Oli aikoa vähäinen:
- jo tulla tuhuttelevi,
- saa'a käärähyttelevi
- sata sarvea sylissä,
- tuhat muuta muhkurata;
- missä mettä, kussa vettä,
- kussa voietta parasta.
- Siitä äiti Lemminkäisen
- otti suuhunsa omahan,
- noita koitti kielellänsä,
- hyvin maistoi mielellänsä:
- "Nämät on niitä voitehia,
- kaikkivallan katsehia,
- joillapa Jumala voiti,
- Luoja vammoja valeli."
- Siitä voiti voipunutta,
- pahoin-tullutta paranti.
- Voiti luun lomia myöten,
- jäsenten rakoja myöten,
- voiti alta, voiti päältä,
- kerran keskeä sivalti.
- Siitä tuon sanoiksi virkki,
- itse lausui ja pakisi:
- "Nouse pois makoamasta,
- ylene uneksimasta
- näiltä paikoilta pahoilta,
- kovan onnen vuotehelta!"
- Nousi mies makoamasta,
- heräsi uneksimasta.
- Jop' on saattavi sanoa,
- itse kielin kertoella:
- "Viikon, utra, uinaelin,
- kauan, malkio, makasin!
- Makasin unen makean,
- sikeäisen siuvattelin."
- Sanoi äiti Lemminkäisen,
- itse lausui ja pakisi:
- "Oisit maannut kauemminki,
- vielä viikomman venynyt
- ilman äitittä pahatta,
- katalatta kantajatta.
- "Sano nyt, poikani poloinen,
- kerro korvin kuullakseni:
- mi sinun Manalle saattoi,
- työnti Tuonelan jokehen?"
- Sanoi lieto Lemminkäinen,
- vastaeli äitillensä:
- "Märkähattu karjanpaimen,
- Untamolan umpisilmä,
- se minun Manalle saattoi,
- työnti Tuonelan jokehen.
- Vesikyyn ve'estä nosti,
- lapokyyn on lainehesta
- vasten vaivaista minua;
- enkä tuota tiennytkänä,
- en tiennyt vesun vihoa,
- umpiputken ailuhia."
- Sanoi äiti Lemminkäisen:
- "Voipa miestä mieletöintä!
- Kehuit noiat noituvasi,
- lappalaiset laulavasi:
- et tieä vesun vihoa,
- umpiputken ailuhia!
- Veestä on vesusen synty,
- umpiputken lainehista,
- allin aivoista hyvistä,
- meripääskyn pään sisästä.
- Sylki Syöjätär vesille,
- laski laatan lainehille;
- vesi sen pitkäksi venytti,
- päivä paistoi pehmeäksi.
- Siitä tuuli tuuitteli,
- ve'en henki heilutteli,
- aallot rannalle ajeli,
- tyrsky maalle tyyräeli."
- Siitä äiti Lemminkäisen
- tuuitteli tuttuansa
- entisillehen eville,
- muinaisille muo'oillensa,
- pikkuista paremmaksiki,
- ehommaksi entistänsä.
- Kysyi siitä poialtansa,
- jos oli mitä vajoa.
- Sanoi lieto Lemminkäinen:
- "Viel' olen äijeä vajoa:
- tuollapa syämykseni,
- tuolla tuntoni makaapi
- noissa Pohjan neitosissa,
- kaunoisissa kassapäissä.
- Homekorva Pohjan eukko
- eip' on anna tyttöänsä
- ilman allin ampumatta,
- joutsenen osoamatta
- tuosta Tuonelan joesta,
- pyhän virran pyörtehestä."
- Sanoi äiti Lemminkäisen,
- itse lausui ja pakisi:
- "Heitä herjät joutsenesi,
- anna allien asua
- Tuonen mustassa joessa,
- palavissa pyörtehissä!
- Sie lähe kotiperille
- kanssa äitisi katalan!
- Vielä kiitä onneasi,
- julkista Jumalatasi,
- kun antoi avun totisen,
- vielä henkihin herätti
- Tuonen tieltä tiettävältä,
- Manalan majan periltä!
- En minä mitänä voisi,
- en mitänä itsestäni,
- ilman armotta Jumalan,
- toimetta totisen Luojan."
- Siitä lieto Lemminkäinen
- jo kohta kotia läksi
- kanssa armahan emonsa,
- kera valtavanhempansa.
- Sinne nyt Kaukoni kaotan,
- heitän lieto Lemminkäisen
- virrestäni viikommaksi.
- Väännän virteni välehen,
- lasken laulun toisa'alle,
- työnnän uuelle uralle.
+Äiti lieto Lemminkäisen
+aina koissa arvelevi:
+"Minne on saanut Lemminkäinen,
+kunne Kaukoni kaonnut,
+kun ei kuulu jo tulevan
+matkoiltansa maailmassa?"
+Ei tieä emo poloinen
+eikä kantaja katala,
+missä liikkuvi lihansa,
+vierevi oma verensä,
+kävikö käpymäkeä,
+kanervaista kangasmaata,
+vai meni meren selällä,
+lakkipäillä lainehilla,
+vaiko suuressa soassa,
+kapinassa kauheassa,
+joss' on verta säärivarsi,
+polven korkeus punaista.
+Kyllikki, korea nainen,
+katseleikse, käänteleikse
+koissa lieto Lemminkäisen,
+Kaukomielen kartanossa.
+Katsoi illalla sukoa,
+huomenella harjoansa;
+niin päivänä muutamana,
+huomenna moniahana
+jo veri suasta vuoti,
+hurme harjasta norahti.
+Kyllikki, korea nainen,
+sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Jo nyt on mennyt mies minulta,
+kaunis Kaukoni kaonnut
+matkoille majattomille,
+teille tietämättömille:
+veri jo vuotavi suasta,
+hurme harjasta noruvi!"
+Siitä äiti Lemminkäisen
+itse katsovi sukoa;
+itse itkulle apeutui:
+"Voi, poloisen, päiviäni,
+angervoisen, aikojani!
+Jo nyt on poikani, poloisen,
+jopa, laiton, lapsueni
+saanut päiville pahoille!
+Tuho on poikoa pätöistä,
+hukka lieto Lemminkäistä:
+jo suka verin valuvi,
+harja hurmehin noruvi!"
+Kourin helmansa kokosi,
+käsivarsin vaattehensa.
+Pian juoksi matkan pitkän,
+sekä juoksi jotta joutui:
+mäet mätkyi mennessänsä,
+norot nousi, vaarat vaipui,
+ylähäiset maat aleni,
+alahaiset maat yleni.
+Tuli Pohjolan tuville.
+Kysytteli poikoansa,
+kysytteli, lausutteli:
+"Oi sie Pohjolan emäntä!
+Kunne saatoit Lemminkäisen,
+minne poikani menetit?"
+Louhi, Pohjolan emäntä,
+tuop' on tuohon vastaeli:
+"Enpä tieä poikoasi,
+kunne kulki ja katosi.
+Istutin oron rekehen,
+korjahan kovan tulisen;
+oisko uhkuhun uponnut,
+meren jäälle jähmettynyt
+vai saanut sutosen suuhun,
+karhun kauhean kitahan?"
+Sanoi äiti Lemminkäisen:
+"Jo vainen valehtelitki!
+Susi ei syö minun sukua,
+karhu ei kaa'a Lemminkäistä:
+sormin sortavi sutoset,
+käsin karhut kaatelevi.
+Kunp' on et sanone tuota,
+kunne saatoit Lemminkäisen,
+rikon uksen uuen riihen,
+taitan sampuen sarahat."
+Sanoi Pohjolan emäntä:
+"Syötin miehen syöneheksi,
+juotin miehen juoneheksi,
+apatin alanenäksi;
+istutin venon perähän,
+laitoin kosket laskemahan.
+Enkä tuota tunnekana,
+kunne sai katala raukka,
+koskihinko kuohuvihin,
+virtoihin vipajavihin."
+Sanoi äiti Lemminkäisen:
+"Jo vainen valehtelitki!
+Sano tarkkoja tosia,
+valehia viimeisiä,
+kunne saatoit Lemminkäisen,
+kaotit kalevalaisen,
+taikka surmasi tulevi,
+kuolemasi kohtoavi!"
+Sanoi Pohjolan emäntä:
+"Jospa jo sanon toenki:
+panin hirvet hiihtämähän,
+jalopeurat jaksamahan,
+ruunat suuret suistamahan,
+varsat valjastuttamahan;
+laitoin joutsenen hakuhun,
+pyhän linnun pyyäntähän.
+Nyt en tuota tunnekana,
+mi on tullunna tuhoksi,
+esteheksi ennättännä,
+kun ei kuulu jo tulevan
+morsianta pyytämähän,
+tyttöä anelemahan."
+Emo etsi eksynyttä,
+kaonnutta kaipoavi.
+Juoksi suuret suot sutena,
+kulki korvet kontiona,
+ve'et saukkona samosi,
+maat käveli mauriaisna,
+neuliaisna niemen reunat,
+jäniksenä järven rannat.
+Kivet syrjähän sytäsi,
+kannot käänti kallellehen,
+risut siirti tien sivuhun,
+haot potki portahiksi.
+Viikon etsi eksynyttä,
+viikon etsi, eipä löyä.
+Kysyi puilta poikoansa,
+kaipasi kaonnuttansa.
+Puu puheli, honka huokui,
+tammi taiten vastaeli:
+"On huolta itsestäniki
+huolimatta poiastasi,
+kun olen koville luotu,
+pantu päiville pahoille:
+pinopuiksi pilkkumahan,
+haloiksi hakattamahan,
+riutumahan riihipuiksi,
+kaskipuiksi kaatumahan."
+Viikon etsi eksynyttä,
+viikon etsi eikä löyä.
+Tiehyt vastahan tulevi;
+niin tielle kumarteleikse:
+"Oi tiehyt, Jumalan luoma!
+Etkö nähnyt poikoani,
+kullaista omenatani,
+hope'ista sauvoani?"
+Tiehyt taiten vastaeli
+sekä lausui ja pakisi:
+"On huolta itsestäniki
+huolimatta poiastasi,
+kun olen koville luotu,
+pantu päiville pahoille:
+joka koiran juostavaksi,
+ratsahan ajeltavaksi,
+kovan kengän käytäväksi,
+kannan karskuteltavaksi."
+Viikon etsi eksynyttä,
+viikon etsi, eipä löyä.
+Kuuhut vastahan tulevi;
+niin kuulle kumarteleikse:
+"Kuu kulta, Jumalan luoma!
+Etkö nähnyt poikoani,
+kullaista omenatani,
+hope'ista sauvoani?"
+Tuo kuuhut, Jumalan luoma,
+taiten kyllä vastaeli:
+"On huolta itsestäniki
+huolimatta poiastasi,
+kun olen koville luotu,
+pantu päiville pahoille:
+yksin öitä kulkemahan,
+pakkasella paistamahan,
+talvet tarkoin valvomahan,
+kesäksi katoamahan."
+Viikon etsi eksynyttä,
+viikon etsi eikä löyä.
+Päivyt vastahan tulevi;
+päivälle kumarteleikse:
+"Oi päivyt, Jumalan luoma!
+Etkö nähnyt poikoani,
+kullaista omenatani,
+hope'ista sauvoani?"
+Jopa päivyt jonki tiesi,
+arvaeli aurinkoinen:
+"Jo on poikasi, poloisen,
+kaotettu, kuoletettu
+Tuonen mustahan jokehen,
+Manalan ikivetehen:
+mennyt koskia kolisten,
+myötävirtoja vilisten
+tuonne Tuonelan perille,
+Manalan alantehille."
+Siitä äiti Lemminkäisen
+itse itkulle hyräytyi.
+Meni seppojen pajahan:
+"Oi sie seppo Ilmarinen!
+Taoit ennen, taoit eilen,
+taopa tänäki päänä!
+Varta vaskinen harava,
+piitä piihin rautaisihin;
+piit tao satoa syltä,
+varsi viittä valmistellos!"
+Se on seppo Ilmarinen,
+takoja iän-ikuinen,
+vartti vaskisen haravan,
+piitti piillä rautaisilla;
+piit takoi satoa syltä,
+varren viittä valmisteli.
+Itse äiti Lemminkäisen
+saapi rautaisen haravan,
+lenti Tuonelan joelle.
+Päiveä rukoelevi:
+"Oi päivyt, Jumalan luoma,
+luoma Luojan valkeamme!
+Paista hetki heltehesti,
+toinen himmesti hiosta,
+kolmansi koko terältä:
+nukuttele nuiva kansa,
+väsytä väki Manalan,
+Tuonen valta vaivuttele!"
+Tuo päivyt, Jumalan luoma,
+luoma Luojan aurinkoinen,
+lenti koivun konkelolle,
+lepän lengolle lehahti.
+Paistoi hetken heltehesti,
+toisen himmesti hiosti,
+kolmannen koko terältä:
+nukutteli nuivan joukon,
+väsytti väen Manalan,
+nuoret miehet miekoillehen,
+vanhat vasten sauvojansa,
+keski-iän keihä'ille.
+Siitä lenti lepsahutti
+päälle taivahan tasaisen
+entisellensä sijalle,
+majallensa muinaiselle.
+Siitä äiti Lemminkäisen
+otti rautaisen haravan;
+haravoipi poikoansa
+koskesta kohisevasta,
+virrasta vilisevästä.
+Haravoipi eikä löyä.
+Siitä siirtihen alemma:
+meni myötänsä merehen,
+sukkarihmasta sulahan,
+vyötäröistä veen sisähän.
+Haravoipi poikoansa
+pitkin Tuonelan jokea,
+vetelevi vastavirran.
+Veti kerran, tuosta toisen:
+saapi paian poikoansa,
+paian mieliksi pahoiksi;
+veti vielä kerran toisen:
+sai sukat, hatun tapasi,
+sukat suureksi suruksi,
+hatun mieliharmiksensa.
+Astui siitäkin alemma,
+Manalan alantehelle.
+Veti kerran pitkin vettä,
+kerran toisen poikki vettä,
+kolmannen vitahan vettä.
+Kerrallapa kolmannella
+elotukku sai etehen
+haravahan rautaisehen.
+Elotukku ei se ollut:
+olipa lieto Lemminkäinen,
+itse kaunis Kaukomieli,
+puuttunut haravan piihin
+sormesta nimettömästä,
+vasemmasta varpahasta.
+Nousi lieto Lemminkäinen,
+kohosi Kalevan poika
+haravassa vaskisessa
+päälle selvien vesien;
+vaan oli pikkuista vajalla:
+yhtä kättä, puolta päätä,
+paljo muita muskuloita,
+siihen henkeä lisäksi.
+Emo tuossa arvelevi,
+itse itkien sanovi:
+"Vieläkö tästä mies tulisi,
+uros uusi toimeaisi?"
+Päätyi korppi kuulemahan.
+Tuop' on tuohon vastoavi:
+"Ei ole miestä mennehessä
+eikä tuiki tullehessa:
+jo silt' on siika silmät syönyt,
+hauki hartiat halaisnut.
+Sie päästä merehen miestä,
+työnnä Tuonelan jokehen!
+Ehkä turskaksi tulisi,
+valahaksi vahvistuisi."
+Tuop' on äiti Lemminkäisen
+eipä työnnä poikoansa.
+Vetelevi vielä kerran
+haravalla vaskisella
+pitkin Tuonelan jokea,
+sekä pitkin jotta poikki:
+saapi kättä, saapi päätä,
+saapi puolen selkäluuta,
+toisen puolen kylkiluuta,
+monta muuta muskulata.
+Niistä poikoa rakenti,
+laati lieto Lemminkäistä.
+Liitteli lihat lihoihin,
+luut on luihin luikahutti,
+jäsenet jäsenihinsä,
+suonet suonten sortumihin.
+Itse suonia siteli,
+päitä suonten solmieli,
+suonilankoa lukevi
+sanoen sanalla tuolla:
+"Sorea on suonten vaimo
+Suonetar, sorea vaimo,
+soma suonten kehreäjä
+sorealla kehrinpuulla,
+vaskisella värttinällä,
+rautaisella rattahalla!
+Tule tänne tarvittaissa,
+käy tänne kutsuttaessa,
+suonisykkyrä sylissä,
+kalvokääri kainalossa
+suonia sitelemähän,
+päitä suonten solmimahan
+haavoissa halennehissa,
+rei'issä revennehissä!
+"Kun ei tuosta kyllin liene,
+onp' on impi ilman päällä
+venehellä vaskisella,
+purrella punaperällä.
+Tule, impi, ilman päältä,
+neiti, taivahan navalta!
+Soua suonista venettä,
+jäsenistä järkyttele,
+soua luun lomia myöten,
+jäsenten rakoja myöten!
+"Sijallensa suonet laita,
+asemellensa aseta:
+suutatusten suuret suonet,
+valtasuonet vastatusten,
+limitysten liutasuonet,
+pienet suonet pääksytysten!
+"Siit' ota utuinen neula,
+sulkkuniitti neulan päässä!
+Ompele utuisin neuloin,
+tinaneuloin tikkaele,
+päitä suonten solmiele,
+silkkinauhoilla sitele!
+"Kun ei tuosta kyllä liene
+itse ilmoinen jumala,
+valjastele varsojasi,
+rakentele ratsujasi!
+Aja kirjakorjinesi
+läpi luun, läpi jäsenen,
+läpi liikkumalihojen,
+läpi suonten soljuvaisten!
+Liitä luu lihoa myöten,
+suoni suonen päätä myöten,
+luo hopea luun lomahan,
+kulta suonen sortumahan!
+"Mist' on kalvo katkennunna,
+siihen kalvo kasvattele,
+mistä suonta sortununna,
+siihen suonta solmiele,
+kusta verta veihlähtännä,
+siihen verta vierettele;
+kusta luu luhoksi mennyt,
+siihen luuta luikahuta,
+kusta liikkunna lihoa,
+siihen liittele lihoa,
+sijallensa siunaele,
+asemellensa aseta:
+luu luuhun, liha liha'an,
+jäsenet jäsenihinsä!"
+Sillä äiti Lemminkäisen
+loi miehen, uron sukesi
+entisillehen eloille,
+muinaisille muo'oillensa.
+Sai suonet lukeneheksi,
+päät suonten si'elleheksi,
+ei miestä sanalliseksi,
+lasta lausehelliseksi.
+Siitä tuon sanoiksi virkki,
+itse lausui, noin nimesi:
+"Mistä nyt voie saatanehe,
+simatilkka tuotanehe,
+jolla voian voipunutta,
+pahoin-tullutta parannan,
+jotta mies sanoille saisi,
+vierähtäisi virsillehen?
+"Mehiläinen, meiän lintu,
+metsän kukkien kuningas!
+Lähe nyt mettä noutamahan,
+simoa tavottamahan
+mieluisasta Metsolasta,
+tarkasta Tapiolasta,
+monen kukkasen kuvusta,
+monen heinän helpehestä
+kipehille voitehiksi,
+pahoille parantehiksi!"
+Mehiläinen, liukas lintu,
+jopa lenti löyhäytti
+mieluisahan Metsolahan,
+tarkkahan Tapiolahan.
+Nokki kukkia keolta,
+keitti mettä kielellänsä
+kuuen kukkasen nenästä,
+sa'an heinän helpehestä.
+Niin tulla tuhuttelevi,
+käyä käärämöittelevi,
+kaikki siipensä simassa,
+sulkansa sulassa meessä.
+Itse äiti Lemminkäisen
+otti noita voitehia,
+niillä voiti voipunutta,
+pahoin-tullutta paranti:
+ei tullut apua noista,
+saanut miehelle sanoja.
+Siitä tuon sanoiksi virkki:
+"Mehiläinen, lintuseni!
+Lennä tuonne toisialle,
+ylitse meren yheksän
+saarehen selällisehen,
+metisehen manterehen,
+Tuurin uutehen tupahan,
+Palvoisen laettomahan!
+Siell' on mettä mieluhista,
+siellä voietta hyveä,
+joka suonihin sopivi,
+jäsenihin kelpoavi.
+Tuop' on niitä voitehia,
+kanna niitä katsehia
+vian päälle pannakseni,
+vammoille valellakseni!"
+Mehiläinen, mies kepeä,
+taasen lenti liihytteli
+ylitse meren yheksän,
+meri-puolen kymmenettä.
+Lenti päivän, lenti toisen,
+lenti kohta kolmannenki,
+ruokosella istumatta,
+lehellä levähtämättä,
+saarehen selällisehen,
+metisehen manterehen,
+korvalle tulisen kosken,
+pyhän virran pyörtehelle.
+Siellä mettä keitettihin,
+rasvoja rakennettihin,
+pikkuisissa pottiloissa,
+kaunoisissa kattiloissa,
+peukalon mahuttavissa,
+sormenpään sovittavissa.
+Mehiläinen, mies kepeä,
+saip' on niitä voitehia.
+Vähän aikoa kuluvi,
+pikkuisen pirahtelevi:
+jo tulla turahtelevi,
+saa'a saaveroittelevi,
+kuusi kuppia sylissä,
+seitsemän selän takana,
+ne on täynnä voitehia,
+täynnä rasvoja hyviä.
+Itse äiti Lemminkäisen
+voiti noilla voitehilla,
+yheksillä voitehilla,
+kaheksilla katsehilla:
+ei vielä apua saanut,
+tok' ei tuostana tavannut.
+Niin sanoi sanalla tuolla,
+lausui tuolla lausehella:
+"Mehiläinen, ilman lintu!
+Lennä tuonne kolmas kerta
+ylähäksi taivosehen,
+päälle taivosen yheksän!
+Siell' on viljalta simoa,
+siellä mettä mielin määrin,
+joilla ennen Luoja loitsi,
+puheli puhas Jumala,
+voiti Luoja lapsiansa
+pahan vallan vammaksissa.
+Kasta siipesi simassa,
+sulkasi sulassa meessä,
+tuo simoa siivessäsi,
+kanna mettä kaapussasi
+kipehille voitehiksi,
+vammoille valantehiksi!"
+Mehiläinen, mielilintu,
+hänpä tuon sanoiksi saatti:
+"Mitenkä mä sinne pääsen,
+minä mies vähäväkinen!"
+"Hyvä on sinne päästäksesi,
+kaunis kaapsahellaksesi:
+yli kuun, alatse päivän,
+toivon tähtien välitse.
+Lennät päivän löyhyttelet
+kuutamoisen kulmaluille,
+siitä toisen siuottelet
+otavaisen olkapäille,
+kolmannen kohotteleihet
+seitsentähtisen selälle;
+siit' on matkoa palanen,
+pikkarainen piiramata
+perille pyhän Jumalan,
+asunnoille autuahan."
+Mehiläinen maasta nousi,
+simasiipi mättähältä;
+jopa lenti löyhytteli,
+pienin siivin siuotteli.
+Lenti kuun keheä myöten,
+päivän päärmettä samosi,
+otavaisten olkapäitse,
+seitsentähtyen selitse:
+lenti Luojan kellarihin,
+kamarihin kaikkivallan.
+Siellä voietta tehä'än,
+rasvoja rakennetahan
+hope'isissa paoissa,
+kultaisissa kattiloissa:
+mettä kiehui keskimaissa,
+laioilla suloa voita,
+simoa suvinenässä,
+päässä pohja rasvasia.
+Mehiläinen, ilman lintu,
+sai siitä simoja kyllin,
+metosia mielin määrin.
+Oli aikoa vähäinen:
+jo tulla tuhuttelevi,
+saa'a käärähyttelevi
+sata sarvea sylissä,
+tuhat muuta muhkurata;
+missä mettä, kussa vettä,
+kussa voietta parasta.
+Siitä äiti Lemminkäisen
+otti suuhunsa omahan,
+noita koitti kielellänsä,
+hyvin maistoi mielellänsä:
+"Nämät on niitä voitehia,
+kaikkivallan katsehia,
+joillapa Jumala voiti,
+Luoja vammoja valeli."
+Siitä voiti voipunutta,
+pahoin-tullutta paranti.
+Voiti luun lomia myöten,
+jäsenten rakoja myöten,
+voiti alta, voiti päältä,
+kerran keskeä sivalti.
+Siitä tuon sanoiksi virkki,
+itse lausui ja pakisi:
+"Nouse pois makoamasta,
+ylene uneksimasta
+näiltä paikoilta pahoilta,
+kovan onnen vuotehelta!"
+Nousi mies makoamasta,
+heräsi uneksimasta.
+Jop' on saattavi sanoa,
+itse kielin kertoella:
+"Viikon, utra, uinaelin,
+kauan, malkio, makasin!
+Makasin unen makean,
+sikeäisen siuvattelin."
+Sanoi äiti Lemminkäisen,
+itse lausui ja pakisi:
+"Oisit maannut kauemminki,
+vielä viikomman venynyt
+ilman äitittä pahatta,
+katalatta kantajatta.
+"Sano nyt, poikani poloinen,
+kerro korvin kuullakseni:
+mi sinun Manalle saattoi,
+työnti Tuonelan jokehen?"
+Sanoi lieto Lemminkäinen,
+vastaeli äitillensä:
+"Märkähattu karjanpaimen,
+Untamolan umpisilmä,
+se minun Manalle saattoi,
+työnti Tuonelan jokehen.
+Vesikyyn ve'estä nosti,
+lapokyyn on lainehesta
+vasten vaivaista minua;
+enkä tuota tiennytkänä,
+en tiennyt vesun vihoa,
+umpiputken ailuhia."
+Sanoi äiti Lemminkäisen:
+"Voipa miestä mieletöintä!
+Kehuit noiat noituvasi,
+lappalaiset laulavasi:
+et tieä vesun vihoa,
+umpiputken ailuhia!
+Veestä on vesusen synty,
+umpiputken lainehista,
+allin aivoista hyvistä,
+meripääskyn pään sisästä.
+Sylki Syöjätär vesille,
+laski laatan lainehille;
+vesi sen pitkäksi venytti,
+päivä paistoi pehmeäksi.
+Siitä tuuli tuuitteli,
+ve'en henki heilutteli,
+aallot rannalle ajeli,
+tyrsky maalle tyyräeli."
+Siitä äiti Lemminkäisen
+tuuitteli tuttuansa
+entisillehen eville,
+muinaisille muo'oillensa,
+pikkuista paremmaksiki,
+ehommaksi entistänsä.
+Kysyi siitä poialtansa,
+jos oli mitä vajoa.
+Sanoi lieto Lemminkäinen:
+"Viel' olen äijeä vajoa:
+tuollapa syämykseni,
+tuolla tuntoni makaapi
+noissa Pohjan neitosissa,
+kaunoisissa kassapäissä.
+Homekorva Pohjan eukko
+eip' on anna tyttöänsä
+ilman allin ampumatta,
+joutsenen osoamatta
+tuosta Tuonelan joesta,
+pyhän virran pyörtehestä."
+Sanoi äiti Lemminkäisen,
+itse lausui ja pakisi:
+"Heitä herjät joutsenesi,
+anna allien asua
+Tuonen mustassa joessa,
+palavissa pyörtehissä!
+Sie lähe kotiperille
+kanssa äitisi katalan!
+Vielä kiitä onneasi,
+julkista Jumalatasi,
+kun antoi avun totisen,
+vielä henkihin herätti
+Tuonen tieltä tiettävältä,
+Manalan majan periltä!
+En minä mitänä voisi,
+en mitänä itsestäni,
+ilman armotta Jumalan,
+toimetta totisen Luojan."
+Siitä lieto Lemminkäinen
+jo kohta kotia läksi
+kanssa armahan emonsa,
+kera valtavanhempansa.
+Sinne nyt Kaukoni kaotan,
+heitän lieto Lemminkäisen
+virrestäni viikommaksi.
+Väännän virteni välehen,
+lasken laulun toisa'alle,
+työnnän uuelle uralle.
- Kuudestoista runo
+ Kuudestoista runo
- Vaka vanha Väinämöinen,
- tietäjä iän-ikuinen,
- oli veistävä venoista,
- uutta purtta puuhoava
- nenässä utuisen niemen,
- päässä saaren terhenisen.
- Puita puuttui purren seppä,
- lautoja venon tekijä.
- Kenpä puuta etsimähän,
- tammea tavoittamahan
- Väinämöiselle venoksi,
- laulajalle pohjapuuksi?
- Pellervoinen, pellon poika,
- Sampsa poika pikkarainen,
- sep' on puuta etsimähän,
- tammea tavoittamahan
- Väinämöiselle venoksi,
- laulajalle pohjapuuksi!
- Käypi tietä, astelevi
- koillisille maailmoille.
- Meni mäen, menevi toisen,
- kulki kohta kolmannenki,
- kirves kultainen olalla,
- vaskivarsi kirvehessä.
- Yhtyi haapa vastahansa,
- sylen kolmen korkeuinen.
- Tahtoi haapoa tavata,
- puia puuta kirvehellä.
- Haapa haastaen sanovi,
- itse kielin kerkiävi:
- "Mitä, mies, tahot minusta,
- kuta kuitenki hala'at?"
- Sampsa poika Pellervoinen,
- hänpä tuon sanoiksi virkki:
- "Tuotapa tahon sinusta,
- tuota etsin ja hala'an:
- Väinämöiselle venettä,
- laulajalle purren puuta."
- Haapa haastoi kummemmasti,
- sataoksainen osasi:
- "Vuotava veno minusta
- ja pursi putoavainen!
- Minä olen ontelo tyveltä:
- kolmasti tänä kesänä
- toukka söi syämyeni,
- mato juureni makasi."
- Sampsa poika Pellervoinen
- siitä eistyvi etemmä;
- astua ajattelevi
- maailmoille pohjaisille.
- Tuli honka vastahansa,
- sylen kuuen korkeuinen.
- Iski puuta kirvehellä,
- kolahutti kuokallansa,
- kysytteli, lausutteli:
- "Oisiko sinusta, honka,
- Väinämöiselle venoksi,
- laulajalle laivapuuksi?"
- Honka vastata hotaisi,
- itse äänehen ärähti:
- "Ei minusta purtta tulle,
- kuuen kaaren kantajata!
- Mie olen honka huolainniekka;
- kolmasti tänä kesänä
- korppi koikkui latvallani,
- varis vaakkui oksillani."
- Sampsa poika Pellervoinen
- aina eistyvi etemmä;
- astua ajattelevi
- suvisille maailmoille.
- Tuli tammi vastahansa,
- ympäri yheksän syltä.
- Kysytteli, lausutteli:
- "Tulisko sinusta, tammi,
- emeä erävenehen,
- sotapurren pohjapuuta?"
- Tammi taiten vastaeli,
- osaeli puu omena:
- "On vainen minussa puuta
- emäksi yhen venosen,
- enk' ole hoikka huolainniekka
- enkä ontelo sisältä.
- Kolmasti tänä kesänä,
- tänä suurena suvena
- päivyt kierti keskipuuta,
- kuuhut latvalla kumotti,
- käet kukkui oksillani,
- linnut lehvillä lepäsi."
- Sampsa poika Pellervoinen
- otti kirvehen olalta,
- iski puuta kirvehellä,
- tammea tasaterällä;
- pian taisi tammen kaata,
- puun sorean sorrutella.
- Ensin laski latvan poikki,
- tyven tyynni halkaisevi.
- Veisti siitä pohjapuita,
- lautoja epälukuisin
- laulajalle laivaksiksi,
- Väinämöiselle venoksi.
- Siitä vanha Väinämöinen,
- tietäjä iän-ikuinen,
- teki tieolla venettä,
- laati purtta laulamalla
- yhen tammen taittumista,
- puun murskan murenemista.
- Lauloi virren: pohjan puutti,
- lauloi toisen: liitti laian;
- lauloi kohta kolmannenki
- hankoja hakatessansa,
- päitä kaaren päätellessä,
- liitellessänsä limiä.
- Kaaritettua venosen,
- liitettyä laian liitot
- uupui kolmea sanoa
- panemilla parraspuien,
- kokkien kohentimilla,
- peräpään on päättimillä.
- Vaka vanha Väinämöinen,
- tietäjä iän-ikuinen,
- sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Voi poloinen, päiviäni!
- Ei saanut veno vesille,
- uusi laiva lainehille!"
- Arvelee, ajattelevi,
- mistäpä sanoja saisi,
- loisi lempiluottehia;
- pääskyjenkö päälaelta,
- joutsenkarjan juonen päästä,
- hanhilauman hartioilta?
- Läksi saamahan sanoja.
- Tuhoi joukon joutsenia,
- harkun hanhia hävitti,
- päättömästi pääskysiä:
- ei saanut sanoakana,
- ei sanoa eikä puolta.
- Arvelee, ajattelevi:
- "Tuoll' oisi sata sanoa
- kesäpeuran kielen alla,
- suussa valkean oravan."
- Läksi saamahan sanoja,
- ongelmoita ottamahan.
- Pellon peuroja levitti,
- oravia suuren orren:
- sai siitä sanoja paljo,
- ne kaikki avuttomia.
- Arvelee, ajattelevi:
- "Tuolta saan sa'an sanoja,
- tuolta Tuonelan ko'ista,
- Manalan ikimajasta."
- Läksi Tuonelta sanoja,
- Manalalta mahtiloita.
- Astua taputtelevi;
- kävi viikon vitsikkoa,
- viikon toisen tuomikkoa,
- kolmannen katajikkoa:
- jo näkyi Manalan saari,
- Tuonen kumpu kuumottavi.
- Vaka vanha Väinämöinen
- jo huhuta huikahutti
- tuossa Tuonelan joessa,
- Manalan alantehessa:
- "Tuo venettä, Tuonen tytti,
- lauttoa, Manalan lapsi,
- yli salmen saa'akseni,
- joen poikki päästäkseni!"
- Lyhykäinen Tuonen tytti,
- matala Manalan neiti,
- tuo oli poukkujen pesijä,
- räpähien räimyttäjä
- Tuonen mustassa joessa,
- Manalan alusve'essä.
- Sanan virkkoi, noin nimesi,
- itse lausui ja pakisi:
- "Vene täältä tuotanehe,
- kuni syy sanottanehe,
- mi sinun Manalle saattoi
- ilman tauin tappamatta,
- ottamatta oivan surman,
- muun surman musertamatta."
- Vaka vanha Väinämöinen
- sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Tuoni minun tänne tuotti,
- Mana mailtani veteli."
- Lyhykäinen Tuonen tytti,
- matala Manalan neiti,
- tuonpa hän sanoiksi virkki:
- "Jopa keksin kielastajan!
- Kunp' on Tuoni tänne toisi,
- Mana mailta siirteleisi,
- Tuoni toisi tullessansa,
- Manalainen matkassansa
- Tuonen hattu hartioilla,
- Manan kintahat käessä.
- Sano totta, Väinämöinen:
- mi sinun Manalle saattoi?"
- Vaka vanha Väinämöinen
- jo tuossa sanoiksi virkki:
- "Rauta mun Manalle saattoi,
- teräs tempoi Tuonelahan."
- Lyhykäinen Tuonen tytti,
- matala Manalan neiti,
- sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Tuosta tunnen kielastajan!
- Kun rauta Manalle saisi,
- teräs toisi Tuonelahan,
- verin vaattehet valuisi,
- hurmehen hurahteleisi.
- Sano totta, Väinämöinen,
- sano totta toinen kerta!"
- Vaka vanha Väinämöinen
- sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Vesi sai minun Manalle,
- aalto toi on Tuonelahan."
- Lyhykäinen Tuonen tytti,
- matala Manalan neiti,
- sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Ymmärrän valehtelijan!
- Jos vesi Manalle saisi,
- aalto toisi Tuonelahan,
- vesin vaattehet valuisi,
- helmasi herahteleisi.
- Sano tarkkoja tosia:
- mi sinun Manalle saattoi?"
- Tuossa vanha Väinämöinen
- vielä kerran kielastavi:
- "Tuli toi mun Tuonelahan,
- valkea Manalle saattoi."
- Lyhykäinen Tuonen tytti,
- matala Manalan neiti,
- hänpä tuon sanoiksi virkki:
- "Arvoan valehtelijan!
- Jos tuli Manalle toisi,
- valkeainen Tuonelahan,
- oisi kutrit kärventynnä,
- partaki pahoin palanut.
- "Oi sie vanha Väinämöinen!
- Jos tahot venettä täältä,
- sano tarkkoja tosia,
- valehia viimeisiä,
- mitenkä tulit Manalle
- ilman tauin tappamatta,
- ottamatta oivan surman,
- muun surman murentamatta!"
- Sanoi vanha Väinämöinen:
- "Jos vähän valehtelinki,
- kerran toisen kielastelin,
- toki ma sanon toetki.
- Te'in tieolla venettä,
- laain purtta laulamalla.
- Lauloin päivän, lauloin toisen,
- niin päivällä kolmannella
- rikkoihe reki runoilta,
- jalas taittui lausehilta:
- läksin Tuonelta oroa,
- Manalalta vääntiätä
- rekosen rakentoani,
- laulukorjan laatiani.
- Tuopa nyt venoista tänne,
- laita mulle lauttoasi
- yli salmen saa'akseni,
- joen poikki päästäkseni!"
- Kyllä Tuonetar toruvi,
- Manan neiti riitelevi:
- "Oi on, hullu, hulluuttasi,
- mies on, mielesi vähyyttä!
- Tulet syyttä Tuonelahan,
- tauitta Manan majoille!
- Parempi sinun olisi
- palata omille maille:
- äijä on tänne tullehia,
- ei paljo palannehia."
- Sanoi vanha Väinämöinen:
- "Akka tieltä kääntyköhön,
- eip' on mies pahempikana,
- uros untelompikana!
- Tuo venettä, Tuonen tytti,
- lauttoa, Manalan lapsi!"
- Vei venehen Tuonen tytti;
- sillä vanhan Väinämöisen
- yli salmen saattelevi,
- joen poikki päästelevi.
- Itse tuon sanoiksi virkki:
- "Voi sinua, Väinämöinen!
- Läksit surmatta Manalle,
- kuolematta Tuonelahan!"
- Tuonetar, hyvä emäntä,
- Manalatar, vaimo vanha,
- toip' on tuopilla olutta,
- kantoi kaksikorvaisella;
- itse tuon sanoiksi virkki:
- "Juop' on, vanha Väinämöinen!"
- Vaka vanha Väinämöinen
- katsoi pitkin tuoppiansa:
- sammakot kuti sisällä,
- maot laioilla lateli.
- Siitä tuon sanoiksi virkki:
- "En mä tänne tullutkana
- juomahan Manalan maljat,
- Tuonen tuopit lakkimahan:
- juopuvat oluen juojat,
- kannun appajat katoovat."
- Sanoi Tuonelan emäntä:
- "Oi on vanha Väinämöinen!
- Mitä sie tulit Manalle,
- kuta Tuonelan tuville
- ennen Tuonen tahtomatta,
- Manan mailta kutsumatta?"
- Sanoi vanha Väinämöinen:
- "Veistäessäni venoista,
- uutta purtta puuhatessa
- uuvuin kolmea sanoa
- peripäätä päätellessä,
- kokkoa kohottaessa.
- Kun en noita saanutkana,
- mailta, ilmoilta tavannut,
- piti tulla Tuonelahan,
- lähteä Manan majoille
- saamahan sanoja noita,
- ongelmoita oppimahan."
- Tuopa Tuonelan emäntä
- sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Ei Tuoni sanoja anna,
- Mana mahtia jakele!
- Etkä täältä pääsnekänä
- sinä ilmoisna ikänä
- kotihisi kulkemahan,
- maillesi matelemahan."
- Uuvutti unehen miehen,
- pani maata matkalaisen
- Tuonen taljavuotehelle.
- Siinä mies makaelevi,
- uros unta ottelevi:
- mies makasi, vaate valvoi.
- Oli akka Tuonelassa,
- akka vanha käykkäleuka,
- rautarihman kehreäjä,
- vaskilankojen valaja.
- Kehräsi sataisen nuotan,
- tuhantisen tuuritteli
- yönä yhtenä kesäisnä
- yhellä vesikivellä.
- Oli ukko Tuonelassa;
- se on ukko kolmisormi,
- rautaverkkojen kutoja,
- vaskinuotan valmistaja.
- Se kutoi sataisen nuotan,
- tuhantisen tuikutteli
- samana kesäisnä yönä
- samalla vesikivellä.
- Tuonen poika koukkusormi,
- koukkusormi, rautanäppi,
- se veti sataisen nuotan
- poikki Tuonelan joesta,
- sekä poikki jotta pitkin,
- jotta vieläkin vitahan,
- jottei päästä Väinämöisen,
- selvitä uvantolaisen
- sinä ilmoisna ikänä,
- kuuna kullan valkeana
- tuolta Tuonelan ko'ista,
- Manalan ikimajoista.
- Vaka vanha Väinämöinen
- sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Joko lie tuhoni tullut,
- hätäpäivä päälle pääsnyt
- näillä Tuonelan tuvilla,
- Manalan majantehilla?"
- Pian muuksi muuttelihe,
- ruton toiseksi rupesi:
- meni mustana merehen,
- saarvana sara'ikkohon;
- matoi rautaisna matona,
- kulki kyisnä käärmehenä
- poikki Tuonelan joesta,
- läpi Tuonen verkkoloista.
- Tuonen poika koukkusormi,
- koukkusormi, rautanäppi,
- kävi aamulla varahin
- verkkojansa katsomahan:
- sa'an saapi taimenia,
- tuhat emon alvehia,
- eip' on saanut Väinämöistä,
- ukkoa uvantolaista.
- Siitä vanha Väinämöinen
- Tuonelasta tultuansa
- sanovi sanalla tuolla,
- lausui tuolla lausehella:
- "Elköhön hyvä Jumala,
- elköhön sitä suetko,
- itse-mennyttä Manalle,
- Tuonelahan tunkeinutta!
- Äijä on sinne saanehia,
- vähä tuolta tullehia,
- tuolta Tuonelan ko'ista,
- Manalan ikimajoista."
- Vielä tuon sanoiksi virkki,
- itse lausui, noin lateli
- nuorisolle nousevalle,
- kansalle ylenevälle:
- "Elkätte, imeisen lapset,
- sinä ilmoisna ikänä
- tehkö syytä syyttömälle,
- vikoa viattomalle!
- Pahoin palkka maksetahan
- tuolla Tuonelan ko'issa:
- sija on siellä syyllisillä,
- vuotehet viallisilla,
- alus kuumista kivistä,
- palavoista paateroista,
- peitto kyistä, käärmehistä,
- Tuonen toukista ku'ottu."
+Vaka vanha Väinämöinen,
+tietäjä iän-ikuinen,
+oli veistävä venoista,
+uutta purtta puuhoava
+nenässä utuisen niemen,
+päässä saaren terhenisen.
+Puita puuttui purren seppä,
+lautoja venon tekijä.
+Kenpä puuta etsimähän,
+tammea tavoittamahan
+Väinämöiselle venoksi,
+laulajalle pohjapuuksi?
+Pellervoinen, pellon poika,
+Sampsa poika pikkarainen,
+sep' on puuta etsimähän,
+tammea tavoittamahan
+Väinämöiselle venoksi,
+laulajalle pohjapuuksi!
+Käypi tietä, astelevi
+koillisille maailmoille.
+Meni mäen, menevi toisen,
+kulki kohta kolmannenki,
+kirves kultainen olalla,
+vaskivarsi kirvehessä.
+Yhtyi haapa vastahansa,
+sylen kolmen korkeuinen.
+Tahtoi haapoa tavata,
+puia puuta kirvehellä.
+Haapa haastaen sanovi,
+itse kielin kerkiävi:
+"Mitä, mies, tahot minusta,
+kuta kuitenki hala'at?"
+Sampsa poika Pellervoinen,
+hänpä tuon sanoiksi virkki:
+"Tuotapa tahon sinusta,
+tuota etsin ja hala'an:
+Väinämöiselle venettä,
+laulajalle purren puuta."
+Haapa haastoi kummemmasti,
+sataoksainen osasi:
+"Vuotava veno minusta
+ja pursi putoavainen!
+Minä olen ontelo tyveltä:
+kolmasti tänä kesänä
+toukka söi syämyeni,
+mato juureni makasi."
+Sampsa poika Pellervoinen
+siitä eistyvi etemmä;
+astua ajattelevi
+maailmoille pohjaisille.
+Tuli honka vastahansa,
+sylen kuuen korkeuinen.
+Iski puuta kirvehellä,
+kolahutti kuokallansa,
+kysytteli, lausutteli:
+"Oisiko sinusta, honka,
+Väinämöiselle venoksi,
+laulajalle laivapuuksi?"
+Honka vastata hotaisi,
+itse äänehen ärähti:
+"Ei minusta purtta tulle,
+kuuen kaaren kantajata!
+Mie olen honka huolainniekka;
+kolmasti tänä kesänä
+korppi koikkui latvallani,
+varis vaakkui oksillani."
+Sampsa poika Pellervoinen
+aina eistyvi etemmä;
+astua ajattelevi
+suvisille maailmoille.
+Tuli tammi vastahansa,
+ympäri yheksän syltä.
+Kysytteli, lausutteli:
+"Tulisko sinusta, tammi,
+emeä erävenehen,
+sotapurren pohjapuuta?"
+Tammi taiten vastaeli,
+osaeli puu omena:
+"On vainen minussa puuta
+emäksi yhen venosen,
+enk' ole hoikka huolainniekka
+enkä ontelo sisältä.
+Kolmasti tänä kesänä,
+tänä suurena suvena
+päivyt kierti keskipuuta,
+kuuhut latvalla kumotti,
+käet kukkui oksillani,
+linnut lehvillä lepäsi."
+Sampsa poika Pellervoinen
+otti kirvehen olalta,
+iski puuta kirvehellä,
+tammea tasaterällä;
+pian taisi tammen kaata,
+puun sorean sorrutella.
+Ensin laski latvan poikki,
+tyven tyynni halkaisevi.
+Veisti siitä pohjapuita,
+lautoja epälukuisin
+laulajalle laivaksiksi,
+Väinämöiselle venoksi.
+Siitä vanha Väinämöinen,
+tietäjä iän-ikuinen,
+teki tieolla venettä,
+laati purtta laulamalla
+yhen tammen taittumista,
+puun murskan murenemista.
+Lauloi virren: pohjan puutti,
+lauloi toisen: liitti laian;
+lauloi kohta kolmannenki
+hankoja hakatessansa,
+päitä kaaren päätellessä,
+liitellessänsä limiä.
+Kaaritettua venosen,
+liitettyä laian liitot
+uupui kolmea sanoa
+panemilla parraspuien,
+kokkien kohentimilla,
+peräpään on päättimillä.
+Vaka vanha Väinämöinen,
+tietäjä iän-ikuinen,
+sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Voi poloinen, päiviäni!
+Ei saanut veno vesille,
+uusi laiva lainehille!"
+Arvelee, ajattelevi,
+mistäpä sanoja saisi,
+loisi lempiluottehia;
+pääskyjenkö päälaelta,
+joutsenkarjan juonen päästä,
+hanhilauman hartioilta?
+Läksi saamahan sanoja.
+Tuhoi joukon joutsenia,
+harkun hanhia hävitti,
+päättömästi pääskysiä:
+ei saanut sanoakana,
+ei sanoa eikä puolta.
+Arvelee, ajattelevi:
+"Tuoll' oisi sata sanoa
+kesäpeuran kielen alla,
+suussa valkean oravan."
+Läksi saamahan sanoja,
+ongelmoita ottamahan.
+Pellon peuroja levitti,
+oravia suuren orren:
+sai siitä sanoja paljo,
+ne kaikki avuttomia.
+Arvelee, ajattelevi:
+"Tuolta saan sa'an sanoja,
+tuolta Tuonelan ko'ista,
+Manalan ikimajasta."
+Läksi Tuonelta sanoja,
+Manalalta mahtiloita.
+Astua taputtelevi;
+kävi viikon vitsikkoa,
+viikon toisen tuomikkoa,
+kolmannen katajikkoa:
+jo näkyi Manalan saari,
+Tuonen kumpu kuumottavi.
+Vaka vanha Väinämöinen
+jo huhuta huikahutti
+tuossa Tuonelan joessa,
+Manalan alantehessa:
+"Tuo venettä, Tuonen tytti,
+lauttoa, Manalan lapsi,
+yli salmen saa'akseni,
+joen poikki päästäkseni!"
+Lyhykäinen Tuonen tytti,
+matala Manalan neiti,
+tuo oli poukkujen pesijä,
+räpähien räimyttäjä
+Tuonen mustassa joessa,
+Manalan alusve'essä.
+Sanan virkkoi, noin nimesi,
+itse lausui ja pakisi:
+"Vene täältä tuotanehe,
+kuni syy sanottanehe,
+mi sinun Manalle saattoi
+ilman tauin tappamatta,
+ottamatta oivan surman,
+muun surman musertamatta."
+Vaka vanha Väinämöinen
+sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Tuoni minun tänne tuotti,
+Mana mailtani veteli."
+Lyhykäinen Tuonen tytti,
+matala Manalan neiti,
+tuonpa hän sanoiksi virkki:
+"Jopa keksin kielastajan!
+Kunp' on Tuoni tänne toisi,
+Mana mailta siirteleisi,
+Tuoni toisi tullessansa,
+Manalainen matkassansa
+Tuonen hattu hartioilla,
+Manan kintahat käessä.
+Sano totta, Väinämöinen:
+mi sinun Manalle saattoi?"
+Vaka vanha Väinämöinen
+jo tuossa sanoiksi virkki:
+"Rauta mun Manalle saattoi,
+teräs tempoi Tuonelahan."
+Lyhykäinen Tuonen tytti,
+matala Manalan neiti,
+sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Tuosta tunnen kielastajan!
+Kun rauta Manalle saisi,
+teräs toisi Tuonelahan,
+verin vaattehet valuisi,
+hurmehen hurahteleisi.
+Sano totta, Väinämöinen,
+sano totta toinen kerta!"
+Vaka vanha Väinämöinen
+sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Vesi sai minun Manalle,
+aalto toi on Tuonelahan."
+Lyhykäinen Tuonen tytti,
+matala Manalan neiti,
+sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Ymmärrän valehtelijan!
+Jos vesi Manalle saisi,
+aalto toisi Tuonelahan,
+vesin vaattehet valuisi,
+helmasi herahteleisi.
+Sano tarkkoja tosia:
+mi sinun Manalle saattoi?"
+Tuossa vanha Väinämöinen
+vielä kerran kielastavi:
+"Tuli toi mun Tuonelahan,
+valkea Manalle saattoi."
+Lyhykäinen Tuonen tytti,
+matala Manalan neiti,
+hänpä tuon sanoiksi virkki:
+"Arvoan valehtelijan!
+Jos tuli Manalle toisi,
+valkeainen Tuonelahan,
+oisi kutrit kärventynnä,
+partaki pahoin palanut.
+"Oi sie vanha Väinämöinen!
+Jos tahot venettä täältä,
+sano tarkkoja tosia,
+valehia viimeisiä,
+mitenkä tulit Manalle
+ilman tauin tappamatta,
+ottamatta oivan surman,
+muun surman murentamatta!"
+Sanoi vanha Väinämöinen:
+"Jos vähän valehtelinki,
+kerran toisen kielastelin,
+toki ma sanon toetki.
+Te'in tieolla venettä,
+laain purtta laulamalla.
+Lauloin päivän, lauloin toisen,
+niin päivällä kolmannella
+rikkoihe reki runoilta,
+jalas taittui lausehilta:
+läksin Tuonelta oroa,
+Manalalta vääntiätä
+rekosen rakentoani,
+laulukorjan laatiani.
+Tuopa nyt venoista tänne,
+laita mulle lauttoasi
+yli salmen saa'akseni,
+joen poikki päästäkseni!"
+Kyllä Tuonetar toruvi,
+Manan neiti riitelevi:
+"Oi on, hullu, hulluuttasi,
+mies on, mielesi vähyyttä!
+Tulet syyttä Tuonelahan,
+tauitta Manan majoille!
+Parempi sinun olisi
+palata omille maille:
+äijä on tänne tullehia,
+ei paljo palannehia."
+Sanoi vanha Väinämöinen:
+"Akka tieltä kääntyköhön,
+eip' on mies pahempikana,
+uros untelompikana!
+Tuo venettä, Tuonen tytti,
+lauttoa, Manalan lapsi!"
+Vei venehen Tuonen tytti;
+sillä vanhan Väinämöisen
+yli salmen saattelevi,
+joen poikki päästelevi.
+Itse tuon sanoiksi virkki:
+"Voi sinua, Väinämöinen!
+Läksit surmatta Manalle,
+kuolematta Tuonelahan!"
+Tuonetar, hyvä emäntä,
+Manalatar, vaimo vanha,
+toip' on tuopilla olutta,
+kantoi kaksikorvaisella;
+itse tuon sanoiksi virkki:
+"Juop' on, vanha Väinämöinen!"
+Vaka vanha Väinämöinen
+katsoi pitkin tuoppiansa:
+sammakot kuti sisällä,
+maot laioilla lateli.
+Siitä tuon sanoiksi virkki:
+"En mä tänne tullutkana
+juomahan Manalan maljat,
+Tuonen tuopit lakkimahan:
+juopuvat oluen juojat,
+kannun appajat katoovat."
+Sanoi Tuonelan emäntä:
+"Oi on vanha Väinämöinen!
+Mitä sie tulit Manalle,
+kuta Tuonelan tuville
+ennen Tuonen tahtomatta,
+Manan mailta kutsumatta?"
+Sanoi vanha Väinämöinen:
+"Veistäessäni venoista,
+uutta purtta puuhatessa
+uuvuin kolmea sanoa
