site

bvnf.space sources
Log | Files | Refs

commit edc51278fbfafff7c043050fedbc9cf00963fbbb
parent 1770917bbc479e410f1999c5eef027374f785b55
Author: aabacchus <ben@bvnf.space>
Date:   Mon, 27 Dec 2021 19:48:13 +0000

books/kalevala.txt: fix git unicode handling

Diffstat:
A.gitattributes | 1+
Mbooks/kalevala.txt | 45693+++++++++++++++++++++++++++++++++++++++----------------------------------------
2 files changed, 22847 insertions(+), 22847 deletions(-)

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes @@ -0,0 +1 @@ +books/kalevala.txt diff diff --git a/books/kalevala.txt b/books/kalevala.txt @@ -1,23100 +1,23100 @@ - Ensimmäinen runo +Ensimmäinen runo - Mieleni minun tekevi, - aivoni ajattelevi - lähteäni laulamahan, - saa'ani sanelemahan, - sukuvirttä suoltamahan, - lajivirttä laulamahan. - Sanat suussani sulavat, - puhe'et putoelevat, - kielelleni kerkiävät, - hampahilleni hajoovat. - Veli kulta, veikkoseni, - kaunis kasvinkumppalini! - Lähe nyt kanssa laulamahan, - saa kera sanelemahan - yhtehen yhyttyämme, - kahta'alta käytyämme! - Harvoin yhtehen yhymme, - saamme toinen toisihimme - näillä raukoilla rajoilla, - poloisilla Pohjan mailla. - Lyökämme käsi kätehen, - sormet sormien lomahan, - lauloaksemme hyviä, - parahia pannaksemme, - kuulla noien kultaisien, - tietä mielitehtoisien, - nuorisossa nousevassa, - kansassa kasuavassa: - noita saamia sanoja, - virsiä virittämiä - vyöltä vanhan Väinämöisen, - alta ahjon Ilmarisen, - päästä kalvan Kaukomielen, - Joukahaisen jousen tiestä, - Pohjan peltojen periltä, - Kalevalan kankahilta. - Niit' ennen isoni lauloi - kirvesvartta vuollessansa; - niitä äitini opetti - väätessänsä värttinätä, - minun lasna lattialla - eessä polven pyöriessä, - maitopartana pahaisna, - piimäsuuna pikkaraisna. - Sampo ei puuttunut sanoja - eikä Louhi luottehia: - vanheni sanoihin sampo, - katoi Louhi luottehisin, - virsihin Vipunen kuoli, - Lemminkäinen leikkilöihin. - Viel' on muitaki sanoja, - ongelmoita oppimia: - tieohesta tempomia, - kanervoista katkomia, - risukoista riipomia, - vesoista vetelemiä, - päästä heinän hieromia, - raitiolta ratkomia, - paimenessa käyessäni, - lasna karjanlaitumilla, - metisillä mättähillä, - kultaisilla kunnahilla, - mustan Muurikin jälessä, - Kimmon kirjavan keralla. - Vilu mulle virttä virkkoi, - sae saatteli runoja. - Virttä toista tuulet toivat, - meren aaltoset ajoivat. - Linnut liitteli sanoja, - puien latvat lausehia. - Ne minä kerälle käärin, - sovittelin sommelolle. - Kerän pistin kelkkahani, - sommelon rekoseheni; - ve'in kelkalla kotihin, - rekosella riihen luoksi; - panin aitan parven päähän - vaskisehen vakkasehen. - Viikon on virteni vilussa, - kauan kaihossa sijaisnut. - Veänkö vilusta virret, - lapan laulut pakkasesta, - tuon tupahan vakkaseni, - rasian rahin nenähän, - alle kuulun kurkihirren, - alle kaunihin katoksen, - aukaisen sanaisen arkun, - virsilippahan viritän, - kerittelen pään kerältä, - suorin solmun sommelolta? - Niin laulan hyvänki virren, - kaunihinki kalkuttelen - ruoalta rukihiselta, - oluelta ohraiselta. - Kun ei tuotane olutta, - tarittane taarivettä, - laulan suulta laihemmalta, - vetoselta vierettelen - tämän iltamme iloksi, - päivän kuulun kunniaksi, - vaiko huomenen huviksi, - uuen aamun alkeheksi. +Mieleni minun tekevi, +aivoni ajattelevi +lähteäni laulamahan, +saa'ani sanelemahan, +sukuvirttä suoltamahan, +lajivirttä laulamahan. +Sanat suussani sulavat, +puhe'et putoelevat, +kielelleni kerkiävät, +hampahilleni hajoovat. +Veli kulta, veikkoseni, +kaunis kasvinkumppalini! +Lähe nyt kanssa laulamahan, +saa kera sanelemahan +yhtehen yhyttyämme, +kahta'alta käytyämme! +Harvoin yhtehen yhymme, +saamme toinen toisihimme +näillä raukoilla rajoilla, +poloisilla Pohjan mailla. +Lyökämme käsi kätehen, +sormet sormien lomahan, +lauloaksemme hyviä, +parahia pannaksemme, +kuulla noien kultaisien, +tietä mielitehtoisien, +nuorisossa nousevassa, +kansassa kasuavassa: +noita saamia sanoja, +virsiä virittämiä +vyöltä vanhan Väinämöisen, +alta ahjon Ilmarisen, +päästä kalvan Kaukomielen, +Joukahaisen jousen tiestä, +Pohjan peltojen periltä, +Kalevalan kankahilta. +Niit' ennen isoni lauloi +kirvesvartta vuollessansa; +niitä äitini opetti +väätessänsä värttinätä, +minun lasna lattialla +eessä polven pyöriessä, +maitopartana pahaisna, +piimäsuuna pikkaraisna. +Sampo ei puuttunut sanoja +eikä Louhi luottehia: +vanheni sanoihin sampo, +katoi Louhi luottehisin, +virsihin Vipunen kuoli, +Lemminkäinen leikkilöihin. +Viel' on muitaki sanoja, +ongelmoita oppimia: +tieohesta tempomia, +kanervoista katkomia, +risukoista riipomia, +vesoista vetelemiä, +päästä heinän hieromia, +raitiolta ratkomia, +paimenessa käyessäni, +lasna karjanlaitumilla, +metisillä mättähillä, +kultaisilla kunnahilla, +mustan Muurikin jälessä, +Kimmon kirjavan keralla. +Vilu mulle virttä virkkoi, +sae saatteli runoja. +Virttä toista tuulet toivat, +meren aaltoset ajoivat. +Linnut liitteli sanoja, +puien latvat lausehia. +Ne minä kerälle käärin, +sovittelin sommelolle. +Kerän pistin kelkkahani, +sommelon rekoseheni; +ve'in kelkalla kotihin, +rekosella riihen luoksi; +panin aitan parven päähän +vaskisehen vakkasehen. +Viikon on virteni vilussa, +kauan kaihossa sijaisnut. +Veänkö vilusta virret, +lapan laulut pakkasesta, +tuon tupahan vakkaseni, +rasian rahin nenähän, +alle kuulun kurkihirren, +alle kaunihin katoksen, +aukaisen sanaisen arkun, +virsilippahan viritän, +kerittelen pään kerältä, +suorin solmun sommelolta? +Niin laulan hyvänki virren, +kaunihinki kalkuttelen +ruoalta rukihiselta, +oluelta ohraiselta. +Kun ei tuotane olutta, +tarittane taarivettä, +laulan suulta laihemmalta, +vetoselta vierettelen +tämän iltamme iloksi, +päivän kuulun kunniaksi, +vaiko huomenen huviksi, +uuen aamun alkeheksi. - Noin kuulin saneltavaksi, - tiesin virttä tehtäväksi: - yksin meillä yöt tulevat, - yksin päivät valkeavat; - yksin syntyi Väinämöinen, - ilmestyi ikirunoja - kapehesta kantajasta, - Ilmattaresta emosta. - Olipa impi, ilman tyttö, - kave luonnotar korea. - Piti viikoista pyhyyttä, - iän kaiken impeyttä - ilman pitkillä pihoilla, - tasaisilla tanterilla. - Ikävystyi aikojansa, - ouostui elämätänsä, - aina yksin ollessansa, - impenä eläessänsä - ilman pitkillä pihoilla, - avaroilla autioilla. - Jop' on astuiksen alemma, - laskeusi lainehille, - meren selvälle selälle, - ulapalle aukealle. - Tuli suuri tuulen puuska, - iästä vihainen ilma; - meren kuohuille kohotti, - lainehille laikahutti. - Tuuli neittä tuuitteli, - aalto impeä ajeli - ympäri selän sinisen, - lakkipäien lainehien: - tuuli tuuli kohtuiseksi, - meri paksuksi panevi. - Kantoi kohtua kovoa, - vatsantäyttä vaikeata - vuotta seitsemän satoa, - yheksän yrön ikeä; - eikä synny syntyminen, - luovu luomatoin sikiö. - Vieri impi veen emona. - Uipi iät, uipi lännet, - uipi luotehet, etelät, - uipi kaikki ilman rannat - tuskissa tulisen synnyn, - vatsanvaivoissa kovissa; - eikä synny syntyminen, - luovu luomatoin sikiö. - Itkeä hyryttelevi; - sanan virkkoi, noin nimesi: - "Voi poloinen, päiviäni, - lapsi kurja, kulkuani! - Jo olen joutunut johonki: - iäkseni ilman alle, - tuulen tuuiteltavaksi, - aaltojen ajeltavaksi - näillä väljillä vesillä, - lake'illa lainehilla! - "Parempi olisi ollut - ilman impenä eleä, - kuin on nyt tätä nykyä - vierähellä veen emona: - vilu tääll' on ollakseni, - vaiva värjätelläkseni, - aalloissa asuakseni, - veessä vierielläkseni. - "Oi Ukko, ylijumala, - ilman kaiken kannattaja! - Tule tänne tarvittaissa, - käy tänne kutsuttaessa! - Päästä piika pintehestä, - vaimo vatsanvääntehestä! - Käy pian, välehen jou'u, - välehemmin tarvitahan!" - Kului aikoa vähäisen, - pirahteli pikkaraisen. - Tuli sotka, suora lintu; - lenteä lekuttelevi - etsien pesän sijoa, - asuinmaata arvaellen. - Lenti iät, lenti lännet, - lenti luotehet, etelät. - Ei löyä tiloa tuota, - paikkoa pahintakana, - kuhun laatisi pesänsä, - ottaisi olosijansa. - Liitelevi, laatelevi; - arvelee, ajattelevi: - "Teenkö tuulehen tupani, - aalloillen asuinsijani? - Tuuli kaatavi tupasen, - aalto vie asuinsijani." - Niin silloin ve'en emonen, - veen emonen, ilman impi, - nosti polvea merestä, - lapaluuta lainehesta - sotkalle pesän sijaksi, - asuinmaaksi armahaksi. - Tuo sotka, sorea lintu, - liiteleikse, laateleikse. - Keksi polven veen emosen - sinerväisellä selällä; - luuli heinämättähäksi, - tuoreheksi turpeheksi. - Lentelevi, liitelevi, - päähän polven laskeuvi. - Siihen laativi pesänsä, - muni kultaiset munansa: - kuusi kultaista munoa, - rautamunan seitsemännen. - Alkoi hautoa munia, - päätä polven lämmitellä. - Hautoi päivän, hautoi toisen, - hautoi kohta kolmannenki. - Jopa tuosta veen emonen, - veen emonen, ilman impi, - tuntevi tulistuvaksi, - hipiänsä hiiltyväksi; - luuli polvensa palavan, - kaikki suonensa sulavan. - Vavahutti polveansa, - järkytti jäseniänsä: - munat vierähti vetehen, - meren aaltohon ajaikse; - karskahti munat muruiksi, - katkieli kappaleiksi. - Ei munat mutahan joua, - siepalehet veen sekahan. - Muuttuivat murut hyviksi, - kappalehet kaunoisiksi: - munasen alainen puoli - alaiseksi maaemäksi, - munasen yläinen puoli - yläiseksi taivahaksi; - yläpuoli ruskeaista - päivöseksi paistamahan, - yläpuoli valkeaista, - se kuuksi kumottamahan; - mi munassa kirjavaista, - ne tähiksi taivahalle, - mi munassa mustukaista, - nepä ilman pilvilöiksi. - Ajat eellehen menevät, - vuoet tuota tuonnemmaksi - uuen päivän paistaessa, - uuen kuun kumottaessa. - Aina uipi veen emonen, - veen emonen, ilman impi, - noilla vienoilla vesillä, - utuisilla lainehilla, - eessänsä vesi vetelä, - takanansa taivas selvä. - Jo vuonna yheksäntenä, - kymmenentenä kesänä - nosti päätänsä merestä, - kohottavi kokkoansa. - Alkoi luoa luomiansa, - saautella saamiansa - selvällä meren selällä, - ulapalla aukealla. - Kussa kättä käännähytti, - siihen niemet siivoeli; - kussa pohjasi jalalla, - kalahauat kaivaeli; - kussa ilman kuplistihe, - siihen syöverit syventi. - Kylin maahan kääntelihe: - siihen sai sileät rannat; - jaloin maahan kääntelihe: - siihen loi lohiapajat; - pä'in päätyi maata vasten: - siihen laitteli lahelmat. - Ui siitä ulomma maasta, - seisattelihe selälle: - luopi luotoja merehen, - kasvatti salakaria - laivan laskemasijaksi, - merimiesten pään menoksi. - Jo oli saaret siivottuna, - luotu luotoset merehen, - ilman pielet pistettynä, - maat ja manteret sanottu, - kirjattu kivihin kirjat, - veetty viivat kallioihin. - Viel' ei synny Väinämöinen, - ilmau ikirunoja. - Vaka vanha Väinämöinen - kulki äitinsä kohussa - kolmekymmentä keseä, - yhen verran talviaki, - noilla vienoilla vesillä, - utuisilla lainehilla. - Arvelee, ajattelevi, - miten olla, kuin eleä - pimeässä piilossansa, - asunnossa ahtahassa, - kuss' ei konsa kuuta nähnyt - eikä päiveä havainnut. - Sanovi sanalla tuolla, - lausui tuolla lausehella: - "Kuu, keritä, päivyt, päästä, - otava, yhä opeta - miestä ouoilta ovilta, - veräjiltä vierahilta, - näiltä pieniltä pesiltä, - asunnoilta ahtahilta! - Saata maalle matkamiestä, - ilmoillen inehmon lasta, - kuuta taivon katsomahan, - päiveä ihoamahan, - otavaista oppimahan, - tähtiä tähyämähän!" - Kun ei kuu kerittänynnä - eikä päivyt päästänynnä, - ouosteli aikojansa, - tuskastui elämätänsä: - liikahutti linnan portin - sormella nimettömällä, - lukon luisen luikahutti - vasemmalla varpahalla; - tuli kynsin kynnykseltä, - polvin porstuan ovelta. - Siitä suistui suin merehen, - käsin kääntyi lainehesen; - jääpi mies meren varahan, - uros aaltojen sekahan. - Virui siellä viisi vuotta, - sekä viisi jotta kuusi, - vuotta seitsemän, kaheksan. - Seisottui selälle viimein, - niemelle nimettömälle, - manterelle puuttomalle. - Polvin maasta ponnistihe, - käsivarsin käännältihe. - Nousi kuuta katsomahan, - päiveä ihoamahan, - otavaista oppimahan, - tähtiä tähyämähän. - Se oli synty Väinämöisen, - rotu rohkean runojan - kapehesta kantajasta, - Ilmattaresta emosta. +Noin kuulin saneltavaksi, +tiesin virttä tehtäväksi: +yksin meillä yöt tulevat, +yksin päivät valkeavat; +yksin syntyi Väinämöinen, +ilmestyi ikirunoja +kapehesta kantajasta, +Ilmattaresta emosta. +Olipa impi, ilman tyttö, +kave luonnotar korea. +Piti viikoista pyhyyttä, +iän kaiken impeyttä +ilman pitkillä pihoilla, +tasaisilla tanterilla. +Ikävystyi aikojansa, +ouostui elämätänsä, +aina yksin ollessansa, +impenä eläessänsä +ilman pitkillä pihoilla, +avaroilla autioilla. +Jop' on astuiksen alemma, +laskeusi lainehille, +meren selvälle selälle, +ulapalle aukealle. +Tuli suuri tuulen puuska, +iästä vihainen ilma; +meren kuohuille kohotti, +lainehille laikahutti. +Tuuli neittä tuuitteli, +aalto impeä ajeli +ympäri selän sinisen, +lakkipäien lainehien: +tuuli tuuli kohtuiseksi, +meri paksuksi panevi. +Kantoi kohtua kovoa, +vatsantäyttä vaikeata +vuotta seitsemän satoa, +yheksän yrön ikeä; +eikä synny syntyminen, +luovu luomatoin sikiö. +Vieri impi veen emona. +Uipi iät, uipi lännet, +uipi luotehet, etelät, +uipi kaikki ilman rannat +tuskissa tulisen synnyn, +vatsanvaivoissa kovissa; +eikä synny syntyminen, +luovu luomatoin sikiö. +Itkeä hyryttelevi; +sanan virkkoi, noin nimesi: +"Voi poloinen, päiviäni, +lapsi kurja, kulkuani! +Jo olen joutunut johonki: +iäkseni ilman alle, +tuulen tuuiteltavaksi, +aaltojen ajeltavaksi +näillä väljillä vesillä, +lake'illa lainehilla! +"Parempi olisi ollut +ilman impenä eleä, +kuin on nyt tätä nykyä +vierähellä veen emona: +vilu tääll' on ollakseni, +vaiva värjätelläkseni, +aalloissa asuakseni, +veessä vierielläkseni. +"Oi Ukko, ylijumala, +ilman kaiken kannattaja! +Tule tänne tarvittaissa, +käy tänne kutsuttaessa! +Päästä piika pintehestä, +vaimo vatsanvääntehestä! +Käy pian, välehen jou'u, +välehemmin tarvitahan!" +Kului aikoa vähäisen, +pirahteli pikkaraisen. +Tuli sotka, suora lintu; +lenteä lekuttelevi +etsien pesän sijoa, +asuinmaata arvaellen. +Lenti iät, lenti lännet, +lenti luotehet, etelät. +Ei löyä tiloa tuota, +paikkoa pahintakana, +kuhun laatisi pesänsä, +ottaisi olosijansa. +Liitelevi, laatelevi; +arvelee, ajattelevi: +"Teenkö tuulehen tupani, +aalloillen asuinsijani? +Tuuli kaatavi tupasen, +aalto vie asuinsijani." +Niin silloin ve'en emonen, +veen emonen, ilman impi, +nosti polvea merestä, +lapaluuta lainehesta +sotkalle pesän sijaksi, +asuinmaaksi armahaksi. +Tuo sotka, sorea lintu, +liiteleikse, laateleikse. +Keksi polven veen emosen +sinerväisellä selällä; +luuli heinämättähäksi, +tuoreheksi turpeheksi. +Lentelevi, liitelevi, +päähän polven laskeuvi. +Siihen laativi pesänsä, +muni kultaiset munansa: +kuusi kultaista munoa, +rautamunan seitsemännen. +Alkoi hautoa munia, +päätä polven lämmitellä. +Hautoi päivän, hautoi toisen, +hautoi kohta kolmannenki. +Jopa tuosta veen emonen, +veen emonen, ilman impi, +tuntevi tulistuvaksi, +hipiänsä hiiltyväksi; +luuli polvensa palavan, +kaikki suonensa sulavan. +Vavahutti polveansa, +järkytti jäseniänsä: +munat vierähti vetehen, +meren aaltohon ajaikse; +karskahti munat muruiksi, +katkieli kappaleiksi. +Ei munat mutahan joua, +siepalehet veen sekahan. +Muuttuivat murut hyviksi, +kappalehet kaunoisiksi: +munasen alainen puoli +alaiseksi maaemäksi, +munasen yläinen puoli +yläiseksi taivahaksi; +yläpuoli ruskeaista +päivöseksi paistamahan, +yläpuoli valkeaista, +se kuuksi kumottamahan; +mi munassa kirjavaista, +ne tähiksi taivahalle, +mi munassa mustukaista, +nepä ilman pilvilöiksi. +Ajat eellehen menevät, +vuoet tuota tuonnemmaksi +uuen päivän paistaessa, +uuen kuun kumottaessa. +Aina uipi veen emonen, +veen emonen, ilman impi, +noilla vienoilla vesillä, +utuisilla lainehilla, +eessänsä vesi vetelä, +takanansa taivas selvä. +Jo vuonna yheksäntenä, +kymmenentenä kesänä +nosti päätänsä merestä, +kohottavi kokkoansa. +Alkoi luoa luomiansa, +saautella saamiansa +selvällä meren selällä, +ulapalla aukealla. +Kussa kättä käännähytti, +siihen niemet siivoeli; +kussa pohjasi jalalla, +kalahauat kaivaeli; +kussa ilman kuplistihe, +siihen syöverit syventi. +Kylin maahan kääntelihe: +siihen sai sileät rannat; +jaloin maahan kääntelihe: +siihen loi lohiapajat; +pä'in päätyi maata vasten: +siihen laitteli lahelmat. +Ui siitä ulomma maasta, +seisattelihe selälle: +luopi luotoja merehen, +kasvatti salakaria +laivan laskemasijaksi, +merimiesten pään menoksi. +Jo oli saaret siivottuna, +luotu luotoset merehen, +ilman pielet pistettynä, +maat ja manteret sanottu, +kirjattu kivihin kirjat, +veetty viivat kallioihin. +Viel' ei synny Väinämöinen, +ilmau ikirunoja. +Vaka vanha Väinämöinen +kulki äitinsä kohussa +kolmekymmentä keseä, +yhen verran talviaki, +noilla vienoilla vesillä, +utuisilla lainehilla. +Arvelee, ajattelevi, +miten olla, kuin eleä +pimeässä piilossansa, +asunnossa ahtahassa, +kuss' ei konsa kuuta nähnyt +eikä päiveä havainnut. +Sanovi sanalla tuolla, +lausui tuolla lausehella: +"Kuu, keritä, päivyt, päästä, +otava, yhä opeta +miestä ouoilta ovilta, +veräjiltä vierahilta, +näiltä pieniltä pesiltä, +asunnoilta ahtahilta! +Saata maalle matkamiestä, +ilmoillen inehmon lasta, +kuuta taivon katsomahan, +päiveä ihoamahan, +otavaista oppimahan, +tähtiä tähyämähän!" +Kun ei kuu kerittänynnä +eikä päivyt päästänynnä, +ouosteli aikojansa, +tuskastui elämätänsä: +liikahutti linnan portin +sormella nimettömällä, +lukon luisen luikahutti +vasemmalla varpahalla; +tuli kynsin kynnykseltä, +polvin porstuan ovelta. +Siitä suistui suin merehen, +käsin kääntyi lainehesen; +jääpi mies meren varahan, +uros aaltojen sekahan. +Virui siellä viisi vuotta, +sekä viisi jotta kuusi, +vuotta seitsemän, kaheksan. +Seisottui selälle viimein, +niemelle nimettömälle, +manterelle puuttomalle. +Polvin maasta ponnistihe, +käsivarsin käännältihe. +Nousi kuuta katsomahan, +päiveä ihoamahan, +otavaista oppimahan, +tähtiä tähyämähän. +Se oli synty Väinämöisen, +rotu rohkean runojan +kapehesta kantajasta, +Ilmattaresta emosta. - Toinen runo + Toinen runo - Nousi siitä Väinämöinen - jalan kahen kankahalle - saarehen selällisehen, - manterehen puuttomahan. - Viipyi siitä vuotta monta, - aina eellehen eleli - saaressa sanattomassa, - manteressa puuttomassa. - Arvelee, ajattelevi, - pitkin päätänsä pitävi: - kenpä maita kylvämähän, - toukoja tihittämähän? - Pellervoinen, pellon poika, - Sampsa poika pikkarainen, - sep' on maita kylvämähän, - toukoja tihittämähän! - Kylvi maita kyyhätteli, - kylvi maita, kylvi soita, - kylvi auhtoja ahoja, - panettavi paasikoita. - Mäet kylvi männiköiksi, - kummut kylvi kuusikoiksi, - kankahat kanervikoiksi, - notkot nuoriksi vesoiksi. - Noromaille koivut kylvi, - lepät maille leyhke'ille, - tuomet kylvi tuorehille, - raiat maille raikkahille, - pihlajat pyhille maille, - pajut maille paisuville, - katajat karuille maille, - tammet virran vieremille. - Läksi puut ylenemähän, - vesat nuoret nousemahan. - Kasvoi kuuset kukkalatvat, - lautui lakkapäät petäjät. - Nousi koivupuut noroilla, - lepät mailla leyhke'illä, - tuomet mailla tuorehilla, - katajat karuilla mailla, - katajahan kaunis marja, - tuomehen hyvä he'elmä. - Vaka vanha Väinämöinen - kävi tuota katsomahan - Sampsan siemenen aloa, - Pellervoisen kylvämiä. - Näki puut ylenneheksi, - vesat nuoret nousneheksi; - yks' on tammi taimimatta, - juurtumatta puu Jumalan. - Heitti herjan valloillensa, - olevillen onnillensa; - vuotti vielä yötä kolme, - saman verran päiviäki. - Kävi siitä katsomahan - viikon päästä viimeistäki: - ei ole tammi kasvanunna, - juurtununna puu Jumalan. - Niin näkevi neljä neittä, - viisi veen on morsianta. - Ne oli nurmen niitännässä, - kastekorren katkonnassa - nenässä utuisen niemen, - päässä saaren terhenisen; - mink' on niitti, sen haravoi, - kaikki karhille veteli. - Tulipa merestä Tursas, - uros aalloista yleni. - Tunki heinäset tulehen, - ilmivalkean väkehen; - ne kaikki poroksi poltti, - kypeniksi kyyetteli. - Tuli tuhkia läjänen, - koko kuivia poroja. - Saip' on siihen lemmen lehti, - lemmen lehti, tammen terho, - josta kasvoi kaunis taimi, - yleni vihanta virpi; - nousi maasta mansikkaisna, - kasvoi kaksihaarukkaisna. - Ojenteli oksiansa, - levitteli lehviänsä. - Latva täytti taivahalle, - lehvät ilmoille levisi: - piätti pilvet juoksemasta, - hattarat hasertamasta, - päivän peitti paistamasta, - kuuhuen kumottamasta. - Silloin vanha Väinämöinen - arvelee, ajattelevi: - oisko tammen taittajata, - puun sorean sortajata? - Ikävä inehmon olla, - kamala kalojen uia - ilman päivän paistamatta, - kuuhuen kumottamatta. - Ei ole sitä urosta - eikä miestä urheata, - joka taisi tammen kaata, - satalatvan langettoa. - Siitä vanha Väinämöinen - itse tuon sanoiksi virkki: - "Kave äiti, kantajani, - luonnotar, ylentäjäni! - Laitapa ve'en väkeä - - veessä on väkeä paljo - - tämä tammi taittamahan, - puu paha hävittämähän - eestä päivän paistavaisen, - tieltä kuun kumottavaisen!" - Nousipa merestä miesi, - uros aallosta yleni. - Ei tuo ollut suuren suuri - eikä aivan pienen pieni: - miehen peukalon pituinen, - vaimon vaaksan korkeuinen. - Vaski- oli hattu hartioilla, - vaskisaappahat jalassa, - vaskikintahat käessä, - vaskikirjat kintahissa, - vaskivyöhyt vyölle vyötty, - vaskikirves vyön takana: - varsi peukalon pituinen, - terä kynnen korkeuinen. - Vaka vanha Väinämöinen - arvelee, ajattelevi: - on miesi näkemiänsä, - uros silmänluontiansa, - pystyn peukalon pituinen, - härän kynnen korkunainen! - Siitä tuon sanoiksi virkki, - itse lausui, noin nimesi: - "Mi sinä olet miehiäsi, - ku, kurja, urohiasi? - Vähän kuollutta parempi, - katonutta kaunihimpi!" - Sanoi pikku mies merestä, - uros aallon vastaeli: - "Olen mie mokoma miesi, - uros pieni, veen väkeä. - Tulin tammen taittamahan, - puun murskan murentamahan." - Vaka vanha Väinämöinen - itse tuon sanoiksi virkki: - "Ei liene sinua luotu, - eipä luotu eikä suotu - ison tammen taittajaksi, - puun kamalan kaatajaksi." - Sai toki sanoneheksi; - katsahtavi vielä kerran: - näki miehen muuttunehen, - uuistunehen urohon! - Jalka maassa teutaroivi, - päähyt pilviä pitävi; - parta on eessä polven päällä, - hivus kannoilla takana; - syltä oli silmien välitse, - syltä housut lahkehesta, - puoltatoista polven päästä, - kahta kaation rajasta. - Hivelevi kirvestänsä, - tahkaisi tasatereä - kuutehen kovasimehen, - seitsemähän sieran päähän. - Astua lykyttelevi, - käyä kulleroittelevi - lave'illa lahkehilla, - leve'illä liehuimilla. - Astui kerran keikahutti - hienoiselle hietikolle, - astui toisen torkahutti - maalle maksankarvaiselle, - kolmannenki koikahutti - juurelle tulisen tammen. - Iski puuta kirvehellä, - tarpaisi tasaterällä. - Iski kerran, iski toisen, - kohta kolmannen yritti; - tuli tuiski kirvehestä, - panu tammesta pakeni: - tahtoi tammi kallistua, - lysmyä rutimoraita. - Niin kerralla kolmannella - jopa taisi tammen kaata, - ruhtoa rutimoraian, - satalatvan lasketella. - Tyven työnnytti itähän, - latvan laski luotehesen, - lehvät suurehen suvehen, - oksat puolin pohjosehen. - Kenpä siitä oksan otti, - se otti ikuisen onnen; - kenpä siitä latvan taittoi, - se taittoi ikuisen taian; - kenpä lehvän leikkaeli, - se leikkoi ikuisen lemmen. - Mi oli lastuja pirannut, - pälähellyt pälkäreitä - selvälle meren selälle, - lake'ille lainehille, - noita tuuli tuuitteli, - meren läikkä läikytteli - venosina veen selällä, - laivasina lainehilla. - Kantoi tuuli Pohjolahan. - Pohjan piika pikkarainen - huntujahan huuhtelevi, - virutteli vaattehia - rannalla vesikivellä - pitkän niemyen nenässä. - Näki lastun lainehilla; - tuon kokosi konttihinsa, - kantoi kontilla kotihin, - pitkäkielellä piha'an, - tehä noian nuoliansa, - ampujan asehiansa. - Kun oli tammi taittununna, - kaatununna puu katala, - pääsi päivät paistamahan, - pääsi kuut kumottamahan, - pilvet pitkin juoksemahan, - taivon kaaret kaartamahan - nenähän utuisen niemen, - päähän saaren terhenisen. - Siit' alkoi salot silota, - metsät mielin kasvaella, - lehti puuhun, ruoho maahan, - linnut puuhun laulamahan, - rastahat iloitsemahan, - käki päällä kukkumahan. - Kasvoi maahan marjanvarret, - kukat kultaiset keolle; - ruohot kasvoi kaikenlaiset, - monenmuotoiset sikesi. - Ohra on yksin nousematta, - touko kallis kasvamatta. - Siitä vanha Väinämöinen - astuvi, ajattelevi - rannalla selän sinisen, - ve'en vankan vieremillä. - Löyti kuusia jyviä, - seitsemiä siemeniä - rannalta merelliseltä, - hienoiselta hietiköltä; - kätki nää'än nahkasehen, - koipehen kesäoravan. - Läksi maata kylvämähän, - siementä sirottamahan - vierehen Kalevan kaivon, - Osmon pellon penkerehen. - Tirskuipa tiainen puusta: - "Eipä nouse Osmon ohra, - ei kasva Kalevan kaura - ilman maan alistamatta, - ilman kasken kaatamatta, - tuon tulella polttamatta." - Vaka vanha Väinämöinen - teetti kirvehen terävän. - Siitä kaatoi kasken suuren, - mahottoman maan alisti. - Kaikki sorti puut soreat; - yhen jätti koivahaisen - lintujen leposijaksi, - käkösen kukuntapuuksi. - Lenti kokko halki taivon, - lintunen ylitse ilman. - Tuli tuota katsomahan: - "Miksipä on tuo jätetty - koivahainen kaatamatta, - puu sorea sortamatta?" - Sanoi vanha Väinämöinen: - "Siksipä on tuo jätetty: - lintujen lepeämiksi, - kokon ilman istumiksi." - Sanoi kokko, ilman lintu: - "Hyvinpä sinäki laait: - heitit koivun kasvamahan, - puun sorean seisomahan - linnuille lepeämiksi, - itselleni istumiksi." - Tulta iski ilman lintu, - valahutti valkeaista. - Pohjaistuuli kasken poltti, - koillinen kovin porotti: - poltti kaikki puut poroksi, - kypeniksi kyyetteli. - Siitä vanha Väinämöinen - otti kuusia jyviä, - seitsemiä siemeniä - yhen nää'än nahkasesta, - koivesta kesäoravan, - kesäkärpän kämmenestä. - Läksi maata kylvämähän, - siementä sirottamahan. - Itse tuon sanoiksi virkki: - "Minä kylvän kyyhättelen - Luojan sormien lomitse, - käen kautta kaikkivallan - tälle maalle kasvavalle, - ahollen ylenevälle. - "Akka manteren-alainen, - mannun eukko, maan emäntä! - Pane nyt turve tunkemahan, - maa väkevä vääntämähän! - Eip' on maa väkeä puutu - sinä ilmoisna ikänä, - kun lie armo antajista, - lupa luonnon tyttäristä. - "Nouse, maa, makoamasta, - Luojan nurmi, nukkumasta! - Pane korret korttumahan - sekä varret varttumahan! - Tuhansin neniä nosta, - saoin haaroja hajota - kynnöstäni, kylvöstäni, - varsin vaivani näöstä! - "Oi Ukko, ylijumala - tahi taatto taivahinen, - vallan pilvissä pitäjä, - hattarojen hallitsija! - Piä pilvissä keräjät, - sekehissä neuvot selvät! - Iätä iästä pilvi, - nosta lonka luotehesta, - toiset lännestä lähetä, - etelästä ennättele! - Vihmo vettä taivosesta, - mettä pilvistä pirota - orahille nouseville, - touoille tohiseville!" - Tuo Ukko, ylijumala, - taatto taivon valtiainen, - piti pilvissä keräjät, - sekehissä neuvot selvät. - Iätti iästä pilven, - nosti longan luotehesta, - toisen lännestä lähetti, - etelästä ennätteli; - syrjin yhtehen sysäsi, - lomituksin loukahutti. - Vihmoi vettä taivosesta, - mettä pilvistä pirotti - orahille kasvaville, - touoille tohiseville. - Nousipa oras okinen, - kannonkarvainen yleni - maasta pellon pehmeästä, - Väinämöisen raatamasta. - Jopa tuosta toisna päänä, - kahen, kolmen yön perästä, - viikon päästä viimeistäki - vaka vanha Väinämöinen - kävi tuota katsomahan - kyntöänsä, kylvöänsä, - varsin vaivansa näköä: - kasvoi ohra mieltä myöten, - tähkät kuuella taholla, - korret kolmisolmuisena. - Siinä vanha Väinämöinen - katseleikse, käänteleikse. - Niin tuli kevätkäkönen, - näki koivun kasvavaksi: - "Miksipä on tuo jätetty - koivahainen kaatamatta?" - Sanoi vanha Väinämöinen: - "Siksipä on tuo jätetty - koivahainen kasvamahan: - sinulle kukuntapuuksi. - Siinä kukkuos, käkönen, - helkyttele, hietarinta, - hoiloa, hopearinta, - tinarinta, riukuttele! - Kuku illoin, kuku aamuin, - kerran keskipäivälläki, - ihanoiksi ilmojani, - mieluisiksi metsiäni, - rahaisiksi rantojani, - viljaisiksi vieriäni!" +Nousi siitä Väinämöinen +jalan kahen kankahalle +saarehen selällisehen, +manterehen puuttomahan. +Viipyi siitä vuotta monta, +aina eellehen eleli +saaressa sanattomassa, +manteressa puuttomassa. +Arvelee, ajattelevi, +pitkin päätänsä pitävi: +kenpä maita kylvämähän, +toukoja tihittämähän? +Pellervoinen, pellon poika, +Sampsa poika pikkarainen, +sep' on maita kylvämähän, +toukoja tihittämähän! +Kylvi maita kyyhätteli, +kylvi maita, kylvi soita, +kylvi auhtoja ahoja, +panettavi paasikoita. +Mäet kylvi männiköiksi, +kummut kylvi kuusikoiksi, +kankahat kanervikoiksi, +notkot nuoriksi vesoiksi. +Noromaille koivut kylvi, +lepät maille leyhke'ille, +tuomet kylvi tuorehille, +raiat maille raikkahille, +pihlajat pyhille maille, +pajut maille paisuville, +katajat karuille maille, +tammet virran vieremille. +Läksi puut ylenemähän, +vesat nuoret nousemahan. +Kasvoi kuuset kukkalatvat, +lautui lakkapäät petäjät. +Nousi koivupuut noroilla, +lepät mailla leyhke'illä, +tuomet mailla tuorehilla, +katajat karuilla mailla, +katajahan kaunis marja, +tuomehen hyvä he'elmä. +Vaka vanha Väinämöinen +kävi tuota katsomahan +Sampsan siemenen aloa, +Pellervoisen kylvämiä. +Näki puut ylenneheksi, +vesat nuoret nousneheksi; +yks' on tammi taimimatta, +juurtumatta puu Jumalan. +Heitti herjan valloillensa, +olevillen onnillensa; +vuotti vielä yötä kolme, +saman verran päiviäki. +Kävi siitä katsomahan +viikon päästä viimeistäki: +ei ole tammi kasvanunna, +juurtununna puu Jumalan. +Niin näkevi neljä neittä, +viisi veen on morsianta. +Ne oli nurmen niitännässä, +kastekorren katkonnassa +nenässä utuisen niemen, +päässä saaren terhenisen; +mink' on niitti, sen haravoi, +kaikki karhille veteli. +Tulipa merestä Tursas, +uros aalloista yleni. +Tunki heinäset tulehen, +ilmivalkean väkehen; +ne kaikki poroksi poltti, +kypeniksi kyyetteli. +Tuli tuhkia läjänen, +koko kuivia poroja. +Saip' on siihen lemmen lehti, +lemmen lehti, tammen terho, +josta kasvoi kaunis taimi, +yleni vihanta virpi; +nousi maasta mansikkaisna, +kasvoi kaksihaarukkaisna. +Ojenteli oksiansa, +levitteli lehviänsä. +Latva täytti taivahalle, +lehvät ilmoille levisi: +piätti pilvet juoksemasta, +hattarat hasertamasta, +päivän peitti paistamasta, +kuuhuen kumottamasta. +Silloin vanha Väinämöinen +arvelee, ajattelevi: +oisko tammen taittajata, +puun sorean sortajata? +Ikävä inehmon olla, +kamala kalojen uia +ilman päivän paistamatta, +kuuhuen kumottamatta. +Ei ole sitä urosta +eikä miestä urheata, +joka taisi tammen kaata, +satalatvan langettoa. +Siitä vanha Väinämöinen +itse tuon sanoiksi virkki: +"Kave äiti, kantajani, +luonnotar, ylentäjäni! +Laitapa ve'en väkeä +- veessä on väkeä paljo - +tämä tammi taittamahan, +puu paha hävittämähän +eestä päivän paistavaisen, +tieltä kuun kumottavaisen!" +Nousipa merestä miesi, +uros aallosta yleni. +Ei tuo ollut suuren suuri +eikä aivan pienen pieni: +miehen peukalon pituinen, +vaimon vaaksan korkeuinen. +Vaski- oli hattu hartioilla, +vaskisaappahat jalassa, +vaskikintahat käessä, +vaskikirjat kintahissa, +vaskivyöhyt vyölle vyötty, +vaskikirves vyön takana: +varsi peukalon pituinen, +terä kynnen korkeuinen. +Vaka vanha Väinämöinen +arvelee, ajattelevi: +on miesi näkemiänsä, +uros silmänluontiansa, +pystyn peukalon pituinen, +härän kynnen korkunainen! +Siitä tuon sanoiksi virkki, +itse lausui, noin nimesi: +"Mi sinä olet miehiäsi, +ku, kurja, urohiasi? +Vähän kuollutta parempi, +katonutta kaunihimpi!" +Sanoi pikku mies merestä, +uros aallon vastaeli: +"Olen mie mokoma miesi, +uros pieni, veen väkeä. +Tulin tammen taittamahan, +puun murskan murentamahan." +Vaka vanha Väinämöinen +itse tuon sanoiksi virkki: +"Ei liene sinua luotu, +eipä luotu eikä suotu +ison tammen taittajaksi, +puun kamalan kaatajaksi." +Sai toki sanoneheksi; +katsahtavi vielä kerran: +näki miehen muuttunehen, +uuistunehen urohon! +Jalka maassa teutaroivi, +päähyt pilviä pitävi; +parta on eessä polven päällä, +hivus kannoilla takana; +syltä oli silmien välitse, +syltä housut lahkehesta, +puoltatoista polven päästä, +kahta kaation rajasta. +Hivelevi kirvestänsä, +tahkaisi tasatereä +kuutehen kovasimehen, +seitsemähän sieran päähän. +Astua lykyttelevi, +käyä kulleroittelevi +lave'illa lahkehilla, +leve'illä liehuimilla. +Astui kerran keikahutti +hienoiselle hietikolle, +astui toisen torkahutti +maalle maksankarvaiselle, +kolmannenki koikahutti +juurelle tulisen tammen. +Iski puuta kirvehellä, +tarpaisi tasaterällä. +Iski kerran, iski toisen, +kohta kolmannen yritti; +tuli tuiski kirvehestä, +panu tammesta pakeni: +tahtoi tammi kallistua, +lysmyä rutimoraita. +Niin kerralla kolmannella +jopa taisi tammen kaata, +ruhtoa rutimoraian, +satalatvan lasketella. +Tyven työnnytti itähän, +latvan laski luotehesen, +lehvät suurehen suvehen, +oksat puolin pohjosehen. +Kenpä siitä oksan otti, +se otti ikuisen onnen; +kenpä siitä latvan taittoi, +se taittoi ikuisen taian; +kenpä lehvän leikkaeli, +se leikkoi ikuisen lemmen. +Mi oli lastuja pirannut, +pälähellyt pälkäreitä +selvälle meren selälle, +lake'ille lainehille, +noita tuuli tuuitteli, +meren läikkä läikytteli +venosina veen selällä, +laivasina lainehilla. +Kantoi tuuli Pohjolahan. +Pohjan piika pikkarainen +huntujahan huuhtelevi, +virutteli vaattehia +rannalla vesikivellä +pitkän niemyen nenässä. +Näki lastun lainehilla; +tuon kokosi konttihinsa, +kantoi kontilla kotihin, +pitkäkielellä piha'an, +tehä noian nuoliansa, +ampujan asehiansa. +Kun oli tammi taittununna, +kaatununna puu katala, +pääsi päivät paistamahan, +pääsi kuut kumottamahan, +pilvet pitkin juoksemahan, +taivon kaaret kaartamahan +nenähän utuisen niemen, +päähän saaren terhenisen. +Siit' alkoi salot silota, +metsät mielin kasvaella, +lehti puuhun, ruoho maahan, +linnut puuhun laulamahan, +rastahat iloitsemahan, +käki päällä kukkumahan. +Kasvoi maahan marjanvarret, +kukat kultaiset keolle; +ruohot kasvoi kaikenlaiset, +monenmuotoiset sikesi. +Ohra on yksin nousematta, +touko kallis kasvamatta. +Siitä vanha Väinämöinen +astuvi, ajattelevi +rannalla selän sinisen, +ve'en vankan vieremillä. +Löyti kuusia jyviä, +seitsemiä siemeniä +rannalta merelliseltä, +hienoiselta hietiköltä; +kätki nää'än nahkasehen, +koipehen kesäoravan. +Läksi maata kylvämähän, +siementä sirottamahan +vierehen Kalevan kaivon, +Osmon pellon penkerehen. +Tirskuipa tiainen puusta: +"Eipä nouse Osmon ohra, +ei kasva Kalevan kaura +ilman maan alistamatta, +ilman kasken kaatamatta, +tuon tulella polttamatta." +Vaka vanha Väinämöinen +teetti kirvehen terävän. +Siitä kaatoi kasken suuren, +mahottoman maan alisti. +Kaikki sorti puut soreat; +yhen jätti koivahaisen +lintujen leposijaksi, +käkösen kukuntapuuksi. +Lenti kokko halki taivon, +lintunen ylitse ilman. +Tuli tuota katsomahan: +"Miksipä on tuo jätetty +koivahainen kaatamatta, +puu sorea sortamatta?" +Sanoi vanha Väinämöinen: +"Siksipä on tuo jätetty: +lintujen lepeämiksi, +kokon ilman istumiksi." +Sanoi kokko, ilman lintu: +"Hyvinpä sinäki laait: +heitit koivun kasvamahan, +puun sorean seisomahan +linnuille lepeämiksi, +itselleni istumiksi." +Tulta iski ilman lintu, +valahutti valkeaista. +Pohjaistuuli kasken poltti, +koillinen kovin porotti: +poltti kaikki puut poroksi, +kypeniksi kyyetteli. +Siitä vanha Väinämöinen +otti kuusia jyviä, +seitsemiä siemeniä +yhen nää'än nahkasesta, +koivesta kesäoravan, +kesäkärpän kämmenestä. +Läksi maata kylvämähän, +siementä sirottamahan. +Itse tuon sanoiksi virkki: +"Minä kylvän kyyhättelen +Luojan sormien lomitse, +käen kautta kaikkivallan +tälle maalle kasvavalle, +ahollen ylenevälle. +"Akka manteren-alainen, +mannun eukko, maan emäntä! +Pane nyt turve tunkemahan, +maa väkevä vääntämähän! +Eip' on maa väkeä puutu +sinä ilmoisna ikänä, +kun lie armo antajista, +lupa luonnon tyttäristä. +"Nouse, maa, makoamasta, +Luojan nurmi, nukkumasta! +Pane korret korttumahan +sekä varret varttumahan! +Tuhansin neniä nosta, +saoin haaroja hajota +kynnöstäni, kylvöstäni, +varsin vaivani näöstä! +"Oi Ukko, ylijumala +tahi taatto taivahinen, +vallan pilvissä pitäjä, +hattarojen hallitsija! +Piä pilvissä keräjät, +sekehissä neuvot selvät! +Iätä iästä pilvi, +nosta lonka luotehesta, +toiset lännestä lähetä, +etelästä ennättele! +Vihmo vettä taivosesta, +mettä pilvistä pirota +orahille nouseville, +touoille tohiseville!" +Tuo Ukko, ylijumala, +taatto taivon valtiainen, +piti pilvissä keräjät, +sekehissä neuvot selvät. +Iätti iästä pilven, +nosti longan luotehesta, +toisen lännestä lähetti, +etelästä ennätteli; +syrjin yhtehen sysäsi, +lomituksin loukahutti. +Vihmoi vettä taivosesta, +mettä pilvistä pirotti +orahille kasvaville, +touoille tohiseville. +Nousipa oras okinen, +kannonkarvainen yleni +maasta pellon pehmeästä, +Väinämöisen raatamasta. +Jopa tuosta toisna päänä, +kahen, kolmen yön perästä, +viikon päästä viimeistäki +vaka vanha Väinämöinen +kävi tuota katsomahan +kyntöänsä, kylvöänsä, +varsin vaivansa näköä: +kasvoi ohra mieltä myöten, +tähkät kuuella taholla, +korret kolmisolmuisena. +Siinä vanha Väinämöinen +katseleikse, käänteleikse. +Niin tuli kevätkäkönen, +näki koivun kasvavaksi: +"Miksipä on tuo jätetty +koivahainen kaatamatta?" +Sanoi vanha Väinämöinen: +"Siksipä on tuo jätetty +koivahainen kasvamahan: +sinulle kukuntapuuksi. +Siinä kukkuos, käkönen, +helkyttele, hietarinta, +hoiloa, hopearinta, +tinarinta, riukuttele! +Kuku illoin, kuku aamuin, +kerran keskipäivälläki, +ihanoiksi ilmojani, +mieluisiksi metsiäni, +rahaisiksi rantojani, +viljaisiksi vieriäni!" - Kolmas runo + Kolmas runo - Vaka vanha Väinämöinen - elelevi aikojansa - noilla Väinölän ahoilla, - Kalevalan kankahilla. - Laulelevi virsiänsä, - laulelevi, taitelevi. - Lauloi päivät pääksytysten, - yhytysten yöt saneli - muinaisia muisteloita, - noita syntyjä syviä, - joit' ei laula kaikki lapset, - ymmärrä yhet urohot - tällä inhalla iällä, - katovalla kannikalla. - Kauas kuuluvi sanoma, - ulos viestit vierähtävät - Väinämöisen laulannasta, - urohon osoannasta. - Viestit vierähti suvehen, - sai sanomat Pohjolahan. - Olipa nuori Joukahainen, - laiha poika lappalainen. - Se kävi kylässä kerran; - kuuli kummia sanoja, - lauluja laeltavaksi, - parempia pantavaksi - noilla Väinölän ahoilla, - Kalevalan kankahilla, - kuin mitä itseki tiesi, - oli oppinut isolta. - Tuo tuosta kovin pahastui, - kaiken aikansa kaehti - Väinämöistä laulajaksi - paremmaksi itseänsä. - Jo tuli emonsa luoksi, - luoksi valtavanhempansa. - Lähteäksensä käkesi, - tullaksensa toivotteli - noille Väinölän tuville - kera Väinön voitteloille. - Iso kielti poikoansa, - iso kielti, emo epäsi - lähtemästä Väinölähän - kera Väinön voitteloille: - "Siellä silma lauletahan, - lauletahan, lausitahan - suin lumehen, päin vitihin, - kourin ilmahan kovahan, - käsin kääntymättömäksi, - jaloin liikkumattomaksi." - Sanoi nuori Joukahainen: - "Hyväpä isoni tieto, - emoni sitäi parempi, - oma tietoni ylinnä. - Jos tahon tasalle panna, - miesten verroille vetäitä, - itse laulan laulajani, - sanelen sanelijani: - laulan laulajan parahan - pahimmaksi laulajaksi, - jalkahan kiviset kengät, - puksut puiset lantehille, - kiviriipan rinnan päälle, - kiviharkon hartioille, - kivihintahat kätehen, - päähän paatisen kypärän." - Siitä läksi, ei totellut. - Otti ruunansa omansa, - jonka turpa tulta iski, - säkeniä säärivarret; - valjasti tulisen ruunan - korjan kultaisen etehen. - Itse istuvi rekehen, - kohennaikse korjahansa, - iski virkkua vitsalla, - heitti helmiruoskasella. - Läksi virkku vieremähän, - hevonen helettämähän. - Ajoa suhuttelevi. - Ajoi päivän, ajoi toisen, - ajoi kohta kolmannenki. - Jo päivänä kolmantena - päätyi Väinölän ahoille, - Kalevalan kankahille. - Vaka vanha Väinämöinen, - tietäjä iän-ikuinen, - oli teittensä ajaja, - matkojensa mittelijä - noilla Väinölän ahoilla, - Kalevalan kankahilla. - Tuli nuori Joukahainen, - ajoi tiellä vastatusten: - tarttui aisa aisan päähän, - rahe rahkehen takistui, - länget puuttui länkilöihin, - vemmel vempelen nenähän. - Siitä siinä seisotahan, - seisotahan, mietitähän... - vesi vuoti vempelestä, - usva aisoista usisi. - Kysyi vanha Väinämöinen: - "Kuit' olet sinä sukua, - kun tulit tuhmasti etehen, - vastahan varattomasti? - Säret länget länkäpuiset, - vesapuiset vempelehet, - korjani pilastehiksi, - rämäksi re'en retukan!" - Silloin nuori Joukahainen - sanan virkkoi, noin nimesi: - "Mie olen nuori Joukahainen. - Vaan sano oma sukusi: - kuit' olet sinä sukua, - kuta, kurja, joukkioa?" - Vaka vanha Väinämöinen - jo tuossa nimittelihe. - Sai siitä sanoneheksi: - "Kun liet nuori Joukahainen, - veäite syrjähän vähäisen! - Sie olet nuorempi minua." - Silloin nuori Joukahainen - sanan virkkoi, noin nimesi: - "Vähä on miehen nuoruuesta, - nuoruuesta, vanhuuesta! - Kumpi on tieolta parempi, - muistannalta mahtavampi, - sep' on tiellä seisokahan, - toinen tieltä siirtykähän. - Lienet vanha Väinämöinen, - laulaja iän-ikuinen, - ruvetkamme laulamahan, - saakamme sanelemahan, - mies on miestä oppimahan, - toinen toista voittamahan!" - Vaka vanha Väinämöinen - sanan virkkoi, noin nimesi: - "Mitäpä minusta onpi - laulajaksi, taitajaksi! - Ain' olen aikani elellyt - näillä yksillä ahoilla, - kotipellon pientarilla - kuunnellut kotikäkeä. - Vaan kuitenki kaikitenki - sano korvin kuullakseni: - mitä sie enintä tieät, - yli muien ymmärtelet?" - Sanoi nuori Joukahainen: - "Tieänpä minä jotaki! - Sen on tieän selvällehen, - tajuelen tarkoillehen: - reppänä on liki lakea, - liki lieska kiukoata. - "Hyvä on hylkehen eleä, - ve'en koiran viehkuroia: - luotansa lohia syöpi, - sivultansa siikasia. - "Siiall' on sileät pellot, - lohella laki tasainen. - Hauki hallalla kutevi, - kuolasuu kovalla säällä. - Ahven arka, kyrmyniska - sykysyt syvillä uipi, - kesät kuivilla kutevi, - rantasilla rapsehtivi. - "Kun ei tuosta kyllin liene, - vielä tieän muunki tieon, - arvoan yhen asian: - pohjola porolla kynti, - etelä emähevolla, - takalappi tarvahalla. - Tieän puut Pisan mäellä, - hongat Hornan kalliolla: - pitkät on puut Pisan mäellä, - hongat Hornan kalliolla. - "Kolme on koskea kovoa, - kolme järveä jaloa, - kolme vuorta korkeata - tämän ilman kannen alla: - Hämehess' on Hälläpyörä, - Kaatrakoski Karjalassa; - ei ole Vuoksen voittanutta, - yli käynyttä Imatran." - Sanoi vanha Väinämöinen: - "Lapsen tieto, naisen muisti, - ei ole partasuun urohon - eikä miehen naisekkahan! - Sano syntyjä syviä, - asioita ainoisia!" - Se on nuori Joukahainen - sanan virkkoi, noin nimesi: - "Tieän mä tiaisen synnyn, - tieän linnuksi tiaisen, - kyyn viherän käärmeheksi, - kiiskisen ve'en kalaksi. - Rauan tieän raukeaksi, - mustan mullan muikeaksi, - varin veen on vaikeaksi, - tulen polttaman pahaksi. - "Vesi on vanhin voitehista, - kosken kuohu katsehista, - itse Luoja loitsijoista, - Jumala parantajista. - "Vuoresta on vetosen synty, - tulen synty taivosesta, - alku rauan ruostehesta, - vasken kanta kalliosta. - "Mätäs on märkä maita vanhin, - paju puita ensimäinen, - hongan juuri huonehia, - paatonen patarania." - Vaka vanha Väinämöinen - itse tuon sanoiksi virkki: - "Muistatko mitä enemmin, - vain jo loppuivat lorusi?" - Sanoi nuori Joukahainen: - "Muistan vieläki vähäisen! - Muistanpa ajan mokoman, - kun olin merta kyntämässä, - meren kolkot kuokkimassa, - kalahauat kaivamassa, - syänveet syventämässä, - lampiveet on laskemassa, - mäet mylleröittämässä, - louhet luomassa kokohon. - "Viel' olin miesnä kuuentena, - seitsemäntenä urosna - tätä maata saataessa, - ilmoa suettaessa, - ilman pieltä pistämässä, - taivon kaarta kantamassa, - kuuhutta kulettamassa, - aurinkoa auttamassa, - otavaa ojentamassa, - taivoa tähittämässä." - Sanoi vanha Väinämöinen: - "Sen varsin valehtelitki! - Ei sinua silloin nähty, - kun on merta kynnettihin, - meren kolkot kuokittihin, - kalahauat kaivettihin, - syänveet syvennettihin, - lampiveet on laskettihin, - mäet mylleröitettihin, - louhet luotihin kokohon. - "Eikä lie sinua nähty, - ei lie nähty eikä kuultu - tätä maata saataessa, - ilmoa suettaessa, - ilman pieltä pistettäissä, - taivon kaarta kannettaissa, - kuuhutta kuletettaissa, - aurinkoa autettaissa, - otavaa ojennettaissa, - taivoa tähitettäissä." - Se on nuori Joukahainen - tuosta tuon sanoiksi virkki: - "Kun ei lie minulla mieltä, - kysyn mieltä miekaltani. - Oi on vanha Väinämöinen, - laulaja laveasuinen! - Lähe miekan mittelöhön, - käypä kalvan katselohon!" - Sanoi vanha Väinämöinen: - "En noita pahoin pelänne - miekkojasi, mieliäsi, - tuuriasi, tuumiasi. - Vaan kuitenki kaikitenki - lähe en miekan mittelöhön - sinun kanssasi, katala, - kerallasi, kehno raukka." - Siinä nuori Joukahainen - murti suuta, väänti päätä, - murti mustoa haventa. - Itse tuon sanoiksi virkki: - "Ken ei käy miekan mittelöhön, - lähe ei kalvan katselohon, - sen minä siaksi laulan, - alakärsäksi asetan. - Panen semmoiset urohot - sen sikäli, tuon täkäli, - sorran sontatunkiohon, - läävän nurkkahan nutistan." - Siitä suuttui Väinämöinen, - siitä suuttui ja häpesi. - Itse loihe laulamahan, - sai itse sanelemahan: - ei ole laulut lasten laulut, - lasten laulut, naisten naurut, - ne on partasuun urohon, - joit' ei laula kaikki lapset - eikä pojat puoletkana, - kolmannetkana kosijat - tällä inhalla iällä, - katovalla kannikalla. +Vaka vanha Väinämöinen +elelevi aikojansa +noilla Väinölän ahoilla, +Kalevalan kankahilla. +Laulelevi virsiänsä, +laulelevi, taitelevi. +Lauloi päivät pääksytysten, +yhytysten yöt saneli +muinaisia muisteloita, +noita syntyjä syviä, +joit' ei laula kaikki lapset, +ymmärrä yhet urohot +tällä inhalla iällä, +katovalla kannikalla. +Kauas kuuluvi sanoma, +ulos viestit vierähtävät +Väinämöisen laulannasta, +urohon osoannasta. +Viestit vierähti suvehen, +sai sanomat Pohjolahan. +Olipa nuori Joukahainen, +laiha poika lappalainen. +Se kävi kylässä kerran; +kuuli kummia sanoja, +lauluja laeltavaksi, +parempia pantavaksi +noilla Väinölän ahoilla, +Kalevalan kankahilla, +kuin mitä itseki tiesi, +oli oppinut isolta. +Tuo tuosta kovin pahastui, +kaiken aikansa kaehti +Väinämöistä laulajaksi +paremmaksi itseänsä. +Jo tuli emonsa luoksi, +luoksi valtavanhempansa. +Lähteäksensä käkesi, +tullaksensa toivotteli +noille Väinölän tuville +kera Väinön voitteloille. +Iso kielti poikoansa, +iso kielti, emo epäsi +lähtemästä Väinölähän +kera Väinön voitteloille: +"Siellä silma lauletahan, +lauletahan, lausitahan +suin lumehen, päin vitihin, +kourin ilmahan kovahan, +käsin kääntymättömäksi, +jaloin liikkumattomaksi." +Sanoi nuori Joukahainen: +"Hyväpä isoni tieto, +emoni sitäi parempi, +oma tietoni ylinnä. +Jos tahon tasalle panna, +miesten verroille vetäitä, +itse laulan laulajani, +sanelen sanelijani: +laulan laulajan parahan +pahimmaksi laulajaksi, +jalkahan kiviset kengät, +puksut puiset lantehille, +kiviriipan rinnan päälle, +kiviharkon hartioille, +kivihintahat kätehen, +päähän paatisen kypärän." +Siitä läksi, ei totellut. +Otti ruunansa omansa, +jonka turpa tulta iski, +säkeniä säärivarret; +valjasti tulisen ruunan +korjan kultaisen etehen. +Itse istuvi rekehen, +kohennaikse korjahansa, +iski virkkua vitsalla, +heitti helmiruoskasella. +Läksi virkku vieremähän, +hevonen helettämähän. +Ajoa suhuttelevi. +Ajoi päivän, ajoi toisen, +ajoi kohta kolmannenki. +Jo päivänä kolmantena +päätyi Väinölän ahoille, +Kalevalan kankahille. +Vaka vanha Väinämöinen, +tietäjä iän-ikuinen, +oli teittensä ajaja, +matkojensa mittelijä +noilla Väinölän ahoilla, +Kalevalan kankahilla. +Tuli nuori Joukahainen, +ajoi tiellä vastatusten: +tarttui aisa aisan päähän, +rahe rahkehen takistui, +länget puuttui länkilöihin, +vemmel vempelen nenähän. +Siitä siinä seisotahan, +seisotahan, mietitähän... +vesi vuoti vempelestä, +usva aisoista usisi. +Kysyi vanha Väinämöinen: +"Kuit' olet sinä sukua, +kun tulit tuhmasti etehen, +vastahan varattomasti? +Säret länget länkäpuiset, +vesapuiset vempelehet, +korjani pilastehiksi, +rämäksi re'en retukan!" +Silloin nuori Joukahainen +sanan virkkoi, noin nimesi: +"Mie olen nuori Joukahainen. +Vaan sano oma sukusi: +kuit' olet sinä sukua, +kuta, kurja, joukkioa?" +Vaka vanha Väinämöinen +jo tuossa nimittelihe. +Sai siitä sanoneheksi: +"Kun liet nuori Joukahainen, +veäite syrjähän vähäisen! +Sie olet nuorempi minua." +Silloin nuori Joukahainen +sanan virkkoi, noin nimesi: +"Vähä on miehen nuoruuesta, +nuoruuesta, vanhuuesta! +Kumpi on tieolta parempi, +muistannalta mahtavampi, +sep' on tiellä seisokahan, +toinen tieltä siirtykähän. +Lienet vanha Väinämöinen, +laulaja iän-ikuinen, +ruvetkamme laulamahan, +saakamme sanelemahan, +mies on miestä oppimahan, +toinen toista voittamahan!" +Vaka vanha Väinämöinen +sanan virkkoi, noin nimesi: +"Mitäpä minusta onpi +laulajaksi, taitajaksi! +Ain' olen aikani elellyt +näillä yksillä ahoilla, +kotipellon pientarilla +kuunnellut kotikäkeä. +Vaan kuitenki kaikitenki +sano korvin kuullakseni: +mitä sie enintä tieät, +yli muien ymmärtelet?" +Sanoi nuori Joukahainen: +"Tieänpä minä jotaki! +Sen on tieän selvällehen, +tajuelen tarkoillehen: +reppänä on liki lakea, +liki lieska kiukoata. +"Hyvä on hylkehen eleä, +ve'en koiran viehkuroia: +luotansa lohia syöpi, +sivultansa siikasia. +"Siiall' on sileät pellot, +lohella laki tasainen. +Hauki hallalla kutevi, +kuolasuu kovalla säällä. +Ahven arka, kyrmyniska +sykysyt syvillä uipi, +kesät kuivilla kutevi, +rantasilla rapsehtivi. +"Kun ei tuosta kyllin liene, +vielä tieän muunki tieon, +arvoan yhen asian: +pohjola porolla kynti, +etelä emähevolla, +takalappi tarvahalla. +Tieän puut Pisan mäellä, +hongat Hornan kalliolla: +pitkät on puut Pisan mäellä, +hongat Hornan kalliolla. +"Kolme on koskea kovoa, +kolme järveä jaloa, +kolme vuorta korkeata +tämän ilman kannen alla: +Hämehess' on Hälläpyörä, +Kaatrakoski Karjalassa; +ei ole Vuoksen voittanutta, +yli käynyttä Imatran." +Sanoi vanha Väinämöinen: +"Lapsen tieto, naisen muisti, +ei ole partasuun urohon +eikä miehen naisekkahan! +Sano syntyjä syviä, +asioita ainoisia!" +Se on nuori Joukahainen +sanan virkkoi, noin nimesi: +"Tieän mä tiaisen synnyn, +tieän linnuksi tiaisen, +kyyn viherän käärmeheksi, +kiiskisen ve'en kalaksi. +Rauan tieän raukeaksi, +mustan mullan muikeaksi, +varin veen on vaikeaksi, +tulen polttaman pahaksi. +"Vesi on vanhin voitehista, +kosken kuohu katsehista, +itse Luoja loitsijoista, +Jumala parantajista. +"Vuoresta on vetosen synty, +tulen synty taivosesta, +alku rauan ruostehesta, +vasken kanta kalliosta. +"Mätäs on märkä maita vanhin, +paju puita ensimäinen, +hongan juuri huonehia, +paatonen patarania." +Vaka vanha Väinämöinen +itse tuon sanoiksi virkki: +"Muistatko mitä enemmin, +vain jo loppuivat lorusi?" +Sanoi nuori Joukahainen: +"Muistan vieläki vähäisen! +Muistanpa ajan mokoman, +kun olin merta kyntämässä, +meren kolkot kuokkimassa, +kalahauat kaivamassa, +syänveet syventämässä, +lampiveet on laskemassa, +mäet mylleröittämässä, +louhet luomassa kokohon. +"Viel' olin miesnä kuuentena, +seitsemäntenä urosna +tätä maata saataessa, +ilmoa suettaessa, +ilman pieltä pistämässä, +taivon kaarta kantamassa, +kuuhutta kulettamassa, +aurinkoa auttamassa, +otavaa ojentamassa, +taivoa tähittämässä." +Sanoi vanha Väinämöinen: +"Sen varsin valehtelitki! +Ei sinua silloin nähty, +kun on merta kynnettihin, +meren kolkot kuokittihin, +kalahauat kaivettihin, +syänveet syvennettihin, +lampiveet on laskettihin, +mäet mylleröitettihin, +louhet luotihin kokohon. +"Eikä lie sinua nähty, +ei lie nähty eikä kuultu +tätä maata saataessa, +ilmoa suettaessa, +ilman pieltä pistettäissä, +taivon kaarta kannettaissa, +kuuhutta kuletettaissa, +aurinkoa autettaissa, +otavaa ojennettaissa, +taivoa tähitettäissä." +Se on nuori Joukahainen +tuosta tuon sanoiksi virkki: +"Kun ei lie minulla mieltä, +kysyn mieltä miekaltani. +Oi on vanha Väinämöinen, +laulaja laveasuinen! +Lähe miekan mittelöhön, +käypä kalvan katselohon!" +Sanoi vanha Väinämöinen: +"En noita pahoin pelänne +miekkojasi, mieliäsi, +tuuriasi, tuumiasi. +Vaan kuitenki kaikitenki +lähe en miekan mittelöhön +sinun kanssasi, katala, +kerallasi, kehno raukka." +Siinä nuori Joukahainen +murti suuta, väänti päätä, +murti mustoa haventa. +Itse tuon sanoiksi virkki: +"Ken ei käy miekan mittelöhön, +lähe ei kalvan katselohon, +sen minä siaksi laulan, +alakärsäksi asetan. +Panen semmoiset urohot +sen sikäli, tuon täkäli, +sorran sontatunkiohon, +läävän nurkkahan nutistan." +Siitä suuttui Väinämöinen, +siitä suuttui ja häpesi. +Itse loihe laulamahan, +sai itse sanelemahan: +ei ole laulut lasten laulut, +lasten laulut, naisten naurut, +ne on partasuun urohon, +joit' ei laula kaikki lapset +eikä pojat puoletkana, +kolmannetkana kosijat +tällä inhalla iällä, +katovalla kannikalla. - Lauloi vanha Väinämöinen: - järvet läikkyi, maa järisi, - vuoret vaskiset vapisi, - paaet vahvat paukahteli, - kalliot kaheksi lenti, - kivet rannoilla rakoili. - Lauloi nuoren Joukahaisen: - vesat lauloi vempelehen, - pajupehkon länkilöihin, - raiat rahkehen nenähän. - Lauloi korjan kultalaian: - lauloi lampihin haoiksi; - lauloi ruoskan helmiletkun - meren rantaruokosiksi; - lauloi laukkipään hevosen - kosken rannalle kiviksi. - Lauloi miekan kultakahvan - salamoiksi taivahalle, - siitä jousen kirjavarren - kaariksi vesien päälle, - siitä nuolensa sulitut - havukoiksi kiitäviksi, - siitä koiran koukkuleuan, - sen on maahan maakiviksi. - Lakin lauloi miehen päästä - pilven pystypää kokaksi; - lauloi kintahat käestä - umpilammin lumpehiksi, - siitä haljakan sinisen - hattaroiksi taivahalle, - vyöltä ussakan utuisen - halki taivahan tähiksi. - Itsen lauloi Joukahaisen: - lauloi suohon suonivöistä, - niittyhyn nivuslihoista, - kankahasen kainaloista. - Jo nyt nuori Joukahainen - jopa tiesi jotta tunsi: - tiesi tielle tullehensa, - matkallen osannehensa - voittelohon, laulelohon - kera vanhan Väinämöisen. - Jaksoitteli jalkoansa: - eipä jaksa jalka nousta; - toki toistakin yritti: - siin' oli kivinen kenkä. - Siitä nuoren Joukahaisen - jopa tuskaksi tulevi, - läylemmäksi lankeavi. - Sanan virkkoi, noin nimesi: - "Oi on viisas Väinämöinen, - tietäjä iän-ikuinen! - Pyörrytä pyhät sanasi, - peräytä lausehesi! - Päästä tästä pälkähästä, - tästä seikasta selitä! - Panenpa parahan makson, - annan lunnahat lujimmat." - Sanoi vanha Väinämöinen: - "Niin mitä minullen annat, - jos pyörrän pyhät sanani, - peräytän lauseheni, - päästän siitä pälkähästä, - siitä seikasta selitän?" - Sanoi nuori Joukahainen: - "Onp' on mulla kaarta kaksi, - jousta kaksi kaunokaista; - yks' on lyömähän riveä, - toinen tarkka ammunnalle. - Ota niistä jompikumpi!" - Sanoi vanha Väinämöinen: - "Huoli en, hurja, jousistasi, - en, katala, kaaristasi! - On noita itselläniki - joka seinä seisoteltu, - joka vaarnanen varottu: - miehittä metsässä käyvät, - urohitta ulkotöillä." - Lauloi nuoren Joukahaisen, - lauloi siitäki syvemmä. - Sanoi nuori Joukahainen: - "Onp' on mulla purtta kaksi, - kaksi kaunoista venoa; - yks' on kiistassa kepeä, - toinen paljo kannattava. - Ota niistä jompikumpi!" - Sanoi vanha Väinämöinen: - "Enp' on huoli pursistasi, - venehistäsi valita! - On noita itselläniki - joka tela tempaeltu, - joka lahtema laottu, - mikä tuulella tukeva, - mikä vastasään menijä." - Lauloi nuoren Joukahaisen, - lauloi siitäki syvemmä. - Sanoi nuori Joukahainen: - "On mulla oritta kaksi, - kaksi kaunoista hepoa; - yks' on juoksulle jalompi, - toinen raisu rahkehille. - Ota niistä jompikumpi!" - Sanoi vanha Väinämöinen: - "En huoli hevosiasi, - sure en sukkajalkojasi! - On noita itselläniki - joka soimi solmieltu, - joka tanhua taluttu: - vesi selvä selkäluilla, - rasvalampi lautasilla." - Lauloi nuoren Joukahaisen, - lauloi siitäki syvemmä. - Sanoi nuori Joukahainen: - "Oi on vanha Väinämöinen! - Pyörrytä pyhät sanasi, - peräytä lausehesi! - Annan kultia kypärin, - hope'ita huovan täyen, - isoni soasta saamat, - taluttamat tappelosta." - Sanoi vanha Väinämöinen: - "En huoli hope'itasi, - kysy en, kurja, kultiasi! - On noita itselläniki - joka aitta ahtaeltu, - joka vakkanen varottu: - ne on kullat kuun-ikuiset, - päivän-polviset hopeat." - Lauloi nuoren Joukahaisen, - lauloi siitäki syvemmä. - Sanoi nuori Joukahainen: - "Oi on vanha Väinämöinen! - Päästä tästä pälkähästä, - tästä seikasta selitä! - Annan aumani kotoiset, - heitän hietapeltoseni - oman pääni päästimeksi, - itseni lunastimeksi." - Sanoi vanha Väinämöinen: - "En halaja aumojasi, - herjä, hietapeltojasi! - On noita itselläniki, - peltoja joka perällä, - aumoja joka aholla. - Omat on paremmat pellot, - omat aumat armahammat." - Lauloi nuoren Joukahaisen, - lauloi ainakin alemma. - Siitä nuori Joukahainen - toki viimein tuskautui, - kun oli leuan liettehessä, - parran paikassa pahassa, - suun on suossa, sammalissa, - hampahin haon perässä. - Sanoi nuori Joukahainen: - "Oi on viisas Väinämöinen, - tietäjä iän-ikuinen! - Laula jo laulusi takaisin, - heitä vielä heikko henki, - laske täältä pois minua! - Virta jo jalkoa vetävi, - hiekka silmiä hiovi. - "Kun pyörrät pyhät sanasi, - luovuttelet luottehesi, - annan Aino siskoseni, - lainoan emoni lapsen - sulle pirtin pyyhkijäksi, - lattian lakaisijaksi, - hulikkojen huuhtojaksi, - vaippojen viruttajaksi, - kutojaksi kultavaipan, - mesileivän leipojaksi." - Siitä vanha Väinämöinen - ihastui ikihyväksi, - kun sai neion Joukahaisen - vanhan päivänsä varaksi. - Istuiksen ilokivelle, - laulupaaelle paneikse. - Lauloi kotvan, lauloi toisen, - lauloi kotvan kolmannenki: - pyörti pois pyhät sanansa, - perin laski lausehensa. - Pääsi nuori Joukahainen, - pääsi leuan liettehestä, - parran paikasta pahasta, - hevonen kosken kivestä, - reki rannalta haosta, - ruoska rannan ruokosesta. - Kohoeli korjahansa, - reutoihe rekosehensa; - läksi mielellä pahalla, - syämellä synkeällä - luoksi armahan emonsa, - tykö valtavanhempansa. - Ajoa karittelevi. - Ajoi kummasti kotihin: - rikki riihe'en rekensä, - aisat poikki portahasen. - Alkoi äiti arvaella, - isonen sanan sanovi: - "Suottapa rikoit rekesi, - tahallasi aisan taitoit! - Mitäpä kummasti kuletki, - tulet tuhmasti kotihin?" - Tuossa nuori Joukahainen - itkeä vetistelevi - alla päin, pahoilla mielin, - kaiken kallella kypärin - sekä huulin hyypynyisin, - nenän suulle langennuisen. - Emo ennätti kysyä, - vaivan nähnyt vaaitella: - "Mitä itket, poikueni, - nuorna saamani, nureksit, - olet huulin hyypynyisin, - nenän suulle langennuisen?" - Sanoi nuori Joukahainen: - "Oi on maammo, kantajani! - Jo on syytä syntynynnä, - taikoja tapahtununna, - syytä kyllin itkeäni, - taikoja nureksiani! - Tuot' itken tämän ikäni, - puhki polveni murehin: - annoin Aino siskoseni, - lupasin emoni lapsen - Väinämöiselle varaksi, - laulajalle puolisoksi, - turvaksi tutisevalle, - suojaksi sopenkululle." - Emo kahta kämmentänsä - hykersi molempiansa; - sanan virkkoi, noin nimesi: - "Elä itke, poikueni! - Ei ole itkettäviä, - suuresti surettavia: - tuota toivoin tuon ikäni, - puhki polveni halasin - sukuhuni suurta miestä, - rotuhuni rohkeata, - vävykseni Väinämöistä, - laulajata langokseni." - Sisar nuoren Joukahaisen - itse itkullen apeutui. - Itki päivän, itki toisen - poikkipuolin portahalla; - itki suuresta surusta, - apeasta miel'alasta. - Sai emo sanelemahan: - "Mitä itket, Ainoseni, - kun olet saava suuren sulhon, - miehen korkean kotihin - ikkunoillen istujaksi, - lautsoille lavertajaksi?" - Tuon tytär sanoiksi virkki: - "Oi emoni, kantajani! - Itkenpä minä jotaki: - itken kassan kauneutta, - tukan nuoren tuuheutta, - hivuksien hienoutta, - jos ne piennä peitetähän, - katetahan kasvavana. - "Tuotapa ikäni itken, - tuota päivän armautta, - suloutta kuun komean, - ihanuutta ilman kaiken, - jos oisi nuorna jättäminen, - lapsena unohtaminen - veikon veistotanterille, - ison ikkunan aloille." - Sanovi emo tytölle, - lausui vanhin lapsellensa: - "Mene, huima, huolinesi, - epäkelpo, itkuinesi! - Ei ole syytä synkistyä, - aihetta apeutua. - Paistavi Jumalan päivä - muuallaki maailmassa, - ei isosi ikkunoilla, - veikkosi veräjän suulla. - Myös on marjoja mäellä, - ahomailla mansikoita - poimia sinun poloisen - ilmassa etempänäki, - ei aina ison ahoilla, - veikon viertokankahilla." +Lauloi vanha Väinämöinen: +järvet läikkyi, maa järisi, +vuoret vaskiset vapisi, +paaet vahvat paukahteli, +kalliot kaheksi lenti, +kivet rannoilla rakoili. +Lauloi nuoren Joukahaisen: +vesat lauloi vempelehen, +pajupehkon länkilöihin, +raiat rahkehen nenähän. +Lauloi korjan kultalaian: +lauloi lampihin haoiksi; +lauloi ruoskan helmiletkun +meren rantaruokosiksi; +lauloi laukkipään hevosen +kosken rannalle kiviksi. +Lauloi miekan kultakahvan +salamoiksi taivahalle, +siitä jousen kirjavarren +kaariksi vesien päälle, +siitä nuolensa sulitut +havukoiksi kiitäviksi, +siitä koiran koukkuleuan, +sen on maahan maakiviksi. +Lakin lauloi miehen päästä +pilven pystypää kokaksi; +lauloi kintahat käestä +umpilammin lumpehiksi, +siitä haljakan sinisen +hattaroiksi taivahalle, +vyöltä ussakan utuisen +halki taivahan tähiksi. +Itsen lauloi Joukahaisen: +lauloi suohon suonivöistä, +niittyhyn nivuslihoista, +kankahasen kainaloista. +Jo nyt nuori Joukahainen +jopa tiesi jotta tunsi: +tiesi tielle tullehensa, +matkallen osannehensa +voittelohon, laulelohon +kera vanhan Väinämöisen. +Jaksoitteli jalkoansa: +eipä jaksa jalka nousta; +toki toistakin yritti: +siin' oli kivinen kenkä. +Siitä nuoren Joukahaisen +jopa tuskaksi tulevi, +läylemmäksi lankeavi. +Sanan virkkoi, noin nimesi: +"Oi on viisas Väinämöinen, +tietäjä iän-ikuinen! +Pyörrytä pyhät sanasi, +peräytä lausehesi! +Päästä tästä pälkähästä, +tästä seikasta selitä! +Panenpa parahan makson, +annan lunnahat lujimmat." +Sanoi vanha Väinämöinen: +"Niin mitä minullen annat, +jos pyörrän pyhät sanani, +peräytän lauseheni, +päästän siitä pälkähästä, +siitä seikasta selitän?" +Sanoi nuori Joukahainen: +"Onp' on mulla kaarta kaksi, +jousta kaksi kaunokaista; +yks' on lyömähän riveä, +toinen tarkka ammunnalle. +Ota niistä jompikumpi!" +Sanoi vanha Väinämöinen: +"Huoli en, hurja, jousistasi, +en, katala, kaaristasi! +On noita itselläniki +joka seinä seisoteltu, +joka vaarnanen varottu: +miehittä metsässä käyvät, +urohitta ulkotöillä." +Lauloi nuoren Joukahaisen, +lauloi siitäki syvemmä. +Sanoi nuori Joukahainen: +"Onp' on mulla purtta kaksi, +kaksi kaunoista venoa; +yks' on kiistassa kepeä, +toinen paljo kannattava. +Ota niistä jompikumpi!" +Sanoi vanha Väinämöinen: +"Enp' on huoli pursistasi, +venehistäsi valita! +On noita itselläniki +joka tela tempaeltu, +joka lahtema laottu, +mikä tuulella tukeva, +mikä vastasään menijä." +Lauloi nuoren Joukahaisen, +lauloi siitäki syvemmä. +Sanoi nuori Joukahainen: +"On mulla oritta kaksi, +kaksi kaunoista hepoa; +yks' on juoksulle jalompi, +toinen raisu rahkehille. +Ota niistä jompikumpi!" +Sanoi vanha Väinämöinen: +"En huoli hevosiasi, +sure en sukkajalkojasi! +On noita itselläniki +joka soimi solmieltu, +joka tanhua taluttu: +vesi selvä selkäluilla, +rasvalampi lautasilla." +Lauloi nuoren Joukahaisen, +lauloi siitäki syvemmä. +Sanoi nuori Joukahainen: +"Oi on vanha Väinämöinen! +Pyörrytä pyhät sanasi, +peräytä lausehesi! +Annan kultia kypärin, +hope'ita huovan täyen, +isoni soasta saamat, +taluttamat tappelosta." +Sanoi vanha Väinämöinen: +"En huoli hope'itasi, +kysy en, kurja, kultiasi! +On noita itselläniki +joka aitta ahtaeltu, +joka vakkanen varottu: +ne on kullat kuun-ikuiset, +päivän-polviset hopeat." +Lauloi nuoren Joukahaisen, +lauloi siitäki syvemmä. +Sanoi nuori Joukahainen: +"Oi on vanha Väinämöinen! +Päästä tästä pälkähästä, +tästä seikasta selitä! +Annan aumani kotoiset, +heitän hietapeltoseni +oman pääni päästimeksi, +itseni lunastimeksi." +Sanoi vanha Väinämöinen: +"En halaja aumojasi, +herjä, hietapeltojasi! +On noita itselläniki, +peltoja joka perällä, +aumoja joka aholla. +Omat on paremmat pellot, +omat aumat armahammat." +Lauloi nuoren Joukahaisen, +lauloi ainakin alemma. +Siitä nuori Joukahainen +toki viimein tuskautui, +kun oli leuan liettehessä, +parran paikassa pahassa, +suun on suossa, sammalissa, +hampahin haon perässä. +Sanoi nuori Joukahainen: +"Oi on viisas Väinämöinen, +tietäjä iän-ikuinen! +Laula jo laulusi takaisin, +heitä vielä heikko henki, +laske täältä pois minua! +Virta jo jalkoa vetävi, +hiekka silmiä hiovi. +"Kun pyörrät pyhät sanasi, +luovuttelet luottehesi, +annan Aino siskoseni, +lainoan emoni lapsen +sulle pirtin pyyhkijäksi, +lattian lakaisijaksi, +hulikkojen huuhtojaksi, +vaippojen viruttajaksi, +kutojaksi kultavaipan, +mesileivän leipojaksi." +Siitä vanha Väinämöinen +ihastui ikihyväksi, +kun sai neion Joukahaisen +vanhan päivänsä varaksi. +Istuiksen ilokivelle, +laulupaaelle paneikse. +Lauloi kotvan, lauloi toisen, +lauloi kotvan kolmannenki: +pyörti pois pyhät sanansa, +perin laski lausehensa. +Pääsi nuori Joukahainen, +pääsi leuan liettehestä, +parran paikasta pahasta, +hevonen kosken kivestä, +reki rannalta haosta, +ruoska rannan ruokosesta. +Kohoeli korjahansa, +reutoihe rekosehensa; +läksi mielellä pahalla, +syämellä synkeällä +luoksi armahan emonsa, +tykö valtavanhempansa. +Ajoa karittelevi. +Ajoi kummasti kotihin: +rikki riihe'en rekensä, +aisat poikki portahasen. +Alkoi äiti arvaella, +isonen sanan sanovi: +"Suottapa rikoit rekesi, +tahallasi aisan taitoit! +Mitäpä kummasti kuletki, +tulet tuhmasti kotihin?" +Tuossa nuori Joukahainen +itkeä vetistelevi +alla päin, pahoilla mielin, +kaiken kallella kypärin +sekä huulin hyypynyisin, +nenän suulle langennuisen. +Emo ennätti kysyä, +vaivan nähnyt vaaitella: +"Mitä itket, poikueni, +nuorna saamani, nureksit, +olet huulin hyypynyisin, +nenän suulle langennuisen?" +Sanoi nuori Joukahainen: +"Oi on maammo, kantajani! +Jo on syytä syntynynnä, +taikoja tapahtununna, +syytä kyllin itkeäni, +taikoja nureksiani! +Tuot' itken tämän ikäni, +puhki polveni murehin: +annoin Aino siskoseni, +lupasin emoni lapsen +Väinämöiselle varaksi, +laulajalle puolisoksi, +turvaksi tutisevalle, +suojaksi sopenkululle." +Emo kahta kämmentänsä +hykersi molempiansa; +sanan virkkoi, noin nimesi: +"Elä itke, poikueni! +Ei ole itkettäviä, +suuresti surettavia: +tuota toivoin tuon ikäni, +puhki polveni halasin +sukuhuni suurta miestä, +rotuhuni rohkeata, +vävykseni Väinämöistä, +laulajata langokseni." +Sisar nuoren Joukahaisen +itse itkullen apeutui. +Itki päivän, itki toisen +poikkipuolin portahalla; +itki suuresta surusta, +apeasta miel'alasta. +Sai emo sanelemahan: +"Mitä itket, Ainoseni, +kun olet saava suuren sulhon, +miehen korkean kotihin +ikkunoillen istujaksi, +lautsoille lavertajaksi?" +Tuon tytär sanoiksi virkki: +"Oi emoni, kantajani! +Itkenpä minä jotaki: +itken kassan kauneutta, +tukan nuoren tuuheutta, +hivuksien hienoutta, +jos ne piennä peitetähän, +katetahan kasvavana. +"Tuotapa ikäni itken, +tuota päivän armautta, +suloutta kuun komean, +ihanuutta ilman kaiken, +jos oisi nuorna jättäminen, +lapsena unohtaminen +veikon veistotanterille, +ison ikkunan aloille." +Sanovi emo tytölle, +lausui vanhin lapsellensa: +"Mene, huima, huolinesi, +epäkelpo, itkuinesi! +Ei ole syytä synkistyä, +aihetta apeutua. +Paistavi Jumalan päivä +muuallaki maailmassa, +ei isosi ikkunoilla, +veikkosi veräjän suulla. +Myös on marjoja mäellä, +ahomailla mansikoita +poimia sinun poloisen +ilmassa etempänäki, +ei aina ison ahoilla, +veikon viertokankahilla." - Neljäs runo + Neljäs runo - Tuopa Aino, neito nuori, - sisar nuoren Joukahaisen, - läksi luutoa lehosta, - vastaksia varvikosta. - Taittoi vastan taatollensa, - toisen taittoi maammollensa, - kokoeli kolmannenki - verevälle veijollensa. - Jo astui kohin kotia, - lepikköä leuhautti. - Tuli vanha Väinämöinen; - näki neitosen lehossa, - hienohelman heinikössä. - Sanan virkkoi, noin nimesi: - "Eläpä muille, neiti nuori, - kuin minulle, neiti nuori, - kanna kaulanhelmilöitä, - rinnanristiä rakenna, - pane päätä palmikolle, - sio silkillä hivusta!" - Neiti tuon sanoiksi virkki: - "En sinulle enkä muille - kanna rinnanristilöitä, - päätä silkillä sitaise. - Huoli on haahen haljakoista, - vehnän viploista valita; - asun kaioissa sovissa, - kasvan leivän kannikoissa - tykönä hyvän isoni, - kanssa armahan emoni." - Riisti ristin rinnaltansa, - sormukset on sormestansa, - helmet kaulasta karisti, - punalangat päänsä päältä, - jätti maalle maan hyviksi, - lehtohon lehon hyviksi. - Meni itkien kotihin, - kallotellen kartanolle. - Iso istui ikkunalla, - kirvesvartta kirjoavi: - "Mitä itket, tyttö raukka, - tyttö raukka, neito nuori?" - "Onpa syytä itkeäni, - vaivoja valittoani! - Sitä itken, taattoseni, - sitä itken ja valitan: - kirpoi risti rinnaltani, - kaune vyöstäni karisi, - rinnalta hopearisti, - vaskilangat vyöni päästä." - Veljensä veräjän suulla - vemmelpuuta veistelevi: - "Mitä itket, sisko raukka, - sisko raukka, neito nuori?" - "Onpa syytä itkeäni, - vaivoja valittoani! - Sitä itken, veikko rukka, - sitä itken ja valitan: - kirpoi sormus sormestani, - helmet kaulasta katosi, - kullansormus sormestani, - kaulasta hopeahelmet." - Sisko sillan korvasella - vyötä kullaista kutovi: - "Mitä itket, sisko raukka, - sisko raukka, neito nuori?" - "Onpa syytä itkijällä, - vaivoja vetistäjällä! - Sitä itken, sisko rukka, - sitä itken ja valitan: - kirpoi kullat kulmiltani, - hopeat hivuksiltani, - sinisilkit silmiltäni, - punanauhat pääni päältä." - Emo aitan portahalla - kuoretta kokoelevi: - "Mitä itket, tytti raukka, - tyttö raukka, neito nuori?" +Tuopa Aino, neito nuori, +sisar nuoren Joukahaisen, +läksi luutoa lehosta, +vastaksia varvikosta. +Taittoi vastan taatollensa, +toisen taittoi maammollensa, +kokoeli kolmannenki +verevälle veijollensa. +Jo astui kohin kotia, +lepikköä leuhautti. +Tuli vanha Väinämöinen; +näki neitosen lehossa, +hienohelman heinikössä. +Sanan virkkoi, noin nimesi: +"Eläpä muille, neiti nuori, +kuin minulle, neiti nuori, +kanna kaulanhelmilöitä, +rinnanristiä rakenna, +pane päätä palmikolle, +sio silkillä hivusta!" +Neiti tuon sanoiksi virkki: +"En sinulle enkä muille +kanna rinnanristilöitä, +päätä silkillä sitaise. +Huoli on haahen haljakoista, +vehnän viploista valita; +asun kaioissa sovissa, +kasvan leivän kannikoissa +tykönä hyvän isoni, +kanssa armahan emoni." +Riisti ristin rinnaltansa, +sormukset on sormestansa, +helmet kaulasta karisti, +punalangat päänsä päältä, +jätti maalle maan hyviksi, +lehtohon lehon hyviksi. +Meni itkien kotihin, +kallotellen kartanolle. +Iso istui ikkunalla, +kirvesvartta kirjoavi: +"Mitä itket, tyttö raukka, +tyttö raukka, neito nuori?" +"Onpa syytä itkeäni, +vaivoja valittoani! +Sitä itken, taattoseni, +sitä itken ja valitan: +kirpoi risti rinnaltani, +kaune vyöstäni karisi, +rinnalta hopearisti, +vaskilangat vyöni päästä." +Veljensä veräjän suulla +vemmelpuuta veistelevi: +"Mitä itket, sisko raukka, +sisko raukka, neito nuori?" +"Onpa syytä itkeäni, +vaivoja valittoani! +Sitä itken, veikko rukka, +sitä itken ja valitan: +kirpoi sormus sormestani, +helmet kaulasta katosi, +kullansormus sormestani, +kaulasta hopeahelmet." +Sisko sillan korvasella +vyötä kullaista kutovi: +"Mitä itket, sisko raukka, +sisko raukka, neito nuori?" +"Onpa syytä itkijällä, +vaivoja vetistäjällä! +Sitä itken, sisko rukka, +sitä itken ja valitan: +kirpoi kullat kulmiltani, +hopeat hivuksiltani, +sinisilkit silmiltäni, +punanauhat pääni päältä." +Emo aitan portahalla +kuoretta kokoelevi: +"Mitä itket, tytti raukka, +tyttö raukka, neito nuori?" - "Oi on maammo, kantajani, - oi emo, imettäjäni! - Onp' on syitä synke'itä, - apeita ani pahoja! - Sitä itken, äiti rukka, - sitä, maammoni, valitan: - läksin luutoa lehosta, - vastanpäitä varvikosta. - Taitoin vastan taatolleni, - toisen taitoin maammolleni, - kokoelin kolmannenki - verevälle veijolleni. - Aloin astua kotihin; - astuinpa läpi ahosta: - Osmoinen orosta virkkoi, - Kalevainen kaskesmaalta: - 'Eläpä muille, neiti rukka, - kuin minulle, neiti rukka, - kanna kaulanhelmilöitä, - rinnanristiä rakenna, - pane päätä palmikolle, - sio silkillä hivusta!' - "Riistin ristin rinnaltani, - helmet kaulasta karistin, - sinilangat silmiltäni, - punalangat pääni päältä, - heitin maalle maan hyviksi, - lehtohon lehon hyviksi. - Itse tuon sanoiksi virkin: - 'En sinulle enkä muille - kanna rinnanristiäni, - päätä silkillä sitaise. - Huoli en haahen haljakoista, - vehnän viploista valita; - asun kaioissa sovissa, - kasvan leivän kannikoissa - tykönä hyvän isoni, - kanssa armahan emoni.'" - Emo tuon sanoiksi virkki, - lausui vanhin lapsellensa: - "Elä itke, tyttäreni, - nuorna saamani, nureksi! - Syö vuosi suloa voita: - tulet muita vuolahampi; - toinen syö sianlihoa: - tulet muita sirkeämpi; - kolmas kuorekokkaroita: - tulet muita kaunihimpi. - Astu aittahan mäelle - - aukaise parahin aitta - ! - Siell' on arkku arkun päällä, - lipas lippahan lomassa. - Aukaise parahin arkku, - kansi kirjo kimmahuta: - siin' on kuusi kultavyötä, - seitsemän sinihamoista. - Ne on Kuuttaren kutomat, - Päivättären päättelemät. - "Ennen neinnä ollessani, - impenä eläessäni - läksin marjahan metsälle, - alle vaaran vaapukkahan. - Kuulin Kuuttaren kutovan, - Päivättären kehreävän - sinisen salon sivulla, - lehon lemmen liepehellä. - "Minä luoksi luontelime, - likelle lähentelime. - Aloinpa anella noita, - itse virkin ja sanelin: - 'Anna, Kuutar, kultiasi, - Päivätär, hope'itasi - tälle tyhjälle tytölle, - lapsellen anelijalle!' - "Antoi Kuutar kultiansa, - Päivätär hope'itansa. - Minä kullat kulmilleni, - päälleni hyvät hopeat! - Tulin kukkana kotihin, - ilona ison pihoille. - "Kannoin päivän, kannoin toisen. - Jo päivänä kolmantena - riisuin kullat kulmiltani, - päältäni hyvät hopeat, - vein ne aittahan mäelle, - panin arkun kannen alle: - siit' on asti siellä ollut - ajan kaiken katsomatta. - "Sio nyt silkit silmillesi, - kullat kulmille kohota, - kaulahan heleät helmet, - kullanristit rinnoillesi! - Pane paita palttinainen, - liitä liinan-aivinainen, - Hame verkainen vetäise, - senp' on päälle silkkivyöhyt, - sukat sulkkuiset koreat, - kautokengät kaunokaiset! - Pääsi kääri palmikolle, - silkkinauhoilla sitaise, - sormet kullansormuksihin, - käet kullankäärylöihin! - "Niin tulet tupahan tuolta, - astut aitasta sisälle - sukukuntasi suloksi, - koko heimon hempeäksi: - kulet kukkana kujilla, - vaapukkaisena vaellat, - ehompana entistäsi, - parempana muinaistasi." - Sen emo sanoiksi virkki, - senp' on lausui lapsellensa. - Ei tytär totellut tuota, - ei kuullut emon sanoja; - meni itkien pihalle, - kaihoellen kartanolle. - Sanovi sanalla tuolla, - lausui tuolla lausehella: - "Miten on mieli miekkoisien, - autuaallisten ajatus? - Niinp' on mieli miekkoisien, - autuaallisten ajatus, - kuin on vellova vetonen - eli aalto altahassa. - Mitenpä poloisten mieli, - kuten allien ajatus? - Niinpä on poloisten mieli, - niinpä allien ajatus, - kuin on hanki harjun alla, - vesi kaivossa syvässä. - "Usein nyt minun utuisen, - use'in, utuisen lapsen, - mieli kulkevi kulossa, - vesakoissa viehkuroivi, - nurmessa nuhaelevi, - pensahassa piehtaroivi; - mieli ei tervoa parempi, - syän ei syttä valkeampi. - "Parempi minun olisi, - parempi olisi ollut - syntymättä, kasvamatta, - suureksi sukeumatta - näille päiville pahoille, - ilmoille ilottomille. - Oisin kuollut kuusiöisnä, - kaonnut kaheksanöisnä, - oisi en paljoa pitänyt: - vaaksan palttinapaloa, - pikkaraisen pientaretta, - emon itkua vähäisen, - ison vieläki vähemmän, - veikon ei väheäkänä." - Itki päivän, itki toisen. - Sai emo kyselemähän: - "Mitä itket, impi rukka, - kuta, vaivainen, valitat?" - "Sitä itken, impi rukka, - kaiken aikani valitan, - kun annoit minun poloisen, - oman lapsesi lupasit, - käskit vanhalle varaksi, - ikäpuolelle iloksi, - turvaksi tutisevalle, - suojaksi sopenkululle. - Oisit ennen käskenynnä - alle aaltojen syvien - sisareksi siikasille, - veikoksi ve'en kaloille! - Parempi meressä olla, - alla aaltojen asua - sisarena siikasilla, - veikkona ve'en kaloilla, - kuin on vanhalla varana, - turvana tutisijalla, - sukkahansa suistujalla, - karahkahan kaatujalla." - Siitä astui aittamäelle, - astui aittahan sisälle. - Aukaisi parahan arkun, - kannen kirjo kimmahutti: - löysi kuusi kultavyötä, - seitsemän sinihametta; - ne on päällensä pukevi, - varrellensa valmistavi. - Pani kullat kulmillensa, - hopeat hivuksillensa, - sinisilkit silmillensä, - punalangat päänsä päälle. - Läksi siitä astumahan - ahon poikki, toisen pitkin; - vieri soita, vieri maita, - vieri synkkiä saloja. - Itse lauloi mennessänsä, - virkki vieriellessänsä: - "Syäntäni tuimelevi, - päätäni kivistelevi. - Eikä tuima tuimemmasti, - kipeämmästi kivistä, - jotta, koito, kuolisinki, - katkeaisinki, katala, - näiltä suurilta suruilta, - ape'ilta miel'aloilta. - "Jo oisi minulla aika - näiltä ilmoilta eritä, - aikani Manalle mennä, - ikä tulla Tuonelahan: - ei mua isoni itke, - ei emo pane pahaksi, - ei kastu sisaren kasvot, - veikon silmät vettä vuoa, - vaikka vierisin vetehen, - kaatuisin kalamerehen - alle aaltojen syvien, - päälle mustien murien." - Astui päivän, astui toisen, - päivänäpä kolmantena - ennätti meri etehen, - ruokoranta vastahansa: - tuohon yöhyt yllättävi, - pimeä piättelevi. - Siinä itki impi illan, - kaikerteli kaiken yötä - rannalla vesikivellä, - laajalla lahen perällä. - Aamulla ani varahin - katsoi tuonne niemen päähän: - kolme oli neittä niemen päässä ... - ne on merta kylpemässä! - Aino neiti neljänneksi, - vitsan varpa viienneksi! - Heitti paitansa pajulle, - hamehensa haapaselle, - sukkansa sulalle maalle, - kenkänsä vesikivelle, - helmet hietarantaselle, - sormukset somerikolle. - Kivi oli kirjava selällä, - paasi kullan paistavainen: - kiistasi kivellen uia, - tahtoi paaelle paeta. - Sitte sinne saatuansa - asetaiksen istumahan - kirjavaiselle kivelle, - paistavalle paaterelle: - kilahti kivi vetehen, - paasi pohjahan pakeni, - neitonen kiven keralla, - Aino paaen palleassa. - Siihenpä kana katosi, - siihen kuoli impi rukka. - Sanoi kerran kuollessansa, - virkki vielä vierressänsä: - "Menin merta kylpemähän, - sainp' on uimahan selälle; - sinne mä, kana, katosin, - lintu, kuolin liian surman: - elköhön minun isoni - sinä ilmoisna ikänä - vetäkö ve'en kaloja - tältä suurelta selältä! - "Läksin rannalle pesohon, - menin merta kylpemähän; - sinne mä, kana, katosin, - lintu, kuolin liian surman: - elköhön minun emoni - sinä ilmoisna ikänä - panko vettä taikinahan - laajalta kotilahelta! - "Läksin rannalle pesohon, - menin merta kylpemähän; - sinne mä, kana, katosin, - lintu, kuolin liian surman: - elköhönp' on veikkoseni - sinä ilmoisna ikänä - juottako sotaoritta - rannalta merelliseltä! - "Läksin rannalle pesohon, - menin merta kylpemähän; - sinne mä, kana, katosin, - lintu, kuolin liian surman: - elköhönp' on siskoseni - sinä ilmoisna ikänä - peskö tästä silmiänsä - kotilahen laiturilta! - Mikäli meren vesiä, - sikäli minun veriä; - mikäli meren kaloja, - sikäli minun lihoja; - mikä rannalla risuja, - se on kurjan kylkiluita; - mikä rannan heinäsiä, - se hivusta hierottua." - Se oli surma nuoren neien, - loppu kaunihin kanasen... - Kukas nyt sanan saatantahan, - kielikerran kerrontahan - neien kuuluhun kotihin, - kaunihisen kartanohon? - Karhu sanan saatantahan, - kielikerran kerrontahan! - Ei karhu sanoa saata: - lehmikarjahan katosi. - Kukas sanan saatantahan, - kielikerran kerrontahan - neien kuuluhun kotihin, - kaunihisen kartanohon? - Susi sanan saatantahan, - kielikerran kerrontahan! - Ei susi sanoa saata: - lammaskarjahan katosi. - Kukas sanan saatantahan, - kielikerran kerrontahan - neien kuuluhun kotihin, - kaunihisen kartanohon? - Repo sanan saatantahan, - kielikerran kerrontahan! - Ei repo sanoa saata: - hanhikarjahan katosi. - Kukas sanan saatantahan, - kielikerran kerrontahan - neien kuuluhun kotihin, - kaunihisen kartanohon? - Jänö sanan saatantahan, - kielikerran kerrontahan! - Jänis varman vastaeli: - "Sana ei miehe'en katoa!" - Läksi jänis juoksemahan, - pitkäkorva piippomahan, - vääräsääri vääntämähän, - ristisuu ripottamahan - neien kuuluhun kotihin, - kaunihisen kartanohon. - Juoksi saunan kynnykselle; - kyykistäikse kynnykselle: - sauna täynnä neitosia, - vasta käessä vastoavat: - "Saitko, kiero, keittimiksi, - paltsasilmä, paistimiksi, - isännällen iltaseksi, - emännällen eineheksi, - tyttären välipaloiksi, - pojan puolipäiväseksi?" - Jänis saattavi sanoa, - kehräsilmä kerskaella: - "Liepä lempo lähtenynnä - kattiloihin kiehumahan! - Läksin sanan saatantahan, - kielikerran kerrontahan: - jop' on kaunis kaatununna, - tinarinta riutununna, - sortunna hopeasolki, - vyö vaski valahtanunna: - mennyt lietohon merehen, - alle aavojen syvien, - sisareksi siikasille, - veikoksi ve'en kaloille." - Emo tuosta itkemähän, - kyynelvierus vieremähän. - Sai siitä sanelemahan, - vaivainen valittamahan: - "Elkätte, emot poloiset, - sinä ilmoisna ikänä - tuuitelko tyttäriä, - lapsianne liekutelko - vastoin mieltä miehelähän, - niinkuin mie, emo poloinen, - tuuittelin tyttöjäni, - kasvatin kanasiani!" - Emo itki, kyynel vieri: - vieri vetrehet vetensä - sinisistä silmistänsä - poloisille poskillensa. - Vieri kyynel, vieri toinen: - vieri vetrehet vetensä - poloisilta poskipäiltä - ripe'ille rinnoillensa. - Vieri kyynel, vieri toinen: - vieri vetrehet vetensä - ripe'iltä rinnoiltansa - hienoisille helmoillensa. - Vieri kyynel, vieri toinen: - vieri vetrehet vetensä - hienoisilta helmoiltansa - punasuille sukkasille. - Vieri kyynel, vieri toinen: - vieri vetrehet vetensä - punasuilta sukkasilta - kultakengän kautosille. - Vieri kyynel, vieri toinen: - vieri vetrehet vetensä - kultakengän kautosilta - maahan alle jalkojensa; - vieri maahan maan hyväksi, - vetehen ve'en hyväksi. - Ve'et maahan tultuansa - alkoivat jokena juosta: - kasvoipa jokea kolme - itkemistänsä vesistä, - läpi päänsä lähtemistä, - alta kulman kulkemista. - Kasvoipa joka jokehen - kolme koskea tulista, - joka kosken kuohumalle - kolme luotoa kohosi, - joka luo'on partahalle - kunnas kultainen yleni; - kunki kunnahan kukulle - kasvoi kolme koivahaista, - kunki koivun latvasehen - kolme kullaista käkeä. - Sai käköset kukkumahan. - Yksi kukkui: "lemmen, lemmen!" - Toinen kukkui: "sulhon, sulhon!" - Kolmas kukkui: "auvon, auvon!" - Kuka kukkui: "lemmen, lemmen!" - Sep' on kukkui kuuta kolme - lemmettömälle tytölle, - meressä makoavalle. - Kuka kukkui: "sulhon, sulhon!" - Sep' on kukkui kuusi kuuta - sulholle sulottomalle, - ikävissä istuvalle. - Kuka kukkui: "auvon, auvon!" - Se kukkui ikänsä kaiken - auvottomalle emolle, - iän päivät itkevälle. - Niin emo sanoiksi virkki - kuunnellessansa käkeä: - "Elköhön emo poloinen - kauan kuunnelko käkeä! - Kun käki kukahtelevi, - niin syän sykähtelevi, - itku silmähän tulevi, - ve'et poskille valuvi, - hereämmät herne-aarta, - paksummat pavun jyveä: - kyynärän ikä kuluvi, - vaaksan varsi vanhenevi, - koko ruumis runnahtavi - kuultua kevätkäkösen." +"Oi on maammo, kantajani, +oi emo, imettäjäni! +Onp' on syitä synke'itä, +apeita ani pahoja! +Sitä itken, äiti rukka, +sitä, maammoni, valitan: +läksin luutoa lehosta, +vastanpäitä varvikosta. +Taitoin vastan taatolleni, +toisen taitoin maammolleni, +kokoelin kolmannenki +verevälle veijolleni. +Aloin astua kotihin; +astuinpa läpi ahosta: +Osmoinen orosta virkkoi, +Kalevainen kaskesmaalta: +'Eläpä muille, neiti rukka, +kuin minulle, neiti rukka, +kanna kaulanhelmilöitä, +rinnanristiä rakenna, +pane päätä palmikolle, +sio silkillä hivusta!' +"Riistin ristin rinnaltani, +helmet kaulasta karistin, +sinilangat silmiltäni, +punalangat pääni päältä, +heitin maalle maan hyviksi, +lehtohon lehon hyviksi. +Itse tuon sanoiksi virkin: +'En sinulle enkä muille +kanna rinnanristiäni, +päätä silkillä sitaise. +Huoli en haahen haljakoista, +vehnän viploista valita; +asun kaioissa sovissa, +kasvan leivän kannikoissa +tykönä hyvän isoni, +kanssa armahan emoni.'" +Emo tuon sanoiksi virkki, +lausui vanhin lapsellensa: +"Elä itke, tyttäreni, +nuorna saamani, nureksi! +Syö vuosi suloa voita: +tulet muita vuolahampi; +toinen syö sianlihoa: +tulet muita sirkeämpi; +kolmas kuorekokkaroita: +tulet muita kaunihimpi. +Astu aittahan mäelle +- aukaise parahin aitta - ! +Siell' on arkku arkun päällä, +lipas lippahan lomassa. +Aukaise parahin arkku, +kansi kirjo kimmahuta: +siin' on kuusi kultavyötä, +seitsemän sinihamoista. +Ne on Kuuttaren kutomat, +Päivättären päättelemät. +"Ennen neinnä ollessani, +impenä eläessäni +läksin marjahan metsälle, +alle vaaran vaapukkahan. +Kuulin Kuuttaren kutovan, +Päivättären kehreävän +sinisen salon sivulla, +lehon lemmen liepehellä. +"Minä luoksi luontelime, +likelle lähentelime. +Aloinpa anella noita, +itse virkin ja sanelin: +'Anna, Kuutar, kultiasi, +Päivätär, hope'itasi +tälle tyhjälle tytölle, +lapsellen anelijalle!' +"Antoi Kuutar kultiansa, +Päivätär hope'itansa. +Minä kullat kulmilleni, +päälleni hyvät hopeat! +Tulin kukkana kotihin, +ilona ison pihoille. +"Kannoin päivän, kannoin toisen. +Jo päivänä kolmantena +riisuin kullat kulmiltani, +päältäni hyvät hopeat, +vein ne aittahan mäelle, +panin arkun kannen alle: +siit' on asti siellä ollut +ajan kaiken katsomatta. +"Sio nyt silkit silmillesi, +kullat kulmille kohota, +kaulahan heleät helmet, +kullanristit rinnoillesi! +Pane paita palttinainen, +liitä liinan-aivinainen, +Hame verkainen vetäise, +senp' on päälle silkkivyöhyt, +sukat sulkkuiset koreat, +kautokengät kaunokaiset! +Pääsi kääri palmikolle, +silkkinauhoilla sitaise, +sormet kullansormuksihin, +käet kullankäärylöihin! +"Niin tulet tupahan tuolta, +astut aitasta sisälle +sukukuntasi suloksi, +koko heimon hempeäksi: +kulet kukkana kujilla, +vaapukkaisena vaellat, +ehompana entistäsi, +parempana muinaistasi." +Sen emo sanoiksi virkki, +senp' on lausui lapsellensa. +Ei tytär totellut tuota, +ei kuullut emon sanoja; +meni itkien pihalle, +kaihoellen kartanolle. +Sanovi sanalla tuolla, +lausui tuolla lausehella: +"Miten on mieli miekkoisien, +autuaallisten ajatus? +Niinp' on mieli miekkoisien, +autuaallisten ajatus, +kuin on vellova vetonen +eli aalto altahassa. +Mitenpä poloisten mieli, +kuten allien ajatus? +Niinpä on poloisten mieli, +niinpä allien ajatus, +kuin on hanki harjun alla, +vesi kaivossa syvässä. +"Usein nyt minun utuisen, +use'in, utuisen lapsen, +mieli kulkevi kulossa, +vesakoissa viehkuroivi, +nurmessa nuhaelevi, +pensahassa piehtaroivi; +mieli ei tervoa parempi, +syän ei syttä valkeampi. +"Parempi minun olisi, +parempi olisi ollut +syntymättä, kasvamatta, +suureksi sukeumatta +näille päiville pahoille, +ilmoille ilottomille. +Oisin kuollut kuusiöisnä, +kaonnut kaheksanöisnä, +oisi en paljoa pitänyt: +vaaksan palttinapaloa, +pikkaraisen pientaretta, +emon itkua vähäisen, +ison vieläki vähemmän, +veikon ei väheäkänä." +Itki päivän, itki toisen. +Sai emo kyselemähän: +"Mitä itket, impi rukka, +kuta, vaivainen, valitat?" +"Sitä itken, impi rukka, +kaiken aikani valitan, +kun annoit minun poloisen, +oman lapsesi lupasit, +käskit vanhalle varaksi, +ikäpuolelle iloksi, +turvaksi tutisevalle, +suojaksi sopenkululle. +Oisit ennen käskenynnä +alle aaltojen syvien +sisareksi siikasille, +veikoksi ve'en kaloille! +Parempi meressä olla, +alla aaltojen asua +sisarena siikasilla, +veikkona ve'en kaloilla, +kuin on vanhalla varana, +turvana tutisijalla, +sukkahansa suistujalla, +karahkahan kaatujalla." +Siitä astui aittamäelle, +astui aittahan sisälle. +Aukaisi parahan arkun, +kannen kirjo kimmahutti: +löysi kuusi kultavyötä, +seitsemän sinihametta; +ne on päällensä pukevi, +varrellensa valmistavi. +Pani kullat kulmillensa, +hopeat hivuksillensa, +sinisilkit silmillensä, +punalangat päänsä päälle. +Läksi siitä astumahan +ahon poikki, toisen pitkin; +vieri soita, vieri maita, +vieri synkkiä saloja. +Itse lauloi mennessänsä, +virkki vieriellessänsä: +"Syäntäni tuimelevi, +päätäni kivistelevi. +Eikä tuima tuimemmasti, +kipeämmästi kivistä, +jotta, koito, kuolisinki, +katkeaisinki, katala, +näiltä suurilta suruilta, +ape'ilta miel'aloilta. +"Jo oisi minulla aika +näiltä ilmoilta eritä, +aikani Manalle mennä, +ikä tulla Tuonelahan: +ei mua isoni itke, +ei emo pane pahaksi, +ei kastu sisaren kasvot, +veikon silmät vettä vuoa, +vaikka vierisin vetehen, +kaatuisin kalamerehen +alle aaltojen syvien, +päälle mustien murien." +Astui päivän, astui toisen, +päivänäpä kolmantena +ennätti meri etehen, +ruokoranta vastahansa: +tuohon yöhyt yllättävi, +pimeä piättelevi. +Siinä itki impi illan, +kaikerteli kaiken yötä +rannalla vesikivellä, +laajalla lahen perällä. +Aamulla ani varahin +katsoi tuonne niemen päähän: +kolme oli neittä niemen päässä ... +ne on merta kylpemässä! +Aino neiti neljänneksi, +vitsan varpa viienneksi! +Heitti paitansa pajulle, +hamehensa haapaselle, +sukkansa sulalle maalle, +kenkänsä vesikivelle, +helmet hietarantaselle, +sormukset somerikolle. +Kivi oli kirjava selällä, +paasi kullan paistavainen: +kiistasi kivellen uia, +tahtoi paaelle paeta. +Sitte sinne saatuansa +asetaiksen istumahan +kirjavaiselle kivelle, +paistavalle paaterelle: +kilahti kivi vetehen, +paasi pohjahan pakeni, +neitonen kiven keralla, +Aino paaen palleassa. +Siihenpä kana katosi, +siihen kuoli impi rukka. +Sanoi kerran kuollessansa, +virkki vielä vierressänsä: +"Menin merta kylpemähän, +sainp' on uimahan selälle; +sinne mä, kana, katosin, +lintu, kuolin liian surman: +elköhön minun isoni +sinä ilmoisna ikänä +vetäkö ve'en kaloja +tältä suurelta selältä! +"Läksin rannalle pesohon, +menin merta kylpemähän; +sinne mä, kana, katosin, +lintu, kuolin liian surman: +elköhön minun emoni +sinä ilmoisna ikänä +panko vettä taikinahan +laajalta kotilahelta! +"Läksin rannalle pesohon, +menin merta kylpemähän; +sinne mä, kana, katosin, +lintu, kuolin liian surman: +elköhönp' on veikkoseni +sinä ilmoisna ikänä +juottako sotaoritta +rannalta merelliseltä! +"Läksin rannalle pesohon, +menin merta kylpemähän; +sinne mä, kana, katosin, +lintu, kuolin liian surman: +elköhönp' on siskoseni +sinä ilmoisna ikänä +peskö tästä silmiänsä +kotilahen laiturilta! +Mikäli meren vesiä, +sikäli minun veriä; +mikäli meren kaloja, +sikäli minun lihoja; +mikä rannalla risuja, +se on kurjan kylkiluita; +mikä rannan heinäsiä, +se hivusta hierottua." +Se oli surma nuoren neien, +loppu kaunihin kanasen... +Kukas nyt sanan saatantahan, +kielikerran kerrontahan +neien kuuluhun kotihin, +kaunihisen kartanohon? +Karhu sanan saatantahan, +kielikerran kerrontahan! +Ei karhu sanoa saata: +lehmikarjahan katosi. +Kukas sanan saatantahan, +kielikerran kerrontahan +neien kuuluhun kotihin, +kaunihisen kartanohon? +Susi sanan saatantahan, +kielikerran kerrontahan! +Ei susi sanoa saata: +lammaskarjahan katosi. +Kukas sanan saatantahan, +kielikerran kerrontahan +neien kuuluhun kotihin, +kaunihisen kartanohon? +Repo sanan saatantahan, +kielikerran kerrontahan! +Ei repo sanoa saata: +hanhikarjahan katosi. +Kukas sanan saatantahan, +kielikerran kerrontahan +neien kuuluhun kotihin, +kaunihisen kartanohon? +Jänö sanan saatantahan, +kielikerran kerrontahan! +Jänis varman vastaeli: +"Sana ei miehe'en katoa!" +Läksi jänis juoksemahan, +pitkäkorva piippomahan, +vääräsääri vääntämähän, +ristisuu ripottamahan +neien kuuluhun kotihin, +kaunihisen kartanohon. +Juoksi saunan kynnykselle; +kyykistäikse kynnykselle: +sauna täynnä neitosia, +vasta käessä vastoavat: +"Saitko, kiero, keittimiksi, +paltsasilmä, paistimiksi, +isännällen iltaseksi, +emännällen eineheksi, +tyttären välipaloiksi, +pojan puolipäiväseksi?" +Jänis saattavi sanoa, +kehräsilmä kerskaella: +"Liepä lempo lähtenynnä +kattiloihin kiehumahan! +Läksin sanan saatantahan, +kielikerran kerrontahan: +jop' on kaunis kaatununna, +tinarinta riutununna, +sortunna hopeasolki, +vyö vaski valahtanunna: +mennyt lietohon merehen, +alle aavojen syvien, +sisareksi siikasille, +veikoksi ve'en kaloille." +Emo tuosta itkemähän, +kyynelvierus vieremähän. +Sai siitä sanelemahan, +vaivainen valittamahan: +"Elkätte, emot poloiset, +sinä ilmoisna ikänä +tuuitelko tyttäriä, +lapsianne liekutelko +vastoin mieltä miehelähän, +niinkuin mie, emo poloinen, +tuuittelin tyttöjäni, +kasvatin kanasiani!" +Emo itki, kyynel vieri: +vieri vetrehet vetensä +sinisistä silmistänsä +poloisille poskillensa. +Vieri kyynel, vieri toinen: +vieri vetrehet vetensä +poloisilta poskipäiltä +ripe'ille rinnoillensa. +Vieri kyynel, vieri toinen: +vieri vetrehet vetensä +ripe'iltä rinnoiltansa +hienoisille helmoillensa. +Vieri kyynel, vieri toinen: +vieri vetrehet vetensä +hienoisilta helmoiltansa +punasuille sukkasille. +Vieri kyynel, vieri toinen: +vieri vetrehet vetensä +punasuilta sukkasilta +kultakengän kautosille. +Vieri kyynel, vieri toinen: +vieri vetrehet vetensä +kultakengän kautosilta +maahan alle jalkojensa; +vieri maahan maan hyväksi, +vetehen ve'en hyväksi. +Ve'et maahan tultuansa +alkoivat jokena juosta: +kasvoipa jokea kolme +itkemistänsä vesistä, +läpi päänsä lähtemistä, +alta kulman kulkemista. +Kasvoipa joka jokehen +kolme koskea tulista, +joka kosken kuohumalle +kolme luotoa kohosi, +joka luo'on partahalle +kunnas kultainen yleni; +kunki kunnahan kukulle +kasvoi kolme koivahaista, +kunki koivun latvasehen +kolme kullaista käkeä. +Sai käköset kukkumahan. +Yksi kukkui: "lemmen, lemmen!" +Toinen kukkui: "sulhon, sulhon!" +Kolmas kukkui: "auvon, auvon!" +Kuka kukkui: "lemmen, lemmen!" +Sep' on kukkui kuuta kolme +lemmettömälle tytölle, +meressä makoavalle. +Kuka kukkui: "sulhon, sulhon!" +Sep' on kukkui kuusi kuuta +sulholle sulottomalle, +ikävissä istuvalle. +Kuka kukkui: "auvon, auvon!" +Se kukkui ikänsä kaiken +auvottomalle emolle, +iän päivät itkevälle. +Niin emo sanoiksi virkki +kuunnellessansa käkeä: +"Elköhön emo poloinen +kauan kuunnelko käkeä! +Kun käki kukahtelevi, +niin syän sykähtelevi, +itku silmähän tulevi, +ve'et poskille valuvi, +hereämmät herne-aarta, +paksummat pavun jyveä: +kyynärän ikä kuluvi, +vaaksan varsi vanhenevi, +koko ruumis runnahtavi +kuultua kevätkäkösen." - Viides runo + Viides runo - Jo oli sanoma saatu, - viety viesti tuonnemmaksi - neien nuoren nukkumasta, - kaunihin katoamasta. - Vaka vanha Väinämöinen, - tuo tuosta pahoin pahastui: - itki illat, itki aamut, - yöhyet enemmin itki, - kun oli kaunis kaatununna, - neitonen nukahtanunna, - mennyt lietohon merehen, - alle aaltojen syvien. - Astui huollen, huokaellen, - syämellä synkeällä - rannalle meren sinisen. - Sanan virkkoi, noin nimesi: - "Sano nyt, Untamo, unesi, - maku'usi, maan venyjä: - missä Ahtola asuvi, - neiot Vellamon venyvi?" - Sanoipa Untamo unensa, - maku'unsa maan venyjä: - "Tuolla Ahtola asuvi, - neiot Vellamon venyvi. - Nenässä utuisen niemen, - päässä saaren terhenisen - alla aaltojen syvien, - päällä mustien mutien. - "Siellä Ahtola asuvi, - neiot Vellamon venyvi - pikkuisessa pirttisessä, - kamarissa kaitaisessa, - kiven kirjavan kylessä, - paaen paksun kainalossa." - Siitä vanha Väinämöinen - vetihe venesijoille. - Silmeävi siimojansa, - katselevi onkiansa; - otti ongen taskuhunsa, - väkärauan väskyhynsä. - Soutoa melastelevi, - päähän saaren saauttavi, - nenähän utuisen niemen, - päähän saaren terhenisen. - Siin' oli ongella olija, - aina siimalla asuja, - käeksellä kääntelijä. - Laski launihin merelle, - ongitteli, orhitteli: - vapa vaskinen vapisi, - hope'inen siima siukui, - nuora kultainen kulisi. - Jo päivänä muutamana, - huomenna moniahana - kala otti onkehensa, - taimen takrarautahansa. - Sen veti venosehensa, - talui talkapohjahansa. - Katselevi, kääntelevi. - Sanan virkkoi, noin nimesi: - "Onp' on tuo kala kalanen, - kun en tuota tunnekana! - Sileähk' on siikaseksi, - kuleahka kuujaseksi, - haleahka haukiseksi, - evätöin emäkalaksi; - ihala imehnoksiki, - päärivatoin neitoseksi, - vyötöin veen on tyttöseksi, - korvitoin kotikanaksi: - luopuisin meriloheksi, - syvän aallon ahveneksi." - Vyöll' on veitsi Väinämöisen, - pää hopea huotrasessa. - Veti veitsen viereltänsä, - huotrastansa pää hopean - kalan palstoin pannaksensa, - lohen leikkaellaksensa - aamuisiksi atrioiksi, - murkinaisiksi muruiksi, - lohisiksi lounahiksi, - iltaruoiksi isoiksi. - Alkoi lohta leikkaella, - veitsen viilteä kaloa: - lohi loimahti merehen, - kala kirjo kimmeltihe - pohjasta punaisen purren, - venehestä Väinämöisen. - Äsken päätänsä ylenti, - oikeata olkapäätä - vihurilla viiennellä, - kupahalla kuuennella; - nosti kättä oikeata, - näytti jalkoa vasenta - seitsemännellä selällä, - yheksännen aallon päällä. - Sieltä tuon sanoiksi virkki, - itse lausui ja pakisi: - "Oi sie vanha Väinämöinen! - En ollut minä tuleva - lohi leikkaellaksesi, - kala palstoin pannaksesi, - aamuisiksi atrioiksi, - murkinaisiksi muruiksi, - lohisiksi lounahiksi, - iltaruoiksi isoiksi." - Sanoi vanha Väinämöinen: - "Miksi sie olit tuleva?" - "Olinpa minä tuleva - kainaloiseksi kanaksi, - ikuiseksi istujaksi, - polviseksi puolisoksi, - sijasi levittäjäksi, - päänalaisen laskijaksi, - pirtin pienen pyyhkijäksi, - lattian lakaisijaksi, - tulen tuojaksi tupahan, - valkean virittäjäksi, - leivän paksun paistajaksi, - mesileivän leipojaksi, - olutkannun kantajaksi, - atrian asettajaksi. - "En ollut merilohia, - syvän aallon ahvenia: - olin kapo, neiti nuori, - sisar nuoren Joukahaisen, - kuta pyyit kuun ikäsi, - puhki polvesi halasit. - "Ohoh, sinua, ukko utra, - vähämieli Väinämöinen, - kun et tuntenut piteä - Vellamon vetistä neittä, - ahon lasta ainokaista!" - Sanoi vanha Väinämöinen - alla päin, pahoilla mielin: - "Oi on sisar Joukahaisen! - Toki tullos toinen kerta!" - Eip' on toiste tullutkana, - ei toiste sinä ikänä: - jo vetihe, vierähtihe, - ve'en kalvosta katosi - kiven kirjavan sisähän, - maksankarvaisen malohon. - Vaka vanha Väinämöinen - tuo on tuossa arvelevi, - miten olla, kuin eleä. - Jo kutaisi sulkkunuotan, - veti vettä ristin rastin, - salmen pitkin, toisen poikki; - veti vienoja vesiä, - lohiluotojen lomia, - noita Väinölän vesiä, - Kalevalan kannaksia, - synkkiä syväntehiä, - suuria selän napoja, - Joukolan jokivesiä, - Lapin lahtirantasia. - Sai kyllin kaloja muita, - kaikkia ve'en kaloja, - ei saanut sitä kalaista, - mitä mielensä pitävi: - Vellamon vetistä neittä, - ahon lasta ainokaista. - Siitä vanha Väinämöinen - alla päin, pahoilla mielin, - kaiken kallella kypärin - itse tuon sanoiksi virkki: - "Ohoh, hullu, hulluuttani, - vähämieli, miehuuttani! - Olipa minulla mieltä, - ajatusta annettuna, - syäntä suurta survottuna, - oli ennen aikoinansa. - Vaanpa nyt tätä nykyä, - tällä inhalla iällä, - puuttuvalla polveksella - kaikki on mieli melkeässä, - ajatukset arvoisessa, - kaikki toimi toisialla. - "Kuta vuotin kuun ikäni, - kuta puolen polveani, - Vellamon vetistä neittä, - veen on viimeistä tytärtä - ikuiseksi ystäväksi, - polviseksi puolisoksi, - se osasi onkeheni, - vierähti venoseheni: - minä en tuntenut piteä, - en kotihin korjaella, - laskin jälle lainehisin, - alle aaltojen syvien!" - Meni matkoa vähäisen, - astui huollen, huokaellen; - kulkevi kotia kohti. - Sanan virkkoi, noin nimesi: - "Kukkui muinaiset käkeni, - entiset ilokäkeni, - kukkui ennen illoin, aamuin, - kerran keskipäivälläki: - mikä nyt sorti suuren äänen, - äänen kaunihin kaotti? - Suru sorti suuren äänen, - huoli armahan alenti; - sill' ei kuulu kukkuvaksi, - päivän laskun laulavaksi - minun iltani iloksi, - huomeneni huopeheksi. - "Enkä nyt tuota tieäkänä - miten olla, kuin eleä, - tällä ilmalla asua, - näillä mailla matkaella. - Oisiko emo elossa, - vanhempani valvehella, - sepä saattaisi sanoa, - miten pystössä pysyä, - murehisin murtumatta, - huolihin katoamatta - näissä päivissä pahoissa, - ape'issa miel'aloissa!" - Emo hauasta havasi, - alta aallon vastaeli: - "Viel' onpi emo elossa, - vanhempasi valvehella, - joka saattavi sanoa, - miten olla oikeana, - murehisin murtumatta, - huolihin katoamatta - niissä päivissä pahoissa, - ape'issa miel'aloissa: - mene Pohjan tyttärihin! - Siell' on tyttäret somemmat, - neiet kahta kaunihimmat, - viittä, kuutta virkeämmät, - ei Joukon jorottaria, - Lapin lapsilönttäreitä. - "Sieltä naios, poikaseni, - paras Pohjan tyttäristä, - jok' on sievä silmiltänsä, - kaunis katsannoisiltansa, - aina joutuisa jalalta - sekä liukas liikunnolta!" +Jo oli sanoma saatu, +viety viesti tuonnemmaksi +neien nuoren nukkumasta, +kaunihin katoamasta. +Vaka vanha Väinämöinen, +tuo tuosta pahoin pahastui: +itki illat, itki aamut, +yöhyet enemmin itki, +kun oli kaunis kaatununna, +neitonen nukahtanunna, +mennyt lietohon merehen, +alle aaltojen syvien. +Astui huollen, huokaellen, +syämellä synkeällä +rannalle meren sinisen. +Sanan virkkoi, noin nimesi: +"Sano nyt, Untamo, unesi, +maku'usi, maan venyjä: +missä Ahtola asuvi, +neiot Vellamon venyvi?" +Sanoipa Untamo unensa, +maku'unsa maan venyjä: +"Tuolla Ahtola asuvi, +neiot Vellamon venyvi. +Nenässä utuisen niemen, +päässä saaren terhenisen +alla aaltojen syvien, +päällä mustien mutien. +"Siellä Ahtola asuvi, +neiot Vellamon venyvi +pikkuisessa pirttisessä, +kamarissa kaitaisessa, +kiven kirjavan kylessä, +paaen paksun kainalossa." +Siitä vanha Väinämöinen +vetihe venesijoille. +Silmeävi siimojansa, +katselevi onkiansa; +otti ongen taskuhunsa, +väkärauan väskyhynsä. +Soutoa melastelevi, +päähän saaren saauttavi, +nenähän utuisen niemen, +päähän saaren terhenisen. +Siin' oli ongella olija, +aina siimalla asuja, +käeksellä kääntelijä. +Laski launihin merelle, +ongitteli, orhitteli: +vapa vaskinen vapisi, +hope'inen siima siukui, +nuora kultainen kulisi. +Jo päivänä muutamana, +huomenna moniahana +kala otti onkehensa, +taimen takrarautahansa. +Sen veti venosehensa, +talui talkapohjahansa. +Katselevi, kääntelevi. +Sanan virkkoi, noin nimesi: +"Onp' on tuo kala kalanen, +kun en tuota tunnekana! +Sileähk' on siikaseksi, +kuleahka kuujaseksi, +haleahka haukiseksi, +evätöin emäkalaksi; +ihala imehnoksiki, +päärivatoin neitoseksi, +vyötöin veen on tyttöseksi, +korvitoin kotikanaksi: +luopuisin meriloheksi, +syvän aallon ahveneksi." +Vyöll' on veitsi Väinämöisen, +pää hopea huotrasessa. +Veti veitsen viereltänsä, +huotrastansa pää hopean +kalan palstoin pannaksensa, +lohen leikkaellaksensa +aamuisiksi atrioiksi, +murkinaisiksi muruiksi, +lohisiksi lounahiksi, +iltaruoiksi isoiksi. +Alkoi lohta leikkaella, +veitsen viilteä kaloa: +lohi loimahti merehen, +kala kirjo kimmeltihe +pohjasta punaisen purren, +venehestä Väinämöisen. +Äsken päätänsä ylenti, +oikeata olkapäätä +vihurilla viiennellä, +kupahalla kuuennella; +nosti kättä oikeata, +näytti jalkoa vasenta +seitsemännellä selällä, +yheksännen aallon päällä. +Sieltä tuon sanoiksi virkki, +itse lausui ja pakisi: +"Oi sie vanha Väinämöinen! +En ollut minä tuleva +lohi leikkaellaksesi, +kala palstoin pannaksesi, +aamuisiksi atrioiksi, +murkinaisiksi muruiksi, +lohisiksi lounahiksi, +iltaruoiksi isoiksi." +Sanoi vanha Väinämöinen: +"Miksi sie olit tuleva?" +"Olinpa minä tuleva +kainaloiseksi kanaksi, +ikuiseksi istujaksi, +polviseksi puolisoksi, +sijasi levittäjäksi, +päänalaisen laskijaksi, +pirtin pienen pyyhkijäksi, +lattian lakaisijaksi, +tulen tuojaksi tupahan, +valkean virittäjäksi, +leivän paksun paistajaksi, +mesileivän leipojaksi, +olutkannun kantajaksi, +atrian asettajaksi. +"En ollut merilohia, +syvän aallon ahvenia: +olin kapo, neiti nuori, +sisar nuoren Joukahaisen, +kuta pyyit kuun ikäsi, +puhki polvesi halasit. +"Ohoh, sinua, ukko utra, +vähämieli Väinämöinen, +kun et tuntenut piteä +Vellamon vetistä neittä, +ahon lasta ainokaista!" +Sanoi vanha Väinämöinen +alla päin, pahoilla mielin: +"Oi on sisar Joukahaisen! +Toki tullos toinen kerta!" +Eip' on toiste tullutkana, +ei toiste sinä ikänä: +jo vetihe, vierähtihe, +ve'en kalvosta katosi +kiven kirjavan sisähän, +maksankarvaisen malohon. +Vaka vanha Väinämöinen +tuo on tuossa arvelevi, +miten olla, kuin eleä. +Jo kutaisi sulkkunuotan, +veti vettä ristin rastin, +salmen pitkin, toisen poikki; +veti vienoja vesiä, +lohiluotojen lomia, +noita Väinölän vesiä, +Kalevalan kannaksia, +synkkiä syväntehiä, +suuria selän napoja, +Joukolan jokivesiä, +Lapin lahtirantasia. +Sai kyllin kaloja muita, +kaikkia ve'en kaloja, +ei saanut sitä kalaista, +mitä mielensä pitävi: +Vellamon vetistä neittä, +ahon lasta ainokaista. +Siitä vanha Väinämöinen +alla päin, pahoilla mielin, +kaiken kallella kypärin +itse tuon sanoiksi virkki: +"Ohoh, hullu, hulluuttani, +vähämieli, miehuuttani! +Olipa minulla mieltä, +ajatusta annettuna, +syäntä suurta survottuna, +oli ennen aikoinansa. +Vaanpa nyt tätä nykyä, +tällä inhalla iällä, +puuttuvalla polveksella +kaikki on mieli melkeässä, +ajatukset arvoisessa, +kaikki toimi toisialla. +"Kuta vuotin kuun ikäni, +kuta puolen polveani, +Vellamon vetistä neittä, +veen on viimeistä tytärtä +ikuiseksi ystäväksi, +polviseksi puolisoksi, +se osasi onkeheni, +vierähti venoseheni: +minä en tuntenut piteä, +en kotihin korjaella, +laskin jälle lainehisin, +alle aaltojen syvien!" +Meni matkoa vähäisen, +astui huollen, huokaellen; +kulkevi kotia kohti. +Sanan virkkoi, noin nimesi: +"Kukkui muinaiset käkeni, +entiset ilokäkeni, +kukkui ennen illoin, aamuin, +kerran keskipäivälläki: +mikä nyt sorti suuren äänen, +äänen kaunihin kaotti? +Suru sorti suuren äänen, +huoli armahan alenti; +sill' ei kuulu kukkuvaksi, +päivän laskun laulavaksi +minun iltani iloksi, +huomeneni huopeheksi. +"Enkä nyt tuota tieäkänä +miten olla, kuin eleä, +tällä ilmalla asua, +näillä mailla matkaella. +Oisiko emo elossa, +vanhempani valvehella, +sepä saattaisi sanoa, +miten pystössä pysyä, +murehisin murtumatta, +huolihin katoamatta +näissä päivissä pahoissa, +ape'issa miel'aloissa!" +Emo hauasta havasi, +alta aallon vastaeli: +"Viel' onpi emo elossa, +vanhempasi valvehella, +joka saattavi sanoa, +miten olla oikeana, +murehisin murtumatta, +huolihin katoamatta +niissä päivissä pahoissa, +ape'issa miel'aloissa: +mene Pohjan tyttärihin! +Siell' on tyttäret somemmat, +neiet kahta kaunihimmat, +viittä, kuutta virkeämmät, +ei Joukon jorottaria, +Lapin lapsilönttäreitä. +"Sieltä naios, poikaseni, +paras Pohjan tyttäristä, +jok' on sievä silmiltänsä, +kaunis katsannoisiltansa, +aina joutuisa jalalta +sekä liukas liikunnolta!" - Kuudes runo + Kuudes runo - Vaka vanha Väinämöinen - lähteäksensä käkesi - tuonne kylmähän kylähän, - pimeähän Pohjolahan. - Otti olkisen orihin, - hernevartisen hevosen, - pisti suitset kullan suuhun, - päitsensä hopean päähän: - itse istuvi selälle, - löihe reisin ratsahille. - Ajoa hyryttelevi, - matkoansa mittelevi - orihilla olkisella, - hernevarrella hevolla. - Ajoi Väinölän ahoja, - Kalevalan kankahia: - hepo juoksi, matka joutui, - koti jääpi, tie lyheni. - Jo ajoi meren selälle, - ulapalle aukealle - kapioisen kastumatta, - vuohisen vajoumatta. - Olipa nuori Joukahainen, - laiha poika lappalainen. - Piti viikoista vihoa, - ylen kauaista kaetta - kera vanhan Väinämöisen, - päälle laulajan ikuisen. - Laativi tulisen jousen, - jalon kaaren kaunistavi: - kaaren rauasta rakenti, - vaskesta selän valavi; - noita on kullalla kuvaili, - hopealla huolitteli. - Mistä siihen nauhan saapi, - kusta jäntehen tapasi? - Hiien hirven suoniloista, - Lemmon liinanuorasista! - Sai kaaren kanineheksi, - jousen varsin valmihiksi. - Kaari on kaunihin näköinen, - jousi jonki maksavainen: - hevonen selällä seisoi, - varsa juoksi vartta myöten, - kapo kaarella makasi, - jänö jäntimen sijassa. - Vuoli piiliä pinosen, - kolmisulkia kokosen: - varret tammesta vanuvi, - päät tekevi tervaksesta. - Minkä saapi valmihiksi, - sen sitte sulittelevi - pääskyn pienillä sulilla, - varpusen vivustimilla. - Karkaeli nuoliansa, - puretteli piiliänsä - maon mustissa mujuissa, - käärmehen kähyverissä. - Sai vasamat valmihiksi, - jousen jänniteltäväksi. - Siitä vuotti Väinämöistä, - saavaksi suvantolaista; - vuotti illan, vuotti aamun, - vuotti kerran keskipäivän. - Viikon vuotti Väinämöistä, - viikon vuotti, ei väsynyt, - istuellen ikkunoissa, - valvoen vajojen päissä, - kuunnellen kujan perällä, - vahtaellen vainiolla, - viini nuolia selässä, - hyvä kaari kainalossa. - Vuotteli ulompanaki, - talon toisen tuolla puolla: - nenässä tulisen niemen, - tulikaiskun kainalossa, - korvalla tulisen kosken, - pyhän virran viertimellä. - Niin päivänä muutamana, - huomenna moniahana - loi silmänsä luotehelle, - käänti päätä päivän alle; - keksi mustasen merellä, - sinerväisen lainehilla: - "Onko se iässä pilvi, - päivän koite koillisessa?" - Ei ollut iässä pilvi, - päivän koite koillisessa: - oli vanha Väinämöinen, - laulaja iän-ikuinen, - matkoava Pohjolahan, - kulkeva Pimentolahan - orihilla olkisella, - hernevarrella hevolla. - Tuop' on nuori Joukahainen, - laiha poika lappalainen, - jou'utti tulisen jousen, - koppoi kaaren kaunihimman - pään varalle Väinämöisen, - surmaksi suvantolaisen. - Ennätti emo kysyä, - vanhempansa tutkaella: - "Kellen jousta jouahutat, - kaarta rauta rauahutat?" - Tuop' on nuori Joukahainen - sanan virkkoi, noin nimesi: - "Tuohon jousta jouahutan, - kaarta rauta rauahutan: - pään varalle Väinämöisen, - surmaksi suvantolaisen. - Ammun vanhan Väinämöisen, - lasken laulajan ikuisen - läpi syämen, maksan kautta, - halki hartiolihojen." - Emo kielti ampumasta, - emo kielti ja epäsi: - "Elä ammu Väinämöistä, - kaota kalevalaista! - Väinö on sukua suurta: - lankoni sisaren poika. - "Ampuisitko Väinämöisen, - kaataisit kalevalaisen, - ilo ilmalta katoisi, - laulu maalta lankeaisi. - Ilo on ilmalla parempi, - laulu maalla laatuisampi, - kuin onpi Manalan mailla, - noilla Tuonelan tuvilla." - Tuossa nuori Joukahainen - jo vähän ajattelevi, - pikkuisen piättelevi: - käsi käski ampumahan, - käsi käski, toinen kielti, - sormet suoniset pakotti. - Virkki viimeinki sanoiksi, - itse lausui, noin nimesi: - "Kaotkohot jos kahesti - kaikki ilmaiset ilomme, - kaikki laulut langetkohot! - Varsin ammun, en varanne." - Jännitti tulisen jousen, - veti vaskisen vekaran - vasten polvea vasenta, - jalan alta oikeansa. - Veti viinestä vasaman, - sulan kolmikoipisesta, - otti nuolen orhe'imman, - valitsi parahan varren; - tuon on juonelle asetti, - liitti liinajäntehelle. - Oikaisi tulisen jousen - olallehen oikealle, - asetaiksen ampumahan, - ampumahan Väinämöistä. - Itse tuon sanoiksi virkki: - "Iske nyt, koivuinen sakara, - petäjäinen selkä, lyö'ös, - jänne liina, lippaellos! - Min käsi alentanehe, - sen nuoli ylentäköhön; - min käsi ylentänehe, - sen nuoli alentakohon!" - Lekahutti liipaisinta, - ampui nuolen ensimäisen: - se meni kovan ylätse, - päältä pään on taivahalle, - pilvihin pirajavihin, - hattaroihin pyörivihin. - Toki ampui, ei totellut. - Ampui toisen nuoliansa: - se meni kovan alatse, - alaisehen maa-emähän; - tahtoi maa manalle mennä, - hietaharju halkiella. - Ampui kohta kolmannenki: - kävi kohti kolmannesti, - sapsohon sinisen hirven - alta vanhan Väinämöisen; - ampui olkisen orihin, - hernevartisen hevosen - läpi länkiluun lihoista, - kautta kainalon vasemman. - Siitä vanha Väinämöinen - sormin suistuvi sulahan, - käsin kääntyi lainehesen, - kourin kuohu'un kohahti - selästä sinisen hirven, - hernevartisen hevosen. - Nousi siitä suuri tuuli, - aalto ankara merellä; - kantoi vanhan Väinämöisen, - uitteli ulomma maasta - noille väljille vesille, - ulapoille auke'ille. - Siinä nuori Joukahainen - itse kielin kerskaeli: - "Et sinä, vanha Väinämöinen, - enämpi elävin silmin - sinä ilmoisna ikänä, - kuuna kullan valkeana - astu Väinölän ahoja, - Kalevalan kankahia! - "Kupli nyt siellä kuusi vuotta, - seuro seitsemän kesyttä, - karehi kaheksan vuotta - noilla väljillä vesillä, - lake'illa lainehilla: - vuotta kuusi kuusipuuna, - seitsemän petäjäpuuna, - kannon pölkkynä kaheksan!" - Siitä pistihe sisälle. - Sai emo kysyneheksi: - "Joko ammuit Väinämöisen, - kaotit Kalevan poian?" - Tuop' on nuori Joukahainen - sanan vastahan sanovi: - "Jo nyt ammuin Väinämöisen - ja kaaoin kalevalaisen, - loin on merta luutimahan, - lainetta lakaisemahan. - Tuohon lietohon merehen, - aivan aaltojen sekahan - sortui ukko sormillehen, - kääntyi kämmenyisillehen; - siitä kyykertyi kylelle, - selällehen seisottihe - meren aaltojen ajella, - meren tyrskyn tyyräellä." - Tuon emo sanoiksi virkki: - "Pahoin teit sinä poloinen, - kun on ammuit Väinämöisen, - kaotit kalevalaisen, - Suvantolan suuren miehen, - Kalevalan kaunihimman!" +Vaka vanha Väinämöinen +lähteäksensä käkesi +tuonne kylmähän kylähän, +pimeähän Pohjolahan. +Otti olkisen orihin, +hernevartisen hevosen, +pisti suitset kullan suuhun, +päitsensä hopean päähän: +itse istuvi selälle, +löihe reisin ratsahille. +Ajoa hyryttelevi, +matkoansa mittelevi +orihilla olkisella, +hernevarrella hevolla. +Ajoi Väinölän ahoja, +Kalevalan kankahia: +hepo juoksi, matka joutui, +koti jääpi, tie lyheni. +Jo ajoi meren selälle, +ulapalle aukealle +kapioisen kastumatta, +vuohisen vajoumatta. +Olipa nuori Joukahainen, +laiha poika lappalainen. +Piti viikoista vihoa, +ylen kauaista kaetta +kera vanhan Väinämöisen, +päälle laulajan ikuisen. +Laativi tulisen jousen, +jalon kaaren kaunistavi: +kaaren rauasta rakenti, +vaskesta selän valavi; +noita on kullalla kuvaili, +hopealla huolitteli. +Mistä siihen nauhan saapi, +kusta jäntehen tapasi? +Hiien hirven suoniloista, +Lemmon liinanuorasista! +Sai kaaren kanineheksi, +jousen varsin valmihiksi. +Kaari on kaunihin näköinen, +jousi jonki maksavainen: +hevonen selällä seisoi, +varsa juoksi vartta myöten, +kapo kaarella makasi, +jänö jäntimen sijassa. +Vuoli piiliä pinosen, +kolmisulkia kokosen: +varret tammesta vanuvi, +päät tekevi tervaksesta. +Minkä saapi valmihiksi, +sen sitte sulittelevi +pääskyn pienillä sulilla, +varpusen vivustimilla. +Karkaeli nuoliansa, +puretteli piiliänsä +maon mustissa mujuissa, +käärmehen kähyverissä. +Sai vasamat valmihiksi, +jousen jänniteltäväksi. +Siitä vuotti Väinämöistä, +saavaksi suvantolaista; +vuotti illan, vuotti aamun, +vuotti kerran keskipäivän. +Viikon vuotti Väinämöistä, +viikon vuotti, ei väsynyt, +istuellen ikkunoissa, +valvoen vajojen päissä, +kuunnellen kujan perällä, +vahtaellen vainiolla, +viini nuolia selässä, +hyvä kaari kainalossa. +Vuotteli ulompanaki, +talon toisen tuolla puolla: +nenässä tulisen niemen, +tulikaiskun kainalossa, +korvalla tulisen kosken, +pyhän virran viertimellä. +Niin päivänä muutamana, +huomenna moniahana +loi silmänsä luotehelle, +käänti päätä päivän alle; +keksi mustasen merellä, +sinerväisen lainehilla: +"Onko se iässä pilvi, +päivän koite koillisessa?" +Ei ollut iässä pilvi, +päivän koite koillisessa: +oli vanha Väinämöinen, +laulaja iän-ikuinen, +matkoava Pohjolahan, +kulkeva Pimentolahan +orihilla olkisella, +hernevarrella hevolla. +Tuop' on nuori Joukahainen, +laiha poika lappalainen, +jou'utti tulisen jousen, +koppoi kaaren kaunihimman +pään varalle Väinämöisen, +surmaksi suvantolaisen. +Ennätti emo kysyä, +vanhempansa tutkaella: +"Kellen jousta jouahutat, +kaarta rauta rauahutat?" +Tuop' on nuori Joukahainen +sanan virkkoi, noin nimesi: +"Tuohon jousta jouahutan, +kaarta rauta rauahutan: +pään varalle Väinämöisen, +surmaksi suvantolaisen. +Ammun vanhan Väinämöisen, +lasken laulajan ikuisen +läpi syämen, maksan kautta, +halki hartiolihojen." +Emo kielti ampumasta, +emo kielti ja epäsi: +"Elä ammu Väinämöistä, +kaota kalevalaista! +Väinö on sukua suurta: +lankoni sisaren poika. +"Ampuisitko Väinämöisen, +kaataisit kalevalaisen, +ilo ilmalta katoisi, +laulu maalta lankeaisi. +Ilo on ilmalla parempi, +laulu maalla laatuisampi, +kuin onpi Manalan mailla, +noilla Tuonelan tuvilla." +Tuossa nuori Joukahainen +jo vähän ajattelevi, +pikkuisen piättelevi: +käsi käski ampumahan, +käsi käski, toinen kielti, +sormet suoniset pakotti. +Virkki viimeinki sanoiksi, +itse lausui, noin nimesi: +"Kaotkohot jos kahesti +kaikki ilmaiset ilomme, +kaikki laulut langetkohot! +Varsin ammun, en varanne." +Jännitti tulisen jousen, +veti vaskisen vekaran +vasten polvea vasenta, +jalan alta oikeansa. +Veti viinestä vasaman, +sulan kolmikoipisesta, +otti nuolen orhe'imman, +valitsi parahan varren; +tuon on juonelle asetti, +liitti liinajäntehelle. +Oikaisi tulisen jousen +olallehen oikealle, +asetaiksen ampumahan, +ampumahan Väinämöistä. +Itse tuon sanoiksi virkki: +"Iske nyt, koivuinen sakara, +petäjäinen selkä, lyö'ös, +jänne liina, lippaellos! +Min käsi alentanehe, +sen nuoli ylentäköhön; +min käsi ylentänehe, +sen nuoli alentakohon!" +Lekahutti liipaisinta, +ampui nuolen ensimäisen: +se meni kovan ylätse, +päältä pään on taivahalle, +pilvihin pirajavihin, +hattaroihin pyörivihin. +Toki ampui, ei totellut. +Ampui toisen nuoliansa: +se meni kovan alatse, +alaisehen maa-emähän; +tahtoi maa manalle mennä, +hietaharju halkiella. +Ampui kohta kolmannenki: +kävi kohti kolmannesti, +sapsohon sinisen hirven +alta vanhan Väinämöisen; +ampui olkisen orihin, +hernevartisen hevosen +läpi länkiluun lihoista, +kautta kainalon vasemman. +Siitä vanha Väinämöinen +sormin suistuvi sulahan, +käsin kääntyi lainehesen, +kourin kuohu'un kohahti +selästä sinisen hirven, +hernevartisen hevosen. +Nousi siitä suuri tuuli, +aalto ankara merellä; +kantoi vanhan Väinämöisen, +uitteli ulomma maasta +noille väljille vesille, +ulapoille auke'ille. +Siinä nuori Joukahainen +itse kielin kerskaeli: +"Et sinä, vanha Väinämöinen, +enämpi elävin silmin +sinä ilmoisna ikänä, +kuuna kullan valkeana +astu Väinölän ahoja, +Kalevalan kankahia! +"Kupli nyt siellä kuusi vuotta, +seuro seitsemän kesyttä, +karehi kaheksan vuotta +noilla väljillä vesillä, +lake'illa lainehilla: +vuotta kuusi kuusipuuna, +seitsemän petäjäpuuna, +kannon pölkkynä kaheksan!" +Siitä pistihe sisälle. +Sai emo kysyneheksi: +"Joko ammuit Väinämöisen, +kaotit Kalevan poian?" +Tuop' on nuori Joukahainen +sanan vastahan sanovi: +"Jo nyt ammuin Väinämöisen +ja kaaoin kalevalaisen, +loin on merta luutimahan, +lainetta lakaisemahan. +Tuohon lietohon merehen, +aivan aaltojen sekahan +sortui ukko sormillehen, +kääntyi kämmenyisillehen; +siitä kyykertyi kylelle, +selällehen seisottihe +meren aaltojen ajella, +meren tyrskyn tyyräellä." +Tuon emo sanoiksi virkki: +"Pahoin teit sinä poloinen, +kun on ammuit Väinämöisen, +kaotit kalevalaisen, +Suvantolan suuren miehen, +Kalevalan kaunihimman!" - Seitsemäs runo + Seitsemäs runo - Vaka vanha Väinämöinen - uipi aavoja syviä; - kulki kuusisna hakona, - petäjäisnä pehkiönä - kuusi päiveä kesäistä, - kuusi yötä järkiähän, - eessänsä vesi vetelä, - takanansa taivas selvä. - Uip' on vielä yötä kaksi, - kaksi päiveä pisintä. - Niin yönä yheksäntenä, - kaheksannen päivän päästä - toki tuskaksi tulevi, - painuvi pakolliseksi. - Kun ei ole kynttä varpahissa - eikä sormissa niveltä. - Siinä vanha Väinämöinen - itse tuon sanoiksi virkki: - "Voi minä poloinen poika, - voi poika polon-alainen, - kun läksin omilta mailta, - elomailta entisiltä - iäkseni ilman alle, - kuuksi päiväksi kululle, - tuulten tuuiteltavaksi, - aaltojen ajeltavaksi - näillä väljillä vesillä, - ulapoilla auke'illa! - Vilu on täällä ollakseni, - vaiva värjätelläkseni, - aina aalloissa asua, - veen selällä seurustella. - "Enkä tuota tieäkänä, - miten olla, kuin eleä - tällä inhalla iällä, - katovalla kannikalla: - tuulehenko teen tupani, - vetehenkö pirtin veistän? - "Teen mä tuulehen tupani: - ei ole tuulessa tukea; - veistän pirttini vetehen: - vesi viepi veistokseni." - Lenti lintunen Lapista, - kokkolintu koillisesta. - Ei ole kokko suuren suuri - eikä kokko pienen pieni: - yksi siipi vettä viisti, - toinen taivasta lakaisi, - pursto merta pyyhätteli, - nokka luotoja lotaisi. - Lenteleikse, liiteleikse, - katseleikse, käänteleikse. - Näki vanhan Väinämöisen - selällä meren sinisen: - "Mit' olet meressä, miesi, - uros, aaltojen seassa?" - Vaka vanha Väinämöinen - sanan virkkoi, noin nimesi: - "Sit' olen meressä miesi, - uros aaltojen varassa: - läksin neittä Pohjolasta, - impeä Pimentolasta. - "Ajoa karautime - suloa meryttä myöten. - Niin päivänä muutamana, - huomenna moniahana - tulin Luotolan lahelle, - Joukolan jokivesille: - hepo alta ammuttihin, - itseäni mielittihin. - "Siitä vierähin vetehen, - sorruin sormin lainehesen - tuulen tuuiteltavaksi, - aaltojen ajeltavaksi. - "Tulipa tuuli luotehesta, - iästä iso vihuri; - se mun kauas kannatteli, - uitteli ulomma maasta. - Mont' olen päiveä pälynnyt, - monta yötä uiksennellut - näitä väljiä vesiä, - ulapoita auke'ita; - enk' on tuota tunnekana, - arvoa, älyäkänä, - kumpi kuoloksi tulevi, - kumpi ennen ennättävi: - nälkähänkö nääntyminen, - vai vetehen vaipuminen." - Sanoi kokko, ilman lintu: - "Ellös olko milläskänä! - Seisotaite selkähäni, - nouse kynkkäluun nenille! - Mie sinun merestä kannan, - minne mielesi tekevi. - Vielä muistan muunki päivän, - arvoan ajan paremman, - kun ajoit Kalevan kasken, - Osmolan salon sivallit: - heitit koivun kasvamahan, - puun sorean seisomahan - linnuille lepeämiksi, - itselleni istumiksi." - Siitä vanha Väinämöinen - kohottavi kokkoansa; - mies on nousevi merestä, - uros aallosta ajaikse, - siiville sijoitteleikse, - kokon kynkkäluun nenille. - Tuop' on kokko, ilman lintu, - kantoi vanhan Väinämöisen, - viepi tuulen tietä myöten, - ahavan ratoa myöten - Pohjan pitkähän perähän, - summahan Sariolahan. - Siihen heitti Väinämöisen, - itse ilmahan kohosi. - Siinä itki Väinämöinen, - siinä itki ja urisi - rannalla merellisellä, - nimen tietämättömällä, - sata haavoa sivulla, - tuhat tuulen pieksemätä, - partaki pahoin kulunut, - tukka mennyt tuuhakaksi. - Itki yötä kaksi, kolme, - saman verran päiviäki; - eikä tiennyt tietä käyä, - outo, matkoa osannut - palataksensa kotihin, - mennä maille tuttaville, - noille syntymäsijoille, - elomaillen entisille. - Pohjan piika pikkarainen, - vaimo valkeanverinen, - teki liiton päivän kanssa, - päivän kanssa, kuun keralla - yhen ajan noustaksensa - ja yhen havataksensa: - itse ennen ennätteli, - ennen kuuta, aurinkoa, - kukonki kurahtamatta, - kanan lapsen laulamatta. - Viisi villoa keritsi, - kuusi lammasta savitsi, - villat saatteli saraksi, - kaikki vatvoi vaattehiksi - ennen päivän nousemista, - auringon ylenemistä. - Pesi siitä pitkät pöyät, - laajat lattiat lakaisi - vastasella varpaisella, - luutasella lehtisellä. - Ammueli rikkasensa - vaskisehen vakkasehen; - vei ne ulos usta myöten, - pellolle pihoa myöten, - perimäisen pellon päähän, - alimaisen aian suuhun. - Seisattelihe rikoille, - kuuntelihe, kääntelihe: - kuulevi mereltä itkun, - poikki joen juorotuksen. - Juosten joutuvi takaisin, - pian pirttihin menevi; - sanoi tuonne saatuansa, - toimitteli tultuansa: - "Kuulin mie mereltä itkun, - poikki joen juorotuksen." - Louhi, Pohjolan emäntä, - Pohjan akka harvahammas, - pian pistihe pihalle, - vierähti veräjän suuhun; - siinä korvin kuunteleikse. - Sanan virkkoi, noin nimesi: - "Ei ole itku lapsen itku - eikä vaimojen valitus; - itku on partasuun urohon, - jouhileuan juorottama." - Työnnälti venon vesille, - kolmilaian lainehille; - itse loihe soutamahan. - Sekä souti jotta joutui: - souti luoksi Väinämöisen, - luoksi itkevän urohon. - Siinä itki Väinämöinen, - urisi Uvannon sulho - pahalla pajupurolla, - tiheällä tuomikolla: - suu liikkui, järisi parta, - vaan ei leuka lonkaellut. - Sanoi Pohjolan emäntä, - puhutteli, lausutteli: - "Ohoh sinua, ukko utra! - Jo olet maalla vierahalla." - Vaka vanha Väinämöinen - päätänsä kohottelevi. - Sanan virkkoi, noin nimesi: - "Jo ma tuon itseki tieän: - olen maalla vierahalla, - tuiki tuntemattomalla. - Maallani olin parempi, - kotonani korkeampi." - Louhi, Pohjolan emäntä, - sanan virkkoi, noin nimesi: - "Saisiko sanoakseni, - oisiko lupa kysyä, - mi sinä olet miehiäsi - ja kuka urohiasi?" - Vaka vanha Väinämöinen - sanan virkkoi, noin nimesi: - "Mainittihinpa minua, - arveltihin aikoinansa - illoilla iloitsijaksi, - joka laakson laulajaksi - noilla Väinölän ahoilla, - Kalevalan kankahilla. - Mi jo lienenki katala, - tuskin tunnen itsekänä." - Louhi, Pohjolan emäntä, - sanan virkkoi, noin nimesi: - "Nouse jo norosta, miesi, - uros, uuelle uralle, - haikeasi haastamahan, - satuja sanelemahan!" - Otti miehen itkemästä, - urohon urisemasta; - saattoi siitä purtehensa, - istutti venon perähän. - Itse airoille asettui, - soutimille suorittihe; - souti poikki Pohjolahan, - viepi vierahan tupahan. - Syötteli nälästynehen, - kastunehen kuivaeli; - siitä viikon hierelevi, - hierelevi, hautelevi: - teki miehen terveheksi, - urohon paranneheksi. - Kysytteli, lausutteli, - itse virkki, noin nimesi: - "Mitä itkit, Väinämöinen, - uikutit, uvantolainen, - tuolla paikalla pahalla, - rannalla meryttä vasten?" - Vaka vanha Väinämöinen - sanan virkkoi, noin nimesi: - "Onpa syytä itkeäni, - vaivoja valittoani! - Kauan oon meriä uinut, - lapioinnut lainehia - noilla väljillä vesillä, - ulapoilla auke'illa. - "Tuota itken tuon ikäni, - puhki polveni murehin, - kun ma uin omilta mailta, - tulin mailta tuttavilta - näille ouoille oville, - veräjille vierahille. - Kaikki täällä puut purevi, - kaikki havut hakkoavi, - joka koivu koikkoavi, - joka leppä leikkoavi: - yks' on tuuli tuttuani, - päivä ennen nähtyäni - näillä mailla vierahilla, - äkkiouoilla ovilla." - Louhi, Pohjolan emäntä, - siitä tuon sanoiksi saatti: - "Elä itke, Väinämöinen, - uikuta, uvantolainen! - Hyvä tääll' on ollaksesi, - armas aikaellaksesi, - syöä lohta luotaselta, - sivulta sianlihoa." - Silloin vanha Väinämöinen - itse tuon sanoiksi virkki: - "Kylkehen kyläinen syönti - hyvissäki vierahissa; - mies on maallansa parempi, - kotonansa korkeampi. - Soisipa sula Jumala, - antaisipa armoluoja: - pääsisin omille maille, - elomaillen entisille! - Parempi omalla maalla - vetonenki virsun alta, - kuin on maalla vierahalla - kultamaljasta metonen." - Louhi, Pohjolan emäntä, - sanan virkkoi, noin nimesi: - "Niin mitä minullen annat, - kun saatan omille maille, - oman peltosi perille, - kotisaunan saapuville?" - Sanoi vanha Väinämöinen: - "Mitäpä kysyt minulta, - jos saatat omille maille, - oman peltoni perille, - oman käen kukkumille, - oman linnun laulamille! - Otatko kultia kypärin, - hope'ita huovallisen?" - Louhi, Pohjolan emäntä, - sanan virkkoi, noin nimesi: - "Ohoh viisas Väinämöinen, - tietäjä iän-ikuinen! - En kysele kultiasi, - halaja hope'itasi: - kullat on lasten kukkasia, - hopeat hevon helyjä. - Taiatko takoa sammon, - kirjokannen kalkutella - joutsenen kynän nenästä, - maholehmän maitosesta, - yhen ohrasen jyvästä, - yhen uuhen villasesta, - niin annan tytön sinulle, - panen neien palkastasi, - saatan sun omille maille, - oman linnun laulamille, - oman kukon kuulumille, - oman peltosi perille." - Vaka vanha Väinämöinen - sanan virkkoi, noin nimesi: - "Taia en sampoa takoa, - kirjokantta kirjoitella. - Saata mie omille maille: - työnnän seppo Ilmarisen, - joka samposi takovi, - kirjokannet kalkuttavi, - neitosi lepyttelevi, - tyttäresi tyy'yttävi. - "Se on seppo sen mokoma, - ylen taitava takoja, - jok' on taivoa takonut, - ilman kantta kalkutellut: - ei tunnu vasaran jälki - eikä pihtien pitämät." - Louhi, Pohjolan emäntä, - sanan virkkoi, noin nimesi: - "Sille työnnän tyttäreni, - sille lapseni lupoan, - joka sampuen takovi, - kannen kirjo kirjoittavi - joutsenen kynän nenästä, - maholehmän maitosesta, - yhen ohrasen jyvästä, - yhen uuhen untuvasta." - Pani varsan valjahisin, - ruskean re'en etehen; - saattoi vanhan Väinämöisen, - istutti oron rekehen. - Siitä tuon sanoiksi virkki, - itse lausui, noin nimesi: - "Elä päätäsi ylennä, - kohottele kokkoasi, - kun ei uupune oronen, - tahi ei ilta ennättäne: - josp' on päätäsi ylennät, - kohottelet kokkoasi, - jo toki tuho tulevi, - paha päivä päälle saapi." - Siitä vanha Väinämöinen - löi orosen juoksemahan, - harjan liina liikkumahan. - Ajoa karittelevi - pimeästä Pohjolasta, - summasta Sariolasta. +Vaka vanha Väinämöinen +uipi aavoja syviä; +kulki kuusisna hakona, +petäjäisnä pehkiönä +kuusi päiveä kesäistä, +kuusi yötä järkiähän, +eessänsä vesi vetelä, +takanansa taivas selvä. +Uip' on vielä yötä kaksi, +kaksi päiveä pisintä. +Niin yönä yheksäntenä, +kaheksannen päivän päästä +toki tuskaksi tulevi, +painuvi pakolliseksi. +Kun ei ole kynttä varpahissa +eikä sormissa niveltä. +Siinä vanha Väinämöinen +itse tuon sanoiksi virkki: +"Voi minä poloinen poika, +voi poika polon-alainen, +kun läksin omilta mailta, +elomailta entisiltä +iäkseni ilman alle, +kuuksi päiväksi kululle, +tuulten tuuiteltavaksi, +aaltojen ajeltavaksi +näillä väljillä vesillä, +ulapoilla auke'illa! +Vilu on täällä ollakseni, +vaiva värjätelläkseni, +aina aalloissa asua, +veen selällä seurustella. +"Enkä tuota tieäkänä, +miten olla, kuin eleä +tällä inhalla iällä, +katovalla kannikalla: +tuulehenko teen tupani, +vetehenkö pirtin veistän? +"Teen mä tuulehen tupani: +ei ole tuulessa tukea; +veistän pirttini vetehen: +vesi viepi veistokseni." +Lenti lintunen Lapista, +kokkolintu koillisesta. +Ei ole kokko suuren suuri +eikä kokko pienen pieni: +yksi siipi vettä viisti, +toinen taivasta lakaisi, +pursto merta pyyhätteli, +nokka luotoja lotaisi. +Lenteleikse, liiteleikse, +katseleikse, käänteleikse. +Näki vanhan Väinämöisen +selällä meren sinisen: +"Mit' olet meressä, miesi, +uros, aaltojen seassa?" +Vaka vanha Väinämöinen +sanan virkkoi, noin nimesi: +"Sit' olen meressä miesi, +uros aaltojen varassa: +läksin neittä Pohjolasta, +impeä Pimentolasta. +"Ajoa karautime +suloa meryttä myöten. +Niin päivänä muutamana, +huomenna moniahana +tulin Luotolan lahelle, +Joukolan jokivesille: +hepo alta ammuttihin, +itseäni mielittihin. +"Siitä vierähin vetehen, +sorruin sormin lainehesen +tuulen tuuiteltavaksi, +aaltojen ajeltavaksi. +"Tulipa tuuli luotehesta, +iästä iso vihuri; +se mun kauas kannatteli, +uitteli ulomma maasta. +Mont' olen päiveä pälynnyt, +monta yötä uiksennellut +näitä väljiä vesiä, +ulapoita auke'ita; +enk' on tuota tunnekana, +arvoa, älyäkänä, +kumpi kuoloksi tulevi, +kumpi ennen ennättävi: +nälkähänkö nääntyminen, +vai vetehen vaipuminen." +Sanoi kokko, ilman lintu: +"Ellös olko milläskänä! +Seisotaite selkähäni, +nouse kynkkäluun nenille! +Mie sinun merestä kannan, +minne mielesi tekevi. +Vielä muistan muunki päivän, +arvoan ajan paremman, +kun ajoit Kalevan kasken, +Osmolan salon sivallit: +heitit koivun kasvamahan, +puun sorean seisomahan +linnuille lepeämiksi, +itselleni istumiksi." +Siitä vanha Väinämöinen +kohottavi kokkoansa; +mies on nousevi merestä, +uros aallosta ajaikse, +siiville sijoitteleikse, +kokon kynkkäluun nenille. +Tuop' on kokko, ilman lintu, +kantoi vanhan Väinämöisen, +viepi tuulen tietä myöten, +ahavan ratoa myöten +Pohjan pitkähän perähän, +summahan Sariolahan. +Siihen heitti Väinämöisen, +itse ilmahan kohosi. +Siinä itki Väinämöinen, +siinä itki ja urisi +rannalla merellisellä, +nimen tietämättömällä, +sata haavoa sivulla, +tuhat tuulen pieksemätä, +partaki pahoin kulunut, +tukka mennyt tuuhakaksi. +Itki yötä kaksi, kolme, +saman verran päiviäki; +eikä tiennyt tietä käyä, +outo, matkoa osannut +palataksensa kotihin, +mennä maille tuttaville, +noille syntymäsijoille, +elomaillen entisille. +Pohjan piika pikkarainen, +vaimo valkeanverinen, +teki liiton päivän kanssa, +päivän kanssa, kuun keralla +yhen ajan noustaksensa +ja yhen havataksensa: +itse ennen ennätteli, +ennen kuuta, aurinkoa, +kukonki kurahtamatta, +kanan lapsen laulamatta. +Viisi villoa keritsi, +kuusi lammasta savitsi, +villat saatteli saraksi, +kaikki vatvoi vaattehiksi +ennen päivän nousemista, +auringon ylenemistä. +Pesi siitä pitkät pöyät, +laajat lattiat lakaisi +vastasella varpaisella, +luutasella lehtisellä. +Ammueli rikkasensa +vaskisehen vakkasehen; +vei ne ulos usta myöten, +pellolle pihoa myöten, +perimäisen pellon päähän, +alimaisen aian suuhun. +Seisattelihe rikoille, +kuuntelihe, kääntelihe: +kuulevi mereltä itkun, +poikki joen juorotuksen. +Juosten joutuvi takaisin, +pian pirttihin menevi; +sanoi tuonne saatuansa, +toimitteli tultuansa: +"Kuulin mie mereltä itkun, +poikki joen juorotuksen." +Louhi, Pohjolan emäntä, +Pohjan akka harvahammas, +pian pistihe pihalle, +vierähti veräjän suuhun; +siinä korvin kuunteleikse. +Sanan virkkoi, noin nimesi: +"Ei ole itku lapsen itku +eikä vaimojen valitus; +itku on partasuun urohon, +jouhileuan juorottama." +Työnnälti venon vesille, +kolmilaian lainehille; +itse loihe soutamahan. +Sekä souti jotta joutui: +souti luoksi Väinämöisen, +luoksi itkevän urohon. +Siinä itki Väinämöinen, +urisi Uvannon sulho +pahalla pajupurolla, +tiheällä tuomikolla: +suu liikkui, järisi parta, +vaan ei leuka lonkaellut. +Sanoi Pohjolan emäntä, +puhutteli, lausutteli: +"Ohoh sinua, ukko utra! +Jo olet maalla vierahalla." +Vaka vanha Väinämöinen +päätänsä kohottelevi. +Sanan virkkoi, noin nimesi: +"Jo ma tuon itseki tieän: +olen maalla vierahalla, +tuiki tuntemattomalla. +Maallani olin parempi, +kotonani korkeampi." +Louhi, Pohjolan emäntä, +sanan virkkoi, noin nimesi: +"Saisiko sanoakseni, +oisiko lupa kysyä, +mi sinä olet miehiäsi +ja kuka urohiasi?" +Vaka vanha Väinämöinen +sanan virkkoi, noin nimesi: +"Mainittihinpa minua, +arveltihin aikoinansa +illoilla iloitsijaksi, +joka laakson laulajaksi +noilla Väinölän ahoilla, +Kalevalan kankahilla. +Mi jo lienenki katala, +tuskin tunnen itsekänä." +Louhi, Pohjolan emäntä, +sanan virkkoi, noin nimesi: +"Nouse jo norosta, miesi, +uros, uuelle uralle, +haikeasi haastamahan, +satuja sanelemahan!" +Otti miehen itkemästä, +urohon urisemasta; +saattoi siitä purtehensa, +istutti venon perähän. +Itse airoille asettui, +soutimille suorittihe; +souti poikki Pohjolahan, +viepi vierahan tupahan. +Syötteli nälästynehen, +kastunehen kuivaeli; +siitä viikon hierelevi, +hierelevi, hautelevi: +teki miehen terveheksi, +urohon paranneheksi. +Kysytteli, lausutteli, +itse virkki, noin nimesi: +"Mitä itkit, Väinämöinen, +uikutit, uvantolainen, +tuolla paikalla pahalla, +rannalla meryttä vasten?" +Vaka vanha Väinämöinen +sanan virkkoi, noin nimesi: +"Onpa syytä itkeäni, +vaivoja valittoani! +Kauan oon meriä uinut, +lapioinnut lainehia +noilla väljillä vesillä, +ulapoilla auke'illa. +"Tuota itken tuon ikäni, +puhki polveni murehin, +kun ma uin omilta mailta, +tulin mailta tuttavilta +näille ouoille oville, +veräjille vierahille. +Kaikki täällä puut purevi, +kaikki havut hakkoavi, +joka koivu koikkoavi, +joka leppä leikkoavi: +yks' on tuuli tuttuani, +päivä ennen nähtyäni +näillä mailla vierahilla, +äkkiouoilla ovilla." +Louhi, Pohjolan emäntä, +siitä tuon sanoiksi saatti: +"Elä itke, Väinämöinen, +uikuta, uvantolainen! +Hyvä tääll' on ollaksesi, +armas aikaellaksesi, +syöä lohta luotaselta, +sivulta sianlihoa." +Silloin vanha Väinämöinen +itse tuon sanoiksi virkki: +"Kylkehen kyläinen syönti +hyvissäki vierahissa; +mies on maallansa parempi, +kotonansa korkeampi. +Soisipa sula Jumala, +antaisipa armoluoja: +pääsisin omille maille, +elomaillen entisille! +Parempi omalla maalla +vetonenki virsun alta, +kuin on maalla vierahalla +kultamaljasta metonen." +Louhi, Pohjolan emäntä, +sanan virkkoi, noin nimesi: +"Niin mitä minullen annat, +kun saatan omille maille, +oman peltosi perille, +kotisaunan saapuville?" +Sanoi vanha Väinämöinen: +"Mitäpä kysyt minulta, +jos saatat omille maille, +oman peltoni perille, +oman käen kukkumille, +oman linnun laulamille! +Otatko kultia kypärin, +hope'ita huovallisen?" +Louhi, Pohjolan emäntä, +sanan virkkoi, noin nimesi: +"Ohoh viisas Väinämöinen, +tietäjä iän-ikuinen! +En kysele kultiasi, +halaja hope'itasi: +kullat on lasten kukkasia, +hopeat hevon helyjä. +Taiatko takoa sammon, +kirjokannen kalkutella +joutsenen kynän nenästä, +maholehmän maitosesta, +yhen ohrasen jyvästä, +yhen uuhen villasesta, +niin annan tytön sinulle, +panen neien palkastasi, +saatan sun omille maille, +oman linnun laulamille, +oman kukon kuulumille, +oman peltosi perille." +Vaka vanha Väinämöinen +sanan virkkoi, noin nimesi: +"Taia en sampoa takoa, +kirjokantta kirjoitella. +Saata mie omille maille: +työnnän seppo Ilmarisen, +joka samposi takovi, +kirjokannet kalkuttavi, +neitosi lepyttelevi, +tyttäresi tyy'yttävi. +"Se on seppo sen mokoma, +ylen taitava takoja, +jok' on taivoa takonut, +ilman kantta kalkutellut: +ei tunnu vasaran jälki +eikä pihtien pitämät." +Louhi, Pohjolan emäntä, +sanan virkkoi, noin nimesi: +"Sille työnnän tyttäreni, +sille lapseni lupoan, +joka sampuen takovi, +kannen kirjo kirjoittavi +joutsenen kynän nenästä, +maholehmän maitosesta, +yhen ohrasen jyvästä, +yhen uuhen untuvasta." +Pani varsan valjahisin, +ruskean re'en etehen; +saattoi vanhan Väinämöisen, +istutti oron rekehen. +Siitä tuon sanoiksi virkki, +itse lausui, noin nimesi: +"Elä päätäsi ylennä, +kohottele kokkoasi, +kun ei uupune oronen, +tahi ei ilta ennättäne: +josp' on päätäsi ylennät, +kohottelet kokkoasi, +jo toki tuho tulevi, +paha päivä päälle saapi." +Siitä vanha Väinämöinen +löi orosen juoksemahan, +harjan liina liikkumahan. +Ajoa karittelevi +pimeästä Pohjolasta, +summasta Sariolasta. - Kahdeksas runo + Kahdeksas runo - Tuo oli kaunis Pohjan neiti, - maan kuulu, ve'en valio. - Istui ilman vempelellä, - taivon kaarella kajotti - pukehissa puhta'issa, - valke'issa vaattehissa; - kultakangasta kutovi, - hope'ista huolittavi - kultaisesta sukkulasta, - pirralla hope'isella. - Suihki sukkula piossa, - käämi käessä kääperöitsi, - niiet vaskiset vatisi, - hope'inen pirta piukki - neien kangasta kutoissa, - hope'ista huolittaissa. - Vaka vanha Väinämöinen - ajoa karittelevi - pimeästä Pohjolasta, - summasta Sariolasta. - Ajoi matkoa palasen, - pikkaraisen piirrätteli: - kuuli sukkulan surinan - ylähältä päänsä päältä. - Tuossa päätänsä kohotti, - katsahtavi taivahalle: - kaari on kaunis taivahalla, - neiti kaaren kannikalla, - kultakangasta kutovi, - hope'ista helkyttävi. - Vaka vanha Väinämöinen - heti seisatti hevosen. - Tuossa tuon sanoiksi virkki, - itse lausui, noin nimesi: - "Tule, neiti, korjahani, - laskeite rekoseheni!" - Neiti tuon sanoiksi virkki, - itse lausui ja kysyvi: - "Miksi neittä korjahasi, - tyttöä rekosehesi?" - Vaka vanha Väinämöinen - tuop' on tuohon vastaeli: - "Siksi neittä korjahani, - tyttöä rekoseheni: - mesileivän leipojaksi, - oluen osoajaksi, - joka lautsan laulajaksi, - ikkunan iloitsijaksi - noilla Väinölän tiloilla, - Kalevalan kartanoilla." - Neiti tuon sanoiksi virkki, - itse lausui ja pakisi: - "Kun kävin mataramaalla, - keikuin keltakankahalla - eilen iltamyöhäsellä, - aletessa aurinkoisen, - lintu lauleli lehossa, - kyntörastas raksutteli: - lauleli tytärten mielen - ja lauloi miniän mielen. - "Mie tuota sanelemahan, - linnulta kyselemähän: - 'Oi sie kyntörastahainen! - Laula korvin kuullakseni: - kumman on parempi olla, - kumman olla kuuluisampi, - tyttärenkö taattolassa - vai miniän miehelässä?' - "Tiainenpa tieon antoi, - kyntörastas raksahutti: - 'Valkea kesäinen päivä, - neitivalta valkeampi; - vilu on rauta pakkasessa, - vilumpi miniävalta. - Niin on neiti taattolassa, - kuin marja hyvällä maalla, - niin miniä miehelässä, - kuin on koira kahlehissa. - Harvoin saapi orja lemmen, - ei miniä milloinkana.'" - Vaka vanha Väinämöinen - itse tuon sanoiksi virkki: - "Tyhjiä tiaisen virret, - rastahaisen raksutukset! - Lapsi on tytär kotona, - vasta on neiti naituansa. - Tule, neiti, korjahani, - laskeite rekoseheni! - En ole mitätön miesi, - uros muita untelompi." - Neiti taiten vastaeli, - sanan virkkoi, noin nimesi: - "Sitte sun mieheksi sanoisin, - urohoksi arveleisin, - jospa jouhen halkaiseisit - veitsellä kärettömällä, - munan solmuhun vetäisit - solmun tuntumattomaksi." - Vaka vanha Väinämöinen - jouhen halki halkaisevi - veitsellä kärettömällä, - aivan tutkaimettomalla; - munan solmuhun vetävi - solmun tuntumattomaksi. - Käski neittä korjahansa, - tyttöä rekosehensa. - Neiti taiten vastaeli: - "Ehkäpä tulen sinulle, - kun kiskot kivestä tuohta, - säret jäästä aiaksia - ilman palan pakkumatta, - pilkkehen pirahtamatta." - Vaka vanha Väinämöinen - ei tuosta kovin hätäile: - kiskoipa kivestä tuohta, - särki jäästä aiaksia - ilman palan pakkumatta, - pilkkehen pirahtamatta. - Kutsui neittä korjahansa, - tyttöä rekosehensa. - Neiti taiten vastoavi, - sanovi sanalla tuolla: - "Sillenpä minä menisin, - kenp' on veistäisi venosen - kehrävarteni muruista, - kalpimeni kappaleista, - työntäisi venon vesille, - uuen laivan lainehille - ilman polven polkematta, - ilman kouran koskematta, - käsivarren kääntämättä, - olkapään ojentamatta." - Siitä vanha Väinämöinen - itse tuon sanoiksi virkki: - "Liene ei maassa, maailmassa, - koko ilman kannen alla - mointa laivan laatijata, - vertoani veistäjätä." - Otti värttinän muruja, - kehrävarren kiertimiä; - läksi veistohon venosen, - satalauan laittelohon - vuorelle teräksiselle, - rautaiselle kalliolle. - Veikaten venettä veisti, - purtta puista uhkaellen. - Veisti päivän, veisti toisen, - veisti kohta kolmannenki: - ei kirves kivehen koske, - kasa ei kalka kalliohon. - Niin päivällä kolmannella - Hiisi pontta pyörähytti, - Lempo tempasi tereä, - Paha vartta vaapahutti. - Kävipä kivehen kirves, - kasa kalkkoi kalliohon; - kirves kilpistyi kivestä, - terä liuskahti liha'an, - polvehen pojan pätöisen, - varpahasen Väinämöisen. - Sen Lempo lihoille liitti, - Hiisi suonille sovitti: - veri pääsi vuotamahan, - hurme huppelehtamahan. - Vaka vanha Väinämöinen, - tietäjä iän-ikuinen, - tuossa tuon sanoiksi virkki, - noin on lausui ja pakisi: - "Oi sie kirves kikkanokka, - tasaterä tapparainen! - Luulitko puuta purrehesi, - honkoa hotaisnehesi, - petäjätä pannehesi, - koivua kohannehesi, - kun sa lipsahit liha'an, - solahutit suonilleni?" - Loihe siitä loitsimahan, - sai itse sanelemahan. - Luki synnyt syitä myöten, - luottehet lomia myöten, - mutt' ei muista muutamia - rauan suuria sanoja, - joista salpa saataisihin, - luja lukko tuotaisihin - noille rauan ratkomille, - suu sinervän silpomille. - Jo veri jokena juoksi, - hurme koskena kohisi: - peitti maassa marjan varret, - kanervaiset kankahalla. - Eik' ollut sitä mätästä, - jok' ei tullut tulvillehen - noita liikoja veriä, - hurmehia huurovia - polvesta pojan totisen, - varpahasta Väinämöisen. - Vaka vanha Väinämöinen - ketti villoja kiveltä, - otti suolta sammalia, - maasta mättähän repäisi - tukkeheksi tuiman reiän, - paikaksi pahan veräjän; - ei vääjä vähäistäkänä, - pikkuistakana piätä. - Jopa tuskaksi tulevi, - läylemmäksi lankeavi. - Vaka vanha Väinämöinen - itse itkuhun hyräytyi; - pani varsan valjahisin, - ruskean re'en etehen, - siitä reuoikse rekehen, - kohennaikse korjahansa. - Laski virkkua vitsalla, - helähytti helmisvyöllä; - virkku juoksi, matka joutui, - reki vieri, tie lyheni. - Jo kohta kylä tulevi: - kolme tietä kohtoavi. - Vaka vanha Väinämöinen - ajavi alinta tietä - alimaisehen talohon. - Yli kynnyksen kysyvi: - "Oisiko talossa tässä - rauan raannan katsojata, - uron tuskan tuntijata, - vammojen vakittajata?" - Olipa lapsi lattialla, - poika pieni pankon päässä. - Tuop' on tuohon vastoavi: - "Ei ole talossa tässä - rauan raannan katsojata, - uron tuskan tuntijata, - kivun kiinniottajata, - vammojen vakittajata; - onpi toisessa talossa: - aja toisehen talohon!" - Vaka vanha Väinämöinen - laski virkkua vitsalla, - ajoa suhuttelevi. - Ajoi matkoa palasen, - keskimäistä tietä myöten - keskimäisehen talohon. - Kysyi kynnyksen takoa, - anoi alta ikkunaisen: - "Oisiko talossa tässä - rauan raannan katsojata, - salpoa verisatehen, - suonikosken sortajata?" - Akka oli vanha vaipan alla, - kielipalku pankon päässä. - Akka varsin vastaeli, - hammas kolmi kolkkaeli: - "Ei ole talossa tässä - rauan raannan katsojata, - verisynnyn tietäjätä, - kivun kiinniottajata; - onpi toisessa talossa: - aja toisehen talohon!" - Vaka vanha Väinämöinen - laski virkkua vitsalla, - ajoa suhuttelevi. - Ajoi matkoa palasen, - ylimäistä tietä myöten - ylimäisehen talohon. - Yli kynnyksen kysyvi, - lausui lakkapuun takoa: - "Oisiko talossa tässä - rauan raannan katsojata, - tämän tulvan tukkijata, - veren summan sulkijata?" - Ukko oli uunilla asuva, - halliparta harjun alla. - Ukko uunilta urahti, - halliparta paukutteli: - "On sulettu suuremmatki, - jalommatki jaksettuna - Luojan kolmella sanalla, - syvän synnyn säätämällä: - joet suista, järvet päistä, - virrat niskalta vihaiset, - lahet niemien nenistä, - kannakset kape'immilta." +Tuo oli kaunis Pohjan neiti, +maan kuulu, ve'en valio. +Istui ilman vempelellä, +taivon kaarella kajotti +pukehissa puhta'issa, +valke'issa vaattehissa; +kultakangasta kutovi, +hope'ista huolittavi +kultaisesta sukkulasta, +pirralla hope'isella. +Suihki sukkula piossa, +käämi käessä kääperöitsi, +niiet vaskiset vatisi, +hope'inen pirta piukki +neien kangasta kutoissa, +hope'ista huolittaissa. +Vaka vanha Väinämöinen +ajoa karittelevi +pimeästä Pohjolasta, +summasta Sariolasta. +Ajoi matkoa palasen, +pikkaraisen piirrätteli: +kuuli sukkulan surinan +ylähältä päänsä päältä. +Tuossa päätänsä kohotti, +katsahtavi taivahalle: +kaari on kaunis taivahalla, +neiti kaaren kannikalla, +kultakangasta kutovi, +hope'ista helkyttävi. +Vaka vanha Väinämöinen +heti seisatti hevosen. +Tuossa tuon sanoiksi virkki, +itse lausui, noin nimesi: +"Tule, neiti, korjahani, +laskeite rekoseheni!" +Neiti tuon sanoiksi virkki, +itse lausui ja kysyvi: +"Miksi neittä korjahasi, +tyttöä rekosehesi?" +Vaka vanha Väinämöinen +tuop' on tuohon vastaeli: +"Siksi neittä korjahani, +tyttöä rekoseheni: +mesileivän leipojaksi, +oluen osoajaksi, +joka lautsan laulajaksi, +ikkunan iloitsijaksi +noilla Väinölän tiloilla, +Kalevalan kartanoilla." +Neiti tuon sanoiksi virkki, +itse lausui ja pakisi: +"Kun kävin mataramaalla, +keikuin keltakankahalla +eilen iltamyöhäsellä, +aletessa aurinkoisen, +lintu lauleli lehossa, +kyntörastas raksutteli: +lauleli tytärten mielen +ja lauloi miniän mielen. +"Mie tuota sanelemahan, +linnulta kyselemähän: +'Oi sie kyntörastahainen! +Laula korvin kuullakseni: +kumman on parempi olla, +kumman olla kuuluisampi, +tyttärenkö taattolassa +vai miniän miehelässä?' +"Tiainenpa tieon antoi, +kyntörastas raksahutti: +'Valkea kesäinen päivä, +neitivalta valkeampi; +vilu on rauta pakkasessa, +vilumpi miniävalta. +Niin on neiti taattolassa, +kuin marja hyvällä maalla, +niin miniä miehelässä, +kuin on koira kahlehissa. +Harvoin saapi orja lemmen, +ei miniä milloinkana.'" +Vaka vanha Väinämöinen +itse tuon sanoiksi virkki: +"Tyhjiä tiaisen virret, +rastahaisen raksutukset! +Lapsi on tytär kotona, +vasta on neiti naituansa. +Tule, neiti, korjahani, +laskeite rekoseheni! +En ole mitätön miesi, +uros muita untelompi." +Neiti taiten vastaeli, +sanan virkkoi, noin nimesi: +"Sitte sun mieheksi sanoisin, +urohoksi arveleisin, +jospa jouhen halkaiseisit +veitsellä kärettömällä, +munan solmuhun vetäisit +solmun tuntumattomaksi." +Vaka vanha Väinämöinen +jouhen halki halkaisevi +veitsellä kärettömällä, +aivan tutkaimettomalla; +munan solmuhun vetävi +solmun tuntumattomaksi. +Käski neittä korjahansa, +tyttöä rekosehensa. +Neiti taiten vastaeli: +"Ehkäpä tulen sinulle, +kun kiskot kivestä tuohta, +säret jäästä aiaksia +ilman palan pakkumatta, +pilkkehen pirahtamatta." +Vaka vanha Väinämöinen +ei tuosta kovin hätäile: +kiskoipa kivestä tuohta, +särki jäästä aiaksia +ilman palan pakkumatta, +pilkkehen pirahtamatta. +Kutsui neittä korjahansa, +tyttöä rekosehensa. +Neiti taiten vastoavi, +sanovi sanalla tuolla: +"Sillenpä minä menisin, +kenp' on veistäisi venosen +kehrävarteni muruista, +kalpimeni kappaleista, +työntäisi venon vesille, +uuen laivan lainehille +ilman polven polkematta, +ilman kouran koskematta, +käsivarren kääntämättä, +olkapään ojentamatta." +Siitä vanha Väinämöinen +itse tuon sanoiksi virkki: +"Liene ei maassa, maailmassa, +koko ilman kannen alla +mointa laivan laatijata, +vertoani veistäjätä." +Otti värttinän muruja, +kehrävarren kiertimiä; +läksi veistohon venosen, +satalauan laittelohon +vuorelle teräksiselle, +rautaiselle kalliolle. +Veikaten venettä veisti, +purtta puista uhkaellen. +Veisti päivän, veisti toisen, +veisti kohta kolmannenki: +ei kirves kivehen koske, +kasa ei kalka kalliohon. +Niin päivällä kolmannella +Hiisi pontta pyörähytti, +Lempo tempasi tereä, +Paha vartta vaapahutti. +Kävipä kivehen kirves, +kasa kalkkoi kalliohon; +kirves kilpistyi kivestä, +terä liuskahti liha'an, +polvehen pojan pätöisen, +varpahasen Väinämöisen. +Sen Lempo lihoille liitti, +Hiisi suonille sovitti: +veri pääsi vuotamahan, +hurme huppelehtamahan. +Vaka vanha Väinämöinen, +tietäjä iän-ikuinen, +tuossa tuon sanoiksi virkki, +noin on lausui ja pakisi: +"Oi sie kirves kikkanokka, +tasaterä tapparainen! +Luulitko puuta purrehesi, +honkoa hotaisnehesi, +petäjätä pannehesi, +koivua kohannehesi, +kun sa lipsahit liha'an, +solahutit suonilleni?" +Loihe siitä loitsimahan, +sai itse sanelemahan. +Luki synnyt syitä myöten, +luottehet lomia myöten, +mutt' ei muista muutamia +rauan suuria sanoja, +joista salpa saataisihin, +luja lukko tuotaisihin +noille rauan ratkomille, +suu sinervän silpomille. +Jo veri jokena juoksi, +hurme koskena kohisi: +peitti maassa marjan varret, +kanervaiset kankahalla. +Eik' ollut sitä mätästä, +jok' ei tullut tulvillehen +noita liikoja veriä, +hurmehia huurovia +polvesta pojan totisen, +varpahasta Väinämöisen. +Vaka vanha Väinämöinen +ketti villoja kiveltä, +otti suolta sammalia, +maasta mättähän repäisi +tukkeheksi tuiman reiän, +paikaksi pahan veräjän; +ei vääjä vähäistäkänä, +pikkuistakana piätä. +Jopa tuskaksi tulevi, +läylemmäksi lankeavi. +Vaka vanha Väinämöinen +itse itkuhun hyräytyi; +pani varsan valjahisin, +ruskean re'en etehen, +siitä reuoikse rekehen, +kohennaikse korjahansa. +Laski virkkua vitsalla, +helähytti helmisvyöllä; +virkku juoksi, matka joutui, +reki vieri, tie lyheni. +Jo kohta kylä tulevi: +kolme tietä kohtoavi. +Vaka vanha Väinämöinen +ajavi alinta tietä +alimaisehen talohon. +Yli kynnyksen kysyvi: +"Oisiko talossa tässä +rauan raannan katsojata, +uron tuskan tuntijata, +vammojen vakittajata?" +Olipa lapsi lattialla, +poika pieni pankon päässä. +Tuop' on tuohon vastoavi: +"Ei ole talossa tässä +rauan raannan katsojata, +uron tuskan tuntijata, +kivun kiinniottajata, +vammojen vakittajata; +onpi toisessa talossa: +aja toisehen talohon!" +Vaka vanha Väinämöinen +laski virkkua vitsalla, +ajoa suhuttelevi. +Ajoi matkoa palasen, +keskimäistä tietä myöten +keskimäisehen talohon. +Kysyi kynnyksen takoa, +anoi alta ikkunaisen: +"Oisiko talossa tässä +rauan raannan katsojata, +salpoa verisatehen, +suonikosken sortajata?" +Akka oli vanha vaipan alla, +kielipalku pankon päässä. +Akka varsin vastaeli, +hammas kolmi kolkkaeli: +"Ei ole talossa tässä +rauan raannan katsojata, +verisynnyn tietäjätä, +kivun kiinniottajata; +onpi toisessa talossa: +aja toisehen talohon!" +Vaka vanha Väinämöinen +laski virkkua vitsalla, +ajoa suhuttelevi. +Ajoi matkoa palasen, +ylimäistä tietä myöten +ylimäisehen talohon. +Yli kynnyksen kysyvi, +lausui lakkapuun takoa: +"Oisiko talossa tässä +rauan raannan katsojata, +tämän tulvan tukkijata, +veren summan sulkijata?" +Ukko oli uunilla asuva, +halliparta harjun alla. +Ukko uunilta urahti, +halliparta paukutteli: +"On sulettu suuremmatki, +jalommatki jaksettuna +Luojan kolmella sanalla, +syvän synnyn säätämällä: +joet suista, järvet päistä, +virrat niskalta vihaiset, +lahet niemien nenistä, +kannakset kape'immilta." - Yhdeksäs runo + Yhdeksäs runo - Siitä vanha Väinämöinen - itse korjasta kohosi, - nousi reestä nostamatta, - yleni ylentämättä; - tuosta pirttihin tulevi, - alle kattojen ajaikse. - Tuoahan hopeatuoppi, - kultakannu kannetahan: - ei veä vähäistäkänä, - pikkuistakana piätä - verta vanhan Väinämöisen, - hurmetta jalon urohon. - Ukko uunilta urahti, - halliparta paukutteli: - "Mi sinä lienet miehiäsi - ja kuka urohiasi? - Verta on seitsemän venettä, - kantokorvoa kaheksan - sun, poloinen, polvestasi - lattialle laskettuna! - Muut on muistaisin sanaset, - vaan en arvoa alusta, - mist' on rauta syntynynnä, - kasvanunna koito kuona." - Silloin vanha Väinämöinen - sanan virkkoi, noin nimesi: - "Itse tieän rauan synnyn, - arvoan alun teräksen: - ilma on emoja ensin, - vesi vanhin veljeksiä, - rauta nuorin veljeksiä, - tuli kerran keskimäinen. - "Tuo Ukko, ylinen luoja, - itse ilmojen jumala, - ilmasta ve'en eroitti, - veestä maati manterehen. - Rauta on raukka syntymättä, - syntymättä, kasvamatta. - "Ukko, ilmoinen jumala, - hieroi kahta kämmentänsä, - mykelti molempiansa - vasemmassa polven päässä. - Siitä syntyi kolme neittä, - koko kolme luonnotarta - rauan ruostehen emoiksi, - suu sinervän siittäjiksi. - "Neiet käyä notkutteli, - astui immet pilven äärtä - utarilla uhkuvilla, - nännillä pakottavilla. - Lypsit maalle maitojansa, - uhkutit utariansa; - lypsit maille, lypsit soille, - lypsit vienoille vesille. - "Yksi lypsi mustan maion: - vanhimpainen neitosia; - toinen valkean valutti: - keskimäinen neitosia; - kolmas puikutti punaisen: - nuorimpainen neitosia. - "Ku on lypsi mustan maion, - siitä syntyi meltorauta; - ku on valkean valutti, - siit' on tehtynä teräkset; - ku on puikutti punaisen, - siit' on saatu rääkyrauta. - "Olipa aikoa vähäinen. - Rauta tahteli tavata - vanhempata veikkoansa, - käyä tulta tuntemahan. - "Tuli tuhmaksi rupesi, - kasvoi aivan kauheaksi: - oli polttoa poloisen, - rauta raukan, veikkosensa. - "Rauta pääsi piilemähän, - piilemähän, säilymähän - tuon tuiman tulen käsistä, - suusta valkean vihaisen. - "Siitä sitte rauta piili, - sekä piili jotta säilyi - heiluvassa hettehessä, - läikkyvässä lähtehessä, - suurimmalla suon selällä, - tuiman tunturin laella, - jossa joutsenet munivat, - hanhi poiat hautelevi. - "Rauta suossa soikottavi, - veteläisessä venyvi; - piili vuoen, piili toisen, - piili kohta kolmannenki - kahen kantosen välissä, - koivun kolmen juuren alla. - Ei toki pakohon pääsnyt - tulen tuimista käsistä; - piti tulla toisen kerran, - lähteä tulen tuville - astalaksi tehtäessä, - miekaksi taottaessa. - "Susi juoksi suota myöten, - karhu kangasta samosi; - suo liikkui suen jälessä, - kangas karhun kämmenissä: - siihen nousi rautaruoste - ja kasvoi teräskaranko - suen sorkkien sijoille, - karhun kannan kaivamille. - "Syntyi seppo Ilmarinen, - sekä syntyi jotta kasvoi. - Se syntyi sysimäellä, - kasvoi hiilikankahalla - vaskinen vasara käessä, - pihet pikkuiset piossa. - "Yöllä syntyi Ilmarinen, - päivällä pajasen laati. - Etsi paikkoa pajalle, - levitystä lietsimille. - Näki suota salmekkehen, - maata märkeä vähäisen, - läksi tuota katsomahan, - likeltä tähyämähän: - tuohon painoi palkehensa, - tuohon ahjonsa asetti. - "Jo joutui suen jälille, - karhun kantapään sijoille; - näki rautaiset orahat, - teräksiset tierottimet - suen suurilla jälillä, - karhun kämmenen tiloilla. - "Sanovi sanalla tuolla: - 'Voi sinua, rauta raukka, - kun olet kurjassa tilassa, - alahaisessa asussa, - suolla sorkissa sutosen, - aina karhun askelissa!' - "Arvelee, ajattelevi: - 'Mitä tuostaki tulisi, - josp' on tunkisin tulehen, - ahjohon asettelisin?' - "Rauta raukka säpsähtihe, - säpsähtihe, säikähtihe, - kun kuuli tulen sanomat, - tulen tuimat maininnaiset. - "Sanoi seppo Ilmarinen: - 'Ellös olko milläskänä! - Tuli ei polta tuttuansa, - herjaele heimoansa. - Kun tulet tulen tuville, - valkean varustimille, - siellä kasvat kaunihiksi, - ylenet ylen ehoksi: - miesten miekoiksi hyviksi, - naisten nauhan päättimiksi.' - "Senp' on päivyen perästä - rauta suosta sotkettihin, - vetelästä vellottihin, - tuotihin sepon pajahan. - "Tuon seppo tulehen tunki, - alle ahjonsa ajeli. - Lietsoi kerran, lietsoi toisen, - lietsoi kerran kolmannenki: - rauta vellinä viruvi, - kuonana kohaelevi, - venyi vehnäisnä tahasna, - rukihisna taikinana - sepon suurissa tulissa, - ilmivalkean väessä. - "Siinä huuti rauta raukka: - 'Ohoh seppo Ilmarinen! - Ota pois minua täältä - tuskista tulen punaisen!' - "Sanoi seppo Ilmarinen: - 'Jos otan sinun tulesta, - ehkä kasvat kauheaksi, - kovin raivoksi rupeat, - vielä veistät veljeäsi, - lastuat emosi lasta.' - "Siinä vannoi rauta raukka, - vannoi vaikean valansa - ahjolla, alasimella, - vasaroilla, valkkamilla; - sanovi sanalla tuolla, - lausui tuolla lausehella: - 'Onpa puuta purrakseni, - kiven syäntä syöäkseni, - etten veistä veikkoani, - lastua emoni lasta. - Parempi on ollakseni, - eleäkseni ehompi - kulkijalla kumppalina, - käyvällä käsiasenna, - kuin syöä omaa sukua, - heimoani herjaella.' - "Silloin seppo Ilmarinen, - takoja iän-ikuinen, - rauan tempasi tulesta, - asetti alasimelle; - rakentavi raukeaksi, - tekevi teräkaluiksi, - keihä'iksi, kirvehiksi, - kaikenlaisiksi kaluiksi. - "Viel' oli pikkuista vajalla, - rauta raukka tarpehessa: - eipä kiehu rauan kieli, - ei sukeu suu teräksen, - rauta ei kasva karkeaksi - ilman veessä kastumatta. - "Siitä seppo Ilmarinen - itse tuota arvelevi. - Laati pikkuisen poroa, - lipeäistä liuotteli - teräksenteko-mujuiksi, - rauankarkaisu-vesiksi. - "Koitti seppo kielellänsä, - hyvin maistoi mielellänsä; - itse tuon sanoiksi virkki: - 'Ei nämät hyvät minulle - teräksenteko-vesiksi, - rautojen rakentomaiksi.' - "Mehiläinen maasta nousi, - sinisiipi mättähästä. - Lentelevi, liitelevi - ympäri sepon pajoa. - "Niin seppo sanoiksi virkki: - 'Mehiläinen, mies kepeä! - Tuo simoa siivessäsi, - kanna mettä kielessäsi - kuuen kukkasen nenästä, - seitsemän on heinän päästä - teräksille tehtäville, - rauoille rakettaville!' - "Herhiläinen, Hiien lintu, - katselevi, kuuntelevi, - katseli katon rajasta, - alta tuohen tuijotteli - rautoja rakettavia, - teräksiä tehtäviä. - "Lenteä hyrähtelevi; - viskoi Hiien hirmuloita, - kantoi käärmehen kähyjä, - maon mustia mujuja, - kusiaisen kutkelmoita, - sammakon salavihoja - teräksenteko-mujuihin, - rauankarkaisu-vetehen. - "Itse seppo Ilmarinen, - takoja alinomainen, - luulevi, ajattelevi - mehiläisen tulleheksi, - tuon on mettä tuoneheksi, - kantaneheksi simoa. - Sanan virkkoi, noin nimesi: - 'Kas nämät hyvät minulle - teräksenteko-vesiksi, - rautojen rakentamiksi!' - "Siihen tempasi teräksen, - siihen kasti rauta raukan - pois tulesta tuotaessa, - ahjosta otettaessa. - "Sai siitä teräs pahaksi, - rauta raivoksi rupesi, - petti, vaivainen, valansa, - söi kuin koira kunniansa: - veisti, raukka, veljeänsä, - sukuansa suin piteli, - veren päästi vuotamahan, - hurmehen hurahtamahan." - Ukko uunilta urahti, - parta lauloi, pää järähti: - "Jo nyt tieän rauan synnyn, - tajuan tavat teräksen. - "Ohoh sinua, rauta raukka, - rauta raukka, koito kuona, - teräs tenhon-päivällinen! - Siitäkö sinä sikesit, - siitä kasvoit kauheaksi, - ylen suureksi sukesit? - "Et sä silloin suuri ollut - etkä suuri etkä pieni, - et kovin koreakana - etkä äijältä äkäinen, - kun sa maitona makasit, - rieskasena riuottelit - nuoren neitosen nisissä, - kasvoit immen kainalossa - pitkän pilven rannan päällä, - alla taivahan tasaisen. - "Etkä silloin suuri ollut, - et ollut suuri etkä pieni, - kun sa liejuna lepäsit, - seisoit selvänä vetenä - suurimmalla suon selällä, - tuiman tunturin laella, - muutuit tuolla maan muraksi, - ruostemullaksi rupesit. - "Etkä silloin suuri ollut, - et ollut suuri etkä pieni, - kun sua hirvet suolla hieroi, - peurat pieksi kankahalla, - susi sotki sorkillansa, - karhu kämmenyisillänsä. - "Etkä silloin suuri ollut, - et ollut suuri etkä pieni, - kun sa suosta sotkettihin, - maan muasta muokattihin, - vietihin sepon pajahan, - alle ahjon Ilmarisen. - "Etkä silloin suuri ollut, - et ollut suuri etkä pieni, - kun sa kuonana kohisit, - läikyit lämminnä vetenä - tuimissa tulisijoissa, - vannoit vaikean valasi - ahjolla, alasimella, - vasaroilla, valkkamilla, - sepon seisontasijoilla, - takehinta-tanterilla. - "Joko nyt suureksi sukenit, - äreäksi ärtelihit, - rikoit, vaivainen, valasi, - söit kuin koira kunniasi, - kun sa syrjit syntyäsi, - sukuasi suin pitelit? - "Ku käski pahalle työlle, - kenp' on kehnolle kehoitti? - Isosiko vai emosi - vaiko vanhin veljiäsi - vai nuorin sisariasi - vaiko muu sukusi suuri? - "Ei isosi, ei emosi - eikä vanhin veljiäsi, - ei nuorin sisariasi - eikä muu sukusi suuri: - itse teit tihua työtä, - katkoit kalmankarvallista. - "Tule nyt työsi tuntemahan, - pahasi parantamahan, - ennenkuin sanon emolle, - vanhemmallesi valitan! - Enemp' on emolla työtä, - vaiva suuri vanhemmalla, - kun poika pahoin tekevi, - lapsi tuhmin turmelevi. - "Piäty, veri, vuotamasta, - hurme, huppelehtamasta, - päälleni päräjämästä, - riuskumasta rinnoilleni! - Veri, seiso kuni seinä, - asu, hurme, kuni aita, - kuin miekka meressä seiso, - saraheinä sammalessa, - paasi pellon pientaressa, - kivi koskessa kovassa! - "Vaan jos mieli laatinevi - liikkua lipeämmästi, - niin sä liikkuos lihassa - sekä luissa luistaellos! - Sisässä sinun parempi, - alla kalvon kaunihimpi, - suonissa sorottamassa - sekä luissa luistamassa, - kuin on maahan vuotamassa, - rikoille ripajamassa. - "Et sä, maito, maahan joua, - nurmehen, veri viatoin, - miesten hempu, heinikkohon, - kumpuhun, urosten kulta. - Syämessä sinun sijasi, - alla keuhkon kellarisi; - sinne siirräite välehen, - sinne juoskos joutuisasti! - Et ole joki juoksemahan - etkä lampi laskemahan, - suohete solottamahan, - venelotti vuotamahan. - "Tyy'y nyt, tyyris, tippumasta, - punainen, putoamasta! - Kun et tyy'y, niin tyrehy! - Tyytyi ennen Tyrjän koski, - joki Tuonelan tyrehtyi, - meri kuivi, taivas kuivi - sinä suurna poutavuonna, - tulivuonna voimatoinna. - "Jos et tuostana totelle, - viel' on muita muistetahan, - uuet keinot keksitähän: - huuan Hiiestä patoa, - jolla verta keitetähän, - hurmetta varistetahan, - ilman tilkan tippumatta, - punaisen putoamatta, - veren maahan vuotamatta, - hurmehen hurajamatta. - "Kun ei lie minussa miestä, - urosta Ukon pojassa - tämän tulvan tukkijaksi, - suonikosken sortajaksi, - onp' on taatto taivahinen, - pilven-päällinen jumala, - joka miehistä pätevi, - urohista kelpoavi - veren suuta sulkemahan, - tulevata tukkimahan. - "Oi Ukko, ylinen luoja, - taivahallinen jumala! - Tule tänne tarvittaissa, - käy tänne kutsuttaessa! - Tunge turpea kätesi, - paina paksu peukalosi - tukkeheksi tuiman reiän, - paikaksi pahan veräjän! - Veä päälle lemmen lehti, - kultalumme luikahuta - veren tielle telkkimeksi, - tulevalle tukkeheksi, - jottei parsku parralleni, - valu vaaterievuilleni!" - Sillä sulki suun vereltä, - tien on telkki hurmehelta. - Pani poikansa pajahan - tekemähän voitehia - noista heinän helpehistä, - tuhatlatvan tutkaimista, - me'en maahan vuotajista, - simatilkan tippujista. - Poikanen meni pajahan, - läksi voitehen tekohon; - tuli tammi vastahansa. - Kysytteli tammeltansa: - "Onko mettä oksillasi, - alla kuoresi simoa?" - Tammi taiten vastoavi: - "Päivänäpä eilisenä - sima tippui oksilleni, - mesi latvalle rapatti - pilvistä pirisevistä, - hattaroista haihtuvista." - Otti tammen lastuloita, - puun murskan murenemia; - otti heiniä hyviä, - ruohoja monennäköjä, - joit' ei nähä näillä mailla - kaikin paikoin kasvaviksi. - Panevi pa'an tulelle, - laitti keiton kiehumahan - täynnä tammen kuoriloita, - heiniä hyvännäköjä. - Pata kiehui paukutteli - kokonaista kolme yötä, - kolme päiveä keväistä. - Siitä katsoi voitehia, - onko voitehet vakaiset, - katsehet alinomaiset. - Ei ole voitehet vakaiset, - katsehet alinomaiset. - Pani heiniä lisäksi, - ruohoa monennäöistä, - kut oli tuotu toisialta, - sa'an taipalen takoa - yheksältä loitsijalta, - kaheksalta katsojalta. - Keitti vielä yötä kolme, - ynnähän yheksän yötä. - Nostavi pa'an tulelta, - katselevi voitehia, - onko voitehet vakaiset, - katsehet alinomaiset. - Olipa haapa haaraniekka, - kasvoi pellon pientarella. - Tuon murha murenti poikki, - kaikki kahtia hajotti; - voiti niillä voitehilla, - katsoi niillä katsehilla. - Itse tuon sanoiksi virkki: - "Kun lie näissä voitehissa - vian päälle vietävätä, - vammoille valettavata, - haapa, yhtehen paratkos - ehommaksi entistäsi!" - Haapa yhtehen parani - ehommaksi entistänsä, - kasvoi päältä kaunihiksi, - alta aivan terveheksi. - Siitä koitti voitehia, - katselevi katsehia, - koitteli kiven koloihin, - paasien pakahtumihin: - jo kivet kivihin tarttui, - paaet paatehen rupesi. - Tuli poikanen pajasta - tekemästä voitehia, - rasvoja rakentamasta; - ne työnti ukon kätehen: - "Siin' on voitehet vakaiset, - katsehet alinomaiset, - vaikka vuoret voitelisit, - kaikki kalliot yheksi." - Koki ukko kielellänsä, - maistoi suullansa sulalla, - tunsi katsehet hyviksi, - voitehet vaka'isiksi. - Siitä voiti Väinämöistä, - pahoin-tullutta paranti, - voiti alta, voiti päältä, - kerta keskeä sivalti. - Sanovi sanalla tuolla, - lausui tuolla lausehella: - "En liiku omin lihoini, - liikun Luojani lihoilla, - en väiky omin väkini, - väikyn väellä kaikkivallan, - en puhu omalla suulla, - puhelen Jumalan suulla. - Josp' on mulla suu suloinen, - suloisempi suu Jumalan, - jospa on kaunoinen käteni, - käsi Luojan kaunihimpi." - Kun oli voie päälle pantu, - nuot on katsehet vakaiset, - murti se puolipyörryksihin, - Väinämöisen väännyksihin: - lyökse sinne, lyökse tänne, - vaan ei löytänyt lepoa. - Niin ukko kipuja kiisti, - työnti tuosta tuskapäitä - keskelle Kipumäkeä, - Kipuvuoren kukkulalle - kiviä kivistämähän, - paasia pakottamahan. - Tukun silkkiä sivalti, - senpä leikkeli levyiksi, - senp' on katkoi kappaleiksi, - sitehiksi suoritteli. - Sitoi niillä silkillänsä, - kapaloivi kaunoisilla - polvea pojan pätöisen, - varpahia Väinämöisen. - Sanovi sanalla tuolla, - lausui tuolla lausehella: - "Siteheksi Luojan silkki, - Luojan kaapu katteheksi - tälle polvelle hyvälle, - vakaisille varpahille! - Katso nyt, kaunoinen Jumala, - varjele, vakainen Luoja, - jottei vietäisi vioille, - vammoille veällettäisi!" - Siitä vanha Väinämöinen - jo tunsi avun totisen. - Pian pääsi terveheksi; - liha kasvoi kaunihiksi, - alta aivan terveheksi, - keskeä kivuttomaksi, - vieriltä viattomaksi, - päältä päärmehettömäksi, - ehommaksi entistänsä, - paremmaksi tuonoistansa. - Jo nyt jaksoi jalka käyä, - polvi polkea kykeni; - ei nuuru nimeksikänä - vaikerra vähäistäkänä. - Siitä vanha Väinämöinen - siirti silmänsä ylemmä, - katsahtavi kaunihisti - päälle pään on taivosehen; - sanovi sanalla tuolla, - lausui tuolla lausehella: - "Tuoltapa aina armot käyvät, - turvat tuttavat tulevat - ylähältä taivahasta, - luota Luojan kaikkivallan. - "Ole nyt kiitetty, Jumala, - ylistetty, Luoja, yksin, - kun annoit avun minulle, - tuotit turvan tuttavasti - noissa tuskissa kovissa, - terän rauan raatamissa!" - Siitä vanha Väinämöinen - vielä tuon sanoiksi virkki: - "Elkätte, etinen kansa, - kansa vasta kasvavainen, - veikaten venettä tehkö, - uhkaellen kaartakana! - Jumalass' on juoksun määrä, - Luojassa lopun asetus, - ei uron osoannassa, - vallassa väkevänkänä." +Siitä vanha Väinämöinen +itse korjasta kohosi, +nousi reestä nostamatta, +yleni ylentämättä; +tuosta pirttihin tulevi, +alle kattojen ajaikse. +Tuoahan hopeatuoppi, +kultakannu kannetahan: +ei veä vähäistäkänä, +pikkuistakana piätä +verta vanhan Väinämöisen, +hurmetta jalon urohon. +Ukko uunilta urahti, +halliparta paukutteli: +"Mi sinä lienet miehiäsi +ja kuka urohiasi? +Verta on seitsemän venettä, +kantokorvoa kaheksan +sun, poloinen, polvestasi +lattialle laskettuna! +Muut on muistaisin sanaset, +vaan en arvoa alusta, +mist' on rauta syntynynnä, +kasvanunna koito kuona." +Silloin vanha Väinämöinen +sanan virkkoi, noin nimesi: +"Itse tieän rauan synnyn, +arvoan alun teräksen: +ilma on emoja ensin, +vesi vanhin veljeksiä, +rauta nuorin veljeksiä, +tuli kerran keskimäinen. +"Tuo Ukko, ylinen luoja, +itse ilmojen jumala, +ilmasta ve'en eroitti, +veestä maati manterehen. +Rauta on raukka syntymättä, +syntymättä, kasvamatta. +"Ukko, ilmoinen jumala, +hieroi kahta kämmentänsä, +mykelti molempiansa +vasemmassa polven päässä. +Siitä syntyi kolme neittä, +koko kolme luonnotarta +rauan ruostehen emoiksi, +suu sinervän siittäjiksi. +"Neiet käyä notkutteli, +astui immet pilven äärtä +utarilla uhkuvilla, +nännillä pakottavilla. +Lypsit maalle maitojansa, +uhkutit utariansa; +lypsit maille, lypsit soille, +lypsit vienoille vesille. +"Yksi lypsi mustan maion: +vanhimpainen neitosia; +toinen valkean valutti: +keskimäinen neitosia; +kolmas puikutti punaisen: +nuorimpainen neitosia. +"Ku on lypsi mustan maion, +siitä syntyi meltorauta; +ku on valkean valutti, +siit' on tehtynä teräkset; +ku on puikutti punaisen, +siit' on saatu rääkyrauta. +"Olipa aikoa vähäinen. +Rauta tahteli tavata +vanhempata veikkoansa, +käyä tulta tuntemahan. +"Tuli tuhmaksi rupesi, +kasvoi aivan kauheaksi: +oli polttoa poloisen, +rauta raukan, veikkosensa. +"Rauta pääsi piilemähän, +piilemähän, säilymähän +tuon tuiman tulen käsistä, +suusta valkean vihaisen. +"Siitä sitte rauta piili, +sekä piili jotta säilyi +heiluvassa hettehessä, +läikkyvässä lähtehessä, +suurimmalla suon selällä, +tuiman tunturin laella, +jossa joutsenet munivat, +hanhi poiat hautelevi. +"Rauta suossa soikottavi, +veteläisessä venyvi; +piili vuoen, piili toisen, +piili kohta kolmannenki +kahen kantosen välissä, +koivun kolmen juuren alla. +Ei toki pakohon pääsnyt +tulen tuimista käsistä; +piti tulla toisen kerran, +lähteä tulen tuville +astalaksi tehtäessä, +miekaksi taottaessa. +"Susi juoksi suota myöten, +karhu kangasta samosi; +suo liikkui suen jälessä, +kangas karhun kämmenissä: +siihen nousi rautaruoste +ja kasvoi teräskaranko +suen sorkkien sijoille, +karhun kannan kaivamille. +"Syntyi seppo Ilmarinen, +sekä syntyi jotta kasvoi. +Se syntyi sysimäellä, +kasvoi hiilikankahalla +vaskinen vasara käessä, +pihet pikkuiset piossa. +"Yöllä syntyi Ilmarinen, +päivällä pajasen laati. +Etsi paikkoa pajalle, +levitystä lietsimille. +Näki suota salmekkehen, +maata märkeä vähäisen, +läksi tuota katsomahan, +likeltä tähyämähän: +tuohon painoi palkehensa, +tuohon ahjonsa asetti. +"Jo joutui suen jälille, +karhun kantapään sijoille; +näki rautaiset orahat, +teräksiset tierottimet +suen suurilla jälillä, +karhun kämmenen tiloilla. +"Sanovi sanalla tuolla: +'Voi sinua, rauta raukka, +kun olet kurjassa tilassa, +alahaisessa asussa, +suolla sorkissa sutosen, +aina karhun askelissa!' +"Arvelee, ajattelevi: +'Mitä tuostaki tulisi, +josp' on tunkisin tulehen, +ahjohon asettelisin?' +"Rauta raukka säpsähtihe, +säpsähtihe, säikähtihe, +kun kuuli tulen sanomat, +tulen tuimat maininnaiset. +"Sanoi seppo Ilmarinen: +'Ellös olko milläskänä! +Tuli ei polta tuttuansa, +herjaele heimoansa. +Kun tulet tulen tuville, +valkean varustimille, +siellä kasvat kaunihiksi, +ylenet ylen ehoksi: +miesten miekoiksi hyviksi, +naisten nauhan päättimiksi.' +"Senp' on päivyen perästä +rauta suosta sotkettihin, +vetelästä vellottihin, +tuotihin sepon pajahan. +"Tuon seppo tulehen tunki, +alle ahjonsa ajeli. +Lietsoi kerran, lietsoi toisen, +lietsoi kerran kolmannenki: +rauta vellinä viruvi, +kuonana kohaelevi, +venyi vehnäisnä tahasna, +rukihisna taikinana +sepon suurissa tulissa, +ilmivalkean väessä. +"Siinä huuti rauta raukka: +'Ohoh seppo Ilmarinen! +Ota pois minua täältä +tuskista tulen punaisen!' +"Sanoi seppo Ilmarinen: +'Jos otan sinun tulesta, +ehkä kasvat kauheaksi, +kovin raivoksi rupeat, +vielä veistät veljeäsi, +lastuat emosi lasta.' +"Siinä vannoi rauta raukka, +vannoi vaikean valansa +ahjolla, alasimella, +vasaroilla, valkkamilla; +sanovi sanalla tuolla, +lausui tuolla lausehella: +'Onpa puuta purrakseni, +kiven syäntä syöäkseni, +etten veistä veikkoani, +lastua emoni lasta. +Parempi on ollakseni, +eleäkseni ehompi +kulkijalla kumppalina, +käyvällä käsiasenna, +kuin syöä omaa sukua, +heimoani herjaella.' +"Silloin seppo Ilmarinen, +takoja iän-ikuinen, +rauan tempasi tulesta, +asetti alasimelle; +rakentavi raukeaksi, +tekevi teräkaluiksi, +keihä'iksi, kirvehiksi, +kaikenlaisiksi kaluiksi. +"Viel' oli pikkuista vajalla, +rauta raukka tarpehessa: +eipä kiehu rauan kieli, +ei sukeu suu teräksen, +rauta ei kasva karkeaksi +ilman veessä kastumatta. +"Siitä seppo Ilmarinen +itse tuota arvelevi. +Laati pikkuisen poroa, +lipeäistä liuotteli +teräksenteko-mujuiksi, +rauankarkaisu-vesiksi. +"Koitti seppo kielellänsä, +hyvin maistoi mielellänsä; +itse tuon sanoiksi virkki: +'Ei nämät hyvät minulle +teräksenteko-vesiksi, +rautojen rakentomaiksi.' +"Mehiläinen maasta nousi, +sinisiipi mättähästä. +Lentelevi, liitelevi +ympäri sepon pajoa. +"Niin seppo sanoiksi virkki: +'Mehiläinen, mies kepeä! +Tuo simoa siivessäsi, +kanna mettä kielessäsi +kuuen kukkasen nenästä, +seitsemän on heinän päästä +teräksille tehtäville, +rauoille rakettaville!' +"Herhiläinen, Hiien lintu, +katselevi, kuuntelevi, +katseli katon rajasta, +alta tuohen tuijotteli +rautoja rakettavia, +teräksiä tehtäviä. +"Lenteä hyrähtelevi; +viskoi Hiien hirmuloita, +kantoi käärmehen kähyjä, +maon mustia mujuja, +kusiaisen kutkelmoita, +sammakon salavihoja +teräksenteko-mujuihin, +rauankarkaisu-vetehen. +"Itse seppo Ilmarinen, +takoja alinomainen, +luulevi, ajattelevi +mehiläisen tulleheksi, +tuon on mettä tuoneheksi, +kantaneheksi simoa. +Sanan virkkoi, noin nimesi: +'Kas nämät hyvät minulle +teräksenteko-vesiksi, +rautojen rakentamiksi!' +"Siihen tempasi teräksen, +siihen kasti rauta raukan +pois tulesta tuotaessa, +ahjosta otettaessa. +"Sai siitä teräs pahaksi, +rauta raivoksi rupesi, +petti, vaivainen, valansa, +söi kuin koira kunniansa: +veisti, raukka, veljeänsä, +sukuansa suin piteli, +veren päästi vuotamahan, +hurmehen hurahtamahan." +Ukko uunilta urahti, +parta lauloi, pää järähti: +"Jo nyt tieän rauan synnyn, +tajuan tavat teräksen. +"Ohoh sinua, rauta raukka, +rauta raukka, koito kuona, +teräs tenhon-päivällinen! +Siitäkö sinä sikesit, +siitä kasvoit kauheaksi, +ylen suureksi sukesit? +"Et sä silloin suuri ollut +etkä suuri etkä pieni, +et kovin koreakana +etkä äijältä äkäinen, +kun sa maitona makasit, +rieskasena riuottelit +nuoren neitosen nisissä, +kasvoit immen kainalossa +pitkän pilven rannan päällä, +alla taivahan tasaisen. +"Etkä silloin suuri ollut, +et ollut suuri etkä pieni, +kun sa liejuna lepäsit, +seisoit selvänä vetenä +suurimmalla suon selällä, +tuiman tunturin laella, +muutuit tuolla maan muraksi, +ruostemullaksi rupesit. +"Etkä silloin suuri ollut, +et ollut suuri etkä pieni, +kun sua hirvet suolla hieroi, +peurat pieksi kankahalla, +susi sotki sorkillansa, +karhu kämmenyisillänsä. +"Etkä silloin suuri ollut, +et ollut suuri etkä pieni, +kun sa suosta sotkettihin, +maan muasta muokattihin, +vietihin sepon pajahan, +alle ahjon Ilmarisen. +"Etkä silloin suuri ollut, +et ollut suuri etkä pieni, +kun sa kuonana kohisit, +läikyit lämminnä vetenä +tuimissa tulisijoissa, +vannoit vaikean valasi +ahjolla, alasimella, +vasaroilla, valkkamilla, +sepon seisontasijoilla, +takehinta-tanterilla. +"Joko nyt suureksi sukenit, +äreäksi ärtelihit, +rikoit, vaivainen, valasi, +söit kuin koira kunniasi, +kun sa syrjit syntyäsi, +sukuasi suin pitelit? +"Ku käski pahalle työlle, +kenp' on kehnolle kehoitti? +Isosiko vai emosi +vaiko vanhin veljiäsi +vai nuorin sisariasi +vaiko muu sukusi suuri? +"Ei isosi, ei emosi +eikä vanhin veljiäsi, +ei nuorin sisariasi +eikä muu sukusi suuri: +itse teit tihua työtä, +katkoit kalmankarvallista. +"Tule nyt työsi tuntemahan, +pahasi parantamahan, +ennenkuin sanon emolle, +vanhemmallesi valitan! +Enemp' on emolla työtä, +vaiva suuri vanhemmalla, +kun poika pahoin tekevi, +lapsi tuhmin turmelevi. +"Piäty, veri, vuotamasta, +hurme, huppelehtamasta, +päälleni päräjämästä, +riuskumasta rinnoilleni! +Veri, seiso kuni seinä, +asu, hurme, kuni aita, +kuin miekka meressä seiso, +saraheinä sammalessa, +paasi pellon pientaressa, +kivi koskessa kovassa! +"Vaan jos mieli laatinevi +liikkua lipeämmästi, +niin sä liikkuos lihassa +sekä luissa luistaellos! +Sisässä sinun parempi, +alla kalvon kaunihimpi, +suonissa sorottamassa +sekä luissa luistamassa, +kuin on maahan vuotamassa, +rikoille ripajamassa. +"Et sä, maito, maahan joua, +nurmehen, veri viatoin, +miesten hempu, heinikkohon, +kumpuhun, urosten kulta. +Syämessä sinun sijasi, +alla keuhkon kellarisi; +sinne siirräite välehen, +sinne juoskos joutuisasti! +Et ole joki juoksemahan +etkä lampi laskemahan, +suohete solottamahan, +venelotti vuotamahan. +"Tyy'y nyt, tyyris, tippumasta, +punainen, putoamasta! +Kun et tyy'y, niin tyrehy! +Tyytyi ennen Tyrjän koski, +joki Tuonelan tyrehtyi, +meri kuivi, taivas kuivi +sinä suurna poutavuonna, +tulivuonna voimatoinna. +"Jos et tuostana totelle, +viel' on muita muistetahan, +uuet keinot keksitähän: +huuan Hiiestä patoa, +jolla verta keitetähän, +hurmetta varistetahan, +ilman tilkan tippumatta, +punaisen putoamatta, +veren maahan vuotamatta, +hurmehen hurajamatta. +"Kun ei lie minussa miestä, +urosta Ukon pojassa +tämän tulvan tukkijaksi, +suonikosken sortajaksi, +onp' on taatto taivahinen, +pilven-päällinen jumala, +joka miehistä pätevi, +urohista kelpoavi +veren suuta sulkemahan, +tulevata tukkimahan. +"Oi Ukko, ylinen luoja, +taivahallinen jumala! +Tule tänne tarvittaissa, +käy tänne kutsuttaessa! +Tunge turpea kätesi, +paina paksu peukalosi +tukkeheksi tuiman reiän, +paikaksi pahan veräjän! +Veä päälle lemmen lehti, +kultalumme luikahuta +veren tielle telkkimeksi, +tulevalle tukkeheksi, +jottei parsku parralleni, +valu vaaterievuilleni!" +Sillä sulki suun vereltä, +tien on telkki hurmehelta. +Pani poikansa pajahan +tekemähän voitehia +noista heinän helpehistä, +tuhatlatvan tutkaimista, +me'en maahan vuotajista, +simatilkan tippujista. +Poikanen meni pajahan, +läksi voitehen tekohon; +tuli tammi vastahansa. +Kysytteli tammeltansa: +"Onko mettä oksillasi, +alla kuoresi simoa?" +Tammi taiten vastoavi: +"Päivänäpä eilisenä +sima tippui oksilleni, +mesi latvalle rapatti +pilvistä pirisevistä, +hattaroista haihtuvista." +Otti tammen lastuloita, +puun murskan murenemia; +otti heiniä hyviä, +ruohoja monennäköjä, +joit' ei nähä näillä mailla +kaikin paikoin kasvaviksi. +Panevi pa'an tulelle, +laitti keiton kiehumahan +täynnä tammen kuoriloita, +heiniä hyvännäköjä. +Pata kiehui paukutteli +kokonaista kolme yötä, +kolme päiveä keväistä. +Siitä katsoi voitehia, +onko voitehet vakaiset, +katsehet alinomaiset. +Ei ole voitehet vakaiset, +katsehet alinomaiset. +Pani heiniä lisäksi, +ruohoa monennäöistä, +kut oli tuotu toisialta, +sa'an taipalen takoa +yheksältä loitsijalta, +kaheksalta katsojalta. +Keitti vielä yötä kolme, +ynnähän yheksän yötä. +Nostavi pa'an tulelta, +katselevi voitehia, +onko voitehet vakaiset, +katsehet alinomaiset. +Olipa haapa haaraniekka, +kasvoi pellon pientarella. +Tuon murha murenti poikki, +kaikki kahtia hajotti; +voiti niillä voitehilla, +katsoi niillä katsehilla. +Itse tuon sanoiksi virkki: +"Kun lie näissä voitehissa +vian päälle vietävätä, +vammoille valettavata, +haapa, yhtehen paratkos +ehommaksi entistäsi!" +Haapa yhtehen parani +ehommaksi entistänsä, +kasvoi päältä kaunihiksi, +alta aivan terveheksi. +Siitä koitti voitehia, +katselevi katsehia, +koitteli kiven koloihin, +paasien pakahtumihin: +jo kivet kivihin tarttui, +paaet paatehen rupesi. +Tuli poikanen pajasta +tekemästä voitehia, +rasvoja rakentamasta; +ne työnti ukon kätehen: +"Siin' on voitehet vakaiset, +katsehet alinomaiset, +vaikka vuoret voitelisit, +kaikki kalliot yheksi." +Koki ukko kielellänsä, +maistoi suullansa sulalla, +tunsi katsehet hyviksi, +voitehet vaka'isiksi. +Siitä voiti Väinämöistä, +pahoin-tullutta paranti, +voiti alta, voiti päältä, +kerta keskeä sivalti. +Sanovi sanalla tuolla, +lausui tuolla lausehella: +"En liiku omin lihoini, +liikun Luojani lihoilla, +en väiky omin väkini, +väikyn väellä kaikkivallan, +en puhu omalla suulla, +puhelen Jumalan suulla. +Josp' on mulla suu suloinen, +suloisempi suu Jumalan, +jospa on kaunoinen käteni, +käsi Luojan kaunihimpi." +Kun oli voie päälle pantu, +nuot on katsehet vakaiset, +murti se puolipyörryksihin, +Väinämöisen väännyksihin: +lyökse sinne, lyökse tänne, +vaan ei löytänyt lepoa. +Niin ukko kipuja kiisti, +työnti tuosta tuskapäitä +keskelle Kipumäkeä, +Kipuvuoren kukkulalle +kiviä kivistämähän, +paasia pakottamahan. +Tukun silkkiä sivalti, +senpä leikkeli levyiksi, +senp' on katkoi kappaleiksi, +sitehiksi suoritteli. +Sitoi niillä silkillänsä, +kapaloivi kaunoisilla +polvea pojan pätöisen, +varpahia Väinämöisen. +Sanovi sanalla tuolla, +lausui tuolla lausehella: +"Siteheksi Luojan silkki, +Luojan kaapu katteheksi +tälle polvelle hyvälle, +vakaisille varpahille! +Katso nyt, kaunoinen Jumala, +varjele, vakainen Luoja, +jottei vietäisi vioille, +vammoille veällettäisi!" +Siitä vanha Väinämöinen +jo tunsi avun totisen. +Pian pääsi terveheksi; +liha kasvoi kaunihiksi, +alta aivan terveheksi, +keskeä kivuttomaksi, +vieriltä viattomaksi, +päältä päärmehettömäksi, +ehommaksi entistänsä, +paremmaksi tuonoistansa. +Jo nyt jaksoi jalka käyä, +polvi polkea kykeni; +ei nuuru nimeksikänä +vaikerra vähäistäkänä. +Siitä vanha Väinämöinen +siirti silmänsä ylemmä, +katsahtavi kaunihisti +päälle pään on taivosehen; +sanovi sanalla tuolla, +lausui tuolla lausehella: +"Tuoltapa aina armot käyvät, +turvat tuttavat tulevat +ylähältä taivahasta, +luota Luojan kaikkivallan. +"Ole nyt kiitetty, Jumala, +ylistetty, Luoja, yksin, +kun annoit avun minulle, +tuotit turvan tuttavasti +noissa tuskissa kovissa, +terän rauan raatamissa!" +Siitä vanha Väinämöinen +vielä tuon sanoiksi virkki: +"Elkätte, etinen kansa, +kansa vasta kasvavainen, +veikaten venettä tehkö, +uhkaellen kaartakana! +Jumalass' on juoksun määrä, +Luojassa lopun asetus, +ei uron osoannassa, +vallassa väkevänkänä." - Kymmenes runo + Kymmenes runo - Vaka vanha Väinämöinen - otti ruskean orihin, - pani varsan valjahisin, - ruskean re'en etehen; - itse reuoikse rekehen, - kohennaikse korjahansa. - Laski virkkua vitsalla, - helähytti helmisvyöllä; - virkku juoksi, matka joutui, - reki vieri, tie lyheni, - jalas koivuinen kolasi, - vemmel piukki pihlajainen. - Ajavi karettelevi. - Ajoi soita, ajoi maita, - ajoi aavoja ahoja. - Kulki päivän, kulki toisen, - niin päivällä kolmannella - tuli pitkän sillan päähän, - Kalevalan kankahalle, - Osmon pellon pientarelle. - Siinä tuon sanoiksi virkki, - itse lausui ja pakisi: - "Syö, susi, unennäkijä, - tapa, tauti, lappalainen! - Sanoi ei saavani kotihin - enämpi elävin silmin - sinä ilmoisna ikänä, - kuuna kullan valkeana - näille Väinölän ahoille, - Kalevalan kankahille." - Siitä vanha Väinämöinen - laulelevi, taitelevi: - lauloi kuusen kukkalatvan, - kukkalatvan, kultalehvän; - latvan työnti taivahalle, - puhki pilvien kohotti, - lehvät ilmoille levitti, - halki taivahan hajotti. - Laulelevi, taitelevi: - lauloi kuun kumottamahan - kultalatva-kuusosehen, - lauloi oksillen otavan. - Ajavi karettelevi - kohti kullaista kotia, - alla päin, pahoilla mielin, - kaiken kallella kypärin, - kun oli seppo Ilmarisen, - takojan iän-ikuisen, - luvannut lunastimeksi, - oman päänsä päästimeksi - pimeähän Pohjolahan, - summahan Sariolahan. - Jop' on seisottui oronen - Osmon uuen pellon päähän. - Siitä vanha Väinämöinen - päätä korjasta kohotti: - kuuluvi pajasta pauke, - hilke hiilihuonehesta. - Vaka vanha Väinämöinen - itse pistihe pajahan. - Siell' on seppo Ilmarinen: - takoa taputtelevi. - Sanoi seppo Ilmarinen: - "Oi sie vanha Väinämöinen! - Miss' olet viikon viipynynnä, - kaiken aikasi asunut?" - Vaka vanha Väinämöinen - itse tuon sanoiksi virkki: - "Tuoll' olen viikon viipynynnä, - kaiken aikani elellyt - pimeässä Pohjolassa, - summassa Sariolassa, - liukunut Lapin lauilla, - tietomiesten tienohilla." - Siitä seppo Ilmarinen - sanan virkkoi, noin nimesi: - "Oi sie vanha Väinämöinen, - tietäjä iän-ikuinen! - Mitä lausut matkoiltasi - tultua kotituville?" - Virkki vanha Väinämöinen: - "Äijä on mulla lausumista: - onp' on neiti Pohjolassa, - impi kylmässä kylässä, - jok' ei suostu sulhosihin, - mielly miehi'in hyvihin. - Kiitti puoli Pohjan maata, - kun onpi kovin korea: - kuuhut paistoi kulmaluilta, - päivä rinnoilta risotti, - otavainen olkapäiltä, - seitsentähtinen selältä. - "Sinä, seppo Ilmarinen, - takoja iän-ikuinen, - lähe neittä noutamahan, - päätä kassa katsomahan! - Kun saatat takoa sammon, - kirjokannen kirjaella, - niin saat neion palkastasi, - työstäsi tytön ihanan." - Sanoi seppo Ilmarinen: - "Ohoh vanha Väinämöinen! - Joko sie minun lupasit - pimeähän Pohjolahan - oman pääsi päästimeksi, - itsesi lunastimeksi? - En sinä pitkänä ikänä, - kuuna kullan valkeana - lähe Pohjolan tuville, - Sariolan salvoksille, - miesten syöjille sijoille, - urosten upottajille." - Siitä vanha Väinämöinen - itse tuon sanoiksi virkki: - "Viel' on kumma toinen kumma: - onp' on kuusi kukkalatva, - kukkalatva, kultalehvä - Osmon pellon pientarella; - kuuhut latvassa kumotti, - oksilla otava seisoi." - Sanoi seppo Ilmarinen: - "En usko toeksi tuota, - kun en käyne katsomahan, - nähne näillä silmilläni." - Sanoi vanha Väinämöinen: - "Kun et usko kuitenkana, - lähtekämme katsomahan, - onko totta vai valetta!" - Lähettihin katsomahan - tuota kuusta kukkapäätä, - yksi vanha Väinämöinen, - toinen seppo Ilmarinen. - Sitte tuonne tultuansa - Osmon pellon pientarelle - seppo seisovi likellä, - uutta kuusta kummeksivi, - kun oli oksilla otava, - kuuhut kuusen latvasessa. - Siinä vanha Väinämöinen - itse tuon sanoiksi virkki: - "Nyt sinä, seppo veikkoseni, - nouse kuuta noutamahan, - otavaista ottamahan - kultalatva-kuusosesta!" - Siitä seppo Ilmarinen - nousi puuhun korkealle, - ylähäksi taivahalle, - nousi kuuta noutamahan, - otavaista ottamahan - kultalatva-kuusosesta. - Virkki kuusi kukkalatva, - lausui lakkapää petäjä: - "Voipa miestä mieletöintä, - äkkioutoa urosta! - Nousit, outo, oksilleni, - lapsen-mieli, latvahani - kuvakuun on nouantahan, - valetähtyen varahan!" - Silloin vanha Väinämöinen - lauloa hyrähtelevi: - lauloi tuulen tuppurihin, - ilman raivohon rakenti; - sanovi sanalla tuolla, - lausui tuolla lausehella: - "Ota, tuuli, purtehesi, - ahava, venosehesi - vieä vieretelläksesi - pimeähän Pohjolahan!" - Nousi tuuli tuppurihin, - ilma raivohon rakentui, - otti seppo Ilmarisen - vieä viiletelläksensä - pimeähän Pohjolahan, - summahan Sariolahan. - Siinä seppo Ilmarinen - jopa kulki jotta joutui! - Kulki tuulen tietä myöten, - ahavan ratoa myöten, - yli kuun, alatse päivän, - otavaisten olkapäitse; - päätyi Pohjolan pihalle, - Sariolan saunatielle, - eikä häntä koirat kuullut - eikä haukkujat havainnut. - Louhi, Pohjolan emäntä, - Pohjan akka harvahammas - tuop' on päätyvi pihalle. - Itse ennätti sanoa: - "Mi sinä lienet miehiäsi - ja kuka urohiasi? - Tulit tänne tuulen tietä, - ahavan rekiratoa, - eikä koirat kohti hauku, - villahännät virkkaele!" - Sanoi seppo Ilmarinen: - "En mä tänne tullutkana - kylän koirien kuluiksi, - villahäntien vihoiksi, - näillen ouoillen oville, - veräjille vierahille." - Siitä Pohjolan emäntä - tutkaeli tullehelta: - "Oletko tullut tuntemahan, - kuulemahan, tietämähän - tuota seppo Ilmarista, - takojata taitavinta? - Jo on viikon vuotettuna - sekä kauan kaivattuna - näille Pohjolan perille - uuen sammon laaintahan." - Se on seppo Ilmarinen - sanan virkkoi, noin nimesi: - "Lienen tullut tuntemahan - tuon on seppo Ilmarisen, - kun olen itse Ilmarinen, - itse taitava takoja." - Louhi, Pohjolan emäntä, - Pohjan akka harvahammas, - pian pistihe tupahan, - sanovi sanalla tuolla: - "Neityeni nuorempani, - lapseni vakavimpani! - Pane nyt päällesi parasta, - varrellesi valke'inta, - hempe'intä helmoillesi, - ripe'intä rinnoillesi, - kaulallesi kaunihinta, - kukke'inta kulmillesi, - poskesi punottamahan, - näköpääsi näyttämähän! - Jo on seppo Ilmarinen, - takoja iän-ikuinen, - saanut sammon laaintahan, - kirjokannen kirjantahan." - Tuop' on kaunis Pohjan tytti, - maan kuulu, ve'en valio, - otti vaattehet valitut, - pukehensa puhtahimmat; - viitiseikse, vaatiseikse, - pääsomihin suoritseikse, - vaskipantoihin paneikse, - kultavöihin kummitseikse. - Tuli aitasta tupahan, - kaapsahellen kartanolta - silmistänsä sirkeänä, - korvistansa korkeana, - kaunihina kasvoiltansa, - poskilta punehtivana; - kullat riippui rinnan päällä, - pään päällä hopeat huohti. - Itse Pohjolan emäntä - käytti seppo Ilmarisen - noissa Pohjolan tuvissa, - Sariolan salvoksissa; - siellä syötti syöneheksi, - juotti miehen juoneheksi, - apatti ani hyväksi. - Sai tuosta sanelemahan: - "Ohoh seppo Ilmarinen, - takoja iän-ikuinen! - Saatatko takoa sammon, - kirjokannen kirjaella - joutsenen kynän nenästä, - maholehmän maitosesta, - ohran pienestä jyvästä, - kesäuuhen untuvasta, - niin saat neion palkastasi, - työstäsi tytön ihanan." - Silloin seppo Ilmarinen - itse tuon sanoiksi virkki: - "Saattanen takoa sammon, - kirjokannen kalkutella - joutsenen kynän nenästä, - maholehmän maitosesta, - ohran pienestä jyvästä, - kesäuuhen untuvasta, - kun olen taivoa takonut, - ilman kantta kalkuttanut - ilman alkusen alutta, - riporihman tehtyisettä." - Läksi sammon laaintahan, - kirjokannen kirjontahan. - Kysyi paikalta pajoa, - kaipasi sepinkaluja: - ei ole paikalla pajoa, - ei pajoa, ei paletta, - ahjoa, alasintana, - vasarata, varttakana! - Silloin seppo Ilmarinen - sanan virkkoi, noin nimesi: - "Akatp' on epäelköhöt, - herjat kesken heittäköhöt, - eip' on mies pahempikana, - uros untelompikana!" - Etsi ahjollen alusta, - leveyttä lietsehelle - noilla mailla, mantereilla, - Pohjan peltojen perillä. - Etsi päivän, etsi toisen. - Jo päivänä kolmantena - tuli kirjava kivonen, - vahatukko vastahansa. - Tuohon seppo seisottihe, - takoja tulen rakenti; - päivän laati palkehia, - toisen ahjoa asetti. - Siitä seppo Ilmarinen, - takoja iän-ikuinen, - tunki ainehet tulehen, - takehensa alle ahjon; - otti orjat lietsomahan, - väkipuolet vääntämähän. - Orjat lietsoi löyhytteli, - väkipuolet väännätteli - kolme päiveä kesäistä - ja kolme kesäistä yötä: - kivet kasvoi kantapäihin, - vahat varvasten sijoille. - Niin päivänä ensimäisnä - itse seppo Ilmarinen - kallistihe katsomahan - ahjonsa alaista puolta, - mitä tullehe tulesta, - selvinnehe valkeasta. - Jousi tungeikse tulesta, - kaasi kulta kuumoksesta, - kaari kulta, pää hopea, - varsi vasken-kirjavainen. - On jousi hyvän näköinen, - vaan onpi pahan tapainen: - joka päivä pään kysyvi, - parahana kaksi päätä. - Itse seppo Ilmarinen - ei tuota kovin ihastu: - kaaren katkaisi kaheksi, - siitä tunkevi tulehen; - laitti orjat lietsomahan, - väkipuolet vääntämähän. - Jop' on päivänä jälestä - itse seppo Ilmarinen - kallistihe katsomahan - ahjonsa alaista puolta: - veno tungeikse tulesta, - punapursi kuumoksesta, - kokat kullan kirjaeltu, - hangat vaskesta valettu. - On veno hyvän näköinen, - ei ole hyvän tapainen: - suotta lähtisi sotahan, - tarpehetta tappelohon. - Se on seppo Ilmarinen - ei ihastu tuotakana: - venon murskaksi murenti, - tunkevi tulisijahan; - laitti orjat lietsomahan, - väkipuolet vääntämähän. - Jo päivänä kolmantena - itse seppo Ilmarinen - kallistihe katsomahan - ahjonsa alaista puolta: - hieho tungeikse tulesta, - sarvi kulta kuumoksesta, - otsassa otavan tähti, - päässä päivän pyöryläinen. - On hieho hyvän näköinen, - ei ole hyvän tapainen: - metsässä makaelevi, - maion maahan kaatelevi. - Se on seppo Ilmarinen - ei ihastu tuotakana: - lehmän leikkeli paloiksi, - siitä tunkevi tulehen; - laitti orjat lietsomahan, - väkipuolet vääntämähän. - Jo päivänä neljäntenä - itse seppo Ilmarinen - kallistihe katsomahan - ahjonsa alaista puolta: - aura tungeikse tulesta, - terä kulta kuumoksesta, - terä kulta, vaski varsi, - hopeata ponnen päässä. - On aura hyvän näköinen, - ei ole hyvän tapainen: - kylän pellot kyntelevi, - vainiot vakoelevi. - Se on seppo Ilmarinen - ei ihastu tuotakana: - auran katkaisi kaheksi, - alle ahjonsa ajavi. - Laittoi tuulet lietsomahan, - väkipuuskat vääntämähän. - Lietsoi tuulet löyhytteli: - itä lietsoi, lietsoi länsi, - etelä enemmän lietsoi, - pohjanen kovin porotti. - Lietsoi päivän, lietsoi toisen, - lietsoi kohta kolmannenki: - tuli tuiski ikkunasta, - säkehet ovesta säykkyi, - tomu nousi taivahalle, - savu pilvihin sakeni. - Se on seppo Ilmarinen - päivän kolmannen perästä - kallistihe katsomahan - ahjonsa alaista puolta: - näki sammon syntyväksi, - kirjokannen kasvavaksi. - Siitä seppo Ilmarinen, - takoja iän-ikuinen, - takoa taputtelevi, - lyöä lynnähyttelevi. - Takoi sammon taitavasti: - laitahan on jauhomyllyn, - toisehen on suolamyllyn, - rahamyllyn kolmantehen. - Siitä jauhoi uusi sampo, - kirjokansi kiikutteli, - jauhoi purnun puhtehessa: - yhen purnun syötäviä, - toisen jauhoi myötäviä, - kolmannen kotipitoja. - Niin ihastui Pohjan akka; - saattoi sitte sammon suuren - Pohjolan kivimäkehen, - vaaran vaskisen sisähän - yheksän lukon ta'aksi. - Siihen juuret juurrutteli - yheksän sylen syvähän: - juuren juurti maaemähän, - toisen vesiviertehesen, - kolmannen kotimäkehen. - Siitä seppo Ilmarinen - tyttöä anelemahan. - Sanan virkkoi, noin nimesi: - "Joko nyt minulle neiti, - kun sai sampo valmihiksi, - kirjokansi kaunihiksi?" - Tuop' on kaunis Pohjan tyttö - itse noin sanoiksi virkki: - "Kukapa tässä toisna vuonna, - kenpä kolmanna kesänä - käkiä kukutteleisi, - lintusia laulattaisi, - jos minä menisin muunne, - saisin, marja, muille maille! - "Jos tämä kana katoisi, - tämä hanhi hairahtaisi, - eksyisi emosen tuoma, - punapuola pois menisi, - kaikkipa käet katoisi, - ilolinnut liikahtaisi - tämän kunnahan kukuilta, - tämän harjun hartehilta. - "Enkä joua ilmankana, - pääse en neitipäiviltäni, - noilta töiltä tehtäviltä, - kesäisiltä kiirehiltä: - marjat on maalla poimimatta, - lahen rannat laulamatta, - astumattani ahoset, - lehot leikin lyömättäni." - Siitä seppo Ilmarinen, - takoja iän-ikuinen, - alla päin, pahoilla mielin, - kaiken kallella kypärin - jo tuossa ajattelevi, - pitkin päätänsä pitävi, - miten kulkea kotihin, - tulla maille tuttaville - pimeästä Pohjolasta, - summasta Sariolasta. - Sanoi Pohjolan emäntä: - "Ohoh seppo Ilmarinen! - Mit' olet pahoilla mielin, - kaiken kallella kypärin? - Laatisiko mieli mennä - elomaillen entisille?" - Sanoi seppo Ilmarinen: - "Sinne mieleni tekisi - kotihini kuolemahan, - maalleni masenemahan." - Siitä Pohjolan emäntä - syötti miehen, juotti miehen, - istutti perähän purren - melan vaskisen varahan; - virkki tuulen tuulemahan, - pohjasen puhaltamahan. - Siitä seppo Ilmarinen, - takoja iän-ikuinen, - matkasi omille maille - ylitse meren sinisen. - Kulki päivän, kulki toisen; - päivälläpä kolmannella - jo tuli kotihin seppo, - noille syntymäsijoille. - Kysyi vanha Väinämöinen - Ilmariselta sepolta: - "Veli, seppo Ilmarinen, - takoja iän-ikuinen! - Joko laait uuen sammon, - kirjokannen kirjaelit?" - Sanoi seppo Ilmarinen, - itse laatija pakisi: - "Jopa jauhoi uusi sampo, - kirjokansi kiikutteli, - jauhoi purnun puhtehessa: - yhen purnun syötäviä, - toisen jauhoi myötäviä, - kolmannen pi'eltäviä." +Vaka vanha Väinämöinen +otti ruskean orihin, +pani varsan valjahisin, +ruskean re'en etehen; +itse reuoikse rekehen, +kohennaikse korjahansa. +Laski virkkua vitsalla, +helähytti helmisvyöllä; +virkku juoksi, matka joutui, +reki vieri, tie lyheni, +jalas koivuinen kolasi, +vemmel piukki pihlajainen. +Ajavi karettelevi. +Ajoi soita, ajoi maita, +ajoi aavoja ahoja. +Kulki päivän, kulki toisen, +niin päivällä kolmannella +tuli pitkän sillan päähän, +Kalevalan kankahalle, +Osmon pellon pientarelle. +Siinä tuon sanoiksi virkki, +itse lausui ja pakisi: +"Syö, susi, unennäkijä, +tapa, tauti, lappalainen! +Sanoi ei saavani kotihin +enämpi elävin silmin +sinä ilmoisna ikänä, +kuuna kullan valkeana +näille Väinölän ahoille, +Kalevalan kankahille." +Siitä vanha Väinämöinen +laulelevi, taitelevi: +lauloi kuusen kukkalatvan, +kukkalatvan, kultalehvän; +latvan työnti taivahalle, +puhki pilvien kohotti, +lehvät ilmoille levitti, +halki taivahan hajotti. +Laulelevi, taitelevi: +lauloi kuun kumottamahan +kultalatva-kuusosehen, +lauloi oksillen otavan. +Ajavi karettelevi +kohti kullaista kotia, +alla päin, pahoilla mielin, +kaiken kallella kypärin, +kun oli seppo Ilmarisen, +takojan iän-ikuisen, +luvannut lunastimeksi, +oman päänsä päästimeksi +pimeähän Pohjolahan, +summahan Sariolahan. +Jop' on seisottui oronen +Osmon uuen pellon päähän. +Siitä vanha Väinämöinen +päätä korjasta kohotti: +kuuluvi pajasta pauke, +hilke hiilihuonehesta. +Vaka vanha Väinämöinen +itse pistihe pajahan. +Siell' on seppo Ilmarinen: +takoa taputtelevi. +Sanoi seppo Ilmarinen: +"Oi sie vanha Väinämöinen! +Miss' olet viikon viipynynnä, +kaiken aikasi asunut?" +Vaka vanha Väinämöinen +itse tuon sanoiksi virkki: +"Tuoll' olen viikon viipynynnä, +kaiken aikani elellyt +pimeässä Pohjolassa, +summassa Sariolassa, +liukunut Lapin lauilla, +tietomiesten tienohilla." +Siitä seppo Ilmarinen +sanan virkkoi, noin nimesi: +"Oi sie vanha Väinämöinen, +tietäjä iän-ikuinen! +Mitä lausut matkoiltasi +tultua kotituville?" +Virkki vanha Väinämöinen: +"Äijä on mulla lausumista: +onp' on neiti Pohjolassa, +impi kylmässä kylässä, +jok' ei suostu sulhosihin, +mielly miehi'in hyvihin. +Kiitti puoli Pohjan maata, +kun onpi kovin korea: +kuuhut paistoi kulmaluilta, +päivä rinnoilta risotti, +otavainen olkapäiltä, +seitsentähtinen selältä. +"Sinä, seppo Ilmarinen, +takoja iän-ikuinen, +lähe neittä noutamahan, +päätä kassa katsomahan! +Kun saatat takoa sammon, +kirjokannen kirjaella, +niin saat neion palkastasi, +työstäsi tytön ihanan." +Sanoi seppo Ilmarinen: +"Ohoh vanha Väinämöinen! +Joko sie minun lupasit +pimeähän Pohjolahan +oman pääsi päästimeksi, +itsesi lunastimeksi? +En sinä pitkänä ikänä, +kuuna kullan valkeana +lähe Pohjolan tuville, +Sariolan salvoksille, +miesten syöjille sijoille, +urosten upottajille." +Siitä vanha Väinämöinen +itse tuon sanoiksi virkki: +"Viel' on kumma toinen kumma: +onp' on kuusi kukkalatva, +kukkalatva, kultalehvä +Osmon pellon pientarella; +kuuhut latvassa kumotti, +oksilla otava seisoi." +Sanoi seppo Ilmarinen: +"En usko toeksi tuota, +kun en käyne katsomahan, +nähne näillä silmilläni." +Sanoi vanha Väinämöinen: +"Kun et usko kuitenkana, +lähtekämme katsomahan, +onko totta vai valetta!" +Lähettihin katsomahan +tuota kuusta kukkapäätä, +yksi vanha Väinämöinen, +toinen seppo Ilmarinen. +Sitte tuonne tultuansa +Osmon pellon pientarelle +seppo seisovi likellä, +uutta kuusta kummeksivi, +kun oli oksilla otava, +kuuhut kuusen latvasessa. +Siinä vanha Väinämöinen +itse tuon sanoiksi virkki: +"Nyt sinä, seppo veikkoseni, +nouse kuuta noutamahan, +otavaista ottamahan +kultalatva-kuusosesta!" +Siitä seppo Ilmarinen +nousi puuhun korkealle, +ylähäksi taivahalle, +nousi kuuta noutamahan, +otavaista ottamahan +kultalatva-kuusosesta. +Virkki kuusi kukkalatva, +lausui lakkapää petäjä: +"Voipa miestä mieletöintä, +äkkioutoa urosta! +Nousit, outo, oksilleni, +lapsen-mieli, latvahani +kuvakuun on nouantahan, +valetähtyen varahan!" +Silloin vanha Väinämöinen +lauloa hyrähtelevi: +lauloi tuulen tuppurihin, +ilman raivohon rakenti; +sanovi sanalla tuolla, +lausui tuolla lausehella: +"Ota, tuuli, purtehesi, +ahava, venosehesi +vieä vieretelläksesi +pimeähän Pohjolahan!" +Nousi tuuli tuppurihin, +ilma raivohon rakentui, +otti seppo Ilmarisen +vieä viiletelläksensä +pimeähän Pohjolahan, +summahan Sariolahan. +Siinä seppo Ilmarinen +jopa kulki jotta joutui! +Kulki tuulen tietä myöten, +ahavan ratoa myöten, +yli kuun, alatse päivän, +otavaisten olkapäitse; +päätyi Pohjolan pihalle, +Sariolan saunatielle, +eikä häntä koirat kuullut +eikä haukkujat havainnut. +Louhi, Pohjolan emäntä, +Pohjan akka harvahammas +tuop' on päätyvi pihalle. +Itse ennätti sanoa: +"Mi sinä lienet miehiäsi +ja kuka urohiasi? +Tulit tänne tuulen tietä, +ahavan rekiratoa, +eikä koirat kohti hauku, +villahännät virkkaele!" +Sanoi seppo Ilmarinen: +"En mä tänne tullutkana +kylän koirien kuluiksi, +villahäntien vihoiksi, +näillen ouoillen oville, +veräjille vierahille." +Siitä Pohjolan emäntä +tutkaeli tullehelta: +"Oletko tullut tuntemahan, +kuulemahan, tietämähän +tuota seppo Ilmarista, +takojata taitavinta? +Jo on viikon vuotettuna +sekä kauan kaivattuna +näille Pohjolan perille +uuen sammon laaintahan." +Se on seppo Ilmarinen +sanan virkkoi, noin nimesi: +"Lienen tullut tuntemahan +tuon on seppo Ilmarisen, +kun olen itse Ilmarinen, +itse taitava takoja." +Louhi, Pohjolan emäntä, +Pohjan akka harvahammas, +pian pistihe tupahan, +sanovi sanalla tuolla: +"Neityeni nuorempani, +lapseni vakavimpani! +Pane nyt päällesi parasta, +varrellesi valke'inta, +hempe'intä helmoillesi, +ripe'intä rinnoillesi, +kaulallesi kaunihinta, +kukke'inta kulmillesi, +poskesi punottamahan, +näköpääsi näyttämähän! +Jo on seppo Ilmarinen, +takoja iän-ikuinen, +saanut sammon laaintahan, +kirjokannen kirjantahan." +Tuop' on kaunis Pohjan tytti, +maan kuulu, ve'en valio, +otti vaattehet valitut, +pukehensa puhtahimmat; +viitiseikse, vaatiseikse, +pääsomihin suoritseikse, +vaskipantoihin paneikse, +kultavöihin kummitseikse. +Tuli aitasta tupahan, +kaapsahellen kartanolta +silmistänsä sirkeänä, +korvistansa korkeana, +kaunihina kasvoiltansa, +poskilta punehtivana; +kullat riippui rinnan päällä, +pään päällä hopeat huohti. +Itse Pohjolan emäntä +käytti seppo Ilmarisen +noissa Pohjolan tuvissa, +Sariolan salvoksissa; +siellä syötti syöneheksi, +juotti miehen juoneheksi, +apatti ani hyväksi. +Sai tuosta sanelemahan: +"Ohoh seppo Ilmarinen, +takoja iän-ikuinen! +Saatatko takoa sammon, +kirjokannen kirjaella +joutsenen kynän nenästä, +maholehmän maitosesta, +ohran pienestä jyvästä, +kesäuuhen untuvasta, +niin saat neion palkastasi, +työstäsi tytön ihanan." +Silloin seppo Ilmarinen +itse tuon sanoiksi virkki: +"Saattanen takoa sammon, +kirjokannen kalkutella +joutsenen kynän nenästä, +maholehmän maitosesta, +ohran pienestä jyvästä, +kesäuuhen untuvasta, +kun olen taivoa takonut, +ilman kantta kalkuttanut +ilman alkusen alutta, +riporihman tehtyisettä." +Läksi sammon laaintahan, +kirjokannen kirjontahan. +Kysyi paikalta pajoa, +kaipasi sepinkaluja: +ei ole paikalla pajoa, +ei pajoa, ei paletta, +ahjoa, alasintana, +vasarata, varttakana! +Silloin seppo Ilmarinen +sanan virkkoi, noin nimesi: +"Akatp' on epäelköhöt, +herjat kesken heittäköhöt, +eip' on mies pahempikana, +uros untelompikana!" +Etsi ahjollen alusta, +leveyttä lietsehelle +noilla mailla, mantereilla, +Pohjan peltojen perillä. +Etsi päivän, etsi toisen. +Jo päivänä kolmantena +tuli kirjava kivonen, +vahatukko vastahansa. +Tuohon seppo seisottihe, +takoja tulen rakenti; +päivän laati palkehia, +toisen ahjoa asetti. +Siitä seppo Ilmarinen, +takoja iän-ikuinen, +tunki ainehet tulehen, +takehensa alle ahjon; +otti orjat lietsomahan, +väkipuolet vääntämähän. +Orjat lietsoi löyhytteli, +väkipuolet väännätteli +kolme päiveä kesäistä +ja kolme kesäistä yötä: +kivet kasvoi kantapäihin, +vahat varvasten sijoille. +Niin päivänä ensimäisnä +itse seppo Ilmarinen +kallistihe katsomahan +ahjonsa alaista puolta, +mitä tullehe tulesta, +selvinnehe valkeasta. +Jousi tungeikse tulesta, +kaasi kulta kuumoksesta, +kaari kulta, pää hopea, +varsi vasken-kirjavainen. +On jousi hyvän näköinen, +vaan onpi pahan tapainen: +joka päivä pään kysyvi, +parahana kaksi päätä. +Itse seppo Ilmarinen +ei tuota kovin ihastu: +kaaren katkaisi kaheksi, +siitä tunkevi tulehen; +laitti orjat lietsomahan, +väkipuolet vääntämähän. +Jop' on päivänä jälestä +itse seppo Ilmarinen +kallistihe katsomahan +ahjonsa alaista puolta: +veno tungeikse tulesta, +punapursi kuumoksesta, +kokat kullan kirjaeltu, +hangat vaskesta valettu. +On veno hyvän näköinen, +ei ole hyvän tapainen: +suotta lähtisi sotahan, +tarpehetta tappelohon. +Se on seppo Ilmarinen +ei ihastu tuotakana: +venon murskaksi murenti, +tunkevi tulisijahan; +laitti orjat lietsomahan, +väkipuolet vääntämähän. +Jo päivänä kolmantena +itse seppo Ilmarinen +kallistihe katsomahan +ahjonsa alaista puolta: +hieho tungeikse tulesta, +sarvi kulta kuumoksesta, +otsassa otavan tähti, +päässä päivän pyöryläinen. +On hieho hyvän näköinen, +ei ole hyvän tapainen: +metsässä makaelevi, +maion maahan kaatelevi. +Se on seppo Ilmarinen +ei ihastu tuotakana: +lehmän leikkeli paloiksi, +siitä tunkevi tulehen; +laitti orjat lietsomahan, +väkipuolet vääntämähän. +Jo päivänä neljäntenä +itse seppo Ilmarinen +kallistihe katsomahan +ahjonsa alaista puolta: +aura tungeikse tulesta, +terä kulta kuumoksesta, +terä kulta, vaski varsi, +hopeata ponnen päässä. +On aura hyvän näköinen, +ei ole hyvän tapainen: +kylän pellot kyntelevi, +vainiot vakoelevi. +Se on seppo Ilmarinen +ei ihastu tuotakana: +auran katkaisi kaheksi, +alle ahjonsa ajavi. +Laittoi tuulet lietsomahan, +väkipuuskat vääntämähän. +Lietsoi tuulet löyhytteli: +itä lietsoi, lietsoi länsi, +etelä enemmän lietsoi, +pohjanen kovin porotti. +Lietsoi päivän, lietsoi toisen, +lietsoi kohta kolmannenki: +tuli tuiski ikkunasta, +säkehet ovesta säykkyi, +tomu nousi taivahalle, +savu pilvihin sakeni. +Se on seppo Ilmarinen +päivän kolmannen perästä +kallistihe katsomahan +ahjonsa alaista puolta: +näki sammon syntyväksi, +kirjokannen kasvavaksi. +Siitä seppo Ilmarinen, +takoja iän-ikuinen, +takoa taputtelevi, +lyöä lynnähyttelevi. +Takoi sammon taitavasti: +laitahan on jauhomyllyn, +toisehen on suolamyllyn, +rahamyllyn kolmantehen. +Siitä jauhoi uusi sampo, +kirjokansi kiikutteli, +jauhoi purnun puhtehessa: +yhen purnun syötäviä, +toisen jauhoi myötäviä, +kolmannen kotipitoja. +Niin ihastui Pohjan akka; +saattoi sitte sammon suuren +Pohjolan kivimäkehen, +vaaran vaskisen sisähän +yheksän lukon ta'aksi. +Siihen juuret juurrutteli +yheksän sylen syvähän: +juuren juurti maaemähän, +toisen vesiviertehesen, +kolmannen kotimäkehen. +Siitä seppo Ilmarinen +tyttöä anelemahan. +Sanan virkkoi, noin nimesi: +"Joko nyt minulle neiti, +kun sai sampo valmihiksi, +kirjokansi kaunihiksi?" +Tuop' on kaunis Pohjan tyttö +itse noin sanoiksi virkki: +"Kukapa tässä toisna vuonna, +kenpä kolmanna kesänä +käkiä kukutteleisi, +lintusia laulattaisi, +jos minä menisin muunne, +saisin, marja, muille maille! +"Jos tämä kana katoisi, +tämä hanhi hairahtaisi, +eksyisi emosen tuoma, +punapuola pois menisi, +kaikkipa käet katoisi, +ilolinnut liikahtaisi +tämän kunnahan kukuilta, +tämän harjun hartehilta. +"Enkä joua ilmankana, +pääse en neitipäiviltäni, +noilta töiltä tehtäviltä, +kesäisiltä kiirehiltä: +marjat on maalla poimimatta, +lahen rannat laulamatta, +astumattani ahoset, +lehot leikin lyömättäni." +Siitä seppo Ilmarinen, +takoja iän-ikuinen, +alla päin, pahoilla mielin, +kaiken kallella kypärin +jo tuossa ajattelevi, +pitkin päätänsä pitävi, +miten kulkea kotihin, +tulla maille tuttaville +pimeästä Pohjolasta, +summasta Sariolasta. +Sanoi Pohjolan emäntä: +"Ohoh seppo Ilmarinen! +Mit' olet pahoilla mielin, +kaiken kallella kypärin? +Laatisiko mieli mennä +elomaillen entisille?" +Sanoi seppo Ilmarinen: +"Sinne mieleni tekisi +kotihini kuolemahan, +maalleni masenemahan." +Siitä Pohjolan emäntä +syötti miehen, juotti miehen, +istutti perähän purren +melan vaskisen varahan; +virkki tuulen tuulemahan, +pohjasen puhaltamahan. +Siitä seppo Ilmarinen, +takoja iän-ikuinen, +matkasi omille maille +ylitse meren sinisen. +Kulki päivän, kulki toisen; +päivälläpä kolmannella +jo tuli kotihin seppo, +noille syntymäsijoille. +Kysyi vanha Väinämöinen +Ilmariselta sepolta: +"Veli, seppo Ilmarinen, +takoja iän-ikuinen! +Joko laait uuen sammon, +kirjokannen kirjaelit?" +Sanoi seppo Ilmarinen, +itse laatija pakisi: +"Jopa jauhoi uusi sampo, +kirjokansi kiikutteli, +jauhoi purnun puhtehessa: +yhen purnun syötäviä, +toisen jauhoi myötäviä, +kolmannen pi'eltäviä." - Yhdestoista runo + Yhdestoista runo - Aika on Ahtia sanoa, - veitikkätä vieretellä. - Ahti poika Saarelainen, - tuo on lieto Lemmin poika, - kasvoi koissa korkeassa - luona armahan emonsa - laajimman lahen perällä, - Kaukoniemen kainalossa. - Kaloin siinä Kauko kasvoi, - Ahti ahvenin yleni. - Tuli mies mitä parahin, - puhkesi punaverinen, - joka päästänsä pätevi, - kohastansa kelpoavi; - vaan tuli vähän vialle, - tavoiltansa turmiolle: - ain' oli naisissa eläjä, - yli öitä öitsilöissä, - noien impien iloissa, - kassapäien karkeloissa. - Kylli oli Saaren neiti, - Saaren neiti, Saaren kukka. - Kasvoi koissa korkeassa, - yleni ylen ehossa, - istuen ison majoilla, - peräpenkin notkumilla. - Kauan kasvoi, kauas kuului: - kaukoa tuli kosijat - neien kuuluhun kotihin, - kaunoisehen kartanohon. - Kosi Päivä poiallehen: - eip' on mennyt Päivälähän - Päivän luona paistamahan - kesäisillä kiirehillä. - Kosi Kuuhut poiallehen: - eip' on mennyt Kuutolahan - Kuun luona kumottamahan, - kehät ilman kiertämähän. - Kosi Tähti poiallehen: - eip' on mennyt Tähtelähän - pitkin öitä pilkkimähän - talvisilla taivahilla. - Tulevi Virosta sulhot, - toiset tuolta Inkereltä: - eip' on neiti mennytkänä; - itse vasten vastaeli: - "Suotta kultanne kuluvi, - hopeanne hoikkenevi! - En lähe minä Virohon, - en lähe, lupoakana, - Viron vettä soutamahan, - saarellista sauvomahan, - syömähän Viron kaloja, - Viron lientä lippomahan. - "Enkä lähe Inkerelle, - penkerelle, pänkerelle; - siell' on nälkä, kaiken nälkä: - puun nälkä, pärehen nälkä, - ve'en nälkä, vehnän nälkä, - rukihisen leivän nälkä." - Tuop' on lieto Lemminkäinen, - itse kaunis Kaukomieli, - lähteäksensä lupasi - Saaren kukkoa kosihin, - tuota mointa morsianta, - kaunokaista kassapäätä. - Emo kielteä käkesi, - varoitteli vaimo vanha: - "Ellös menkö, poikaseni, - parempihin itseäsi! - Ei suattane sinua - Saaren suurehen sukuhun." - Sanoi lieto Lemminkäinen, - virkki kaunis Kaukomieli: - "Jos en ole koiltani korea, - su'ultani aivan suuri, - mie valitsen varrellani, - otan muilla muo'oillani." - Aina kieltävi emonsa - lähtemästä Lemminkäistä - Saaren suurehen sukuhun, - laajahan lajiperähän: - "Siellä piiat pilkkoavat, - naiset nauravat sinua." - Mitä huoli Lemminkäinen! - Itse tuon sanoiksi virkki: - "Kyllä hää'än naisten naurun, - soppityrskyt tyttärien: - potkaisen pojan povehen, - käsikannon kainalohon; - siin' on pää hyvänki pilkan, - parahanki parjauksen." - Emo tuon sanoiksi virkki: - "Voi poloinen, päiviäni! - Nauraisitko Saaren naiset, - pitäisit pyhäiset piiat, - niin siitä tora tulisi, - sota suuri lankeaisi! - Saisi kaikki Saaren sulhot, - sata miestä miekkoinensa - päällesi sinun, poloisen, - yksinäisen ympärille." - Mitä huoli Lemminkäinen - varoituksista emonsa! - Ottavi hyvän orosen, - valjasti valion varsan; - ajavi karittelevi - Saaren kuuluhun kylähän - Saaren kukkoa kosihin, - Saaren mointa morsianta. - Nauroi naiset Lemminkäistä, - piiat pisti pilkkojansa, - kun ajoi kummasti kujalle, - kamalasti kartanolle: - ajoi korjansa kumohon, - veräjähän vierähytti. - Siinä lieto Lemminkäinen - murti suuta, väänti päätä, - murti mustoa haventa. - Itse tuon sanoiksi virkki: - "En ole tuota ennen nähnyt, - en ole nähnyt enkä kuullut - naisen nauravan minulle, - piian pilkkoja suannut." - Mitä huoli Lemminkäinen! - Sanan virkkoi, noin nimesi: - "Onko saarella sijoa, - maata Saaren manterella, - minun leikki lyöäkseni, - tanner tanhuellakseni - Saaren impien iloissa, - kassapäien karkeloissa?" - Saaren impyet sanovat, - niemen neiet vastoavat: - "Onp' on Saarella sijoa, - maata Saaren manterella, - sinun leikki lyöäksesi, - tanner tanhuellaksesi - karjalaisna kaskimailla, - paimenpoikana palolla: - lapset on laihat Saaren mailla, - lihavat hevosen varsat." - Mitä huoli Lemminkäinen! - Palkkasihe paimeneksi: - kävi päivät paimenessa, - yöt on impien iloissa, - noien neitojen kisoissa, - kassapäien karkeloissa. - Sillä lieto Lemminkäinen, - itse kaunis Kaukomieli, - jopa hääti naisen naurun, - piätteli piian pilkan. - Ei ollut sitä tytärtä, - piikoa pyhintäkänä, - kuta hän ei kosketellut, - jonk' ei vieressä venynyt. - Yksi on impi kaikkinensa - Saaren suuressa su'ussa, - jok' ei suostu sulhasihin, - mielly miehi'in hyvihin: - se oli Kyllikki korea, - Saaren kukka kaunokainen. - Tuop' on lieto Lemminkäinen, - itse kaunis Kaukomieli, - sa'at saappahat kulutti, - sa'at airot poikki souti - tuota neittä saaessansa, - Kyllikkiä pyytessänsä. - Kyllikki, korea neiti, - hänpä tuon sanoiksi virkki: - "Mitä, kehno, kierteletki, - rannan raukuja, ajelet, - täältä tyttöjä kyselet, - tinavöitä tieustelet? - En mä tästä ennen joua, - kuin kiven kuluksi jauhan, - pieksän petkelen periksi, - huhmaren sukuksi survon. - "Enkä huoli huitukoille, - huitukoille, haitukoille; - mie tahon tasaisen varren - tasaiselle varrelleni, - tahon muo'on muhkeamman - muhke'ille muo'oilleni - sekä kasvon kaunihimman - kaunihille kasvoilleni." - Oli aikoa vähäisen, - kului tuskin puoli kuuta. - Jo päivänä muutamana, - iltana moniahana - neitoset kisaelevi, - kaunokaiset karkelevi - mannerpuolella saloa - kaunihilla kankahalla; - Kyllikki ylinnä muita, - Saaren kukka kuuluisinna. - Tuli veitikkä verevä, - ajoi lieto Lemminkäinen - orihillansa omalla, - valitulla varsallansa - keskelle kisaketoa, - kaunokaisten karkeloa; - reutoi Kyllikin rekehen, - koppoi neien korjahansa, - tuon asetti taljallensa, - liitti liistehyisillensä. - Laski ruoskalla hevoista, - nauskahutti nauhasella, - siitä läksi liukumahan. - Lähtiessänsä sanovi: - "Elkätte minua, immet, - ilmi antako ikänä, - minun täällä käyneheni, - täältä neien vieneheni! - "Jos ette totelle tuosta, - niin teille paha paneikse: - laulan sulhonne sotahan, - nuoret miehet miekan alle, - ettei kuulla kuuna päänä, - nähä ilmoisna ikänä - kujasilla kulkemassa, - ahoilla ajelemassa." - Kyllä Kyllikki valitti, - Saaren kukka kuikutteli: - "Päästä jo minua poies, - laske lasta vallallensa, - kotihinsa kulkemahan - luoksi itkevän emonsa! - "Jos et laskea luvanne - kotihini kulkemahan, - viel' on viisi veljeäni, - seitsemän setäni lasta - jänön jälen polkijaksi, - neien pään perilliseksi." - Kun ei pääsnyt kuitenkana, - itse itkulle hyräytyi. - Sanan virkkoi, noin nimesi: - "Joutenpa, poloinen, synnyin, - jouten synnyin, jouten kasvoin, - jouten aikani elelin; - jo nyt sainki joutavalle - miehelle mitättömälle, - suojihin soankävijän, - aina tuiman tappelijan!" - Virkki lieto Lemminkäinen, - sanoi kaunis Kaukomieli: - "Kyllikki, syänkäpyni, - minun maire marjueni! - Ellös olko milläkänä! - En sua pahoin pitäne: - sylissäni syöessäni, - käsissäni käyessäni, - sivullani seistessäni, - vieressä venyessäni. - "Mitäpä sinä sureksit, - mitä huollen huokaelet? - Tuotako sinä sureksit, - tuota huollen huokaelet, - lehmityyttä, leivätyyttä - ja kaiken elon vähyyttä? - "Ellös olko milläkänä! - Mont' on lehmeä minulla, - monta maion antajata: - yks' on suolla Muurikkinen, - toinen mäellä Mansikkinen, - kolmas Puolukka palolla. - Ne on syömättä soreat, - katsomatta kaunokaiset; - ei ole illoin kytkemistä - eikä aamuin laskemista, - heinävihkon heittämistä, - suolan, suuruksen surua. - "Vaiko tuotaki surisit, - tuota huollen huokoaisit, - ettei oo sukuni suuri, - kovin korkea kotini? - "Jos en oo su'ulta suuri - enkä korkea ko'ilta, - on mulla tulinen miekka, - säkenevä säilärauta. - Se onpi sukua suurta, - laajoa lajipereä: - onp' on Hiiessä hiottu, - jumaloissa kirkastettu. - Sillä suurennan sukuni, - laajennan lajini kaiken, - miekalla tuliterällä, - säilällä säkenevällä." - Neiti parka huokoaikse, - itse tuon sanoiksi virkki: - "Oi on Ahti, Lemmin poika! - Jos tahot minuista neittä - ikuiseksi puolisoksi, - kainaloiseksi kanaksi, - sie vanno valat ikuiset - et sotia käyäksesi - kullankana tarpehella, - hopeankana halulla!" - Siinä lieto Lemminkäinen - itse tuon sanoiksi virkki: - "Vannon mie valat ikuiset - en sotia käyäkseni - kullankana tarpehella, - hopeankana halulla. - Sie itse valasi vanno - et kyliä käyäksesi - hyvänki hypyn halulla, - tanhujuoksun tarpehella!" - Siitä vannoivat valansa, - laativat ikilupansa - eessä julkisen Jumalan, - alla kasvon kaikkivallan, - ei Ahin sotia käyä - eikä Kyllikin kyleä. - Siitä lieto Lemminkäinen - veti virkkua vitsalla, - löi oritta ohjaksella. - Itse tuon sanoiksi virkki: - "Jää hyvästi, Saaren nurmet, - kuusen juuret, tervaskannot, - joit' olen kesän kävellyt, - talvet kaiket tallaellut, - piileskellen pilviöillä, - paeten pahalla säällä, - tätä pyytä pyytessäni, - allia ajellessani!" - Ajoa hypittelevi: - jo kohta koti näkyvi. - Neiti tuon sanoiksi virkki - itse lausui, noin nimesi: - "Tupa tuolla tuulottavi, - nälkäraunio näkyvi. - Kenen onpi tuo tupanen, - kenen koti kunnottoman?" - Se on lieto Lemminkäinen - sanan virkkoi, noin nimesi: - "Elä sie sure tuvista, - huokaele huonehista! - Tuvat toiset tehtänehe, - paremmaiset pantanehe - hirve'istä hirsiköistä, - parahista parsikoista." - Siitä lieto Lemminkäinen - jo kohta kotihin saapi - luoksi armahan emonsa, - tykö valtavanhempansa. - Emo tuon sanoiksi virkki, - itse lausui, noin nimesi: - "Viikon viivyit, poikaseni, - viikon mailla vierahilla." - Lausui lieto Lemminkäinen, - sanan virkkoi, noin nimesi: - "Piti naiset naurellani, - kostoa pyhäiset piiat - piännästä pitkän pilkan, - naurannoistansa minulle. - Sain parahan korjahani, - tuon asetin taljalleni, - liitin liistehyisilleni, - alle viltin vierähytin. - Sillä maksoin naisten naurun, - piikojen ilopiännän. - "Oi emoni, kantajani, - äitini, ylentäjäni! - Mitä läksin, senpä sainki, - kuta pyysin, sen tapasin. - Pane nyt patjasi parahat, - pehme'immät päänalaiset, - maatani omalla maalla - nuoren neiteni keralla!" - Emo tuon sanoiksi virkkoi, - itse lausui ja pakisi: - "Ole nyt kiitetty, Jumala, - ylistetty, Luoja, yksin, - kun annoit miniän mulle, - toit hyvän tulen puhujan, - oivan kankahan kutojan, - aivan kenstin kehreäjän, - pulskin poukkujen pesijän, - vaattehien valkaisijan! - "Itse kiitä onneasi! - Hyvän sait, hyvän tapasit, - hyvän Luojasi lupasi, - hyvän antoi armollinen: - puhas on pulmonen lumella, - puhtahampi puolellasi; - valkea merellä vaahti, - valkeampi vallassasi; - sorea merellä sorsa, - soreampi suojassasi; - kirkas tähti taivahalla, - kirkkahampi kihloissasi. - "Laai nyt lattiat laveat, - hanki ikkunat isommat, - seisottele seinät uuet, - tee koko tupa parempi, - kynnykset tuvan etehen, - uuet ukset kynnykselle, - nuoren neien saatuasi, - kaunihin katsottuasi, - paremmaisen itseäsi, - sukuasi suuremmaisen!" +Aika on Ahtia sanoa, +veitikkätä vieretellä. +Ahti poika Saarelainen, +tuo on lieto Lemmin poika, +kasvoi koissa korkeassa +luona armahan emonsa +laajimman lahen perällä, +Kaukoniemen kainalossa. +Kaloin siinä Kauko kasvoi, +Ahti ahvenin yleni. +Tuli mies mitä parahin, +puhkesi punaverinen, +joka päästänsä pätevi, +kohastansa kelpoavi; +vaan tuli vähän vialle, +tavoiltansa turmiolle: +ain' oli naisissa eläjä, +yli öitä öitsilöissä, +noien impien iloissa, +kassapäien karkeloissa. +Kylli oli Saaren neiti, +Saaren neiti, Saaren kukka. +Kasvoi koissa korkeassa, +yleni ylen ehossa, +istuen ison majoilla, +peräpenkin notkumilla. +Kauan kasvoi, kauas kuului: +kaukoa tuli kosijat +neien kuuluhun kotihin, +kaunoisehen kartanohon. +Kosi Päivä poiallehen: +eip' on mennyt Päivälähän +Päivän luona paistamahan +kesäisillä kiirehillä. +Kosi Kuuhut poiallehen: +eip' on mennyt Kuutolahan +Kuun luona kumottamahan, +kehät ilman kiertämähän. +Kosi Tähti poiallehen: +eip' on mennyt Tähtelähän +pitkin öitä pilkkimähän +talvisilla taivahilla. +Tulevi Virosta sulhot, +toiset tuolta Inkereltä: +eip' on neiti mennytkänä; +itse vasten vastaeli: +"Suotta kultanne kuluvi, +hopeanne hoikkenevi! +En lähe minä Virohon, +en lähe, lupoakana, +Viron vettä soutamahan, +saarellista sauvomahan, +syömähän Viron kaloja, +Viron lientä lippomahan. +"Enkä lähe Inkerelle, +penkerelle, pänkerelle; +siell' on nälkä, kaiken nälkä: +puun nälkä, pärehen nälkä, +ve'en nälkä, vehnän nälkä, +rukihisen leivän nälkä." +Tuop' on lieto Lemminkäinen, +itse kaunis Kaukomieli, +lähteäksensä lupasi +Saaren kukkoa kosihin, +tuota mointa morsianta, +kaunokaista kassapäätä. +Emo kielteä käkesi, +varoitteli vaimo vanha: +"Ellös menkö, poikaseni, +parempihin itseäsi! +Ei suattane sinua +Saaren suurehen sukuhun." +Sanoi lieto Lemminkäinen, +virkki kaunis Kaukomieli: +"Jos en ole koiltani korea, +su'ultani aivan suuri, +mie valitsen varrellani, +otan muilla muo'oillani." +Aina kieltävi emonsa +lähtemästä Lemminkäistä +Saaren suurehen sukuhun, +laajahan lajiperähän: +"Siellä piiat pilkkoavat, +naiset nauravat sinua." +Mitä huoli Lemminkäinen! +Itse tuon sanoiksi virkki: +"Kyllä hää'än naisten naurun, +soppityrskyt tyttärien: +potkaisen pojan povehen, +käsikannon kainalohon; +siin' on pää hyvänki pilkan, +parahanki parjauksen." +Emo tuon sanoiksi virkki: +"Voi poloinen, päiviäni! +Nauraisitko Saaren naiset, +pitäisit pyhäiset piiat, +niin siitä tora tulisi, +sota suuri lankeaisi! +Saisi kaikki Saaren sulhot, +sata miestä miekkoinensa +päällesi sinun, poloisen, +yksinäisen ympärille." +Mitä huoli Lemminkäinen +varoituksista emonsa! +Ottavi hyvän orosen, +valjasti valion varsan; +ajavi karittelevi +Saaren kuuluhun kylähän +Saaren kukkoa kosihin, +Saaren mointa morsianta. +Nauroi naiset Lemminkäistä, +piiat pisti pilkkojansa, +kun ajoi kummasti kujalle, +kamalasti kartanolle: +ajoi korjansa kumohon, +veräjähän vierähytti. +Siinä lieto Lemminkäinen +murti suuta, väänti päätä, +murti mustoa haventa. +Itse tuon sanoiksi virkki: +"En ole tuota ennen nähnyt, +en ole nähnyt enkä kuullut +naisen nauravan minulle, +piian pilkkoja suannut." +Mitä huoli Lemminkäinen! +Sanan virkkoi, noin nimesi: +"Onko saarella sijoa, +maata Saaren manterella, +minun leikki lyöäkseni, +tanner tanhuellakseni +Saaren impien iloissa, +kassapäien karkeloissa?" +Saaren impyet sanovat, +niemen neiet vastoavat: +"Onp' on Saarella sijoa, +maata Saaren manterella, +sinun leikki lyöäksesi, +tanner tanhuellaksesi +karjalaisna kaskimailla, +paimenpoikana palolla: +lapset on laihat Saaren mailla, +lihavat hevosen varsat." +Mitä huoli Lemminkäinen! +Palkkasihe paimeneksi: +kävi päivät paimenessa, +yöt on impien iloissa, +noien neitojen kisoissa, +kassapäien karkeloissa. +Sillä lieto Lemminkäinen, +itse kaunis Kaukomieli, +jopa hääti naisen naurun, +piätteli piian pilkan. +Ei ollut sitä tytärtä, +piikoa pyhintäkänä, +kuta hän ei kosketellut, +jonk' ei vieressä venynyt. +Yksi on impi kaikkinensa +Saaren suuressa su'ussa, +jok' ei suostu sulhasihin, +mielly miehi'in hyvihin: +se oli Kyllikki korea, +Saaren kukka kaunokainen. +Tuop' on lieto Lemminkäinen, +itse kaunis Kaukomieli, +sa'at saappahat kulutti, +sa'at airot poikki souti +tuota neittä saaessansa, +Kyllikkiä pyytessänsä. +Kyllikki, korea neiti, +hänpä tuon sanoiksi virkki: +"Mitä, kehno, kierteletki, +rannan raukuja, ajelet, +täältä tyttöjä kyselet, +tinavöitä tieustelet? +En mä tästä ennen joua, +kuin kiven kuluksi jauhan, +pieksän petkelen periksi, +huhmaren sukuksi survon. +"Enkä huoli huitukoille, +huitukoille, haitukoille; +mie tahon tasaisen varren +tasaiselle varrelleni, +tahon muo'on muhkeamman +muhke'ille muo'oilleni +sekä kasvon kaunihimman +kaunihille kasvoilleni." +Oli aikoa vähäisen, +kului tuskin puoli kuuta. +Jo päivänä muutamana, +iltana moniahana +neitoset kisaelevi, +kaunokaiset karkelevi +mannerpuolella saloa +kaunihilla kankahalla; +Kyllikki ylinnä muita, +Saaren kukka kuuluisinna. +Tuli veitikkä verevä, +ajoi lieto Lemminkäinen +orihillansa omalla, +valitulla varsallansa +keskelle kisaketoa, +kaunokaisten karkeloa; +reutoi Kyllikin rekehen, +koppoi neien korjahansa, +tuon asetti taljallensa, +liitti liistehyisillensä. +Laski ruoskalla hevoista, +nauskahutti nauhasella, +siitä läksi liukumahan. +Lähtiessänsä sanovi: +"Elkätte minua, immet, +ilmi antako ikänä, +minun täällä käyneheni, +täältä neien vieneheni! +"Jos ette totelle tuosta, +niin teille paha paneikse: +laulan sulhonne sotahan, +nuoret miehet miekan alle, +ettei kuulla kuuna päänä, +nähä ilmoisna ikänä +kujasilla kulkemassa, +ahoilla ajelemassa." +Kyllä Kyllikki valitti, +Saaren kukka kuikutteli: +"Päästä jo minua poies, +laske lasta vallallensa, +kotihinsa kulkemahan +luoksi itkevän emonsa! +"Jos et laskea luvanne +kotihini kulkemahan, +viel' on viisi veljeäni, +seitsemän setäni lasta +jänön jälen polkijaksi, +neien pään perilliseksi." +Kun ei pääsnyt kuitenkana, +itse itkulle hyräytyi. +Sanan virkkoi, noin nimesi: +"Joutenpa, poloinen, synnyin, +jouten synnyin, jouten kasvoin, +jouten aikani elelin; +jo nyt sainki joutavalle +miehelle mitättömälle, +suojihin soankävijän, +aina tuiman tappelijan!" +Virkki lieto Lemminkäinen, +sanoi kaunis Kaukomieli: +"Kyllikki, syänkäpyni, +minun maire marjueni! +Ellös olko milläkänä! +En sua pahoin pitäne: +sylissäni syöessäni, +käsissäni käyessäni, +sivullani seistessäni, +vieressä venyessäni. +"Mitäpä sinä sureksit, +mitä huollen huokaelet? +Tuotako sinä sureksit, +tuota huollen huokaelet, +lehmityyttä, leivätyyttä +ja kaiken elon vähyyttä? +"Ellös olko milläkänä! +Mont' on lehmeä minulla, +monta maion antajata: +yks' on suolla Muurikkinen, +toinen mäellä Mansikkinen, +kolmas Puolukka palolla. +Ne on syömättä soreat, +katsomatta kaunokaiset; +ei ole illoin kytkemistä +eikä aamuin laskemista, +heinävihkon heittämistä, +suolan, suuruksen surua. +"Vaiko tuotaki surisit, +tuota huollen huokoaisit, +ettei oo sukuni suuri, +kovin korkea kotini? +"Jos en oo su'ulta suuri +enkä korkea ko'ilta, +on mulla tulinen miekka, +säkenevä säilärauta. +Se onpi sukua suurta, +laajoa lajipereä: +onp' on Hiiessä hiottu, +jumaloissa kirkastettu. +Sillä suurennan sukuni, +laajennan lajini kaiken, +miekalla tuliterällä, +säilällä säkenevällä." +Neiti parka huokoaikse, +itse tuon sanoiksi virkki: +"Oi on Ahti, Lemmin poika! +Jos tahot minuista neittä +ikuiseksi puolisoksi, +kainaloiseksi kanaksi, +sie vanno valat ikuiset +et sotia käyäksesi +kullankana tarpehella, +hopeankana halulla!" +Siinä lieto Lemminkäinen +itse tuon sanoiksi virkki: +"Vannon mie valat ikuiset +en sotia käyäkseni +kullankana tarpehella, +hopeankana halulla. +Sie itse valasi vanno +et kyliä käyäksesi +hyvänki hypyn halulla, +tanhujuoksun tarpehella!" +Siitä vannoivat valansa, +laativat ikilupansa +eessä julkisen Jumalan, +alla kasvon kaikkivallan, +ei Ahin sotia käyä +eikä Kyllikin kyleä. +Siitä lieto Lemminkäinen +veti virkkua vitsalla, +löi oritta ohjaksella. +Itse tuon sanoiksi virkki: +"Jää hyvästi, Saaren nurmet, +kuusen juuret, tervaskannot, +joit' olen kesän kävellyt, +talvet kaiket tallaellut, +piileskellen pilviöillä, +paeten pahalla säällä, +tätä pyytä pyytessäni, +allia ajellessani!" +Ajoa hypittelevi: +jo kohta koti näkyvi. +Neiti tuon sanoiksi virkki +itse lausui, noin nimesi: +"Tupa tuolla tuulottavi, +nälkäraunio näkyvi. +Kenen onpi tuo tupanen, +kenen koti kunnottoman?" +Se on lieto Lemminkäinen +sanan virkkoi, noin nimesi: +"Elä sie sure tuvista, +huokaele huonehista! +Tuvat toiset tehtänehe, +paremmaiset pantanehe +hirve'istä hirsiköistä, +parahista parsikoista." +Siitä lieto Lemminkäinen +jo kohta kotihin saapi +luoksi armahan emonsa, +tykö valtavanhempansa. +Emo tuon sanoiksi virkki, +itse lausui, noin nimesi: +"Viikon viivyit, poikaseni, +viikon mailla vierahilla." +Lausui lieto Lemminkäinen, +sanan virkkoi, noin nimesi: +"Piti naiset naurellani, +kostoa pyhäiset piiat +piännästä pitkän pilkan, +naurannoistansa minulle. +Sain parahan korjahani, +tuon asetin taljalleni, +liitin liistehyisilleni, +alle viltin vierähytin. +Sillä maksoin naisten naurun, +piikojen ilopiännän. +"Oi emoni, kantajani, +äitini, ylentäjäni! +Mitä läksin, senpä sainki, +kuta pyysin, sen tapasin. +Pane nyt patjasi parahat, +pehme'immät päänalaiset, +maatani omalla maalla +nuoren neiteni keralla!" +Emo tuon sanoiksi virkkoi, +itse lausui ja pakisi: +"Ole nyt kiitetty, Jumala, +ylistetty, Luoja, yksin, +kun annoit miniän mulle, +toit hyvän tulen puhujan, +oivan kankahan kutojan, +aivan kenstin kehreäjän, +pulskin poukkujen pesijän, +vaattehien valkaisijan! +"Itse kiitä onneasi! +Hyvän sait, hyvän tapasit, +hyvän Luojasi lupasi, +hyvän antoi armollinen: +puhas on pulmonen lumella, +puhtahampi puolellasi; +valkea merellä vaahti, +valkeampi vallassasi; +sorea merellä sorsa, +soreampi suojassasi; +kirkas tähti taivahalla, +kirkkahampi kihloissasi. +"Laai nyt lattiat laveat, +hanki ikkunat isommat, +seisottele seinät uuet, +tee koko tupa parempi, +kynnykset tuvan etehen, +uuet ukset kynnykselle, +nuoren neien saatuasi, +kaunihin katsottuasi, +paremmaisen itseäsi, +sukuasi suuremmaisen!" - Kahdestoista runo + Kahdestoista runo - Siitä Ahti Lemminkäinen, - tuo on kaunis kaukolainen, - aina aikoja eleli - nuoren neitosen keralla; - ei itse sotia käynyt - eikä Kyllikki kyleä. - Niin päivänä muutamana, - huomenna moniahana - itse Ahti Lemminkäinen - lähtevi kalankutuhun; - tullut ei illaksi kotihin, - ensi yöksi ennättänyt. - Jo meni Kyllikki kylähän, - noien neitojen kisahan. - Kenpä saattavi sanoman, - kenpä kielen kantelevi? - Ainikki sisar Ahilla; - sep' on saattavi sanoman, - sepä kielen kantelevi: - "Armas Ahti veikkoseni! - Jo kävi Kyllikki kylässä, - veräjillä vierahilla, - kylän neitojen kisassa, - kassapäien karkelossa." - Ahti poika, aino poika, - itse lieto Lemminkäinen - tuosta suuttui, tuosta syäntyi, - tuosta viikoksi vihastui. - Itse tuon sanoiksi virkki: - "Oi emoni, vaimo vanha! - Jospa paitani pesisit - mustan käärmehen mujuissa, - kiirehesti kuivoaisit, - mun sotahan mennäkseni - Pohjan poikien tulille, - Lapin lasten tanterille: - jo kävi Kyllikki kylässä, - veräjillä vierahilla, - noien neitojen kisassa, - kassapäien karkelossa." - Kyllä Kyllikki sanovi, - nainen ensin ennättävi: - "Ohoh armas Ahtiseni! - Ellös lähtekö sotahan! - Näin mä unta maatessani, - sike'in levätessäni: - tuli ahjona ajeli, - valkea välähtelihe - aivan ikkunan alatse, - periseinän penkeretse; - siitä tuiskahti tupahan, - koskena kohahtelihe - siltalauoista lakehen, - ikkunasta akkunahan." - Siitä lieto Lemminkäinen - itse tuon sanoiksi virkki: - "En usko unia naisten - enkä vaimojen valoja. - Oi emoni, kantajani! - Tuo tänne sotisopani, - kanna vainovaatteheni! - Mieleni minun tekevi - juomahan soan olutta, - soan mettä maistamahan." - Tuon emo sanoiksi virkki: - "Oi on Ahti poikaseni! - Ellös lähtekö sotahan! - On meillä oloista koissa - leppäisessä lekkerissä - tapin tammisen takana; - tuon sinulle juoaksesi, - josp' on joisit kaiken päivän." - Sanoi lieto Lemminkäinen: - "En huoli koto-oloista! - Ennen juon joesta vettä - melan tervaisen terältä: - makeamp' on juoakseni, - kuin kaikki kotoiset kaljat. - Tuo tänne sotisopani, - kanna vainovaatteheni! - Lähen Pohjolan tuville, - Lapin lasten tanterille - kultia kyselemähän, - hope'ita haastamahan." - Sanoi äiti Lemminkäisen: - "Ohoh Ahti poikaseni! - Onp' on kultia ko'issa, - hope'ita aitassamme. - Vasta päänä eilisenä, - aamulla ani varahin - kynti orja kyisen pellon, - käärmehisen käännätteli; - nosti aura arkun kannen, - perä penningin ylenti: - siihen on salvattu satoja, - tuhansia tukkueltu. - Arkun aittahan ehätin, - panin aitan parven päähän." - Sanoi lieto Lemminkäinen: - "En huoli kotieloista! - Jos markan soasta saanen, - parempana tuon pitelen, - kuin kaikki kotoiset kullat, - auran nostamat hopeat. - Tuo tänne sotisopani, - kanna vainovaatteheni! - Lähen Pohjolan sotahan, - Lapin lasten tappelohon. - "Mieleni minun tekevi, - aivoni ajattelevi - itse korvin kuullakseni, - nähä näillä silmilläni, - onko neittä Pohjolassa, - piikoa Pimentolassa, - jok' ei suostu sulhosihin, - mielly miehi'in hyvihin." - Sanoi äiti Lemminkäisen: - "Ohoh Ahti poikaseni! - Sull' on Kyllikki ko'issa, - kotinainen korkeampi! - Kamala on kaksi naista - yhen miehen vuotehella." - Sanoi lieto Lemminkäinen: - "Kyllikki on kylänkävijä: - juoskohon joka kisassa, - maatkohon joka majassa, - kylän impien iloissa, - kassapäien karkeloissa!" - Emo kielteä käkesi, - varoitteli vaimo vanha: - "Ellös vainen, poikueni, - menkö Pohjolan tuville - ilman tieon tietämättä, - ilman taion taitamatta, - Pohjan poikien tulille, - Lapin lasten tanterille! - Siellä lappi laulanevi, - tunkenevi turjalainen - suin sytehen, päin savehen, - kypenihin kyynäsvarsin, - kourin kuumihin poroihin, - palavihin paateroihin." - Niin sanovi Lemminkäinen: - "Jo minua noiat noitui, - noiat noitui, kyyt kiroili; - koki kolme lappalaista - yhtenä kesäisnä yönä, - alasti alakivellä, - ilman vyöttä, vaattehitta, - rikorihman kiertämättä: - senpä hyötyivät minusta, - sen verran, katalat, saivat, - min kirves kivestä saapi, - napakaira kalliosta, - järky jäästä iljanesta, - Tuoni tyhjästä tuvasta. - "Toisinpa oli uhattu, - toisinpa kävi kätehen. - Mielivät minua panna, - uhkasivat uuvutella - soille sotkuportahiksi, - silloiksi likasijoille, - panna leuan liettehesen, - parran paikkahan paha'an. - Vaan minäpä, mies mokoma, - en tuossa kovin hätäillyt; - itse loime loitsijaksi, - sain itse sanelijaksi: - lauloin noiat nuolinensa, - ampujat asehinensa, - velhot veitsirautoinensa, - tietäjät teräksinensä - Tuonen koskehen kovahan, - kinahmehen kauheahan, - alle koprun korke'imman, - alle pyörtehen pahimman. - Siellä noiat nukkukohot, - siellä maatkohot katehet, - kunnes heinä kasvanevi - läpi pään, läpi kypärin, - läpi noian olkapäien, - halki hartialihojen - noialta makoavalta, - katehelta nukkuvalta!" - Ainapa emo epäsi - lähtemästä Lemminkäistä; - emo kielti poikoansa, - nainen miestänsä epäsi: - "Ellös vainen menkökänä - tuonne kylmähän kylähän, - pimeähän Pohjolahan! - Tuho ainaki tulevi, - tuho poikoa pätöistä, - hukka lieto Lemminkäistä. - Jos sanot sa'alla suulla, - enp' on tuota uskokana: - ei sinussa laulajata - Pohjan poikien sekahan, - etkä tunne kieltä Turjan, - maha et lausua lapiksi." - silloin lieto Lemminkäinen, - itse kaunis Kaukomieli, - oli päätänsä sukiva, - hapsiansa harjoava. - Suan seinähän sivalti, - harjan paiskoi patsahasen, - sanan virkkoi, noin nimesi, - itse lausui ja pakisi: - "Silloin on hukka Lemminkäistä, - tuho poikoa pätöistä, - kun suka verin valuvi, - harja hurmehin loruvi." - Läksi lieto Lemminkäinen - pimeähän Pohjolahan - vastoin kieltoa emonsa, - varoitusta vanhempansa. - Hyöteleikse, vyöteleikse, - rautapaitoihin paneikse, - teräsvöihin telkitäikse. - Itse tuon sanoiksi virkki: - "Mies on luustossa lujempi, - rautapaiassa parempi, - teräsvyössä tenhoisampi - noien noitien sekahan, - jottei huoli huonommista, - hätäile hyviäkänä." - Otti miekkansa omansa, - tempasi tuliteränsä, - jok' oli Hiiessä hiottu, - jumaloissa kuuraeltu; - tuon sivullehen sitovi, - tunki tuppihuotrasehen. - Missä mies varaeleikse, - uros tuima turveleikse? - Jo vähin varaeleikse, - tuossa tuima turveleikse: - oven suussa orren alla, - pirtin pihtipuolisessa, - pihalla kujasen suussa, - veräjissä viimeisissä. - Siinä mies varaelihe - vaimollisesta väestä; - ei ole ne varat väkevät - eikä turvat luotettavat, - niin vielä varoitteleikse - urohoisesta väestä - tien kahen jaka'imessa, - sinisen kiven selässä, - hettehillä heiluvilla, - läikkyvillä lähtehillä, - kosken kopruilla kovilla, - ve'en vankan vääntehessä. - Tuossa lieto Lemminkäinen - itse lausui ja saneli: - "Ylös maasta, miekkamiehet, - mannun-aikaiset urohot, - kaivoloista, kalpamiehet, - jokiloista, jousimiehet! - Nouse, metsä, miehinesi, - korpi kaikki, kansoinesi, - vuoren ukko, voiminesi, - vesihiisi, hirmuinesi, - väkinesi, veen emäntä, - ve'en vanhin, valtoinesi, - neitoset, joka norosta, - hienohelmat, hettehistä - miehen ainoan avuksi, - pojan kuulun kumppaliksi, - jottei pysty noian nuolet - eikä tietäjän teräkset - eikä velhon veitsirauat, - ei asehet ampumiehen! - "Kun ei tuosta kyllä liene, - vielä muistan muunki keinon: - ylemmäksi huokoaime - tuolle taivahan Ukolle, - joka pilviä pitävi, - hattaroita hallitsevi. - "Oi Ukko, ylijumala, - taatto vanha taivahinen, - puhki pilvien puhuja, - halki ilman haastelija! - Tuo mulle tulinen miekka - tulisen tupen sisässä, - jolla haittoja hajotan, - jolla riitsin rikkehiä, - kaa'an maalliset katehet, - ve'elliset velhot voitan - etiseltä ilmaltani, - takaiselta puoleltani, - päältä pääni, viereltäni, - kupehelta kummaltani, - - kaa'an noiat nuolihinsa, - velhot veitsirautoihinsa, - tietäjät teräksihinsä, - pahat miehet miekkoihinsa!" - Siitä lieto Lemminkäinen, - tuo on kaunis Kaukomieli, - varsan viiasta vihelti, - kulokosta kultaharjan; - pisti varsan valjahisin, - puikkoihin tulipunaisen. - Itse istuikse rekehen, - kohautti korjahansa, - laski virkkua vitsalla, - karkutti kariperällä. - Virkku juoksi, matka joutui, - reki vieri, tie lyheni, - hope'inen hiekka helkki, - kangas kultainen kumisi. - Kulki päivän, kulki toisen, - kulki kohta kolmannenki. - Päivänäpä kolmantena - kylä vastahan tulevi. - Siitä lieto Lemminkäinen - ajavi karittelevi - vierimäistä tietä myöten - vierimäisehen talohon. - Yli kynnyksen kysyvi, - lausui lakkapuun takoa: - "Oisiko talossa tässä - rinnukseni riisujata, - aisani alentajata, - luokin lonkahuttajata?" - Lausui lapsi lattialta, - poika portahan nenältä: - "Ei ole talossa tässä - rinnuksesi riisujata, - aisasi alentajata, - luokin lonkahuttajata." - Mitä huoli Lemminkäinen! - Laski virkkua vitsalla, - helähytti helmisvyöllä; - ajavi karittelevi - keskimäistä tietä myöten - keskimäisehen talohon. - Yli kynnyksen kysyvi, - lausuvi lakan takoa: - "Oisiko talossa tässä - ottajata ohjaksien, - rinnuksien riistojata, - rahkehien raastajata?" - Kiisti akka kiukahalta, - kielipalko pankon päästä: - "Kyllä saat talosta tästä - ottajia ohjaksesi, - rinnuksesi riisujia, - aisasi alentajia: - onp' on kyllä kymmeniä, - saat jos tahtonet satoja, - jotka sulle kyyin saavat, - antavat ajohevosen, - kotihisi, konnan, mennä, - maahasi, pahan, paeta, - isäntäsi istumille, - emäntäsi astumille, - veljesi veräjän suulle, - sisaresi sillan päähän - ennen päivän päätymistä, - auringon alenemista." - Mitä huoli Lemminkäinen! - Sanan virkkoi, noin nimesi: - "Oisi akka ammuttava, - koukkuleuka kolkattava." - Laski virkun vieremähän; - ajavi suhuttelevi - ylimäistä tietä myöten - ylimäisehen talohon. - Siinä lieto Lemminkäinen - lähetessänsä taloa - sanovi sanalla tuolla, - lausui tuolla lausehella: - "Sule, Hiisi, haukun suuta, - Lempo, koiran leukaluuta, - laita sulku suun etehen, - haitta hammasten välihin, - ettei ennen ääntä päästä - miehen mentyä sivutse!" - Niin pihalle tultuansa - lyöpi maata ruoskallansa: - utu nousi ruoskan tiestä, - mies pieni u'un seassa; - sepä riisui rinnuksia, - sepä aisoja alenti. - Siitä lieto Lemminkäinen - itse korvin kuuntelevi - kenenkänä keksimättä, - kunkana havaitsematta: - kuuli ulkoa runoja, - läpi sammalen sanoja, - läpi seinän soittajoita, - läpi lauan laulajoita. - Katsahti tupahan tuosta, - pilkisteli piilokkali: - tupa oli täynnä tuntijoita, - autsat täynnä laulajoita, - sivuseinät soittajoita, - ovensuu osoavia, - peripenkki tietäjiä, - karsina karehtijoita; - lauloivat Lapin runoja, - Hiien virttä vinguttivat. - Siitä lieto Lemminkäinen - tohti toisiksi ruveta, - ruohti muuksi muutellaita; - meni nurkasta tupahan, - sai sisähän salvoimesta. - Itse tuon sanoiksi virkki: - "Hyvä on laulu loppuvasta, - lyhyestä virsi kaunis; - miel' on jäämähän parempi - kuin on kesken katkemahan." - Itse Pohjolan emäntä - liikkui sillan liitoksella, - laahoi keskilattialla. - Sanan virkkoi, noin nimesi: - "Olipa tässä ennen koira, - rakki rauankarvallinen, - lihan syöjä, luun purija, - veren uuelta vetäjä. - Mi lienetki miehiäsi, - ku ollet urohiasi, - kun tulit tähän tupahan, - sait sisähän salvoksehen - ilman koiran kuulematta, - haukkujan havaitsematta?" - Sanoi lieto Lemminkäinen: - "En mä tänne tullutkana - taioittani, tieoittani, - mahittani, maltittani, - ilman innotta isoni, - varuksitta vanhempani, - koiriesi syötäväksi, - haukkujen hakattavaksi. - "Pesipä emo minua, - pesi piennä hutjukkana, - kolmasti kesäisnä yönä, - yheksästi syksy-yönä, - joka tielle tietäjäksi, - joka maalle malttajaksi, - kotonani laulajaksi, - ulkona osoajaksi." - Siitä lieto Lemminkäinen, - itse kaunis Kaukomieli, - jop' on loihe loitsijaksi, - laikahtihe laulajaksi: - tulta iski turkin helmat, - valoi silmät valkeata - Lemminkäisen laulaessa, - laulaessa, lausiessa. - Lauloi laulajat parahat - pahimmiksi laulajiksi; - kivet suuhun syrjin syösti, - paaet lappehin lateli - parahille laulajille, - taitavimmille runoille. - Niin lauloi mokomat miehet - minkä minne, kunka kunne: - ahoille vesattomille, - maille kyntämättömille, - lampihin kalattomihin, - aivan ahvenettomihin, - Rutjan koskehen kovahan, - palavahan pyörtehesen, - virran alle vaahtipäiksi, - kosken keskelle kiviksi, - tulena palelemahan, - säkehinä säykkymähän. - Sinne lieto Lemminkäinen - lauloi miehet miekkoinensa, - urohot asehinensa; - lauloi nuoret, lauloi vanhat, - lauloi kerran keskilaaun; - yhen heitti laulamatta: - karjapaimenen pahaisen, - ukko vanhan umpisilmän. - Märkähattu karjanpaimen, - hänpä tuon sanoiksi virkki: - "Oi sie lieto Lemmin poika! - Lauloit nuoret, lauloit vanhat, - lauloit kerran keskilaaun: - niin miks' et minua laula?" - Sanoi lieto Lemminkäinen: - "Siksi en sinuhun koske, - kun olet katsoa katala, - kurja koskemaisittani. - Vielä miesnä nuorempana, - karjanpaimenna pahaisna - turmelit emosi tuoman, - sisaresi siuvahutit; - kaikki herjasit hevoset, - tamman varsat vaivuttelit - suon selillä, maan navoilla, - ve'en liivan liikkumilla." - Märkähattu karjanpaimen - tuosta suuttui ja vihastui. - Meni ulos usta myöten, - pellolle pihoa myöten; - juoksi Tuonelan joelle, - pyhän virran pyörtehelle. - Siellä katsoi Kaukomieltä, - vuottelevi Lemminkäistä - Pohjasta paloavaksi, - kotihinsa kulkevaksi. +Siitä Ahti Lemminkäinen, +tuo on kaunis kaukolainen, +aina aikoja eleli +nuoren neitosen keralla; +ei itse sotia käynyt +eikä Kyllikki kyleä. +Niin päivänä muutamana, +huomenna moniahana +itse Ahti Lemminkäinen +lähtevi kalankutuhun; +tullut ei illaksi kotihin, +ensi yöksi ennättänyt. +Jo meni Kyllikki kylähän, +noien neitojen kisahan. +Kenpä saattavi sanoman, +kenpä kielen kantelevi? +Ainikki sisar Ahilla; +sep' on saattavi sanoman, +sepä kielen kantelevi: +"Armas Ahti veikkoseni! +Jo kävi Kyllikki kylässä, +veräjillä vierahilla, +kylän neitojen kisassa, +kassapäien karkelossa." +Ahti poika, aino poika, +itse lieto Lemminkäinen +tuosta suuttui, tuosta syäntyi, +tuosta viikoksi vihastui. +Itse tuon sanoiksi virkki: +"Oi emoni, vaimo vanha! +Jospa paitani pesisit +mustan käärmehen mujuissa, +kiirehesti kuivoaisit, +mun sotahan mennäkseni +Pohjan poikien tulille, +Lapin lasten tanterille: +jo kävi Kyllikki kylässä, +veräjillä vierahilla, +noien neitojen kisassa, +kassapäien karkelossa." +Kyllä Kyllikki sanovi, +nainen ensin ennättävi: +"Ohoh armas Ahtiseni! +Ellös lähtekö sotahan! +Näin mä unta maatessani, +sike'in levätessäni: +tuli ahjona ajeli, +valkea välähtelihe +aivan ikkunan alatse, +periseinän penkeretse; +siitä tuiskahti tupahan, +koskena kohahtelihe +siltalauoista lakehen, +ikkunasta akkunahan." +Siitä lieto Lemminkäinen +itse tuon sanoiksi virkki: +"En usko unia naisten +enkä vaimojen valoja. +Oi emoni, kantajani! +Tuo tänne sotisopani, +kanna vainovaatteheni! +Mieleni minun tekevi +juomahan soan olutta, +soan mettä maistamahan." +Tuon emo sanoiksi virkki: +"Oi on Ahti poikaseni! +Ellös lähtekö sotahan! +On meillä oloista koissa +leppäisessä lekkerissä +tapin tammisen takana; +tuon sinulle juoaksesi, +josp' on joisit kaiken päivän." +Sanoi lieto Lemminkäinen: +"En huoli koto-oloista! +Ennen juon joesta vettä +melan tervaisen terältä: +makeamp' on juoakseni, +kuin kaikki kotoiset kaljat. +Tuo tänne sotisopani, +kanna vainovaatteheni! +Lähen Pohjolan tuville, +Lapin lasten tanterille +kultia kyselemähän, +hope'ita haastamahan." +Sanoi äiti Lemminkäisen: +"Ohoh Ahti poikaseni! +Onp' on kultia ko'issa, +hope'ita aitassamme. +Vasta päänä eilisenä, +aamulla ani varahin +kynti orja kyisen pellon, +käärmehisen käännätteli; +nosti aura arkun kannen, +perä penningin ylenti: +siihen on salvattu satoja, +tuhansia tukkueltu. +Arkun aittahan ehätin, +panin aitan parven päähän." +Sanoi lieto Lemminkäinen: +"En huoli kotieloista! +Jos markan soasta saanen, +parempana tuon pitelen, +kuin kaikki kotoiset kullat, +auran nostamat hopeat. +Tuo tänne sotisopani, +kanna vainovaatteheni! +Lähen Pohjolan sotahan, +Lapin lasten tappelohon. +"Mieleni minun tekevi, +aivoni ajattelevi +itse korvin kuullakseni, +nähä näillä silmilläni, +onko neittä Pohjolassa, +piikoa Pimentolassa, +jok' ei suostu sulhosihin, +mielly miehi'in hyvihin." +Sanoi äiti Lemminkäisen: +"Ohoh Ahti poikaseni! +Sull' on Kyllikki ko'issa, +kotinainen korkeampi! +Kamala on kaksi naista +yhen miehen vuotehella." +Sanoi lieto Lemminkäinen: +"Kyllikki on kylänkävijä: +juoskohon joka kisassa, +maatkohon joka majassa, +kylän impien iloissa, +kassapäien karkeloissa!" +Emo kielteä käkesi, +varoitteli vaimo vanha: +"Ellös vainen, poikueni, +menkö Pohjolan tuville +ilman tieon tietämättä, +ilman taion taitamatta, +Pohjan poikien tulille, +Lapin lasten tanterille! +Siellä lappi laulanevi, +tunkenevi turjalainen +suin sytehen, päin savehen, +kypenihin kyynäsvarsin, +kourin kuumihin poroihin, +palavihin paateroihin." +Niin sanovi Lemminkäinen: +"Jo minua noiat noitui, +noiat noitui, kyyt kiroili; +koki kolme lappalaista +yhtenä kesäisnä yönä, +alasti alakivellä, +ilman vyöttä, vaattehitta, +rikorihman kiertämättä: +senpä hyötyivät minusta, +sen verran, katalat, saivat, +min kirves kivestä saapi, +napakaira kalliosta, +järky jäästä iljanesta, +Tuoni tyhjästä tuvasta. +"Toisinpa oli uhattu, +toisinpa kävi kätehen. +Mielivät minua panna, +uhkasivat uuvutella +soille sotkuportahiksi, +silloiksi likasijoille, +panna leuan liettehesen, +parran paikkahan paha'an. +Vaan minäpä, mies mokoma, +en tuossa kovin hätäillyt; +itse loime loitsijaksi, +sain itse sanelijaksi: +lauloin noiat nuolinensa, +ampujat asehinensa, +velhot veitsirautoinensa, +tietäjät teräksinensä +Tuonen koskehen kovahan, +kinahmehen kauheahan, +alle koprun korke'imman, +alle pyörtehen pahimman. +Siellä noiat nukkukohot, +siellä maatkohot katehet, +kunnes heinä kasvanevi +läpi pään, läpi kypärin, +läpi noian olkapäien, +halki hartialihojen +noialta makoavalta, +katehelta nukkuvalta!" +Ainapa emo epäsi +lähtemästä Lemminkäistä; +emo kielti poikoansa, +nainen miestänsä epäsi: +"Ellös vainen menkökänä +tuonne kylmähän kylähän, +pimeähän Pohjolahan! +Tuho ainaki tulevi, +tuho poikoa pätöistä, +hukka lieto Lemminkäistä. +Jos sanot sa'alla suulla, +enp' on tuota uskokana: +ei sinussa laulajata +Pohjan poikien sekahan, +etkä tunne kieltä Turjan, +maha et lausua lapiksi." +silloin lieto Lemminkäinen, +itse kaunis Kaukomieli, +oli päätänsä sukiva, +hapsiansa harjoava. +Suan seinähän sivalti, +harjan paiskoi patsahasen, +sanan virkkoi, noin nimesi, +itse lausui ja pakisi: +"Silloin on hukka Lemminkäistä, +tuho poikoa pätöistä, +kun suka verin valuvi, +harja hurmehin loruvi." +Läksi lieto Lemminkäinen +pimeähän Pohjolahan +vastoin kieltoa emonsa, +varoitusta vanhempansa. +Hyöteleikse, vyöteleikse, +rautapaitoihin paneikse, +teräsvöihin telkitäikse. +Itse tuon sanoiksi virkki: +"Mies on luustossa lujempi, +rautapaiassa parempi, +teräsvyössä tenhoisampi +noien noitien sekahan, +jottei huoli huonommista, +hätäile hyviäkänä." +Otti miekkansa omansa, +tempasi tuliteränsä, +jok' oli Hiiessä hiottu, +jumaloissa kuuraeltu; +tuon sivullehen sitovi, +tunki tuppihuotrasehen. +Missä mies varaeleikse, +uros tuima turveleikse? +Jo vähin varaeleikse, +tuossa tuima turveleikse: +oven suussa orren alla, +pirtin pihtipuolisessa, +pihalla kujasen suussa, +veräjissä viimeisissä. +Siinä mies varaelihe +vaimollisesta väestä; +ei ole ne varat väkevät +eikä turvat luotettavat, +niin vielä varoitteleikse +urohoisesta väestä +tien kahen jaka'imessa, +sinisen kiven selässä, +hettehillä heiluvilla, +läikkyvillä lähtehillä, +kosken kopruilla kovilla, +ve'en vankan vääntehessä. +Tuossa lieto Lemminkäinen +itse lausui ja saneli: +"Ylös maasta, miekkamiehet, +mannun-aikaiset urohot, +kaivoloista, kalpamiehet, +jokiloista, jousimiehet! +Nouse, metsä, miehinesi, +korpi kaikki, kansoinesi, +vuoren ukko, voiminesi, +vesihiisi, hirmuinesi, +väkinesi, veen emäntä, +ve'en vanhin, valtoinesi, +neitoset, joka norosta, +hienohelmat, hettehistä +miehen ainoan avuksi, +pojan kuulun kumppaliksi, +jottei pysty noian nuolet +eikä tietäjän teräkset +eikä velhon veitsirauat, +ei asehet ampumiehen! +"Kun ei tuosta kyllä liene, +vielä muistan muunki keinon: +ylemmäksi huokoaime +tuolle taivahan Ukolle, +joka pilviä pitävi, +hattaroita hallitsevi. +"Oi Ukko, ylijumala, +taatto vanha taivahinen, +puhki pilvien puhuja, +halki ilman haastelija! +Tuo mulle tulinen miekka +tulisen tupen sisässä, +jolla haittoja hajotan, +jolla riitsin rikkehiä, +kaa'an maalliset katehet, +ve'elliset velhot voitan +etiseltä ilmaltani, +takaiselta puoleltani, +päältä pääni, viereltäni, +kupehelta kummaltani, +- kaa'an noiat nuolihinsa, +velhot veitsirautoihinsa, +tietäjät teräksihinsä, +pahat miehet miekkoihinsa!" +Siitä lieto Lemminkäinen, +tuo on kaunis Kaukomieli, +varsan viiasta vihelti, +kulokosta kultaharjan; +pisti varsan valjahisin, +puikkoihin tulipunaisen. +Itse istuikse rekehen, +kohautti korjahansa, +laski virkkua vitsalla, +karkutti kariperällä. +Virkku juoksi, matka joutui, +reki vieri, tie lyheni, +hope'inen hiekka helkki, +kangas kultainen kumisi. +Kulki päivän, kulki toisen, +kulki kohta kolmannenki. +Päivänäpä kolmantena +kylä vastahan tulevi. +Siitä lieto Lemminkäinen +ajavi karittelevi +vierimäistä tietä myöten +vierimäisehen talohon. +Yli kynnyksen kysyvi, +lausui lakkapuun takoa: +"Oisiko talossa tässä +rinnukseni riisujata, +aisani alentajata, +luokin lonkahuttajata?" +Lausui lapsi lattialta, +poika portahan nenältä: +"Ei ole talossa tässä +rinnuksesi riisujata, +aisasi alentajata, +luokin lonkahuttajata." +Mitä huoli Lemminkäinen! +Laski virkkua vitsalla, +helähytti helmisvyöllä; +ajavi karittelevi +keskimäistä tietä myöten +keskimäisehen talohon. +Yli kynnyksen kysyvi, +lausuvi lakan takoa: +"Oisiko talossa tässä +ottajata ohjaksien, +rinnuksien riistojata, +rahkehien raastajata?" +Kiisti akka kiukahalta, +kielipalko pankon päästä: +"Kyllä saat talosta tästä +ottajia ohjaksesi, +rinnuksesi riisujia, +aisasi alentajia: +onp' on kyllä kymmeniä, +saat jos tahtonet satoja, +jotka sulle kyyin saavat, +antavat ajohevosen, +kotihisi, konnan, mennä, +maahasi, pahan, paeta, +isäntäsi istumille, +emäntäsi astumille, +veljesi veräjän suulle, +sisaresi sillan päähän +ennen päivän päätymistä, +auringon alenemista." +Mitä huoli Lemminkäinen! +Sanan virkkoi, noin nimesi: +"Oisi akka ammuttava, +koukkuleuka kolkattava." +Laski virkun vieremähän; +ajavi suhuttelevi +ylimäistä tietä myöten +ylimäisehen talohon. +Siinä lieto Lemminkäinen +lähetessänsä taloa +sanovi sanalla tuolla, +lausui tuolla lausehella: +"Sule, Hiisi, haukun suuta, +Lempo, koiran leukaluuta, +laita sulku suun etehen, +haitta hammasten välihin, +ettei ennen ääntä päästä +miehen mentyä sivutse!" +Niin pihalle tultuansa +lyöpi maata ruoskallansa: +utu nousi ruoskan tiestä, +mies pieni u'un seassa; +sepä riisui rinnuksia, +sepä aisoja alenti. +Siitä lieto Lemminkäinen +itse korvin kuuntelevi +kenenkänä keksimättä, +kunkana havaitsematta: +kuuli ulkoa runoja, +läpi sammalen sanoja, +läpi seinän soittajoita, +läpi lauan laulajoita. +Katsahti tupahan tuosta, +pilkisteli piilokkali: +tupa oli täynnä tuntijoita, +autsat täynnä laulajoita, +sivuseinät soittajoita, +ovensuu osoavia, +peripenkki tietäjiä, +karsina karehtijoita; +lauloivat Lapin runoja, +Hiien virttä vinguttivat. +Siitä lieto Lemminkäinen +tohti toisiksi ruveta, +ruohti muuksi muutellaita; +meni nurkasta tupahan, +sai sisähän salvoimesta. +Itse tuon sanoiksi virkki: +"Hyvä on laulu loppuvasta, +lyhyestä virsi kaunis; +miel' on jäämähän parempi +kuin on kesken katkemahan." +Itse Pohjolan emäntä +liikkui sillan liitoksella, +laahoi keskilattialla. +Sanan virkkoi, noin nimesi: +"Olipa tässä ennen koira, +rakki rauankarvallinen, +lihan syöjä, luun purija, +veren uuelta vetäjä. +Mi lienetki miehiäsi, +ku ollet urohiasi, +kun tulit tähän tupahan, +sait sisähän salvoksehen +ilman koiran kuulematta, +haukkujan havaitsematta?" +Sanoi lieto Lemminkäinen: +"En mä tänne tullutkana +taioittani, tieoittani, +mahittani, maltittani, +ilman innotta isoni, +varuksitta vanhempani, +koiriesi syötäväksi, +haukkujen hakattavaksi. +"Pesipä emo minua, +pesi piennä hutjukkana, +kolmasti kesäisnä yönä, +yheksästi syksy-yönä, +joka tielle tietäjäksi, +joka maalle malttajaksi, +kotonani laulajaksi, +ulkona osoajaksi." +Siitä lieto Lemminkäinen, +itse kaunis Kaukomieli, +jop' on loihe loitsijaksi, +laikahtihe laulajaksi: +tulta iski turkin helmat, +valoi silmät valkeata +Lemminkäisen laulaessa, +laulaessa, lausiessa. +Lauloi laulajat parahat +pahimmiksi laulajiksi; +kivet suuhun syrjin syösti, +paaet lappehin lateli +parahille laulajille, +taitavimmille runoille. +Niin lauloi mokomat miehet +minkä minne, kunka kunne: +ahoille vesattomille, +maille kyntämättömille, +lampihin kalattomihin, +aivan ahvenettomihin, +Rutjan koskehen kovahan, +palavahan pyörtehesen, +virran alle vaahtipäiksi, +kosken keskelle kiviksi, +tulena palelemahan, +säkehinä säykkymähän. +Sinne lieto Lemminkäinen +lauloi miehet miekkoinensa, +urohot asehinensa; +lauloi nuoret, lauloi vanhat, +lauloi kerran keskilaaun; +yhen heitti laulamatta: +karjapaimenen pahaisen, +ukko vanhan umpisilmän. +Märkähattu karjanpaimen, +hänpä tuon sanoiksi virkki: +"Oi sie lieto Lemmin poika! +Lauloit nuoret, lauloit vanhat, +lauloit kerran keskilaaun: +niin miks' et minua laula?" +Sanoi lieto Lemminkäinen: +"Siksi en sinuhun koske, +kun olet katsoa katala, +kurja koskemaisittani. +Vielä miesnä nuorempana, +karjanpaimenna pahaisna +turmelit emosi tuoman, +sisaresi siuvahutit; +kaikki herjasit hevoset, +tamman varsat vaivuttelit +suon selillä, maan navoilla, +ve'en liivan liikkumilla." +Märkähattu karjanpaimen +tuosta suuttui ja vihastui. +Meni ulos usta myöten, +pellolle pihoa myöten; +juoksi Tuonelan joelle, +pyhän virran pyörtehelle. +Siellä katsoi Kaukomieltä, +vuottelevi Lemminkäistä +Pohjasta paloavaksi, +kotihinsa kulkevaksi. - Kolmastoista runo + Kolmastoista runo - Siitä lieto Lemminkäinen - sanoi Pohjolan akalle: - "Anna nyt, akka, piikojasi, - tuopa tänne tyttöjäsi, - paras parvesta minulle, - pisin piikajoukostasi!" - Tuop' on Pohjolan emäntä - sanan virkkoi, noin nimesi: - "Anna en sulle piikojani - nkä työnnä tyttöjäni, - en parasta, en pahinta, - en pisintä, en lyhintä: - sull' on ennen naitu nainen, - ennen juohettu emäntä." - Sanoi lieto Lemminkäinen: - "Kytken Kyllikin kylähän, - kylän kynnysportahille, - veräjille vierahille; - täältä saan paremman naisen. - Tuo nyt tänne tyttäresi, - impiparvesta ihanin, - kassapäistä kaunokaisin!" - Sanoi Pohjolan emäntä: - "Enpä anna tyttöäni - miehille mitättömille, - urohille joutaville. - Äsken tyttöjä anele, - kuulustele kukkapäitä, - kun sa hiihät Hiien hirven - Hiien peltojen periltä!" - Siitä lieto Lemminkäinen - kengitteli keihojansa, - jännitteli jousiansa, - vasamoitansa varusti. - Itse tuon sanoiksi virkki: - "Jo oisi keihäs kengitetty, - kaikki valmihit vasamat, - jousi jäntehen varassa, - ei lyly lykittävänä, - kalhu kannan lyötävänä." - Siinä lieto Lemminkäinen - arvelee, ajattelevi, - mistäpä sivakat saisi, - kusta suksia sukusen. - Kävi Kaupin kartanohon, - päätyi Lyylikin pajahan: - "Oi on viisas vuojelainen, - kaunis Kauppi lappalainen! - Tee mulle sukeat sukset, - kalhut kaunoiset kaverra, - joilla hiihän Hiien hirven - Hiien peltojen periltä!" - Lyylikki sanan sanovi, - Kauppi kielin kerkiävi: - "Suotta lähet, Lemminkäinen, - Hiien hirveä ajohon: - saat palan lahoa puuta, - senki suurella surulla." - Mitä huoli Lemminkäinen! - Itse tuon sanoiksi virkki: - "Tee lyly lykittäväksi, - kalhu kalpoeltavaksi! - Lähen hirven hiihäntähän - Hiien peltojen periltä." - Lyylikki, lylyjen seppä, - Kauppi, kalhujen tekijä, - sykysyn lylyä laati, - talven kalhua kaverti, - päivän vuoli sauvan vartta, - toisen sompoa sovitti. - Sai lyly lykittäväksi, - kalhu kannan lyötäväksi, - sauvan varret valmihiksi, - sompaset sovitetuksi. - Saukon maksoi sauvan varsi, - sompa ruskean reposen. - Voiti voilla suksiansa, - talmasi poron talilla; - itse tuossa arvelevi, - sanovi sanalla tuolla: - "Liekö tässä nuorisossa, - kansassa kasuavassa - tuon lylyni lykkijäistä, - kalhun kannan potkijaista?" - Sanoi lieto Lemminkäinen, - virkki veitikkä verevä: - "Kyll' on tässä nuorisossa, - kansassa kasuavassa - tuon lylysi lykkijäistä, - kalhun kannan potkijaista." - Viinen selkähän sitaisi, - olallensa uuen jousen, - sauvan survaisi kätehen; - läksi lylyn lykkimähän, - kalhun kannan potkimahan. - Itse tuon sanoiksi virkki: - "Eip' on ilmalla Jumalan, - tämän taivon kannen alla - löytyne sitä metsässä - jalan neljän juoksevata, - kut' ei näillä yllätetä, - kaunihisti kannateta - kalhuilla Kalevan poian, - liukoimilla Lemminkäisen." - Päätyi hiiet kuulemassa, - juuttahat tähyämässä. - Hiiet hirveä rakenti, - juuttahat poroa laati: - pään panevi pökkelöstä, - sarvet raian haarukasta, - jalat rannan raippasista, - sääret suolta seipähistä, - selän aian aiaksesta, - suonet kuivista kuloista, - silmät lammin pulpukoista, - korvat lammin lumpehista, - ketun kuusen koskuesta, - muun lihan lahosta puusta. - Hiisi neuvoi hirveänsä, - porollensa suin puheli: - "Nyt sie juokse, hiitten hirvi, - jalkoa, jalo tevana, - poron poikimasijoille, - Lapin lasten tanterille! - Hiihätä hikehen miestä, - Lemminkäistä liiatenki!" - Siitä juoksi hiitten hirvi, - poropeura poimetteli - Pohjan aittojen alatse, - Lapin lasten tanteritse: - potkaisi koasta korvon, - kaatoi kattilat tulelta, - lihat tuhkahan tuherti, - liemet lietehen levitti. - Nousi melkoinen meteli - Lapin lasten tanterilla: - Lapin koirat haukkumahan, - Lapin lapset itkemähän, - Lapin naiset nauramahan, - muu väki murajamahan! - Itse lieto Lemminkäinen - ain' oli hirven hiihännässä. - Hiihti soita, hiihti maita, - hiihti aukkoja ahoja: - tuli suihki suksiloista, - savu sauvojen nenistä; - eikä nähnyt hirveänsä, - eip' on nähnyt eikä kuullut. - Liukui linnat, liukui lannat, - liukui maat meren-takaiset; - hiihti kaikki Hiien korvet, - kaikki Kalman kankahatki, - hiihti Surman suun e'etse, - Kalman kartanon perätse. - Surma jo suutansa avavi, - Kalma päätä kallistavi - ottoaksensa urosta, - nielläksensä Lemminkäistä: - ei tarkoin tavannutkana, - ennättänyt ensinkänä. - Viel' oli liuska liukumatta, - korven kolkka koskematta - Pohjan pitkässä perässä, - Lapin maassa laukeassa. - Läksi senki liukumahan, - korven kolkan koskemahan. - Niin perille päästessänsä - kuuli melkoisen metelin - Pohjan pitkästä perästä, - Lapin lasten tanterilta: - kuuli koirat haukkuvaksi, - Lapin lapset itkeväksi, - Lapin naiset nauravaksi, - muun Lapin murajavaksi. - Siitä lieto Lemminkäinen - heti tuonne hiihtämähän - koiran haukuntasijoille, - Lapin lasten tanterille. - Sanoi sinne saatuansa, - tutkaeli tultuansa: - "Mitä täällä naiset nauroi, - naiset nauroi, lapset itki, - väki vanha vaikeroitsi, - kuta haukkui hallikoirat?" - "Sitä täällä naiset nauroi, - naiset nauroi, lapset itki, - väki vanha vaikerteli, - sitä haukkui hallikoirat: - juoksi tästä hiitten hirvi, - silosorkka sorkutteli; - potkaisi koasta korvon, - kaatoi kattilat tulelta, - selin keitot keikahutti, - vellit lietehen levitti." - Siitä veitikkä verevä, - tuo on lieto Lemminkäinen, - lykkäsi lylyn lumelle, - kuni kyyn kulon-alaisen, - solahutti suopetäjän, - kuni käärmehen elävän; - itse virkki vierressänsä, - sanoi sauvakätteheltä: - "Mi lienee Lapissa miestä, - kaikki hirven kannantahan; - mi lienee Lapissa naista, - kaikki kattilan pesohon; - mi lienee Lapissa lasta, - kaikki lastun poimintahan; - mi Lapilla kattiloa, - kaikki hirven keitäntähän!" - Kiinnistihe, jännistihe, - potkaisihe, ponnistihe. - Ensi kerran potkaisihe - silmän siintämättömähän, - kerran toisen kuopaisihe - korvan kuulemattomahan, - kolmannen kohenteleikse - lautasille hiitten hirven. - Otti vaajan vaahterisen, - raksin koivuisen rapasi, - jolla kytki hiitten hirven - tarhan tammisen sisähän: - "Siinä seiso, hiitten hirvi, - poropeura, poimettele!" - Selkeä silittelevi, - taljoa taputtelevi: - "Oisi tuossa ollakseni, - sopisipa maatakseni - nuoren neitosen keralla, - kanssa kasvavan kanasen!" - Siitä kiihtyi Hiien hirvi, - poropeura potkimahan, - itse virkki, noin sanovi: - "Lempo saakohon sinulle - nuorin nei'in maataksesi, - tyttärin elelläksesi!" - Ponnistihe, jännistihe: - raksin koivuisen revitti, - rikkoi vaajan vaahterisen, - tarhan tammisen hajotti. - Siitä sai samoamahan, - läksi hirvi hippomahan, - vasten soita, vasten maita, - vasten varvikkomäkeä - silmän siintämättömihin, - korvan kuulemattomihin. - Siinä veitikkä verevä - jopa suuttui jotta syäntyi, - kovin suuttui ja vihastui. - Hiihti hirveä jälestä; - niin kun kerran potkaisevi, - lysmätti lyly lävestä, - sortui suksi pälkähästä, - kalhu taittui kannan tiestä, - keihäs kenkimäsijoilta, - sauva somman suoverosta. - Itse juoksi Hiien hirvi, - jottei päätänä näkynnä. - Siinä lieto Lemminkäinen - alla päin, pahoilla mielin - kalujansa katselevi. - Itse tuon sanoiksi virkki: - "Elköhön sinä ikänä - menkö toinen miehiämme - uhalla metsän ajohon, - Hiien hirven hiihäntähän, - kuin menin minä, poloinen! - Hävitin hyvät sivakat, - sauvan kaunihin kaotin, - kiihke'immän keihojani!" +Siitä lieto Lemminkäinen +sanoi Pohjolan akalle: +"Anna nyt, akka, piikojasi, +tuopa tänne tyttöjäsi, +paras parvesta minulle, +pisin piikajoukostasi!" +Tuop' on Pohjolan emäntä +sanan virkkoi, noin nimesi: +"Anna en sulle piikojani +nkä työnnä tyttöjäni, +en parasta, en pahinta, +en pisintä, en lyhintä: +sull' on ennen naitu nainen, +ennen juohettu emäntä." +Sanoi lieto Lemminkäinen: +"Kytken Kyllikin kylähän, +kylän kynnysportahille, +veräjille vierahille; +täältä saan paremman naisen. +Tuo nyt tänne tyttäresi, +impiparvesta ihanin, +kassapäistä kaunokaisin!" +Sanoi Pohjolan emäntä: +"Enpä anna tyttöäni +miehille mitättömille, +urohille joutaville. +Äsken tyttöjä anele, +kuulustele kukkapäitä, +kun sa hiihät Hiien hirven +Hiien peltojen periltä!" +Siitä lieto Lemminkäinen +kengitteli keihojansa, +jännitteli jousiansa, +vasamoitansa varusti. +Itse tuon sanoiksi virkki: +"Jo oisi keihäs kengitetty, +kaikki valmihit vasamat, +jousi jäntehen varassa, +ei lyly lykittävänä, +kalhu kannan lyötävänä." +Siinä lieto Lemminkäinen +arvelee, ajattelevi, +mistäpä sivakat saisi, +kusta suksia sukusen. +Kävi Kaupin kartanohon, +päätyi Lyylikin pajahan: +"Oi on viisas vuojelainen, +kaunis Kauppi lappalainen! +Tee mulle sukeat sukset, +kalhut kaunoiset kaverra, +joilla hiihän Hiien hirven +Hiien peltojen periltä!" +Lyylikki sanan sanovi, +Kauppi kielin kerkiävi: +"Suotta lähet, Lemminkäinen, +Hiien hirveä ajohon: +saat palan lahoa puuta, +senki suurella surulla." +Mitä huoli Lemminkäinen! +Itse tuon sanoiksi virkki: +"Tee lyly lykittäväksi, +kalhu kalpoeltavaksi! +Lähen hirven hiihäntähän +Hiien peltojen periltä." +Lyylikki, lylyjen seppä, +Kauppi, kalhujen tekijä, +sykysyn lylyä laati, +talven kalhua kaverti, +päivän vuoli sauvan vartta, +toisen sompoa sovitti. +Sai lyly lykittäväksi, +kalhu kannan lyötäväksi, +sauvan varret valmihiksi, +sompaset sovitetuksi. +Saukon maksoi sauvan varsi, +sompa ruskean reposen. +Voiti voilla suksiansa, +talmasi poron talilla; +itse tuossa arvelevi, +sanovi sanalla tuolla: +"Liekö tässä nuorisossa, +kansassa kasuavassa +tuon lylyni lykkijäistä, +kalhun kannan potkijaista?" +Sanoi lieto Lemminkäinen, +virkki veitikkä verevä: +"Kyll' on tässä nuorisossa, +kansassa kasuavassa +tuon lylysi lykkijäistä, +kalhun kannan potkijaista." +Viinen selkähän sitaisi, +olallensa uuen jousen, +sauvan survaisi kätehen; +läksi lylyn lykkimähän, +kalhun kannan potkimahan. +Itse tuon sanoiksi virkki: +"Eip' on ilmalla Jumalan, +tämän taivon kannen alla +löytyne sitä metsässä +jalan neljän juoksevata, +kut' ei näillä yllätetä, +kaunihisti kannateta +kalhuilla Kalevan poian, +liukoimilla Lemminkäisen." +Päätyi hiiet kuulemassa, +juuttahat tähyämässä. +Hiiet hirveä rakenti, +juuttahat poroa laati: +pään panevi pökkelöstä, +sarvet raian haarukasta, +jalat rannan raippasista, +sääret suolta seipähistä, +selän aian aiaksesta, +suonet kuivista kuloista, +silmät lammin pulpukoista, +korvat lammin lumpehista, +ketun kuusen koskuesta, +muun lihan lahosta puusta. +Hiisi neuvoi hirveänsä, +porollensa suin puheli: +"Nyt sie juokse, hiitten hirvi, +jalkoa, jalo tevana, +poron poikimasijoille, +Lapin lasten tanterille! +Hiihätä hikehen miestä, +Lemminkäistä liiatenki!" +Siitä juoksi hiitten hirvi, +poropeura poimetteli +Pohjan aittojen alatse, +Lapin lasten tanteritse: +potkaisi koasta korvon, +kaatoi kattilat tulelta, +lihat tuhkahan tuherti, +liemet lietehen levitti. +Nousi melkoinen meteli +Lapin lasten tanterilla: +Lapin koirat haukkumahan, +Lapin lapset itkemähän, +Lapin naiset nauramahan, +muu väki murajamahan! +Itse lieto Lemminkäinen +ain' oli hirven hiihännässä. +Hiihti soita, hiihti maita, +hiihti aukkoja ahoja: +tuli suihki suksiloista, +savu sauvojen nenistä; +eikä nähnyt hirveänsä, +eip' on nähnyt eikä kuullut. +Liukui linnat, liukui lannat, +liukui maat meren-takaiset; +hiihti kaikki Hiien korvet, +kaikki Kalman kankahatki, +hiihti Surman suun e'etse, +Kalman kartanon perätse. +Surma jo suutansa avavi, +Kalma päätä kallistavi +ottoaksensa urosta, +nielläksensä Lemminkäistä: +ei tarkoin tavannutkana, +ennättänyt ensinkänä. +Viel' oli liuska liukumatta, +korven kolkka koskematta +Pohjan pitkässä perässä, +Lapin maassa laukeassa. +Läksi senki liukumahan, +korven kolkan koskemahan. +Niin perille päästessänsä +kuuli melkoisen metelin +Pohjan pitkästä perästä, +Lapin lasten tanterilta: +kuuli koirat haukkuvaksi, +Lapin lapset itkeväksi, +Lapin naiset nauravaksi, +muun Lapin murajavaksi. +Siitä lieto Lemminkäinen +heti tuonne hiihtämähän +koiran haukuntasijoille, +Lapin lasten tanterille. +Sanoi sinne saatuansa, +tutkaeli tultuansa: +"Mitä täällä naiset nauroi, +naiset nauroi, lapset itki, +väki vanha vaikeroitsi, +kuta haukkui hallikoirat?" +"Sitä täällä naiset nauroi, +naiset nauroi, lapset itki, +väki vanha vaikerteli, +sitä haukkui hallikoirat: +juoksi tästä hiitten hirvi, +silosorkka sorkutteli; +potkaisi koasta korvon, +kaatoi kattilat tulelta, +selin keitot keikahutti, +vellit lietehen levitti." +Siitä veitikkä verevä, +tuo on lieto Lemminkäinen, +lykkäsi lylyn lumelle, +kuni kyyn kulon-alaisen, +solahutti suopetäjän, +kuni käärmehen elävän; +itse virkki vierressänsä, +sanoi sauvakätteheltä: +"Mi lienee Lapissa miestä, +kaikki hirven kannantahan; +mi lienee Lapissa naista, +kaikki kattilan pesohon; +mi lienee Lapissa lasta, +kaikki lastun poimintahan; +mi Lapilla kattiloa, +kaikki hirven keitäntähän!" +Kiinnistihe, jännistihe, +potkaisihe, ponnistihe. +Ensi kerran potkaisihe +silmän siintämättömähän, +kerran toisen kuopaisihe +korvan kuulemattomahan, +kolmannen kohenteleikse +lautasille hiitten hirven. +Otti vaajan vaahterisen, +raksin koivuisen rapasi, +jolla kytki hiitten hirven +tarhan tammisen sisähän: +"Siinä seiso, hiitten hirvi, +poropeura, poimettele!" +Selkeä silittelevi, +taljoa taputtelevi: +"Oisi tuossa ollakseni, +sopisipa maatakseni +nuoren neitosen keralla, +kanssa kasvavan kanasen!" +Siitä kiihtyi Hiien hirvi, +poropeura potkimahan, +itse virkki, noin sanovi: +"Lempo saakohon sinulle +nuorin nei'in maataksesi, +tyttärin elelläksesi!" +Ponnistihe, jännistihe: +raksin koivuisen revitti, +rikkoi vaajan vaahterisen, +tarhan tammisen hajotti. +Siitä sai samoamahan, +läksi hirvi hippomahan, +vasten soita, vasten maita, +vasten varvikkomäkeä +silmän siintämättömihin, +korvan kuulemattomihin. +Siinä veitikkä verevä +jopa suuttui jotta syäntyi, +kovin suuttui ja vihastui. +Hiihti hirveä jälestä; +niin kun kerran potkaisevi, +lysmätti lyly lävestä, +sortui suksi pälkähästä, +kalhu taittui kannan tiestä, +keihäs kenkimäsijoilta, +sauva somman suoverosta. +Itse juoksi Hiien hirvi, +jottei päätänä näkynnä. +Siinä lieto Lemminkäinen +alla päin, pahoilla mielin +kalujansa katselevi. +Itse tuon sanoiksi virkki: +"Elköhön sinä ikänä +menkö toinen miehiämme +uhalla metsän ajohon, +Hiien hirven hiihäntähän, +kuin menin minä, poloinen! +Hävitin hyvät sivakat, +sauvan kaunihin kaotin, +kiihke'immän keihojani!" - Neljästoista runo + Neljästoista runo - Siitä lieto Lemminkäinen - arveli, ajattelihe, - kulle syylle sylveäisi, - kulle laskisi laulle: - heittäisikö Hiien hirvet, - itse kulkisi kotihin, - vai vielä yritteleisi, - hiihteleisi hiljallehen - mieliksi metsän emännän, - salon impien iloksi. - Sanovi sanalla tuolla, - lausui tuolla lausehella: - "Oi Ukko, ylijumala - tahi taatto taivahinen! - Tee nyt mulle suorat sukset, - kepeäiset kalhuttimet, - joilla hiihteä hivitän - poikki soien, poikki maien, - hiihän kohti Hiien maita, - poikki Pohjan kankahista - Hiien hirven käytäville, - poropeuran polkemille! - "Lähen nyt miehistä metsälle, - urohista ulkotöille - Tapiolan tietä myöten, - Tapion talojen kautta. - Terve, vuoret, terve, vaarat, - terve, kuusikot kumeat, - terve, haavikot haleat, - terve, tervehyttäjänne! - "Miesty, metsä, kostu, korpi, - taivu, ainoinen Tapio! - Saata miestä saarekselle, - sille kummulle kuleta, - jost' on saalis saatavana, - erän toimi tuotavana! - "Nyyrikki, Tapion poika, - mies puhas, punakypärä! - Veistä pilkut pitkin maita, - rastit vaaroihin rakenna, - jotta tunnen, tuhma, käyä, - äkkiouto, tien osoan - etsiessäni ereä, - antia anellessani! - "Mielikki, metsän emäntä, - puhas muori, muoto kaunis! - Pane kulta kulkemahan, - hopea vaeltamahan - miehen etsivän etehen, - anelijan askelille! - "Ota kultaiset avaimet - renkahalta reieltäsi, - aukaise Tapion aitta, - metsän linna liikahuta - minun pyytöpäivinäni, - eränetso-aikoinani! - "Kunp' on et kehanne itse, - niin on pistä piikojasi, - pane palkkalaisiasi, - käske käskyn kuulijoita! - Et emäntä lienekänä, - jos et piikoa pitäne, - sata piikoa pitäne, - tuhat käskyn kuulijata, - karjan kaiken kaitsijata, - viitsijätä viljan kaiken. - "Metsän piika pikkarainen, - simasuu Tapion neiti! - Soitellos metinen pilli, - simapilli piiperoita - korvallen ehon emännän, - mieluisan metsän emännän, - jotta kuulisi välehen, - nousisi makoamasta, - kun ei kuule kumminkana, - ei hava'a harvoinkana, - vaikka ainoisin anelen, - kielen kullan kuikuttelen!" - Siinä lieto Lemminkäinen - ajan kaiken annitoinna - hiihti soita, hiihti maita, - hiihti korpia kovia, - Jumalan sysimäkiä, - Hiien hiilikankahia. - Hiihti päivän, hiihti toisen. - Jo päivänä kolmantena - meni suurelle mäelle, - nousi suurelle kivelle, - loi silmänsä luotehesen, - poikki soien pohjosehen: - Tapion talot näkyivät, - ukset kulta kuumottivat - poikki suosta, pohjosesta, - alta vaaran, varvikosta. - Tuop' on lieto Lemminkäinen - heti luoksi luontelihe, - lähelle lähentelihe, - alle ikkunan Tapion. - Kuuristihe katsomahan - kuuennesta ikkunasta: - siellä antajat asuivat - ja viruivat viljan eukot - aivan arkivaattehissa, - ryysyissä ryvennehissä. - Sanoi lieto Lemminkäinen: - "Mintähen, metsän emäntä, - asut arkivaattehissa, - riihiryysyissä rypeät, - kovin musta muo'oltasi, - katsannaltasi kamala, - ilkeä imertimiltä, - rungolta ruman näköinen? - "Kun ennen kävin metsässä, - kolm' oli linnoa metsässä: - yksi puinen, toinen luinen, - kolmansi kivinen linna; - kuus' oli kultaikkunoa - kunki linnan kulmanteella. - Katsahin sisähän noista - seinän alla seistessäni: - Tapion talon isäntä, - Tapion talon emäntä, - Tellervo, Tapion neiti, - kanssa muu Tapion kansa, - kaikki kullassa kuhisi, - hopeassa horjeksihe. - Itsensä metsän emännän, - ehtoisan metsän emännän, - käet oli kullankäärehissä, - sormet kullansormuksissa, - pää kullanpätinehissä, - tukat kullansuortuvissa, - korvat kullankoltuskoissa, - kaula helmissä hyvissä. - "Oi mielu metsän emäntä, - Metsolan metinen muori! - Heitä poies heinäkengät, - kaskivirsusi karista, - riisu riihiryökälehet, - arkipaitasi alenna! - Lyöte lykkyvaattehisin, - antipaitoihin paneite - minun metsipäivinäni, - eränetso-aikoinani! - Ikävä minun tulevi, - ikävä tulettelevi - tätä tyhjänä-oloa, - ajan kaiken annituutta, - kun et anna aioinkana, - harvoinkana hoivauta. - Ikävä ilotoin ilta, - pitkä päivä saalihitoin. - "Metsän ukko halliparta, - havuhattu, naavaturkki! - Pane nyt metsät palttinoihin, - salot verkahan vetäise, - haavat kaikki haljakkoihin, - lepät lempivaattehisin! - Hope'ihin hongat laita, - kuuset kultihin rakenna, - vanhat hongat vaskivöille, - petäjät hopeavöille, - koivut kultakukkasihin, - kannot kultakalkkaroihin! - Pane, kuinp' on muinaiselta, - parempina päivinäsi: - kuuna paistoi kuusen oksat, - päivänä petäjän latvat, - metsä haiskahti me'elle, - simalle salo sininen, - ahovieret viertehelle, - suovieret sulalle voille. - "Metsän tyttö, mielineiti, - Tuulikki, tytär Tapion! - Aja vilja vieremille, - auke'immille ahoille! - Kun lie jäykkä juoksullehen - eli laiska laukallehen, - ota vitsa viiakosta, - koivu korven notkelmosta, - jolla kutkutat kuvetta - sekä kaivat kainaloita! - Anna juosta joutuisasti, - vikevästi viiletellä, - miehen etsivän etehen, - aina käyvän askelille! - "Kun vilja uralle saapi, - tupita uroa myöten! - Pane kaksi kämmentäsi - kahen puolen kaiteheksi, - jottei vilja vieprahtaisi, - tiepuolehen poikeltaisi! - Josp' on vilja vieprahtavi, - tiepuolehen poikeltavi, - tielle korvista kohenna, - saata sarvista uralle! - "Hako on tiellä poikkipuolin: - sepä syrjähän syseä; - puita maalla matkallansa: - ne on katkaise kaheksi! - "Aita vastahan tulevi: - kaa'a aita kallellehen - viieltä vitsasväliltä, - seitsemältä seipähältä! - "Joki joutuvi etehen, - puro tielle poikkipuolin: - silkki sillaksi sivalla, - punaverka portahaksi! - Saata poikki salmistaki, - vetele vesien poikki, - poikki Pohjolan joesta, - yli kosken kuohuloista! - "Tapion talon isäntä, - Tapion talon emäntä, - metsän ukko halliparta, - metsän kultainen kuningas! - Mimerkki, metsän emäntä, - metsän armas antimuori, - siniviitta viian eukko, - punasukka suon emäntä! - Tule jo kullan muuttelohon, - hopean vajehtelohon! - Minun on kullat kuun-ikuiset, - päivän-polviset hopeat, - käeten soasta käymät, - uhotellen tappelosta; - ne kuluvat kukkarossa, - tummentuvat tuhniossa, - kun ei oo kullan muuttajata, - hopean vajehtajata." - Niinp' on lieto Lemminkäinen - viikon hiihteä hivutti, - lauloi virret viian päässä, - kolmet korven kainalossa: - miellytti metsän emännän, - itsenki metsän isännän, - ihastutti immet kaikki, - taivutti Tapion neiet. - Juoksuttivat, jou'uttivat - Hiien hirven kätköstänsä, - takoa Tapion vaaran, - Hiien linnan liepehiltä - miehen etsijän etehen, - sanelijan saataville. - Itse lieto Lemminkäinen - jopa lämsänsä lähetti - Hiien hirven hartioille, - kaulalle kamelivarsan, - jottei potkinut pahasti - selkeä silittäessä. - Siitä lieto Lemminkäinen - itse tuon sanoiksi virkki: - "Salon herra, maan isäntä, - kaunis kankahan eläjä! - Mielikki, metsän emäntä, - metsän armas antimuori! - Tule nyt kullat ottamahan, - hopeat valitsemahan! - Pane maalle palttinasi, - lempiliinasi levitä - alle kullan kuumottavan, - alle huohtavan hopean, - tuon on maahan tippumatta, - rikkoihin rivestymättä!" - Läksi siitä Pohjolahan; - sanoi tuonne tultuansa: - "Jo nyt hiihin Hiien hirven - Hiien peltojen periltä. - Anna, akka, tyttöäsi, - mulle nuorta morsianta!" - Louhi, Pohjolan emäntä, - tuop' on tuohon vastaeli: - "Äsken annan tyttäreni - sekä nuoren morsiamen, - kun sa suistat suuren ruunan, - Hiien ruskean hevosen, - Hiien varsan vaahtileuan - Hiien nurmien periltä." - Silloin lieto Lemminkäinen - otti kultaohjaksensa, - hope'isen marhaminnan; - lähtevi hevon hakuhun, - kuloharjan kuuntelohon - Hiien nurmien periltä. - Astua taputtelevi, - käyä kulleroittelevi - vihannalle vainiolle, - pyhän pellon pientarelle. - Siellä etsivi hevosta, - kulokasta kuuntelevi - suvikunnan suitset vyöllä, - varsan valjahat olalla. - Etsi päivän, etsi toisen, - niin päivänä kolmantena - nousi suurelle mäelle, - kiipesi kiven selälle; - iski silmänsä itähän, - käänti päätä päivän alle: - näki hiekalla hevosen, - kuloharkan kuusikolla; - senpä tukka tulta tuiski, - harja suihkivi savua. - Niin sanovi Lemminkäinen: - "Oi Ukko ylijumala, - Ukko, pilvien pitäjä, - hattarojen hallitsija! - Taivas auoksi avaos, - ilma kaikki ikkunoiksi! - Sa'a rautaiset rakehet, - laske jäiset jäähyttimet - harjalle hyvän hevosen, - Hiien laukin lautasille!" - Tuo Ukko, ylinen luoja, - pilven-päällinen jumala, - ilman riehoiksi revitti, - taivon kannen kahtaloksi; - satoi hyytä, satoi jäätä, - satoi rauaista raetta, - pienemmät hevosen päätä, - päätä ihmisen isommat, - harjalle hyvän hevosen, - Hiien laukin lautasille. - Siitä lieto Lemminkäinen - kävi luota katsomahan, - likeltä tähyämähän. - Itse tuon sanoiksi virkki: - "Hiitolan hyvä hevonen, - vuoren varsa vaahtileuka! - Tuo nyt kultaturpoasi, - pistä päätäsi hopea - kultaisihin koltuskoihin, - hope'isihin helyihin! - En sua pahoin pitäne, - aivan anke'in ajane: - ajan tietä pikkuruisen, - matkoa ani vähäisen, - tuonne Pohjolan tuville, - ankaran anopin luoksi. - Minkä siimalla sivallan - eli vitsalla vetelen, - senpä silkillä sivallan, - veran äärellä vetelen." - Hiien ruskea hevonen, - Hiien varsa vaahtileuka - tunki kultaturpoansa, - pisti päätänsä hopea - kultaisihin koltuskoihin, - hope'isihin helyihin. - Niinpä lieto Lemminkäinen - jopa suisti suuren ruunan, - pisti suitset kullan suuhun, - päitsensä hopean päähän; - hyppäsi hyvän selälle, - Hiien laukin lautasille. - Veti virkkua vitsalla, - paiskasi pajun vesalla. - Ajoi matkoa vähäisen, - tuuritteli tunturia - pohjoispuolelle mäkeä, - lumivaaran kukkuroa: - tuli Pohjolan tuville. - Meni pirttihin pihalta, - sanoi tuonne tultuansa, - Pohjolahan päästyänsä: - "Jopa suistin suuren ruunan, - Hiien varsan valjastelin - vihannalta vainiolta, - pyhän pellon pientarelta, - sekä hiihin Hiien hirven - Hiien peltojen periltä. - Anna jo, akka, tyttöäsi, - mulle nuorta morsianta!" - Louhi, Pohjolan emäntä, - hänpä tuon sanoiksi virkki: - "Äsken annan tyttäreni - sekä nuoren morsiamen, - kun ammut joutsenen joesta, - virrasta vihannan linnun, - Tuonen mustasta joesta, - pyhän virran pyörtehestä - yhellä yrittämällä, - yhen nuolen nostamalta." - Siitä lieto Lemminkäinen, - tuo on kaunis Kaukomieli, - läksi joutsenen joruhun, - pitkäkaulan katselohon - Tuonen mustasta joesta, - Manalan alantehesta. - Astua lykyttelevi, - käyä kälkähyttelevi - tuonne Tuonelan joelle, - pyhän virran pyörtehelle, - jalo jousi olkapäällä, - viini nuolia selässä. - Märkähattu karjanpaimen, - ukko Pohjolan sokea, - tuop' on Tuonelan joella, - pyhän virran pyörtehellä; - katselevi, kääntelevi - tulevaksi Lemminkäistä. - Jo päivänä muutamana - näki lieto Lemminkäisen - saavaksi, läheneväksi - tuonne Tuonelan joelle, - vierehen vihaisen kosken, - pyhän virran pyörtehelle. - Vesikyyn ve'estä nosti, - umpiputken lainehista, - syöksi miehen syämen kautta, - läpi maksan Lemminkäisen, - kautta kainalon vasemman - oikeahan olkapäähän. - Jopa lieto Lemminkäinen - tunsi koskevan kovasti. - Sanan virkkoi, noin nimesi: - "Sen mä tein pahinta työtä, - kun en muistanut kysyä - emoltani, kantajalta, - kaiketi sanaista kaksi, - kovin äijä, kun on kolme, - miten olla, kuin eleä - näinä päivinä pahoina: - en tieä vesun vikoja, - umpiputken ailuhia. - "Oi emoni, kantajani, - vaivan nähnyt vaalijani! - Tietäisitkö, tuntisitko, - miss' on poikasi poloinen, - tokipa rientäen tulisit, - avukseni ennättäisit; - päästäisit pojan poloisen - tältä tieltä kuolemasta, - nuorena nukahtamasta, - verevänä vieremästä." - Siitä Pohjolan sokea - märkähattu karjanpaimen - syöksi lieto Lemminkäisen, - kaotti Kalevan poian - Tuonen mustahan jokehen, - pahimpahan pyörtehesen. - Meni lieto Lemminkäinen, - meni koskessa kolisten, - myötävirrassa vilisten - tuonne Tuonelan tuville. - Tuo verinen Tuonen poika - iski miestä miekallansa, - kavahutti kalvallansa. - Löi on kerran leimahutti - miehen viieksi muruksi, - kaheksaksi kappaleksi; - heitti Tuonelan jokehen, - Manalan alusvesille: - "Viru siinä se ikäsi - jousinesi, nuolinesi! - Ammu joutsenet joelta, - vesilinnut viertehiltä!" - Se oli loppu Lemminkäisen, - kuolo ankaran kosijan - Tuonen mustassa joessa, - Manalan alantehessa. +Siitä lieto Lemminkäinen +arveli, ajattelihe, +kulle syylle sylveäisi, +kulle laskisi laulle: +heittäisikö Hiien hirvet, +itse kulkisi kotihin, +vai vielä yritteleisi, +hiihteleisi hiljallehen +mieliksi metsän emännän, +salon impien iloksi. +Sanovi sanalla tuolla, +lausui tuolla lausehella: +"Oi Ukko, ylijumala +tahi taatto taivahinen! +Tee nyt mulle suorat sukset, +kepeäiset kalhuttimet, +joilla hiihteä hivitän +poikki soien, poikki maien, +hiihän kohti Hiien maita, +poikki Pohjan kankahista +Hiien hirven käytäville, +poropeuran polkemille! +"Lähen nyt miehistä metsälle, +urohista ulkotöille +Tapiolan tietä myöten, +Tapion talojen kautta. +Terve, vuoret, terve, vaarat, +terve, kuusikot kumeat, +terve, haavikot haleat, +terve, tervehyttäjänne! +"Miesty, metsä, kostu, korpi, +taivu, ainoinen Tapio! +Saata miestä saarekselle, +sille kummulle kuleta, +jost' on saalis saatavana, +erän toimi tuotavana! +"Nyyrikki, Tapion poika, +mies puhas, punakypärä! +Veistä pilkut pitkin maita, +rastit vaaroihin rakenna, +jotta tunnen, tuhma, käyä, +äkkiouto, tien osoan +etsiessäni ereä, +antia anellessani! +"Mielikki, metsän emäntä, +puhas muori, muoto kaunis! +Pane kulta kulkemahan, +hopea vaeltamahan +miehen etsivän etehen, +anelijan askelille! +"Ota kultaiset avaimet +renkahalta reieltäsi, +aukaise Tapion aitta, +metsän linna liikahuta +minun pyytöpäivinäni, +eränetso-aikoinani! +"Kunp' on et kehanne itse, +niin on pistä piikojasi, +pane palkkalaisiasi, +käske käskyn kuulijoita! +Et emäntä lienekänä, +jos et piikoa pitäne, +sata piikoa pitäne, +tuhat käskyn kuulijata, +karjan kaiken kaitsijata, +viitsijätä viljan kaiken. +"Metsän piika pikkarainen, +simasuu Tapion neiti! +Soitellos metinen pilli, +simapilli piiperoita +korvallen ehon emännän, +mieluisan metsän emännän, +jotta kuulisi välehen, +nousisi makoamasta, +kun ei kuule kumminkana, +ei hava'a harvoinkana, +vaikka ainoisin anelen, +kielen kullan kuikuttelen!" +Siinä lieto Lemminkäinen +ajan kaiken annitoinna +hiihti soita, hiihti maita, +hiihti korpia kovia, +Jumalan sysimäkiä, +Hiien hiilikankahia. +Hiihti päivän, hiihti toisen. +Jo päivänä kolmantena +meni suurelle mäelle, +nousi suurelle kivelle, +loi silmänsä luotehesen, +poikki soien pohjosehen: +Tapion talot näkyivät, +ukset kulta kuumottivat +poikki suosta, pohjosesta, +alta vaaran, varvikosta. +Tuop' on lieto Lemminkäinen +heti luoksi luontelihe, +lähelle lähentelihe, +alle ikkunan Tapion. +Kuuristihe katsomahan +kuuennesta ikkunasta: +siellä antajat asuivat +ja viruivat viljan eukot +aivan arkivaattehissa, +ryysyissä ryvennehissä. +Sanoi lieto Lemminkäinen: +"Mintähen, metsän emäntä, +asut arkivaattehissa, +riihiryysyissä rypeät, +kovin musta muo'oltasi, +katsannaltasi kamala, +ilkeä imertimiltä, +rungolta ruman näköinen? +"Kun ennen kävin metsässä, +kolm' oli linnoa metsässä: +yksi puinen, toinen luinen, +kolmansi kivinen linna; +kuus' oli kultaikkunoa +kunki linnan kulmanteella. +Katsahin sisähän noista +seinän alla seistessäni: +Tapion talon isäntä, +Tapion talon emäntä, +Tellervo, Tapion neiti, +kanssa muu Tapion kansa, +kaikki kullassa kuhisi, +hopeassa horjeksihe. +Itsensä metsän emännän, +ehtoisan metsän emännän, +käet oli kullankäärehissä, +sormet kullansormuksissa, +pää kullanpätinehissä, +tukat kullansuortuvissa, +korvat kullankoltuskoissa, +kaula helmissä hyvissä. +"Oi mielu metsän emäntä, +Metsolan metinen muori! +Heitä poies heinäkengät, +kaskivirsusi karista, +riisu riihiryökälehet, +arkipaitasi alenna! +Lyöte lykkyvaattehisin, +antipaitoihin paneite +minun metsipäivinäni, +eränetso-aikoinani! +Ikävä minun tulevi, +ikävä tulettelevi +tätä tyhjänä-oloa, +ajan kaiken annituutta, +kun et anna aioinkana, +harvoinkana hoivauta. +Ikävä ilotoin ilta, +pitkä päivä saalihitoin. +"Metsän ukko halliparta, +havuhattu, naavaturkki! +Pane nyt metsät palttinoihin, +salot verkahan vetäise, +haavat kaikki haljakkoihin, +lepät lempivaattehisin! +Hope'ihin hongat laita, +kuuset kultihin rakenna, +vanhat hongat vaskivöille, +petäjät hopeavöille, +koivut kultakukkasihin, +kannot kultakalkkaroihin! +Pane, kuinp' on muinaiselta, +parempina päivinäsi: +kuuna paistoi kuusen oksat, +päivänä petäjän latvat, +metsä haiskahti me'elle, +simalle salo sininen, +ahovieret viertehelle, +suovieret sulalle voille. +"Metsän tyttö, mielineiti, +Tuulikki, tytär Tapion! +Aja vilja vieremille, +auke'immille ahoille! +Kun lie jäykkä juoksullehen +eli laiska laukallehen, +ota vitsa viiakosta, +koivu korven notkelmosta, +jolla kutkutat kuvetta +sekä kaivat kainaloita! +Anna juosta joutuisasti, +vikevästi viiletellä, +miehen etsivän etehen, +aina käyvän askelille! +"Kun vilja uralle saapi, +tupita uroa myöten! +Pane kaksi kämmentäsi +kahen puolen kaiteheksi, +jottei vilja vieprahtaisi, +tiepuolehen poikeltaisi! +Josp' on vilja vieprahtavi, +tiepuolehen poikeltavi, +tielle korvista kohenna, +saata sarvista uralle! +"Hako on tiellä poikkipuolin: +sepä syrjähän syseä; +puita maalla matkallansa: +ne on katkaise kaheksi! +"Aita vastahan tulevi: +kaa'a aita kallellehen +viieltä vitsasväliltä, +seitsemältä seipähältä! +"Joki joutuvi etehen, +puro tielle poikkipuolin: +silkki sillaksi sivalla, +punaverka portahaksi! +Saata poikki salmistaki, +vetele vesien poikki, +poikki Pohjolan joesta, +yli kosken kuohuloista! +"Tapion talon isäntä, +Tapion talon emäntä, +metsän ukko halliparta, +metsän kultainen kuningas! +Mimerkki, metsän emäntä, +metsän armas antimuori, +siniviitta viian eukko, +punasukka suon emäntä! +Tule jo kullan muuttelohon, +hopean vajehtelohon! +Minun on kullat kuun-ikuiset, +päivän-polviset hopeat, +käeten soasta käymät, +uhotellen tappelosta; +ne kuluvat kukkarossa, +tummentuvat tuhniossa, +kun ei oo kullan muuttajata, +hopean vajehtajata." +Niinp' on lieto Lemminkäinen +viikon hiihteä hivutti, +lauloi virret viian päässä, +kolmet korven kainalossa: +miellytti metsän emännän, +itsenki metsän isännän, +ihastutti immet kaikki, +taivutti Tapion neiet. +Juoksuttivat, jou'uttivat +Hiien hirven kätköstänsä, +takoa Tapion vaaran, +Hiien linnan liepehiltä +miehen etsijän etehen, +sanelijan saataville. +Itse lieto Lemminkäinen +jopa lämsänsä lähetti +Hiien hirven hartioille, +kaulalle kamelivarsan, +jottei potkinut pahasti +selkeä silittäessä. +Siitä lieto Lemminkäinen +itse tuon sanoiksi virkki: +"Salon herra, maan isäntä, +kaunis kankahan eläjä! +Mielikki, metsän emäntä, +metsän armas antimuori! +Tule nyt kullat ottamahan, +hopeat valitsemahan! +Pane maalle palttinasi, +lempiliinasi levitä +alle kullan kuumottavan, +alle huohtavan hopean, +tuon on maahan tippumatta, +rikkoihin rivestymättä!" +Läksi siitä Pohjolahan; +sanoi tuonne tultuansa: +"Jo nyt hiihin Hiien hirven +Hiien peltojen periltä. +Anna, akka, tyttöäsi, +mulle nuorta morsianta!" +Louhi, Pohjolan emäntä, +tuop' on tuohon vastaeli: +"Äsken annan tyttäreni +sekä nuoren morsiamen, +kun sa suistat suuren ruunan, +Hiien ruskean hevosen, +Hiien varsan vaahtileuan +Hiien nurmien periltä." +Silloin lieto Lemminkäinen +otti kultaohjaksensa, +hope'isen marhaminnan; +lähtevi hevon hakuhun, +kuloharjan kuuntelohon +Hiien nurmien periltä. +Astua taputtelevi, +käyä kulleroittelevi +vihannalle vainiolle, +pyhän pellon pientarelle. +Siellä etsivi hevosta, +kulokasta kuuntelevi +suvikunnan suitset vyöllä, +varsan valjahat olalla. +Etsi päivän, etsi toisen, +niin päivänä kolmantena +nousi suurelle mäelle, +kiipesi kiven selälle; +iski silmänsä itähän, +käänti päätä päivän alle: +näki hiekalla hevosen, +kuloharkan kuusikolla; +senpä tukka tulta tuiski, +harja suihkivi savua. +Niin sanovi Lemminkäinen: +"Oi Ukko ylijumala, +Ukko, pilvien pitäjä, +hattarojen hallitsija! +Taivas auoksi avaos, +ilma kaikki ikkunoiksi! +Sa'a rautaiset rakehet, +laske jäiset jäähyttimet +harjalle hyvän hevosen, +Hiien laukin lautasille!" +Tuo Ukko, ylinen luoja, +pilven-päällinen jumala, +ilman riehoiksi revitti, +taivon kannen kahtaloksi; +satoi hyytä, satoi jäätä, +satoi rauaista raetta, +pienemmät hevosen päätä, +päätä ihmisen isommat, +harjalle hyvän hevosen, +Hiien laukin lautasille. +Siitä lieto Lemminkäinen +kävi luota katsomahan, +likeltä tähyämähän. +Itse tuon sanoiksi virkki: +"Hiitolan hyvä hevonen, +vuoren varsa vaahtileuka! +Tuo nyt kultaturpoasi, +pistä päätäsi hopea +kultaisihin koltuskoihin, +hope'isihin helyihin! +En sua pahoin pitäne, +aivan anke'in ajane: +ajan tietä pikkuruisen, +matkoa ani vähäisen, +tuonne Pohjolan tuville, +ankaran anopin luoksi. +Minkä siimalla sivallan +eli vitsalla vetelen, +senpä silkillä sivallan, +veran äärellä vetelen." +Hiien ruskea hevonen, +Hiien varsa vaahtileuka +tunki kultaturpoansa, +pisti päätänsä hopea +kultaisihin koltuskoihin, +hope'isihin helyihin. +Niinpä lieto Lemminkäinen +jopa suisti suuren ruunan, +pisti suitset kullan suuhun, +päitsensä hopean päähän; +hyppäsi hyvän selälle, +Hiien laukin lautasille. +Veti virkkua vitsalla, +paiskasi pajun vesalla. +Ajoi matkoa vähäisen, +tuuritteli tunturia +pohjoispuolelle mäkeä, +lumivaaran kukkuroa: +tuli Pohjolan tuville. +Meni pirttihin pihalta, +sanoi tuonne tultuansa, +Pohjolahan päästyänsä: +"Jopa suistin suuren ruunan, +Hiien varsan valjastelin +vihannalta vainiolta, +pyhän pellon pientarelta, +sekä hiihin Hiien hirven +Hiien peltojen periltä. +Anna jo, akka, tyttöäsi, +mulle nuorta morsianta!" +Louhi, Pohjolan emäntä, +hänpä tuon sanoiksi virkki: +"Äsken annan tyttäreni +sekä nuoren morsiamen, +kun ammut joutsenen joesta, +virrasta vihannan linnun, +Tuonen mustasta joesta, +pyhän virran pyörtehestä +yhellä yrittämällä, +yhen nuolen nostamalta." +Siitä lieto Lemminkäinen, +tuo on kaunis Kaukomieli, +läksi joutsenen joruhun, +pitkäkaulan katselohon +Tuonen mustasta joesta, +Manalan alantehesta. +Astua lykyttelevi, +käyä kälkähyttelevi +tuonne Tuonelan joelle, +pyhän virran pyörtehelle, +jalo jousi olkapäällä, +viini nuolia selässä. +Märkähattu karjanpaimen, +ukko Pohjolan sokea, +tuop' on Tuonelan joella, +pyhän virran pyörtehellä; +katselevi, kääntelevi +tulevaksi Lemminkäistä. +Jo päivänä muutamana +näki lieto Lemminkäisen +saavaksi, läheneväksi +tuonne Tuonelan joelle, +vierehen vihaisen kosken, +pyhän virran pyörtehelle. +Vesikyyn ve'estä nosti, +umpiputken lainehista, +syöksi miehen syämen kautta, +läpi maksan Lemminkäisen, +kautta kainalon vasemman +oikeahan olkapäähän. +Jopa lieto Lemminkäinen +tunsi koskevan kovasti. +Sanan virkkoi, noin nimesi: +"Sen mä tein pahinta työtä, +kun en muistanut kysyä +emoltani, kantajalta, +kaiketi sanaista kaksi, +kovin äijä, kun on kolme, +miten olla, kuin eleä +näinä päivinä pahoina: +en tieä vesun vikoja, +umpiputken ailuhia. +"Oi emoni, kantajani, +vaivan nähnyt vaalijani! +Tietäisitkö, tuntisitko, +miss' on poikasi poloinen, +tokipa rientäen tulisit, +avukseni ennättäisit; +päästäisit pojan poloisen +tältä tieltä kuolemasta, +nuorena nukahtamasta, +verevänä vieremästä." +Siitä Pohjolan sokea +märkähattu karjanpaimen +syöksi lieto Lemminkäisen, +kaotti Kalevan poian +Tuonen mustahan jokehen, +pahimpahan pyörtehesen. +Meni lieto Lemminkäinen, +meni koskessa kolisten, +myötävirrassa vilisten +tuonne Tuonelan tuville. +Tuo verinen Tuonen poika +iski miestä miekallansa, +kavahutti kalvallansa. +Löi on kerran leimahutti +miehen viieksi muruksi, +kaheksaksi kappaleksi; +heitti Tuonelan jokehen, +Manalan alusvesille: +"Viru siinä se ikäsi +jousinesi, nuolinesi! +Ammu joutsenet joelta, +vesilinnut viertehiltä!" +Se oli loppu Lemminkäisen, +kuolo ankaran kosijan +Tuonen mustassa joessa, +Manalan alantehessa. - Viidestoista runo + Viidestoista runo - Äiti lieto Lemminkäisen - aina koissa arvelevi: - "Minne on saanut Lemminkäinen, - kunne Kaukoni kaonnut, - kun ei kuulu jo tulevan - matkoiltansa maailmassa?" - Ei tieä emo poloinen - eikä kantaja katala, - missä liikkuvi lihansa, - vierevi oma verensä, - kävikö käpymäkeä, - kanervaista kangasmaata, - vai meni meren selällä, - lakkipäillä lainehilla, - vaiko suuressa soassa, - kapinassa kauheassa, - joss' on verta säärivarsi, - polven korkeus punaista. - Kyllikki, korea nainen, - katseleikse, käänteleikse - koissa lieto Lemminkäisen, - Kaukomielen kartanossa. - Katsoi illalla sukoa, - huomenella harjoansa; - niin päivänä muutamana, - huomenna moniahana - jo veri suasta vuoti, - hurme harjasta norahti. - Kyllikki, korea nainen, - sanan virkkoi, noin nimesi: - "Jo nyt on mennyt mies minulta, - kaunis Kaukoni kaonnut - matkoille majattomille, - teille tietämättömille: - veri jo vuotavi suasta, - hurme harjasta noruvi!" - Siitä äiti Lemminkäisen - itse katsovi sukoa; - itse itkulle apeutui: - "Voi, poloisen, päiviäni, - angervoisen, aikojani! - Jo nyt on poikani, poloisen, - jopa, laiton, lapsueni - saanut päiville pahoille! - Tuho on poikoa pätöistä, - hukka lieto Lemminkäistä: - jo suka verin valuvi, - harja hurmehin noruvi!" - Kourin helmansa kokosi, - käsivarsin vaattehensa. - Pian juoksi matkan pitkän, - sekä juoksi jotta joutui: - mäet mätkyi mennessänsä, - norot nousi, vaarat vaipui, - ylähäiset maat aleni, - alahaiset maat yleni. - Tuli Pohjolan tuville. - Kysytteli poikoansa, - kysytteli, lausutteli: - "Oi sie Pohjolan emäntä! - Kunne saatoit Lemminkäisen, - minne poikani menetit?" - Louhi, Pohjolan emäntä, - tuop' on tuohon vastaeli: - "Enpä tieä poikoasi, - kunne kulki ja katosi. - Istutin oron rekehen, - korjahan kovan tulisen; - oisko uhkuhun uponnut, - meren jäälle jähmettynyt - vai saanut sutosen suuhun, - karhun kauhean kitahan?" - Sanoi äiti Lemminkäisen: - "Jo vainen valehtelitki! - Susi ei syö minun sukua, - karhu ei kaa'a Lemminkäistä: - sormin sortavi sutoset, - käsin karhut kaatelevi. - Kunp' on et sanone tuota, - kunne saatoit Lemminkäisen, - rikon uksen uuen riihen, - taitan sampuen sarahat." - Sanoi Pohjolan emäntä: - "Syötin miehen syöneheksi, - juotin miehen juoneheksi, - apatin alanenäksi; - istutin venon perähän, - laitoin kosket laskemahan. - Enkä tuota tunnekana, - kunne sai katala raukka, - koskihinko kuohuvihin, - virtoihin vipajavihin." - Sanoi äiti Lemminkäisen: - "Jo vainen valehtelitki! - Sano tarkkoja tosia, - valehia viimeisiä, - kunne saatoit Lemminkäisen, - kaotit kalevalaisen, - taikka surmasi tulevi, - kuolemasi kohtoavi!" - Sanoi Pohjolan emäntä: - "Jospa jo sanon toenki: - panin hirvet hiihtämähän, - jalopeurat jaksamahan, - ruunat suuret suistamahan, - varsat valjastuttamahan; - laitoin joutsenen hakuhun, - pyhän linnun pyyäntähän. - Nyt en tuota tunnekana, - mi on tullunna tuhoksi, - esteheksi ennättännä, - kun ei kuulu jo tulevan - morsianta pyytämähän, - tyttöä anelemahan." - Emo etsi eksynyttä, - kaonnutta kaipoavi. - Juoksi suuret suot sutena, - kulki korvet kontiona, - ve'et saukkona samosi, - maat käveli mauriaisna, - neuliaisna niemen reunat, - jäniksenä järven rannat. - Kivet syrjähän sytäsi, - kannot käänti kallellehen, - risut siirti tien sivuhun, - haot potki portahiksi. - Viikon etsi eksynyttä, - viikon etsi, eipä löyä. - Kysyi puilta poikoansa, - kaipasi kaonnuttansa. - Puu puheli, honka huokui, - tammi taiten vastaeli: - "On huolta itsestäniki - huolimatta poiastasi, - kun olen koville luotu, - pantu päiville pahoille: - pinopuiksi pilkkumahan, - haloiksi hakattamahan, - riutumahan riihipuiksi, - kaskipuiksi kaatumahan." - Viikon etsi eksynyttä, - viikon etsi eikä löyä. - Tiehyt vastahan tulevi; - niin tielle kumarteleikse: - "Oi tiehyt, Jumalan luoma! - Etkö nähnyt poikoani, - kullaista omenatani, - hope'ista sauvoani?" - Tiehyt taiten vastaeli - sekä lausui ja pakisi: - "On huolta itsestäniki - huolimatta poiastasi, - kun olen koville luotu, - pantu päiville pahoille: - joka koiran juostavaksi, - ratsahan ajeltavaksi, - kovan kengän käytäväksi, - kannan karskuteltavaksi." - Viikon etsi eksynyttä, - viikon etsi, eipä löyä. - Kuuhut vastahan tulevi; - niin kuulle kumarteleikse: - "Kuu kulta, Jumalan luoma! - Etkö nähnyt poikoani, - kullaista omenatani, - hope'ista sauvoani?" - Tuo kuuhut, Jumalan luoma, - taiten kyllä vastaeli: - "On huolta itsestäniki - huolimatta poiastasi, - kun olen koville luotu, - pantu päiville pahoille: - yksin öitä kulkemahan, - pakkasella paistamahan, - talvet tarkoin valvomahan, - kesäksi katoamahan." - Viikon etsi eksynyttä, - viikon etsi eikä löyä. - Päivyt vastahan tulevi; - päivälle kumarteleikse: - "Oi päivyt, Jumalan luoma! - Etkö nähnyt poikoani, - kullaista omenatani, - hope'ista sauvoani?" - Jopa päivyt jonki tiesi, - arvaeli aurinkoinen: - "Jo on poikasi, poloisen, - kaotettu, kuoletettu - Tuonen mustahan jokehen, - Manalan ikivetehen: - mennyt koskia kolisten, - myötävirtoja vilisten - tuonne Tuonelan perille, - Manalan alantehille." - Siitä äiti Lemminkäisen - itse itkulle hyräytyi. - Meni seppojen pajahan: - "Oi sie seppo Ilmarinen! - Taoit ennen, taoit eilen, - taopa tänäki päänä! - Varta vaskinen harava, - piitä piihin rautaisihin; - piit tao satoa syltä, - varsi viittä valmistellos!" - Se on seppo Ilmarinen, - takoja iän-ikuinen, - vartti vaskisen haravan, - piitti piillä rautaisilla; - piit takoi satoa syltä, - varren viittä valmisteli. - Itse äiti Lemminkäisen - saapi rautaisen haravan, - lenti Tuonelan joelle. - Päiveä rukoelevi: - "Oi päivyt, Jumalan luoma, - luoma Luojan valkeamme! - Paista hetki heltehesti, - toinen himmesti hiosta, - kolmansi koko terältä: - nukuttele nuiva kansa, - väsytä väki Manalan, - Tuonen valta vaivuttele!" - Tuo päivyt, Jumalan luoma, - luoma Luojan aurinkoinen, - lenti koivun konkelolle, - lepän lengolle lehahti. - Paistoi hetken heltehesti, - toisen himmesti hiosti, - kolmannen koko terältä: - nukutteli nuivan joukon, - väsytti väen Manalan, - nuoret miehet miekoillehen, - vanhat vasten sauvojansa, - keski-iän keihä'ille. - Siitä lenti lepsahutti - päälle taivahan tasaisen - entisellensä sijalle, - majallensa muinaiselle. - Siitä äiti Lemminkäisen - otti rautaisen haravan; - haravoipi poikoansa - koskesta kohisevasta, - virrasta vilisevästä. - Haravoipi eikä löyä. - Siitä siirtihen alemma: - meni myötänsä merehen, - sukkarihmasta sulahan, - vyötäröistä veen sisähän. - Haravoipi poikoansa - pitkin Tuonelan jokea, - vetelevi vastavirran. - Veti kerran, tuosta toisen: - saapi paian poikoansa, - paian mieliksi pahoiksi; - veti vielä kerran toisen: - sai sukat, hatun tapasi, - sukat suureksi suruksi, - hatun mieliharmiksensa. - Astui siitäkin alemma, - Manalan alantehelle. - Veti kerran pitkin vettä, - kerran toisen poikki vettä, - kolmannen vitahan vettä. - Kerrallapa kolmannella - elotukku sai etehen - haravahan rautaisehen. - Elotukku ei se ollut: - olipa lieto Lemminkäinen, - itse kaunis Kaukomieli, - puuttunut haravan piihin - sormesta nimettömästä, - vasemmasta varpahasta. - Nousi lieto Lemminkäinen, - kohosi Kalevan poika - haravassa vaskisessa - päälle selvien vesien; - vaan oli pikkuista vajalla: - yhtä kättä, puolta päätä, - paljo muita muskuloita, - siihen henkeä lisäksi. - Emo tuossa arvelevi, - itse itkien sanovi: - "Vieläkö tästä mies tulisi, - uros uusi toimeaisi?" - Päätyi korppi kuulemahan. - Tuop' on tuohon vastoavi: - "Ei ole miestä mennehessä - eikä tuiki tullehessa: - jo silt' on siika silmät syönyt, - hauki hartiat halaisnut. - Sie päästä merehen miestä, - työnnä Tuonelan jokehen! - Ehkä turskaksi tulisi, - valahaksi vahvistuisi." - Tuop' on äiti Lemminkäisen - eipä työnnä poikoansa. - Vetelevi vielä kerran - haravalla vaskisella - pitkin Tuonelan jokea, - sekä pitkin jotta poikki: - saapi kättä, saapi päätä, - saapi puolen selkäluuta, - toisen puolen kylkiluuta, - monta muuta muskulata. - Niistä poikoa rakenti, - laati lieto Lemminkäistä. - Liitteli lihat lihoihin, - luut on luihin luikahutti, - jäsenet jäsenihinsä, - suonet suonten sortumihin. - Itse suonia siteli, - päitä suonten solmieli, - suonilankoa lukevi - sanoen sanalla tuolla: - "Sorea on suonten vaimo - Suonetar, sorea vaimo, - soma suonten kehreäjä - sorealla kehrinpuulla, - vaskisella värttinällä, - rautaisella rattahalla! - Tule tänne tarvittaissa, - käy tänne kutsuttaessa, - suonisykkyrä sylissä, - kalvokääri kainalossa - suonia sitelemähän, - päitä suonten solmimahan - haavoissa halennehissa, - rei'issä revennehissä! - "Kun ei tuosta kyllin liene, - onp' on impi ilman päällä - venehellä vaskisella, - purrella punaperällä. - Tule, impi, ilman päältä, - neiti, taivahan navalta! - Soua suonista venettä, - jäsenistä järkyttele, - soua luun lomia myöten, - jäsenten rakoja myöten! - "Sijallensa suonet laita, - asemellensa aseta: - suutatusten suuret suonet, - valtasuonet vastatusten, - limitysten liutasuonet, - pienet suonet pääksytysten! - "Siit' ota utuinen neula, - sulkkuniitti neulan päässä! - Ompele utuisin neuloin, - tinaneuloin tikkaele, - päitä suonten solmiele, - silkkinauhoilla sitele! - "Kun ei tuosta kyllä liene - itse ilmoinen jumala, - valjastele varsojasi, - rakentele ratsujasi! - Aja kirjakorjinesi - läpi luun, läpi jäsenen, - läpi liikkumalihojen, - läpi suonten soljuvaisten! - Liitä luu lihoa myöten, - suoni suonen päätä myöten, - luo hopea luun lomahan, - kulta suonen sortumahan! - "Mist' on kalvo katkennunna, - siihen kalvo kasvattele, - mistä suonta sortununna, - siihen suonta solmiele, - kusta verta veihlähtännä, - siihen verta vierettele; - kusta luu luhoksi mennyt, - siihen luuta luikahuta, - kusta liikkunna lihoa, - siihen liittele lihoa, - sijallensa siunaele, - asemellensa aseta: - luu luuhun, liha liha'an, - jäsenet jäsenihinsä!" - Sillä äiti Lemminkäisen - loi miehen, uron sukesi - entisillehen eloille, - muinaisille muo'oillensa. - Sai suonet lukeneheksi, - päät suonten si'elleheksi, - ei miestä sanalliseksi, - lasta lausehelliseksi. - Siitä tuon sanoiksi virkki, - itse lausui, noin nimesi: - "Mistä nyt voie saatanehe, - simatilkka tuotanehe, - jolla voian voipunutta, - pahoin-tullutta parannan, - jotta mies sanoille saisi, - vierähtäisi virsillehen? - "Mehiläinen, meiän lintu, - metsän kukkien kuningas! - Lähe nyt mettä noutamahan, - simoa tavottamahan - mieluisasta Metsolasta, - tarkasta Tapiolasta, - monen kukkasen kuvusta, - monen heinän helpehestä - kipehille voitehiksi, - pahoille parantehiksi!" - Mehiläinen, liukas lintu, - jopa lenti löyhäytti - mieluisahan Metsolahan, - tarkkahan Tapiolahan. - Nokki kukkia keolta, - keitti mettä kielellänsä - kuuen kukkasen nenästä, - sa'an heinän helpehestä. - Niin tulla tuhuttelevi, - käyä käärämöittelevi, - kaikki siipensä simassa, - sulkansa sulassa meessä. - Itse äiti Lemminkäisen - otti noita voitehia, - niillä voiti voipunutta, - pahoin-tullutta paranti: - ei tullut apua noista, - saanut miehelle sanoja. - Siitä tuon sanoiksi virkki: - "Mehiläinen, lintuseni! - Lennä tuonne toisialle, - ylitse meren yheksän - saarehen selällisehen, - metisehen manterehen, - Tuurin uutehen tupahan, - Palvoisen laettomahan! - Siell' on mettä mieluhista, - siellä voietta hyveä, - joka suonihin sopivi, - jäsenihin kelpoavi. - Tuop' on niitä voitehia, - kanna niitä katsehia - vian päälle pannakseni, - vammoille valellakseni!" - Mehiläinen, mies kepeä, - taasen lenti liihytteli - ylitse meren yheksän, - meri-puolen kymmenettä. - Lenti päivän, lenti toisen, - lenti kohta kolmannenki, - ruokosella istumatta, - lehellä levähtämättä, - saarehen selällisehen, - metisehen manterehen, - korvalle tulisen kosken, - pyhän virran pyörtehelle. - Siellä mettä keitettihin, - rasvoja rakennettihin, - pikkuisissa pottiloissa, - kaunoisissa kattiloissa, - peukalon mahuttavissa, - sormenpään sovittavissa. - Mehiläinen, mies kepeä, - saip' on niitä voitehia. - Vähän aikoa kuluvi, - pikkuisen pirahtelevi: - jo tulla turahtelevi, - saa'a saaveroittelevi, - kuusi kuppia sylissä, - seitsemän selän takana, - ne on täynnä voitehia, - täynnä rasvoja hyviä. - Itse äiti Lemminkäisen - voiti noilla voitehilla, - yheksillä voitehilla, - kaheksilla katsehilla: - ei vielä apua saanut, - tok' ei tuostana tavannut. - Niin sanoi sanalla tuolla, - lausui tuolla lausehella: - "Mehiläinen, ilman lintu! - Lennä tuonne kolmas kerta - ylähäksi taivosehen, - päälle taivosen yheksän! - Siell' on viljalta simoa, - siellä mettä mielin määrin, - joilla ennen Luoja loitsi, - puheli puhas Jumala, - voiti Luoja lapsiansa - pahan vallan vammaksissa. - Kasta siipesi simassa, - sulkasi sulassa meessä, - tuo simoa siivessäsi, - kanna mettä kaapussasi - kipehille voitehiksi, - vammoille valantehiksi!" - Mehiläinen, mielilintu, - hänpä tuon sanoiksi saatti: - "Mitenkä mä sinne pääsen, - minä mies vähäväkinen!" - "Hyvä on sinne päästäksesi, - kaunis kaapsahellaksesi: - yli kuun, alatse päivän, - toivon tähtien välitse. - Lennät päivän löyhyttelet - kuutamoisen kulmaluille, - siitä toisen siuottelet - otavaisen olkapäille, - kolmannen kohotteleihet - seitsentähtisen selälle; - siit' on matkoa palanen, - pikkarainen piiramata - perille pyhän Jumalan, - asunnoille autuahan." - Mehiläinen maasta nousi, - simasiipi mättähältä; - jopa lenti löyhytteli, - pienin siivin siuotteli. - Lenti kuun keheä myöten, - päivän päärmettä samosi, - otavaisten olkapäitse, - seitsentähtyen selitse: - lenti Luojan kellarihin, - kamarihin kaikkivallan. - Siellä voietta tehä'än, - rasvoja rakennetahan - hope'isissa paoissa, - kultaisissa kattiloissa: - mettä kiehui keskimaissa, - laioilla suloa voita, - simoa suvinenässä, - päässä pohja rasvasia. - Mehiläinen, ilman lintu, - sai siitä simoja kyllin, - metosia mielin määrin. - Oli aikoa vähäinen: - jo tulla tuhuttelevi, - saa'a käärähyttelevi - sata sarvea sylissä, - tuhat muuta muhkurata; - missä mettä, kussa vettä, - kussa voietta parasta. - Siitä äiti Lemminkäisen - otti suuhunsa omahan, - noita koitti kielellänsä, - hyvin maistoi mielellänsä: - "Nämät on niitä voitehia, - kaikkivallan katsehia, - joillapa Jumala voiti, - Luoja vammoja valeli." - Siitä voiti voipunutta, - pahoin-tullutta paranti. - Voiti luun lomia myöten, - jäsenten rakoja myöten, - voiti alta, voiti päältä, - kerran keskeä sivalti. - Siitä tuon sanoiksi virkki, - itse lausui ja pakisi: - "Nouse pois makoamasta, - ylene uneksimasta - näiltä paikoilta pahoilta, - kovan onnen vuotehelta!" - Nousi mies makoamasta, - heräsi uneksimasta. - Jop' on saattavi sanoa, - itse kielin kertoella: - "Viikon, utra, uinaelin, - kauan, malkio, makasin! - Makasin unen makean, - sikeäisen siuvattelin." - Sanoi äiti Lemminkäisen, - itse lausui ja pakisi: - "Oisit maannut kauemminki, - vielä viikomman venynyt - ilman äitittä pahatta, - katalatta kantajatta. - "Sano nyt, poikani poloinen, - kerro korvin kuullakseni: - mi sinun Manalle saattoi, - työnti Tuonelan jokehen?" - Sanoi lieto Lemminkäinen, - vastaeli äitillensä: - "Märkähattu karjanpaimen, - Untamolan umpisilmä, - se minun Manalle saattoi, - työnti Tuonelan jokehen. - Vesikyyn ve'estä nosti, - lapokyyn on lainehesta - vasten vaivaista minua; - enkä tuota tiennytkänä, - en tiennyt vesun vihoa, - umpiputken ailuhia." - Sanoi äiti Lemminkäisen: - "Voipa miestä mieletöintä! - Kehuit noiat noituvasi, - lappalaiset laulavasi: - et tieä vesun vihoa, - umpiputken ailuhia! - Veestä on vesusen synty, - umpiputken lainehista, - allin aivoista hyvistä, - meripääskyn pään sisästä. - Sylki Syöjätär vesille, - laski laatan lainehille; - vesi sen pitkäksi venytti, - päivä paistoi pehmeäksi. - Siitä tuuli tuuitteli, - ve'en henki heilutteli, - aallot rannalle ajeli, - tyrsky maalle tyyräeli." - Siitä äiti Lemminkäisen - tuuitteli tuttuansa - entisillehen eville, - muinaisille muo'oillensa, - pikkuista paremmaksiki, - ehommaksi entistänsä. - Kysyi siitä poialtansa, - jos oli mitä vajoa. - Sanoi lieto Lemminkäinen: - "Viel' olen äijeä vajoa: - tuollapa syämykseni, - tuolla tuntoni makaapi - noissa Pohjan neitosissa, - kaunoisissa kassapäissä. - Homekorva Pohjan eukko - eip' on anna tyttöänsä - ilman allin ampumatta, - joutsenen osoamatta - tuosta Tuonelan joesta, - pyhän virran pyörtehestä." - Sanoi äiti Lemminkäisen, - itse lausui ja pakisi: - "Heitä herjät joutsenesi, - anna allien asua - Tuonen mustassa joessa, - palavissa pyörtehissä! - Sie lähe kotiperille - kanssa äitisi katalan! - Vielä kiitä onneasi, - julkista Jumalatasi, - kun antoi avun totisen, - vielä henkihin herätti - Tuonen tieltä tiettävältä, - Manalan majan periltä! - En minä mitänä voisi, - en mitänä itsestäni, - ilman armotta Jumalan, - toimetta totisen Luojan." - Siitä lieto Lemminkäinen - jo kohta kotia läksi - kanssa armahan emonsa, - kera valtavanhempansa. - Sinne nyt Kaukoni kaotan, - heitän lieto Lemminkäisen - virrestäni viikommaksi. - Väännän virteni välehen, - lasken laulun toisa'alle, - työnnän uuelle uralle. +Äiti lieto Lemminkäisen +aina koissa arvelevi: +"Minne on saanut Lemminkäinen, +kunne Kaukoni kaonnut, +kun ei kuulu jo tulevan +matkoiltansa maailmassa?" +Ei tieä emo poloinen +eikä kantaja katala, +missä liikkuvi lihansa, +vierevi oma verensä, +kävikö käpymäkeä, +kanervaista kangasmaata, +vai meni meren selällä, +lakkipäillä lainehilla, +vaiko suuressa soassa, +kapinassa kauheassa, +joss' on verta säärivarsi, +polven korkeus punaista. +Kyllikki, korea nainen, +katseleikse, käänteleikse +koissa lieto Lemminkäisen, +Kaukomielen kartanossa. +Katsoi illalla sukoa, +huomenella harjoansa; +niin päivänä muutamana, +huomenna moniahana +jo veri suasta vuoti, +hurme harjasta norahti. +Kyllikki, korea nainen, +sanan virkkoi, noin nimesi: +"Jo nyt on mennyt mies minulta, +kaunis Kaukoni kaonnut +matkoille majattomille, +teille tietämättömille: +veri jo vuotavi suasta, +hurme harjasta noruvi!" +Siitä äiti Lemminkäisen +itse katsovi sukoa; +itse itkulle apeutui: +"Voi, poloisen, päiviäni, +angervoisen, aikojani! +Jo nyt on poikani, poloisen, +jopa, laiton, lapsueni +saanut päiville pahoille! +Tuho on poikoa pätöistä, +hukka lieto Lemminkäistä: +jo suka verin valuvi, +harja hurmehin noruvi!" +Kourin helmansa kokosi, +käsivarsin vaattehensa. +Pian juoksi matkan pitkän, +sekä juoksi jotta joutui: +mäet mätkyi mennessänsä, +norot nousi, vaarat vaipui, +ylähäiset maat aleni, +alahaiset maat yleni. +Tuli Pohjolan tuville. +Kysytteli poikoansa, +kysytteli, lausutteli: +"Oi sie Pohjolan emäntä! +Kunne saatoit Lemminkäisen, +minne poikani menetit?" +Louhi, Pohjolan emäntä, +tuop' on tuohon vastaeli: +"Enpä tieä poikoasi, +kunne kulki ja katosi. +Istutin oron rekehen, +korjahan kovan tulisen; +oisko uhkuhun uponnut, +meren jäälle jähmettynyt +vai saanut sutosen suuhun, +karhun kauhean kitahan?" +Sanoi äiti Lemminkäisen: +"Jo vainen valehtelitki! +Susi ei syö minun sukua, +karhu ei kaa'a Lemminkäistä: +sormin sortavi sutoset, +käsin karhut kaatelevi. +Kunp' on et sanone tuota, +kunne saatoit Lemminkäisen, +rikon uksen uuen riihen, +taitan sampuen sarahat." +Sanoi Pohjolan emäntä: +"Syötin miehen syöneheksi, +juotin miehen juoneheksi, +apatin alanenäksi; +istutin venon perähän, +laitoin kosket laskemahan. +Enkä tuota tunnekana, +kunne sai katala raukka, +koskihinko kuohuvihin, +virtoihin vipajavihin." +Sanoi äiti Lemminkäisen: +"Jo vainen valehtelitki! +Sano tarkkoja tosia, +valehia viimeisiä, +kunne saatoit Lemminkäisen, +kaotit kalevalaisen, +taikka surmasi tulevi, +kuolemasi kohtoavi!" +Sanoi Pohjolan emäntä: +"Jospa jo sanon toenki: +panin hirvet hiihtämähän, +jalopeurat jaksamahan, +ruunat suuret suistamahan, +varsat valjastuttamahan; +laitoin joutsenen hakuhun, +pyhän linnun pyyäntähän. +Nyt en tuota tunnekana, +mi on tullunna tuhoksi, +esteheksi ennättännä, +kun ei kuulu jo tulevan +morsianta pyytämähän, +tyttöä anelemahan." +Emo etsi eksynyttä, +kaonnutta kaipoavi. +Juoksi suuret suot sutena, +kulki korvet kontiona, +ve'et saukkona samosi, +maat käveli mauriaisna, +neuliaisna niemen reunat, +jäniksenä järven rannat. +Kivet syrjähän sytäsi, +kannot käänti kallellehen, +risut siirti tien sivuhun, +haot potki portahiksi. +Viikon etsi eksynyttä, +viikon etsi, eipä löyä. +Kysyi puilta poikoansa, +kaipasi kaonnuttansa. +Puu puheli, honka huokui, +tammi taiten vastaeli: +"On huolta itsestäniki +huolimatta poiastasi, +kun olen koville luotu, +pantu päiville pahoille: +pinopuiksi pilkkumahan, +haloiksi hakattamahan, +riutumahan riihipuiksi, +kaskipuiksi kaatumahan." +Viikon etsi eksynyttä, +viikon etsi eikä löyä. +Tiehyt vastahan tulevi; +niin tielle kumarteleikse: +"Oi tiehyt, Jumalan luoma! +Etkö nähnyt poikoani, +kullaista omenatani, +hope'ista sauvoani?" +Tiehyt taiten vastaeli +sekä lausui ja pakisi: +"On huolta itsestäniki +huolimatta poiastasi, +kun olen koville luotu, +pantu päiville pahoille: +joka koiran juostavaksi, +ratsahan ajeltavaksi, +kovan kengän käytäväksi, +kannan karskuteltavaksi." +Viikon etsi eksynyttä, +viikon etsi, eipä löyä. +Kuuhut vastahan tulevi; +niin kuulle kumarteleikse: +"Kuu kulta, Jumalan luoma! +Etkö nähnyt poikoani, +kullaista omenatani, +hope'ista sauvoani?" +Tuo kuuhut, Jumalan luoma, +taiten kyllä vastaeli: +"On huolta itsestäniki +huolimatta poiastasi, +kun olen koville luotu, +pantu päiville pahoille: +yksin öitä kulkemahan, +pakkasella paistamahan, +talvet tarkoin valvomahan, +kesäksi katoamahan." +Viikon etsi eksynyttä, +viikon etsi eikä löyä. +Päivyt vastahan tulevi; +päivälle kumarteleikse: +"Oi päivyt, Jumalan luoma! +Etkö nähnyt poikoani, +kullaista omenatani, +hope'ista sauvoani?" +Jopa päivyt jonki tiesi, +arvaeli aurinkoinen: +"Jo on poikasi, poloisen, +kaotettu, kuoletettu +Tuonen mustahan jokehen, +Manalan ikivetehen: +mennyt koskia kolisten, +myötävirtoja vilisten +tuonne Tuonelan perille, +Manalan alantehille." +Siitä äiti Lemminkäisen +itse itkulle hyräytyi. +Meni seppojen pajahan: +"Oi sie seppo Ilmarinen! +Taoit ennen, taoit eilen, +taopa tänäki päänä! +Varta vaskinen harava, +piitä piihin rautaisihin; +piit tao satoa syltä, +varsi viittä valmistellos!" +Se on seppo Ilmarinen, +takoja iän-ikuinen, +vartti vaskisen haravan, +piitti piillä rautaisilla; +piit takoi satoa syltä, +varren viittä valmisteli. +Itse äiti Lemminkäisen +saapi rautaisen haravan, +lenti Tuonelan joelle. +Päiveä rukoelevi: +"Oi päivyt, Jumalan luoma, +luoma Luojan valkeamme! +Paista hetki heltehesti, +toinen himmesti hiosta, +kolmansi koko terältä: +nukuttele nuiva kansa, +väsytä väki Manalan, +Tuonen valta vaivuttele!" +Tuo päivyt, Jumalan luoma, +luoma Luojan aurinkoinen, +lenti koivun konkelolle, +lepän lengolle lehahti. +Paistoi hetken heltehesti, +toisen himmesti hiosti, +kolmannen koko terältä: +nukutteli nuivan joukon, +väsytti väen Manalan, +nuoret miehet miekoillehen, +vanhat vasten sauvojansa, +keski-iän keihä'ille. +Siitä lenti lepsahutti +päälle taivahan tasaisen +entisellensä sijalle, +majallensa muinaiselle. +Siitä äiti Lemminkäisen +otti rautaisen haravan; +haravoipi poikoansa +koskesta kohisevasta, +virrasta vilisevästä. +Haravoipi eikä löyä. +Siitä siirtihen alemma: +meni myötänsä merehen, +sukkarihmasta sulahan, +vyötäröistä veen sisähän. +Haravoipi poikoansa +pitkin Tuonelan jokea, +vetelevi vastavirran. +Veti kerran, tuosta toisen: +saapi paian poikoansa, +paian mieliksi pahoiksi; +veti vielä kerran toisen: +sai sukat, hatun tapasi, +sukat suureksi suruksi, +hatun mieliharmiksensa. +Astui siitäkin alemma, +Manalan alantehelle. +Veti kerran pitkin vettä, +kerran toisen poikki vettä, +kolmannen vitahan vettä. +Kerrallapa kolmannella +elotukku sai etehen +haravahan rautaisehen. +Elotukku ei se ollut: +olipa lieto Lemminkäinen, +itse kaunis Kaukomieli, +puuttunut haravan piihin +sormesta nimettömästä, +vasemmasta varpahasta. +Nousi lieto Lemminkäinen, +kohosi Kalevan poika +haravassa vaskisessa +päälle selvien vesien; +vaan oli pikkuista vajalla: +yhtä kättä, puolta päätä, +paljo muita muskuloita, +siihen henkeä lisäksi. +Emo tuossa arvelevi, +itse itkien sanovi: +"Vieläkö tästä mies tulisi, +uros uusi toimeaisi?" +Päätyi korppi kuulemahan. +Tuop' on tuohon vastoavi: +"Ei ole miestä mennehessä +eikä tuiki tullehessa: +jo silt' on siika silmät syönyt, +hauki hartiat halaisnut. +Sie päästä merehen miestä, +työnnä Tuonelan jokehen! +Ehkä turskaksi tulisi, +valahaksi vahvistuisi." +Tuop' on äiti Lemminkäisen +eipä työnnä poikoansa. +Vetelevi vielä kerran +haravalla vaskisella +pitkin Tuonelan jokea, +sekä pitkin jotta poikki: +saapi kättä, saapi päätä, +saapi puolen selkäluuta, +toisen puolen kylkiluuta, +monta muuta muskulata. +Niistä poikoa rakenti, +laati lieto Lemminkäistä. +Liitteli lihat lihoihin, +luut on luihin luikahutti, +jäsenet jäsenihinsä, +suonet suonten sortumihin. +Itse suonia siteli, +päitä suonten solmieli, +suonilankoa lukevi +sanoen sanalla tuolla: +"Sorea on suonten vaimo +Suonetar, sorea vaimo, +soma suonten kehreäjä +sorealla kehrinpuulla, +vaskisella värttinällä, +rautaisella rattahalla! +Tule tänne tarvittaissa, +käy tänne kutsuttaessa, +suonisykkyrä sylissä, +kalvokääri kainalossa +suonia sitelemähän, +päitä suonten solmimahan +haavoissa halennehissa, +rei'issä revennehissä! +"Kun ei tuosta kyllin liene, +onp' on impi ilman päällä +venehellä vaskisella, +purrella punaperällä. +Tule, impi, ilman päältä, +neiti, taivahan navalta! +Soua suonista venettä, +jäsenistä järkyttele, +soua luun lomia myöten, +jäsenten rakoja myöten! +"Sijallensa suonet laita, +asemellensa aseta: +suutatusten suuret suonet, +valtasuonet vastatusten, +limitysten liutasuonet, +pienet suonet pääksytysten! +"Siit' ota utuinen neula, +sulkkuniitti neulan päässä! +Ompele utuisin neuloin, +tinaneuloin tikkaele, +päitä suonten solmiele, +silkkinauhoilla sitele! +"Kun ei tuosta kyllä liene +itse ilmoinen jumala, +valjastele varsojasi, +rakentele ratsujasi! +Aja kirjakorjinesi +läpi luun, läpi jäsenen, +läpi liikkumalihojen, +läpi suonten soljuvaisten! +Liitä luu lihoa myöten, +suoni suonen päätä myöten, +luo hopea luun lomahan, +kulta suonen sortumahan! +"Mist' on kalvo katkennunna, +siihen kalvo kasvattele, +mistä suonta sortununna, +siihen suonta solmiele, +kusta verta veihlähtännä, +siihen verta vierettele; +kusta luu luhoksi mennyt, +siihen luuta luikahuta, +kusta liikkunna lihoa, +siihen liittele lihoa, +sijallensa siunaele, +asemellensa aseta: +luu luuhun, liha liha'an, +jäsenet jäsenihinsä!" +Sillä äiti Lemminkäisen +loi miehen, uron sukesi +entisillehen eloille, +muinaisille muo'oillensa. +Sai suonet lukeneheksi, +päät suonten si'elleheksi, +ei miestä sanalliseksi, +lasta lausehelliseksi. +Siitä tuon sanoiksi virkki, +itse lausui, noin nimesi: +"Mistä nyt voie saatanehe, +simatilkka tuotanehe, +jolla voian voipunutta, +pahoin-tullutta parannan, +jotta mies sanoille saisi, +vierähtäisi virsillehen? +"Mehiläinen, meiän lintu, +metsän kukkien kuningas! +Lähe nyt mettä noutamahan, +simoa tavottamahan +mieluisasta Metsolasta, +tarkasta Tapiolasta, +monen kukkasen kuvusta, +monen heinän helpehestä +kipehille voitehiksi, +pahoille parantehiksi!" +Mehiläinen, liukas lintu, +jopa lenti löyhäytti +mieluisahan Metsolahan, +tarkkahan Tapiolahan. +Nokki kukkia keolta, +keitti mettä kielellänsä +kuuen kukkasen nenästä, +sa'an heinän helpehestä. +Niin tulla tuhuttelevi, +käyä käärämöittelevi, +kaikki siipensä simassa, +sulkansa sulassa meessä. +Itse äiti Lemminkäisen +otti noita voitehia, +niillä voiti voipunutta, +pahoin-tullutta paranti: +ei tullut apua noista, +saanut miehelle sanoja. +Siitä tuon sanoiksi virkki: +"Mehiläinen, lintuseni! +Lennä tuonne toisialle, +ylitse meren yheksän +saarehen selällisehen, +metisehen manterehen, +Tuurin uutehen tupahan, +Palvoisen laettomahan! +Siell' on mettä mieluhista, +siellä voietta hyveä, +joka suonihin sopivi, +jäsenihin kelpoavi. +Tuop' on niitä voitehia, +kanna niitä katsehia +vian päälle pannakseni, +vammoille valellakseni!" +Mehiläinen, mies kepeä, +taasen lenti liihytteli +ylitse meren yheksän, +meri-puolen kymmenettä. +Lenti päivän, lenti toisen, +lenti kohta kolmannenki, +ruokosella istumatta, +lehellä levähtämättä, +saarehen selällisehen, +metisehen manterehen, +korvalle tulisen kosken, +pyhän virran pyörtehelle. +Siellä mettä keitettihin, +rasvoja rakennettihin, +pikkuisissa pottiloissa, +kaunoisissa kattiloissa, +peukalon mahuttavissa, +sormenpään sovittavissa. +Mehiläinen, mies kepeä, +saip' on niitä voitehia. +Vähän aikoa kuluvi, +pikkuisen pirahtelevi: +jo tulla turahtelevi, +saa'a saaveroittelevi, +kuusi kuppia sylissä, +seitsemän selän takana, +ne on täynnä voitehia, +täynnä rasvoja hyviä. +Itse äiti Lemminkäisen +voiti noilla voitehilla, +yheksillä voitehilla, +kaheksilla katsehilla: +ei vielä apua saanut, +tok' ei tuostana tavannut. +Niin sanoi sanalla tuolla, +lausui tuolla lausehella: +"Mehiläinen, ilman lintu! +Lennä tuonne kolmas kerta +ylähäksi taivosehen, +päälle taivosen yheksän! +Siell' on viljalta simoa, +siellä mettä mielin määrin, +joilla ennen Luoja loitsi, +puheli puhas Jumala, +voiti Luoja lapsiansa +pahan vallan vammaksissa. +Kasta siipesi simassa, +sulkasi sulassa meessä, +tuo simoa siivessäsi, +kanna mettä kaapussasi +kipehille voitehiksi, +vammoille valantehiksi!" +Mehiläinen, mielilintu, +hänpä tuon sanoiksi saatti: +"Mitenkä mä sinne pääsen, +minä mies vähäväkinen!" +"Hyvä on sinne päästäksesi, +kaunis kaapsahellaksesi: +yli kuun, alatse päivän, +toivon tähtien välitse. +Lennät päivän löyhyttelet +kuutamoisen kulmaluille, +siitä toisen siuottelet +otavaisen olkapäille, +kolmannen kohotteleihet +seitsentähtisen selälle; +siit' on matkoa palanen, +pikkarainen piiramata +perille pyhän Jumalan, +asunnoille autuahan." +Mehiläinen maasta nousi, +simasiipi mättähältä; +jopa lenti löyhytteli, +pienin siivin siuotteli. +Lenti kuun keheä myöten, +päivän päärmettä samosi, +otavaisten olkapäitse, +seitsentähtyen selitse: +lenti Luojan kellarihin, +kamarihin kaikkivallan. +Siellä voietta tehä'än, +rasvoja rakennetahan +hope'isissa paoissa, +kultaisissa kattiloissa: +mettä kiehui keskimaissa, +laioilla suloa voita, +simoa suvinenässä, +päässä pohja rasvasia. +Mehiläinen, ilman lintu, +sai siitä simoja kyllin, +metosia mielin määrin. +Oli aikoa vähäinen: +jo tulla tuhuttelevi, +saa'a käärähyttelevi +sata sarvea sylissä, +tuhat muuta muhkurata; +missä mettä, kussa vettä, +kussa voietta parasta. +Siitä äiti Lemminkäisen +otti suuhunsa omahan, +noita koitti kielellänsä, +hyvin maistoi mielellänsä: +"Nämät on niitä voitehia, +kaikkivallan katsehia, +joillapa Jumala voiti, +Luoja vammoja valeli." +Siitä voiti voipunutta, +pahoin-tullutta paranti. +Voiti luun lomia myöten, +jäsenten rakoja myöten, +voiti alta, voiti päältä, +kerran keskeä sivalti. +Siitä tuon sanoiksi virkki, +itse lausui ja pakisi: +"Nouse pois makoamasta, +ylene uneksimasta +näiltä paikoilta pahoilta, +kovan onnen vuotehelta!" +Nousi mies makoamasta, +heräsi uneksimasta. +Jop' on saattavi sanoa, +itse kielin kertoella: +"Viikon, utra, uinaelin, +kauan, malkio, makasin! +Makasin unen makean, +sikeäisen siuvattelin." +Sanoi äiti Lemminkäisen, +itse lausui ja pakisi: +"Oisit maannut kauemminki, +vielä viikomman venynyt +ilman äitittä pahatta, +katalatta kantajatta. +"Sano nyt, poikani poloinen, +kerro korvin kuullakseni: +mi sinun Manalle saattoi, +työnti Tuonelan jokehen?" +Sanoi lieto Lemminkäinen, +vastaeli äitillensä: +"Märkähattu karjanpaimen, +Untamolan umpisilmä, +se minun Manalle saattoi, +työnti Tuonelan jokehen. +Vesikyyn ve'estä nosti, +lapokyyn on lainehesta +vasten vaivaista minua; +enkä tuota tiennytkänä, +en tiennyt vesun vihoa, +umpiputken ailuhia." +Sanoi äiti Lemminkäisen: +"Voipa miestä mieletöintä! +Kehuit noiat noituvasi, +lappalaiset laulavasi: +et tieä vesun vihoa, +umpiputken ailuhia! +Veestä on vesusen synty, +umpiputken lainehista, +allin aivoista hyvistä, +meripääskyn pään sisästä. +Sylki Syöjätär vesille, +laski laatan lainehille; +vesi sen pitkäksi venytti, +päivä paistoi pehmeäksi. +Siitä tuuli tuuitteli, +ve'en henki heilutteli, +aallot rannalle ajeli, +tyrsky maalle tyyräeli." +Siitä äiti Lemminkäisen +tuuitteli tuttuansa +entisillehen eville, +muinaisille muo'oillensa, +pikkuista paremmaksiki, +ehommaksi entistänsä. +Kysyi siitä poialtansa, +jos oli mitä vajoa. +Sanoi lieto Lemminkäinen: +"Viel' olen äijeä vajoa: +tuollapa syämykseni, +tuolla tuntoni makaapi +noissa Pohjan neitosissa, +kaunoisissa kassapäissä. +Homekorva Pohjan eukko +eip' on anna tyttöänsä +ilman allin ampumatta, +joutsenen osoamatta +tuosta Tuonelan joesta, +pyhän virran pyörtehestä." +Sanoi äiti Lemminkäisen, +itse lausui ja pakisi: +"Heitä herjät joutsenesi, +anna allien asua +Tuonen mustassa joessa, +palavissa pyörtehissä! +Sie lähe kotiperille +kanssa äitisi katalan! +Vielä kiitä onneasi, +julkista Jumalatasi, +kun antoi avun totisen, +vielä henkihin herätti +Tuonen tieltä tiettävältä, +Manalan majan periltä! +En minä mitänä voisi, +en mitänä itsestäni, +ilman armotta Jumalan, +toimetta totisen Luojan." +Siitä lieto Lemminkäinen +jo kohta kotia läksi +kanssa armahan emonsa, +kera valtavanhempansa. +Sinne nyt Kaukoni kaotan, +heitän lieto Lemminkäisen +virrestäni viikommaksi. +Väännän virteni välehen, +lasken laulun toisa'alle, +työnnän uuelle uralle. - Kuudestoista runo + Kuudestoista runo - Vaka vanha Väinämöinen, - tietäjä iän-ikuinen, - oli veistävä venoista, - uutta purtta puuhoava - nenässä utuisen niemen, - päässä saaren terhenisen. - Puita puuttui purren seppä, - lautoja venon tekijä. - Kenpä puuta etsimähän, - tammea tavoittamahan - Väinämöiselle venoksi, - laulajalle pohjapuuksi? - Pellervoinen, pellon poika, - Sampsa poika pikkarainen, - sep' on puuta etsimähän, - tammea tavoittamahan - Väinämöiselle venoksi, - laulajalle pohjapuuksi! - Käypi tietä, astelevi - koillisille maailmoille. - Meni mäen, menevi toisen, - kulki kohta kolmannenki, - kirves kultainen olalla, - vaskivarsi kirvehessä. - Yhtyi haapa vastahansa, - sylen kolmen korkeuinen. - Tahtoi haapoa tavata, - puia puuta kirvehellä. - Haapa haastaen sanovi, - itse kielin kerkiävi: - "Mitä, mies, tahot minusta, - kuta kuitenki hala'at?" - Sampsa poika Pellervoinen, - hänpä tuon sanoiksi virkki: - "Tuotapa tahon sinusta, - tuota etsin ja hala'an: - Väinämöiselle venettä, - laulajalle purren puuta." - Haapa haastoi kummemmasti, - sataoksainen osasi: - "Vuotava veno minusta - ja pursi putoavainen! - Minä olen ontelo tyveltä: - kolmasti tänä kesänä - toukka söi syämyeni, - mato juureni makasi." - Sampsa poika Pellervoinen - siitä eistyvi etemmä; - astua ajattelevi - maailmoille pohjaisille. - Tuli honka vastahansa, - sylen kuuen korkeuinen. - Iski puuta kirvehellä, - kolahutti kuokallansa, - kysytteli, lausutteli: - "Oisiko sinusta, honka, - Väinämöiselle venoksi, - laulajalle laivapuuksi?" - Honka vastata hotaisi, - itse äänehen ärähti: - "Ei minusta purtta tulle, - kuuen kaaren kantajata! - Mie olen honka huolainniekka; - kolmasti tänä kesänä - korppi koikkui latvallani, - varis vaakkui oksillani." - Sampsa poika Pellervoinen - aina eistyvi etemmä; - astua ajattelevi - suvisille maailmoille. - Tuli tammi vastahansa, - ympäri yheksän syltä. - Kysytteli, lausutteli: - "Tulisko sinusta, tammi, - emeä erävenehen, - sotapurren pohjapuuta?" - Tammi taiten vastaeli, - osaeli puu omena: - "On vainen minussa puuta - emäksi yhen venosen, - enk' ole hoikka huolainniekka - enkä ontelo sisältä. - Kolmasti tänä kesänä, - tänä suurena suvena - päivyt kierti keskipuuta, - kuuhut latvalla kumotti, - käet kukkui oksillani, - linnut lehvillä lepäsi." - Sampsa poika Pellervoinen - otti kirvehen olalta, - iski puuta kirvehellä, - tammea tasaterällä; - pian taisi tammen kaata, - puun sorean sorrutella. - Ensin laski latvan poikki, - tyven tyynni halkaisevi. - Veisti siitä pohjapuita, - lautoja epälukuisin - laulajalle laivaksiksi, - Väinämöiselle venoksi. - Siitä vanha Väinämöinen, - tietäjä iän-ikuinen, - teki tieolla venettä, - laati purtta laulamalla - yhen tammen taittumista, - puun murskan murenemista. - Lauloi virren: pohjan puutti, - lauloi toisen: liitti laian; - lauloi kohta kolmannenki - hankoja hakatessansa, - päitä kaaren päätellessä, - liitellessänsä limiä. - Kaaritettua venosen, - liitettyä laian liitot - uupui kolmea sanoa - panemilla parraspuien, - kokkien kohentimilla, - peräpään on päättimillä. - Vaka vanha Väinämöinen, - tietäjä iän-ikuinen, - sanan virkkoi, noin nimesi: - "Voi poloinen, päiviäni! - Ei saanut veno vesille, - uusi laiva lainehille!" - Arvelee, ajattelevi, - mistäpä sanoja saisi, - loisi lempiluottehia; - pääskyjenkö päälaelta, - joutsenkarjan juonen päästä, - hanhilauman hartioilta? - Läksi saamahan sanoja. - Tuhoi joukon joutsenia, - harkun hanhia hävitti, - päättömästi pääskysiä: - ei saanut sanoakana, - ei sanoa eikä puolta. - Arvelee, ajattelevi: - "Tuoll' oisi sata sanoa - kesäpeuran kielen alla, - suussa valkean oravan." - Läksi saamahan sanoja, - ongelmoita ottamahan. - Pellon peuroja levitti, - oravia suuren orren: - sai siitä sanoja paljo, - ne kaikki avuttomia. - Arvelee, ajattelevi: - "Tuolta saan sa'an sanoja, - tuolta Tuonelan ko'ista, - Manalan ikimajasta." - Läksi Tuonelta sanoja, - Manalalta mahtiloita. - Astua taputtelevi; - kävi viikon vitsikkoa, - viikon toisen tuomikkoa, - kolmannen katajikkoa: - jo näkyi Manalan saari, - Tuonen kumpu kuumottavi. - Vaka vanha Väinämöinen - jo huhuta huikahutti - tuossa Tuonelan joessa, - Manalan alantehessa: - "Tuo venettä, Tuonen tytti, - lauttoa, Manalan lapsi, - yli salmen saa'akseni, - joen poikki päästäkseni!" - Lyhykäinen Tuonen tytti, - matala Manalan neiti, - tuo oli poukkujen pesijä, - räpähien räimyttäjä - Tuonen mustassa joessa, - Manalan alusve'essä. - Sanan virkkoi, noin nimesi, - itse lausui ja pakisi: - "Vene täältä tuotanehe, - kuni syy sanottanehe, - mi sinun Manalle saattoi - ilman tauin tappamatta, - ottamatta oivan surman, - muun surman musertamatta." - Vaka vanha Väinämöinen - sanan virkkoi, noin nimesi: - "Tuoni minun tänne tuotti, - Mana mailtani veteli." - Lyhykäinen Tuonen tytti, - matala Manalan neiti, - tuonpa hän sanoiksi virkki: - "Jopa keksin kielastajan! - Kunp' on Tuoni tänne toisi, - Mana mailta siirteleisi, - Tuoni toisi tullessansa, - Manalainen matkassansa - Tuonen hattu hartioilla, - Manan kintahat käessä. - Sano totta, Väinämöinen: - mi sinun Manalle saattoi?" - Vaka vanha Väinämöinen - jo tuossa sanoiksi virkki: - "Rauta mun Manalle saattoi, - teräs tempoi Tuonelahan." - Lyhykäinen Tuonen tytti, - matala Manalan neiti, - sanan virkkoi, noin nimesi: - "Tuosta tunnen kielastajan! - Kun rauta Manalle saisi, - teräs toisi Tuonelahan, - verin vaattehet valuisi, - hurmehen hurahteleisi. - Sano totta, Väinämöinen, - sano totta toinen kerta!" - Vaka vanha Väinämöinen - sanan virkkoi, noin nimesi: - "Vesi sai minun Manalle, - aalto toi on Tuonelahan." - Lyhykäinen Tuonen tytti, - matala Manalan neiti, - sanan virkkoi, noin nimesi: - "Ymmärrän valehtelijan! - Jos vesi Manalle saisi, - aalto toisi Tuonelahan, - vesin vaattehet valuisi, - helmasi herahteleisi. - Sano tarkkoja tosia: - mi sinun Manalle saattoi?" - Tuossa vanha Väinämöinen - vielä kerran kielastavi: - "Tuli toi mun Tuonelahan, - valkea Manalle saattoi." - Lyhykäinen Tuonen tytti, - matala Manalan neiti, - hänpä tuon sanoiksi virkki: - "Arvoan valehtelijan! - Jos tuli Manalle toisi, - valkeainen Tuonelahan, - oisi kutrit kärventynnä, - partaki pahoin palanut. - "Oi sie vanha Väinämöinen! - Jos tahot venettä täältä, - sano tarkkoja tosia, - valehia viimeisiä, - mitenkä tulit Manalle - ilman tauin tappamatta, - ottamatta oivan surman, - muun surman murentamatta!" - Sanoi vanha Väinämöinen: - "Jos vähän valehtelinki, - kerran toisen kielastelin, - toki ma sanon toetki. - Te'in tieolla venettä, - laain purtta laulamalla. - Lauloin päivän, lauloin toisen, - niin päivällä kolmannella - rikkoihe reki runoilta, - jalas taittui lausehilta: - läksin Tuonelta oroa, - Manalalta vääntiätä - rekosen rakentoani, - laulukorjan laatiani. - Tuopa nyt venoista tänne, - laita mulle lauttoasi - yli salmen saa'akseni, - joen poikki päästäkseni!" - Kyllä Tuonetar toruvi, - Manan neiti riitelevi: - "Oi on, hullu, hulluuttasi, - mies on, mielesi vähyyttä! - Tulet syyttä Tuonelahan, - tauitta Manan majoille! - Parempi sinun olisi - palata omille maille: - äijä on tänne tullehia, - ei paljo palannehia." - Sanoi vanha Väinämöinen: - "Akka tieltä kääntyköhön, - eip' on mies pahempikana, - uros untelompikana! - Tuo venettä, Tuonen tytti, - lauttoa, Manalan lapsi!" - Vei venehen Tuonen tytti; - sillä vanhan Väinämöisen - yli salmen saattelevi, - joen poikki päästelevi. - Itse tuon sanoiksi virkki: - "Voi sinua, Väinämöinen! - Läksit surmatta Manalle, - kuolematta Tuonelahan!" - Tuonetar, hyvä emäntä, - Manalatar, vaimo vanha, - toip' on tuopilla olutta, - kantoi kaksikorvaisella; - itse tuon sanoiksi virkki: - "Juop' on, vanha Väinämöinen!" - Vaka vanha Väinämöinen - katsoi pitkin tuoppiansa: - sammakot kuti sisällä, - maot laioilla lateli. - Siitä tuon sanoiksi virkki: - "En mä tänne tullutkana - juomahan Manalan maljat, - Tuonen tuopit lakkimahan: - juopuvat oluen juojat, - kannun appajat katoovat." - Sanoi Tuonelan emäntä: - "Oi on vanha Väinämöinen! - Mitä sie tulit Manalle, - kuta Tuonelan tuville - ennen Tuonen tahtomatta, - Manan mailta kutsumatta?" - Sanoi vanha Väinämöinen: - "Veistäessäni venoista, - uutta purtta puuhatessa - uuvuin kolmea sanoa - peripäätä päätellessä, - kokkoa kohottaessa. - Kun en noita saanutkana, - mailta, ilmoilta tavannut, - piti tulla Tuonelahan, - lähteä Manan majoille - saamahan sanoja noita, - ongelmoita oppimahan." - Tuopa Tuonelan emäntä - sanan virkkoi, noin nimesi: - "Ei Tuoni sanoja anna, - Mana mahtia jakele! - Etkä täältä pääsnekänä - sinä ilmoisna ikänä - kotihisi kulkemahan, - maillesi matelemahan." - Uuvutti unehen miehen, - pani maata matkalaisen - Tuonen taljavuotehelle. - Siinä mies makaelevi, - uros unta ottelevi: - mies makasi, vaate valvoi. - Oli akka Tuonelassa, - akka vanha käykkäleuka, - rautarihman kehreäjä, - vaskilankojen valaja. - Kehräsi sataisen nuotan, - tuhantisen tuuritteli - yönä yhtenä kesäisnä - yhellä vesikivellä. - Oli ukko Tuonelassa; - se on ukko kolmisormi, - rautaverkkojen kutoja, - vaskinuotan valmistaja. - Se kutoi sataisen nuotan, - tuhantisen tuikutteli - samana kesäisnä yönä - samalla vesikivellä. - Tuonen poika koukkusormi, - koukkusormi, rautanäppi, - se veti sataisen nuotan - poikki Tuonelan joesta, - sekä poikki jotta pitkin, - jotta vieläkin vitahan, - jottei päästä Väinämöisen, - selvitä uvantolaisen - sinä ilmoisna ikänä, - kuuna kullan valkeana - tuolta Tuonelan ko'ista, - Manalan ikimajoista. - Vaka vanha Väinämöinen - sanan virkkoi, noin nimesi: - "Joko lie tuhoni tullut, - hätäpäivä päälle pääsnyt - näillä Tuonelan tuvilla, - Manalan majantehilla?" - Pian muuksi muuttelihe, - ruton toiseksi rupesi: - meni mustana merehen, - saarvana sara'ikkohon; - matoi rautaisna matona, - kulki kyisnä käärmehenä - poikki Tuonelan joesta, - läpi Tuonen verkkoloista. - Tuonen poika koukkusormi, - koukkusormi, rautanäppi, - kävi aamulla varahin - verkkojansa katsomahan: - sa'an saapi taimenia, - tuhat emon alvehia, - eip' on saanut Väinämöistä, - ukkoa uvantolaista. - Siitä vanha Väinämöinen - Tuonelasta tultuansa - sanovi sanalla tuolla, - lausui tuolla lausehella: - "Elköhön hyvä Jumala, - elköhön sitä suetko, - itse-mennyttä Manalle, - Tuonelahan tunkeinutta! - Äijä on sinne saanehia, - vähä tuolta tullehia, - tuolta Tuonelan ko'ista, - Manalan ikimajoista." - Vielä tuon sanoiksi virkki, - itse lausui, noin lateli - nuorisolle nousevalle, - kansalle ylenevälle: - "Elkätte, imeisen lapset, - sinä ilmoisna ikänä - tehkö syytä syyttömälle, - vikoa viattomalle! - Pahoin palkka maksetahan - tuolla Tuonelan ko'issa: - sija on siellä syyllisillä, - vuotehet viallisilla, - alus kuumista kivistä, - palavoista paateroista, - peitto kyistä, käärmehistä, - Tuonen toukista ku'ottu." +Vaka vanha Väinämöinen, +tietäjä iän-ikuinen, +oli veistävä venoista, +uutta purtta puuhoava +nenässä utuisen niemen, +päässä saaren terhenisen. +Puita puuttui purren seppä, +lautoja venon tekijä. +Kenpä puuta etsimähän, +tammea tavoittamahan +Väinämöiselle venoksi, +laulajalle pohjapuuksi? +Pellervoinen, pellon poika, +Sampsa poika pikkarainen, +sep' on puuta etsimähän, +tammea tavoittamahan +Väinämöiselle venoksi, +laulajalle pohjapuuksi! +Käypi tietä, astelevi +koillisille maailmoille. +Meni mäen, menevi toisen, +kulki kohta kolmannenki, +kirves kultainen olalla, +vaskivarsi kirvehessä. +Yhtyi haapa vastahansa, +sylen kolmen korkeuinen. +Tahtoi haapoa tavata, +puia puuta kirvehellä. +Haapa haastaen sanovi, +itse kielin kerkiävi: +"Mitä, mies, tahot minusta, +kuta kuitenki hala'at?" +Sampsa poika Pellervoinen, +hänpä tuon sanoiksi virkki: +"Tuotapa tahon sinusta, +tuota etsin ja hala'an: +Väinämöiselle venettä, +laulajalle purren puuta." +Haapa haastoi kummemmasti, +sataoksainen osasi: +"Vuotava veno minusta +ja pursi putoavainen! +Minä olen ontelo tyveltä: +kolmasti tänä kesänä +toukka söi syämyeni, +mato juureni makasi." +Sampsa poika Pellervoinen +siitä eistyvi etemmä; +astua ajattelevi +maailmoille pohjaisille. +Tuli honka vastahansa, +sylen kuuen korkeuinen. +Iski puuta kirvehellä, +kolahutti kuokallansa, +kysytteli, lausutteli: +"Oisiko sinusta, honka, +Väinämöiselle venoksi, +laulajalle laivapuuksi?" +Honka vastata hotaisi, +itse äänehen ärähti: +"Ei minusta purtta tulle, +kuuen kaaren kantajata! +Mie olen honka huolainniekka; +kolmasti tänä kesänä +korppi koikkui latvallani, +varis vaakkui oksillani." +Sampsa poika Pellervoinen +aina eistyvi etemmä; +astua ajattelevi +suvisille maailmoille. +Tuli tammi vastahansa, +ympäri yheksän syltä. +Kysytteli, lausutteli: +"Tulisko sinusta, tammi, +emeä erävenehen, +sotapurren pohjapuuta?" +Tammi taiten vastaeli, +osaeli puu omena: +"On vainen minussa puuta +emäksi yhen venosen, +enk' ole hoikka huolainniekka +enkä ontelo sisältä. +Kolmasti tänä kesänä, +tänä suurena suvena +päivyt kierti keskipuuta, +kuuhut latvalla kumotti, +käet kukkui oksillani, +linnut lehvillä lepäsi." +Sampsa poika Pellervoinen +otti kirvehen olalta, +iski puuta kirvehellä, +tammea tasaterällä; +pian taisi tammen kaata, +puun sorean sorrutella. +Ensin laski latvan poikki, +tyven tyynni halkaisevi. +Veisti siitä pohjapuita, +lautoja epälukuisin +laulajalle laivaksiksi, +Väinämöiselle venoksi. +Siitä vanha Väinämöinen, +tietäjä iän-ikuinen, +teki tieolla venettä, +laati purtta laulamalla +yhen tammen taittumista, +puun murskan murenemista. +Lauloi virren: pohjan puutti, +lauloi toisen: liitti laian; +lauloi kohta kolmannenki +hankoja hakatessansa, +päitä kaaren päätellessä, +liitellessänsä limiä. +Kaaritettua venosen, +liitettyä laian liitot +uupui kolmea sanoa +panemilla parraspuien, +kokkien kohentimilla, +peräpään on päättimillä. +Vaka vanha Väinämöinen, +tietäjä iän-ikuinen, +sanan virkkoi, noin nimesi: +"Voi poloinen, päiviäni! +Ei saanut veno vesille, +uusi laiva lainehille!" +Arvelee, ajattelevi, +mistäpä sanoja saisi, +loisi lempiluottehia; +pääskyjenkö päälaelta, +joutsenkarjan juonen päästä, +hanhilauman hartioilta? +Läksi saamahan sanoja. +Tuhoi joukon joutsenia, +harkun hanhia hävitti, +päättömästi pääskysiä: +ei saanut sanoakana, +ei sanoa eikä puolta. +Arvelee, ajattelevi: +"Tuoll' oisi sata sanoa +kesäpeuran kielen alla, +suussa valkean oravan." +Läksi saamahan sanoja, +ongelmoita ottamahan. +Pellon peuroja levitti, +oravia suuren orren: +sai siitä sanoja paljo, +ne kaikki avuttomia. +Arvelee, ajattelevi: +"Tuolta saan sa'an sanoja, +tuolta Tuonelan ko'ista, +Manalan ikimajasta." +Läksi Tuonelta sanoja, +Manalalta mahtiloita. +Astua taputtelevi; +kävi viikon vitsikkoa, +viikon toisen tuomikkoa, +kolmannen katajikkoa: +jo näkyi Manalan saari, +Tuonen kumpu kuumottavi. +Vaka vanha Väinämöinen +jo huhuta huikahutti +tuossa Tuonelan joessa, +Manalan alantehessa: +"Tuo venettä, Tuonen tytti, +lauttoa, Manalan lapsi, +yli salmen saa'akseni, +joen poikki päästäkseni!" +Lyhykäinen Tuonen tytti, +matala Manalan neiti, +tuo oli poukkujen pesijä, +räpähien räimyttäjä +Tuonen mustassa joessa, +Manalan alusve'essä. +Sanan virkkoi, noin nimesi, +itse lausui ja pakisi: +"Vene täältä tuotanehe, +kuni syy sanottanehe, +mi sinun Manalle saattoi +ilman tauin tappamatta, +ottamatta oivan surman, +muun surman musertamatta." +Vaka vanha Väinämöinen +sanan virkkoi, noin nimesi: +"Tuoni minun tänne tuotti, +Mana mailtani veteli." +Lyhykäinen Tuonen tytti, +matala Manalan neiti, +tuonpa hän sanoiksi virkki: +"Jopa keksin kielastajan! +Kunp' on Tuoni tänne toisi, +Mana mailta siirteleisi, +Tuoni toisi tullessansa, +Manalainen matkassansa +Tuonen hattu hartioilla, +Manan kintahat käessä. +Sano totta, Väinämöinen: +mi sinun Manalle saattoi?" +Vaka vanha Väinämöinen +jo tuossa sanoiksi virkki: +"Rauta mun Manalle saattoi, +teräs tempoi Tuonelahan." +Lyhykäinen Tuonen tytti, +matala Manalan neiti, +sanan virkkoi, noin nimesi: +"Tuosta tunnen kielastajan! +Kun rauta Manalle saisi, +teräs toisi Tuonelahan, +verin vaattehet valuisi, +hurmehen hurahteleisi. +Sano totta, Väinämöinen, +sano totta toinen kerta!" +Vaka vanha Väinämöinen +sanan virkkoi, noin nimesi: +"Vesi sai minun Manalle, +aalto toi on Tuonelahan." +Lyhykäinen Tuonen tytti, +matala Manalan neiti, +sanan virkkoi, noin nimesi: +"Ymmärrän valehtelijan! +Jos vesi Manalle saisi, +aalto toisi Tuonelahan, +vesin vaattehet valuisi, +helmasi herahteleisi. +Sano tarkkoja tosia: +mi sinun Manalle saattoi?" +Tuossa vanha Väinämöinen +vielä kerran kielastavi: +"Tuli toi mun Tuonelahan, +valkea Manalle saattoi." +Lyhykäinen Tuonen tytti, +matala Manalan neiti, +hänpä tuon sanoiksi virkki: +"Arvoan valehtelijan! +Jos tuli Manalle toisi, +valkeainen Tuonelahan, +oisi kutrit kärventynnä, +partaki pahoin palanut. +"Oi sie vanha Väinämöinen! +Jos tahot venettä täältä, +sano tarkkoja tosia, +valehia viimeisiä, +mitenkä tulit Manalle +ilman tauin tappamatta, +ottamatta oivan surman, +muun surman murentamatta!" +Sanoi vanha Väinämöinen: +"Jos vähän valehtelinki, +kerran toisen kielastelin, +toki ma sanon toetki. +Te'in tieolla venettä, +laain purtta laulamalla. +Lauloin päivän, lauloin toisen, +niin päivällä kolmannella +rikkoihe reki runoilta, +jalas taittui lausehilta: +läksin Tuonelta oroa, +Manalalta vääntiätä +rekosen rakentoani, +laulukorjan laatiani. +Tuopa nyt venoista tänne, +laita mulle lauttoasi +yli salmen saa'akseni, +joen poikki päästäkseni!" +Kyllä Tuonetar toruvi, +Manan neiti riitelevi: +"Oi on, hullu, hulluuttasi, +mies on, mielesi vähyyttä! +Tulet syyttä Tuonelahan, +tauitta Manan majoille! +Parempi sinun olisi +palata omille maille: +äijä on tänne tullehia, +ei paljo palannehia." +Sanoi vanha Väinämöinen: +"Akka tieltä kääntyköhön, +eip' on mies pahempikana, +uros untelompikana! +Tuo venettä, Tuonen tytti, +lauttoa, Manalan lapsi!" +Vei venehen Tuonen tytti; +sillä vanhan Väinämöisen +yli salmen saattelevi, +joen poikki päästelevi. +Itse tuon sanoiksi virkki: +"Voi sinua, Väinämöinen! +Läksit surmatta Manalle, +kuolematta Tuonelahan!" +Tuonetar, hyvä emäntä, +Manalatar, vaimo vanha, +toip' on tuopilla olutta, +kantoi kaksikorvaisella; +itse tuon sanoiksi virkki: +"Juop' on, vanha Väinämöinen!" +Vaka vanha Väinämöinen +katsoi pitkin tuoppiansa: +sammakot kuti sisällä, +maot laioilla lateli. +Siitä tuon sanoiksi virkki: +"En mä tänne tullutkana +juomahan Manalan maljat, +Tuonen tuopit lakkimahan: +juopuvat oluen juojat, +kannun appajat katoovat." +Sanoi Tuonelan emäntä: +"Oi on vanha Väinämöinen! +Mitä sie tulit Manalle, +kuta Tuonelan tuville +ennen Tuonen tahtomatta, +Manan mailta kutsumatta?" +Sanoi vanha Väinämöinen: +"Veistäessäni venoista, +uutta purtta puuhatessa +uuvuin kolmea sanoa