commit edc51278fbfafff7c043050fedbc9cf00963fbbb
parent 1770917bbc479e410f1999c5eef027374f785b55
Author: aabacchus <ben@bvnf.space>
Date: Mon, 27 Dec 2021 19:48:13 +0000
books/kalevala.txt: fix git unicode handling
Diffstat:
2 files changed, 22847 insertions(+), 22847 deletions(-)
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
@@ -0,0 +1 @@
+books/kalevala.txt diff
diff --git a/books/kalevala.txt b/books/kalevala.txt
@@ -1,23100 +1,23100 @@
- Ensimmäinen runo
+Ensimmäinen runo
- Mieleni minun tekevi,
- aivoni ajattelevi
- lähteäni laulamahan,
- saa'ani sanelemahan,
- sukuvirttä suoltamahan,
- lajivirttä laulamahan.
- Sanat suussani sulavat,
- puhe'et putoelevat,
- kielelleni kerkiävät,
- hampahilleni hajoovat.
- Veli kulta, veikkoseni,
- kaunis kasvinkumppalini!
- Lähe nyt kanssa laulamahan,
- saa kera sanelemahan
- yhtehen yhyttyämme,
- kahta'alta käytyämme!
- Harvoin yhtehen yhymme,
- saamme toinen toisihimme
- näillä raukoilla rajoilla,
- poloisilla Pohjan mailla.
- Lyökämme käsi kätehen,
- sormet sormien lomahan,
- lauloaksemme hyviä,
- parahia pannaksemme,
- kuulla noien kultaisien,
- tietä mielitehtoisien,
- nuorisossa nousevassa,
- kansassa kasuavassa:
- noita saamia sanoja,
- virsiä virittämiä
- vyöltä vanhan Väinämöisen,
- alta ahjon Ilmarisen,
- päästä kalvan Kaukomielen,
- Joukahaisen jousen tiestä,
- Pohjan peltojen periltä,
- Kalevalan kankahilta.
- Niit' ennen isoni lauloi
- kirvesvartta vuollessansa;
- niitä äitini opetti
- väätessänsä värttinätä,
- minun lasna lattialla
- eessä polven pyöriessä,
- maitopartana pahaisna,
- piimäsuuna pikkaraisna.
- Sampo ei puuttunut sanoja
- eikä Louhi luottehia:
- vanheni sanoihin sampo,
- katoi Louhi luottehisin,
- virsihin Vipunen kuoli,
- Lemminkäinen leikkilöihin.
- Viel' on muitaki sanoja,
- ongelmoita oppimia:
- tieohesta tempomia,
- kanervoista katkomia,
- risukoista riipomia,
- vesoista vetelemiä,
- päästä heinän hieromia,
- raitiolta ratkomia,
- paimenessa käyessäni,
- lasna karjanlaitumilla,
- metisillä mättähillä,
- kultaisilla kunnahilla,
- mustan Muurikin jälessä,
- Kimmon kirjavan keralla.
- Vilu mulle virttä virkkoi,
- sae saatteli runoja.
- Virttä toista tuulet toivat,
- meren aaltoset ajoivat.
- Linnut liitteli sanoja,
- puien latvat lausehia.
- Ne minä kerälle käärin,
- sovittelin sommelolle.
- Kerän pistin kelkkahani,
- sommelon rekoseheni;
- ve'in kelkalla kotihin,
- rekosella riihen luoksi;
- panin aitan parven päähän
- vaskisehen vakkasehen.
- Viikon on virteni vilussa,
- kauan kaihossa sijaisnut.
- Veänkö vilusta virret,
- lapan laulut pakkasesta,
- tuon tupahan vakkaseni,
- rasian rahin nenähän,
- alle kuulun kurkihirren,
- alle kaunihin katoksen,
- aukaisen sanaisen arkun,
- virsilippahan viritän,
- kerittelen pään kerältä,
- suorin solmun sommelolta?
- Niin laulan hyvänki virren,
- kaunihinki kalkuttelen
- ruoalta rukihiselta,
- oluelta ohraiselta.
- Kun ei tuotane olutta,
- tarittane taarivettä,
- laulan suulta laihemmalta,
- vetoselta vierettelen
- tämän iltamme iloksi,
- päivän kuulun kunniaksi,
- vaiko huomenen huviksi,
- uuen aamun alkeheksi.
+Mieleni minun tekevi,
+aivoni ajattelevi
+lähteäni laulamahan,
+saa'ani sanelemahan,
+sukuvirttä suoltamahan,
+lajivirttä laulamahan.
+Sanat suussani sulavat,
+puhe'et putoelevat,
+kielelleni kerkiävät,
+hampahilleni hajoovat.
+Veli kulta, veikkoseni,
+kaunis kasvinkumppalini!
+Lähe nyt kanssa laulamahan,
+saa kera sanelemahan
+yhtehen yhyttyämme,
+kahta'alta käytyämme!
+Harvoin yhtehen yhymme,
+saamme toinen toisihimme
+näillä raukoilla rajoilla,
+poloisilla Pohjan mailla.
+Lyökämme käsi kätehen,
+sormet sormien lomahan,
+lauloaksemme hyviä,
+parahia pannaksemme,
+kuulla noien kultaisien,
+tietä mielitehtoisien,
+nuorisossa nousevassa,
+kansassa kasuavassa:
+noita saamia sanoja,
+virsiä virittämiä
+vyöltä vanhan Väinämöisen,
+alta ahjon Ilmarisen,
+päästä kalvan Kaukomielen,
+Joukahaisen jousen tiestä,
+Pohjan peltojen periltä,
+Kalevalan kankahilta.
+Niit' ennen isoni lauloi
+kirvesvartta vuollessansa;
+niitä äitini opetti
+väätessänsä värttinätä,
+minun lasna lattialla
+eessä polven pyöriessä,
+maitopartana pahaisna,
+piimäsuuna pikkaraisna.
+Sampo ei puuttunut sanoja
+eikä Louhi luottehia:
+vanheni sanoihin sampo,
+katoi Louhi luottehisin,
+virsihin Vipunen kuoli,
+Lemminkäinen leikkilöihin.
+Viel' on muitaki sanoja,
+ongelmoita oppimia:
+tieohesta tempomia,
+kanervoista katkomia,
+risukoista riipomia,
+vesoista vetelemiä,
+päästä heinän hieromia,
+raitiolta ratkomia,
+paimenessa käyessäni,
+lasna karjanlaitumilla,
+metisillä mättähillä,
+kultaisilla kunnahilla,
+mustan Muurikin jälessä,
+Kimmon kirjavan keralla.
+Vilu mulle virttä virkkoi,
+sae saatteli runoja.
+Virttä toista tuulet toivat,
+meren aaltoset ajoivat.
+Linnut liitteli sanoja,
+puien latvat lausehia.
+Ne minä kerälle käärin,
+sovittelin sommelolle.
+Kerän pistin kelkkahani,
+sommelon rekoseheni;
+ve'in kelkalla kotihin,
+rekosella riihen luoksi;
+panin aitan parven päähän
+vaskisehen vakkasehen.
+Viikon on virteni vilussa,
+kauan kaihossa sijaisnut.
+Veänkö vilusta virret,
+lapan laulut pakkasesta,
+tuon tupahan vakkaseni,
+rasian rahin nenähän,
+alle kuulun kurkihirren,
+alle kaunihin katoksen,
+aukaisen sanaisen arkun,
+virsilippahan viritän,
+kerittelen pään kerältä,
+suorin solmun sommelolta?
+Niin laulan hyvänki virren,
+kaunihinki kalkuttelen
+ruoalta rukihiselta,
+oluelta ohraiselta.
+Kun ei tuotane olutta,
+tarittane taarivettä,
+laulan suulta laihemmalta,
+vetoselta vierettelen
+tämän iltamme iloksi,
+päivän kuulun kunniaksi,
+vaiko huomenen huviksi,
+uuen aamun alkeheksi.
- Noin kuulin saneltavaksi,
- tiesin virttä tehtäväksi:
- yksin meillä yöt tulevat,
- yksin päivät valkeavat;
- yksin syntyi Väinämöinen,
- ilmestyi ikirunoja
- kapehesta kantajasta,
- Ilmattaresta emosta.
- Olipa impi, ilman tyttö,
- kave luonnotar korea.
- Piti viikoista pyhyyttä,
- iän kaiken impeyttä
- ilman pitkillä pihoilla,
- tasaisilla tanterilla.
- Ikävystyi aikojansa,
- ouostui elämätänsä,
- aina yksin ollessansa,
- impenä eläessänsä
- ilman pitkillä pihoilla,
- avaroilla autioilla.
- Jop' on astuiksen alemma,
- laskeusi lainehille,
- meren selvälle selälle,
- ulapalle aukealle.
- Tuli suuri tuulen puuska,
- iästä vihainen ilma;
- meren kuohuille kohotti,
- lainehille laikahutti.
- Tuuli neittä tuuitteli,
- aalto impeä ajeli
- ympäri selän sinisen,
- lakkipäien lainehien:
- tuuli tuuli kohtuiseksi,
- meri paksuksi panevi.
- Kantoi kohtua kovoa,
- vatsantäyttä vaikeata
- vuotta seitsemän satoa,
- yheksän yrön ikeä;
- eikä synny syntyminen,
- luovu luomatoin sikiö.
- Vieri impi veen emona.
- Uipi iät, uipi lännet,
- uipi luotehet, etelät,
- uipi kaikki ilman rannat
- tuskissa tulisen synnyn,
- vatsanvaivoissa kovissa;
- eikä synny syntyminen,
- luovu luomatoin sikiö.
- Itkeä hyryttelevi;
- sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Voi poloinen, päiviäni,
- lapsi kurja, kulkuani!
- Jo olen joutunut johonki:
- iäkseni ilman alle,
- tuulen tuuiteltavaksi,
- aaltojen ajeltavaksi
- näillä väljillä vesillä,
- lake'illa lainehilla!
- "Parempi olisi ollut
- ilman impenä eleä,
- kuin on nyt tätä nykyä
- vierähellä veen emona:
- vilu tääll' on ollakseni,
- vaiva värjätelläkseni,
- aalloissa asuakseni,
- veessä vierielläkseni.
- "Oi Ukko, ylijumala,
- ilman kaiken kannattaja!
- Tule tänne tarvittaissa,
- käy tänne kutsuttaessa!
- Päästä piika pintehestä,
- vaimo vatsanvääntehestä!
- Käy pian, välehen jou'u,
- välehemmin tarvitahan!"
- Kului aikoa vähäisen,
- pirahteli pikkaraisen.
- Tuli sotka, suora lintu;
- lenteä lekuttelevi
- etsien pesän sijoa,
- asuinmaata arvaellen.
- Lenti iät, lenti lännet,
- lenti luotehet, etelät.
- Ei löyä tiloa tuota,
- paikkoa pahintakana,
- kuhun laatisi pesänsä,
- ottaisi olosijansa.
- Liitelevi, laatelevi;
- arvelee, ajattelevi:
- "Teenkö tuulehen tupani,
- aalloillen asuinsijani?
- Tuuli kaatavi tupasen,
- aalto vie asuinsijani."
- Niin silloin ve'en emonen,
- veen emonen, ilman impi,
- nosti polvea merestä,
- lapaluuta lainehesta
- sotkalle pesän sijaksi,
- asuinmaaksi armahaksi.
- Tuo sotka, sorea lintu,
- liiteleikse, laateleikse.
- Keksi polven veen emosen
- sinerväisellä selällä;
- luuli heinämättähäksi,
- tuoreheksi turpeheksi.
- Lentelevi, liitelevi,
- päähän polven laskeuvi.
- Siihen laativi pesänsä,
- muni kultaiset munansa:
- kuusi kultaista munoa,
- rautamunan seitsemännen.
- Alkoi hautoa munia,
- päätä polven lämmitellä.
- Hautoi päivän, hautoi toisen,
- hautoi kohta kolmannenki.
- Jopa tuosta veen emonen,
- veen emonen, ilman impi,
- tuntevi tulistuvaksi,
- hipiänsä hiiltyväksi;
- luuli polvensa palavan,
- kaikki suonensa sulavan.
- Vavahutti polveansa,
- järkytti jäseniänsä:
- munat vierähti vetehen,
- meren aaltohon ajaikse;
- karskahti munat muruiksi,
- katkieli kappaleiksi.
- Ei munat mutahan joua,
- siepalehet veen sekahan.
- Muuttuivat murut hyviksi,
- kappalehet kaunoisiksi:
- munasen alainen puoli
- alaiseksi maaemäksi,
- munasen yläinen puoli
- yläiseksi taivahaksi;
- yläpuoli ruskeaista
- päivöseksi paistamahan,
- yläpuoli valkeaista,
- se kuuksi kumottamahan;
- mi munassa kirjavaista,
- ne tähiksi taivahalle,
- mi munassa mustukaista,
- nepä ilman pilvilöiksi.
- Ajat eellehen menevät,
- vuoet tuota tuonnemmaksi
- uuen päivän paistaessa,
- uuen kuun kumottaessa.
- Aina uipi veen emonen,
- veen emonen, ilman impi,
- noilla vienoilla vesillä,
- utuisilla lainehilla,
- eessänsä vesi vetelä,
- takanansa taivas selvä.
- Jo vuonna yheksäntenä,
- kymmenentenä kesänä
- nosti päätänsä merestä,
- kohottavi kokkoansa.
- Alkoi luoa luomiansa,
- saautella saamiansa
- selvällä meren selällä,
- ulapalla aukealla.
- Kussa kättä käännähytti,
- siihen niemet siivoeli;
- kussa pohjasi jalalla,
- kalahauat kaivaeli;
- kussa ilman kuplistihe,
- siihen syöverit syventi.
- Kylin maahan kääntelihe:
- siihen sai sileät rannat;
- jaloin maahan kääntelihe:
- siihen loi lohiapajat;
- pä'in päätyi maata vasten:
- siihen laitteli lahelmat.
- Ui siitä ulomma maasta,
- seisattelihe selälle:
- luopi luotoja merehen,
- kasvatti salakaria
- laivan laskemasijaksi,
- merimiesten pään menoksi.
- Jo oli saaret siivottuna,
- luotu luotoset merehen,
- ilman pielet pistettynä,
- maat ja manteret sanottu,
- kirjattu kivihin kirjat,
- veetty viivat kallioihin.
- Viel' ei synny Väinämöinen,
- ilmau ikirunoja.
- Vaka vanha Väinämöinen
- kulki äitinsä kohussa
- kolmekymmentä keseä,
- yhen verran talviaki,
- noilla vienoilla vesillä,
- utuisilla lainehilla.
- Arvelee, ajattelevi,
- miten olla, kuin eleä
- pimeässä piilossansa,
- asunnossa ahtahassa,
- kuss' ei konsa kuuta nähnyt
- eikä päiveä havainnut.
- Sanovi sanalla tuolla,
- lausui tuolla lausehella:
- "Kuu, keritä, päivyt, päästä,
- otava, yhä opeta
- miestä ouoilta ovilta,
- veräjiltä vierahilta,
- näiltä pieniltä pesiltä,
- asunnoilta ahtahilta!
- Saata maalle matkamiestä,
- ilmoillen inehmon lasta,
- kuuta taivon katsomahan,
- päiveä ihoamahan,
- otavaista oppimahan,
- tähtiä tähyämähän!"
- Kun ei kuu kerittänynnä
- eikä päivyt päästänynnä,
- ouosteli aikojansa,
- tuskastui elämätänsä:
- liikahutti linnan portin
- sormella nimettömällä,
- lukon luisen luikahutti
- vasemmalla varpahalla;
- tuli kynsin kynnykseltä,
- polvin porstuan ovelta.
- Siitä suistui suin merehen,
- käsin kääntyi lainehesen;
- jääpi mies meren varahan,
- uros aaltojen sekahan.
- Virui siellä viisi vuotta,
- sekä viisi jotta kuusi,
- vuotta seitsemän, kaheksan.
- Seisottui selälle viimein,
- niemelle nimettömälle,
- manterelle puuttomalle.
- Polvin maasta ponnistihe,
- käsivarsin käännältihe.
- Nousi kuuta katsomahan,
- päiveä ihoamahan,
- otavaista oppimahan,
- tähtiä tähyämähän.
- Se oli synty Väinämöisen,
- rotu rohkean runojan
- kapehesta kantajasta,
- Ilmattaresta emosta.
+Noin kuulin saneltavaksi,
+tiesin virttä tehtäväksi:
+yksin meillä yöt tulevat,
+yksin päivät valkeavat;
+yksin syntyi Väinämöinen,
+ilmestyi ikirunoja
+kapehesta kantajasta,
+Ilmattaresta emosta.
+Olipa impi, ilman tyttö,
+kave luonnotar korea.
+Piti viikoista pyhyyttä,
+iän kaiken impeyttä
+ilman pitkillä pihoilla,
+tasaisilla tanterilla.
+Ikävystyi aikojansa,
+ouostui elämätänsä,
+aina yksin ollessansa,
+impenä eläessänsä
+ilman pitkillä pihoilla,
+avaroilla autioilla.
+Jop' on astuiksen alemma,
+laskeusi lainehille,
+meren selvälle selälle,
+ulapalle aukealle.
+Tuli suuri tuulen puuska,
+iästä vihainen ilma;
+meren kuohuille kohotti,
+lainehille laikahutti.
+Tuuli neittä tuuitteli,
+aalto impeä ajeli
+ympäri selän sinisen,
+lakkipäien lainehien:
+tuuli tuuli kohtuiseksi,
+meri paksuksi panevi.
+Kantoi kohtua kovoa,
+vatsantäyttä vaikeata
+vuotta seitsemän satoa,
+yheksän yrön ikeä;
+eikä synny syntyminen,
+luovu luomatoin sikiö.
+Vieri impi veen emona.
+Uipi iät, uipi lännet,
+uipi luotehet, etelät,
+uipi kaikki ilman rannat
+tuskissa tulisen synnyn,
+vatsanvaivoissa kovissa;
+eikä synny syntyminen,
+luovu luomatoin sikiö.
+Itkeä hyryttelevi;
+sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Voi poloinen, päiviäni,
+lapsi kurja, kulkuani!
+Jo olen joutunut johonki:
+iäkseni ilman alle,
+tuulen tuuiteltavaksi,
+aaltojen ajeltavaksi
+näillä väljillä vesillä,
+lake'illa lainehilla!
+"Parempi olisi ollut
+ilman impenä eleä,
+kuin on nyt tätä nykyä
+vierähellä veen emona:
+vilu tääll' on ollakseni,
+vaiva värjätelläkseni,
+aalloissa asuakseni,
+veessä vierielläkseni.
+"Oi Ukko, ylijumala,
+ilman kaiken kannattaja!
+Tule tänne tarvittaissa,
+käy tänne kutsuttaessa!
+Päästä piika pintehestä,
+vaimo vatsanvääntehestä!
+Käy pian, välehen jou'u,
+välehemmin tarvitahan!"
+Kului aikoa vähäisen,
+pirahteli pikkaraisen.
+Tuli sotka, suora lintu;
+lenteä lekuttelevi
+etsien pesän sijoa,
+asuinmaata arvaellen.
+Lenti iät, lenti lännet,
+lenti luotehet, etelät.
+Ei löyä tiloa tuota,
+paikkoa pahintakana,
+kuhun laatisi pesänsä,
+ottaisi olosijansa.
+Liitelevi, laatelevi;
+arvelee, ajattelevi:
+"Teenkö tuulehen tupani,
+aalloillen asuinsijani?
+Tuuli kaatavi tupasen,
+aalto vie asuinsijani."
+Niin silloin ve'en emonen,
+veen emonen, ilman impi,
+nosti polvea merestä,
+lapaluuta lainehesta
+sotkalle pesän sijaksi,
+asuinmaaksi armahaksi.
+Tuo sotka, sorea lintu,
+liiteleikse, laateleikse.
+Keksi polven veen emosen
+sinerväisellä selällä;
+luuli heinämättähäksi,
+tuoreheksi turpeheksi.
+Lentelevi, liitelevi,
+päähän polven laskeuvi.
+Siihen laativi pesänsä,
+muni kultaiset munansa:
+kuusi kultaista munoa,
+rautamunan seitsemännen.
+Alkoi hautoa munia,
+päätä polven lämmitellä.
+Hautoi päivän, hautoi toisen,
+hautoi kohta kolmannenki.
+Jopa tuosta veen emonen,
+veen emonen, ilman impi,
+tuntevi tulistuvaksi,
+hipiänsä hiiltyväksi;
+luuli polvensa palavan,
+kaikki suonensa sulavan.
+Vavahutti polveansa,
+järkytti jäseniänsä:
+munat vierähti vetehen,
+meren aaltohon ajaikse;
+karskahti munat muruiksi,
+katkieli kappaleiksi.
+Ei munat mutahan joua,
+siepalehet veen sekahan.
+Muuttuivat murut hyviksi,
+kappalehet kaunoisiksi:
+munasen alainen puoli
+alaiseksi maaemäksi,
+munasen yläinen puoli
+yläiseksi taivahaksi;
+yläpuoli ruskeaista
+päivöseksi paistamahan,
+yläpuoli valkeaista,
+se kuuksi kumottamahan;
+mi munassa kirjavaista,
+ne tähiksi taivahalle,
+mi munassa mustukaista,
+nepä ilman pilvilöiksi.
+Ajat eellehen menevät,
+vuoet tuota tuonnemmaksi
+uuen päivän paistaessa,
+uuen kuun kumottaessa.
+Aina uipi veen emonen,
+veen emonen, ilman impi,
+noilla vienoilla vesillä,
+utuisilla lainehilla,
+eessänsä vesi vetelä,
+takanansa taivas selvä.
+Jo vuonna yheksäntenä,
+kymmenentenä kesänä
+nosti päätänsä merestä,
+kohottavi kokkoansa.
+Alkoi luoa luomiansa,
+saautella saamiansa
+selvällä meren selällä,
+ulapalla aukealla.
+Kussa kättä käännähytti,
+siihen niemet siivoeli;
+kussa pohjasi jalalla,
+kalahauat kaivaeli;
+kussa ilman kuplistihe,
+siihen syöverit syventi.
+Kylin maahan kääntelihe:
+siihen sai sileät rannat;
+jaloin maahan kääntelihe:
+siihen loi lohiapajat;
+pä'in päätyi maata vasten:
+siihen laitteli lahelmat.
+Ui siitä ulomma maasta,
+seisattelihe selälle:
+luopi luotoja merehen,
+kasvatti salakaria
+laivan laskemasijaksi,
+merimiesten pään menoksi.
+Jo oli saaret siivottuna,
+luotu luotoset merehen,
+ilman pielet pistettynä,
+maat ja manteret sanottu,
+kirjattu kivihin kirjat,
+veetty viivat kallioihin.
+Viel' ei synny Väinämöinen,
+ilmau ikirunoja.
+Vaka vanha Väinämöinen
+kulki äitinsä kohussa
+kolmekymmentä keseä,
+yhen verran talviaki,
+noilla vienoilla vesillä,
+utuisilla lainehilla.
+Arvelee, ajattelevi,
+miten olla, kuin eleä
+pimeässä piilossansa,
+asunnossa ahtahassa,
+kuss' ei konsa kuuta nähnyt
+eikä päiveä havainnut.
+Sanovi sanalla tuolla,
+lausui tuolla lausehella:
+"Kuu, keritä, päivyt, päästä,
+otava, yhä opeta
+miestä ouoilta ovilta,
+veräjiltä vierahilta,
+näiltä pieniltä pesiltä,
+asunnoilta ahtahilta!
+Saata maalle matkamiestä,
+ilmoillen inehmon lasta,
+kuuta taivon katsomahan,
+päiveä ihoamahan,
+otavaista oppimahan,
+tähtiä tähyämähän!"
+Kun ei kuu kerittänynnä
+eikä päivyt päästänynnä,
+ouosteli aikojansa,
+tuskastui elämätänsä:
+liikahutti linnan portin
+sormella nimettömällä,
+lukon luisen luikahutti
+vasemmalla varpahalla;
+tuli kynsin kynnykseltä,
+polvin porstuan ovelta.
+Siitä suistui suin merehen,
+käsin kääntyi lainehesen;
+jääpi mies meren varahan,
+uros aaltojen sekahan.
+Virui siellä viisi vuotta,
+sekä viisi jotta kuusi,
+vuotta seitsemän, kaheksan.
+Seisottui selälle viimein,
+niemelle nimettömälle,
+manterelle puuttomalle.
+Polvin maasta ponnistihe,
+käsivarsin käännältihe.
+Nousi kuuta katsomahan,
+päiveä ihoamahan,
+otavaista oppimahan,
+tähtiä tähyämähän.
+Se oli synty Väinämöisen,
+rotu rohkean runojan
+kapehesta kantajasta,
+Ilmattaresta emosta.
- Toinen runo
+ Toinen runo
- Nousi siitä Väinämöinen
- jalan kahen kankahalle
- saarehen selällisehen,
- manterehen puuttomahan.
- Viipyi siitä vuotta monta,
- aina eellehen eleli
- saaressa sanattomassa,
- manteressa puuttomassa.
- Arvelee, ajattelevi,
- pitkin päätänsä pitävi:
- kenpä maita kylvämähän,
- toukoja tihittämähän?
- Pellervoinen, pellon poika,
- Sampsa poika pikkarainen,
- sep' on maita kylvämähän,
- toukoja tihittämähän!
- Kylvi maita kyyhätteli,
- kylvi maita, kylvi soita,
- kylvi auhtoja ahoja,
- panettavi paasikoita.
- Mäet kylvi männiköiksi,
- kummut kylvi kuusikoiksi,
- kankahat kanervikoiksi,
- notkot nuoriksi vesoiksi.
- Noromaille koivut kylvi,
- lepät maille leyhke'ille,
- tuomet kylvi tuorehille,
- raiat maille raikkahille,
- pihlajat pyhille maille,
- pajut maille paisuville,
- katajat karuille maille,
- tammet virran vieremille.
- Läksi puut ylenemähän,
- vesat nuoret nousemahan.
- Kasvoi kuuset kukkalatvat,
- lautui lakkapäät petäjät.
- Nousi koivupuut noroilla,
- lepät mailla leyhke'illä,
- tuomet mailla tuorehilla,
- katajat karuilla mailla,
- katajahan kaunis marja,
- tuomehen hyvä he'elmä.
- Vaka vanha Väinämöinen
- kävi tuota katsomahan
- Sampsan siemenen aloa,
- Pellervoisen kylvämiä.
- Näki puut ylenneheksi,
- vesat nuoret nousneheksi;
- yks' on tammi taimimatta,
- juurtumatta puu Jumalan.
- Heitti herjan valloillensa,
- olevillen onnillensa;
- vuotti vielä yötä kolme,
- saman verran päiviäki.
- Kävi siitä katsomahan
- viikon päästä viimeistäki:
- ei ole tammi kasvanunna,
- juurtununna puu Jumalan.
- Niin näkevi neljä neittä,
- viisi veen on morsianta.
- Ne oli nurmen niitännässä,
- kastekorren katkonnassa
- nenässä utuisen niemen,
- päässä saaren terhenisen;
- mink' on niitti, sen haravoi,
- kaikki karhille veteli.
- Tulipa merestä Tursas,
- uros aalloista yleni.
- Tunki heinäset tulehen,
- ilmivalkean väkehen;
- ne kaikki poroksi poltti,
- kypeniksi kyyetteli.
- Tuli tuhkia läjänen,
- koko kuivia poroja.
- Saip' on siihen lemmen lehti,
- lemmen lehti, tammen terho,
- josta kasvoi kaunis taimi,
- yleni vihanta virpi;
- nousi maasta mansikkaisna,
- kasvoi kaksihaarukkaisna.
- Ojenteli oksiansa,
- levitteli lehviänsä.
- Latva täytti taivahalle,
- lehvät ilmoille levisi:
- piätti pilvet juoksemasta,
- hattarat hasertamasta,
- päivän peitti paistamasta,
- kuuhuen kumottamasta.
- Silloin vanha Väinämöinen
- arvelee, ajattelevi:
- oisko tammen taittajata,
- puun sorean sortajata?
- Ikävä inehmon olla,
- kamala kalojen uia
- ilman päivän paistamatta,
- kuuhuen kumottamatta.
- Ei ole sitä urosta
- eikä miestä urheata,
- joka taisi tammen kaata,
- satalatvan langettoa.
- Siitä vanha Väinämöinen
- itse tuon sanoiksi virkki:
- "Kave äiti, kantajani,
- luonnotar, ylentäjäni!
- Laitapa ve'en väkeä
- - veessä on väkeä paljo -
- tämä tammi taittamahan,
- puu paha hävittämähän
- eestä päivän paistavaisen,
- tieltä kuun kumottavaisen!"
- Nousipa merestä miesi,
- uros aallosta yleni.
- Ei tuo ollut suuren suuri
- eikä aivan pienen pieni:
- miehen peukalon pituinen,
- vaimon vaaksan korkeuinen.
- Vaski- oli hattu hartioilla,
- vaskisaappahat jalassa,
- vaskikintahat käessä,
- vaskikirjat kintahissa,
- vaskivyöhyt vyölle vyötty,
- vaskikirves vyön takana:
- varsi peukalon pituinen,
- terä kynnen korkeuinen.
- Vaka vanha Väinämöinen
- arvelee, ajattelevi:
- on miesi näkemiänsä,
- uros silmänluontiansa,
- pystyn peukalon pituinen,
- härän kynnen korkunainen!
- Siitä tuon sanoiksi virkki,
- itse lausui, noin nimesi:
- "Mi sinä olet miehiäsi,
- ku, kurja, urohiasi?
- Vähän kuollutta parempi,
- katonutta kaunihimpi!"
- Sanoi pikku mies merestä,
- uros aallon vastaeli:
- "Olen mie mokoma miesi,
- uros pieni, veen väkeä.
- Tulin tammen taittamahan,
- puun murskan murentamahan."
- Vaka vanha Väinämöinen
- itse tuon sanoiksi virkki:
- "Ei liene sinua luotu,
- eipä luotu eikä suotu
- ison tammen taittajaksi,
- puun kamalan kaatajaksi."
- Sai toki sanoneheksi;
- katsahtavi vielä kerran:
- näki miehen muuttunehen,
- uuistunehen urohon!
- Jalka maassa teutaroivi,
- päähyt pilviä pitävi;
- parta on eessä polven päällä,
- hivus kannoilla takana;
- syltä oli silmien välitse,
- syltä housut lahkehesta,
- puoltatoista polven päästä,
- kahta kaation rajasta.
- Hivelevi kirvestänsä,
- tahkaisi tasatereä
- kuutehen kovasimehen,
- seitsemähän sieran päähän.
- Astua lykyttelevi,
- käyä kulleroittelevi
- lave'illa lahkehilla,
- leve'illä liehuimilla.
- Astui kerran keikahutti
- hienoiselle hietikolle,
- astui toisen torkahutti
- maalle maksankarvaiselle,
- kolmannenki koikahutti
- juurelle tulisen tammen.
- Iski puuta kirvehellä,
- tarpaisi tasaterällä.
- Iski kerran, iski toisen,
- kohta kolmannen yritti;
- tuli tuiski kirvehestä,
- panu tammesta pakeni:
- tahtoi tammi kallistua,
- lysmyä rutimoraita.
- Niin kerralla kolmannella
- jopa taisi tammen kaata,
- ruhtoa rutimoraian,
- satalatvan lasketella.
- Tyven työnnytti itähän,
- latvan laski luotehesen,
- lehvät suurehen suvehen,
- oksat puolin pohjosehen.
- Kenpä siitä oksan otti,
- se otti ikuisen onnen;
- kenpä siitä latvan taittoi,
- se taittoi ikuisen taian;
- kenpä lehvän leikkaeli,
- se leikkoi ikuisen lemmen.
- Mi oli lastuja pirannut,
- pälähellyt pälkäreitä
- selvälle meren selälle,
- lake'ille lainehille,
- noita tuuli tuuitteli,
- meren läikkä läikytteli
- venosina veen selällä,
- laivasina lainehilla.
- Kantoi tuuli Pohjolahan.
- Pohjan piika pikkarainen
- huntujahan huuhtelevi,
- virutteli vaattehia
- rannalla vesikivellä
- pitkän niemyen nenässä.
- Näki lastun lainehilla;
- tuon kokosi konttihinsa,
- kantoi kontilla kotihin,
- pitkäkielellä piha'an,
- tehä noian nuoliansa,
- ampujan asehiansa.
- Kun oli tammi taittununna,
- kaatununna puu katala,
- pääsi päivät paistamahan,
- pääsi kuut kumottamahan,
- pilvet pitkin juoksemahan,
- taivon kaaret kaartamahan
- nenähän utuisen niemen,
- päähän saaren terhenisen.
- Siit' alkoi salot silota,
- metsät mielin kasvaella,
- lehti puuhun, ruoho maahan,
- linnut puuhun laulamahan,
- rastahat iloitsemahan,
- käki päällä kukkumahan.
- Kasvoi maahan marjanvarret,
- kukat kultaiset keolle;
- ruohot kasvoi kaikenlaiset,
- monenmuotoiset sikesi.
- Ohra on yksin nousematta,
- touko kallis kasvamatta.
- Siitä vanha Väinämöinen
- astuvi, ajattelevi
- rannalla selän sinisen,
- ve'en vankan vieremillä.
- Löyti kuusia jyviä,
- seitsemiä siemeniä
- rannalta merelliseltä,
- hienoiselta hietiköltä;
- kätki nää'än nahkasehen,
- koipehen kesäoravan.
- Läksi maata kylvämähän,
- siementä sirottamahan
- vierehen Kalevan kaivon,
- Osmon pellon penkerehen.
- Tirskuipa tiainen puusta:
- "Eipä nouse Osmon ohra,
- ei kasva Kalevan kaura
- ilman maan alistamatta,
- ilman kasken kaatamatta,
- tuon tulella polttamatta."
- Vaka vanha Väinämöinen
- teetti kirvehen terävän.
- Siitä kaatoi kasken suuren,
- mahottoman maan alisti.
- Kaikki sorti puut soreat;
- yhen jätti koivahaisen
- lintujen leposijaksi,
- käkösen kukuntapuuksi.
- Lenti kokko halki taivon,
- lintunen ylitse ilman.
- Tuli tuota katsomahan:
- "Miksipä on tuo jätetty
- koivahainen kaatamatta,
- puu sorea sortamatta?"
- Sanoi vanha Väinämöinen:
- "Siksipä on tuo jätetty:
- lintujen lepeämiksi,
- kokon ilman istumiksi."
- Sanoi kokko, ilman lintu:
- "Hyvinpä sinäki laait:
- heitit koivun kasvamahan,
- puun sorean seisomahan
- linnuille lepeämiksi,
- itselleni istumiksi."
- Tulta iski ilman lintu,
- valahutti valkeaista.
- Pohjaistuuli kasken poltti,
- koillinen kovin porotti:
- poltti kaikki puut poroksi,
- kypeniksi kyyetteli.
- Siitä vanha Väinämöinen
- otti kuusia jyviä,
- seitsemiä siemeniä
- yhen nää'än nahkasesta,
- koivesta kesäoravan,
- kesäkärpän kämmenestä.
- Läksi maata kylvämähän,
- siementä sirottamahan.
- Itse tuon sanoiksi virkki:
- "Minä kylvän kyyhättelen
- Luojan sormien lomitse,
- käen kautta kaikkivallan
- tälle maalle kasvavalle,
- ahollen ylenevälle.
- "Akka manteren-alainen,
- mannun eukko, maan emäntä!
- Pane nyt turve tunkemahan,
- maa väkevä vääntämähän!
- Eip' on maa väkeä puutu
- sinä ilmoisna ikänä,
- kun lie armo antajista,
- lupa luonnon tyttäristä.
- "Nouse, maa, makoamasta,
- Luojan nurmi, nukkumasta!
- Pane korret korttumahan
- sekä varret varttumahan!
- Tuhansin neniä nosta,
- saoin haaroja hajota
- kynnöstäni, kylvöstäni,
- varsin vaivani näöstä!
- "Oi Ukko, ylijumala
- tahi taatto taivahinen,
- vallan pilvissä pitäjä,
- hattarojen hallitsija!
- Piä pilvissä keräjät,
- sekehissä neuvot selvät!
- Iätä iästä pilvi,
- nosta lonka luotehesta,
- toiset lännestä lähetä,
- etelästä ennättele!
- Vihmo vettä taivosesta,
- mettä pilvistä pirota
- orahille nouseville,
- touoille tohiseville!"
- Tuo Ukko, ylijumala,
- taatto taivon valtiainen,
- piti pilvissä keräjät,
- sekehissä neuvot selvät.
- Iätti iästä pilven,
- nosti longan luotehesta,
- toisen lännestä lähetti,
- etelästä ennätteli;
- syrjin yhtehen sysäsi,
- lomituksin loukahutti.
- Vihmoi vettä taivosesta,
- mettä pilvistä pirotti
- orahille kasvaville,
- touoille tohiseville.
- Nousipa oras okinen,
- kannonkarvainen yleni
- maasta pellon pehmeästä,
- Väinämöisen raatamasta.
- Jopa tuosta toisna päänä,
- kahen, kolmen yön perästä,
- viikon päästä viimeistäki
- vaka vanha Väinämöinen
- kävi tuota katsomahan
- kyntöänsä, kylvöänsä,
- varsin vaivansa näköä:
- kasvoi ohra mieltä myöten,
- tähkät kuuella taholla,
- korret kolmisolmuisena.
- Siinä vanha Väinämöinen
- katseleikse, käänteleikse.
- Niin tuli kevätkäkönen,
- näki koivun kasvavaksi:
- "Miksipä on tuo jätetty
- koivahainen kaatamatta?"
- Sanoi vanha Väinämöinen:
- "Siksipä on tuo jätetty
- koivahainen kasvamahan:
- sinulle kukuntapuuksi.
- Siinä kukkuos, käkönen,
- helkyttele, hietarinta,
- hoiloa, hopearinta,
- tinarinta, riukuttele!
- Kuku illoin, kuku aamuin,
- kerran keskipäivälläki,
- ihanoiksi ilmojani,
- mieluisiksi metsiäni,
- rahaisiksi rantojani,
- viljaisiksi vieriäni!"
+Nousi siitä Väinämöinen
+jalan kahen kankahalle
+saarehen selällisehen,
+manterehen puuttomahan.
+Viipyi siitä vuotta monta,
+aina eellehen eleli
+saaressa sanattomassa,
+manteressa puuttomassa.
+Arvelee, ajattelevi,
+pitkin päätänsä pitävi:
+kenpä maita kylvämähän,
+toukoja tihittämähän?
+Pellervoinen, pellon poika,
+Sampsa poika pikkarainen,
+sep' on maita kylvämähän,
+toukoja tihittämähän!
+Kylvi maita kyyhätteli,
+kylvi maita, kylvi soita,
+kylvi auhtoja ahoja,
+panettavi paasikoita.
+Mäet kylvi männiköiksi,
+kummut kylvi kuusikoiksi,
+kankahat kanervikoiksi,
+notkot nuoriksi vesoiksi.
+Noromaille koivut kylvi,
+lepät maille leyhke'ille,
+tuomet kylvi tuorehille,
+raiat maille raikkahille,
+pihlajat pyhille maille,
+pajut maille paisuville,
+katajat karuille maille,
+tammet virran vieremille.
+Läksi puut ylenemähän,
+vesat nuoret nousemahan.
+Kasvoi kuuset kukkalatvat,
+lautui lakkapäät petäjät.
+Nousi koivupuut noroilla,
+lepät mailla leyhke'illä,
+tuomet mailla tuorehilla,
+katajat karuilla mailla,
+katajahan kaunis marja,
+tuomehen hyvä he'elmä.
+Vaka vanha Väinämöinen
+kävi tuota katsomahan
+Sampsan siemenen aloa,
+Pellervoisen kylvämiä.
+Näki puut ylenneheksi,
+vesat nuoret nousneheksi;
+yks' on tammi taimimatta,
+juurtumatta puu Jumalan.
+Heitti herjan valloillensa,
+olevillen onnillensa;
+vuotti vielä yötä kolme,
+saman verran päiviäki.
+Kävi siitä katsomahan
+viikon päästä viimeistäki:
+ei ole tammi kasvanunna,
+juurtununna puu Jumalan.
+Niin näkevi neljä neittä,
+viisi veen on morsianta.
+Ne oli nurmen niitännässä,
+kastekorren katkonnassa
+nenässä utuisen niemen,
+päässä saaren terhenisen;
+mink' on niitti, sen haravoi,
+kaikki karhille veteli.
+Tulipa merestä Tursas,
+uros aalloista yleni.
+Tunki heinäset tulehen,
+ilmivalkean väkehen;
+ne kaikki poroksi poltti,
+kypeniksi kyyetteli.
+Tuli tuhkia läjänen,
+koko kuivia poroja.
+Saip' on siihen lemmen lehti,
+lemmen lehti, tammen terho,
+josta kasvoi kaunis taimi,
+yleni vihanta virpi;
+nousi maasta mansikkaisna,
+kasvoi kaksihaarukkaisna.
+Ojenteli oksiansa,
+levitteli lehviänsä.
+Latva täytti taivahalle,
+lehvät ilmoille levisi:
+piätti pilvet juoksemasta,
+hattarat hasertamasta,
+päivän peitti paistamasta,
+kuuhuen kumottamasta.
+Silloin vanha Väinämöinen
+arvelee, ajattelevi:
+oisko tammen taittajata,
+puun sorean sortajata?
+Ikävä inehmon olla,
+kamala kalojen uia
+ilman päivän paistamatta,
+kuuhuen kumottamatta.
+Ei ole sitä urosta
+eikä miestä urheata,
+joka taisi tammen kaata,
+satalatvan langettoa.
+Siitä vanha Väinämöinen
+itse tuon sanoiksi virkki:
+"Kave äiti, kantajani,
+luonnotar, ylentäjäni!
+Laitapa ve'en väkeä
+- veessä on väkeä paljo -
+tämä tammi taittamahan,
+puu paha hävittämähän
+eestä päivän paistavaisen,
+tieltä kuun kumottavaisen!"
+Nousipa merestä miesi,
+uros aallosta yleni.
+Ei tuo ollut suuren suuri
+eikä aivan pienen pieni:
+miehen peukalon pituinen,
+vaimon vaaksan korkeuinen.
+Vaski- oli hattu hartioilla,
+vaskisaappahat jalassa,
+vaskikintahat käessä,
+vaskikirjat kintahissa,
+vaskivyöhyt vyölle vyötty,
+vaskikirves vyön takana:
+varsi peukalon pituinen,
+terä kynnen korkeuinen.
+Vaka vanha Väinämöinen
+arvelee, ajattelevi:
+on miesi näkemiänsä,
+uros silmänluontiansa,
+pystyn peukalon pituinen,
+härän kynnen korkunainen!
+Siitä tuon sanoiksi virkki,
+itse lausui, noin nimesi:
+"Mi sinä olet miehiäsi,
+ku, kurja, urohiasi?
+Vähän kuollutta parempi,
+katonutta kaunihimpi!"
+Sanoi pikku mies merestä,
+uros aallon vastaeli:
+"Olen mie mokoma miesi,
+uros pieni, veen väkeä.
+Tulin tammen taittamahan,
+puun murskan murentamahan."
+Vaka vanha Väinämöinen
+itse tuon sanoiksi virkki:
+"Ei liene sinua luotu,
+eipä luotu eikä suotu
+ison tammen taittajaksi,
+puun kamalan kaatajaksi."
+Sai toki sanoneheksi;
+katsahtavi vielä kerran:
+näki miehen muuttunehen,
+uuistunehen urohon!
+Jalka maassa teutaroivi,
+päähyt pilviä pitävi;
+parta on eessä polven päällä,
+hivus kannoilla takana;
+syltä oli silmien välitse,
+syltä housut lahkehesta,
+puoltatoista polven päästä,
+kahta kaation rajasta.
+Hivelevi kirvestänsä,
+tahkaisi tasatereä
+kuutehen kovasimehen,
+seitsemähän sieran päähän.
+Astua lykyttelevi,
+käyä kulleroittelevi
+lave'illa lahkehilla,
+leve'illä liehuimilla.
+Astui kerran keikahutti
+hienoiselle hietikolle,
+astui toisen torkahutti
+maalle maksankarvaiselle,
+kolmannenki koikahutti
+juurelle tulisen tammen.
+Iski puuta kirvehellä,
+tarpaisi tasaterällä.
+Iski kerran, iski toisen,
+kohta kolmannen yritti;
+tuli tuiski kirvehestä,
+panu tammesta pakeni:
+tahtoi tammi kallistua,
+lysmyä rutimoraita.
+Niin kerralla kolmannella
+jopa taisi tammen kaata,
+ruhtoa rutimoraian,
+satalatvan lasketella.
+Tyven työnnytti itähän,
+latvan laski luotehesen,
+lehvät suurehen suvehen,
+oksat puolin pohjosehen.
+Kenpä siitä oksan otti,
+se otti ikuisen onnen;
+kenpä siitä latvan taittoi,
+se taittoi ikuisen taian;
+kenpä lehvän leikkaeli,
+se leikkoi ikuisen lemmen.
+Mi oli lastuja pirannut,
+pälähellyt pälkäreitä
+selvälle meren selälle,
+lake'ille lainehille,
+noita tuuli tuuitteli,
+meren läikkä läikytteli
+venosina veen selällä,
+laivasina lainehilla.
+Kantoi tuuli Pohjolahan.
+Pohjan piika pikkarainen
+huntujahan huuhtelevi,
+virutteli vaattehia
+rannalla vesikivellä
+pitkän niemyen nenässä.
+Näki lastun lainehilla;
+tuon kokosi konttihinsa,
+kantoi kontilla kotihin,
+pitkäkielellä piha'an,
+tehä noian nuoliansa,
+ampujan asehiansa.
+Kun oli tammi taittununna,
+kaatununna puu katala,
+pääsi päivät paistamahan,
+pääsi kuut kumottamahan,
+pilvet pitkin juoksemahan,
+taivon kaaret kaartamahan
+nenähän utuisen niemen,
+päähän saaren terhenisen.
+Siit' alkoi salot silota,
+metsät mielin kasvaella,
+lehti puuhun, ruoho maahan,
+linnut puuhun laulamahan,
+rastahat iloitsemahan,
+käki päällä kukkumahan.
+Kasvoi maahan marjanvarret,
+kukat kultaiset keolle;
+ruohot kasvoi kaikenlaiset,
+monenmuotoiset sikesi.
+Ohra on yksin nousematta,
+touko kallis kasvamatta.
+Siitä vanha Väinämöinen
+astuvi, ajattelevi
+rannalla selän sinisen,
+ve'en vankan vieremillä.
+Löyti kuusia jyviä,
+seitsemiä siemeniä
+rannalta merelliseltä,
+hienoiselta hietiköltä;
+kätki nää'än nahkasehen,
+koipehen kesäoravan.
+Läksi maata kylvämähän,
+siementä sirottamahan
+vierehen Kalevan kaivon,
+Osmon pellon penkerehen.
+Tirskuipa tiainen puusta:
+"Eipä nouse Osmon ohra,
+ei kasva Kalevan kaura
+ilman maan alistamatta,
+ilman kasken kaatamatta,
+tuon tulella polttamatta."
+Vaka vanha Väinämöinen
+teetti kirvehen terävän.
+Siitä kaatoi kasken suuren,
+mahottoman maan alisti.
+Kaikki sorti puut soreat;
+yhen jätti koivahaisen
+lintujen leposijaksi,
+käkösen kukuntapuuksi.
+Lenti kokko halki taivon,
+lintunen ylitse ilman.
+Tuli tuota katsomahan:
+"Miksipä on tuo jätetty
+koivahainen kaatamatta,
+puu sorea sortamatta?"
+Sanoi vanha Väinämöinen:
+"Siksipä on tuo jätetty:
+lintujen lepeämiksi,
+kokon ilman istumiksi."
+Sanoi kokko, ilman lintu:
+"Hyvinpä sinäki laait:
+heitit koivun kasvamahan,
+puun sorean seisomahan
+linnuille lepeämiksi,
+itselleni istumiksi."
+Tulta iski ilman lintu,
+valahutti valkeaista.
+Pohjaistuuli kasken poltti,
+koillinen kovin porotti:
+poltti kaikki puut poroksi,
+kypeniksi kyyetteli.
+Siitä vanha Väinämöinen
+otti kuusia jyviä,
+seitsemiä siemeniä
+yhen nää'än nahkasesta,
+koivesta kesäoravan,
+kesäkärpän kämmenestä.
+Läksi maata kylvämähän,
+siementä sirottamahan.
+Itse tuon sanoiksi virkki:
+"Minä kylvän kyyhättelen
+Luojan sormien lomitse,
+käen kautta kaikkivallan
+tälle maalle kasvavalle,
+ahollen ylenevälle.
+"Akka manteren-alainen,
+mannun eukko, maan emäntä!
+Pane nyt turve tunkemahan,
+maa väkevä vääntämähän!
+Eip' on maa väkeä puutu
+sinä ilmoisna ikänä,
+kun lie armo antajista,
+lupa luonnon tyttäristä.
+"Nouse, maa, makoamasta,
+Luojan nurmi, nukkumasta!
+Pane korret korttumahan
+sekä varret varttumahan!
+Tuhansin neniä nosta,
+saoin haaroja hajota
+kynnöstäni, kylvöstäni,
+varsin vaivani näöstä!
+"Oi Ukko, ylijumala
+tahi taatto taivahinen,
+vallan pilvissä pitäjä,
+hattarojen hallitsija!
+Piä pilvissä keräjät,
+sekehissä neuvot selvät!
+Iätä iästä pilvi,
+nosta lonka luotehesta,
+toiset lännestä lähetä,
+etelästä ennättele!
+Vihmo vettä taivosesta,
+mettä pilvistä pirota
+orahille nouseville,
+touoille tohiseville!"
+Tuo Ukko, ylijumala,
+taatto taivon valtiainen,
+piti pilvissä keräjät,
+sekehissä neuvot selvät.
+Iätti iästä pilven,
+nosti longan luotehesta,
+toisen lännestä lähetti,
+etelästä ennätteli;
+syrjin yhtehen sysäsi,
+lomituksin loukahutti.
+Vihmoi vettä taivosesta,
+mettä pilvistä pirotti
+orahille kasvaville,
+touoille tohiseville.
+Nousipa oras okinen,
+kannonkarvainen yleni
+maasta pellon pehmeästä,
+Väinämöisen raatamasta.
+Jopa tuosta toisna päänä,
+kahen, kolmen yön perästä,
+viikon päästä viimeistäki
+vaka vanha Väinämöinen
+kävi tuota katsomahan
+kyntöänsä, kylvöänsä,
+varsin vaivansa näköä:
+kasvoi ohra mieltä myöten,
+tähkät kuuella taholla,
+korret kolmisolmuisena.
+Siinä vanha Väinämöinen
+katseleikse, käänteleikse.
+Niin tuli kevätkäkönen,
+näki koivun kasvavaksi:
+"Miksipä on tuo jätetty
+koivahainen kaatamatta?"
+Sanoi vanha Väinämöinen:
+"Siksipä on tuo jätetty
+koivahainen kasvamahan:
+sinulle kukuntapuuksi.
+Siinä kukkuos, käkönen,
+helkyttele, hietarinta,
+hoiloa, hopearinta,
+tinarinta, riukuttele!
+Kuku illoin, kuku aamuin,
+kerran keskipäivälläki,
+ihanoiksi ilmojani,
+mieluisiksi metsiäni,
+rahaisiksi rantojani,
+viljaisiksi vieriäni!"
- Kolmas runo
+ Kolmas runo
- Vaka vanha Väinämöinen
- elelevi aikojansa
- noilla Väinölän ahoilla,
- Kalevalan kankahilla.
- Laulelevi virsiänsä,
- laulelevi, taitelevi.
- Lauloi päivät pääksytysten,
- yhytysten yöt saneli
- muinaisia muisteloita,
- noita syntyjä syviä,
- joit' ei laula kaikki lapset,
- ymmärrä yhet urohot
- tällä inhalla iällä,
- katovalla kannikalla.
- Kauas kuuluvi sanoma,
- ulos viestit vierähtävät
- Väinämöisen laulannasta,
- urohon osoannasta.
- Viestit vierähti suvehen,
- sai sanomat Pohjolahan.
- Olipa nuori Joukahainen,
- laiha poika lappalainen.
- Se kävi kylässä kerran;
- kuuli kummia sanoja,
- lauluja laeltavaksi,
- parempia pantavaksi
- noilla Väinölän ahoilla,
- Kalevalan kankahilla,
- kuin mitä itseki tiesi,
- oli oppinut isolta.
- Tuo tuosta kovin pahastui,
- kaiken aikansa kaehti
- Väinämöistä laulajaksi
- paremmaksi itseänsä.
- Jo tuli emonsa luoksi,
- luoksi valtavanhempansa.
- Lähteäksensä käkesi,
- tullaksensa toivotteli
- noille Väinölän tuville
- kera Väinön voitteloille.
- Iso kielti poikoansa,
- iso kielti, emo epäsi
- lähtemästä Väinölähän
- kera Väinön voitteloille:
- "Siellä silma lauletahan,
- lauletahan, lausitahan
- suin lumehen, päin vitihin,
- kourin ilmahan kovahan,
- käsin kääntymättömäksi,
- jaloin liikkumattomaksi."
- Sanoi nuori Joukahainen:
- "Hyväpä isoni tieto,
- emoni sitäi parempi,
- oma tietoni ylinnä.
- Jos tahon tasalle panna,
- miesten verroille vetäitä,
- itse laulan laulajani,
- sanelen sanelijani:
- laulan laulajan parahan
- pahimmaksi laulajaksi,
- jalkahan kiviset kengät,
- puksut puiset lantehille,
- kiviriipan rinnan päälle,
- kiviharkon hartioille,
- kivihintahat kätehen,
- päähän paatisen kypärän."
- Siitä läksi, ei totellut.
- Otti ruunansa omansa,
- jonka turpa tulta iski,
- säkeniä säärivarret;
- valjasti tulisen ruunan
- korjan kultaisen etehen.
- Itse istuvi rekehen,
- kohennaikse korjahansa,
- iski virkkua vitsalla,
- heitti helmiruoskasella.
- Läksi virkku vieremähän,
- hevonen helettämähän.
- Ajoa suhuttelevi.
- Ajoi päivän, ajoi toisen,
- ajoi kohta kolmannenki.
- Jo päivänä kolmantena
- päätyi Väinölän ahoille,
- Kalevalan kankahille.
- Vaka vanha Väinämöinen,
- tietäjä iän-ikuinen,
- oli teittensä ajaja,
- matkojensa mittelijä
- noilla Väinölän ahoilla,
- Kalevalan kankahilla.
- Tuli nuori Joukahainen,
- ajoi tiellä vastatusten:
- tarttui aisa aisan päähän,
- rahe rahkehen takistui,
- länget puuttui länkilöihin,
- vemmel vempelen nenähän.
- Siitä siinä seisotahan,
- seisotahan, mietitähän...
- vesi vuoti vempelestä,
- usva aisoista usisi.
- Kysyi vanha Väinämöinen:
- "Kuit' olet sinä sukua,
- kun tulit tuhmasti etehen,
- vastahan varattomasti?
- Säret länget länkäpuiset,
- vesapuiset vempelehet,
- korjani pilastehiksi,
- rämäksi re'en retukan!"
- Silloin nuori Joukahainen
- sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Mie olen nuori Joukahainen.
- Vaan sano oma sukusi:
- kuit' olet sinä sukua,
- kuta, kurja, joukkioa?"
- Vaka vanha Väinämöinen
- jo tuossa nimittelihe.
- Sai siitä sanoneheksi:
- "Kun liet nuori Joukahainen,
- veäite syrjähän vähäisen!
- Sie olet nuorempi minua."
- Silloin nuori Joukahainen
- sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Vähä on miehen nuoruuesta,
- nuoruuesta, vanhuuesta!
- Kumpi on tieolta parempi,
- muistannalta mahtavampi,
- sep' on tiellä seisokahan,
- toinen tieltä siirtykähän.
- Lienet vanha Väinämöinen,
- laulaja iän-ikuinen,
- ruvetkamme laulamahan,
- saakamme sanelemahan,
- mies on miestä oppimahan,
- toinen toista voittamahan!"
- Vaka vanha Väinämöinen
- sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Mitäpä minusta onpi
- laulajaksi, taitajaksi!
- Ain' olen aikani elellyt
- näillä yksillä ahoilla,
- kotipellon pientarilla
- kuunnellut kotikäkeä.
- Vaan kuitenki kaikitenki
- sano korvin kuullakseni:
- mitä sie enintä tieät,
- yli muien ymmärtelet?"
- Sanoi nuori Joukahainen:
- "Tieänpä minä jotaki!
- Sen on tieän selvällehen,
- tajuelen tarkoillehen:
- reppänä on liki lakea,
- liki lieska kiukoata.
- "Hyvä on hylkehen eleä,
- ve'en koiran viehkuroia:
- luotansa lohia syöpi,
- sivultansa siikasia.
- "Siiall' on sileät pellot,
- lohella laki tasainen.
- Hauki hallalla kutevi,
- kuolasuu kovalla säällä.
- Ahven arka, kyrmyniska
- sykysyt syvillä uipi,
- kesät kuivilla kutevi,
- rantasilla rapsehtivi.
- "Kun ei tuosta kyllin liene,
- vielä tieän muunki tieon,
- arvoan yhen asian:
- pohjola porolla kynti,
- etelä emähevolla,
- takalappi tarvahalla.
- Tieän puut Pisan mäellä,
- hongat Hornan kalliolla:
- pitkät on puut Pisan mäellä,
- hongat Hornan kalliolla.
- "Kolme on koskea kovoa,
- kolme järveä jaloa,
- kolme vuorta korkeata
- tämän ilman kannen alla:
- Hämehess' on Hälläpyörä,
- Kaatrakoski Karjalassa;
- ei ole Vuoksen voittanutta,
- yli käynyttä Imatran."
- Sanoi vanha Väinämöinen:
- "Lapsen tieto, naisen muisti,
- ei ole partasuun urohon
- eikä miehen naisekkahan!
- Sano syntyjä syviä,
- asioita ainoisia!"
- Se on nuori Joukahainen
- sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Tieän mä tiaisen synnyn,
- tieän linnuksi tiaisen,
- kyyn viherän käärmeheksi,
- kiiskisen ve'en kalaksi.
- Rauan tieän raukeaksi,
- mustan mullan muikeaksi,
- varin veen on vaikeaksi,
- tulen polttaman pahaksi.
- "Vesi on vanhin voitehista,
- kosken kuohu katsehista,
- itse Luoja loitsijoista,
- Jumala parantajista.
- "Vuoresta on vetosen synty,
- tulen synty taivosesta,
- alku rauan ruostehesta,
- vasken kanta kalliosta.
- "Mätäs on märkä maita vanhin,
- paju puita ensimäinen,
- hongan juuri huonehia,
- paatonen patarania."
- Vaka vanha Väinämöinen
- itse tuon sanoiksi virkki:
- "Muistatko mitä enemmin,
- vain jo loppuivat lorusi?"
- Sanoi nuori Joukahainen:
- "Muistan vieläki vähäisen!
- Muistanpa ajan mokoman,
- kun olin merta kyntämässä,
- meren kolkot kuokkimassa,
- kalahauat kaivamassa,
- syänveet syventämässä,
- lampiveet on laskemassa,
- mäet mylleröittämässä,
- louhet luomassa kokohon.
- "Viel' olin miesnä kuuentena,
- seitsemäntenä urosna
- tätä maata saataessa,
- ilmoa suettaessa,
- ilman pieltä pistämässä,
- taivon kaarta kantamassa,
- kuuhutta kulettamassa,
- aurinkoa auttamassa,
- otavaa ojentamassa,
- taivoa tähittämässä."
- Sanoi vanha Väinämöinen:
- "Sen varsin valehtelitki!
- Ei sinua silloin nähty,
- kun on merta kynnettihin,
- meren kolkot kuokittihin,
- kalahauat kaivettihin,
- syänveet syvennettihin,
- lampiveet on laskettihin,
- mäet mylleröitettihin,
- louhet luotihin kokohon.
- "Eikä lie sinua nähty,
- ei lie nähty eikä kuultu
- tätä maata saataessa,
- ilmoa suettaessa,
- ilman pieltä pistettäissä,
- taivon kaarta kannettaissa,
- kuuhutta kuletettaissa,
- aurinkoa autettaissa,
- otavaa ojennettaissa,
- taivoa tähitettäissä."
- Se on nuori Joukahainen
- tuosta tuon sanoiksi virkki:
- "Kun ei lie minulla mieltä,
- kysyn mieltä miekaltani.
- Oi on vanha Väinämöinen,
- laulaja laveasuinen!
- Lähe miekan mittelöhön,
- käypä kalvan katselohon!"
- Sanoi vanha Väinämöinen:
- "En noita pahoin pelänne
- miekkojasi, mieliäsi,
- tuuriasi, tuumiasi.
- Vaan kuitenki kaikitenki
- lähe en miekan mittelöhön
- sinun kanssasi, katala,
- kerallasi, kehno raukka."
- Siinä nuori Joukahainen
- murti suuta, väänti päätä,
- murti mustoa haventa.
- Itse tuon sanoiksi virkki:
- "Ken ei käy miekan mittelöhön,
- lähe ei kalvan katselohon,
- sen minä siaksi laulan,
- alakärsäksi asetan.
- Panen semmoiset urohot
- sen sikäli, tuon täkäli,
- sorran sontatunkiohon,
- läävän nurkkahan nutistan."
- Siitä suuttui Väinämöinen,
- siitä suuttui ja häpesi.
- Itse loihe laulamahan,
- sai itse sanelemahan:
- ei ole laulut lasten laulut,
- lasten laulut, naisten naurut,
- ne on partasuun urohon,
- joit' ei laula kaikki lapset
- eikä pojat puoletkana,
- kolmannetkana kosijat
- tällä inhalla iällä,
- katovalla kannikalla.
+Vaka vanha Väinämöinen
+elelevi aikojansa
+noilla Väinölän ahoilla,
+Kalevalan kankahilla.
+Laulelevi virsiänsä,
+laulelevi, taitelevi.
+Lauloi päivät pääksytysten,
+yhytysten yöt saneli
+muinaisia muisteloita,
+noita syntyjä syviä,
+joit' ei laula kaikki lapset,
+ymmärrä yhet urohot
+tällä inhalla iällä,
+katovalla kannikalla.
+Kauas kuuluvi sanoma,
+ulos viestit vierähtävät
+Väinämöisen laulannasta,
+urohon osoannasta.
+Viestit vierähti suvehen,
+sai sanomat Pohjolahan.
+Olipa nuori Joukahainen,
+laiha poika lappalainen.
+Se kävi kylässä kerran;
+kuuli kummia sanoja,
+lauluja laeltavaksi,
+parempia pantavaksi
+noilla Väinölän ahoilla,
+Kalevalan kankahilla,
+kuin mitä itseki tiesi,
+oli oppinut isolta.
+Tuo tuosta kovin pahastui,
+kaiken aikansa kaehti
+Väinämöistä laulajaksi
+paremmaksi itseänsä.
+Jo tuli emonsa luoksi,
+luoksi valtavanhempansa.
+Lähteäksensä käkesi,
+tullaksensa toivotteli
+noille Väinölän tuville
+kera Väinön voitteloille.
+Iso kielti poikoansa,
+iso kielti, emo epäsi
+lähtemästä Väinölähän
+kera Väinön voitteloille:
+"Siellä silma lauletahan,
+lauletahan, lausitahan
+suin lumehen, päin vitihin,
+kourin ilmahan kovahan,
+käsin kääntymättömäksi,
+jaloin liikkumattomaksi."
+Sanoi nuori Joukahainen:
+"Hyväpä isoni tieto,
+emoni sitäi parempi,
+oma tietoni ylinnä.
+Jos tahon tasalle panna,
+miesten verroille vetäitä,
+itse laulan laulajani,
+sanelen sanelijani:
+laulan laulajan parahan
+pahimmaksi laulajaksi,
+jalkahan kiviset kengät,
+puksut puiset lantehille,
+kiviriipan rinnan päälle,
+kiviharkon hartioille,
+kivihintahat kätehen,
+päähän paatisen kypärän."
+Siitä läksi, ei totellut.
+Otti ruunansa omansa,
+jonka turpa tulta iski,
+säkeniä säärivarret;
+valjasti tulisen ruunan
+korjan kultaisen etehen.
+Itse istuvi rekehen,
+kohennaikse korjahansa,
+iski virkkua vitsalla,
+heitti helmiruoskasella.
+Läksi virkku vieremähän,
+hevonen helettämähän.
+Ajoa suhuttelevi.
+Ajoi päivän, ajoi toisen,
+ajoi kohta kolmannenki.
+Jo päivänä kolmantena
+päätyi Väinölän ahoille,
+Kalevalan kankahille.
+Vaka vanha Väinämöinen,
+tietäjä iän-ikuinen,
+oli teittensä ajaja,
+matkojensa mittelijä
+noilla Väinölän ahoilla,
+Kalevalan kankahilla.
+Tuli nuori Joukahainen,
+ajoi tiellä vastatusten:
+tarttui aisa aisan päähän,
+rahe rahkehen takistui,
+länget puuttui länkilöihin,
+vemmel vempelen nenähän.
+Siitä siinä seisotahan,
+seisotahan, mietitähän...
+vesi vuoti vempelestä,
+usva aisoista usisi.
+Kysyi vanha Väinämöinen:
+"Kuit' olet sinä sukua,
+kun tulit tuhmasti etehen,
+vastahan varattomasti?
+Säret länget länkäpuiset,
+vesapuiset vempelehet,
+korjani pilastehiksi,
+rämäksi re'en retukan!"
+Silloin nuori Joukahainen
+sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Mie olen nuori Joukahainen.
+Vaan sano oma sukusi:
+kuit' olet sinä sukua,
+kuta, kurja, joukkioa?"
+Vaka vanha Väinämöinen
+jo tuossa nimittelihe.
+Sai siitä sanoneheksi:
+"Kun liet nuori Joukahainen,
+veäite syrjähän vähäisen!
+Sie olet nuorempi minua."
+Silloin nuori Joukahainen
+sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Vähä on miehen nuoruuesta,
+nuoruuesta, vanhuuesta!
+Kumpi on tieolta parempi,
+muistannalta mahtavampi,
+sep' on tiellä seisokahan,
+toinen tieltä siirtykähän.
+Lienet vanha Väinämöinen,
+laulaja iän-ikuinen,
+ruvetkamme laulamahan,
+saakamme sanelemahan,
+mies on miestä oppimahan,
+toinen toista voittamahan!"
+Vaka vanha Väinämöinen
+sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Mitäpä minusta onpi
+laulajaksi, taitajaksi!
+Ain' olen aikani elellyt
+näillä yksillä ahoilla,
+kotipellon pientarilla
+kuunnellut kotikäkeä.
+Vaan kuitenki kaikitenki
+sano korvin kuullakseni:
+mitä sie enintä tieät,
+yli muien ymmärtelet?"
+Sanoi nuori Joukahainen:
+"Tieänpä minä jotaki!
+Sen on tieän selvällehen,
+tajuelen tarkoillehen:
+reppänä on liki lakea,
+liki lieska kiukoata.
+"Hyvä on hylkehen eleä,
+ve'en koiran viehkuroia:
+luotansa lohia syöpi,
+sivultansa siikasia.
+"Siiall' on sileät pellot,
+lohella laki tasainen.
+Hauki hallalla kutevi,
+kuolasuu kovalla säällä.
+Ahven arka, kyrmyniska
+sykysyt syvillä uipi,
+kesät kuivilla kutevi,
+rantasilla rapsehtivi.
+"Kun ei tuosta kyllin liene,
+vielä tieän muunki tieon,
+arvoan yhen asian:
+pohjola porolla kynti,
+etelä emähevolla,
+takalappi tarvahalla.
+Tieän puut Pisan mäellä,
+hongat Hornan kalliolla:
+pitkät on puut Pisan mäellä,
+hongat Hornan kalliolla.
+"Kolme on koskea kovoa,
+kolme järveä jaloa,
+kolme vuorta korkeata
+tämän ilman kannen alla:
+Hämehess' on Hälläpyörä,
+Kaatrakoski Karjalassa;
+ei ole Vuoksen voittanutta,
+yli käynyttä Imatran."
+Sanoi vanha Väinämöinen:
+"Lapsen tieto, naisen muisti,
+ei ole partasuun urohon
+eikä miehen naisekkahan!
+Sano syntyjä syviä,
+asioita ainoisia!"
+Se on nuori Joukahainen
+sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Tieän mä tiaisen synnyn,
+tieän linnuksi tiaisen,
+kyyn viherän käärmeheksi,
+kiiskisen ve'en kalaksi.
+Rauan tieän raukeaksi,
+mustan mullan muikeaksi,
+varin veen on vaikeaksi,
+tulen polttaman pahaksi.
+"Vesi on vanhin voitehista,
+kosken kuohu katsehista,
+itse Luoja loitsijoista,
+Jumala parantajista.
+"Vuoresta on vetosen synty,
+tulen synty taivosesta,
+alku rauan ruostehesta,
+vasken kanta kalliosta.
+"Mätäs on märkä maita vanhin,
+paju puita ensimäinen,
+hongan juuri huonehia,
+paatonen patarania."
+Vaka vanha Väinämöinen
+itse tuon sanoiksi virkki:
+"Muistatko mitä enemmin,
+vain jo loppuivat lorusi?"
+Sanoi nuori Joukahainen:
+"Muistan vieläki vähäisen!
+Muistanpa ajan mokoman,
+kun olin merta kyntämässä,
+meren kolkot kuokkimassa,
+kalahauat kaivamassa,
+syänveet syventämässä,
+lampiveet on laskemassa,
+mäet mylleröittämässä,
+louhet luomassa kokohon.
+"Viel' olin miesnä kuuentena,
+seitsemäntenä urosna
+tätä maata saataessa,
+ilmoa suettaessa,
+ilman pieltä pistämässä,
+taivon kaarta kantamassa,
+kuuhutta kulettamassa,
+aurinkoa auttamassa,
+otavaa ojentamassa,
+taivoa tähittämässä."
+Sanoi vanha Väinämöinen:
+"Sen varsin valehtelitki!
+Ei sinua silloin nähty,
+kun on merta kynnettihin,
+meren kolkot kuokittihin,
+kalahauat kaivettihin,
+syänveet syvennettihin,
+lampiveet on laskettihin,
+mäet mylleröitettihin,
+louhet luotihin kokohon.
+"Eikä lie sinua nähty,
+ei lie nähty eikä kuultu
+tätä maata saataessa,
+ilmoa suettaessa,
+ilman pieltä pistettäissä,
+taivon kaarta kannettaissa,
+kuuhutta kuletettaissa,
+aurinkoa autettaissa,
+otavaa ojennettaissa,
+taivoa tähitettäissä."
+Se on nuori Joukahainen
+tuosta tuon sanoiksi virkki:
+"Kun ei lie minulla mieltä,
+kysyn mieltä miekaltani.
+Oi on vanha Väinämöinen,
+laulaja laveasuinen!
+Lähe miekan mittelöhön,
+käypä kalvan katselohon!"
+Sanoi vanha Väinämöinen:
+"En noita pahoin pelänne
+miekkojasi, mieliäsi,
+tuuriasi, tuumiasi.
+Vaan kuitenki kaikitenki
+lähe en miekan mittelöhön
+sinun kanssasi, katala,
+kerallasi, kehno raukka."
+Siinä nuori Joukahainen
+murti suuta, väänti päätä,
+murti mustoa haventa.
+Itse tuon sanoiksi virkki:
+"Ken ei käy miekan mittelöhön,
+lähe ei kalvan katselohon,
+sen minä siaksi laulan,
+alakärsäksi asetan.
+Panen semmoiset urohot
+sen sikäli, tuon täkäli,
+sorran sontatunkiohon,
+läävän nurkkahan nutistan."
+Siitä suuttui Väinämöinen,
+siitä suuttui ja häpesi.
+Itse loihe laulamahan,
+sai itse sanelemahan:
+ei ole laulut lasten laulut,
+lasten laulut, naisten naurut,
+ne on partasuun urohon,
+joit' ei laula kaikki lapset
+eikä pojat puoletkana,
+kolmannetkana kosijat
+tällä inhalla iällä,
+katovalla kannikalla.
- Lauloi vanha Väinämöinen:
- järvet läikkyi, maa järisi,
- vuoret vaskiset vapisi,
- paaet vahvat paukahteli,
- kalliot kaheksi lenti,
- kivet rannoilla rakoili.
- Lauloi nuoren Joukahaisen:
- vesat lauloi vempelehen,
- pajupehkon länkilöihin,
- raiat rahkehen nenähän.
- Lauloi korjan kultalaian:
- lauloi lampihin haoiksi;
- lauloi ruoskan helmiletkun
- meren rantaruokosiksi;
- lauloi laukkipään hevosen
- kosken rannalle kiviksi.
- Lauloi miekan kultakahvan
- salamoiksi taivahalle,
- siitä jousen kirjavarren
- kaariksi vesien päälle,
- siitä nuolensa sulitut
- havukoiksi kiitäviksi,
- siitä koiran koukkuleuan,
- sen on maahan maakiviksi.
- Lakin lauloi miehen päästä
- pilven pystypää kokaksi;
- lauloi kintahat käestä
- umpilammin lumpehiksi,
- siitä haljakan sinisen
- hattaroiksi taivahalle,
- vyöltä ussakan utuisen
- halki taivahan tähiksi.
- Itsen lauloi Joukahaisen:
- lauloi suohon suonivöistä,
- niittyhyn nivuslihoista,
- kankahasen kainaloista.
- Jo nyt nuori Joukahainen
- jopa tiesi jotta tunsi:
- tiesi tielle tullehensa,
- matkallen osannehensa
- voittelohon, laulelohon
- kera vanhan Väinämöisen.
- Jaksoitteli jalkoansa:
- eipä jaksa jalka nousta;
- toki toistakin yritti:
- siin' oli kivinen kenkä.
- Siitä nuoren Joukahaisen
- jopa tuskaksi tulevi,
- läylemmäksi lankeavi.
- Sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Oi on viisas Väinämöinen,
- tietäjä iän-ikuinen!
- Pyörrytä pyhät sanasi,
- peräytä lausehesi!
- Päästä tästä pälkähästä,
- tästä seikasta selitä!
- Panenpa parahan makson,
- annan lunnahat lujimmat."
- Sanoi vanha Väinämöinen:
- "Niin mitä minullen annat,
- jos pyörrän pyhät sanani,
- peräytän lauseheni,
- päästän siitä pälkähästä,
- siitä seikasta selitän?"
- Sanoi nuori Joukahainen:
- "Onp' on mulla kaarta kaksi,
- jousta kaksi kaunokaista;
- yks' on lyömähän riveä,
- toinen tarkka ammunnalle.
- Ota niistä jompikumpi!"
- Sanoi vanha Väinämöinen:
- "Huoli en, hurja, jousistasi,
- en, katala, kaaristasi!
- On noita itselläniki
- joka seinä seisoteltu,
- joka vaarnanen varottu:
- miehittä metsässä käyvät,
- urohitta ulkotöillä."
- Lauloi nuoren Joukahaisen,
- lauloi siitäki syvemmä.
- Sanoi nuori Joukahainen:
- "Onp' on mulla purtta kaksi,
- kaksi kaunoista venoa;
- yks' on kiistassa kepeä,
- toinen paljo kannattava.
- Ota niistä jompikumpi!"
- Sanoi vanha Väinämöinen:
- "Enp' on huoli pursistasi,
- venehistäsi valita!
- On noita itselläniki
- joka tela tempaeltu,
- joka lahtema laottu,
- mikä tuulella tukeva,
- mikä vastasään menijä."
- Lauloi nuoren Joukahaisen,
- lauloi siitäki syvemmä.
- Sanoi nuori Joukahainen:
- "On mulla oritta kaksi,
- kaksi kaunoista hepoa;
- yks' on juoksulle jalompi,
- toinen raisu rahkehille.
- Ota niistä jompikumpi!"
- Sanoi vanha Väinämöinen:
- "En huoli hevosiasi,
- sure en sukkajalkojasi!
- On noita itselläniki
- joka soimi solmieltu,
- joka tanhua taluttu:
- vesi selvä selkäluilla,
- rasvalampi lautasilla."
- Lauloi nuoren Joukahaisen,
- lauloi siitäki syvemmä.
- Sanoi nuori Joukahainen:
- "Oi on vanha Väinämöinen!
- Pyörrytä pyhät sanasi,
- peräytä lausehesi!
- Annan kultia kypärin,
- hope'ita huovan täyen,
- isoni soasta saamat,
- taluttamat tappelosta."
- Sanoi vanha Väinämöinen:
- "En huoli hope'itasi,
- kysy en, kurja, kultiasi!
- On noita itselläniki
- joka aitta ahtaeltu,
- joka vakkanen varottu:
- ne on kullat kuun-ikuiset,
- päivän-polviset hopeat."
- Lauloi nuoren Joukahaisen,
- lauloi siitäki syvemmä.
- Sanoi nuori Joukahainen:
- "Oi on vanha Väinämöinen!
- Päästä tästä pälkähästä,
- tästä seikasta selitä!
- Annan aumani kotoiset,
- heitän hietapeltoseni
- oman pääni päästimeksi,
- itseni lunastimeksi."
- Sanoi vanha Väinämöinen:
- "En halaja aumojasi,
- herjä, hietapeltojasi!
- On noita itselläniki,
- peltoja joka perällä,
- aumoja joka aholla.
- Omat on paremmat pellot,
- omat aumat armahammat."
- Lauloi nuoren Joukahaisen,
- lauloi ainakin alemma.
- Siitä nuori Joukahainen
- toki viimein tuskautui,
- kun oli leuan liettehessä,
- parran paikassa pahassa,
- suun on suossa, sammalissa,
- hampahin haon perässä.
- Sanoi nuori Joukahainen:
- "Oi on viisas Väinämöinen,
- tietäjä iän-ikuinen!
- Laula jo laulusi takaisin,
- heitä vielä heikko henki,
- laske täältä pois minua!
- Virta jo jalkoa vetävi,
- hiekka silmiä hiovi.
- "Kun pyörrät pyhät sanasi,
- luovuttelet luottehesi,
- annan Aino siskoseni,
- lainoan emoni lapsen
- sulle pirtin pyyhkijäksi,
- lattian lakaisijaksi,
- hulikkojen huuhtojaksi,
- vaippojen viruttajaksi,
- kutojaksi kultavaipan,
- mesileivän leipojaksi."
- Siitä vanha Väinämöinen
- ihastui ikihyväksi,
- kun sai neion Joukahaisen
- vanhan päivänsä varaksi.
- Istuiksen ilokivelle,
- laulupaaelle paneikse.
- Lauloi kotvan, lauloi toisen,
- lauloi kotvan kolmannenki:
- pyörti pois pyhät sanansa,
- perin laski lausehensa.
- Pääsi nuori Joukahainen,
- pääsi leuan liettehestä,
- parran paikasta pahasta,
- hevonen kosken kivestä,
- reki rannalta haosta,
- ruoska rannan ruokosesta.
- Kohoeli korjahansa,
- reutoihe rekosehensa;
- läksi mielellä pahalla,
- syämellä synkeällä
- luoksi armahan emonsa,
- tykö valtavanhempansa.
- Ajoa karittelevi.
- Ajoi kummasti kotihin:
- rikki riihe'en rekensä,
- aisat poikki portahasen.
- Alkoi äiti arvaella,
- isonen sanan sanovi:
- "Suottapa rikoit rekesi,
- tahallasi aisan taitoit!
- Mitäpä kummasti kuletki,
- tulet tuhmasti kotihin?"
- Tuossa nuori Joukahainen
- itkeä vetistelevi
- alla päin, pahoilla mielin,
- kaiken kallella kypärin
- sekä huulin hyypynyisin,
- nenän suulle langennuisen.
- Emo ennätti kysyä,
- vaivan nähnyt vaaitella:
- "Mitä itket, poikueni,
- nuorna saamani, nureksit,
- olet huulin hyypynyisin,
- nenän suulle langennuisen?"
- Sanoi nuori Joukahainen:
- "Oi on maammo, kantajani!
- Jo on syytä syntynynnä,
- taikoja tapahtununna,
- syytä kyllin itkeäni,
- taikoja nureksiani!
- Tuot' itken tämän ikäni,
- puhki polveni murehin:
- annoin Aino siskoseni,
- lupasin emoni lapsen
- Väinämöiselle varaksi,
- laulajalle puolisoksi,
- turvaksi tutisevalle,
- suojaksi sopenkululle."
- Emo kahta kämmentänsä
- hykersi molempiansa;
- sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Elä itke, poikueni!
- Ei ole itkettäviä,
- suuresti surettavia:
- tuota toivoin tuon ikäni,
- puhki polveni halasin
- sukuhuni suurta miestä,
- rotuhuni rohkeata,
- vävykseni Väinämöistä,
- laulajata langokseni."
- Sisar nuoren Joukahaisen
- itse itkullen apeutui.
- Itki päivän, itki toisen
- poikkipuolin portahalla;
- itki suuresta surusta,
- apeasta miel'alasta.
- Sai emo sanelemahan:
- "Mitä itket, Ainoseni,
- kun olet saava suuren sulhon,
- miehen korkean kotihin
- ikkunoillen istujaksi,
- lautsoille lavertajaksi?"
- Tuon tytär sanoiksi virkki:
- "Oi emoni, kantajani!
- Itkenpä minä jotaki:
- itken kassan kauneutta,
- tukan nuoren tuuheutta,
- hivuksien hienoutta,
- jos ne piennä peitetähän,
- katetahan kasvavana.
- "Tuotapa ikäni itken,
- tuota päivän armautta,
- suloutta kuun komean,
- ihanuutta ilman kaiken,
- jos oisi nuorna jättäminen,
- lapsena unohtaminen
- veikon veistotanterille,
- ison ikkunan aloille."
- Sanovi emo tytölle,
- lausui vanhin lapsellensa:
- "Mene, huima, huolinesi,
- epäkelpo, itkuinesi!
- Ei ole syytä synkistyä,
- aihetta apeutua.
- Paistavi Jumalan päivä
- muuallaki maailmassa,
- ei isosi ikkunoilla,
- veikkosi veräjän suulla.
- Myös on marjoja mäellä,
- ahomailla mansikoita
- poimia sinun poloisen
- ilmassa etempänäki,
- ei aina ison ahoilla,
- veikon viertokankahilla."
+Lauloi vanha Väinämöinen:
+järvet läikkyi, maa järisi,
+vuoret vaskiset vapisi,
+paaet vahvat paukahteli,
+kalliot kaheksi lenti,
+kivet rannoilla rakoili.
+Lauloi nuoren Joukahaisen:
+vesat lauloi vempelehen,
+pajupehkon länkilöihin,
+raiat rahkehen nenähän.
+Lauloi korjan kultalaian:
+lauloi lampihin haoiksi;
+lauloi ruoskan helmiletkun
+meren rantaruokosiksi;
+lauloi laukkipään hevosen
+kosken rannalle kiviksi.
+Lauloi miekan kultakahvan
+salamoiksi taivahalle,
+siitä jousen kirjavarren
+kaariksi vesien päälle,
+siitä nuolensa sulitut
+havukoiksi kiitäviksi,
+siitä koiran koukkuleuan,
+sen on maahan maakiviksi.
+Lakin lauloi miehen päästä
+pilven pystypää kokaksi;
+lauloi kintahat käestä
+umpilammin lumpehiksi,
+siitä haljakan sinisen
+hattaroiksi taivahalle,
+vyöltä ussakan utuisen
+halki taivahan tähiksi.
+Itsen lauloi Joukahaisen:
+lauloi suohon suonivöistä,
+niittyhyn nivuslihoista,
+kankahasen kainaloista.
+Jo nyt nuori Joukahainen
+jopa tiesi jotta tunsi:
+tiesi tielle tullehensa,
+matkallen osannehensa
+voittelohon, laulelohon
+kera vanhan Väinämöisen.
+Jaksoitteli jalkoansa:
+eipä jaksa jalka nousta;
+toki toistakin yritti:
+siin' oli kivinen kenkä.
+Siitä nuoren Joukahaisen
+jopa tuskaksi tulevi,
+läylemmäksi lankeavi.
+Sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Oi on viisas Väinämöinen,
+tietäjä iän-ikuinen!
+Pyörrytä pyhät sanasi,
+peräytä lausehesi!
+Päästä tästä pälkähästä,
+tästä seikasta selitä!
+Panenpa parahan makson,
+annan lunnahat lujimmat."
+Sanoi vanha Väinämöinen:
+"Niin mitä minullen annat,
+jos pyörrän pyhät sanani,
+peräytän lauseheni,
+päästän siitä pälkähästä,
+siitä seikasta selitän?"
+Sanoi nuori Joukahainen:
+"Onp' on mulla kaarta kaksi,
+jousta kaksi kaunokaista;
+yks' on lyömähän riveä,
+toinen tarkka ammunnalle.
+Ota niistä jompikumpi!"
+Sanoi vanha Väinämöinen:
+"Huoli en, hurja, jousistasi,
+en, katala, kaaristasi!
+On noita itselläniki
+joka seinä seisoteltu,
+joka vaarnanen varottu:
+miehittä metsässä käyvät,
+urohitta ulkotöillä."
+Lauloi nuoren Joukahaisen,
+lauloi siitäki syvemmä.
+Sanoi nuori Joukahainen:
+"Onp' on mulla purtta kaksi,
+kaksi kaunoista venoa;
+yks' on kiistassa kepeä,
+toinen paljo kannattava.
+Ota niistä jompikumpi!"
+Sanoi vanha Väinämöinen:
+"Enp' on huoli pursistasi,
+venehistäsi valita!
+On noita itselläniki
+joka tela tempaeltu,
+joka lahtema laottu,
+mikä tuulella tukeva,
+mikä vastasään menijä."
+Lauloi nuoren Joukahaisen,
+lauloi siitäki syvemmä.
+Sanoi nuori Joukahainen:
+"On mulla oritta kaksi,
+kaksi kaunoista hepoa;
+yks' on juoksulle jalompi,
+toinen raisu rahkehille.
+Ota niistä jompikumpi!"
+Sanoi vanha Väinämöinen:
+"En huoli hevosiasi,
+sure en sukkajalkojasi!
+On noita itselläniki
+joka soimi solmieltu,
+joka tanhua taluttu:
+vesi selvä selkäluilla,
+rasvalampi lautasilla."
+Lauloi nuoren Joukahaisen,
+lauloi siitäki syvemmä.
+Sanoi nuori Joukahainen:
+"Oi on vanha Väinämöinen!
+Pyörrytä pyhät sanasi,
+peräytä lausehesi!
+Annan kultia kypärin,
+hope'ita huovan täyen,
+isoni soasta saamat,
+taluttamat tappelosta."
+Sanoi vanha Väinämöinen:
+"En huoli hope'itasi,
+kysy en, kurja, kultiasi!
+On noita itselläniki
+joka aitta ahtaeltu,
+joka vakkanen varottu:
+ne on kullat kuun-ikuiset,
+päivän-polviset hopeat."
+Lauloi nuoren Joukahaisen,
+lauloi siitäki syvemmä.
+Sanoi nuori Joukahainen:
+"Oi on vanha Väinämöinen!
+Päästä tästä pälkähästä,
+tästä seikasta selitä!
+Annan aumani kotoiset,
+heitän hietapeltoseni
+oman pääni päästimeksi,
+itseni lunastimeksi."
+Sanoi vanha Väinämöinen:
+"En halaja aumojasi,
+herjä, hietapeltojasi!
+On noita itselläniki,
+peltoja joka perällä,
+aumoja joka aholla.
+Omat on paremmat pellot,
+omat aumat armahammat."
+Lauloi nuoren Joukahaisen,
+lauloi ainakin alemma.
+Siitä nuori Joukahainen
+toki viimein tuskautui,
+kun oli leuan liettehessä,
+parran paikassa pahassa,
+suun on suossa, sammalissa,
+hampahin haon perässä.
+Sanoi nuori Joukahainen:
+"Oi on viisas Väinämöinen,
+tietäjä iän-ikuinen!
+Laula jo laulusi takaisin,
+heitä vielä heikko henki,
+laske täältä pois minua!
+Virta jo jalkoa vetävi,
+hiekka silmiä hiovi.
+"Kun pyörrät pyhät sanasi,
+luovuttelet luottehesi,
+annan Aino siskoseni,
+lainoan emoni lapsen
+sulle pirtin pyyhkijäksi,
+lattian lakaisijaksi,
+hulikkojen huuhtojaksi,
+vaippojen viruttajaksi,
+kutojaksi kultavaipan,
+mesileivän leipojaksi."
+Siitä vanha Väinämöinen
+ihastui ikihyväksi,
+kun sai neion Joukahaisen
+vanhan päivänsä varaksi.
+Istuiksen ilokivelle,
+laulupaaelle paneikse.
+Lauloi kotvan, lauloi toisen,
+lauloi kotvan kolmannenki:
+pyörti pois pyhät sanansa,
+perin laski lausehensa.
+Pääsi nuori Joukahainen,
+pääsi leuan liettehestä,
+parran paikasta pahasta,
+hevonen kosken kivestä,
+reki rannalta haosta,
+ruoska rannan ruokosesta.
+Kohoeli korjahansa,
+reutoihe rekosehensa;
+läksi mielellä pahalla,
+syämellä synkeällä
+luoksi armahan emonsa,
+tykö valtavanhempansa.
+Ajoa karittelevi.
+Ajoi kummasti kotihin:
+rikki riihe'en rekensä,
+aisat poikki portahasen.
+Alkoi äiti arvaella,
+isonen sanan sanovi:
+"Suottapa rikoit rekesi,
+tahallasi aisan taitoit!
+Mitäpä kummasti kuletki,
+tulet tuhmasti kotihin?"
+Tuossa nuori Joukahainen
+itkeä vetistelevi
+alla päin, pahoilla mielin,
+kaiken kallella kypärin
+sekä huulin hyypynyisin,
+nenän suulle langennuisen.
+Emo ennätti kysyä,
+vaivan nähnyt vaaitella:
+"Mitä itket, poikueni,
+nuorna saamani, nureksit,
+olet huulin hyypynyisin,
+nenän suulle langennuisen?"
+Sanoi nuori Joukahainen:
+"Oi on maammo, kantajani!
+Jo on syytä syntynynnä,
+taikoja tapahtununna,
+syytä kyllin itkeäni,
+taikoja nureksiani!
+Tuot' itken tämän ikäni,
+puhki polveni murehin:
+annoin Aino siskoseni,
+lupasin emoni lapsen
+Väinämöiselle varaksi,
+laulajalle puolisoksi,
+turvaksi tutisevalle,
+suojaksi sopenkululle."
+Emo kahta kämmentänsä
+hykersi molempiansa;
+sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Elä itke, poikueni!
+Ei ole itkettäviä,
+suuresti surettavia:
+tuota toivoin tuon ikäni,
+puhki polveni halasin
+sukuhuni suurta miestä,
+rotuhuni rohkeata,
+vävykseni Väinämöistä,
+laulajata langokseni."
+Sisar nuoren Joukahaisen
+itse itkullen apeutui.
+Itki päivän, itki toisen
+poikkipuolin portahalla;
+itki suuresta surusta,
+apeasta miel'alasta.
+Sai emo sanelemahan:
+"Mitä itket, Ainoseni,
+kun olet saava suuren sulhon,
+miehen korkean kotihin
+ikkunoillen istujaksi,
+lautsoille lavertajaksi?"
+Tuon tytär sanoiksi virkki:
+"Oi emoni, kantajani!
+Itkenpä minä jotaki:
+itken kassan kauneutta,
+tukan nuoren tuuheutta,
+hivuksien hienoutta,
+jos ne piennä peitetähän,
+katetahan kasvavana.
+"Tuotapa ikäni itken,
+tuota päivän armautta,
+suloutta kuun komean,
+ihanuutta ilman kaiken,
+jos oisi nuorna jättäminen,
+lapsena unohtaminen
+veikon veistotanterille,
+ison ikkunan aloille."
+Sanovi emo tytölle,
+lausui vanhin lapsellensa:
+"Mene, huima, huolinesi,
+epäkelpo, itkuinesi!
+Ei ole syytä synkistyä,
+aihetta apeutua.
+Paistavi Jumalan päivä
+muuallaki maailmassa,
+ei isosi ikkunoilla,
+veikkosi veräjän suulla.
+Myös on marjoja mäellä,
+ahomailla mansikoita
+poimia sinun poloisen
+ilmassa etempänäki,
+ei aina ison ahoilla,
+veikon viertokankahilla."
- Neljäs runo
+ Neljäs runo
- Tuopa Aino, neito nuori,
- sisar nuoren Joukahaisen,
- läksi luutoa lehosta,
- vastaksia varvikosta.
- Taittoi vastan taatollensa,
- toisen taittoi maammollensa,
- kokoeli kolmannenki
- verevälle veijollensa.
- Jo astui kohin kotia,
- lepikköä leuhautti.
- Tuli vanha Väinämöinen;
- näki neitosen lehossa,
- hienohelman heinikössä.
- Sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Eläpä muille, neiti nuori,
- kuin minulle, neiti nuori,
- kanna kaulanhelmilöitä,
- rinnanristiä rakenna,
- pane päätä palmikolle,
- sio silkillä hivusta!"
- Neiti tuon sanoiksi virkki:
- "En sinulle enkä muille
- kanna rinnanristilöitä,
- päätä silkillä sitaise.
- Huoli on haahen haljakoista,
- vehnän viploista valita;
- asun kaioissa sovissa,
- kasvan leivän kannikoissa
- tykönä hyvän isoni,
- kanssa armahan emoni."
- Riisti ristin rinnaltansa,
- sormukset on sormestansa,
- helmet kaulasta karisti,
- punalangat päänsä päältä,
- jätti maalle maan hyviksi,
- lehtohon lehon hyviksi.
- Meni itkien kotihin,
- kallotellen kartanolle.
- Iso istui ikkunalla,
- kirvesvartta kirjoavi:
- "Mitä itket, tyttö raukka,
- tyttö raukka, neito nuori?"
- "Onpa syytä itkeäni,
- vaivoja valittoani!
- Sitä itken, taattoseni,
- sitä itken ja valitan:
- kirpoi risti rinnaltani,
- kaune vyöstäni karisi,
- rinnalta hopearisti,
- vaskilangat vyöni päästä."
- Veljensä veräjän suulla
- vemmelpuuta veistelevi:
- "Mitä itket, sisko raukka,
- sisko raukka, neito nuori?"
- "Onpa syytä itkeäni,
- vaivoja valittoani!
- Sitä itken, veikko rukka,
- sitä itken ja valitan:
- kirpoi sormus sormestani,
- helmet kaulasta katosi,
- kullansormus sormestani,
- kaulasta hopeahelmet."
- Sisko sillan korvasella
- vyötä kullaista kutovi:
- "Mitä itket, sisko raukka,
- sisko raukka, neito nuori?"
- "Onpa syytä itkijällä,
- vaivoja vetistäjällä!
- Sitä itken, sisko rukka,
- sitä itken ja valitan:
- kirpoi kullat kulmiltani,
- hopeat hivuksiltani,
- sinisilkit silmiltäni,
- punanauhat pääni päältä."
- Emo aitan portahalla
- kuoretta kokoelevi:
- "Mitä itket, tytti raukka,
- tyttö raukka, neito nuori?"
+Tuopa Aino, neito nuori,
+sisar nuoren Joukahaisen,
+läksi luutoa lehosta,
+vastaksia varvikosta.
+Taittoi vastan taatollensa,
+toisen taittoi maammollensa,
+kokoeli kolmannenki
+verevälle veijollensa.
+Jo astui kohin kotia,
+lepikköä leuhautti.
+Tuli vanha Väinämöinen;
+näki neitosen lehossa,
+hienohelman heinikössä.
+Sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Eläpä muille, neiti nuori,
+kuin minulle, neiti nuori,
+kanna kaulanhelmilöitä,
+rinnanristiä rakenna,
+pane päätä palmikolle,
+sio silkillä hivusta!"
+Neiti tuon sanoiksi virkki:
+"En sinulle enkä muille
+kanna rinnanristilöitä,
+päätä silkillä sitaise.
+Huoli on haahen haljakoista,
+vehnän viploista valita;
+asun kaioissa sovissa,
+kasvan leivän kannikoissa
+tykönä hyvän isoni,
+kanssa armahan emoni."
+Riisti ristin rinnaltansa,
+sormukset on sormestansa,
+helmet kaulasta karisti,
+punalangat päänsä päältä,
+jätti maalle maan hyviksi,
+lehtohon lehon hyviksi.
+Meni itkien kotihin,
+kallotellen kartanolle.
+Iso istui ikkunalla,
+kirvesvartta kirjoavi:
+"Mitä itket, tyttö raukka,
+tyttö raukka, neito nuori?"
+"Onpa syytä itkeäni,
+vaivoja valittoani!
+Sitä itken, taattoseni,
+sitä itken ja valitan:
+kirpoi risti rinnaltani,
+kaune vyöstäni karisi,
+rinnalta hopearisti,
+vaskilangat vyöni päästä."
+Veljensä veräjän suulla
+vemmelpuuta veistelevi:
+"Mitä itket, sisko raukka,
+sisko raukka, neito nuori?"
+"Onpa syytä itkeäni,
+vaivoja valittoani!
+Sitä itken, veikko rukka,
+sitä itken ja valitan:
+kirpoi sormus sormestani,
+helmet kaulasta katosi,
+kullansormus sormestani,
+kaulasta hopeahelmet."
+Sisko sillan korvasella
+vyötä kullaista kutovi:
+"Mitä itket, sisko raukka,
+sisko raukka, neito nuori?"
+"Onpa syytä itkijällä,
+vaivoja vetistäjällä!
+Sitä itken, sisko rukka,
+sitä itken ja valitan:
+kirpoi kullat kulmiltani,
+hopeat hivuksiltani,
+sinisilkit silmiltäni,
+punanauhat pääni päältä."
+Emo aitan portahalla
+kuoretta kokoelevi:
+"Mitä itket, tytti raukka,
+tyttö raukka, neito nuori?"
- "Oi on maammo, kantajani,
- oi emo, imettäjäni!
- Onp' on syitä synke'itä,
- apeita ani pahoja!
- Sitä itken, äiti rukka,
- sitä, maammoni, valitan:
- läksin luutoa lehosta,
- vastanpäitä varvikosta.
- Taitoin vastan taatolleni,
- toisen taitoin maammolleni,
- kokoelin kolmannenki
- verevälle veijolleni.
- Aloin astua kotihin;
- astuinpa läpi ahosta:
- Osmoinen orosta virkkoi,
- Kalevainen kaskesmaalta:
- 'Eläpä muille, neiti rukka,
- kuin minulle, neiti rukka,
- kanna kaulanhelmilöitä,
- rinnanristiä rakenna,
- pane päätä palmikolle,
- sio silkillä hivusta!'
- "Riistin ristin rinnaltani,
- helmet kaulasta karistin,
- sinilangat silmiltäni,
- punalangat pääni päältä,
- heitin maalle maan hyviksi,
- lehtohon lehon hyviksi.
- Itse tuon sanoiksi virkin:
- 'En sinulle enkä muille
- kanna rinnanristiäni,
- päätä silkillä sitaise.
- Huoli en haahen haljakoista,
- vehnän viploista valita;
- asun kaioissa sovissa,
- kasvan leivän kannikoissa
- tykönä hyvän isoni,
- kanssa armahan emoni.'"
- Emo tuon sanoiksi virkki,
- lausui vanhin lapsellensa:
- "Elä itke, tyttäreni,
- nuorna saamani, nureksi!
- Syö vuosi suloa voita:
- tulet muita vuolahampi;
- toinen syö sianlihoa:
- tulet muita sirkeämpi;
- kolmas kuorekokkaroita:
- tulet muita kaunihimpi.
- Astu aittahan mäelle
- - aukaise parahin aitta - !
- Siell' on arkku arkun päällä,
- lipas lippahan lomassa.
- Aukaise parahin arkku,
- kansi kirjo kimmahuta:
- siin' on kuusi kultavyötä,
- seitsemän sinihamoista.
- Ne on Kuuttaren kutomat,
- Päivättären päättelemät.
- "Ennen neinnä ollessani,
- impenä eläessäni
- läksin marjahan metsälle,
- alle vaaran vaapukkahan.
- Kuulin Kuuttaren kutovan,
- Päivättären kehreävän
- sinisen salon sivulla,
- lehon lemmen liepehellä.
- "Minä luoksi luontelime,
- likelle lähentelime.
- Aloinpa anella noita,
- itse virkin ja sanelin:
- 'Anna, Kuutar, kultiasi,
- Päivätär, hope'itasi
- tälle tyhjälle tytölle,
- lapsellen anelijalle!'
- "Antoi Kuutar kultiansa,
- Päivätär hope'itansa.
- Minä kullat kulmilleni,
- päälleni hyvät hopeat!
- Tulin kukkana kotihin,
- ilona ison pihoille.
- "Kannoin päivän, kannoin toisen.
- Jo päivänä kolmantena
- riisuin kullat kulmiltani,
- päältäni hyvät hopeat,
- vein ne aittahan mäelle,
- panin arkun kannen alle:
- siit' on asti siellä ollut
- ajan kaiken katsomatta.
- "Sio nyt silkit silmillesi,
- kullat kulmille kohota,
- kaulahan heleät helmet,
- kullanristit rinnoillesi!
- Pane paita palttinainen,
- liitä liinan-aivinainen,
- Hame verkainen vetäise,
- senp' on päälle silkkivyöhyt,
- sukat sulkkuiset koreat,
- kautokengät kaunokaiset!
- Pääsi kääri palmikolle,
- silkkinauhoilla sitaise,
- sormet kullansormuksihin,
- käet kullankäärylöihin!
- "Niin tulet tupahan tuolta,
- astut aitasta sisälle
- sukukuntasi suloksi,
- koko heimon hempeäksi:
- kulet kukkana kujilla,
- vaapukkaisena vaellat,
- ehompana entistäsi,
- parempana muinaistasi."
- Sen emo sanoiksi virkki,
- senp' on lausui lapsellensa.
- Ei tytär totellut tuota,
- ei kuullut emon sanoja;
- meni itkien pihalle,
- kaihoellen kartanolle.
- Sanovi sanalla tuolla,
- lausui tuolla lausehella:
- "Miten on mieli miekkoisien,
- autuaallisten ajatus?
- Niinp' on mieli miekkoisien,
- autuaallisten ajatus,
- kuin on vellova vetonen
- eli aalto altahassa.
- Mitenpä poloisten mieli,
- kuten allien ajatus?
- Niinpä on poloisten mieli,
- niinpä allien ajatus,
- kuin on hanki harjun alla,
- vesi kaivossa syvässä.
- "Usein nyt minun utuisen,
- use'in, utuisen lapsen,
- mieli kulkevi kulossa,
- vesakoissa viehkuroivi,
- nurmessa nuhaelevi,
- pensahassa piehtaroivi;
- mieli ei tervoa parempi,
- syän ei syttä valkeampi.
- "Parempi minun olisi,
- parempi olisi ollut
- syntymättä, kasvamatta,
- suureksi sukeumatta
- näille päiville pahoille,
- ilmoille ilottomille.
- Oisin kuollut kuusiöisnä,
- kaonnut kaheksanöisnä,
- oisi en paljoa pitänyt:
- vaaksan palttinapaloa,
- pikkaraisen pientaretta,
- emon itkua vähäisen,
- ison vieläki vähemmän,
- veikon ei väheäkänä."
- Itki päivän, itki toisen.
- Sai emo kyselemähän:
- "Mitä itket, impi rukka,
- kuta, vaivainen, valitat?"
- "Sitä itken, impi rukka,
- kaiken aikani valitan,
- kun annoit minun poloisen,
- oman lapsesi lupasit,
- käskit vanhalle varaksi,
- ikäpuolelle iloksi,
- turvaksi tutisevalle,
- suojaksi sopenkululle.
- Oisit ennen käskenynnä
- alle aaltojen syvien
- sisareksi siikasille,
- veikoksi ve'en kaloille!
- Parempi meressä olla,
- alla aaltojen asua
- sisarena siikasilla,
- veikkona ve'en kaloilla,
- kuin on vanhalla varana,
- turvana tutisijalla,
- sukkahansa suistujalla,
- karahkahan kaatujalla."
- Siitä astui aittamäelle,
- astui aittahan sisälle.
- Aukaisi parahan arkun,
- kannen kirjo kimmahutti:
- löysi kuusi kultavyötä,
- seitsemän sinihametta;
- ne on päällensä pukevi,
- varrellensa valmistavi.
- Pani kullat kulmillensa,
- hopeat hivuksillensa,
- sinisilkit silmillensä,
- punalangat päänsä päälle.
- Läksi siitä astumahan
- ahon poikki, toisen pitkin;
- vieri soita, vieri maita,
- vieri synkkiä saloja.
- Itse lauloi mennessänsä,
- virkki vieriellessänsä:
- "Syäntäni tuimelevi,
- päätäni kivistelevi.
- Eikä tuima tuimemmasti,
- kipeämmästi kivistä,
- jotta, koito, kuolisinki,
- katkeaisinki, katala,
- näiltä suurilta suruilta,
- ape'ilta miel'aloilta.
- "Jo oisi minulla aika
- näiltä ilmoilta eritä,
- aikani Manalle mennä,
- ikä tulla Tuonelahan:
- ei mua isoni itke,
- ei emo pane pahaksi,
- ei kastu sisaren kasvot,
- veikon silmät vettä vuoa,
- vaikka vierisin vetehen,
- kaatuisin kalamerehen
- alle aaltojen syvien,
- päälle mustien murien."
- Astui päivän, astui toisen,
- päivänäpä kolmantena
- ennätti meri etehen,
- ruokoranta vastahansa:
- tuohon yöhyt yllättävi,
- pimeä piättelevi.
- Siinä itki impi illan,
- kaikerteli kaiken yötä
- rannalla vesikivellä,
- laajalla lahen perällä.
- Aamulla ani varahin
- katsoi tuonne niemen päähän:
- kolme oli neittä niemen päässä ...
- ne on merta kylpemässä!
- Aino neiti neljänneksi,
- vitsan varpa viienneksi!
- Heitti paitansa pajulle,
- hamehensa haapaselle,
- sukkansa sulalle maalle,
- kenkänsä vesikivelle,
- helmet hietarantaselle,
- sormukset somerikolle.
- Kivi oli kirjava selällä,
- paasi kullan paistavainen:
- kiistasi kivellen uia,
- tahtoi paaelle paeta.
- Sitte sinne saatuansa
- asetaiksen istumahan
- kirjavaiselle kivelle,
- paistavalle paaterelle:
- kilahti kivi vetehen,
- paasi pohjahan pakeni,
- neitonen kiven keralla,
- Aino paaen palleassa.
- Siihenpä kana katosi,
- siihen kuoli impi rukka.
- Sanoi kerran kuollessansa,
- virkki vielä vierressänsä:
- "Menin merta kylpemähän,
- sainp' on uimahan selälle;
- sinne mä, kana, katosin,
- lintu, kuolin liian surman:
- elköhön minun isoni
- sinä ilmoisna ikänä
- vetäkö ve'en kaloja
- tältä suurelta selältä!
- "Läksin rannalle pesohon,
- menin merta kylpemähän;
- sinne mä, kana, katosin,
- lintu, kuolin liian surman:
- elköhön minun emoni
- sinä ilmoisna ikänä
- panko vettä taikinahan
- laajalta kotilahelta!
- "Läksin rannalle pesohon,
- menin merta kylpemähän;
- sinne mä, kana, katosin,
- lintu, kuolin liian surman:
- elköhönp' on veikkoseni
- sinä ilmoisna ikänä
- juottako sotaoritta
- rannalta merelliseltä!
- "Läksin rannalle pesohon,
- menin merta kylpemähän;
- sinne mä, kana, katosin,
- lintu, kuolin liian surman:
- elköhönp' on siskoseni
- sinä ilmoisna ikänä
- peskö tästä silmiänsä
- kotilahen laiturilta!
- Mikäli meren vesiä,
- sikäli minun veriä;
- mikäli meren kaloja,
- sikäli minun lihoja;
- mikä rannalla risuja,
- se on kurjan kylkiluita;
- mikä rannan heinäsiä,
- se hivusta hierottua."
- Se oli surma nuoren neien,
- loppu kaunihin kanasen...
- Kukas nyt sanan saatantahan,
- kielikerran kerrontahan
- neien kuuluhun kotihin,
- kaunihisen kartanohon?
- Karhu sanan saatantahan,
- kielikerran kerrontahan!
- Ei karhu sanoa saata:
- lehmikarjahan katosi.
- Kukas sanan saatantahan,
- kielikerran kerrontahan
- neien kuuluhun kotihin,
- kaunihisen kartanohon?
- Susi sanan saatantahan,
- kielikerran kerrontahan!
- Ei susi sanoa saata:
- lammaskarjahan katosi.
- Kukas sanan saatantahan,
- kielikerran kerrontahan
- neien kuuluhun kotihin,
- kaunihisen kartanohon?
- Repo sanan saatantahan,
- kielikerran kerrontahan!
- Ei repo sanoa saata:
- hanhikarjahan katosi.
- Kukas sanan saatantahan,
- kielikerran kerrontahan
- neien kuuluhun kotihin,
- kaunihisen kartanohon?
- Jänö sanan saatantahan,
- kielikerran kerrontahan!
- Jänis varman vastaeli:
- "Sana ei miehe'en katoa!"
- Läksi jänis juoksemahan,
- pitkäkorva piippomahan,
- vääräsääri vääntämähän,
- ristisuu ripottamahan
- neien kuuluhun kotihin,
- kaunihisen kartanohon.
- Juoksi saunan kynnykselle;
- kyykistäikse kynnykselle:
- sauna täynnä neitosia,
- vasta käessä vastoavat:
- "Saitko, kiero, keittimiksi,
- paltsasilmä, paistimiksi,
- isännällen iltaseksi,
- emännällen eineheksi,
- tyttären välipaloiksi,
- pojan puolipäiväseksi?"
- Jänis saattavi sanoa,
- kehräsilmä kerskaella:
- "Liepä lempo lähtenynnä
- kattiloihin kiehumahan!
- Läksin sanan saatantahan,
- kielikerran kerrontahan:
- jop' on kaunis kaatununna,
- tinarinta riutununna,
- sortunna hopeasolki,
- vyö vaski valahtanunna:
- mennyt lietohon merehen,
- alle aavojen syvien,
- sisareksi siikasille,
- veikoksi ve'en kaloille."
- Emo tuosta itkemähän,
- kyynelvierus vieremähän.
- Sai siitä sanelemahan,
- vaivainen valittamahan:
- "Elkätte, emot poloiset,
- sinä ilmoisna ikänä
- tuuitelko tyttäriä,
- lapsianne liekutelko
- vastoin mieltä miehelähän,
- niinkuin mie, emo poloinen,
- tuuittelin tyttöjäni,
- kasvatin kanasiani!"
- Emo itki, kyynel vieri:
- vieri vetrehet vetensä
- sinisistä silmistänsä
- poloisille poskillensa.
- Vieri kyynel, vieri toinen:
- vieri vetrehet vetensä
- poloisilta poskipäiltä
- ripe'ille rinnoillensa.
- Vieri kyynel, vieri toinen:
- vieri vetrehet vetensä
- ripe'iltä rinnoiltansa
- hienoisille helmoillensa.
- Vieri kyynel, vieri toinen:
- vieri vetrehet vetensä
- hienoisilta helmoiltansa
- punasuille sukkasille.
- Vieri kyynel, vieri toinen:
- vieri vetrehet vetensä
- punasuilta sukkasilta
- kultakengän kautosille.
- Vieri kyynel, vieri toinen:
- vieri vetrehet vetensä
- kultakengän kautosilta
- maahan alle jalkojensa;
- vieri maahan maan hyväksi,
- vetehen ve'en hyväksi.
- Ve'et maahan tultuansa
- alkoivat jokena juosta:
- kasvoipa jokea kolme
- itkemistänsä vesistä,
- läpi päänsä lähtemistä,
- alta kulman kulkemista.
- Kasvoipa joka jokehen
- kolme koskea tulista,
- joka kosken kuohumalle
- kolme luotoa kohosi,
- joka luo'on partahalle
- kunnas kultainen yleni;
- kunki kunnahan kukulle
- kasvoi kolme koivahaista,
- kunki koivun latvasehen
- kolme kullaista käkeä.
- Sai käköset kukkumahan.
- Yksi kukkui: "lemmen, lemmen!"
- Toinen kukkui: "sulhon, sulhon!"
- Kolmas kukkui: "auvon, auvon!"
- Kuka kukkui: "lemmen, lemmen!"
- Sep' on kukkui kuuta kolme
- lemmettömälle tytölle,
- meressä makoavalle.
- Kuka kukkui: "sulhon, sulhon!"
- Sep' on kukkui kuusi kuuta
- sulholle sulottomalle,
- ikävissä istuvalle.
- Kuka kukkui: "auvon, auvon!"
- Se kukkui ikänsä kaiken
- auvottomalle emolle,
- iän päivät itkevälle.
- Niin emo sanoiksi virkki
- kuunnellessansa käkeä:
- "Elköhön emo poloinen
- kauan kuunnelko käkeä!
- Kun käki kukahtelevi,
- niin syän sykähtelevi,
- itku silmähän tulevi,
- ve'et poskille valuvi,
- hereämmät herne-aarta,
- paksummat pavun jyveä:
- kyynärän ikä kuluvi,
- vaaksan varsi vanhenevi,
- koko ruumis runnahtavi
- kuultua kevätkäkösen."
+"Oi on maammo, kantajani,
+oi emo, imettäjäni!
+Onp' on syitä synke'itä,
+apeita ani pahoja!
+Sitä itken, äiti rukka,
+sitä, maammoni, valitan:
+läksin luutoa lehosta,
+vastanpäitä varvikosta.
+Taitoin vastan taatolleni,
+toisen taitoin maammolleni,
+kokoelin kolmannenki
+verevälle veijolleni.
+Aloin astua kotihin;
+astuinpa läpi ahosta:
+Osmoinen orosta virkkoi,
+Kalevainen kaskesmaalta:
+'Eläpä muille, neiti rukka,
+kuin minulle, neiti rukka,
+kanna kaulanhelmilöitä,
+rinnanristiä rakenna,
+pane päätä palmikolle,
+sio silkillä hivusta!'
+"Riistin ristin rinnaltani,
+helmet kaulasta karistin,
+sinilangat silmiltäni,
+punalangat pääni päältä,
+heitin maalle maan hyviksi,
+lehtohon lehon hyviksi.
+Itse tuon sanoiksi virkin:
+'En sinulle enkä muille
+kanna rinnanristiäni,
+päätä silkillä sitaise.
+Huoli en haahen haljakoista,
+vehnän viploista valita;
+asun kaioissa sovissa,
+kasvan leivän kannikoissa
+tykönä hyvän isoni,
+kanssa armahan emoni.'"
+Emo tuon sanoiksi virkki,
+lausui vanhin lapsellensa:
+"Elä itke, tyttäreni,
+nuorna saamani, nureksi!
+Syö vuosi suloa voita:
+tulet muita vuolahampi;
+toinen syö sianlihoa:
+tulet muita sirkeämpi;
+kolmas kuorekokkaroita:
+tulet muita kaunihimpi.
+Astu aittahan mäelle
+- aukaise parahin aitta - !
+Siell' on arkku arkun päällä,
+lipas lippahan lomassa.
+Aukaise parahin arkku,
+kansi kirjo kimmahuta:
+siin' on kuusi kultavyötä,
+seitsemän sinihamoista.
+Ne on Kuuttaren kutomat,
+Päivättären päättelemät.
+"Ennen neinnä ollessani,
+impenä eläessäni
+läksin marjahan metsälle,
+alle vaaran vaapukkahan.
+Kuulin Kuuttaren kutovan,
+Päivättären kehreävän
+sinisen salon sivulla,
+lehon lemmen liepehellä.
+"Minä luoksi luontelime,
+likelle lähentelime.
+Aloinpa anella noita,
+itse virkin ja sanelin:
+'Anna, Kuutar, kultiasi,
+Päivätär, hope'itasi
+tälle tyhjälle tytölle,
+lapsellen anelijalle!'
+"Antoi Kuutar kultiansa,
+Päivätär hope'itansa.
+Minä kullat kulmilleni,
+päälleni hyvät hopeat!
+Tulin kukkana kotihin,
+ilona ison pihoille.
+"Kannoin päivän, kannoin toisen.
+Jo päivänä kolmantena
+riisuin kullat kulmiltani,
+päältäni hyvät hopeat,
+vein ne aittahan mäelle,
+panin arkun kannen alle:
+siit' on asti siellä ollut
+ajan kaiken katsomatta.
+"Sio nyt silkit silmillesi,
+kullat kulmille kohota,
+kaulahan heleät helmet,
+kullanristit rinnoillesi!
+Pane paita palttinainen,
+liitä liinan-aivinainen,
+Hame verkainen vetäise,
+senp' on päälle silkkivyöhyt,
+sukat sulkkuiset koreat,
+kautokengät kaunokaiset!
+Pääsi kääri palmikolle,
+silkkinauhoilla sitaise,
+sormet kullansormuksihin,
+käet kullankäärylöihin!
+"Niin tulet tupahan tuolta,
+astut aitasta sisälle
+sukukuntasi suloksi,
+koko heimon hempeäksi:
+kulet kukkana kujilla,
+vaapukkaisena vaellat,
+ehompana entistäsi,
+parempana muinaistasi."
+Sen emo sanoiksi virkki,
+senp' on lausui lapsellensa.
+Ei tytär totellut tuota,
+ei kuullut emon sanoja;
+meni itkien pihalle,
+kaihoellen kartanolle.
+Sanovi sanalla tuolla,
+lausui tuolla lausehella:
+"Miten on mieli miekkoisien,
+autuaallisten ajatus?
+Niinp' on mieli miekkoisien,
+autuaallisten ajatus,
+kuin on vellova vetonen
+eli aalto altahassa.
+Mitenpä poloisten mieli,
+kuten allien ajatus?
+Niinpä on poloisten mieli,
+niinpä allien ajatus,
+kuin on hanki harjun alla,
+vesi kaivossa syvässä.
+"Usein nyt minun utuisen,
+use'in, utuisen lapsen,
+mieli kulkevi kulossa,
+vesakoissa viehkuroivi,
+nurmessa nuhaelevi,
+pensahassa piehtaroivi;
+mieli ei tervoa parempi,
+syän ei syttä valkeampi.
+"Parempi minun olisi,
+parempi olisi ollut
+syntymättä, kasvamatta,
+suureksi sukeumatta
+näille päiville pahoille,
+ilmoille ilottomille.
+Oisin kuollut kuusiöisnä,
+kaonnut kaheksanöisnä,
+oisi en paljoa pitänyt:
+vaaksan palttinapaloa,
+pikkaraisen pientaretta,
+emon itkua vähäisen,
+ison vieläki vähemmän,
+veikon ei väheäkänä."
+Itki päivän, itki toisen.
+Sai emo kyselemähän:
+"Mitä itket, impi rukka,
+kuta, vaivainen, valitat?"
+"Sitä itken, impi rukka,
+kaiken aikani valitan,
+kun annoit minun poloisen,
+oman lapsesi lupasit,
+käskit vanhalle varaksi,
+ikäpuolelle iloksi,
+turvaksi tutisevalle,
+suojaksi sopenkululle.
+Oisit ennen käskenynnä
+alle aaltojen syvien
+sisareksi siikasille,
+veikoksi ve'en kaloille!
+Parempi meressä olla,
+alla aaltojen asua
+sisarena siikasilla,
+veikkona ve'en kaloilla,
+kuin on vanhalla varana,
+turvana tutisijalla,
+sukkahansa suistujalla,
+karahkahan kaatujalla."
+Siitä astui aittamäelle,
+astui aittahan sisälle.
+Aukaisi parahan arkun,
+kannen kirjo kimmahutti:
+löysi kuusi kultavyötä,
+seitsemän sinihametta;
+ne on päällensä pukevi,
+varrellensa valmistavi.
+Pani kullat kulmillensa,
+hopeat hivuksillensa,
+sinisilkit silmillensä,
+punalangat päänsä päälle.
+Läksi siitä astumahan
+ahon poikki, toisen pitkin;
+vieri soita, vieri maita,
+vieri synkkiä saloja.
+Itse lauloi mennessänsä,
+virkki vieriellessänsä:
+"Syäntäni tuimelevi,
+päätäni kivistelevi.
+Eikä tuima tuimemmasti,
+kipeämmästi kivistä,
+jotta, koito, kuolisinki,
+katkeaisinki, katala,
+näiltä suurilta suruilta,
+ape'ilta miel'aloilta.
+"Jo oisi minulla aika
+näiltä ilmoilta eritä,
+aikani Manalle mennä,
+ikä tulla Tuonelahan:
+ei mua isoni itke,
+ei emo pane pahaksi,
+ei kastu sisaren kasvot,
+veikon silmät vettä vuoa,
+vaikka vierisin vetehen,
+kaatuisin kalamerehen
+alle aaltojen syvien,
+päälle mustien murien."
+Astui päivän, astui toisen,
+päivänäpä kolmantena
+ennätti meri etehen,
+ruokoranta vastahansa:
+tuohon yöhyt yllättävi,
+pimeä piättelevi.
+Siinä itki impi illan,
+kaikerteli kaiken yötä
+rannalla vesikivellä,
+laajalla lahen perällä.
+Aamulla ani varahin
+katsoi tuonne niemen päähän:
+kolme oli neittä niemen päässä ...
+ne on merta kylpemässä!
+Aino neiti neljänneksi,
+vitsan varpa viienneksi!
+Heitti paitansa pajulle,
+hamehensa haapaselle,
+sukkansa sulalle maalle,
+kenkänsä vesikivelle,
+helmet hietarantaselle,
+sormukset somerikolle.
+Kivi oli kirjava selällä,
+paasi kullan paistavainen:
+kiistasi kivellen uia,
+tahtoi paaelle paeta.
+Sitte sinne saatuansa
+asetaiksen istumahan
+kirjavaiselle kivelle,
+paistavalle paaterelle:
+kilahti kivi vetehen,
+paasi pohjahan pakeni,
+neitonen kiven keralla,
+Aino paaen palleassa.
+Siihenpä kana katosi,
+siihen kuoli impi rukka.
+Sanoi kerran kuollessansa,
+virkki vielä vierressänsä:
+"Menin merta kylpemähän,
+sainp' on uimahan selälle;
+sinne mä, kana, katosin,
+lintu, kuolin liian surman:
+elköhön minun isoni
+sinä ilmoisna ikänä
+vetäkö ve'en kaloja
+tältä suurelta selältä!
+"Läksin rannalle pesohon,
+menin merta kylpemähän;
+sinne mä, kana, katosin,
+lintu, kuolin liian surman:
+elköhön minun emoni
+sinä ilmoisna ikänä
+panko vettä taikinahan
+laajalta kotilahelta!
+"Läksin rannalle pesohon,
+menin merta kylpemähän;
+sinne mä, kana, katosin,
+lintu, kuolin liian surman:
+elköhönp' on veikkoseni
+sinä ilmoisna ikänä
+juottako sotaoritta
+rannalta merelliseltä!
+"Läksin rannalle pesohon,
+menin merta kylpemähän;
+sinne mä, kana, katosin,
+lintu, kuolin liian surman:
+elköhönp' on siskoseni
+sinä ilmoisna ikänä
+peskö tästä silmiänsä
+kotilahen laiturilta!
+Mikäli meren vesiä,
+sikäli minun veriä;
+mikäli meren kaloja,
+sikäli minun lihoja;
+mikä rannalla risuja,
+se on kurjan kylkiluita;
+mikä rannan heinäsiä,
+se hivusta hierottua."
+Se oli surma nuoren neien,
+loppu kaunihin kanasen...
+Kukas nyt sanan saatantahan,
+kielikerran kerrontahan
+neien kuuluhun kotihin,
+kaunihisen kartanohon?
+Karhu sanan saatantahan,
+kielikerran kerrontahan!
+Ei karhu sanoa saata:
+lehmikarjahan katosi.
+Kukas sanan saatantahan,
+kielikerran kerrontahan
+neien kuuluhun kotihin,
+kaunihisen kartanohon?
+Susi sanan saatantahan,
+kielikerran kerrontahan!
+Ei susi sanoa saata:
+lammaskarjahan katosi.
+Kukas sanan saatantahan,
+kielikerran kerrontahan
+neien kuuluhun kotihin,
+kaunihisen kartanohon?
+Repo sanan saatantahan,
+kielikerran kerrontahan!
+Ei repo sanoa saata:
+hanhikarjahan katosi.
+Kukas sanan saatantahan,
+kielikerran kerrontahan
+neien kuuluhun kotihin,
+kaunihisen kartanohon?
+Jänö sanan saatantahan,
+kielikerran kerrontahan!
+Jänis varman vastaeli:
+"Sana ei miehe'en katoa!"
+Läksi jänis juoksemahan,
+pitkäkorva piippomahan,
+vääräsääri vääntämähän,
+ristisuu ripottamahan
+neien kuuluhun kotihin,
+kaunihisen kartanohon.
+Juoksi saunan kynnykselle;
+kyykistäikse kynnykselle:
+sauna täynnä neitosia,
+vasta käessä vastoavat:
+"Saitko, kiero, keittimiksi,
+paltsasilmä, paistimiksi,
+isännällen iltaseksi,
+emännällen eineheksi,
+tyttären välipaloiksi,
+pojan puolipäiväseksi?"
+Jänis saattavi sanoa,
+kehräsilmä kerskaella:
+"Liepä lempo lähtenynnä
+kattiloihin kiehumahan!
+Läksin sanan saatantahan,
+kielikerran kerrontahan:
+jop' on kaunis kaatununna,
+tinarinta riutununna,
+sortunna hopeasolki,
+vyö vaski valahtanunna:
+mennyt lietohon merehen,
+alle aavojen syvien,
+sisareksi siikasille,
+veikoksi ve'en kaloille."
+Emo tuosta itkemähän,
+kyynelvierus vieremähän.
+Sai siitä sanelemahan,
+vaivainen valittamahan:
+"Elkätte, emot poloiset,
+sinä ilmoisna ikänä
+tuuitelko tyttäriä,
+lapsianne liekutelko
+vastoin mieltä miehelähän,
+niinkuin mie, emo poloinen,
+tuuittelin tyttöjäni,
+kasvatin kanasiani!"
+Emo itki, kyynel vieri:
+vieri vetrehet vetensä
+sinisistä silmistänsä
+poloisille poskillensa.
+Vieri kyynel, vieri toinen:
+vieri vetrehet vetensä
+poloisilta poskipäiltä
+ripe'ille rinnoillensa.
+Vieri kyynel, vieri toinen:
+vieri vetrehet vetensä
+ripe'iltä rinnoiltansa
+hienoisille helmoillensa.
+Vieri kyynel, vieri toinen:
+vieri vetrehet vetensä
+hienoisilta helmoiltansa
+punasuille sukkasille.
+Vieri kyynel, vieri toinen:
+vieri vetrehet vetensä
+punasuilta sukkasilta
+kultakengän kautosille.
+Vieri kyynel, vieri toinen:
+vieri vetrehet vetensä
+kultakengän kautosilta
+maahan alle jalkojensa;
+vieri maahan maan hyväksi,
+vetehen ve'en hyväksi.
+Ve'et maahan tultuansa
+alkoivat jokena juosta:
+kasvoipa jokea kolme
+itkemistänsä vesistä,
+läpi päänsä lähtemistä,
+alta kulman kulkemista.
+Kasvoipa joka jokehen
+kolme koskea tulista,
+joka kosken kuohumalle
+kolme luotoa kohosi,
+joka luo'on partahalle
+kunnas kultainen yleni;
+kunki kunnahan kukulle
+kasvoi kolme koivahaista,
+kunki koivun latvasehen
+kolme kullaista käkeä.
+Sai käköset kukkumahan.
+Yksi kukkui: "lemmen, lemmen!"
+Toinen kukkui: "sulhon, sulhon!"
+Kolmas kukkui: "auvon, auvon!"
+Kuka kukkui: "lemmen, lemmen!"
+Sep' on kukkui kuuta kolme
+lemmettömälle tytölle,
+meressä makoavalle.
+Kuka kukkui: "sulhon, sulhon!"
+Sep' on kukkui kuusi kuuta
+sulholle sulottomalle,
+ikävissä istuvalle.
+Kuka kukkui: "auvon, auvon!"
+Se kukkui ikänsä kaiken
+auvottomalle emolle,
+iän päivät itkevälle.
+Niin emo sanoiksi virkki
+kuunnellessansa käkeä:
+"Elköhön emo poloinen
+kauan kuunnelko käkeä!
+Kun käki kukahtelevi,
+niin syän sykähtelevi,
+itku silmähän tulevi,
+ve'et poskille valuvi,
+hereämmät herne-aarta,
+paksummat pavun jyveä:
+kyynärän ikä kuluvi,
+vaaksan varsi vanhenevi,
+koko ruumis runnahtavi
+kuultua kevätkäkösen."
- Viides runo
+ Viides runo
- Jo oli sanoma saatu,
- viety viesti tuonnemmaksi
- neien nuoren nukkumasta,
- kaunihin katoamasta.
- Vaka vanha Väinämöinen,
- tuo tuosta pahoin pahastui:
- itki illat, itki aamut,
- yöhyet enemmin itki,
- kun oli kaunis kaatununna,
- neitonen nukahtanunna,
- mennyt lietohon merehen,
- alle aaltojen syvien.
- Astui huollen, huokaellen,
- syämellä synkeällä
- rannalle meren sinisen.
- Sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Sano nyt, Untamo, unesi,
- maku'usi, maan venyjä:
- missä Ahtola asuvi,
- neiot Vellamon venyvi?"
- Sanoipa Untamo unensa,
- maku'unsa maan venyjä:
- "Tuolla Ahtola asuvi,
- neiot Vellamon venyvi.
- Nenässä utuisen niemen,
- päässä saaren terhenisen
- alla aaltojen syvien,
- päällä mustien mutien.
- "Siellä Ahtola asuvi,
- neiot Vellamon venyvi
- pikkuisessa pirttisessä,
- kamarissa kaitaisessa,
- kiven kirjavan kylessä,
- paaen paksun kainalossa."
- Siitä vanha Väinämöinen
- vetihe venesijoille.
- Silmeävi siimojansa,
- katselevi onkiansa;
- otti ongen taskuhunsa,
- väkärauan väskyhynsä.
- Soutoa melastelevi,
- päähän saaren saauttavi,
- nenähän utuisen niemen,
- päähän saaren terhenisen.
- Siin' oli ongella olija,
- aina siimalla asuja,
- käeksellä kääntelijä.
- Laski launihin merelle,
- ongitteli, orhitteli:
- vapa vaskinen vapisi,
- hope'inen siima siukui,
- nuora kultainen kulisi.
- Jo päivänä muutamana,
- huomenna moniahana
- kala otti onkehensa,
- taimen takrarautahansa.
- Sen veti venosehensa,
- talui talkapohjahansa.
- Katselevi, kääntelevi.
- Sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Onp' on tuo kala kalanen,
- kun en tuota tunnekana!
- Sileähk' on siikaseksi,
- kuleahka kuujaseksi,
- haleahka haukiseksi,
- evätöin emäkalaksi;
- ihala imehnoksiki,
- päärivatoin neitoseksi,
- vyötöin veen on tyttöseksi,
- korvitoin kotikanaksi:
- luopuisin meriloheksi,
- syvän aallon ahveneksi."
- Vyöll' on veitsi Väinämöisen,
- pää hopea huotrasessa.
- Veti veitsen viereltänsä,
- huotrastansa pää hopean
- kalan palstoin pannaksensa,
- lohen leikkaellaksensa
- aamuisiksi atrioiksi,
- murkinaisiksi muruiksi,
- lohisiksi lounahiksi,
- iltaruoiksi isoiksi.
- Alkoi lohta leikkaella,
- veitsen viilteä kaloa:
- lohi loimahti merehen,
- kala kirjo kimmeltihe
- pohjasta punaisen purren,
- venehestä Väinämöisen.
- Äsken päätänsä ylenti,
- oikeata olkapäätä
- vihurilla viiennellä,
- kupahalla kuuennella;
- nosti kättä oikeata,
- näytti jalkoa vasenta
- seitsemännellä selällä,
- yheksännen aallon päällä.
- Sieltä tuon sanoiksi virkki,
- itse lausui ja pakisi:
- "Oi sie vanha Väinämöinen!
- En ollut minä tuleva
- lohi leikkaellaksesi,
- kala palstoin pannaksesi,
- aamuisiksi atrioiksi,
- murkinaisiksi muruiksi,
- lohisiksi lounahiksi,
- iltaruoiksi isoiksi."
- Sanoi vanha Väinämöinen:
- "Miksi sie olit tuleva?"
- "Olinpa minä tuleva
- kainaloiseksi kanaksi,
- ikuiseksi istujaksi,
- polviseksi puolisoksi,
- sijasi levittäjäksi,
- päänalaisen laskijaksi,
- pirtin pienen pyyhkijäksi,
- lattian lakaisijaksi,
- tulen tuojaksi tupahan,
- valkean virittäjäksi,
- leivän paksun paistajaksi,
- mesileivän leipojaksi,
- olutkannun kantajaksi,
- atrian asettajaksi.
- "En ollut merilohia,
- syvän aallon ahvenia:
- olin kapo, neiti nuori,
- sisar nuoren Joukahaisen,
- kuta pyyit kuun ikäsi,
- puhki polvesi halasit.
- "Ohoh, sinua, ukko utra,
- vähämieli Väinämöinen,
- kun et tuntenut piteä
- Vellamon vetistä neittä,
- ahon lasta ainokaista!"
- Sanoi vanha Väinämöinen
- alla päin, pahoilla mielin:
- "Oi on sisar Joukahaisen!
- Toki tullos toinen kerta!"
- Eip' on toiste tullutkana,
- ei toiste sinä ikänä:
- jo vetihe, vierähtihe,
- ve'en kalvosta katosi
- kiven kirjavan sisähän,
- maksankarvaisen malohon.
- Vaka vanha Väinämöinen
- tuo on tuossa arvelevi,
- miten olla, kuin eleä.
- Jo kutaisi sulkkunuotan,
- veti vettä ristin rastin,
- salmen pitkin, toisen poikki;
- veti vienoja vesiä,
- lohiluotojen lomia,
- noita Väinölän vesiä,
- Kalevalan kannaksia,
- synkkiä syväntehiä,
- suuria selän napoja,
- Joukolan jokivesiä,
- Lapin lahtirantasia.
- Sai kyllin kaloja muita,
- kaikkia ve'en kaloja,
- ei saanut sitä kalaista,
- mitä mielensä pitävi:
- Vellamon vetistä neittä,
- ahon lasta ainokaista.
- Siitä vanha Väinämöinen
- alla päin, pahoilla mielin,
- kaiken kallella kypärin
- itse tuon sanoiksi virkki:
- "Ohoh, hullu, hulluuttani,
- vähämieli, miehuuttani!
- Olipa minulla mieltä,
- ajatusta annettuna,
- syäntä suurta survottuna,
- oli ennen aikoinansa.
- Vaanpa nyt tätä nykyä,
- tällä inhalla iällä,
- puuttuvalla polveksella
- kaikki on mieli melkeässä,
- ajatukset arvoisessa,
- kaikki toimi toisialla.
- "Kuta vuotin kuun ikäni,
- kuta puolen polveani,
- Vellamon vetistä neittä,
- veen on viimeistä tytärtä
- ikuiseksi ystäväksi,
- polviseksi puolisoksi,
- se osasi onkeheni,
- vierähti venoseheni:
- minä en tuntenut piteä,
- en kotihin korjaella,
- laskin jälle lainehisin,
- alle aaltojen syvien!"
- Meni matkoa vähäisen,
- astui huollen, huokaellen;
- kulkevi kotia kohti.
- Sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Kukkui muinaiset käkeni,
- entiset ilokäkeni,
- kukkui ennen illoin, aamuin,
- kerran keskipäivälläki:
- mikä nyt sorti suuren äänen,
- äänen kaunihin kaotti?
- Suru sorti suuren äänen,
- huoli armahan alenti;
- sill' ei kuulu kukkuvaksi,
- päivän laskun laulavaksi
- minun iltani iloksi,
- huomeneni huopeheksi.
- "Enkä nyt tuota tieäkänä
- miten olla, kuin eleä,
- tällä ilmalla asua,
- näillä mailla matkaella.
- Oisiko emo elossa,
- vanhempani valvehella,
- sepä saattaisi sanoa,
- miten pystössä pysyä,
- murehisin murtumatta,
- huolihin katoamatta
- näissä päivissä pahoissa,
- ape'issa miel'aloissa!"
- Emo hauasta havasi,
- alta aallon vastaeli:
- "Viel' onpi emo elossa,
- vanhempasi valvehella,
- joka saattavi sanoa,
- miten olla oikeana,
- murehisin murtumatta,
- huolihin katoamatta
- niissä päivissä pahoissa,
- ape'issa miel'aloissa:
- mene Pohjan tyttärihin!
- Siell' on tyttäret somemmat,
- neiet kahta kaunihimmat,
- viittä, kuutta virkeämmät,
- ei Joukon jorottaria,
- Lapin lapsilönttäreitä.
- "Sieltä naios, poikaseni,
- paras Pohjan tyttäristä,
- jok' on sievä silmiltänsä,
- kaunis katsannoisiltansa,
- aina joutuisa jalalta
- sekä liukas liikunnolta!"
+Jo oli sanoma saatu,
+viety viesti tuonnemmaksi
+neien nuoren nukkumasta,
+kaunihin katoamasta.
+Vaka vanha Väinämöinen,
+tuo tuosta pahoin pahastui:
+itki illat, itki aamut,
+yöhyet enemmin itki,
+kun oli kaunis kaatununna,
+neitonen nukahtanunna,
+mennyt lietohon merehen,
+alle aaltojen syvien.
+Astui huollen, huokaellen,
+syämellä synkeällä
+rannalle meren sinisen.
+Sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Sano nyt, Untamo, unesi,
+maku'usi, maan venyjä:
+missä Ahtola asuvi,
+neiot Vellamon venyvi?"
+Sanoipa Untamo unensa,
+maku'unsa maan venyjä:
+"Tuolla Ahtola asuvi,
+neiot Vellamon venyvi.
+Nenässä utuisen niemen,
+päässä saaren terhenisen
+alla aaltojen syvien,
+päällä mustien mutien.
+"Siellä Ahtola asuvi,
+neiot Vellamon venyvi
+pikkuisessa pirttisessä,
+kamarissa kaitaisessa,
+kiven kirjavan kylessä,
+paaen paksun kainalossa."
+Siitä vanha Väinämöinen
+vetihe venesijoille.
+Silmeävi siimojansa,
+katselevi onkiansa;
+otti ongen taskuhunsa,
+väkärauan väskyhynsä.
+Soutoa melastelevi,
+päähän saaren saauttavi,
+nenähän utuisen niemen,
+päähän saaren terhenisen.
+Siin' oli ongella olija,
+aina siimalla asuja,
+käeksellä kääntelijä.
+Laski launihin merelle,
+ongitteli, orhitteli:
+vapa vaskinen vapisi,
+hope'inen siima siukui,
+nuora kultainen kulisi.
+Jo päivänä muutamana,
+huomenna moniahana
+kala otti onkehensa,
+taimen takrarautahansa.
+Sen veti venosehensa,
+talui talkapohjahansa.
+Katselevi, kääntelevi.
+Sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Onp' on tuo kala kalanen,
+kun en tuota tunnekana!
+Sileähk' on siikaseksi,
+kuleahka kuujaseksi,
+haleahka haukiseksi,
+evätöin emäkalaksi;
+ihala imehnoksiki,
+päärivatoin neitoseksi,
+vyötöin veen on tyttöseksi,
+korvitoin kotikanaksi:
+luopuisin meriloheksi,
+syvän aallon ahveneksi."
+Vyöll' on veitsi Väinämöisen,
+pää hopea huotrasessa.
+Veti veitsen viereltänsä,
+huotrastansa pää hopean
+kalan palstoin pannaksensa,
+lohen leikkaellaksensa
+aamuisiksi atrioiksi,
+murkinaisiksi muruiksi,
+lohisiksi lounahiksi,
+iltaruoiksi isoiksi.
+Alkoi lohta leikkaella,
+veitsen viilteä kaloa:
+lohi loimahti merehen,
+kala kirjo kimmeltihe
+pohjasta punaisen purren,
+venehestä Väinämöisen.
+Äsken päätänsä ylenti,
+oikeata olkapäätä
+vihurilla viiennellä,
+kupahalla kuuennella;
+nosti kättä oikeata,
+näytti jalkoa vasenta
+seitsemännellä selällä,
+yheksännen aallon päällä.
+Sieltä tuon sanoiksi virkki,
+itse lausui ja pakisi:
+"Oi sie vanha Väinämöinen!
+En ollut minä tuleva
+lohi leikkaellaksesi,
+kala palstoin pannaksesi,
+aamuisiksi atrioiksi,
+murkinaisiksi muruiksi,
+lohisiksi lounahiksi,
+iltaruoiksi isoiksi."
+Sanoi vanha Väinämöinen:
+"Miksi sie olit tuleva?"
+"Olinpa minä tuleva
+kainaloiseksi kanaksi,
+ikuiseksi istujaksi,
+polviseksi puolisoksi,
+sijasi levittäjäksi,
+päänalaisen laskijaksi,
+pirtin pienen pyyhkijäksi,
+lattian lakaisijaksi,
+tulen tuojaksi tupahan,
+valkean virittäjäksi,
+leivän paksun paistajaksi,
+mesileivän leipojaksi,
+olutkannun kantajaksi,
+atrian asettajaksi.
+"En ollut merilohia,
+syvän aallon ahvenia:
+olin kapo, neiti nuori,
+sisar nuoren Joukahaisen,
+kuta pyyit kuun ikäsi,
+puhki polvesi halasit.
+"Ohoh, sinua, ukko utra,
+vähämieli Väinämöinen,
+kun et tuntenut piteä
+Vellamon vetistä neittä,
+ahon lasta ainokaista!"
+Sanoi vanha Väinämöinen
+alla päin, pahoilla mielin:
+"Oi on sisar Joukahaisen!
+Toki tullos toinen kerta!"
+Eip' on toiste tullutkana,
+ei toiste sinä ikänä:
+jo vetihe, vierähtihe,
+ve'en kalvosta katosi
+kiven kirjavan sisähän,
+maksankarvaisen malohon.
+Vaka vanha Väinämöinen
+tuo on tuossa arvelevi,
+miten olla, kuin eleä.
+Jo kutaisi sulkkunuotan,
+veti vettä ristin rastin,
+salmen pitkin, toisen poikki;
+veti vienoja vesiä,
+lohiluotojen lomia,
+noita Väinölän vesiä,
+Kalevalan kannaksia,
+synkkiä syväntehiä,
+suuria selän napoja,
+Joukolan jokivesiä,
+Lapin lahtirantasia.
+Sai kyllin kaloja muita,
+kaikkia ve'en kaloja,
+ei saanut sitä kalaista,
+mitä mielensä pitävi:
+Vellamon vetistä neittä,
+ahon lasta ainokaista.
+Siitä vanha Väinämöinen
+alla päin, pahoilla mielin,
+kaiken kallella kypärin
+itse tuon sanoiksi virkki:
+"Ohoh, hullu, hulluuttani,
+vähämieli, miehuuttani!
+Olipa minulla mieltä,
+ajatusta annettuna,
+syäntä suurta survottuna,
+oli ennen aikoinansa.
+Vaanpa nyt tätä nykyä,
+tällä inhalla iällä,
+puuttuvalla polveksella
+kaikki on mieli melkeässä,
+ajatukset arvoisessa,
+kaikki toimi toisialla.
+"Kuta vuotin kuun ikäni,
+kuta puolen polveani,
+Vellamon vetistä neittä,
+veen on viimeistä tytärtä
+ikuiseksi ystäväksi,
+polviseksi puolisoksi,
+se osasi onkeheni,
+vierähti venoseheni:
+minä en tuntenut piteä,
+en kotihin korjaella,
+laskin jälle lainehisin,
+alle aaltojen syvien!"
+Meni matkoa vähäisen,
+astui huollen, huokaellen;
+kulkevi kotia kohti.
+Sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Kukkui muinaiset käkeni,
+entiset ilokäkeni,
+kukkui ennen illoin, aamuin,
+kerran keskipäivälläki:
+mikä nyt sorti suuren äänen,
+äänen kaunihin kaotti?
+Suru sorti suuren äänen,
+huoli armahan alenti;
+sill' ei kuulu kukkuvaksi,
+päivän laskun laulavaksi
+minun iltani iloksi,
+huomeneni huopeheksi.
+"Enkä nyt tuota tieäkänä
+miten olla, kuin eleä,
+tällä ilmalla asua,
+näillä mailla matkaella.
+Oisiko emo elossa,
+vanhempani valvehella,
+sepä saattaisi sanoa,
+miten pystössä pysyä,
+murehisin murtumatta,
+huolihin katoamatta
+näissä päivissä pahoissa,
+ape'issa miel'aloissa!"
+Emo hauasta havasi,
+alta aallon vastaeli:
+"Viel' onpi emo elossa,
+vanhempasi valvehella,
+joka saattavi sanoa,
+miten olla oikeana,
+murehisin murtumatta,
+huolihin katoamatta
+niissä päivissä pahoissa,
+ape'issa miel'aloissa:
+mene Pohjan tyttärihin!
+Siell' on tyttäret somemmat,
+neiet kahta kaunihimmat,
+viittä, kuutta virkeämmät,
+ei Joukon jorottaria,
+Lapin lapsilönttäreitä.
+"Sieltä naios, poikaseni,
+paras Pohjan tyttäristä,
+jok' on sievä silmiltänsä,
+kaunis katsannoisiltansa,
+aina joutuisa jalalta
+sekä liukas liikunnolta!"
- Kuudes runo
+ Kuudes runo
- Vaka vanha Väinämöinen
- lähteäksensä käkesi
- tuonne kylmähän kylähän,
- pimeähän Pohjolahan.
- Otti olkisen orihin,
- hernevartisen hevosen,
- pisti suitset kullan suuhun,
- päitsensä hopean päähän:
- itse istuvi selälle,
- löihe reisin ratsahille.
- Ajoa hyryttelevi,
- matkoansa mittelevi
- orihilla olkisella,
- hernevarrella hevolla.
- Ajoi Väinölän ahoja,
- Kalevalan kankahia:
- hepo juoksi, matka joutui,
- koti jääpi, tie lyheni.
- Jo ajoi meren selälle,
- ulapalle aukealle
- kapioisen kastumatta,
- vuohisen vajoumatta.
- Olipa nuori Joukahainen,
- laiha poika lappalainen.
- Piti viikoista vihoa,
- ylen kauaista kaetta
- kera vanhan Väinämöisen,
- päälle laulajan ikuisen.
- Laativi tulisen jousen,
- jalon kaaren kaunistavi:
- kaaren rauasta rakenti,
- vaskesta selän valavi;
- noita on kullalla kuvaili,
- hopealla huolitteli.
- Mistä siihen nauhan saapi,
- kusta jäntehen tapasi?
- Hiien hirven suoniloista,
- Lemmon liinanuorasista!
- Sai kaaren kanineheksi,
- jousen varsin valmihiksi.
- Kaari on kaunihin näköinen,
- jousi jonki maksavainen:
- hevonen selällä seisoi,
- varsa juoksi vartta myöten,
- kapo kaarella makasi,
- jänö jäntimen sijassa.
- Vuoli piiliä pinosen,
- kolmisulkia kokosen:
- varret tammesta vanuvi,
- päät tekevi tervaksesta.
- Minkä saapi valmihiksi,
- sen sitte sulittelevi
- pääskyn pienillä sulilla,
- varpusen vivustimilla.
- Karkaeli nuoliansa,
- puretteli piiliänsä
- maon mustissa mujuissa,
- käärmehen kähyverissä.
- Sai vasamat valmihiksi,
- jousen jänniteltäväksi.
- Siitä vuotti Väinämöistä,
- saavaksi suvantolaista;
- vuotti illan, vuotti aamun,
- vuotti kerran keskipäivän.
- Viikon vuotti Väinämöistä,
- viikon vuotti, ei väsynyt,
- istuellen ikkunoissa,
- valvoen vajojen päissä,
- kuunnellen kujan perällä,
- vahtaellen vainiolla,
- viini nuolia selässä,
- hyvä kaari kainalossa.
- Vuotteli ulompanaki,
- talon toisen tuolla puolla:
- nenässä tulisen niemen,
- tulikaiskun kainalossa,
- korvalla tulisen kosken,
- pyhän virran viertimellä.
- Niin päivänä muutamana,
- huomenna moniahana
- loi silmänsä luotehelle,
- käänti päätä päivän alle;
- keksi mustasen merellä,
- sinerväisen lainehilla:
- "Onko se iässä pilvi,
- päivän koite koillisessa?"
- Ei ollut iässä pilvi,
- päivän koite koillisessa:
- oli vanha Väinämöinen,
- laulaja iän-ikuinen,
- matkoava Pohjolahan,
- kulkeva Pimentolahan
- orihilla olkisella,
- hernevarrella hevolla.
- Tuop' on nuori Joukahainen,
- laiha poika lappalainen,
- jou'utti tulisen jousen,
- koppoi kaaren kaunihimman
- pään varalle Väinämöisen,
- surmaksi suvantolaisen.
- Ennätti emo kysyä,
- vanhempansa tutkaella:
- "Kellen jousta jouahutat,
- kaarta rauta rauahutat?"
- Tuop' on nuori Joukahainen
- sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Tuohon jousta jouahutan,
- kaarta rauta rauahutan:
- pään varalle Väinämöisen,
- surmaksi suvantolaisen.
- Ammun vanhan Väinämöisen,
- lasken laulajan ikuisen
- läpi syämen, maksan kautta,
- halki hartiolihojen."
- Emo kielti ampumasta,
- emo kielti ja epäsi:
- "Elä ammu Väinämöistä,
- kaota kalevalaista!
- Väinö on sukua suurta:
- lankoni sisaren poika.
- "Ampuisitko Väinämöisen,
- kaataisit kalevalaisen,
- ilo ilmalta katoisi,
- laulu maalta lankeaisi.
- Ilo on ilmalla parempi,
- laulu maalla laatuisampi,
- kuin onpi Manalan mailla,
- noilla Tuonelan tuvilla."
- Tuossa nuori Joukahainen
- jo vähän ajattelevi,
- pikkuisen piättelevi:
- käsi käski ampumahan,
- käsi käski, toinen kielti,
- sormet suoniset pakotti.
- Virkki viimeinki sanoiksi,
- itse lausui, noin nimesi:
- "Kaotkohot jos kahesti
- kaikki ilmaiset ilomme,
- kaikki laulut langetkohot!
- Varsin ammun, en varanne."
- Jännitti tulisen jousen,
- veti vaskisen vekaran
- vasten polvea vasenta,
- jalan alta oikeansa.
- Veti viinestä vasaman,
- sulan kolmikoipisesta,
- otti nuolen orhe'imman,
- valitsi parahan varren;
- tuon on juonelle asetti,
- liitti liinajäntehelle.
- Oikaisi tulisen jousen
- olallehen oikealle,
- asetaiksen ampumahan,
- ampumahan Väinämöistä.
- Itse tuon sanoiksi virkki:
- "Iske nyt, koivuinen sakara,
- petäjäinen selkä, lyö'ös,
- jänne liina, lippaellos!
- Min käsi alentanehe,
- sen nuoli ylentäköhön;
- min käsi ylentänehe,
- sen nuoli alentakohon!"
- Lekahutti liipaisinta,
- ampui nuolen ensimäisen:
- se meni kovan ylätse,
- päältä pään on taivahalle,
- pilvihin pirajavihin,
- hattaroihin pyörivihin.
- Toki ampui, ei totellut.
- Ampui toisen nuoliansa:
- se meni kovan alatse,
- alaisehen maa-emähän;
- tahtoi maa manalle mennä,
- hietaharju halkiella.
- Ampui kohta kolmannenki:
- kävi kohti kolmannesti,
- sapsohon sinisen hirven
- alta vanhan Väinämöisen;
- ampui olkisen orihin,
- hernevartisen hevosen
- läpi länkiluun lihoista,
- kautta kainalon vasemman.
- Siitä vanha Väinämöinen
- sormin suistuvi sulahan,
- käsin kääntyi lainehesen,
- kourin kuohu'un kohahti
- selästä sinisen hirven,
- hernevartisen hevosen.
- Nousi siitä suuri tuuli,
- aalto ankara merellä;
- kantoi vanhan Väinämöisen,
- uitteli ulomma maasta
- noille väljille vesille,
- ulapoille auke'ille.
- Siinä nuori Joukahainen
- itse kielin kerskaeli:
- "Et sinä, vanha Väinämöinen,
- enämpi elävin silmin
- sinä ilmoisna ikänä,
- kuuna kullan valkeana
- astu Väinölän ahoja,
- Kalevalan kankahia!
- "Kupli nyt siellä kuusi vuotta,
- seuro seitsemän kesyttä,
- karehi kaheksan vuotta
- noilla väljillä vesillä,
- lake'illa lainehilla:
- vuotta kuusi kuusipuuna,
- seitsemän petäjäpuuna,
- kannon pölkkynä kaheksan!"
- Siitä pistihe sisälle.
- Sai emo kysyneheksi:
- "Joko ammuit Väinämöisen,
- kaotit Kalevan poian?"
- Tuop' on nuori Joukahainen
- sanan vastahan sanovi:
- "Jo nyt ammuin Väinämöisen
- ja kaaoin kalevalaisen,
- loin on merta luutimahan,
- lainetta lakaisemahan.
- Tuohon lietohon merehen,
- aivan aaltojen sekahan
- sortui ukko sormillehen,
- kääntyi kämmenyisillehen;
- siitä kyykertyi kylelle,
- selällehen seisottihe
- meren aaltojen ajella,
- meren tyrskyn tyyräellä."
- Tuon emo sanoiksi virkki:
- "Pahoin teit sinä poloinen,
- kun on ammuit Väinämöisen,
- kaotit kalevalaisen,
- Suvantolan suuren miehen,
- Kalevalan kaunihimman!"
+Vaka vanha Väinämöinen
+lähteäksensä käkesi
+tuonne kylmähän kylähän,
+pimeähän Pohjolahan.
+Otti olkisen orihin,
+hernevartisen hevosen,
+pisti suitset kullan suuhun,
+päitsensä hopean päähän:
+itse istuvi selälle,
+löihe reisin ratsahille.
+Ajoa hyryttelevi,
+matkoansa mittelevi
+orihilla olkisella,
+hernevarrella hevolla.
+Ajoi Väinölän ahoja,
+Kalevalan kankahia:
+hepo juoksi, matka joutui,
+koti jääpi, tie lyheni.
+Jo ajoi meren selälle,
+ulapalle aukealle
+kapioisen kastumatta,
+vuohisen vajoumatta.
+Olipa nuori Joukahainen,
+laiha poika lappalainen.
+Piti viikoista vihoa,
+ylen kauaista kaetta
+kera vanhan Väinämöisen,
+päälle laulajan ikuisen.
+Laativi tulisen jousen,
+jalon kaaren kaunistavi:
+kaaren rauasta rakenti,
+vaskesta selän valavi;
+noita on kullalla kuvaili,
+hopealla huolitteli.
+Mistä siihen nauhan saapi,
+kusta jäntehen tapasi?
+Hiien hirven suoniloista,
+Lemmon liinanuorasista!
+Sai kaaren kanineheksi,
+jousen varsin valmihiksi.
+Kaari on kaunihin näköinen,
+jousi jonki maksavainen:
+hevonen selällä seisoi,
+varsa juoksi vartta myöten,
+kapo kaarella makasi,
+jänö jäntimen sijassa.
+Vuoli piiliä pinosen,
+kolmisulkia kokosen:
+varret tammesta vanuvi,
+päät tekevi tervaksesta.
+Minkä saapi valmihiksi,
+sen sitte sulittelevi
+pääskyn pienillä sulilla,
+varpusen vivustimilla.
+Karkaeli nuoliansa,
+puretteli piiliänsä
+maon mustissa mujuissa,
+käärmehen kähyverissä.
+Sai vasamat valmihiksi,
+jousen jänniteltäväksi.
+Siitä vuotti Väinämöistä,
+saavaksi suvantolaista;
+vuotti illan, vuotti aamun,
+vuotti kerran keskipäivän.
+Viikon vuotti Väinämöistä,
+viikon vuotti, ei väsynyt,
+istuellen ikkunoissa,
+valvoen vajojen päissä,
+kuunnellen kujan perällä,
+vahtaellen vainiolla,
+viini nuolia selässä,
+hyvä kaari kainalossa.
+Vuotteli ulompanaki,
+talon toisen tuolla puolla:
+nenässä tulisen niemen,
+tulikaiskun kainalossa,
+korvalla tulisen kosken,
+pyhän virran viertimellä.
+Niin päivänä muutamana,
+huomenna moniahana
+loi silmänsä luotehelle,
+käänti päätä päivän alle;
+keksi mustasen merellä,
+sinerväisen lainehilla:
+"Onko se iässä pilvi,
+päivän koite koillisessa?"
+Ei ollut iässä pilvi,
+päivän koite koillisessa:
+oli vanha Väinämöinen,
+laulaja iän-ikuinen,
+matkoava Pohjolahan,
+kulkeva Pimentolahan
+orihilla olkisella,
+hernevarrella hevolla.
+Tuop' on nuori Joukahainen,
+laiha poika lappalainen,
+jou'utti tulisen jousen,
+koppoi kaaren kaunihimman
+pään varalle Väinämöisen,
+surmaksi suvantolaisen.
+Ennätti emo kysyä,
+vanhempansa tutkaella:
+"Kellen jousta jouahutat,
+kaarta rauta rauahutat?"
+Tuop' on nuori Joukahainen
+sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Tuohon jousta jouahutan,
+kaarta rauta rauahutan:
+pään varalle Väinämöisen,
+surmaksi suvantolaisen.
+Ammun vanhan Väinämöisen,
+lasken laulajan ikuisen
+läpi syämen, maksan kautta,
+halki hartiolihojen."
+Emo kielti ampumasta,
+emo kielti ja epäsi:
+"Elä ammu Väinämöistä,
+kaota kalevalaista!
+Väinö on sukua suurta:
+lankoni sisaren poika.
+"Ampuisitko Väinämöisen,
+kaataisit kalevalaisen,
+ilo ilmalta katoisi,
+laulu maalta lankeaisi.
+Ilo on ilmalla parempi,
+laulu maalla laatuisampi,
+kuin onpi Manalan mailla,
+noilla Tuonelan tuvilla."
+Tuossa nuori Joukahainen
+jo vähän ajattelevi,
+pikkuisen piättelevi:
+käsi käski ampumahan,
+käsi käski, toinen kielti,
+sormet suoniset pakotti.
+Virkki viimeinki sanoiksi,
+itse lausui, noin nimesi:
+"Kaotkohot jos kahesti
+kaikki ilmaiset ilomme,
+kaikki laulut langetkohot!
+Varsin ammun, en varanne."
+Jännitti tulisen jousen,
+veti vaskisen vekaran
+vasten polvea vasenta,
+jalan alta oikeansa.
+Veti viinestä vasaman,
+sulan kolmikoipisesta,
+otti nuolen orhe'imman,
+valitsi parahan varren;
+tuon on juonelle asetti,
+liitti liinajäntehelle.
+Oikaisi tulisen jousen
+olallehen oikealle,
+asetaiksen ampumahan,
+ampumahan Väinämöistä.
+Itse tuon sanoiksi virkki:
+"Iske nyt, koivuinen sakara,
+petäjäinen selkä, lyö'ös,
+jänne liina, lippaellos!
+Min käsi alentanehe,
+sen nuoli ylentäköhön;
+min käsi ylentänehe,
+sen nuoli alentakohon!"
+Lekahutti liipaisinta,
+ampui nuolen ensimäisen:
+se meni kovan ylätse,
+päältä pään on taivahalle,
+pilvihin pirajavihin,
+hattaroihin pyörivihin.
+Toki ampui, ei totellut.
+Ampui toisen nuoliansa:
+se meni kovan alatse,
+alaisehen maa-emähän;
+tahtoi maa manalle mennä,
+hietaharju halkiella.
+Ampui kohta kolmannenki:
+kävi kohti kolmannesti,
+sapsohon sinisen hirven
+alta vanhan Väinämöisen;
+ampui olkisen orihin,
+hernevartisen hevosen
+läpi länkiluun lihoista,
+kautta kainalon vasemman.
+Siitä vanha Väinämöinen
+sormin suistuvi sulahan,
+käsin kääntyi lainehesen,
+kourin kuohu'un kohahti
+selästä sinisen hirven,
+hernevartisen hevosen.
+Nousi siitä suuri tuuli,
+aalto ankara merellä;
+kantoi vanhan Väinämöisen,
+uitteli ulomma maasta
+noille väljille vesille,
+ulapoille auke'ille.
+Siinä nuori Joukahainen
+itse kielin kerskaeli:
+"Et sinä, vanha Väinämöinen,
+enämpi elävin silmin
+sinä ilmoisna ikänä,
+kuuna kullan valkeana
+astu Väinölän ahoja,
+Kalevalan kankahia!
+"Kupli nyt siellä kuusi vuotta,
+seuro seitsemän kesyttä,
+karehi kaheksan vuotta
+noilla väljillä vesillä,
+lake'illa lainehilla:
+vuotta kuusi kuusipuuna,
+seitsemän petäjäpuuna,
+kannon pölkkynä kaheksan!"
+Siitä pistihe sisälle.
+Sai emo kysyneheksi:
+"Joko ammuit Väinämöisen,
+kaotit Kalevan poian?"
+Tuop' on nuori Joukahainen
+sanan vastahan sanovi:
+"Jo nyt ammuin Väinämöisen
+ja kaaoin kalevalaisen,
+loin on merta luutimahan,
+lainetta lakaisemahan.
+Tuohon lietohon merehen,
+aivan aaltojen sekahan
+sortui ukko sormillehen,
+kääntyi kämmenyisillehen;
+siitä kyykertyi kylelle,
+selällehen seisottihe
+meren aaltojen ajella,
+meren tyrskyn tyyräellä."
+Tuon emo sanoiksi virkki:
+"Pahoin teit sinä poloinen,
+kun on ammuit Väinämöisen,
+kaotit kalevalaisen,
+Suvantolan suuren miehen,
+Kalevalan kaunihimman!"
- Seitsemäs runo
+ Seitsemäs runo
- Vaka vanha Väinämöinen
- uipi aavoja syviä;
- kulki kuusisna hakona,
- petäjäisnä pehkiönä
- kuusi päiveä kesäistä,
- kuusi yötä järkiähän,
- eessänsä vesi vetelä,
- takanansa taivas selvä.
- Uip' on vielä yötä kaksi,
- kaksi päiveä pisintä.
- Niin yönä yheksäntenä,
- kaheksannen päivän päästä
- toki tuskaksi tulevi,
- painuvi pakolliseksi.
- Kun ei ole kynttä varpahissa
- eikä sormissa niveltä.
- Siinä vanha Väinämöinen
- itse tuon sanoiksi virkki:
- "Voi minä poloinen poika,
- voi poika polon-alainen,
- kun läksin omilta mailta,
- elomailta entisiltä
- iäkseni ilman alle,
- kuuksi päiväksi kululle,
- tuulten tuuiteltavaksi,
- aaltojen ajeltavaksi
- näillä väljillä vesillä,
- ulapoilla auke'illa!
- Vilu on täällä ollakseni,
- vaiva värjätelläkseni,
- aina aalloissa asua,
- veen selällä seurustella.
- "Enkä tuota tieäkänä,
- miten olla, kuin eleä
- tällä inhalla iällä,
- katovalla kannikalla:
- tuulehenko teen tupani,
- vetehenkö pirtin veistän?
- "Teen mä tuulehen tupani:
- ei ole tuulessa tukea;
- veistän pirttini vetehen:
- vesi viepi veistokseni."
- Lenti lintunen Lapista,
- kokkolintu koillisesta.
- Ei ole kokko suuren suuri
- eikä kokko pienen pieni:
- yksi siipi vettä viisti,
- toinen taivasta lakaisi,
- pursto merta pyyhätteli,
- nokka luotoja lotaisi.
- Lenteleikse, liiteleikse,
- katseleikse, käänteleikse.
- Näki vanhan Väinämöisen
- selällä meren sinisen:
- "Mit' olet meressä, miesi,
- uros, aaltojen seassa?"
- Vaka vanha Väinämöinen
- sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Sit' olen meressä miesi,
- uros aaltojen varassa:
- läksin neittä Pohjolasta,
- impeä Pimentolasta.
- "Ajoa karautime
- suloa meryttä myöten.
- Niin päivänä muutamana,
- huomenna moniahana
- tulin Luotolan lahelle,
- Joukolan jokivesille:
- hepo alta ammuttihin,
- itseäni mielittihin.
- "Siitä vierähin vetehen,
- sorruin sormin lainehesen
- tuulen tuuiteltavaksi,
- aaltojen ajeltavaksi.
- "Tulipa tuuli luotehesta,
- iästä iso vihuri;
- se mun kauas kannatteli,
- uitteli ulomma maasta.
- Mont' olen päiveä pälynnyt,
- monta yötä uiksennellut
- näitä väljiä vesiä,
- ulapoita auke'ita;
- enk' on tuota tunnekana,
- arvoa, älyäkänä,
- kumpi kuoloksi tulevi,
- kumpi ennen ennättävi:
- nälkähänkö nääntyminen,
- vai vetehen vaipuminen."
- Sanoi kokko, ilman lintu:
- "Ellös olko milläskänä!
- Seisotaite selkähäni,
- nouse kynkkäluun nenille!
- Mie sinun merestä kannan,
- minne mielesi tekevi.
- Vielä muistan muunki päivän,
- arvoan ajan paremman,
- kun ajoit Kalevan kasken,
- Osmolan salon sivallit:
- heitit koivun kasvamahan,
- puun sorean seisomahan
- linnuille lepeämiksi,
- itselleni istumiksi."
- Siitä vanha Väinämöinen
- kohottavi kokkoansa;
- mies on nousevi merestä,
- uros aallosta ajaikse,
- siiville sijoitteleikse,
- kokon kynkkäluun nenille.
- Tuop' on kokko, ilman lintu,
- kantoi vanhan Väinämöisen,
- viepi tuulen tietä myöten,
- ahavan ratoa myöten
- Pohjan pitkähän perähän,
- summahan Sariolahan.
- Siihen heitti Väinämöisen,
- itse ilmahan kohosi.
- Siinä itki Väinämöinen,
- siinä itki ja urisi
- rannalla merellisellä,
- nimen tietämättömällä,
- sata haavoa sivulla,
- tuhat tuulen pieksemätä,
- partaki pahoin kulunut,
- tukka mennyt tuuhakaksi.
- Itki yötä kaksi, kolme,
- saman verran päiviäki;
- eikä tiennyt tietä käyä,
- outo, matkoa osannut
- palataksensa kotihin,
- mennä maille tuttaville,
- noille syntymäsijoille,
- elomaillen entisille.
- Pohjan piika pikkarainen,
- vaimo valkeanverinen,
- teki liiton päivän kanssa,
- päivän kanssa, kuun keralla
- yhen ajan noustaksensa
- ja yhen havataksensa:
- itse ennen ennätteli,
- ennen kuuta, aurinkoa,
- kukonki kurahtamatta,
- kanan lapsen laulamatta.
- Viisi villoa keritsi,
- kuusi lammasta savitsi,
- villat saatteli saraksi,
- kaikki vatvoi vaattehiksi
- ennen päivän nousemista,
- auringon ylenemistä.
- Pesi siitä pitkät pöyät,
- laajat lattiat lakaisi
- vastasella varpaisella,
- luutasella lehtisellä.
- Ammueli rikkasensa
- vaskisehen vakkasehen;
- vei ne ulos usta myöten,
- pellolle pihoa myöten,
- perimäisen pellon päähän,
- alimaisen aian suuhun.
- Seisattelihe rikoille,
- kuuntelihe, kääntelihe:
- kuulevi mereltä itkun,
- poikki joen juorotuksen.
- Juosten joutuvi takaisin,
- pian pirttihin menevi;
- sanoi tuonne saatuansa,
- toimitteli tultuansa:
- "Kuulin mie mereltä itkun,
- poikki joen juorotuksen."
- Louhi, Pohjolan emäntä,
- Pohjan akka harvahammas,
- pian pistihe pihalle,
- vierähti veräjän suuhun;
- siinä korvin kuunteleikse.
- Sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Ei ole itku lapsen itku
- eikä vaimojen valitus;
- itku on partasuun urohon,
- jouhileuan juorottama."
- Työnnälti venon vesille,
- kolmilaian lainehille;
- itse loihe soutamahan.
- Sekä souti jotta joutui:
- souti luoksi Väinämöisen,
- luoksi itkevän urohon.
- Siinä itki Väinämöinen,
- urisi Uvannon sulho
- pahalla pajupurolla,
- tiheällä tuomikolla:
- suu liikkui, järisi parta,
- vaan ei leuka lonkaellut.
- Sanoi Pohjolan emäntä,
- puhutteli, lausutteli:
- "Ohoh sinua, ukko utra!
- Jo olet maalla vierahalla."
- Vaka vanha Väinämöinen
- päätänsä kohottelevi.
- Sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Jo ma tuon itseki tieän:
- olen maalla vierahalla,
- tuiki tuntemattomalla.
- Maallani olin parempi,
- kotonani korkeampi."
- Louhi, Pohjolan emäntä,
- sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Saisiko sanoakseni,
- oisiko lupa kysyä,
- mi sinä olet miehiäsi
- ja kuka urohiasi?"
- Vaka vanha Väinämöinen
- sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Mainittihinpa minua,
- arveltihin aikoinansa
- illoilla iloitsijaksi,
- joka laakson laulajaksi
- noilla Väinölän ahoilla,
- Kalevalan kankahilla.
- Mi jo lienenki katala,
- tuskin tunnen itsekänä."
- Louhi, Pohjolan emäntä,
- sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Nouse jo norosta, miesi,
- uros, uuelle uralle,
- haikeasi haastamahan,
- satuja sanelemahan!"
- Otti miehen itkemästä,
- urohon urisemasta;
- saattoi siitä purtehensa,
- istutti venon perähän.
- Itse airoille asettui,
- soutimille suorittihe;
- souti poikki Pohjolahan,
- viepi vierahan tupahan.
- Syötteli nälästynehen,
- kastunehen kuivaeli;
- siitä viikon hierelevi,
- hierelevi, hautelevi:
- teki miehen terveheksi,
- urohon paranneheksi.
- Kysytteli, lausutteli,
- itse virkki, noin nimesi:
- "Mitä itkit, Väinämöinen,
- uikutit, uvantolainen,
- tuolla paikalla pahalla,
- rannalla meryttä vasten?"
- Vaka vanha Väinämöinen
- sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Onpa syytä itkeäni,
- vaivoja valittoani!
- Kauan oon meriä uinut,
- lapioinnut lainehia
- noilla väljillä vesillä,
- ulapoilla auke'illa.
- "Tuota itken tuon ikäni,
- puhki polveni murehin,
- kun ma uin omilta mailta,
- tulin mailta tuttavilta
- näille ouoille oville,
- veräjille vierahille.
- Kaikki täällä puut purevi,
- kaikki havut hakkoavi,
- joka koivu koikkoavi,
- joka leppä leikkoavi:
- yks' on tuuli tuttuani,
- päivä ennen nähtyäni
- näillä mailla vierahilla,
- äkkiouoilla ovilla."
- Louhi, Pohjolan emäntä,
- siitä tuon sanoiksi saatti:
- "Elä itke, Väinämöinen,
- uikuta, uvantolainen!
- Hyvä tääll' on ollaksesi,
- armas aikaellaksesi,
- syöä lohta luotaselta,
- sivulta sianlihoa."
- Silloin vanha Väinämöinen
- itse tuon sanoiksi virkki:
- "Kylkehen kyläinen syönti
- hyvissäki vierahissa;
- mies on maallansa parempi,
- kotonansa korkeampi.
- Soisipa sula Jumala,
- antaisipa armoluoja:
- pääsisin omille maille,
- elomaillen entisille!
- Parempi omalla maalla
- vetonenki virsun alta,
- kuin on maalla vierahalla
- kultamaljasta metonen."
- Louhi, Pohjolan emäntä,
- sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Niin mitä minullen annat,
- kun saatan omille maille,
- oman peltosi perille,
- kotisaunan saapuville?"
- Sanoi vanha Väinämöinen:
- "Mitäpä kysyt minulta,
- jos saatat omille maille,
- oman peltoni perille,
- oman käen kukkumille,
- oman linnun laulamille!
- Otatko kultia kypärin,
- hope'ita huovallisen?"
- Louhi, Pohjolan emäntä,
- sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Ohoh viisas Väinämöinen,
- tietäjä iän-ikuinen!
- En kysele kultiasi,
- halaja hope'itasi:
- kullat on lasten kukkasia,
- hopeat hevon helyjä.
- Taiatko takoa sammon,
- kirjokannen kalkutella
- joutsenen kynän nenästä,
- maholehmän maitosesta,
- yhen ohrasen jyvästä,
- yhen uuhen villasesta,
- niin annan tytön sinulle,
- panen neien palkastasi,
- saatan sun omille maille,
- oman linnun laulamille,
- oman kukon kuulumille,
- oman peltosi perille."
- Vaka vanha Väinämöinen
- sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Taia en sampoa takoa,
- kirjokantta kirjoitella.
- Saata mie omille maille:
- työnnän seppo Ilmarisen,
- joka samposi takovi,
- kirjokannet kalkuttavi,
- neitosi lepyttelevi,
- tyttäresi tyy'yttävi.
- "Se on seppo sen mokoma,
- ylen taitava takoja,
- jok' on taivoa takonut,
- ilman kantta kalkutellut:
- ei tunnu vasaran jälki
- eikä pihtien pitämät."
- Louhi, Pohjolan emäntä,
- sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Sille työnnän tyttäreni,
- sille lapseni lupoan,
- joka sampuen takovi,
- kannen kirjo kirjoittavi
- joutsenen kynän nenästä,
- maholehmän maitosesta,
- yhen ohrasen jyvästä,
- yhen uuhen untuvasta."
- Pani varsan valjahisin,
- ruskean re'en etehen;
- saattoi vanhan Väinämöisen,
- istutti oron rekehen.
- Siitä tuon sanoiksi virkki,
- itse lausui, noin nimesi:
- "Elä päätäsi ylennä,
- kohottele kokkoasi,
- kun ei uupune oronen,
- tahi ei ilta ennättäne:
- josp' on päätäsi ylennät,
- kohottelet kokkoasi,
- jo toki tuho tulevi,
- paha päivä päälle saapi."
- Siitä vanha Väinämöinen
- löi orosen juoksemahan,
- harjan liina liikkumahan.
- Ajoa karittelevi
- pimeästä Pohjolasta,
- summasta Sariolasta.
+Vaka vanha Väinämöinen
+uipi aavoja syviä;
+kulki kuusisna hakona,
+petäjäisnä pehkiönä
+kuusi päiveä kesäistä,
+kuusi yötä järkiähän,
+eessänsä vesi vetelä,
+takanansa taivas selvä.
+Uip' on vielä yötä kaksi,
+kaksi päiveä pisintä.
+Niin yönä yheksäntenä,
+kaheksannen päivän päästä
+toki tuskaksi tulevi,
+painuvi pakolliseksi.
+Kun ei ole kynttä varpahissa
+eikä sormissa niveltä.
+Siinä vanha Väinämöinen
+itse tuon sanoiksi virkki:
+"Voi minä poloinen poika,
+voi poika polon-alainen,
+kun läksin omilta mailta,
+elomailta entisiltä
+iäkseni ilman alle,
+kuuksi päiväksi kululle,
+tuulten tuuiteltavaksi,
+aaltojen ajeltavaksi
+näillä väljillä vesillä,
+ulapoilla auke'illa!
+Vilu on täällä ollakseni,
+vaiva värjätelläkseni,
+aina aalloissa asua,
+veen selällä seurustella.
+"Enkä tuota tieäkänä,
+miten olla, kuin eleä
+tällä inhalla iällä,
+katovalla kannikalla:
+tuulehenko teen tupani,
+vetehenkö pirtin veistän?
+"Teen mä tuulehen tupani:
+ei ole tuulessa tukea;
+veistän pirttini vetehen:
+vesi viepi veistokseni."
+Lenti lintunen Lapista,
+kokkolintu koillisesta.
+Ei ole kokko suuren suuri
+eikä kokko pienen pieni:
+yksi siipi vettä viisti,
+toinen taivasta lakaisi,
+pursto merta pyyhätteli,
+nokka luotoja lotaisi.
+Lenteleikse, liiteleikse,
+katseleikse, käänteleikse.
+Näki vanhan Väinämöisen
+selällä meren sinisen:
+"Mit' olet meressä, miesi,
+uros, aaltojen seassa?"
+Vaka vanha Väinämöinen
+sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Sit' olen meressä miesi,
+uros aaltojen varassa:
+läksin neittä Pohjolasta,
+impeä Pimentolasta.
+"Ajoa karautime
+suloa meryttä myöten.
+Niin päivänä muutamana,
+huomenna moniahana
+tulin Luotolan lahelle,
+Joukolan jokivesille:
+hepo alta ammuttihin,
+itseäni mielittihin.
+"Siitä vierähin vetehen,
+sorruin sormin lainehesen
+tuulen tuuiteltavaksi,
+aaltojen ajeltavaksi.
+"Tulipa tuuli luotehesta,
+iästä iso vihuri;
+se mun kauas kannatteli,
+uitteli ulomma maasta.
+Mont' olen päiveä pälynnyt,
+monta yötä uiksennellut
+näitä väljiä vesiä,
+ulapoita auke'ita;
+enk' on tuota tunnekana,
+arvoa, älyäkänä,
+kumpi kuoloksi tulevi,
+kumpi ennen ennättävi:
+nälkähänkö nääntyminen,
+vai vetehen vaipuminen."
+Sanoi kokko, ilman lintu:
+"Ellös olko milläskänä!
+Seisotaite selkähäni,
+nouse kynkkäluun nenille!
+Mie sinun merestä kannan,
+minne mielesi tekevi.
+Vielä muistan muunki päivän,
+arvoan ajan paremman,
+kun ajoit Kalevan kasken,
+Osmolan salon sivallit:
+heitit koivun kasvamahan,
+puun sorean seisomahan
+linnuille lepeämiksi,
+itselleni istumiksi."
+Siitä vanha Väinämöinen
+kohottavi kokkoansa;
+mies on nousevi merestä,
+uros aallosta ajaikse,
+siiville sijoitteleikse,
+kokon kynkkäluun nenille.
+Tuop' on kokko, ilman lintu,
+kantoi vanhan Väinämöisen,
+viepi tuulen tietä myöten,
+ahavan ratoa myöten
+Pohjan pitkähän perähän,
+summahan Sariolahan.
+Siihen heitti Väinämöisen,
+itse ilmahan kohosi.
+Siinä itki Väinämöinen,
+siinä itki ja urisi
+rannalla merellisellä,
+nimen tietämättömällä,
+sata haavoa sivulla,
+tuhat tuulen pieksemätä,
+partaki pahoin kulunut,
+tukka mennyt tuuhakaksi.
+Itki yötä kaksi, kolme,
+saman verran päiviäki;
+eikä tiennyt tietä käyä,
+outo, matkoa osannut
+palataksensa kotihin,
+mennä maille tuttaville,
+noille syntymäsijoille,
+elomaillen entisille.
+Pohjan piika pikkarainen,
+vaimo valkeanverinen,
+teki liiton päivän kanssa,
+päivän kanssa, kuun keralla
+yhen ajan noustaksensa
+ja yhen havataksensa:
+itse ennen ennätteli,
+ennen kuuta, aurinkoa,
+kukonki kurahtamatta,
+kanan lapsen laulamatta.
+Viisi villoa keritsi,
+kuusi lammasta savitsi,
+villat saatteli saraksi,
+kaikki vatvoi vaattehiksi
+ennen päivän nousemista,
+auringon ylenemistä.
+Pesi siitä pitkät pöyät,
+laajat lattiat lakaisi
+vastasella varpaisella,
+luutasella lehtisellä.
+Ammueli rikkasensa
+vaskisehen vakkasehen;
+vei ne ulos usta myöten,
+pellolle pihoa myöten,
+perimäisen pellon päähän,
+alimaisen aian suuhun.
+Seisattelihe rikoille,
+kuuntelihe, kääntelihe:
+kuulevi mereltä itkun,
+poikki joen juorotuksen.
+Juosten joutuvi takaisin,
+pian pirttihin menevi;
+sanoi tuonne saatuansa,
+toimitteli tultuansa:
+"Kuulin mie mereltä itkun,
+poikki joen juorotuksen."
+Louhi, Pohjolan emäntä,
+Pohjan akka harvahammas,
+pian pistihe pihalle,
+vierähti veräjän suuhun;
+siinä korvin kuunteleikse.
+Sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Ei ole itku lapsen itku
+eikä vaimojen valitus;
+itku on partasuun urohon,
+jouhileuan juorottama."
+Työnnälti venon vesille,
+kolmilaian lainehille;
+itse loihe soutamahan.
+Sekä souti jotta joutui:
+souti luoksi Väinämöisen,
+luoksi itkevän urohon.
+Siinä itki Väinämöinen,
+urisi Uvannon sulho
+pahalla pajupurolla,
+tiheällä tuomikolla:
+suu liikkui, järisi parta,
+vaan ei leuka lonkaellut.
+Sanoi Pohjolan emäntä,
+puhutteli, lausutteli:
+"Ohoh sinua, ukko utra!
+Jo olet maalla vierahalla."
+Vaka vanha Väinämöinen
+päätänsä kohottelevi.
+Sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Jo ma tuon itseki tieän:
+olen maalla vierahalla,
+tuiki tuntemattomalla.
+Maallani olin parempi,
+kotonani korkeampi."
+Louhi, Pohjolan emäntä,
+sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Saisiko sanoakseni,
+oisiko lupa kysyä,
+mi sinä olet miehiäsi
+ja kuka urohiasi?"
+Vaka vanha Väinämöinen
+sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Mainittihinpa minua,
+arveltihin aikoinansa
+illoilla iloitsijaksi,
+joka laakson laulajaksi
+noilla Väinölän ahoilla,
+Kalevalan kankahilla.
+Mi jo lienenki katala,
+tuskin tunnen itsekänä."
+Louhi, Pohjolan emäntä,
+sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Nouse jo norosta, miesi,
+uros, uuelle uralle,
+haikeasi haastamahan,
+satuja sanelemahan!"
+Otti miehen itkemästä,
+urohon urisemasta;
+saattoi siitä purtehensa,
+istutti venon perähän.
+Itse airoille asettui,
+soutimille suorittihe;
+souti poikki Pohjolahan,
+viepi vierahan tupahan.
+Syötteli nälästynehen,
+kastunehen kuivaeli;
+siitä viikon hierelevi,
+hierelevi, hautelevi:
+teki miehen terveheksi,
+urohon paranneheksi.
+Kysytteli, lausutteli,
+itse virkki, noin nimesi:
+"Mitä itkit, Väinämöinen,
+uikutit, uvantolainen,
+tuolla paikalla pahalla,
+rannalla meryttä vasten?"
+Vaka vanha Väinämöinen
+sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Onpa syytä itkeäni,
+vaivoja valittoani!
+Kauan oon meriä uinut,
+lapioinnut lainehia
+noilla väljillä vesillä,
+ulapoilla auke'illa.
+"Tuota itken tuon ikäni,
+puhki polveni murehin,
+kun ma uin omilta mailta,
+tulin mailta tuttavilta
+näille ouoille oville,
+veräjille vierahille.
+Kaikki täällä puut purevi,
+kaikki havut hakkoavi,
+joka koivu koikkoavi,
+joka leppä leikkoavi:
+yks' on tuuli tuttuani,
+päivä ennen nähtyäni
+näillä mailla vierahilla,
+äkkiouoilla ovilla."
+Louhi, Pohjolan emäntä,
+siitä tuon sanoiksi saatti:
+"Elä itke, Väinämöinen,
+uikuta, uvantolainen!
+Hyvä tääll' on ollaksesi,
+armas aikaellaksesi,
+syöä lohta luotaselta,
+sivulta sianlihoa."
+Silloin vanha Väinämöinen
+itse tuon sanoiksi virkki:
+"Kylkehen kyläinen syönti
+hyvissäki vierahissa;
+mies on maallansa parempi,
+kotonansa korkeampi.
+Soisipa sula Jumala,
+antaisipa armoluoja:
+pääsisin omille maille,
+elomaillen entisille!
+Parempi omalla maalla
+vetonenki virsun alta,
+kuin on maalla vierahalla
+kultamaljasta metonen."
+Louhi, Pohjolan emäntä,
+sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Niin mitä minullen annat,
+kun saatan omille maille,
+oman peltosi perille,
+kotisaunan saapuville?"
+Sanoi vanha Väinämöinen:
+"Mitäpä kysyt minulta,
+jos saatat omille maille,
+oman peltoni perille,
+oman käen kukkumille,
+oman linnun laulamille!
+Otatko kultia kypärin,
+hope'ita huovallisen?"
+Louhi, Pohjolan emäntä,
+sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Ohoh viisas Väinämöinen,
+tietäjä iän-ikuinen!
+En kysele kultiasi,
+halaja hope'itasi:
+kullat on lasten kukkasia,
+hopeat hevon helyjä.
+Taiatko takoa sammon,
+kirjokannen kalkutella
+joutsenen kynän nenästä,
+maholehmän maitosesta,
+yhen ohrasen jyvästä,
+yhen uuhen villasesta,
+niin annan tytön sinulle,
+panen neien palkastasi,
+saatan sun omille maille,
+oman linnun laulamille,
+oman kukon kuulumille,
+oman peltosi perille."
+Vaka vanha Väinämöinen
+sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Taia en sampoa takoa,
+kirjokantta kirjoitella.
+Saata mie omille maille:
+työnnän seppo Ilmarisen,
+joka samposi takovi,
+kirjokannet kalkuttavi,
+neitosi lepyttelevi,
+tyttäresi tyy'yttävi.
+"Se on seppo sen mokoma,
+ylen taitava takoja,
+jok' on taivoa takonut,
+ilman kantta kalkutellut:
+ei tunnu vasaran jälki
+eikä pihtien pitämät."
+Louhi, Pohjolan emäntä,
+sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Sille työnnän tyttäreni,
+sille lapseni lupoan,
+joka sampuen takovi,
+kannen kirjo kirjoittavi
+joutsenen kynän nenästä,
+maholehmän maitosesta,
+yhen ohrasen jyvästä,
+yhen uuhen untuvasta."
+Pani varsan valjahisin,
+ruskean re'en etehen;
+saattoi vanhan Väinämöisen,
+istutti oron rekehen.
+Siitä tuon sanoiksi virkki,
+itse lausui, noin nimesi:
+"Elä päätäsi ylennä,
+kohottele kokkoasi,
+kun ei uupune oronen,
+tahi ei ilta ennättäne:
+josp' on päätäsi ylennät,
+kohottelet kokkoasi,
+jo toki tuho tulevi,
+paha päivä päälle saapi."
+Siitä vanha Väinämöinen
+löi orosen juoksemahan,
+harjan liina liikkumahan.
+Ajoa karittelevi
+pimeästä Pohjolasta,
+summasta Sariolasta.
- Kahdeksas runo
+ Kahdeksas runo
- Tuo oli kaunis Pohjan neiti,
- maan kuulu, ve'en valio.
- Istui ilman vempelellä,
- taivon kaarella kajotti
- pukehissa puhta'issa,
- valke'issa vaattehissa;
- kultakangasta kutovi,
- hope'ista huolittavi
- kultaisesta sukkulasta,
- pirralla hope'isella.
- Suihki sukkula piossa,
- käämi käessä kääperöitsi,
- niiet vaskiset vatisi,
- hope'inen pirta piukki
- neien kangasta kutoissa,
- hope'ista huolittaissa.
- Vaka vanha Väinämöinen
- ajoa karittelevi
- pimeästä Pohjolasta,
- summasta Sariolasta.
- Ajoi matkoa palasen,
- pikkaraisen piirrätteli:
- kuuli sukkulan surinan
- ylähältä päänsä päältä.
- Tuossa päätänsä kohotti,
- katsahtavi taivahalle:
- kaari on kaunis taivahalla,
- neiti kaaren kannikalla,
- kultakangasta kutovi,
- hope'ista helkyttävi.
- Vaka vanha Väinämöinen
- heti seisatti hevosen.
- Tuossa tuon sanoiksi virkki,
- itse lausui, noin nimesi:
- "Tule, neiti, korjahani,
- laskeite rekoseheni!"
- Neiti tuon sanoiksi virkki,
- itse lausui ja kysyvi:
- "Miksi neittä korjahasi,
- tyttöä rekosehesi?"
- Vaka vanha Väinämöinen
- tuop' on tuohon vastaeli:
- "Siksi neittä korjahani,
- tyttöä rekoseheni:
- mesileivän leipojaksi,
- oluen osoajaksi,
- joka lautsan laulajaksi,
- ikkunan iloitsijaksi
- noilla Väinölän tiloilla,
- Kalevalan kartanoilla."
- Neiti tuon sanoiksi virkki,
- itse lausui ja pakisi:
- "Kun kävin mataramaalla,
- keikuin keltakankahalla
- eilen iltamyöhäsellä,
- aletessa aurinkoisen,
- lintu lauleli lehossa,
- kyntörastas raksutteli:
- lauleli tytärten mielen
- ja lauloi miniän mielen.
- "Mie tuota sanelemahan,
- linnulta kyselemähän:
- 'Oi sie kyntörastahainen!
- Laula korvin kuullakseni:
- kumman on parempi olla,
- kumman olla kuuluisampi,
- tyttärenkö taattolassa
- vai miniän miehelässä?'
- "Tiainenpa tieon antoi,
- kyntörastas raksahutti:
- 'Valkea kesäinen päivä,
- neitivalta valkeampi;
- vilu on rauta pakkasessa,
- vilumpi miniävalta.
- Niin on neiti taattolassa,
- kuin marja hyvällä maalla,
- niin miniä miehelässä,
- kuin on koira kahlehissa.
- Harvoin saapi orja lemmen,
- ei miniä milloinkana.'"
- Vaka vanha Väinämöinen
- itse tuon sanoiksi virkki:
- "Tyhjiä tiaisen virret,
- rastahaisen raksutukset!
- Lapsi on tytär kotona,
- vasta on neiti naituansa.
- Tule, neiti, korjahani,
- laskeite rekoseheni!
- En ole mitätön miesi,
- uros muita untelompi."
- Neiti taiten vastaeli,
- sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Sitte sun mieheksi sanoisin,
- urohoksi arveleisin,
- jospa jouhen halkaiseisit
- veitsellä kärettömällä,
- munan solmuhun vetäisit
- solmun tuntumattomaksi."
- Vaka vanha Väinämöinen
- jouhen halki halkaisevi
- veitsellä kärettömällä,
- aivan tutkaimettomalla;
- munan solmuhun vetävi
- solmun tuntumattomaksi.
- Käski neittä korjahansa,
- tyttöä rekosehensa.
- Neiti taiten vastaeli:
- "Ehkäpä tulen sinulle,
- kun kiskot kivestä tuohta,
- säret jäästä aiaksia
- ilman palan pakkumatta,
- pilkkehen pirahtamatta."
- Vaka vanha Väinämöinen
- ei tuosta kovin hätäile:
- kiskoipa kivestä tuohta,
- särki jäästä aiaksia
- ilman palan pakkumatta,
- pilkkehen pirahtamatta.
- Kutsui neittä korjahansa,
- tyttöä rekosehensa.
- Neiti taiten vastoavi,
- sanovi sanalla tuolla:
- "Sillenpä minä menisin,
- kenp' on veistäisi venosen
- kehrävarteni muruista,
- kalpimeni kappaleista,
- työntäisi venon vesille,
- uuen laivan lainehille
- ilman polven polkematta,
- ilman kouran koskematta,
- käsivarren kääntämättä,
- olkapään ojentamatta."
- Siitä vanha Väinämöinen
- itse tuon sanoiksi virkki:
- "Liene ei maassa, maailmassa,
- koko ilman kannen alla
- mointa laivan laatijata,
- vertoani veistäjätä."
- Otti värttinän muruja,
- kehrävarren kiertimiä;
- läksi veistohon venosen,
- satalauan laittelohon
- vuorelle teräksiselle,
- rautaiselle kalliolle.
- Veikaten venettä veisti,
- purtta puista uhkaellen.
- Veisti päivän, veisti toisen,
- veisti kohta kolmannenki:
- ei kirves kivehen koske,
- kasa ei kalka kalliohon.
- Niin päivällä kolmannella
- Hiisi pontta pyörähytti,
- Lempo tempasi tereä,
- Paha vartta vaapahutti.
- Kävipä kivehen kirves,
- kasa kalkkoi kalliohon;
- kirves kilpistyi kivestä,
- terä liuskahti liha'an,
- polvehen pojan pätöisen,
- varpahasen Väinämöisen.
- Sen Lempo lihoille liitti,
- Hiisi suonille sovitti:
- veri pääsi vuotamahan,
- hurme huppelehtamahan.
- Vaka vanha Väinämöinen,
- tietäjä iän-ikuinen,
- tuossa tuon sanoiksi virkki,
- noin on lausui ja pakisi:
- "Oi sie kirves kikkanokka,
- tasaterä tapparainen!
- Luulitko puuta purrehesi,
- honkoa hotaisnehesi,
- petäjätä pannehesi,
- koivua kohannehesi,
- kun sa lipsahit liha'an,
- solahutit suonilleni?"
- Loihe siitä loitsimahan,
- sai itse sanelemahan.
- Luki synnyt syitä myöten,
- luottehet lomia myöten,
- mutt' ei muista muutamia
- rauan suuria sanoja,
- joista salpa saataisihin,
- luja lukko tuotaisihin
- noille rauan ratkomille,
- suu sinervän silpomille.
- Jo veri jokena juoksi,
- hurme koskena kohisi:
- peitti maassa marjan varret,
- kanervaiset kankahalla.
- Eik' ollut sitä mätästä,
- jok' ei tullut tulvillehen
- noita liikoja veriä,
- hurmehia huurovia
- polvesta pojan totisen,
- varpahasta Väinämöisen.
- Vaka vanha Väinämöinen
- ketti villoja kiveltä,
- otti suolta sammalia,
- maasta mättähän repäisi
- tukkeheksi tuiman reiän,
- paikaksi pahan veräjän;
- ei vääjä vähäistäkänä,
- pikkuistakana piätä.
- Jopa tuskaksi tulevi,
- läylemmäksi lankeavi.
- Vaka vanha Väinämöinen
- itse itkuhun hyräytyi;
- pani varsan valjahisin,
- ruskean re'en etehen,
- siitä reuoikse rekehen,
- kohennaikse korjahansa.
- Laski virkkua vitsalla,
- helähytti helmisvyöllä;
- virkku juoksi, matka joutui,
- reki vieri, tie lyheni.
- Jo kohta kylä tulevi:
- kolme tietä kohtoavi.
- Vaka vanha Väinämöinen
- ajavi alinta tietä
- alimaisehen talohon.
- Yli kynnyksen kysyvi:
- "Oisiko talossa tässä
- rauan raannan katsojata,
- uron tuskan tuntijata,
- vammojen vakittajata?"
- Olipa lapsi lattialla,
- poika pieni pankon päässä.
- Tuop' on tuohon vastoavi:
- "Ei ole talossa tässä
- rauan raannan katsojata,
- uron tuskan tuntijata,
- kivun kiinniottajata,
- vammojen vakittajata;
- onpi toisessa talossa:
- aja toisehen talohon!"
- Vaka vanha Väinämöinen
- laski virkkua vitsalla,
- ajoa suhuttelevi.
- Ajoi matkoa palasen,
- keskimäistä tietä myöten
- keskimäisehen talohon.
- Kysyi kynnyksen takoa,
- anoi alta ikkunaisen:
- "Oisiko talossa tässä
- rauan raannan katsojata,
- salpoa verisatehen,
- suonikosken sortajata?"
- Akka oli vanha vaipan alla,
- kielipalku pankon päässä.
- Akka varsin vastaeli,
- hammas kolmi kolkkaeli:
- "Ei ole talossa tässä
- rauan raannan katsojata,
- verisynnyn tietäjätä,
- kivun kiinniottajata;
- onpi toisessa talossa:
- aja toisehen talohon!"
- Vaka vanha Väinämöinen
- laski virkkua vitsalla,
- ajoa suhuttelevi.
- Ajoi matkoa palasen,
- ylimäistä tietä myöten
- ylimäisehen talohon.
- Yli kynnyksen kysyvi,
- lausui lakkapuun takoa:
- "Oisiko talossa tässä
- rauan raannan katsojata,
- tämän tulvan tukkijata,
- veren summan sulkijata?"
- Ukko oli uunilla asuva,
- halliparta harjun alla.
- Ukko uunilta urahti,
- halliparta paukutteli:
- "On sulettu suuremmatki,
- jalommatki jaksettuna
- Luojan kolmella sanalla,
- syvän synnyn säätämällä:
- joet suista, järvet päistä,
- virrat niskalta vihaiset,
- lahet niemien nenistä,
- kannakset kape'immilta."
+Tuo oli kaunis Pohjan neiti,
+maan kuulu, ve'en valio.
+Istui ilman vempelellä,
+taivon kaarella kajotti
+pukehissa puhta'issa,
+valke'issa vaattehissa;
+kultakangasta kutovi,
+hope'ista huolittavi
+kultaisesta sukkulasta,
+pirralla hope'isella.
+Suihki sukkula piossa,
+käämi käessä kääperöitsi,
+niiet vaskiset vatisi,
+hope'inen pirta piukki
+neien kangasta kutoissa,
+hope'ista huolittaissa.
+Vaka vanha Väinämöinen
+ajoa karittelevi
+pimeästä Pohjolasta,
+summasta Sariolasta.
+Ajoi matkoa palasen,
+pikkaraisen piirrätteli:
+kuuli sukkulan surinan
+ylähältä päänsä päältä.
+Tuossa päätänsä kohotti,
+katsahtavi taivahalle:
+kaari on kaunis taivahalla,
+neiti kaaren kannikalla,
+kultakangasta kutovi,
+hope'ista helkyttävi.
+Vaka vanha Väinämöinen
+heti seisatti hevosen.
+Tuossa tuon sanoiksi virkki,
+itse lausui, noin nimesi:
+"Tule, neiti, korjahani,
+laskeite rekoseheni!"
+Neiti tuon sanoiksi virkki,
+itse lausui ja kysyvi:
+"Miksi neittä korjahasi,
+tyttöä rekosehesi?"
+Vaka vanha Väinämöinen
+tuop' on tuohon vastaeli:
+"Siksi neittä korjahani,
+tyttöä rekoseheni:
+mesileivän leipojaksi,
+oluen osoajaksi,
+joka lautsan laulajaksi,
+ikkunan iloitsijaksi
+noilla Väinölän tiloilla,
+Kalevalan kartanoilla."
+Neiti tuon sanoiksi virkki,
+itse lausui ja pakisi:
+"Kun kävin mataramaalla,
+keikuin keltakankahalla
+eilen iltamyöhäsellä,
+aletessa aurinkoisen,
+lintu lauleli lehossa,
+kyntörastas raksutteli:
+lauleli tytärten mielen
+ja lauloi miniän mielen.
+"Mie tuota sanelemahan,
+linnulta kyselemähän:
+'Oi sie kyntörastahainen!
+Laula korvin kuullakseni:
+kumman on parempi olla,
+kumman olla kuuluisampi,
+tyttärenkö taattolassa
+vai miniän miehelässä?'
+"Tiainenpa tieon antoi,
+kyntörastas raksahutti:
+'Valkea kesäinen päivä,
+neitivalta valkeampi;
+vilu on rauta pakkasessa,
+vilumpi miniävalta.
+Niin on neiti taattolassa,
+kuin marja hyvällä maalla,
+niin miniä miehelässä,
+kuin on koira kahlehissa.
+Harvoin saapi orja lemmen,
+ei miniä milloinkana.'"
+Vaka vanha Väinämöinen
+itse tuon sanoiksi virkki:
+"Tyhjiä tiaisen virret,
+rastahaisen raksutukset!
+Lapsi on tytär kotona,
+vasta on neiti naituansa.
+Tule, neiti, korjahani,
+laskeite rekoseheni!
+En ole mitätön miesi,
+uros muita untelompi."
+Neiti taiten vastaeli,
+sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Sitte sun mieheksi sanoisin,
+urohoksi arveleisin,
+jospa jouhen halkaiseisit
+veitsellä kärettömällä,
+munan solmuhun vetäisit
+solmun tuntumattomaksi."
+Vaka vanha Väinämöinen
+jouhen halki halkaisevi
+veitsellä kärettömällä,
+aivan tutkaimettomalla;
+munan solmuhun vetävi
+solmun tuntumattomaksi.
+Käski neittä korjahansa,
+tyttöä rekosehensa.
+Neiti taiten vastaeli:
+"Ehkäpä tulen sinulle,
+kun kiskot kivestä tuohta,
+säret jäästä aiaksia
+ilman palan pakkumatta,
+pilkkehen pirahtamatta."
+Vaka vanha Väinämöinen
+ei tuosta kovin hätäile:
+kiskoipa kivestä tuohta,
+särki jäästä aiaksia
+ilman palan pakkumatta,
+pilkkehen pirahtamatta.
+Kutsui neittä korjahansa,
+tyttöä rekosehensa.
+Neiti taiten vastoavi,
+sanovi sanalla tuolla:
+"Sillenpä minä menisin,
+kenp' on veistäisi venosen
+kehrävarteni muruista,
+kalpimeni kappaleista,
+työntäisi venon vesille,
+uuen laivan lainehille
+ilman polven polkematta,
+ilman kouran koskematta,
+käsivarren kääntämättä,
+olkapään ojentamatta."
+Siitä vanha Väinämöinen
+itse tuon sanoiksi virkki:
+"Liene ei maassa, maailmassa,
+koko ilman kannen alla
+mointa laivan laatijata,
+vertoani veistäjätä."
+Otti värttinän muruja,
+kehrävarren kiertimiä;
+läksi veistohon venosen,
+satalauan laittelohon
+vuorelle teräksiselle,
+rautaiselle kalliolle.
+Veikaten venettä veisti,
+purtta puista uhkaellen.
+Veisti päivän, veisti toisen,
+veisti kohta kolmannenki:
+ei kirves kivehen koske,
+kasa ei kalka kalliohon.
+Niin päivällä kolmannella
+Hiisi pontta pyörähytti,
+Lempo tempasi tereä,
+Paha vartta vaapahutti.
+Kävipä kivehen kirves,
+kasa kalkkoi kalliohon;
+kirves kilpistyi kivestä,
+terä liuskahti liha'an,
+polvehen pojan pätöisen,
+varpahasen Väinämöisen.
+Sen Lempo lihoille liitti,
+Hiisi suonille sovitti:
+veri pääsi vuotamahan,
+hurme huppelehtamahan.
+Vaka vanha Väinämöinen,
+tietäjä iän-ikuinen,
+tuossa tuon sanoiksi virkki,
+noin on lausui ja pakisi:
+"Oi sie kirves kikkanokka,
+tasaterä tapparainen!
+Luulitko puuta purrehesi,
+honkoa hotaisnehesi,
+petäjätä pannehesi,
+koivua kohannehesi,
+kun sa lipsahit liha'an,
+solahutit suonilleni?"
+Loihe siitä loitsimahan,
+sai itse sanelemahan.
+Luki synnyt syitä myöten,
+luottehet lomia myöten,
+mutt' ei muista muutamia
+rauan suuria sanoja,
+joista salpa saataisihin,
+luja lukko tuotaisihin
+noille rauan ratkomille,
+suu sinervän silpomille.
+Jo veri jokena juoksi,
+hurme koskena kohisi:
+peitti maassa marjan varret,
+kanervaiset kankahalla.
+Eik' ollut sitä mätästä,
+jok' ei tullut tulvillehen
+noita liikoja veriä,
+hurmehia huurovia
+polvesta pojan totisen,
+varpahasta Väinämöisen.
+Vaka vanha Väinämöinen
+ketti villoja kiveltä,
+otti suolta sammalia,
+maasta mättähän repäisi
+tukkeheksi tuiman reiän,
+paikaksi pahan veräjän;
+ei vääjä vähäistäkänä,
+pikkuistakana piätä.
+Jopa tuskaksi tulevi,
+läylemmäksi lankeavi.
+Vaka vanha Väinämöinen
+itse itkuhun hyräytyi;
+pani varsan valjahisin,
+ruskean re'en etehen,
+siitä reuoikse rekehen,
+kohennaikse korjahansa.
+Laski virkkua vitsalla,
+helähytti helmisvyöllä;
+virkku juoksi, matka joutui,
+reki vieri, tie lyheni.
+Jo kohta kylä tulevi:
+kolme tietä kohtoavi.
+Vaka vanha Väinämöinen
+ajavi alinta tietä
+alimaisehen talohon.
+Yli kynnyksen kysyvi:
+"Oisiko talossa tässä
+rauan raannan katsojata,
+uron tuskan tuntijata,
+vammojen vakittajata?"
+Olipa lapsi lattialla,
+poika pieni pankon päässä.
+Tuop' on tuohon vastoavi:
+"Ei ole talossa tässä
+rauan raannan katsojata,
+uron tuskan tuntijata,
+kivun kiinniottajata,
+vammojen vakittajata;
+onpi toisessa talossa:
+aja toisehen talohon!"
+Vaka vanha Väinämöinen
+laski virkkua vitsalla,
+ajoa suhuttelevi.
+Ajoi matkoa palasen,
+keskimäistä tietä myöten
+keskimäisehen talohon.
+Kysyi kynnyksen takoa,
+anoi alta ikkunaisen:
+"Oisiko talossa tässä
+rauan raannan katsojata,
+salpoa verisatehen,
+suonikosken sortajata?"
+Akka oli vanha vaipan alla,
+kielipalku pankon päässä.
+Akka varsin vastaeli,
+hammas kolmi kolkkaeli:
+"Ei ole talossa tässä
+rauan raannan katsojata,
+verisynnyn tietäjätä,
+kivun kiinniottajata;
+onpi toisessa talossa:
+aja toisehen talohon!"
+Vaka vanha Väinämöinen
+laski virkkua vitsalla,
+ajoa suhuttelevi.
+Ajoi matkoa palasen,
+ylimäistä tietä myöten
+ylimäisehen talohon.
+Yli kynnyksen kysyvi,
+lausui lakkapuun takoa:
+"Oisiko talossa tässä
+rauan raannan katsojata,
+tämän tulvan tukkijata,
+veren summan sulkijata?"
+Ukko oli uunilla asuva,
+halliparta harjun alla.
+Ukko uunilta urahti,
+halliparta paukutteli:
+"On sulettu suuremmatki,
+jalommatki jaksettuna
+Luojan kolmella sanalla,
+syvän synnyn säätämällä:
+joet suista, järvet päistä,
+virrat niskalta vihaiset,
+lahet niemien nenistä,
+kannakset kape'immilta."
- Yhdeksäs runo
+ Yhdeksäs runo
- Siitä vanha Väinämöinen
- itse korjasta kohosi,
- nousi reestä nostamatta,
- yleni ylentämättä;
- tuosta pirttihin tulevi,
- alle kattojen ajaikse.
- Tuoahan hopeatuoppi,
- kultakannu kannetahan:
- ei veä vähäistäkänä,
- pikkuistakana piätä
- verta vanhan Väinämöisen,
- hurmetta jalon urohon.
- Ukko uunilta urahti,
- halliparta paukutteli:
- "Mi sinä lienet miehiäsi
- ja kuka urohiasi?
- Verta on seitsemän venettä,
- kantokorvoa kaheksan
- sun, poloinen, polvestasi
- lattialle laskettuna!
- Muut on muistaisin sanaset,
- vaan en arvoa alusta,
- mist' on rauta syntynynnä,
- kasvanunna koito kuona."
- Silloin vanha Väinämöinen
- sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Itse tieän rauan synnyn,
- arvoan alun teräksen:
- ilma on emoja ensin,
- vesi vanhin veljeksiä,
- rauta nuorin veljeksiä,
- tuli kerran keskimäinen.
- "Tuo Ukko, ylinen luoja,
- itse ilmojen jumala,
- ilmasta ve'en eroitti,
- veestä maati manterehen.
- Rauta on raukka syntymättä,
- syntymättä, kasvamatta.
- "Ukko, ilmoinen jumala,
- hieroi kahta kämmentänsä,
- mykelti molempiansa
- vasemmassa polven päässä.
- Siitä syntyi kolme neittä,
- koko kolme luonnotarta
- rauan ruostehen emoiksi,
- suu sinervän siittäjiksi.
- "Neiet käyä notkutteli,
- astui immet pilven äärtä
- utarilla uhkuvilla,
- nännillä pakottavilla.
- Lypsit maalle maitojansa,
- uhkutit utariansa;
- lypsit maille, lypsit soille,
- lypsit vienoille vesille.
- "Yksi lypsi mustan maion:
- vanhimpainen neitosia;
- toinen valkean valutti:
- keskimäinen neitosia;
- kolmas puikutti punaisen:
- nuorimpainen neitosia.
- "Ku on lypsi mustan maion,
- siitä syntyi meltorauta;
- ku on valkean valutti,
- siit' on tehtynä teräkset;
- ku on puikutti punaisen,
- siit' on saatu rääkyrauta.
- "Olipa aikoa vähäinen.
- Rauta tahteli tavata
- vanhempata veikkoansa,
- käyä tulta tuntemahan.
- "Tuli tuhmaksi rupesi,
- kasvoi aivan kauheaksi:
- oli polttoa poloisen,
- rauta raukan, veikkosensa.
- "Rauta pääsi piilemähän,
- piilemähän, säilymähän
- tuon tuiman tulen käsistä,
- suusta valkean vihaisen.
- "Siitä sitte rauta piili,
- sekä piili jotta säilyi
- heiluvassa hettehessä,
- läikkyvässä lähtehessä,
- suurimmalla suon selällä,
- tuiman tunturin laella,
- jossa joutsenet munivat,
- hanhi poiat hautelevi.
- "Rauta suossa soikottavi,
- veteläisessä venyvi;
- piili vuoen, piili toisen,
- piili kohta kolmannenki
- kahen kantosen välissä,
- koivun kolmen juuren alla.
- Ei toki pakohon pääsnyt
- tulen tuimista käsistä;
- piti tulla toisen kerran,
- lähteä tulen tuville
- astalaksi tehtäessä,
- miekaksi taottaessa.
- "Susi juoksi suota myöten,
- karhu kangasta samosi;
- suo liikkui suen jälessä,
- kangas karhun kämmenissä:
- siihen nousi rautaruoste
- ja kasvoi teräskaranko
- suen sorkkien sijoille,
- karhun kannan kaivamille.
- "Syntyi seppo Ilmarinen,
- sekä syntyi jotta kasvoi.
- Se syntyi sysimäellä,
- kasvoi hiilikankahalla
- vaskinen vasara käessä,
- pihet pikkuiset piossa.
- "Yöllä syntyi Ilmarinen,
- päivällä pajasen laati.
- Etsi paikkoa pajalle,
- levitystä lietsimille.
- Näki suota salmekkehen,
- maata märkeä vähäisen,
- läksi tuota katsomahan,
- likeltä tähyämähän:
- tuohon painoi palkehensa,
- tuohon ahjonsa asetti.
- "Jo joutui suen jälille,
- karhun kantapään sijoille;
- näki rautaiset orahat,
- teräksiset tierottimet
- suen suurilla jälillä,
- karhun kämmenen tiloilla.
- "Sanovi sanalla tuolla:
- 'Voi sinua, rauta raukka,
- kun olet kurjassa tilassa,
- alahaisessa asussa,
- suolla sorkissa sutosen,
- aina karhun askelissa!'
- "Arvelee, ajattelevi:
- 'Mitä tuostaki tulisi,
- josp' on tunkisin tulehen,
- ahjohon asettelisin?'
- "Rauta raukka säpsähtihe,
- säpsähtihe, säikähtihe,
- kun kuuli tulen sanomat,
- tulen tuimat maininnaiset.
- "Sanoi seppo Ilmarinen:
- 'Ellös olko milläskänä!
- Tuli ei polta tuttuansa,
- herjaele heimoansa.
- Kun tulet tulen tuville,
- valkean varustimille,
- siellä kasvat kaunihiksi,
- ylenet ylen ehoksi:
- miesten miekoiksi hyviksi,
- naisten nauhan päättimiksi.'
- "Senp' on päivyen perästä
- rauta suosta sotkettihin,
- vetelästä vellottihin,
- tuotihin sepon pajahan.
- "Tuon seppo tulehen tunki,
- alle ahjonsa ajeli.
- Lietsoi kerran, lietsoi toisen,
- lietsoi kerran kolmannenki:
- rauta vellinä viruvi,
- kuonana kohaelevi,
- venyi vehnäisnä tahasna,
- rukihisna taikinana
- sepon suurissa tulissa,
- ilmivalkean väessä.
- "Siinä huuti rauta raukka:
- 'Ohoh seppo Ilmarinen!
- Ota pois minua täältä
- tuskista tulen punaisen!'
- "Sanoi seppo Ilmarinen:
- 'Jos otan sinun tulesta,
- ehkä kasvat kauheaksi,
- kovin raivoksi rupeat,
- vielä veistät veljeäsi,
- lastuat emosi lasta.'
- "Siinä vannoi rauta raukka,
- vannoi vaikean valansa
- ahjolla, alasimella,
- vasaroilla, valkkamilla;
- sanovi sanalla tuolla,
- lausui tuolla lausehella:
- 'Onpa puuta purrakseni,
- kiven syäntä syöäkseni,
- etten veistä veikkoani,
- lastua emoni lasta.
- Parempi on ollakseni,
- eleäkseni ehompi
- kulkijalla kumppalina,
- käyvällä käsiasenna,
- kuin syöä omaa sukua,
- heimoani herjaella.'
- "Silloin seppo Ilmarinen,
- takoja iän-ikuinen,
- rauan tempasi tulesta,
- asetti alasimelle;
- rakentavi raukeaksi,
- tekevi teräkaluiksi,
- keihä'iksi, kirvehiksi,
- kaikenlaisiksi kaluiksi.
- "Viel' oli pikkuista vajalla,
- rauta raukka tarpehessa:
- eipä kiehu rauan kieli,
- ei sukeu suu teräksen,
- rauta ei kasva karkeaksi
- ilman veessä kastumatta.
- "Siitä seppo Ilmarinen
- itse tuota arvelevi.
- Laati pikkuisen poroa,
- lipeäistä liuotteli
- teräksenteko-mujuiksi,
- rauankarkaisu-vesiksi.
- "Koitti seppo kielellänsä,
- hyvin maistoi mielellänsä;
- itse tuon sanoiksi virkki:
- 'Ei nämät hyvät minulle
- teräksenteko-vesiksi,
- rautojen rakentomaiksi.'
- "Mehiläinen maasta nousi,
- sinisiipi mättähästä.
- Lentelevi, liitelevi
- ympäri sepon pajoa.
- "Niin seppo sanoiksi virkki:
- 'Mehiläinen, mies kepeä!
- Tuo simoa siivessäsi,
- kanna mettä kielessäsi
- kuuen kukkasen nenästä,
- seitsemän on heinän päästä
- teräksille tehtäville,
- rauoille rakettaville!'
- "Herhiläinen, Hiien lintu,
- katselevi, kuuntelevi,
- katseli katon rajasta,
- alta tuohen tuijotteli
- rautoja rakettavia,
- teräksiä tehtäviä.
- "Lenteä hyrähtelevi;
- viskoi Hiien hirmuloita,
- kantoi käärmehen kähyjä,
- maon mustia mujuja,
- kusiaisen kutkelmoita,
- sammakon salavihoja
- teräksenteko-mujuihin,
- rauankarkaisu-vetehen.
- "Itse seppo Ilmarinen,
- takoja alinomainen,
- luulevi, ajattelevi
- mehiläisen tulleheksi,
- tuon on mettä tuoneheksi,
- kantaneheksi simoa.
- Sanan virkkoi, noin nimesi:
- 'Kas nämät hyvät minulle
- teräksenteko-vesiksi,
- rautojen rakentamiksi!'
- "Siihen tempasi teräksen,
- siihen kasti rauta raukan
- pois tulesta tuotaessa,
- ahjosta otettaessa.
- "Sai siitä teräs pahaksi,
- rauta raivoksi rupesi,
- petti, vaivainen, valansa,
- söi kuin koira kunniansa:
- veisti, raukka, veljeänsä,
- sukuansa suin piteli,
- veren päästi vuotamahan,
- hurmehen hurahtamahan."
- Ukko uunilta urahti,
- parta lauloi, pää järähti:
- "Jo nyt tieän rauan synnyn,
- tajuan tavat teräksen.
- "Ohoh sinua, rauta raukka,
- rauta raukka, koito kuona,
- teräs tenhon-päivällinen!
- Siitäkö sinä sikesit,
- siitä kasvoit kauheaksi,
- ylen suureksi sukesit?
- "Et sä silloin suuri ollut
- etkä suuri etkä pieni,
- et kovin koreakana
- etkä äijältä äkäinen,
- kun sa maitona makasit,
- rieskasena riuottelit
- nuoren neitosen nisissä,
- kasvoit immen kainalossa
- pitkän pilven rannan päällä,
- alla taivahan tasaisen.
- "Etkä silloin suuri ollut,
- et ollut suuri etkä pieni,
- kun sa liejuna lepäsit,
- seisoit selvänä vetenä
- suurimmalla suon selällä,
- tuiman tunturin laella,
- muutuit tuolla maan muraksi,
- ruostemullaksi rupesit.
- "Etkä silloin suuri ollut,
- et ollut suuri etkä pieni,
- kun sua hirvet suolla hieroi,
- peurat pieksi kankahalla,
- susi sotki sorkillansa,
- karhu kämmenyisillänsä.
- "Etkä silloin suuri ollut,
- et ollut suuri etkä pieni,
- kun sa suosta sotkettihin,
- maan muasta muokattihin,
- vietihin sepon pajahan,
- alle ahjon Ilmarisen.
- "Etkä silloin suuri ollut,
- et ollut suuri etkä pieni,
- kun sa kuonana kohisit,
- läikyit lämminnä vetenä
- tuimissa tulisijoissa,
- vannoit vaikean valasi
- ahjolla, alasimella,
- vasaroilla, valkkamilla,
- sepon seisontasijoilla,
- takehinta-tanterilla.
- "Joko nyt suureksi sukenit,
- äreäksi ärtelihit,
- rikoit, vaivainen, valasi,
- söit kuin koira kunniasi,
- kun sa syrjit syntyäsi,
- sukuasi suin pitelit?
- "Ku käski pahalle työlle,
- kenp' on kehnolle kehoitti?
- Isosiko vai emosi
- vaiko vanhin veljiäsi
- vai nuorin sisariasi
- vaiko muu sukusi suuri?
- "Ei isosi, ei emosi
- eikä vanhin veljiäsi,
- ei nuorin sisariasi
- eikä muu sukusi suuri:
- itse teit tihua työtä,
- katkoit kalmankarvallista.
- "Tule nyt työsi tuntemahan,
- pahasi parantamahan,
- ennenkuin sanon emolle,
- vanhemmallesi valitan!
- Enemp' on emolla työtä,
- vaiva suuri vanhemmalla,
- kun poika pahoin tekevi,
- lapsi tuhmin turmelevi.
- "Piäty, veri, vuotamasta,
- hurme, huppelehtamasta,
- päälleni päräjämästä,
- riuskumasta rinnoilleni!
- Veri, seiso kuni seinä,
- asu, hurme, kuni aita,
- kuin miekka meressä seiso,
- saraheinä sammalessa,
- paasi pellon pientaressa,
- kivi koskessa kovassa!
- "Vaan jos mieli laatinevi
- liikkua lipeämmästi,
- niin sä liikkuos lihassa
- sekä luissa luistaellos!
- Sisässä sinun parempi,
- alla kalvon kaunihimpi,
- suonissa sorottamassa
- sekä luissa luistamassa,
- kuin on maahan vuotamassa,
- rikoille ripajamassa.
- "Et sä, maito, maahan joua,
- nurmehen, veri viatoin,
- miesten hempu, heinikkohon,
- kumpuhun, urosten kulta.
- Syämessä sinun sijasi,
- alla keuhkon kellarisi;
- sinne siirräite välehen,
- sinne juoskos joutuisasti!
- Et ole joki juoksemahan
- etkä lampi laskemahan,
- suohete solottamahan,
- venelotti vuotamahan.
- "Tyy'y nyt, tyyris, tippumasta,
- punainen, putoamasta!
- Kun et tyy'y, niin tyrehy!
- Tyytyi ennen Tyrjän koski,
- joki Tuonelan tyrehtyi,
- meri kuivi, taivas kuivi
- sinä suurna poutavuonna,
- tulivuonna voimatoinna.
- "Jos et tuostana totelle,
- viel' on muita muistetahan,
- uuet keinot keksitähän:
- huuan Hiiestä patoa,
- jolla verta keitetähän,
- hurmetta varistetahan,
- ilman tilkan tippumatta,
- punaisen putoamatta,
- veren maahan vuotamatta,
- hurmehen hurajamatta.
- "Kun ei lie minussa miestä,
- urosta Ukon pojassa
- tämän tulvan tukkijaksi,
- suonikosken sortajaksi,
- onp' on taatto taivahinen,
- pilven-päällinen jumala,
- joka miehistä pätevi,
- urohista kelpoavi
- veren suuta sulkemahan,
- tulevata tukkimahan.
- "Oi Ukko, ylinen luoja,
- taivahallinen jumala!
- Tule tänne tarvittaissa,
- käy tänne kutsuttaessa!
- Tunge turpea kätesi,
- paina paksu peukalosi
- tukkeheksi tuiman reiän,
- paikaksi pahan veräjän!
- Veä päälle lemmen lehti,
- kultalumme luikahuta
- veren tielle telkkimeksi,
- tulevalle tukkeheksi,
- jottei parsku parralleni,
- valu vaaterievuilleni!"
- Sillä sulki suun vereltä,
- tien on telkki hurmehelta.
- Pani poikansa pajahan
- tekemähän voitehia
- noista heinän helpehistä,
- tuhatlatvan tutkaimista,
- me'en maahan vuotajista,
- simatilkan tippujista.
- Poikanen meni pajahan,
- läksi voitehen tekohon;
- tuli tammi vastahansa.
- Kysytteli tammeltansa:
- "Onko mettä oksillasi,
- alla kuoresi simoa?"
- Tammi taiten vastoavi:
- "Päivänäpä eilisenä
- sima tippui oksilleni,
- mesi latvalle rapatti
- pilvistä pirisevistä,
- hattaroista haihtuvista."
- Otti tammen lastuloita,
- puun murskan murenemia;
- otti heiniä hyviä,
- ruohoja monennäköjä,
- joit' ei nähä näillä mailla
- kaikin paikoin kasvaviksi.
- Panevi pa'an tulelle,
- laitti keiton kiehumahan
- täynnä tammen kuoriloita,
- heiniä hyvännäköjä.
- Pata kiehui paukutteli
- kokonaista kolme yötä,
- kolme päiveä keväistä.
- Siitä katsoi voitehia,
- onko voitehet vakaiset,
- katsehet alinomaiset.
- Ei ole voitehet vakaiset,
- katsehet alinomaiset.
- Pani heiniä lisäksi,
- ruohoa monennäöistä,
- kut oli tuotu toisialta,
- sa'an taipalen takoa
- yheksältä loitsijalta,
- kaheksalta katsojalta.
- Keitti vielä yötä kolme,
- ynnähän yheksän yötä.
- Nostavi pa'an tulelta,
- katselevi voitehia,
- onko voitehet vakaiset,
- katsehet alinomaiset.
- Olipa haapa haaraniekka,
- kasvoi pellon pientarella.
- Tuon murha murenti poikki,
- kaikki kahtia hajotti;
- voiti niillä voitehilla,
- katsoi niillä katsehilla.
- Itse tuon sanoiksi virkki:
- "Kun lie näissä voitehissa
- vian päälle vietävätä,
- vammoille valettavata,
- haapa, yhtehen paratkos
- ehommaksi entistäsi!"
- Haapa yhtehen parani
- ehommaksi entistänsä,
- kasvoi päältä kaunihiksi,
- alta aivan terveheksi.
- Siitä koitti voitehia,
- katselevi katsehia,
- koitteli kiven koloihin,
- paasien pakahtumihin:
- jo kivet kivihin tarttui,
- paaet paatehen rupesi.
- Tuli poikanen pajasta
- tekemästä voitehia,
- rasvoja rakentamasta;
- ne työnti ukon kätehen:
- "Siin' on voitehet vakaiset,
- katsehet alinomaiset,
- vaikka vuoret voitelisit,
- kaikki kalliot yheksi."
- Koki ukko kielellänsä,
- maistoi suullansa sulalla,
- tunsi katsehet hyviksi,
- voitehet vaka'isiksi.
- Siitä voiti Väinämöistä,
- pahoin-tullutta paranti,
- voiti alta, voiti päältä,
- kerta keskeä sivalti.
- Sanovi sanalla tuolla,
- lausui tuolla lausehella:
- "En liiku omin lihoini,
- liikun Luojani lihoilla,
- en väiky omin väkini,
- väikyn väellä kaikkivallan,
- en puhu omalla suulla,
- puhelen Jumalan suulla.
- Josp' on mulla suu suloinen,
- suloisempi suu Jumalan,
- jospa on kaunoinen käteni,
- käsi Luojan kaunihimpi."
- Kun oli voie päälle pantu,
- nuot on katsehet vakaiset,
- murti se puolipyörryksihin,
- Väinämöisen väännyksihin:
- lyökse sinne, lyökse tänne,
- vaan ei löytänyt lepoa.
- Niin ukko kipuja kiisti,
- työnti tuosta tuskapäitä
- keskelle Kipumäkeä,
- Kipuvuoren kukkulalle
- kiviä kivistämähän,
- paasia pakottamahan.
- Tukun silkkiä sivalti,
- senpä leikkeli levyiksi,
- senp' on katkoi kappaleiksi,
- sitehiksi suoritteli.
- Sitoi niillä silkillänsä,
- kapaloivi kaunoisilla
- polvea pojan pätöisen,
- varpahia Väinämöisen.
- Sanovi sanalla tuolla,
- lausui tuolla lausehella:
- "Siteheksi Luojan silkki,
- Luojan kaapu katteheksi
- tälle polvelle hyvälle,
- vakaisille varpahille!
- Katso nyt, kaunoinen Jumala,
- varjele, vakainen Luoja,
- jottei vietäisi vioille,
- vammoille veällettäisi!"
- Siitä vanha Väinämöinen
- jo tunsi avun totisen.
- Pian pääsi terveheksi;
- liha kasvoi kaunihiksi,
- alta aivan terveheksi,
- keskeä kivuttomaksi,
- vieriltä viattomaksi,
- päältä päärmehettömäksi,
- ehommaksi entistänsä,
- paremmaksi tuonoistansa.
- Jo nyt jaksoi jalka käyä,
- polvi polkea kykeni;
- ei nuuru nimeksikänä
- vaikerra vähäistäkänä.
- Siitä vanha Väinämöinen
- siirti silmänsä ylemmä,
- katsahtavi kaunihisti
- päälle pään on taivosehen;
- sanovi sanalla tuolla,
- lausui tuolla lausehella:
- "Tuoltapa aina armot käyvät,
- turvat tuttavat tulevat
- ylähältä taivahasta,
- luota Luojan kaikkivallan.
- "Ole nyt kiitetty, Jumala,
- ylistetty, Luoja, yksin,
- kun annoit avun minulle,
- tuotit turvan tuttavasti
- noissa tuskissa kovissa,
- terän rauan raatamissa!"
- Siitä vanha Väinämöinen
- vielä tuon sanoiksi virkki:
- "Elkätte, etinen kansa,
- kansa vasta kasvavainen,
- veikaten venettä tehkö,
- uhkaellen kaartakana!
- Jumalass' on juoksun määrä,
- Luojassa lopun asetus,
- ei uron osoannassa,
- vallassa väkevänkänä."
+Siitä vanha Väinämöinen
+itse korjasta kohosi,
+nousi reestä nostamatta,
+yleni ylentämättä;
+tuosta pirttihin tulevi,
+alle kattojen ajaikse.
+Tuoahan hopeatuoppi,
+kultakannu kannetahan:
+ei veä vähäistäkänä,
+pikkuistakana piätä
+verta vanhan Väinämöisen,
+hurmetta jalon urohon.
+Ukko uunilta urahti,
+halliparta paukutteli:
+"Mi sinä lienet miehiäsi
+ja kuka urohiasi?
+Verta on seitsemän venettä,
+kantokorvoa kaheksan
+sun, poloinen, polvestasi
+lattialle laskettuna!
+Muut on muistaisin sanaset,
+vaan en arvoa alusta,
+mist' on rauta syntynynnä,
+kasvanunna koito kuona."
+Silloin vanha Väinämöinen
+sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Itse tieän rauan synnyn,
+arvoan alun teräksen:
+ilma on emoja ensin,
+vesi vanhin veljeksiä,
+rauta nuorin veljeksiä,
+tuli kerran keskimäinen.
+"Tuo Ukko, ylinen luoja,
+itse ilmojen jumala,
+ilmasta ve'en eroitti,
+veestä maati manterehen.
+Rauta on raukka syntymättä,
+syntymättä, kasvamatta.
+"Ukko, ilmoinen jumala,
+hieroi kahta kämmentänsä,
+mykelti molempiansa
+vasemmassa polven päässä.
+Siitä syntyi kolme neittä,
+koko kolme luonnotarta
+rauan ruostehen emoiksi,
+suu sinervän siittäjiksi.
+"Neiet käyä notkutteli,
+astui immet pilven äärtä
+utarilla uhkuvilla,
+nännillä pakottavilla.
+Lypsit maalle maitojansa,
+uhkutit utariansa;
+lypsit maille, lypsit soille,
+lypsit vienoille vesille.
+"Yksi lypsi mustan maion:
+vanhimpainen neitosia;
+toinen valkean valutti:
+keskimäinen neitosia;
+kolmas puikutti punaisen:
+nuorimpainen neitosia.
+"Ku on lypsi mustan maion,
+siitä syntyi meltorauta;
+ku on valkean valutti,
+siit' on tehtynä teräkset;
+ku on puikutti punaisen,
+siit' on saatu rääkyrauta.
+"Olipa aikoa vähäinen.
+Rauta tahteli tavata
+vanhempata veikkoansa,
+käyä tulta tuntemahan.
+"Tuli tuhmaksi rupesi,
+kasvoi aivan kauheaksi:
+oli polttoa poloisen,
+rauta raukan, veikkosensa.
+"Rauta pääsi piilemähän,
+piilemähän, säilymähän
+tuon tuiman tulen käsistä,
+suusta valkean vihaisen.
+"Siitä sitte rauta piili,
+sekä piili jotta säilyi
+heiluvassa hettehessä,
+läikkyvässä lähtehessä,
+suurimmalla suon selällä,
+tuiman tunturin laella,
+jossa joutsenet munivat,
+hanhi poiat hautelevi.
+"Rauta suossa soikottavi,
+veteläisessä venyvi;
+piili vuoen, piili toisen,
+piili kohta kolmannenki
+kahen kantosen välissä,
+koivun kolmen juuren alla.
+Ei toki pakohon pääsnyt
+tulen tuimista käsistä;
+piti tulla toisen kerran,
+lähteä tulen tuville
+astalaksi tehtäessä,
+miekaksi taottaessa.
+"Susi juoksi suota myöten,
+karhu kangasta samosi;
+suo liikkui suen jälessä,
+kangas karhun kämmenissä:
+siihen nousi rautaruoste
+ja kasvoi teräskaranko
+suen sorkkien sijoille,
+karhun kannan kaivamille.
+"Syntyi seppo Ilmarinen,
+sekä syntyi jotta kasvoi.
+Se syntyi sysimäellä,
+kasvoi hiilikankahalla
+vaskinen vasara käessä,
+pihet pikkuiset piossa.
+"Yöllä syntyi Ilmarinen,
+päivällä pajasen laati.
+Etsi paikkoa pajalle,
+levitystä lietsimille.
+Näki suota salmekkehen,
+maata märkeä vähäisen,
+läksi tuota katsomahan,
+likeltä tähyämähän:
+tuohon painoi palkehensa,
+tuohon ahjonsa asetti.
+"Jo joutui suen jälille,
+karhun kantapään sijoille;
+näki rautaiset orahat,
+teräksiset tierottimet
+suen suurilla jälillä,
+karhun kämmenen tiloilla.
+"Sanovi sanalla tuolla:
+'Voi sinua, rauta raukka,
+kun olet kurjassa tilassa,
+alahaisessa asussa,
+suolla sorkissa sutosen,
+aina karhun askelissa!'
+"Arvelee, ajattelevi:
+'Mitä tuostaki tulisi,
+josp' on tunkisin tulehen,
+ahjohon asettelisin?'
+"Rauta raukka säpsähtihe,
+säpsähtihe, säikähtihe,
+kun kuuli tulen sanomat,
+tulen tuimat maininnaiset.
+"Sanoi seppo Ilmarinen:
+'Ellös olko milläskänä!
+Tuli ei polta tuttuansa,
+herjaele heimoansa.
+Kun tulet tulen tuville,
+valkean varustimille,
+siellä kasvat kaunihiksi,
+ylenet ylen ehoksi:
+miesten miekoiksi hyviksi,
+naisten nauhan päättimiksi.'
+"Senp' on päivyen perästä
+rauta suosta sotkettihin,
+vetelästä vellottihin,
+tuotihin sepon pajahan.
+"Tuon seppo tulehen tunki,
+alle ahjonsa ajeli.
+Lietsoi kerran, lietsoi toisen,
+lietsoi kerran kolmannenki:
+rauta vellinä viruvi,
+kuonana kohaelevi,
+venyi vehnäisnä tahasna,
+rukihisna taikinana
+sepon suurissa tulissa,
+ilmivalkean väessä.
+"Siinä huuti rauta raukka:
+'Ohoh seppo Ilmarinen!
+Ota pois minua täältä
+tuskista tulen punaisen!'
+"Sanoi seppo Ilmarinen:
+'Jos otan sinun tulesta,
+ehkä kasvat kauheaksi,
+kovin raivoksi rupeat,
+vielä veistät veljeäsi,
+lastuat emosi lasta.'
+"Siinä vannoi rauta raukka,
+vannoi vaikean valansa
+ahjolla, alasimella,
+vasaroilla, valkkamilla;
+sanovi sanalla tuolla,
+lausui tuolla lausehella:
+'Onpa puuta purrakseni,
+kiven syäntä syöäkseni,
+etten veistä veikkoani,
+lastua emoni lasta.
+Parempi on ollakseni,
+eleäkseni ehompi
+kulkijalla kumppalina,
+käyvällä käsiasenna,
+kuin syöä omaa sukua,
+heimoani herjaella.'
+"Silloin seppo Ilmarinen,
+takoja iän-ikuinen,
+rauan tempasi tulesta,
+asetti alasimelle;
+rakentavi raukeaksi,
+tekevi teräkaluiksi,
+keihä'iksi, kirvehiksi,
+kaikenlaisiksi kaluiksi.
+"Viel' oli pikkuista vajalla,
+rauta raukka tarpehessa:
+eipä kiehu rauan kieli,
+ei sukeu suu teräksen,
+rauta ei kasva karkeaksi
+ilman veessä kastumatta.
+"Siitä seppo Ilmarinen
+itse tuota arvelevi.
+Laati pikkuisen poroa,
+lipeäistä liuotteli
+teräksenteko-mujuiksi,
+rauankarkaisu-vesiksi.
+"Koitti seppo kielellänsä,
+hyvin maistoi mielellänsä;
+itse tuon sanoiksi virkki:
+'Ei nämät hyvät minulle
+teräksenteko-vesiksi,
+rautojen rakentomaiksi.'
+"Mehiläinen maasta nousi,
+sinisiipi mättähästä.
+Lentelevi, liitelevi
+ympäri sepon pajoa.
+"Niin seppo sanoiksi virkki:
+'Mehiläinen, mies kepeä!
+Tuo simoa siivessäsi,
+kanna mettä kielessäsi
+kuuen kukkasen nenästä,
+seitsemän on heinän päästä
+teräksille tehtäville,
+rauoille rakettaville!'
+"Herhiläinen, Hiien lintu,
+katselevi, kuuntelevi,
+katseli katon rajasta,
+alta tuohen tuijotteli
+rautoja rakettavia,
+teräksiä tehtäviä.
+"Lenteä hyrähtelevi;
+viskoi Hiien hirmuloita,
+kantoi käärmehen kähyjä,
+maon mustia mujuja,
+kusiaisen kutkelmoita,
+sammakon salavihoja
+teräksenteko-mujuihin,
+rauankarkaisu-vetehen.
+"Itse seppo Ilmarinen,
+takoja alinomainen,
+luulevi, ajattelevi
+mehiläisen tulleheksi,
+tuon on mettä tuoneheksi,
+kantaneheksi simoa.
+Sanan virkkoi, noin nimesi:
+'Kas nämät hyvät minulle
+teräksenteko-vesiksi,
+rautojen rakentamiksi!'
+"Siihen tempasi teräksen,
+siihen kasti rauta raukan
+pois tulesta tuotaessa,
+ahjosta otettaessa.
+"Sai siitä teräs pahaksi,
+rauta raivoksi rupesi,
+petti, vaivainen, valansa,
+söi kuin koira kunniansa:
+veisti, raukka, veljeänsä,
+sukuansa suin piteli,
+veren päästi vuotamahan,
+hurmehen hurahtamahan."
+Ukko uunilta urahti,
+parta lauloi, pää järähti:
+"Jo nyt tieän rauan synnyn,
+tajuan tavat teräksen.
+"Ohoh sinua, rauta raukka,
+rauta raukka, koito kuona,
+teräs tenhon-päivällinen!
+Siitäkö sinä sikesit,
+siitä kasvoit kauheaksi,
+ylen suureksi sukesit?
+"Et sä silloin suuri ollut
+etkä suuri etkä pieni,
+et kovin koreakana
+etkä äijältä äkäinen,
+kun sa maitona makasit,
+rieskasena riuottelit
+nuoren neitosen nisissä,
+kasvoit immen kainalossa
+pitkän pilven rannan päällä,
+alla taivahan tasaisen.
+"Etkä silloin suuri ollut,
+et ollut suuri etkä pieni,
+kun sa liejuna lepäsit,
+seisoit selvänä vetenä
+suurimmalla suon selällä,
+tuiman tunturin laella,
+muutuit tuolla maan muraksi,
+ruostemullaksi rupesit.
+"Etkä silloin suuri ollut,
+et ollut suuri etkä pieni,
+kun sua hirvet suolla hieroi,
+peurat pieksi kankahalla,
+susi sotki sorkillansa,
+karhu kämmenyisillänsä.
+"Etkä silloin suuri ollut,
+et ollut suuri etkä pieni,
+kun sa suosta sotkettihin,
+maan muasta muokattihin,
+vietihin sepon pajahan,
+alle ahjon Ilmarisen.
+"Etkä silloin suuri ollut,
+et ollut suuri etkä pieni,
+kun sa kuonana kohisit,
+läikyit lämminnä vetenä
+tuimissa tulisijoissa,
+vannoit vaikean valasi
+ahjolla, alasimella,
+vasaroilla, valkkamilla,
+sepon seisontasijoilla,
+takehinta-tanterilla.
+"Joko nyt suureksi sukenit,
+äreäksi ärtelihit,
+rikoit, vaivainen, valasi,
+söit kuin koira kunniasi,
+kun sa syrjit syntyäsi,
+sukuasi suin pitelit?
+"Ku käski pahalle työlle,
+kenp' on kehnolle kehoitti?
+Isosiko vai emosi
+vaiko vanhin veljiäsi
+vai nuorin sisariasi
+vaiko muu sukusi suuri?
+"Ei isosi, ei emosi
+eikä vanhin veljiäsi,
+ei nuorin sisariasi
+eikä muu sukusi suuri:
+itse teit tihua työtä,
+katkoit kalmankarvallista.
+"Tule nyt työsi tuntemahan,
+pahasi parantamahan,
+ennenkuin sanon emolle,
+vanhemmallesi valitan!
+Enemp' on emolla työtä,
+vaiva suuri vanhemmalla,
+kun poika pahoin tekevi,
+lapsi tuhmin turmelevi.
+"Piäty, veri, vuotamasta,
+hurme, huppelehtamasta,
+päälleni päräjämästä,
+riuskumasta rinnoilleni!
+Veri, seiso kuni seinä,
+asu, hurme, kuni aita,
+kuin miekka meressä seiso,
+saraheinä sammalessa,
+paasi pellon pientaressa,
+kivi koskessa kovassa!
+"Vaan jos mieli laatinevi
+liikkua lipeämmästi,
+niin sä liikkuos lihassa
+sekä luissa luistaellos!
+Sisässä sinun parempi,
+alla kalvon kaunihimpi,
+suonissa sorottamassa
+sekä luissa luistamassa,
+kuin on maahan vuotamassa,
+rikoille ripajamassa.
+"Et sä, maito, maahan joua,
+nurmehen, veri viatoin,
+miesten hempu, heinikkohon,
+kumpuhun, urosten kulta.
+Syämessä sinun sijasi,
+alla keuhkon kellarisi;
+sinne siirräite välehen,
+sinne juoskos joutuisasti!
+Et ole joki juoksemahan
+etkä lampi laskemahan,
+suohete solottamahan,
+venelotti vuotamahan.
+"Tyy'y nyt, tyyris, tippumasta,
+punainen, putoamasta!
+Kun et tyy'y, niin tyrehy!
+Tyytyi ennen Tyrjän koski,
+joki Tuonelan tyrehtyi,
+meri kuivi, taivas kuivi
+sinä suurna poutavuonna,
+tulivuonna voimatoinna.
+"Jos et tuostana totelle,
+viel' on muita muistetahan,
+uuet keinot keksitähän:
+huuan Hiiestä patoa,
+jolla verta keitetähän,
+hurmetta varistetahan,
+ilman tilkan tippumatta,
+punaisen putoamatta,
+veren maahan vuotamatta,
+hurmehen hurajamatta.
+"Kun ei lie minussa miestä,
+urosta Ukon pojassa
+tämän tulvan tukkijaksi,
+suonikosken sortajaksi,
+onp' on taatto taivahinen,
+pilven-päällinen jumala,
+joka miehistä pätevi,
+urohista kelpoavi
+veren suuta sulkemahan,
+tulevata tukkimahan.
+"Oi Ukko, ylinen luoja,
+taivahallinen jumala!
+Tule tänne tarvittaissa,
+käy tänne kutsuttaessa!
+Tunge turpea kätesi,
+paina paksu peukalosi
+tukkeheksi tuiman reiän,
+paikaksi pahan veräjän!
+Veä päälle lemmen lehti,
+kultalumme luikahuta
+veren tielle telkkimeksi,
+tulevalle tukkeheksi,
+jottei parsku parralleni,
+valu vaaterievuilleni!"
+Sillä sulki suun vereltä,
+tien on telkki hurmehelta.
+Pani poikansa pajahan
+tekemähän voitehia
+noista heinän helpehistä,
+tuhatlatvan tutkaimista,
+me'en maahan vuotajista,
+simatilkan tippujista.
+Poikanen meni pajahan,
+läksi voitehen tekohon;
+tuli tammi vastahansa.
+Kysytteli tammeltansa:
+"Onko mettä oksillasi,
+alla kuoresi simoa?"
+Tammi taiten vastoavi:
+"Päivänäpä eilisenä
+sima tippui oksilleni,
+mesi latvalle rapatti
+pilvistä pirisevistä,
+hattaroista haihtuvista."
+Otti tammen lastuloita,
+puun murskan murenemia;
+otti heiniä hyviä,
+ruohoja monennäköjä,
+joit' ei nähä näillä mailla
+kaikin paikoin kasvaviksi.
+Panevi pa'an tulelle,
+laitti keiton kiehumahan
+täynnä tammen kuoriloita,
+heiniä hyvännäköjä.
+Pata kiehui paukutteli
+kokonaista kolme yötä,
+kolme päiveä keväistä.
+Siitä katsoi voitehia,
+onko voitehet vakaiset,
+katsehet alinomaiset.
+Ei ole voitehet vakaiset,
+katsehet alinomaiset.
+Pani heiniä lisäksi,
+ruohoa monennäöistä,
+kut oli tuotu toisialta,
+sa'an taipalen takoa
+yheksältä loitsijalta,
+kaheksalta katsojalta.
+Keitti vielä yötä kolme,
+ynnähän yheksän yötä.
+Nostavi pa'an tulelta,
+katselevi voitehia,
+onko voitehet vakaiset,
+katsehet alinomaiset.
+Olipa haapa haaraniekka,
+kasvoi pellon pientarella.
+Tuon murha murenti poikki,
+kaikki kahtia hajotti;
+voiti niillä voitehilla,
+katsoi niillä katsehilla.
+Itse tuon sanoiksi virkki:
+"Kun lie näissä voitehissa
+vian päälle vietävätä,
+vammoille valettavata,
+haapa, yhtehen paratkos
+ehommaksi entistäsi!"
+Haapa yhtehen parani
+ehommaksi entistänsä,
+kasvoi päältä kaunihiksi,
+alta aivan terveheksi.
+Siitä koitti voitehia,
+katselevi katsehia,
+koitteli kiven koloihin,
+paasien pakahtumihin:
+jo kivet kivihin tarttui,
+paaet paatehen rupesi.
+Tuli poikanen pajasta
+tekemästä voitehia,
+rasvoja rakentamasta;
+ne työnti ukon kätehen:
+"Siin' on voitehet vakaiset,
+katsehet alinomaiset,
+vaikka vuoret voitelisit,
+kaikki kalliot yheksi."
+Koki ukko kielellänsä,
+maistoi suullansa sulalla,
+tunsi katsehet hyviksi,
+voitehet vaka'isiksi.
+Siitä voiti Väinämöistä,
+pahoin-tullutta paranti,
+voiti alta, voiti päältä,
+kerta keskeä sivalti.
+Sanovi sanalla tuolla,
+lausui tuolla lausehella:
+"En liiku omin lihoini,
+liikun Luojani lihoilla,
+en väiky omin väkini,
+väikyn väellä kaikkivallan,
+en puhu omalla suulla,
+puhelen Jumalan suulla.
+Josp' on mulla suu suloinen,
+suloisempi suu Jumalan,
+jospa on kaunoinen käteni,
+käsi Luojan kaunihimpi."
+Kun oli voie päälle pantu,
+nuot on katsehet vakaiset,
+murti se puolipyörryksihin,
+Väinämöisen väännyksihin:
+lyökse sinne, lyökse tänne,
+vaan ei löytänyt lepoa.
+Niin ukko kipuja kiisti,
+työnti tuosta tuskapäitä
+keskelle Kipumäkeä,
+Kipuvuoren kukkulalle
+kiviä kivistämähän,
+paasia pakottamahan.
+Tukun silkkiä sivalti,
+senpä leikkeli levyiksi,
+senp' on katkoi kappaleiksi,
+sitehiksi suoritteli.
+Sitoi niillä silkillänsä,
+kapaloivi kaunoisilla
+polvea pojan pätöisen,
+varpahia Väinämöisen.
+Sanovi sanalla tuolla,
+lausui tuolla lausehella:
+"Siteheksi Luojan silkki,
+Luojan kaapu katteheksi
+tälle polvelle hyvälle,
+vakaisille varpahille!
+Katso nyt, kaunoinen Jumala,
+varjele, vakainen Luoja,
+jottei vietäisi vioille,
+vammoille veällettäisi!"
+Siitä vanha Väinämöinen
+jo tunsi avun totisen.
+Pian pääsi terveheksi;
+liha kasvoi kaunihiksi,
+alta aivan terveheksi,
+keskeä kivuttomaksi,
+vieriltä viattomaksi,
+päältä päärmehettömäksi,
+ehommaksi entistänsä,
+paremmaksi tuonoistansa.
+Jo nyt jaksoi jalka käyä,
+polvi polkea kykeni;
+ei nuuru nimeksikänä
+vaikerra vähäistäkänä.
+Siitä vanha Väinämöinen
+siirti silmänsä ylemmä,
+katsahtavi kaunihisti
+päälle pään on taivosehen;
+sanovi sanalla tuolla,
+lausui tuolla lausehella:
+"Tuoltapa aina armot käyvät,
+turvat tuttavat tulevat
+ylähältä taivahasta,
+luota Luojan kaikkivallan.
+"Ole nyt kiitetty, Jumala,
+ylistetty, Luoja, yksin,
+kun annoit avun minulle,
+tuotit turvan tuttavasti
+noissa tuskissa kovissa,
+terän rauan raatamissa!"
+Siitä vanha Väinämöinen
+vielä tuon sanoiksi virkki:
+"Elkätte, etinen kansa,
+kansa vasta kasvavainen,
+veikaten venettä tehkö,
+uhkaellen kaartakana!
+Jumalass' on juoksun määrä,
+Luojassa lopun asetus,
+ei uron osoannassa,
+vallassa väkevänkänä."
- Kymmenes runo
+ Kymmenes runo
- Vaka vanha Väinämöinen
- otti ruskean orihin,
- pani varsan valjahisin,
- ruskean re'en etehen;
- itse reuoikse rekehen,
- kohennaikse korjahansa.
- Laski virkkua vitsalla,
- helähytti helmisvyöllä;
- virkku juoksi, matka joutui,
- reki vieri, tie lyheni,
- jalas koivuinen kolasi,
- vemmel piukki pihlajainen.
- Ajavi karettelevi.
- Ajoi soita, ajoi maita,
- ajoi aavoja ahoja.
- Kulki päivän, kulki toisen,
- niin päivällä kolmannella
- tuli pitkän sillan päähän,
- Kalevalan kankahalle,
- Osmon pellon pientarelle.
- Siinä tuon sanoiksi virkki,
- itse lausui ja pakisi:
- "Syö, susi, unennäkijä,
- tapa, tauti, lappalainen!
- Sanoi ei saavani kotihin
- enämpi elävin silmin
- sinä ilmoisna ikänä,
- kuuna kullan valkeana
- näille Väinölän ahoille,
- Kalevalan kankahille."
- Siitä vanha Väinämöinen
- laulelevi, taitelevi:
- lauloi kuusen kukkalatvan,
- kukkalatvan, kultalehvän;
- latvan työnti taivahalle,
- puhki pilvien kohotti,
- lehvät ilmoille levitti,
- halki taivahan hajotti.
- Laulelevi, taitelevi:
- lauloi kuun kumottamahan
- kultalatva-kuusosehen,
- lauloi oksillen otavan.
- Ajavi karettelevi
- kohti kullaista kotia,
- alla päin, pahoilla mielin,
- kaiken kallella kypärin,
- kun oli seppo Ilmarisen,
- takojan iän-ikuisen,
- luvannut lunastimeksi,
- oman päänsä päästimeksi
- pimeähän Pohjolahan,
- summahan Sariolahan.
- Jop' on seisottui oronen
- Osmon uuen pellon päähän.
- Siitä vanha Väinämöinen
- päätä korjasta kohotti:
- kuuluvi pajasta pauke,
- hilke hiilihuonehesta.
- Vaka vanha Väinämöinen
- itse pistihe pajahan.
- Siell' on seppo Ilmarinen:
- takoa taputtelevi.
- Sanoi seppo Ilmarinen:
- "Oi sie vanha Väinämöinen!
- Miss' olet viikon viipynynnä,
- kaiken aikasi asunut?"
- Vaka vanha Väinämöinen
- itse tuon sanoiksi virkki:
- "Tuoll' olen viikon viipynynnä,
- kaiken aikani elellyt
- pimeässä Pohjolassa,
- summassa Sariolassa,
- liukunut Lapin lauilla,
- tietomiesten tienohilla."
- Siitä seppo Ilmarinen
- sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Oi sie vanha Väinämöinen,
- tietäjä iän-ikuinen!
- Mitä lausut matkoiltasi
- tultua kotituville?"
- Virkki vanha Väinämöinen:
- "Äijä on mulla lausumista:
- onp' on neiti Pohjolassa,
- impi kylmässä kylässä,
- jok' ei suostu sulhosihin,
- mielly miehi'in hyvihin.
- Kiitti puoli Pohjan maata,
- kun onpi kovin korea:
- kuuhut paistoi kulmaluilta,
- päivä rinnoilta risotti,
- otavainen olkapäiltä,
- seitsentähtinen selältä.
- "Sinä, seppo Ilmarinen,
- takoja iän-ikuinen,
- lähe neittä noutamahan,
- päätä kassa katsomahan!
- Kun saatat takoa sammon,
- kirjokannen kirjaella,
- niin saat neion palkastasi,
- työstäsi tytön ihanan."
- Sanoi seppo Ilmarinen:
- "Ohoh vanha Väinämöinen!
- Joko sie minun lupasit
- pimeähän Pohjolahan
- oman pääsi päästimeksi,
- itsesi lunastimeksi?
- En sinä pitkänä ikänä,
- kuuna kullan valkeana
- lähe Pohjolan tuville,
- Sariolan salvoksille,
- miesten syöjille sijoille,
- urosten upottajille."
- Siitä vanha Väinämöinen
- itse tuon sanoiksi virkki:
- "Viel' on kumma toinen kumma:
- onp' on kuusi kukkalatva,
- kukkalatva, kultalehvä
- Osmon pellon pientarella;
- kuuhut latvassa kumotti,
- oksilla otava seisoi."
- Sanoi seppo Ilmarinen:
- "En usko toeksi tuota,
- kun en käyne katsomahan,
- nähne näillä silmilläni."
- Sanoi vanha Väinämöinen:
- "Kun et usko kuitenkana,
- lähtekämme katsomahan,
- onko totta vai valetta!"
- Lähettihin katsomahan
- tuota kuusta kukkapäätä,
- yksi vanha Väinämöinen,
- toinen seppo Ilmarinen.
- Sitte tuonne tultuansa
- Osmon pellon pientarelle
- seppo seisovi likellä,
- uutta kuusta kummeksivi,
- kun oli oksilla otava,
- kuuhut kuusen latvasessa.
- Siinä vanha Väinämöinen
- itse tuon sanoiksi virkki:
- "Nyt sinä, seppo veikkoseni,
- nouse kuuta noutamahan,
- otavaista ottamahan
- kultalatva-kuusosesta!"
- Siitä seppo Ilmarinen
- nousi puuhun korkealle,
- ylähäksi taivahalle,
- nousi kuuta noutamahan,
- otavaista ottamahan
- kultalatva-kuusosesta.
- Virkki kuusi kukkalatva,
- lausui lakkapää petäjä:
- "Voipa miestä mieletöintä,
- äkkioutoa urosta!
- Nousit, outo, oksilleni,
- lapsen-mieli, latvahani
- kuvakuun on nouantahan,
- valetähtyen varahan!"
- Silloin vanha Väinämöinen
- lauloa hyrähtelevi:
- lauloi tuulen tuppurihin,
- ilman raivohon rakenti;
- sanovi sanalla tuolla,
- lausui tuolla lausehella:
- "Ota, tuuli, purtehesi,
- ahava, venosehesi
- vieä vieretelläksesi
- pimeähän Pohjolahan!"
- Nousi tuuli tuppurihin,
- ilma raivohon rakentui,
- otti seppo Ilmarisen
- vieä viiletelläksensä
- pimeähän Pohjolahan,
- summahan Sariolahan.
- Siinä seppo Ilmarinen
- jopa kulki jotta joutui!
- Kulki tuulen tietä myöten,
- ahavan ratoa myöten,
- yli kuun, alatse päivän,
- otavaisten olkapäitse;
- päätyi Pohjolan pihalle,
- Sariolan saunatielle,
- eikä häntä koirat kuullut
- eikä haukkujat havainnut.
- Louhi, Pohjolan emäntä,
- Pohjan akka harvahammas
- tuop' on päätyvi pihalle.
- Itse ennätti sanoa:
- "Mi sinä lienet miehiäsi
- ja kuka urohiasi?
- Tulit tänne tuulen tietä,
- ahavan rekiratoa,
- eikä koirat kohti hauku,
- villahännät virkkaele!"
- Sanoi seppo Ilmarinen:
- "En mä tänne tullutkana
- kylän koirien kuluiksi,
- villahäntien vihoiksi,
- näillen ouoillen oville,
- veräjille vierahille."
- Siitä Pohjolan emäntä
- tutkaeli tullehelta:
- "Oletko tullut tuntemahan,
- kuulemahan, tietämähän
- tuota seppo Ilmarista,
- takojata taitavinta?
- Jo on viikon vuotettuna
- sekä kauan kaivattuna
- näille Pohjolan perille
- uuen sammon laaintahan."
- Se on seppo Ilmarinen
- sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Lienen tullut tuntemahan
- tuon on seppo Ilmarisen,
- kun olen itse Ilmarinen,
- itse taitava takoja."
- Louhi, Pohjolan emäntä,
- Pohjan akka harvahammas,
- pian pistihe tupahan,
- sanovi sanalla tuolla:
- "Neityeni nuorempani,
- lapseni vakavimpani!
- Pane nyt päällesi parasta,
- varrellesi valke'inta,
- hempe'intä helmoillesi,
- ripe'intä rinnoillesi,
- kaulallesi kaunihinta,
- kukke'inta kulmillesi,
- poskesi punottamahan,
- näköpääsi näyttämähän!
- Jo on seppo Ilmarinen,
- takoja iän-ikuinen,
- saanut sammon laaintahan,
- kirjokannen kirjantahan."
- Tuop' on kaunis Pohjan tytti,
- maan kuulu, ve'en valio,
- otti vaattehet valitut,
- pukehensa puhtahimmat;
- viitiseikse, vaatiseikse,
- pääsomihin suoritseikse,
- vaskipantoihin paneikse,
- kultavöihin kummitseikse.
- Tuli aitasta tupahan,
- kaapsahellen kartanolta
- silmistänsä sirkeänä,
- korvistansa korkeana,
- kaunihina kasvoiltansa,
- poskilta punehtivana;
- kullat riippui rinnan päällä,
- pään päällä hopeat huohti.
- Itse Pohjolan emäntä
- käytti seppo Ilmarisen
- noissa Pohjolan tuvissa,
- Sariolan salvoksissa;
- siellä syötti syöneheksi,
- juotti miehen juoneheksi,
- apatti ani hyväksi.
- Sai tuosta sanelemahan:
- "Ohoh seppo Ilmarinen,
- takoja iän-ikuinen!
- Saatatko takoa sammon,
- kirjokannen kirjaella
- joutsenen kynän nenästä,
- maholehmän maitosesta,
- ohran pienestä jyvästä,
- kesäuuhen untuvasta,
- niin saat neion palkastasi,
- työstäsi tytön ihanan."
- Silloin seppo Ilmarinen
- itse tuon sanoiksi virkki:
- "Saattanen takoa sammon,
- kirjokannen kalkutella
- joutsenen kynän nenästä,
- maholehmän maitosesta,
- ohran pienestä jyvästä,
- kesäuuhen untuvasta,
- kun olen taivoa takonut,
- ilman kantta kalkuttanut
- ilman alkusen alutta,
- riporihman tehtyisettä."
- Läksi sammon laaintahan,
- kirjokannen kirjontahan.
- Kysyi paikalta pajoa,
- kaipasi sepinkaluja:
- ei ole paikalla pajoa,
- ei pajoa, ei paletta,
- ahjoa, alasintana,
- vasarata, varttakana!
- Silloin seppo Ilmarinen
- sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Akatp' on epäelköhöt,
- herjat kesken heittäköhöt,
- eip' on mies pahempikana,
- uros untelompikana!"
- Etsi ahjollen alusta,
- leveyttä lietsehelle
- noilla mailla, mantereilla,
- Pohjan peltojen perillä.
- Etsi päivän, etsi toisen.
- Jo päivänä kolmantena
- tuli kirjava kivonen,
- vahatukko vastahansa.
- Tuohon seppo seisottihe,
- takoja tulen rakenti;
- päivän laati palkehia,
- toisen ahjoa asetti.
- Siitä seppo Ilmarinen,
- takoja iän-ikuinen,
- tunki ainehet tulehen,
- takehensa alle ahjon;
- otti orjat lietsomahan,
- väkipuolet vääntämähän.
- Orjat lietsoi löyhytteli,
- väkipuolet väännätteli
- kolme päiveä kesäistä
- ja kolme kesäistä yötä:
- kivet kasvoi kantapäihin,
- vahat varvasten sijoille.
- Niin päivänä ensimäisnä
- itse seppo Ilmarinen
- kallistihe katsomahan
- ahjonsa alaista puolta,
- mitä tullehe tulesta,
- selvinnehe valkeasta.
- Jousi tungeikse tulesta,
- kaasi kulta kuumoksesta,
- kaari kulta, pää hopea,
- varsi vasken-kirjavainen.
- On jousi hyvän näköinen,
- vaan onpi pahan tapainen:
- joka päivä pään kysyvi,
- parahana kaksi päätä.
- Itse seppo Ilmarinen
- ei tuota kovin ihastu:
- kaaren katkaisi kaheksi,
- siitä tunkevi tulehen;
- laitti orjat lietsomahan,
- väkipuolet vääntämähän.
- Jop' on päivänä jälestä
- itse seppo Ilmarinen
- kallistihe katsomahan
- ahjonsa alaista puolta:
- veno tungeikse tulesta,
- punapursi kuumoksesta,
- kokat kullan kirjaeltu,
- hangat vaskesta valettu.
- On veno hyvän näköinen,
- ei ole hyvän tapainen:
- suotta lähtisi sotahan,
- tarpehetta tappelohon.
- Se on seppo Ilmarinen
- ei ihastu tuotakana:
- venon murskaksi murenti,
- tunkevi tulisijahan;
- laitti orjat lietsomahan,
- väkipuolet vääntämähän.
- Jo päivänä kolmantena
- itse seppo Ilmarinen
- kallistihe katsomahan
- ahjonsa alaista puolta:
- hieho tungeikse tulesta,
- sarvi kulta kuumoksesta,
- otsassa otavan tähti,
- päässä päivän pyöryläinen.
- On hieho hyvän näköinen,
- ei ole hyvän tapainen:
- metsässä makaelevi,
- maion maahan kaatelevi.
- Se on seppo Ilmarinen
- ei ihastu tuotakana:
- lehmän leikkeli paloiksi,
- siitä tunkevi tulehen;
- laitti orjat lietsomahan,
- väkipuolet vääntämähän.
- Jo päivänä neljäntenä
- itse seppo Ilmarinen
- kallistihe katsomahan
- ahjonsa alaista puolta:
- aura tungeikse tulesta,
- terä kulta kuumoksesta,
- terä kulta, vaski varsi,
- hopeata ponnen päässä.
- On aura hyvän näköinen,
- ei ole hyvän tapainen:
- kylän pellot kyntelevi,
- vainiot vakoelevi.
- Se on seppo Ilmarinen
- ei ihastu tuotakana:
- auran katkaisi kaheksi,
- alle ahjonsa ajavi.
- Laittoi tuulet lietsomahan,
- väkipuuskat vääntämähän.
- Lietsoi tuulet löyhytteli:
- itä lietsoi, lietsoi länsi,
- etelä enemmän lietsoi,
- pohjanen kovin porotti.
- Lietsoi päivän, lietsoi toisen,
- lietsoi kohta kolmannenki:
- tuli tuiski ikkunasta,
- säkehet ovesta säykkyi,
- tomu nousi taivahalle,
- savu pilvihin sakeni.
- Se on seppo Ilmarinen
- päivän kolmannen perästä
- kallistihe katsomahan
- ahjonsa alaista puolta:
- näki sammon syntyväksi,
- kirjokannen kasvavaksi.
- Siitä seppo Ilmarinen,
- takoja iän-ikuinen,
- takoa taputtelevi,
- lyöä lynnähyttelevi.
- Takoi sammon taitavasti:
- laitahan on jauhomyllyn,
- toisehen on suolamyllyn,
- rahamyllyn kolmantehen.
- Siitä jauhoi uusi sampo,
- kirjokansi kiikutteli,
- jauhoi purnun puhtehessa:
- yhen purnun syötäviä,
- toisen jauhoi myötäviä,
- kolmannen kotipitoja.
- Niin ihastui Pohjan akka;
- saattoi sitte sammon suuren
- Pohjolan kivimäkehen,
- vaaran vaskisen sisähän
- yheksän lukon ta'aksi.
- Siihen juuret juurrutteli
- yheksän sylen syvähän:
- juuren juurti maaemähän,
- toisen vesiviertehesen,
- kolmannen kotimäkehen.
- Siitä seppo Ilmarinen
- tyttöä anelemahan.
- Sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Joko nyt minulle neiti,
- kun sai sampo valmihiksi,
- kirjokansi kaunihiksi?"
- Tuop' on kaunis Pohjan tyttö
- itse noin sanoiksi virkki:
- "Kukapa tässä toisna vuonna,
- kenpä kolmanna kesänä
- käkiä kukutteleisi,
- lintusia laulattaisi,
- jos minä menisin muunne,
- saisin, marja, muille maille!
- "Jos tämä kana katoisi,
- tämä hanhi hairahtaisi,
- eksyisi emosen tuoma,
- punapuola pois menisi,
- kaikkipa käet katoisi,
- ilolinnut liikahtaisi
- tämän kunnahan kukuilta,
- tämän harjun hartehilta.
- "Enkä joua ilmankana,
- pääse en neitipäiviltäni,
- noilta töiltä tehtäviltä,
- kesäisiltä kiirehiltä:
- marjat on maalla poimimatta,
- lahen rannat laulamatta,
- astumattani ahoset,
- lehot leikin lyömättäni."
- Siitä seppo Ilmarinen,
- takoja iän-ikuinen,
- alla päin, pahoilla mielin,
- kaiken kallella kypärin
- jo tuossa ajattelevi,
- pitkin päätänsä pitävi,
- miten kulkea kotihin,
- tulla maille tuttaville
- pimeästä Pohjolasta,
- summasta Sariolasta.
- Sanoi Pohjolan emäntä:
- "Ohoh seppo Ilmarinen!
- Mit' olet pahoilla mielin,
- kaiken kallella kypärin?
- Laatisiko mieli mennä
- elomaillen entisille?"
- Sanoi seppo Ilmarinen:
- "Sinne mieleni tekisi
- kotihini kuolemahan,
- maalleni masenemahan."
- Siitä Pohjolan emäntä
- syötti miehen, juotti miehen,
- istutti perähän purren
- melan vaskisen varahan;
- virkki tuulen tuulemahan,
- pohjasen puhaltamahan.
- Siitä seppo Ilmarinen,
- takoja iän-ikuinen,
- matkasi omille maille
- ylitse meren sinisen.
- Kulki päivän, kulki toisen;
- päivälläpä kolmannella
- jo tuli kotihin seppo,
- noille syntymäsijoille.
- Kysyi vanha Väinämöinen
- Ilmariselta sepolta:
- "Veli, seppo Ilmarinen,
- takoja iän-ikuinen!
- Joko laait uuen sammon,
- kirjokannen kirjaelit?"
- Sanoi seppo Ilmarinen,
- itse laatija pakisi:
- "Jopa jauhoi uusi sampo,
- kirjokansi kiikutteli,
- jauhoi purnun puhtehessa:
- yhen purnun syötäviä,
- toisen jauhoi myötäviä,
- kolmannen pi'eltäviä."
+Vaka vanha Väinämöinen
+otti ruskean orihin,
+pani varsan valjahisin,
+ruskean re'en etehen;
+itse reuoikse rekehen,
+kohennaikse korjahansa.
+Laski virkkua vitsalla,
+helähytti helmisvyöllä;
+virkku juoksi, matka joutui,
+reki vieri, tie lyheni,
+jalas koivuinen kolasi,
+vemmel piukki pihlajainen.
+Ajavi karettelevi.
+Ajoi soita, ajoi maita,
+ajoi aavoja ahoja.
+Kulki päivän, kulki toisen,
+niin päivällä kolmannella
+tuli pitkän sillan päähän,
+Kalevalan kankahalle,
+Osmon pellon pientarelle.
+Siinä tuon sanoiksi virkki,
+itse lausui ja pakisi:
+"Syö, susi, unennäkijä,
+tapa, tauti, lappalainen!
+Sanoi ei saavani kotihin
+enämpi elävin silmin
+sinä ilmoisna ikänä,
+kuuna kullan valkeana
+näille Väinölän ahoille,
+Kalevalan kankahille."
+Siitä vanha Väinämöinen
+laulelevi, taitelevi:
+lauloi kuusen kukkalatvan,
+kukkalatvan, kultalehvän;
+latvan työnti taivahalle,
+puhki pilvien kohotti,
+lehvät ilmoille levitti,
+halki taivahan hajotti.
+Laulelevi, taitelevi:
+lauloi kuun kumottamahan
+kultalatva-kuusosehen,
+lauloi oksillen otavan.
+Ajavi karettelevi
+kohti kullaista kotia,
+alla päin, pahoilla mielin,
+kaiken kallella kypärin,
+kun oli seppo Ilmarisen,
+takojan iän-ikuisen,
+luvannut lunastimeksi,
+oman päänsä päästimeksi
+pimeähän Pohjolahan,
+summahan Sariolahan.
+Jop' on seisottui oronen
+Osmon uuen pellon päähän.
+Siitä vanha Väinämöinen
+päätä korjasta kohotti:
+kuuluvi pajasta pauke,
+hilke hiilihuonehesta.
+Vaka vanha Väinämöinen
+itse pistihe pajahan.
+Siell' on seppo Ilmarinen:
+takoa taputtelevi.
+Sanoi seppo Ilmarinen:
+"Oi sie vanha Väinämöinen!
+Miss' olet viikon viipynynnä,
+kaiken aikasi asunut?"
+Vaka vanha Väinämöinen
+itse tuon sanoiksi virkki:
+"Tuoll' olen viikon viipynynnä,
+kaiken aikani elellyt
+pimeässä Pohjolassa,
+summassa Sariolassa,
+liukunut Lapin lauilla,
+tietomiesten tienohilla."
+Siitä seppo Ilmarinen
+sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Oi sie vanha Väinämöinen,
+tietäjä iän-ikuinen!
+Mitä lausut matkoiltasi
+tultua kotituville?"
+Virkki vanha Väinämöinen:
+"Äijä on mulla lausumista:
+onp' on neiti Pohjolassa,
+impi kylmässä kylässä,
+jok' ei suostu sulhosihin,
+mielly miehi'in hyvihin.
+Kiitti puoli Pohjan maata,
+kun onpi kovin korea:
+kuuhut paistoi kulmaluilta,
+päivä rinnoilta risotti,
+otavainen olkapäiltä,
+seitsentähtinen selältä.
+"Sinä, seppo Ilmarinen,
+takoja iän-ikuinen,
+lähe neittä noutamahan,
+päätä kassa katsomahan!
+Kun saatat takoa sammon,
+kirjokannen kirjaella,
+niin saat neion palkastasi,
+työstäsi tytön ihanan."
+Sanoi seppo Ilmarinen:
+"Ohoh vanha Väinämöinen!
+Joko sie minun lupasit
+pimeähän Pohjolahan
+oman pääsi päästimeksi,
+itsesi lunastimeksi?
+En sinä pitkänä ikänä,
+kuuna kullan valkeana
+lähe Pohjolan tuville,
+Sariolan salvoksille,
+miesten syöjille sijoille,
+urosten upottajille."
+Siitä vanha Väinämöinen
+itse tuon sanoiksi virkki:
+"Viel' on kumma toinen kumma:
+onp' on kuusi kukkalatva,
+kukkalatva, kultalehvä
+Osmon pellon pientarella;
+kuuhut latvassa kumotti,
+oksilla otava seisoi."
+Sanoi seppo Ilmarinen:
+"En usko toeksi tuota,
+kun en käyne katsomahan,
+nähne näillä silmilläni."
+Sanoi vanha Väinämöinen:
+"Kun et usko kuitenkana,
+lähtekämme katsomahan,
+onko totta vai valetta!"
+Lähettihin katsomahan
+tuota kuusta kukkapäätä,
+yksi vanha Väinämöinen,
+toinen seppo Ilmarinen.
+Sitte tuonne tultuansa
+Osmon pellon pientarelle
+seppo seisovi likellä,
+uutta kuusta kummeksivi,
+kun oli oksilla otava,
+kuuhut kuusen latvasessa.
+Siinä vanha Väinämöinen
+itse tuon sanoiksi virkki:
+"Nyt sinä, seppo veikkoseni,
+nouse kuuta noutamahan,
+otavaista ottamahan
+kultalatva-kuusosesta!"
+Siitä seppo Ilmarinen
+nousi puuhun korkealle,
+ylähäksi taivahalle,
+nousi kuuta noutamahan,
+otavaista ottamahan
+kultalatva-kuusosesta.
+Virkki kuusi kukkalatva,
+lausui lakkapää petäjä:
+"Voipa miestä mieletöintä,
+äkkioutoa urosta!
+Nousit, outo, oksilleni,
+lapsen-mieli, latvahani
+kuvakuun on nouantahan,
+valetähtyen varahan!"
+Silloin vanha Väinämöinen
+lauloa hyrähtelevi:
+lauloi tuulen tuppurihin,
+ilman raivohon rakenti;
+sanovi sanalla tuolla,
+lausui tuolla lausehella:
+"Ota, tuuli, purtehesi,
+ahava, venosehesi
+vieä vieretelläksesi
+pimeähän Pohjolahan!"
+Nousi tuuli tuppurihin,
+ilma raivohon rakentui,
+otti seppo Ilmarisen
+vieä viiletelläksensä
+pimeähän Pohjolahan,
+summahan Sariolahan.
+Siinä seppo Ilmarinen
+jopa kulki jotta joutui!
+Kulki tuulen tietä myöten,
+ahavan ratoa myöten,
+yli kuun, alatse päivän,
+otavaisten olkapäitse;
+päätyi Pohjolan pihalle,
+Sariolan saunatielle,
+eikä häntä koirat kuullut
+eikä haukkujat havainnut.
+Louhi, Pohjolan emäntä,
+Pohjan akka harvahammas
+tuop' on päätyvi pihalle.
+Itse ennätti sanoa:
+"Mi sinä lienet miehiäsi
+ja kuka urohiasi?
+Tulit tänne tuulen tietä,
+ahavan rekiratoa,
+eikä koirat kohti hauku,
+villahännät virkkaele!"
+Sanoi seppo Ilmarinen:
+"En mä tänne tullutkana
+kylän koirien kuluiksi,
+villahäntien vihoiksi,
+näillen ouoillen oville,
+veräjille vierahille."
+Siitä Pohjolan emäntä
+tutkaeli tullehelta:
+"Oletko tullut tuntemahan,
+kuulemahan, tietämähän
+tuota seppo Ilmarista,
+takojata taitavinta?
+Jo on viikon vuotettuna
+sekä kauan kaivattuna
+näille Pohjolan perille
+uuen sammon laaintahan."
+Se on seppo Ilmarinen
+sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Lienen tullut tuntemahan
+tuon on seppo Ilmarisen,
+kun olen itse Ilmarinen,
+itse taitava takoja."
+Louhi, Pohjolan emäntä,
+Pohjan akka harvahammas,
+pian pistihe tupahan,
+sanovi sanalla tuolla:
+"Neityeni nuorempani,
+lapseni vakavimpani!
+Pane nyt päällesi parasta,
+varrellesi valke'inta,
+hempe'intä helmoillesi,
+ripe'intä rinnoillesi,
+kaulallesi kaunihinta,
+kukke'inta kulmillesi,
+poskesi punottamahan,
+näköpääsi näyttämähän!
+Jo on seppo Ilmarinen,
+takoja iän-ikuinen,
+saanut sammon laaintahan,
+kirjokannen kirjantahan."
+Tuop' on kaunis Pohjan tytti,
+maan kuulu, ve'en valio,
+otti vaattehet valitut,
+pukehensa puhtahimmat;
+viitiseikse, vaatiseikse,
+pääsomihin suoritseikse,
+vaskipantoihin paneikse,
+kultavöihin kummitseikse.
+Tuli aitasta tupahan,
+kaapsahellen kartanolta
+silmistänsä sirkeänä,
+korvistansa korkeana,
+kaunihina kasvoiltansa,
+poskilta punehtivana;
+kullat riippui rinnan päällä,
+pään päällä hopeat huohti.
+Itse Pohjolan emäntä
+käytti seppo Ilmarisen
+noissa Pohjolan tuvissa,
+Sariolan salvoksissa;
+siellä syötti syöneheksi,
+juotti miehen juoneheksi,
+apatti ani hyväksi.
+Sai tuosta sanelemahan:
+"Ohoh seppo Ilmarinen,
+takoja iän-ikuinen!
+Saatatko takoa sammon,
+kirjokannen kirjaella
+joutsenen kynän nenästä,
+maholehmän maitosesta,
+ohran pienestä jyvästä,
+kesäuuhen untuvasta,
+niin saat neion palkastasi,
+työstäsi tytön ihanan."
+Silloin seppo Ilmarinen
+itse tuon sanoiksi virkki:
+"Saattanen takoa sammon,
+kirjokannen kalkutella
+joutsenen kynän nenästä,
+maholehmän maitosesta,
+ohran pienestä jyvästä,
+kesäuuhen untuvasta,
+kun olen taivoa takonut,
+ilman kantta kalkuttanut
+ilman alkusen alutta,
+riporihman tehtyisettä."
+Läksi sammon laaintahan,
+kirjokannen kirjontahan.
+Kysyi paikalta pajoa,
+kaipasi sepinkaluja:
+ei ole paikalla pajoa,
+ei pajoa, ei paletta,
+ahjoa, alasintana,
+vasarata, varttakana!
+Silloin seppo Ilmarinen
+sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Akatp' on epäelköhöt,
+herjat kesken heittäköhöt,
+eip' on mies pahempikana,
+uros untelompikana!"
+Etsi ahjollen alusta,
+leveyttä lietsehelle
+noilla mailla, mantereilla,
+Pohjan peltojen perillä.
+Etsi päivän, etsi toisen.
+Jo päivänä kolmantena
+tuli kirjava kivonen,
+vahatukko vastahansa.
+Tuohon seppo seisottihe,
+takoja tulen rakenti;
+päivän laati palkehia,
+toisen ahjoa asetti.
+Siitä seppo Ilmarinen,
+takoja iän-ikuinen,
+tunki ainehet tulehen,
+takehensa alle ahjon;
+otti orjat lietsomahan,
+väkipuolet vääntämähän.
+Orjat lietsoi löyhytteli,
+väkipuolet väännätteli
+kolme päiveä kesäistä
+ja kolme kesäistä yötä:
+kivet kasvoi kantapäihin,
+vahat varvasten sijoille.
+Niin päivänä ensimäisnä
+itse seppo Ilmarinen
+kallistihe katsomahan
+ahjonsa alaista puolta,
+mitä tullehe tulesta,
+selvinnehe valkeasta.
+Jousi tungeikse tulesta,
+kaasi kulta kuumoksesta,
+kaari kulta, pää hopea,
+varsi vasken-kirjavainen.
+On jousi hyvän näköinen,
+vaan onpi pahan tapainen:
+joka päivä pään kysyvi,
+parahana kaksi päätä.
+Itse seppo Ilmarinen
+ei tuota kovin ihastu:
+kaaren katkaisi kaheksi,
+siitä tunkevi tulehen;
+laitti orjat lietsomahan,
+väkipuolet vääntämähän.
+Jop' on päivänä jälestä
+itse seppo Ilmarinen
+kallistihe katsomahan
+ahjonsa alaista puolta:
+veno tungeikse tulesta,
+punapursi kuumoksesta,
+kokat kullan kirjaeltu,
+hangat vaskesta valettu.
+On veno hyvän näköinen,
+ei ole hyvän tapainen:
+suotta lähtisi sotahan,
+tarpehetta tappelohon.
+Se on seppo Ilmarinen
+ei ihastu tuotakana:
+venon murskaksi murenti,
+tunkevi tulisijahan;
+laitti orjat lietsomahan,
+väkipuolet vääntämähän.
+Jo päivänä kolmantena
+itse seppo Ilmarinen
+kallistihe katsomahan
+ahjonsa alaista puolta:
+hieho tungeikse tulesta,
+sarvi kulta kuumoksesta,
+otsassa otavan tähti,
+päässä päivän pyöryläinen.
+On hieho hyvän näköinen,
+ei ole hyvän tapainen:
+metsässä makaelevi,
+maion maahan kaatelevi.
+Se on seppo Ilmarinen
+ei ihastu tuotakana:
+lehmän leikkeli paloiksi,
+siitä tunkevi tulehen;
+laitti orjat lietsomahan,
+väkipuolet vääntämähän.
+Jo päivänä neljäntenä
+itse seppo Ilmarinen
+kallistihe katsomahan
+ahjonsa alaista puolta:
+aura tungeikse tulesta,
+terä kulta kuumoksesta,
+terä kulta, vaski varsi,
+hopeata ponnen päässä.
+On aura hyvän näköinen,
+ei ole hyvän tapainen:
+kylän pellot kyntelevi,
+vainiot vakoelevi.
+Se on seppo Ilmarinen
+ei ihastu tuotakana:
+auran katkaisi kaheksi,
+alle ahjonsa ajavi.
+Laittoi tuulet lietsomahan,
+väkipuuskat vääntämähän.
+Lietsoi tuulet löyhytteli:
+itä lietsoi, lietsoi länsi,
+etelä enemmän lietsoi,
+pohjanen kovin porotti.
+Lietsoi päivän, lietsoi toisen,
+lietsoi kohta kolmannenki:
+tuli tuiski ikkunasta,
+säkehet ovesta säykkyi,
+tomu nousi taivahalle,
+savu pilvihin sakeni.
+Se on seppo Ilmarinen
+päivän kolmannen perästä
+kallistihe katsomahan
+ahjonsa alaista puolta:
+näki sammon syntyväksi,
+kirjokannen kasvavaksi.
+Siitä seppo Ilmarinen,
+takoja iän-ikuinen,
+takoa taputtelevi,
+lyöä lynnähyttelevi.
+Takoi sammon taitavasti:
+laitahan on jauhomyllyn,
+toisehen on suolamyllyn,
+rahamyllyn kolmantehen.
+Siitä jauhoi uusi sampo,
+kirjokansi kiikutteli,
+jauhoi purnun puhtehessa:
+yhen purnun syötäviä,
+toisen jauhoi myötäviä,
+kolmannen kotipitoja.
+Niin ihastui Pohjan akka;
+saattoi sitte sammon suuren
+Pohjolan kivimäkehen,
+vaaran vaskisen sisähän
+yheksän lukon ta'aksi.
+Siihen juuret juurrutteli
+yheksän sylen syvähän:
+juuren juurti maaemähän,
+toisen vesiviertehesen,
+kolmannen kotimäkehen.
+Siitä seppo Ilmarinen
+tyttöä anelemahan.
+Sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Joko nyt minulle neiti,
+kun sai sampo valmihiksi,
+kirjokansi kaunihiksi?"
+Tuop' on kaunis Pohjan tyttö
+itse noin sanoiksi virkki:
+"Kukapa tässä toisna vuonna,
+kenpä kolmanna kesänä
+käkiä kukutteleisi,
+lintusia laulattaisi,
+jos minä menisin muunne,
+saisin, marja, muille maille!
+"Jos tämä kana katoisi,
+tämä hanhi hairahtaisi,
+eksyisi emosen tuoma,
+punapuola pois menisi,
+kaikkipa käet katoisi,
+ilolinnut liikahtaisi
+tämän kunnahan kukuilta,
+tämän harjun hartehilta.
+"Enkä joua ilmankana,
+pääse en neitipäiviltäni,
+noilta töiltä tehtäviltä,
+kesäisiltä kiirehiltä:
+marjat on maalla poimimatta,
+lahen rannat laulamatta,
+astumattani ahoset,
+lehot leikin lyömättäni."
+Siitä seppo Ilmarinen,
+takoja iän-ikuinen,
+alla päin, pahoilla mielin,
+kaiken kallella kypärin
+jo tuossa ajattelevi,
+pitkin päätänsä pitävi,
+miten kulkea kotihin,
+tulla maille tuttaville
+pimeästä Pohjolasta,
+summasta Sariolasta.
+Sanoi Pohjolan emäntä:
+"Ohoh seppo Ilmarinen!
+Mit' olet pahoilla mielin,
+kaiken kallella kypärin?
+Laatisiko mieli mennä
+elomaillen entisille?"
+Sanoi seppo Ilmarinen:
+"Sinne mieleni tekisi
+kotihini kuolemahan,
+maalleni masenemahan."
+Siitä Pohjolan emäntä
+syötti miehen, juotti miehen,
+istutti perähän purren
+melan vaskisen varahan;
+virkki tuulen tuulemahan,
+pohjasen puhaltamahan.
+Siitä seppo Ilmarinen,
+takoja iän-ikuinen,
+matkasi omille maille
+ylitse meren sinisen.
+Kulki päivän, kulki toisen;
+päivälläpä kolmannella
+jo tuli kotihin seppo,
+noille syntymäsijoille.
+Kysyi vanha Väinämöinen
+Ilmariselta sepolta:
+"Veli, seppo Ilmarinen,
+takoja iän-ikuinen!
+Joko laait uuen sammon,
+kirjokannen kirjaelit?"
+Sanoi seppo Ilmarinen,
+itse laatija pakisi:
+"Jopa jauhoi uusi sampo,
+kirjokansi kiikutteli,
+jauhoi purnun puhtehessa:
+yhen purnun syötäviä,
+toisen jauhoi myötäviä,
+kolmannen pi'eltäviä."
- Yhdestoista runo
+ Yhdestoista runo
- Aika on Ahtia sanoa,
- veitikkätä vieretellä.
- Ahti poika Saarelainen,
- tuo on lieto Lemmin poika,
- kasvoi koissa korkeassa
- luona armahan emonsa
- laajimman lahen perällä,
- Kaukoniemen kainalossa.
- Kaloin siinä Kauko kasvoi,
- Ahti ahvenin yleni.
- Tuli mies mitä parahin,
- puhkesi punaverinen,
- joka päästänsä pätevi,
- kohastansa kelpoavi;
- vaan tuli vähän vialle,
- tavoiltansa turmiolle:
- ain' oli naisissa eläjä,
- yli öitä öitsilöissä,
- noien impien iloissa,
- kassapäien karkeloissa.
- Kylli oli Saaren neiti,
- Saaren neiti, Saaren kukka.
- Kasvoi koissa korkeassa,
- yleni ylen ehossa,
- istuen ison majoilla,
- peräpenkin notkumilla.
- Kauan kasvoi, kauas kuului:
- kaukoa tuli kosijat
- neien kuuluhun kotihin,
- kaunoisehen kartanohon.
- Kosi Päivä poiallehen:
- eip' on mennyt Päivälähän
- Päivän luona paistamahan
- kesäisillä kiirehillä.
- Kosi Kuuhut poiallehen:
- eip' on mennyt Kuutolahan
- Kuun luona kumottamahan,
- kehät ilman kiertämähän.
- Kosi Tähti poiallehen:
- eip' on mennyt Tähtelähän
- pitkin öitä pilkkimähän
- talvisilla taivahilla.
- Tulevi Virosta sulhot,
- toiset tuolta Inkereltä:
- eip' on neiti mennytkänä;
- itse vasten vastaeli:
- "Suotta kultanne kuluvi,
- hopeanne hoikkenevi!
- En lähe minä Virohon,
- en lähe, lupoakana,
- Viron vettä soutamahan,
- saarellista sauvomahan,
- syömähän Viron kaloja,
- Viron lientä lippomahan.
- "Enkä lähe Inkerelle,
- penkerelle, pänkerelle;
- siell' on nälkä, kaiken nälkä:
- puun nälkä, pärehen nälkä,
- ve'en nälkä, vehnän nälkä,
- rukihisen leivän nälkä."
- Tuop' on lieto Lemminkäinen,
- itse kaunis Kaukomieli,
- lähteäksensä lupasi
- Saaren kukkoa kosihin,
- tuota mointa morsianta,
- kaunokaista kassapäätä.
- Emo kielteä käkesi,
- varoitteli vaimo vanha:
- "Ellös menkö, poikaseni,
- parempihin itseäsi!
- Ei suattane sinua
- Saaren suurehen sukuhun."
- Sanoi lieto Lemminkäinen,
- virkki kaunis Kaukomieli:
- "Jos en ole koiltani korea,
- su'ultani aivan suuri,
- mie valitsen varrellani,
- otan muilla muo'oillani."
- Aina kieltävi emonsa
- lähtemästä Lemminkäistä
- Saaren suurehen sukuhun,
- laajahan lajiperähän:
- "Siellä piiat pilkkoavat,
- naiset nauravat sinua."
- Mitä huoli Lemminkäinen!
- Itse tuon sanoiksi virkki:
- "Kyllä hää'än naisten naurun,
- soppityrskyt tyttärien:
- potkaisen pojan povehen,
- käsikannon kainalohon;
- siin' on pää hyvänki pilkan,
- parahanki parjauksen."
- Emo tuon sanoiksi virkki:
- "Voi poloinen, päiviäni!
- Nauraisitko Saaren naiset,
- pitäisit pyhäiset piiat,
- niin siitä tora tulisi,
- sota suuri lankeaisi!
- Saisi kaikki Saaren sulhot,
- sata miestä miekkoinensa
- päällesi sinun, poloisen,
- yksinäisen ympärille."
- Mitä huoli Lemminkäinen
- varoituksista emonsa!
- Ottavi hyvän orosen,
- valjasti valion varsan;
- ajavi karittelevi
- Saaren kuuluhun kylähän
- Saaren kukkoa kosihin,
- Saaren mointa morsianta.
- Nauroi naiset Lemminkäistä,
- piiat pisti pilkkojansa,
- kun ajoi kummasti kujalle,
- kamalasti kartanolle:
- ajoi korjansa kumohon,
- veräjähän vierähytti.
- Siinä lieto Lemminkäinen
- murti suuta, väänti päätä,
- murti mustoa haventa.
- Itse tuon sanoiksi virkki:
- "En ole tuota ennen nähnyt,
- en ole nähnyt enkä kuullut
- naisen nauravan minulle,
- piian pilkkoja suannut."
- Mitä huoli Lemminkäinen!
- Sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Onko saarella sijoa,
- maata Saaren manterella,
- minun leikki lyöäkseni,
- tanner tanhuellakseni
- Saaren impien iloissa,
- kassapäien karkeloissa?"
- Saaren impyet sanovat,
- niemen neiet vastoavat:
- "Onp' on Saarella sijoa,
- maata Saaren manterella,
- sinun leikki lyöäksesi,
- tanner tanhuellaksesi
- karjalaisna kaskimailla,
- paimenpoikana palolla:
- lapset on laihat Saaren mailla,
- lihavat hevosen varsat."
- Mitä huoli Lemminkäinen!
- Palkkasihe paimeneksi:
- kävi päivät paimenessa,
- yöt on impien iloissa,
- noien neitojen kisoissa,
- kassapäien karkeloissa.
- Sillä lieto Lemminkäinen,
- itse kaunis Kaukomieli,
- jopa hääti naisen naurun,
- piätteli piian pilkan.
- Ei ollut sitä tytärtä,
- piikoa pyhintäkänä,
- kuta hän ei kosketellut,
- jonk' ei vieressä venynyt.
- Yksi on impi kaikkinensa
- Saaren suuressa su'ussa,
- jok' ei suostu sulhasihin,
- mielly miehi'in hyvihin:
- se oli Kyllikki korea,
- Saaren kukka kaunokainen.
- Tuop' on lieto Lemminkäinen,
- itse kaunis Kaukomieli,
- sa'at saappahat kulutti,
- sa'at airot poikki souti
- tuota neittä saaessansa,
- Kyllikkiä pyytessänsä.
- Kyllikki, korea neiti,
- hänpä tuon sanoiksi virkki:
- "Mitä, kehno, kierteletki,
- rannan raukuja, ajelet,
- täältä tyttöjä kyselet,
- tinavöitä tieustelet?
- En mä tästä ennen joua,
- kuin kiven kuluksi jauhan,
- pieksän petkelen periksi,
- huhmaren sukuksi survon.
- "Enkä huoli huitukoille,
- huitukoille, haitukoille;
- mie tahon tasaisen varren
- tasaiselle varrelleni,
- tahon muo'on muhkeamman
- muhke'ille muo'oilleni
- sekä kasvon kaunihimman
- kaunihille kasvoilleni."
- Oli aikoa vähäisen,
- kului tuskin puoli kuuta.
- Jo päivänä muutamana,
- iltana moniahana
- neitoset kisaelevi,
- kaunokaiset karkelevi
- mannerpuolella saloa
- kaunihilla kankahalla;
- Kyllikki ylinnä muita,
- Saaren kukka kuuluisinna.
- Tuli veitikkä verevä,
- ajoi lieto Lemminkäinen
- orihillansa omalla,
- valitulla varsallansa
- keskelle kisaketoa,
- kaunokaisten karkeloa;
- reutoi Kyllikin rekehen,
- koppoi neien korjahansa,
- tuon asetti taljallensa,
- liitti liistehyisillensä.
- Laski ruoskalla hevoista,
- nauskahutti nauhasella,
- siitä läksi liukumahan.
- Lähtiessänsä sanovi:
- "Elkätte minua, immet,
- ilmi antako ikänä,
- minun täällä käyneheni,
- täältä neien vieneheni!
- "Jos ette totelle tuosta,
- niin teille paha paneikse:
- laulan sulhonne sotahan,
- nuoret miehet miekan alle,
- ettei kuulla kuuna päänä,
- nähä ilmoisna ikänä
- kujasilla kulkemassa,
- ahoilla ajelemassa."
- Kyllä Kyllikki valitti,
- Saaren kukka kuikutteli:
- "Päästä jo minua poies,
- laske lasta vallallensa,
- kotihinsa kulkemahan
- luoksi itkevän emonsa!
- "Jos et laskea luvanne
- kotihini kulkemahan,
- viel' on viisi veljeäni,
- seitsemän setäni lasta
- jänön jälen polkijaksi,
- neien pään perilliseksi."
- Kun ei pääsnyt kuitenkana,
- itse itkulle hyräytyi.
- Sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Joutenpa, poloinen, synnyin,
- jouten synnyin, jouten kasvoin,
- jouten aikani elelin;
- jo nyt sainki joutavalle
- miehelle mitättömälle,
- suojihin soankävijän,
- aina tuiman tappelijan!"
- Virkki lieto Lemminkäinen,
- sanoi kaunis Kaukomieli:
- "Kyllikki, syänkäpyni,
- minun maire marjueni!
- Ellös olko milläkänä!
- En sua pahoin pitäne:
- sylissäni syöessäni,
- käsissäni käyessäni,
- sivullani seistessäni,
- vieressä venyessäni.
- "Mitäpä sinä sureksit,
- mitä huollen huokaelet?
- Tuotako sinä sureksit,
- tuota huollen huokaelet,
- lehmityyttä, leivätyyttä
- ja kaiken elon vähyyttä?
- "Ellös olko milläkänä!
- Mont' on lehmeä minulla,
- monta maion antajata:
- yks' on suolla Muurikkinen,
- toinen mäellä Mansikkinen,
- kolmas Puolukka palolla.
- Ne on syömättä soreat,
- katsomatta kaunokaiset;
- ei ole illoin kytkemistä
- eikä aamuin laskemista,
- heinävihkon heittämistä,
- suolan, suuruksen surua.
- "Vaiko tuotaki surisit,
- tuota huollen huokoaisit,
- ettei oo sukuni suuri,
- kovin korkea kotini?
- "Jos en oo su'ulta suuri
- enkä korkea ko'ilta,
- on mulla tulinen miekka,
- säkenevä säilärauta.
- Se onpi sukua suurta,
- laajoa lajipereä:
- onp' on Hiiessä hiottu,
- jumaloissa kirkastettu.
- Sillä suurennan sukuni,
- laajennan lajini kaiken,
- miekalla tuliterällä,
- säilällä säkenevällä."
- Neiti parka huokoaikse,
- itse tuon sanoiksi virkki:
- "Oi on Ahti, Lemmin poika!
- Jos tahot minuista neittä
- ikuiseksi puolisoksi,
- kainaloiseksi kanaksi,
- sie vanno valat ikuiset
- et sotia käyäksesi
- kullankana tarpehella,
- hopeankana halulla!"
- Siinä lieto Lemminkäinen
- itse tuon sanoiksi virkki:
- "Vannon mie valat ikuiset
- en sotia käyäkseni
- kullankana tarpehella,
- hopeankana halulla.
- Sie itse valasi vanno
- et kyliä käyäksesi
- hyvänki hypyn halulla,
- tanhujuoksun tarpehella!"
- Siitä vannoivat valansa,
- laativat ikilupansa
- eessä julkisen Jumalan,
- alla kasvon kaikkivallan,
- ei Ahin sotia käyä
- eikä Kyllikin kyleä.
- Siitä lieto Lemminkäinen
- veti virkkua vitsalla,
- löi oritta ohjaksella.
- Itse tuon sanoiksi virkki:
- "Jää hyvästi, Saaren nurmet,
- kuusen juuret, tervaskannot,
- joit' olen kesän kävellyt,
- talvet kaiket tallaellut,
- piileskellen pilviöillä,
- paeten pahalla säällä,
- tätä pyytä pyytessäni,
- allia ajellessani!"
- Ajoa hypittelevi:
- jo kohta koti näkyvi.
- Neiti tuon sanoiksi virkki
- itse lausui, noin nimesi:
- "Tupa tuolla tuulottavi,
- nälkäraunio näkyvi.
- Kenen onpi tuo tupanen,
- kenen koti kunnottoman?"
- Se on lieto Lemminkäinen
- sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Elä sie sure tuvista,
- huokaele huonehista!
- Tuvat toiset tehtänehe,
- paremmaiset pantanehe
- hirve'istä hirsiköistä,
- parahista parsikoista."
- Siitä lieto Lemminkäinen
- jo kohta kotihin saapi
- luoksi armahan emonsa,
- tykö valtavanhempansa.
- Emo tuon sanoiksi virkki,
- itse lausui, noin nimesi:
- "Viikon viivyit, poikaseni,
- viikon mailla vierahilla."
- Lausui lieto Lemminkäinen,
- sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Piti naiset naurellani,
- kostoa pyhäiset piiat
- piännästä pitkän pilkan,
- naurannoistansa minulle.
- Sain parahan korjahani,
- tuon asetin taljalleni,
- liitin liistehyisilleni,
- alle viltin vierähytin.
- Sillä maksoin naisten naurun,
- piikojen ilopiännän.
- "Oi emoni, kantajani,
- äitini, ylentäjäni!
- Mitä läksin, senpä sainki,
- kuta pyysin, sen tapasin.
- Pane nyt patjasi parahat,
- pehme'immät päänalaiset,
- maatani omalla maalla
- nuoren neiteni keralla!"
- Emo tuon sanoiksi virkkoi,
- itse lausui ja pakisi:
- "Ole nyt kiitetty, Jumala,
- ylistetty, Luoja, yksin,
- kun annoit miniän mulle,
- toit hyvän tulen puhujan,
- oivan kankahan kutojan,
- aivan kenstin kehreäjän,
- pulskin poukkujen pesijän,
- vaattehien valkaisijan!
- "Itse kiitä onneasi!
- Hyvän sait, hyvän tapasit,
- hyvän Luojasi lupasi,
- hyvän antoi armollinen:
- puhas on pulmonen lumella,
- puhtahampi puolellasi;
- valkea merellä vaahti,
- valkeampi vallassasi;
- sorea merellä sorsa,
- soreampi suojassasi;
- kirkas tähti taivahalla,
- kirkkahampi kihloissasi.
- "Laai nyt lattiat laveat,
- hanki ikkunat isommat,
- seisottele seinät uuet,
- tee koko tupa parempi,
- kynnykset tuvan etehen,
- uuet ukset kynnykselle,
- nuoren neien saatuasi,
- kaunihin katsottuasi,
- paremmaisen itseäsi,
- sukuasi suuremmaisen!"
+Aika on Ahtia sanoa,
+veitikkätä vieretellä.
+Ahti poika Saarelainen,
+tuo on lieto Lemmin poika,
+kasvoi koissa korkeassa
+luona armahan emonsa
+laajimman lahen perällä,
+Kaukoniemen kainalossa.
+Kaloin siinä Kauko kasvoi,
+Ahti ahvenin yleni.
+Tuli mies mitä parahin,
+puhkesi punaverinen,
+joka päästänsä pätevi,
+kohastansa kelpoavi;
+vaan tuli vähän vialle,
+tavoiltansa turmiolle:
+ain' oli naisissa eläjä,
+yli öitä öitsilöissä,
+noien impien iloissa,
+kassapäien karkeloissa.
+Kylli oli Saaren neiti,
+Saaren neiti, Saaren kukka.
+Kasvoi koissa korkeassa,
+yleni ylen ehossa,
+istuen ison majoilla,
+peräpenkin notkumilla.
+Kauan kasvoi, kauas kuului:
+kaukoa tuli kosijat
+neien kuuluhun kotihin,
+kaunoisehen kartanohon.
+Kosi Päivä poiallehen:
+eip' on mennyt Päivälähän
+Päivän luona paistamahan
+kesäisillä kiirehillä.
+Kosi Kuuhut poiallehen:
+eip' on mennyt Kuutolahan
+Kuun luona kumottamahan,
+kehät ilman kiertämähän.
+Kosi Tähti poiallehen:
+eip' on mennyt Tähtelähän
+pitkin öitä pilkkimähän
+talvisilla taivahilla.
+Tulevi Virosta sulhot,
+toiset tuolta Inkereltä:
+eip' on neiti mennytkänä;
+itse vasten vastaeli:
+"Suotta kultanne kuluvi,
+hopeanne hoikkenevi!
+En lähe minä Virohon,
+en lähe, lupoakana,
+Viron vettä soutamahan,
+saarellista sauvomahan,
+syömähän Viron kaloja,
+Viron lientä lippomahan.
+"Enkä lähe Inkerelle,
+penkerelle, pänkerelle;
+siell' on nälkä, kaiken nälkä:
+puun nälkä, pärehen nälkä,
+ve'en nälkä, vehnän nälkä,
+rukihisen leivän nälkä."
+Tuop' on lieto Lemminkäinen,
+itse kaunis Kaukomieli,
+lähteäksensä lupasi
+Saaren kukkoa kosihin,
+tuota mointa morsianta,
+kaunokaista kassapäätä.
+Emo kielteä käkesi,
+varoitteli vaimo vanha:
+"Ellös menkö, poikaseni,
+parempihin itseäsi!
+Ei suattane sinua
+Saaren suurehen sukuhun."
+Sanoi lieto Lemminkäinen,
+virkki kaunis Kaukomieli:
+"Jos en ole koiltani korea,
+su'ultani aivan suuri,
+mie valitsen varrellani,
+otan muilla muo'oillani."
+Aina kieltävi emonsa
+lähtemästä Lemminkäistä
+Saaren suurehen sukuhun,
+laajahan lajiperähän:
+"Siellä piiat pilkkoavat,
+naiset nauravat sinua."
+Mitä huoli Lemminkäinen!
+Itse tuon sanoiksi virkki:
+"Kyllä hää'än naisten naurun,
+soppityrskyt tyttärien:
+potkaisen pojan povehen,
+käsikannon kainalohon;
+siin' on pää hyvänki pilkan,
+parahanki parjauksen."
+Emo tuon sanoiksi virkki:
+"Voi poloinen, päiviäni!
+Nauraisitko Saaren naiset,
+pitäisit pyhäiset piiat,
+niin siitä tora tulisi,
+sota suuri lankeaisi!
+Saisi kaikki Saaren sulhot,
+sata miestä miekkoinensa
+päällesi sinun, poloisen,
+yksinäisen ympärille."
+Mitä huoli Lemminkäinen
+varoituksista emonsa!
+Ottavi hyvän orosen,
+valjasti valion varsan;
+ajavi karittelevi
+Saaren kuuluhun kylähän
+Saaren kukkoa kosihin,
+Saaren mointa morsianta.
+Nauroi naiset Lemminkäistä,
+piiat pisti pilkkojansa,
+kun ajoi kummasti kujalle,
+kamalasti kartanolle:
+ajoi korjansa kumohon,
+veräjähän vierähytti.
+Siinä lieto Lemminkäinen
+murti suuta, väänti päätä,
+murti mustoa haventa.
+Itse tuon sanoiksi virkki:
+"En ole tuota ennen nähnyt,
+en ole nähnyt enkä kuullut
+naisen nauravan minulle,
+piian pilkkoja suannut."
+Mitä huoli Lemminkäinen!
+Sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Onko saarella sijoa,
+maata Saaren manterella,
+minun leikki lyöäkseni,
+tanner tanhuellakseni
+Saaren impien iloissa,
+kassapäien karkeloissa?"
+Saaren impyet sanovat,
+niemen neiet vastoavat:
+"Onp' on Saarella sijoa,
+maata Saaren manterella,
+sinun leikki lyöäksesi,
+tanner tanhuellaksesi
+karjalaisna kaskimailla,
+paimenpoikana palolla:
+lapset on laihat Saaren mailla,
+lihavat hevosen varsat."
+Mitä huoli Lemminkäinen!
+Palkkasihe paimeneksi:
+kävi päivät paimenessa,
+yöt on impien iloissa,
+noien neitojen kisoissa,
+kassapäien karkeloissa.
+Sillä lieto Lemminkäinen,
+itse kaunis Kaukomieli,
+jopa hääti naisen naurun,
+piätteli piian pilkan.
+Ei ollut sitä tytärtä,
+piikoa pyhintäkänä,
+kuta hän ei kosketellut,
+jonk' ei vieressä venynyt.
+Yksi on impi kaikkinensa
+Saaren suuressa su'ussa,
+jok' ei suostu sulhasihin,
+mielly miehi'in hyvihin:
+se oli Kyllikki korea,
+Saaren kukka kaunokainen.
+Tuop' on lieto Lemminkäinen,
+itse kaunis Kaukomieli,
+sa'at saappahat kulutti,
+sa'at airot poikki souti
+tuota neittä saaessansa,
+Kyllikkiä pyytessänsä.
+Kyllikki, korea neiti,
+hänpä tuon sanoiksi virkki:
+"Mitä, kehno, kierteletki,
+rannan raukuja, ajelet,
+täältä tyttöjä kyselet,
+tinavöitä tieustelet?
+En mä tästä ennen joua,
+kuin kiven kuluksi jauhan,
+pieksän petkelen periksi,
+huhmaren sukuksi survon.
+"Enkä huoli huitukoille,
+huitukoille, haitukoille;
+mie tahon tasaisen varren
+tasaiselle varrelleni,
+tahon muo'on muhkeamman
+muhke'ille muo'oilleni
+sekä kasvon kaunihimman
+kaunihille kasvoilleni."
+Oli aikoa vähäisen,
+kului tuskin puoli kuuta.
+Jo päivänä muutamana,
+iltana moniahana
+neitoset kisaelevi,
+kaunokaiset karkelevi
+mannerpuolella saloa
+kaunihilla kankahalla;
+Kyllikki ylinnä muita,
+Saaren kukka kuuluisinna.
+Tuli veitikkä verevä,
+ajoi lieto Lemminkäinen
+orihillansa omalla,
+valitulla varsallansa
+keskelle kisaketoa,
+kaunokaisten karkeloa;
+reutoi Kyllikin rekehen,
+koppoi neien korjahansa,
+tuon asetti taljallensa,
+liitti liistehyisillensä.
+Laski ruoskalla hevoista,
+nauskahutti nauhasella,
+siitä läksi liukumahan.
+Lähtiessänsä sanovi:
+"Elkätte minua, immet,
+ilmi antako ikänä,
+minun täällä käyneheni,
+täältä neien vieneheni!
+"Jos ette totelle tuosta,
+niin teille paha paneikse:
+laulan sulhonne sotahan,
+nuoret miehet miekan alle,
+ettei kuulla kuuna päänä,
+nähä ilmoisna ikänä
+kujasilla kulkemassa,
+ahoilla ajelemassa."
+Kyllä Kyllikki valitti,
+Saaren kukka kuikutteli:
+"Päästä jo minua poies,
+laske lasta vallallensa,
+kotihinsa kulkemahan
+luoksi itkevän emonsa!
+"Jos et laskea luvanne
+kotihini kulkemahan,
+viel' on viisi veljeäni,
+seitsemän setäni lasta
+jänön jälen polkijaksi,
+neien pään perilliseksi."
+Kun ei pääsnyt kuitenkana,
+itse itkulle hyräytyi.
+Sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Joutenpa, poloinen, synnyin,
+jouten synnyin, jouten kasvoin,
+jouten aikani elelin;
+jo nyt sainki joutavalle
+miehelle mitättömälle,
+suojihin soankävijän,
+aina tuiman tappelijan!"
+Virkki lieto Lemminkäinen,
+sanoi kaunis Kaukomieli:
+"Kyllikki, syänkäpyni,
+minun maire marjueni!
+Ellös olko milläkänä!
+En sua pahoin pitäne:
+sylissäni syöessäni,
+käsissäni käyessäni,
+sivullani seistessäni,
+vieressä venyessäni.
+"Mitäpä sinä sureksit,
+mitä huollen huokaelet?
+Tuotako sinä sureksit,
+tuota huollen huokaelet,
+lehmityyttä, leivätyyttä
+ja kaiken elon vähyyttä?
+"Ellös olko milläkänä!
+Mont' on lehmeä minulla,
+monta maion antajata:
+yks' on suolla Muurikkinen,
+toinen mäellä Mansikkinen,
+kolmas Puolukka palolla.
+Ne on syömättä soreat,
+katsomatta kaunokaiset;
+ei ole illoin kytkemistä
+eikä aamuin laskemista,
+heinävihkon heittämistä,
+suolan, suuruksen surua.
+"Vaiko tuotaki surisit,
+tuota huollen huokoaisit,
+ettei oo sukuni suuri,
+kovin korkea kotini?
+"Jos en oo su'ulta suuri
+enkä korkea ko'ilta,
+on mulla tulinen miekka,
+säkenevä säilärauta.
+Se onpi sukua suurta,
+laajoa lajipereä:
+onp' on Hiiessä hiottu,
+jumaloissa kirkastettu.
+Sillä suurennan sukuni,
+laajennan lajini kaiken,
+miekalla tuliterällä,
+säilällä säkenevällä."
+Neiti parka huokoaikse,
+itse tuon sanoiksi virkki:
+"Oi on Ahti, Lemmin poika!
+Jos tahot minuista neittä
+ikuiseksi puolisoksi,
+kainaloiseksi kanaksi,
+sie vanno valat ikuiset
+et sotia käyäksesi
+kullankana tarpehella,
+hopeankana halulla!"
+Siinä lieto Lemminkäinen
+itse tuon sanoiksi virkki:
+"Vannon mie valat ikuiset
+en sotia käyäkseni
+kullankana tarpehella,
+hopeankana halulla.
+Sie itse valasi vanno
+et kyliä käyäksesi
+hyvänki hypyn halulla,
+tanhujuoksun tarpehella!"
+Siitä vannoivat valansa,
+laativat ikilupansa
+eessä julkisen Jumalan,
+alla kasvon kaikkivallan,
+ei Ahin sotia käyä
+eikä Kyllikin kyleä.
+Siitä lieto Lemminkäinen
+veti virkkua vitsalla,
+löi oritta ohjaksella.
+Itse tuon sanoiksi virkki:
+"Jää hyvästi, Saaren nurmet,
+kuusen juuret, tervaskannot,
+joit' olen kesän kävellyt,
+talvet kaiket tallaellut,
+piileskellen pilviöillä,
+paeten pahalla säällä,
+tätä pyytä pyytessäni,
+allia ajellessani!"
+Ajoa hypittelevi:
+jo kohta koti näkyvi.
+Neiti tuon sanoiksi virkki
+itse lausui, noin nimesi:
+"Tupa tuolla tuulottavi,
+nälkäraunio näkyvi.
+Kenen onpi tuo tupanen,
+kenen koti kunnottoman?"
+Se on lieto Lemminkäinen
+sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Elä sie sure tuvista,
+huokaele huonehista!
+Tuvat toiset tehtänehe,
+paremmaiset pantanehe
+hirve'istä hirsiköistä,
+parahista parsikoista."
+Siitä lieto Lemminkäinen
+jo kohta kotihin saapi
+luoksi armahan emonsa,
+tykö valtavanhempansa.
+Emo tuon sanoiksi virkki,
+itse lausui, noin nimesi:
+"Viikon viivyit, poikaseni,
+viikon mailla vierahilla."
+Lausui lieto Lemminkäinen,
+sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Piti naiset naurellani,
+kostoa pyhäiset piiat
+piännästä pitkän pilkan,
+naurannoistansa minulle.
+Sain parahan korjahani,
+tuon asetin taljalleni,
+liitin liistehyisilleni,
+alle viltin vierähytin.
+Sillä maksoin naisten naurun,
+piikojen ilopiännän.
+"Oi emoni, kantajani,
+äitini, ylentäjäni!
+Mitä läksin, senpä sainki,
+kuta pyysin, sen tapasin.
+Pane nyt patjasi parahat,
+pehme'immät päänalaiset,
+maatani omalla maalla
+nuoren neiteni keralla!"
+Emo tuon sanoiksi virkkoi,
+itse lausui ja pakisi:
+"Ole nyt kiitetty, Jumala,
+ylistetty, Luoja, yksin,
+kun annoit miniän mulle,
+toit hyvän tulen puhujan,
+oivan kankahan kutojan,
+aivan kenstin kehreäjän,
+pulskin poukkujen pesijän,
+vaattehien valkaisijan!
+"Itse kiitä onneasi!
+Hyvän sait, hyvän tapasit,
+hyvän Luojasi lupasi,
+hyvän antoi armollinen:
+puhas on pulmonen lumella,
+puhtahampi puolellasi;
+valkea merellä vaahti,
+valkeampi vallassasi;
+sorea merellä sorsa,
+soreampi suojassasi;
+kirkas tähti taivahalla,
+kirkkahampi kihloissasi.
+"Laai nyt lattiat laveat,
+hanki ikkunat isommat,
+seisottele seinät uuet,
+tee koko tupa parempi,
+kynnykset tuvan etehen,
+uuet ukset kynnykselle,
+nuoren neien saatuasi,
+kaunihin katsottuasi,
+paremmaisen itseäsi,
+sukuasi suuremmaisen!"
- Kahdestoista runo
+ Kahdestoista runo
- Siitä Ahti Lemminkäinen,
- tuo on kaunis kaukolainen,
- aina aikoja eleli
- nuoren neitosen keralla;
- ei itse sotia käynyt
- eikä Kyllikki kyleä.
- Niin päivänä muutamana,
- huomenna moniahana
- itse Ahti Lemminkäinen
- lähtevi kalankutuhun;
- tullut ei illaksi kotihin,
- ensi yöksi ennättänyt.
- Jo meni Kyllikki kylähän,
- noien neitojen kisahan.
- Kenpä saattavi sanoman,
- kenpä kielen kantelevi?
- Ainikki sisar Ahilla;
- sep' on saattavi sanoman,
- sepä kielen kantelevi:
- "Armas Ahti veikkoseni!
- Jo kävi Kyllikki kylässä,
- veräjillä vierahilla,
- kylän neitojen kisassa,
- kassapäien karkelossa."
- Ahti poika, aino poika,
- itse lieto Lemminkäinen
- tuosta suuttui, tuosta syäntyi,
- tuosta viikoksi vihastui.
- Itse tuon sanoiksi virkki:
- "Oi emoni, vaimo vanha!
- Jospa paitani pesisit
- mustan käärmehen mujuissa,
- kiirehesti kuivoaisit,
- mun sotahan mennäkseni
- Pohjan poikien tulille,
- Lapin lasten tanterille:
- jo kävi Kyllikki kylässä,
- veräjillä vierahilla,
- noien neitojen kisassa,
- kassapäien karkelossa."
- Kyllä Kyllikki sanovi,
- nainen ensin ennättävi:
- "Ohoh armas Ahtiseni!
- Ellös lähtekö sotahan!
- Näin mä unta maatessani,
- sike'in levätessäni:
- tuli ahjona ajeli,
- valkea välähtelihe
- aivan ikkunan alatse,
- periseinän penkeretse;
- siitä tuiskahti tupahan,
- koskena kohahtelihe
- siltalauoista lakehen,
- ikkunasta akkunahan."
- Siitä lieto Lemminkäinen
- itse tuon sanoiksi virkki:
- "En usko unia naisten
- enkä vaimojen valoja.
- Oi emoni, kantajani!
- Tuo tänne sotisopani,
- kanna vainovaatteheni!
- Mieleni minun tekevi
- juomahan soan olutta,
- soan mettä maistamahan."
- Tuon emo sanoiksi virkki:
- "Oi on Ahti poikaseni!
- Ellös lähtekö sotahan!
- On meillä oloista koissa
- leppäisessä lekkerissä
- tapin tammisen takana;
- tuon sinulle juoaksesi,
- josp' on joisit kaiken päivän."
- Sanoi lieto Lemminkäinen:
- "En huoli koto-oloista!
- Ennen juon joesta vettä
- melan tervaisen terältä:
- makeamp' on juoakseni,
- kuin kaikki kotoiset kaljat.
- Tuo tänne sotisopani,
- kanna vainovaatteheni!
- Lähen Pohjolan tuville,
- Lapin lasten tanterille
- kultia kyselemähän,
- hope'ita haastamahan."
- Sanoi äiti Lemminkäisen:
- "Ohoh Ahti poikaseni!
- Onp' on kultia ko'issa,
- hope'ita aitassamme.
- Vasta päänä eilisenä,
- aamulla ani varahin
- kynti orja kyisen pellon,
- käärmehisen käännätteli;
- nosti aura arkun kannen,
- perä penningin ylenti:
- siihen on salvattu satoja,
- tuhansia tukkueltu.
- Arkun aittahan ehätin,
- panin aitan parven päähän."
- Sanoi lieto Lemminkäinen:
- "En huoli kotieloista!
- Jos markan soasta saanen,
- parempana tuon pitelen,
- kuin kaikki kotoiset kullat,
- auran nostamat hopeat.
- Tuo tänne sotisopani,
- kanna vainovaatteheni!
- Lähen Pohjolan sotahan,
- Lapin lasten tappelohon.
- "Mieleni minun tekevi,
- aivoni ajattelevi
- itse korvin kuullakseni,
- nähä näillä silmilläni,
- onko neittä Pohjolassa,
- piikoa Pimentolassa,
- jok' ei suostu sulhosihin,
- mielly miehi'in hyvihin."
- Sanoi äiti Lemminkäisen:
- "Ohoh Ahti poikaseni!
- Sull' on Kyllikki ko'issa,
- kotinainen korkeampi!
- Kamala on kaksi naista
- yhen miehen vuotehella."
- Sanoi lieto Lemminkäinen:
- "Kyllikki on kylänkävijä:
- juoskohon joka kisassa,
- maatkohon joka majassa,
- kylän impien iloissa,
- kassapäien karkeloissa!"
- Emo kielteä käkesi,
- varoitteli vaimo vanha:
- "Ellös vainen, poikueni,
- menkö Pohjolan tuville
- ilman tieon tietämättä,
- ilman taion taitamatta,
- Pohjan poikien tulille,
- Lapin lasten tanterille!
- Siellä lappi laulanevi,
- tunkenevi turjalainen
- suin sytehen, päin savehen,
- kypenihin kyynäsvarsin,
- kourin kuumihin poroihin,
- palavihin paateroihin."
- Niin sanovi Lemminkäinen:
- "Jo minua noiat noitui,
- noiat noitui, kyyt kiroili;
- koki kolme lappalaista
- yhtenä kesäisnä yönä,
- alasti alakivellä,
- ilman vyöttä, vaattehitta,
- rikorihman kiertämättä:
- senpä hyötyivät minusta,
- sen verran, katalat, saivat,
- min kirves kivestä saapi,
- napakaira kalliosta,
- järky jäästä iljanesta,
- Tuoni tyhjästä tuvasta.
- "Toisinpa oli uhattu,
- toisinpa kävi kätehen.
- Mielivät minua panna,
- uhkasivat uuvutella
- soille sotkuportahiksi,
- silloiksi likasijoille,
- panna leuan liettehesen,
- parran paikkahan paha'an.
- Vaan minäpä, mies mokoma,
- en tuossa kovin hätäillyt;
- itse loime loitsijaksi,
- sain itse sanelijaksi:
- lauloin noiat nuolinensa,
- ampujat asehinensa,
- velhot veitsirautoinensa,
- tietäjät teräksinensä
- Tuonen koskehen kovahan,
- kinahmehen kauheahan,
- alle koprun korke'imman,
- alle pyörtehen pahimman.
- Siellä noiat nukkukohot,
- siellä maatkohot katehet,
- kunnes heinä kasvanevi
- läpi pään, läpi kypärin,
- läpi noian olkapäien,
- halki hartialihojen
- noialta makoavalta,
- katehelta nukkuvalta!"
- Ainapa emo epäsi
- lähtemästä Lemminkäistä;
- emo kielti poikoansa,
- nainen miestänsä epäsi:
- "Ellös vainen menkökänä
- tuonne kylmähän kylähän,
- pimeähän Pohjolahan!
- Tuho ainaki tulevi,
- tuho poikoa pätöistä,
- hukka lieto Lemminkäistä.
- Jos sanot sa'alla suulla,
- enp' on tuota uskokana:
- ei sinussa laulajata
- Pohjan poikien sekahan,
- etkä tunne kieltä Turjan,
- maha et lausua lapiksi."
- silloin lieto Lemminkäinen,
- itse kaunis Kaukomieli,
- oli päätänsä sukiva,
- hapsiansa harjoava.
- Suan seinähän sivalti,
- harjan paiskoi patsahasen,
- sanan virkkoi, noin nimesi,
- itse lausui ja pakisi:
- "Silloin on hukka Lemminkäistä,
- tuho poikoa pätöistä,
- kun suka verin valuvi,
- harja hurmehin loruvi."
- Läksi lieto Lemminkäinen
- pimeähän Pohjolahan
- vastoin kieltoa emonsa,
- varoitusta vanhempansa.
- Hyöteleikse, vyöteleikse,
- rautapaitoihin paneikse,
- teräsvöihin telkitäikse.
- Itse tuon sanoiksi virkki:
- "Mies on luustossa lujempi,
- rautapaiassa parempi,
- teräsvyössä tenhoisampi
- noien noitien sekahan,
- jottei huoli huonommista,
- hätäile hyviäkänä."
- Otti miekkansa omansa,
- tempasi tuliteränsä,
- jok' oli Hiiessä hiottu,
- jumaloissa kuuraeltu;
- tuon sivullehen sitovi,
- tunki tuppihuotrasehen.
- Missä mies varaeleikse,
- uros tuima turveleikse?
- Jo vähin varaeleikse,
- tuossa tuima turveleikse:
- oven suussa orren alla,
- pirtin pihtipuolisessa,
- pihalla kujasen suussa,
- veräjissä viimeisissä.
- Siinä mies varaelihe
- vaimollisesta väestä;
- ei ole ne varat väkevät
- eikä turvat luotettavat,
- niin vielä varoitteleikse
- urohoisesta väestä
- tien kahen jaka'imessa,
- sinisen kiven selässä,
- hettehillä heiluvilla,
- läikkyvillä lähtehillä,
- kosken kopruilla kovilla,
- ve'en vankan vääntehessä.
- Tuossa lieto Lemminkäinen
- itse lausui ja saneli:
- "Ylös maasta, miekkamiehet,
- mannun-aikaiset urohot,
- kaivoloista, kalpamiehet,
- jokiloista, jousimiehet!
- Nouse, metsä, miehinesi,
- korpi kaikki, kansoinesi,
- vuoren ukko, voiminesi,
- vesihiisi, hirmuinesi,
- väkinesi, veen emäntä,
- ve'en vanhin, valtoinesi,
- neitoset, joka norosta,
- hienohelmat, hettehistä
- miehen ainoan avuksi,
- pojan kuulun kumppaliksi,
- jottei pysty noian nuolet
- eikä tietäjän teräkset
- eikä velhon veitsirauat,
- ei asehet ampumiehen!
- "Kun ei tuosta kyllä liene,
- vielä muistan muunki keinon:
- ylemmäksi huokoaime
- tuolle taivahan Ukolle,
- joka pilviä pitävi,
- hattaroita hallitsevi.
- "Oi Ukko, ylijumala,
- taatto vanha taivahinen,
- puhki pilvien puhuja,
- halki ilman haastelija!
- Tuo mulle tulinen miekka
- tulisen tupen sisässä,
- jolla haittoja hajotan,
- jolla riitsin rikkehiä,
- kaa'an maalliset katehet,
- ve'elliset velhot voitan
- etiseltä ilmaltani,
- takaiselta puoleltani,
- päältä pääni, viereltäni,
- kupehelta kummaltani,
- - kaa'an noiat nuolihinsa,
- velhot veitsirautoihinsa,
- tietäjät teräksihinsä,
- pahat miehet miekkoihinsa!"
- Siitä lieto Lemminkäinen,
- tuo on kaunis Kaukomieli,
- varsan viiasta vihelti,
- kulokosta kultaharjan;
- pisti varsan valjahisin,
- puikkoihin tulipunaisen.
- Itse istuikse rekehen,
- kohautti korjahansa,
- laski virkkua vitsalla,
- karkutti kariperällä.
- Virkku juoksi, matka joutui,
- reki vieri, tie lyheni,
- hope'inen hiekka helkki,
- kangas kultainen kumisi.
- Kulki päivän, kulki toisen,
- kulki kohta kolmannenki.
- Päivänäpä kolmantena
- kylä vastahan tulevi.
- Siitä lieto Lemminkäinen
- ajavi karittelevi
- vierimäistä tietä myöten
- vierimäisehen talohon.
- Yli kynnyksen kysyvi,
- lausui lakkapuun takoa:
- "Oisiko talossa tässä
- rinnukseni riisujata,
- aisani alentajata,
- luokin lonkahuttajata?"
- Lausui lapsi lattialta,
- poika portahan nenältä:
- "Ei ole talossa tässä
- rinnuksesi riisujata,
- aisasi alentajata,
- luokin lonkahuttajata."
- Mitä huoli Lemminkäinen!
- Laski virkkua vitsalla,
- helähytti helmisvyöllä;
- ajavi karittelevi
- keskimäistä tietä myöten
- keskimäisehen talohon.
- Yli kynnyksen kysyvi,
- lausuvi lakan takoa:
- "Oisiko talossa tässä
- ottajata ohjaksien,
- rinnuksien riistojata,
- rahkehien raastajata?"
- Kiisti akka kiukahalta,
- kielipalko pankon päästä:
- "Kyllä saat talosta tästä
- ottajia ohjaksesi,
- rinnuksesi riisujia,
- aisasi alentajia:
- onp' on kyllä kymmeniä,
- saat jos tahtonet satoja,
- jotka sulle kyyin saavat,
- antavat ajohevosen,
- kotihisi, konnan, mennä,
- maahasi, pahan, paeta,
- isäntäsi istumille,
- emäntäsi astumille,
- veljesi veräjän suulle,
- sisaresi sillan päähän
- ennen päivän päätymistä,
- auringon alenemista."
- Mitä huoli Lemminkäinen!
- Sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Oisi akka ammuttava,
- koukkuleuka kolkattava."
- Laski virkun vieremähän;
- ajavi suhuttelevi
- ylimäistä tietä myöten
- ylimäisehen talohon.
- Siinä lieto Lemminkäinen
- lähetessänsä taloa
- sanovi sanalla tuolla,
- lausui tuolla lausehella:
- "Sule, Hiisi, haukun suuta,
- Lempo, koiran leukaluuta,
- laita sulku suun etehen,
- haitta hammasten välihin,
- ettei ennen ääntä päästä
- miehen mentyä sivutse!"
- Niin pihalle tultuansa
- lyöpi maata ruoskallansa:
- utu nousi ruoskan tiestä,
- mies pieni u'un seassa;
- sepä riisui rinnuksia,
- sepä aisoja alenti.
- Siitä lieto Lemminkäinen
- itse korvin kuuntelevi
- kenenkänä keksimättä,
- kunkana havaitsematta:
- kuuli ulkoa runoja,
- läpi sammalen sanoja,
- läpi seinän soittajoita,
- läpi lauan laulajoita.
- Katsahti tupahan tuosta,
- pilkisteli piilokkali:
- tupa oli täynnä tuntijoita,
- autsat täynnä laulajoita,
- sivuseinät soittajoita,
- ovensuu osoavia,
- peripenkki tietäjiä,
- karsina karehtijoita;
- lauloivat Lapin runoja,
- Hiien virttä vinguttivat.
- Siitä lieto Lemminkäinen
- tohti toisiksi ruveta,
- ruohti muuksi muutellaita;
- meni nurkasta tupahan,
- sai sisähän salvoimesta.
- Itse tuon sanoiksi virkki:
- "Hyvä on laulu loppuvasta,
- lyhyestä virsi kaunis;
- miel' on jäämähän parempi
- kuin on kesken katkemahan."
- Itse Pohjolan emäntä
- liikkui sillan liitoksella,
- laahoi keskilattialla.
- Sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Olipa tässä ennen koira,
- rakki rauankarvallinen,
- lihan syöjä, luun purija,
- veren uuelta vetäjä.
- Mi lienetki miehiäsi,
- ku ollet urohiasi,
- kun tulit tähän tupahan,
- sait sisähän salvoksehen
- ilman koiran kuulematta,
- haukkujan havaitsematta?"
- Sanoi lieto Lemminkäinen:
- "En mä tänne tullutkana
- taioittani, tieoittani,
- mahittani, maltittani,
- ilman innotta isoni,
- varuksitta vanhempani,
- koiriesi syötäväksi,
- haukkujen hakattavaksi.
- "Pesipä emo minua,
- pesi piennä hutjukkana,
- kolmasti kesäisnä yönä,
- yheksästi syksy-yönä,
- joka tielle tietäjäksi,
- joka maalle malttajaksi,
- kotonani laulajaksi,
- ulkona osoajaksi."
- Siitä lieto Lemminkäinen,
- itse kaunis Kaukomieli,
- jop' on loihe loitsijaksi,
- laikahtihe laulajaksi:
- tulta iski turkin helmat,
- valoi silmät valkeata
- Lemminkäisen laulaessa,
- laulaessa, lausiessa.
- Lauloi laulajat parahat
- pahimmiksi laulajiksi;
- kivet suuhun syrjin syösti,
- paaet lappehin lateli
- parahille laulajille,
- taitavimmille runoille.
- Niin lauloi mokomat miehet
- minkä minne, kunka kunne:
- ahoille vesattomille,
- maille kyntämättömille,
- lampihin kalattomihin,
- aivan ahvenettomihin,
- Rutjan koskehen kovahan,
- palavahan pyörtehesen,
- virran alle vaahtipäiksi,
- kosken keskelle kiviksi,
- tulena palelemahan,
- säkehinä säykkymähän.
- Sinne lieto Lemminkäinen
- lauloi miehet miekkoinensa,
- urohot asehinensa;
- lauloi nuoret, lauloi vanhat,
- lauloi kerran keskilaaun;
- yhen heitti laulamatta:
- karjapaimenen pahaisen,
- ukko vanhan umpisilmän.
- Märkähattu karjanpaimen,
- hänpä tuon sanoiksi virkki:
- "Oi sie lieto Lemmin poika!
- Lauloit nuoret, lauloit vanhat,
- lauloit kerran keskilaaun:
- niin miks' et minua laula?"
- Sanoi lieto Lemminkäinen:
- "Siksi en sinuhun koske,
- kun olet katsoa katala,
- kurja koskemaisittani.
- Vielä miesnä nuorempana,
- karjanpaimenna pahaisna
- turmelit emosi tuoman,
- sisaresi siuvahutit;
- kaikki herjasit hevoset,
- tamman varsat vaivuttelit
- suon selillä, maan navoilla,
- ve'en liivan liikkumilla."
- Märkähattu karjanpaimen
- tuosta suuttui ja vihastui.
- Meni ulos usta myöten,
- pellolle pihoa myöten;
- juoksi Tuonelan joelle,
- pyhän virran pyörtehelle.
- Siellä katsoi Kaukomieltä,
- vuottelevi Lemminkäistä
- Pohjasta paloavaksi,
- kotihinsa kulkevaksi.
+Siitä Ahti Lemminkäinen,
+tuo on kaunis kaukolainen,
+aina aikoja eleli
+nuoren neitosen keralla;
+ei itse sotia käynyt
+eikä Kyllikki kyleä.
+Niin päivänä muutamana,
+huomenna moniahana
+itse Ahti Lemminkäinen
+lähtevi kalankutuhun;
+tullut ei illaksi kotihin,
+ensi yöksi ennättänyt.
+Jo meni Kyllikki kylähän,
+noien neitojen kisahan.
+Kenpä saattavi sanoman,
+kenpä kielen kantelevi?
+Ainikki sisar Ahilla;
+sep' on saattavi sanoman,
+sepä kielen kantelevi:
+"Armas Ahti veikkoseni!
+Jo kävi Kyllikki kylässä,
+veräjillä vierahilla,
+kylän neitojen kisassa,
+kassapäien karkelossa."
+Ahti poika, aino poika,
+itse lieto Lemminkäinen
+tuosta suuttui, tuosta syäntyi,
+tuosta viikoksi vihastui.
+Itse tuon sanoiksi virkki:
+"Oi emoni, vaimo vanha!
+Jospa paitani pesisit
+mustan käärmehen mujuissa,
+kiirehesti kuivoaisit,
+mun sotahan mennäkseni
+Pohjan poikien tulille,
+Lapin lasten tanterille:
+jo kävi Kyllikki kylässä,
+veräjillä vierahilla,
+noien neitojen kisassa,
+kassapäien karkelossa."
+Kyllä Kyllikki sanovi,
+nainen ensin ennättävi:
+"Ohoh armas Ahtiseni!
+Ellös lähtekö sotahan!
+Näin mä unta maatessani,
+sike'in levätessäni:
+tuli ahjona ajeli,
+valkea välähtelihe
+aivan ikkunan alatse,
+periseinän penkeretse;
+siitä tuiskahti tupahan,
+koskena kohahtelihe
+siltalauoista lakehen,
+ikkunasta akkunahan."
+Siitä lieto Lemminkäinen
+itse tuon sanoiksi virkki:
+"En usko unia naisten
+enkä vaimojen valoja.
+Oi emoni, kantajani!
+Tuo tänne sotisopani,
+kanna vainovaatteheni!
+Mieleni minun tekevi
+juomahan soan olutta,
+soan mettä maistamahan."
+Tuon emo sanoiksi virkki:
+"Oi on Ahti poikaseni!
+Ellös lähtekö sotahan!
+On meillä oloista koissa
+leppäisessä lekkerissä
+tapin tammisen takana;
+tuon sinulle juoaksesi,
+josp' on joisit kaiken päivän."
+Sanoi lieto Lemminkäinen:
+"En huoli koto-oloista!
+Ennen juon joesta vettä
+melan tervaisen terältä:
+makeamp' on juoakseni,
+kuin kaikki kotoiset kaljat.
+Tuo tänne sotisopani,
+kanna vainovaatteheni!
+Lähen Pohjolan tuville,
+Lapin lasten tanterille
+kultia kyselemähän,
+hope'ita haastamahan."
+Sanoi äiti Lemminkäisen:
+"Ohoh Ahti poikaseni!
+Onp' on kultia ko'issa,
+hope'ita aitassamme.
+Vasta päänä eilisenä,
+aamulla ani varahin
+kynti orja kyisen pellon,
+käärmehisen käännätteli;
+nosti aura arkun kannen,
+perä penningin ylenti:
+siihen on salvattu satoja,
+tuhansia tukkueltu.
+Arkun aittahan ehätin,
+panin aitan parven päähän."
+Sanoi lieto Lemminkäinen:
+"En huoli kotieloista!
+Jos markan soasta saanen,
+parempana tuon pitelen,
+kuin kaikki kotoiset kullat,
+auran nostamat hopeat.
+Tuo tänne sotisopani,
+kanna vainovaatteheni!
+Lähen Pohjolan sotahan,
+Lapin lasten tappelohon.
+"Mieleni minun tekevi,
+aivoni ajattelevi
+itse korvin kuullakseni,
+nähä näillä silmilläni,
+onko neittä Pohjolassa,
+piikoa Pimentolassa,
+jok' ei suostu sulhosihin,
+mielly miehi'in hyvihin."
+Sanoi äiti Lemminkäisen:
+"Ohoh Ahti poikaseni!
+Sull' on Kyllikki ko'issa,
+kotinainen korkeampi!
+Kamala on kaksi naista
+yhen miehen vuotehella."
+Sanoi lieto Lemminkäinen:
+"Kyllikki on kylänkävijä:
+juoskohon joka kisassa,
+maatkohon joka majassa,
+kylän impien iloissa,
+kassapäien karkeloissa!"
+Emo kielteä käkesi,
+varoitteli vaimo vanha:
+"Ellös vainen, poikueni,
+menkö Pohjolan tuville
+ilman tieon tietämättä,
+ilman taion taitamatta,
+Pohjan poikien tulille,
+Lapin lasten tanterille!
+Siellä lappi laulanevi,
+tunkenevi turjalainen
+suin sytehen, päin savehen,
+kypenihin kyynäsvarsin,
+kourin kuumihin poroihin,
+palavihin paateroihin."
+Niin sanovi Lemminkäinen:
+"Jo minua noiat noitui,
+noiat noitui, kyyt kiroili;
+koki kolme lappalaista
+yhtenä kesäisnä yönä,
+alasti alakivellä,
+ilman vyöttä, vaattehitta,
+rikorihman kiertämättä:
+senpä hyötyivät minusta,
+sen verran, katalat, saivat,
+min kirves kivestä saapi,
+napakaira kalliosta,
+järky jäästä iljanesta,
+Tuoni tyhjästä tuvasta.
+"Toisinpa oli uhattu,
+toisinpa kävi kätehen.
+Mielivät minua panna,
+uhkasivat uuvutella
+soille sotkuportahiksi,
+silloiksi likasijoille,
+panna leuan liettehesen,
+parran paikkahan paha'an.
+Vaan minäpä, mies mokoma,
+en tuossa kovin hätäillyt;
+itse loime loitsijaksi,
+sain itse sanelijaksi:
+lauloin noiat nuolinensa,
+ampujat asehinensa,
+velhot veitsirautoinensa,
+tietäjät teräksinensä
+Tuonen koskehen kovahan,
+kinahmehen kauheahan,
+alle koprun korke'imman,
+alle pyörtehen pahimman.
+Siellä noiat nukkukohot,
+siellä maatkohot katehet,
+kunnes heinä kasvanevi
+läpi pään, läpi kypärin,
+läpi noian olkapäien,
+halki hartialihojen
+noialta makoavalta,
+katehelta nukkuvalta!"
+Ainapa emo epäsi
+lähtemästä Lemminkäistä;
+emo kielti poikoansa,
+nainen miestänsä epäsi:
+"Ellös vainen menkökänä
+tuonne kylmähän kylähän,
+pimeähän Pohjolahan!
+Tuho ainaki tulevi,
+tuho poikoa pätöistä,
+hukka lieto Lemminkäistä.
+Jos sanot sa'alla suulla,
+enp' on tuota uskokana:
+ei sinussa laulajata
+Pohjan poikien sekahan,
+etkä tunne kieltä Turjan,
+maha et lausua lapiksi."
+silloin lieto Lemminkäinen,
+itse kaunis Kaukomieli,
+oli päätänsä sukiva,
+hapsiansa harjoava.
+Suan seinähän sivalti,
+harjan paiskoi patsahasen,
+sanan virkkoi, noin nimesi,
+itse lausui ja pakisi:
+"Silloin on hukka Lemminkäistä,
+tuho poikoa pätöistä,
+kun suka verin valuvi,
+harja hurmehin loruvi."
+Läksi lieto Lemminkäinen
+pimeähän Pohjolahan
+vastoin kieltoa emonsa,
+varoitusta vanhempansa.
+Hyöteleikse, vyöteleikse,
+rautapaitoihin paneikse,
+teräsvöihin telkitäikse.
+Itse tuon sanoiksi virkki:
+"Mies on luustossa lujempi,
+rautapaiassa parempi,
+teräsvyössä tenhoisampi
+noien noitien sekahan,
+jottei huoli huonommista,
+hätäile hyviäkänä."
+Otti miekkansa omansa,
+tempasi tuliteränsä,
+jok' oli Hiiessä hiottu,
+jumaloissa kuuraeltu;
+tuon sivullehen sitovi,
+tunki tuppihuotrasehen.
+Missä mies varaeleikse,
+uros tuima turveleikse?
+Jo vähin varaeleikse,
+tuossa tuima turveleikse:
+oven suussa orren alla,
+pirtin pihtipuolisessa,
+pihalla kujasen suussa,
+veräjissä viimeisissä.
+Siinä mies varaelihe
+vaimollisesta väestä;
+ei ole ne varat väkevät
+eikä turvat luotettavat,
+niin vielä varoitteleikse
+urohoisesta väestä
+tien kahen jaka'imessa,
+sinisen kiven selässä,
+hettehillä heiluvilla,
+läikkyvillä lähtehillä,
+kosken kopruilla kovilla,
+ve'en vankan vääntehessä.
+Tuossa lieto Lemminkäinen
+itse lausui ja saneli:
+"Ylös maasta, miekkamiehet,
+mannun-aikaiset urohot,
+kaivoloista, kalpamiehet,
+jokiloista, jousimiehet!
+Nouse, metsä, miehinesi,
+korpi kaikki, kansoinesi,
+vuoren ukko, voiminesi,
+vesihiisi, hirmuinesi,
+väkinesi, veen emäntä,
+ve'en vanhin, valtoinesi,
+neitoset, joka norosta,
+hienohelmat, hettehistä
+miehen ainoan avuksi,
+pojan kuulun kumppaliksi,
+jottei pysty noian nuolet
+eikä tietäjän teräkset
+eikä velhon veitsirauat,
+ei asehet ampumiehen!
+"Kun ei tuosta kyllä liene,
+vielä muistan muunki keinon:
+ylemmäksi huokoaime
+tuolle taivahan Ukolle,
+joka pilviä pitävi,
+hattaroita hallitsevi.
+"Oi Ukko, ylijumala,
+taatto vanha taivahinen,
+puhki pilvien puhuja,
+halki ilman haastelija!
+Tuo mulle tulinen miekka
+tulisen tupen sisässä,
+jolla haittoja hajotan,
+jolla riitsin rikkehiä,
+kaa'an maalliset katehet,
+ve'elliset velhot voitan
+etiseltä ilmaltani,
+takaiselta puoleltani,
+päältä pääni, viereltäni,
+kupehelta kummaltani,
+- kaa'an noiat nuolihinsa,
+velhot veitsirautoihinsa,
+tietäjät teräksihinsä,
+pahat miehet miekkoihinsa!"
+Siitä lieto Lemminkäinen,
+tuo on kaunis Kaukomieli,
+varsan viiasta vihelti,
+kulokosta kultaharjan;
+pisti varsan valjahisin,
+puikkoihin tulipunaisen.
+Itse istuikse rekehen,
+kohautti korjahansa,
+laski virkkua vitsalla,
+karkutti kariperällä.
+Virkku juoksi, matka joutui,
+reki vieri, tie lyheni,
+hope'inen hiekka helkki,
+kangas kultainen kumisi.
+Kulki päivän, kulki toisen,
+kulki kohta kolmannenki.
+Päivänäpä kolmantena
+kylä vastahan tulevi.
+Siitä lieto Lemminkäinen
+ajavi karittelevi
+vierimäistä tietä myöten
+vierimäisehen talohon.
+Yli kynnyksen kysyvi,
+lausui lakkapuun takoa:
+"Oisiko talossa tässä
+rinnukseni riisujata,
+aisani alentajata,
+luokin lonkahuttajata?"
+Lausui lapsi lattialta,
+poika portahan nenältä:
+"Ei ole talossa tässä
+rinnuksesi riisujata,
+aisasi alentajata,
+luokin lonkahuttajata."
+Mitä huoli Lemminkäinen!
+Laski virkkua vitsalla,
+helähytti helmisvyöllä;
+ajavi karittelevi
+keskimäistä tietä myöten
+keskimäisehen talohon.
+Yli kynnyksen kysyvi,
+lausuvi lakan takoa:
+"Oisiko talossa tässä
+ottajata ohjaksien,
+rinnuksien riistojata,
+rahkehien raastajata?"
+Kiisti akka kiukahalta,
+kielipalko pankon päästä:
+"Kyllä saat talosta tästä
+ottajia ohjaksesi,
+rinnuksesi riisujia,
+aisasi alentajia:
+onp' on kyllä kymmeniä,
+saat jos tahtonet satoja,
+jotka sulle kyyin saavat,
+antavat ajohevosen,
+kotihisi, konnan, mennä,
+maahasi, pahan, paeta,
+isäntäsi istumille,
+emäntäsi astumille,
+veljesi veräjän suulle,
+sisaresi sillan päähän
+ennen päivän päätymistä,
+auringon alenemista."
+Mitä huoli Lemminkäinen!
+Sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Oisi akka ammuttava,
+koukkuleuka kolkattava."
+Laski virkun vieremähän;
+ajavi suhuttelevi
+ylimäistä tietä myöten
+ylimäisehen talohon.
+Siinä lieto Lemminkäinen
+lähetessänsä taloa
+sanovi sanalla tuolla,
+lausui tuolla lausehella:
+"Sule, Hiisi, haukun suuta,
+Lempo, koiran leukaluuta,
+laita sulku suun etehen,
+haitta hammasten välihin,
+ettei ennen ääntä päästä
+miehen mentyä sivutse!"
+Niin pihalle tultuansa
+lyöpi maata ruoskallansa:
+utu nousi ruoskan tiestä,
+mies pieni u'un seassa;
+sepä riisui rinnuksia,
+sepä aisoja alenti.
+Siitä lieto Lemminkäinen
+itse korvin kuuntelevi
+kenenkänä keksimättä,
+kunkana havaitsematta:
+kuuli ulkoa runoja,
+läpi sammalen sanoja,
+läpi seinän soittajoita,
+läpi lauan laulajoita.
+Katsahti tupahan tuosta,
+pilkisteli piilokkali:
+tupa oli täynnä tuntijoita,
+autsat täynnä laulajoita,
+sivuseinät soittajoita,
+ovensuu osoavia,
+peripenkki tietäjiä,
+karsina karehtijoita;
+lauloivat Lapin runoja,
+Hiien virttä vinguttivat.
+Siitä lieto Lemminkäinen
+tohti toisiksi ruveta,
+ruohti muuksi muutellaita;
+meni nurkasta tupahan,
+sai sisähän salvoimesta.
+Itse tuon sanoiksi virkki:
+"Hyvä on laulu loppuvasta,
+lyhyestä virsi kaunis;
+miel' on jäämähän parempi
+kuin on kesken katkemahan."
+Itse Pohjolan emäntä
+liikkui sillan liitoksella,
+laahoi keskilattialla.
+Sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Olipa tässä ennen koira,
+rakki rauankarvallinen,
+lihan syöjä, luun purija,
+veren uuelta vetäjä.
+Mi lienetki miehiäsi,
+ku ollet urohiasi,
+kun tulit tähän tupahan,
+sait sisähän salvoksehen
+ilman koiran kuulematta,
+haukkujan havaitsematta?"
+Sanoi lieto Lemminkäinen:
+"En mä tänne tullutkana
+taioittani, tieoittani,
+mahittani, maltittani,
+ilman innotta isoni,
+varuksitta vanhempani,
+koiriesi syötäväksi,
+haukkujen hakattavaksi.
+"Pesipä emo minua,
+pesi piennä hutjukkana,
+kolmasti kesäisnä yönä,
+yheksästi syksy-yönä,
+joka tielle tietäjäksi,
+joka maalle malttajaksi,
+kotonani laulajaksi,
+ulkona osoajaksi."
+Siitä lieto Lemminkäinen,
+itse kaunis Kaukomieli,
+jop' on loihe loitsijaksi,
+laikahtihe laulajaksi:
+tulta iski turkin helmat,
+valoi silmät valkeata
+Lemminkäisen laulaessa,
+laulaessa, lausiessa.
+Lauloi laulajat parahat
+pahimmiksi laulajiksi;
+kivet suuhun syrjin syösti,
+paaet lappehin lateli
+parahille laulajille,
+taitavimmille runoille.
+Niin lauloi mokomat miehet
+minkä minne, kunka kunne:
+ahoille vesattomille,
+maille kyntämättömille,
+lampihin kalattomihin,
+aivan ahvenettomihin,
+Rutjan koskehen kovahan,
+palavahan pyörtehesen,
+virran alle vaahtipäiksi,
+kosken keskelle kiviksi,
+tulena palelemahan,
+säkehinä säykkymähän.
+Sinne lieto Lemminkäinen
+lauloi miehet miekkoinensa,
+urohot asehinensa;
+lauloi nuoret, lauloi vanhat,
+lauloi kerran keskilaaun;
+yhen heitti laulamatta:
+karjapaimenen pahaisen,
+ukko vanhan umpisilmän.
+Märkähattu karjanpaimen,
+hänpä tuon sanoiksi virkki:
+"Oi sie lieto Lemmin poika!
+Lauloit nuoret, lauloit vanhat,
+lauloit kerran keskilaaun:
+niin miks' et minua laula?"
+Sanoi lieto Lemminkäinen:
+"Siksi en sinuhun koske,
+kun olet katsoa katala,
+kurja koskemaisittani.
+Vielä miesnä nuorempana,
+karjanpaimenna pahaisna
+turmelit emosi tuoman,
+sisaresi siuvahutit;
+kaikki herjasit hevoset,
+tamman varsat vaivuttelit
+suon selillä, maan navoilla,
+ve'en liivan liikkumilla."
+Märkähattu karjanpaimen
+tuosta suuttui ja vihastui.
+Meni ulos usta myöten,
+pellolle pihoa myöten;
+juoksi Tuonelan joelle,
+pyhän virran pyörtehelle.
+Siellä katsoi Kaukomieltä,
+vuottelevi Lemminkäistä
+Pohjasta paloavaksi,
+kotihinsa kulkevaksi.
- Kolmastoista runo
+ Kolmastoista runo
- Siitä lieto Lemminkäinen
- sanoi Pohjolan akalle:
- "Anna nyt, akka, piikojasi,
- tuopa tänne tyttöjäsi,
- paras parvesta minulle,
- pisin piikajoukostasi!"
- Tuop' on Pohjolan emäntä
- sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Anna en sulle piikojani
- nkä työnnä tyttöjäni,
- en parasta, en pahinta,
- en pisintä, en lyhintä:
- sull' on ennen naitu nainen,
- ennen juohettu emäntä."
- Sanoi lieto Lemminkäinen:
- "Kytken Kyllikin kylähän,
- kylän kynnysportahille,
- veräjille vierahille;
- täältä saan paremman naisen.
- Tuo nyt tänne tyttäresi,
- impiparvesta ihanin,
- kassapäistä kaunokaisin!"
- Sanoi Pohjolan emäntä:
- "Enpä anna tyttöäni
- miehille mitättömille,
- urohille joutaville.
- Äsken tyttöjä anele,
- kuulustele kukkapäitä,
- kun sa hiihät Hiien hirven
- Hiien peltojen periltä!"
- Siitä lieto Lemminkäinen
- kengitteli keihojansa,
- jännitteli jousiansa,
- vasamoitansa varusti.
- Itse tuon sanoiksi virkki:
- "Jo oisi keihäs kengitetty,
- kaikki valmihit vasamat,
- jousi jäntehen varassa,
- ei lyly lykittävänä,
- kalhu kannan lyötävänä."
- Siinä lieto Lemminkäinen
- arvelee, ajattelevi,
- mistäpä sivakat saisi,
- kusta suksia sukusen.
- Kävi Kaupin kartanohon,
- päätyi Lyylikin pajahan:
- "Oi on viisas vuojelainen,
- kaunis Kauppi lappalainen!
- Tee mulle sukeat sukset,
- kalhut kaunoiset kaverra,
- joilla hiihän Hiien hirven
- Hiien peltojen periltä!"
- Lyylikki sanan sanovi,
- Kauppi kielin kerkiävi:
- "Suotta lähet, Lemminkäinen,
- Hiien hirveä ajohon:
- saat palan lahoa puuta,
- senki suurella surulla."
- Mitä huoli Lemminkäinen!
- Itse tuon sanoiksi virkki:
- "Tee lyly lykittäväksi,
- kalhu kalpoeltavaksi!
- Lähen hirven hiihäntähän
- Hiien peltojen periltä."
- Lyylikki, lylyjen seppä,
- Kauppi, kalhujen tekijä,
- sykysyn lylyä laati,
- talven kalhua kaverti,
- päivän vuoli sauvan vartta,
- toisen sompoa sovitti.
- Sai lyly lykittäväksi,
- kalhu kannan lyötäväksi,
- sauvan varret valmihiksi,
- sompaset sovitetuksi.
- Saukon maksoi sauvan varsi,
- sompa ruskean reposen.
- Voiti voilla suksiansa,
- talmasi poron talilla;
- itse tuossa arvelevi,
- sanovi sanalla tuolla:
- "Liekö tässä nuorisossa,
- kansassa kasuavassa
- tuon lylyni lykkijäistä,
- kalhun kannan potkijaista?"
- Sanoi lieto Lemminkäinen,
- virkki veitikkä verevä:
- "Kyll' on tässä nuorisossa,
- kansassa kasuavassa
- tuon lylysi lykkijäistä,
- kalhun kannan potkijaista."
- Viinen selkähän sitaisi,
- olallensa uuen jousen,
- sauvan survaisi kätehen;
- läksi lylyn lykkimähän,
- kalhun kannan potkimahan.
- Itse tuon sanoiksi virkki:
- "Eip' on ilmalla Jumalan,
- tämän taivon kannen alla
- löytyne sitä metsässä
- jalan neljän juoksevata,
- kut' ei näillä yllätetä,
- kaunihisti kannateta
- kalhuilla Kalevan poian,
- liukoimilla Lemminkäisen."
- Päätyi hiiet kuulemassa,
- juuttahat tähyämässä.
- Hiiet hirveä rakenti,
- juuttahat poroa laati:
- pään panevi pökkelöstä,
- sarvet raian haarukasta,
- jalat rannan raippasista,
- sääret suolta seipähistä,
- selän aian aiaksesta,
- suonet kuivista kuloista,
- silmät lammin pulpukoista,
- korvat lammin lumpehista,
- ketun kuusen koskuesta,
- muun lihan lahosta puusta.
- Hiisi neuvoi hirveänsä,
- porollensa suin puheli:
- "Nyt sie juokse, hiitten hirvi,
- jalkoa, jalo tevana,
- poron poikimasijoille,
- Lapin lasten tanterille!
- Hiihätä hikehen miestä,
- Lemminkäistä liiatenki!"
- Siitä juoksi hiitten hirvi,
- poropeura poimetteli
- Pohjan aittojen alatse,
- Lapin lasten tanteritse:
- potkaisi koasta korvon,
- kaatoi kattilat tulelta,
- lihat tuhkahan tuherti,
- liemet lietehen levitti.
- Nousi melkoinen meteli
- Lapin lasten tanterilla:
- Lapin koirat haukkumahan,
- Lapin lapset itkemähän,
- Lapin naiset nauramahan,
- muu väki murajamahan!
- Itse lieto Lemminkäinen
- ain' oli hirven hiihännässä.
- Hiihti soita, hiihti maita,
- hiihti aukkoja ahoja:
- tuli suihki suksiloista,
- savu sauvojen nenistä;
- eikä nähnyt hirveänsä,
- eip' on nähnyt eikä kuullut.
- Liukui linnat, liukui lannat,
- liukui maat meren-takaiset;
- hiihti kaikki Hiien korvet,
- kaikki Kalman kankahatki,
- hiihti Surman suun e'etse,
- Kalman kartanon perätse.
- Surma jo suutansa avavi,
- Kalma päätä kallistavi
- ottoaksensa urosta,
- nielläksensä Lemminkäistä:
- ei tarkoin tavannutkana,
- ennättänyt ensinkänä.
- Viel' oli liuska liukumatta,
- korven kolkka koskematta
- Pohjan pitkässä perässä,
- Lapin maassa laukeassa.
- Läksi senki liukumahan,
- korven kolkan koskemahan.
- Niin perille päästessänsä
- kuuli melkoisen metelin
- Pohjan pitkästä perästä,
- Lapin lasten tanterilta:
- kuuli koirat haukkuvaksi,
- Lapin lapset itkeväksi,
- Lapin naiset nauravaksi,
- muun Lapin murajavaksi.
- Siitä lieto Lemminkäinen
- heti tuonne hiihtämähän
- koiran haukuntasijoille,
- Lapin lasten tanterille.
- Sanoi sinne saatuansa,
- tutkaeli tultuansa:
- "Mitä täällä naiset nauroi,
- naiset nauroi, lapset itki,
- väki vanha vaikeroitsi,
- kuta haukkui hallikoirat?"
- "Sitä täällä naiset nauroi,
- naiset nauroi, lapset itki,
- väki vanha vaikerteli,
- sitä haukkui hallikoirat:
- juoksi tästä hiitten hirvi,
- silosorkka sorkutteli;
- potkaisi koasta korvon,
- kaatoi kattilat tulelta,
- selin keitot keikahutti,
- vellit lietehen levitti."
- Siitä veitikkä verevä,
- tuo on lieto Lemminkäinen,
- lykkäsi lylyn lumelle,
- kuni kyyn kulon-alaisen,
- solahutti suopetäjän,
- kuni käärmehen elävän;
- itse virkki vierressänsä,
- sanoi sauvakätteheltä:
- "Mi lienee Lapissa miestä,
- kaikki hirven kannantahan;
- mi lienee Lapissa naista,
- kaikki kattilan pesohon;
- mi lienee Lapissa lasta,
- kaikki lastun poimintahan;
- mi Lapilla kattiloa,
- kaikki hirven keitäntähän!"
- Kiinnistihe, jännistihe,
- potkaisihe, ponnistihe.
- Ensi kerran potkaisihe
- silmän siintämättömähän,
- kerran toisen kuopaisihe
- korvan kuulemattomahan,
- kolmannen kohenteleikse
- lautasille hiitten hirven.
- Otti vaajan vaahterisen,
- raksin koivuisen rapasi,
- jolla kytki hiitten hirven
- tarhan tammisen sisähän:
- "Siinä seiso, hiitten hirvi,
- poropeura, poimettele!"
- Selkeä silittelevi,
- taljoa taputtelevi:
- "Oisi tuossa ollakseni,
- sopisipa maatakseni
- nuoren neitosen keralla,
- kanssa kasvavan kanasen!"
- Siitä kiihtyi Hiien hirvi,
- poropeura potkimahan,
- itse virkki, noin sanovi:
- "Lempo saakohon sinulle
- nuorin nei'in maataksesi,
- tyttärin elelläksesi!"
- Ponnistihe, jännistihe:
- raksin koivuisen revitti,
- rikkoi vaajan vaahterisen,
- tarhan tammisen hajotti.
- Siitä sai samoamahan,
- läksi hirvi hippomahan,
- vasten soita, vasten maita,
- vasten varvikkomäkeä
- silmän siintämättömihin,
- korvan kuulemattomihin.
- Siinä veitikkä verevä
- jopa suuttui jotta syäntyi,
- kovin suuttui ja vihastui.
- Hiihti hirveä jälestä;
- niin kun kerran potkaisevi,
- lysmätti lyly lävestä,
- sortui suksi pälkähästä,
- kalhu taittui kannan tiestä,
- keihäs kenkimäsijoilta,
- sauva somman suoverosta.
- Itse juoksi Hiien hirvi,
- jottei päätänä näkynnä.
- Siinä lieto Lemminkäinen
- alla päin, pahoilla mielin
- kalujansa katselevi.
- Itse tuon sanoiksi virkki:
- "Elköhön sinä ikänä
- menkö toinen miehiämme
- uhalla metsän ajohon,
- Hiien hirven hiihäntähän,
- kuin menin minä, poloinen!
- Hävitin hyvät sivakat,
- sauvan kaunihin kaotin,
- kiihke'immän keihojani!"
+Siitä lieto Lemminkäinen
+sanoi Pohjolan akalle:
+"Anna nyt, akka, piikojasi,
+tuopa tänne tyttöjäsi,
+paras parvesta minulle,
+pisin piikajoukostasi!"
+Tuop' on Pohjolan emäntä
+sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Anna en sulle piikojani
+nkä työnnä tyttöjäni,
+en parasta, en pahinta,
+en pisintä, en lyhintä:
+sull' on ennen naitu nainen,
+ennen juohettu emäntä."
+Sanoi lieto Lemminkäinen:
+"Kytken Kyllikin kylähän,
+kylän kynnysportahille,
+veräjille vierahille;
+täältä saan paremman naisen.
+Tuo nyt tänne tyttäresi,
+impiparvesta ihanin,
+kassapäistä kaunokaisin!"
+Sanoi Pohjolan emäntä:
+"Enpä anna tyttöäni
+miehille mitättömille,
+urohille joutaville.
+Äsken tyttöjä anele,
+kuulustele kukkapäitä,
+kun sa hiihät Hiien hirven
+Hiien peltojen periltä!"
+Siitä lieto Lemminkäinen
+kengitteli keihojansa,
+jännitteli jousiansa,
+vasamoitansa varusti.
+Itse tuon sanoiksi virkki:
+"Jo oisi keihäs kengitetty,
+kaikki valmihit vasamat,
+jousi jäntehen varassa,
+ei lyly lykittävänä,
+kalhu kannan lyötävänä."
+Siinä lieto Lemminkäinen
+arvelee, ajattelevi,
+mistäpä sivakat saisi,
+kusta suksia sukusen.
+Kävi Kaupin kartanohon,
+päätyi Lyylikin pajahan:
+"Oi on viisas vuojelainen,
+kaunis Kauppi lappalainen!
+Tee mulle sukeat sukset,
+kalhut kaunoiset kaverra,
+joilla hiihän Hiien hirven
+Hiien peltojen periltä!"
+Lyylikki sanan sanovi,
+Kauppi kielin kerkiävi:
+"Suotta lähet, Lemminkäinen,
+Hiien hirveä ajohon:
+saat palan lahoa puuta,
+senki suurella surulla."
+Mitä huoli Lemminkäinen!
+Itse tuon sanoiksi virkki:
+"Tee lyly lykittäväksi,
+kalhu kalpoeltavaksi!
+Lähen hirven hiihäntähän
+Hiien peltojen periltä."
+Lyylikki, lylyjen seppä,
+Kauppi, kalhujen tekijä,
+sykysyn lylyä laati,
+talven kalhua kaverti,
+päivän vuoli sauvan vartta,
+toisen sompoa sovitti.
+Sai lyly lykittäväksi,
+kalhu kannan lyötäväksi,
+sauvan varret valmihiksi,
+sompaset sovitetuksi.
+Saukon maksoi sauvan varsi,
+sompa ruskean reposen.
+Voiti voilla suksiansa,
+talmasi poron talilla;
+itse tuossa arvelevi,
+sanovi sanalla tuolla:
+"Liekö tässä nuorisossa,
+kansassa kasuavassa
+tuon lylyni lykkijäistä,
+kalhun kannan potkijaista?"
+Sanoi lieto Lemminkäinen,
+virkki veitikkä verevä:
+"Kyll' on tässä nuorisossa,
+kansassa kasuavassa
+tuon lylysi lykkijäistä,
+kalhun kannan potkijaista."
+Viinen selkähän sitaisi,
+olallensa uuen jousen,
+sauvan survaisi kätehen;
+läksi lylyn lykkimähän,
+kalhun kannan potkimahan.
+Itse tuon sanoiksi virkki:
+"Eip' on ilmalla Jumalan,
+tämän taivon kannen alla
+löytyne sitä metsässä
+jalan neljän juoksevata,
+kut' ei näillä yllätetä,
+kaunihisti kannateta
+kalhuilla Kalevan poian,
+liukoimilla Lemminkäisen."
+Päätyi hiiet kuulemassa,
+juuttahat tähyämässä.
+Hiiet hirveä rakenti,
+juuttahat poroa laati:
+pään panevi pökkelöstä,
+sarvet raian haarukasta,
+jalat rannan raippasista,
+sääret suolta seipähistä,
+selän aian aiaksesta,
+suonet kuivista kuloista,
+silmät lammin pulpukoista,
+korvat lammin lumpehista,
+ketun kuusen koskuesta,
+muun lihan lahosta puusta.
+Hiisi neuvoi hirveänsä,
+porollensa suin puheli:
+"Nyt sie juokse, hiitten hirvi,
+jalkoa, jalo tevana,
+poron poikimasijoille,
+Lapin lasten tanterille!
+Hiihätä hikehen miestä,
+Lemminkäistä liiatenki!"
+Siitä juoksi hiitten hirvi,
+poropeura poimetteli
+Pohjan aittojen alatse,
+Lapin lasten tanteritse:
+potkaisi koasta korvon,
+kaatoi kattilat tulelta,
+lihat tuhkahan tuherti,
+liemet lietehen levitti.
+Nousi melkoinen meteli
+Lapin lasten tanterilla:
+Lapin koirat haukkumahan,
+Lapin lapset itkemähän,
+Lapin naiset nauramahan,
+muu väki murajamahan!
+Itse lieto Lemminkäinen
+ain' oli hirven hiihännässä.
+Hiihti soita, hiihti maita,
+hiihti aukkoja ahoja:
+tuli suihki suksiloista,
+savu sauvojen nenistä;
+eikä nähnyt hirveänsä,
+eip' on nähnyt eikä kuullut.
+Liukui linnat, liukui lannat,
+liukui maat meren-takaiset;
+hiihti kaikki Hiien korvet,
+kaikki Kalman kankahatki,
+hiihti Surman suun e'etse,
+Kalman kartanon perätse.
+Surma jo suutansa avavi,
+Kalma päätä kallistavi
+ottoaksensa urosta,
+nielläksensä Lemminkäistä:
+ei tarkoin tavannutkana,
+ennättänyt ensinkänä.
+Viel' oli liuska liukumatta,
+korven kolkka koskematta
+Pohjan pitkässä perässä,
+Lapin maassa laukeassa.
+Läksi senki liukumahan,
+korven kolkan koskemahan.
+Niin perille päästessänsä
+kuuli melkoisen metelin
+Pohjan pitkästä perästä,
+Lapin lasten tanterilta:
+kuuli koirat haukkuvaksi,
+Lapin lapset itkeväksi,
+Lapin naiset nauravaksi,
+muun Lapin murajavaksi.
+Siitä lieto Lemminkäinen
+heti tuonne hiihtämähän
+koiran haukuntasijoille,
+Lapin lasten tanterille.
+Sanoi sinne saatuansa,
+tutkaeli tultuansa:
+"Mitä täällä naiset nauroi,
+naiset nauroi, lapset itki,
+väki vanha vaikeroitsi,
+kuta haukkui hallikoirat?"
+"Sitä täällä naiset nauroi,
+naiset nauroi, lapset itki,
+väki vanha vaikerteli,
+sitä haukkui hallikoirat:
+juoksi tästä hiitten hirvi,
+silosorkka sorkutteli;
+potkaisi koasta korvon,
+kaatoi kattilat tulelta,
+selin keitot keikahutti,
+vellit lietehen levitti."
+Siitä veitikkä verevä,
+tuo on lieto Lemminkäinen,
+lykkäsi lylyn lumelle,
+kuni kyyn kulon-alaisen,
+solahutti suopetäjän,
+kuni käärmehen elävän;
+itse virkki vierressänsä,
+sanoi sauvakätteheltä:
+"Mi lienee Lapissa miestä,
+kaikki hirven kannantahan;
+mi lienee Lapissa naista,
+kaikki kattilan pesohon;
+mi lienee Lapissa lasta,
+kaikki lastun poimintahan;
+mi Lapilla kattiloa,
+kaikki hirven keitäntähän!"
+Kiinnistihe, jännistihe,
+potkaisihe, ponnistihe.
+Ensi kerran potkaisihe
+silmän siintämättömähän,
+kerran toisen kuopaisihe
+korvan kuulemattomahan,
+kolmannen kohenteleikse
+lautasille hiitten hirven.
+Otti vaajan vaahterisen,
+raksin koivuisen rapasi,
+jolla kytki hiitten hirven
+tarhan tammisen sisähän:
+"Siinä seiso, hiitten hirvi,
+poropeura, poimettele!"
+Selkeä silittelevi,
+taljoa taputtelevi:
+"Oisi tuossa ollakseni,
+sopisipa maatakseni
+nuoren neitosen keralla,
+kanssa kasvavan kanasen!"
+Siitä kiihtyi Hiien hirvi,
+poropeura potkimahan,
+itse virkki, noin sanovi:
+"Lempo saakohon sinulle
+nuorin nei'in maataksesi,
+tyttärin elelläksesi!"
+Ponnistihe, jännistihe:
+raksin koivuisen revitti,
+rikkoi vaajan vaahterisen,
+tarhan tammisen hajotti.
+Siitä sai samoamahan,
+läksi hirvi hippomahan,
+vasten soita, vasten maita,
+vasten varvikkomäkeä
+silmän siintämättömihin,
+korvan kuulemattomihin.
+Siinä veitikkä verevä
+jopa suuttui jotta syäntyi,
+kovin suuttui ja vihastui.
+Hiihti hirveä jälestä;
+niin kun kerran potkaisevi,
+lysmätti lyly lävestä,
+sortui suksi pälkähästä,
+kalhu taittui kannan tiestä,
+keihäs kenkimäsijoilta,
+sauva somman suoverosta.
+Itse juoksi Hiien hirvi,
+jottei päätänä näkynnä.
+Siinä lieto Lemminkäinen
+alla päin, pahoilla mielin
+kalujansa katselevi.
+Itse tuon sanoiksi virkki:
+"Elköhön sinä ikänä
+menkö toinen miehiämme
+uhalla metsän ajohon,
+Hiien hirven hiihäntähän,
+kuin menin minä, poloinen!
+Hävitin hyvät sivakat,
+sauvan kaunihin kaotin,
+kiihke'immän keihojani!"
- Neljästoista runo
+ Neljästoista runo
- Siitä lieto Lemminkäinen
- arveli, ajattelihe,
- kulle syylle sylveäisi,
- kulle laskisi laulle:
- heittäisikö Hiien hirvet,
- itse kulkisi kotihin,
- vai vielä yritteleisi,
- hiihteleisi hiljallehen
- mieliksi metsän emännän,
- salon impien iloksi.
- Sanovi sanalla tuolla,
- lausui tuolla lausehella:
- "Oi Ukko, ylijumala
- tahi taatto taivahinen!
- Tee nyt mulle suorat sukset,
- kepeäiset kalhuttimet,
- joilla hiihteä hivitän
- poikki soien, poikki maien,
- hiihän kohti Hiien maita,
- poikki Pohjan kankahista
- Hiien hirven käytäville,
- poropeuran polkemille!
- "Lähen nyt miehistä metsälle,
- urohista ulkotöille
- Tapiolan tietä myöten,
- Tapion talojen kautta.
- Terve, vuoret, terve, vaarat,
- terve, kuusikot kumeat,
- terve, haavikot haleat,
- terve, tervehyttäjänne!
- "Miesty, metsä, kostu, korpi,
- taivu, ainoinen Tapio!
- Saata miestä saarekselle,
- sille kummulle kuleta,
- jost' on saalis saatavana,
- erän toimi tuotavana!
- "Nyyrikki, Tapion poika,
- mies puhas, punakypärä!
- Veistä pilkut pitkin maita,
- rastit vaaroihin rakenna,
- jotta tunnen, tuhma, käyä,
- äkkiouto, tien osoan
- etsiessäni ereä,
- antia anellessani!
- "Mielikki, metsän emäntä,
- puhas muori, muoto kaunis!
- Pane kulta kulkemahan,
- hopea vaeltamahan
- miehen etsivän etehen,
- anelijan askelille!
- "Ota kultaiset avaimet
- renkahalta reieltäsi,
- aukaise Tapion aitta,
- metsän linna liikahuta
- minun pyytöpäivinäni,
- eränetso-aikoinani!
- "Kunp' on et kehanne itse,
- niin on pistä piikojasi,
- pane palkkalaisiasi,
- käske käskyn kuulijoita!
- Et emäntä lienekänä,
- jos et piikoa pitäne,
- sata piikoa pitäne,
- tuhat käskyn kuulijata,
- karjan kaiken kaitsijata,
- viitsijätä viljan kaiken.
- "Metsän piika pikkarainen,
- simasuu Tapion neiti!
- Soitellos metinen pilli,
- simapilli piiperoita
- korvallen ehon emännän,
- mieluisan metsän emännän,
- jotta kuulisi välehen,
- nousisi makoamasta,
- kun ei kuule kumminkana,
- ei hava'a harvoinkana,
- vaikka ainoisin anelen,
- kielen kullan kuikuttelen!"
- Siinä lieto Lemminkäinen
- ajan kaiken annitoinna
- hiihti soita, hiihti maita,
- hiihti korpia kovia,
- Jumalan sysimäkiä,
- Hiien hiilikankahia.
- Hiihti päivän, hiihti toisen.
- Jo päivänä kolmantena
- meni suurelle mäelle,
- nousi suurelle kivelle,
- loi silmänsä luotehesen,
- poikki soien pohjosehen:
- Tapion talot näkyivät,
- ukset kulta kuumottivat
- poikki suosta, pohjosesta,
- alta vaaran, varvikosta.
- Tuop' on lieto Lemminkäinen
- heti luoksi luontelihe,
- lähelle lähentelihe,
- alle ikkunan Tapion.
- Kuuristihe katsomahan
- kuuennesta ikkunasta:
- siellä antajat asuivat
- ja viruivat viljan eukot
- aivan arkivaattehissa,
- ryysyissä ryvennehissä.
- Sanoi lieto Lemminkäinen:
- "Mintähen, metsän emäntä,
- asut arkivaattehissa,
- riihiryysyissä rypeät,
- kovin musta muo'oltasi,
- katsannaltasi kamala,
- ilkeä imertimiltä,
- rungolta ruman näköinen?
- "Kun ennen kävin metsässä,
- kolm' oli linnoa metsässä:
- yksi puinen, toinen luinen,
- kolmansi kivinen linna;
- kuus' oli kultaikkunoa
- kunki linnan kulmanteella.
- Katsahin sisähän noista
- seinän alla seistessäni:
- Tapion talon isäntä,
- Tapion talon emäntä,
- Tellervo, Tapion neiti,
- kanssa muu Tapion kansa,
- kaikki kullassa kuhisi,
- hopeassa horjeksihe.
- Itsensä metsän emännän,
- ehtoisan metsän emännän,
- käet oli kullankäärehissä,
- sormet kullansormuksissa,
- pää kullanpätinehissä,
- tukat kullansuortuvissa,
- korvat kullankoltuskoissa,
- kaula helmissä hyvissä.
- "Oi mielu metsän emäntä,
- Metsolan metinen muori!
- Heitä poies heinäkengät,
- kaskivirsusi karista,
- riisu riihiryökälehet,
- arkipaitasi alenna!
- Lyöte lykkyvaattehisin,
- antipaitoihin paneite
- minun metsipäivinäni,
- eränetso-aikoinani!
- Ikävä minun tulevi,
- ikävä tulettelevi
- tätä tyhjänä-oloa,
- ajan kaiken annituutta,
- kun et anna aioinkana,
- harvoinkana hoivauta.
- Ikävä ilotoin ilta,
- pitkä päivä saalihitoin.
- "Metsän ukko halliparta,
- havuhattu, naavaturkki!
- Pane nyt metsät palttinoihin,
- salot verkahan vetäise,
- haavat kaikki haljakkoihin,
- lepät lempivaattehisin!
- Hope'ihin hongat laita,
- kuuset kultihin rakenna,
- vanhat hongat vaskivöille,
- petäjät hopeavöille,
- koivut kultakukkasihin,
- kannot kultakalkkaroihin!
- Pane, kuinp' on muinaiselta,
- parempina päivinäsi:
- kuuna paistoi kuusen oksat,
- päivänä petäjän latvat,
- metsä haiskahti me'elle,
- simalle salo sininen,
- ahovieret viertehelle,
- suovieret sulalle voille.
- "Metsän tyttö, mielineiti,
- Tuulikki, tytär Tapion!
- Aja vilja vieremille,
- auke'immille ahoille!
- Kun lie jäykkä juoksullehen
- eli laiska laukallehen,
- ota vitsa viiakosta,
- koivu korven notkelmosta,
- jolla kutkutat kuvetta
- sekä kaivat kainaloita!
- Anna juosta joutuisasti,
- vikevästi viiletellä,
- miehen etsivän etehen,
- aina käyvän askelille!
- "Kun vilja uralle saapi,
- tupita uroa myöten!
- Pane kaksi kämmentäsi
- kahen puolen kaiteheksi,
- jottei vilja vieprahtaisi,
- tiepuolehen poikeltaisi!
- Josp' on vilja vieprahtavi,
- tiepuolehen poikeltavi,
- tielle korvista kohenna,
- saata sarvista uralle!
- "Hako on tiellä poikkipuolin:
- sepä syrjähän syseä;
- puita maalla matkallansa:
- ne on katkaise kaheksi!
- "Aita vastahan tulevi:
- kaa'a aita kallellehen
- viieltä vitsasväliltä,
- seitsemältä seipähältä!
- "Joki joutuvi etehen,
- puro tielle poikkipuolin:
- silkki sillaksi sivalla,
- punaverka portahaksi!
- Saata poikki salmistaki,
- vetele vesien poikki,
- poikki Pohjolan joesta,
- yli kosken kuohuloista!
- "Tapion talon isäntä,
- Tapion talon emäntä,
- metsän ukko halliparta,
- metsän kultainen kuningas!
- Mimerkki, metsän emäntä,
- metsän armas antimuori,
- siniviitta viian eukko,
- punasukka suon emäntä!
- Tule jo kullan muuttelohon,
- hopean vajehtelohon!
- Minun on kullat kuun-ikuiset,
- päivän-polviset hopeat,
- käeten soasta käymät,
- uhotellen tappelosta;
- ne kuluvat kukkarossa,
- tummentuvat tuhniossa,
- kun ei oo kullan muuttajata,
- hopean vajehtajata."
- Niinp' on lieto Lemminkäinen
- viikon hiihteä hivutti,
- lauloi virret viian päässä,
- kolmet korven kainalossa:
- miellytti metsän emännän,
- itsenki metsän isännän,
- ihastutti immet kaikki,
- taivutti Tapion neiet.
- Juoksuttivat, jou'uttivat
- Hiien hirven kätköstänsä,
- takoa Tapion vaaran,
- Hiien linnan liepehiltä
- miehen etsijän etehen,
- sanelijan saataville.
- Itse lieto Lemminkäinen
- jopa lämsänsä lähetti
- Hiien hirven hartioille,
- kaulalle kamelivarsan,
- jottei potkinut pahasti
- selkeä silittäessä.
- Siitä lieto Lemminkäinen
- itse tuon sanoiksi virkki:
- "Salon herra, maan isäntä,
- kaunis kankahan eläjä!
- Mielikki, metsän emäntä,
- metsän armas antimuori!
- Tule nyt kullat ottamahan,
- hopeat valitsemahan!
- Pane maalle palttinasi,
- lempiliinasi levitä
- alle kullan kuumottavan,
- alle huohtavan hopean,
- tuon on maahan tippumatta,
- rikkoihin rivestymättä!"
- Läksi siitä Pohjolahan;
- sanoi tuonne tultuansa:
- "Jo nyt hiihin Hiien hirven
- Hiien peltojen periltä.
- Anna, akka, tyttöäsi,
- mulle nuorta morsianta!"
- Louhi, Pohjolan emäntä,
- tuop' on tuohon vastaeli:
- "Äsken annan tyttäreni
- sekä nuoren morsiamen,
- kun sa suistat suuren ruunan,
- Hiien ruskean hevosen,
- Hiien varsan vaahtileuan
- Hiien nurmien periltä."
- Silloin lieto Lemminkäinen
- otti kultaohjaksensa,
- hope'isen marhaminnan;
- lähtevi hevon hakuhun,
- kuloharjan kuuntelohon
- Hiien nurmien periltä.
- Astua taputtelevi,
- käyä kulleroittelevi
- vihannalle vainiolle,
- pyhän pellon pientarelle.
- Siellä etsivi hevosta,
- kulokasta kuuntelevi
- suvikunnan suitset vyöllä,
- varsan valjahat olalla.
- Etsi päivän, etsi toisen,
- niin päivänä kolmantena
- nousi suurelle mäelle,
- kiipesi kiven selälle;
- iski silmänsä itähän,
- käänti päätä päivän alle:
- näki hiekalla hevosen,
- kuloharkan kuusikolla;
- senpä tukka tulta tuiski,
- harja suihkivi savua.
- Niin sanovi Lemminkäinen:
- "Oi Ukko ylijumala,
- Ukko, pilvien pitäjä,
- hattarojen hallitsija!
- Taivas auoksi avaos,
- ilma kaikki ikkunoiksi!
- Sa'a rautaiset rakehet,
- laske jäiset jäähyttimet
- harjalle hyvän hevosen,
- Hiien laukin lautasille!"
- Tuo Ukko, ylinen luoja,
- pilven-päällinen jumala,
- ilman riehoiksi revitti,
- taivon kannen kahtaloksi;
- satoi hyytä, satoi jäätä,
- satoi rauaista raetta,
- pienemmät hevosen päätä,
- päätä ihmisen isommat,
- harjalle hyvän hevosen,
- Hiien laukin lautasille.
- Siitä lieto Lemminkäinen
- kävi luota katsomahan,
- likeltä tähyämähän.
- Itse tuon sanoiksi virkki:
- "Hiitolan hyvä hevonen,
- vuoren varsa vaahtileuka!
- Tuo nyt kultaturpoasi,
- pistä päätäsi hopea
- kultaisihin koltuskoihin,
- hope'isihin helyihin!
- En sua pahoin pitäne,
- aivan anke'in ajane:
- ajan tietä pikkuruisen,
- matkoa ani vähäisen,
- tuonne Pohjolan tuville,
- ankaran anopin luoksi.
- Minkä siimalla sivallan
- eli vitsalla vetelen,
- senpä silkillä sivallan,
- veran äärellä vetelen."
- Hiien ruskea hevonen,
- Hiien varsa vaahtileuka
- tunki kultaturpoansa,
- pisti päätänsä hopea
- kultaisihin koltuskoihin,
- hope'isihin helyihin.
- Niinpä lieto Lemminkäinen
- jopa suisti suuren ruunan,
- pisti suitset kullan suuhun,
- päitsensä hopean päähän;
- hyppäsi hyvän selälle,
- Hiien laukin lautasille.
- Veti virkkua vitsalla,
- paiskasi pajun vesalla.
- Ajoi matkoa vähäisen,
- tuuritteli tunturia
- pohjoispuolelle mäkeä,
- lumivaaran kukkuroa:
- tuli Pohjolan tuville.
- Meni pirttihin pihalta,
- sanoi tuonne tultuansa,
- Pohjolahan päästyänsä:
- "Jopa suistin suuren ruunan,
- Hiien varsan valjastelin
- vihannalta vainiolta,
- pyhän pellon pientarelta,
- sekä hiihin Hiien hirven
- Hiien peltojen periltä.
- Anna jo, akka, tyttöäsi,
- mulle nuorta morsianta!"
- Louhi, Pohjolan emäntä,
- hänpä tuon sanoiksi virkki:
- "Äsken annan tyttäreni
- sekä nuoren morsiamen,
- kun ammut joutsenen joesta,
- virrasta vihannan linnun,
- Tuonen mustasta joesta,
- pyhän virran pyörtehestä
- yhellä yrittämällä,
- yhen nuolen nostamalta."
- Siitä lieto Lemminkäinen,
- tuo on kaunis Kaukomieli,
- läksi joutsenen joruhun,
- pitkäkaulan katselohon
- Tuonen mustasta joesta,
- Manalan alantehesta.
- Astua lykyttelevi,
- käyä kälkähyttelevi
- tuonne Tuonelan joelle,
- pyhän virran pyörtehelle,
- jalo jousi olkapäällä,
- viini nuolia selässä.
- Märkähattu karjanpaimen,
- ukko Pohjolan sokea,
- tuop' on Tuonelan joella,
- pyhän virran pyörtehellä;
- katselevi, kääntelevi
- tulevaksi Lemminkäistä.
- Jo päivänä muutamana
- näki lieto Lemminkäisen
- saavaksi, läheneväksi
- tuonne Tuonelan joelle,
- vierehen vihaisen kosken,
- pyhän virran pyörtehelle.
- Vesikyyn ve'estä nosti,
- umpiputken lainehista,
- syöksi miehen syämen kautta,
- läpi maksan Lemminkäisen,
- kautta kainalon vasemman
- oikeahan olkapäähän.
- Jopa lieto Lemminkäinen
- tunsi koskevan kovasti.
- Sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Sen mä tein pahinta työtä,
- kun en muistanut kysyä
- emoltani, kantajalta,
- kaiketi sanaista kaksi,
- kovin äijä, kun on kolme,
- miten olla, kuin eleä
- näinä päivinä pahoina:
- en tieä vesun vikoja,
- umpiputken ailuhia.
- "Oi emoni, kantajani,
- vaivan nähnyt vaalijani!
- Tietäisitkö, tuntisitko,
- miss' on poikasi poloinen,
- tokipa rientäen tulisit,
- avukseni ennättäisit;
- päästäisit pojan poloisen
- tältä tieltä kuolemasta,
- nuorena nukahtamasta,
- verevänä vieremästä."
- Siitä Pohjolan sokea
- märkähattu karjanpaimen
- syöksi lieto Lemminkäisen,
- kaotti Kalevan poian
- Tuonen mustahan jokehen,
- pahimpahan pyörtehesen.
- Meni lieto Lemminkäinen,
- meni koskessa kolisten,
- myötävirrassa vilisten
- tuonne Tuonelan tuville.
- Tuo verinen Tuonen poika
- iski miestä miekallansa,
- kavahutti kalvallansa.
- Löi on kerran leimahutti
- miehen viieksi muruksi,
- kaheksaksi kappaleksi;
- heitti Tuonelan jokehen,
- Manalan alusvesille:
- "Viru siinä se ikäsi
- jousinesi, nuolinesi!
- Ammu joutsenet joelta,
- vesilinnut viertehiltä!"
- Se oli loppu Lemminkäisen,
- kuolo ankaran kosijan
- Tuonen mustassa joessa,
- Manalan alantehessa.
+Siitä lieto Lemminkäinen
+arveli, ajattelihe,
+kulle syylle sylveäisi,
+kulle laskisi laulle:
+heittäisikö Hiien hirvet,
+itse kulkisi kotihin,
+vai vielä yritteleisi,
+hiihteleisi hiljallehen
+mieliksi metsän emännän,
+salon impien iloksi.
+Sanovi sanalla tuolla,
+lausui tuolla lausehella:
+"Oi Ukko, ylijumala
+tahi taatto taivahinen!
+Tee nyt mulle suorat sukset,
+kepeäiset kalhuttimet,
+joilla hiihteä hivitän
+poikki soien, poikki maien,
+hiihän kohti Hiien maita,
+poikki Pohjan kankahista
+Hiien hirven käytäville,
+poropeuran polkemille!
+"Lähen nyt miehistä metsälle,
+urohista ulkotöille
+Tapiolan tietä myöten,
+Tapion talojen kautta.
+Terve, vuoret, terve, vaarat,
+terve, kuusikot kumeat,
+terve, haavikot haleat,
+terve, tervehyttäjänne!
+"Miesty, metsä, kostu, korpi,
+taivu, ainoinen Tapio!
+Saata miestä saarekselle,
+sille kummulle kuleta,
+jost' on saalis saatavana,
+erän toimi tuotavana!
+"Nyyrikki, Tapion poika,
+mies puhas, punakypärä!
+Veistä pilkut pitkin maita,
+rastit vaaroihin rakenna,
+jotta tunnen, tuhma, käyä,
+äkkiouto, tien osoan
+etsiessäni ereä,
+antia anellessani!
+"Mielikki, metsän emäntä,
+puhas muori, muoto kaunis!
+Pane kulta kulkemahan,
+hopea vaeltamahan
+miehen etsivän etehen,
+anelijan askelille!
+"Ota kultaiset avaimet
+renkahalta reieltäsi,
+aukaise Tapion aitta,
+metsän linna liikahuta
+minun pyytöpäivinäni,
+eränetso-aikoinani!
+"Kunp' on et kehanne itse,
+niin on pistä piikojasi,
+pane palkkalaisiasi,
+käske käskyn kuulijoita!
+Et emäntä lienekänä,
+jos et piikoa pitäne,
+sata piikoa pitäne,
+tuhat käskyn kuulijata,
+karjan kaiken kaitsijata,
+viitsijätä viljan kaiken.
+"Metsän piika pikkarainen,
+simasuu Tapion neiti!
+Soitellos metinen pilli,
+simapilli piiperoita
+korvallen ehon emännän,
+mieluisan metsän emännän,
+jotta kuulisi välehen,
+nousisi makoamasta,
+kun ei kuule kumminkana,
+ei hava'a harvoinkana,
+vaikka ainoisin anelen,
+kielen kullan kuikuttelen!"
+Siinä lieto Lemminkäinen
+ajan kaiken annitoinna
+hiihti soita, hiihti maita,
+hiihti korpia kovia,
+Jumalan sysimäkiä,
+Hiien hiilikankahia.
+Hiihti päivän, hiihti toisen.
+Jo päivänä kolmantena
+meni suurelle mäelle,
+nousi suurelle kivelle,
+loi silmänsä luotehesen,
+poikki soien pohjosehen:
+Tapion talot näkyivät,
+ukset kulta kuumottivat
+poikki suosta, pohjosesta,
+alta vaaran, varvikosta.
+Tuop' on lieto Lemminkäinen
+heti luoksi luontelihe,
+lähelle lähentelihe,
+alle ikkunan Tapion.
+Kuuristihe katsomahan
+kuuennesta ikkunasta:
+siellä antajat asuivat
+ja viruivat viljan eukot
+aivan arkivaattehissa,
+ryysyissä ryvennehissä.
+Sanoi lieto Lemminkäinen:
+"Mintähen, metsän emäntä,
+asut arkivaattehissa,
+riihiryysyissä rypeät,
+kovin musta muo'oltasi,
+katsannaltasi kamala,
+ilkeä imertimiltä,
+rungolta ruman näköinen?
+"Kun ennen kävin metsässä,
+kolm' oli linnoa metsässä:
+yksi puinen, toinen luinen,
+kolmansi kivinen linna;
+kuus' oli kultaikkunoa
+kunki linnan kulmanteella.
+Katsahin sisähän noista
+seinän alla seistessäni:
+Tapion talon isäntä,
+Tapion talon emäntä,
+Tellervo, Tapion neiti,
+kanssa muu Tapion kansa,
+kaikki kullassa kuhisi,
+hopeassa horjeksihe.
+Itsensä metsän emännän,
+ehtoisan metsän emännän,
+käet oli kullankäärehissä,
+sormet kullansormuksissa,
+pää kullanpätinehissä,
+tukat kullansuortuvissa,
+korvat kullankoltuskoissa,
+kaula helmissä hyvissä.
+"Oi mielu metsän emäntä,
+Metsolan metinen muori!
+Heitä poies heinäkengät,
+kaskivirsusi karista,
+riisu riihiryökälehet,
+arkipaitasi alenna!
+Lyöte lykkyvaattehisin,
+antipaitoihin paneite
+minun metsipäivinäni,
+eränetso-aikoinani!
+Ikävä minun tulevi,
+ikävä tulettelevi
+tätä tyhjänä-oloa,
+ajan kaiken annituutta,
+kun et anna aioinkana,
+harvoinkana hoivauta.
+Ikävä ilotoin ilta,
+pitkä päivä saalihitoin.
+"Metsän ukko halliparta,
+havuhattu, naavaturkki!
+Pane nyt metsät palttinoihin,
+salot verkahan vetäise,
+haavat kaikki haljakkoihin,
+lepät lempivaattehisin!
+Hope'ihin hongat laita,
+kuuset kultihin rakenna,
+vanhat hongat vaskivöille,
+petäjät hopeavöille,
+koivut kultakukkasihin,
+kannot kultakalkkaroihin!
+Pane, kuinp' on muinaiselta,
+parempina päivinäsi:
+kuuna paistoi kuusen oksat,
+päivänä petäjän latvat,
+metsä haiskahti me'elle,
+simalle salo sininen,
+ahovieret viertehelle,
+suovieret sulalle voille.
+"Metsän tyttö, mielineiti,
+Tuulikki, tytär Tapion!
+Aja vilja vieremille,
+auke'immille ahoille!
+Kun lie jäykkä juoksullehen
+eli laiska laukallehen,
+ota vitsa viiakosta,
+koivu korven notkelmosta,
+jolla kutkutat kuvetta
+sekä kaivat kainaloita!
+Anna juosta joutuisasti,
+vikevästi viiletellä,
+miehen etsivän etehen,
+aina käyvän askelille!
+"Kun vilja uralle saapi,
+tupita uroa myöten!
+Pane kaksi kämmentäsi
+kahen puolen kaiteheksi,
+jottei vilja vieprahtaisi,
+tiepuolehen poikeltaisi!
+Josp' on vilja vieprahtavi,
+tiepuolehen poikeltavi,
+tielle korvista kohenna,
+saata sarvista uralle!
+"Hako on tiellä poikkipuolin:
+sepä syrjähän syseä;
+puita maalla matkallansa:
+ne on katkaise kaheksi!
+"Aita vastahan tulevi:
+kaa'a aita kallellehen
+viieltä vitsasväliltä,
+seitsemältä seipähältä!
+"Joki joutuvi etehen,
+puro tielle poikkipuolin:
+silkki sillaksi sivalla,
+punaverka portahaksi!
+Saata poikki salmistaki,
+vetele vesien poikki,
+poikki Pohjolan joesta,
+yli kosken kuohuloista!
+"Tapion talon isäntä,
+Tapion talon emäntä,
+metsän ukko halliparta,
+metsän kultainen kuningas!
+Mimerkki, metsän emäntä,
+metsän armas antimuori,
+siniviitta viian eukko,
+punasukka suon emäntä!
+Tule jo kullan muuttelohon,
+hopean vajehtelohon!
+Minun on kullat kuun-ikuiset,
+päivän-polviset hopeat,
+käeten soasta käymät,
+uhotellen tappelosta;
+ne kuluvat kukkarossa,
+tummentuvat tuhniossa,
+kun ei oo kullan muuttajata,
+hopean vajehtajata."
+Niinp' on lieto Lemminkäinen
+viikon hiihteä hivutti,
+lauloi virret viian päässä,
+kolmet korven kainalossa:
+miellytti metsän emännän,
+itsenki metsän isännän,
+ihastutti immet kaikki,
+taivutti Tapion neiet.
+Juoksuttivat, jou'uttivat
+Hiien hirven kätköstänsä,
+takoa Tapion vaaran,
+Hiien linnan liepehiltä
+miehen etsijän etehen,
+sanelijan saataville.
+Itse lieto Lemminkäinen
+jopa lämsänsä lähetti
+Hiien hirven hartioille,
+kaulalle kamelivarsan,
+jottei potkinut pahasti
+selkeä silittäessä.
+Siitä lieto Lemminkäinen
+itse tuon sanoiksi virkki:
+"Salon herra, maan isäntä,
+kaunis kankahan eläjä!
+Mielikki, metsän emäntä,
+metsän armas antimuori!
+Tule nyt kullat ottamahan,
+hopeat valitsemahan!
+Pane maalle palttinasi,
+lempiliinasi levitä
+alle kullan kuumottavan,
+alle huohtavan hopean,
+tuon on maahan tippumatta,
+rikkoihin rivestymättä!"
+Läksi siitä Pohjolahan;
+sanoi tuonne tultuansa:
+"Jo nyt hiihin Hiien hirven
+Hiien peltojen periltä.
+Anna, akka, tyttöäsi,
+mulle nuorta morsianta!"
+Louhi, Pohjolan emäntä,
+tuop' on tuohon vastaeli:
+"Äsken annan tyttäreni
+sekä nuoren morsiamen,
+kun sa suistat suuren ruunan,
+Hiien ruskean hevosen,
+Hiien varsan vaahtileuan
+Hiien nurmien periltä."
+Silloin lieto Lemminkäinen
+otti kultaohjaksensa,
+hope'isen marhaminnan;
+lähtevi hevon hakuhun,
+kuloharjan kuuntelohon
+Hiien nurmien periltä.
+Astua taputtelevi,
+käyä kulleroittelevi
+vihannalle vainiolle,
+pyhän pellon pientarelle.
+Siellä etsivi hevosta,
+kulokasta kuuntelevi
+suvikunnan suitset vyöllä,
+varsan valjahat olalla.
+Etsi päivän, etsi toisen,
+niin päivänä kolmantena
+nousi suurelle mäelle,
+kiipesi kiven selälle;
+iski silmänsä itähän,
+käänti päätä päivän alle:
+näki hiekalla hevosen,
+kuloharkan kuusikolla;
+senpä tukka tulta tuiski,
+harja suihkivi savua.
+Niin sanovi Lemminkäinen:
+"Oi Ukko ylijumala,
+Ukko, pilvien pitäjä,
+hattarojen hallitsija!
+Taivas auoksi avaos,
+ilma kaikki ikkunoiksi!
+Sa'a rautaiset rakehet,
+laske jäiset jäähyttimet
+harjalle hyvän hevosen,
+Hiien laukin lautasille!"
+Tuo Ukko, ylinen luoja,
+pilven-päällinen jumala,
+ilman riehoiksi revitti,
+taivon kannen kahtaloksi;
+satoi hyytä, satoi jäätä,
+satoi rauaista raetta,
+pienemmät hevosen päätä,
+päätä ihmisen isommat,
+harjalle hyvän hevosen,
+Hiien laukin lautasille.
+Siitä lieto Lemminkäinen
+kävi luota katsomahan,
+likeltä tähyämähän.
+Itse tuon sanoiksi virkki:
+"Hiitolan hyvä hevonen,
+vuoren varsa vaahtileuka!
+Tuo nyt kultaturpoasi,
+pistä päätäsi hopea
+kultaisihin koltuskoihin,
+hope'isihin helyihin!
+En sua pahoin pitäne,
+aivan anke'in ajane:
+ajan tietä pikkuruisen,
+matkoa ani vähäisen,
+tuonne Pohjolan tuville,
+ankaran anopin luoksi.
+Minkä siimalla sivallan
+eli vitsalla vetelen,
+senpä silkillä sivallan,
+veran äärellä vetelen."
+Hiien ruskea hevonen,
+Hiien varsa vaahtileuka
+tunki kultaturpoansa,
+pisti päätänsä hopea
+kultaisihin koltuskoihin,
+hope'isihin helyihin.
+Niinpä lieto Lemminkäinen
+jopa suisti suuren ruunan,
+pisti suitset kullan suuhun,
+päitsensä hopean päähän;
+hyppäsi hyvän selälle,
+Hiien laukin lautasille.
+Veti virkkua vitsalla,
+paiskasi pajun vesalla.
+Ajoi matkoa vähäisen,
+tuuritteli tunturia
+pohjoispuolelle mäkeä,
+lumivaaran kukkuroa:
+tuli Pohjolan tuville.
+Meni pirttihin pihalta,
+sanoi tuonne tultuansa,
+Pohjolahan päästyänsä:
+"Jopa suistin suuren ruunan,
+Hiien varsan valjastelin
+vihannalta vainiolta,
+pyhän pellon pientarelta,
+sekä hiihin Hiien hirven
+Hiien peltojen periltä.
+Anna jo, akka, tyttöäsi,
+mulle nuorta morsianta!"
+Louhi, Pohjolan emäntä,
+hänpä tuon sanoiksi virkki:
+"Äsken annan tyttäreni
+sekä nuoren morsiamen,
+kun ammut joutsenen joesta,
+virrasta vihannan linnun,
+Tuonen mustasta joesta,
+pyhän virran pyörtehestä
+yhellä yrittämällä,
+yhen nuolen nostamalta."
+Siitä lieto Lemminkäinen,
+tuo on kaunis Kaukomieli,
+läksi joutsenen joruhun,
+pitkäkaulan katselohon
+Tuonen mustasta joesta,
+Manalan alantehesta.
+Astua lykyttelevi,
+käyä kälkähyttelevi
+tuonne Tuonelan joelle,
+pyhän virran pyörtehelle,
+jalo jousi olkapäällä,
+viini nuolia selässä.
+Märkähattu karjanpaimen,
+ukko Pohjolan sokea,
+tuop' on Tuonelan joella,
+pyhän virran pyörtehellä;
+katselevi, kääntelevi
+tulevaksi Lemminkäistä.
+Jo päivänä muutamana
+näki lieto Lemminkäisen
+saavaksi, läheneväksi
+tuonne Tuonelan joelle,
+vierehen vihaisen kosken,
+pyhän virran pyörtehelle.
+Vesikyyn ve'estä nosti,
+umpiputken lainehista,
+syöksi miehen syämen kautta,
+läpi maksan Lemminkäisen,
+kautta kainalon vasemman
+oikeahan olkapäähän.
+Jopa lieto Lemminkäinen
+tunsi koskevan kovasti.
+Sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Sen mä tein pahinta työtä,
+kun en muistanut kysyä
+emoltani, kantajalta,
+kaiketi sanaista kaksi,
+kovin äijä, kun on kolme,
+miten olla, kuin eleä
+näinä päivinä pahoina:
+en tieä vesun vikoja,
+umpiputken ailuhia.
+"Oi emoni, kantajani,
+vaivan nähnyt vaalijani!
+Tietäisitkö, tuntisitko,
+miss' on poikasi poloinen,
+tokipa rientäen tulisit,
+avukseni ennättäisit;
+päästäisit pojan poloisen
+tältä tieltä kuolemasta,
+nuorena nukahtamasta,
+verevänä vieremästä."
+Siitä Pohjolan sokea
+märkähattu karjanpaimen
+syöksi lieto Lemminkäisen,
+kaotti Kalevan poian
+Tuonen mustahan jokehen,
+pahimpahan pyörtehesen.
+Meni lieto Lemminkäinen,
+meni koskessa kolisten,
+myötävirrassa vilisten
+tuonne Tuonelan tuville.
+Tuo verinen Tuonen poika
+iski miestä miekallansa,
+kavahutti kalvallansa.
+Löi on kerran leimahutti
+miehen viieksi muruksi,
+kaheksaksi kappaleksi;
+heitti Tuonelan jokehen,
+Manalan alusvesille:
+"Viru siinä se ikäsi
+jousinesi, nuolinesi!
+Ammu joutsenet joelta,
+vesilinnut viertehiltä!"
+Se oli loppu Lemminkäisen,
+kuolo ankaran kosijan
+Tuonen mustassa joessa,
+Manalan alantehessa.
- Viidestoista runo
+ Viidestoista runo
- Äiti lieto Lemminkäisen
- aina koissa arvelevi:
- "Minne on saanut Lemminkäinen,
- kunne Kaukoni kaonnut,
- kun ei kuulu jo tulevan
- matkoiltansa maailmassa?"
- Ei tieä emo poloinen
- eikä kantaja katala,
- missä liikkuvi lihansa,
- vierevi oma verensä,
- kävikö käpymäkeä,
- kanervaista kangasmaata,
- vai meni meren selällä,
- lakkipäillä lainehilla,
- vaiko suuressa soassa,
- kapinassa kauheassa,
- joss' on verta säärivarsi,
- polven korkeus punaista.
- Kyllikki, korea nainen,
- katseleikse, käänteleikse
- koissa lieto Lemminkäisen,
- Kaukomielen kartanossa.
- Katsoi illalla sukoa,
- huomenella harjoansa;
- niin päivänä muutamana,
- huomenna moniahana
- jo veri suasta vuoti,
- hurme harjasta norahti.
- Kyllikki, korea nainen,
- sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Jo nyt on mennyt mies minulta,
- kaunis Kaukoni kaonnut
- matkoille majattomille,
- teille tietämättömille:
- veri jo vuotavi suasta,
- hurme harjasta noruvi!"
- Siitä äiti Lemminkäisen
- itse katsovi sukoa;
- itse itkulle apeutui:
- "Voi, poloisen, päiviäni,
- angervoisen, aikojani!
- Jo nyt on poikani, poloisen,
- jopa, laiton, lapsueni
- saanut päiville pahoille!
- Tuho on poikoa pätöistä,
- hukka lieto Lemminkäistä:
- jo suka verin valuvi,
- harja hurmehin noruvi!"
- Kourin helmansa kokosi,
- käsivarsin vaattehensa.
- Pian juoksi matkan pitkän,
- sekä juoksi jotta joutui:
- mäet mätkyi mennessänsä,
- norot nousi, vaarat vaipui,
- ylähäiset maat aleni,
- alahaiset maat yleni.
- Tuli Pohjolan tuville.
- Kysytteli poikoansa,
- kysytteli, lausutteli:
- "Oi sie Pohjolan emäntä!
- Kunne saatoit Lemminkäisen,
- minne poikani menetit?"
- Louhi, Pohjolan emäntä,
- tuop' on tuohon vastaeli:
- "Enpä tieä poikoasi,
- kunne kulki ja katosi.
- Istutin oron rekehen,
- korjahan kovan tulisen;
- oisko uhkuhun uponnut,
- meren jäälle jähmettynyt
- vai saanut sutosen suuhun,
- karhun kauhean kitahan?"
- Sanoi äiti Lemminkäisen:
- "Jo vainen valehtelitki!
- Susi ei syö minun sukua,
- karhu ei kaa'a Lemminkäistä:
- sormin sortavi sutoset,
- käsin karhut kaatelevi.
- Kunp' on et sanone tuota,
- kunne saatoit Lemminkäisen,
- rikon uksen uuen riihen,
- taitan sampuen sarahat."
- Sanoi Pohjolan emäntä:
- "Syötin miehen syöneheksi,
- juotin miehen juoneheksi,
- apatin alanenäksi;
- istutin venon perähän,
- laitoin kosket laskemahan.
- Enkä tuota tunnekana,
- kunne sai katala raukka,
- koskihinko kuohuvihin,
- virtoihin vipajavihin."
- Sanoi äiti Lemminkäisen:
- "Jo vainen valehtelitki!
- Sano tarkkoja tosia,
- valehia viimeisiä,
- kunne saatoit Lemminkäisen,
- kaotit kalevalaisen,
- taikka surmasi tulevi,
- kuolemasi kohtoavi!"
- Sanoi Pohjolan emäntä:
- "Jospa jo sanon toenki:
- panin hirvet hiihtämähän,
- jalopeurat jaksamahan,
- ruunat suuret suistamahan,
- varsat valjastuttamahan;
- laitoin joutsenen hakuhun,
- pyhän linnun pyyäntähän.
- Nyt en tuota tunnekana,
- mi on tullunna tuhoksi,
- esteheksi ennättännä,
- kun ei kuulu jo tulevan
- morsianta pyytämähän,
- tyttöä anelemahan."
- Emo etsi eksynyttä,
- kaonnutta kaipoavi.
- Juoksi suuret suot sutena,
- kulki korvet kontiona,
- ve'et saukkona samosi,
- maat käveli mauriaisna,
- neuliaisna niemen reunat,
- jäniksenä järven rannat.
- Kivet syrjähän sytäsi,
- kannot käänti kallellehen,
- risut siirti tien sivuhun,
- haot potki portahiksi.
- Viikon etsi eksynyttä,
- viikon etsi, eipä löyä.
- Kysyi puilta poikoansa,
- kaipasi kaonnuttansa.
- Puu puheli, honka huokui,
- tammi taiten vastaeli:
- "On huolta itsestäniki
- huolimatta poiastasi,
- kun olen koville luotu,
- pantu päiville pahoille:
- pinopuiksi pilkkumahan,
- haloiksi hakattamahan,
- riutumahan riihipuiksi,
- kaskipuiksi kaatumahan."
- Viikon etsi eksynyttä,
- viikon etsi eikä löyä.
- Tiehyt vastahan tulevi;
- niin tielle kumarteleikse:
- "Oi tiehyt, Jumalan luoma!
- Etkö nähnyt poikoani,
- kullaista omenatani,
- hope'ista sauvoani?"
- Tiehyt taiten vastaeli
- sekä lausui ja pakisi:
- "On huolta itsestäniki
- huolimatta poiastasi,
- kun olen koville luotu,
- pantu päiville pahoille:
- joka koiran juostavaksi,
- ratsahan ajeltavaksi,
- kovan kengän käytäväksi,
- kannan karskuteltavaksi."
- Viikon etsi eksynyttä,
- viikon etsi, eipä löyä.
- Kuuhut vastahan tulevi;
- niin kuulle kumarteleikse:
- "Kuu kulta, Jumalan luoma!
- Etkö nähnyt poikoani,
- kullaista omenatani,
- hope'ista sauvoani?"
- Tuo kuuhut, Jumalan luoma,
- taiten kyllä vastaeli:
- "On huolta itsestäniki
- huolimatta poiastasi,
- kun olen koville luotu,
- pantu päiville pahoille:
- yksin öitä kulkemahan,
- pakkasella paistamahan,
- talvet tarkoin valvomahan,
- kesäksi katoamahan."
- Viikon etsi eksynyttä,
- viikon etsi eikä löyä.
- Päivyt vastahan tulevi;
- päivälle kumarteleikse:
- "Oi päivyt, Jumalan luoma!
- Etkö nähnyt poikoani,
- kullaista omenatani,
- hope'ista sauvoani?"
- Jopa päivyt jonki tiesi,
- arvaeli aurinkoinen:
- "Jo on poikasi, poloisen,
- kaotettu, kuoletettu
- Tuonen mustahan jokehen,
- Manalan ikivetehen:
- mennyt koskia kolisten,
- myötävirtoja vilisten
- tuonne Tuonelan perille,
- Manalan alantehille."
- Siitä äiti Lemminkäisen
- itse itkulle hyräytyi.
- Meni seppojen pajahan:
- "Oi sie seppo Ilmarinen!
- Taoit ennen, taoit eilen,
- taopa tänäki päänä!
- Varta vaskinen harava,
- piitä piihin rautaisihin;
- piit tao satoa syltä,
- varsi viittä valmistellos!"
- Se on seppo Ilmarinen,
- takoja iän-ikuinen,
- vartti vaskisen haravan,
- piitti piillä rautaisilla;
- piit takoi satoa syltä,
- varren viittä valmisteli.
- Itse äiti Lemminkäisen
- saapi rautaisen haravan,
- lenti Tuonelan joelle.
- Päiveä rukoelevi:
- "Oi päivyt, Jumalan luoma,
- luoma Luojan valkeamme!
- Paista hetki heltehesti,
- toinen himmesti hiosta,
- kolmansi koko terältä:
- nukuttele nuiva kansa,
- väsytä väki Manalan,
- Tuonen valta vaivuttele!"
- Tuo päivyt, Jumalan luoma,
- luoma Luojan aurinkoinen,
- lenti koivun konkelolle,
- lepän lengolle lehahti.
- Paistoi hetken heltehesti,
- toisen himmesti hiosti,
- kolmannen koko terältä:
- nukutteli nuivan joukon,
- väsytti väen Manalan,
- nuoret miehet miekoillehen,
- vanhat vasten sauvojansa,
- keski-iän keihä'ille.
- Siitä lenti lepsahutti
- päälle taivahan tasaisen
- entisellensä sijalle,
- majallensa muinaiselle.
- Siitä äiti Lemminkäisen
- otti rautaisen haravan;
- haravoipi poikoansa
- koskesta kohisevasta,
- virrasta vilisevästä.
- Haravoipi eikä löyä.
- Siitä siirtihen alemma:
- meni myötänsä merehen,
- sukkarihmasta sulahan,
- vyötäröistä veen sisähän.
- Haravoipi poikoansa
- pitkin Tuonelan jokea,
- vetelevi vastavirran.
- Veti kerran, tuosta toisen:
- saapi paian poikoansa,
- paian mieliksi pahoiksi;
- veti vielä kerran toisen:
- sai sukat, hatun tapasi,
- sukat suureksi suruksi,
- hatun mieliharmiksensa.
- Astui siitäkin alemma,
- Manalan alantehelle.
- Veti kerran pitkin vettä,
- kerran toisen poikki vettä,
- kolmannen vitahan vettä.
- Kerrallapa kolmannella
- elotukku sai etehen
- haravahan rautaisehen.
- Elotukku ei se ollut:
- olipa lieto Lemminkäinen,
- itse kaunis Kaukomieli,
- puuttunut haravan piihin
- sormesta nimettömästä,
- vasemmasta varpahasta.
- Nousi lieto Lemminkäinen,
- kohosi Kalevan poika
- haravassa vaskisessa
- päälle selvien vesien;
- vaan oli pikkuista vajalla:
- yhtä kättä, puolta päätä,
- paljo muita muskuloita,
- siihen henkeä lisäksi.
- Emo tuossa arvelevi,
- itse itkien sanovi:
- "Vieläkö tästä mies tulisi,
- uros uusi toimeaisi?"
- Päätyi korppi kuulemahan.
- Tuop' on tuohon vastoavi:
- "Ei ole miestä mennehessä
- eikä tuiki tullehessa:
- jo silt' on siika silmät syönyt,
- hauki hartiat halaisnut.
- Sie päästä merehen miestä,
- työnnä Tuonelan jokehen!
- Ehkä turskaksi tulisi,
- valahaksi vahvistuisi."
- Tuop' on äiti Lemminkäisen
- eipä työnnä poikoansa.
- Vetelevi vielä kerran
- haravalla vaskisella
- pitkin Tuonelan jokea,
- sekä pitkin jotta poikki:
- saapi kättä, saapi päätä,
- saapi puolen selkäluuta,
- toisen puolen kylkiluuta,
- monta muuta muskulata.
- Niistä poikoa rakenti,
- laati lieto Lemminkäistä.
- Liitteli lihat lihoihin,
- luut on luihin luikahutti,
- jäsenet jäsenihinsä,
- suonet suonten sortumihin.
- Itse suonia siteli,
- päitä suonten solmieli,
- suonilankoa lukevi
- sanoen sanalla tuolla:
- "Sorea on suonten vaimo
- Suonetar, sorea vaimo,
- soma suonten kehreäjä
- sorealla kehrinpuulla,
- vaskisella värttinällä,
- rautaisella rattahalla!
- Tule tänne tarvittaissa,
- käy tänne kutsuttaessa,
- suonisykkyrä sylissä,
- kalvokääri kainalossa
- suonia sitelemähän,
- päitä suonten solmimahan
- haavoissa halennehissa,
- rei'issä revennehissä!
- "Kun ei tuosta kyllin liene,
- onp' on impi ilman päällä
- venehellä vaskisella,
- purrella punaperällä.
- Tule, impi, ilman päältä,
- neiti, taivahan navalta!
- Soua suonista venettä,
- jäsenistä järkyttele,
- soua luun lomia myöten,
- jäsenten rakoja myöten!
- "Sijallensa suonet laita,
- asemellensa aseta:
- suutatusten suuret suonet,
- valtasuonet vastatusten,
- limitysten liutasuonet,
- pienet suonet pääksytysten!
- "Siit' ota utuinen neula,
- sulkkuniitti neulan päässä!
- Ompele utuisin neuloin,
- tinaneuloin tikkaele,
- päitä suonten solmiele,
- silkkinauhoilla sitele!
- "Kun ei tuosta kyllä liene
- itse ilmoinen jumala,
- valjastele varsojasi,
- rakentele ratsujasi!
- Aja kirjakorjinesi
- läpi luun, läpi jäsenen,
- läpi liikkumalihojen,
- läpi suonten soljuvaisten!
- Liitä luu lihoa myöten,
- suoni suonen päätä myöten,
- luo hopea luun lomahan,
- kulta suonen sortumahan!
- "Mist' on kalvo katkennunna,
- siihen kalvo kasvattele,
- mistä suonta sortununna,
- siihen suonta solmiele,
- kusta verta veihlähtännä,
- siihen verta vierettele;
- kusta luu luhoksi mennyt,
- siihen luuta luikahuta,
- kusta liikkunna lihoa,
- siihen liittele lihoa,
- sijallensa siunaele,
- asemellensa aseta:
- luu luuhun, liha liha'an,
- jäsenet jäsenihinsä!"
- Sillä äiti Lemminkäisen
- loi miehen, uron sukesi
- entisillehen eloille,
- muinaisille muo'oillensa.
- Sai suonet lukeneheksi,
- päät suonten si'elleheksi,
- ei miestä sanalliseksi,
- lasta lausehelliseksi.
- Siitä tuon sanoiksi virkki,
- itse lausui, noin nimesi:
- "Mistä nyt voie saatanehe,
- simatilkka tuotanehe,
- jolla voian voipunutta,
- pahoin-tullutta parannan,
- jotta mies sanoille saisi,
- vierähtäisi virsillehen?
- "Mehiläinen, meiän lintu,
- metsän kukkien kuningas!
- Lähe nyt mettä noutamahan,
- simoa tavottamahan
- mieluisasta Metsolasta,
- tarkasta Tapiolasta,
- monen kukkasen kuvusta,
- monen heinän helpehestä
- kipehille voitehiksi,
- pahoille parantehiksi!"
- Mehiläinen, liukas lintu,
- jopa lenti löyhäytti
- mieluisahan Metsolahan,
- tarkkahan Tapiolahan.
- Nokki kukkia keolta,
- keitti mettä kielellänsä
- kuuen kukkasen nenästä,
- sa'an heinän helpehestä.
- Niin tulla tuhuttelevi,
- käyä käärämöittelevi,
- kaikki siipensä simassa,
- sulkansa sulassa meessä.
- Itse äiti Lemminkäisen
- otti noita voitehia,
- niillä voiti voipunutta,
- pahoin-tullutta paranti:
- ei tullut apua noista,
- saanut miehelle sanoja.
- Siitä tuon sanoiksi virkki:
- "Mehiläinen, lintuseni!
- Lennä tuonne toisialle,
- ylitse meren yheksän
- saarehen selällisehen,
- metisehen manterehen,
- Tuurin uutehen tupahan,
- Palvoisen laettomahan!
- Siell' on mettä mieluhista,
- siellä voietta hyveä,
- joka suonihin sopivi,
- jäsenihin kelpoavi.
- Tuop' on niitä voitehia,
- kanna niitä katsehia
- vian päälle pannakseni,
- vammoille valellakseni!"
- Mehiläinen, mies kepeä,
- taasen lenti liihytteli
- ylitse meren yheksän,
- meri-puolen kymmenettä.
- Lenti päivän, lenti toisen,
- lenti kohta kolmannenki,
- ruokosella istumatta,
- lehellä levähtämättä,
- saarehen selällisehen,
- metisehen manterehen,
- korvalle tulisen kosken,
- pyhän virran pyörtehelle.
- Siellä mettä keitettihin,
- rasvoja rakennettihin,
- pikkuisissa pottiloissa,
- kaunoisissa kattiloissa,
- peukalon mahuttavissa,
- sormenpään sovittavissa.
- Mehiläinen, mies kepeä,
- saip' on niitä voitehia.
- Vähän aikoa kuluvi,
- pikkuisen pirahtelevi:
- jo tulla turahtelevi,
- saa'a saaveroittelevi,
- kuusi kuppia sylissä,
- seitsemän selän takana,
- ne on täynnä voitehia,
- täynnä rasvoja hyviä.
- Itse äiti Lemminkäisen
- voiti noilla voitehilla,
- yheksillä voitehilla,
- kaheksilla katsehilla:
- ei vielä apua saanut,
- tok' ei tuostana tavannut.
- Niin sanoi sanalla tuolla,
- lausui tuolla lausehella:
- "Mehiläinen, ilman lintu!
- Lennä tuonne kolmas kerta
- ylähäksi taivosehen,
- päälle taivosen yheksän!
- Siell' on viljalta simoa,
- siellä mettä mielin määrin,
- joilla ennen Luoja loitsi,
- puheli puhas Jumala,
- voiti Luoja lapsiansa
- pahan vallan vammaksissa.
- Kasta siipesi simassa,
- sulkasi sulassa meessä,
- tuo simoa siivessäsi,
- kanna mettä kaapussasi
- kipehille voitehiksi,
- vammoille valantehiksi!"
- Mehiläinen, mielilintu,
- hänpä tuon sanoiksi saatti:
- "Mitenkä mä sinne pääsen,
- minä mies vähäväkinen!"
- "Hyvä on sinne päästäksesi,
- kaunis kaapsahellaksesi:
- yli kuun, alatse päivän,
- toivon tähtien välitse.
- Lennät päivän löyhyttelet
- kuutamoisen kulmaluille,
- siitä toisen siuottelet
- otavaisen olkapäille,
- kolmannen kohotteleihet
- seitsentähtisen selälle;
- siit' on matkoa palanen,
- pikkarainen piiramata
- perille pyhän Jumalan,
- asunnoille autuahan."
- Mehiläinen maasta nousi,
- simasiipi mättähältä;
- jopa lenti löyhytteli,
- pienin siivin siuotteli.
- Lenti kuun keheä myöten,
- päivän päärmettä samosi,
- otavaisten olkapäitse,
- seitsentähtyen selitse:
- lenti Luojan kellarihin,
- kamarihin kaikkivallan.
- Siellä voietta tehä'än,
- rasvoja rakennetahan
- hope'isissa paoissa,
- kultaisissa kattiloissa:
- mettä kiehui keskimaissa,
- laioilla suloa voita,
- simoa suvinenässä,
- päässä pohja rasvasia.
- Mehiläinen, ilman lintu,
- sai siitä simoja kyllin,
- metosia mielin määrin.
- Oli aikoa vähäinen:
- jo tulla tuhuttelevi,
- saa'a käärähyttelevi
- sata sarvea sylissä,
- tuhat muuta muhkurata;
- missä mettä, kussa vettä,
- kussa voietta parasta.
- Siitä äiti Lemminkäisen
- otti suuhunsa omahan,
- noita koitti kielellänsä,
- hyvin maistoi mielellänsä:
- "Nämät on niitä voitehia,
- kaikkivallan katsehia,
- joillapa Jumala voiti,
- Luoja vammoja valeli."
- Siitä voiti voipunutta,
- pahoin-tullutta paranti.
- Voiti luun lomia myöten,
- jäsenten rakoja myöten,
- voiti alta, voiti päältä,
- kerran keskeä sivalti.
- Siitä tuon sanoiksi virkki,
- itse lausui ja pakisi:
- "Nouse pois makoamasta,
- ylene uneksimasta
- näiltä paikoilta pahoilta,
- kovan onnen vuotehelta!"
- Nousi mies makoamasta,
- heräsi uneksimasta.
- Jop' on saattavi sanoa,
- itse kielin kertoella:
- "Viikon, utra, uinaelin,
- kauan, malkio, makasin!
- Makasin unen makean,
- sikeäisen siuvattelin."
- Sanoi äiti Lemminkäisen,
- itse lausui ja pakisi:
- "Oisit maannut kauemminki,
- vielä viikomman venynyt
- ilman äitittä pahatta,
- katalatta kantajatta.
- "Sano nyt, poikani poloinen,
- kerro korvin kuullakseni:
- mi sinun Manalle saattoi,
- työnti Tuonelan jokehen?"
- Sanoi lieto Lemminkäinen,
- vastaeli äitillensä:
- "Märkähattu karjanpaimen,
- Untamolan umpisilmä,
- se minun Manalle saattoi,
- työnti Tuonelan jokehen.
- Vesikyyn ve'estä nosti,
- lapokyyn on lainehesta
- vasten vaivaista minua;
- enkä tuota tiennytkänä,
- en tiennyt vesun vihoa,
- umpiputken ailuhia."
- Sanoi äiti Lemminkäisen:
- "Voipa miestä mieletöintä!
- Kehuit noiat noituvasi,
- lappalaiset laulavasi:
- et tieä vesun vihoa,
- umpiputken ailuhia!
- Veestä on vesusen synty,
- umpiputken lainehista,
- allin aivoista hyvistä,
- meripääskyn pään sisästä.
- Sylki Syöjätär vesille,
- laski laatan lainehille;
- vesi sen pitkäksi venytti,
- päivä paistoi pehmeäksi.
- Siitä tuuli tuuitteli,
- ve'en henki heilutteli,
- aallot rannalle ajeli,
- tyrsky maalle tyyräeli."
- Siitä äiti Lemminkäisen
- tuuitteli tuttuansa
- entisillehen eville,
- muinaisille muo'oillensa,
- pikkuista paremmaksiki,
- ehommaksi entistänsä.
- Kysyi siitä poialtansa,
- jos oli mitä vajoa.
- Sanoi lieto Lemminkäinen:
- "Viel' olen äijeä vajoa:
- tuollapa syämykseni,
- tuolla tuntoni makaapi
- noissa Pohjan neitosissa,
- kaunoisissa kassapäissä.
- Homekorva Pohjan eukko
- eip' on anna tyttöänsä
- ilman allin ampumatta,
- joutsenen osoamatta
- tuosta Tuonelan joesta,
- pyhän virran pyörtehestä."
- Sanoi äiti Lemminkäisen,
- itse lausui ja pakisi:
- "Heitä herjät joutsenesi,
- anna allien asua
- Tuonen mustassa joessa,
- palavissa pyörtehissä!
- Sie lähe kotiperille
- kanssa äitisi katalan!
- Vielä kiitä onneasi,
- julkista Jumalatasi,
- kun antoi avun totisen,
- vielä henkihin herätti
- Tuonen tieltä tiettävältä,
- Manalan majan periltä!
- En minä mitänä voisi,
- en mitänä itsestäni,
- ilman armotta Jumalan,
- toimetta totisen Luojan."
- Siitä lieto Lemminkäinen
- jo kohta kotia läksi
- kanssa armahan emonsa,
- kera valtavanhempansa.
- Sinne nyt Kaukoni kaotan,
- heitän lieto Lemminkäisen
- virrestäni viikommaksi.
- Väännän virteni välehen,
- lasken laulun toisa'alle,
- työnnän uuelle uralle.
+Äiti lieto Lemminkäisen
+aina koissa arvelevi:
+"Minne on saanut Lemminkäinen,
+kunne Kaukoni kaonnut,
+kun ei kuulu jo tulevan
+matkoiltansa maailmassa?"
+Ei tieä emo poloinen
+eikä kantaja katala,
+missä liikkuvi lihansa,
+vierevi oma verensä,
+kävikö käpymäkeä,
+kanervaista kangasmaata,
+vai meni meren selällä,
+lakkipäillä lainehilla,
+vaiko suuressa soassa,
+kapinassa kauheassa,
+joss' on verta säärivarsi,
+polven korkeus punaista.
+Kyllikki, korea nainen,
+katseleikse, käänteleikse
+koissa lieto Lemminkäisen,
+Kaukomielen kartanossa.
+Katsoi illalla sukoa,
+huomenella harjoansa;
+niin päivänä muutamana,
+huomenna moniahana
+jo veri suasta vuoti,
+hurme harjasta norahti.
+Kyllikki, korea nainen,
+sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Jo nyt on mennyt mies minulta,
+kaunis Kaukoni kaonnut
+matkoille majattomille,
+teille tietämättömille:
+veri jo vuotavi suasta,
+hurme harjasta noruvi!"
+Siitä äiti Lemminkäisen
+itse katsovi sukoa;
+itse itkulle apeutui:
+"Voi, poloisen, päiviäni,
+angervoisen, aikojani!
+Jo nyt on poikani, poloisen,
+jopa, laiton, lapsueni
+saanut päiville pahoille!
+Tuho on poikoa pätöistä,
+hukka lieto Lemminkäistä:
+jo suka verin valuvi,
+harja hurmehin noruvi!"
+Kourin helmansa kokosi,
+käsivarsin vaattehensa.
+Pian juoksi matkan pitkän,
+sekä juoksi jotta joutui:
+mäet mätkyi mennessänsä,
+norot nousi, vaarat vaipui,
+ylähäiset maat aleni,
+alahaiset maat yleni.
+Tuli Pohjolan tuville.
+Kysytteli poikoansa,
+kysytteli, lausutteli:
+"Oi sie Pohjolan emäntä!
+Kunne saatoit Lemminkäisen,
+minne poikani menetit?"
+Louhi, Pohjolan emäntä,
+tuop' on tuohon vastaeli:
+"Enpä tieä poikoasi,
+kunne kulki ja katosi.
+Istutin oron rekehen,
+korjahan kovan tulisen;
+oisko uhkuhun uponnut,
+meren jäälle jähmettynyt
+vai saanut sutosen suuhun,
+karhun kauhean kitahan?"
+Sanoi äiti Lemminkäisen:
+"Jo vainen valehtelitki!
+Susi ei syö minun sukua,
+karhu ei kaa'a Lemminkäistä:
+sormin sortavi sutoset,
+käsin karhut kaatelevi.
+Kunp' on et sanone tuota,
+kunne saatoit Lemminkäisen,
+rikon uksen uuen riihen,
+taitan sampuen sarahat."
+Sanoi Pohjolan emäntä:
+"Syötin miehen syöneheksi,
+juotin miehen juoneheksi,
+apatin alanenäksi;
+istutin venon perähän,
+laitoin kosket laskemahan.
+Enkä tuota tunnekana,
+kunne sai katala raukka,
+koskihinko kuohuvihin,
+virtoihin vipajavihin."
+Sanoi äiti Lemminkäisen:
+"Jo vainen valehtelitki!
+Sano tarkkoja tosia,
+valehia viimeisiä,
+kunne saatoit Lemminkäisen,
+kaotit kalevalaisen,
+taikka surmasi tulevi,
+kuolemasi kohtoavi!"
+Sanoi Pohjolan emäntä:
+"Jospa jo sanon toenki:
+panin hirvet hiihtämähän,
+jalopeurat jaksamahan,
+ruunat suuret suistamahan,
+varsat valjastuttamahan;
+laitoin joutsenen hakuhun,
+pyhän linnun pyyäntähän.
+Nyt en tuota tunnekana,
+mi on tullunna tuhoksi,
+esteheksi ennättännä,
+kun ei kuulu jo tulevan
+morsianta pyytämähän,
+tyttöä anelemahan."
+Emo etsi eksynyttä,
+kaonnutta kaipoavi.
+Juoksi suuret suot sutena,
+kulki korvet kontiona,
+ve'et saukkona samosi,
+maat käveli mauriaisna,
+neuliaisna niemen reunat,
+jäniksenä järven rannat.
+Kivet syrjähän sytäsi,
+kannot käänti kallellehen,
+risut siirti tien sivuhun,
+haot potki portahiksi.
+Viikon etsi eksynyttä,
+viikon etsi, eipä löyä.
+Kysyi puilta poikoansa,
+kaipasi kaonnuttansa.
+Puu puheli, honka huokui,
+tammi taiten vastaeli:
+"On huolta itsestäniki
+huolimatta poiastasi,
+kun olen koville luotu,
+pantu päiville pahoille:
+pinopuiksi pilkkumahan,
+haloiksi hakattamahan,
+riutumahan riihipuiksi,
+kaskipuiksi kaatumahan."
+Viikon etsi eksynyttä,
+viikon etsi eikä löyä.
+Tiehyt vastahan tulevi;
+niin tielle kumarteleikse:
+"Oi tiehyt, Jumalan luoma!
+Etkö nähnyt poikoani,
+kullaista omenatani,
+hope'ista sauvoani?"
+Tiehyt taiten vastaeli
+sekä lausui ja pakisi:
+"On huolta itsestäniki
+huolimatta poiastasi,
+kun olen koville luotu,
+pantu päiville pahoille:
+joka koiran juostavaksi,
+ratsahan ajeltavaksi,
+kovan kengän käytäväksi,
+kannan karskuteltavaksi."
+Viikon etsi eksynyttä,
+viikon etsi, eipä löyä.
+Kuuhut vastahan tulevi;
+niin kuulle kumarteleikse:
+"Kuu kulta, Jumalan luoma!
+Etkö nähnyt poikoani,
+kullaista omenatani,
+hope'ista sauvoani?"
+Tuo kuuhut, Jumalan luoma,
+taiten kyllä vastaeli:
+"On huolta itsestäniki
+huolimatta poiastasi,
+kun olen koville luotu,
+pantu päiville pahoille:
+yksin öitä kulkemahan,
+pakkasella paistamahan,
+talvet tarkoin valvomahan,
+kesäksi katoamahan."
+Viikon etsi eksynyttä,
+viikon etsi eikä löyä.
+Päivyt vastahan tulevi;
+päivälle kumarteleikse:
+"Oi päivyt, Jumalan luoma!
+Etkö nähnyt poikoani,
+kullaista omenatani,
+hope'ista sauvoani?"
+Jopa päivyt jonki tiesi,
+arvaeli aurinkoinen:
+"Jo on poikasi, poloisen,
+kaotettu, kuoletettu
+Tuonen mustahan jokehen,
+Manalan ikivetehen:
+mennyt koskia kolisten,
+myötävirtoja vilisten
+tuonne Tuonelan perille,
+Manalan alantehille."
+Siitä äiti Lemminkäisen
+itse itkulle hyräytyi.
+Meni seppojen pajahan:
+"Oi sie seppo Ilmarinen!
+Taoit ennen, taoit eilen,
+taopa tänäki päänä!
+Varta vaskinen harava,
+piitä piihin rautaisihin;
+piit tao satoa syltä,
+varsi viittä valmistellos!"
+Se on seppo Ilmarinen,
+takoja iän-ikuinen,
+vartti vaskisen haravan,
+piitti piillä rautaisilla;
+piit takoi satoa syltä,
+varren viittä valmisteli.
+Itse äiti Lemminkäisen
+saapi rautaisen haravan,
+lenti Tuonelan joelle.
+Päiveä rukoelevi:
+"Oi päivyt, Jumalan luoma,
+luoma Luojan valkeamme!
+Paista hetki heltehesti,
+toinen himmesti hiosta,
+kolmansi koko terältä:
+nukuttele nuiva kansa,
+väsytä väki Manalan,
+Tuonen valta vaivuttele!"
+Tuo päivyt, Jumalan luoma,
+luoma Luojan aurinkoinen,
+lenti koivun konkelolle,
+lepän lengolle lehahti.
+Paistoi hetken heltehesti,
+toisen himmesti hiosti,
+kolmannen koko terältä:
+nukutteli nuivan joukon,
+väsytti väen Manalan,
+nuoret miehet miekoillehen,
+vanhat vasten sauvojansa,
+keski-iän keihä'ille.
+Siitä lenti lepsahutti
+päälle taivahan tasaisen
+entisellensä sijalle,
+majallensa muinaiselle.
+Siitä äiti Lemminkäisen
+otti rautaisen haravan;
+haravoipi poikoansa
+koskesta kohisevasta,
+virrasta vilisevästä.
+Haravoipi eikä löyä.
+Siitä siirtihen alemma:
+meni myötänsä merehen,
+sukkarihmasta sulahan,
+vyötäröistä veen sisähän.
+Haravoipi poikoansa
+pitkin Tuonelan jokea,
+vetelevi vastavirran.
+Veti kerran, tuosta toisen:
+saapi paian poikoansa,
+paian mieliksi pahoiksi;
+veti vielä kerran toisen:
+sai sukat, hatun tapasi,
+sukat suureksi suruksi,
+hatun mieliharmiksensa.
+Astui siitäkin alemma,
+Manalan alantehelle.
+Veti kerran pitkin vettä,
+kerran toisen poikki vettä,
+kolmannen vitahan vettä.
+Kerrallapa kolmannella
+elotukku sai etehen
+haravahan rautaisehen.
+Elotukku ei se ollut:
+olipa lieto Lemminkäinen,
+itse kaunis Kaukomieli,
+puuttunut haravan piihin
+sormesta nimettömästä,
+vasemmasta varpahasta.
+Nousi lieto Lemminkäinen,
+kohosi Kalevan poika
+haravassa vaskisessa
+päälle selvien vesien;
+vaan oli pikkuista vajalla:
+yhtä kättä, puolta päätä,
+paljo muita muskuloita,
+siihen henkeä lisäksi.
+Emo tuossa arvelevi,
+itse itkien sanovi:
+"Vieläkö tästä mies tulisi,
+uros uusi toimeaisi?"
+Päätyi korppi kuulemahan.
+Tuop' on tuohon vastoavi:
+"Ei ole miestä mennehessä
+eikä tuiki tullehessa:
+jo silt' on siika silmät syönyt,
+hauki hartiat halaisnut.
+Sie päästä merehen miestä,
+työnnä Tuonelan jokehen!
+Ehkä turskaksi tulisi,
+valahaksi vahvistuisi."
+Tuop' on äiti Lemminkäisen
+eipä työnnä poikoansa.
+Vetelevi vielä kerran
+haravalla vaskisella
+pitkin Tuonelan jokea,
+sekä pitkin jotta poikki:
+saapi kättä, saapi päätä,
+saapi puolen selkäluuta,
+toisen puolen kylkiluuta,
+monta muuta muskulata.
+Niistä poikoa rakenti,
+laati lieto Lemminkäistä.
+Liitteli lihat lihoihin,
+luut on luihin luikahutti,
+jäsenet jäsenihinsä,
+suonet suonten sortumihin.
+Itse suonia siteli,
+päitä suonten solmieli,
+suonilankoa lukevi
+sanoen sanalla tuolla:
+"Sorea on suonten vaimo
+Suonetar, sorea vaimo,
+soma suonten kehreäjä
+sorealla kehrinpuulla,
+vaskisella värttinällä,
+rautaisella rattahalla!
+Tule tänne tarvittaissa,
+käy tänne kutsuttaessa,
+suonisykkyrä sylissä,
+kalvokääri kainalossa
+suonia sitelemähän,
+päitä suonten solmimahan
+haavoissa halennehissa,
+rei'issä revennehissä!
+"Kun ei tuosta kyllin liene,
+onp' on impi ilman päällä
+venehellä vaskisella,
+purrella punaperällä.
+Tule, impi, ilman päältä,
+neiti, taivahan navalta!
+Soua suonista venettä,
+jäsenistä järkyttele,
+soua luun lomia myöten,
+jäsenten rakoja myöten!
+"Sijallensa suonet laita,
+asemellensa aseta:
+suutatusten suuret suonet,
+valtasuonet vastatusten,
+limitysten liutasuonet,
+pienet suonet pääksytysten!
+"Siit' ota utuinen neula,
+sulkkuniitti neulan päässä!
+Ompele utuisin neuloin,
+tinaneuloin tikkaele,
+päitä suonten solmiele,
+silkkinauhoilla sitele!
+"Kun ei tuosta kyllä liene
+itse ilmoinen jumala,
+valjastele varsojasi,
+rakentele ratsujasi!
+Aja kirjakorjinesi
+läpi luun, läpi jäsenen,
+läpi liikkumalihojen,
+läpi suonten soljuvaisten!
+Liitä luu lihoa myöten,
+suoni suonen päätä myöten,
+luo hopea luun lomahan,
+kulta suonen sortumahan!
+"Mist' on kalvo katkennunna,
+siihen kalvo kasvattele,
+mistä suonta sortununna,
+siihen suonta solmiele,
+kusta verta veihlähtännä,
+siihen verta vierettele;
+kusta luu luhoksi mennyt,
+siihen luuta luikahuta,
+kusta liikkunna lihoa,
+siihen liittele lihoa,
+sijallensa siunaele,
+asemellensa aseta:
+luu luuhun, liha liha'an,
+jäsenet jäsenihinsä!"
+Sillä äiti Lemminkäisen
+loi miehen, uron sukesi
+entisillehen eloille,
+muinaisille muo'oillensa.
+Sai suonet lukeneheksi,
+päät suonten si'elleheksi,
+ei miestä sanalliseksi,
+lasta lausehelliseksi.
+Siitä tuon sanoiksi virkki,
+itse lausui, noin nimesi:
+"Mistä nyt voie saatanehe,
+simatilkka tuotanehe,
+jolla voian voipunutta,
+pahoin-tullutta parannan,
+jotta mies sanoille saisi,
+vierähtäisi virsillehen?
+"Mehiläinen, meiän lintu,
+metsän kukkien kuningas!
+Lähe nyt mettä noutamahan,
+simoa tavottamahan
+mieluisasta Metsolasta,
+tarkasta Tapiolasta,
+monen kukkasen kuvusta,
+monen heinän helpehestä
+kipehille voitehiksi,
+pahoille parantehiksi!"
+Mehiläinen, liukas lintu,
+jopa lenti löyhäytti
+mieluisahan Metsolahan,
+tarkkahan Tapiolahan.
+Nokki kukkia keolta,
+keitti mettä kielellänsä
+kuuen kukkasen nenästä,
+sa'an heinän helpehestä.
+Niin tulla tuhuttelevi,
+käyä käärämöittelevi,
+kaikki siipensä simassa,
+sulkansa sulassa meessä.
+Itse äiti Lemminkäisen
+otti noita voitehia,
+niillä voiti voipunutta,
+pahoin-tullutta paranti:
+ei tullut apua noista,
+saanut miehelle sanoja.
+Siitä tuon sanoiksi virkki:
+"Mehiläinen, lintuseni!
+Lennä tuonne toisialle,
+ylitse meren yheksän
+saarehen selällisehen,
+metisehen manterehen,
+Tuurin uutehen tupahan,
+Palvoisen laettomahan!
+Siell' on mettä mieluhista,
+siellä voietta hyveä,
+joka suonihin sopivi,
+jäsenihin kelpoavi.
+Tuop' on niitä voitehia,
+kanna niitä katsehia
+vian päälle pannakseni,
+vammoille valellakseni!"
+Mehiläinen, mies kepeä,
+taasen lenti liihytteli
+ylitse meren yheksän,
+meri-puolen kymmenettä.
+Lenti päivän, lenti toisen,
+lenti kohta kolmannenki,
+ruokosella istumatta,
+lehellä levähtämättä,
+saarehen selällisehen,
+metisehen manterehen,
+korvalle tulisen kosken,
+pyhän virran pyörtehelle.
+Siellä mettä keitettihin,
+rasvoja rakennettihin,
+pikkuisissa pottiloissa,
+kaunoisissa kattiloissa,
+peukalon mahuttavissa,
+sormenpään sovittavissa.
+Mehiläinen, mies kepeä,
+saip' on niitä voitehia.
+Vähän aikoa kuluvi,
+pikkuisen pirahtelevi:
+jo tulla turahtelevi,
+saa'a saaveroittelevi,
+kuusi kuppia sylissä,
+seitsemän selän takana,
+ne on täynnä voitehia,
+täynnä rasvoja hyviä.
+Itse äiti Lemminkäisen
+voiti noilla voitehilla,
+yheksillä voitehilla,
+kaheksilla katsehilla:
+ei vielä apua saanut,
+tok' ei tuostana tavannut.
+Niin sanoi sanalla tuolla,
+lausui tuolla lausehella:
+"Mehiläinen, ilman lintu!
+Lennä tuonne kolmas kerta
+ylähäksi taivosehen,
+päälle taivosen yheksän!
+Siell' on viljalta simoa,
+siellä mettä mielin määrin,
+joilla ennen Luoja loitsi,
+puheli puhas Jumala,
+voiti Luoja lapsiansa
+pahan vallan vammaksissa.
+Kasta siipesi simassa,
+sulkasi sulassa meessä,
+tuo simoa siivessäsi,
+kanna mettä kaapussasi
+kipehille voitehiksi,
+vammoille valantehiksi!"
+Mehiläinen, mielilintu,
+hänpä tuon sanoiksi saatti:
+"Mitenkä mä sinne pääsen,
+minä mies vähäväkinen!"
+"Hyvä on sinne päästäksesi,
+kaunis kaapsahellaksesi:
+yli kuun, alatse päivän,
+toivon tähtien välitse.
+Lennät päivän löyhyttelet
+kuutamoisen kulmaluille,
+siitä toisen siuottelet
+otavaisen olkapäille,
+kolmannen kohotteleihet
+seitsentähtisen selälle;
+siit' on matkoa palanen,
+pikkarainen piiramata
+perille pyhän Jumalan,
+asunnoille autuahan."
+Mehiläinen maasta nousi,
+simasiipi mättähältä;
+jopa lenti löyhytteli,
+pienin siivin siuotteli.
+Lenti kuun keheä myöten,
+päivän päärmettä samosi,
+otavaisten olkapäitse,
+seitsentähtyen selitse:
+lenti Luojan kellarihin,
+kamarihin kaikkivallan.
+Siellä voietta tehä'än,
+rasvoja rakennetahan
+hope'isissa paoissa,
+kultaisissa kattiloissa:
+mettä kiehui keskimaissa,
+laioilla suloa voita,
+simoa suvinenässä,
+päässä pohja rasvasia.
+Mehiläinen, ilman lintu,
+sai siitä simoja kyllin,
+metosia mielin määrin.
+Oli aikoa vähäinen:
+jo tulla tuhuttelevi,
+saa'a käärähyttelevi
+sata sarvea sylissä,
+tuhat muuta muhkurata;
+missä mettä, kussa vettä,
+kussa voietta parasta.
+Siitä äiti Lemminkäisen
+otti suuhunsa omahan,
+noita koitti kielellänsä,
+hyvin maistoi mielellänsä:
+"Nämät on niitä voitehia,
+kaikkivallan katsehia,
+joillapa Jumala voiti,
+Luoja vammoja valeli."
+Siitä voiti voipunutta,
+pahoin-tullutta paranti.
+Voiti luun lomia myöten,
+jäsenten rakoja myöten,
+voiti alta, voiti päältä,
+kerran keskeä sivalti.
+Siitä tuon sanoiksi virkki,
+itse lausui ja pakisi:
+"Nouse pois makoamasta,
+ylene uneksimasta
+näiltä paikoilta pahoilta,
+kovan onnen vuotehelta!"
+Nousi mies makoamasta,
+heräsi uneksimasta.
+Jop' on saattavi sanoa,
+itse kielin kertoella:
+"Viikon, utra, uinaelin,
+kauan, malkio, makasin!
+Makasin unen makean,
+sikeäisen siuvattelin."
+Sanoi äiti Lemminkäisen,
+itse lausui ja pakisi:
+"Oisit maannut kauemminki,
+vielä viikomman venynyt
+ilman äitittä pahatta,
+katalatta kantajatta.
+"Sano nyt, poikani poloinen,
+kerro korvin kuullakseni:
+mi sinun Manalle saattoi,
+työnti Tuonelan jokehen?"
+Sanoi lieto Lemminkäinen,
+vastaeli äitillensä:
+"Märkähattu karjanpaimen,
+Untamolan umpisilmä,
+se minun Manalle saattoi,
+työnti Tuonelan jokehen.
+Vesikyyn ve'estä nosti,
+lapokyyn on lainehesta
+vasten vaivaista minua;
+enkä tuota tiennytkänä,
+en tiennyt vesun vihoa,
+umpiputken ailuhia."
+Sanoi äiti Lemminkäisen:
+"Voipa miestä mieletöintä!
+Kehuit noiat noituvasi,
+lappalaiset laulavasi:
+et tieä vesun vihoa,
+umpiputken ailuhia!
+Veestä on vesusen synty,
+umpiputken lainehista,
+allin aivoista hyvistä,
+meripääskyn pään sisästä.
+Sylki Syöjätär vesille,
+laski laatan lainehille;
+vesi sen pitkäksi venytti,
+päivä paistoi pehmeäksi.
+Siitä tuuli tuuitteli,
+ve'en henki heilutteli,
+aallot rannalle ajeli,
+tyrsky maalle tyyräeli."
+Siitä äiti Lemminkäisen
+tuuitteli tuttuansa
+entisillehen eville,
+muinaisille muo'oillensa,
+pikkuista paremmaksiki,
+ehommaksi entistänsä.
+Kysyi siitä poialtansa,
+jos oli mitä vajoa.
+Sanoi lieto Lemminkäinen:
+"Viel' olen äijeä vajoa:
+tuollapa syämykseni,
+tuolla tuntoni makaapi
+noissa Pohjan neitosissa,
+kaunoisissa kassapäissä.
+Homekorva Pohjan eukko
+eip' on anna tyttöänsä
+ilman allin ampumatta,
+joutsenen osoamatta
+tuosta Tuonelan joesta,
+pyhän virran pyörtehestä."
+Sanoi äiti Lemminkäisen,
+itse lausui ja pakisi:
+"Heitä herjät joutsenesi,
+anna allien asua
+Tuonen mustassa joessa,
+palavissa pyörtehissä!
+Sie lähe kotiperille
+kanssa äitisi katalan!
+Vielä kiitä onneasi,
+julkista Jumalatasi,
+kun antoi avun totisen,
+vielä henkihin herätti
+Tuonen tieltä tiettävältä,
+Manalan majan periltä!
+En minä mitänä voisi,
+en mitänä itsestäni,
+ilman armotta Jumalan,
+toimetta totisen Luojan."
+Siitä lieto Lemminkäinen
+jo kohta kotia läksi
+kanssa armahan emonsa,
+kera valtavanhempansa.
+Sinne nyt Kaukoni kaotan,
+heitän lieto Lemminkäisen
+virrestäni viikommaksi.
+Väännän virteni välehen,
+lasken laulun toisa'alle,
+työnnän uuelle uralle.
- Kuudestoista runo
+ Kuudestoista runo
- Vaka vanha Väinämöinen,
- tietäjä iän-ikuinen,
- oli veistävä venoista,
- uutta purtta puuhoava
- nenässä utuisen niemen,
- päässä saaren terhenisen.
- Puita puuttui purren seppä,
- lautoja venon tekijä.
- Kenpä puuta etsimähän,
- tammea tavoittamahan
- Väinämöiselle venoksi,
- laulajalle pohjapuuksi?
- Pellervoinen, pellon poika,
- Sampsa poika pikkarainen,
- sep' on puuta etsimähän,
- tammea tavoittamahan
- Väinämöiselle venoksi,
- laulajalle pohjapuuksi!
- Käypi tietä, astelevi
- koillisille maailmoille.
- Meni mäen, menevi toisen,
- kulki kohta kolmannenki,
- kirves kultainen olalla,
- vaskivarsi kirvehessä.
- Yhtyi haapa vastahansa,
- sylen kolmen korkeuinen.
- Tahtoi haapoa tavata,
- puia puuta kirvehellä.
- Haapa haastaen sanovi,
- itse kielin kerkiävi:
- "Mitä, mies, tahot minusta,
- kuta kuitenki hala'at?"
- Sampsa poika Pellervoinen,
- hänpä tuon sanoiksi virkki:
- "Tuotapa tahon sinusta,
- tuota etsin ja hala'an:
- Väinämöiselle venettä,
- laulajalle purren puuta."
- Haapa haastoi kummemmasti,
- sataoksainen osasi:
- "Vuotava veno minusta
- ja pursi putoavainen!
- Minä olen ontelo tyveltä:
- kolmasti tänä kesänä
- toukka söi syämyeni,
- mato juureni makasi."
- Sampsa poika Pellervoinen
- siitä eistyvi etemmä;
- astua ajattelevi
- maailmoille pohjaisille.
- Tuli honka vastahansa,
- sylen kuuen korkeuinen.
- Iski puuta kirvehellä,
- kolahutti kuokallansa,
- kysytteli, lausutteli:
- "Oisiko sinusta, honka,
- Väinämöiselle venoksi,
- laulajalle laivapuuksi?"
- Honka vastata hotaisi,
- itse äänehen ärähti:
- "Ei minusta purtta tulle,
- kuuen kaaren kantajata!
- Mie olen honka huolainniekka;
- kolmasti tänä kesänä
- korppi koikkui latvallani,
- varis vaakkui oksillani."
- Sampsa poika Pellervoinen
- aina eistyvi etemmä;
- astua ajattelevi
- suvisille maailmoille.
- Tuli tammi vastahansa,
- ympäri yheksän syltä.
- Kysytteli, lausutteli:
- "Tulisko sinusta, tammi,
- emeä erävenehen,
- sotapurren pohjapuuta?"
- Tammi taiten vastaeli,
- osaeli puu omena:
- "On vainen minussa puuta
- emäksi yhen venosen,
- enk' ole hoikka huolainniekka
- enkä ontelo sisältä.
- Kolmasti tänä kesänä,
- tänä suurena suvena
- päivyt kierti keskipuuta,
- kuuhut latvalla kumotti,
- käet kukkui oksillani,
- linnut lehvillä lepäsi."
- Sampsa poika Pellervoinen
- otti kirvehen olalta,
- iski puuta kirvehellä,
- tammea tasaterällä;
- pian taisi tammen kaata,
- puun sorean sorrutella.
- Ensin laski latvan poikki,
- tyven tyynni halkaisevi.
- Veisti siitä pohjapuita,
- lautoja epälukuisin
- laulajalle laivaksiksi,
- Väinämöiselle venoksi.
- Siitä vanha Väinämöinen,
- tietäjä iän-ikuinen,
- teki tieolla venettä,
- laati purtta laulamalla
- yhen tammen taittumista,
- puun murskan murenemista.
- Lauloi virren: pohjan puutti,
- lauloi toisen: liitti laian;
- lauloi kohta kolmannenki
- hankoja hakatessansa,
- päitä kaaren päätellessä,
- liitellessänsä limiä.
- Kaaritettua venosen,
- liitettyä laian liitot
- uupui kolmea sanoa
- panemilla parraspuien,
- kokkien kohentimilla,
- peräpään on päättimillä.
- Vaka vanha Väinämöinen,
- tietäjä iän-ikuinen,
- sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Voi poloinen, päiviäni!
- Ei saanut veno vesille,
- uusi laiva lainehille!"
- Arvelee, ajattelevi,
- mistäpä sanoja saisi,
- loisi lempiluottehia;
- pääskyjenkö päälaelta,
- joutsenkarjan juonen päästä,
- hanhilauman hartioilta?
- Läksi saamahan sanoja.
- Tuhoi joukon joutsenia,
- harkun hanhia hävitti,
- päättömästi pääskysiä:
- ei saanut sanoakana,
- ei sanoa eikä puolta.
- Arvelee, ajattelevi:
- "Tuoll' oisi sata sanoa
- kesäpeuran kielen alla,
- suussa valkean oravan."
- Läksi saamahan sanoja,
- ongelmoita ottamahan.
- Pellon peuroja levitti,
- oravia suuren orren:
- sai siitä sanoja paljo,
- ne kaikki avuttomia.
- Arvelee, ajattelevi:
- "Tuolta saan sa'an sanoja,
- tuolta Tuonelan ko'ista,
- Manalan ikimajasta."
- Läksi Tuonelta sanoja,
- Manalalta mahtiloita.
- Astua taputtelevi;
- kävi viikon vitsikkoa,
- viikon toisen tuomikkoa,
- kolmannen katajikkoa:
- jo näkyi Manalan saari,
- Tuonen kumpu kuumottavi.
- Vaka vanha Väinämöinen
- jo huhuta huikahutti
- tuossa Tuonelan joessa,
- Manalan alantehessa:
- "Tuo venettä, Tuonen tytti,
- lauttoa, Manalan lapsi,
- yli salmen saa'akseni,
- joen poikki päästäkseni!"
- Lyhykäinen Tuonen tytti,
- matala Manalan neiti,
- tuo oli poukkujen pesijä,
- räpähien räimyttäjä
- Tuonen mustassa joessa,
- Manalan alusve'essä.
- Sanan virkkoi, noin nimesi,
- itse lausui ja pakisi:
- "Vene täältä tuotanehe,
- kuni syy sanottanehe,
- mi sinun Manalle saattoi
- ilman tauin tappamatta,
- ottamatta oivan surman,
- muun surman musertamatta."
- Vaka vanha Väinämöinen
- sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Tuoni minun tänne tuotti,
- Mana mailtani veteli."
- Lyhykäinen Tuonen tytti,
- matala Manalan neiti,
- tuonpa hän sanoiksi virkki:
- "Jopa keksin kielastajan!
- Kunp' on Tuoni tänne toisi,
- Mana mailta siirteleisi,
- Tuoni toisi tullessansa,
- Manalainen matkassansa
- Tuonen hattu hartioilla,
- Manan kintahat käessä.
- Sano totta, Väinämöinen:
- mi sinun Manalle saattoi?"
- Vaka vanha Väinämöinen
- jo tuossa sanoiksi virkki:
- "Rauta mun Manalle saattoi,
- teräs tempoi Tuonelahan."
- Lyhykäinen Tuonen tytti,
- matala Manalan neiti,
- sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Tuosta tunnen kielastajan!
- Kun rauta Manalle saisi,
- teräs toisi Tuonelahan,
- verin vaattehet valuisi,
- hurmehen hurahteleisi.
- Sano totta, Väinämöinen,
- sano totta toinen kerta!"
- Vaka vanha Väinämöinen
- sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Vesi sai minun Manalle,
- aalto toi on Tuonelahan."
- Lyhykäinen Tuonen tytti,
- matala Manalan neiti,
- sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Ymmärrän valehtelijan!
- Jos vesi Manalle saisi,
- aalto toisi Tuonelahan,
- vesin vaattehet valuisi,
- helmasi herahteleisi.
- Sano tarkkoja tosia:
- mi sinun Manalle saattoi?"
- Tuossa vanha Väinämöinen
- vielä kerran kielastavi:
- "Tuli toi mun Tuonelahan,
- valkea Manalle saattoi."
- Lyhykäinen Tuonen tytti,
- matala Manalan neiti,
- hänpä tuon sanoiksi virkki:
- "Arvoan valehtelijan!
- Jos tuli Manalle toisi,
- valkeainen Tuonelahan,
- oisi kutrit kärventynnä,
- partaki pahoin palanut.
- "Oi sie vanha Väinämöinen!
- Jos tahot venettä täältä,
- sano tarkkoja tosia,
- valehia viimeisiä,
- mitenkä tulit Manalle
- ilman tauin tappamatta,
- ottamatta oivan surman,
- muun surman murentamatta!"
- Sanoi vanha Väinämöinen:
- "Jos vähän valehtelinki,
- kerran toisen kielastelin,
- toki ma sanon toetki.
- Te'in tieolla venettä,
- laain purtta laulamalla.
- Lauloin päivän, lauloin toisen,
- niin päivällä kolmannella
- rikkoihe reki runoilta,
- jalas taittui lausehilta:
- läksin Tuonelta oroa,
- Manalalta vääntiätä
- rekosen rakentoani,
- laulukorjan laatiani.
- Tuopa nyt venoista tänne,
- laita mulle lauttoasi
- yli salmen saa'akseni,
- joen poikki päästäkseni!"
- Kyllä Tuonetar toruvi,
- Manan neiti riitelevi:
- "Oi on, hullu, hulluuttasi,
- mies on, mielesi vähyyttä!
- Tulet syyttä Tuonelahan,
- tauitta Manan majoille!
- Parempi sinun olisi
- palata omille maille:
- äijä on tänne tullehia,
- ei paljo palannehia."
- Sanoi vanha Väinämöinen:
- "Akka tieltä kääntyköhön,
- eip' on mies pahempikana,
- uros untelompikana!
- Tuo venettä, Tuonen tytti,
- lauttoa, Manalan lapsi!"
- Vei venehen Tuonen tytti;
- sillä vanhan Väinämöisen
- yli salmen saattelevi,
- joen poikki päästelevi.
- Itse tuon sanoiksi virkki:
- "Voi sinua, Väinämöinen!
- Läksit surmatta Manalle,
- kuolematta Tuonelahan!"
- Tuonetar, hyvä emäntä,
- Manalatar, vaimo vanha,
- toip' on tuopilla olutta,
- kantoi kaksikorvaisella;
- itse tuon sanoiksi virkki:
- "Juop' on, vanha Väinämöinen!"
- Vaka vanha Väinämöinen
- katsoi pitkin tuoppiansa:
- sammakot kuti sisällä,
- maot laioilla lateli.
- Siitä tuon sanoiksi virkki:
- "En mä tänne tullutkana
- juomahan Manalan maljat,
- Tuonen tuopit lakkimahan:
- juopuvat oluen juojat,
- kannun appajat katoovat."
- Sanoi Tuonelan emäntä:
- "Oi on vanha Väinämöinen!
- Mitä sie tulit Manalle,
- kuta Tuonelan tuville
- ennen Tuonen tahtomatta,
- Manan mailta kutsumatta?"
- Sanoi vanha Väinämöinen:
- "Veistäessäni venoista,
- uutta purtta puuhatessa
- uuvuin kolmea sanoa
- peripäätä päätellessä,
- kokkoa kohottaessa.
- Kun en noita saanutkana,
- mailta, ilmoilta tavannut,
- piti tulla Tuonelahan,
- lähteä Manan majoille
- saamahan sanoja noita,
- ongelmoita oppimahan."
- Tuopa Tuonelan emäntä
- sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Ei Tuoni sanoja anna,
- Mana mahtia jakele!
- Etkä täältä pääsnekänä
- sinä ilmoisna ikänä
- kotihisi kulkemahan,
- maillesi matelemahan."
- Uuvutti unehen miehen,
- pani maata matkalaisen
- Tuonen taljavuotehelle.
- Siinä mies makaelevi,
- uros unta ottelevi:
- mies makasi, vaate valvoi.
- Oli akka Tuonelassa,
- akka vanha käykkäleuka,
- rautarihman kehreäjä,
- vaskilankojen valaja.
- Kehräsi sataisen nuotan,
- tuhantisen tuuritteli
- yönä yhtenä kesäisnä
- yhellä vesikivellä.
- Oli ukko Tuonelassa;
- se on ukko kolmisormi,
- rautaverkkojen kutoja,
- vaskinuotan valmistaja.
- Se kutoi sataisen nuotan,
- tuhantisen tuikutteli
- samana kesäisnä yönä
- samalla vesikivellä.
- Tuonen poika koukkusormi,
- koukkusormi, rautanäppi,
- se veti sataisen nuotan
- poikki Tuonelan joesta,
- sekä poikki jotta pitkin,
- jotta vieläkin vitahan,
- jottei päästä Väinämöisen,
- selvitä uvantolaisen
- sinä ilmoisna ikänä,
- kuuna kullan valkeana
- tuolta Tuonelan ko'ista,
- Manalan ikimajoista.
- Vaka vanha Väinämöinen
- sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Joko lie tuhoni tullut,
- hätäpäivä päälle pääsnyt
- näillä Tuonelan tuvilla,
- Manalan majantehilla?"
- Pian muuksi muuttelihe,
- ruton toiseksi rupesi:
- meni mustana merehen,
- saarvana sara'ikkohon;
- matoi rautaisna matona,
- kulki kyisnä käärmehenä
- poikki Tuonelan joesta,
- läpi Tuonen verkkoloista.
- Tuonen poika koukkusormi,
- koukkusormi, rautanäppi,
- kävi aamulla varahin
- verkkojansa katsomahan:
- sa'an saapi taimenia,
- tuhat emon alvehia,
- eip' on saanut Väinämöistä,
- ukkoa uvantolaista.
- Siitä vanha Väinämöinen
- Tuonelasta tultuansa
- sanovi sanalla tuolla,
- lausui tuolla lausehella:
- "Elköhön hyvä Jumala,
- elköhön sitä suetko,
- itse-mennyttä Manalle,
- Tuonelahan tunkeinutta!
- Äijä on sinne saanehia,
- vähä tuolta tullehia,
- tuolta Tuonelan ko'ista,
- Manalan ikimajoista."
- Vielä tuon sanoiksi virkki,
- itse lausui, noin lateli
- nuorisolle nousevalle,
- kansalle ylenevälle:
- "Elkätte, imeisen lapset,
- sinä ilmoisna ikänä
- tehkö syytä syyttömälle,
- vikoa viattomalle!
- Pahoin palkka maksetahan
- tuolla Tuonelan ko'issa:
- sija on siellä syyllisillä,
- vuotehet viallisilla,
- alus kuumista kivistä,
- palavoista paateroista,
- peitto kyistä, käärmehistä,
- Tuonen toukista ku'ottu."
+Vaka vanha Väinämöinen,
+tietäjä iän-ikuinen,
+oli veistävä venoista,
+uutta purtta puuhoava
+nenässä utuisen niemen,
+päässä saaren terhenisen.
+Puita puuttui purren seppä,
+lautoja venon tekijä.
+Kenpä puuta etsimähän,
+tammea tavoittamahan
+Väinämöiselle venoksi,
+laulajalle pohjapuuksi?
+Pellervoinen, pellon poika,
+Sampsa poika pikkarainen,
+sep' on puuta etsimähän,
+tammea tavoittamahan
+Väinämöiselle venoksi,
+laulajalle pohjapuuksi!
+Käypi tietä, astelevi
+koillisille maailmoille.
+Meni mäen, menevi toisen,
+kulki kohta kolmannenki,
+kirves kultainen olalla,
+vaskivarsi kirvehessä.
+Yhtyi haapa vastahansa,
+sylen kolmen korkeuinen.
+Tahtoi haapoa tavata,
+puia puuta kirvehellä.
+Haapa haastaen sanovi,
+itse kielin kerkiävi:
+"Mitä, mies, tahot minusta,
+kuta kuitenki hala'at?"
+Sampsa poika Pellervoinen,
+hänpä tuon sanoiksi virkki:
+"Tuotapa tahon sinusta,
+tuota etsin ja hala'an:
+Väinämöiselle venettä,
+laulajalle purren puuta."
+Haapa haastoi kummemmasti,
+sataoksainen osasi:
+"Vuotava veno minusta
+ja pursi putoavainen!
+Minä olen ontelo tyveltä:
+kolmasti tänä kesänä
+toukka söi syämyeni,
+mato juureni makasi."
+Sampsa poika Pellervoinen
+siitä eistyvi etemmä;
+astua ajattelevi
+maailmoille pohjaisille.
+Tuli honka vastahansa,
+sylen kuuen korkeuinen.
+Iski puuta kirvehellä,
+kolahutti kuokallansa,
+kysytteli, lausutteli:
+"Oisiko sinusta, honka,
+Väinämöiselle venoksi,
+laulajalle laivapuuksi?"
+Honka vastata hotaisi,
+itse äänehen ärähti:
+"Ei minusta purtta tulle,
+kuuen kaaren kantajata!
+Mie olen honka huolainniekka;
+kolmasti tänä kesänä
+korppi koikkui latvallani,
+varis vaakkui oksillani."
+Sampsa poika Pellervoinen
+aina eistyvi etemmä;
+astua ajattelevi
+suvisille maailmoille.
+Tuli tammi vastahansa,
+ympäri yheksän syltä.
+Kysytteli, lausutteli:
+"Tulisko sinusta, tammi,
+emeä erävenehen,
+sotapurren pohjapuuta?"
+Tammi taiten vastaeli,
+osaeli puu omena:
+"On vainen minussa puuta
+emäksi yhen venosen,
+enk' ole hoikka huolainniekka
+enkä ontelo sisältä.
+Kolmasti tänä kesänä,
+tänä suurena suvena
+päivyt kierti keskipuuta,
+kuuhut latvalla kumotti,
+käet kukkui oksillani,
+linnut lehvillä lepäsi."
+Sampsa poika Pellervoinen
+otti kirvehen olalta,
+iski puuta kirvehellä,
+tammea tasaterällä;
+pian taisi tammen kaata,
+puun sorean sorrutella.
+Ensin laski latvan poikki,
+tyven tyynni halkaisevi.
+Veisti siitä pohjapuita,
+lautoja epälukuisin
+laulajalle laivaksiksi,
+Väinämöiselle venoksi.
+Siitä vanha Väinämöinen,
+tietäjä iän-ikuinen,
+teki tieolla venettä,
+laati purtta laulamalla
+yhen tammen taittumista,
+puun murskan murenemista.
+Lauloi virren: pohjan puutti,
+lauloi toisen: liitti laian;
+lauloi kohta kolmannenki
+hankoja hakatessansa,
+päitä kaaren päätellessä,
+liitellessänsä limiä.
+Kaaritettua venosen,
+liitettyä laian liitot
+uupui kolmea sanoa
+panemilla parraspuien,
+kokkien kohentimilla,
+peräpään on päättimillä.
+Vaka vanha Väinämöinen,
+tietäjä iän-ikuinen,
+sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Voi poloinen, päiviäni!
+Ei saanut veno vesille,
+uusi laiva lainehille!"
+Arvelee, ajattelevi,
+mistäpä sanoja saisi,
+loisi lempiluottehia;
+pääskyjenkö päälaelta,
+joutsenkarjan juonen päästä,
+hanhilauman hartioilta?
+Läksi saamahan sanoja.
+Tuhoi joukon joutsenia,
+harkun hanhia hävitti,
+päättömästi pääskysiä:
+ei saanut sanoakana,
+ei sanoa eikä puolta.
+Arvelee, ajattelevi:
+"Tuoll' oisi sata sanoa
+kesäpeuran kielen alla,
+suussa valkean oravan."
+Läksi saamahan sanoja,
+ongelmoita ottamahan.
+Pellon peuroja levitti,
+oravia suuren orren:
+sai siitä sanoja paljo,
+ne kaikki avuttomia.
+Arvelee, ajattelevi:
+"Tuolta saan sa'an sanoja,
+tuolta Tuonelan ko'ista,
+Manalan ikimajasta."
+Läksi Tuonelta sanoja,
+Manalalta mahtiloita.
+Astua taputtelevi;
+kävi viikon vitsikkoa,
+viikon toisen tuomikkoa,
+kolmannen katajikkoa:
+jo näkyi Manalan saari,
+Tuonen kumpu kuumottavi.
+Vaka vanha Väinämöinen
+jo huhuta huikahutti
+tuossa Tuonelan joessa,
+Manalan alantehessa:
+"Tuo venettä, Tuonen tytti,
+lauttoa, Manalan lapsi,
+yli salmen saa'akseni,
+joen poikki päästäkseni!"
+Lyhykäinen Tuonen tytti,
+matala Manalan neiti,
+tuo oli poukkujen pesijä,
+räpähien räimyttäjä
+Tuonen mustassa joessa,
+Manalan alusve'essä.
+Sanan virkkoi, noin nimesi,
+itse lausui ja pakisi:
+"Vene täältä tuotanehe,
+kuni syy sanottanehe,
+mi sinun Manalle saattoi
+ilman tauin tappamatta,
+ottamatta oivan surman,
+muun surman musertamatta."
+Vaka vanha Väinämöinen
+sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Tuoni minun tänne tuotti,
+Mana mailtani veteli."
+Lyhykäinen Tuonen tytti,
+matala Manalan neiti,
+tuonpa hän sanoiksi virkki:
+"Jopa keksin kielastajan!
+Kunp' on Tuoni tänne toisi,
+Mana mailta siirteleisi,
+Tuoni toisi tullessansa,
+Manalainen matkassansa
+Tuonen hattu hartioilla,
+Manan kintahat käessä.
+Sano totta, Väinämöinen:
+mi sinun Manalle saattoi?"
+Vaka vanha Väinämöinen
+jo tuossa sanoiksi virkki:
+"Rauta mun Manalle saattoi,
+teräs tempoi Tuonelahan."
+Lyhykäinen Tuonen tytti,
+matala Manalan neiti,
+sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Tuosta tunnen kielastajan!
+Kun rauta Manalle saisi,
+teräs toisi Tuonelahan,
+verin vaattehet valuisi,
+hurmehen hurahteleisi.
+Sano totta, Väinämöinen,
+sano totta toinen kerta!"
+Vaka vanha Väinämöinen
+sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Vesi sai minun Manalle,
+aalto toi on Tuonelahan."
+Lyhykäinen Tuonen tytti,
+matala Manalan neiti,
+sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Ymmärrän valehtelijan!
+Jos vesi Manalle saisi,
+aalto toisi Tuonelahan,
+vesin vaattehet valuisi,
+helmasi herahteleisi.
+Sano tarkkoja tosia:
+mi sinun Manalle saattoi?"
+Tuossa vanha Väinämöinen
+vielä kerran kielastavi:
+"Tuli toi mun Tuonelahan,
+valkea Manalle saattoi."
+Lyhykäinen Tuonen tytti,
+matala Manalan neiti,
+hänpä tuon sanoiksi virkki:
+"Arvoan valehtelijan!
+Jos tuli Manalle toisi,
+valkeainen Tuonelahan,
+oisi kutrit kärventynnä,
+partaki pahoin palanut.
+"Oi sie vanha Väinämöinen!
+Jos tahot venettä täältä,
+sano tarkkoja tosia,
+valehia viimeisiä,
+mitenkä tulit Manalle
+ilman tauin tappamatta,
+ottamatta oivan surman,
+muun surman murentamatta!"
+Sanoi vanha Väinämöinen:
+"Jos vähän valehtelinki,
+kerran toisen kielastelin,
+toki ma sanon toetki.
+Te'in tieolla venettä,
+laain purtta laulamalla.
+Lauloin päivän, lauloin toisen,
+niin päivällä kolmannella
+rikkoihe reki runoilta,
+jalas taittui lausehilta:
+läksin Tuonelta oroa,
+Manalalta vääntiätä
+rekosen rakentoani,
+laulukorjan laatiani.
+Tuopa nyt venoista tänne,
+laita mulle lauttoasi
+yli salmen saa'akseni,
+joen poikki päästäkseni!"
+Kyllä Tuonetar toruvi,
+Manan neiti riitelevi:
+"Oi on, hullu, hulluuttasi,
+mies on, mielesi vähyyttä!
+Tulet syyttä Tuonelahan,
+tauitta Manan majoille!
+Parempi sinun olisi
+palata omille maille:
+äijä on tänne tullehia,
+ei paljo palannehia."
+Sanoi vanha Väinämöinen:
+"Akka tieltä kääntyköhön,
+eip' on mies pahempikana,
+uros untelompikana!
+Tuo venettä, Tuonen tytti,
+lauttoa, Manalan lapsi!"
+Vei venehen Tuonen tytti;
+sillä vanhan Väinämöisen
+yli salmen saattelevi,
+joen poikki päästelevi.
+Itse tuon sanoiksi virkki:
+"Voi sinua, Väinämöinen!
+Läksit surmatta Manalle,
+kuolematta Tuonelahan!"
+Tuonetar, hyvä emäntä,
+Manalatar, vaimo vanha,
+toip' on tuopilla olutta,
+kantoi kaksikorvaisella;
+itse tuon sanoiksi virkki:
+"Juop' on, vanha Väinämöinen!"
+Vaka vanha Väinämöinen
+katsoi pitkin tuoppiansa:
+sammakot kuti sisällä,
+maot laioilla lateli.
+Siitä tuon sanoiksi virkki:
+"En mä tänne tullutkana
+juomahan Manalan maljat,
+Tuonen tuopit lakkimahan:
+juopuvat oluen juojat,
+kannun appajat katoovat."
+Sanoi Tuonelan emäntä:
+"Oi on vanha Väinämöinen!
+Mitä sie tulit Manalle,
+kuta Tuonelan tuville
+ennen Tuonen tahtomatta,
+Manan mailta kutsumatta?"
+Sanoi vanha Väinämöinen:
+"Veistäessäni venoista,
+uutta purtta puuhatessa
+uuvuin kolmea sanoa
+peripäätä päätellessä,
+kokkoa kohottaessa.
+Kun en noita saanutkana,
+mailta, ilmoilta tavannut,
+piti tulla Tuonelahan,
+lähteä Manan majoille
+saamahan sanoja noita,
+ongelmoita oppimahan."
+Tuopa Tuonelan emäntä
+sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Ei Tuoni sanoja anna,
+Mana mahtia jakele!
+Etkä täältä pääsnekänä
+sinä ilmoisna ikänä
+kotihisi kulkemahan,
+maillesi matelemahan."
+Uuvutti unehen miehen,
+pani maata matkalaisen
+Tuonen taljavuotehelle.
+Siinä mies makaelevi,
+uros unta ottelevi:
+mies makasi, vaate valvoi.
+Oli akka Tuonelassa,
+akka vanha käykkäleuka,
+rautarihman kehreäjä,
+vaskilankojen valaja.
+Kehräsi sataisen nuotan,
+tuhantisen tuuritteli
+yönä yhtenä kesäisnä
+yhellä vesikivellä.
+Oli ukko Tuonelassa;
+se on ukko kolmisormi,
+rautaverkkojen kutoja,
+vaskinuotan valmistaja.
+Se kutoi sataisen nuotan,
+tuhantisen tuikutteli
+samana kesäisnä yönä
+samalla vesikivellä.
+Tuonen poika koukkusormi,
+koukkusormi, rautanäppi,
+se veti sataisen nuotan
+poikki Tuonelan joesta,
+sekä poikki jotta pitkin,
+jotta vieläkin vitahan,
+jottei päästä Väinämöisen,
+selvitä uvantolaisen
+sinä ilmoisna ikänä,
+kuuna kullan valkeana
+tuolta Tuonelan ko'ista,
+Manalan ikimajoista.
+Vaka vanha Väinämöinen
+sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Joko lie tuhoni tullut,
+hätäpäivä päälle pääsnyt
+näillä Tuonelan tuvilla,
+Manalan majantehilla?"
+Pian muuksi muuttelihe,
+ruton toiseksi rupesi:
+meni mustana merehen,
+saarvana sara'ikkohon;
+matoi rautaisna matona,
+kulki kyisnä käärmehenä
+poikki Tuonelan joesta,
+läpi Tuonen verkkoloista.
+Tuonen poika koukkusormi,
+koukkusormi, rautanäppi,
+kävi aamulla varahin
+verkkojansa katsomahan:
+sa'an saapi taimenia,
+tuhat emon alvehia,
+eip' on saanut Väinämöistä,
+ukkoa uvantolaista.
+Siitä vanha Väinämöinen
+Tuonelasta tultuansa
+sanovi sanalla tuolla,
+lausui tuolla lausehella:
+"Elköhön hyvä Jumala,
+elköhön sitä suetko,
+itse-mennyttä Manalle,
+Tuonelahan tunkeinutta!
+Äijä on sinne saanehia,
+vähä tuolta tullehia,
+tuolta Tuonelan ko'ista,
+Manalan ikimajoista."
+Vielä tuon sanoiksi virkki,
+itse lausui, noin lateli
+nuorisolle nousevalle,
+kansalle ylenevälle:
+"Elkätte, imeisen lapset,
+sinä ilmoisna ikänä
+tehkö syytä syyttömälle,
+vikoa viattomalle!
+Pahoin palkka maksetahan
+tuolla Tuonelan ko'issa:
+sija on siellä syyllisillä,
+vuotehet viallisilla,
+alus kuumista kivistä,
+palavoista paateroista,
+peitto kyistä, käärmehistä,
+Tuonen toukista ku'ottu."
- Seitsemästoista runo
+ Seitsemästoista runo
- Vaka vanha Väinämöinen,
- kun ei saanunna sanoja
- tuolta Tuonelan ko'ista,
- Manalan ikimajoista,
- ain' yhä ajattelevi,
- pitkin päätänsä pitävi,
- mistäpä sanoja saisi,
- loisi lempiluottehia.
- Paimen vastahan tulevi;
- hänpä tuon sanoiksi virkki:
- "Saat tuolta sata sanoa,
- tuhat virren tutkelmusta
- suusta Antero Vipusen,
- vatsasta varaväkevän.
- Vaan se on sinne mentävätä,
- polku poimeteltavata,
- ei ole matkoa hyveä,
- ei aivan pahintakana:
- yks' on juoni juostaksesi
- naisten neulojen neniä,
- tuosta toinen käyäksesi
- miehen miekan tutkaimia,
- kolmas koikutellaksesi
- uron tapparan teriä."
- Vaka vanha Väinämöinen
- toki mietti mennäksensä.
- Painuvi sepän pajahan,
- sanovi sanalla tuolla:
- "Ohoh seppo Ilmarinen!
- Taos rautaiset talukset,
- tao rautarukkahiset,
- paita rautainen rakenna!
- Laai rautainen korento,
- teräksinen tienaellos:
- pane syämehen teräkset,
- veä päälle melto rauta!
- Lähen saamahan sanoja,
- ongelmoita ottamahan
- vatsasta varaväkevän,
- suusta Antero Vipusen."
- Se on seppo Ilmarinen
- sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Viikon on Vipunen kuollut,
- kauan Antero kaonnut
- vipunsa virittämästä,
- ahtamasta ansatiensä;
- et sieltä sanoa saane,
- et sanoa puoltakana."
- Vaka vanha Väinämöinen
- toki läksi, ei totellut.
- Astui päivän helkytteli
- naisten neulojen neniä,
- astui toisen torkutteli
- miesten miekan tutkaimia,
- kolmannenki koikutteli
- uron tapparan teriä.
- Itse virsikäs Vipunen,
- mies vanha varaväkevä,
- tuo viruvi virsinensä,
- luottehinensa lojuvi;
- haapa kasvoi hartioilla,
- koivu kulmilla yleni,
- leppä leukaluun nenässä,
- pajupehko parran päällä,
- otsalla oravikuusi,
- havuhonka hampahilla.
- Jo tulevi Väinämöinen.
- Veti miekan, riitsi rauan
- huotrasta huveksisesta,
- vyöstä vennon-selkäisestä;
- kaatoi haavan hartioilta,
- koivut kulmilta kukisti,
- leuoilta lepät leveät,
- pajupehkot parran päältä,
- otsalta oravikuuset,
- havuhongat hampahilta.
- Syösti rautaisen korennon
- suuhun Antero Vipusen,
- ikenihin irjuvihin,
- leukoihin lotisevihin.
- Sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Nouse pois, inehmon orja,
- maan alla makoamasta,
- viikon unta ottamasta!"
- Tuop' on virsikäs Vipunen
- heti herkesi unesta.
- Tunsi koskevan kovasti,
- kipeästi kiusaisevan:
- puri rautaisen korennon,
- puri päältä mellon rauan;
- ei tiennyt terästä purra,
- ei syöä syäntä rauan.
- Tuossa vanhan Väinämöisen,
- suun ohella seistessänsä,
- jalka toinen torkahtavi,
- vasen jalka vaapahtavi
- suuhun Antero Vipusen,
- leukaluulle luikahutti.
- Heti virsikäs Vipunen
- avoi suunsa suuremmaksi,
- leukapielensä levitti,
- - nieli miehen miekkoinensa,
- kulahutti kulkkuhunsa
- tuon on vanhan Väinämöisen.
- Siinä virsikäs Vipunen
- itse tuon sanoiksi virkki:
- "Jo olen jotaki syönyt,
- syönyt uuhta, syönyt vuohta,
- syönyt lehmeä mahoa,
- syönyt karjua sikoa:
- en ole vielä mointa syönyt,
- en tämän palan makuista!"
- Itse vanha Väinämöinen,
- hänpä tuon sanoiksi virkki:
- "Jo taisi tuhoni tulla,
- hätäpäivä hämmenteä
- tämän hiien hinkalossa,
- tämän kalman karsinassa."
- Arvelee, ajattelevi,
- miten olla, kuin eleä.
- Veitsi on vyöllä Väinämöisen,
- pää visainen veitsessänsä;
- tuosta hän teki venosen,
- teki tieolla venosen.
- Soutelevi, luitelevi
- suolen päästä suolen päähän,
- souteli joka solukan,
- joka supun suikerteli.
- Vanha virsikäs Vipunen
- ei tuosta totella ollut.
- Silloin vanha Väinämöinen
- löihen itsensä sepoksi,
- rakentihe rautioksi;
- painoi paitansa pajaksi,
- hiat paian palkehiksi,
- turkkinsa tuhottimeksi,
- housut hormiksi rakenti,
- sukat hormin suulliseksi,
- polvensa alasimeksi,
- vasaraksi kyynäspäänsä.
- Takoa taputtelevi,
- lyöä lynnähyttelevi;
- takoi yön lepeämättä,
- päivän pouahuttamatta
- vatsassa varaväkevän,
- mahtipontisen povessa.
- Silloin virsikäs Vipunen
- itse tuon sanoiksi virkki:
- "Mi sinä lienet miehiäsi
- ja kuka urohiasi?
- Jo olen syönyt saan urosta,
- tuhonnut tuhannen miestä,
- enpä liene mointa syönyt:
- syet suuhuni tulevat,
- kekälehet kielelleni,
- rauan kuonat kulkkuhuni!
- "Lähe nyt, kumma, kulkemahan,
- maan paha, pakenemahan,
- ennenkuin emosi etsin,
- haen valtavanhempasi!
- Jos sanon minä emolle,
- virkan, vierin vanhemmalle,
- enemp' on emolla työtä,
- vaiva suuri vanhemmalla,
- kun poika pahoin tekevi,
- lapsi anke'in asuvi.
- "En nyt tuota tunnekana
- enkä arvoa alusta,
- mist' olet, hiisi, hingannunna,
- kusta, turma, tänne tullut
- puremahan, jäytämähän,
- syömähän, kaluamahan.
- Oletko tauti Luojan luoma,
- surma säätämä Jumalan,
- vain olet teko tekemä,
- toisen tuoma, toisen luoma,
- pantu tänne palkan eestä,
- rakettu rahan nenästä?
- "Ollet tauti Luojan luoma,
- surma säätämä Jumalan,
- niinp' on luome Luojahani,
- heitäime Jumalahani:
- ei Herra hyveä heitä,
- Luoja ei kaunista kaota.
- "Kun lienet teko tekemä,
- pulma toisen pungastama,
- kyllä saan sukusi tietä,
- löyän synnyntäsijasi!
- "Tuolta ennen pulmat puuttui,
- tuolta taikeat tapahtui:
- tietomiesten tienohilta,
- laulumiesten laitumilta,
- konnien kotisijoilta,
- taikurien tanterilta;
- tuolta Kalman kankahilta,
- maasta manteren sisästä,
- miehen kuollehen ko'ista,
- kaonnehen kartanosta;
- mullista muhajavista,
- maista liikuteltavista,
- somerilta pyöriviltä,
- hiekoilta heliseviltä;
- notkoilta noroperiltä,
- soilta sammalettomilta,
- here'istä hettehistä,
- läikkyvistä lähtehistä;
- metsän hiien hinkalosta,
- viien vuoren vinkalosta,
- vaaran vaskisen laelta,
- kuparisen kukkulalta;
- kuusista kuhisevista,
- hongista hohisevista,
- latvasta lahon petäjän,
- mätäpäistä mäntylöistä;
- revon rääyntäsijoilta,
- hirven hiihtokankahilta,
- kontion kivikolosta,
- karhun louhikammiosta;
- Pohjan pitkästä perästä,
- Lapin maasta laukeasta,
- ahoilta vesattomilta,
- mailta kyntämättömiltä;
- suurilta sotakeoilta,
- miehentappo-tanterilta,
- ruohoista rohisevista,
- hurmehista huuruvista;
- suurilta meren seliltä,
- ulapoilta auke'ilta,
- meren mustista mu'ista,
- tuhannen sylen syvästä;
- virroista vihisevistä,
- palavoista pyörtehistä,
- Rutjan koskesta kovasta,
- ve'en vankan vääntehestä;
- takaisesta taivahasta,
- poutapilvien periltä,
- ahavan ajeloteiltä,
- tuulen tuutimasijoilta.
- "Sieltäkö sinäki puutuit,
- sieltä, taikea, tapahuit
- syämehen syyttömähän,
- vatsahan viattomahan,
- syömähän, kaluamahan,
- puremahan, louhtamahan?
- "Himmene nyt, Hiien hurtta,
- raukea, Manalan rakki,
- lähe pois kohusta, konna,
- maan kamala, maksoistani,
- syömästä syänkäpyä,
- pernoani pehkomasta,
- vatsoa vanuttamasta,
- keuhkoloita kiertämästä,
- napoa navertamasta,
- ohimoita ottamasta,
- selkäluita luistamasta,
- sivuja sivertämästä!
- "Jos ei minussa miestä liene,
- niin panen parempiani
- tämän pulman purkajaksi,
- kauhean kaottajaksi.
- "Nostan maasta mannun eukot,
- pellosta peri-isännät,
- kaikki maasta miekkamiehet,
- hiekasta hevoisurohot
- väekseni, voimakseni,
- tuekseni, turvakseni
- tässä työssä työlähässä,
- tässä tuskassa kovassa.
- "Kun ei tuostana totelle,
- vääjänne väheäkänä,
- nouse, metsä, miehinesi,
- katajikko, kansoinesi,
- petäikkö, perehinesi,
- umpilampi, lapsinesi,
- sata miestä miekallista,
- tuhat rauaista urosta
- tätä hiittä hieromahan,
- juutasta rutistamahan!
- "Kun ei tuostana totelle,
- vääjänne väheäkänä,
- nouse veestä, veen emäntä,
- sinilakki, lainehista,
- hienohelma, hettehestä,
- puhasmuotoinen, muasta
- väeksi vähän urohon,
- miehen pienen miehuueksi,
- jottei minua syyttä syöä
- eikä tauitta tapeta!
- "Kun ei tuostana totelle,
- vääjänne väheäkänä,
- kave eukko, luonnon tytti,
- kave kultainen korea,
- jok' olet vanhin vaimoloita,
- ensin emä itselöitä,
- käy nyt tuskat tuntemahan,
- hätäpäivät häätämähän,
- tämä jakso jaksamahan,
- puutunnainen purkamahan!
- "Ja kun ei sitä totelle,
- välttäne väheäkänä,
- ukko taivahan-napainen,
- remupilven-reunahinen,
- tule tänne tarvittaissa,
- ajaite anottaessa,
- työt kehnot kerittämähän,
- rikkonaiset riisumahan
- miekalla tuliterällä,
- säilällä säkehisellä!
- "Lähe nyt, kumma, kulkemahan,
- maan paha, pakenemahan!
- Ei täällä sinun sijoa
- sijankana tarpehella.
- Muunne muuttaos majasi,
- etemmä elosijasi,
- isäntäsi istumille,
- emäntäsi astumille!
- "Sitte sinne tultuasi,
- matkan päähän päästyäsi,
- tekijäsi tienohille,
- laittajasi laitumille,
- laai tunnus tultuasi,
- salamerkki saatuasi,
- jyskä kuin ukon jyrynen,
- välkä kuin tulen välähys!
- Potkaise pihalta portti,
- laske lauta ikkunasta,
- siitä siirräite sisähän,
- lennä tupruna tupahan!
- Ota kiinni kinterestä,
- kai'immasta kantapäästä,
- isännät perisopesta,
- emännät ovisopesta!
- Isännältä silmä kaiva,
- emännältä pää murota,
- sormet koukkuhun koverra,
- väännä päätä väärällehen!
- "Jos siitä vähän tulisi,
- lennä kukkona kujalle,
- kanan lasna kartanolle,
- rinnoin rikkatunkiolle!
- Sorra soimelta hevonen,
- navetasta sarvinauta,
- sarvet sontahan sovita,
- häntä laske lattialle,
- silmät käännä kellellehen,
- niskat ruttohon rutaise!
- "Oletko tauti tuulen tuoma,
- tuulen tuoma, vuon ajama,
- ahavaisen antelema,
- vilun ilman viehättämä,
- mene tuulen tietä myöten,
- ahavan rekiratoja,
- ilman puussa istumatta,
- lepässä lepeämättä
- vaaran vaskisen laelle,
- kuparisen kukkulalle,
- siellä tuulen tuuitella,
- ahavaisen akkiloia!
- "Lienet tullut taivahalta,
- poutapilvien periltä,
- nouse taasen taivahalle,
- tuonne ilmoille ylene,
- pilvihin pirisevihin,
- tähtihin tärisevihin,
- tulena palelemahan,
- säkehinä säikkymähän
- auringon ajelemilla,
- kuun kehyen kiertämillä!
- "Lienet, vieno, veen vetämä,
- meren aaltojen ajama,
- niin, vieno, vetehen mennös,
- alle aaltojen ajaite,
- mutalinnan liepehille,
- vesiharjun hartehille,
- siellä aaltojen ajella,
- ve'en synkän sylkytellä!
- "Lienet Kalman kankahalta,
- ikimennehen majoilta,
- toki koitellos kotia,
- noille Kalman kartanoille,
- multihin muhajavihin,
- maihin liikuteltavihin,
- johon on kansa kaatununna,
- väki vahva vääntynynnä!
- "Kun liet, tuhma, tuolta tullut,
- metsän hiien hinkalosta,
- petäjäisistä pesistä,
- honkaisista huonehista,
- niin sinne sinun manoan
- metsän hiien hinkalohon,
- honkaisihin huonehisin,
- petäjäisihin pesihin,
- sini siellä ollaksesi,
- kunnes lattiat lahovat,
- seinähirret sienettyvät,
- laki päältä laukeavi.
- "Ja tuonne sinun manoan,
- tuonne kehnoa kehoitan
- ukkokontion kotihin,
- akkakarhun kartanohon,
- notkoille noroperille,
- soille räykymättömille,
- heiluvihin hettehisin,
- läilyvihin lähtehisin,
- lampihin kalattomihin,
- aivan ahvenettomihin.
- "Et siellä sijoa saane,
- niin tuonne sinun manoan
- Pohjan pitkähän perähän,
- Lapin maahan laukeahan,
- ahoille vesattomille,
- maille kyntämättömille,
- kuss' ei kuuta, aurinkoa
- eikä päiveä iässä.
- Siell' on onni ollaksesi,
- lempi liehaellaksesi:
- hirvet on puihin hirtettynä,
- jalot peurat jaksettuna
- syöä miehen nälkähisen,
- haukata halun-alaisen.
- "Ja tuonne sinun manoan,
- tuonne käsken ja kehoitan
- Rutjan koskehen kovahan,
- palavahan pyörtehesen,
- johon puut pä'in putoovat,
- perin vierivät petäjät,
- tyvin syösten suuret hongat,
- latvoin lakkapäät petäjät.
- Ui siellä, paha pakana,
- kosken kuohuja kovia,
- ve'et väljät väännättele,
- ve'et ahtahat asuile!
- "Et siellä sijoa saane,
- niin tuonne sinun manoan
- Tuonen mustahan jokehen,
- Manalan ikipurohon,
- jost' et pääse päivinäsi,
- selviä sinä ikänä,
- kun en pääsne päästämähän,
- kerinne kerittämähän
- yheksällä oinahalla,
- yhen uuhen kantamalla,
- yheksällä härkäsellä,
- yhen lehmäsen vasoilla,
- yheksän oron keralla,
- yhen tamman varsasilla.
- "Josp' on kyytiä kysynet,
- anonet ajohevoista,
- kyllä mä sulle kyyin laitan
- ja annan ajohevosen:
- Hiiess' on hyvä hevonen,
- punatukka tunturissa,
- jonka turpa tulta tuiski,
- nenä varsin valkeata,
- kaikki on rautaiset kapiot,
- teräksiset temmottimet;
- ne jaksaa mäkehen mennä,
- nousta notkon penkerehen
- hyvällä hypittäjällä,
- ajajalla ankaralla.
- "Kun ei siitä kyllin liene,
- saaos Hiien hiihtoneuvot,
- Lemmon leppäiset sivakat,
- pahalaisen paksu sauva,
- joilla hiihät Hiien maita,
- Lemmon lehtoja samoat,
- hilpotellen Hiien maita,
- pahan maita paipotellen!
- Kivi on tiellä poikkipuolin:
- se poikki porahtakohon,
- hako tiellä pitkin puolin:
- tuo kaheksi katketkohon,
- uros tiellä pystyn puolin:
- sep' on laitahan lähetä!
- "Lähe nyt, liika, liikkumahan,
- mies paha, pakenemahan
- ennen päivän nousemista,
- koi-jumalan koittamista,
- auringon ylenemistä,
- kukon äänen kuulumista!
- Nyt on liian liikeaika
- ja pahan pakenoaika,
- kuutamainen kulkeasi,
- valkea vaeltoasi.
- "Kun et vääjänne välehen,
- eronne, emotoin rakki,
- saan minä kokolta kourat,
- veren juojalta vekarat,
- linnulta lihan pitimet,
- havukalta haarottimet,
- joilla konnat kouristelen,
- ilkeät iki asetan
- pään pärisemättömäksi,
- hengen huokumattomaksi.
- "Luopui ennen luotu lempo,
- eksyipä emollinenki
- tullessa Jumalan tunnin,
- avun Luojan auetessa:
- etkö sie, emotoin, eksy,
- luovu, luonnotoin sikiä,
- haihu, koira haltiatoin,
- erkane, emotoin rakki,
- tämän tunnin tutkaimella,
- tämän kuuhuen kululla?"
- Vaka vanha Väinämöinen
- silloin tuon sanoiksi virkki:
- "Hyvä tääll' on ollakseni,
- armas aikaellakseni:
- maksat leiväksi pätevi,
- marut maksan särpimeksi,
- keuhkot käypi keitokseksi,
- rasvat ruoiksi hyviksi.
- "Asetan alasimeni
- syvemmin syänlihoille,
- painan paljani lujemmin
- paikoille pahemmillenki,
- ettet pääse päivinäsi,
- selviä sinä ikänä,
- kun en saa sanoja kuulla,
- luoa lempiluottehia,
- kuulla kyllältä sanoja,
- tuhansia tutkelmoita.
- Ei sanat salahan joua
- eikä luottehet lovehen;
- mahti ei joua maan rakohon,
- vaikka mahtajat menevät."
- Silloin virsikäs Vipunen,
- tuo vanha varaväkevä,
- jonk' oli suussa suuri tieto,
- mahti ponnetoin povessa,
- aukaisi sanaisen arkun,
- virsilippahan levitti
- lauloaksensa hyviä,
- parahia pannaksensa,
- noita syntyjä syviä,
- ajan alkuluottehia,
- joit' ei laula kaikki lapset,
- ymmärrä yhet urohot
- tällä inhalla iällä,
- katovalla kannikalla.
- Lauloi synnyt syitä myöten,
- luottehet lomia myöten,
- kuinka Luojansa luvalla,
- kaikkivallan vaatimalla
- itsestänsä ilma syntyi,
- ilmasta vesi erosi,
- veestä manner maatelihe,
- manterelle kasvut kaikki.
- Lauloi kuun kuvoannasta,
- auringon asetannasta,
- ilman pielten pistännästä,
- taivosen tähytännästä.
- Siinä virsikäs Vipunen
- kyllä lauloi ja osasi!
- Ei ole kuultu eikä nähty
- sinä ilmoisna ikänä
- parempata laulajata,
- tarkempata taitajata:
- suu se syyteli sanoja,
- kieli laski lausehia,
- kuin on sälkö sääriänsä,
- ratsu jalkoja jaloja.
- Lauloi päivät pääksytysten,
- yhytysten yöt saneli:
- päätyi päivä kuulemahan,
- kuu kulta tähyämähän;
- aallot seisottui selällä,
- lainehet lahen perällä;
- puuttui virrat vieremästä,
- Rutjan koski kuohumasta,
- vuotamasta Vuoksen koski,
- joki Juortanin pysähtyi.
- Siitä vanha Väinämöinen,
- kun oli sanoja kuullut,
- saanut kylliksi sanoja,
- luonut lempiluottehia,
- rupeavi lähtemähän
- suusta Antero Vipusen,
- vatsasta varaväkevän,
- mahtipontisen povesta.
- Sanoi vanha Väinämöinen:
- "Oi sie Antero Vipunen!
- Ava suusi suuremmaksi,
- leukapielesi levitä,
- pääsisin mahasta maalle,
- kotihini kulkemahan!"
- Siinä virsikäs Vipunen
- itse tuon sanoiksi virkki:
- "Mont' olen syönyt, monta juonut,
- tuhonnut tuhatlukuja;
- moint' en vielä konsa syönyt,
- kuin söin vanhan Väinämöisen!
- Hyvin laait tultuasi,
- teet paremmin, kun paloat."
- Siitä Antero Vipunen
- irvisti ikeniänsä,
- avoi suunsa suuremmaksi,
- leukapielensä levitti.
- Itse vanha Väinämöinen
- läksi suusta suuritieon,
- vatsasta varaväkevän,
- mahtipontisen povesta;
- luiskahtavi poies suusta,
- kaapsahtavi kankahalle,
- kuin on kultainen orava
- tahi näätä kultarinta.
- Läksi siitä astumahan;
- tuli sepponsa pajahan.
- Sanoi seppo Ilmarinen:
- "Joko sait sanoja kuulla,
- luoa lempiluottehia,
- miten laita lasketahan,
- perilaita liitetähän,
- kokkapuut kohennetahan?"
- Vaka vanha Väinämöinen
- itse tuon sanoiksi virkki:
- "Jo nyt sain sa'an sanoja,
- tuhansia tutkelmoita,
- sain sanat salasta ilmi,
- julki luottehet lovesta."
- Niin meni venonsa luoksi,
- tieokkaille tehtahille.
- Sai venonen valmihiksi,
- laian liitto liitetyksi,
- peripäähyt päätetyksi,
- kokkapuut kohotetuksi:
- veno syntyi veistämättä,
- laiva lastun ottamatta.
+Vaka vanha Väinämöinen,
+kun ei saanunna sanoja
+tuolta Tuonelan ko'ista,
+Manalan ikimajoista,
+ain' yhä ajattelevi,
+pitkin päätänsä pitävi,
+mistäpä sanoja saisi,
+loisi lempiluottehia.
+Paimen vastahan tulevi;
+hänpä tuon sanoiksi virkki:
+"Saat tuolta sata sanoa,
+tuhat virren tutkelmusta
+suusta Antero Vipusen,
+vatsasta varaväkevän.
+Vaan se on sinne mentävätä,
+polku poimeteltavata,
+ei ole matkoa hyveä,
+ei aivan pahintakana:
+yks' on juoni juostaksesi
+naisten neulojen neniä,
+tuosta toinen käyäksesi
+miehen miekan tutkaimia,
+kolmas koikutellaksesi
+uron tapparan teriä."
+Vaka vanha Väinämöinen
+toki mietti mennäksensä.
+Painuvi sepän pajahan,
+sanovi sanalla tuolla:
+"Ohoh seppo Ilmarinen!
+Taos rautaiset talukset,
+tao rautarukkahiset,
+paita rautainen rakenna!
+Laai rautainen korento,
+teräksinen tienaellos:
+pane syämehen teräkset,
+veä päälle melto rauta!
+Lähen saamahan sanoja,
+ongelmoita ottamahan
+vatsasta varaväkevän,
+suusta Antero Vipusen."
+Se on seppo Ilmarinen
+sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Viikon on Vipunen kuollut,
+kauan Antero kaonnut
+vipunsa virittämästä,
+ahtamasta ansatiensä;
+et sieltä sanoa saane,
+et sanoa puoltakana."
+Vaka vanha Väinämöinen
+toki läksi, ei totellut.
+Astui päivän helkytteli
+naisten neulojen neniä,
+astui toisen torkutteli
+miesten miekan tutkaimia,
+kolmannenki koikutteli
+uron tapparan teriä.
+Itse virsikäs Vipunen,
+mies vanha varaväkevä,
+tuo viruvi virsinensä,
+luottehinensa lojuvi;
+haapa kasvoi hartioilla,
+koivu kulmilla yleni,
+leppä leukaluun nenässä,
+pajupehko parran päällä,
+otsalla oravikuusi,
+havuhonka hampahilla.
+Jo tulevi Väinämöinen.
+Veti miekan, riitsi rauan
+huotrasta huveksisesta,
+vyöstä vennon-selkäisestä;
+kaatoi haavan hartioilta,
+koivut kulmilta kukisti,
+leuoilta lepät leveät,
+pajupehkot parran päältä,
+otsalta oravikuuset,
+havuhongat hampahilta.
+Syösti rautaisen korennon
+suuhun Antero Vipusen,
+ikenihin irjuvihin,
+leukoihin lotisevihin.
+Sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Nouse pois, inehmon orja,
+maan alla makoamasta,
+viikon unta ottamasta!"
+Tuop' on virsikäs Vipunen
+heti herkesi unesta.
+Tunsi koskevan kovasti,
+kipeästi kiusaisevan:
+puri rautaisen korennon,
+puri päältä mellon rauan;
+ei tiennyt terästä purra,
+ei syöä syäntä rauan.
+Tuossa vanhan Väinämöisen,
+suun ohella seistessänsä,
+jalka toinen torkahtavi,
+vasen jalka vaapahtavi
+suuhun Antero Vipusen,
+leukaluulle luikahutti.
+Heti virsikäs Vipunen
+avoi suunsa suuremmaksi,
+leukapielensä levitti,
+- nieli miehen miekkoinensa,
+kulahutti kulkkuhunsa
+tuon on vanhan Väinämöisen.
+Siinä virsikäs Vipunen
+itse tuon sanoiksi virkki:
+"Jo olen jotaki syönyt,
+syönyt uuhta, syönyt vuohta,
+syönyt lehmeä mahoa,
+syönyt karjua sikoa:
+en ole vielä mointa syönyt,
+en tämän palan makuista!"
+Itse vanha Väinämöinen,
+hänpä tuon sanoiksi virkki:
+"Jo taisi tuhoni tulla,
+hätäpäivä hämmenteä
+tämän hiien hinkalossa,
+tämän kalman karsinassa."
+Arvelee, ajattelevi,
+miten olla, kuin eleä.
+Veitsi on vyöllä Väinämöisen,
+pää visainen veitsessänsä;
+tuosta hän teki venosen,
+teki tieolla venosen.
+Soutelevi, luitelevi
+suolen päästä suolen päähän,
+souteli joka solukan,
+joka supun suikerteli.
+Vanha virsikäs Vipunen
+ei tuosta totella ollut.
+Silloin vanha Väinämöinen
+löihen itsensä sepoksi,
+rakentihe rautioksi;
+painoi paitansa pajaksi,
+hiat paian palkehiksi,
+turkkinsa tuhottimeksi,
+housut hormiksi rakenti,
+sukat hormin suulliseksi,
+polvensa alasimeksi,
+vasaraksi kyynäspäänsä.
+Takoa taputtelevi,
+lyöä lynnähyttelevi;
+takoi yön lepeämättä,
+päivän pouahuttamatta
+vatsassa varaväkevän,
+mahtipontisen povessa.
+Silloin virsikäs Vipunen
+itse tuon sanoiksi virkki:
+"Mi sinä lienet miehiäsi
+ja kuka urohiasi?
+Jo olen syönyt saan urosta,
+tuhonnut tuhannen miestä,
+enpä liene mointa syönyt:
+syet suuhuni tulevat,
+kekälehet kielelleni,
+rauan kuonat kulkkuhuni!
+"Lähe nyt, kumma, kulkemahan,
+maan paha, pakenemahan,
+ennenkuin emosi etsin,
+haen valtavanhempasi!
+Jos sanon minä emolle,
+virkan, vierin vanhemmalle,
+enemp' on emolla työtä,
+vaiva suuri vanhemmalla,
+kun poika pahoin tekevi,
+lapsi anke'in asuvi.
+"En nyt tuota tunnekana
+enkä arvoa alusta,
+mist' olet, hiisi, hingannunna,
+kusta, turma, tänne tullut
+puremahan, jäytämähän,
+syömähän, kaluamahan.
+Oletko tauti Luojan luoma,
+surma säätämä Jumalan,
+vain olet teko tekemä,
+toisen tuoma, toisen luoma,
+pantu tänne palkan eestä,
+rakettu rahan nenästä?
+"Ollet tauti Luojan luoma,
+surma säätämä Jumalan,
+niinp' on luome Luojahani,
+heitäime Jumalahani:
+ei Herra hyveä heitä,
+Luoja ei kaunista kaota.
+"Kun lienet teko tekemä,
+pulma toisen pungastama,
+kyllä saan sukusi tietä,
+löyän synnyntäsijasi!
+"Tuolta ennen pulmat puuttui,
+tuolta taikeat tapahtui:
+tietomiesten tienohilta,
+laulumiesten laitumilta,
+konnien kotisijoilta,
+taikurien tanterilta;
+tuolta Kalman kankahilta,
+maasta manteren sisästä,
+miehen kuollehen ko'ista,
+kaonnehen kartanosta;
+mullista muhajavista,
+maista liikuteltavista,
+somerilta pyöriviltä,
+hiekoilta heliseviltä;
+notkoilta noroperiltä,
+soilta sammalettomilta,
+here'istä hettehistä,
+läikkyvistä lähtehistä;
+metsän hiien hinkalosta,
+viien vuoren vinkalosta,
+vaaran vaskisen laelta,
+kuparisen kukkulalta;
+kuusista kuhisevista,
+hongista hohisevista,
+latvasta lahon petäjän,
+mätäpäistä mäntylöistä;
+revon rääyntäsijoilta,
+hirven hiihtokankahilta,
+kontion kivikolosta,
+karhun louhikammiosta;
+Pohjan pitkästä perästä,
+Lapin maasta laukeasta,
+ahoilta vesattomilta,
+mailta kyntämättömiltä;
+suurilta sotakeoilta,
+miehentappo-tanterilta,
+ruohoista rohisevista,
+hurmehista huuruvista;
+suurilta meren seliltä,
+ulapoilta auke'ilta,
+meren mustista mu'ista,
+tuhannen sylen syvästä;
+virroista vihisevistä,
+palavoista pyörtehistä,
+Rutjan koskesta kovasta,
+ve'en vankan vääntehestä;
+takaisesta taivahasta,
+poutapilvien periltä,
+ahavan ajeloteiltä,
+tuulen tuutimasijoilta.
+"Sieltäkö sinäki puutuit,
+sieltä, taikea, tapahuit
+syämehen syyttömähän,
+vatsahan viattomahan,
+syömähän, kaluamahan,
+puremahan, louhtamahan?
+"Himmene nyt, Hiien hurtta,
+raukea, Manalan rakki,
+lähe pois kohusta, konna,
+maan kamala, maksoistani,
+syömästä syänkäpyä,
+pernoani pehkomasta,
+vatsoa vanuttamasta,
+keuhkoloita kiertämästä,
+napoa navertamasta,
+ohimoita ottamasta,
+selkäluita luistamasta,
+sivuja sivertämästä!
+"Jos ei minussa miestä liene,
+niin panen parempiani
+tämän pulman purkajaksi,
+kauhean kaottajaksi.
+"Nostan maasta mannun eukot,
+pellosta peri-isännät,
+kaikki maasta miekkamiehet,
+hiekasta hevoisurohot
+väekseni, voimakseni,
+tuekseni, turvakseni
+tässä työssä työlähässä,
+tässä tuskassa kovassa.
+"Kun ei tuostana totelle,
+vääjänne väheäkänä,
+nouse, metsä, miehinesi,
+katajikko, kansoinesi,
+petäikkö, perehinesi,
+umpilampi, lapsinesi,
+sata miestä miekallista,
+tuhat rauaista urosta
+tätä hiittä hieromahan,
+juutasta rutistamahan!
+"Kun ei tuostana totelle,
+vääjänne väheäkänä,
+nouse veestä, veen emäntä,
+sinilakki, lainehista,
+hienohelma, hettehestä,
+puhasmuotoinen, muasta
+väeksi vähän urohon,
+miehen pienen miehuueksi,
+jottei minua syyttä syöä
+eikä tauitta tapeta!
+"Kun ei tuostana totelle,
+vääjänne väheäkänä,
+kave eukko, luonnon tytti,
+kave kultainen korea,
+jok' olet vanhin vaimoloita,
+ensin emä itselöitä,
+käy nyt tuskat tuntemahan,
+hätäpäivät häätämähän,
+tämä jakso jaksamahan,
+puutunnainen purkamahan!
+"Ja kun ei sitä totelle,
+välttäne väheäkänä,
+ukko taivahan-napainen,
+remupilven-reunahinen,
+tule tänne tarvittaissa,
+ajaite anottaessa,
+työt kehnot kerittämähän,
+rikkonaiset riisumahan
+miekalla tuliterällä,
+säilällä säkehisellä!
+"Lähe nyt, kumma, kulkemahan,
+maan paha, pakenemahan!
+Ei täällä sinun sijoa
+sijankana tarpehella.
+Muunne muuttaos majasi,
+etemmä elosijasi,
+isäntäsi istumille,
+emäntäsi astumille!
+"Sitte sinne tultuasi,
+matkan päähän päästyäsi,
+tekijäsi tienohille,
+laittajasi laitumille,
+laai tunnus tultuasi,
+salamerkki saatuasi,
+jyskä kuin ukon jyrynen,
+välkä kuin tulen välähys!
+Potkaise pihalta portti,
+laske lauta ikkunasta,
+siitä siirräite sisähän,
+lennä tupruna tupahan!
+Ota kiinni kinterestä,
+kai'immasta kantapäästä,
+isännät perisopesta,
+emännät ovisopesta!
+Isännältä silmä kaiva,
+emännältä pää murota,
+sormet koukkuhun koverra,
+väännä päätä väärällehen!
+"Jos siitä vähän tulisi,
+lennä kukkona kujalle,
+kanan lasna kartanolle,
+rinnoin rikkatunkiolle!
+Sorra soimelta hevonen,
+navetasta sarvinauta,
+sarvet sontahan sovita,
+häntä laske lattialle,
+silmät käännä kellellehen,
+niskat ruttohon rutaise!
+"Oletko tauti tuulen tuoma,
+tuulen tuoma, vuon ajama,
+ahavaisen antelema,
+vilun ilman viehättämä,
+mene tuulen tietä myöten,
+ahavan rekiratoja,
+ilman puussa istumatta,
+lepässä lepeämättä
+vaaran vaskisen laelle,
+kuparisen kukkulalle,
+siellä tuulen tuuitella,
+ahavaisen akkiloia!
+"Lienet tullut taivahalta,
+poutapilvien periltä,
+nouse taasen taivahalle,
+tuonne ilmoille ylene,
+pilvihin pirisevihin,
+tähtihin tärisevihin,
+tulena palelemahan,
+säkehinä säikkymähän
+auringon ajelemilla,
+kuun kehyen kiertämillä!
+"Lienet, vieno, veen vetämä,
+meren aaltojen ajama,
+niin, vieno, vetehen mennös,
+alle aaltojen ajaite,
+mutalinnan liepehille,
+vesiharjun hartehille,
+siellä aaltojen ajella,
+ve'en synkän sylkytellä!
+"Lienet Kalman kankahalta,
+ikimennehen majoilta,
+toki koitellos kotia,
+noille Kalman kartanoille,
+multihin muhajavihin,
+maihin liikuteltavihin,
+johon on kansa kaatununna,
+väki vahva vääntynynnä!
+"Kun liet, tuhma, tuolta tullut,
+metsän hiien hinkalosta,
+petäjäisistä pesistä,
+honkaisista huonehista,
+niin sinne sinun manoan
+metsän hiien hinkalohon,
+honkaisihin huonehisin,
+petäjäisihin pesihin,
+sini siellä ollaksesi,
+kunnes lattiat lahovat,
+seinähirret sienettyvät,
+laki päältä laukeavi.
+"Ja tuonne sinun manoan,
+tuonne kehnoa kehoitan
+ukkokontion kotihin,
+akkakarhun kartanohon,
+notkoille noroperille,
+soille räykymättömille,
+heiluvihin hettehisin,
+läilyvihin lähtehisin,
+lampihin kalattomihin,
+aivan ahvenettomihin.
+"Et siellä sijoa saane,
+niin tuonne sinun manoan
+Pohjan pitkähän perähän,
+Lapin maahan laukeahan,
+ahoille vesattomille,
+maille kyntämättömille,
+kuss' ei kuuta, aurinkoa
+eikä päiveä iässä.
+Siell' on onni ollaksesi,
+lempi liehaellaksesi:
+hirvet on puihin hirtettynä,
+jalot peurat jaksettuna
+syöä miehen nälkähisen,
+haukata halun-alaisen.
+"Ja tuonne sinun manoan,
+tuonne käsken ja kehoitan
+Rutjan koskehen kovahan,
+palavahan pyörtehesen,
+johon puut pä'in putoovat,
+perin vierivät petäjät,
+tyvin syösten suuret hongat,
+latvoin lakkapäät petäjät.
+Ui siellä, paha pakana,
+kosken kuohuja kovia,
+ve'et väljät väännättele,
+ve'et ahtahat asuile!
+"Et siellä sijoa saane,
+niin tuonne sinun manoan
+Tuonen mustahan jokehen,
+Manalan ikipurohon,
+jost' et pääse päivinäsi,
+selviä sinä ikänä,
+kun en pääsne päästämähän,
+kerinne kerittämähän
+yheksällä oinahalla,
+yhen uuhen kantamalla,
+yheksällä härkäsellä,
+yhen lehmäsen vasoilla,
+yheksän oron keralla,
+yhen tamman varsasilla.
+"Josp' on kyytiä kysynet,
+anonet ajohevoista,
+kyllä mä sulle kyyin laitan
+ja annan ajohevosen:
+Hiiess' on hyvä hevonen,
+punatukka tunturissa,
+jonka turpa tulta tuiski,
+nenä varsin valkeata,
+kaikki on rautaiset kapiot,
+teräksiset temmottimet;
+ne jaksaa mäkehen mennä,
+nousta notkon penkerehen
+hyvällä hypittäjällä,
+ajajalla ankaralla.
+"Kun ei siitä kyllin liene,
+saaos Hiien hiihtoneuvot,
+Lemmon leppäiset sivakat,
+pahalaisen paksu sauva,
+joilla hiihät Hiien maita,
+Lemmon lehtoja samoat,
+hilpotellen Hiien maita,
+pahan maita paipotellen!
+Kivi on tiellä poikkipuolin:
+se poikki porahtakohon,
+hako tiellä pitkin puolin:
+tuo kaheksi katketkohon,
+uros tiellä pystyn puolin:
+sep' on laitahan lähetä!
+"Lähe nyt, liika, liikkumahan,
+mies paha, pakenemahan
+ennen päivän nousemista,
+koi-jumalan koittamista,
+auringon ylenemistä,
+kukon äänen kuulumista!
+Nyt on liian liikeaika
+ja pahan pakenoaika,
+kuutamainen kulkeasi,
+valkea vaeltoasi.
+"Kun et vääjänne välehen,
+eronne, emotoin rakki,
+saan minä kokolta kourat,
+veren juojalta vekarat,
+linnulta lihan pitimet,
+havukalta haarottimet,
+joilla konnat kouristelen,
+ilkeät iki asetan
+pään pärisemättömäksi,
+hengen huokumattomaksi.
+"Luopui ennen luotu lempo,
+eksyipä emollinenki
+tullessa Jumalan tunnin,
+avun Luojan auetessa:
+etkö sie, emotoin, eksy,
+luovu, luonnotoin sikiä,
+haihu, koira haltiatoin,
+erkane, emotoin rakki,
+tämän tunnin tutkaimella,
+tämän kuuhuen kululla?"
+Vaka vanha Väinämöinen
+silloin tuon sanoiksi virkki:
+"Hyvä tääll' on ollakseni,
+armas aikaellakseni:
+maksat leiväksi pätevi,
+marut maksan särpimeksi,
+keuhkot käypi keitokseksi,
+rasvat ruoiksi hyviksi.
+"Asetan alasimeni
+syvemmin syänlihoille,
+painan paljani lujemmin
+paikoille pahemmillenki,
+ettet pääse päivinäsi,
+selviä sinä ikänä,
+kun en saa sanoja kuulla,
+luoa lempiluottehia,
+kuulla kyllältä sanoja,
+tuhansia tutkelmoita.
+Ei sanat salahan joua
+eikä luottehet lovehen;
+mahti ei joua maan rakohon,
+vaikka mahtajat menevät."
+Silloin virsikäs Vipunen,
+tuo vanha varaväkevä,
+jonk' oli suussa suuri tieto,
+mahti ponnetoin povessa,
+aukaisi sanaisen arkun,
+virsilippahan levitti
+lauloaksensa hyviä,
+parahia pannaksensa,
+noita syntyjä syviä,
+ajan alkuluottehia,
+joit' ei laula kaikki lapset,
+ymmärrä yhet urohot
+tällä inhalla iällä,
+katovalla kannikalla.
+Lauloi synnyt syitä myöten,
+luottehet lomia myöten,
+kuinka Luojansa luvalla,
+kaikkivallan vaatimalla
+itsestänsä ilma syntyi,
+ilmasta vesi erosi,
+veestä manner maatelihe,
+manterelle kasvut kaikki.
+Lauloi kuun kuvoannasta,
+auringon asetannasta,
+ilman pielten pistännästä,
+taivosen tähytännästä.
+Siinä virsikäs Vipunen
+kyllä lauloi ja osasi!
+Ei ole kuultu eikä nähty
+sinä ilmoisna ikänä
+parempata laulajata,
+tarkempata taitajata:
+suu se syyteli sanoja,
+kieli laski lausehia,
+kuin on sälkö sääriänsä,
+ratsu jalkoja jaloja.
+Lauloi päivät pääksytysten,
+yhytysten yöt saneli:
+päätyi päivä kuulemahan,
+kuu kulta tähyämähän;
+aallot seisottui selällä,
+lainehet lahen perällä;
+puuttui virrat vieremästä,
+Rutjan koski kuohumasta,
+vuotamasta Vuoksen koski,
+joki Juortanin pysähtyi.
+Siitä vanha Väinämöinen,
+kun oli sanoja kuullut,
+saanut kylliksi sanoja,
+luonut lempiluottehia,
+rupeavi lähtemähän
+suusta Antero Vipusen,
+vatsasta varaväkevän,
+mahtipontisen povesta.
+Sanoi vanha Väinämöinen:
+"Oi sie Antero Vipunen!
+Ava suusi suuremmaksi,
+leukapielesi levitä,
+pääsisin mahasta maalle,
+kotihini kulkemahan!"
+Siinä virsikäs Vipunen
+itse tuon sanoiksi virkki:
+"Mont' olen syönyt, monta juonut,
+tuhonnut tuhatlukuja;
+moint' en vielä konsa syönyt,
+kuin söin vanhan Väinämöisen!
+Hyvin laait tultuasi,
+teet paremmin, kun paloat."
+Siitä Antero Vipunen
+irvisti ikeniänsä,
+avoi suunsa suuremmaksi,
+leukapielensä levitti.
+Itse vanha Väinämöinen
+läksi suusta suuritieon,
+vatsasta varaväkevän,
+mahtipontisen povesta;
+luiskahtavi poies suusta,
+kaapsahtavi kankahalle,
+kuin on kultainen orava
+tahi näätä kultarinta.
+Läksi siitä astumahan;
+tuli sepponsa pajahan.
+Sanoi seppo Ilmarinen:
+"Joko sait sanoja kuulla,
+luoa lempiluottehia,
+miten laita lasketahan,
+perilaita liitetähän,
+kokkapuut kohennetahan?"
+Vaka vanha Väinämöinen
+itse tuon sanoiksi virkki:
+"Jo nyt sain sa'an sanoja,
+tuhansia tutkelmoita,
+sain sanat salasta ilmi,
+julki luottehet lovesta."
+Niin meni venonsa luoksi,
+tieokkaille tehtahille.
+Sai venonen valmihiksi,
+laian liitto liitetyksi,
+peripäähyt päätetyksi,
+kokkapuut kohotetuksi:
+veno syntyi veistämättä,
+laiva lastun ottamatta.
- Kahdeksastoista runo
+ Kahdeksastoista runo
- Vaka vanha Väinämöinen
- arveli, ajattelihe
- mennä neittä kosjomahan,
- päätä kassa katsomahan
- pimeästä Pohjolasta,
- summasta Sariolasta,
- Pohjan kuulua tytärtä,
- Pohjan mointa morsianta.
- Pani haahen haljakkahan,
- punaisehen pursipuolen,
- kokat kullalla kuvasi,
- hopealla holvaeli.
- Niin huomenna muutamana,
- aamulla ani varahin
- lykkäsi venon vesille,
- satalauan lainehille
- kuorikiskoilta teloilta,
- mäntyisiltä järkälöiltä.
- Nosti päälle purjepuunsa,
- veti puuhun purjehia:
- veti purjehen punaisen,
- toisen purjehen sinisen;
- itse laivahan laseikse,
- aluksehen asteleikse.
- Läksi merta laskemahan,
- sinistä sirottamahan.
- Siinä tuon sanoiksi virkki,
- itse lausui ja pakisi:
- "Tule nyt purtehen, Jumala,
- aluksehen, armollinen,
- väeksi vähän urohon,
- miehen pienen miehuueksi
- noilla väljillä vesillä,
- lake'illa lainehilla!
- "Tuuittele, tuuli, purtta,
- aalto, laivoa ajele
- ilman sormin soutamatta,
- ve'en kieron rikkomatta,
- väljille meren selille,
- ulapalle aukealle!"
- Annikki hyväniminen,
- yön tytti, hämärän neiti,
- pitkän puhtehen pitäjä,
- aamun valvoja varainen,
- joutui sotkut sotkemassa,
- vaattehet viruttamassa
- päässä portahan punaisen,
- laajan laiturin laella,
- nenässä utuisen niemen,
- päässä saaren terhenisen.
- Katselevi, kääntelevi
- ympäri ihalat ilmat,
- päänsä päälle taivahalle,
- rannatse meriä myöten:
- ylähällä päivä paistoi,
- alahalla aallot välkkyi.
- Loip' on silmänsä selälle,
- käänti päätä päivän alle
- suitse Suomelan joesta,
- päitse Väinölän vesistä:
- keksi mustasen merellä,
- sinervöisen lainehilla.
- Sanan virkkoi, noin nimesi,
- itse lausui ja pakisi:
- "Mi olet merellä musta,
- ku sinervä lainehilla?
- Kun sa ollet hanhikarja
- tahi armas alliparvi,
- niin sä lentohon lemaha
- ylähäksi taivahalle!
- "Kun ollet lohinen luoto
- tahi muu kalainen karja,
- niin sä uimahan pulaha,
- veäite ve'en sisähän!
- "Olisit kivinen luoto
- tahikka vesihakonen,
- aalto päällesi ajaisi,
- vesi päälle vierähtäisi."
- Vene vierivi lähemmä,
- uusi pursi purjehtivi
- nenätse utuisen niemen,
- päitse saaren terhenisen.
- Annikki hyväniminen
- jo tunsi venon tulevan,
- satalauan laiehtivan.
- Sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Lienet veikkoni venonen
- elikkä isoni pursi,
- niin koe kohin kotia,
- käänny päin omille maille,
- nenin näihin valkamoihin,
- perin muille valkamoille!
- Lienet pursi ventovieras,
- ulommaksi uiksennellos,
- vastoin muita valkamoita,
- perin näihin valkamoihin!"
- Ei ollut veno kotoinen
- eikä pursi ventovieras:
- olipa pursi Väinämöisen,
- laiva laulajan ikuisen.
- Jo luoksi lähentelihe,
- pakinoille painatteli,
- sanan vieä, toisen tuoa,
- kolmannen kovin puhua.
- Annikki hyväniminen,
- yön tytti, hämärän neiti,
- purrelta kyselemähän:
- "Kunne läksit, Väinämöinen,
- suorihit, suvannon sulho,
- maan valio, valmistihit?"
- Tuop' on vanha Väinämöinen
- puhelevi purrestansa:
- "Läksin lohta pyytämähän,
- kuujoa kuettamahan
- Tuonen mustasta joesta,
- syvästä saraojasta."
- Annikki hyväniminen,
- hänpä tuon sanoiksi virkki:
- "Elä tyhjiä valehi,
- tunnen mie kalanku'unki!
- Toisinpa isoni ennen,
- toisin valtavanhempani
- läksi lohta pyytämähän,
- taimenta tavottamahan:
- oli verkkoja venonen,
- laivan täysi laskimia,
- siinä nuotat, siinä nuorat,
- siinä tarpoimet sivulla,
- atra'imet alla teljon,
- pitkät sauvoimet perässä.
- Kunne läksit, Väinämöinen,
- ulkosit, uvantolainen?"
- Sanoi vanha Väinämöinen:
- "Läksin hanhien hakuhun,
- kirjasiipien kisahan,
- kuolasuien korjelohon
- Saksan salmilta syviltä,
- ulapoilta auke'ilta."
- Annikki hyväniminen
- sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Tunnen mie toen puhujan
- ekä keksin kielastajan!
- Toisinpa isoni ennen,
- toisin valtavanhempani
- läksi hanhien ajohon,
- punasuien puujelohon:
- jousi oli suuri jäntehessä,
- vetehessä kaari kaunis,
- koira musta kahlehissa,
- kahle kaarehen siottu;
- rakki juoksi rannan teitä,
- pennut kiiteli kiviä.
- Sano totta, Väinämöinen:
- kunne kuitenki käkesit?"
- Sanoi vanha Väinämöinen:
- "Entä jos minä menisin
- noihin suurihin sotihin,
- tasapäihin tappeloihin,
- joss' on verta säärivarsi,
- polven korkeus punaista?"
- Aina Annikki sanovi,
- tinarinta riukuttavi:
- "Tunnen mie soanki käynnin!
- Kun ennen isoni läksi
- noihin suurihin sotihin,
- tasapäihin tappeloihin,
- sata miest' oli soutamassa,
- tuhat ilman istumassa,
- nenin jousia nenässä,
- terin miekat teljopuilla.
- Sano jo toet totiset,
- valehettomat, vakaiset:
- kunne läksit, Väinämöinen,
- suorihit, suvantolainen?"
- Silloin vanha Väinämöinen
- sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Tule, tytti, purteheni,
- neitonen, venoseheni,
- niin sanon toet totiset,
- valehettomat, vakaiset!"
- Annikki sanan sanovi,
- tinarinta riuvahutti:
- "Tuuli sulle purtehesi,
- ahava venosehesi!
- Käännän purtesi kumohon,
- alas keulan keikahutan,
- jos en saa tosia kuulla,
- kunne lähteä käkesit,
- kuulla tarkkoja tosia,
- valehia viimeisiä."
- Silloin vanha Väinämöinen
- sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Toki ma sanon toetki,
- jos vähän valehtelinki:
- läksin neittä kosjomahan,
- impeä anelemahan
- pimeästä Pohjolasta,
- summasta Sariolasta,
- miehen syöjästä sijasta,
- urohon upottajasta."
- Annikki hyväniminen,
- yön tytti, hämärän neito,
- kun tunsi toet totiset,
- valehettomat, vakaiset,
- heitti hunnut huuhtomatta,
- vaattehet viruttamatta
- laajan laiturin laelle,
- päähän portahan punaisen.
- Käsin vaali vaattehensa,
- kourin helmansa kokosi,
- siitä sai samoamahan,
- heti joutui juoksemahan;
- tulevi sepon kotihin,
- itse astuvi pajahan.
- Tuo oli seppo Ilmarinen,
- takoja iän-ikuinen,
- takoi rautaista rahia,
- hope'ista huolitteli,
- kyynärä kyventä päässä,
- syli syttä hartioilla.
- Astui Annikki ovelle,
- sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Veli, seppo Ilmarinen,
- takoja iän-ikuinen!
- Taos mulle sukkulainen,
- tao sormukset soreat,
- kahet, kolmet korvakullat,
- viiet, kuuet vyöllisvitjat,
- niin sanon toet totiset,
- valehettomat, vakaiset!"
- Sanoi seppo Ilmarinen:
- "Kun sanot hyvät sanomat,
- taon sulle sukkulaisen,
- taon sormukset soreat,
- taon ristin rinnoillesi,
- päällispankasi parannan;
- sanonet pahat sanomat,
- rikki murran muinaisetki,
- tungen päältäsi tulehen,
- alle ahjoni ajelen."
- Annikki hyvänimikkö,
- hänpä tuon sanoiksi virkki:
- "Ohoh seppo Ilmarinen!
- Muistat sa mokomin naia,
- jonka muinen kihlaelit,
- varoittelit vaimoksesi!
- "Takoa yhä taputat,
- ajan kaiken kalkuttelet;
- kesän kengität hevoista,
- talven rautoja rakennat,
- yön kohennat korjiasi,
- päivän laait laitioita
- kulkeaksesi kosihin,
- päästäksesi Pohjolahan:
- jo nyt vievät viekkahammat,
- etevämmät ennättävät,
- ottavat sinun omasi,
- anastavat armahasi,
- vuosin kaksin katsomasi,
- kolmin vuosin kosjomasi.
- Jo menevi Väinämöinen
- selässä meren sinisen
- kokan kultaisen kuvussa,
- melan vaskisen varassa
- pimeähän Pohjolahan,
- summahan Sariolahan."
- Tunkihe sepolle tuska,
- rautiolle raskas tunti:
- kirposi pihet piosta,
- vasara käestä vaipui.
- Sanoi seppo Ilmarinen:
- "Annikki sisarueni!
- Taon sulle sukkulaisen,
- taon sormukset soreat,
- kahet, kolmet korvaskullat,
- viiet, kuuet vyöllisvitjat:
- lämmitä kyly metinen,
- saustuta simainen sauna
- hienoisilla halkosilla,
- pienillä pirastehilla!
- Laai pikkuisen poroa,
- lipeäistä liuvahuta,
- millä päätäni pesisin,
- varruttani valkoaisin
- sykysyisistä sysistä,
- taonnoista talvisista!"
- Annikki hyvänimikkö
- lämmitti saloa saunan
- puilla tuulen taittamilla,
- Ukon ilman iskemillä.
- Kivet koskesta kokosi,
- saattoi löylyn lyötäviksi,
- ve'et lemmen lähtehestä,
- heraisesta hettehestä.
- Taittoi vastan varvikosta,
- lempivastasen lehosta,
- hauteli metisen vastan
- metisen kiven nenässä.
- Laati piimäistä poroa,
- ytelmäistä saipuata,
- saipuata säihkyväistä,
- säihkyväistä, suihkuvaista,
- sulhon pään pesettimeksi,
- vartalon valattimeksi.
- Itse seppo Ilmarinen,
- takoja iän-ikuinen,
- takoi neien tarpehia,
- päällispankoja paranti
- yhen kylyn joutuessa,
- yhen saunan saapuessa;
- ne työnti tytön kätehen.
- Tyttö tuon sanoiksi virkki:
- "Jo nyt saunan saustuttelin,
- lämmitin kylyn utuisen,
- hauoin vastat valmihiksi,
- lempivastat liehautin.
- Kylve, veikko, kyllältäsi,
- vala vettä vallaltasi,
- pese pääsi pellaviksi,
- silmäsi lumisiruiksi!"
- Siitä seppo Ilmarinen
- kävi itse kylpemähän
- sekä kylpi kylläksensä,
- valelihe valkeaksi;
- pesi silmät sirkeäksi,
- silmäkulmat kukkeaksi,
- kaulansa kananmuniksi,
- koko varren valkeaksi.
- Tuli saunasta tupahan,
- - tuli tuntemattomana,
- kasvot vallan kaunihina,
- poskipäät punertavina.
- Siitä tuon sanoiksi virkki:
- "Annikki sisarueni!
- Tuo nyt paita palttinainen,
- kanna vaattehet vakaiset,
- millä vartta valmistelen
- sulhoseksi suoritessa!"
- Annikki hyväniminen
- toip' on paian palttinaisen
- hipiälle hiettömälle,
- iholle alastomalle;
- siitä kaatiot kapoiset,
- nuo emosen ompelemat,
- sivuille syettömille,
- luien tuntumattomille.
- Toi siitä sukat sulavat,
- emon impenä kutomat,
- säärille säsyttömille,
- luuttomille pohke'ille;
- siitä kengät kelvolliset,
- Saksan saappahat parahat
- päälle sukkien sulien,
- emon neinnä neulomien.
- Haki haljakan sinisen,
- alta maksankarvallisen,
- päälle paian palttinaisen,
- tuon on aivan aivinaisen;
- siihen sarkakauhtanaisen,
- veroin neljin vieritetyn,
- päälle haljakan sinisen,
- tuon on uuen uutukaisen;
- tuhatnyplän uuen turkin,
- saoin kaunoin kaunistetun,
- päälle sarkakauhtanaisen,
- tuon veralla vierittämän;
- vielä vyön on vyöhyställe,
- kultakirjan kussakkaisen,
- emon impenä kutoman,
- kassapäänä kaikuttaman;
- siitä kirjakintahaiset,
- kultasuiset sormikkahat,
- Lapin lapsien latomat,
- kätösille kaunihille;
- siitä pystyisen kypärin
- kultaisille kutrisille,
- tuon isonsa ostamaisen,
- sulhaismiesnä suorittaman.
- Siitä seppo Ilmarinen
- vaatettihe, valmistihe,
- pukihe, somistelihe.
- Sanoi sitte orjallensa:
- "Valjasta nyt viljo varsa
- kirjokorjasen etehen
- lähteäkseni ajohon,
- mennäkseni Pohjolahan!"
- Orja tuon sanoiksi virkki:
- "On meillä oroista kuusi,
- kauran syöpeä hepoa.
- Minkä noista valjastaisin?"
- Sanoi seppo Ilmarinen:
- "Sie ota paras oronen:
- pistä varsa valjahisin,
- ruskea re'en etehen!
- Pane kuusi kukkulaista,
- seitsemän siniotusta
- vempelille viekumahan,
- rahkehille raukumahan,
- jotta kaunot katsahtaisi,
- impyet ihasteleisi!
- Kanna tuohon karhun talja
- päällä istuellakseni,
- tuopa toinen, turskan talja
- kirjokorjan katteheksi!"
- Tuo orja alinomainen,
- rahan pantu palkkalainen
- pisti varsan valjahisin,
- ruskean re'en etehen.
- Pani kuusi kukkulaista,
- seitsemän siniotusta
- vempelille viekumahan,
- rahkehille raukumahan.
- Kantoi tuohon karhun taljan
- istuaksensa isännän,
- toip' on toisen, turskan taljan
- kirjokorjan katteheksi.
- Itse seppo Ilmarinen,
- takoja iän-ikuinen,
- Ukkoa rukoelevi,
- Pauannetta palvoavi:
- "Laske, Ukko, uutta lunta,
- visko hienoa vitiä,
- lunta korjan luikutella,
- vitiä re'en vilata!"
- Laskip' Ukko uutta lunta,
- viskoi hienoista vitiä;
- se katti kanervan varret,
- peitti maalta marjan varret.
- Siitä seppo Ilmarinen
- istuikse teräsrekehen;
- sanovi sanalla tuolla,
- lausui tuolla lausehella:
- "Lähe nyt, onni, ohjilleni,
- Jumala rekoseheni!
- Onni ei taita ohjaksia,
- Jumala ei riko rekeä."
- Otti ohjakset kätehen,
- siiman toisehen sivalti,
- heitti siimalla hevoista,
- itse tuon sanoiksi virkki:
- "Lähe nyt, laukki, laskemahan,
- liinaharja, liikkumahan!"
- Ajavi hypittelevi
- meren hietaharjuloita,
- simasalmien sivutse,
- leppäharjun hartioitse.
- Ajoi rannat raksutellen,
- rannan hiekat helskytellen:
- somer silmille sirisi,
- meri parskui parmahille.
- Ajoi päivän, ajoi toisen,
- kohta kolmannen ajavi;
- jo päivänä kolmantena
- yllättävi Väinämöisen.
- Sanan virkkoi, noin nimesi,
- itse lausui ja pakisi:
- "Oi on vanha Väinämöinen!
- Tehkämme sula sovinto,
- jos on kiistoin kihlonemme,
- kiistoin käynemme kosissa:
- ei neittä väellä vieä,
- vastoin mieltä miehelähän."
- Sanoi vanha Väinämöinen:
- "Teen minä sulan sovinnon:
- ei neittä väellä vieä,
- vastoin mieltä miehelähän.
- Sille neiti antaminen,
- kelle mielensä tekevi,
- pitämättä pitkän kaihon,
- vihan viikon kantamatta."
- Ajoivat e'elle siitä
- matkoansa kumpainenki:
- pursi juoksi, ranta roikki,
- oro juoksi, maa jämäsi.
- Kului aikoa vähäisen,
- pirahteli pikkaraisen.
- Jopa haukkui hallikoira,
- linnan lukki luskutteli
- pimeässä Pohjolassa,
- sangassa Sariolassa;
- hiisti ensin hiljemmältä,
- harviammalta murahti
- perän lyöen pientarehen,
- hännän maahan torkutellen.
- Sanoi Pohjolan isäntä:
- "Käyös, tyttö, katsomahan,
- mitä haukkui hallikoira,
- luppakorva luikutteli!"
- Tytti taiten vastaeli:
- "En joua, isäni kulta:
- suur' on läävä läänittävä,
- karja suuri katsottava,
- paasi paksu jauhettava,
- jauhot hienot seulottavat;
- paasi paksu, jauhot hienot,
- jauhaja vähäväkinen."
- Hiljan haukkui linnan hiisi,
- harvoin harmio mureksi.
- Sanoi Pohjolan isäntä:
- "Käyös, akka, katsomahan,
- mitä haukkuvi halikka,
- linnan luppa luikuttavi!"
- Akka tuon sanoiksi virkki:
- "En joua, käkeäkänä:
- pere on suuri syötettävä,
- murkinainen suorittava,
- leipä paksu leivottava,
- taikina taputettava;
- leipä paksu, jauhot pienet,
- leipoja vähäväkinen."
- Sanoi Pohjolan isäntä:
- "Ainap' on akoilla kiire,
- aina työtä tyttärillä,
- pankollaki paistuessa,
- vuotehellaki venyissä.
- Mene, poika, katsomahan!"
- Poika tuon sanoiksi virkki:
- "Min' en joua katsomahan:
- kirves on tylsä tahkottava,
- pölkky paksu leikattava,
- pino suuri pilkottava,
- halko hieno latjattava;
- pino suuri, halko hieno,
- pilkkoja vähäväkinen."
- Aina haukkui linnan hakki,
- linnan lukki luksutteli,
- peni julma juhmutteli,
- saaren vartio valitti
- perän peltohon sysäten,
- hännän kääten käppyrähän.
- Sanoi Pohjolan isäntä:
- "Ei halli valetta hauku,
- ikipuol' ei ilman virka,
- ei se honkihin horise."
- Kävi itse katsomahan.
- Astuvi pihalta poikki
- pellolle perimäiselle,
- ta'immalle tanhualle.
- Katsoi koiran suuta myöten,
- nenävartta valvatteli
- tuulikunnahan kukutse,
- leppäharjun hartioitse.
- Jo näki toen totisen,
- mitä haukkui hallikoira,
- maan valio vaikutteli,
- villahäntä vieretteli:
- purjehti veno punainen
- selän puolen Lemmenlahta,
- kirjokorja kiitelevi
- maapuolen Simasaloa.
- Itse Pohjolan isäntä
- pian pirttihin menevi,
- alle kattojen ajaikse;
- sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Jo tulevi vierahia
- selällä meren sinisen:
- ajetahan kirjokorjin
- tuon puolen Simasaloa,
- lasketahan laivoin suurin
- tämän puolen Lemmenlahta."
- Sanoi Pohjolan emäntä:
- "Mistä arpa saatanehe
- tulevista vierahista?
- Oi on pieni piikaseni!
- Pane pihlajat tulehen,
- puu valio valkeahan!
- Kun on verta vuotanevi,
- niin silloin sota tulevi;
- kunp' on vettä vuotanevi,
- aina rauhassa elämme."
- Pohjan piika pikkarainen,
- neiti nöyrä, käskyläinen,
- pisti pihlajat tulehen,
- puun valion valkeahan;
- eip' on verta vuoakana,
- eip' on verta eikä vettä:
- läksi mettä vuotamahan,
- simoa sirettämähän.
- Virkkoi Suovakko sopesta,
- akka vanha vaipan alta:
- "Puu kun mettä vuotanevi,
- simoa sirettänevi,
- niin mi saapi vierahia,
- se on suuri sulhaiskansa."
- Siitä Pohjolan emäntä,
- Pohjan akka, Pohjan tyttö
- pian pistihe pihalle,
- kaapsahtihe kartanolle
- luoen silmänsä selälle,
- kääten päätä päivän alle.
- Näki tuolta tuon tulevan,
- uuen purren purjehtivan,
- satalauan laiehtivan
- selän puolen Lemmenlahta;
- haaksi paistoi haljakalle,
- punaiselle pursipuoli;
- mies puhas perässä purren
- melan vaskisen varassa.
- Näki juoksevan orosen,
- vierevän reki punaisen,
- kirjokorjan kiiättävän
- maapuolen Simasaloa,
- kuusin kultaisin käkösin
- vempelellä kukkumassa,
- seitsemin siniotuksin
- rahkehella laulamassa;
- mies rehevä reen perässä,
- uros selvä ohjaksissa.
- Sanoi Pohjolan emäntä,
- itse lausui, noin nimesi:
- "Kummallenp' on mielit mennä,
- kun tulevat tahtomahan
- ikuiseksi ystäväksi,
- kainaloiseksi kanaksi?
- "Ken se haahella tulevi,
- laskevi veno punaisin
- selän puolen Lemmenlahta,
- se on vanha Väinämöinen:
- tuopi laivalla eloa,
- aluksella aartehia.
- "Ken se korjalla ajavi,
- kirjavalla kiiättävi
- maapuolen Simasaloa,
- se on seppo Ilmarinen:
- tuopi tyhjeä valetta,
- korjan täyen luottehia.
- "Kunpa tullahan tupahan,
- tuop' on tuopilla simoa,
- kanna kaksikorvaisella;
- työnnä tuoppi sen kätehen,
- kellen on mieli mennäksesi!
- Anna Väinölän ukolle,
- ku tuo haahella hyvyyttä,
- aluksella aartehia!"
- Tuop' on kaunis Pohjan tyttö,
- tuo osasi noin sanoa:
- "Oi on maammo, kantajani,
- oi emo, ylentäjäni!
- En mene osan hyvyylle
- enkä miehen mielevyylle,
- menenp' on otsan hyvyylle,
- varren kaiken kauneuulle.
- Eikä neittä ennenkänä
- ei ole myötynä eloihin;
- neiti on ilman antaminen
- Ilmariselle sepolle,
- ku on sampuen takonut,
- kirjokannen kalkutellut."
- Sanoi Pohjolan emäntä:
- "Ohoh lasta lampahutta!
- Menet seppo Ilmarille,
- vaahtiotsalle varaksi,
- sepon hurstin huuhtojaksi,
- sepon pään pesettimeksi!"
- Tyttö tuohon vastoavi,
- sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Mene en Väinölän ukolle,
- ikivanhalle varaksi:
- vaiva vanhasta tulisi,
- ikävä iällisestä."
- Silloin vanha Väinämöinen
- oli eellä ennättäjä.
- Ajoi purtensa punaisen,
- laski haahen haljakkaisen
- teloille teräksisille,
- vaskisille valkamoille;
- itse tungeikse tupahan,
- alle kattojen ajaikse.
- Siinä lausui lattialta,
- oven suusta, alta orren,
- sanovi sanalla tuolla,
- lausui tuolla lausehella:
- "Tuletko minulle, neiti,
- ikuiseksi ystäväksi,
- polviseksi puolisoksi,
- kainaloiseksi kanaksi?"
- Tuopa kaunis Pohjan tytti
- itse ennätti sanoa:
- "Joko sie venosen veistit,
- joko laait laivan suuren
- kehrävarteni muruista,
- kalpimeni kappaleista?"
- Sanoi vanha Väinämöinen,
- itse lausui ja pakisi:
- "Jo laain hyvänki laivan,
- veistin ankaran venosen,
- jok' on tuulessa tukeva
- ja varava vastasäällä
- halki aaltojen ajella,
- selät vetten seurustella:
- kuplina kohotteleikse,
- lumpehina luikahaikse
- poikki Pohjolan vesien,
- lakkipäien lainehien."
- Tuopa kaunis Pohjan tytti
- sanan virkkoi, noin nimesi:
- "En kiitä meristä miestä,
- aallonlaskija-urosta:
- tuuli vie merellä mielen,
- aivot särkevi ahava.
- Enkä taia tullakana,
- en tulla minä sinulle
- ikuiseksi ystäväksi,
- kainaloiseksi kanaksi,
- sun sijan levittäjäksi,
- päänalaisen laskijaksi."
+Vaka vanha Väinämöinen
+arveli, ajattelihe
+mennä neittä kosjomahan,
+päätä kassa katsomahan
+pimeästä Pohjolasta,
+summasta Sariolasta,
+Pohjan kuulua tytärtä,
+Pohjan mointa morsianta.
+Pani haahen haljakkahan,
+punaisehen pursipuolen,
+kokat kullalla kuvasi,
+hopealla holvaeli.
+Niin huomenna muutamana,
+aamulla ani varahin
+lykkäsi venon vesille,
+satalauan lainehille
+kuorikiskoilta teloilta,
+mäntyisiltä järkälöiltä.
+Nosti päälle purjepuunsa,
+veti puuhun purjehia:
+veti purjehen punaisen,
+toisen purjehen sinisen;
+itse laivahan laseikse,
+aluksehen asteleikse.
+Läksi merta laskemahan,
+sinistä sirottamahan.
+Siinä tuon sanoiksi virkki,
+itse lausui ja pakisi:
+"Tule nyt purtehen, Jumala,
+aluksehen, armollinen,
+väeksi vähän urohon,
+miehen pienen miehuueksi
+noilla väljillä vesillä,
+lake'illa lainehilla!
+"Tuuittele, tuuli, purtta,
+aalto, laivoa ajele
+ilman sormin soutamatta,
+ve'en kieron rikkomatta,
+väljille meren selille,
+ulapalle aukealle!"
+Annikki hyväniminen,
+yön tytti, hämärän neiti,
+pitkän puhtehen pitäjä,
+aamun valvoja varainen,
+joutui sotkut sotkemassa,
+vaattehet viruttamassa
+päässä portahan punaisen,
+laajan laiturin laella,
+nenässä utuisen niemen,
+päässä saaren terhenisen.
+Katselevi, kääntelevi
+ympäri ihalat ilmat,
+päänsä päälle taivahalle,
+rannatse meriä myöten:
+ylähällä päivä paistoi,
+alahalla aallot välkkyi.
+Loip' on silmänsä selälle,
+käänti päätä päivän alle
+suitse Suomelan joesta,
+päitse Väinölän vesistä:
+keksi mustasen merellä,
+sinervöisen lainehilla.
+Sanan virkkoi, noin nimesi,
+itse lausui ja pakisi:
+"Mi olet merellä musta,
+ku sinervä lainehilla?
+Kun sa ollet hanhikarja
+tahi armas alliparvi,
+niin sä lentohon lemaha
+ylähäksi taivahalle!
+"Kun ollet lohinen luoto
+tahi muu kalainen karja,
+niin sä uimahan pulaha,
+veäite ve'en sisähän!
+"Olisit kivinen luoto
+tahikka vesihakonen,
+aalto päällesi ajaisi,
+vesi päälle vierähtäisi."
+Vene vierivi lähemmä,
+uusi pursi purjehtivi
+nenätse utuisen niemen,
+päitse saaren terhenisen.
+Annikki hyväniminen
+jo tunsi venon tulevan,
+satalauan laiehtivan.
+Sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Lienet veikkoni venonen
+elikkä isoni pursi,
+niin koe kohin kotia,
+käänny päin omille maille,
+nenin näihin valkamoihin,
+perin muille valkamoille!
+Lienet pursi ventovieras,
+ulommaksi uiksennellos,
+vastoin muita valkamoita,
+perin näihin valkamoihin!"
+Ei ollut veno kotoinen
+eikä pursi ventovieras:
+olipa pursi Väinämöisen,
+laiva laulajan ikuisen.
+Jo luoksi lähentelihe,
+pakinoille painatteli,
+sanan vieä, toisen tuoa,
+kolmannen kovin puhua.
+Annikki hyväniminen,
+yön tytti, hämärän neiti,
+purrelta kyselemähän:
+"Kunne läksit, Väinämöinen,
+suorihit, suvannon sulho,
+maan valio, valmistihit?"
+Tuop' on vanha Väinämöinen
+puhelevi purrestansa:
+"Läksin lohta pyytämähän,
+kuujoa kuettamahan
+Tuonen mustasta joesta,
+syvästä saraojasta."
+Annikki hyväniminen,
+hänpä tuon sanoiksi virkki:
+"Elä tyhjiä valehi,
+tunnen mie kalanku'unki!
+Toisinpa isoni ennen,
+toisin valtavanhempani
+läksi lohta pyytämähän,
+taimenta tavottamahan:
+oli verkkoja venonen,
+laivan täysi laskimia,
+siinä nuotat, siinä nuorat,
+siinä tarpoimet sivulla,
+atra'imet alla teljon,
+pitkät sauvoimet perässä.
+Kunne läksit, Väinämöinen,
+ulkosit, uvantolainen?"
+Sanoi vanha Väinämöinen:
+"Läksin hanhien hakuhun,
+kirjasiipien kisahan,
+kuolasuien korjelohon
+Saksan salmilta syviltä,
+ulapoilta auke'ilta."
+Annikki hyväniminen
+sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Tunnen mie toen puhujan
+ekä keksin kielastajan!
+Toisinpa isoni ennen,
+toisin valtavanhempani
+läksi hanhien ajohon,
+punasuien puujelohon:
+jousi oli suuri jäntehessä,
+vetehessä kaari kaunis,
+koira musta kahlehissa,
+kahle kaarehen siottu;
+rakki juoksi rannan teitä,
+pennut kiiteli kiviä.
+Sano totta, Väinämöinen:
+kunne kuitenki käkesit?"
+Sanoi vanha Väinämöinen:
+"Entä jos minä menisin
+noihin suurihin sotihin,
+tasapäihin tappeloihin,
+joss' on verta säärivarsi,
+polven korkeus punaista?"
+Aina Annikki sanovi,
+tinarinta riukuttavi:
+"Tunnen mie soanki käynnin!
+Kun ennen isoni läksi
+noihin suurihin sotihin,
+tasapäihin tappeloihin,
+sata miest' oli soutamassa,
+tuhat ilman istumassa,
+nenin jousia nenässä,
+terin miekat teljopuilla.
+Sano jo toet totiset,
+valehettomat, vakaiset:
+kunne läksit, Väinämöinen,
+suorihit, suvantolainen?"
+Silloin vanha Väinämöinen
+sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Tule, tytti, purteheni,
+neitonen, venoseheni,
+niin sanon toet totiset,
+valehettomat, vakaiset!"
+Annikki sanan sanovi,
+tinarinta riuvahutti:
+"Tuuli sulle purtehesi,
+ahava venosehesi!
+Käännän purtesi kumohon,
+alas keulan keikahutan,
+jos en saa tosia kuulla,
+kunne lähteä käkesit,
+kuulla tarkkoja tosia,
+valehia viimeisiä."
+Silloin vanha Väinämöinen
+sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Toki ma sanon toetki,
+jos vähän valehtelinki:
+läksin neittä kosjomahan,
+impeä anelemahan
+pimeästä Pohjolasta,
+summasta Sariolasta,
+miehen syöjästä sijasta,
+urohon upottajasta."
+Annikki hyväniminen,
+yön tytti, hämärän neito,
+kun tunsi toet totiset,
+valehettomat, vakaiset,
+heitti hunnut huuhtomatta,
+vaattehet viruttamatta
+laajan laiturin laelle,
+päähän portahan punaisen.
+Käsin vaali vaattehensa,
+kourin helmansa kokosi,
+siitä sai samoamahan,
+heti joutui juoksemahan;
+tulevi sepon kotihin,
+itse astuvi pajahan.
+Tuo oli seppo Ilmarinen,
+takoja iän-ikuinen,
+takoi rautaista rahia,
+hope'ista huolitteli,
+kyynärä kyventä päässä,
+syli syttä hartioilla.
+Astui Annikki ovelle,
+sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Veli, seppo Ilmarinen,
+takoja iän-ikuinen!
+Taos mulle sukkulainen,
+tao sormukset soreat,
+kahet, kolmet korvakullat,
+viiet, kuuet vyöllisvitjat,
+niin sanon toet totiset,
+valehettomat, vakaiset!"
+Sanoi seppo Ilmarinen:
+"Kun sanot hyvät sanomat,
+taon sulle sukkulaisen,
+taon sormukset soreat,
+taon ristin rinnoillesi,
+päällispankasi parannan;
+sanonet pahat sanomat,
+rikki murran muinaisetki,
+tungen päältäsi tulehen,
+alle ahjoni ajelen."
+Annikki hyvänimikkö,
+hänpä tuon sanoiksi virkki:
+"Ohoh seppo Ilmarinen!
+Muistat sa mokomin naia,
+jonka muinen kihlaelit,
+varoittelit vaimoksesi!
+"Takoa yhä taputat,
+ajan kaiken kalkuttelet;
+kesän kengität hevoista,
+talven rautoja rakennat,
+yön kohennat korjiasi,
+päivän laait laitioita
+kulkeaksesi kosihin,
+päästäksesi Pohjolahan:
+jo nyt vievät viekkahammat,
+etevämmät ennättävät,
+ottavat sinun omasi,
+anastavat armahasi,
+vuosin kaksin katsomasi,
+kolmin vuosin kosjomasi.
+Jo menevi Väinämöinen
+selässä meren sinisen
+kokan kultaisen kuvussa,
+melan vaskisen varassa
+pimeähän Pohjolahan,
+summahan Sariolahan."
+Tunkihe sepolle tuska,
+rautiolle raskas tunti:
+kirposi pihet piosta,
+vasara käestä vaipui.
+Sanoi seppo Ilmarinen:
+"Annikki sisarueni!
+Taon sulle sukkulaisen,
+taon sormukset soreat,
+kahet, kolmet korvaskullat,
+viiet, kuuet vyöllisvitjat:
+lämmitä kyly metinen,
+saustuta simainen sauna
+hienoisilla halkosilla,
+pienillä pirastehilla!
+Laai pikkuisen poroa,
+lipeäistä liuvahuta,
+millä päätäni pesisin,
+varruttani valkoaisin
+sykysyisistä sysistä,
+taonnoista talvisista!"
+Annikki hyvänimikkö
+lämmitti saloa saunan
+puilla tuulen taittamilla,
+Ukon ilman iskemillä.
+Kivet koskesta kokosi,
+saattoi löylyn lyötäviksi,
+ve'et lemmen lähtehestä,
+heraisesta hettehestä.
+Taittoi vastan varvikosta,
+lempivastasen lehosta,
+hauteli metisen vastan
+metisen kiven nenässä.
+Laati piimäistä poroa,
+ytelmäistä saipuata,
+saipuata säihkyväistä,
+säihkyväistä, suihkuvaista,
+sulhon pään pesettimeksi,
+vartalon valattimeksi.
+Itse seppo Ilmarinen,
+takoja iän-ikuinen,
+takoi neien tarpehia,
+päällispankoja paranti
+yhen kylyn joutuessa,
+yhen saunan saapuessa;
+ne työnti tytön kätehen.
+Tyttö tuon sanoiksi virkki:
+"Jo nyt saunan saustuttelin,
+lämmitin kylyn utuisen,
+hauoin vastat valmihiksi,
+lempivastat liehautin.
+Kylve, veikko, kyllältäsi,
+vala vettä vallaltasi,
+pese pääsi pellaviksi,
+silmäsi lumisiruiksi!"
+Siitä seppo Ilmarinen
+kävi itse kylpemähän
+sekä kylpi kylläksensä,
+valelihe valkeaksi;
+pesi silmät sirkeäksi,
+silmäkulmat kukkeaksi,
+kaulansa kananmuniksi,
+koko varren valkeaksi.
+Tuli saunasta tupahan,
+- tuli tuntemattomana,
+kasvot vallan kaunihina,
+poskipäät punertavina.
+Siitä tuon sanoiksi virkki:
+"Annikki sisarueni!
+Tuo nyt paita palttinainen,
+kanna vaattehet vakaiset,
+millä vartta valmistelen
+sulhoseksi suoritessa!"
+Annikki hyväniminen
+toip' on paian palttinaisen
+hipiälle hiettömälle,
+iholle alastomalle;
+siitä kaatiot kapoiset,
+nuo emosen ompelemat,
+sivuille syettömille,
+luien tuntumattomille.
+Toi siitä sukat sulavat,
+emon impenä kutomat,
+säärille säsyttömille,
+luuttomille pohke'ille;
+siitä kengät kelvolliset,
+Saksan saappahat parahat
+päälle sukkien sulien,
+emon neinnä neulomien.
+Haki haljakan sinisen,
+alta maksankarvallisen,
+päälle paian palttinaisen,
+tuon on aivan aivinaisen;
+siihen sarkakauhtanaisen,
+veroin neljin vieritetyn,
+päälle haljakan sinisen,
+tuon on uuen uutukaisen;
+tuhatnyplän uuen turkin,
+saoin kaunoin kaunistetun,
+päälle sarkakauhtanaisen,
+tuon veralla vierittämän;
+vielä vyön on vyöhyställe,
+kultakirjan kussakkaisen,
+emon impenä kutoman,
+kassapäänä kaikuttaman;
+siitä kirjakintahaiset,
+kultasuiset sormikkahat,
+Lapin lapsien latomat,
+kätösille kaunihille;
+siitä pystyisen kypärin
+kultaisille kutrisille,
+tuon isonsa ostamaisen,
+sulhaismiesnä suorittaman.
+Siitä seppo Ilmarinen
+vaatettihe, valmistihe,
+pukihe, somistelihe.
+Sanoi sitte orjallensa:
+"Valjasta nyt viljo varsa
+kirjokorjasen etehen
+lähteäkseni ajohon,
+mennäkseni Pohjolahan!"
+Orja tuon sanoiksi virkki:
+"On meillä oroista kuusi,
+kauran syöpeä hepoa.
+Minkä noista valjastaisin?"
+Sanoi seppo Ilmarinen:
+"Sie ota paras oronen:
+pistä varsa valjahisin,
+ruskea re'en etehen!
+Pane kuusi kukkulaista,
+seitsemän siniotusta
+vempelille viekumahan,
+rahkehille raukumahan,
+jotta kaunot katsahtaisi,
+impyet ihasteleisi!
+Kanna tuohon karhun talja
+päällä istuellakseni,
+tuopa toinen, turskan talja
+kirjokorjan katteheksi!"
+Tuo orja alinomainen,
+rahan pantu palkkalainen
+pisti varsan valjahisin,
+ruskean re'en etehen.
+Pani kuusi kukkulaista,
+seitsemän siniotusta
+vempelille viekumahan,
+rahkehille raukumahan.
+Kantoi tuohon karhun taljan
+istuaksensa isännän,
+toip' on toisen, turskan taljan
+kirjokorjan katteheksi.
+Itse seppo Ilmarinen,
+takoja iän-ikuinen,
+Ukkoa rukoelevi,
+Pauannetta palvoavi:
+"Laske, Ukko, uutta lunta,
+visko hienoa vitiä,
+lunta korjan luikutella,
+vitiä re'en vilata!"
+Laskip' Ukko uutta lunta,
+viskoi hienoista vitiä;
+se katti kanervan varret,
+peitti maalta marjan varret.
+Siitä seppo Ilmarinen
+istuikse teräsrekehen;
+sanovi sanalla tuolla,
+lausui tuolla lausehella:
+"Lähe nyt, onni, ohjilleni,
+Jumala rekoseheni!
+Onni ei taita ohjaksia,
+Jumala ei riko rekeä."
+Otti ohjakset kätehen,
+siiman toisehen sivalti,
+heitti siimalla hevoista,
+itse tuon sanoiksi virkki:
+"Lähe nyt, laukki, laskemahan,
+liinaharja, liikkumahan!"
+Ajavi hypittelevi
+meren hietaharjuloita,
+simasalmien sivutse,
+leppäharjun hartioitse.
+Ajoi rannat raksutellen,
+rannan hiekat helskytellen:
+somer silmille sirisi,
+meri parskui parmahille.
+Ajoi päivän, ajoi toisen,
+kohta kolmannen ajavi;
+jo päivänä kolmantena
+yllättävi Väinämöisen.
+Sanan virkkoi, noin nimesi,
+itse lausui ja pakisi:
+"Oi on vanha Väinämöinen!
+Tehkämme sula sovinto,
+jos on kiistoin kihlonemme,
+kiistoin käynemme kosissa:
+ei neittä väellä vieä,
+vastoin mieltä miehelähän."
+Sanoi vanha Väinämöinen:
+"Teen minä sulan sovinnon:
+ei neittä väellä vieä,
+vastoin mieltä miehelähän.
+Sille neiti antaminen,
+kelle mielensä tekevi,
+pitämättä pitkän kaihon,
+vihan viikon kantamatta."
+Ajoivat e'elle siitä
+matkoansa kumpainenki:
+pursi juoksi, ranta roikki,
+oro juoksi, maa jämäsi.
+Kului aikoa vähäisen,
+pirahteli pikkaraisen.
+Jopa haukkui hallikoira,
+linnan lukki luskutteli
+pimeässä Pohjolassa,
+sangassa Sariolassa;
+hiisti ensin hiljemmältä,
+harviammalta murahti
+perän lyöen pientarehen,
+hännän maahan torkutellen.
+Sanoi Pohjolan isäntä:
+"Käyös, tyttö, katsomahan,
+mitä haukkui hallikoira,
+luppakorva luikutteli!"
+Tytti taiten vastaeli:
+"En joua, isäni kulta:
+suur' on läävä läänittävä,
+karja suuri katsottava,
+paasi paksu jauhettava,
+jauhot hienot seulottavat;
+paasi paksu, jauhot hienot,
+jauhaja vähäväkinen."
+Hiljan haukkui linnan hiisi,
+harvoin harmio mureksi.
+Sanoi Pohjolan isäntä:
+"Käyös, akka, katsomahan,
+mitä haukkuvi halikka,
+linnan luppa luikuttavi!"
+Akka tuon sanoiksi virkki:
+"En joua, käkeäkänä:
+pere on suuri syötettävä,
+murkinainen suorittava,
+leipä paksu leivottava,
+taikina taputettava;
+leipä paksu, jauhot pienet,
+leipoja vähäväkinen."
+Sanoi Pohjolan isäntä:
+"Ainap' on akoilla kiire,
+aina työtä tyttärillä,
+pankollaki paistuessa,
+vuotehellaki venyissä.
+Mene, poika, katsomahan!"
+Poika tuon sanoiksi virkki:
+"Min' en joua katsomahan:
+kirves on tylsä tahkottava,
+pölkky paksu leikattava,
+pino suuri pilkottava,
+halko hieno latjattava;
+pino suuri, halko hieno,
+pilkkoja vähäväkinen."
+Aina haukkui linnan hakki,
+linnan lukki luksutteli,
+peni julma juhmutteli,
+saaren vartio valitti
+perän peltohon sysäten,
+hännän kääten käppyrähän.
+Sanoi Pohjolan isäntä:
+"Ei halli valetta hauku,
+ikipuol' ei ilman virka,
+ei se honkihin horise."
+Kävi itse katsomahan.
+Astuvi pihalta poikki
+pellolle perimäiselle,
+ta'immalle tanhualle.
+Katsoi koiran suuta myöten,
+nenävartta valvatteli
+tuulikunnahan kukutse,
+leppäharjun hartioitse.
+Jo näki toen totisen,
+mitä haukkui hallikoira,
+maan valio vaikutteli,
+villahäntä vieretteli:
+purjehti veno punainen
+selän puolen Lemmenlahta,
+kirjokorja kiitelevi
+maapuolen Simasaloa.
+Itse Pohjolan isäntä
+pian pirttihin menevi,
+alle kattojen ajaikse;
+sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Jo tulevi vierahia
+selällä meren sinisen:
+ajetahan kirjokorjin
+tuon puolen Simasaloa,
+lasketahan laivoin suurin
+tämän puolen Lemmenlahta."
+Sanoi Pohjolan emäntä:
+"Mistä arpa saatanehe
+tulevista vierahista?
+Oi on pieni piikaseni!
+Pane pihlajat tulehen,
+puu valio valkeahan!
+Kun on verta vuotanevi,
+niin silloin sota tulevi;
+kunp' on vettä vuotanevi,
+aina rauhassa elämme."
+Pohjan piika pikkarainen,
+neiti nöyrä, käskyläinen,
+pisti pihlajat tulehen,
+puun valion valkeahan;
+eip' on verta vuoakana,
+eip' on verta eikä vettä:
+läksi mettä vuotamahan,
+simoa sirettämähän.
+Virkkoi Suovakko sopesta,
+akka vanha vaipan alta:
+"Puu kun mettä vuotanevi,
+simoa sirettänevi,
+niin mi saapi vierahia,
+se on suuri sulhaiskansa."
+Siitä Pohjolan emäntä,
+Pohjan akka, Pohjan tyttö
+pian pistihe pihalle,
+kaapsahtihe kartanolle
+luoen silmänsä selälle,
+kääten päätä päivän alle.
+Näki tuolta tuon tulevan,
+uuen purren purjehtivan,
+satalauan laiehtivan
+selän puolen Lemmenlahta;
+haaksi paistoi haljakalle,
+punaiselle pursipuoli;
+mies puhas perässä purren
+melan vaskisen varassa.
+Näki juoksevan orosen,
+vierevän reki punaisen,
+kirjokorjan kiiättävän
+maapuolen Simasaloa,
+kuusin kultaisin käkösin
+vempelellä kukkumassa,
+seitsemin siniotuksin
+rahkehella laulamassa;
+mies rehevä reen perässä,
+uros selvä ohjaksissa.
+Sanoi Pohjolan emäntä,
+itse lausui, noin nimesi:
+"Kummallenp' on mielit mennä,
+kun tulevat tahtomahan
+ikuiseksi ystäväksi,
+kainaloiseksi kanaksi?
+"Ken se haahella tulevi,
+laskevi veno punaisin
+selän puolen Lemmenlahta,
+se on vanha Väinämöinen:
+tuopi laivalla eloa,
+aluksella aartehia.
+"Ken se korjalla ajavi,
+kirjavalla kiiättävi
+maapuolen Simasaloa,
+se on seppo Ilmarinen:
+tuopi tyhjeä valetta,
+korjan täyen luottehia.
+"Kunpa tullahan tupahan,
+tuop' on tuopilla simoa,
+kanna kaksikorvaisella;
+työnnä tuoppi sen kätehen,
+kellen on mieli mennäksesi!
+Anna Väinölän ukolle,
+ku tuo haahella hyvyyttä,
+aluksella aartehia!"
+Tuop' on kaunis Pohjan tyttö,
+tuo osasi noin sanoa:
+"Oi on maammo, kantajani,
+oi emo, ylentäjäni!
+En mene osan hyvyylle
+enkä miehen mielevyylle,
+menenp' on otsan hyvyylle,
+varren kaiken kauneuulle.
+Eikä neittä ennenkänä
+ei ole myötynä eloihin;
+neiti on ilman antaminen
+Ilmariselle sepolle,
+ku on sampuen takonut,
+kirjokannen kalkutellut."
+Sanoi Pohjolan emäntä:
+"Ohoh lasta lampahutta!
+Menet seppo Ilmarille,
+vaahtiotsalle varaksi,
+sepon hurstin huuhtojaksi,
+sepon pään pesettimeksi!"
+Tyttö tuohon vastoavi,
+sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Mene en Väinölän ukolle,
+ikivanhalle varaksi:
+vaiva vanhasta tulisi,
+ikävä iällisestä."
+Silloin vanha Väinämöinen
+oli eellä ennättäjä.
+Ajoi purtensa punaisen,
+laski haahen haljakkaisen
+teloille teräksisille,
+vaskisille valkamoille;
+itse tungeikse tupahan,
+alle kattojen ajaikse.
+Siinä lausui lattialta,
+oven suusta, alta orren,
+sanovi sanalla tuolla,
+lausui tuolla lausehella:
+"Tuletko minulle, neiti,
+ikuiseksi ystäväksi,
+polviseksi puolisoksi,
+kainaloiseksi kanaksi?"
+Tuopa kaunis Pohjan tytti
+itse ennätti sanoa:
+"Joko sie venosen veistit,
+joko laait laivan suuren
+kehrävarteni muruista,
+kalpimeni kappaleista?"
+Sanoi vanha Väinämöinen,
+itse lausui ja pakisi:
+"Jo laain hyvänki laivan,
+veistin ankaran venosen,
+jok' on tuulessa tukeva
+ja varava vastasäällä
+halki aaltojen ajella,
+selät vetten seurustella:
+kuplina kohotteleikse,
+lumpehina luikahaikse
+poikki Pohjolan vesien,
+lakkipäien lainehien."
+Tuopa kaunis Pohjan tytti
+sanan virkkoi, noin nimesi:
+"En kiitä meristä miestä,
+aallonlaskija-urosta:
+tuuli vie merellä mielen,
+aivot särkevi ahava.
+Enkä taia tullakana,
+en tulla minä sinulle
+ikuiseksi ystäväksi,
+kainaloiseksi kanaksi,
+sun sijan levittäjäksi,
+päänalaisen laskijaksi."
- Yhdeksästoista runo
+ Yhdeksästoista runo
- Siitä seppo Ilmarinen,
- takoja iän-ikuinen,
- itse tungeikse tupahan,
- kaivaikse katoksen alle.
- Tuotihin simoa tuoppi,
- mettä kannu kannettihin
- seppo Ilmarin kätehen.
- Seppo tuon sanoiksi virkki:
- "En ennen sinä ikänä,
- kuuna kullan valkeana
- juone näitä juomisia,
- kuin ma saan nähä omani,
- onko valmis valvattini,
- valmis valvateltavani."
- Tuop' on Pohjolan emäntä
- sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Vaiv' on suuri valvatissa,
- vaiva valvateltavassa:
- jalk' on kesken kenkimistä,
- toinen vieläki kesempi.
- Äsken on valmis valvattisi,
- oike'in otettavasi,
- kun sa kynnät kyisen pellon,
- käärmehisen käännättelet
- ilman auran astumatta,
- vaarnojen värisemättä.
- Senpä Hiisi ennen kynti,
- Lempo varsinki vakoili
- vaarnasilla vaskisilla,
- auralla tuliterällä;
- oma poikani poloinen
- heitti kesken kyntämättä."
- Silloin seppo Ilmarinen
- meni neitonsa tupahan.
- Itse tuon sanoiksi virkki:
- "Yön tyttö, hämärän neito!
- Muistatko ajan mokoman,
- kun kuvasin uuen sammon,
- kirjokannen kalkuttelin?
- Sie vannoit ikivalasi
- eessä julkisen Jumalan,
- alla kasvon kaikkivallan,
- tullaksesi toivottelit mulle,
- miehelle hyvälle,
- ikuiseksi ystäväksi,
- kainaloiseksi kanaksi:
- nyt ei äiti annakana,
- työnnä mulle tyttöänsä
- kyntämättä kyisen pellon,
- käärmehisen kääntämättä."
- Antoi morsian apua,
- työnti neito neuvokkia:
- "Ohoh seppo Ilmarinen,
- takoja iän-ikuinen!
- Aura kultainen kuvoa,
- hope'inen huolittele!
- Sillä kynnät kyisen pellon,
- käärmehisen käännättelet."
- Tuop' on seppo Ilmarinen
- kullan ahjohon asetti,
- hopeansa lietsimehen,
- tuosta aurasen takovi.
- Takoi rautaiset talukset,
- teräksiset säärystimet,
- ne on päällensä pukevi,
- säärillensä säätelevi;
- rautapaitahan paneikse,
- teräsvöihin vyöteleikse,
- otti rautarukkasensa,
- nouti kintahat kiviset.
- Sai siitä tulisen ruunan,
- valjasti hyvän hevosen,
- läksi pellon kynnäntähän,
- vainion vakoantahan.
- Näki päitä pyöriviä,
- raivoja ratisevia.
- Sanovi sanalla tuolla:
- "Hoi mato, Jumalan luoma!
- Kuka nosti nokkoasi,
- kenpä käski ja kehoitti
- päätä pystössä piteä,
- kaulan vartta kankeata?
- Pois nyt tieltä poikellaite,
- tungeite kulohon, kurja,
- alas kursohon kuoite,
- heilauta heinikkohon!
- Josp' on tuolta pääsi nostat,
- Ukko pääsi särkenevi
- nuolilla teräsnenillä,
- rakehilla rautaisilla."
- Siitä kynti kyisen pellon,
- akoeli maan matoisen,
- nosti kyitä kynnökselle,
- käärmehiä käännökselle.
- Sanoi tuolta tultuansa:
- "Jo nyt kynnin kyisen pellon,
- vakoelin maan matoisen,
- käärmehisen käännättelin.
- Joko tyttö työnnetähän,
- annetahan ainoiseni?"
- Tuop' on Pohjolan emäntä
- sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Äsken neiti annetahan,
- tyttö täältä työnnetähän,
- kun sa tuonet Tuonen karhun,
- suistanet suen Manalan
- tuolta Tuonelan salosta,
- Manalan majan periltä;
- sata on saanut suistamahan,
- tullut ei yhtänä takaisin."
- Siitä seppo Ilmarinen
- meni neitonsa tupahan.
- Sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Työ minulle määrättihin:
- suistoa suet Manalan,
- Tuonen karhut tuoakseni
- tuolta Tuonelan salosta,
- Manalan majan periltä."
- Antoi morsian apua,
- työnti neito neuvokkia:
- "Ohoh seppo Ilmarinen,
- takoja iän-ikuinen!
- Teräksestä tehkös suitset,
- päitset rauasta rakenna
- yhellä vesikivellä,
- kolmen kosken kuohumilla!
- Niillä tuonet Tuonen karhut,
- suistanet suet Manalan."
- Siitä seppo Ilmarinen,
- akoja iän-ikuinen,
- teräksestä suitti suitset,
- päitset rauasta rakenti
- yhellä vesikivellä,
- kolmen kosken kuohumilla.
- Kävi siitä suistamahan;
- itse noin sanoiksi virkki:
- "Ututyttö Terhenetär!
- Seulo seulalla utua,
- terhenistä tepsuttele
- viljan vierimäsijoille,
- jottei kuule kulkevaksi
- eik' on eestäni pakene!"
- Sai sutosen suitsi-suuhun,
- karhun rautakahlehesen
- tuolta Tuonen kankahalta,
- sinisen salon sisästä.
- Sanoi tuolta tultuansa:
- "Anna, akka, tyttäresi!
- Jo olen tuonut Tuonen karhun,
- suistanut suen Manalan."
- Tuop' on Pohjolan emäntä
- sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Äsken alli annetahan,
- sinisotka suoritahan,
- kun saat suuren suomuhauin,
- liikkuvan kalan lihavan,
- tuolta Tuonelan joesta,
- Manalan alantehesta
- ilman nuotan nostamatta,
- käsiverkon kääntämättä.
- Sata on saanut pyytämähän,
- tullut ei yhtänä takaisin."
- Jopa tuskiksi tulevi,
- läylemmäksi lankeavi.
- Meni neitonsa tupahan,
- itse tuon sanoiksi virkki:
- "Työ minulle määrättihin
- aina entistä parempi:
- saa'a suuri suomuhauki,
- liikkuva kala lihava,
- Tuonen mustasta joesta,
- Manalan ikipurosta
- verkotoinna, nuotatoinna,
- ilman muutta pyy'yksettä."
- Antoi morsian apua,
- työnti neito neuvokkia:
- "Ohoh seppo Ilmarinen!
- Ellös olko milläskänä!
- Taop' on tulinen kokko,
- vaakalintu valke'inen!
- Sillä saanet suuren hauin,
- liikkuvan kalan lihavan,
- Tuonen mustasta joesta,
- Manalan alantehesta."
- Se on seppo Ilmarinen,
- takoja iän-ikuinen,
- takovi kokon tulisen,
- vaakalinnun valke'isen;
- kourat rauasta kuvasi,
- teräksestä temmottimet,
- siiviksi venehen vieret.
- Itse siiville yleni,
- selkähän sijoittelihe,
- kokon kynkkäluun nenille.
- Siitä neuvoi kokkoansa,
- vaakalintua varoitti:
- "Kokkoseni, lintuseni!
- Menes lennä, kunne käsken:
- Tuonen mustalle joelle,
- Manalan alantehelle!
- Iske suuri suomuhauki,
- liikkuva kala lihava!"
- Tuo kokko, komea lintu,
- lenteä lekuttelevi;
- lenti hauin pyyäntähän,
- hirmuhampahan hakuhun,
- tuonne Tuonelan joelle,
- Manalan alantehelle.
- Yksi siipi vettä viisti,
- toinen taivasta tapasi,
- kourat merta kuopaeli,
- nokka luotoja lotaisi.
- Siitä seppo Ilmarinen
- lähtevi haroamahan
- tuota Tuonelan jokea,
- kokko luona vahtimahan.
- Vetehinen veestä nousi,
- koppoi kiinni Ilmarisen.
- Kokko niskahan kohahti,
- Vetehisen päätä väänti,
- polki päätä pohjemmaksi,
- kohti mustia mutia.
- Jo tulevi Tuonen hauki,
- ve'en koira vengottavi.
- Ei ole hauki pienen pieni
- eikä hauki suuren suuri:
- kieli kahta kirvesvartta,
- hampahat haravan varren,
- kita kolmen kosken verta,
- selkä seitsemän venehen.
- Tahtoi seppoa tavata,
- syöä seppo Ilmarisen.
- Tuli kokko kouotellen,
- isketellen ilman lintu.
- Eik' ole kokko pienen pieni
- eikä aivan suuren suuri:
- suu sen on satoa syltä,
- kita kuusi koskellista,
- kieli kuutta keihäsvartta,
- kynnet viittä viikatetta.
- Keksi suuren suomuhauin,
- liikkuvan kalan lihavan,
- iskevi kaloa tuota,
- vasten suomuja sukaisi.
- Silloin suuri suomuhauki,
- liikkuja kala lihava,
- painavi kokon kynimen
- alle selvien vesien.
- Niin kokko kohotteleikse,
- ilmahan ylenteleikse:
- nosti mustia muria
- päälle selvien vesien.
- Liiteleikse, laateleikse;
- toki toisesti kokevi.
- Yhen iski kynsiänsä
- hauin hirmun hartioihin,
- ve'en koiran koukkuluihin;
- toisen iski kynsiänsä
- vuorehen teräksisehen,
- rautaisehen kalliohon.
- Kilpestyi kivestä kynsi,
- kalpistihe kalliosta:
- jo hauki sukeltelihe,
- ve'en venkale vetihe
- kynsistä kokon kynimen,
- vaakalinnun varpahista,
- - jälet kynnen kylkiluilla,
- halennehet hartioilla.
- Siitä kokko rautakoura
- kivastihe vielä kerran;
- siivet välkkyi valkeana,
- silmät selvänä tulena:
- saip' on hauin kynsihinsä,
- ve'en koiran kourihinsa.
- Nosti suuren suomuhauin,
- ve'en venkalan veälti
- alta aaltojen syvien
- päälle selvien vesien.
- Niinp' on kokko rautakoura
- kerrallansa kolmannella
- toki saapi Tuonen hauin,
- liikkuvan kalan lihavan,
- tuosta Tuonelan joesta,
- Manalan alantehesta:
- ei vesi ve'elle tullut
- hauin suuren suomuloista,
- ilma ei ilmalle hajaisnut
- kokon suuren höyhenistä.
- Siitä kokko rautakoura
- kantoi suuren suomuhauin
- oksalle omenatammen,
- päähän lakkapään petäjän.
- Siinä maisteli makua,
- viilti halki hauin vatsan,
- riipoeli rintapäätä,
- pään on varsin poikki pahkoi.
- Sanoi seppo Ilmarinen:
- "Oi sinua, kurja kokko!
- Mikä lienet lintujasi,
- ku ollet otuksiasi,
- kun nyt maistelit makua,
- viillit halki hauin vatsan,
- kanssa riivoit rintapäätä,
- pään on varsin poikki pahkoit!"
- Tuop' on kokko rautakoura
- siitä syäntyi lentämähän.
- Ylös ilmahan kohosi
- pitkän pilven rannan päälle:
- pilvet liikkui, taivot naukui,
- ilman kannet kallistihe,
- katkesi Ukolta kaari,
- kuulta sarviset sakarat.
- Siitä seppo Ilmarinen
- itse kantoi pään kaloa
- anopille antehiksi.
- Sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Tuoss' onpi ikuinen tuoli
- hyvän Pohjolan tupahan."
- Siitä tuon sanoiksi virkki,
- itse lausui ja pakisi:
- "Jo nyt kynnin kyiset pellot,
- vakoelin maat matoiset,
- suistelin suet Manalan,
- Tuonen karhut kahlestutin;
- sain on suuren suomuhauin,
- liikkuvan kalan lihavan,
- tuosta Tuonelan joesta,
- Manalan alantehesta.
- Joko nyt neiti annetahan,
- tyttö täältä työnnetähän?"
- Sanoi Pohjolan emäntä:
- "Pahoinpa sinäki laait,
- kun sa päätä poikki pahkoit,
- laskit halki hauin vatsan,
- vielä riivoit rintapäätä,
- kanssa maistelit makua."
- Silloin seppo Ilmarinen
- itse tuon sanoiksi virkki:
- "Ei saalis viatta saa'a
- paikoilta paremmiltana,
- saati Tuonelan joesta,
- Manalan alantehesta.
- Joko on valmis valvattini,
- valmis valvateltavani?"
- Sanoi Pohjolan emäntä,
- itse lausui ja nimesi:
- "Jo on valmis valvattisi,
- valmis valvateltavasi!
- Annettava on alliseni,
- sorsaseni suorittava
- Ilmariselle sepolle
- ikuiseksi istujaksi,
- polviseksi puolisoksi,
- kainaloiseksi kanaksi."
- Olipa lapsi lattialla.
- Lauloi lapsi lattialta:
- "Jo tuli tuville näille
- liika lintu linnahamme.
- Lenti kokko koillisesta,
- halki taivahan havukka;
- siipi iski ilman äärtä,
- toinen lainetta lakaisi,
- pursto merta pyyhätteli,
- päähyt taivoa tapasi.
- Katseleikse, käänteleikse,
- liiteleikse, laateleikse;
- liiti miesten linnan päälle,
- nokalla kolistelevi;
- miesten linna rautakatto:
- ei siihen sisälle pääsnyt.
- "Katseleikse, käänteleikse,
- liiteleikse, laateleikse.
- Liiti naisten linnan päälle,
- nokalla kolistelevi;
- naisten linna vaskikatto:
- ei siihen sisälle pääsnyt.
- "Katseleikse, käänteleikse,
- liiteleikse, laateleikse.
- Liiti neitten linnan päälle,
- nokalla kolistelevi;
- neitten linna liinakatto:
- jo siihen sisälle pääsi!
- "Liiti linnan patsahalle,
- siitä laskihe laelle;
- liikahutti linnan lauan,
- istui linnan ikkunalle,
- seinälle selinäsulka,
- satasulka salvoimelle.
- "Katselevi kassapäitä,
- tukkapäitä tunnusteli,
- neitiparvesta parasta,
- kassapäistä kaunihinta,
- hele'intä helmipäistä,
- kukkapäistä kuuluisinta.
- "Siitä kokko kouraisevi,
- havulintu haivertavi:
- iski parvesta parahan,
- sorsajoukosta somimman,
- hele'immän, hempe'immän,
- verevimmän, valke'imman.
- Senpä iski ilman lintu,
- kynsi pitkä piirrällytti,
- ku oli pysty pään piolta
- sekä varrelta valittu,
- sulkasiltahan sulavin,
- hienukaisin höyheniltä."
- Siitä Pohjolan emäntä
- sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Mistä tiesit, teltamoinen,
- kuulit, kultainen omena,
- tämän neien kasvavaksi,
- tukan liina liikkuvaksi?
- Huohtiko hopeat neien,
- neien kullat sinne kuului,
- sinne paistoi meiän päivät,
- meiän kuuhuet kumotti?"
- Lausui lapsi lattialta,
- vasta kasvava karehti:
- "Siitä tiesi teltamoinen,
- onnen myyrä tien osasi
- neien kuuluhun kotihin,
- kaunihisen kartanohon:
- hyvä oli isosta huuto
- laivan suuren laskennalta,
- emosta sitäi parempi
- leivän paksun paistannalta,
- vehnäleivän leivonnalta,
- vierahan ravitsennalta.
- "Siitä tiesi teltamoinen,
- äkkioutoinen älysi
- neien nuoren nousneheksi,
- impyen ylenneheksi:
- kun kävi pihatse kerran,
- astui aittojen alatse
- varsin aamulla varahin,
- aivan aika-huomenessa,
- noki nousi nuoraisesti,
- savu paksusti pakeni
- neien kuulusta ko'ista,
- kasvavaisen kartanosta;
- neiti oli itse jauhamassa,
- kivenpuussa kiikkumassa:
- kivenpuu käkenä kukkui,
- laklana kiven lapatta,
- kiven siili sirkkusena,
- kivi helmenä heläsi.
- "Kävi siitä toisen kerran,
- astui pellon pientaretse:
- neiti oli mataramaalla,
- keikkui keltakankahilla,
- paineli punapatoja,
- keitti keltakattiloita.
- "Kävi kerran kolmannenki
- neien akkunan alatse,
- kuuli neitosen kutovan,
- pirta käessä piukkoavan:
- sukkulainen suikahteli
- kuin kärppä kiven kolossa,
- pirkaeli pirran pii'it
- kuin on tikka puun kylessä,
- käärilauta käännähteli
- kuin orava oksapuussa."
- Siitä Pohjolan emäntä
- sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Kutti, kutti, neitoseni!
- Enkö jo sanonut aina:
- elä kuusissa kukahu,
- elä laula laksoloissa,
- näytä kaulan kaarevuutta,
- käsivarren valkeutta,
- ripeyttä rinnan nuoren,
- muun on muo'on muhkeutta!
- "Kaiken syystä syyättelin,
- keikutin tämän kesosen,
- jop' on kerkeän keväimen,
- jopa toisen toukoaian:
- laatiomme piilopirtti,
- pienet piiloikkunaiset,
- neien kangasta kutoa,
- neljin niisin niukutella,
- ettei kuule Suomen sulhot,
- Suomen sulhot, maan kosijat!"
- Lausui lapsi lattialta,
- kaksiviikkoinen kajahui:
- "Helppo on hepo salata,
- sorajouhi suojaella,
- paha on neitonen salata,
- hivus pitkä piilotella.
- Laatisit kivisen linnan
- keskelle meren seläistä
- siellä piikoja pi'ellä,
- kanojasi kasvatella,
- eip' on piile piiat siellä,
- eipä impyet ylene,
- ettei pääse suuret sulhot,
- suuret sulhot, maan kosijat,
- miehet pystyisin kypärin,
- heposet teräskape'in."
- Itse vanha Väinämöinen
- alla päin, pahoilla mielin
- kotihinsa kulkiessa
- sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Voi minua, mies kuluista,
- kun en tuota tuntenunna,
- naia nuorella iällä,
- etsiä elon ajalla!
- Kaikkiansa se katuvi,
- joka nuorta naimistansa,
- lasna lapsen saamistansa,
- pienenä perehtimistä."
- Siinä kielti Väinämöinen,
- epäsi suvantolainen
- vanhan nuorta noutamasta,
- kaunista käkeämästä;
- kielti uimasta uhalla,
- veikan vettä soutamasta,
- kilvoin neittä kosjomasta
- toisen, nuoremman keralla.
+Siitä seppo Ilmarinen,
+takoja iän-ikuinen,
+itse tungeikse tupahan,
+kaivaikse katoksen alle.
+Tuotihin simoa tuoppi,
+mettä kannu kannettihin
+seppo Ilmarin kätehen.
+Seppo tuon sanoiksi virkki:
+"En ennen sinä ikänä,
+kuuna kullan valkeana
+juone näitä juomisia,
+kuin ma saan nähä omani,
+onko valmis valvattini,
+valmis valvateltavani."
+Tuop' on Pohjolan emäntä
+sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Vaiv' on suuri valvatissa,
+vaiva valvateltavassa:
+jalk' on kesken kenkimistä,
+toinen vieläki kesempi.
+Äsken on valmis valvattisi,
+oike'in otettavasi,
+kun sa kynnät kyisen pellon,
+käärmehisen käännättelet
+ilman auran astumatta,
+vaarnojen värisemättä.
+Senpä Hiisi ennen kynti,
+Lempo varsinki vakoili
+vaarnasilla vaskisilla,
+auralla tuliterällä;
+oma poikani poloinen
+heitti kesken kyntämättä."
+Silloin seppo Ilmarinen
+meni neitonsa tupahan.
+Itse tuon sanoiksi virkki:
+"Yön tyttö, hämärän neito!
+Muistatko ajan mokoman,
+kun kuvasin uuen sammon,
+kirjokannen kalkuttelin?
+Sie vannoit ikivalasi
+eessä julkisen Jumalan,
+alla kasvon kaikkivallan,
+tullaksesi toivottelit mulle,
+miehelle hyvälle,
+ikuiseksi ystäväksi,
+kainaloiseksi kanaksi:
+nyt ei äiti annakana,
+työnnä mulle tyttöänsä
+kyntämättä kyisen pellon,
+käärmehisen kääntämättä."
+Antoi morsian apua,
+työnti neito neuvokkia:
+"Ohoh seppo Ilmarinen,
+takoja iän-ikuinen!
+Aura kultainen kuvoa,
+hope'inen huolittele!
+Sillä kynnät kyisen pellon,
+käärmehisen käännättelet."
+Tuop' on seppo Ilmarinen
+kullan ahjohon asetti,
+hopeansa lietsimehen,
+tuosta aurasen takovi.
+Takoi rautaiset talukset,
+teräksiset säärystimet,
+ne on päällensä pukevi,
+säärillensä säätelevi;
+rautapaitahan paneikse,
+teräsvöihin vyöteleikse,
+otti rautarukkasensa,
+nouti kintahat kiviset.
+Sai siitä tulisen ruunan,
+valjasti hyvän hevosen,
+läksi pellon kynnäntähän,
+vainion vakoantahan.
+Näki päitä pyöriviä,
+raivoja ratisevia.
+Sanovi sanalla tuolla:
+"Hoi mato, Jumalan luoma!
+Kuka nosti nokkoasi,
+kenpä käski ja kehoitti
+päätä pystössä piteä,
+kaulan vartta kankeata?
+Pois nyt tieltä poikellaite,
+tungeite kulohon, kurja,
+alas kursohon kuoite,
+heilauta heinikkohon!
+Josp' on tuolta pääsi nostat,
+Ukko pääsi särkenevi
+nuolilla teräsnenillä,
+rakehilla rautaisilla."
+Siitä kynti kyisen pellon,
+akoeli maan matoisen,
+nosti kyitä kynnökselle,
+käärmehiä käännökselle.
+Sanoi tuolta tultuansa:
+"Jo nyt kynnin kyisen pellon,
+vakoelin maan matoisen,
+käärmehisen käännättelin.
+Joko tyttö työnnetähän,
+annetahan ainoiseni?"
+Tuop' on Pohjolan emäntä
+sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Äsken neiti annetahan,
+tyttö täältä työnnetähän,
+kun sa tuonet Tuonen karhun,
+suistanet suen Manalan
+tuolta Tuonelan salosta,
+Manalan majan periltä;
+sata on saanut suistamahan,
+tullut ei yhtänä takaisin."
+Siitä seppo Ilmarinen
+meni neitonsa tupahan.
+Sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Työ minulle määrättihin:
+suistoa suet Manalan,
+Tuonen karhut tuoakseni
+tuolta Tuonelan salosta,
+Manalan majan periltä."
+Antoi morsian apua,
+työnti neito neuvokkia:
+"Ohoh seppo Ilmarinen,
+takoja iän-ikuinen!
+Teräksestä tehkös suitset,
+päitset rauasta rakenna
+yhellä vesikivellä,
+kolmen kosken kuohumilla!
+Niillä tuonet Tuonen karhut,
+suistanet suet Manalan."
+Siitä seppo Ilmarinen,
+akoja iän-ikuinen,
+teräksestä suitti suitset,
+päitset rauasta rakenti
+yhellä vesikivellä,
+kolmen kosken kuohumilla.
+Kävi siitä suistamahan;
+itse noin sanoiksi virkki:
+"Ututyttö Terhenetär!
+Seulo seulalla utua,
+terhenistä tepsuttele
+viljan vierimäsijoille,
+jottei kuule kulkevaksi
+eik' on eestäni pakene!"
+Sai sutosen suitsi-suuhun,
+karhun rautakahlehesen
+tuolta Tuonen kankahalta,
+sinisen salon sisästä.
+Sanoi tuolta tultuansa:
+"Anna, akka, tyttäresi!
+Jo olen tuonut Tuonen karhun,
+suistanut suen Manalan."
+Tuop' on Pohjolan emäntä
+sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Äsken alli annetahan,
+sinisotka suoritahan,
+kun saat suuren suomuhauin,
+liikkuvan kalan lihavan,
+tuolta Tuonelan joesta,
+Manalan alantehesta
+ilman nuotan nostamatta,
+käsiverkon kääntämättä.
+Sata on saanut pyytämähän,
+tullut ei yhtänä takaisin."
+Jopa tuskiksi tulevi,
+läylemmäksi lankeavi.
+Meni neitonsa tupahan,
+itse tuon sanoiksi virkki:
+"Työ minulle määrättihin
+aina entistä parempi:
+saa'a suuri suomuhauki,
+liikkuva kala lihava,
+Tuonen mustasta joesta,
+Manalan ikipurosta
+verkotoinna, nuotatoinna,
+ilman muutta pyy'yksettä."
+Antoi morsian apua,
+työnti neito neuvokkia:
+"Ohoh seppo Ilmarinen!
+Ellös olko milläskänä!
+Taop' on tulinen kokko,
+vaakalintu valke'inen!
+Sillä saanet suuren hauin,
+liikkuvan kalan lihavan,
+Tuonen mustasta joesta,
+Manalan alantehesta."
+Se on seppo Ilmarinen,
+takoja iän-ikuinen,
+takovi kokon tulisen,
+vaakalinnun valke'isen;
+kourat rauasta kuvasi,
+teräksestä temmottimet,
+siiviksi venehen vieret.
+Itse siiville yleni,
+selkähän sijoittelihe,
+kokon kynkkäluun nenille.
+Siitä neuvoi kokkoansa,
+vaakalintua varoitti:
+"Kokkoseni, lintuseni!
+Menes lennä, kunne käsken:
+Tuonen mustalle joelle,
+Manalan alantehelle!
+Iske suuri suomuhauki,
+liikkuva kala lihava!"
+Tuo kokko, komea lintu,
+lenteä lekuttelevi;
+lenti hauin pyyäntähän,
+hirmuhampahan hakuhun,
+tuonne Tuonelan joelle,
+Manalan alantehelle.
+Yksi siipi vettä viisti,
+toinen taivasta tapasi,
+kourat merta kuopaeli,
+nokka luotoja lotaisi.
+Siitä seppo Ilmarinen
+lähtevi haroamahan
+tuota Tuonelan jokea,
+kokko luona vahtimahan.
+Vetehinen veestä nousi,
+koppoi kiinni Ilmarisen.
+Kokko niskahan kohahti,
+Vetehisen päätä väänti,
+polki päätä pohjemmaksi,
+kohti mustia mutia.
+Jo tulevi Tuonen hauki,
+ve'en koira vengottavi.
+Ei ole hauki pienen pieni
+eikä hauki suuren suuri:
+kieli kahta kirvesvartta,
+hampahat haravan varren,
+kita kolmen kosken verta,
+selkä seitsemän venehen.
+Tahtoi seppoa tavata,
+syöä seppo Ilmarisen.
+Tuli kokko kouotellen,
+isketellen ilman lintu.
+Eik' ole kokko pienen pieni
+eikä aivan suuren suuri:
+suu sen on satoa syltä,
+kita kuusi koskellista,
+kieli kuutta keihäsvartta,
+kynnet viittä viikatetta.
+Keksi suuren suomuhauin,
+liikkuvan kalan lihavan,
+iskevi kaloa tuota,
+vasten suomuja sukaisi.
+Silloin suuri suomuhauki,
+liikkuja kala lihava,
+painavi kokon kynimen
+alle selvien vesien.
+Niin kokko kohotteleikse,
+ilmahan ylenteleikse:
+nosti mustia muria
+päälle selvien vesien.
+Liiteleikse, laateleikse;
+toki toisesti kokevi.
+Yhen iski kynsiänsä
+hauin hirmun hartioihin,
+ve'en koiran koukkuluihin;
+toisen iski kynsiänsä
+vuorehen teräksisehen,
+rautaisehen kalliohon.
+Kilpestyi kivestä kynsi,
+kalpistihe kalliosta:
+jo hauki sukeltelihe,
+ve'en venkale vetihe
+kynsistä kokon kynimen,
+vaakalinnun varpahista,
+- jälet kynnen kylkiluilla,
+halennehet hartioilla.
+Siitä kokko rautakoura
+kivastihe vielä kerran;
+siivet välkkyi valkeana,
+silmät selvänä tulena:
+saip' on hauin kynsihinsä,
+ve'en koiran kourihinsa.
+Nosti suuren suomuhauin,
+ve'en venkalan veälti
+alta aaltojen syvien
+päälle selvien vesien.
+Niinp' on kokko rautakoura
+kerrallansa kolmannella
+toki saapi Tuonen hauin,
+liikkuvan kalan lihavan,
+tuosta Tuonelan joesta,
+Manalan alantehesta:
+ei vesi ve'elle tullut
+hauin suuren suomuloista,
+ilma ei ilmalle hajaisnut
+kokon suuren höyhenistä.
+Siitä kokko rautakoura
+kantoi suuren suomuhauin
+oksalle omenatammen,
+päähän lakkapään petäjän.
+Siinä maisteli makua,
+viilti halki hauin vatsan,
+riipoeli rintapäätä,
+pään on varsin poikki pahkoi.
+Sanoi seppo Ilmarinen:
+"Oi sinua, kurja kokko!
+Mikä lienet lintujasi,
+ku ollet otuksiasi,
+kun nyt maistelit makua,
+viillit halki hauin vatsan,
+kanssa riivoit rintapäätä,
+pään on varsin poikki pahkoit!"
+Tuop' on kokko rautakoura
+siitä syäntyi lentämähän.
+Ylös ilmahan kohosi
+pitkän pilven rannan päälle:
+pilvet liikkui, taivot naukui,
+ilman kannet kallistihe,
+katkesi Ukolta kaari,
+kuulta sarviset sakarat.
+Siitä seppo Ilmarinen
+itse kantoi pään kaloa
+anopille antehiksi.
+Sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Tuoss' onpi ikuinen tuoli
+hyvän Pohjolan tupahan."
+Siitä tuon sanoiksi virkki,
+itse lausui ja pakisi:
+"Jo nyt kynnin kyiset pellot,
+vakoelin maat matoiset,
+suistelin suet Manalan,
+Tuonen karhut kahlestutin;
+sain on suuren suomuhauin,
+liikkuvan kalan lihavan,
+tuosta Tuonelan joesta,
+Manalan alantehesta.
+Joko nyt neiti annetahan,
+tyttö täältä työnnetähän?"
+Sanoi Pohjolan emäntä:
+"Pahoinpa sinäki laait,
+kun sa päätä poikki pahkoit,
+laskit halki hauin vatsan,
+vielä riivoit rintapäätä,
+kanssa maistelit makua."
+Silloin seppo Ilmarinen
+itse tuon sanoiksi virkki:
+"Ei saalis viatta saa'a
+paikoilta paremmiltana,
+saati Tuonelan joesta,
+Manalan alantehesta.
+Joko on valmis valvattini,
+valmis valvateltavani?"
+Sanoi Pohjolan emäntä,
+itse lausui ja nimesi:
+"Jo on valmis valvattisi,
+valmis valvateltavasi!
+Annettava on alliseni,
+sorsaseni suorittava
+Ilmariselle sepolle
+ikuiseksi istujaksi,
+polviseksi puolisoksi,
+kainaloiseksi kanaksi."
+Olipa lapsi lattialla.
+Lauloi lapsi lattialta:
+"Jo tuli tuville näille
+liika lintu linnahamme.
+Lenti kokko koillisesta,
+halki taivahan havukka;
+siipi iski ilman äärtä,
+toinen lainetta lakaisi,
+pursto merta pyyhätteli,
+päähyt taivoa tapasi.
+Katseleikse, käänteleikse,
+liiteleikse, laateleikse;
+liiti miesten linnan päälle,
+nokalla kolistelevi;
+miesten linna rautakatto:
+ei siihen sisälle pääsnyt.
+"Katseleikse, käänteleikse,
+liiteleikse, laateleikse.
+Liiti naisten linnan päälle,
+nokalla kolistelevi;
+naisten linna vaskikatto:
+ei siihen sisälle pääsnyt.
+"Katseleikse, käänteleikse,
+liiteleikse, laateleikse.
+Liiti neitten linnan päälle,
+nokalla kolistelevi;
+neitten linna liinakatto:
+jo siihen sisälle pääsi!
+"Liiti linnan patsahalle,
+siitä laskihe laelle;
+liikahutti linnan lauan,
+istui linnan ikkunalle,
+seinälle selinäsulka,
+satasulka salvoimelle.
+"Katselevi kassapäitä,
+tukkapäitä tunnusteli,
+neitiparvesta parasta,
+kassapäistä kaunihinta,
+hele'intä helmipäistä,
+kukkapäistä kuuluisinta.
+"Siitä kokko kouraisevi,
+havulintu haivertavi:
+iski parvesta parahan,
+sorsajoukosta somimman,
+hele'immän, hempe'immän,
+verevimmän, valke'imman.
+Senpä iski ilman lintu,
+kynsi pitkä piirrällytti,
+ku oli pysty pään piolta
+sekä varrelta valittu,
+sulkasiltahan sulavin,
+hienukaisin höyheniltä."
+Siitä Pohjolan emäntä
+sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Mistä tiesit, teltamoinen,
+kuulit, kultainen omena,
+tämän neien kasvavaksi,
+tukan liina liikkuvaksi?
+Huohtiko hopeat neien,
+neien kullat sinne kuului,
+sinne paistoi meiän päivät,
+meiän kuuhuet kumotti?"
+Lausui lapsi lattialta,
+vasta kasvava karehti:
+"Siitä tiesi teltamoinen,
+onnen myyrä tien osasi
+neien kuuluhun kotihin,
+kaunihisen kartanohon:
+hyvä oli isosta huuto
+laivan suuren laskennalta,
+emosta sitäi parempi
+leivän paksun paistannalta,
+vehnäleivän leivonnalta,
+vierahan ravitsennalta.
+"Siitä tiesi teltamoinen,
+äkkioutoinen älysi
+neien nuoren nousneheksi,
+impyen ylenneheksi:
+kun kävi pihatse kerran,
+astui aittojen alatse
+varsin aamulla varahin,
+aivan aika-huomenessa,
+noki nousi nuoraisesti,
+savu paksusti pakeni
+neien kuulusta ko'ista,
+kasvavaisen kartanosta;
+neiti oli itse jauhamassa,
+kivenpuussa kiikkumassa:
+kivenpuu käkenä kukkui,
+laklana kiven lapatta,
+kiven siili sirkkusena,
+kivi helmenä heläsi.
+"Kävi siitä toisen kerran,
+astui pellon pientaretse:
+neiti oli mataramaalla,
+keikkui keltakankahilla,
+paineli punapatoja,
+keitti keltakattiloita.
+"Kävi kerran kolmannenki
+neien akkunan alatse,
+kuuli neitosen kutovan,
+pirta käessä piukkoavan:
+sukkulainen suikahteli
+kuin kärppä kiven kolossa,
+pirkaeli pirran pii'it
+kuin on tikka puun kylessä,
+käärilauta käännähteli
+kuin orava oksapuussa."
+Siitä Pohjolan emäntä
+sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Kutti, kutti, neitoseni!
+Enkö jo sanonut aina:
+elä kuusissa kukahu,
+elä laula laksoloissa,
+näytä kaulan kaarevuutta,
+käsivarren valkeutta,
+ripeyttä rinnan nuoren,
+muun on muo'on muhkeutta!
+"Kaiken syystä syyättelin,
+keikutin tämän kesosen,
+jop' on kerkeän keväimen,
+jopa toisen toukoaian:
+laatiomme piilopirtti,
+pienet piiloikkunaiset,
+neien kangasta kutoa,
+neljin niisin niukutella,
+ettei kuule Suomen sulhot,
+Suomen sulhot, maan kosijat!"
+Lausui lapsi lattialta,
+kaksiviikkoinen kajahui:
+"Helppo on hepo salata,
+sorajouhi suojaella,
+paha on neitonen salata,
+hivus pitkä piilotella.
+Laatisit kivisen linnan
+keskelle meren seläistä
+siellä piikoja pi'ellä,
+kanojasi kasvatella,
+eip' on piile piiat siellä,
+eipä impyet ylene,
+ettei pääse suuret sulhot,
+suuret sulhot, maan kosijat,
+miehet pystyisin kypärin,
+heposet teräskape'in."
+Itse vanha Väinämöinen
+alla päin, pahoilla mielin
+kotihinsa kulkiessa
+sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Voi minua, mies kuluista,
+kun en tuota tuntenunna,
+naia nuorella iällä,
+etsiä elon ajalla!
+Kaikkiansa se katuvi,
+joka nuorta naimistansa,
+lasna lapsen saamistansa,
+pienenä perehtimistä."
+Siinä kielti Väinämöinen,
+epäsi suvantolainen
+vanhan nuorta noutamasta,
+kaunista käkeämästä;
+kielti uimasta uhalla,
+veikan vettä soutamasta,
+kilvoin neittä kosjomasta
+toisen, nuoremman keralla.
- Kahdeskymmenes runo
+ Kahdeskymmenes runo
- Mitä nyt laulamme lajia,
- kuta virttä vieretämme?
- Tuota laulamme lajia,
- tuota virttä vieretämme:
- noita Pohjolan pitoja,
- jumalisten juominkia.
- Viikon häitä hankittihin,
- valmistettihin varoja
- noilla Pohjolan tuvilla,
- Sariolan salvoksilla.
- Mitä tuohon tuotettihin
- ja kuta veätettihin,
- Pohjan pitkihin pitoihin,
- suuren joukon juominkihin
- rahvahan ravitsemiksi,
- joukon suuren syöttämiksi?
- Kasvoi härkä Karjalassa,
- sonni Suomessa lihosi;
- ei ollut suuri eikä pieni,
- olihan oikea vasikka!
- Hämehessä häntä häilyi,
- pää keikkui Kemijoella;
- sata syltä sarvet pitkät,
- puoltatoista turpa paksu.
- Viikon kärppä kääntelihe
- yhen kytkyen sijalla;
- päivän lenti pääskyläinen
- härän sarvien väliä,
- hätäisesti päähän pääsi
- keskenä levähtämättä.
- Kuun juoksi kesäorava
- häpähältä hännän päähän
- eikä päähän pääsnytkänä,
- ensi kuussa ennättänyt.
- Sepä vallatoin vasikka,
- sonni suuri suomalainen,
- Karjalasta kaimattihin
- Pohjan pellon pientarelle.
- Sata miestä sarviloista,
- tuhat turvasta piteli
- härkeä taluttaessa,
- Pohjolahan tuotaessa.
- Härkä käyä källeröitti
- Sariolan salmen suussa,
- syöpi heinät hettehestä,
- selkä pilviä siveli.
- Eikä ollut iskijätä,
- maan kamalan kaatajata
- Pohjan poikien lu'ussa,
- koko suuressa su'ussa,
- nuorisossa nousevassa
- eikä varsin vanhastossa.
- Tulipa ukko ulkomainen,
- Virokannas karjalainen.
- Hänpä tuon sanoiksi virkki:
- "Malta, malta, härkä parka,
- kun tulen kurikan kanssa,
- kamahutan kangellani
- sun, katala, kallohosi:
- tok' et toisena kesänä
- kovin käännä kärseäsi,
- tölläytä turpoasi
- tämän pellon pientarella,
- Sariolan salmen suussa!"
- Läksi ukko iskemähän,
- Virokannas koskemahan,
- Palvoinen pitelemähän.
- Härkä päätä häiläytti,
- mustat silmänsä mulisti:
- ukko kuusehen kavahti,
- Virokannas vitsikkohon,
- Palvoinen pajun sekahan!
- Etsittihin iskijätä,
- sonnin suuren sortajata
- kaunihista Karjalasta,
- Suomen suurilta tiloilta,
- vienosta Venäjän maasta,
- Ruotsin maasta rohkeasta,
- Lapin laajoilta periltä,
- Turjan maasta mahtavasta;
- etsittihin Tuonelasta,
- Manalasta, maanki alta.
- Etsittihin, eipä löytty,
- haettihin, ei havaittu.
- Etsittihin iskijätä,
- katsottihin kaatajata
- selvältä meren selältä,
- lake'ilta lainehilta.
- Mies musta merestä nousi,
- uros umpilainehista,
- aivan selvältä selältä,
- ulapalta aukealta.
- Ei tuo ollut suurimpia
- eikä aivan pienimpiä:
- alle maljan maata mahtui,
- alle seulan seisomahan.
- Se oli ukko rautakoura,
- rauankarva katsannolta;
- päässä paatinen kypärä,
- jaloissa kiviset kengät,
- veitsi kultainen käessä,
- varsi vasken-kirjavainen.
- Saip' on siitä iskijänsä,
- tapasipa tappajansa,
- Suomen sonni sortajansa,
- maan kamala kaatajansa.
- Heti kun näki eränsä,
- ruhtoi niskahan rutosti:
- sorti sonnin polvillensa,
- kylen maahan kyykähytti.
- Saiko paljo saalihiksi?
- Saanut ei paljo saalihiksi:
- sata saavia lihoa,
- sata syltä makkarata,
- verta seitsemän venettä,
- kuuta kuusi tynnyriä
- noihin Pohjolan pitoihin,
- Sariolan syöminkihin.
- Tupa oli tehty Pohjolassa,
- tupa laitto, pirtti suuri,
- sivulta yheksän syltä,
- päästä seitsentä leveä.
- Kukko kun laessa lauloi,
- ei sen ääni maahan kuulu;
- penin haukunta perässä
- ei kuulu ovehen asti.
- Tuop' on Pohjolan emäntä
- liikkui sillan liitoksella,
- laahoi keskilattialla.
- Arvelee, ajattelevi:
- "Mistäpä olutta saamme,
- taarit taiten laittelemme
- näille häille hankkimille,
- pioille pi'ettäville?
- En tieä tekoa taarin
- enkä syntyä olosen."
- Olipa ukko uunin päällä.
- Lausui ukko uunin päältä:
- "Ohrasta oluen synty,
- humalasta julkijuoman,
- vaikk' ei tuo ve'että synny
- eikä tuimatta tuletta.
- "Humala, Remusen poika,
- piennä maahan pistettihin,
- kyynä maahan kynnettihin,
- viholaisna viskottihin
- vierehen Kalevan kaivon,
- Osmon pellon penkerehen.
- Siitä nousi nuori taimi,
- yleni vihanta virpi;
- nousi puuhun pienoisehen,
- kohen latvoa kohosi.
- "Onnen ukko ohran kylvi
- Osmon uuen pellon päähän.
- Ohra kasvoi kaunihisti,
- yleni ylen hyvästi
- Osmon uuen pellon päässä,
- kaskessa pojan Kalevan.
- "Oli aikoa vähäisen,
- jo huuhui humala puusta,
- ohra lausui pellon päästä,
- vesi kaivosta Kalevan:
- 'Milloin yhtehen yhymme,
- konsa toinen toisihimme?
- Yksin on elo ikävä,
- kahen, kolmen kaunoisampi.'
- "Osmotar, oluen seppä,
- Kapo, kaljojen tekijä,
- otti ohrasen jyviä,
- kuusi ohrasen jyveä,
- seitsemän humalan päätä,
- vettä kauhoa kaheksan;
- niin pani pa'an tulelle,
- laittoi keiton kiehumahan.
- Keitti ohraista olutta
- kerkeän kesäisen päivän
- nenässä utuisen niemen,
- päässä saaren terhenisen,
- puisen uuen uurtehesen,
- korvon koivuisen sisähän.
- "Sai oluen panneheksi,
- ei saanut hapanneheksi.
- Arvelee, ajattelevi,
- sanan virkkoi, noin nimesi:
- 'Mitä tuohon tuotanehe
- ja kuta katsottanehe
- oluelle happaimeksi,
- kaljalle kohottimeksi?'
- "Kalevalatar, kaunis neiti,
- se on sormilta sorea,
- aina liukas liikunnolta,
- aina kengältä kepeä,
- liikkui sillan liitoksella,
- keikkui keskilattialla
- yhtä, toista toimitellen
- kahen kattilan kesellä.
- Näki puikon lattialla:
- poimi puikon lattialta.
- "Katselevi, kääntelevi:
- 'Mitä tuostaki tulisi
- Kavon kaunihin käsissä,
- hyvän immen hyppysissä,
- jos kannan Kavon kätehen,
- hyvän immen hyppysihin?'
- "Kantoipa Kavon kätehen,
- hyvän immen hyppysihin.
- Kapo kaksin kämmeninsä,
- hykerti käsin molemmin
- molempihin reisihinsä:
- syntyi valkea orava.
- "Noin se neuvoi poikoansa,
- oravaistansa opasti:
- 'Oravainen, kummun kulta,
- kummun kukka, maan ihana!
- Juokse tuonne, kunne käsken,
- kunne käsken ja kehoitan:
- mieluisahan Metsolahan,
- tarkkahan Tapiolahan!
- Nouse puuhun pienoisehen,
- taiten tarhalatvaisehen,
- jottei kokko kouraiseisi
- eikä iskis' ilman lintu!
- Tuo'os kuusesta käpyjä,
- petäjästä helpehiä,
- ne kanna Kavon kätehen,
- oluehen Osmottaren!'
- "Osasi orava juosta,
- pöyhtöhäntä pyörähellä,
- pian juosta matkan pitkän,
- välehen välit samota,
- salon poikki, toisen pitkin,
- kolmannen vähän vitahan
- mieluisahan Metsolahan,
- tarkkahan Tapiolahan.
- "Näki kolme korpikuusta,
- neljä pienoista petäätä;
- nousi kuusehen norolla,
- petäjähän kankahalla.
- Eikä kokko kouraisnunna,
- iskenynnä ilman lintu.
- "Katkoi kuusesta käpyjä,
- petäjästä päitä lehvän.
- Kävyt kätki kynsihinsä,
- kääräisi käpälihinsä;
- ne kantoi Kavon kätehen,
- hyvän immen hyppysihin.
- "Kapo pisti kaljahansa,
- Osmotar oluehensa:
- eip' ota olut hapata,
- juoma nuori noustaksensa.
- "Osmotar, oluen seppä,
- Kapo, kaljojen tekijä,
- ainakin ajattelevi:
- 'Mitä tuohon tuotanehe
- oluelle happaimeksi,
- kaljalle kohottimeksi?'
- "Kalevatar, kaunis neiti,
- se on sormilta sorea,
- aina liukas liikunnolta,
- aina kengältä kepeä,
- liikkui sillan liitoksella,
- keikkui keskilattialla
- yhtä, toista toimitellen
- kahen kattilan kesellä.
- Näki lastun lattialla:
- poimi lastun lattialta.
- "Katselevi, kääntelevi:
- 'Mitä tuostaki tulisi
- Kavon kaunihin käsissä,
- hyvän immen hyppysissä,
- jos kannan Kavon kätehen,
- hyvän immen hyppysihin?'
- "Kantoipa Kavon kätehen,
- hyvän immen hyppysihin.
- Kapo kaksin kämmeninsä,
- hykerti käsin molemmin
- molempihin reisihinsä:
- syntyi näätä kultarinta.
- "Niin se neuvoi nääteänsä,
- orpolastansa opasti:
- 'Näätäseni, lintuseni,
- rahankarva kaunoiseni!
- Mene tuonne, kunne käsken,
- kunne käsken ja kehoitan:
- kontion kivikololle,
- metsän karhun kartanolle,
- jossa karhut tappelevat,
- kontiot kovin elävät!
- Kourin hiivoa kokoa,
- käsin vaahtea valuta,
- se kanna Kavon kätehen,
- tuo olallen Osmottaren!'
- "Jopa taisi näätä juosta,
- rinta kulta riehätellä.
- Pian juoksi matkan pitkän,
- välehen välit samosi,
- joen poikki, toisen pitkin,
- kolmannen vähän vitahan
- kontion kivikololle,
- karhun louhikammiolle.
- Siellä karhut tappelevat,
- kontiot kovin elävät
- rautaisella kalliolla,
- vuorella teräksisellä.
- "Valui vaahti karhun suusta,
- hiiva hirveän kiasta:
- käsin vaahtea valutti,
- kourin hiivoa kokosi;
- sen kantoi Kavon kätehen,
- hyvän immen hyppysihin.
- "Osmotar oluehensa,
- Kapo kaatoi kaljahansa:
- ei ota olut hapata,
- mehu miesten puurakoia.
- "Osmotar, oluen seppä,
- Kapo, kaljojen tekijä,
- ainakin ajattelevi:
- 'Mitä tuohon tuotanehe
- oluelle happaimeksi,
- kaljalle kohottimeksi?'
- "Kalevatar, kaunis neiti,
- tyttö sormilta sorea,
- aina liukas liikunnolta,
- aina kengältä kepeä,
- liikkui sillan liitoksella,
- keikkui keskilattialla
- yhtä, toista toimitellen
- kahen kattilan välillä.
- Näki maassa palkoheinän:
- poimi maasta palkoheinän.
- "Katselevi, kääntelevi:
- 'Mitä tuostaki tulisi
- Kavon kaunihin käsissä,
- hyvän immen hyppysissä,
- jos kannan Kavon kätehen,
- hyvän immen hyppysihin?'
- "Kantoipa Kavon kätehen,
- hyvän immen hyppysihin.
- Kapo kaksin kämmeninsä,
- hykerti käsin molemmin
- molempihin reisihinsä:
- mehiläinen siitä syntyi.
- "Niin se neuvoi lintuansa,
- mehiläistänsä opasti:
- 'Mehiläinen, lintu liukas,
- nurmen kukkien kuningas!
- Lennä tuonne, kunne käsken,
- kunne käsken ja kehoitan:
- saarelle selälliselle,
- luo'olle merelliselle!
- Siell' on neiti nukkununna,
- vyö vaski valahtanunna,
- sivulla simainen heinä,
- mesiheinä helmassansa.
- Tuo simoa siivessäsi,
- kanna mettä kaavussasi
- heleästä heinän päästä,
- kukan kultaisen kuvusta;
- se kanna Kavon kätehen,
- tuo olallen Osmottaren!'
- "Mehiläinen, lintu liukas,
- jopa lenti jotta joutui.
- Pian lenti matkan pitkän,
- välehen välit lyhenti,
- meren poikki, toisen pitkin,
- kolmannen vähän vitahan
- saarehen selällisehen,
- luotohon merellisehen.
- Näki neien nukkunehen,
- tinarinnan riutunehen
- nurmelle nimettömälle,
- mesipellon pientarelle,
- kupehella kultaheinä,
- vyöllänsä hopeaheinä.
- "Kasti siipensä simahan,
- sulkansa mesi sulahan
- helevässä heinän päässä,
- kukan kultaisen nenässä;
- sen kantoi Kavon kätehen,
- hyvän immen hyppysihin.
- "Osmotar oluehensa,
- Kapo pisti kaljahansa:
- siit' otti olut hapata,
- siitä nousi nuori juoma
- puisen uuen uurtehessa,
- korvon koivuisen sisässä;
- kuohui korvien tasalle,
- ärjyi päällen äyrähien,
- tahtoi maahan tyyräellä,
- lattialle lasketella.
- "Oli aikoa vähäisen,
- pirahteli pikkaraisen.
- Joutui juomahan urohot,
- Lemminkäinen liiatenki:
- juopui Ahti, juopui Kauko,
- juopui veitikkä verevä
- oluelta Osmottaren,
- kaljalta Kalevattaren.
- "Osmotar, oluen seppä,
- Kapo, kaljojen tekijä,
- hän tuossa sanoiksi virkki:
- 'Voi, poloinen, päiviäni,
- kun panin pahan oluen,
- tavattoman taarin laitoin:
- ulos korvosta kohosi,
- lattialle lainehtivi!'
- "Punalintu puusta lauloi,
- rastas räystähän rajalta:
- 'Ei ole pahaoloinen,
- on juoma hyväoloinen,
- tynnyrihin tyhjettävä,
- kellarihin käytettävä
- tynnyrissä tammisessa,
- vaskivannetten sisässä.'
- "Se oli oluen synty,
- kalevaisten kaljan alku;
- siitä sai hyvän nimensä,
- siitä kuulun kunniansa,
- kun oli hyväoloinen,
- hyvä juoma hurskahille:
- pani naiset naurusuulle,
- miehet mielelle hyvälle,
- hurskahat iloitsemahan,
- hullut huppeloitsemahan."
- Siitä Pohjolan emäntä,
- kun kuuli oluen synnyn,
- koki vettä suuren korvon,
- uuen puisen puolellensa,
- siihen ohria oloksi
- ja paljo humalan päitä.
- Alkoi keitteä olutta,
- väkivettä väännätellä
- uuen puisen uurtehessa,
- korvon koivuisen sisässä.
- Kuut kiviä kuumettihin,
- kesät vettä keitettihin,
- salot puita poltettihin,
- kaivot vettä kannettihin:
- jo salot saristui puista,
- veet väheni lähtehistä
- olosia pantaessa,
- kaljoja kyhättäessä
- Pohjan pitkiksi pioiksi,
- hyvän joukon juomingiksi.
- Savu saarella palavi,
- tuli niemen tutkaimella.
- Nousipa savu sakea,
- auer ilmahan ajoihe
- tuimilta tulisijoilta,
- varavilta valke'ilta:
- täytti puolen Pohjan maata,
- kaiken Karjalan sokisti.
- Kansa kaikki katsahtavi,
- katsahtavi, kaivahtavi:
- "Mistäpä savunen saapi,
- auer ilmahan ajaikse?
- Pienikö soan savuksi,
- suuri paimosen paloksi."
- Tuop' on äiti Lemminkäisen
- aivan aamulla varahin
- läksi vettä lähteheltä;
- näkevi savun sakean
- pohjoisilla maailmoilla.
- Sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Nuo onpi soan savuja,
- varsin vainovalke'ita!"
- Itse Ahti Saarelainen,
- tuo on kaunis Kaukomieli,
- katseleikse, käänteleikse.
- Arvelee, ajattelevi:
- "Josp' on kaalan katsomahan,
- likeltä tähystämähän,
- mistä tuo savunen saapi,
- auer ilman täyttelevi,
- oisiko soan savuja,
- noita vainovalke'ita."
- Kaaloi Kauko katsomahan
- savun syntymäsijoa:
- ei ollut soan tulia
- eikä vainovalke'ita;
- olipa oluttulia,
- kaljankeitto-valke'ita
- Sariolan salmen suulla,
- niemen kaiskun kainalossa.
- Siinä Kauko katselevi ...
- Silmä karsas Kaukon päässä,
- silmä karsas, toinen kiero,
- suu vähiten väärällänsä.
- Virkki viimein katsellessa,
- poikki salmesta sanovi:
- "Oi armas anoppiseni,
- Pohjan ehtoisa emäntä!
- Laitapa oluet oivat,
- keitä kaljat kelvolliset
- juotavaksi joukon suuren,
- Lemminkäisen liiatenki
- noissa häissänsä omissa
- kera nuoren tyttäresi!"
- Sai olonen valmihiksi,
- mehu miesten juotavaksi.
- Pantihin olut punainen,
- kalja kaunis käytettihin
- maan alle makoamahan
- kivisessä kellarissa,
- tammisessa tynnyrissä,
- tapin vaskisen takana.
- Siitä Pohjolan emäntä
- laittoi keitot kiehumahan,
- kattilat kamuamahan,
- riehtilät remuamahan.
- Leipoi siitä leivät suuret,
- suuret talkkunat taputti
- hyvän rahvahan varaksi,
- joukon suuren syötäviksi
- Pohjan pitkissä pioissa,
- Sariolan juomingissa.
- Saipa leivät leivotuksi,
- talkkunat taputetuksi.
- Kului aikoa vähäisen,
- pirahteli pikkaraisen:
- olut tykki tynnyrissä,
- kalja keikkui kellarissa:
- "Kun nyt juojani tulisi,
- lakkijani laittauisi,
- kunnollinen kukkujani,
- laaullinen laulajani!"
- Etsittihin laulajata,
- laaullista laulajata,
- kunnollista kukkujata,
- kaunista karehtijata:
- lohi on tuotu laulajaksi,
- hauki kunnon kukkujaksi.
- Ei lohessa laulajata,
- hauissa karehtijata:
- lohen on leuat longallahan,
- hauin hampahat hajalla.
- Etsittihin laulajata,
- laaullista laulajata,
- kunnollista kukkujata,
- kaunista karehtijata:
- lapsi on tuotu laulajaksi,
- poika kunnon kukkujaksi.
- Ei lapsessa laulajata,
- kuolasuussa kukkujata:
- lapsen kiel' on kimmeltynnä,
- kielen kanta kammeltunna.
- Uhkasi olut punainen,
- noitueli nuori juoma
- nassakassa tammisessa,
- tapin vaskisen takana:
- "Kun et laita laulajata,
- laaullista laulajata,
- kunnollista kukkujata,
- kaunista karehtijata,
- potkin poikki vanteheni,
- ulos pohjani porotan!"
- Silloin Pohjolan emäntä
- pani kutsut kulkemahan,
- airuhut vaeltamahan.
- Itse tuon sanoiksi virkki:
- "Ohoh piika pikkarainen,
- orjani alinomainen!
- Kutsu rahvasta kokohon,
- miesten joukko juominkihin!
- Kutsu kurjat, kutsu köyhät,
- sokeatki, vaivaisetki,
- rammatki, rekirujotki!
- Sokeat venehin soua,
- rammat ratsahin ajele,
- rujot re'in remmätellös!
- "Kutsu kaikki Pohjan kansa
- ja kaikki Kalevan kansa,
- kutsu vanha Väinämöinen
- lailliseksi laulajaksi!
- Elä kutsu Kaukomieltä,
- tuota Ahti Saarelaista!"
- Tuop' on piika pikkarainen
- sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Miks' en kutsu Kaukomieltä,
- yhtä Ahti Saarelaista?"
- Tuop' on Pohjolan emäntä
- sanan vastaten sanovi:
- "Siks' et kutsu Kaukomieltä,
- tuota lieto Lemminkäistä,
- kun on kaikitse toraisa,
- aivan tarkka tappelija;
- tehnyt on häissäki häpeät,
- pitoloissa pillat suuret,
- nauranut pyhäiset piiat
- pyhäisissä vaattehissa."
- Tuop' on piika pikkarainen
- sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Mistä tieän Kaukomielen,
- jotta heitän kutsumatta?
- En tunne Ahin kotia,
- Kaukomielen kartanoa."
- Sanoi Pohjolan emäntä,
- itse lausui ja nimesi:
- "Hyvin tunnet Kaukomielen,
- tuon on Ahti Saarelaisen:
- Ahti saarella asuvi,
- veitikkä vesien luona,
- laajimman lahen sivulla,
- Kaukoniemen kainalossa."
- Tuop' on piika pikkarainen,
- raataja rahan-alainen,
- kantoi kutsut kuusialle,
- keruhut kaheksialle.
- Kutsui kaiken Pohjan kansan
- ja kaiken Kalevan kansan,
- nuotki hoikat huonemiehet,
- kaitakauhtanat kasakat.
- Yks' on aino Ahti poika,
- - senp' on heitti kutsumatta.
+Mitä nyt laulamme lajia,
+kuta virttä vieretämme?
+Tuota laulamme lajia,
+tuota virttä vieretämme:
+noita Pohjolan pitoja,
+jumalisten juominkia.
+Viikon häitä hankittihin,
+valmistettihin varoja
+noilla Pohjolan tuvilla,
+Sariolan salvoksilla.
+Mitä tuohon tuotettihin
+ja kuta veätettihin,
+Pohjan pitkihin pitoihin,
+suuren joukon juominkihin
+rahvahan ravitsemiksi,
+joukon suuren syöttämiksi?
+Kasvoi härkä Karjalassa,
+sonni Suomessa lihosi;
+ei ollut suuri eikä pieni,
+olihan oikea vasikka!
+Hämehessä häntä häilyi,
+pää keikkui Kemijoella;
+sata syltä sarvet pitkät,
+puoltatoista turpa paksu.
+Viikon kärppä kääntelihe
+yhen kytkyen sijalla;
+päivän lenti pääskyläinen
+härän sarvien väliä,
+hätäisesti päähän pääsi
+keskenä levähtämättä.
+Kuun juoksi kesäorava
+häpähältä hännän päähän
+eikä päähän pääsnytkänä,
+ensi kuussa ennättänyt.
+Sepä vallatoin vasikka,
+sonni suuri suomalainen,
+Karjalasta kaimattihin
+Pohjan pellon pientarelle.
+Sata miestä sarviloista,
+tuhat turvasta piteli
+härkeä taluttaessa,
+Pohjolahan tuotaessa.
+Härkä käyä källeröitti
+Sariolan salmen suussa,
+syöpi heinät hettehestä,
+selkä pilviä siveli.
+Eikä ollut iskijätä,
+maan kamalan kaatajata
+Pohjan poikien lu'ussa,
+koko suuressa su'ussa,
+nuorisossa nousevassa
+eikä varsin vanhastossa.
+Tulipa ukko ulkomainen,
+Virokannas karjalainen.
+Hänpä tuon sanoiksi virkki:
+"Malta, malta, härkä parka,
+kun tulen kurikan kanssa,
+kamahutan kangellani
+sun, katala, kallohosi:
+tok' et toisena kesänä
+kovin käännä kärseäsi,
+tölläytä turpoasi
+tämän pellon pientarella,
+Sariolan salmen suussa!"
+Läksi ukko iskemähän,
+Virokannas koskemahan,
+Palvoinen pitelemähän.
+Härkä päätä häiläytti,
+mustat silmänsä mulisti:
+ukko kuusehen kavahti,
+Virokannas vitsikkohon,
+Palvoinen pajun sekahan!
+Etsittihin iskijätä,
+sonnin suuren sortajata
+kaunihista Karjalasta,
+Suomen suurilta tiloilta,
+vienosta Venäjän maasta,
+Ruotsin maasta rohkeasta,
+Lapin laajoilta periltä,
+Turjan maasta mahtavasta;
+etsittihin Tuonelasta,
+Manalasta, maanki alta.
+Etsittihin, eipä löytty,
+haettihin, ei havaittu.
+Etsittihin iskijätä,
+katsottihin kaatajata
+selvältä meren selältä,
+lake'ilta lainehilta.
+Mies musta merestä nousi,
+uros umpilainehista,
+aivan selvältä selältä,
+ulapalta aukealta.
+Ei tuo ollut suurimpia
+eikä aivan pienimpiä:
+alle maljan maata mahtui,
+alle seulan seisomahan.
+Se oli ukko rautakoura,
+rauankarva katsannolta;
+päässä paatinen kypärä,
+jaloissa kiviset kengät,
+veitsi kultainen käessä,
+varsi vasken-kirjavainen.
+Saip' on siitä iskijänsä,
+tapasipa tappajansa,
+Suomen sonni sortajansa,
+maan kamala kaatajansa.
+Heti kun näki eränsä,
+ruhtoi niskahan rutosti:
+sorti sonnin polvillensa,
+kylen maahan kyykähytti.
+Saiko paljo saalihiksi?
+Saanut ei paljo saalihiksi:
+sata saavia lihoa,
+sata syltä makkarata,
+verta seitsemän venettä,
+kuuta kuusi tynnyriä
+noihin Pohjolan pitoihin,
+Sariolan syöminkihin.
+Tupa oli tehty Pohjolassa,
+tupa laitto, pirtti suuri,
+sivulta yheksän syltä,
+päästä seitsentä leveä.
+Kukko kun laessa lauloi,
+ei sen ääni maahan kuulu;
+penin haukunta perässä
+ei kuulu ovehen asti.
+Tuop' on Pohjolan emäntä
+liikkui sillan liitoksella,
+laahoi keskilattialla.
+Arvelee, ajattelevi:
+"Mistäpä olutta saamme,
+taarit taiten laittelemme
+näille häille hankkimille,
+pioille pi'ettäville?
+En tieä tekoa taarin
+enkä syntyä olosen."
+Olipa ukko uunin päällä.
+Lausui ukko uunin päältä:
+"Ohrasta oluen synty,
+humalasta julkijuoman,
+vaikk' ei tuo ve'että synny
+eikä tuimatta tuletta.
+"Humala, Remusen poika,
+piennä maahan pistettihin,
+kyynä maahan kynnettihin,
+viholaisna viskottihin
+vierehen Kalevan kaivon,
+Osmon pellon penkerehen.
+Siitä nousi nuori taimi,
+yleni vihanta virpi;
+nousi puuhun pienoisehen,
+kohen latvoa kohosi.
+"Onnen ukko ohran kylvi
+Osmon uuen pellon päähän.
+Ohra kasvoi kaunihisti,
+yleni ylen hyvästi
+Osmon uuen pellon päässä,
+kaskessa pojan Kalevan.
+"Oli aikoa vähäisen,
+jo huuhui humala puusta,
+ohra lausui pellon päästä,
+vesi kaivosta Kalevan:
+'Milloin yhtehen yhymme,
+konsa toinen toisihimme?
+Yksin on elo ikävä,
+kahen, kolmen kaunoisampi.'
+"Osmotar, oluen seppä,
+Kapo, kaljojen tekijä,
+otti ohrasen jyviä,
+kuusi ohrasen jyveä,
+seitsemän humalan päätä,
+vettä kauhoa kaheksan;
+niin pani pa'an tulelle,
+laittoi keiton kiehumahan.
+Keitti ohraista olutta
+kerkeän kesäisen päivän
+nenässä utuisen niemen,
+päässä saaren terhenisen,
+puisen uuen uurtehesen,
+korvon koivuisen sisähän.
+"Sai oluen panneheksi,
+ei saanut hapanneheksi.
+Arvelee, ajattelevi,
+sanan virkkoi, noin nimesi:
+'Mitä tuohon tuotanehe
+ja kuta katsottanehe
+oluelle happaimeksi,
+kaljalle kohottimeksi?'
+"Kalevalatar, kaunis neiti,
+se on sormilta sorea,
+aina liukas liikunnolta,
+aina kengältä kepeä,
+liikkui sillan liitoksella,
+keikkui keskilattialla
+yhtä, toista toimitellen
+kahen kattilan kesellä.
+Näki puikon lattialla:
+poimi puikon lattialta.
+"Katselevi, kääntelevi:
+'Mitä tuostaki tulisi
+Kavon kaunihin käsissä,
+hyvän immen hyppysissä,
+jos kannan Kavon kätehen,
+hyvän immen hyppysihin?'
+"Kantoipa Kavon kätehen,
+hyvän immen hyppysihin.
+Kapo kaksin kämmeninsä,
+hykerti käsin molemmin
+molempihin reisihinsä:
+syntyi valkea orava.
+"Noin se neuvoi poikoansa,
+oravaistansa opasti:
+'Oravainen, kummun kulta,
+kummun kukka, maan ihana!
+Juokse tuonne, kunne käsken,
+kunne käsken ja kehoitan:
+mieluisahan Metsolahan,
+tarkkahan Tapiolahan!
+Nouse puuhun pienoisehen,
+taiten tarhalatvaisehen,
+jottei kokko kouraiseisi
+eikä iskis' ilman lintu!
+Tuo'os kuusesta käpyjä,
+petäjästä helpehiä,
+ne kanna Kavon kätehen,
+oluehen Osmottaren!'
+"Osasi orava juosta,
+pöyhtöhäntä pyörähellä,
+pian juosta matkan pitkän,
+välehen välit samota,
+salon poikki, toisen pitkin,
+kolmannen vähän vitahan
+mieluisahan Metsolahan,
+tarkkahan Tapiolahan.
+"Näki kolme korpikuusta,
+neljä pienoista petäätä;
+nousi kuusehen norolla,
+petäjähän kankahalla.
+Eikä kokko kouraisnunna,
+iskenynnä ilman lintu.
+"Katkoi kuusesta käpyjä,
+petäjästä päitä lehvän.
+Kävyt kätki kynsihinsä,
+kääräisi käpälihinsä;
+ne kantoi Kavon kätehen,
+hyvän immen hyppysihin.
+"Kapo pisti kaljahansa,
+Osmotar oluehensa:
+eip' ota olut hapata,
+juoma nuori noustaksensa.
+"Osmotar, oluen seppä,
+Kapo, kaljojen tekijä,
+ainakin ajattelevi:
+'Mitä tuohon tuotanehe
+oluelle happaimeksi,
+kaljalle kohottimeksi?'
+"Kalevatar, kaunis neiti,
+se on sormilta sorea,
+aina liukas liikunnolta,
+aina kengältä kepeä,
+liikkui sillan liitoksella,
+keikkui keskilattialla
+yhtä, toista toimitellen
+kahen kattilan kesellä.
+Näki lastun lattialla:
+poimi lastun lattialta.
+"Katselevi, kääntelevi:
+'Mitä tuostaki tulisi
+Kavon kaunihin käsissä,
+hyvän immen hyppysissä,
+jos kannan Kavon kätehen,
+hyvän immen hyppysihin?'
+"Kantoipa Kavon kätehen,
+hyvän immen hyppysihin.
+Kapo kaksin kämmeninsä,
+hykerti käsin molemmin
+molempihin reisihinsä:
+syntyi näätä kultarinta.
+"Niin se neuvoi nääteänsä,
+orpolastansa opasti:
+'Näätäseni, lintuseni,
+rahankarva kaunoiseni!
+Mene tuonne, kunne käsken,
+kunne käsken ja kehoitan:
+kontion kivikololle,
+metsän karhun kartanolle,
+jossa karhut tappelevat,
+kontiot kovin elävät!
+Kourin hiivoa kokoa,
+käsin vaahtea valuta,
+se kanna Kavon kätehen,
+tuo olallen Osmottaren!'
+"Jopa taisi näätä juosta,
+rinta kulta riehätellä.
+Pian juoksi matkan pitkän,
+välehen välit samosi,
+joen poikki, toisen pitkin,
+kolmannen vähän vitahan
+kontion kivikololle,
+karhun louhikammiolle.
+Siellä karhut tappelevat,
+kontiot kovin elävät
+rautaisella kalliolla,
+vuorella teräksisellä.
+"Valui vaahti karhun suusta,
+hiiva hirveän kiasta:
+käsin vaahtea valutti,
+kourin hiivoa kokosi;
+sen kantoi Kavon kätehen,
+hyvän immen hyppysihin.
+"Osmotar oluehensa,
+Kapo kaatoi kaljahansa:
+ei ota olut hapata,
+mehu miesten puurakoia.
+"Osmotar, oluen seppä,
+Kapo, kaljojen tekijä,
+ainakin ajattelevi:
+'Mitä tuohon tuotanehe
+oluelle happaimeksi,
+kaljalle kohottimeksi?'
+"Kalevatar, kaunis neiti,
+tyttö sormilta sorea,
+aina liukas liikunnolta,
+aina kengältä kepeä,
+liikkui sillan liitoksella,
+keikkui keskilattialla
+yhtä, toista toimitellen
+kahen kattilan välillä.
+Näki maassa palkoheinän:
+poimi maasta palkoheinän.
+"Katselevi, kääntelevi:
+'Mitä tuostaki tulisi
+Kavon kaunihin käsissä,
+hyvän immen hyppysissä,
+jos kannan Kavon kätehen,
+hyvän immen hyppysihin?'
+"Kantoipa Kavon kätehen,
+hyvän immen hyppysihin.
+Kapo kaksin kämmeninsä,
+hykerti käsin molemmin
+molempihin reisihinsä:
+mehiläinen siitä syntyi.
+"Niin se neuvoi lintuansa,
+mehiläistänsä opasti:
+'Mehiläinen, lintu liukas,
+nurmen kukkien kuningas!
+Lennä tuonne, kunne käsken,
+kunne käsken ja kehoitan:
+saarelle selälliselle,
+luo'olle merelliselle!
+Siell' on neiti nukkununna,
+vyö vaski valahtanunna,
+sivulla simainen heinä,
+mesiheinä helmassansa.
+Tuo simoa siivessäsi,
+kanna mettä kaavussasi
+heleästä heinän päästä,
+kukan kultaisen kuvusta;
+se kanna Kavon kätehen,
+tuo olallen Osmottaren!'
+"Mehiläinen, lintu liukas,
+jopa lenti jotta joutui.
+Pian lenti matkan pitkän,
+välehen välit lyhenti,
+meren poikki, toisen pitkin,
+kolmannen vähän vitahan
+saarehen selällisehen,
+luotohon merellisehen.
+Näki neien nukkunehen,
+tinarinnan riutunehen
+nurmelle nimettömälle,
+mesipellon pientarelle,
+kupehella kultaheinä,
+vyöllänsä hopeaheinä.
+"Kasti siipensä simahan,
+sulkansa mesi sulahan
+helevässä heinän päässä,
+kukan kultaisen nenässä;
+sen kantoi Kavon kätehen,
+hyvän immen hyppysihin.
+"Osmotar oluehensa,
+Kapo pisti kaljahansa:
+siit' otti olut hapata,
+siitä nousi nuori juoma
+puisen uuen uurtehessa,
+korvon koivuisen sisässä;
+kuohui korvien tasalle,
+ärjyi päällen äyrähien,
+tahtoi maahan tyyräellä,
+lattialle lasketella.
+"Oli aikoa vähäisen,
+pirahteli pikkaraisen.
+Joutui juomahan urohot,
+Lemminkäinen liiatenki:
+juopui Ahti, juopui Kauko,
+juopui veitikkä verevä
+oluelta Osmottaren,
+kaljalta Kalevattaren.
+"Osmotar, oluen seppä,
+Kapo, kaljojen tekijä,
+hän tuossa sanoiksi virkki:
+'Voi, poloinen, päiviäni,
+kun panin pahan oluen,
+tavattoman taarin laitoin:
+ulos korvosta kohosi,
+lattialle lainehtivi!'
+"Punalintu puusta lauloi,
+rastas räystähän rajalta:
+'Ei ole pahaoloinen,
+on juoma hyväoloinen,
+tynnyrihin tyhjettävä,
+kellarihin käytettävä
+tynnyrissä tammisessa,
+vaskivannetten sisässä.'
+"Se oli oluen synty,
+kalevaisten kaljan alku;
+siitä sai hyvän nimensä,
+siitä kuulun kunniansa,
+kun oli hyväoloinen,
+hyvä juoma hurskahille:
+pani naiset naurusuulle,
+miehet mielelle hyvälle,
+hurskahat iloitsemahan,
+hullut huppeloitsemahan."
+Siitä Pohjolan emäntä,
+kun kuuli oluen synnyn,
+koki vettä suuren korvon,
+uuen puisen puolellensa,
+siihen ohria oloksi
+ja paljo humalan päitä.
+Alkoi keitteä olutta,
+väkivettä väännätellä
+uuen puisen uurtehessa,
+korvon koivuisen sisässä.
+Kuut kiviä kuumettihin,
+kesät vettä keitettihin,
+salot puita poltettihin,
+kaivot vettä kannettihin:
+jo salot saristui puista,
+veet väheni lähtehistä
+olosia pantaessa,
+kaljoja kyhättäessä
+Pohjan pitkiksi pioiksi,
+hyvän joukon juomingiksi.
+Savu saarella palavi,
+tuli niemen tutkaimella.
+Nousipa savu sakea,
+auer ilmahan ajoihe
+tuimilta tulisijoilta,
+varavilta valke'ilta:
+täytti puolen Pohjan maata,
+kaiken Karjalan sokisti.
+Kansa kaikki katsahtavi,
+katsahtavi, kaivahtavi:
+"Mistäpä savunen saapi,
+auer ilmahan ajaikse?
+Pienikö soan savuksi,
+suuri paimosen paloksi."
+Tuop' on äiti Lemminkäisen
+aivan aamulla varahin
+läksi vettä lähteheltä;
+näkevi savun sakean
+pohjoisilla maailmoilla.
+Sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Nuo onpi soan savuja,
+varsin vainovalke'ita!"
+Itse Ahti Saarelainen,
+tuo on kaunis Kaukomieli,
+katseleikse, käänteleikse.
+Arvelee, ajattelevi:
+"Josp' on kaalan katsomahan,
+likeltä tähystämähän,
+mistä tuo savunen saapi,
+auer ilman täyttelevi,
+oisiko soan savuja,
+noita vainovalke'ita."
+Kaaloi Kauko katsomahan
+savun syntymäsijoa:
+ei ollut soan tulia
+eikä vainovalke'ita;
+olipa oluttulia,
+kaljankeitto-valke'ita
+Sariolan salmen suulla,
+niemen kaiskun kainalossa.
+Siinä Kauko katselevi ...
+Silmä karsas Kaukon päässä,
+silmä karsas, toinen kiero,
+suu vähiten väärällänsä.
+Virkki viimein katsellessa,
+poikki salmesta sanovi:
+"Oi armas anoppiseni,
+Pohjan ehtoisa emäntä!
+Laitapa oluet oivat,
+keitä kaljat kelvolliset
+juotavaksi joukon suuren,
+Lemminkäisen liiatenki
+noissa häissänsä omissa
+kera nuoren tyttäresi!"
+Sai olonen valmihiksi,
+mehu miesten juotavaksi.
+Pantihin olut punainen,
+kalja kaunis käytettihin
+maan alle makoamahan
+kivisessä kellarissa,
+tammisessa tynnyrissä,
+tapin vaskisen takana.
+Siitä Pohjolan emäntä
+laittoi keitot kiehumahan,
+kattilat kamuamahan,
+riehtilät remuamahan.
+Leipoi siitä leivät suuret,
+suuret talkkunat taputti
+hyvän rahvahan varaksi,
+joukon suuren syötäviksi
+Pohjan pitkissä pioissa,
+Sariolan juomingissa.
+Saipa leivät leivotuksi,
+talkkunat taputetuksi.
+Kului aikoa vähäisen,
+pirahteli pikkaraisen:
+olut tykki tynnyrissä,
+kalja keikkui kellarissa:
+"Kun nyt juojani tulisi,
+lakkijani laittauisi,
+kunnollinen kukkujani,
+laaullinen laulajani!"
+Etsittihin laulajata,
+laaullista laulajata,
+kunnollista kukkujata,
+kaunista karehtijata:
+lohi on tuotu laulajaksi,
+hauki kunnon kukkujaksi.
+Ei lohessa laulajata,
+hauissa karehtijata:
+lohen on leuat longallahan,
+hauin hampahat hajalla.
+Etsittihin laulajata,
+laaullista laulajata,
+kunnollista kukkujata,
+kaunista karehtijata:
+lapsi on tuotu laulajaksi,
+poika kunnon kukkujaksi.
+Ei lapsessa laulajata,
+kuolasuussa kukkujata:
+lapsen kiel' on kimmeltynnä,
+kielen kanta kammeltunna.
+Uhkasi olut punainen,
+noitueli nuori juoma
+nassakassa tammisessa,
+tapin vaskisen takana:
+"Kun et laita laulajata,
+laaullista laulajata,
+kunnollista kukkujata,
+kaunista karehtijata,
+potkin poikki vanteheni,
+ulos pohjani porotan!"
+Silloin Pohjolan emäntä
+pani kutsut kulkemahan,
+airuhut vaeltamahan.
+Itse tuon sanoiksi virkki:
+"Ohoh piika pikkarainen,
+orjani alinomainen!
+Kutsu rahvasta kokohon,
+miesten joukko juominkihin!
+Kutsu kurjat, kutsu köyhät,
+sokeatki, vaivaisetki,
+rammatki, rekirujotki!
+Sokeat venehin soua,
+rammat ratsahin ajele,
+rujot re'in remmätellös!
+"Kutsu kaikki Pohjan kansa
+ja kaikki Kalevan kansa,
+kutsu vanha Väinämöinen
+lailliseksi laulajaksi!
+Elä kutsu Kaukomieltä,
+tuota Ahti Saarelaista!"
+Tuop' on piika pikkarainen
+sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Miks' en kutsu Kaukomieltä,
+yhtä Ahti Saarelaista?"
+Tuop' on Pohjolan emäntä
+sanan vastaten sanovi:
+"Siks' et kutsu Kaukomieltä,
+tuota lieto Lemminkäistä,
+kun on kaikitse toraisa,
+aivan tarkka tappelija;
+tehnyt on häissäki häpeät,
+pitoloissa pillat suuret,
+nauranut pyhäiset piiat
+pyhäisissä vaattehissa."
+Tuop' on piika pikkarainen
+sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Mistä tieän Kaukomielen,
+jotta heitän kutsumatta?
+En tunne Ahin kotia,
+Kaukomielen kartanoa."
+Sanoi Pohjolan emäntä,
+itse lausui ja nimesi:
+"Hyvin tunnet Kaukomielen,
+tuon on Ahti Saarelaisen:
+Ahti saarella asuvi,
+veitikkä vesien luona,
+laajimman lahen sivulla,
+Kaukoniemen kainalossa."
+Tuop' on piika pikkarainen,
+raataja rahan-alainen,
+kantoi kutsut kuusialle,
+keruhut kaheksialle.
+Kutsui kaiken Pohjan kansan
+ja kaiken Kalevan kansan,
+nuotki hoikat huonemiehet,
+kaitakauhtanat kasakat.
+Yks' on aino Ahti poika,
+- senp' on heitti kutsumatta.
- Yhdeskolmatta runo
+ Yhdeskolmatta runo
- Tuop' on Pohjolan emäntä,
- Sariolan vaimo vanha,
- oli ulkona olija,
- askareillansa asuja.
- Kuului suolta ruoskan roiske,
- rannalta re'en ratina.
- Loi silmänsä luotehelle,
- käänti päätä päivän alle,
- arvelee, ajattelevi:
- "Mi tämä väki väjyvi
- minun, raukan, rannoilleni?
- Suurtako sotaväkeä?"
- Kaaloi tuota katsomahan,
- likeltä tähyämähän:
- ei ollut sotaväkeä;
- oli suuri sulhaiskansa,
- vävy keskellä väkeä,
- hyvän rahvahan raossa.
- Itse Pohjolan emäntä,
- Sariolan vaimo vanha,
- kun tunsi vävyn tulevan,
- sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Luulin tuulen tuulevaksi,
- pinon pystyn viereväksi,
- meren rannan roikkivaksi,
- someren karehtivaksi.
- Kaaloin tuota katsomahan,
- likeltä tähyämähän;
- eipä tuuli tuullutkana,
- pino pysty vierrytkänä,
- meren ranta rauennunna,
- someret karehtinunna:
- vävyni väki tulevi,
- saoin kaksin käänteleikse!
- "Mistä mä vävyni tunnen,
- vävyni väen seasta?
- Tuttu on vävy väestä,
- tuttu tuomi muista puista,
- tammi virpivarpasista,
- kuuhut taivahan tähistä.
- "Vävy on mustalla orolla,
- niinkuin syövällä suella,
- kantavalla kaarnehella,
- lentävällä lievehellä;
- kuusi kultasirkkulaista
- vempelellä kukkumassa,
- seitsemän siniotusta
- rahkehella laulamassa."
- Kuuluvi kumu kujasta,
- aisan kalke kaivotieltä:
- jo vävy pihalle saapi,
- vävyn kansa kartanolle.
- Vävy on keskellä väkeä,
- hyvän rahvahan raossa,
- ei ole varsin eellimäisnä
- eikä aivan jälkimäisnä.
- "Pois, pojat, ulos, urohot,
- pihalle, pitimmät miehet,
- rinnuksia riistamahan,
- rahkehia raastamahan,
- aisoja alentamahan,
- tuomahan vävy tupahan!"
- Juoksevi vävyn oronen,
- kirjokorja kiiättävi
- pitkin appelan pihoa.
- Sanoi Pohjolan emäntä:
- "Oi sie orja, palkkalainen,
- kylän kaunoinen kasakka!
- Ottaos vävyn oronen,
- lasketellos laukkiotsa
- vaskisista valjahista,
- tinaisista rinnuksista,
- rahaisista rahkehista,
- vesaisista vempelistä!
- Viekösi vävyn oronen,
- talutellos taitavasti
- sulkkuisista suitsiloista,
- päitsistä hopeapäistä
- piehtaroille pehme'ille,
- tasaiselle tanterelle,
- vienolle vitilumelle,
- maalle maionkarvaiselle!
- "Juottaos vävyni varsa
- lähisestä lähtehestä,
- joka seisovi sulana,
- heraisena herhettävi
- alla kullan kuusen juuren,
- alla pensivän petäjän!
- "Apata vävyni varsa
- koropasta kultaisesta,
- vaskisesta vakkasesta
- pestyin ohrin, lestyin leivin,
- keitetyin kesäisin vehnin,
- survotuin suvirukihin!
- "Vie siitä vävyn oronen
- soimelle sopimmaiselle,
- ylimäiselle sijalle,
- ta'impahan tanhuahan!
- Sito'os vävyn oronen
- kultaisista koltsasista
- rautaisehen renkaisehen,
- patvisehen patsaisehen!
- Pankosi vävyn orolle
- kappa kauroja etehen,
- toinen heinän helpehiä,
- kolmas ruumenen muruja!
- "Sukios vävyn oronen
- mursunluisella sualla,
- jottei karva katkeaisi,
- sorajouhi sorkahtaisi!
- Kattaos vävyn oronen
- loimella hope'isella,
- kuomikolla kultaisella,
- vanumalla vaskisella!
- "Kylän poiat, kyyhkyläiset!
- Viekätte vävy tupahan,
- hivuksin hatuttomana,
- käen kintahattomana!
- "Vuotas katselen vävyä,
- jos sopii vävy tupahan
- ilman uksen ottamatta,
- pihtipuolen purkamatta,
- kamanan korottamatta,
- kynnyksen alentamatta,
- soppiseinän sortamatta,
- multahirren muuttamatta!
- "Ei mahu vävy tupahan,
- hyvä lahja laipiohon
- ilman uksen ottamatta,
- pihtipuolen purkamatta,
- kamanan korottamatta,
- kynnyksen alentamatta,
- soppiseinän sortamatta,
- multahirren muuttamatta:
- vävy on päätänsä pitempi,
- korvallista korkeampi.
- "Kamanat kohottukohot
- lakin päästä laskematta,
- kynnykset alentukohot
- kengän kannan koskematta,
- pihtipuolet välttyköhöt,
- ovet ilman auetkohot
- tullessa vävyn tupahan,
- astuessa aimo miehen!
- "Kiitos kaunoisen Jumalan,
- jo saapi vävy sisähän!
- Vuotas katsahan tupoa,
- silmeän tuvan sisähän,
- onko täällä pöyät pesty,
- lavitsat vesin valeltu,
- siivottu sileät sillat,
- lautalattiat la'aistu!
- "Katselen tätä tupoa
- - enkä tuota tunnekana,
- mistä puist' on pirtti tehty,
- mistä suoja tänne saatu,
- kusta seinät seisotettu
- sekä lattiat laottu.
- "Sivuseinä on siilin luista,
- periseinä peuran luista,
- oviseinä osman luista,
- kamana karitsan luista.
- "Orret on omenapuista,
- patsas puista patviloista,
- luaslauat lumpehista,
- laki lahnan suomuksista.
- "Rahi on rauasta rakettu,
- lautsat Saksan laahkoloista,
- pöytä kullan kirjoiteltu,
- silta silkillä silattu.
- "Uuni vaskesta valettu,
- pankko paasista hyvistä,
- kiukoa meren kivistä,
- karsina Kalevan puista."
- Sulho tungeikse tupahan,
- alle kattojen ajaikse.
- Sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Terve tänneki, Jumala,
- alle kuulun kurkihirren,
- alle kaunihin katoksen!"
- Sanoi Pohjolan emäntä:
- "Terve, terve tultuasi
- tänne pienehen tupahan,
- matalaisehen majahan,
- honkaisehen huonehesen,
- petäjäisehen pesähän!
- "Ohoh orjapiikaseni,
- kylän pantu palkkalainen!
- Tuopa tulta tuohen päässä,
- temmo tervaksen nenässä
- katsellakseni vävyä,
- nähäkseni sulhon silmät,
- sinisetkö vai punaiset
- vaiko vaatevalkeuiset!"
- Orjapiika pikkarainen,
- kylän pantu palkkalainen,
- toip' on tulta tuohosessa,
- tempoi tulta tervaksessa.
- "Tuli on tuohinen rämäkkä,
- savu musta tervaksinen,
- vävyn silmät saastuttaisi,
- mustuttais' ihanan muo'on:
- tuopa tulta tuohuksella,
- vahasella valkeaista!"
- Orjapiika pikkarainen,
- kylän pantu palkkalainen,
- toip' on tulta tuohuksella,
- vahasella valkeaista.
- Valkea savu vahainen,
- tuli kirkas tuohuksinen,
- valotti vävyltä silmät,
- kirkasti vävyltä kasvot.
- "Jo näen vävyni silmät:
- ei siniset, ei punaiset
- eikä vaatevalkeuiset;
- meren on vaahen valkeuiset,
- meren ruo'on ruskeuiset,
- meren kaislan kauneuiset.
- "Kylän poiat, kyyhkyläiset!
- Viekätte tätä vävyä
- isoimmille istuimille,
- ylimäisille sijoille,
- selin seineä sinistä,
- pä'in pöyteä punaista,
- kohin kutsuvierahia,
- rinnoin rahvahan remua!"
- Siitä Pohjolan emäntä
- syötti, juotti vierahia,
- syötti suin sulassa voissa,
- kourin kuorekokkaroissa
- noita kutsuvierahia,
- vävyänsä liiatenki.
- Olipa lohta luotasilla,
- sivulla sianlihoa,
- kupit kukkuraisillansa,
- va'it varpelaitehilla
- syöä kutsuvierahien
- ja vävysen liiatenki.
- Sanoi Pohjolan emäntä:
- "Oi sie piika pikkarainen!
- Tuop' on tuopilla olutta,
- kanna kaksikorvaisella
- noille kutsuvierahille,
- vävylleni liiatenki!"
- Tuop' on piika pikkarainen,
- raataja rahan-alainen,
- antoi tuopin totta tehä,
- viisivantehen vikoa,
- huuhtoa humalan parrat,
- vaahen parrat valkoella
- noilta kutsuvierahilta
- ja vävyltä liiatenki.
- Mitä nyt olut osasi,
- virkki viisivantehinen,
- kun oli luona laulajansa,
- kunnollinen kukkujansa?
- Olipa vanha Väinämöinen,
- virren ponsi polvu'inen,
- laaullisna laulajana,
- parahana taitajana.
- Ensin ottavi olutta,
- siitä tuon sanoiksi virkki:
- "Olukkainen, juomukkainen!
- Elä miestä jouten juota!
- Laita miehet laulamahan,
- kultasuut on kukkumahan!
- Isännät imehtelevät,
- emännät ajattelevat:
- joko on laulut lauennehet,
- ilokielet kirvonnehet,
- vai panin pahan oluen,
- juoksuttelin juoman kehnon,
- kun ei laula laulajamme,
- hyreksi hyvät runomme,
- kuku kultavierahamme,
- iloitse ilokäkemme?
- "Kukas tässä kukkunevi,
- kenpä kielin laulanevi
- näissä Pohjolan pioissa,
- Sariolan juomingissa?
- Eipä tässä lautsat laula,
- kun ei lautsan istujaiset,
- lattiat ei lausahtele,
- kun ei lattian kävijät;
- eikä ikkunat iloitse,
- kun ei ikkunan isännät,
- eikä pöykä pöyän ääret,
- kun ei pöyän äärelliset,
- ei ne reppänät remuile,
- kun ei reppänän alaiset."
- Oli lapsi lattialla,
- maitoparta pankon päässä.
- Lausui lapsi lattialta,
- poika pankolta pakisi:
- "En ole iso iältä,
- vahva varren kasvannolta,
- vaan kuitenki kaikitenki,
- jos ei muut lihavat laula,
- miehet paksummat pajaha,
- verevämmät vierettele,
- niin mä laulan, laiha poika,
- poika kuiva, kuikuttelen;
- laulan laihoilta lihoilta,
- kupehilta kuuttomilta
- tämän iltamme iloksi,
- päivän kuulun kunniaksi."
- Olipa ukko uunin päällä.
- Tuopa tuon sanoiksi virkki:
- "Ei ole lasten laululoista,
- kurjien kujerteloista:
- valehia lasten laulut,
- tyhjiä tytärten virret!
- Anna virsi viisahalle,
- laulu lautsan istujalle!"
- Silloin vanha Väinämöinen
- itse tuon sanoiksi virkki:
- "Onko tässä nuorisossa,
- koko suuressa su'ussa,
- ken panisi käen kätehen,
- ha'an toisehen hakahan
- ja saisi sanelemahan,
- laikahtaisi laulamahan
- päivän päätyvän iloksi,
- illan kuulun kunniaksi?"
- Sanoi ukko uunin päältä:
- "Ei ole tässä ennen kuultu,
- ei ole kuultu eikä nähty
- sinä ilmoisna ikänä
- parempata laulajata,
- tarkempata taitajata,
- kuin mitä minä kujerrin,
- lauleskelin lapsempana,
- laulelin lahen vesillä,
- kajahtelin kankahilla,
- kukkuelin kuusikoilla,
- sanelin salometsillä.
- "Ääni oli suuri ja sorea,
- säveleni sangen kaunis:
- se silloin jokena juoksi,
- vesivirtana vilisi,
- kulki kuin lyly lumella,
- purjelaiva lainehilla.
- Vaan en nyt sanoa saata,
- tuot' en tarkoin tunnekana,
- mikä sorti suuren äänen,
- äänen armahan alenti:
- ei se nyt jokena juokse,
- lainehina lailattele,
- on kuin karhi kannostossa,
- hangella havupetäjä,
- reki rannan hiekkasilla,
- vene kuivilla kivillä."
- Silloin vanha Väinämöinen
- itse tuon sanoiksi virkki:
- "Kun ei toista tullekana
- kerallani laulamahan,
- yksin lähtenen runoille,
- laikahtanen laulamahan:
- kun olen luotu laulajaksi,
- sattunut sanelijaksi,
- en kysy kylästä tietä,
- päätä virren vierahalta."
- Siitä vanha Väinämöinen,
- virren ponsi polvu'inen,
- istuihen ilon teolle,
- laulutyölle työntelihe,
- ilovirret vieressänsä,
- saatavillansa sanaset.
- Lauloi vanha Väinämöinen,
- sekä lauloi jotta taitoi:
- ei sanat sanoihin puutu,
- virret veisaten vähene;
- ennen kalliot kiviä,
- umpilammit lumpehia.
- Siinä lauloi Väinämöinen,
- pitkin iltoa iloitsi.
- Naiset kaikki naurusuulla,
- miehet mielellä hyvällä
- kuuntelivat, kummeksivat
- Väinämöisen väännätystä,
- kun oli kumma kuulijanki,
- ime ilmankin olijan.
- Sanoi vanha Väinämöinen,
- virkki virtensä lopulla:
- "Mitäpä minusta onpi
- laulajaksi, taitajaksi!
- En minä mitänä saata,
- en kuhunkana kykene.
- Oisi Luoja laulamassa,
- suin sulin sanelemassa!
- Luoja laulun lauleleisi,
- lauleleisi, taiteleisi.
- "Laulaisi meret mesiksi,
- meren hiekat hernehiksi,
- meren mullat maltahiksi,
- suoloiksi meren someret,
- lehot laajat leipämaiksi,
- ahovieret vehnämaiksi,
- mäet mämmikakkaroiksi,
- kalliot kananmuniksi.
- "Lauleleisi, taiteleisi,
- saneleisi, saatteleisi,
- laulaisi tähän talohon
- läävät täysi lähtemiä,
- kujat täysi kukkapäitä,
- ahot maion antajia,
- sata sarven kantajata,
- tuhat tuojoa utaren.
- "Lauleleisi, taiteleisi,
- saneleisi, saatteleisi
- isännille ilvesturkit,
- emännille verkaviitat,
- tyttärille ummiskengät,
- pojille punaiset paiat.
- "Annap' ainaki, Jumala,
- toisteki, totinen Luoja,
- näin näissä elettäväksi,
- toiste toimieltavaksi
- näissä Pohjolan pioissa,
- Sariolan juomingissa,
- oloset jokena juosta,
- me'et virtana vilata
- näissä Pohjolan tuvissa,
- Sariolan salvoksissa,
- jotta päivin lauleltaisi,
- illoin tehtäisi iloa
- iällä tämän isännän,
- elinajalla emännän!
- "Pankohon Jumala palkan,
- Luoja koston kostakohon
- isännälle pöyän päähän,
- emännällen aittahansa,
- pojillen apajaveelle,
- kangaspuihin tyttärille,
- jottei konsana katuisi,
- vuonna toisna voikahtaisi
- näitä pitkiä pitoja,
- suuren joukon juominkia!"
+Tuop' on Pohjolan emäntä,
+Sariolan vaimo vanha,
+oli ulkona olija,
+askareillansa asuja.
+Kuului suolta ruoskan roiske,
+rannalta re'en ratina.
+Loi silmänsä luotehelle,
+käänti päätä päivän alle,
+arvelee, ajattelevi:
+"Mi tämä väki väjyvi
+minun, raukan, rannoilleni?
+Suurtako sotaväkeä?"
+Kaaloi tuota katsomahan,
+likeltä tähyämähän:
+ei ollut sotaväkeä;
+oli suuri sulhaiskansa,
+vävy keskellä väkeä,
+hyvän rahvahan raossa.
+Itse Pohjolan emäntä,
+Sariolan vaimo vanha,
+kun tunsi vävyn tulevan,
+sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Luulin tuulen tuulevaksi,
+pinon pystyn viereväksi,
+meren rannan roikkivaksi,
+someren karehtivaksi.
+Kaaloin tuota katsomahan,
+likeltä tähyämähän;
+eipä tuuli tuullutkana,
+pino pysty vierrytkänä,
+meren ranta rauennunna,
+someret karehtinunna:
+vävyni väki tulevi,
+saoin kaksin käänteleikse!
+"Mistä mä vävyni tunnen,
+vävyni väen seasta?
+Tuttu on vävy väestä,
+tuttu tuomi muista puista,
+tammi virpivarpasista,
+kuuhut taivahan tähistä.
+"Vävy on mustalla orolla,
+niinkuin syövällä suella,
+kantavalla kaarnehella,
+lentävällä lievehellä;
+kuusi kultasirkkulaista
+vempelellä kukkumassa,
+seitsemän siniotusta
+rahkehella laulamassa."
+Kuuluvi kumu kujasta,
+aisan kalke kaivotieltä:
+jo vävy pihalle saapi,
+vävyn kansa kartanolle.
+Vävy on keskellä väkeä,
+hyvän rahvahan raossa,
+ei ole varsin eellimäisnä
+eikä aivan jälkimäisnä.
+"Pois, pojat, ulos, urohot,
+pihalle, pitimmät miehet,
+rinnuksia riistamahan,
+rahkehia raastamahan,
+aisoja alentamahan,
+tuomahan vävy tupahan!"
+Juoksevi vävyn oronen,
+kirjokorja kiiättävi
+pitkin appelan pihoa.
+Sanoi Pohjolan emäntä:
+"Oi sie orja, palkkalainen,
+kylän kaunoinen kasakka!
+Ottaos vävyn oronen,
+lasketellos laukkiotsa
+vaskisista valjahista,
+tinaisista rinnuksista,
+rahaisista rahkehista,
+vesaisista vempelistä!
+Viekösi vävyn oronen,
+talutellos taitavasti
+sulkkuisista suitsiloista,
+päitsistä hopeapäistä
+piehtaroille pehme'ille,
+tasaiselle tanterelle,
+vienolle vitilumelle,
+maalle maionkarvaiselle!
+"Juottaos vävyni varsa
+lähisestä lähtehestä,
+joka seisovi sulana,
+heraisena herhettävi
+alla kullan kuusen juuren,
+alla pensivän petäjän!
+"Apata vävyni varsa
+koropasta kultaisesta,
+vaskisesta vakkasesta
+pestyin ohrin, lestyin leivin,
+keitetyin kesäisin vehnin,
+survotuin suvirukihin!
+"Vie siitä vävyn oronen
+soimelle sopimmaiselle,
+ylimäiselle sijalle,
+ta'impahan tanhuahan!
+Sito'os vävyn oronen
+kultaisista koltsasista
+rautaisehen renkaisehen,
+patvisehen patsaisehen!
+Pankosi vävyn orolle
+kappa kauroja etehen,
+toinen heinän helpehiä,
+kolmas ruumenen muruja!
+"Sukios vävyn oronen
+mursunluisella sualla,
+jottei karva katkeaisi,
+sorajouhi sorkahtaisi!
+Kattaos vävyn oronen
+loimella hope'isella,
+kuomikolla kultaisella,
+vanumalla vaskisella!
+"Kylän poiat, kyyhkyläiset!
+Viekätte vävy tupahan,
+hivuksin hatuttomana,
+käen kintahattomana!
+"Vuotas katselen vävyä,
+jos sopii vävy tupahan
+ilman uksen ottamatta,
+pihtipuolen purkamatta,
+kamanan korottamatta,
+kynnyksen alentamatta,
+soppiseinän sortamatta,
+multahirren muuttamatta!
+"Ei mahu vävy tupahan,
+hyvä lahja laipiohon
+ilman uksen ottamatta,
+pihtipuolen purkamatta,
+kamanan korottamatta,
+kynnyksen alentamatta,
+soppiseinän sortamatta,
+multahirren muuttamatta:
+vävy on päätänsä pitempi,
+korvallista korkeampi.
+"Kamanat kohottukohot
+lakin päästä laskematta,
+kynnykset alentukohot
+kengän kannan koskematta,
+pihtipuolet välttyköhöt,
+ovet ilman auetkohot
+tullessa vävyn tupahan,
+astuessa aimo miehen!
+"Kiitos kaunoisen Jumalan,
+jo saapi vävy sisähän!
+Vuotas katsahan tupoa,
+silmeän tuvan sisähän,
+onko täällä pöyät pesty,
+lavitsat vesin valeltu,
+siivottu sileät sillat,
+lautalattiat la'aistu!
+"Katselen tätä tupoa
+- enkä tuota tunnekana,
+mistä puist' on pirtti tehty,
+mistä suoja tänne saatu,
+kusta seinät seisotettu
+sekä lattiat laottu.
+"Sivuseinä on siilin luista,
+periseinä peuran luista,
+oviseinä osman luista,
+kamana karitsan luista.
+"Orret on omenapuista,
+patsas puista patviloista,
+luaslauat lumpehista,
+laki lahnan suomuksista.
+"Rahi on rauasta rakettu,
+lautsat Saksan laahkoloista,
+pöytä kullan kirjoiteltu,
+silta silkillä silattu.
+"Uuni vaskesta valettu,
+pankko paasista hyvistä,
+kiukoa meren kivistä,
+karsina Kalevan puista."
+Sulho tungeikse tupahan,
+alle kattojen ajaikse.
+Sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Terve tänneki, Jumala,
+alle kuulun kurkihirren,
+alle kaunihin katoksen!"
+Sanoi Pohjolan emäntä:
+"Terve, terve tultuasi
+tänne pienehen tupahan,
+matalaisehen majahan,
+honkaisehen huonehesen,
+petäjäisehen pesähän!
+"Ohoh orjapiikaseni,
+kylän pantu palkkalainen!
+Tuopa tulta tuohen päässä,
+temmo tervaksen nenässä
+katsellakseni vävyä,
+nähäkseni sulhon silmät,
+sinisetkö vai punaiset
+vaiko vaatevalkeuiset!"
+Orjapiika pikkarainen,
+kylän pantu palkkalainen,
+toip' on tulta tuohosessa,
+tempoi tulta tervaksessa.
+"Tuli on tuohinen rämäkkä,
+savu musta tervaksinen,
+vävyn silmät saastuttaisi,
+mustuttais' ihanan muo'on:
+tuopa tulta tuohuksella,
+vahasella valkeaista!"
+Orjapiika pikkarainen,
+kylän pantu palkkalainen,
+toip' on tulta tuohuksella,
+vahasella valkeaista.
+Valkea savu vahainen,
+tuli kirkas tuohuksinen,
+valotti vävyltä silmät,
+kirkasti vävyltä kasvot.
+"Jo näen vävyni silmät:
+ei siniset, ei punaiset
+eikä vaatevalkeuiset;
+meren on vaahen valkeuiset,
+meren ruo'on ruskeuiset,
+meren kaislan kauneuiset.
+"Kylän poiat, kyyhkyläiset!
+Viekätte tätä vävyä
+isoimmille istuimille,
+ylimäisille sijoille,
+selin seineä sinistä,
+pä'in pöyteä punaista,
+kohin kutsuvierahia,
+rinnoin rahvahan remua!"
+Siitä Pohjolan emäntä
+syötti, juotti vierahia,
+syötti suin sulassa voissa,
+kourin kuorekokkaroissa
+noita kutsuvierahia,
+vävyänsä liiatenki.
+Olipa lohta luotasilla,
+sivulla sianlihoa,
+kupit kukkuraisillansa,
+va'it varpelaitehilla
+syöä kutsuvierahien
+ja vävysen liiatenki.
+Sanoi Pohjolan emäntä:
+"Oi sie piika pikkarainen!
+Tuop' on tuopilla olutta,
+kanna kaksikorvaisella
+noille kutsuvierahille,
+vävylleni liiatenki!"
+Tuop' on piika pikkarainen,
+raataja rahan-alainen,
+antoi tuopin totta tehä,
+viisivantehen vikoa,
+huuhtoa humalan parrat,
+vaahen parrat valkoella
+noilta kutsuvierahilta
+ja vävyltä liiatenki.
+Mitä nyt olut osasi,
+virkki viisivantehinen,
+kun oli luona laulajansa,
+kunnollinen kukkujansa?
+Olipa vanha Väinämöinen,
+virren ponsi polvu'inen,
+laaullisna laulajana,
+parahana taitajana.
+Ensin ottavi olutta,
+siitä tuon sanoiksi virkki:
+"Olukkainen, juomukkainen!
+Elä miestä jouten juota!
+Laita miehet laulamahan,
+kultasuut on kukkumahan!
+Isännät imehtelevät,
+emännät ajattelevat:
+joko on laulut lauennehet,
+ilokielet kirvonnehet,
+vai panin pahan oluen,
+juoksuttelin juoman kehnon,
+kun ei laula laulajamme,
+hyreksi hyvät runomme,
+kuku kultavierahamme,
+iloitse ilokäkemme?
+"Kukas tässä kukkunevi,
+kenpä kielin laulanevi
+näissä Pohjolan pioissa,
+Sariolan juomingissa?
+Eipä tässä lautsat laula,
+kun ei lautsan istujaiset,
+lattiat ei lausahtele,
+kun ei lattian kävijät;
+eikä ikkunat iloitse,
+kun ei ikkunan isännät,
+eikä pöykä pöyän ääret,
+kun ei pöyän äärelliset,
+ei ne reppänät remuile,
+kun ei reppänän alaiset."
+Oli lapsi lattialla,
+maitoparta pankon päässä.
+Lausui lapsi lattialta,
+poika pankolta pakisi:
+"En ole iso iältä,
+vahva varren kasvannolta,
+vaan kuitenki kaikitenki,
+jos ei muut lihavat laula,
+miehet paksummat pajaha,
+verevämmät vierettele,
+niin mä laulan, laiha poika,
+poika kuiva, kuikuttelen;
+laulan laihoilta lihoilta,
+kupehilta kuuttomilta
+tämän iltamme iloksi,
+päivän kuulun kunniaksi."
+Olipa ukko uunin päällä.
+Tuopa tuon sanoiksi virkki:
+"Ei ole lasten laululoista,
+kurjien kujerteloista:
+valehia lasten laulut,
+tyhjiä tytärten virret!
+Anna virsi viisahalle,
+laulu lautsan istujalle!"
+Silloin vanha Väinämöinen
+itse tuon sanoiksi virkki:
+"Onko tässä nuorisossa,
+koko suuressa su'ussa,
+ken panisi käen kätehen,
+ha'an toisehen hakahan
+ja saisi sanelemahan,
+laikahtaisi laulamahan
+päivän päätyvän iloksi,
+illan kuulun kunniaksi?"
+Sanoi ukko uunin päältä:
+"Ei ole tässä ennen kuultu,
+ei ole kuultu eikä nähty
+sinä ilmoisna ikänä
+parempata laulajata,
+tarkempata taitajata,
+kuin mitä minä kujerrin,
+lauleskelin lapsempana,
+laulelin lahen vesillä,
+kajahtelin kankahilla,
+kukkuelin kuusikoilla,
+sanelin salometsillä.
+"Ääni oli suuri ja sorea,
+säveleni sangen kaunis:
+se silloin jokena juoksi,
+vesivirtana vilisi,
+kulki kuin lyly lumella,
+purjelaiva lainehilla.
+Vaan en nyt sanoa saata,
+tuot' en tarkoin tunnekana,
+mikä sorti suuren äänen,
+äänen armahan alenti:
+ei se nyt jokena juokse,
+lainehina lailattele,
+on kuin karhi kannostossa,
+hangella havupetäjä,
+reki rannan hiekkasilla,
+vene kuivilla kivillä."
+Silloin vanha Väinämöinen
+itse tuon sanoiksi virkki:
+"Kun ei toista tullekana
+kerallani laulamahan,
+yksin lähtenen runoille,
+laikahtanen laulamahan:
+kun olen luotu laulajaksi,
+sattunut sanelijaksi,
+en kysy kylästä tietä,
+päätä virren vierahalta."
+Siitä vanha Väinämöinen,
+virren ponsi polvu'inen,
+istuihen ilon teolle,
+laulutyölle työntelihe,
+ilovirret vieressänsä,
+saatavillansa sanaset.
+Lauloi vanha Väinämöinen,
+sekä lauloi jotta taitoi:
+ei sanat sanoihin puutu,
+virret veisaten vähene;
+ennen kalliot kiviä,
+umpilammit lumpehia.
+Siinä lauloi Väinämöinen,
+pitkin iltoa iloitsi.
+Naiset kaikki naurusuulla,
+miehet mielellä hyvällä
+kuuntelivat, kummeksivat
+Väinämöisen väännätystä,
+kun oli kumma kuulijanki,
+ime ilmankin olijan.
+Sanoi vanha Väinämöinen,
+virkki virtensä lopulla:
+"Mitäpä minusta onpi
+laulajaksi, taitajaksi!
+En minä mitänä saata,
+en kuhunkana kykene.
+Oisi Luoja laulamassa,
+suin sulin sanelemassa!
+Luoja laulun lauleleisi,
+lauleleisi, taiteleisi.
+"Laulaisi meret mesiksi,
+meren hiekat hernehiksi,
+meren mullat maltahiksi,
+suoloiksi meren someret,
+lehot laajat leipämaiksi,
+ahovieret vehnämaiksi,
+mäet mämmikakkaroiksi,
+kalliot kananmuniksi.
+"Lauleleisi, taiteleisi,
+saneleisi, saatteleisi,
+laulaisi tähän talohon
+läävät täysi lähtemiä,
+kujat täysi kukkapäitä,
+ahot maion antajia,
+sata sarven kantajata,
+tuhat tuojoa utaren.
+"Lauleleisi, taiteleisi,
+saneleisi, saatteleisi
+isännille ilvesturkit,
+emännille verkaviitat,
+tyttärille ummiskengät,
+pojille punaiset paiat.
+"Annap' ainaki, Jumala,
+toisteki, totinen Luoja,
+näin näissä elettäväksi,
+toiste toimieltavaksi
+näissä Pohjolan pioissa,
+Sariolan juomingissa,
+oloset jokena juosta,
+me'et virtana vilata
+näissä Pohjolan tuvissa,
+Sariolan salvoksissa,
+jotta päivin lauleltaisi,
+illoin tehtäisi iloa
+iällä tämän isännän,
+elinajalla emännän!
+"Pankohon Jumala palkan,
+Luoja koston kostakohon
+isännälle pöyän päähän,
+emännällen aittahansa,
+pojillen apajaveelle,
+kangaspuihin tyttärille,
+jottei konsana katuisi,
+vuonna toisna voikahtaisi
+näitä pitkiä pitoja,
+suuren joukon juominkia!"
- Kahdeskolmatta runo
+ Kahdeskolmatta runo
- Kun oli kyllin häitä juotu,
- pi'etty pitoja noita,
- häitä Pohjolan tuvilla,
- pitoja Pimentolassa,
- sanoi Pohjolan emäntä
- Ilmariselle, vävylle:
- "Mit' istut, isosukuinen,
- maan valio, valvattelet?
- Istutko ison hyvyyttä
- vai emonko armautta
- vaiko pirtin valkeutta,
- naimakansan kauneutta?
- "Et istu ison hyvyyttä,
- et emosen armautta
- etkä pirtin puhtautta,
- naimakansan kauneutta:
- istut impesi hyvyyttä,
- neien nuoren armautta,
- valvattisi valkeutta,
- kassapääsi kauneutta.
- "Sulho, viljon veljyeni!
- Vuotit viikon, vuota vielä!
- Ei ole valmis valvattisi,
- suorinut ikisopusi:
- puol' on päätä palmikolla,
- puoli palmikoitsematta.
- "Sulho, viljon veljyeni!
- Vuotit viikon, vuota vielä!
- Ei ole valmis valvattisi,
- suorinut ikisopusi:
- yks' on hiema hiemoitettu,
- toinen hiemoiteltavana.
- "Sulho, viljon veljyeni!
- Viikon vuotit, vuota vielä!
- Ei ole valmis valvattisi,
- suorinut ikisopusi:
- vast' on jalka kengitetty,
- toinen kengiteltävänä.
- "Sulho, viljon veljyeni!
- Viikon vuotit, vuota vielä!
- Ei ole valmis valvattisi,
- suorinut ikisopusi:
- käsi on toinen kinnastettu,
- toinen kinnasteltavana.
- "Sulho, viljon veljyeni!
- Viikon vuotit, et väsynyt:
- valmis on nyt valvattisi,
- suoriunut sorsasesi.
- "Mene jo myöten, myöty neiti,
- kanssa, kaupattu kananen!
- Jo nyt on liittosi likellä,
- kovin läsnä lähtöaika,
- kun on viejä vieressäsi,
- ottajaisesi ovilla:
- oro suitsia purevi,
- reki neittä vuottelevi.
- "Oltua rakas rahoihin,
- käpäs kättä antamahan,
- kiivas kihlan ottelohon,
- sormuksen sovittelohon,
- ole nyt rakas rekehen,
- kiivas kirjokorjasehen,
- käpäs käymähän kylähän
- sekä sievä lähtemähän!
- "Etpä äijän, nuori neiti,
- kahen puolesi katsellut,
- yli pääsi ymmärrellyt,
- jos te'it ka'utun kaupan,
- iän kaiken itkemisen,
- vuoet voikerrehtamisen,
- kun läksit isosi koista,
- siirryit syntymäsijoilta,
- luota ehtoisen emosi,
- kantajasi kartanoilta.
- "Mi oli sinun eleä
- näillä taattosi tiloilla!
- Kasvoit kukkana kujilla,
- ahomailla mansikkana.
- Nousit voille vuotehelta,
- maioille makoamasta,
- venymästä vehnäsille,
- pettäjäisille pehusta.
- Kun et voinut voita syöä,
- silpaisit sianlihoa.
- "Ei ollut huolta ollenkana,
- ajatusta aioinkana:
- annoit huolla honkasien,
- ajatella aiaksien,
- surra suolla suopetäjän,
- kangaskoivun kankahalla.
- Itse liehuit lehtyisenä,
- perhosena pyörähtelit,
- marjana emosi mailla,
- vaapukkana vainiolla.
- "Lähet nyt talosta tästä,
- menet toisehen talohon,
- toisehen emon alahan,
- perehesen vierahasen.
- Toisin siellä, toisin täällä,
- toisin toisessa talossa!
- Toisin siellä torvet soivat,
- toisin ukset ulvaisevat,
- toisin vierevät veräjät,
- sanovat saranarauat.
- "Et osaa ovissa käyä,
- veräjissä vieretellä
- talon tyttären tavalla;
- et tunne puhua tulta
- etkä liettä lämmitteä
- talon miehen mieltä myöten.
- "Niinkö luulit, neito nuori,
- niinkö tiesit jotta luulit,
- luulit yöksi lähteväsi,
- päivällä paloavasi?
- Etpä yöksi lähtenynnä,
- etkä yöksi, et kaheksi:
- jopa jou'uit viikommaksi,
- kuuksi päiväksi katosit,
- iäksi ison majoilta,
- elinajaksi emosi.
- Askelt' on piha pitempi,
- kynnys hirttä korkeampi
- sinun toiste tullessasi,
- kerran kertaellessasi."
- Neito parka huokaeli,
- huokaeli, henkäeli;
- suru syämelle panihe,
- vesi silmille vetihe.
- Itse tuon sanoiksi saatti:
- "Noinpa tiesin, noinpa luulin,
- noinpa arvelin ikäni,
- sanoin kaiken kasvinaian:
- et sä, neiti, neiti olle
- oman vanhemman varassa,
- oman taaton tanterilla,
- vanhan maammosi majoilla.
- Äskenpä olisit neiti
- miehelähän mennessäsi,
- kuin oisi jalka kynnyksellä,
- toinen korjassa kosijan:
- oisit päätäsi pitempi,
- korvallista korkeampi.
- "Tuota toivoin tuon ikäni,
- katsoin kaiken kasvinaian
- - vuotin kuin hyveä vuotta,
- katsoin kuin kesän tuloa.
- Jo nyt on toivoni toeksi,
- lähtöni lähemmä saanut;
- jop' on jalka kynnyksellä,
- toinen korjassa kosijan.
- Enkä tuota tunnekana,
- mikä muutti multa mielen:
- en lähe ilolla mielin
- enkä riemulla eriä
- tästä kullasta ko'ista,
- iän nuoren istumasta,
- näiltä kasvinkartanoilta,
- ison saamilta eloilta;
- lähen, hoikka, huolissani,
- ikävissäni eriän,
- kuin syksyisen yön sylihin,
- kevä'isen kierän päälle,
- jälen jäällä tuntumatta,
- jalan iskun iljangolla.
- "Miten lieki mieli muien,
- mieli muien morsianten?
- Tok' ei muut muretta tunne,
- kanna kaihoista syäntä,
- kuin kannan minä katala,
- kannan mustoa muretta,
- syäntä syen näköistä,
- huolta hiilenkarvallista.
- "Niin on mieli miekkoisien,
- autuaallisten ajatus,
- kuin keväinen päivännousu,
- kevätaamun aurinkoinen.
- Mitenpä minunki mieli,
- minun synkeä sisuni?
- On kuin laaka lammin ranta,
- kuin pimeä pilven ranta,
- kuin syksyinen yö pimeä,
- talvinen on päivä musta;
- viel' on mustempi sitäki,
- synkeämpi syksy-yötä."
- Olipa akka, askarvaimo,
- talon ainoinen asuja.
- Hänpä tuon sanoiksi virkki:
- "Kutti, kutti, neiti nuori!
- Etkö muista, kuin sanelin,
- sanelin saoinki kerroin:
- elä sulho'on ihastu,
- elä sulhon suumalohon,
- luota silmänluontehesen,
- katso jalkoihin jaloihin!
- Sulovasti suun pitävi,
- silmät luopi luopuisasti,
- vaikka lempo leukaluissa,
- surma suussansa asuisi.
- "Noinpa aina neittä neuvoin,
- orpanaistani opastin:
- kun tulevi suuret sulhot,
- suuret sulhot, maan kosijat,
- sinä vastahan sanele
- ja puhele puoleltasi,
- sanele sanalla tuolla,
- lausu tuolla lausehella:
- 'Ei minusta ollekana,
- ollekana, lienekänä
- miniäksi vietävätä,
- orjaksi otettavata.
- Ei neiti minun näköinen
- osaa orjana eleä,
- muista ei mukihin mennä,
- olla aina alla kynsin.
- Toinen kun sanan sanoisi,
- minä kaksi vastoaisin;
- kun tulisi tukkahani,
- hairahtaisi hapsihini,
- tukastani tuivertaisin,
- hapsistani haivertaisin.'
- "Et sinä sitä totellut,
- et kuullut minun sanoa.
- Käeten kävit tulehen,
- tieten tervan keittehesen;
- riensihit revon rekehen,
- läksit karhun kantasille,
- revon reessänsä veteä,
- karhun kauas kannatella,
- ikiorjaksi isännän,
- aikaorjaksi anopin.
- "Läksit kouluhun kotoa,
- piinahan ison pihoilta.
- Kova on koulu käyäksesi,
- piina pitkä ollaksesi:
- siell' on ohjat ostettuna,
- varustettu vankirauat,
- ei ketänä muuta vasten,
- vasten on vaivaista sinua.
- "Kohta saat kokea, koito,
- kokea, kovaosainen,
- apen luista leukaluuta,
- anopin kivistä kieltä,
- ky'yn kylmiä sanoja,
- naon niskan-nakkeloita.
- "Kuules, neiti, kuin sanelen,
- kuin sanelen, kuin puhelen!
- Olit kukkana kotona,
- ilona ison pihoilla:
- iso kutsui kuutamaksi,
- emo päivänpaisteheksi,
- veikkosi vesivaloksi,
- siskosi siniveraksi.
- Menet toisehen talohon,
- vierahan emän alahan:
- ei vieras emosen verta,
- vaimo toinen tuojan verta!
- Harvoin vieras siivoin sinkui,
- harvoin oike'in opetti:
- appi haukkuvi havuiksi,
- anoppisi ahkioksi,
- kyty kynnysportahiksi,
- nato naisien pahoiksi.
- "Äsken sie hyvä olisit,
- äsken kerta kelpoaisit:
- utuna ulos menisit,
- savuna pihalle saisit,
- lehtisenä lenteleisit,
- kipunoina kiiättäisit.
- "Et ole lintu lentäjäksi
- etkä lehti liehujaksi,
- et kipuna kiitäjäksi,
- savu saajaksi pihalle.
- "Voi neiti, sisarueni!
- Jo nyt vaihoit, minkä vaihoit!
- Vaihoit armahan isosi
- appehen ani paha'an,
- vaihoit ehtoisen emosi
- anoppihin ankarahan!
- Vaihoit viljon veljyesi
- kyyttäniskahan kytyhyn,
- vaihoit siskosi siveän
- naljasilmähän natohon!
- Vaihoit liinavuotehesi
- nokisihin nuotioihin,
- vaihoit valkeat vetesi
- likaisihin lietehisin,
- vaihoit hiekkarantasesi
- mustihin muraperihin!
- Vaihoit armahat ahosi
- kanervikkokankahisin,
- vaihoit marjaiset mäkesi
- kaskikantoihin kovihin!
- "Niinkö luulit, neito nuori,
- niinkö, kasvava kananen:
- huolet loppui, työt väheni
- tämän illan istumilla,
- maata sinne vietäväsi,
- unille otettavasi?
- "Eip' on maata vieäkänä,
- unille otetakana:
- vasta valvoa pitävi,
- vasta huolta hoivatahan,
- ajatusta annetahan,
- pannahan pahoa mieltä.
- "Kunis huiskit hunnutoinna,
- sinis huiskit huoletoinna:
- kunis liikuit liinatoinna,
- liikuit liioitta suruitta.
- Äsken huntu huolta tuopi,
- palttina pahoa mieltä,
- liina liikoja suruja,
- pellava perättömiä.
- "Mikäs neitosen kotona!
- Niin neito ison kotona,
- kuin kuningas linnassansa,
- yhtä miekkoa vajoa.
- Toisin tuon miniä raukan!
- Niin miniä miehelässä,
- kuin vanki Venäehellä,
- yhtä vahtia vajoa.
- "Teki työtä työn ajalla,
- väänti hartian väellä,
- hipiä hi'en väessä,
- otsa vaahen valkeassa.
- Kun tulevi toinen aika,
- niin tulehen tuomitahan,
- ajetahan ahjoksehen,
- sen kätehen käsketähän.
- "Piteä hänen pitäisi,
- piteä, piloisen piian,
- lohen mieli, kiiskin kieli,
- lammin ahvenen ajatus,
- suu sären, salakan vatsa,
- meriteiren tieto saa'a.
- "Eipä tieä yksikänä,
- ymmärrä yheksänkänä
- emon tuomista tytöistä,
- vanhempansa vaalimista,
- mistä syöjä syntynevi,
- kaluaja kasvanevi,
- lihan syöjä, luun purija,
- tukan tuulelle jakaja,
- hapsien hajottelija,
- ahavalle anneksija.
- "Itke, itke, neiti nuori!
- Kun itket, hyvinkin itke!
- Itke kourin kyynelesi,
- kahmaloin haluvetesi,
- pisaret ison pihoille,
- lammit taaton lattioille,
- itke tulville tupanen,
- siltalauat lainehille!
- Kun et itke itkettäissä,
- itket toiste tullessasi,
- kun tulet ison kotihin,
- kun löyät isosi vanhan
- saunahan savuttunehen
- kuiva vasta kainalossa.
- "Itke, itke, neiti nuori!
- Kun itket, hyvinkin itke!
- Kun et itke itkettäissä,
- itket toiste tullessasi,
- kun tulet emon kotihin,
- kun löyät emosi vanhan
- läävähän läkähtynehen,
- kuollehen kupo sylihin.
- "Itke, itke, neiti nuori!
- Kun itket, hyvinkin itke!
- Kun et itke itkettäissä,
- itket toiste tullessasi,
- kun tulet tähän kotihin,
- löyät veikkosi verevän
- kujahan kukistunehen,
- kartanolle kaatunehen.
- "Itke, itke, neiti nuori!
- Kun itket, hyvinkin itke!
- Kun et itke itkettäissä,
- itket toiste tullessasi,
- kun tulet tähän talohon,
- löyät siskosi siveän
- sotkutielle sortunehen
- vanha karttu kainalossa."
- Neito parka huokaeli,
- huokaeli, henkäeli.
- Itse loihen itkemähän,
- vierähti vetistämähän.
- Itki kourin kyyneleitä,
- kahmaloin haluvesiä
- ison pestyille pihoille,
- lammit taaton lattialle.
- Siitä tuon sanoiksi virkki,
- itse lausui ja pakisi:
- "Hoi sisaret, sirkkuseni,
- entiset ikätoverit,
- kaikki kasvinkumppalini!
- Kuulkottenpa, kuin sanelen!
- En nyt tuota tunnekana,
- mikä lienehe minulle
- iskennä tämän ikävän,
- tämän huolen hoivannunna,
- tämän kaihon kantanunna,
- murehen mukaellunna.
- "Toisin tiesin, toisin luulin,
- toisin toivotin ikäni:
- käkesin käkenä käyä,
- kukahella kukkuroilla
- näille päivin päästyäni,
- näille tuumin tultuani.
- Enpä nyt käkenä käyne,
- kukahelle kukkuroilla:
- olen kuin alli aallokossa,
- tavi laajalla lahella
- uiessa vilua vettä,
- vettä jäistä järkyttäissä.
- "Voi isoni, voi emoni,
- voi on valtavanhempani!
- Minnekä minua loitte,
- kunne kannoitte katalan
- nämät itkut itkemähän,
- nämät kaihot kantamahan,
- nämät huolet huolimahan
- ja surut sureksimahan?
- "Mahoit ennen, maammo rukka,
- mahoit, kaunis kantajani,
- armas maion-antajani,
- ihana imettäjäni,
- kapaloia kantosia,
- pestä pieniä kiviä,
- kuin pesit tätä tytärtä,
- kapalojit kaunoistasi
- näille suurille suruille,
- ape'ille miel'aloille!
- "Moni muualla sanovi,
- usea ajattelevi:
- ei ole huolta hurnakolla,
- ajatusta aioinkana.
- Elkätte, hyvät imeiset,
- elkätte sitä sanoko!
- Enemp' on minulla huolta,
- kuin on koskessa kiviä,
- pajuja pahalla maalla,
- kanervia kankahalla.
- Hepo ei jaksaisi veteä,
- rautakisko kingotella
- ilman luokin lekkumatta,
- vempelen värisemättä
- noita, hoikan, huoliani,
- mustia mure'itani."
- Lauloi lapsi lattialta,
- kasvavainen karsinasta:
- "Mitä neien itkemistä,
- suuresti sureksimista!
- Anna huolia hevosen,
- murehtia mustan ruunan,
- rautasuisen surkutella,
- suuripäisen päivitellä!
- Hevosell' on pää parempi,
- pää parempi, luu lujempi,
- kaulan kaari kantavampi,
- koko ruumis runsahampi.
- "Ei ole itettäviä,
- suuresti surettavia.
- Ei sinua suolle vieä,
- ojavarrellen oteta:
- vievät viljamättähältä,
- vievät vielä viljemmälle;
- ottavat oluttuvilta,
- ottavat oluemmille.
- "Kun katsot kupehellesi,
- oikealle puolellesi,
- onpa sulho suojassasi,
- mies verevä vieressäsi!
- Hyvä mies, hyvä hevonen,
- talon kanta kaikenlainen;
- pyyhyet pyräjämässä,
- vempelellä vieremässä,
- rastahat iloitsemassa,
- rahkehilla laulamassa;
- kuusi kullaista käkeä
- änkilöillä lekkumassa,
- seitsemän siniotusta
- reen kokalla kukkumassa.
- "Ellös olko milläkänä,
- emon tuoma, tuollakana!
- Et panna pahenemahan,
- pannahan paranemahan,
- miehen kyntäjän kylelle,
- vakoajan vaipan alle,
- leivän saajan leuan alle,
- kalan saajan kainalohon,
- hirven hiihtäjän hikehen,
- karhun saajan saunasehen.
- "Miehen sait mitä jaloimman,
- urohia uhke'imman:
- ei sen jouset jouten olle,
- viinet vaarnoilla venyne;
- koirat ei ne koissa maanne,
- pennut pehkuilla levänne.
- "Kolmasti tänä keväinä
- aivan aika-huomenessa
- nousi nuotiotulelta,
- havasi havusijalta;
- kolmasti tänä keväinä
- kaste on silmille karisnut,
- havut päänsä harjaellut,
- varvat vartalon sukinut.
- "Mies on joukon jou'uttaja,
- uros karjan kasvattaja.
- Onpa tällä sulhollamme
- korvet koivin kulkevia,
- särkät säärin juoksevia,
- noropohjan noutavia:
- sata on sarven kantajata,
- tuhat tuojoa utaren;
- aumoja joka aholla,
- purnuja joka purolla,
- lepikköiset leipämaina,
- ojavieret ohramaina,
- karivieret kauramaina,
- vesivieret vehnämaina,
- kaikki rauniot rahoina,
- kivet pienet penninkinä."
+Kun oli kyllin häitä juotu,
+pi'etty pitoja noita,
+häitä Pohjolan tuvilla,
+pitoja Pimentolassa,
+sanoi Pohjolan emäntä
+Ilmariselle, vävylle:
+"Mit' istut, isosukuinen,
+maan valio, valvattelet?
+Istutko ison hyvyyttä
+vai emonko armautta
+vaiko pirtin valkeutta,
+naimakansan kauneutta?
+"Et istu ison hyvyyttä,
+et emosen armautta
+etkä pirtin puhtautta,
+naimakansan kauneutta:
+istut impesi hyvyyttä,
+neien nuoren armautta,
+valvattisi valkeutta,
+kassapääsi kauneutta.
+"Sulho, viljon veljyeni!
+Vuotit viikon, vuota vielä!
+Ei ole valmis valvattisi,
+suorinut ikisopusi:
+puol' on päätä palmikolla,
+puoli palmikoitsematta.
+"Sulho, viljon veljyeni!
+Vuotit viikon, vuota vielä!
+Ei ole valmis valvattisi,
+suorinut ikisopusi:
+yks' on hiema hiemoitettu,
+toinen hiemoiteltavana.
+"Sulho, viljon veljyeni!
+Viikon vuotit, vuota vielä!
+Ei ole valmis valvattisi,
+suorinut ikisopusi:
+vast' on jalka kengitetty,
+toinen kengiteltävänä.
+"Sulho, viljon veljyeni!
+Viikon vuotit, vuota vielä!
+Ei ole valmis valvattisi,
+suorinut ikisopusi:
+käsi on toinen kinnastettu,
+toinen kinnasteltavana.
+"Sulho, viljon veljyeni!
+Viikon vuotit, et väsynyt:
+valmis on nyt valvattisi,
+suoriunut sorsasesi.
+"Mene jo myöten, myöty neiti,
+kanssa, kaupattu kananen!
+Jo nyt on liittosi likellä,
+kovin läsnä lähtöaika,
+kun on viejä vieressäsi,
+ottajaisesi ovilla:
+oro suitsia purevi,
+reki neittä vuottelevi.
+"Oltua rakas rahoihin,
+käpäs kättä antamahan,
+kiivas kihlan ottelohon,
+sormuksen sovittelohon,
+ole nyt rakas rekehen,
+kiivas kirjokorjasehen,
+käpäs käymähän kylähän
+sekä sievä lähtemähän!
+"Etpä äijän, nuori neiti,
+kahen puolesi katsellut,
+yli pääsi ymmärrellyt,
+jos te'it ka'utun kaupan,
+iän kaiken itkemisen,
+vuoet voikerrehtamisen,
+kun läksit isosi koista,
+siirryit syntymäsijoilta,
+luota ehtoisen emosi,
+kantajasi kartanoilta.
+"Mi oli sinun eleä
+näillä taattosi tiloilla!
+Kasvoit kukkana kujilla,
+ahomailla mansikkana.
+Nousit voille vuotehelta,
+maioille makoamasta,
+venymästä vehnäsille,
+pettäjäisille pehusta.
+Kun et voinut voita syöä,
+silpaisit sianlihoa.
+"Ei ollut huolta ollenkana,
+ajatusta aioinkana:
+annoit huolla honkasien,
+ajatella aiaksien,
+surra suolla suopetäjän,
+kangaskoivun kankahalla.
+Itse liehuit lehtyisenä,
+perhosena pyörähtelit,
+marjana emosi mailla,
+vaapukkana vainiolla.
+"Lähet nyt talosta tästä,
+menet toisehen talohon,
+toisehen emon alahan,
+perehesen vierahasen.
+Toisin siellä, toisin täällä,
+toisin toisessa talossa!
+Toisin siellä torvet soivat,
+toisin ukset ulvaisevat,
+toisin vierevät veräjät,
+sanovat saranarauat.
+"Et osaa ovissa käyä,
+veräjissä vieretellä
+talon tyttären tavalla;
+et tunne puhua tulta
+etkä liettä lämmitteä
+talon miehen mieltä myöten.
+"Niinkö luulit, neito nuori,
+niinkö tiesit jotta luulit,
+luulit yöksi lähteväsi,
+päivällä paloavasi?
+Etpä yöksi lähtenynnä,
+etkä yöksi, et kaheksi:
+jopa jou'uit viikommaksi,
+kuuksi päiväksi katosit,
+iäksi ison majoilta,
+elinajaksi emosi.
+Askelt' on piha pitempi,
+kynnys hirttä korkeampi
+sinun toiste tullessasi,
+kerran kertaellessasi."
+Neito parka huokaeli,
+huokaeli, henkäeli;
+suru syämelle panihe,
+vesi silmille vetihe.
+Itse tuon sanoiksi saatti:
+"Noinpa tiesin, noinpa luulin,
+noinpa arvelin ikäni,
+sanoin kaiken kasvinaian:
+et sä, neiti, neiti olle
+oman vanhemman varassa,
+oman taaton tanterilla,
+vanhan maammosi majoilla.
+Äskenpä olisit neiti
+miehelähän mennessäsi,
+kuin oisi jalka kynnyksellä,
+toinen korjassa kosijan:
+oisit päätäsi pitempi,
+korvallista korkeampi.
+"Tuota toivoin tuon ikäni,
+katsoin kaiken kasvinaian
+- vuotin kuin hyveä vuotta,
+katsoin kuin kesän tuloa.
+Jo nyt on toivoni toeksi,
+lähtöni lähemmä saanut;
+jop' on jalka kynnyksellä,
+toinen korjassa kosijan.
+Enkä tuota tunnekana,
+mikä muutti multa mielen:
+en lähe ilolla mielin
+enkä riemulla eriä
+tästä kullasta ko'ista,
+iän nuoren istumasta,
+näiltä kasvinkartanoilta,
+ison saamilta eloilta;
+lähen, hoikka, huolissani,
+ikävissäni eriän,
+kuin syksyisen yön sylihin,
+kevä'isen kierän päälle,
+jälen jäällä tuntumatta,
+jalan iskun iljangolla.
+"Miten lieki mieli muien,
+mieli muien morsianten?
+Tok' ei muut muretta tunne,
+kanna kaihoista syäntä,
+kuin kannan minä katala,
+kannan mustoa muretta,
+syäntä syen näköistä,
+huolta hiilenkarvallista.
+"Niin on mieli miekkoisien,
+autuaallisten ajatus,
+kuin keväinen päivännousu,
+kevätaamun aurinkoinen.
+Mitenpä minunki mieli,
+minun synkeä sisuni?
+On kuin laaka lammin ranta,
+kuin pimeä pilven ranta,
+kuin syksyinen yö pimeä,
+talvinen on päivä musta;
+viel' on mustempi sitäki,
+synkeämpi syksy-yötä."
+Olipa akka, askarvaimo,
+talon ainoinen asuja.
+Hänpä tuon sanoiksi virkki:
+"Kutti, kutti, neiti nuori!
+Etkö muista, kuin sanelin,
+sanelin saoinki kerroin:
+elä sulho'on ihastu,
+elä sulhon suumalohon,
+luota silmänluontehesen,
+katso jalkoihin jaloihin!
+Sulovasti suun pitävi,
+silmät luopi luopuisasti,
+vaikka lempo leukaluissa,
+surma suussansa asuisi.
+"Noinpa aina neittä neuvoin,
+orpanaistani opastin:
+kun tulevi suuret sulhot,
+suuret sulhot, maan kosijat,
+sinä vastahan sanele
+ja puhele puoleltasi,
+sanele sanalla tuolla,
+lausu tuolla lausehella:
+'Ei minusta ollekana,
+ollekana, lienekänä
+miniäksi vietävätä,
+orjaksi otettavata.
+Ei neiti minun näköinen
+osaa orjana eleä,
+muista ei mukihin mennä,
+olla aina alla kynsin.
+Toinen kun sanan sanoisi,
+minä kaksi vastoaisin;
+kun tulisi tukkahani,
+hairahtaisi hapsihini,
+tukastani tuivertaisin,
+hapsistani haivertaisin.'
+"Et sinä sitä totellut,
+et kuullut minun sanoa.
+Käeten kävit tulehen,
+tieten tervan keittehesen;
+riensihit revon rekehen,
+läksit karhun kantasille,
+revon reessänsä veteä,
+karhun kauas kannatella,
+ikiorjaksi isännän,
+aikaorjaksi anopin.
+"Läksit kouluhun kotoa,
+piinahan ison pihoilta.
+Kova on koulu käyäksesi,
+piina pitkä ollaksesi:
+siell' on ohjat ostettuna,
+varustettu vankirauat,
+ei ketänä muuta vasten,
+vasten on vaivaista sinua.
+"Kohta saat kokea, koito,
+kokea, kovaosainen,
+apen luista leukaluuta,
+anopin kivistä kieltä,
+ky'yn kylmiä sanoja,
+naon niskan-nakkeloita.
+"Kuules, neiti, kuin sanelen,
+kuin sanelen, kuin puhelen!
+Olit kukkana kotona,
+ilona ison pihoilla:
+iso kutsui kuutamaksi,
+emo päivänpaisteheksi,
+veikkosi vesivaloksi,
+siskosi siniveraksi.
+Menet toisehen talohon,
+vierahan emän alahan:
+ei vieras emosen verta,
+vaimo toinen tuojan verta!
+Harvoin vieras siivoin sinkui,
+harvoin oike'in opetti:
+appi haukkuvi havuiksi,
+anoppisi ahkioksi,
+kyty kynnysportahiksi,
+nato naisien pahoiksi.
+"Äsken sie hyvä olisit,
+äsken kerta kelpoaisit:
+utuna ulos menisit,
+savuna pihalle saisit,
+lehtisenä lenteleisit,
+kipunoina kiiättäisit.
+"Et ole lintu lentäjäksi
+etkä lehti liehujaksi,
+et kipuna kiitäjäksi,
+savu saajaksi pihalle.
+"Voi neiti, sisarueni!
+Jo nyt vaihoit, minkä vaihoit!
+Vaihoit armahan isosi
+appehen ani paha'an,
+vaihoit ehtoisen emosi
+anoppihin ankarahan!
+Vaihoit viljon veljyesi
+kyyttäniskahan kytyhyn,
+vaihoit siskosi siveän
+naljasilmähän natohon!
+Vaihoit liinavuotehesi
+nokisihin nuotioihin,
+vaihoit valkeat vetesi
+likaisihin lietehisin,
+vaihoit hiekkarantasesi
+mustihin muraperihin!
+Vaihoit armahat ahosi
+kanervikkokankahisin,
+vaihoit marjaiset mäkesi
+kaskikantoihin kovihin!
+"Niinkö luulit, neito nuori,
+niinkö, kasvava kananen:
+huolet loppui, työt väheni
+tämän illan istumilla,
+maata sinne vietäväsi,
+unille otettavasi?
+"Eip' on maata vieäkänä,
+unille otetakana:
+vasta valvoa pitävi,
+vasta huolta hoivatahan,
+ajatusta annetahan,
+pannahan pahoa mieltä.
+"Kunis huiskit hunnutoinna,
+sinis huiskit huoletoinna:
+kunis liikuit liinatoinna,
+liikuit liioitta suruitta.
+Äsken huntu huolta tuopi,
+palttina pahoa mieltä,
+liina liikoja suruja,
+pellava perättömiä.
+"Mikäs neitosen kotona!
+Niin neito ison kotona,
+kuin kuningas linnassansa,
+yhtä miekkoa vajoa.
+Toisin tuon miniä raukan!
+Niin miniä miehelässä,
+kuin vanki Venäehellä,
+yhtä vahtia vajoa.
+"Teki työtä työn ajalla,
+väänti hartian väellä,
+hipiä hi'en väessä,
+otsa vaahen valkeassa.
+Kun tulevi toinen aika,
+niin tulehen tuomitahan,
+ajetahan ahjoksehen,
+sen kätehen käsketähän.
+"Piteä hänen pitäisi,
+piteä, piloisen piian,
+lohen mieli, kiiskin kieli,
+lammin ahvenen ajatus,
+suu sären, salakan vatsa,
+meriteiren tieto saa'a.
+"Eipä tieä yksikänä,
+ymmärrä yheksänkänä
+emon tuomista tytöistä,
+vanhempansa vaalimista,
+mistä syöjä syntynevi,
+kaluaja kasvanevi,
+lihan syöjä, luun purija,
+tukan tuulelle jakaja,
+hapsien hajottelija,
+ahavalle anneksija.
+"Itke, itke, neiti nuori!
+Kun itket, hyvinkin itke!
+Itke kourin kyynelesi,
+kahmaloin haluvetesi,
+pisaret ison pihoille,
+lammit taaton lattioille,
+itke tulville tupanen,
+siltalauat lainehille!
+Kun et itke itkettäissä,
+itket toiste tullessasi,
+kun tulet ison kotihin,
+kun löyät isosi vanhan
+saunahan savuttunehen
+kuiva vasta kainalossa.
+"Itke, itke, neiti nuori!
+Kun itket, hyvinkin itke!
+Kun et itke itkettäissä,
+itket toiste tullessasi,
+kun tulet emon kotihin,
+kun löyät emosi vanhan
+läävähän läkähtynehen,
+kuollehen kupo sylihin.
+"Itke, itke, neiti nuori!
+Kun itket, hyvinkin itke!
+Kun et itke itkettäissä,
+itket toiste tullessasi,
+kun tulet tähän kotihin,
+löyät veikkosi verevän
+kujahan kukistunehen,
+kartanolle kaatunehen.
+"Itke, itke, neiti nuori!
+Kun itket, hyvinkin itke!
+Kun et itke itkettäissä,
+itket toiste tullessasi,
+kun tulet tähän talohon,
+löyät siskosi siveän
+sotkutielle sortunehen
+vanha karttu kainalossa."
+Neito parka huokaeli,
+huokaeli, henkäeli.
+Itse loihen itkemähän,
+vierähti vetistämähän.
+Itki kourin kyyneleitä,
+kahmaloin haluvesiä
+ison pestyille pihoille,
+lammit taaton lattialle.
+Siitä tuon sanoiksi virkki,
+itse lausui ja pakisi:
+"Hoi sisaret, sirkkuseni,
+entiset ikätoverit,
+kaikki kasvinkumppalini!
+Kuulkottenpa, kuin sanelen!
+En nyt tuota tunnekana,
+mikä lienehe minulle
+iskennä tämän ikävän,
+tämän huolen hoivannunna,
+tämän kaihon kantanunna,
+murehen mukaellunna.
+"Toisin tiesin, toisin luulin,
+toisin toivotin ikäni:
+käkesin käkenä käyä,
+kukahella kukkuroilla
+näille päivin päästyäni,
+näille tuumin tultuani.
+Enpä nyt käkenä käyne,
+kukahelle kukkuroilla:
+olen kuin alli aallokossa,
+tavi laajalla lahella
+uiessa vilua vettä,
+vettä jäistä järkyttäissä.
+"Voi isoni, voi emoni,
+voi on valtavanhempani!
+Minnekä minua loitte,
+kunne kannoitte katalan
+nämät itkut itkemähän,
+nämät kaihot kantamahan,
+nämät huolet huolimahan
+ja surut sureksimahan?
+"Mahoit ennen, maammo rukka,
+mahoit, kaunis kantajani,
+armas maion-antajani,
+ihana imettäjäni,
+kapaloia kantosia,
+pestä pieniä kiviä,
+kuin pesit tätä tytärtä,
+kapalojit kaunoistasi
+näille suurille suruille,
+ape'ille miel'aloille!
+"Moni muualla sanovi,
+usea ajattelevi:
+ei ole huolta hurnakolla,
+ajatusta aioinkana.
+Elkätte, hyvät imeiset,
+elkätte sitä sanoko!
+Enemp' on minulla huolta,
+kuin on koskessa kiviä,
+pajuja pahalla maalla,
+kanervia kankahalla.
+Hepo ei jaksaisi veteä,
+rautakisko kingotella
+ilman luokin lekkumatta,
+vempelen värisemättä
+noita, hoikan, huoliani,
+mustia mure'itani."
+Lauloi lapsi lattialta,
+kasvavainen karsinasta:
+"Mitä neien itkemistä,
+suuresti sureksimista!
+Anna huolia hevosen,
+murehtia mustan ruunan,
+rautasuisen surkutella,
+suuripäisen päivitellä!
+Hevosell' on pää parempi,
+pää parempi, luu lujempi,
+kaulan kaari kantavampi,
+koko ruumis runsahampi.
+"Ei ole itettäviä,
+suuresti surettavia.
+Ei sinua suolle vieä,
+ojavarrellen oteta:
+vievät viljamättähältä,
+vievät vielä viljemmälle;
+ottavat oluttuvilta,
+ottavat oluemmille.
+"Kun katsot kupehellesi,
+oikealle puolellesi,
+onpa sulho suojassasi,
+mies verevä vieressäsi!
+Hyvä mies, hyvä hevonen,
+talon kanta kaikenlainen;
+pyyhyet pyräjämässä,
+vempelellä vieremässä,
+rastahat iloitsemassa,
+rahkehilla laulamassa;
+kuusi kullaista käkeä
+änkilöillä lekkumassa,
+seitsemän siniotusta
+reen kokalla kukkumassa.
+"Ellös olko milläkänä,
+emon tuoma, tuollakana!
+Et panna pahenemahan,
+pannahan paranemahan,
+miehen kyntäjän kylelle,
+vakoajan vaipan alle,
+leivän saajan leuan alle,
+kalan saajan kainalohon,
+hirven hiihtäjän hikehen,
+karhun saajan saunasehen.
+"Miehen sait mitä jaloimman,
+urohia uhke'imman:
+ei sen jouset jouten olle,
+viinet vaarnoilla venyne;
+koirat ei ne koissa maanne,
+pennut pehkuilla levänne.
+"Kolmasti tänä keväinä
+aivan aika-huomenessa
+nousi nuotiotulelta,
+havasi havusijalta;
+kolmasti tänä keväinä
+kaste on silmille karisnut,
+havut päänsä harjaellut,
+varvat vartalon sukinut.
+"Mies on joukon jou'uttaja,
+uros karjan kasvattaja.
+Onpa tällä sulhollamme
+korvet koivin kulkevia,
+särkät säärin juoksevia,
+noropohjan noutavia:
+sata on sarven kantajata,
+tuhat tuojoa utaren;
+aumoja joka aholla,
+purnuja joka purolla,
+lepikköiset leipämaina,
+ojavieret ohramaina,
+karivieret kauramaina,
+vesivieret vehnämaina,
+kaikki rauniot rahoina,
+kivet pienet penninkinä."
- Kolmaskolmatta runo
+ Kolmaskolmatta runo
- Nyt on neiti neuvominen,
- morsian opastaminen.
- Kenpä neien neuvojaksi,
- impyen opastajaksi?
- Osmotar, oleva vaimo,
- Kalevatar, kaunis impi,
- hänpä neittä neuvomahan,
- orpoa opastamahan,
- miten olla mielevänä,
- kuten kuuluna asua,
- mielevänä miehelässä,
- kuuluna anoppelassa.
- Saneli sanoilla noilla,
- lausui noilla lausehilla:
- "Morsian, sisarueni,
- kapulehti, lempyeni!
- Kuules, kuin minä sanelen,
- kielin toisin kertoelen!
- "Lähet jo, kukka, kulkemahan,
- mansikka, matelemahan,
- verannukka, vieremähän,
- sametti, samoamahan
- tästä kuulusta ko'ista,
- kaunihista kartanosta;
- tulet toisehen talohon,
- perehesen vierahasen.
- Toisin toisessa talossa,
- muiten muissa vierahissa:
- ajatellen astuminen,
- tuumitellen toimiminen;
- ei kuin taaton tanterella,
- oman maammon manterella,
- laksoloissa laulaminen,
- kujilla kukahtaminen.
- "Kun lähet talosta tästä,
- muista kaikki muut kalusi,
- ne kolme kotihin heitä:
- päivän-päälliset unoset,
- emon armahan sanaset,
- joka kirnun pettäjäiset!
- "Kaikki muista muuttelosi
- - unikonttisi unoha
- kotoisille tyttärille,
- kotiuunin korvaselle!
- Laulut heitä lautsan päähän,
- ilovirret ikkunoille,
- tyttöys tyvelle vastan,
- huimuus hurstin hulpiloille,
- pankolle pahat tapasi,
- laiskuutesi lattialle!
- Tahikka kaasolle taritse,
- työnnä kaason kainalohon,
- kaason vieä vitsikkohon,
- kantoa kanervikkohon!
- "Tapa on uusi ottaminen,
- entinen unohtaminen:
- taattoarmo heittäminen,
- appiarmo ottaminen,
- alemma kumartaminen,
- hyvä lause lahjominen.
- "Tapa on uusi ottaminen,
- entinen unohtaminen:
- maammoarmo heittäminen,
- anopp'armo ottaminen,
- alemma kumartaminen,
- hyvä lause lahjominen.
- "Tapa on uusi ottaminen,
- entinen unohtaminen:
- veliarmo heittäminen,
- kytyarmo ottaminen,
- alemma kumartaminen,
- hyvä lause lahjominen.
- "Tapa on uusi ottaminen,
- entinen unohtaminen:
- sisararmo heittäminen,
- natoarmo ottaminen,
- alemma kumartaminen,
- hyvä lause lahjominen.
- "Ellöspä sinä ikänä,
- kuuna kullan valkeana
- tavatoin talohon menkö,
- miehuetoin miehelähän!
- Tapoja talo kysyvi,
- tapoja talo hyväki,
- mies on mieltä koittelevi,
- mies mieltä ani paraski;
- äsken tarkka tarvitahan,
- jos talo epätapainen,
- ja vakainen vaaitahan,
- jos on mies epäpätöinen.
- "Jos ukko susi supussa,
- akka karhu karsinassa,
- kyty kyinä kynnyksellä,
- nato nauloina pihalla,
- sama on arvo antaminen:
- alemma kumartaminen,
- kuin ennen emosi luona,
- oman taattosi tuvilla
- taattoa kumartaminen,
- maammoasi arvominen.
- "Piteä sinun pitävi
- pää tarkka, tanea mieli,
- aina ankara ajatus,
- ymmärrys yhentasainen,
- iltasella silmät virkut
- valkeata vaalimahan,
- aamusella korvat tarkat
- kukon ääntä kuulemahan.
- Konsa kukko kerran lauloi,
- viel' ei toista virkkanunna,
- silloin nuorten nousuaika,
- vanhojen lepu'uaika.
- "Kun ei kukko laulakana,
- ei äännä isännän lintu,
- piä kuuta kukkonasi,
- otavaista oppinasi!
- Käyös ulkona use'in,
- käyös kuuta katsomassa,
- otavaista oppimassa,
- tähtiä tähyämässä!
- "Konsa oike'in otava,
- sarvet suorahan suvehen,
- pursto perin pohjasehen,
- silloin aikasi sinulla
- nousta luota nuoren sulhon,
- saa'a viereltä verevän,
- saa'a tulta tuhkasista,
- valkeata vakkasesta,
- tuli puikkohon puhua
- lienosti levittämättä.
- "Kun ei tulta tuhkasissa,
- valkeata vakkasessa,
- kutkuttele kullaltasi,
- katkuttele kaunoltasi:
- 'Anna tulta, armaiseni,
- valkeata, marjaseni!'
- "Saat sa piitä pikkaraisen,
- tauloa taki vähäisen:
- iske tuli tuikahuta,
- päre pihtihin viritä,
- lähe läävä läänimähän,
- raavahat ravitsemahan!
- Ammovi anopin lehmä,
- hirnuvi apen hevonen,
- ky'yn lehmä kytkäisevi,
- naukuvi naon vasikka
- heinän hienon heittäjäistä,
- apilan ojentajaista.
- "Käy kujaset kuurullasi,
- läävät länkämöisilläsi,
- syötä lehmät leyhkeästi,
- lammaskarja lauhkeasti!
- Olet lehmille ojenna,
- juomat vaivaisten vasoille,
- varsoille valitut korret,
- karitsoille hienot heinät!
- Eläkä sioille singu,
- elä potki porsahia:
- kanna kaukalo sioille,
- purtilonsa porsahille!
- "Elä läävässä lepeä,
- lamo lammaskarsinassa!
- Kun olet läävän lääninynnä,
- katsonunna karjan kaiken,
- jo jou'u takaisin tuolta,
- tule tuiskuna tupahan!
- Siell' on lapsi itkemässä,
- pieni peitetten sisässä,
- eikä lausu lapsi rukka,
- saata kieletöin sanoa,
- onko vilu taikka nälkä
- tahi muu tapahtumainen,
- ennenkuin tulevi tuttu,
- kuulevi emonsa äänen.
- "Vaan tupahan tullessasi
- tule neljänä tupahan:
- vesikappanen käessä,
- lehtiluuta kainalossa,
- tulitikku hampahiss
- - itse ollet neljäntenä.
- "Ala sillat siivoella,
- lautalattiat la'aista:
- visko vettä lattialle,
- elä visko lapsen päälle!
- Nähnet lapsen lattialla,
- jos kohta kälynki lapsi:
- nosta lapsi lautsaselle,
- pese silmät, pää silitä,
- anna leipeä kätehen,
- vuole voita leivän päälle!
- Kun ei leipeä talossa,
- anna lastunen kätehen!
- "Kun saat pöytien pesohon
- viikon päästä viimeistäki,
- pese pöyät, laiat muista,
- jalkoja elä unoha!
- Lautsaset vesin valele,
- seinät siivin siivoele,
- lautsat kaikki laitoinensa,
- seinät pitkin juomuinensa!
- "Mi on pöyällä pölyä,
- mi tomua ikkunoilla,
- nepä siivellä sipaise,
- vetäise vesitukolla,
- etteipä tomu tomaha,
- pöly kattohon pölähä!
- "Karista katosta karstat,
- noet nuoho kiukahasta,
- piä patsas muistossasi
- eläkä orsia unoha,
- että tuntuisi tuvaksi,
- asunnoksi arvattaisi!
- "Kuules, neiti, kuin sanelen,
- kuin sanelen, kuin puhelen!
- Elä suihki sutsunatta
- eläkä räämi rätsinättä,
- elä liiku liinasetta,
- elä kengättä kehaja!
- Tuosta sulho suuttuneisi,
- mies nuori nuristuneisi.
- "Noita sie kovin varaja
- pihlajaisia pihalla!
- Pyhät on pihlajat pihalla,
- pyhät oksat pihlajissa,
- pyhät lehvät oksasilla,
- marjaset sitäi pyhemmät,
- joilla neittä neuvotahan,
- orpoa opetetahan
- nuoren miehen mieltä myöten,
- sulhosen syäntä myöten.
- "Piä herkät hiiren korvat,
- terävät jalat jäniksen!
- Niska nuori notkuttele,
- kaula kaunis kaarruttele
- kuni kasvava kataja
- tahi tuore tuomen latva!
- "Valvoa sinun pitävi,
- aina valvoa, varoa,
- ettet pyri pyllyllesi,
- pankon päähän pitkällesi
- etkä vaivu vaattehille,
- veteleite vuotehelle!
- "Kyty kynnöltä tulevi,
- appi aitojen panolta,
- urohosi ulkotöiltä,
- kaunosi kasen ajolta:
- vieminen vesiropehut,
- käsipyyhe kantaminen,
- alaha kumartaminen,
- mielilause lausuminen.
- "Anopp' aitasta tulevi
- jauhovakka kainalossa:
- juokse vastahan pihalle,
- alaha kumarteleite,
- pyyä vakka kainalosta
- tuo tupahan vieäksesi!
- "Kun et arvata osanne,
- itsestäsi ymmärrellä,
- kulle työlle työntyminen,
- toimelle rupeaminen,
- niin taho akalta tietä:
- 'Oi armas anoppiseni!
- Kuinka tässä työt tehä'än,
- askarehet arvatahan?'
- "Akka varsin vastoavi,
- anoppi sanan sanovi:
- 'Noinpa tässä työt tehä'än,
- askarehet arvatahan:
- survotahan, jauhetahan,
- kivenpuussa kiikutahan,
- vielä vettä kannetahan,
- taikinat alustetahan,
- halot tuoahan tupahan
- pätsin lämmitä-panoksi;
- siitä leivät leivotahan,
- kakut paksut paistetahan,
- astiat virutetahan,
- hulikkaiset huuhotahan.'
- "Kun kuulit akalta työsi,
- anopilta askarehet,
- ota kuivehet kiveltä,
- kiirehi kivitupahan!
- Sitte sinne saatuasi,
- tultua kivitupahan
- elä kuku kulkullasi,
- kalju kaulavarrellasi:
- kukkuos kiven kamulla,
- lapattaisen laulamalla!
- Eläkä ähkeä isosti,
- kivenpuussa puhkaele,
- ettei appi arveleisi,
- anoppi ajatteleisi
- ä'issäsi ähkeävän,
- syämissäsi sysivän!
- "Seulo jauhot siepottele,
- kanna kannella tupahan!
- Leivo leivät leppeästi,
- vastoa ani visusti,
- jottei paikoin jauhot jäisi,
- toisin selkeät seokset!
- "Näet korvon kallellansa:
- ota korvonen olalle,
- vesikappa kainalohon,
- ala astua ve'elle;
- kanna korvo kaunihisti,
- kuleta korennon päässä!
- Tule tuulena takaisin,
- astuos ahavan lailla,
- viikon veellä viipymättä,
- kaivolle katoamatta,
- ettei appi arveleisi,
- anoppi ajatteleisi
- kuvoasi katselevan,
- itseäs' ihastelevan,
- verevyyttäsi vetehen,
- kauneutta kaivosehen!
- "Menet pitkälle pinolle,
- halkosien suollantahan:
- elä halkoa hyleksi,
- ota halko haapainenki!
- Heitä halko hiljallensa,
- kovasti kolajamatta,
- taikka appi arveleisi,
- anoppi ajatteleisi
- vihoissasi viskelevän,
- kiukuissa kolistelevan.
- "Kun sa astut aittasehen,
- lähet jauhon nouantahan,
- elä aittahan asetu,
- viivy viikon aittatiellä,
- taikka appi arvelevi,
- anoppi ajattelevi
- jauhoja jakelevasi,
- antavan kylän akoille.
- "Lähet astian pesohon,
- hulikkojen huuhtelohon:
- pese kannut korvinensa,
- tuopit uurtehuisinensa!
- Maljat huuho - muista laiat,
- lusikkaiset - muista varret!
- "Lusikat piä lu'ussa,
- astiasi arvelussa,
- ettei koirat kollottele,
- kasit noita kannattele,
- linnut liioin liikuttele,
- lapset laittele levälle!
- Kyll' on lapsia kylässä,
- paljo päitä pienoisia,
- jotka kannut kanteleisi,
- lusikat levitteleisi.
- "Iltasaunan saapuessa
- veet vetele, vastat kanna,
- hauo vastat valmihiksi
- saunahan savuttomahan
- ilman viikon viipymättä,
- saunahan katoamatta,
- taikka appi arveleisi,
- anoppi ajatteleisi
- saunan lauoilla lamovan,
- penkin päässä piehtaroivan.
- "Kun tulet tupahan tuolta,
- käske appi kylpemähän:
- 'Oi on armas appiseni!
- Jo on sauna joutununna,
- veet ve'etty, vastat saatu,
- kaikki lautaset la'aistu;
- mene, kylve kyllältäsi,
- valeleite vallaltasi!
- Itse lienen löylyn lyöjä,
- alla lautojen asunen.'
- "Kun tulevi kehruuaika,
- kankahan ku'onta-aika,
- käy elä kynsiä kylästä,
- oppia ojan takoa,
- tointa toisesta talosta,
- pirran piitä vierahalta!
- "Itse langat kehräele,
- omin hyppysin kutehet,
- langat laita lievempäiset,
- rihmat aina kierempäiset!
- Keri kiinteä keränen,
- viipsinpuulle viskaele,
- suvakolle suorittele,
- kani siitä kangaspuille!
- Iske pirta piukkeasti,
- nosta niiet notkeasti,
- ku'o sarkakauhtanaiset,
- hanki villaiset hamoset
- yhen villan kylkyestä,
- talvilampahan takuista,
- karvoista kevätkaritsan,
- kesäuuhen untuvista!
- "Kuules siitä, kuin sanelen,
- vielä kerran kertoelen!
- Keitä ohraiset oluet,
- makujuomat maltahiset
- yhen ohrasen jyvästä,
- puolen puun on poltakselta!
- "Kun sa ohria imellät,
- ma'ustelet maltahia,
- elä koukulla kohenna,
- kärryksellä käännyttele:
- aina kourilla kohenna,
- kämmenillä käännyttele!
- Käypä saunassa use'in,
- elä anna iun paheta,
- kissan istua ituja,
- kasin maata maltahia!
- Eläkä sure susia,
- pelkeä metsän petoja
- saunahan samotessasi,
- kesken yötä käyessäsi!
- "Kun konsa tulevi vieras,
- ellös vierasta vihatko!
- Ainapa hyvä talonen
- piti vierahan varoja,
- liikoja lihamuruja,
- kaunihia kakkaroita.
- "Käske vieras istumahan,
- lausuttele laaskavasti:
- syötä vierasta sanoilla,
- kunnes keitto kerkeävi!
- "Taas kun lähtevi talosta,
- jäähyväiset jättelevi,
- ellös viekö vierastasi
- ulkopuolelle ovea:
- tuosta sulho suuttuneisi,
- kaunosi kamaltuneisi.
- "Kun kerran halu tulevi
- käyä itsesi kylässä,
- kysytellen käy kylässä,
- lausutellen vierahissa!
- Sitte siellä ollessasi
- piä taitavat tarinat;
- elä sie kotia moiti,
- alenna anoppiasi!
- "Kysyvät kylän miniät
- tahi muut kyläiset naiset:
- 'Antoiko anoppi voita
- kuin ennen emo kotona?'
- Ellös konsana sanoko:
- 'Ei anna anoppi voita.'
- Sano aina annettavan,
- kapustalla kannettavan,
- jos kerran kesässä saanet,
- senki toisentalvellista!
- "Kuules vielä, kuin sanelen,
- kerran toisen kertoelen!
- Kun menet talosta tästä,
- tulet toisehen talohon,
- emoa elä unoha,
- masentele maammoasi!
- Emopa sinun elätti,
- imetti ihanat rinnat
- ihanasta itsestänsä,
- valkeasta varrestansa;
- monet yöt unetta vietti,
- monet atriat unohti
- tuuitellessa sinua,
- vaaliessa pienoistansa.
- "Ken emon unohtanevi,
- maammonsa masentanevi,
- elköhön Manalle menkö,
- hyvän tunnon Tuonelahan!
- Manalassa on makso tuhma,
- kova kosto Tuonelassa
- emonsa unohtajalle,
- maammonsa masentajalle.
- Tuonen tyttäret toruvat,
- Manan neiet riitelevät:
- 'Kuinka sie emon unohit,
- oman maammosi masensit?
- Emo on nähnyt suuren vaivan,
- kantaja kovan kokenut
- saunamaassa maatessansa,
- olkiloilla ollessansa,
- synnytellessä sinua,
- katalaista kantaessa.'"
- Olipa akka lattialla,
- akka vanha, vaippa päällä,
- kylän kynnysten kävijä,
- mieron teien tietelijä.
- Hänpä tuon sanoiksi virkki,
- itse lausui ja lateli:
- "Kukko lauloi kullallensa,
- kanan lapsi kaunollensa,
- varis lauloi vaahtokuulla,
- kevätkuulla keikutteli.
- Minun lauloa pitäisi,
- heiän olla laulamatta:
- heill' on kultansa kotona,
- aina luona armahansa;
- minä kullatoin, ko'itoin,
- ajan kaiken armahatoin.
- "Kuules, sisko, kuin sanelen!
- Kun menetki miehelähän,
- elä noua miehen mieltä,
- kuin minä poloinen nouin
- miehen mieltä, kiurun kieltä,
- suuren sulhoni syäntä!
- "Olin kukka ollessani,
- kasvaessani kanerva,
- vesa nuori noustessani,
- ympynen yletessäni,
- mesimarja mainittaissa,
- kulta kuiskuteltaessa,
- tavi taattoni pihoilla,
- lakla maammon lattioilla,
- vesilintu veikon luona,
- sirkkunen sisaren luona.
- Kävin kukkana kujilla,
- vaapukkana vainiolla,
- hersuin hiekkarantasilla,
- keikuin kukkakunnahilla;
- laulelin jokaisen lakson,
- joka kummun kukkuelin,
- lehot leikkiä pitelin,
- ahot ainoista iloa.
- "Suu veti revon ritahan,
- kieli kärpän lautasehen,
- mieli neien miehelähän,
- tapa toisehen talohon.
- Niinpä neiti luotunaki,
- tytär tuuiteltunaki
- - miniäksi miehelähän,
- orjaksi anoppelahan.
- "Jou'uin, marja, muille maille,
- tuomi, toisille vesille,
- jou'uin, puola, purtavaksi,
- mansikka, manattavaksi.
- Joka puu puri minua,
- joka leppä leikkaeli,
- joka koivu koiskaeli,
- joka haapa haukkaeli.
- "Naitihin ma miehelähän,
- vietihin anoppelahan.
- Sanottihin siell' olevan,
- neittä sinne naitaessa,
- kuusi kuusista tupoa,
- kaksin kerroin kammaria,
- ahovieret aittamaina,
- kujavieret kukkamaina,
- ojavieret ohramaina,
- kangasvieret kauramaina,
- purnut puitua eloa,
- toiset purnut puitavia,
- sata saatuja rahoja,
- sata toinen saatavia.
- "Sainpa, tuhma, tulleheksi,
- kälkö, kättä lyöneheksi:
- tupa oli kuuella tuella,
- seitsemällä seipähällä,
- ahot täynnä armotuutta,
- lehot täynnä lemmetyyttä,
- kujat, kurjan, huoliani,
- metsät mieliä pahoja,
- purnut puitua vihoa,
- toiset purnut puimatointa,
- sata saatuja sanoja,
- sata toinen saatavia.
- "En mä tuostana totellut,
- ko'in kuuluna asua.
- Tuolla toivoin kunniata,
- tuolla lempeä tavoitin,
- tulen tuomalla tupahan,
- pään päretten poimennalla
- - pieksin otsani ovehen,
- pääni pihtipuolisehen:
- oven suuss' on ouot silmät,
- kaihat silmät karsinassa,
- kierot keskilattialla,
- perässä perivihaiset;
- tuli suusta tuikahuvi,
- kekälehet kielen alta,
- ilkeän isännän suusta,
- alta kielen armottoman.
- "En mä tuostana totellut,
- ko'in kuitenkin eleä,
- olla aina alla armon
- sekä nöyrä neuvottava;
- hyppäsin jänön jaloilla,
- kävin kärpän kämmenillä,
- panin turkan myöhän maata,
- nousin vaivaisen varahin.
- Saanut en, kurja, kunniata,
- leino, lempeä tavannut,
- vaikka vuoret vierettäisin,
- kalliot kaha panisin.
- "Suotta survoin suuret jauhot,
- kiusan karkeat karistin
- syöä ankaran anopin,
- tulikulkun kuiskaella
- päässä pitkän pintapöyän
- kultalaiasta kupista.
- Itse söin, miniä raukka,
- apoin jauhoja kiveltä,
- liesipankko pöytänäni,
- kapusta lusikkanani.
- "Use'in minä utuinen
- miniänä miehelässä
- kannoin suolta sammalia,
- noita leivoin leiväkseni,
- vettä kaivosta kapalla,
- tuota ryypin ryypykseni.
- Sini söin kaloja, kalki,
- sini, koito, kuorehia,
- kuni notkuin nuottapuilla,
- keikuin keskellä venettä;
- en saanut sitä kaloa
- anoppini antamasta,
- joka päiväksi päteisi,
- kerraksensa kelpoaisi.
- "Kesät kontuja keräsin,
- talvet väännin taikon vartta,
- niinkuin muinenki kasakka
- eli orja, palkkalainen.
- Ainapa anoppelassa
- tuo minulle työnnettihin
- riihestä rive'in riusa,
- saunasta jyke'in loukku,
- rannalta rave'in karttu,
- suurin taikko tanhuasta.
- Ei uskottu uupuvani,
- ei varattu vaipuvani,
- vaikka uupuivat urohot,
- vaipuivat hevosen varsat.
- "Niin minä, piloinen piika,
- te'in työtä työn ajalla,
- väännin hartion väellä.
- Annas tulla toisen aian:
- jo tulehen tuomittihin,
- sen kätehen käskettihin.
- "Suotta soimat nostettihin,
- kiusan kielet kannettihin
- päälle mun hyvän tapani,
- päälle kuulun kunniani;
- sanat päälleni satoivat,
- puhe'et putoelivat
- kuin tuimat tulikipunat
- tahi rautaiset rakehet.
- "En mä tuostana epäillyt,
- oisin eeskipäin elellyt
- akan ankaran apuna,
- tulikulkun kumppalina;
- vaan sepä paha panihe,
- sepä suurenti suruni,
- kun sulho sueksi muuttui,
- kauno karhuksi rupesi,
- kylin söi, selin makasi,
- selin työnsä toimitteli.
- "Tuota itkin itsekseni,
- ajattelin aitassani.
- Muistin muita päiviäni,
- entistä elantoani
- ison pitkillä pihoilla,
- emon kaunon kartanolla.
- "Sain tuosta sanelemahan,
- itse virkin, vierettelin:
- 'Osasi minun emoni,
- osasi omenan saa'a,
- taisi taimen kasvatella,
- ei osannut istutella:
- istutti ihanan taimen
- ilke'ille istumille,
- pani paikoille pahoille,
- koivun juurille koville,
- iäksensä itkemähän,
- kuuksensa kujertamahan.
- 'Oisipa minussa ollut
- paikoille paremmillenki,
- pitemmillenki pihoille,
- laajemmille lattioille,
- paremmanki varren vasta,
- verevämmän miehen verta.
- Puutuin tuohon pulluksehen,
- tartuin tuohon talluksehen:
- varikselt' on varren saanut,
- korpilta nenän kopannut,
- suunsa syövältä suelta,
- koko muo'on kontiolta.
- 'Oisinpa mokoman saanut
- mäellenki mentyäni:
- saanut tieltä tervaskannon,
- leppäpökkelön lehosta,
- pannut turvan turpehesta,
- parran naavoista pahoista,
- suun kivestä, pään savesta,
- silmät kuumista sysistä,
- koivun pahkat korviksensa,
- raian haarukan jaloiksi.'
- "Senpä lauloin laitoissani,
- huokaelin huolissani.
- Sattui kauno kuulemahan,
- seinuksella seisomahan!
- Niin kun tuo tulevi tuolta,
- astui aitan portahalle,
- jo ma tuon tulosta tunsin,
- astunnasta arvaelin:
- tukka tuiski tuulettaki,
- hivus viskoi viimattaki;
- ikenet oli irvellänsä,
- silmät kiljan kaljallansa,
- väätty pihlaja piossa,
- käätty karttu kainalossa,
- jolla lyöä lykkeävi,
- kohti päätä kolkkoavi.
- "Annas siitä illan tulla!
- Kun meni makoamahan,
- otti vitsan vierehensä,
- nahkaruoskan naulaltansa,
- ei ketänä muuta vasten,
- vasten vaivaista minua.
- "Meninpä minäki itse
- illalla makoamahan,
- sulhon vierehen venähyin;
- laski sulho vierehensä
- - antoi kyllin kyynäspäätä,
- viljalta vihaista kättä,
- paljo paksuja pajuja,
- mursunluista ruoskan vartta.
- "Nousin kylmältä kyleltä,
- viluiselta vuotehelta.
- Sulho suorihe jälestä,
- ulos uksesta uhitti!
- Käsi käypi tukkahani,
- haparoivi hapsihini,
- tukat tuulelle jakeli,
- ahavalle anneksivi...
- "Mikäs neuvoksi minulle,
- mikä neuvon antajaksi?
- Teräksestä kengät teetin,
- paulat vaskesta panetin,
- joilla seisoin seinävieret,
- kuuntelin kujan perukset,
- kunnes viihtyisi vihainen,
- asettuisi ankarainen.
- Eikä viihy viimeinkänä,
- ei asetu aioinkana!
- "Vilu viimeinki tulevi
- vihattuna vierressäni,
- seinävieret seistessäni,
- ollessa oven takana.
- Arvelin, ajattelime:
- ei minusta lienekänä
- viikoista vihanpitoa,
- kaukaista ylenkatsetta
- tässä lemmon leisiossa,
- pirujen pesäsijassa.
- "Heitin hempeät tupaset,
- armahat asuinmajani,
- läksin, vieno, vieremähän.
- Vierin soita, vierin maita,
- vierin ventoja vesiä;
- vierin veikon pellon päähän
- siinä kukkui kuivat kuuset,
- lauloi lakkapäät petäjät,
- kaikki vaakkuivat varikset,
- harakat hakahtelivat:
- 'Ei täällä sinun kotisi
- eikä synnyntäsijasi!'
- "En mä tuotana totellut,
- vierin veikkoni piha'an.
- Jo mulle veräjät virkki,
- kaikki vainiot valitti:
- 'Mitäpä tulet kotihin,
- kuta, kurja, kuulemahan?
- Jo ammoin isosi kuoli,
- kaatui kaunis kantajasi;
- veikko sull' on ventovieras,
- veikon nainen kuin venakko.'
- "En mä tuotana totellut,
- menin mie toki tupahan.
- Annoin kättä kääkäselle:
- kylmä kääkä kättä vasten.
- "Tultua tupahan tuosta
- oven suuhun seisotaime.
- Korea kotoinen nainen:
- ei tule likistämähän,
- käy ei kättä antamahan;
- korea minä itseki:
- en mene likistämähän,
- käy en kättä antamahan.
- Pistän kättä kiukahalle:
- kivet kylmät kiukahassa;
- käännän kättä hiilokselle:
- hiilet kylmät hiiloksessa.
- "Veikko lautsalla lamovi,
- päässä pankon pöllöttävi,
- syli syttä hartioilla,
- vaaksa muulla vartalolla,
- kyynärä kyventä päässä,
- kortteli kovaa nokea.
- "Kysyi veikko vierahalta,
- tutkaeli tullehelta:
- 'Mistä vieras veen takoa?'
- Minä vainen vastaelin:
- 'Etkö tunne siskoasi,
- entistä emosi lasta?
- Me yhen emosen lapset,
- yhen linnun liekuttamat,
- yhen hanhen hautelemat,
- yhen pyyn pesästä saamat!'
- Tuosta veikko itkemähän,
- silmät vettä vieremähän...
- "Virkkoi veikko naisellensa,
- kuiskaeli kullallensa:
- 'Hanki syöä siskolleni!'
- Veikon nainen naljasilmä
- kantoi kaalia koasta,
- jost' oli rakki rasvan syönyt,
- koira suolan koitellunna,
- Musti murkinan pitännä.
- "Virkkoi veikko naisellensa,
- kuiskaeli kullallensa:
- 'Tuo olutta vierahalle!'
- Veikon nainen naljasilmä
- toip' on vettä vierahalle,
- ei sitänä siivon vettä:
- sisaresten silmivettä,
- kälysten käenpesintä.
- "Vierin jälle veikon luota,
- siirryin synnyntäsijalta.
- Jou'uin, kurja, kulkemahan,
- sain, kurja, samoamahan,
- raukka, rannat kiertämähän,
- vaivainen, vaeltamahan
- aina ouoillen oville,
- veräjille vierahille,
- lapset raukan rannikolle,
- vaivaiset kylän varahan...
- "Moni nyt minulla onpi,
- usea olettelevi
- virkkaja vihaisen äänen,
- äänen tuiman tuikuttaja;
- ei ole minulla monta
- sanan armon antajata,
- suin sulin puhelijata,
- kiukahalle käskijätä
- satehesta saatuani,
- kylmästä kyhättyäni
- hallassa hamehen helmat,
- turkin helmat tuppurissa.
- "Enpä ennen nuorempana,
- en mä uskonut olisi,
- jos oisi sata sanonut,
- tuhat kieltä kertaellut
- näille juonin joutuvani,
- näille päivin pääseväni,
- jotk' on päivät päälle pääsnyt,
- juonet joutunna kätehen."
+Nyt on neiti neuvominen,
+morsian opastaminen.
+Kenpä neien neuvojaksi,
+impyen opastajaksi?
+Osmotar, oleva vaimo,
+Kalevatar, kaunis impi,
+hänpä neittä neuvomahan,
+orpoa opastamahan,
+miten olla mielevänä,
+kuten kuuluna asua,
+mielevänä miehelässä,
+kuuluna anoppelassa.
+Saneli sanoilla noilla,
+lausui noilla lausehilla:
+"Morsian, sisarueni,
+kapulehti, lempyeni!
+Kuules, kuin minä sanelen,
+kielin toisin kertoelen!
+"Lähet jo, kukka, kulkemahan,
+mansikka, matelemahan,
+verannukka, vieremähän,
+sametti, samoamahan
+tästä kuulusta ko'ista,
+kaunihista kartanosta;
+tulet toisehen talohon,
+perehesen vierahasen.
+Toisin toisessa talossa,
+muiten muissa vierahissa:
+ajatellen astuminen,
+tuumitellen toimiminen;
+ei kuin taaton tanterella,
+oman maammon manterella,
+laksoloissa laulaminen,
+kujilla kukahtaminen.
+"Kun lähet talosta tästä,
+muista kaikki muut kalusi,
+ne kolme kotihin heitä:
+päivän-päälliset unoset,
+emon armahan sanaset,
+joka kirnun pettäjäiset!
+"Kaikki muista muuttelosi
+- unikonttisi unoha
+kotoisille tyttärille,
+kotiuunin korvaselle!
+Laulut heitä lautsan päähän,
+ilovirret ikkunoille,
+tyttöys tyvelle vastan,
+huimuus hurstin hulpiloille,
+pankolle pahat tapasi,
+laiskuutesi lattialle!
+Tahikka kaasolle taritse,
+työnnä kaason kainalohon,
+kaason vieä vitsikkohon,
+kantoa kanervikkohon!
+"Tapa on uusi ottaminen,
+entinen unohtaminen:
+taattoarmo heittäminen,
+appiarmo ottaminen,
+alemma kumartaminen,
+hyvä lause lahjominen.
+"Tapa on uusi ottaminen,
+entinen unohtaminen:
+maammoarmo heittäminen,
+anopp'armo ottaminen,
+alemma kumartaminen,
+hyvä lause lahjominen.
+"Tapa on uusi ottaminen,
+entinen unohtaminen:
+veliarmo heittäminen,
+kytyarmo ottaminen,
+alemma kumartaminen,
+hyvä lause lahjominen.
+"Tapa on uusi ottaminen,
+entinen unohtaminen:
+sisararmo heittäminen,
+natoarmo ottaminen,
+alemma kumartaminen,
+hyvä lause lahjominen.
+"Ellöspä sinä ikänä,
+kuuna kullan valkeana
+tavatoin talohon menkö,
+miehuetoin miehelähän!
+Tapoja talo kysyvi,
+tapoja talo hyväki,
+mies on mieltä koittelevi,
+mies mieltä ani paraski;
+äsken tarkka tarvitahan,
+jos talo epätapainen,
+ja vakainen vaaitahan,
+jos on mies epäpätöinen.
+"Jos ukko susi supussa,
+akka karhu karsinassa,
+kyty kyinä kynnyksellä,
+nato nauloina pihalla,
+sama on arvo antaminen:
+alemma kumartaminen,
+kuin ennen emosi luona,
+oman taattosi tuvilla
+taattoa kumartaminen,
+maammoasi arvominen.
+"Piteä sinun pitävi
+pää tarkka, tanea mieli,
+aina ankara ajatus,
+ymmärrys yhentasainen,
+iltasella silmät virkut
+valkeata vaalimahan,
+aamusella korvat tarkat
+kukon ääntä kuulemahan.
+Konsa kukko kerran lauloi,
+viel' ei toista virkkanunna,
+silloin nuorten nousuaika,
+vanhojen lepu'uaika.
+"Kun ei kukko laulakana,
+ei äännä isännän lintu,
+piä kuuta kukkonasi,
+otavaista oppinasi!
+Käyös ulkona use'in,
+käyös kuuta katsomassa,
+otavaista oppimassa,
+tähtiä tähyämässä!
+"Konsa oike'in otava,
+sarvet suorahan suvehen,
+pursto perin pohjasehen,
+silloin aikasi sinulla
+nousta luota nuoren sulhon,
+saa'a viereltä verevän,
+saa'a tulta tuhkasista,
+valkeata vakkasesta,
+tuli puikkohon puhua
+lienosti levittämättä.
+"Kun ei tulta tuhkasissa,
+valkeata vakkasessa,
+kutkuttele kullaltasi,
+katkuttele kaunoltasi:
+'Anna tulta, armaiseni,
+valkeata, marjaseni!'
+"Saat sa piitä pikkaraisen,
+tauloa taki vähäisen:
+iske tuli tuikahuta,
+päre pihtihin viritä,
+lähe läävä läänimähän,
+raavahat ravitsemahan!
+Ammovi anopin lehmä,
+hirnuvi apen hevonen,
+ky'yn lehmä kytkäisevi,
+naukuvi naon vasikka
+heinän hienon heittäjäistä,
+apilan ojentajaista.
+"Käy kujaset kuurullasi,
+läävät länkämöisilläsi,
+syötä lehmät leyhkeästi,
+lammaskarja lauhkeasti!
+Olet lehmille ojenna,
+juomat vaivaisten vasoille,
+varsoille valitut korret,
+karitsoille hienot heinät!
+Eläkä sioille singu,
+elä potki porsahia:
+kanna kaukalo sioille,
+purtilonsa porsahille!
+"Elä läävässä lepeä,
+lamo lammaskarsinassa!
+Kun olet läävän lääninynnä,
+katsonunna karjan kaiken,
+jo jou'u takaisin tuolta,
+tule tuiskuna tupahan!
+Siell' on lapsi itkemässä,
+pieni peitetten sisässä,
+eikä lausu lapsi rukka,
+saata kieletöin sanoa,
+onko vilu taikka nälkä
+tahi muu tapahtumainen,
+ennenkuin tulevi tuttu,
+kuulevi emonsa äänen.
+"Vaan tupahan tullessasi
+tule neljänä tupahan:
+vesikappanen käessä,
+lehtiluuta kainalossa,
+tulitikku hampahiss
+- itse ollet neljäntenä.
+"Ala sillat siivoella,
+lautalattiat la'aista:
+visko vettä lattialle,
+elä visko lapsen päälle!
+Nähnet lapsen lattialla,
+jos kohta kälynki lapsi:
+nosta lapsi lautsaselle,
+pese silmät, pää silitä,
+anna leipeä kätehen,
+vuole voita leivän päälle!
+Kun ei leipeä talossa,
+anna lastunen kätehen!
+"Kun saat pöytien pesohon
+viikon päästä viimeistäki,
+pese pöyät, laiat muista,
+jalkoja elä unoha!
+Lautsaset vesin valele,
+seinät siivin siivoele,
+lautsat kaikki laitoinensa,
+seinät pitkin juomuinensa!
+"Mi on pöyällä pölyä,
+mi tomua ikkunoilla,
+nepä siivellä sipaise,
+vetäise vesitukolla,
+etteipä tomu tomaha,
+pöly kattohon pölähä!
+"Karista katosta karstat,
+noet nuoho kiukahasta,
+piä patsas muistossasi
+eläkä orsia unoha,
+että tuntuisi tuvaksi,
+asunnoksi arvattaisi!
+"Kuules, neiti, kuin sanelen,
+kuin sanelen, kuin puhelen!
+Elä suihki sutsunatta
+eläkä räämi rätsinättä,
+elä liiku liinasetta,
+elä kengättä kehaja!
+Tuosta sulho suuttuneisi,
+mies nuori nuristuneisi.
+"Noita sie kovin varaja
+pihlajaisia pihalla!
+Pyhät on pihlajat pihalla,
+pyhät oksat pihlajissa,
+pyhät lehvät oksasilla,
+marjaset sitäi pyhemmät,
+joilla neittä neuvotahan,
+orpoa opetetahan
+nuoren miehen mieltä myöten,
+sulhosen syäntä myöten.
+"Piä herkät hiiren korvat,
+terävät jalat jäniksen!
+Niska nuori notkuttele,
+kaula kaunis kaarruttele
+kuni kasvava kataja
+tahi tuore tuomen latva!
+"Valvoa sinun pitävi,
+aina valvoa, varoa,
+ettet pyri pyllyllesi,
+pankon päähän pitkällesi
+etkä vaivu vaattehille,
+veteleite vuotehelle!
+"Kyty kynnöltä tulevi,
+appi aitojen panolta,
+urohosi ulkotöiltä,
+kaunosi kasen ajolta:
+vieminen vesiropehut,
+käsipyyhe kantaminen,
+alaha kumartaminen,
+mielilause lausuminen.
+"Anopp' aitasta tulevi
+jauhovakka kainalossa:
+juokse vastahan pihalle,
+alaha kumarteleite,
+pyyä vakka kainalosta
+tuo tupahan vieäksesi!
+"Kun et arvata osanne,
+itsestäsi ymmärrellä,
+kulle työlle työntyminen,
+toimelle rupeaminen,
+niin taho akalta tietä:
+'Oi armas anoppiseni!
+Kuinka tässä työt tehä'än,
+askarehet arvatahan?'
+"Akka varsin vastoavi,
+anoppi sanan sanovi:
+'Noinpa tässä työt tehä'än,
+askarehet arvatahan:
+survotahan, jauhetahan,
+kivenpuussa kiikutahan,
+vielä vettä kannetahan,
+taikinat alustetahan,
+halot tuoahan tupahan
+pätsin lämmitä-panoksi;
+siitä leivät leivotahan,
+kakut paksut paistetahan,
+astiat virutetahan,
+hulikkaiset huuhotahan.'
+"Kun kuulit akalta työsi,
+anopilta askarehet,
+ota kuivehet kiveltä,
+kiirehi kivitupahan!
+Sitte sinne saatuasi,
+tultua kivitupahan
+elä kuku kulkullasi,
+kalju kaulavarrellasi:
+kukkuos kiven kamulla,
+lapattaisen laulamalla!
+Eläkä ähkeä isosti,
+kivenpuussa puhkaele,
+ettei appi arveleisi,
+anoppi ajatteleisi
+ä'issäsi ähkeävän,
+syämissäsi sysivän!
+"Seulo jauhot siepottele,
+kanna kannella tupahan!
+Leivo leivät leppeästi,
+vastoa ani visusti,
+jottei paikoin jauhot jäisi,
+toisin selkeät seokset!
+"Näet korvon kallellansa:
+ota korvonen olalle,
+vesikappa kainalohon,
+ala astua ve'elle;
+kanna korvo kaunihisti,
+kuleta korennon päässä!
+Tule tuulena takaisin,
+astuos ahavan lailla,
+viikon veellä viipymättä,
+kaivolle katoamatta,
+ettei appi arveleisi,
+anoppi ajatteleisi
+kuvoasi katselevan,
+itseäs' ihastelevan,
+verevyyttäsi vetehen,
+kauneutta kaivosehen!
+"Menet pitkälle pinolle,
+halkosien suollantahan:
+elä halkoa hyleksi,
+ota halko haapainenki!
+Heitä halko hiljallensa,
+kovasti kolajamatta,
+taikka appi arveleisi,
+anoppi ajatteleisi
+vihoissasi viskelevän,
+kiukuissa kolistelevan.
+"Kun sa astut aittasehen,
+lähet jauhon nouantahan,
+elä aittahan asetu,
+viivy viikon aittatiellä,
+taikka appi arvelevi,
+anoppi ajattelevi
+jauhoja jakelevasi,
+antavan kylän akoille.
+"Lähet astian pesohon,
+hulikkojen huuhtelohon:
+pese kannut korvinensa,
+tuopit uurtehuisinensa!
+Maljat huuho - muista laiat,
+lusikkaiset - muista varret!
+"Lusikat piä lu'ussa,
+astiasi arvelussa,
+ettei koirat kollottele,
+kasit noita kannattele,
+linnut liioin liikuttele,
+lapset laittele levälle!
+Kyll' on lapsia kylässä,
+paljo päitä pienoisia,
+jotka kannut kanteleisi,
+lusikat levitteleisi.
+"Iltasaunan saapuessa
+veet vetele, vastat kanna,
+hauo vastat valmihiksi
+saunahan savuttomahan
+ilman viikon viipymättä,
+saunahan katoamatta,
+taikka appi arveleisi,
+anoppi ajatteleisi
+saunan lauoilla lamovan,
+penkin päässä piehtaroivan.
+"Kun tulet tupahan tuolta,
+käske appi kylpemähän:
+'Oi on armas appiseni!
+Jo on sauna joutununna,
+veet ve'etty, vastat saatu,
+kaikki lautaset la'aistu;
+mene, kylve kyllältäsi,
+valeleite vallaltasi!
+Itse lienen löylyn lyöjä,
+alla lautojen asunen.'
+"Kun tulevi kehruuaika,
+kankahan ku'onta-aika,
+käy elä kynsiä kylästä,
+oppia ojan takoa,
+tointa toisesta talosta,
+pirran piitä vierahalta!
+"Itse langat kehräele,
+omin hyppysin kutehet,
+langat laita lievempäiset,
+rihmat aina kierempäiset!
+Keri kiinteä keränen,
+viipsinpuulle viskaele,
+suvakolle suorittele,
+kani siitä kangaspuille!
+Iske pirta piukkeasti,
+nosta niiet notkeasti,
+ku'o sarkakauhtanaiset,
+hanki villaiset hamoset
+yhen villan kylkyestä,
+talvilampahan takuista,
+karvoista kevätkaritsan,
+kesäuuhen untuvista!
+"Kuules siitä, kuin sanelen,
+vielä kerran kertoelen!
+Keitä ohraiset oluet,
+makujuomat maltahiset
+yhen ohrasen jyvästä,
+puolen puun on poltakselta!
+"Kun sa ohria imellät,
+ma'ustelet maltahia,
+elä koukulla kohenna,
+kärryksellä käännyttele:
+aina kourilla kohenna,
+kämmenillä käännyttele!
+Käypä saunassa use'in,
+elä anna iun paheta,
+kissan istua ituja,
+kasin maata maltahia!
+Eläkä sure susia,
+pelkeä metsän petoja
+saunahan samotessasi,
+kesken yötä käyessäsi!
+"Kun konsa tulevi vieras,
+ellös vierasta vihatko!
+Ainapa hyvä talonen
+piti vierahan varoja,
+liikoja lihamuruja,
+kaunihia kakkaroita.
+"Käske vieras istumahan,
+lausuttele laaskavasti:
+syötä vierasta sanoilla,
+kunnes keitto kerkeävi!
+"Taas kun lähtevi talosta,
+jäähyväiset jättelevi,
+ellös viekö vierastasi
+ulkopuolelle ovea:
+tuosta sulho suuttuneisi,
+kaunosi kamaltuneisi.
+"Kun kerran halu tulevi
+käyä itsesi kylässä,
+kysytellen käy kylässä,
+lausutellen vierahissa!
+Sitte siellä ollessasi
+piä taitavat tarinat;
+elä sie kotia moiti,
+alenna anoppiasi!
+"Kysyvät kylän miniät
+tahi muut kyläiset naiset:
+'Antoiko anoppi voita
+kuin ennen emo kotona?'
+Ellös konsana sanoko:
+'Ei anna anoppi voita.'
+Sano aina annettavan,
+kapustalla kannettavan,
+jos kerran kesässä saanet,
+senki toisentalvellista!
+"Kuules vielä, kuin sanelen,
+kerran toisen kertoelen!
+Kun menet talosta tästä,
+tulet toisehen talohon,
+emoa elä unoha,
+masentele maammoasi!
+Emopa sinun elätti,
+imetti ihanat rinnat
+ihanasta itsestänsä,
+valkeasta varrestansa;
+monet yöt unetta vietti,
+monet atriat unohti
+tuuitellessa sinua,
+vaaliessa pienoistansa.
+"Ken emon unohtanevi,
+maammonsa masentanevi,
+elköhön Manalle menkö,
+hyvän tunnon Tuonelahan!
+Manalassa on makso tuhma,
+kova kosto Tuonelassa
+emonsa unohtajalle,
+maammonsa masentajalle.
+Tuonen tyttäret toruvat,
+Manan neiet riitelevät:
+'Kuinka sie emon unohit,
+oman maammosi masensit?
+Emo on nähnyt suuren vaivan,
+kantaja kovan kokenut
+saunamaassa maatessansa,
+olkiloilla ollessansa,
+synnytellessä sinua,
+katalaista kantaessa.'"
+Olipa akka lattialla,
+akka vanha, vaippa päällä,
+kylän kynnysten kävijä,
+mieron teien tietelijä.
+Hänpä tuon sanoiksi virkki,
+itse lausui ja lateli:
+"Kukko lauloi kullallensa,
+kanan lapsi kaunollensa,
+varis lauloi vaahtokuulla,
+kevätkuulla keikutteli.
+Minun lauloa pitäisi,
+heiän olla laulamatta:
+heill' on kultansa kotona,
+aina luona armahansa;
+minä kullatoin, ko'itoin,
+ajan kaiken armahatoin.
+"Kuules, sisko, kuin sanelen!
+Kun menetki miehelähän,
+elä noua miehen mieltä,
+kuin minä poloinen nouin
+miehen mieltä, kiurun kieltä,
+suuren sulhoni syäntä!
+"Olin kukka ollessani,
+kasvaessani kanerva,
+vesa nuori noustessani,
+ympynen yletessäni,
+mesimarja mainittaissa,
+kulta kuiskuteltaessa,
+tavi taattoni pihoilla,
+lakla maammon lattioilla,
+vesilintu veikon luona,
+sirkkunen sisaren luona.
+Kävin kukkana kujilla,
+vaapukkana vainiolla,
+hersuin hiekkarantasilla,
+keikuin kukkakunnahilla;
+laulelin jokaisen lakson,
+joka kummun kukkuelin,
+lehot leikkiä pitelin,
+ahot ainoista iloa.
+"Suu veti revon ritahan,
+kieli kärpän lautasehen,
+mieli neien miehelähän,
+tapa toisehen talohon.
+Niinpä neiti luotunaki,
+tytär tuuiteltunaki
+- miniäksi miehelähän,
+orjaksi anoppelahan.
+"Jou'uin, marja, muille maille,
+tuomi, toisille vesille,
+jou'uin, puola, purtavaksi,
+mansikka, manattavaksi.
+Joka puu puri minua,
+joka leppä leikkaeli,
+joka koivu koiskaeli,
+joka haapa haukkaeli.
+"Naitihin ma miehelähän,
+vietihin anoppelahan.
+Sanottihin siell' olevan,
+neittä sinne naitaessa,
+kuusi kuusista tupoa,
+kaksin kerroin kammaria,
+ahovieret aittamaina,
+kujavieret kukkamaina,
+ojavieret ohramaina,
+kangasvieret kauramaina,
+purnut puitua eloa,
+toiset purnut puitavia,
+sata saatuja rahoja,
+sata toinen saatavia.
+"Sainpa, tuhma, tulleheksi,
+kälkö, kättä lyöneheksi:
+tupa oli kuuella tuella,
+seitsemällä seipähällä,
+ahot täynnä armotuutta,
+lehot täynnä lemmetyyttä,
+kujat, kurjan, huoliani,
+metsät mieliä pahoja,
+purnut puitua vihoa,
+toiset purnut puimatointa,
+sata saatuja sanoja,
+sata toinen saatavia.
+"En mä tuostana totellut,
+ko'in kuuluna asua.
+Tuolla toivoin kunniata,
+tuolla lempeä tavoitin,
+tulen tuomalla tupahan,
+pään päretten poimennalla
+- pieksin otsani ovehen,
+pääni pihtipuolisehen:
+oven suuss' on ouot silmät,
+kaihat silmät karsinassa,
+kierot keskilattialla,
+perässä perivihaiset;
+tuli suusta tuikahuvi,
+kekälehet kielen alta,
+ilkeän isännän suusta,
+alta kielen armottoman.
+"En mä tuostana totellut,
+ko'in kuitenkin eleä,
+olla aina alla armon
+sekä nöyrä neuvottava;
+hyppäsin jänön jaloilla,
+kävin kärpän kämmenillä,
+panin turkan myöhän maata,
+nousin vaivaisen varahin.
+Saanut en, kurja, kunniata,
+leino, lempeä tavannut,
+vaikka vuoret vierettäisin,
+kalliot kaha panisin.
+"Suotta survoin suuret jauhot,
+kiusan karkeat karistin
+syöä ankaran anopin,
+tulikulkun kuiskaella
+päässä pitkän pintapöyän
+kultalaiasta kupista.
+Itse söin, miniä raukka,
+apoin jauhoja kiveltä,
+liesipankko pöytänäni,
+kapusta lusikkanani.
+"Use'in minä utuinen
+miniänä miehelässä
+kannoin suolta sammalia,
+noita leivoin leiväkseni,
+vettä kaivosta kapalla,
+tuota ryypin ryypykseni.
+Sini söin kaloja, kalki,
+sini, koito, kuorehia,
+kuni notkuin nuottapuilla,
+keikuin keskellä venettä;
+en saanut sitä kaloa
+anoppini antamasta,
+joka päiväksi päteisi,
+kerraksensa kelpoaisi.
+"Kesät kontuja keräsin,
+talvet väännin taikon vartta,
+niinkuin muinenki kasakka
+eli orja, palkkalainen.
+Ainapa anoppelassa
+tuo minulle työnnettihin
+riihestä rive'in riusa,
+saunasta jyke'in loukku,
+rannalta rave'in karttu,
+suurin taikko tanhuasta.
+Ei uskottu uupuvani,
+ei varattu vaipuvani,
+vaikka uupuivat urohot,
+vaipuivat hevosen varsat.
+"Niin minä, piloinen piika,
+te'in työtä työn ajalla,
+väännin hartion väellä.
+Annas tulla toisen aian:
+jo tulehen tuomittihin,
+sen kätehen käskettihin.
+"Suotta soimat nostettihin,
+kiusan kielet kannettihin
+päälle mun hyvän tapani,
+päälle kuulun kunniani;
+sanat päälleni satoivat,
+puhe'et putoelivat
+kuin tuimat tulikipunat
+tahi rautaiset rakehet.
+"En mä tuostana epäillyt,
+oisin eeskipäin elellyt
+akan ankaran apuna,
+tulikulkun kumppalina;
+vaan sepä paha panihe,
+sepä suurenti suruni,
+kun sulho sueksi muuttui,
+kauno karhuksi rupesi,
+kylin söi, selin makasi,
+selin työnsä toimitteli.
+"Tuota itkin itsekseni,
+ajattelin aitassani.
+Muistin muita päiviäni,
+entistä elantoani
+ison pitkillä pihoilla,
+emon kaunon kartanolla.
+"Sain tuosta sanelemahan,
+itse virkin, vierettelin:
+'Osasi minun emoni,
+osasi omenan saa'a,
+taisi taimen kasvatella,
+ei osannut istutella:
+istutti ihanan taimen
+ilke'ille istumille,
+pani paikoille pahoille,
+koivun juurille koville,
+iäksensä itkemähän,
+kuuksensa kujertamahan.
+'Oisipa minussa ollut
+paikoille paremmillenki,
+pitemmillenki pihoille,
+laajemmille lattioille,
+paremmanki varren vasta,
+verevämmän miehen verta.
+Puutuin tuohon pulluksehen,
+tartuin tuohon talluksehen:
+varikselt' on varren saanut,
+korpilta nenän kopannut,
+suunsa syövältä suelta,
+koko muo'on kontiolta.
+'Oisinpa mokoman saanut
+mäellenki mentyäni:
+saanut tieltä tervaskannon,
+leppäpökkelön lehosta,
+pannut turvan turpehesta,
+parran naavoista pahoista,
+suun kivestä, pään savesta,
+silmät kuumista sysistä,
+koivun pahkat korviksensa,
+raian haarukan jaloiksi.'
+"Senpä lauloin laitoissani,
+huokaelin huolissani.
+Sattui kauno kuulemahan,
+seinuksella seisomahan!
+Niin kun tuo tulevi tuolta,
+astui aitan portahalle,
+jo ma tuon tulosta tunsin,
+astunnasta arvaelin:
+tukka tuiski tuulettaki,
+hivus viskoi viimattaki;
+ikenet oli irvellänsä,
+silmät kiljan kaljallansa,
+väätty pihlaja piossa,
+käätty karttu kainalossa,
+jolla lyöä lykkeävi,
+kohti päätä kolkkoavi.
+"Annas siitä illan tulla!
+Kun meni makoamahan,
+otti vitsan vierehensä,
+nahkaruoskan naulaltansa,
+ei ketänä muuta vasten,
+vasten vaivaista minua.
+"Meninpä minäki itse
+illalla makoamahan,
+sulhon vierehen venähyin;
+laski sulho vierehensä
+- antoi kyllin kyynäspäätä,
+viljalta vihaista kättä,
+paljo paksuja pajuja,
+mursunluista ruoskan vartta.
+"Nousin kylmältä kyleltä,
+viluiselta vuotehelta.
+Sulho suorihe jälestä,
+ulos uksesta uhitti!
+Käsi käypi tukkahani,
+haparoivi hapsihini,
+tukat tuulelle jakeli,
+ahavalle anneksivi...
+"Mikäs neuvoksi minulle,
+mikä neuvon antajaksi?
+Teräksestä kengät teetin,
+paulat vaskesta panetin,
+joilla seisoin seinävieret,
+kuuntelin kujan perukset,
+kunnes viihtyisi vihainen,
+asettuisi ankarainen.
+Eikä viihy viimeinkänä,
+ei asetu aioinkana!
+"Vilu viimeinki tulevi
+vihattuna vierressäni,
+seinävieret seistessäni,
+ollessa oven takana.
+Arvelin, ajattelime:
+ei minusta lienekänä
+viikoista vihanpitoa,
+kaukaista ylenkatsetta
+tässä lemmon leisiossa,
+pirujen pesäsijassa.
+"Heitin hempeät tupaset,
+armahat asuinmajani,
+läksin, vieno, vieremähän.
+Vierin soita, vierin maita,
+vierin ventoja vesiä;
+vierin veikon pellon päähän
+siinä kukkui kuivat kuuset,
+lauloi lakkapäät petäjät,
+kaikki vaakkuivat varikset,
+harakat hakahtelivat:
+'Ei täällä sinun kotisi
+eikä synnyntäsijasi!'
+"En mä tuotana totellut,
+vierin veikkoni piha'an.
+Jo mulle veräjät virkki,
+kaikki vainiot valitti:
+'Mitäpä tulet kotihin,
+kuta, kurja, kuulemahan?
+Jo ammoin isosi kuoli,
+kaatui kaunis kantajasi;
+veikko sull' on ventovieras,
+veikon nainen kuin venakko.'
+"En mä tuotana totellut,
+menin mie toki tupahan.
+Annoin kättä kääkäselle:
+kylmä kääkä kättä vasten.
+"Tultua tupahan tuosta
+oven suuhun seisotaime.
+Korea kotoinen nainen:
+ei tule likistämähän,
+käy ei kättä antamahan;
+korea minä itseki:
+en mene likistämähän,
+käy en kättä antamahan.
+Pistän kättä kiukahalle:
+kivet kylmät kiukahassa;
+käännän kättä hiilokselle:
+hiilet kylmät hiiloksessa.
+"Veikko lautsalla lamovi,
+päässä pankon pöllöttävi,
+syli syttä hartioilla,
+vaaksa muulla vartalolla,
+kyynärä kyventä päässä,
+kortteli kovaa nokea.
+"Kysyi veikko vierahalta,
+tutkaeli tullehelta:
+'Mistä vieras veen takoa?'
+Minä vainen vastaelin:
+'Etkö tunne siskoasi,
+entistä emosi lasta?
+Me yhen emosen lapset,
+yhen linnun liekuttamat,
+yhen hanhen hautelemat,
+yhen pyyn pesästä saamat!'
+Tuosta veikko itkemähän,
+silmät vettä vieremähän...
+"Virkkoi veikko naisellensa,
+kuiskaeli kullallensa:
+'Hanki syöä siskolleni!'
+Veikon nainen naljasilmä
+kantoi kaalia koasta,
+jost' oli rakki rasvan syönyt,
+koira suolan koitellunna,
+Musti murkinan pitännä.
+"Virkkoi veikko naisellensa,
+kuiskaeli kullallensa:
+'Tuo olutta vierahalle!'
+Veikon nainen naljasilmä
+toip' on vettä vierahalle,
+ei sitänä siivon vettä:
+sisaresten silmivettä,
+kälysten käenpesintä.
+"Vierin jälle veikon luota,
+siirryin synnyntäsijalta.
+Jou'uin, kurja, kulkemahan,
+sain, kurja, samoamahan,
+raukka, rannat kiertämähän,
+vaivainen, vaeltamahan
+aina ouoillen oville,
+veräjille vierahille,
+lapset raukan rannikolle,
+vaivaiset kylän varahan...
+"Moni nyt minulla onpi,
+usea olettelevi
+virkkaja vihaisen äänen,
+äänen tuiman tuikuttaja;
+ei ole minulla monta
+sanan armon antajata,
+suin sulin puhelijata,
+kiukahalle käskijätä
+satehesta saatuani,
+kylmästä kyhättyäni
+hallassa hamehen helmat,
+turkin helmat tuppurissa.
+"Enpä ennen nuorempana,
+en mä uskonut olisi,
+jos oisi sata sanonut,
+tuhat kieltä kertaellut
+näille juonin joutuvani,
+näille päivin pääseväni,
+jotk' on päivät päälle pääsnyt,
+juonet joutunna kätehen."
- Neljäskolmatta runo
+ Neljäskolmatta runo
- Jo nyt on neiti neuvottuna,
- morsian opastettuna.
- Vielä virkin veijolleni,
- sulholleni suin puhelen:
- "Sulho, viljon veikkoseni,
- vielä veikkoa parempi,
- emon lasta armahampi,
- ison lasta lauhkeampi!
- Kuulesta, ma kuin sanelen,
- kuin sanelen, kuin puhelen
- tästä liinalinnustasi,
- saamaisestasi kanasta!
- "Kiitä, sulho, onneasi
- hyvän saaman saamastasi!
- Kun kiität, hyvinki kiitä!
- Hyvän sait, hyvän tapasit,
- hyvän Luojasi lupasi,
- hyvän antoi armollinen.
- Lue kiitokset isolle,
- emoselle viel' enemmin,
- ku tuuti tytön mokoman,
- niin mokoman morsiamen!
- "Puhas on neiti puolellasi,
- neiti kirkas kihloissasi,
- valkeainen vallassasi,
- soreainen suojassasi,
- tytär riski rinnallasi,
- vereväinen vieressäsi,
- tytär riski, riihenpuija,
- hempulainen heinänlyöjä,
- pulski poukkujen pesijä,
- varski vaatevalkaisija,
- kensti rihman kehreäjä,
- karski kankahan kutoja.
- "Niin sen piukki pirran ääni,
- kuin käki mäellä kukkui;
- niin sen suihki sukkulainen,
- kuin on portimo pinossa;
- niin sen käämi käännähteli,
- kuin käpy oravan suussa.
- Ei kylä sike'in maannut,
- linnakunta uinaellut
- neien pirran pirkeheltä,
- sukkulan surinehelta.
- "Sulhokainen, nuorukainen,
- miehen kanta kaunokainen!
- Tao viikate terävä,
- vaali vartehen hyvähän,
- veistele veräjän suussa,
- kannon päässä kalkuttele!
- Kun tulevi päiväpaiste,
- viepä neiti nurmen päälle:
- näet, kuin heinä herskähtävi,
- kova heinä korskahtavi,
- vihviläinen viuskahtavi,
- suolaheinä suiskahtavi,
- mätäs myötähän menevi,
- vesan kanta katkeavi.
- "Kun tulevi toinen päivä,
- hanki suora sukkulainen,
- pirran-päällinen pätevä,
- käärinlauta laaullinen,
- vuoli suksekset soreat,
- hanki kaikki kangasneuvot!
- Laita neiti kangaspuille,
- pirran-päällinen piohon:
- äsken pirta piukkoavi,
- kangaspuut kamahtelevi,
- kuuluvi kylähän kalske,
- pirran pirske loitommalle.
- Akat tuosta arvelevat,
- kysyvät kyläiset naiset:
- 'Kuka kangasta kutovi?'
- Sinun vastata sopivi:
- 'Oma kultani kutovi,
- herttaiseni helskyttävi.
- Laskiko lapoja kangas,
- päästi pirta piitämiä?'
- 'Ei laske lapoja kangas,
- päästä ei pirta piitämiä:
- on kuin Kuuttaren kutoma,
- Päivättären kehreämä,
- Otavattaren osaama,
- Tähettären täyttelemä.'
- "Sulhokainen, nuorukainen,
- miehen kanta kaunokainen!
- Kun nyt lähet kulkemahan,
- saat tästä ajelemahan
- kera nuoren neitosesi,
- kanssa kaunihin kanasi,
- ellös vainen varpuistasi,
- tätä liinalinnuistasi,
- ellös vieruhun ve'elkö,
- aian kolkkihin ajelko,
- kaa'atelko kannon päähän,
- kivilöihin kiskotelko!
- Ei ennen ison ko'issa,
- emon kaunon kartanoilla
- neittä vieruihin ve'elty,
- aian kolkkihin ajeltu,
- kaa'ateltu kannon päähän,
- kivilöihin kiskoteltu.
- "Sulhokainen, nuorukainen,
- miehen kanta kaunokainen!
- Ellös viekö neioistasi,
- kuletelko kullaistasi
- nurkkihin nuhajamahan,
- soppihin sohajamahan!
- Ei neiti ison kotona,
- emon entisen tuvilla
- eip' on nurkissa nuhannut,
- ei sohannut soppiloissa:
- aina istui ikkunoissa,
- keikkui keskilattioilla,
- illat taattonsa ilona,
- aamut äitin armahana.
- "Ellös vainen, sulho rukka,
- ellös sie tätä kanaista
- viekö vehkahuhmarelle,
- panko parkin survontahan,
- olkileivän leivontahan,
- petäjäisen pieksäntähän!
- Ei neittä ison kotona,
- emon kaunon kartanossa
- viety vehkahuhmarelle,
- pantu parkin survontahan,
- olkileivän leivontahan,
- petäjäisen pieksäntähän.
- "Vieös sä tätä kanoa,
- vieös viljamättähälle,
- ru'ispurnun purkajaksi,
- ohrapurnun ottajaksi,
- leivän paksun paistajaksi,
- oluen osoajaksi,
- vehnäleivän leipojaksi,
- taikinan taputtajaksi!
- "Sulho, viljon veljyeni!
- Ellös sie tätä kanoa,
- ellös meiän hanhoistamme
- ikävillä itketelkö!
- Tulisiko tuhma tunti,
- saisi neiollen ikävä,
- pistä puuru puikkoloihin
- tahi valkko valjahisin,
- tuo neittä ison kotihin,
- emon tuttavan tuville!
- "Ellös sie tätä kanaista,
- ellös liinalinnuistamme
- oletelko orjanasi,
- palkanpiikana pi'elkö,
- elä kiellä kellarista
- eläkä aitasta epeä!
- Ei neittä ison kotona,
- emon kaunon kartanossa
- oleteltu orjan arvon,
- palkanpiikana pi'elty,
- ei kielletty kellarista
- eikä aitasta evätty:
- aina viilti vehnäsiä,
- katseli kananmunia
- maitotiinun tienohilla,
- olutpuolikon povella,
- aamut aittoja avellen,
- illat luhtia lukiten.
- "Sulhokainen, nuorukainen,
- miehen kanta kaunokainen!
- Kun neittä hyvin pitelet,
- niin hyväksi tunnetahan:
- kun tulet apen kotihin,
- luoksi ainoan anopin,
- itseäsi syötetähän,
- syötetähän, juotetahan,
- hevosesi riisutahan,
- tallihin talutetahan,
- syötetähän, juotetahan,
- kauravakka kannetahan.
- "Ellös vainen neioistamme,
- tätä liinalinnuistamme
- sanoko su'uttomaksi,
- laatiko lajittomaksi!
- Onpa tällä neiollamme
- suku suuri, laji laaja:
- kappa ois kylveä papuja,
- jyvä kullenki tulisi,
- kappa panna pellavaista,
- kuitu kullenki tulisi.
- "Ellös vainen, sulho rukka,
- neioista pahoin pi'elkö,
- opastelko orjan ruoskin,
- nahkaruoskin nau'utelko,
- vitsoin viisin vingutelko,
- vajan päässä vangutelko!
- Eipä neittä ennenkänä,
- ei ennen ison kotona
- opasteltu orjan ruoskin,
- nahkaruoskin nau'uteltu,
- vitsoin viisin vinguteltu,
- vajan päässä vanguteltu.
- "Seiso seinänä e'essä,
- pysy pihtipuolisena:
- elä anna anopin lyöä
- eläkä apen torua,
- elä vierahan vihata,
- talon toisen soimaella!
- Pere käski pieksämähän,
- muu väki mukittamahan:
- ethän raahi raukaistasi
- etkä henno hertaistasi,
- vuosin kolmin kuultuasi,
- ainoisin aneltuasi!
- "Neuvo, sulho, neitoasi,
- opeta omenoasi,
- neuvo neittä vuotehella,
- opeta oven takana,
- vuosikausi kummassaki,
- yksi vuosi suusanalla,
- toinen silmän iskennällä,
- kolmas on jalan polulla!
- "Kun ei sitte siitä huoli
- eikä tuostana totelle,
- ota ruoko ruo'ostosta,
- karvakorte kankahalta!
- Sillä neuvo neitoasi,
- neuvo neittä neljäs vuosi,
- korahuta korttehella,
- saran syrjällä syseä;
- viel' elä siimalla sivalla,
- neittä raipalla rapoa!
- "Vaan jos sitte siit' ei huoli,
- viel' ei tuostana totelle,
- veä vitsa viiakosta,
- koivu korpinotkelmosta
- - tuopa turkin helman alla,
- talon toisen tietämättä - :
- sitä näytä neiollesi,
- hepäise, elä sivalla!
- "Kun ei vielä siitä huoli,
- ota tuostana totella,
- neuvo neittä vitsasella,
- koivun oksalla opasta!
- Neuvo nelisnurkkaisessa,
- sano sammalhuonehessa,
- elä nurmella nukita,
- pieksä pellon pientarella:
- kuuluisi kumu kylähän,
- tora toisehen talohon,
- naisen itku naapurihin,
- metsähän iso meteli.
- "Aina hauo hartioita,
- pehmitä perälihoja,
- elä silmiä sivele
- eläkä korvia koseta:
- kuppi kulmalle tulisi,
- sinimarja silmän päälle.
- Tuostapa kyty kysyisi,
- tuosta appi arveleisi,
- kylän kyntäjät näkisi,
- nauraisi kyläiset naiset:
- 'Onko tuo soassa ollut,
- talununna tappelossa,
- vai onko suen repimä,
- metsän karhun kaapaisema,
- vai susiko sulhasena,
- karhu kanssakumppalina?'"
- Olipa ukko uunin päällä,
- mieronkierto kiukahalla.
- Lausui ukko uunin päältä,
- mieronkierto kiukahalta:
- "Ellös vainen, sulho rukka,
- nouatelko naisen mieltä,
- naisen mieltä, kiurun kieltä,
- kuin minä, poloinen poika!
- Lihat ostin, leivät ostin,
- voit ostin, oluet ostin,
- kalat ostin kaikenlaiset,
- särpimet monensukuiset,
- oluet omilta mailta,
- vehnät mailta vierahilta.
- "En sillä hyveä saanut
- enkä siistiä tavannut.
- Nainen kun tuli tupahan,
- tuli kuin tukan repijä,
- muotoansa mullistellen,
- silmiänsä väännitellen;
- aina äyhki ähmissänsä,
- vihoissansa virkkaeli,
- kutsui kuppeloperäksi,
- haukkui halkohakkuriksi.
- "Jopa muistin uuen mutkan,
- toki toisen tien osasin:
- kun kolotin koivun oksan,
- jo likisti linnuksensa;
- kun karsin katajan latvan,
- jo kumarsi kullaksensa;
- kun vielä panin pajuilla,
- jo kapusi kaulahani."
- Neito parka huokaiseikse,
- huokaiseikse, henkäiseikse,
- itse itkulle hyräytyi.
- Sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Lässäp' on nyt muien lähtö,
- liki saanut muien liitto,
- minun lähtöni lähemmä,
- minun liittoni likemmä,
- vaikk' on läyli lähteäki,
- erota tukala tunti
- tästä kuulusta kylästä,
- kaunihista kartanosta,
- jossa kasvoin kaunihisti,
- ylenin ylen ehosti
- kaiken kasvantoikäni,
- lapsipuolen polveani.
- "Enkä tuota ennen luullut
- enkä uskonut ikänä,
- en mä luullut luopuvani,
- uskonut eroavani
- tämän linnan liepeheltä,
- tämän harjun hartiolta.
- Jo nyt luulen, jotta luovun,
- jopa uskon ja eroan:
- ero- on tuopit tyhjettynä,
- ero- juotuna oluet,
- kohta korjat käännettynä
- päin ulos, perin tupahan,
- lappe'in ison latohon,
- kalten karjahuonehesen.
- "Millä nyt erotessani,
- lähtiessäni, katala,
- millä maksan maammon maion
- sekä taattoni hyvyyen,
- millä veikon armauen,
- mielisiivot siskoseni?
- "Kiitän mä, iso, sinua
- entisistäni eloista,
- murkinoista muinaisista,
- parahimmista paloista.
- "Kiitän mä, emo, sinua
- nuorna tuuiteltuasi,
- pienoisna pi'eltyäsi,
- rinnoin ruokkieltuasi.
- "Vielä kiitän veikkoseni,
- veikkoseni, siskoseni,
- kostelen koko perehen,
- kaikki kasvinkumppalini,
- joien joukossa elelin,
- kasvoin kanssa kasvinaian.
- "Ellös nyt, hyvä isoni,
- ellös, ehtoinen emoni,
- tahi muu sukuni suuri,
- heimokuntani heleä,
- tuosta huolelle ruvetko,
- saako suurelle surulle,
- jos menenki muille maille,
- kulkenen johonkuhunki!
- Paistanevi Luojan päivä,
- kuu Luojan kumottanevi,
- tähet taivon välkynevi,
- otavat ojentunevi
- ilmassa etempänäki,
- maailmassa muuallaki,
- ei yksin ison pihoilla,
- näillä kasvinkartanoilla.
- "Lähen nyt tästä kuin lähenki,
- tästä kullasta ko'ista,
- ison saamasta salista,
- äitin kestikellarista.
- Heitän suoni, heitän maani,
- heitän heinikkopihani,
- heitän valkeat veteni,
- heitän hiekkarantaseni
- kylpeä kylän akoille,
- pasikoia paimenille.
- "Heitän suot sorehtijoille,
- maat heitän maleksijoille,
- lepiköt lepeäjille,
- kanervikot kaahlajille,
- aitavieret astujille,
- kujavarret kulkijoille,
- pihat pitkin juoksijoille,
- seinävieret seisojille,
- siltalauat siivojille,
- lattiat lakasijoille.
- Pellot heitän peuran juosta,
- salot ilveksen samota,
- ahot hanhien asua,
- lehot lintujen levätä.
- "Lähen tästä kuin lähenki
- toisen lähtijän keralla
- sykysyisen yön sylihin,
- kevä'isen kierän päälle,
- jottei jälki jäällä tunnu,
- jalan isku iljangolla,
- hangella hamosen toimi,
- helman hiepsintä lumella.
- "Sitte toiste tultuani,
- kotihini käytyäni
- eipä äiti ääntä kuulle,
- iso ei itkua tajunne,
- jos ma kulmilla kujerran,
- päälaella laulattelen:
- jo on nousnut nuori nurmi,
- kasvanut katajapehko
- iholle imettäjäni,
- kasvopäille kantajani.
- "Minun toiste tullessani
- näille pitkille pihoille
- muut ei tuntene minua
- kuin ne kaksi kappaletta:
- alimainen aian vitsa,
- perimäinen pellon seiväs,
- nuo on piennä pistämäni,
- neitona vitsastamani.
- "Emoni mahova lehmä,
- minun nuorna juottamani,
- vasikkana vaalimani,
- ammoa rikottelevi
- pitkillä piharikoilla,
- talvisilla tanterilla:
- tuo minua tuntenevi
- kotoiseksi tyttäreksi.
- "Isoni ikioronen,
- minun piennä syöttämäni,
- neitona apattamani,
- hirnua rikottelevi
- pitkillä piharikoilla,
- talvisilla tanterilla:
- tuntenevi tuo minua
- kotoiseksi tyttäreksi.
- "Veikkoni ikuinen koira,
- minun lasna syöttämäni,
- neitona opastamani,
- haukkua rikottelevi
- pitkillä piharikoilla,
- talvisilla tanterilla:
- tuo minua tuntenevi
- kotoiseksi tyttäreksi.
- "Muut ne ei minua tunne
- kotihini tultuani,
- vaikk' on vanhat valkamani,
- entiset elosijani,
- sijoillansa siikasalmet,
- asemillansa apajat...
- "Jää nyt, pirtti, terveheksi,
- pirtti lautakattoinesi!
- Hyvä on toiste tullakseni,
- kaunis kaaputellakseni.
- "Jää nyt, sintsi, terveheksi,
- sintsi lautasiltoinesi!
- Hyvä on toiste tullakseni,
- kaunis kaaputellakseni.
- "Jääpä, piha, terveheksi,
- piha pihlajaisinesi!
- Hyvä on toiste tullakseni,
- kaunis kaaputellakseni.
- "Jätän kaikki terveheksi:
- maat ja metsät marjoinensa,
- kujavieret kukkinensa,
- kankahat kanervinensa,
- järvet saoin saarinensa,
- syvät salmet siikoinensa,
- hyvät kummut kuusinensa,
- korpinotkot koivuinensa."
- Silloin seppo Ilmarinen
- koppoi neien korjahansa,
- iski virkkua vitsalla,
- sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Jää hyvästi, järven rannat,
- järven rannat, pellon penkat,
- kaikki mäntyset mäellä,
- puut pitkät petäjikössä,
- tuomikko tuvan takana,
- katajikko kaivotiellä,
- kaikki maassa marjan varret,
- marjan varret, heinän korret,
- pajupehkot, kuusen juuret,
- lepän lehvät, koivun kuoret!"
- Siinä seppo Ilmarinen
- läksi Pohjolan pihoilta.
- Jäivät lapset laulamahan;
- lapset lauloi jotta lausui:
- "Lenti tänne musta lintu,
- läpi korven koikutteli,
- suostutteli meiltä sorsan,
- maanitteli meiltä marjan,
- otti tuo omenan meiltä,
- vietteli ve'en kalasen,
- petti pienillä rahoilla,
- hope'illa houkutteli.
- Ken nyt vie ve'elle meitä,
- ken joelle juohattavi?
- Saapi saavit seistäksensä,
- kolataksensa korennot,
- olla sillat siivomatta,
- lattiat lakaisematta,
- pinttyä pikarin laiat,
- tuopin korvat tummentua."
- Itse seppo Ilmarinen
- nuoren neitonsa keralla
- ajoa kahuttelevi
- noita Pohjan rannikoita,
- simasalmien sivutse,
- hietaharjun hartioitse.
- Somer soitti, hiekka helkki,
- reki vieri, tie vilisi,
- rahe rautainen ramasi,
- jalas koivuinen kolasi,
- kapla patvinen pasasi,
- vemmel tuominen tutasi,
- vinkui vitsaiset saverkot,
- vapoi vaskirenkahaiset
- juostessa hyvän hevosen,
- hyvän laukin laukatessa.
- Ajoi päivän, tuosta toisen,
- ajoi kohta kolmannenki,
- käsi ohjassa orosen,
- toinen neien kainalossa,
- jalka laialla rekosen,
- jalka toinen viltin alla.
- Virkku juoksi, matka joutui,
- päivä vieri, tie lyheni.
- Päivänäpä kolmantena
- aletessa aurinkoisen
- jo sepon koti näkyvi,
- tuvat Ilman tuulottavi.
- Noki nousi nuoraisena,
- savu paksuna pakeni,
- tuprusi savu tuvasta,
- ylös pilvihin kohosi.
+Jo nyt on neiti neuvottuna,
+morsian opastettuna.
+Vielä virkin veijolleni,
+sulholleni suin puhelen:
+"Sulho, viljon veikkoseni,
+vielä veikkoa parempi,
+emon lasta armahampi,
+ison lasta lauhkeampi!
+Kuulesta, ma kuin sanelen,
+kuin sanelen, kuin puhelen
+tästä liinalinnustasi,
+saamaisestasi kanasta!
+"Kiitä, sulho, onneasi
+hyvän saaman saamastasi!
+Kun kiität, hyvinki kiitä!
+Hyvän sait, hyvän tapasit,
+hyvän Luojasi lupasi,
+hyvän antoi armollinen.
+Lue kiitokset isolle,
+emoselle viel' enemmin,
+ku tuuti tytön mokoman,
+niin mokoman morsiamen!
+"Puhas on neiti puolellasi,
+neiti kirkas kihloissasi,
+valkeainen vallassasi,
+soreainen suojassasi,
+tytär riski rinnallasi,
+vereväinen vieressäsi,
+tytär riski, riihenpuija,
+hempulainen heinänlyöjä,
+pulski poukkujen pesijä,
+varski vaatevalkaisija,
+kensti rihman kehreäjä,
+karski kankahan kutoja.
+"Niin sen piukki pirran ääni,
+kuin käki mäellä kukkui;
+niin sen suihki sukkulainen,
+kuin on portimo pinossa;
+niin sen käämi käännähteli,
+kuin käpy oravan suussa.
+Ei kylä sike'in maannut,
+linnakunta uinaellut
+neien pirran pirkeheltä,
+sukkulan surinehelta.
+"Sulhokainen, nuorukainen,
+miehen kanta kaunokainen!
+Tao viikate terävä,
+vaali vartehen hyvähän,
+veistele veräjän suussa,
+kannon päässä kalkuttele!
+Kun tulevi päiväpaiste,
+viepä neiti nurmen päälle:
+näet, kuin heinä herskähtävi,
+kova heinä korskahtavi,
+vihviläinen viuskahtavi,
+suolaheinä suiskahtavi,
+mätäs myötähän menevi,
+vesan kanta katkeavi.
+"Kun tulevi toinen päivä,
+hanki suora sukkulainen,
+pirran-päällinen pätevä,
+käärinlauta laaullinen,
+vuoli suksekset soreat,
+hanki kaikki kangasneuvot!
+Laita neiti kangaspuille,
+pirran-päällinen piohon:
+äsken pirta piukkoavi,
+kangaspuut kamahtelevi,
+kuuluvi kylähän kalske,
+pirran pirske loitommalle.
+Akat tuosta arvelevat,
+kysyvät kyläiset naiset:
+'Kuka kangasta kutovi?'
+Sinun vastata sopivi:
+'Oma kultani kutovi,
+herttaiseni helskyttävi.
+Laskiko lapoja kangas,
+päästi pirta piitämiä?'
+'Ei laske lapoja kangas,
+päästä ei pirta piitämiä:
+on kuin Kuuttaren kutoma,
+Päivättären kehreämä,
+Otavattaren osaama,
+Tähettären täyttelemä.'
+"Sulhokainen, nuorukainen,
+miehen kanta kaunokainen!
+Kun nyt lähet kulkemahan,
+saat tästä ajelemahan
+kera nuoren neitosesi,
+kanssa kaunihin kanasi,
+ellös vainen varpuistasi,
+tätä liinalinnuistasi,
+ellös vieruhun ve'elkö,
+aian kolkkihin ajelko,
+kaa'atelko kannon päähän,
+kivilöihin kiskotelko!
+Ei ennen ison ko'issa,
+emon kaunon kartanoilla
+neittä vieruihin ve'elty,
+aian kolkkihin ajeltu,
+kaa'ateltu kannon päähän,
+kivilöihin kiskoteltu.
+"Sulhokainen, nuorukainen,
+miehen kanta kaunokainen!
+Ellös viekö neioistasi,
+kuletelko kullaistasi
+nurkkihin nuhajamahan,
+soppihin sohajamahan!
+Ei neiti ison kotona,
+emon entisen tuvilla
+eip' on nurkissa nuhannut,
+ei sohannut soppiloissa:
+aina istui ikkunoissa,
+keikkui keskilattioilla,
+illat taattonsa ilona,
+aamut äitin armahana.
+"Ellös vainen, sulho rukka,
+ellös sie tätä kanaista
+viekö vehkahuhmarelle,
+panko parkin survontahan,
+olkileivän leivontahan,
+petäjäisen pieksäntähän!
+Ei neittä ison kotona,
+emon kaunon kartanossa
+viety vehkahuhmarelle,
+pantu parkin survontahan,
+olkileivän leivontahan,
+petäjäisen pieksäntähän.
+"Vieös sä tätä kanoa,
+vieös viljamättähälle,
+ru'ispurnun purkajaksi,
+ohrapurnun ottajaksi,
+leivän paksun paistajaksi,
+oluen osoajaksi,
+vehnäleivän leipojaksi,
+taikinan taputtajaksi!
+"Sulho, viljon veljyeni!
+Ellös sie tätä kanoa,
+ellös meiän hanhoistamme
+ikävillä itketelkö!
+Tulisiko tuhma tunti,
+saisi neiollen ikävä,
+pistä puuru puikkoloihin
+tahi valkko valjahisin,
+tuo neittä ison kotihin,
+emon tuttavan tuville!
+"Ellös sie tätä kanaista,
+ellös liinalinnuistamme
+oletelko orjanasi,
+palkanpiikana pi'elkö,
+elä kiellä kellarista
+eläkä aitasta epeä!
+Ei neittä ison kotona,
+emon kaunon kartanossa
+oleteltu orjan arvon,
+palkanpiikana pi'elty,
+ei kielletty kellarista
+eikä aitasta evätty:
+aina viilti vehnäsiä,
+katseli kananmunia
+maitotiinun tienohilla,
+olutpuolikon povella,
+aamut aittoja avellen,
+illat luhtia lukiten.
+"Sulhokainen, nuorukainen,
+miehen kanta kaunokainen!
+Kun neittä hyvin pitelet,
+niin hyväksi tunnetahan:
+kun tulet apen kotihin,
+luoksi ainoan anopin,
+itseäsi syötetähän,
+syötetähän, juotetahan,
+hevosesi riisutahan,
+tallihin talutetahan,
+syötetähän, juotetahan,
+kauravakka kannetahan.
+"Ellös vainen neioistamme,
+tätä liinalinnuistamme
+sanoko su'uttomaksi,
+laatiko lajittomaksi!
+Onpa tällä neiollamme
+suku suuri, laji laaja:
+kappa ois kylveä papuja,
+jyvä kullenki tulisi,
+kappa panna pellavaista,
+kuitu kullenki tulisi.
+"Ellös vainen, sulho rukka,
+neioista pahoin pi'elkö,
+opastelko orjan ruoskin,
+nahkaruoskin nau'utelko,
+vitsoin viisin vingutelko,
+vajan päässä vangutelko!
+Eipä neittä ennenkänä,
+ei ennen ison kotona
+opasteltu orjan ruoskin,
+nahkaruoskin nau'uteltu,
+vitsoin viisin vinguteltu,
+vajan päässä vanguteltu.
+"Seiso seinänä e'essä,
+pysy pihtipuolisena:
+elä anna anopin lyöä
+eläkä apen torua,
+elä vierahan vihata,
+talon toisen soimaella!
+Pere käski pieksämähän,
+muu väki mukittamahan:
+ethän raahi raukaistasi
+etkä henno hertaistasi,
+vuosin kolmin kuultuasi,
+ainoisin aneltuasi!
+"Neuvo, sulho, neitoasi,
+opeta omenoasi,
+neuvo neittä vuotehella,
+opeta oven takana,
+vuosikausi kummassaki,
+yksi vuosi suusanalla,
+toinen silmän iskennällä,
+kolmas on jalan polulla!
+"Kun ei sitte siitä huoli
+eikä tuostana totelle,
+ota ruoko ruo'ostosta,
+karvakorte kankahalta!
+Sillä neuvo neitoasi,
+neuvo neittä neljäs vuosi,
+korahuta korttehella,
+saran syrjällä syseä;
+viel' elä siimalla sivalla,
+neittä raipalla rapoa!
+"Vaan jos sitte siit' ei huoli,
+viel' ei tuostana totelle,
+veä vitsa viiakosta,
+koivu korpinotkelmosta
+- tuopa turkin helman alla,
+talon toisen tietämättä - :
+sitä näytä neiollesi,
+hepäise, elä sivalla!
+"Kun ei vielä siitä huoli,
+ota tuostana totella,
+neuvo neittä vitsasella,
+koivun oksalla opasta!
+Neuvo nelisnurkkaisessa,
+sano sammalhuonehessa,
+elä nurmella nukita,
+pieksä pellon pientarella:
+kuuluisi kumu kylähän,
+tora toisehen talohon,
+naisen itku naapurihin,
+metsähän iso meteli.
+"Aina hauo hartioita,
+pehmitä perälihoja,
+elä silmiä sivele
+eläkä korvia koseta:
+kuppi kulmalle tulisi,
+sinimarja silmän päälle.
+Tuostapa kyty kysyisi,
+tuosta appi arveleisi,
+kylän kyntäjät näkisi,
+nauraisi kyläiset naiset:
+'Onko tuo soassa ollut,
+talununna tappelossa,
+vai onko suen repimä,
+metsän karhun kaapaisema,
+vai susiko sulhasena,
+karhu kanssakumppalina?'"
+Olipa ukko uunin päällä,
+mieronkierto kiukahalla.
+Lausui ukko uunin päältä,
+mieronkierto kiukahalta:
+"Ellös vainen, sulho rukka,
+nouatelko naisen mieltä,
+naisen mieltä, kiurun kieltä,
+kuin minä, poloinen poika!
+Lihat ostin, leivät ostin,
+voit ostin, oluet ostin,
+kalat ostin kaikenlaiset,
+särpimet monensukuiset,
+oluet omilta mailta,
+vehnät mailta vierahilta.
+"En sillä hyveä saanut
+enkä siistiä tavannut.
+Nainen kun tuli tupahan,
+tuli kuin tukan repijä,
+muotoansa mullistellen,
+silmiänsä väännitellen;
+aina äyhki ähmissänsä,
+vihoissansa virkkaeli,
+kutsui kuppeloperäksi,
+haukkui halkohakkuriksi.
+"Jopa muistin uuen mutkan,
+toki toisen tien osasin:
+kun kolotin koivun oksan,
+jo likisti linnuksensa;
+kun karsin katajan latvan,
+jo kumarsi kullaksensa;
+kun vielä panin pajuilla,
+jo kapusi kaulahani."
+Neito parka huokaiseikse,
+huokaiseikse, henkäiseikse,
+itse itkulle hyräytyi.
+Sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Lässäp' on nyt muien lähtö,
+liki saanut muien liitto,
+minun lähtöni lähemmä,
+minun liittoni likemmä,
+vaikk' on läyli lähteäki,
+erota tukala tunti
+tästä kuulusta kylästä,
+kaunihista kartanosta,
+jossa kasvoin kaunihisti,
+ylenin ylen ehosti
+kaiken kasvantoikäni,
+lapsipuolen polveani.
+"Enkä tuota ennen luullut
+enkä uskonut ikänä,
+en mä luullut luopuvani,
+uskonut eroavani
+tämän linnan liepeheltä,
+tämän harjun hartiolta.
+Jo nyt luulen, jotta luovun,
+jopa uskon ja eroan:
+ero- on tuopit tyhjettynä,
+ero- juotuna oluet,
+kohta korjat käännettynä
+päin ulos, perin tupahan,
+lappe'in ison latohon,
+kalten karjahuonehesen.
+"Millä nyt erotessani,
+lähtiessäni, katala,
+millä maksan maammon maion
+sekä taattoni hyvyyen,
+millä veikon armauen,
+mielisiivot siskoseni?
+"Kiitän mä, iso, sinua
+entisistäni eloista,
+murkinoista muinaisista,
+parahimmista paloista.
+"Kiitän mä, emo, sinua
+nuorna tuuiteltuasi,
+pienoisna pi'eltyäsi,
+rinnoin ruokkieltuasi.
+"Vielä kiitän veikkoseni,
+veikkoseni, siskoseni,
+kostelen koko perehen,
+kaikki kasvinkumppalini,
+joien joukossa elelin,
+kasvoin kanssa kasvinaian.
+"Ellös nyt, hyvä isoni,
+ellös, ehtoinen emoni,
+tahi muu sukuni suuri,
+heimokuntani heleä,
+tuosta huolelle ruvetko,
+saako suurelle surulle,
+jos menenki muille maille,
+kulkenen johonkuhunki!
+Paistanevi Luojan päivä,
+kuu Luojan kumottanevi,
+tähet taivon välkynevi,
+otavat ojentunevi
+ilmassa etempänäki,
+maailmassa muuallaki,
+ei yksin ison pihoilla,
+näillä kasvinkartanoilla.
+"Lähen nyt tästä kuin lähenki,
+tästä kullasta ko'ista,
+ison saamasta salista,
+äitin kestikellarista.
+Heitän suoni, heitän maani,
+heitän heinikkopihani,
+heitän valkeat veteni,
+heitän hiekkarantaseni
+kylpeä kylän akoille,
+pasikoia paimenille.
+"Heitän suot sorehtijoille,
+maat heitän maleksijoille,
+lepiköt lepeäjille,
+kanervikot kaahlajille,
+aitavieret astujille,
+kujavarret kulkijoille,
+pihat pitkin juoksijoille,
+seinävieret seisojille,
+siltalauat siivojille,
+lattiat lakasijoille.
+Pellot heitän peuran juosta,
+salot ilveksen samota,
+ahot hanhien asua,
+lehot lintujen levätä.
+"Lähen tästä kuin lähenki
+toisen lähtijän keralla
+sykysyisen yön sylihin,
+kevä'isen kierän päälle,
+jottei jälki jäällä tunnu,
+jalan isku iljangolla,
+hangella hamosen toimi,
+helman hiepsintä lumella.
+"Sitte toiste tultuani,
+kotihini käytyäni
+eipä äiti ääntä kuulle,
+iso ei itkua tajunne,
+jos ma kulmilla kujerran,
+päälaella laulattelen:
+jo on nousnut nuori nurmi,
+kasvanut katajapehko
+iholle imettäjäni,
+kasvopäille kantajani.
+"Minun toiste tullessani
+näille pitkille pihoille
+muut ei tuntene minua
+kuin ne kaksi kappaletta:
+alimainen aian vitsa,
+perimäinen pellon seiväs,
+nuo on piennä pistämäni,
+neitona vitsastamani.
+"Emoni mahova lehmä,
+minun nuorna juottamani,
+vasikkana vaalimani,
+ammoa rikottelevi
+pitkillä piharikoilla,
+talvisilla tanterilla:
+tuo minua tuntenevi
+kotoiseksi tyttäreksi.
+"Isoni ikioronen,
+minun piennä syöttämäni,
+neitona apattamani,
+hirnua rikottelevi
+pitkillä piharikoilla,
+talvisilla tanterilla:
+tuntenevi tuo minua
+kotoiseksi tyttäreksi.
+"Veikkoni ikuinen koira,
+minun lasna syöttämäni,
+neitona opastamani,
+haukkua rikottelevi
+pitkillä piharikoilla,
+talvisilla tanterilla:
+tuo minua tuntenevi
+kotoiseksi tyttäreksi.
+"Muut ne ei minua tunne
+kotihini tultuani,
+vaikk' on vanhat valkamani,
+entiset elosijani,
+sijoillansa siikasalmet,
+asemillansa apajat...
+"Jää nyt, pirtti, terveheksi,
+pirtti lautakattoinesi!
+Hyvä on toiste tullakseni,
+kaunis kaaputellakseni.
+"Jää nyt, sintsi, terveheksi,
+sintsi lautasiltoinesi!
+Hyvä on toiste tullakseni,
+kaunis kaaputellakseni.
+"Jääpä, piha, terveheksi,
+piha pihlajaisinesi!
+Hyvä on toiste tullakseni,
+kaunis kaaputellakseni.
+"Jätän kaikki terveheksi:
+maat ja metsät marjoinensa,
+kujavieret kukkinensa,
+kankahat kanervinensa,
+järvet saoin saarinensa,
+syvät salmet siikoinensa,
+hyvät kummut kuusinensa,
+korpinotkot koivuinensa."
+Silloin seppo Ilmarinen
+koppoi neien korjahansa,
+iski virkkua vitsalla,
+sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Jää hyvästi, järven rannat,
+järven rannat, pellon penkat,
+kaikki mäntyset mäellä,
+puut pitkät petäjikössä,
+tuomikko tuvan takana,
+katajikko kaivotiellä,
+kaikki maassa marjan varret,
+marjan varret, heinän korret,
+pajupehkot, kuusen juuret,
+lepän lehvät, koivun kuoret!"
+Siinä seppo Ilmarinen
+läksi Pohjolan pihoilta.
+Jäivät lapset laulamahan;
+lapset lauloi jotta lausui:
+"Lenti tänne musta lintu,
+läpi korven koikutteli,
+suostutteli meiltä sorsan,
+maanitteli meiltä marjan,
+otti tuo omenan meiltä,
+vietteli ve'en kalasen,
+petti pienillä rahoilla,
+hope'illa houkutteli.
+Ken nyt vie ve'elle meitä,
+ken joelle juohattavi?
+Saapi saavit seistäksensä,
+kolataksensa korennot,
+olla sillat siivomatta,
+lattiat lakaisematta,
+pinttyä pikarin laiat,
+tuopin korvat tummentua."
+Itse seppo Ilmarinen
+nuoren neitonsa keralla
+ajoa kahuttelevi
+noita Pohjan rannikoita,
+simasalmien sivutse,
+hietaharjun hartioitse.
+Somer soitti, hiekka helkki,
+reki vieri, tie vilisi,
+rahe rautainen ramasi,
+jalas koivuinen kolasi,
+kapla patvinen pasasi,
+vemmel tuominen tutasi,
+vinkui vitsaiset saverkot,
+vapoi vaskirenkahaiset
+juostessa hyvän hevosen,
+hyvän laukin laukatessa.
+Ajoi päivän, tuosta toisen,
+ajoi kohta kolmannenki,
+käsi ohjassa orosen,
+toinen neien kainalossa,
+jalka laialla rekosen,
+jalka toinen viltin alla.
+Virkku juoksi, matka joutui,
+päivä vieri, tie lyheni.
+Päivänäpä kolmantena
+aletessa aurinkoisen
+jo sepon koti näkyvi,
+tuvat Ilman tuulottavi.
+Noki nousi nuoraisena,
+savu paksuna pakeni,
+tuprusi savu tuvasta,
+ylös pilvihin kohosi.
- Viideskolmatta runo
+ Viideskolmatta runo
- Jopa viikon vuoteltihin,
- vuoteltihin, katseltihin
- neion nuotehet tulevan
- seppo Ilmarin kotihin:
- silmät vanhoilta valuvi
- ikkunoissa istuessa,
- polvet nuorilta nojuvi
- veräjillä vuottaessa,
- lasten jalkoja paleli
- seinuksilla seisoessa,
- kului kengät kesk'-iältä
- rantasilla raittaessa.
- Niin huomenna muutamana,
- päivänä moniahana
- kumu kuuluvi salolta,
- reen kapina kankahalta.
- Lokka, luopuisa emäntä,
- Kalevatar, kaunis vaimo,
- sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Se on poikani rekonen!
- Jo tulevi Pohjolasta
- nuoren neitonsa keralla!
- "Lähes nyt kohti näitä maita,
- kohin näitä kartanoita,
- ison saamille tuville,
- vanhemman varustamille!"
- Se on seppo Ilmarinen
- jo kohta kotihin saapi,
- ison saamille pihoille,
- vanhemman varustamille.
- Pyyhyet vihertelevät
- vesaisilla vempelillä,
- käkyet kukahtelevat
- korjan kirjavan kokalla,
- oravat samoelevat
- päällä aisan vaahterisen.
- Lokka, luopuisa emäntä,
- Kalevatar, vaimo kaunis,
- tuossa tuon sanoiksi virkki,
- itse lausui, noin nimesi:
- "Kylä vuotti uutta kuuta,
- nuoret päivän nousentoa,
- lapset maata mansikkaista,
- vesi tervaista venettä;
- mie en kuuta puolinkana,
- päiveä mokominkana:
- minä vuotin veijoani,
- veijoani, minjoani.
- Katsoin aamun, katsoin illan,
- en tiennyt, mihin katosi,
- tokko pientä kasvatteli
- vaiko laihoa lihoitti,
- kun ei tullut kuitenkana,
- vaikka varsinki lupasi
- tulla jälen tuntuessa,
- saa'a jälen jäähtymättä.
- "Aina katsoin aamusilla,
- päivät päässäni pitelin,
- kun ei vieri veijon saani,
- ei kolaja veijon korja,
- näille pienille pihoille,
- kape'ille kartanoille.
- Oisko olkinen oronen,
- reki kaksikaplahinen,
- senki saaniksi sanoisin,
- korjaksi korotteleisin,
- jos se veijoni vetäisi,
- toisi kaunoni kotihin.
- "Niinpä toivoin tuon ikäni,
- katsoin kaiken päiväkauen;
- pääni katsoin kallellehen,
- sykeröni syrjällehen,
- silmät suorat suikulaksi:
- toivoin veijoni tulevan
- näille pienille pihoille,
- kape'ille kartanoille.
- Jo tuo viimeinki tulevi,
- toki kerran kerkiävi,
- vierellä verevä
- muoto, punaposki puolellansa!
- "Sulho, viljon veljyeni!
- Lasketapa laukkiotsa,
- vietätä hyvä hevonen
- entisille heinillensä,
- taanoisille kauroillensa!
- Laai meille terveyttä,
- laai meille, laai muille,
- laai kaikelle kylälle!
- "Tehtyäsi tervehyiset
- sanele tarinojasi:
- matkasitko mainehitta,
- kävit tiesi tervehenä,
- kun läksit anopin luoksi,
- apen ainoan kotihin?
- Saitko neien, voitit vallan,
- sorritko sotiveräjän,
- levititkö neien linnan,
- pirotitko pystyn seinän,
- astuitko anopin sillan,
- istuitko isännän lautsan?
- "Jo tuon näen kyselemättä,
- arvoan anelematta:
- kävipä tiensä tervehenä,
- matkansa imantehena;
- toip' on hanhen, voitti vallan,
- sortipa sotiveräjän,
- langettipa lautalinnan,
- levitteli lehmusseinän
- käyessä anopin luona,
- apen ainoan ko'issa.
- Onp' on sotka suojassansa,
- kana kainaloisessansa,
- puhas neiti puolellansa,
- valkeainen valloissansa.
- "Kenpä toi tämän valehen,
- ken pani pahan sanoman,
- sulhon tyhjin tulleheksi,
- oron jouten juosneheksi?
- Eipä sulho tyhjin tullut,
- ei oronen jouten juosnut:
- on mitä oron veteä,
- liinaharjan liikutella!
- Hiessäpä hyvä hevonen,
- vaahessa valittu varsa
- tuvun tänne tuotuansa,
- verevän ve'ettyänsä.
- "Nouse nyt korjasta, korea,
- hyvä lahja, laitiosta!
- Nouse ilman nostamatta,
- ylene ylentämättä,
- jos on nuori nostajasi,
- ylpeä ylentäjäsi!
- "Korjasta kohottuasi,
- reen perästä päästyäsi
- astu tietä temminkäistä,
- maata maksankarvallista,
- sikojen silittämäistä,
- porsahien polkemaista,
- lampahan latsottamaista,
- hevon harjan hieromaista!
- "Astu hanhen askelilla,
- taputa tavin jaloilla
- näitä pestyjä
- pihoja, tasaisia tanteria,
- apen saamia pihoja,
- anopin asettamia,
- veljen veistopenkeriä,
- sisaren siniketoja!
- Pole jalka portahalle,
- siirrä sintsin siltaselle,
- astu sintsiä simaista;
- siitä siirräite sisähän,
- alle kuulun kurkihirren,
- alle kaunihin katoksen!
- "Jo täällä tämänki talven,
- jopa mennehen kesosen
- silta soitti sorsanluinen
- sillallista seisojaista,
- laki kultainen kumisi
- laen alla astujaista,
- ikkunat iloittelihe
- ikkunaisten istujaista.
- "Jo täällä tämänki talven,
- jopa mennehen kesosen
- kääkäset käkertelihe
- sormuskättä sulkijaista,
- kynnykset kykertelihe
- hienohelman hempujaista,
- ovet aina aukieli
- ovellista aukojaista.
- "Jo täällä tämänki talven,
- jopa mennehen kesosen
- perin pirtti pyörähteli
- pirtillistä pyyhkijäistä,
- sintsinen sijoittelihe
- sintsillistä siivojaista,
- vajaset vasertelihe
- vajallista vastakättä.
- "Jo täällä tämänki talven,
- jopa mennehen kesosen
- piha piilten kääntelihe
- lastun pitkän poimijaista,
- aittaset alentelihe
- aitallista astujaista,
- orret notkui, parret painui
- nuoren vaimon vaattehia.
- "Jo täällä tämänki talven,
- jopa mennehen kesosen
- kujaset kukertelihe
- kujallista kulkijaista,
- lääväset lähentelihe
- läävällistä läänijäistä,
- tanhuaiset taantelihe
- tanhuallista tavia.
- "Jo täällä tämänki päivän,
- jopa päivän eilisenki
- aioin ammoi aikalehmä
- aamuvihkon antajaista,
- hevoisvarsa hirnakoitsi
- heinävihkon heittäjäistä,
- kaikerti kevätkaritsa
- palasen parantajaista.
- "Jo täällä tämänki päivän,
- jopa päivän eilisenki
- vanhat istui ikkunoissa,
- lapset raittoi rantasilla,
- naiset seisoi seinuksilla,
- pojat porstuan ovilla
- nuoren vaimon varronnassa,
- morsiamen vuotannassa.
- "Terve nyt, piha täysinesi,
- ulkoinen urohinesi,
- terve, vaja täysinesi,
- vaja vierahaisinesi,
- terve, sintsi täysinesi,
- tuohikatto kansoinesi,
- terve, pirtti täysinesi,
- satalauta lapsinesi,
- terve, kuu, terve, kuningas,
- terve nuori nuoekansa!
- Ei ole tässä ennen ollut,
- eipä ennen eikä eilen
- tämän joukon juoleutta,
- tämän kansan kauneutta.
- "Sulho, viljon veljyeni!
- Pura pois punaiset paikat,
- sivalluta silkkiverhot!
- Näytä tuota näätäistäsi,
- viisin vuosin käytyäsi,
- kaheksin katseltuasi!
- "Tokko toit, kenen käkesit?
- Käkesit käkösen tuoa,
- maalta valkean valita,
- vesiltä verevän saa'a.
- "Jo tuon näen kyselemättä,
- arvoan anelematta:
- toit käkösen tullessasi,
- sinisotkan suojassasi,
- vihannimman virven latvan
- vihannasta virviköstä,
- tuorehimman tuomen lehvän
- tuorehesta tuomikosta."
- Olipa lapsi lattialla.
- Lausui lapsi lattialta:
- "Voi veikko, mitä vetelet!
- Tervaskannon kauneutta,
- tervapuolikon pituutta,
- kerinkannan korkeutta!
- "Kutti, kutti, sulho rukka!
- Tuota toivotit ikäsi,
- sanoit saavasi sataisen,
- tuovasi tuhannen neien.
- Jo saitki hyvän sataisen:
- - tuon tuhannen tuppeloisen!
- Sait kuin suolta suovariksen,
- aialta ajoharakan,
- pellolta pelotuslinnun,
- mustan linnun mullokselta!
- "Mitä lie ikänsä tehnyt,
- kuta mennehen kesosen,
- kun ei kinnasta kutonut,
- saanut sukkoa su'unki?
- Tyhjänä tuli tupahan,
- annitoinna appelahan:
- hiiret kopsassa kopasi,
- hörppäkorvat lippahassa!"
- Lokka, luopuisa emäntä,
- Kalevatar, vaimo kaunis,
- kuuli kummaisen tarinan.
- Sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Mitä lausuit, lapsi kurja,
- kuta, kunnotoin, latelit?
- Muista kummat kuulukohon,
- häväistykset häälyköhön,
- eipä tästä neitosesta,
- ei tämän talon väestä!
- "Jo sanoit pahan sanasen,
- sanan kehnon kertaelit
- suusta yötisen vasikan,
- päästä pennun päiväkunnan!
- Hyvän on sulho neien saanut,
- tuonut maalta maan parahan:
- on kuin puola puolikypsi,
- kuin on mansikka mäellä,
- tahi kuin käkönen puussa,
- pieni lintu pihlajassa,
- koivussa koreasulka,
- valorinta vaahteressa.
- "Oisi ei saanut Saksastana,
- tavannut Viron takoa
- tämän neitosen soreutta,
- tämän allin armautta,
- tämän kasvon kauneutta,
- tämän muo'on muhkeutta,
- käsivarren valkeutta,
- kaulan hoikan kaarevuutta.
- "Eikä neiti tyhjin tullut:
- oli turkit tuotavana,
- vaipat vasta saatavana
- ja verat ve'ettävänä.
- "Paljo on tällä neitosella
- oman värttinän väkeä,
- oman kehrän kiertämätä,
- oman hyppisen hyveä,
- vaattehia valkehia,
- talvisotkun suorimia,
- kevätpäivän valkomia,
- kesäkuien kuivomia:
- hyvät hurstit huilahukset,
- päänalaiset pällähykset,
- sivallukset silkkihuivit,
- vilahukset villavaipat.
- "Hyvä mutso, kaunis mutso,
- mutso valkeanverevä!
- Hyvinpä ko'issa kuuluit,
- tyttönä ison ko'issa;
- hyvin kuulu kuun ikäsi
- miniänä miehelässä!
- "Elä huolelle rupea,
- elä huoli huolehtia!
- Ei sinua suolle viety,
- ojavarrelle otettu:
- viety on viljamättähältä,
- viety vielä viljemmälle,
- otettu oluttuvilta,
- oluemmille otettu.
- "Hyvä neito, kaunis mutso!
- Tuotapa kysyn sinulta:
- näitkö tänne tullessasi
- kekoja keräperiä,
- näsäpäitä närttehiä?
- Ne kaikki tämän talosen,
- tämän sulhon kyntämiä,
- kyntämiä, kylvämiä.
- "Neitokainen, nuorukainen!
- Tuota nyt sanon sinulle:
- kun tunsit talohon tulla,
- niin tunne talossa olla!
- Hyvä tääll' on mutson olla,
- kaunis kasvoa miniän,
- piossasi piimäpytty,
- voivatinen vallassasi.
- "Hyvä täss' on neien olla,
- kaunis kasvoa kanasen.
- Täss' on laajat saunan lauat
- ja leveät pirtin lautsat,
- isännät isosi verrat,
- emännät emosi verrat,
- pojat onpi veikon verrat,
- tyttäret sisaren verrat.
- "Kun sinun himo tulevi,
- noita mielesi tekevi
- ison saamia kaloja,
- veljen pyitä pyytämiä,
- niin elä kysy ky'yltä
- eläkä ano apelta!
- Kysy suorin sulholtasi,
- toimittele tuojaltasi!
- Ei ole sitä metsässä
- jalan neljän juoksijata
- eikä ilman lintusia,
- kahen siiven siukovia,
- ei vielä ve'essäkänä
- kalaparvea parasta,
- kuta sinun ei saaja saane,
- saaja saane, tuoja tuone.
- "Hyvä täss' on neien olla,
- kaunis kasvoa kanasen.
- Ei ole kiirettä kivelle
- eikä huolta huhmarelle:
- vesi tässä vehnät jauhoi,
- koski kuohutti rukihit,
- aalto astiat pesevi,
- meren vaahti valkaisevi.
- "Ohoh kullaista kyläistä,
- maan parasta paikaistani!
- Nurmet alla, pellot päällä,
- keskellä kylä välillä;
- kylän alla armas ranta,
- rannassa rakas vetonen:
- se sopivi sorsan uia,
- vesilinnun vieretellä."
- Siitä joukko juotettihin,
- syötettihin, juotettihin
- liioilla lihamuruilla,
- kaunihilla kakkaroilla,
- olu'illa ohraisilla,
- viertehillä vehnäisillä.
- Olipa kystä kyllin syöä,
- kyllin syöä, kyllin juoa
- punaisissa purtiloissa,
- kaunoisissa kaukaloissa:
- pirotella piirahia,
- murotella voimuruja,
- sirotella siikasia,
- lohkota lohikaloja
- veitsellä hope'isella,
- kuraksella kultaisella.
- Olut juoksi ostamatoin,
- mesi markoin maksamatoin,
- oluoinen orren päästä,
- sima vaarnojen sisästä,
- olut huulten huuhtimeksi,
- mesi mielten kääntimeksi.
- Kukapa tuossa kukkujaksi,
- lailliseksi laulajaksi?
- Vaka vanha Väinämöinen,
- laulaja iän-ikuinen,
- itse laululle rupesi,
- töille virtten työntelihe.
- Sanovi sanalla tuolla,
- lausui tuolla lausehella:
- "Veli kullat, veitoseni,
- suulliset sanalliseni,
- kielelliset kumppalini!
- Kuulkottenpa, kuin sanelen!
- Harvoin on hanhet suutasusten,
- sisarukset silmätysten,
- harvoin veikot vieretysten,
- emon lapset laiatusten
- näillä raukoilla rajoilla,
- poloisilla Pohjan mailla.
- "Niin joko laululle lähemme,
- töille virtten työnteleimme?
- Laulanta runoilla töitä,
- kukunta kevätkäellä,
- painanta sinettärillä,
- kuonta kankahattarilla.
- "Laulavat Lapinki lapset,
- heinäkengät heittelevät
- hirven harvoilta lihoilta,
- peuran pienen pallehilta;
- niin miks' en minäki laula,
- miks' ei laula meiän lapset
- ruoalta rukihiselta,
- suulta suurukselliselta?
- "Laulavat Lapinki lapset,
- heläjävät heinäkengät
- vesimaljan juotuansa,
- petäjäisen purtuansa;
- niin miks' en minäki laula,
- miks' ei laula meiän lapset
- juomilta jyvällisiltä,
- olu'ilta ohraisilta?
- "Laulavat Lapinki lapset,
- heläjävät heinäkengät
- nokisilta nuotioilta,
- hiilisiltä hiertimiltä;
- niin miks' en minäki laula,
- miks' ei laula meiän lapset
- alta kuulun kurkihirren,
- alta kaunihin katoksen?
- "Hyväpä täss' on miesten olla,
- armas naistenki asua
- olutpuolikon povella,
- mesitiinun tienohilla,
- sivullamme siikasalmet,
- luonamme lohiapajat,
- joist' ei syöen syömät puutu,
- juoen juomiset vähene.
- "Hyväpä täss' on miesten olla,
- armas naistenki elellä.
- Ei tässä surulla syöä,
- ei eletä huolen kanssa;
- tässä syöähän surutta,
- eletähän huoletoinna
- iällä tämän isännän,
- elinajalla emännän.
- "Kumman tässä ensin kiitän,
- isännänkö vai emännän?
- Ainap' entiset urohot
- ensin kiittivät isännän,
- ku on suolta suojan saanut,
- ko'in korvesta kokenut:
- tyvin tuonut tyyskät männyt,
- latvoin lansatut petäjät,
- pannut paikalle hyvälle,
- asettanut ankaralle
- suuriksi sukutuviksi,
- kaunihiksi kartanoiksi;
- salvannut salosta seinät,
- hirret hirmulta mäeltä,
- ruotehet rome'ikolta,
- malat marjakankahalta,
- tuohet tuomivaaran päältä,
- sammalet sulilta soilta.
- "Tupa on tehty tesmällensä,
- suoja pantu paikallensa.
- Sata oli miestä salvaimella,
- tuhat oli tuvan katolla
- tehessä tätä tupoa,
- laaittaissa lattiata.
- "Jopa vaan tämän isännän
- saaessa tätä tupoa
- mont' on tukka tuulta nähnyt,
- hivus säätä hirveätä.
- Use'in hyvän isännän
- jäänyt on kinnasta kivelle,
- hattua havun selälle,
- suohon sukkoa vajonnut.
- "Use'in hyvä isäntä
- aivan aika-huomenessa
- ennen muien nousematta,
- kyläkunnan kuulematta
- nousnut on nuotiotulelta,
- havannut havumajoilta,
- havu päänsä harjaellut,
- kaste pesnyt sirkut silmät.
- "Siitäpä hyvä isäntä
- saapi tuttua tupahan,
- lautsantäyen laulajoita,
- ikkunat iloitsijoita,
- siltalauat lausujoita,
- karsinat karehtijoita,
- seinävieret seisojia,
- aitovieret astujia,
- pihat pitkin kulkijoita,
- maat ristin matelijoita.
- "Isännän esinnä kiitin,
- siitä ehtoisen emännän
- ruokien rakentamasta,
- pitkän pöyän täyttämästä.
- "Hänpä leipoi leivät paksut,
- suuret talkkunat taputti
- käpe'illä kämmenillä,
- kyperillä kymmenillä;
- nosti leivät leppeästi,
- syötti vierahat välehen
- liioilla sianlihoilla,
- kohokuori-kokkaroilla
- - terät vieri veitsistämme,
- päät putosi puukoistamme
- lohen päitä lohkoessa,
- hauin päitä halkoessa.
- "Use'in hyvä emäntä,
- tuo tarkka taloinen vaimo,
- kuullut on kukotta nousta,
- kanan lapsetta karata
- näitä häitä hankittaissa,
- teoksia tehtäessä,
- hiivoja rakettaessa,
- olosia pantaessa.
- "Hyvin on hyvä emäntä,
- tuo tarkka taloinen vaimo,
- osannut oluet panna,
- makujuoman juoksutella
- iuista imeltyneistä,
- make'ista maltahista,
- joit' ei puulla puuhaellut,
- korennolla koukkaellut,
- vaanpa kourilla kohenti,
- käsivarsin käännytteli
- saunassa savuttomassa,
- la'aistuilla lautehilla.
- "Eipä tuo hyvä emäntä,
- tuo tarkka taloinen vaimo,
- laske iskulle ituja,
- päästä maalle maltahia;
- käypi saunassa use'in
- syänyöllä yksinänsä,
- ei huoli susia surra,
- pelätä metsän petoja.
- "Jopa nyt emännän kiitin;
- vuotas kiitän patvaskani!
- Ken on pantu patvaskaksi,
- ken otettu oppahaksi?
- Kylän paras patvaskana,
- kylän onni oppahana.
- "Onpa meiän patvaskalla
- päällä haahen haljakkainen;
- se on kaita kainalosta,
- soma suolien kohasta.
- "Onpa meiän patvaskalla,
- onpa kauhtana kapoinen:
- helmat hietoa vetävi,
- takapuolet tanteria.
- "Vähän paitoa näkyvi,
- pikkaraisen pilkottavi:
- on kuin Kuuttaren kutoma,
- tinarinnan riukuttama.
- "Onpa meiän patvaskalla
- vyöllä ussakka utuinen,
- päivän tyttären kutoma,
- kirjokynnen kirjoittama
- ajalla tulettomalla,
- tulen tietämättömällä.
- "Onpa meiän patvaskalla
- silkkiset sukat jalassa,
- silkkiset sukan sitehet,
- säteriset säärinauhat,
- jotk' on kullalla ku'ottu,
- hopealla huoliteltu.
- "Onpa meiän patvaskalla
- Saksan kengät kelvolliset,
- kuni joutsenet joella,
- vesiteiret vieremillä
- tahi hanhuet havulla,
- muuttolinnut murrikolla.
- "Onpa meiän patvaskalla
- kutrit kullansuortuvaiset,
- parta kullanpalmikkoinen;
- päässä pystyinen kypäri,
- puhki pilvien puhuja,
- läpi metsän läiköttäjä,
- jot' ei saatane sataisin,
- tuotane tuhansin markoin.
- "Jo nyt kiitin patvaskani;
- vuotas kiitän saajanaisen!
- Mist' on saatu saajanainen,
- kust' otettu onnellinen?
- "Tuolt' on saatu saajanainen,
- tuolt' otettu onnellinen
- takoa Tanikan linnan,
- uuen linnan ulkopuolta.
- "Eipä vielä sieltäkänä,
- ei perän pereäkänä!
- Tuolt' on saatu saajanainen,
- tuolt' otettu onnellinen
- Vienan pääliltä vesiltä,
- ulapoilta auke'ilta.
- "Eipä vielä sieltäkänä,
- ei perän pereäkänä!
- Kasvoi maalla mansimarja,
- punapuola kankahalla,
- pellolla heleä heinä,
- kukka kultainen aholla:
- siit' on saatu saajanainen,
- siit' otettu onnellinen.
- "Saajanaisen suu somainen
- kuni Suomen sukkulainen;
- saajanaisen sirkut silmät
- kuni tähet taivahalla;
- saajanaisen kuulut kulmat
- kuni kuu meren-ylinen.
- "Onpa meiän saajanaisen
- kaula kullankiehkuroissa,
- pää kullanvipalehissa,
- käet kullankäärilöissä,
- sormet kullansormuksissa,
- korvat kullanhelmilöissä,
- kulmat kullansolmuloissa,
- silmäripset simpsukoissa.
- "Luulin kuun kumottavaksi,
- kuu kumotti kultasolki;
- luulin päivän paistavaksi,
- kun sen paistoi paian kaulus;
- luulin laivan läikkyväksi,
- kun sen läikkyi lakki päässä.
- "Jopa kiitin saajanaisen;
- annas katson kaiken kansan,
- onko kansa kaunihina,
- väki vanha vänkeänä
- sekä nuoriso somana,
- koko joukko juoleana!
- "Jopa katsoin kaiken kansan,
- ehkä tiesin ennoltaki:
- eip' ole tässä ennen ollut
- eikä varsin vasta liene
- tämän joukon juoleutta,
- tämän kansan kauneutta,
- väen vanhan vänkeyttä,
- väen nuorison somuutta.
- Kaikk' on kansa haljakassa
- kuni metsä huutehessa:
- alta on kuin aamurusko,
- päältä on kuin päivänkoite.
- "Huokeat oli hopeat,
- löyhät kullat kutsuloilla,
- rahataskut tanterilla,
- rahakukkarot kujilla
- näillä kutsuvierahilla
- kutsuloille kunniaksi."
- Vaka vanha Väinämöinen,
- virren ponsi polvu'inen,
- siitä siirtihe rekehen,
- lähtevi kohin kotia;
- laulelevi virsissänsä,
- laulelevi, taitelevi.
- Lauloi virren, lauloi toisen
- - virrelläpä kolmannella
- kilahti jalas kivehen,
- tarttui kapla kannon päähän:
- rikkoihe reki runolta,
- jalas taittui laulajalta,
- kapla poikki paukahutti,
- laiat irti loskahutti.
- Sanoi vanha Väinämöinen,
- itse virkkoi, noin nimesi:
- "Onko tässä nuorisossa,
- kansassa kasuavassa,
- vaiko tässä vanhalassa,
- väessä vähenevässä,
- kenpä Tuonelle kävisi,
- lähtisi Manan majoille,
- toisi Tuonelta orasen,
- vääntiän Manan väeltä
- reki uusi laatiani,
- korjanen kohentoani?"
- Sekä nuoremmat sanovi,
- jotta vanhat vastoavi:
- "Ei ole tässä nuorisossa
- eikä varsin vanhastossa,
- koko suuressa su'ussa
- niin urosta urheata,
- jotta Tuonelle menisi,
- lähtisi Manan majoille,
- toisi Tuonelta orasen,
- vääntiän Manan majoilta
- reki uusi laatiasi,
- korjanen kohentoasi."
- Silloin vanha Väinämöinen,
- laulaja iän-ikuinen,
- läksi toiste Tuonelahan,
- matkasi Manan majoille.
- Toi orasen Tuonelasta,
- vääntiän Manan majoilta.
- Siitä vanha Väinämöinen
- laulavi salon sinisen,
- salohon tasaisen tammen
- sekä pihlajan pätevän;
- ne kohenti korjaksensa,
- painalti jalaksiksensa,
- niistä katsoi kaplaksia
- sekä väänti vempeleitä:
- sai korjan kohennetuksi,
- re'en uuen laaituksi.
- Pisti varsan valjahisin,
- ruskean re'en etehen,
- itse istuihe rekehen,
- laskettihe laitiohon.
- Vitsattaki virkku juoksi,
- helmin lyömättä hevonen
- entisille appehille,
- taanoisille suuruksille;
- saattoi vanhan Väinämöisen,
- laulajan iän-ikuisen,
- oman uksen aukomille,
- oman kynnyksen etehen.
+Jopa viikon vuoteltihin,
+vuoteltihin, katseltihin
+neion nuotehet tulevan
+seppo Ilmarin kotihin:
+silmät vanhoilta valuvi
+ikkunoissa istuessa,
+polvet nuorilta nojuvi
+veräjillä vuottaessa,
+lasten jalkoja paleli
+seinuksilla seisoessa,
+kului kengät kesk'-iältä
+rantasilla raittaessa.
+Niin huomenna muutamana,
+päivänä moniahana
+kumu kuuluvi salolta,
+reen kapina kankahalta.
+Lokka, luopuisa emäntä,
+Kalevatar, kaunis vaimo,
+sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Se on poikani rekonen!
+Jo tulevi Pohjolasta
+nuoren neitonsa keralla!
+"Lähes nyt kohti näitä maita,
+kohin näitä kartanoita,
+ison saamille tuville,
+vanhemman varustamille!"
+Se on seppo Ilmarinen
+jo kohta kotihin saapi,
+ison saamille pihoille,
+vanhemman varustamille.
+Pyyhyet vihertelevät
+vesaisilla vempelillä,
+käkyet kukahtelevat
+korjan kirjavan kokalla,
+oravat samoelevat
+päällä aisan vaahterisen.
+Lokka, luopuisa emäntä,
+Kalevatar, vaimo kaunis,
+tuossa tuon sanoiksi virkki,
+itse lausui, noin nimesi:
+"Kylä vuotti uutta kuuta,
+nuoret päivän nousentoa,
+lapset maata mansikkaista,
+vesi tervaista venettä;
+mie en kuuta puolinkana,
+päiveä mokominkana:
+minä vuotin veijoani,
+veijoani, minjoani.
+Katsoin aamun, katsoin illan,
+en tiennyt, mihin katosi,
+tokko pientä kasvatteli
+vaiko laihoa lihoitti,
+kun ei tullut kuitenkana,
+vaikka varsinki lupasi
+tulla jälen tuntuessa,
+saa'a jälen jäähtymättä.
+"Aina katsoin aamusilla,
+päivät päässäni pitelin,
+kun ei vieri veijon saani,
+ei kolaja veijon korja,
+näille pienille pihoille,
+kape'ille kartanoille.
+Oisko olkinen oronen,
+reki kaksikaplahinen,
+senki saaniksi sanoisin,
+korjaksi korotteleisin,
+jos se veijoni vetäisi,
+toisi kaunoni kotihin.
+"Niinpä toivoin tuon ikäni,
+katsoin kaiken päiväkauen;
+pääni katsoin kallellehen,
+sykeröni syrjällehen,
+silmät suorat suikulaksi:
+toivoin veijoni tulevan
+näille pienille pihoille,
+kape'ille kartanoille.
+Jo tuo viimeinki tulevi,
+toki kerran kerkiävi,
+vierellä verevä
+muoto, punaposki puolellansa!
+"Sulho, viljon veljyeni!
+Lasketapa laukkiotsa,
+vietätä hyvä hevonen
+entisille heinillensä,
+taanoisille kauroillensa!
+Laai meille terveyttä,
+laai meille, laai muille,
+laai kaikelle kylälle!
+"Tehtyäsi tervehyiset
+sanele tarinojasi:
+matkasitko mainehitta,
+kävit tiesi tervehenä,
+kun läksit anopin luoksi,
+apen ainoan kotihin?
+Saitko neien, voitit vallan,
+sorritko sotiveräjän,
+levititkö neien linnan,
+pirotitko pystyn seinän,
+astuitko anopin sillan,
+istuitko isännän lautsan?
+"Jo tuon näen kyselemättä,
+arvoan anelematta:
+kävipä tiensä tervehenä,
+matkansa imantehena;
+toip' on hanhen, voitti vallan,
+sortipa sotiveräjän,
+langettipa lautalinnan,
+levitteli lehmusseinän
+käyessä anopin luona,
+apen ainoan ko'issa.
+Onp' on sotka suojassansa,
+kana kainaloisessansa,
+puhas neiti puolellansa,
+valkeainen valloissansa.
+"Kenpä toi tämän valehen,
+ken pani pahan sanoman,
+sulhon tyhjin tulleheksi,
+oron jouten juosneheksi?
+Eipä sulho tyhjin tullut,
+ei oronen jouten juosnut:
+on mitä oron veteä,
+liinaharjan liikutella!
+Hiessäpä hyvä hevonen,
+vaahessa valittu varsa
+tuvun tänne tuotuansa,
+verevän ve'ettyänsä.
+"Nouse nyt korjasta, korea,
+hyvä lahja, laitiosta!
+Nouse ilman nostamatta,
+ylene ylentämättä,
+jos on nuori nostajasi,
+ylpeä ylentäjäsi!
+"Korjasta kohottuasi,
+reen perästä päästyäsi
+astu tietä temminkäistä,
+maata maksankarvallista,
+sikojen silittämäistä,
+porsahien polkemaista,
+lampahan latsottamaista,
+hevon harjan hieromaista!
+"Astu hanhen askelilla,
+taputa tavin jaloilla
+näitä pestyjä
+pihoja, tasaisia tanteria,
+apen saamia pihoja,
+anopin asettamia,
+veljen veistopenkeriä,
+sisaren siniketoja!
+Pole jalka portahalle,
+siirrä sintsin siltaselle,
+astu sintsiä simaista;
+siitä siirräite sisähän,
+alle kuulun kurkihirren,
+alle kaunihin katoksen!
+"Jo täällä tämänki talven,
+jopa mennehen kesosen
+silta soitti sorsanluinen
+sillallista seisojaista,
+laki kultainen kumisi
+laen alla astujaista,
+ikkunat iloittelihe
+ikkunaisten istujaista.
+"Jo täällä tämänki talven,
+jopa mennehen kesosen
+kääkäset käkertelihe
+sormuskättä sulkijaista,
+kynnykset kykertelihe
+hienohelman hempujaista,
+ovet aina aukieli
+ovellista aukojaista.
+"Jo täällä tämänki talven,
+jopa mennehen kesosen
+perin pirtti pyörähteli
+pirtillistä pyyhkijäistä,
+sintsinen sijoittelihe
+sintsillistä siivojaista,
+vajaset vasertelihe
+vajallista vastakättä.
+"Jo täällä tämänki talven,
+jopa mennehen kesosen
+piha piilten kääntelihe
+lastun pitkän poimijaista,
+aittaset alentelihe
+aitallista astujaista,
+orret notkui, parret painui
+nuoren vaimon vaattehia.
+"Jo täällä tämänki talven,
+jopa mennehen kesosen
+kujaset kukertelihe
+kujallista kulkijaista,
+lääväset lähentelihe
+läävällistä läänijäistä,
+tanhuaiset taantelihe
+tanhuallista tavia.
+"Jo täällä tämänki päivän,
+jopa päivän eilisenki
+aioin ammoi aikalehmä
+aamuvihkon antajaista,
+hevoisvarsa hirnakoitsi
+heinävihkon heittäjäistä,
+kaikerti kevätkaritsa
+palasen parantajaista.
+"Jo täällä tämänki päivän,
+jopa päivän eilisenki
+vanhat istui ikkunoissa,
+lapset raittoi rantasilla,
+naiset seisoi seinuksilla,
+pojat porstuan ovilla
+nuoren vaimon varronnassa,
+morsiamen vuotannassa.
+"Terve nyt, piha täysinesi,
+ulkoinen urohinesi,
+terve, vaja täysinesi,
+vaja vierahaisinesi,
+terve, sintsi täysinesi,
+tuohikatto kansoinesi,
+terve, pirtti täysinesi,
+satalauta lapsinesi,
+terve, kuu, terve, kuningas,
+terve nuori nuoekansa!
+Ei ole tässä ennen ollut,
+eipä ennen eikä eilen
+tämän joukon juoleutta,
+tämän kansan kauneutta.
+"Sulho, viljon veljyeni!
+Pura pois punaiset paikat,
+sivalluta silkkiverhot!
+Näytä tuota näätäistäsi,
+viisin vuosin käytyäsi,
+kaheksin katseltuasi!
+"Tokko toit, kenen käkesit?
+Käkesit käkösen tuoa,
+maalta valkean valita,
+vesiltä verevän saa'a.
+"Jo tuon näen kyselemättä,
+arvoan anelematta:
+toit käkösen tullessasi,
+sinisotkan suojassasi,
+vihannimman virven latvan
+vihannasta virviköstä,
+tuorehimman tuomen lehvän
+tuorehesta tuomikosta."
+Olipa lapsi lattialla.
+Lausui lapsi lattialta:
+"Voi veikko, mitä vetelet!
+Tervaskannon kauneutta,
+tervapuolikon pituutta,
+kerinkannan korkeutta!
+"Kutti, kutti, sulho rukka!
+Tuota toivotit ikäsi,
+sanoit saavasi sataisen,
+tuovasi tuhannen neien.
+Jo saitki hyvän sataisen:
+- tuon tuhannen tuppeloisen!
+Sait kuin suolta suovariksen,
+aialta ajoharakan,
+pellolta pelotuslinnun,
+mustan linnun mullokselta!
+"Mitä lie ikänsä tehnyt,
+kuta mennehen kesosen,
+kun ei kinnasta kutonut,
+saanut sukkoa su'unki?
+Tyhjänä tuli tupahan,
+annitoinna appelahan:
+hiiret kopsassa kopasi,
+hörppäkorvat lippahassa!"
+Lokka, luopuisa emäntä,
+Kalevatar, vaimo kaunis,
+kuuli kummaisen tarinan.
+Sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Mitä lausuit, lapsi kurja,
+kuta, kunnotoin, latelit?
+Muista kummat kuulukohon,
+häväistykset häälyköhön,
+eipä tästä neitosesta,
+ei tämän talon väestä!
+"Jo sanoit pahan sanasen,
+sanan kehnon kertaelit
+suusta yötisen vasikan,
+päästä pennun päiväkunnan!
+Hyvän on sulho neien saanut,
+tuonut maalta maan parahan:
+on kuin puola puolikypsi,
+kuin on mansikka mäellä,
+tahi kuin käkönen puussa,
+pieni lintu pihlajassa,
+koivussa koreasulka,
+valorinta vaahteressa.
+"Oisi ei saanut Saksastana,
+tavannut Viron takoa
+tämän neitosen soreutta,
+tämän allin armautta,
+tämän kasvon kauneutta,
+tämän muo'on muhkeutta,
+käsivarren valkeutta,
+kaulan hoikan kaarevuutta.
+"Eikä neiti tyhjin tullut:
+oli turkit tuotavana,
+vaipat vasta saatavana
+ja verat ve'ettävänä.
+"Paljo on tällä neitosella
+oman värttinän väkeä,
+oman kehrän kiertämätä,
+oman hyppisen hyveä,
+vaattehia valkehia,
+talvisotkun suorimia,
+kevätpäivän valkomia,
+kesäkuien kuivomia:
+hyvät hurstit huilahukset,
+päänalaiset pällähykset,
+sivallukset silkkihuivit,
+vilahukset villavaipat.
+"Hyvä mutso, kaunis mutso,
+mutso valkeanverevä!
+Hyvinpä ko'issa kuuluit,
+tyttönä ison ko'issa;
+hyvin kuulu kuun ikäsi
+miniänä miehelässä!
+"Elä huolelle rupea,
+elä huoli huolehtia!
+Ei sinua suolle viety,
+ojavarrelle otettu:
+viety on viljamättähältä,
+viety vielä viljemmälle,
+otettu oluttuvilta,
+oluemmille otettu.
+"Hyvä neito, kaunis mutso!
+Tuotapa kysyn sinulta:
+näitkö tänne tullessasi
+kekoja keräperiä,
+näsäpäitä närttehiä?
+Ne kaikki tämän talosen,
+tämän sulhon kyntämiä,
+kyntämiä, kylvämiä.
+"Neitokainen, nuorukainen!
+Tuota nyt sanon sinulle:
+kun tunsit talohon tulla,
+niin tunne talossa olla!
+Hyvä tääll' on mutson olla,
+kaunis kasvoa miniän,
+piossasi piimäpytty,
+voivatinen vallassasi.
+"Hyvä täss' on neien olla,
+kaunis kasvoa kanasen.
+Täss' on laajat saunan lauat
+ja leveät pirtin lautsat,
+isännät isosi verrat,
+emännät emosi verrat,
+pojat onpi veikon verrat,
+tyttäret sisaren verrat.
+"Kun sinun himo tulevi,
+noita mielesi tekevi
+ison saamia kaloja,
+veljen pyitä pyytämiä,
+niin elä kysy ky'yltä
+eläkä ano apelta!
+Kysy suorin sulholtasi,
+toimittele tuojaltasi!
+Ei ole sitä metsässä
+jalan neljän juoksijata
+eikä ilman lintusia,
+kahen siiven siukovia,
+ei vielä ve'essäkänä
+kalaparvea parasta,
+kuta sinun ei saaja saane,
+saaja saane, tuoja tuone.
+"Hyvä täss' on neien olla,
+kaunis kasvoa kanasen.
+Ei ole kiirettä kivelle
+eikä huolta huhmarelle:
+vesi tässä vehnät jauhoi,
+koski kuohutti rukihit,
+aalto astiat pesevi,
+meren vaahti valkaisevi.
+"Ohoh kullaista kyläistä,
+maan parasta paikaistani!
+Nurmet alla, pellot päällä,
+keskellä kylä välillä;
+kylän alla armas ranta,
+rannassa rakas vetonen:
+se sopivi sorsan uia,
+vesilinnun vieretellä."
+Siitä joukko juotettihin,
+syötettihin, juotettihin
+liioilla lihamuruilla,
+kaunihilla kakkaroilla,
+olu'illa ohraisilla,
+viertehillä vehnäisillä.
+Olipa kystä kyllin syöä,
+kyllin syöä, kyllin juoa
+punaisissa purtiloissa,
+kaunoisissa kaukaloissa:
+pirotella piirahia,
+murotella voimuruja,
+sirotella siikasia,
+lohkota lohikaloja
+veitsellä hope'isella,
+kuraksella kultaisella.
+Olut juoksi ostamatoin,
+mesi markoin maksamatoin,
+oluoinen orren päästä,
+sima vaarnojen sisästä,
+olut huulten huuhtimeksi,
+mesi mielten kääntimeksi.
+Kukapa tuossa kukkujaksi,
+lailliseksi laulajaksi?
+Vaka vanha Väinämöinen,
+laulaja iän-ikuinen,
+itse laululle rupesi,
+töille virtten työntelihe.
+Sanovi sanalla tuolla,
+lausui tuolla lausehella:
+"Veli kullat, veitoseni,
+suulliset sanalliseni,
+kielelliset kumppalini!
+Kuulkottenpa, kuin sanelen!
+Harvoin on hanhet suutasusten,
+sisarukset silmätysten,
+harvoin veikot vieretysten,
+emon lapset laiatusten
+näillä raukoilla rajoilla,
+poloisilla Pohjan mailla.
+"Niin joko laululle lähemme,
+töille virtten työnteleimme?
+Laulanta runoilla töitä,
+kukunta kevätkäellä,
+painanta sinettärillä,
+kuonta kankahattarilla.
+"Laulavat Lapinki lapset,
+heinäkengät heittelevät
+hirven harvoilta lihoilta,
+peuran pienen pallehilta;
+niin miks' en minäki laula,
+miks' ei laula meiän lapset
+ruoalta rukihiselta,
+suulta suurukselliselta?
+"Laulavat Lapinki lapset,
+heläjävät heinäkengät
+vesimaljan juotuansa,
+petäjäisen purtuansa;
+niin miks' en minäki laula,
+miks' ei laula meiän lapset
+juomilta jyvällisiltä,
+olu'ilta ohraisilta?
+"Laulavat Lapinki lapset,
+heläjävät heinäkengät
+nokisilta nuotioilta,
+hiilisiltä hiertimiltä;
+niin miks' en minäki laula,
+miks' ei laula meiän lapset
+alta kuulun kurkihirren,
+alta kaunihin katoksen?
+"Hyväpä täss' on miesten olla,
+armas naistenki asua
+olutpuolikon povella,
+mesitiinun tienohilla,
+sivullamme siikasalmet,
+luonamme lohiapajat,
+joist' ei syöen syömät puutu,
+juoen juomiset vähene.
+"Hyväpä täss' on miesten olla,
+armas naistenki elellä.
+Ei tässä surulla syöä,
+ei eletä huolen kanssa;
+tässä syöähän surutta,
+eletähän huoletoinna
+iällä tämän isännän,
+elinajalla emännän.
+"Kumman tässä ensin kiitän,
+isännänkö vai emännän?
+Ainap' entiset urohot
+ensin kiittivät isännän,
+ku on suolta suojan saanut,
+ko'in korvesta kokenut:
+tyvin tuonut tyyskät männyt,
+latvoin lansatut petäjät,
+pannut paikalle hyvälle,
+asettanut ankaralle
+suuriksi sukutuviksi,
+kaunihiksi kartanoiksi;
+salvannut salosta seinät,
+hirret hirmulta mäeltä,
+ruotehet rome'ikolta,
+malat marjakankahalta,
+tuohet tuomivaaran päältä,
+sammalet sulilta soilta.
+"Tupa on tehty tesmällensä,
+suoja pantu paikallensa.
+Sata oli miestä salvaimella,
+tuhat oli tuvan katolla
+tehessä tätä tupoa,
+laaittaissa lattiata.
+"Jopa vaan tämän isännän
+saaessa tätä tupoa
+mont' on tukka tuulta nähnyt,
+hivus säätä hirveätä.
+Use'in hyvän isännän
+jäänyt on kinnasta kivelle,
+hattua havun selälle,
+suohon sukkoa vajonnut.
+"Use'in hyvä isäntä
+aivan aika-huomenessa
+ennen muien nousematta,
+kyläkunnan kuulematta
+nousnut on nuotiotulelta,
+havannut havumajoilta,
+havu päänsä harjaellut,
+kaste pesnyt sirkut silmät.
+"Siitäpä hyvä isäntä
+saapi tuttua tupahan,
+lautsantäyen laulajoita,
+ikkunat iloitsijoita,
+siltalauat lausujoita,
+karsinat karehtijoita,
+seinävieret seisojia,
+aitovieret astujia,
+pihat pitkin kulkijoita,
+maat ristin matelijoita.
+"Isännän esinnä kiitin,
+siitä ehtoisen emännän
+ruokien rakentamasta,
+pitkän pöyän täyttämästä.
+"Hänpä leipoi leivät paksut,
+suuret talkkunat taputti
+käpe'illä kämmenillä,
+kyperillä kymmenillä;
+nosti leivät leppeästi,
+syötti vierahat välehen
+liioilla sianlihoilla,
+kohokuori-kokkaroilla
+- terät vieri veitsistämme,
+päät putosi puukoistamme
+lohen päitä lohkoessa,
+hauin päitä halkoessa.
+"Use'in hyvä emäntä,
+tuo tarkka taloinen vaimo,
+kuullut on kukotta nousta,
+kanan lapsetta karata
+näitä häitä hankittaissa,
+teoksia tehtäessä,
+hiivoja rakettaessa,
+olosia pantaessa.
+"Hyvin on hyvä emäntä,
+tuo tarkka taloinen vaimo,
+osannut oluet panna,
+makujuoman juoksutella
+iuista imeltyneistä,
+make'ista maltahista,
+joit' ei puulla puuhaellut,
+korennolla koukkaellut,
+vaanpa kourilla kohenti,
+käsivarsin käännytteli
+saunassa savuttomassa,
+la'aistuilla lautehilla.
+"Eipä tuo hyvä emäntä,
+tuo tarkka taloinen vaimo,
+laske iskulle ituja,
+päästä maalle maltahia;
+käypi saunassa use'in
+syänyöllä yksinänsä,
+ei huoli susia surra,
+pelätä metsän petoja.
+"Jopa nyt emännän kiitin;
+vuotas kiitän patvaskani!
+Ken on pantu patvaskaksi,
+ken otettu oppahaksi?
+Kylän paras patvaskana,
+kylän onni oppahana.
+"Onpa meiän patvaskalla
+päällä haahen haljakkainen;
+se on kaita kainalosta,
+soma suolien kohasta.
+"Onpa meiän patvaskalla,
+onpa kauhtana kapoinen:
+helmat hietoa vetävi,
+takapuolet tanteria.
+"Vähän paitoa näkyvi,
+pikkaraisen pilkottavi:
+on kuin Kuuttaren kutoma,
+tinarinnan riukuttama.
+"Onpa meiän patvaskalla
+vyöllä ussakka utuinen,
+päivän tyttären kutoma,
+kirjokynnen kirjoittama
+ajalla tulettomalla,
+tulen tietämättömällä.
+"Onpa meiän patvaskalla
+silkkiset sukat jalassa,
+silkkiset sukan sitehet,
+säteriset säärinauhat,
+jotk' on kullalla ku'ottu,
+hopealla huoliteltu.
+"Onpa meiän patvaskalla
+Saksan kengät kelvolliset,
+kuni joutsenet joella,
+vesiteiret vieremillä
+tahi hanhuet havulla,
+muuttolinnut murrikolla.
+"Onpa meiän patvaskalla
+kutrit kullansuortuvaiset,
+parta kullanpalmikkoinen;
+päässä pystyinen kypäri,
+puhki pilvien puhuja,
+läpi metsän läiköttäjä,
+jot' ei saatane sataisin,
+tuotane tuhansin markoin.
+"Jo nyt kiitin patvaskani;
+vuotas kiitän saajanaisen!
+Mist' on saatu saajanainen,
+kust' otettu onnellinen?
+"Tuolt' on saatu saajanainen,
+tuolt' otettu onnellinen
+takoa Tanikan linnan,
+uuen linnan ulkopuolta.
+"Eipä vielä sieltäkänä,
+ei perän pereäkänä!
+Tuolt' on saatu saajanainen,
+tuolt' otettu onnellinen
+Vienan pääliltä vesiltä,
+ulapoilta auke'ilta.
+"Eipä vielä sieltäkänä,
+ei perän pereäkänä!
+Kasvoi maalla mansimarja,
+punapuola kankahalla,
+pellolla heleä heinä,
+kukka kultainen aholla:
+siit' on saatu saajanainen,
+siit' otettu onnellinen.
+"Saajanaisen suu somainen
+kuni Suomen sukkulainen;
+saajanaisen sirkut silmät
+kuni tähet taivahalla;
+saajanaisen kuulut kulmat
+kuni kuu meren-ylinen.
+"Onpa meiän saajanaisen
+kaula kullankiehkuroissa,
+pää kullanvipalehissa,
+käet kullankäärilöissä,
+sormet kullansormuksissa,
+korvat kullanhelmilöissä,
+kulmat kullansolmuloissa,
+silmäripset simpsukoissa.
+"Luulin kuun kumottavaksi,
+kuu kumotti kultasolki;
+luulin päivän paistavaksi,
+kun sen paistoi paian kaulus;
+luulin laivan läikkyväksi,
+kun sen läikkyi lakki päässä.
+"Jopa kiitin saajanaisen;
+annas katson kaiken kansan,
+onko kansa kaunihina,
+väki vanha vänkeänä
+sekä nuoriso somana,
+koko joukko juoleana!
+"Jopa katsoin kaiken kansan,
+ehkä tiesin ennoltaki:
+eip' ole tässä ennen ollut
+eikä varsin vasta liene
+tämän joukon juoleutta,
+tämän kansan kauneutta,
+väen vanhan vänkeyttä,
+väen nuorison somuutta.
+Kaikk' on kansa haljakassa
+kuni metsä huutehessa:
+alta on kuin aamurusko,
+päältä on kuin päivänkoite.
+"Huokeat oli hopeat,
+löyhät kullat kutsuloilla,
+rahataskut tanterilla,
+rahakukkarot kujilla
+näillä kutsuvierahilla
+kutsuloille kunniaksi."
+Vaka vanha Väinämöinen,
+virren ponsi polvu'inen,
+siitä siirtihe rekehen,
+lähtevi kohin kotia;
+laulelevi virsissänsä,
+laulelevi, taitelevi.
+Lauloi virren, lauloi toisen
+- virrelläpä kolmannella
+kilahti jalas kivehen,
+tarttui kapla kannon päähän:
+rikkoihe reki runolta,
+jalas taittui laulajalta,
+kapla poikki paukahutti,
+laiat irti loskahutti.
+Sanoi vanha Väinämöinen,
+itse virkkoi, noin nimesi:
+"Onko tässä nuorisossa,
+kansassa kasuavassa,
+vaiko tässä vanhalassa,
+väessä vähenevässä,
+kenpä Tuonelle kävisi,
+lähtisi Manan majoille,
+toisi Tuonelta orasen,
+vääntiän Manan väeltä
+reki uusi laatiani,
+korjanen kohentoani?"
+Sekä nuoremmat sanovi,
+jotta vanhat vastoavi:
+"Ei ole tässä nuorisossa
+eikä varsin vanhastossa,
+koko suuressa su'ussa
+niin urosta urheata,
+jotta Tuonelle menisi,
+lähtisi Manan majoille,
+toisi Tuonelta orasen,
+vääntiän Manan majoilta
+reki uusi laatiasi,
+korjanen kohentoasi."
+Silloin vanha Väinämöinen,
+laulaja iän-ikuinen,
+läksi toiste Tuonelahan,
+matkasi Manan majoille.
+Toi orasen Tuonelasta,
+vääntiän Manan majoilta.
+Siitä vanha Väinämöinen
+laulavi salon sinisen,
+salohon tasaisen tammen
+sekä pihlajan pätevän;
+ne kohenti korjaksensa,
+painalti jalaksiksensa,
+niistä katsoi kaplaksia
+sekä väänti vempeleitä:
+sai korjan kohennetuksi,
+re'en uuen laaituksi.
+Pisti varsan valjahisin,
+ruskean re'en etehen,
+itse istuihe rekehen,
+laskettihe laitiohon.
+Vitsattaki virkku juoksi,
+helmin lyömättä hevonen
+entisille appehille,
+taanoisille suuruksille;
+saattoi vanhan Väinämöisen,
+laulajan iän-ikuisen,
+oman uksen aukomille,
+oman kynnyksen etehen.
- Kuudeskolmatta runo
+ Kuudeskolmatta runo
- Ahti oli saarella asuva,
- Kaukoniemen kainalossa.
- Oli pellon kynnännässä,
- vainion vakoannassa.
- Korvalta ylen korea,
- kovin tarkka kuulennalta.
- Kuulevi jumun kylältä,
- järyn järvien takoa,
- jalan iskun iljeneltä,
- reen kapinan kankahalta.
- Juohtui juoni mielehensä,
- tuuma aivohon osasi:
- häitä Pohjola pitävi,
- salajoukko juominkia!
- Murti suuta, väänti päätä,
- murti mustoa haventa;
- veret vierähti pahaksi
- poloisilta poskipäiltä.
- Heti heitti kynnöksensä,
- vaon keskivainiolle;
- nousi maasta ratsahille,
- lähtevi kohin kotia
- luoksi armahan emonsa,
- tykö valtavanhempansa.
- Sanoi tuonne saatuansa,
- toimitteli tultuansa:
- "Oi emoni, vaimo vanha!
- Pane ruoka ruttoisesti
- syöä miehen nälkähisen,
- haukata halun-alaisen!
- Lämmitä samassa sauna,
- pian pirtti riu'uttele,
- missä mies puhasteleikse,
- sueiksen urosten sulho!"
- Tuop' on äiti Lemminkäisen
- pani ruoan ruttoisesti
- syöä miehen nälkähisen,
- haukata halun-alaisen
- yhen kylyn joutuessa,
- yhen saunan saapuessa.
- Siitä lieto Lemminkäinen
- otti ruokoa rutosti;
- meni saunahan samassa,
- kävi kylpyhuonehesen.
- Siellä peiponen peseikse,
- pulmonen puhasteleikse,
- päänsä pellavaspioksi,
- kaulanvarren valkeaksi.
- Tuli saunasta tupahan.
- Sanan virkkoi,
- noin nimesi:
- "Oi emoni, vaimo vanha!
- Astu aittahan mäelle,
- tuo sieltä somat sopani,
- kanna vaattehet vakaiset,
- jotka päälleni pukisin,
- varustaisin varrelleni!"
- Emo ennätti kysyä,
- vaimo vanha tutkaella:
- "Kunne lähet, poikueni?
- Lähetkö ilveksen ajohon
- vaiko hirven hiihäntähän
- vai oravan ammuntahan?"
- Virkkoi lieto Lemminkäinen,
- sanoi kaunis Kaukomieli:
- "Oi emoni, kantajani!
- Lähe en ilveksen ajohon
- enkä hirven hiihäntähän,
- en oravan ammuntahan;
- lähen Pohjolan pitoihin,
- salajoukon juominkihin.
- Tuo mulle somat sopani,
- vaka'iset vaatteheni,
- häissä häilyteltäväni,
- pioissa pi'eltäväni!"
- Emo kielti poikoansa,
- nainen miestänsä epäsi;
- epäsi kavetta kaksi,
- kielti kolme luonnotarta
- lähtemästä Lemminkäistä
- hyvän Pohjolan pitoihin.
- Noin sanoi emo pojalle,
- lausui vanhin lapsellensa:
- "Ellös menkö, poikueni,
- poikueni, Kaukueni,
- noihin Pohjolan pitoihin,
- suuren joukon juominkihin!
- Ei sua kutsuttu sinne,
- ei tarkoin tahotakana."
- Tuop' on lieto Lemminkäinen
- sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Kurjat kutsuen menevi,
- hyvä ilman hyppeleikse!
- Tuoss' on kutsut kuun-ikuiset,
- airuhut alinomaiset
- miekassa tuliterässä,
- säilässä säkenevässä."
- Tuop' on äiti Lemminkäisen
- yhä kielteä käkesi:
- "Ellös vainen, poikueni,
- menkö Pohjolan pitoihin!
- Monet on kummat matkallasi,
- isot tielläsi imehet,
- kolme surmoa kovinta,
- kolme miehen kuolemata."
- Virkkoi lieto Lemminkäinen,
- sanoi kaunis Kaukomieli:
- "Ain' on surmia akoilla,
- kaikin paikoin kuolemia;
- ei uros hätäile noita,
- ei varsin varannekana.
- Vaan kuitenki kaikitenki
- sano korvin kuullakseni:
- mi on surma ensimäinen,
- ensimäinen, viimeinenki?"
- Virkkoi äiti Lemminkäisen,
- vaimo vanha vastaeli:
- "Sanon surmat syytä myöten
- enkä miehen mieltä myöten.
- Sanon surman ensimäisen.
- Se on surma ensi surma:
- menet matkoa vähäisen,
- pääset tietä päiväyksen:
- tulevi joki tulinen
- poikkipuolin vastahasi.
- Joessa tulinen koski,
- koskessa tulinen luoto,
- luo'olla tulinen korko,
- korolla tulinen kokko:
- yöt se hammasta hiovi,
- päivät kynttä kitkuttavi
- tulijalle vierahalle,
- saavalle käkeävälle."
- Virkkoi lieto Lemminkäinen,
- sanoi kaunis Kaukomieli:
- "Se on surma naisen surma,
- ei ole kuolema urohon.
- Kyllä mä siihen keinon keksin,
- arvoan hyvän asian:
- laulan leppäisen hevosen,
- laulan leppäisen urohon
- sivutseni siirtymähän,
- eestäni vaeltamahan;
- itse sorsana sukellan,
- allina alenteleime
- kouritse kokon kynimen,
- vaakalinnun varpahitse.
- Oi emoni, kantajani!
- Sano surma keskimäinen!"
- Sanoi äiti Lemminkäisen:
- "Se on surma toinen surma:
- menet matkoa vähäisen,
- toki toisen päiväyksen:
- tulevi tulinen kuoppa,
- se on poikkipuolin tietä,
- itähän iäti pitkä,
- luotehesen loppumatoin,
- täynnä kuumia kiviä,
- palavia paateroita.
- Sinne on satoja saanut,
- tuhansia tukkueltu,
- sa'an miestä miekallista,
- tuhat rautaista oritta."
- Virkkoi lieto Lemminkäinen,
- sanoi kaunis Kaukomieli:
- "Ei ole siinä miehen surma
- eikä kuolema urohon.
- Kyllä mä siihen mutkan muistan,
- mutkan muistan, keinon keksin:
- laulan ma lumesta miehen,
- uron hangesta hotaisen,
- sen tungen tulen väkehen,
- vaivaelen valkeahan,
- kylpijäksi kuuman saunan
- vastan vaskisen keralla;
- itse siirräime sivutse,
- tungeime tulen lävitse,
- ettei partana palane,
- hivuskutri kurvettune.
- Oi emoni, kantajani!
- Sano surma jälkimäinen!"
- Sanoi äiti Lemminkäisen:
- "Se on surma kolmas surma:
- menet vieläki vähäisen,
- pääset siitä päiväyksen,
- Pohjolan veräjän suulle,
- ahtahimpahan alahan:
- susi päälle suimistaikse,
- karhu toisna kaimistaikse
- suulla Pohjolan veräjän,
- kape'immassa kujassa.
- Syönyt on sa'anki miestä,
- tuhonnut tuhat urosta,
- niin miks' ei sinua söisi,
- tuhoaisi turvatointa?"
- Virkkoi lieto Lemminkäinen,
- sanoi kaunis Kaukomieli:
- "Uuhi uunna syötäköhön,
- rieskana revittäköhön,
- vaan ei mies pahempikana,
- uros untelompikana!
- Minua on vyötty miehen vyöllä,
- pantu miehen palkimella,
- solmittu uron solilla,
- jotten vielä jouakana
- suuhun Untamon susien,
- kitahan kirokavetten.
- "Muistan ma suelle mutkan,
- keksin keinon karhullenki:
- suet laulan suitsi-suuhun,
- karhut rautakahlehisin,
- tahi rutjon ruumeniksi,
- seulaisen sepalehiksi.
- Sillä siitä selvitäime,
- pääsen matkani perille."
- Sanoi äiti Lemminkäisen:
- "Et vielä perille pääsnyt!
- Ne oli sinne mennessäsi
- matkalla isot imehet,
- kolme kummoa kovoa,
- kolme miehen kuolemata;
- viel' on sinne saatuasi
- paikalla pahimmat kummat.
- Kulet tietä pikkaraisen,
- tulet Pohjolan pihalle:
- aita on rautainen rakettu,
- terästarha teeksennelty
- maasta asti taivosehen,
- taivosesta maahan asti,
- keihä'illä seivästetty,
- maan maoilla aiastettu,
- käärmehillä vitsastettu,
- sisiliskoilla si'elty;
- heitty hännät häilymähän,
- pääkurikat kuilumahan,
- pääkehät kähäjämähän,
- päät ulos, sisähän hännät.
- "Maass' on toisia matoja,
- rata kyitä, käärmehiä
- ylös kielin kiehumassa,
- alas hännin häilymässä.
- Yks' on muita kauheampi
- eessä portin poikkipuolin,
- pitelämpi pirtin hirttä,
- paksumpi kujapatsasta,
- ylös kielin kiehumassa,
- suin ylös suhahtamassa,
- ei ketänä muuta vasten,
- vasten vaivaista sinua."
- Virkkoi lieto Lemminkäinen,
- sanoi kaunis Kaukomieli:
- "Seki on surma lapsen surma,
- ei ole kuolema urohon.
- Tunnen ma tulen lumoa,
- valkeaisen vaivutella,
- ja tunnen maot manata,
- käärmehyiset käännytellä.
- Äsken päänä eilisenä
- kynnin maata kyyn-alaista,
- käännin maata käärmehistä
- aivan paljahin kätösin.
- Kyyt pitelin kynsissäni,
- käsissäni käärmehyiset;
- tapoin kyitä kymmenkunnan,
- sa'an mustia matoja:
- viel' on kynnet kyyn veressä,
- käet käärmehen talissa.
- Sill' en taia tullakana,
- viel' en varsin jouakana
- maon suuren suupalaksi,
- käärmehen käsialaksi:
- itse konnat kouristelen,
- ilkeät iki puserran,
- kyyt on laulan laiemmalle,
- maot muutan tien mukahan,
- astun Pohjolan pihalta,
- tungeime tuvan sisähän."
- Sanoi äiti Lemminkäisen:
- "Ellös vainen, poikueni,
- menkö Pohjolan tupahan,
- Sariolan salvoksihin!
- Siell' on miehet miekka vyöllä,
- urohot sota-aseissa,
- humalassa hullut miehet,
- pahat paljo juotuansa.
- Laulavat sinun poloisen
- miekkahan tuliterähän;
- jo on laulettu paremmat,
- jalommatki jaksettuna."
- Virkkoi lieto Lemminkäinen,
- sanoi kaunis Kaukomieli:
- "Jo olen ennenkin elellyt
- noilla Pohjolan tuvilla.
- Ei minua laula lappi
- eikä tunge turjalainen;
- itse laulan lappalaisen
- sekä tungen turjalaisen:
- laulan halki hartionsa,
- puhki leukansa puhelen,
- paian kauluksen kaheksi,
- rikki rintalastasensa."
- Sanoi äiti Lemminkäisen:
- "Ohoh poikani poloinen!
- Vielä muistat muinaistasi,
- kerskut ennen käynnistäsi!
- Jo olet ennenkin elellyt
- noilla Pohjolan tuvilla:
- uinut kaikki umpilammit,
- koirankieliset kokenut,
- käynyt koskia kolisten,
- myötävirtoja vilisten,
- Tuonen kosket tunnustellut,
- mitannut Manalan virrat!
- Siell' oisit tänäki päänä
- ilman äitittä pahatta.
- "Muistapa, mitä sanelen!
- Tulet Pohjolan tuville:
- mäki on täynnä seipähiä,
- piha täynnä pylvähiä,
- ne on täynnä miehen päitä;
- yks' on seiväs päätöin seiväs
- - senpä seipähän nenähän
- sinun pääsi leikatahan!"
- Virkkoi lieto Lemminkäinen,
- sanoi kaunis Kaukomieli:
- "Hurja noita huolinevi,
- epäkelpo keksinevi,
- viittä, kuutta vainovuotta,
- seitsentä sotakeseä!
- Ei noita uro totelle,
- vääjänne väheäkänä.
- Tuo mulle sotisopani,
- vanhat vainovaatteheni!
- Itse käyn isoni miekan,
- katson kalvan taattoseni;
- viikon on vilussa ollut,
- kauan kaihossa sijassa,
- itkenyt ikänsä siellä,
- kantajata kaipaellut."
- Sai siitä sotisopansa,
- vanhat vainovaattehensa,
- isonsa ikuisen miekan,
- tuon taaton sotatoverin.
- Senpä siltahan sysäsi,
- terin työnti lattiahan:
- miekkanen käessä kääntyi
- kuni tuore tuomen latva
- tahi kasvava kataja.
- Sanoi lieto Lemminkäinen:
- "Tuskin on Pohjolan tuvissa,
- Sariolan salvoksissa
- tämän miekan miettijäistä,
- tämän kalvan katsojaista."
- Jousen seinältä sivalti,
- kaaren vahvan vaarnaselta.
- Sanovi sanalla tuolla,
- lausui tuolla lausehella:
- "Sen mä mieheksi sanoisin,
- urohoksi arveleisin,
- joka jouseni vetäisi,
- kiveräni kiinnittäisi
- noilla Pohjolan tuvilla,
- Sariolan salvoksilla."
- Siitä lieto Lemminkäinen,
- tuo on kaunis Kaukomieli,
- suorihe sotisopihin,
- puki vainovaattehisin.
- Itse lausui orjallensa,
- sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Oi on osto-orjaseni,
- rahan saatu raatajani!
- Jou'uta sotaoriini,
- valjastele vainovarsa
- lähteäkseni pitoihin,
- lemmon joukon juominkihin!"
- Orja nöyrä, neuvottava,
- pian pistihe pihalle,
- työnti varsan valjahisin,
- puikkoihin tulipunaisen.
- Sanoi tuolta tultuansa:
- "Jo olen tehnyt tehtäväni,
- suorittanut tuon orosi,
- varsan viljon valjastanut."
- Siitä lieto Lemminkäisen
- luku lähteä tulevi.
- Käsi käski, toinen kielti,
- sormet suoniset pakotti.
- Toki läksi, kuin käkesi,
- varsin läksi, ei varannut.
- Emo neuvoi poikoansa,
- vanhin lastansa varoitti
- oven suusta, orren alta,
- kattilan katasijoilta:
- "Poikueni, ainueni,
- lapseni, vakauteni!
- Jos sa jou'ut juominkihin,
- tapahut mihin tahansa,
- juopa puoli tuoppiasi,
- keskimaihin maljasesi;
- anna toisen toinen puoli,
- pahemman pahempi puoli:
- mato maljassa venyvi,
- toukka tuopin pohjukassa."
- Vielä neuvoi poikoansa,
- varsin lastansa vakusti
- perimäisen pellon päästä,
- veräjältä viimeiseltä:
- "Jos sa jou'ut juominkihin,
- tapahut mihin tahansa,
- istu puolella sijoa,
- astu puoliaskelella,
- anna toisen toinen puoli,
- pahemman pahempi puoli,
- niin sinusta mies tulevi,
- uros selvä selkiävi,
- läpi käymähän keräjät,
- jutut julki polkemahan
- urohoisessa väessä,
- miehisessä joukkiossa."
- Siitä läksi Lemminkäinen
- istuen oron re'essä;
- iski virkkua vitsalla,
- heitti helmiruoskasella.
- Läksi virkku vieremähän,
- hevonen helettämähän.
- Ajoi aikoa vähäisen,
- hyvän hetken hetkutteli:
- näki tiellä teirikarjan.
- Teiret lentohon lehahti,
- lintukarja kapsahutti
- eestä juoksevan hevosen.
- Jäi hitusen höyheniä,
- tielle teiren sulkasia.
- Ne kokosi Lemminkäinen,
- tapaeli taskuhunsa:
- ei tieä, mikä tulisi,
- tapahtuisi taipalella;
- kaikki on tarpehen talossa,
- hyväksi hätävarana.
- Ajoi eellehen vähäisen,
- kulki tietä pikkuruisen;
- jo hepo hörösteleikse,
- luppakorva luonteleikse.
- Se on lieto Lemminkäinen,
- itse kaunis Kaukomieli,
- kuorustihe korjastansa,
- kaarastihe katsomahan:
- niin on, kuin sanoi emonsa,
- oma vanhempi vakasi!
- Aivin on joki tulinen
- poikitse hevon e'essä.
- Joess' on tulinen koski,
- koskessa tulinen luoto,
- luo'olla tulinen korko,
- korolla tulinen kokko:
- sillä kulkku tulta kuohui,
- suu valeli valkeata,
- höyhenet tulena tuiski,
- säkeninä säihkäeli.
- Kaukon kaukoa näkevi,
- loitompata Lemminkäisen:
- "Minnepä menevi Kauko,
- kunne läksit, Lemmin poika?"
- Virkkoi lieto Lemminkäinen,
- sanoi kaunis Kaukomieli:
- "Läksin Pohjolan pitoihin,
- salajoukon juominkihin.
- Välty syrjähän vähäisen,
- poikellaite tieltä poies,
- laske eelle matkamiestä,
- Lemminkäistä liiatenki,
- sivutsesi siirtymähän,
- vieretse vaeltamahan!"
- Kokko saatteli sanoa,
- tulikulkku kuiskahella:
- "Lasken eelle matkamiehen,
- Lemminkäisen liiatenki
- - suun kautta samoamahan,
- kautta kulkun kulkemahan:
- siitä sulle tie menevi
- mennä tuosta tuon hyväksi
- noihin pitkihin pitoihin,
- iän kaiken istumihin."
- Mitä huoli Lemminkäinen!
- Ei tuossa kovin hätäillyt.
- Tapasip' on taskuhunsa,
- löihe kukkaroisehensa,
- otti teiren sulkasia;
- hieroa hitustelevi
- kahen kämmenen välissä,
- sormen kymmenen sovussa:
- siitä syntyi teirikarja,
- koko parvi koppeloita.
- Syöksi ne kokolle suuhun,
- antoi appajan kitahan,
- kulkkuhun kokon tulisen,
- ikenihin iskulinnun.
- Sillä siitä selvittihe,
- pääsi päivän ensimäisen.
- Iski virkkua vitsalla,
- helähytti helmisellä.
- Läks' oronen oikomahan,
- hepo helkehyttämähän.
- Ajoi matkoa palasen,
- piirrätteli pikkuruisen;
- jo oronen ouostuvi,
- hevonen hörähtelevi.
- Kohottihe korjastansa,
- kaahistihe katsomahan:
- niin on, kuin sanoi emonsa,
- oma vanhempi vakitti!
- On eessä tulinen kuoppa,
- se on poikkipuolin tietä,
- itähän iäti pitkä,
- luotehesen loppumatoin,
- täynnä kuumoa kiveä,
- palavata paateroa.
- Mitä huoli Lemminkäinen!
- Ukkoa rukoelevi:
- "Oi Ukko, ylijumala,
- tahi taatto taivahinen!
- Nosta lonka luotehelta,
- toinen lännestä lähetä,
- kolmas istuta iästä,
- kohottele koillisesta,
- syrjin yhtehen syseä,
- lomatusten loukahuta!
- Sa'a lunta sauvan varsi,
- kiehittele keihäsvarsi
- noille kuumille kiville,
- palaville paateroille!"
- Tuo Ukko, ylijumala,
- taatto vanha taivahinen,
- nosti longan luotehelta,
- toisen lännestä lähetti,
- iätti iästä pilven,
- kohotteli koilta ilman,
- nepä yhtehen yhytti,
- lomakkohon loukahutti.
- Satoi lunta sauvan varren,
- kiehitteli keihäsvarren
- noille kuumille kiville,
- palaville paateroille:
- tulipa luminen lampi,
- hyinen järvi muo'ostihe.
- Siitä lieto Lemminkäinen
- lauloi tuohon jäisen sillan
- poikitse lumisen lammin,
- äyrähästä äyrähäsen.
- Sillä sen rovin vaelti,
- pääsi toisen päiväyksen.
- Laski virkkua vitsalla,
- helähytti helmisvyöllä.
- Sai virkku vilettämähän,
- hepo hötkelyttämähän.
- Virkku juoksi virstan, toisen,
- maan paras palan pakeni;
- siitä seisahtui äkisti,
- ei pakene paikaltansa.
- Itse lieto Lemminkäinen
- kavahtihe katsomahan:
- on susi veräjän suulla,
- karhu vastassa kujalla,
- suulla Pohjolan veräjän,
- päässä pitkien kujien.
- Silloin lieto Lemminkäinen,
- itse kaunis Kaukomieli,
- tavoitteli taskuhunsa,
- kulki kukkaroisehensa;
- otti uuhen villasia,
- hieroa utustelevi
- kahen kämmenen kesessä,
- sormen kymmenen sovussa.
- Puhui kerran kämmenelle:
- uuhet juoksuhun uhahti,
- koko lauma lampahia,
- karitsoita aika karja.
- Suet sinne ryömäisihe,
- karhut kanssa kaimasihe.
- Itse lieto Lemminkäinen
- ajoi eelle matkoansa.
- Kulki tietä pikkaraisen,
- tuli Pohjolan pihalle.
- Aita oli rautainen rakettu,
- teräksinen tarha tehty,
- sata syltä maaemähän,
- tuhat syltä taivosehen,
- keihä'illä seivästetty,
- maan maoilla aiastettu,
- käärmehillä kiinnitetty,
- sisiliskoilla si'elty:
- heitty hännät häilymähän,
- pääkurikat kuilumahan,
- päät vankat vapajamahan,
- päät ulos, sisähän hännät.
- Se on lieto Lemminkäinen
- jo tuossa ajattelevi:
- "Niin on, kuin sanoi emoni,
- kantajani kaikeroitti:
- on tuossa mokoma aita
- pantu maasta taivosehen!
- Alahatse kyy matavi,
- alemmaksi aita pantu,
- ylähätse lintu lenti,
- ylemmäksi aita pantu."
- Tok' ei tuossa Lemminkäinen
- huolinut kovin hätäillä.
- Veti veitsen huotrastansa,
- tupestansa tuiman rauan,
- sillä aitoa sivalti,
- katkoi aiakset kaheksi;
- aian rautaisen avasi,
- käänti tarhan käärmehisen
- viieltä vitsasväliltä,
- seitsemältä seipähältä.
- Itse eellehen ajavi
- portin Pohjolan etehen.
- Käärme tiellä käänteleikse
- eessä portin poikkipuolin,
- pitelämpi pirtin hirttä,
- paksumpi patsasta portin.
- Sata silmeä maolla,
- tuhat kieltä käärmehellä,
- silmät seulan suuruhiset,
- kielet pitkät keihovartta,
- hampahat haravan varren,
- selkä seitsemän venettä.
- Siinä lieto Lemminkäinen
- ei tohi käsiksi käyä
- satasilmälle maolle,
- tuhatkieli-käärmehelle.
- Virkkoi lieto Lemminkäinen,
- sanoi kaunis Kaukomieli:
- "Mato musta, maanalainen,
- toukka Tuonen-karvallinen,
- kulkija kulon-alainen,
- lehen lemmon juurehinen,
- läpi mättähän menijä,
- puun juuren pujottelija!
- Kuka sun kulosta nosti,
- heinän juuresta herätti
- maan päälle matelemahan,
- tielle teukkalehtamahan?
- Kuka nosti nokkoasi,
- kuka käski, ken kehoitti
- päätä pystössä piteä,
- kaulan vartta kankeata?
- Isosiko vai emosi
- vaiko vanhin veljiäsi
- vai nuorin sisariasi
- vaiko muu sukusi suuri?
- "Sule nyt suusi, peitä pääsi,
- kätke kielesi käpeä,
- sykerräite sykkyrähän,
- käperräite käppyrähän,
- anna tietä, puolen tietä,
- sivu mennä matkamiehen!
- Tahi siirry tieltä poies,
- kule, kurja, kursikkohon,
- kaaloa kanervikkohon,
- sala'aite sammalehen,
- veäite villakuontalona,
- haavan halkona kuleksi, tunge pääsi turpehesen,
- mätä mättähän sisähän
- - turpehessa sun tupasi,
- alla mättähän majasi - :
- jospa tuolta pääsi nostat,
- Ukko pääsi särkenevi
- neuloilla teräsnenillä,
- rakehilla rautaisilla."
- Senpä lausui Lemminkäinen.
- Ei sitä mato totellut;
- ain' yhä kähäelevi,
- ylös kielin kiehahtavi,
- suin ylös suhahtelevi
- pään varalle Lemminkäisen.
- Siitä lieto Lemminkäinen
- muisti vanhoja sanoja,
- ennen eukon neuvomia,
- äitinsä opettamia.
- Sanoi lieto Lemminkäinen,
- virkki kaunis Kaukomieli:
- "Kun et tuostana totelle
- etkä vääjänne vähällä,
- vielä turvut tuskihisi,
- paisut pakkopäivihisi,
- halkeat, paha, kaheksi,
- konna, kolmeksi muruksi,
- kun ma etsinen emosi,
- haen valtavanhempasi.
- Tieän, sykkä, synnyntäsi,
- maan kamala, kasvantasi:
- Syöjätär sinun emosi,
- Vetehinen vanhempasi.
- "Sylki Syöjätär vesille,
- laski kuolan lainehille.
- Tuota tuuli tuuitteli,
- ve'en henki heilutteli,
- tuuitteli vuotta kuusi,
- senki seitsemän keseä
- selvällä meren selällä,
- lapovilla lainehilla.
- Vesi sen pitkäksi venytti,
- päivä paistoi pehmeäksi,
- ve'en tyrsky maalle työnti,
- aalto rannallen ajeli.
- "Kulki kolme luonnotarta
- rannalla meren rapean,
- meren pauhun partahalla.
- Ne tuon rannalla näkivät;
- sanoivat sanalla tuolla:
- 'Mipä tuostaki tulisi,
- kunpa Luoja hengen loisi,
- tuolle silmät siunoaisi?'
- "Päätyi Luoja kuulemassa;
- sanan virkkoi, noin nimesi:
- 'Pahasta paha tulisi,
- konna konnan oksennosta,
- jos ma tuolle hengen loisin,
- silmät päähän siunoaisin.'
- "Saipa Hiisi kuulemahan,
- mies häjy tähyämähän.
- Itse luojaksi rupesi;
- antoi Hiisi hengen tuolle
- konnan ilkeän kinalle,
- Syöjättären sylkemälle:
- siitä kääntyi käärmeheksi,
- muuttui mustaksi maoksi.
- "Mist' on tuolle henki saatu?
- Henki Hiien hiiloksesta.
- Mist' on syyetty syäntä?
- Syöjättäreltä syäntä.
- Mist' on aivot ankeloisen?
- Virran vankan vaaluvista.
- Mistä tunto turmiolla?
- Kuohusta tulisen kosken.
- Mist' on pää pahalle pantu?
- Pää pahan pavun jyvästä.
- "Mist' on siihen silmät luotu?
- Lemmon liinan siemenistä.
- Mist' on korvat konnan päässä?
- Lemmon koivun lehtosista.
- Mist' on suuta suunnitettu?
- Suu solesta Syöjättären.
- Mist' on kieli kehnon suussa?
- Keitolaisen keihä'ästä.
- Mist' on hampahat häjyllä?
- Okahista Tuonen ohran.
- Mist' on ilkeän ikenet?
- Ikenistä Kalman immen.
- "Mist' on selkä seisotettu?
- Hiien hiiliseipähästä.
- Mistä häntä häälättynä?
- Pahalaisen palmikosta.
- Mistä suolet solmittuna?
- Suolet surman vyöllisestä.
- "Siin' oli sinun sukusi,
- siinä kuulu kunniasi!
- "Mato musta, maanalainen,
- toukka Tuonen-karvallinen,
- maan karva, kanervan karva,
- kaiken ilmankaaren karva!
- Lähe nyt tieltä matkamiehen,
- eestä kulkijan urohon!
- Anna mennä matkamiehen,
- Lemminkäisen leyhytellä
- noihin Pohjolan pitoihin,
- hyvän synnyn syöminkihin!"
- Jo mato kuvattelihe,
- satasilmä siirtelihe,
- kääntelihe käärme paksu,
- muuttelihe tien mukahan;
- antoi mennä matkamiehen,
- Lemminkäisen leyhytellä
- noihin Pohjolan pitoihin,
- salajoukon juominkihin.
+Ahti oli saarella asuva,
+Kaukoniemen kainalossa.
+Oli pellon kynnännässä,
+vainion vakoannassa.
+Korvalta ylen korea,
+kovin tarkka kuulennalta.
+Kuulevi jumun kylältä,
+järyn järvien takoa,
+jalan iskun iljeneltä,
+reen kapinan kankahalta.
+Juohtui juoni mielehensä,
+tuuma aivohon osasi:
+häitä Pohjola pitävi,
+salajoukko juominkia!
+Murti suuta, väänti päätä,
+murti mustoa haventa;
+veret vierähti pahaksi
+poloisilta poskipäiltä.
+Heti heitti kynnöksensä,
+vaon keskivainiolle;
+nousi maasta ratsahille,
+lähtevi kohin kotia
+luoksi armahan emonsa,
+tykö valtavanhempansa.
+Sanoi tuonne saatuansa,
+toimitteli tultuansa:
+"Oi emoni, vaimo vanha!
+Pane ruoka ruttoisesti
+syöä miehen nälkähisen,
+haukata halun-alaisen!
+Lämmitä samassa sauna,
+pian pirtti riu'uttele,
+missä mies puhasteleikse,
+sueiksen urosten sulho!"
+Tuop' on äiti Lemminkäisen
+pani ruoan ruttoisesti
+syöä miehen nälkähisen,
+haukata halun-alaisen
+yhen kylyn joutuessa,
+yhen saunan saapuessa.
+Siitä lieto Lemminkäinen
+otti ruokoa rutosti;
+meni saunahan samassa,
+kävi kylpyhuonehesen.
+Siellä peiponen peseikse,
+pulmonen puhasteleikse,
+päänsä pellavaspioksi,
+kaulanvarren valkeaksi.
+Tuli saunasta tupahan.
+Sanan virkkoi,
+noin nimesi:
+"Oi emoni, vaimo vanha!
+Astu aittahan mäelle,
+tuo sieltä somat sopani,
+kanna vaattehet vakaiset,
+jotka päälleni pukisin,
+varustaisin varrelleni!"
+Emo ennätti kysyä,
+vaimo vanha tutkaella:
+"Kunne lähet, poikueni?
+Lähetkö ilveksen ajohon
+vaiko hirven hiihäntähän
+vai oravan ammuntahan?"
+Virkkoi lieto Lemminkäinen,
+sanoi kaunis Kaukomieli:
+"Oi emoni, kantajani!
+Lähe en ilveksen ajohon
+enkä hirven hiihäntähän,
+en oravan ammuntahan;
+lähen Pohjolan pitoihin,
+salajoukon juominkihin.
+Tuo mulle somat sopani,
+vaka'iset vaatteheni,
+häissä häilyteltäväni,
+pioissa pi'eltäväni!"
+Emo kielti poikoansa,
+nainen miestänsä epäsi;
+epäsi kavetta kaksi,
+kielti kolme luonnotarta
+lähtemästä Lemminkäistä
+hyvän Pohjolan pitoihin.
+Noin sanoi emo pojalle,
+lausui vanhin lapsellensa:
+"Ellös menkö, poikueni,
+poikueni, Kaukueni,
+noihin Pohjolan pitoihin,
+suuren joukon juominkihin!
+Ei sua kutsuttu sinne,
+ei tarkoin tahotakana."
+Tuop' on lieto Lemminkäinen
+sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Kurjat kutsuen menevi,
+hyvä ilman hyppeleikse!
+Tuoss' on kutsut kuun-ikuiset,
+airuhut alinomaiset
+miekassa tuliterässä,
+säilässä säkenevässä."
+Tuop' on äiti Lemminkäisen
+yhä kielteä käkesi:
+"Ellös vainen, poikueni,
+menkö Pohjolan pitoihin!
+Monet on kummat matkallasi,
+isot tielläsi imehet,
+kolme surmoa kovinta,
+kolme miehen kuolemata."
+Virkkoi lieto Lemminkäinen,
+sanoi kaunis Kaukomieli:
+"Ain' on surmia akoilla,
+kaikin paikoin kuolemia;
+ei uros hätäile noita,
+ei varsin varannekana.
+Vaan kuitenki kaikitenki
+sano korvin kuullakseni:
+mi on surma ensimäinen,
+ensimäinen, viimeinenki?"
+Virkkoi äiti Lemminkäisen,
+vaimo vanha vastaeli:
+"Sanon surmat syytä myöten
+enkä miehen mieltä myöten.
+Sanon surman ensimäisen.
+Se on surma ensi surma:
+menet matkoa vähäisen,
+pääset tietä päiväyksen:
+tulevi joki tulinen
+poikkipuolin vastahasi.
+Joessa tulinen koski,
+koskessa tulinen luoto,
+luo'olla tulinen korko,
+korolla tulinen kokko:
+yöt se hammasta hiovi,
+päivät kynttä kitkuttavi
+tulijalle vierahalle,
+saavalle käkeävälle."
+Virkkoi lieto Lemminkäinen,
+sanoi kaunis Kaukomieli:
+"Se on surma naisen surma,
+ei ole kuolema urohon.
+Kyllä mä siihen keinon keksin,
+arvoan hyvän asian:
+laulan leppäisen hevosen,
+laulan leppäisen urohon
+sivutseni siirtymähän,
+eestäni vaeltamahan;
+itse sorsana sukellan,
+allina alenteleime
+kouritse kokon kynimen,
+vaakalinnun varpahitse.
+Oi emoni, kantajani!
+Sano surma keskimäinen!"
+Sanoi äiti Lemminkäisen:
+"Se on surma toinen surma:
+menet matkoa vähäisen,
+toki toisen päiväyksen:
+tulevi tulinen kuoppa,
+se on poikkipuolin tietä,
+itähän iäti pitkä,
+luotehesen loppumatoin,
+täynnä kuumia kiviä,
+palavia paateroita.
+Sinne on satoja saanut,
+tuhansia tukkueltu,
+sa'an miestä miekallista,
+tuhat rautaista oritta."
+Virkkoi lieto Lemminkäinen,
+sanoi kaunis Kaukomieli:
+"Ei ole siinä miehen surma
+eikä kuolema urohon.
+Kyllä mä siihen mutkan muistan,
+mutkan muistan, keinon keksin:
+laulan ma lumesta miehen,
+uron hangesta hotaisen,
+sen tungen tulen väkehen,
+vaivaelen valkeahan,
+kylpijäksi kuuman saunan
+vastan vaskisen keralla;
+itse siirräime sivutse,
+tungeime tulen lävitse,
+ettei partana palane,
+hivuskutri kurvettune.
+Oi emoni, kantajani!
+Sano surma jälkimäinen!"
+Sanoi äiti Lemminkäisen:
+"Se on surma kolmas surma:
+menet vieläki vähäisen,
+pääset siitä päiväyksen,
+Pohjolan veräjän suulle,
+ahtahimpahan alahan:
+susi päälle suimistaikse,
+karhu toisna kaimistaikse
+suulla Pohjolan veräjän,
+kape'immassa kujassa.
+Syönyt on sa'anki miestä,
+tuhonnut tuhat urosta,
+niin miks' ei sinua söisi,
+tuhoaisi turvatointa?"
+Virkkoi lieto Lemminkäinen,
+sanoi kaunis Kaukomieli:
+"Uuhi uunna syötäköhön,
+rieskana revittäköhön,
+vaan ei mies pahempikana,
+uros untelompikana!
+Minua on vyötty miehen vyöllä,
+pantu miehen palkimella,
+solmittu uron solilla,
+jotten vielä jouakana
+suuhun Untamon susien,
+kitahan kirokavetten.
+"Muistan ma suelle mutkan,
+keksin keinon karhullenki:
+suet laulan suitsi-suuhun,
+karhut rautakahlehisin,
+tahi rutjon ruumeniksi,
+seulaisen sepalehiksi.
+Sillä siitä selvitäime,
+pääsen matkani perille."
+Sanoi äiti Lemminkäisen:
+"Et vielä perille pääsnyt!
+Ne oli sinne mennessäsi
+matkalla isot imehet,
+kolme kummoa kovoa,
+kolme miehen kuolemata;
+viel' on sinne saatuasi
+paikalla pahimmat kummat.
+Kulet tietä pikkaraisen,
+tulet Pohjolan pihalle:
+aita on rautainen rakettu,
+terästarha teeksennelty
+maasta asti taivosehen,
+taivosesta maahan asti,
+keihä'illä seivästetty,
+maan maoilla aiastettu,
+käärmehillä vitsastettu,
+sisiliskoilla si'elty;
+heitty hännät häilymähän,
+pääkurikat kuilumahan,
+pääkehät kähäjämähän,
+päät ulos, sisähän hännät.
+"Maass' on toisia matoja,
+rata kyitä, käärmehiä
+ylös kielin kiehumassa,
+alas hännin häilymässä.
+Yks' on muita kauheampi
+eessä portin poikkipuolin,
+pitelämpi pirtin hirttä,
+paksumpi kujapatsasta,
+ylös kielin kiehumassa,
+suin ylös suhahtamassa,
+ei ketänä muuta vasten,
+vasten vaivaista sinua."
+Virkkoi lieto Lemminkäinen,
+sanoi kaunis Kaukomieli:
+"Seki on surma lapsen surma,
+ei ole kuolema urohon.
+Tunnen ma tulen lumoa,
+valkeaisen vaivutella,
+ja tunnen maot manata,
+käärmehyiset käännytellä.
+Äsken päänä eilisenä
+kynnin maata kyyn-alaista,
+käännin maata käärmehistä
+aivan paljahin kätösin.
+Kyyt pitelin kynsissäni,
+käsissäni käärmehyiset;
+tapoin kyitä kymmenkunnan,
+sa'an mustia matoja:
+viel' on kynnet kyyn veressä,
+käet käärmehen talissa.
+Sill' en taia tullakana,
+viel' en varsin jouakana
+maon suuren suupalaksi,
+käärmehen käsialaksi:
+itse konnat kouristelen,
+ilkeät iki puserran,
+kyyt on laulan laiemmalle,
+maot muutan tien mukahan,
+astun Pohjolan pihalta,
+tungeime tuvan sisähän."
+Sanoi äiti Lemminkäisen:
+"Ellös vainen, poikueni,
+menkö Pohjolan tupahan,
+Sariolan salvoksihin!
+Siell' on miehet miekka vyöllä,
+urohot sota-aseissa,
+humalassa hullut miehet,
+pahat paljo juotuansa.
+Laulavat sinun poloisen
+miekkahan tuliterähän;
+jo on laulettu paremmat,
+jalommatki jaksettuna."
+Virkkoi lieto Lemminkäinen,
+sanoi kaunis Kaukomieli:
+"Jo olen ennenkin elellyt
+noilla Pohjolan tuvilla.
+Ei minua laula lappi
+eikä tunge turjalainen;
+itse laulan lappalaisen
+sekä tungen turjalaisen:
+laulan halki hartionsa,
+puhki leukansa puhelen,
+paian kauluksen kaheksi,
+rikki rintalastasensa."
+Sanoi äiti Lemminkäisen:
+"Ohoh poikani poloinen!
+Vielä muistat muinaistasi,
+kerskut ennen käynnistäsi!
+Jo olet ennenkin elellyt
+noilla Pohjolan tuvilla:
+uinut kaikki umpilammit,
+koirankieliset kokenut,
+käynyt koskia kolisten,
+myötävirtoja vilisten,
+Tuonen kosket tunnustellut,
+mitannut Manalan virrat!
+Siell' oisit tänäki päänä
+ilman äitittä pahatta.
+"Muistapa, mitä sanelen!
+Tulet Pohjolan tuville:
+mäki on täynnä seipähiä,
+piha täynnä pylvähiä,
+ne on täynnä miehen päitä;
+yks' on seiväs päätöin seiväs
+- senpä seipähän nenähän
+sinun pääsi leikatahan!"
+Virkkoi lieto Lemminkäinen,
+sanoi kaunis Kaukomieli:
+"Hurja noita huolinevi,
+epäkelpo keksinevi,
+viittä, kuutta vainovuotta,
+seitsentä sotakeseä!
+Ei noita uro totelle,
+vääjänne väheäkänä.
+Tuo mulle sotisopani,
+vanhat vainovaatteheni!
+Itse käyn isoni miekan,
+katson kalvan taattoseni;
+viikon on vilussa ollut,
+kauan kaihossa sijassa,
+itkenyt ikänsä siellä,
+kantajata kaipaellut."
+Sai siitä sotisopansa,
+vanhat vainovaattehensa,
+isonsa ikuisen miekan,
+tuon taaton sotatoverin.
+Senpä siltahan sysäsi,
+terin työnti lattiahan:
+miekkanen käessä kääntyi
+kuni tuore tuomen latva
+tahi kasvava kataja.
+Sanoi lieto Lemminkäinen:
+"Tuskin on Pohjolan tuvissa,
+Sariolan salvoksissa
+tämän miekan miettijäistä,
+tämän kalvan katsojaista."
+Jousen seinältä sivalti,
+kaaren vahvan vaarnaselta.
+Sanovi sanalla tuolla,
+lausui tuolla lausehella:
+"Sen mä mieheksi sanoisin,
+urohoksi arveleisin,
+joka jouseni vetäisi,
+kiveräni kiinnittäisi
+noilla Pohjolan tuvilla,
+Sariolan salvoksilla."
+Siitä lieto Lemminkäinen,
+tuo on kaunis Kaukomieli,
+suorihe sotisopihin,
+puki vainovaattehisin.
+Itse lausui orjallensa,
+sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Oi on osto-orjaseni,
+rahan saatu raatajani!
+Jou'uta sotaoriini,
+valjastele vainovarsa
+lähteäkseni pitoihin,
+lemmon joukon juominkihin!"
+Orja nöyrä, neuvottava,
+pian pistihe pihalle,
+työnti varsan valjahisin,
+puikkoihin tulipunaisen.
+Sanoi tuolta tultuansa:
+"Jo olen tehnyt tehtäväni,
+suorittanut tuon orosi,
+varsan viljon valjastanut."
+Siitä lieto Lemminkäisen
+luku lähteä tulevi.
+Käsi käski, toinen kielti,
+sormet suoniset pakotti.
+Toki läksi, kuin käkesi,
+varsin läksi, ei varannut.
+Emo neuvoi poikoansa,
+vanhin lastansa varoitti
+oven suusta, orren alta,
+kattilan katasijoilta:
+"Poikueni, ainueni,
+lapseni, vakauteni!
+Jos sa jou'ut juominkihin,
+tapahut mihin tahansa,
+juopa puoli tuoppiasi,
+keskimaihin maljasesi;
+anna toisen toinen puoli,
+pahemman pahempi puoli:
+mato maljassa venyvi,
+toukka tuopin pohjukassa."
+Vielä neuvoi poikoansa,
+varsin lastansa vakusti
+perimäisen pellon päästä,
+veräjältä viimeiseltä:
+"Jos sa jou'ut juominkihin,
+tapahut mihin tahansa,
+istu puolella sijoa,
+astu puoliaskelella,
+anna toisen toinen puoli,
+pahemman pahempi puoli,
+niin sinusta mies tulevi,
+uros selvä selkiävi,
+läpi käymähän keräjät,
+jutut julki polkemahan
+urohoisessa väessä,
+miehisessä joukkiossa."
+Siitä läksi Lemminkäinen
+istuen oron re'essä;
+iski virkkua vitsalla,
+heitti helmiruoskasella.
+Läksi virkku vieremähän,
+hevonen helettämähän.
+Ajoi aikoa vähäisen,
+hyvän hetken hetkutteli:
+näki tiellä teirikarjan.
+Teiret lentohon lehahti,
+lintukarja kapsahutti
+eestä juoksevan hevosen.
+Jäi hitusen höyheniä,
+tielle teiren sulkasia.
+Ne kokosi Lemminkäinen,
+tapaeli taskuhunsa:
+ei tieä, mikä tulisi,
+tapahtuisi taipalella;
+kaikki on tarpehen talossa,
+hyväksi hätävarana.
+Ajoi eellehen vähäisen,
+kulki tietä pikkuruisen;
+jo hepo hörösteleikse,
+luppakorva luonteleikse.
+Se on lieto Lemminkäinen,
+itse kaunis Kaukomieli,
+kuorustihe korjastansa,
+kaarastihe katsomahan:
+niin on, kuin sanoi emonsa,
+oma vanhempi vakasi!
+Aivin on joki tulinen
+poikitse hevon e'essä.
+Joess' on tulinen koski,
+koskessa tulinen luoto,
+luo'olla tulinen korko,
+korolla tulinen kokko:
+sillä kulkku tulta kuohui,
+suu valeli valkeata,
+höyhenet tulena tuiski,
+säkeninä säihkäeli.
+Kaukon kaukoa näkevi,
+loitompata Lemminkäisen:
+"Minnepä menevi Kauko,
+kunne läksit, Lemmin poika?"
+Virkkoi lieto Lemminkäinen,
+sanoi kaunis Kaukomieli:
+"Läksin Pohjolan pitoihin,
+salajoukon juominkihin.
+Välty syrjähän vähäisen,
+poikellaite tieltä poies,
+laske eelle matkamiestä,
+Lemminkäistä liiatenki,
+sivutsesi siirtymähän,
+vieretse vaeltamahan!"
+Kokko saatteli sanoa,
+tulikulkku kuiskahella:
+"Lasken eelle matkamiehen,
+Lemminkäisen liiatenki
+- suun kautta samoamahan,
+kautta kulkun kulkemahan:
+siitä sulle tie menevi
+mennä tuosta tuon hyväksi
+noihin pitkihin pitoihin,
+iän kaiken istumihin."
+Mitä huoli Lemminkäinen!
+Ei tuossa kovin hätäillyt.
+Tapasip' on taskuhunsa,
+löihe kukkaroisehensa,
+otti teiren sulkasia;
+hieroa hitustelevi
+kahen kämmenen välissä,
+sormen kymmenen sovussa:
+siitä syntyi teirikarja,
+koko parvi koppeloita.
+Syöksi ne kokolle suuhun,
+antoi appajan kitahan,
+kulkkuhun kokon tulisen,
+ikenihin iskulinnun.
+Sillä siitä selvittihe,
+pääsi päivän ensimäisen.
+Iski virkkua vitsalla,
+helähytti helmisellä.
+Läks' oronen oikomahan,
+hepo helkehyttämähän.
+Ajoi matkoa palasen,
+piirrätteli pikkuruisen;
+jo oronen ouostuvi,
+hevonen hörähtelevi.
+Kohottihe korjastansa,
+kaahistihe katsomahan:
+niin on, kuin sanoi emonsa,
+oma vanhempi vakitti!
+On eessä tulinen kuoppa,
+se on poikkipuolin tietä,
+itähän iäti pitkä,
+luotehesen loppumatoin,
+täynnä kuumoa kiveä,
+palavata paateroa.
+Mitä huoli Lemminkäinen!
+Ukkoa rukoelevi:
+"Oi Ukko, ylijumala,
+tahi taatto taivahinen!
+Nosta lonka luotehelta,
+toinen lännestä lähetä,
+kolmas istuta iästä,
+kohottele koillisesta,
+syrjin yhtehen syseä,
+lomatusten loukahuta!
+Sa'a lunta sauvan varsi,
+kiehittele keihäsvarsi
+noille kuumille kiville,
+palaville paateroille!"
+Tuo Ukko, ylijumala,
+taatto vanha taivahinen,
+nosti longan luotehelta,
+toisen lännestä lähetti,
+iätti iästä pilven,
+kohotteli koilta ilman,
+nepä yhtehen yhytti,
+lomakkohon loukahutti.
+Satoi lunta sauvan varren,
+kiehitteli keihäsvarren
+noille kuumille kiville,
+palaville paateroille:
+tulipa luminen lampi,
+hyinen järvi muo'ostihe.
+Siitä lieto Lemminkäinen
+lauloi tuohon jäisen sillan
+poikitse lumisen lammin,
+äyrähästä äyrähäsen.
+Sillä sen rovin vaelti,
+pääsi toisen päiväyksen.
+Laski virkkua vitsalla,
+helähytti helmisvyöllä.
+Sai virkku vilettämähän,
+hepo hötkelyttämähän.
+Virkku juoksi virstan, toisen,
+maan paras palan pakeni;
+siitä seisahtui äkisti,
+ei pakene paikaltansa.
+Itse lieto Lemminkäinen
+kavahtihe katsomahan:
+on susi veräjän suulla,
+karhu vastassa kujalla,
+suulla Pohjolan veräjän,
+päässä pitkien kujien.
+Silloin lieto Lemminkäinen,
+itse kaunis Kaukomieli,
+tavoitteli taskuhunsa,
+kulki kukkaroisehensa;
+otti uuhen villasia,
+hieroa utustelevi
+kahen kämmenen kesessä,
+sormen kymmenen sovussa.
+Puhui kerran kämmenelle:
+uuhet juoksuhun uhahti,
+koko lauma lampahia,
+karitsoita aika karja.
+Suet sinne ryömäisihe,
+karhut kanssa kaimasihe.
+Itse lieto Lemminkäinen
+ajoi eelle matkoansa.
+Kulki tietä pikkaraisen,
+tuli Pohjolan pihalle.
+Aita oli rautainen rakettu,
+teräksinen tarha tehty,
+sata syltä maaemähän,
+tuhat syltä taivosehen,
+keihä'illä seivästetty,
+maan maoilla aiastettu,
+käärmehillä kiinnitetty,
+sisiliskoilla si'elty:
+heitty hännät häilymähän,
+pääkurikat kuilumahan,
+päät vankat vapajamahan,
+päät ulos, sisähän hännät.
+Se on lieto Lemminkäinen
+jo tuossa ajattelevi:
+"Niin on, kuin sanoi emoni,
+kantajani kaikeroitti:
+on tuossa mokoma aita
+pantu maasta taivosehen!
+Alahatse kyy matavi,
+alemmaksi aita pantu,
+ylähätse lintu lenti,
+ylemmäksi aita pantu."
+Tok' ei tuossa Lemminkäinen
+huolinut kovin hätäillä.
+Veti veitsen huotrastansa,
+tupestansa tuiman rauan,
+sillä aitoa sivalti,
+katkoi aiakset kaheksi;
+aian rautaisen avasi,
+käänti tarhan käärmehisen
+viieltä vitsasväliltä,
+seitsemältä seipähältä.
+Itse eellehen ajavi
+portin Pohjolan etehen.
+Käärme tiellä käänteleikse
+eessä portin poikkipuolin,
+pitelämpi pirtin hirttä,
+paksumpi patsasta portin.
+Sata silmeä maolla,
+tuhat kieltä käärmehellä,
+silmät seulan suuruhiset,
+kielet pitkät keihovartta,
+hampahat haravan varren,
+selkä seitsemän venettä.
+Siinä lieto Lemminkäinen
+ei tohi käsiksi käyä
+satasilmälle maolle,
+tuhatkieli-käärmehelle.
+Virkkoi lieto Lemminkäinen,
+sanoi kaunis Kaukomieli:
+"Mato musta, maanalainen,
+toukka Tuonen-karvallinen,
+kulkija kulon-alainen,
+lehen lemmon juurehinen,
+läpi mättähän menijä,
+puun juuren pujottelija!
+Kuka sun kulosta nosti,
+heinän juuresta herätti
+maan päälle matelemahan,
+tielle teukkalehtamahan?
+Kuka nosti nokkoasi,
+kuka käski, ken kehoitti
+päätä pystössä piteä,
+kaulan vartta kankeata?
+Isosiko vai emosi
+vaiko vanhin veljiäsi
+vai nuorin sisariasi
+vaiko muu sukusi suuri?
+"Sule nyt suusi, peitä pääsi,
+kätke kielesi käpeä,
+sykerräite sykkyrähän,
+käperräite käppyrähän,
+anna tietä, puolen tietä,
+sivu mennä matkamiehen!
+Tahi siirry tieltä poies,
+kule, kurja, kursikkohon,
+kaaloa kanervikkohon,
+sala'aite sammalehen,
+veäite villakuontalona,
+haavan halkona kuleksi, tunge pääsi turpehesen,
+mätä mättähän sisähän
+- turpehessa sun tupasi,
+alla mättähän majasi - :
+jospa tuolta pääsi nostat,
+Ukko pääsi särkenevi
+neuloilla teräsnenillä,
+rakehilla rautaisilla."
+Senpä lausui Lemminkäinen.
+Ei sitä mato totellut;
+ain' yhä kähäelevi,
+ylös kielin kiehahtavi,
+suin ylös suhahtelevi
+pään varalle Lemminkäisen.
+Siitä lieto Lemminkäinen
+muisti vanhoja sanoja,
+ennen eukon neuvomia,
+äitinsä opettamia.
+Sanoi lieto Lemminkäinen,
+virkki kaunis Kaukomieli:
+"Kun et tuostana totelle
+etkä vääjänne vähällä,
+vielä turvut tuskihisi,
+paisut pakkopäivihisi,
+halkeat, paha, kaheksi,
+konna, kolmeksi muruksi,
+kun ma etsinen emosi,
+haen valtavanhempasi.
+Tieän, sykkä, synnyntäsi,
+maan kamala, kasvantasi:
+Syöjätär sinun emosi,
+Vetehinen vanhempasi.
+"Sylki Syöjätär vesille,
+laski kuolan lainehille.
+Tuota tuuli tuuitteli,
+ve'en henki heilutteli,
+tuuitteli vuotta kuusi,
+senki seitsemän keseä
+selvällä meren selällä,
+lapovilla lainehilla.
+Vesi sen pitkäksi venytti,
+päivä paistoi pehmeäksi,
+ve'en tyrsky maalle työnti,
+aalto rannallen ajeli.
+"Kulki kolme luonnotarta
+rannalla meren rapean,
+meren pauhun partahalla.
+Ne tuon rannalla näkivät;
+sanoivat sanalla tuolla:
+'Mipä tuostaki tulisi,
+kunpa Luoja hengen loisi,
+tuolle silmät siunoaisi?'
+"Päätyi Luoja kuulemassa;
+sanan virkkoi, noin nimesi:
+'Pahasta paha tulisi,
+konna konnan oksennosta,
+jos ma tuolle hengen loisin,
+silmät päähän siunoaisin.'
+"Saipa Hiisi kuulemahan,
+mies häjy tähyämähän.
+Itse luojaksi rupesi;
+antoi Hiisi hengen tuolle
+konnan ilkeän kinalle,
+Syöjättären sylkemälle:
+siitä kääntyi käärmeheksi,
+muuttui mustaksi maoksi.
+"Mist' on tuolle henki saatu?
+Henki Hiien hiiloksesta.
+Mist' on syyetty syäntä?
+Syöjättäreltä syäntä.
+Mist' on aivot ankeloisen?
+Virran vankan vaaluvista.
+Mistä tunto turmiolla?
+Kuohusta tulisen kosken.
+Mist' on pää pahalle pantu?
+Pää pahan pavun jyvästä.
+"Mist' on siihen silmät luotu?
+Lemmon liinan siemenistä.
+Mist' on korvat konnan päässä?
+Lemmon koivun lehtosista.
+Mist' on suuta suunnitettu?
+Suu solesta Syöjättären.
+Mist' on kieli kehnon suussa?
+Keitolaisen keihä'ästä.
+Mist' on hampahat häjyllä?
+Okahista Tuonen ohran.
+Mist' on ilkeän ikenet?
+Ikenistä Kalman immen.
+"Mist' on selkä seisotettu?
+Hiien hiiliseipähästä.
+Mistä häntä häälättynä?
+Pahalaisen palmikosta.
+Mistä suolet solmittuna?
+Suolet surman vyöllisestä.
+"Siin' oli sinun sukusi,
+siinä kuulu kunniasi!
+"Mato musta, maanalainen,
+toukka Tuonen-karvallinen,
+maan karva, kanervan karva,
+kaiken ilmankaaren karva!
+Lähe nyt tieltä matkamiehen,
+eestä kulkijan urohon!
+Anna mennä matkamiehen,
+Lemminkäisen leyhytellä
+noihin Pohjolan pitoihin,
+hyvän synnyn syöminkihin!"
+Jo mato kuvattelihe,
+satasilmä siirtelihe,
+kääntelihe käärme paksu,
+muuttelihe tien mukahan;
+antoi mennä matkamiehen,
+Lemminkäisen leyhytellä
+noihin Pohjolan pitoihin,
+salajoukon juominkihin.
- Seitsemäskolmatta runo
+ Seitsemäskolmatta runo
- Jo nyt Kaukoni kuletin,
- saatoin Ahti Saarelaisen
- monen surman suun ohitse,
- Kalman kielen kantimetse
- noille Pohjolan pihoille,
- salakansan kartanoille.
- Nyt onpi saneltavana,
- kielin kertoeltavana,
- miten lieto Lemminkäinen,
- tuo on kaunis Kaukomieli,
- tuli Pohjolan tupihin,
- Sariolan salvoksihin,
- ilman kutsutta pitoihin,
- airuhitta juominkihin.
- Tuop' on lieto Lemminkäinen,
- poika, veitikkä verevä,
- heti kun tuli tupahan,
- astui keskilattialle:
- silta liekkui lehmuksinen,
- tupa kuusinen kumahti.
- Sanoi lieto Lemminkäinen,
- itse virkki, noin nimesi:
- "Terve tänne tultuani,
- terve tervehyttäjälle!
- Kuules, Pohjolan isäntä!
- Oisiko talossa tässä
- ohria orosen purra,
- olutta urohon juoa?"
- Itse Pohjolan isäntä
- istui pitkän pöyän päässä.
- Tuop' on tuolta vastoavi,
- sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Ollevi talossa tässä
- tannerta orosen olla.
- Eikä kielletä sinua,
- jos olet siivolla tuvassa,
- oven suussa seisomasta,
- oven suussa, orren alla,
- kahen kattilan välissä,
- kolmen koukun koskevilla."
- Siinä lieto Lemminkäinen
- murti mustoa haventa,
- kattilaisen-karvallista.
- Sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Lempo tänne lähteköhön
- oven suuhun seisomahan,
- nokianne nuohomahan,
- karstoja karistamahan!
- Eip' ennen minun isoni
- eikä valtavanhempani
- seisonut sijalla sillä,
- oven suussa, orren alla.
- Olipa sijoa silloin:
- tanhua orihin olla,
- tupa pesty miesten tulla,
- sopet luoa sormikasta,
- vaarnat miesten vanttuhia,
- seinät miekkoja laella.
- Miksip' ei ole minulle
- kuin ennen minun isolle?"
- Siitä siirtihen ylemmä,
- pyörähtihe pöyän päähän;
- istuihe rahin nenähän,
- petäjäisen penkin päähän:
- rahi vastahan rasahti,
- petäjäinen penkki notkui.
- Sanoi lieto Lemminkäinen:
- "Enpäs liene lempivieras,
- kun ei tuotane olutta
- tulevalle vierahalle."
- Ilpotar, hyvä emäntä,
- sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Ohoh poika Lemminkäisen!
- Mi sinusta vierahasta!
- Tulit pääni polkemahan,
- aivoni alentamahan!
- Ohrina oluet meillä,
- makujuomat maltahina,
- leipomatta vehnäleivät,
- lihakeitot keittämättä.
- Oisit yötä ennen tullut
- taikka päiveä jälestä."
- Siinä lieto Lemminkäinen
- murti suuta, väänti päätä,
- murti mustoa haventa.
- Itse tuon sanoiksi virkki:
- "Jop' on täällä syömät syöty,
- häät juotu, piot pi'etty,
- oluet osin jaeltu,
- me'et miehin mittaeltu,
- kannut kannettu kokohon,
- tuopit roukkoihin rovittu!
- "Oi sie Pohjolan emäntä,
- Pimentolan pitkähammas!
- Pi'it häät häjyn tavalla,
- kutsut koiran kunnialla.
- Leipoelit leivät suuret,
- panit ohraiset oluet,
- laitoit kutsut kuusianne,
- anojat yheksiänne:
- kutsuit kurjat, kutsuit köyhät,
- kutsuit ruojat, kutsuit roistot,
- kaikki hoikat huonemiehet,
- kaitakauhtanat kasakat;
- muun on kutsuit kaiken kansan
- - minun heitit kutsumatta!
- "Mintähen tämä minulle
- omistani ohristani?
- Muut ne kantoi kauhasilla,
- muut ne tiiskinä tiputti,
- minä määrin mätkäelin,
- puolikkoisin putkaelin
- omiani ohriani,
- kylvämiäni jyviä.
- "En nyt liene Lemminkäinen,
- en vieras hyvän-niminen,
- kun ei tuotane olutta,
- pantane pata tulelle,
- keittoa pa'an sisähän,
- leiviskä sianlihoa,
- syöäkseni, juoakseni
- päähän matkan päästyäni."
- Ilpotar, hyvä emäntä,
- hänpä tuon sanoiksi virkki:
- "Ohoh piika pikkarainen,
- orjani alinomainen!
- Pane keittoa patahan,
- tuo olutta vierahalle!"
- Tyttö pieni, tyhjä lapsi,
- pahin astian pesijä,
- lusikkojen luutustaja,
- kapustojen kaapustaja
- pani keittoa patahan:
- luut lihoista, päät kaloista,
- vanhat naatit naurihista,
- kuoret leivistä kovista.
- Toi siitä olutta tuopin,
- kannun kaljoa pahinta
- juoa lieto Lemminkäisen,
- appoa halun-alaisen.
- Itse tuon sanoiksi virkki:
- "Tokko lie sinussa miestä,
- juojoa tämän oluen,
- tämän kannun kaatajata?"
- Lemminkäinen, lieto poika,
- katsoi tuosta tuoppihinsa:
- toukka on tuopin pohjukassa,
- käärmehiä keskimailla;
- äärillä maot mateli,
- sisiliskot liuahteli.
- Sanoi lieto Lemminkäinen,
- kauahutti Kaukomieli:
- "Tuopin tuojat Tuonelahan,
- kannun kantajat Manalle
- ennen kuun ylenemistä,
- tämän päivän päätymistä!"
- Siitä tuon sanoiksi virkki:
- "Oh sinä olut katala!
- Jo nyt jou'uit joutavihin,
- jou'uit joutavan jälille!
- Olut suuhun juotanehe,
- ruhkat maahan luotanehe
- sormella nimettömällä,
- vasemmalla peukalolla!"
- Tapasip' on taskuhunsa,
- kulki kukkaroisehensa.
- Otti ongen taskustansa,
- väkärauan väskystänsä,
- tuonp' on tunki tuoppihinsa,
- alkoi onkia olutta:
- maot puuttui onkehensa,
- väkähänsä kyyt vihaiset.
- Sa'an nosti sammakoita,
- tuhat mustia matoja,
- loi ne maahan maan hyviksi,
- kaikki laski lattialle;
- veti veitsensä terävän,
- tuon on tuiman tuppirauan,
- sillä silpoi päät maoilta,
- katkoi kaulat käärmehiltä
- - joi oluen onneksensa,
- me'en mustan mieliksensä.
- Sanan virkkoi, noin nimesi:
- "En mä liene lempivieras,
- kun ei tuotane olutta,
- parempata juotavata
- varavammalla käellä,
- suuremmalla astialla,
- tahi ei oinasta isetä,
- suurta sonnia tapeta,
- härkeä tupahan tuoa,
- sorkkasäärtä huonehesen."
- Itse Pohjolan isäntä
- sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Mitä sie tulitki tänne,
- ken sinua koolle kutsui?"
- Virkkoi lieto Lemminkäinen,
- sanoi kaunis Kaukomieli:
- "Korea kutsuttu vieras,
- koreampi kutsumatoin.
- Kuules, poika pohjolaisen,
- itse Pohjolan isäntä!
- Anna ostoa olutta,
- juomoa rahan-alaista!"
- Tuopa Pohjolan isäntä
- tuosta suuttui ja syäntyi,
- kovin suuttui ja vihastui.
- Lauloi lammin lattialle
- Lemminkäisellen etehen.
- Sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Tuoss' on joki juoaksesi,
- lampi laikutellaksesi."
- Mitä huoli Lemminkäinen!
- Sanan virkkoi, noin nimesi:
- "En ole vaimojen vasikka
- enkä härkä hännällinen
- juomahan jokivesiä,
- lampivettä lakkimahan."
- Itse loihe loitsimahan,
- laikahtihe laulamahan.
- Lauloi sonnin lattialle,
- härän suuren, kultasarven:
- sepä lammin laikkaeli,
- joi jokosen onneksensa.
- Pohjolainen, pitkä poika,
- suen suustansa sukesi;
- senpä lauloi lattialle
- surmaksi lihavan sonnin.
- Lemminkäinen, lieto poika,
- lauloi valkean jäniksen
- lattialle hyppimähän
- sen sutosen suun e'essä.
- Pohjolainen, pitkä poika,
- lauloi koiran koukkuleuan
- tuon jäniksen tappamahan,
- kierosilmän kiskomahan.
- Lemminkäinen, lieto poika,
- lauloi orrellen oravan,
- orsilla kapahumahan,
- koiran tuota haukkumahan.
- Pohjolainen, pitkä poika,
- lauloi nää'än kultarinnan:
- näätä näppäsi oravan
- orren päässä istumasta.
- Lemminkäinen, lieto poika,
- lauloi ruskean reposen:
- se söi nää'än kultarinnan,
- karvan kaunihin kaotti.
- Pohjolainen, pitkä poika,
- kanan suustansa sukesi
- sillalla sipoamahan
- tuon reposen suun e'essä.
- Lemminkäinen, lieto poika,
- haukan suustansa sukesi,
- kieleltä käpeäkynnen:
- sepä kiskalti kanasen.
- Sanoi Pohjolan isäntä,
- itse lausui, noin nimesi:
- "Ei tässä piot paranne,
- kun ei vierahat vähenne;
- talo työlle, vieras tielle
- hyvistäki juomingista!
- Lähe tästä, hiien heitto,
- luota kaiken ihmiskansan!
- Kotihisi, konna, koita,
- paha, maahasi pakene!"
- Virkkoi lieto Lemminkäinen,
- sanoi kaunis Kaukomieli:
- "Ei miestä manaten saa'a,
- ei miestä pahempatana
- sijaltansa siirtymähän,
- paikalta pakenemahan."
- Silloin Pohjolan isäntä
- miekan seinältä sivalti,
- tempasi tuliteränsä.
- Sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Oi sie Ahti Saarelainen
- tahi kaunis Kaukomieli!
- Mitelkämme miekkojamme,
- katselkamme kalpojamme,
- minunko parempi miekka
- vainko Ahti Saarelaisen!"
- Sanoi lieto Lemminkäinen:
- "Mitä minun on miekastani,
- kun on luissa lohkiellut,
- pääkasuissa katkiellut!
- Vaan kuitenki kaikitenki,
- kun ei nuo piot paranne,
- mitelkämme, katselkamme,
- kumman miekka mieluhumpi!
- Eip' ennen minun isoni
- miekkamittoja varannut:
- pojastako polvi muuttui,
- lapsesta laji väheni!"
- Otti miekan, riisui rauan,
- tempasi tuliteräisen
- huotrasta huveksisesta,
- vyöstä vennon-selkäisestä.
- Mittelivät, katselivat
- noien miekkojen pituutta:
- olipa pikkuista pitempi
- miekka Pohjolan isännän,
- yhtä kynnen mustukaista,
- puolta sormuen niveltä.
- Sanoi Ahti Saarelainen,
- virkkoi kaunis Kaukomieli:
- "Sinunpa pitempi miekka:
- sinun eellä iskeminen."
- Siitä Pohjolan isäntä
- sivalteli, sieppaeli,
- tavoitteli, ei tavannut,
- Lemminkäistä päälakehen.
- Kerran ortehen osasi,
- kamanahan kapsahutti:
- orsi poikki otskahutti,
- kamana kaheksi lenti.
- Sanoi Ahti Saarelainen,
- virkkoi kaunis Kaukomieli:
- "Min teki pahoa orret,
- kamana tihua työtä,
- jotta orsia osoitat,
- kamanata kapsuttelet?
- "Kuule, poika pohjolaisen,
- itse Pohjolan isäntä!
- Tukela tora tuvassa,
- seikat akkojen seassa:
- tuvan uuen turmelemme,
- lattiat verin panemme.
- Käykämme ulos pihalle,
- ulos pellolle torahan,
- tanterelle tappelohon!
- Pihalla veret paremmat,
- kaunihimmat kartanolla,
- luontevaisemmat lumella."
- Mentihin ulos pihalle.
- Tavattihin lehmän talja,
- levitettihin pihalle
- senp' on päällä seistäksensä.
- Sanoi Ahti Saarelainen:
- "Kuulesta, sa Pohjan poika!
- Sinunpa pitempi miekka,
- sinun kalpa kauheampi
- - ehkä tuon on tarvinnetki,
- ennenkuin ero tulevi
- tahi kaula katkeavi - :
- iske päältä, Pohjan poika!"
- Iski päältä Pohjan poika.
- Iski kerran, iski toisen,
- kohta kolmasti rapasi;
- eipä oike'in osoita,
- lipaise lihoakana,
- ota ei orvaskettuana.
- Sanoi Ahti Saarelainen,
- virkkoi kaunis Kaukomieli:
- "Annapas minäki koitan,
- jo se on vuoroni minunki!"
- Tuopa Pohjolan isäntä
- ei tuosta totella ollut:
- yhä iski, ei epäillyt,
- tarkoitteli, ei tavannut.
- Tulta tuiski tuima rauta,
- terä varsin valkeata
- käessä lieto Lemminkäisen;
- läksi loiste loitommaksi,
- vasten kauloa valahti
- tuon on pojan pohjolaisen.
- Sanoi kaunis Kaukomieli:
- "Ohoh Pohjolan isäntä!
- Niinp' on kaulasi, katalan,
- kuni koite ruskeana!"
- Tuopa poika pohjolaisen,
- itse Pohjolan isäntä,
- sinne siirti silmiänsä
- pä'in kauloa omoa.
- Tuop' on lieto Lemminkäinen
- siinä lyöä silpahutti,
- iski miestä miekallansa,
- kavahutti kalvallansa.
- Löip' on kerran luimahutti:
- laski pään on päältä olka,
- kallon kaulalta sivalti;
- vei kuin naatin naurihista
- tahikka tähkän olesta,
- evän kaikesta kalasta.
- Päähyt pyörähti pihalle,
- miehen kallo kartanolle,
- kuni nuolen noutaessa
- puusta koppelo putosi.
- Sata oli seivästä mäellä,
- tuhat pystössä pihalla,
- saoin päitä seipähissä.
- Yks' on seiväs ilman päättä:
- tuop' on lieto Lemminkäinen
- otti pään pojan pätöisen,
- kantoi kallon kartanolta
- senki seipähän nenähän.
- Siitä Ahti Saarelainen,
- tuo on kaunis Kaukomieli,
- tupahan palattuansa
- sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Tuo vettä, vihainen piika,
- käsiäni pestäkseni
- veristä pahan isännän,
- häjyn miehen hurmehista!"
- Pohjan akka syännyksenti,
- syännyksenti, suutuksenti.
- Lauloi miestä miekallista,
- asehellista urosta,
- saa miestä miekallista,
- tuhat kalvan kantajata
- pään varalle Lemminkäisen,
- Kaukomielen kaulan päälle.
- Jo aika tosin tulevi,
- päivä liitolle lipuvi,
- toki käypi tuskemmaksi,
- läylemmäksi lankeavi
- asuskella Ahti poian,
- Lemminkäisen leyhytellä
- noissa Pohjolan pioissa,
- salajoukon juomingissa.
+Jo nyt Kaukoni kuletin,
+saatoin Ahti Saarelaisen
+monen surman suun ohitse,
+Kalman kielen kantimetse
+noille Pohjolan pihoille,
+salakansan kartanoille.
+Nyt onpi saneltavana,
+kielin kertoeltavana,
+miten lieto Lemminkäinen,
+tuo on kaunis Kaukomieli,
+tuli Pohjolan tupihin,
+Sariolan salvoksihin,
+ilman kutsutta pitoihin,
+airuhitta juominkihin.
+Tuop' on lieto Lemminkäinen,
+poika, veitikkä verevä,
+heti kun tuli tupahan,
+astui keskilattialle:
+silta liekkui lehmuksinen,
+tupa kuusinen kumahti.
+Sanoi lieto Lemminkäinen,
+itse virkki, noin nimesi:
+"Terve tänne tultuani,
+terve tervehyttäjälle!
+Kuules, Pohjolan isäntä!
+Oisiko talossa tässä
+ohria orosen purra,
+olutta urohon juoa?"
+Itse Pohjolan isäntä
+istui pitkän pöyän päässä.
+Tuop' on tuolta vastoavi,
+sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Ollevi talossa tässä
+tannerta orosen olla.
+Eikä kielletä sinua,
+jos olet siivolla tuvassa,
+oven suussa seisomasta,
+oven suussa, orren alla,
+kahen kattilan välissä,
+kolmen koukun koskevilla."
+Siinä lieto Lemminkäinen
+murti mustoa haventa,
+kattilaisen-karvallista.
+Sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Lempo tänne lähteköhön
+oven suuhun seisomahan,
+nokianne nuohomahan,
+karstoja karistamahan!
+Eip' ennen minun isoni
+eikä valtavanhempani
+seisonut sijalla sillä,
+oven suussa, orren alla.
+Olipa sijoa silloin:
+tanhua orihin olla,
+tupa pesty miesten tulla,
+sopet luoa sormikasta,
+vaarnat miesten vanttuhia,
+seinät miekkoja laella.
+Miksip' ei ole minulle
+kuin ennen minun isolle?"
+Siitä siirtihen ylemmä,
+pyörähtihe pöyän päähän;
+istuihe rahin nenähän,
+petäjäisen penkin päähän:
+rahi vastahan rasahti,
+petäjäinen penkki notkui.
+Sanoi lieto Lemminkäinen:
+"Enpäs liene lempivieras,
+kun ei tuotane olutta
+tulevalle vierahalle."
+Ilpotar, hyvä emäntä,
+sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Ohoh poika Lemminkäisen!
+Mi sinusta vierahasta!
+Tulit pääni polkemahan,
+aivoni alentamahan!
+Ohrina oluet meillä,
+makujuomat maltahina,
+leipomatta vehnäleivät,
+lihakeitot keittämättä.
+Oisit yötä ennen tullut
+taikka päiveä jälestä."
+Siinä lieto Lemminkäinen
+murti suuta, väänti päätä,
+murti mustoa haventa.
+Itse tuon sanoiksi virkki:
+"Jop' on täällä syömät syöty,
+häät juotu, piot pi'etty,
+oluet osin jaeltu,
+me'et miehin mittaeltu,
+kannut kannettu kokohon,
+tuopit roukkoihin rovittu!
+"Oi sie Pohjolan emäntä,
+Pimentolan pitkähammas!
+Pi'it häät häjyn tavalla,
+kutsut koiran kunnialla.
+Leipoelit leivät suuret,
+panit ohraiset oluet,
+laitoit kutsut kuusianne,
+anojat yheksiänne:
+kutsuit kurjat, kutsuit köyhät,
+kutsuit ruojat, kutsuit roistot,
+kaikki hoikat huonemiehet,
+kaitakauhtanat kasakat;
+muun on kutsuit kaiken kansan
+- minun heitit kutsumatta!
+"Mintähen tämä minulle
+omistani ohristani?
+Muut ne kantoi kauhasilla,
+muut ne tiiskinä tiputti,
+minä määrin mätkäelin,
+puolikkoisin putkaelin
+omiani ohriani,
+kylvämiäni jyviä.
+"En nyt liene Lemminkäinen,
+en vieras hyvän-niminen,
+kun ei tuotane olutta,
+pantane pata tulelle,
+keittoa pa'an sisähän,
+leiviskä sianlihoa,
+syöäkseni, juoakseni
+päähän matkan päästyäni."
+Ilpotar, hyvä emäntä,
+hänpä tuon sanoiksi virkki:
+"Ohoh piika pikkarainen,
+orjani alinomainen!
+Pane keittoa patahan,
+tuo olutta vierahalle!"
+Tyttö pieni, tyhjä lapsi,
+pahin astian pesijä,
+lusikkojen luutustaja,
+kapustojen kaapustaja
+pani keittoa patahan:
+luut lihoista, päät kaloista,
+vanhat naatit naurihista,
+kuoret leivistä kovista.
+Toi siitä olutta tuopin,
+kannun kaljoa pahinta
+juoa lieto Lemminkäisen,
+appoa halun-alaisen.
+Itse tuon sanoiksi virkki:
+"Tokko lie sinussa miestä,
+juojoa tämän oluen,
+tämän kannun kaatajata?"
+Lemminkäinen, lieto poika,
+katsoi tuosta tuoppihinsa:
+toukka on tuopin pohjukassa,
+käärmehiä keskimailla;
+äärillä maot mateli,
+sisiliskot liuahteli.
+Sanoi lieto Lemminkäinen,
+kauahutti Kaukomieli:
+"Tuopin tuojat Tuonelahan,
+kannun kantajat Manalle
+ennen kuun ylenemistä,
+tämän päivän päätymistä!"
+Siitä tuon sanoiksi virkki:
+"Oh sinä olut katala!
+Jo nyt jou'uit joutavihin,
+jou'uit joutavan jälille!
+Olut suuhun juotanehe,
+ruhkat maahan luotanehe
+sormella nimettömällä,
+vasemmalla peukalolla!"
+Tapasip' on taskuhunsa,
+kulki kukkaroisehensa.
+Otti ongen taskustansa,
+väkärauan väskystänsä,
+tuonp' on tunki tuoppihinsa,
+alkoi onkia olutta:
+maot puuttui onkehensa,
+väkähänsä kyyt vihaiset.
+Sa'an nosti sammakoita,
+tuhat mustia matoja,
+loi ne maahan maan hyviksi,
+kaikki laski lattialle;
+veti veitsensä terävän,
+tuon on tuiman tuppirauan,
+sillä silpoi päät maoilta,
+katkoi kaulat käärmehiltä
+- joi oluen onneksensa,
+me'en mustan mieliksensä.
+Sanan virkkoi, noin nimesi:
+"En mä liene lempivieras,
+kun ei tuotane olutta,
+parempata juotavata
+varavammalla käellä,
+suuremmalla astialla,
+tahi ei oinasta isetä,
+suurta sonnia tapeta,
+härkeä tupahan tuoa,
+sorkkasäärtä huonehesen."
+Itse Pohjolan isäntä
+sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Mitä sie tulitki tänne,
+ken sinua koolle kutsui?"
+Virkkoi lieto Lemminkäinen,
+sanoi kaunis Kaukomieli:
+"Korea kutsuttu vieras,
+koreampi kutsumatoin.
+Kuules, poika pohjolaisen,
+itse Pohjolan isäntä!
+Anna ostoa olutta,
+juomoa rahan-alaista!"
+Tuopa Pohjolan isäntä
+tuosta suuttui ja syäntyi,
+kovin suuttui ja vihastui.
+Lauloi lammin lattialle
+Lemminkäisellen etehen.
+Sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Tuoss' on joki juoaksesi,
+lampi laikutellaksesi."
+Mitä huoli Lemminkäinen!
+Sanan virkkoi, noin nimesi:
+"En ole vaimojen vasikka
+enkä härkä hännällinen
+juomahan jokivesiä,
+lampivettä lakkimahan."
+Itse loihe loitsimahan,
+laikahtihe laulamahan.
+Lauloi sonnin lattialle,
+härän suuren, kultasarven:
+sepä lammin laikkaeli,
+joi jokosen onneksensa.
+Pohjolainen, pitkä poika,
+suen suustansa sukesi;
+senpä lauloi lattialle
+surmaksi lihavan sonnin.
+Lemminkäinen, lieto poika,
+lauloi valkean jäniksen
+lattialle hyppimähän
+sen sutosen suun e'essä.
+Pohjolainen, pitkä poika,
+lauloi koiran koukkuleuan
+tuon jäniksen tappamahan,
+kierosilmän kiskomahan.
+Lemminkäinen, lieto poika,
+lauloi orrellen oravan,
+orsilla kapahumahan,
+koiran tuota haukkumahan.
+Pohjolainen, pitkä poika,
+lauloi nää'än kultarinnan:
+näätä näppäsi oravan
+orren päässä istumasta.
+Lemminkäinen, lieto poika,
+lauloi ruskean reposen:
+se söi nää'än kultarinnan,
+karvan kaunihin kaotti.
+Pohjolainen, pitkä poika,
+kanan suustansa sukesi
+sillalla sipoamahan
+tuon reposen suun e'essä.
+Lemminkäinen, lieto poika,
+haukan suustansa sukesi,
+kieleltä käpeäkynnen:
+sepä kiskalti kanasen.
+Sanoi Pohjolan isäntä,
+itse lausui, noin nimesi:
+"Ei tässä piot paranne,
+kun ei vierahat vähenne;
+talo työlle, vieras tielle
+hyvistäki juomingista!
+Lähe tästä, hiien heitto,
+luota kaiken ihmiskansan!
+Kotihisi, konna, koita,
+paha, maahasi pakene!"
+Virkkoi lieto Lemminkäinen,
+sanoi kaunis Kaukomieli:
+"Ei miestä manaten saa'a,
+ei miestä pahempatana
+sijaltansa siirtymähän,
+paikalta pakenemahan."
+Silloin Pohjolan isäntä
+miekan seinältä sivalti,
+tempasi tuliteränsä.
+Sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Oi sie Ahti Saarelainen
+tahi kaunis Kaukomieli!
+Mitelkämme miekkojamme,
+katselkamme kalpojamme,
+minunko parempi miekka
+vainko Ahti Saarelaisen!"
+Sanoi lieto Lemminkäinen:
+"Mitä minun on miekastani,
+kun on luissa lohkiellut,
+pääkasuissa katkiellut!
+Vaan kuitenki kaikitenki,
+kun ei nuo piot paranne,
+mitelkämme, katselkamme,
+kumman miekka mieluhumpi!
+Eip' ennen minun isoni
+miekkamittoja varannut:
+pojastako polvi muuttui,
+lapsesta laji väheni!"
+Otti miekan, riisui rauan,
+tempasi tuliteräisen
+huotrasta huveksisesta,
+vyöstä vennon-selkäisestä.
+Mittelivät, katselivat
+noien miekkojen pituutta:
+olipa pikkuista pitempi
+miekka Pohjolan isännän,
+yhtä kynnen mustukaista,
+puolta sormuen niveltä.
+Sanoi Ahti Saarelainen,
+virkkoi kaunis Kaukomieli:
+"Sinunpa pitempi miekka:
+sinun eellä iskeminen."
+Siitä Pohjolan isäntä
+sivalteli, sieppaeli,
+tavoitteli, ei tavannut,
+Lemminkäistä päälakehen.
+Kerran ortehen osasi,
+kamanahan kapsahutti:
+orsi poikki otskahutti,
+kamana kaheksi lenti.
+Sanoi Ahti Saarelainen,
+virkkoi kaunis Kaukomieli:
+"Min teki pahoa orret,
+kamana tihua työtä,
+jotta orsia osoitat,
+kamanata kapsuttelet?
+"Kuule, poika pohjolaisen,
+itse Pohjolan isäntä!
+Tukela tora tuvassa,
+seikat akkojen seassa:
+tuvan uuen turmelemme,
+lattiat verin panemme.
+Käykämme ulos pihalle,
+ulos pellolle torahan,
+tanterelle tappelohon!
+Pihalla veret paremmat,
+kaunihimmat kartanolla,
+luontevaisemmat lumella."
+Mentihin ulos pihalle.
+Tavattihin lehmän talja,
+levitettihin pihalle
+senp' on päällä seistäksensä.
+Sanoi Ahti Saarelainen:
+"Kuulesta, sa Pohjan poika!
+Sinunpa pitempi miekka,
+sinun kalpa kauheampi
+- ehkä tuon on tarvinnetki,
+ennenkuin ero tulevi
+tahi kaula katkeavi - :
+iske päältä, Pohjan poika!"
+Iski päältä Pohjan poika.
+Iski kerran, iski toisen,
+kohta kolmasti rapasi;
+eipä oike'in osoita,
+lipaise lihoakana,
+ota ei orvaskettuana.
+Sanoi Ahti Saarelainen,
+virkkoi kaunis Kaukomieli:
+"Annapas minäki koitan,
+jo se on vuoroni minunki!"
+Tuopa Pohjolan isäntä
+ei tuosta totella ollut:
+yhä iski, ei epäillyt,
+tarkoitteli, ei tavannut.
+Tulta tuiski tuima rauta,
+terä varsin valkeata
+käessä lieto Lemminkäisen;
+läksi loiste loitommaksi,
+vasten kauloa valahti
+tuon on pojan pohjolaisen.
+Sanoi kaunis Kaukomieli:
+"Ohoh Pohjolan isäntä!
+Niinp' on kaulasi, katalan,
+kuni koite ruskeana!"
+Tuopa poika pohjolaisen,
+itse Pohjolan isäntä,
+sinne siirti silmiänsä
+pä'in kauloa omoa.
+Tuop' on lieto Lemminkäinen
+siinä lyöä silpahutti,
+iski miestä miekallansa,
+kavahutti kalvallansa.
+Löip' on kerran luimahutti:
+laski pään on päältä olka,
+kallon kaulalta sivalti;
+vei kuin naatin naurihista
+tahikka tähkän olesta,
+evän kaikesta kalasta.
+Päähyt pyörähti pihalle,
+miehen kallo kartanolle,
+kuni nuolen noutaessa
+puusta koppelo putosi.
+Sata oli seivästä mäellä,
+tuhat pystössä pihalla,
+saoin päitä seipähissä.
+Yks' on seiväs ilman päättä:
+tuop' on lieto Lemminkäinen
+otti pään pojan pätöisen,
+kantoi kallon kartanolta
+senki seipähän nenähän.
+Siitä Ahti Saarelainen,
+tuo on kaunis Kaukomieli,
+tupahan palattuansa
+sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Tuo vettä, vihainen piika,
+käsiäni pestäkseni
+veristä pahan isännän,
+häjyn miehen hurmehista!"
+Pohjan akka syännyksenti,
+syännyksenti, suutuksenti.
+Lauloi miestä miekallista,
+asehellista urosta,
+saa miestä miekallista,
+tuhat kalvan kantajata
+pään varalle Lemminkäisen,
+Kaukomielen kaulan päälle.
+Jo aika tosin tulevi,
+päivä liitolle lipuvi,
+toki käypi tuskemmaksi,
+läylemmäksi lankeavi
+asuskella Ahti poian,
+Lemminkäisen leyhytellä
+noissa Pohjolan pioissa,
+salajoukon juomingissa.
- Kahdeksaskolmatta runo
+ Kahdeksaskolmatta runo
- Jo nyt Ahti Saarelainen,
- itse lieto Lemminkäinen,
- pistäiksen on piilemähän,
- painaikse pakenemahan
- pimeästä Pohjolasta,
- sangasta Saran talosta.
- Läksi tuiskuna tuvasta,
- savuna pihalle saapi
- pakohon pahoja töitä,
- pillojansa piilemähän.
- Niin pihalle tultuansa
- katseleikse, käänteleikse,
- etsi entistä oritta.
- Näe ei entistä oroa:
- näki paaen pellon päässä,
- pajupehkon pientarella.
- Mikäs neuvoksi tulevi,
- mikä neuvon antajaksi,
- ettei pää pahoin menisi,
- tukka turhi'in tulisi,
- hivus hieno lankeaisi
- näillä Pohjolan pihoilla?
- Jo kumu kylästä kuului,
- tomu toisista taloista,
- välkytys kylän väliltä,
- silmän isku ikkunoilta.
- Tuossa lieto Lemminkäisen,
- tuon on Ahti Saarelaisen,
- täytyi toisiksi ruveta,
- piti muiksi muutellaita.
- Kokkona ylös kohosi,
- tahtoi nousta taivahalle:
- päivä poltti poskipäitä,
- kuuhut kulmia valaisi.
- Siinä lieto Lemminkäinen
- Ukkoa rukoelevi:
- "Oi Ukko, hyvä Jumala,
- mies on tarkka taivahinen,
- jymypilvien pitäjä,
- hattarojen hallitsija!
- Laaipa utuinen ilma,
- luopa pilvi pikkarainen,
- jonka suojassa menisin,
- kotihini koitteleisin
- luoksi ehtoisen emoni,
- tykö valtavanhempani!"
- Lenteä lekuttelevi,
- katsoi kerran jälkehensä:
- keksi harmoan havukan
- - sen silmät paloi tulena
- kuni pojan pohjolaisen,
- Pohjan entisen isännän.
- Sanoi harmoa havukka:
- "Ohoh Ahti veikkoseni!
- Muistatko muinaista sotoa,
- tasapäätä tappeloa?"
- Sanoi Ahti Saarelainen,
- virkkoi kaunis Kaukomieli:
- "Havukkani, lintuseni!
- Käännäite kohin kotia!
- Sano tuonne tultuasi
- pimeähän Pohjolahan:
- 'Kova on kokko kourin saa'a,
- kynälintu kynsin syöä.'"
- Jo kohta kotihin joutui
- luoksi ehtoisen emonsa
- suulla surkeannäöllä,
- syämellä synkeällä.
- Emo vastahan tulevi
- kulkiessansa kujoa,
- aitoviertä astuessa.
- Ennätti emo kysyä:
- "Poikueni, nuorempani,
- lapseni, vakavampani!
- Mit' olet pahoilla mielin
- Pohjolasta tullessasi?
- Onko sarkoin vaarrettuna
- noissa Pohjolan pioissa?
- Jos on sarkoin vaarrettuna,
- saat sinä paremman sarkan,
- taattosi soasta saaman,
- tavoittaman tappelosta."
- Sanoi lieto Lemminkäinen:
- "Oi emoni, kantajani!
- Ken mun sarkoin vaarteleisi!
- Itse vaartaisin isännät,
- vaartaisin sata urosta,
- tuhat miestä tunnustaisin."
- Sanoi äiti Lemminkäisen:
- "Mit' olet pahoilla mielin?
- Oletko voitettu orihin,
- herjattu hevosen varsoin?
- Jos olet voitettu orihin,
- ostaos ori parempi
- ison saamilla eloilla,
- vanhemman varustamilla!"
- Sanoi lieto Lemminkäinen:
- "Oi emoni, kantajani!
- Ken mun herjaisi hevosin
- eli varsoin voitteleisi!
- Itse herjaisin isännät,
- voittaisin oron ajajat,
- miehet vankat varsoinensa,
- urohot orihinensa."
- Sanoi äiti Lemminkäisen:
- "Mit' olet pahoilla mielin,
- kuta synke'in syämin
- Pohjolasta tultuasi?
- Oletko naisin naurettuna
- eli piioin pilkattuna?
- Jos olet naisin naurettuna
- eli piioin pilkattuna,
- toiset toiste pilkatahan,
- naiset vasta nauretahan."
- Sanoi lieto Lemminkäinen:
- "Oi emoni, kantajani!
- Ken mun naisin naurattaisi
- eli piioin pilkkoaisi!
- Itse nauraisin isännät,
- kaikki piiat pilkkoaisin,
- nauraisin sataki naista,
- tuhat muuta morsianta."
- Sanoi äiti Lemminkäisen:
- "Mi sinulla, poikueni?
- On sulle satunen saanut
- Pohjolassa käyessäsi,
- vainko liioin syötyäsi,
- syötyäsi, juotuasi
- olet öisillä sijoilla
- nähnyt outoja unia?"
- Silloin lieto Lemminkäinen
- sai tuossa sanoneheksi:
- "Akat noita arvelkohot
- öisiä unennäköjä!
- Muistan yölliset uneni,
- sen paremmin päivälliset.
- Oi emoni, vanha vaimo!
- Sääli säkkihin evästä,
- pane jauhot palttinahan,
- suolat riepuhun sovita!
- Pois tuli pojalle lähtö,
- matka maasta ottaminen,
- tästä kullasta ko'ista,
- kaunihista kartanosta:
- miehet miekkoja hiovat,
- kärestävät keihä'itä."
- Emo ennätti kysyä,
- vaivan nähnyt vaaitella:
- "Miksi miekkoja hiovat,
- kärestävät keihä'itä?"
- Virkkoi lieto Lemminkäinen,
- sanoi kaunis Kaukomieli:
- "Siksi miekkoja hiovat,
- kärestävät keihä'itä:
- mun poloisen pään varalle,
- vasten kauloa katalan.
- Tuli työ, tapahtui seikka
- noilla Pohjolan pihoilla:
- tapoin pojan pohjolaisen,
- itsen Pohjolan isännän.
- Nousi Pohjola sotahan,
- takaturma tappelohon
- vasten vaivaista minua,
- yksinäisen ympärille."
- Emo tuon sanoiksi virkki,
- lausui vanhin lapsellensa:
- "Jo sanoin minä sinulle,
- jo vainen varoittelinki,
- yhä kielteä käkesin
- lähtemästä Pohjolahan.
- Mahoit olla oikeassa,
- eleä emon tuvilla,
- oman vanhemman varassa,
- kantajasi kartanossa,
- ei oisi sotoa saanut,
- tapahtunut tappeloa.
- "Kunne nyt, poikani poloinen,
- kunne, kannettu katala,
- lähet pillan piilentähän,
- työn pahan pakenentahan,
- ettei pää pahoin menisi,
- kaula kaunis katkeaisi,
- tukka turhi'in tulisi,
- hivus hieno lankeaisi?"
- Sanoi lieto Lemminkäinen:
- "En tieä sitä sijoa,
- kunne painuisin pakohon
- pillojani piilemähän.
- Oi emoni, kantajani!
- Kunne käsket piilemähän?"
- Sanoi äiti Lemminkäisen,
- itse lausui, noin nimesi:
- "En mä tieä, kunne käsken,
- kunne käsken ja kehoitan.
- Menet männyksi mäelle,
- katajaksi kankahalle,
- tuho sielläki tulevi,
- kova onni kohtoavi:
- use'in mäkinen mänty
- pärepuiksi leikatahan,
- usei'in kataja kangas
- seipähiksi karsitahan.
- "Nouset koivuksi norolle
- tahikka lehtohon lepäksi,
- tuho sielläki tulisi,
- kova onni kohti saisi:
- use'in noroinen koivu
- pinopuiksi pilkotahan,
- use'in lepikkölehto
- hakatahan halmeheksi.
- "Menet marjaksi mäelle,
- puolukaksi kankahalle,
- näille maille mansikoiksi,
- mustikoiksi muille maille,
- tuho sielläki tulisi,
- kova onni kohtoaisi:
- noppisivat nuoret neiet,
- tinarinnat riipisivät.
- "Mene hauiksi merehen,
- siiaksi silajokehen,
- tuho sielläki tulisi,
- kova loppu loukahtaisi:
- mies nuori, noentolainen,
- veisi verkkonsa vesille,
- nuoret nuotalla vetäisi,
- vanhat saisi verkollansa.
- "Menet metsähän sueksi,
- korpimaille kontioksi,
- tuho sielläki tulisi,
- kova onni kohtoaisi:
- mies nuori, noen näköinen,
- kärestäisi keihä'änsä
- surmataksensa sutoset,
- metsän karhut kaataksensa."
- Silloin lieto Lemminkäinen
- sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Itse tieän ilke'immät,
- paikat arvoan pahimmat,
- kussa surma suin pitäisi,
- kova loppu loukahtaisi.
- Oi emo, elättäjäni,
- maammo, maion-antajani!
- Kunne käsket piilemähän,
- kunne käsket ja kehoitat?
- Aivan on surma suun e'essä,
- paha päivä parran päällä,
- yksi päivä miehen päätä,
- tuskin täytehen sitänä."
- Silloin äiti Lemminkäisen
- itse virkki, noin nimesi:
- "Sanon ma hyvänki paikan,
- ani armahan nimitän,
- missä piillä pillomuksen,
- paeta pahan-alaisen:
- muistan maata pikkuruisen,
- tieän paikkoa palasen,
- syömätöintä, lyömätöintä,
- miekan miehen käymätöintä.
- Sie vanno valat ikuiset,
- valehettomat, vakaiset,
- kuunna, kymmennä kesänä
- et sotia käyäksesi
- hopeankana halulla
- tahi kullan tarpehella!"
- Sanoi lieto Lemminkäinen:
- "Vannon mie valat vakaiset,
- en kesänä ensimäisnä,
- tok' en vielä toisnakana
- saa'a suurihin sotihin,
- noihin miekan melskehisin.
- Viel' on haavat hartioissa,
- syvät reiät ryntähissä
- entisistäkin iloista,
- mennehistä melskehistä
- suurilla sotamä'illä,
- miesten tappotanterilla."
- Silloin äiti Lemminkäisen
- sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Otapa isosi pursi,
- lähe tuonne piilemähän
- ylitse meren yheksän,
- meri-puolen kymmenettä,
- saarehen selällisehen,
- luotohon merellisehen!
- Siell' ennen isosi piili,
- sekä piili jotta säilyi
- suurina sotakesinä,
- vainovuosina kovina;
- hyvä oli siellä ollaksensa,
- armas aikaellaksensa.
- Siellä piile vuosi, toinen,
- käy kotihin kolmannella
- tutuille ison tuville,
- vanhempasi valkamoille!"
+Jo nyt Ahti Saarelainen,
+itse lieto Lemminkäinen,
+pistäiksen on piilemähän,
+painaikse pakenemahan
+pimeästä Pohjolasta,
+sangasta Saran talosta.
+Läksi tuiskuna tuvasta,
+savuna pihalle saapi
+pakohon pahoja töitä,
+pillojansa piilemähän.
+Niin pihalle tultuansa
+katseleikse, käänteleikse,
+etsi entistä oritta.
+Näe ei entistä oroa:
+näki paaen pellon päässä,
+pajupehkon pientarella.
+Mikäs neuvoksi tulevi,
+mikä neuvon antajaksi,
+ettei pää pahoin menisi,
+tukka turhi'in tulisi,
+hivus hieno lankeaisi
+näillä Pohjolan pihoilla?
+Jo kumu kylästä kuului,
+tomu toisista taloista,
+välkytys kylän väliltä,
+silmän isku ikkunoilta.
+Tuossa lieto Lemminkäisen,
+tuon on Ahti Saarelaisen,
+täytyi toisiksi ruveta,
+piti muiksi muutellaita.
+Kokkona ylös kohosi,
+tahtoi nousta taivahalle:
+päivä poltti poskipäitä,
+kuuhut kulmia valaisi.
+Siinä lieto Lemminkäinen
+Ukkoa rukoelevi:
+"Oi Ukko, hyvä Jumala,
+mies on tarkka taivahinen,
+jymypilvien pitäjä,
+hattarojen hallitsija!
+Laaipa utuinen ilma,
+luopa pilvi pikkarainen,
+jonka suojassa menisin,
+kotihini koitteleisin
+luoksi ehtoisen emoni,
+tykö valtavanhempani!"
+Lenteä lekuttelevi,
+katsoi kerran jälkehensä:
+keksi harmoan havukan
+- sen silmät paloi tulena
+kuni pojan pohjolaisen,
+Pohjan entisen isännän.
+Sanoi harmoa havukka:
+"Ohoh Ahti veikkoseni!
+Muistatko muinaista sotoa,
+tasapäätä tappeloa?"
+Sanoi Ahti Saarelainen,
+virkkoi kaunis Kaukomieli:
+"Havukkani, lintuseni!
+Käännäite kohin kotia!
+Sano tuonne tultuasi
+pimeähän Pohjolahan:
+'Kova on kokko kourin saa'a,
+kynälintu kynsin syöä.'"
+Jo kohta kotihin joutui
+luoksi ehtoisen emonsa
+suulla surkeannäöllä,
+syämellä synkeällä.
+Emo vastahan tulevi
+kulkiessansa kujoa,
+aitoviertä astuessa.
+Ennätti emo kysyä:
+"Poikueni, nuorempani,
+lapseni, vakavampani!
+Mit' olet pahoilla mielin
+Pohjolasta tullessasi?
+Onko sarkoin vaarrettuna
+noissa Pohjolan pioissa?
+Jos on sarkoin vaarrettuna,
+saat sinä paremman sarkan,
+taattosi soasta saaman,
+tavoittaman tappelosta."
+Sanoi lieto Lemminkäinen:
+"Oi emoni, kantajani!
+Ken mun sarkoin vaarteleisi!
+Itse vaartaisin isännät,
+vaartaisin sata urosta,
+tuhat miestä tunnustaisin."
+Sanoi äiti Lemminkäisen:
+"Mit' olet pahoilla mielin?
+Oletko voitettu orihin,
+herjattu hevosen varsoin?
+Jos olet voitettu orihin,
+ostaos ori parempi
+ison saamilla eloilla,
+vanhemman varustamilla!"
+Sanoi lieto Lemminkäinen:
+"Oi emoni, kantajani!
+Ken mun herjaisi hevosin
+eli varsoin voitteleisi!
+Itse herjaisin isännät,
+voittaisin oron ajajat,
+miehet vankat varsoinensa,
+urohot orihinensa."
+Sanoi äiti Lemminkäisen:
+"Mit' olet pahoilla mielin,
+kuta synke'in syämin
+Pohjolasta tultuasi?
+Oletko naisin naurettuna
+eli piioin pilkattuna?
+Jos olet naisin naurettuna
+eli piioin pilkattuna,
+toiset toiste pilkatahan,
+naiset vasta nauretahan."
+Sanoi lieto Lemminkäinen:
+"Oi emoni, kantajani!
+Ken mun naisin naurattaisi
+eli piioin pilkkoaisi!
+Itse nauraisin isännät,
+kaikki piiat pilkkoaisin,
+nauraisin sataki naista,
+tuhat muuta morsianta."
+Sanoi äiti Lemminkäisen:
+"Mi sinulla, poikueni?
+On sulle satunen saanut
+Pohjolassa käyessäsi,
+vainko liioin syötyäsi,
+syötyäsi, juotuasi
+olet öisillä sijoilla
+nähnyt outoja unia?"
+Silloin lieto Lemminkäinen
+sai tuossa sanoneheksi:
+"Akat noita arvelkohot
+öisiä unennäköjä!
+Muistan yölliset uneni,
+sen paremmin päivälliset.
+Oi emoni, vanha vaimo!
+Sääli säkkihin evästä,
+pane jauhot palttinahan,
+suolat riepuhun sovita!
+Pois tuli pojalle lähtö,
+matka maasta ottaminen,
+tästä kullasta ko'ista,
+kaunihista kartanosta:
+miehet miekkoja hiovat,
+kärestävät keihä'itä."
+Emo ennätti kysyä,
+vaivan nähnyt vaaitella:
+"Miksi miekkoja hiovat,
+kärestävät keihä'itä?"
+Virkkoi lieto Lemminkäinen,
+sanoi kaunis Kaukomieli:
+"Siksi miekkoja hiovat,
+kärestävät keihä'itä:
+mun poloisen pään varalle,
+vasten kauloa katalan.
+Tuli työ, tapahtui seikka
+noilla Pohjolan pihoilla:
+tapoin pojan pohjolaisen,
+itsen Pohjolan isännän.
+Nousi Pohjola sotahan,
+takaturma tappelohon
+vasten vaivaista minua,
+yksinäisen ympärille."
+Emo tuon sanoiksi virkki,
+lausui vanhin lapsellensa:
+"Jo sanoin minä sinulle,
+jo vainen varoittelinki,
+yhä kielteä käkesin
+lähtemästä Pohjolahan.
+Mahoit olla oikeassa,
+eleä emon tuvilla,
+oman vanhemman varassa,
+kantajasi kartanossa,
+ei oisi sotoa saanut,
+tapahtunut tappeloa.
+"Kunne nyt, poikani poloinen,
+kunne, kannettu katala,
+lähet pillan piilentähän,
+työn pahan pakenentahan,
+ettei pää pahoin menisi,
+kaula kaunis katkeaisi,
+tukka turhi'in tulisi,
+hivus hieno lankeaisi?"
+Sanoi lieto Lemminkäinen:
+"En tieä sitä sijoa,
+kunne painuisin pakohon
+pillojani piilemähän.
+Oi emoni, kantajani!
+Kunne käsket piilemähän?"
+Sanoi äiti Lemminkäisen,
+itse lausui, noin nimesi:
+"En mä tieä, kunne käsken,
+kunne käsken ja kehoitan.
+Menet männyksi mäelle,
+katajaksi kankahalle,
+tuho sielläki tulevi,
+kova onni kohtoavi:
+use'in mäkinen mänty
+pärepuiksi leikatahan,
+usei'in kataja kangas
+seipähiksi karsitahan.
+"Nouset koivuksi norolle
+tahikka lehtohon lepäksi,
+tuho sielläki tulisi,
+kova onni kohti saisi:
+use'in noroinen koivu
+pinopuiksi pilkotahan,
+use'in lepikkölehto
+hakatahan halmeheksi.
+"Menet marjaksi mäelle,
+puolukaksi kankahalle,
+näille maille mansikoiksi,
+mustikoiksi muille maille,
+tuho sielläki tulisi,
+kova onni kohtoaisi:
+noppisivat nuoret neiet,
+tinarinnat riipisivät.
+"Mene hauiksi merehen,
+siiaksi silajokehen,
+tuho sielläki tulisi,
+kova loppu loukahtaisi:
+mies nuori, noentolainen,
+veisi verkkonsa vesille,
+nuoret nuotalla vetäisi,
+vanhat saisi verkollansa.
+"Menet metsähän sueksi,
+korpimaille kontioksi,
+tuho sielläki tulisi,
+kova onni kohtoaisi:
+mies nuori, noen näköinen,
+kärestäisi keihä'änsä
+surmataksensa sutoset,
+metsän karhut kaataksensa."
+Silloin lieto Lemminkäinen
+sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Itse tieän ilke'immät,
+paikat arvoan pahimmat,
+kussa surma suin pitäisi,
+kova loppu loukahtaisi.
+Oi emo, elättäjäni,
+maammo, maion-antajani!
+Kunne käsket piilemähän,
+kunne käsket ja kehoitat?
+Aivan on surma suun e'essä,
+paha päivä parran päällä,
+yksi päivä miehen päätä,
+tuskin täytehen sitänä."
+Silloin äiti Lemminkäisen
+itse virkki, noin nimesi:
+"Sanon ma hyvänki paikan,
+ani armahan nimitän,
+missä piillä pillomuksen,
+paeta pahan-alaisen:
+muistan maata pikkuruisen,
+tieän paikkoa palasen,
+syömätöintä, lyömätöintä,
+miekan miehen käymätöintä.
+Sie vanno valat ikuiset,
+valehettomat, vakaiset,
+kuunna, kymmennä kesänä
+et sotia käyäksesi
+hopeankana halulla
+tahi kullan tarpehella!"
+Sanoi lieto Lemminkäinen:
+"Vannon mie valat vakaiset,
+en kesänä ensimäisnä,
+tok' en vielä toisnakana
+saa'a suurihin sotihin,
+noihin miekan melskehisin.
+Viel' on haavat hartioissa,
+syvät reiät ryntähissä
+entisistäkin iloista,
+mennehistä melskehistä
+suurilla sotamä'illä,
+miesten tappotanterilla."
+Silloin äiti Lemminkäisen
+sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Otapa isosi pursi,
+lähe tuonne piilemähän
+ylitse meren yheksän,
+meri-puolen kymmenettä,
+saarehen selällisehen,
+luotohon merellisehen!
+Siell' ennen isosi piili,
+sekä piili jotta säilyi
+suurina sotakesinä,
+vainovuosina kovina;
+hyvä oli siellä ollaksensa,
+armas aikaellaksensa.
+Siellä piile vuosi, toinen,
+käy kotihin kolmannella
+tutuille ison tuville,
+vanhempasi valkamoille!"
- Yhdeksäskolmatta runo
+ Yhdeksäskolmatta runo
- Lemminkäinen, lieto poika,
- itse kaunis Kaukomieli,
- saapi säkkihin evästä,
- kesävoita vakkahansa,
- vuoeksensa voita syöä,
- toiseksi sianlihoa.
- Siitä läksi piilemähän,
- sekä läksi jotta joutui.
- Sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Jo lähenki, jo pakenen
- koko kolmeksi kesäksi,
- viitiseksi vuotoseksi.
- Heitän maat matojen syöä,
- lehot ilvesten levätä,
- pellot peuran piehtaroia,
- ahot hanhien asua.
- "Hyvästi, hyvä emoni!
- Kun tulevi Pohjan kansa,
- Pimentolan pitkä joukko
- päätäni kyselemähän,
- sanopa samonneheksi,
- minun täältä menneheksi
- saman kasken kaattuani,
- joka jo on leikattuna!"
- Vetäisi venon vesille,
- laski laivan lainehille
- teräksisiltä teloilta,
- vaskisilta valkamoilta.
- Veti puuhun purjehia,
- vaattehia varpapuuhun;
- itse istuvi perähän,
- laaittihe laskemahan
- kokan koivuisen nojahan,
- melan vartevan varahan.
- Sanan virkkoi, noin nimesi,
- itse lausui ja pakisi:
- "Puhu, tuuli, purjehesen,
- ahava, aja alusta!
- Anna juosta puisen purren,
- mennä mäntyisen venehen
- saarelle sanattomalle,
- niemelle nimettömälle!"
- Tuuli tuuitti venoista,
- meren tyrsky työnnytteli
- selviä selän vesiä,
- ulapoita auke'ita;
- tuuitteli kuuta kaksi,
- kuun on kohta kolmannenki.
- Tuossa istui niemen neiet
- rannalla meren sinisen;
- katselevat, käänteleivät,
- silmät päin sinistä merta.
- Kenpä vuotti veljeänsä,
- toivoi taattonsa tulevan;
- sepä vasta varsin vuotti,
- joka vuotti sulhoansa.
- Kaukoa näkyvi Kauko,
- Kaukon laiva loitompata:
- on kuin pieni pilven lonka
- veen ja taivahan välillä.
- Niemen neiet arvelevat,
- saaren impyet sanovat:
- "Mipä tuo merellä outo,
- kupa kumma lainehilla?
- Kun ollet omainen laiva,
- saaren pursi purjeniekka,
- niin kohin kotia käänny,
- vasten saaren valkamoita:
- saisimme sanomat kuulla,
- viestit mailta vierahilta,
- rauhassako rantakansat
- vainko vainossa elävät."
- Tuuli purjetta punovi,
- aalto laivoa ajeli.
- Pian lieto Lemminkäinen
- luotti purren luotoselle,
- laski laivan saaren päähän,
- saaren niemyen nenähän.
- Sanoi tuonne saatuansa,
- tutkaeli tultuansa:
- "Onko saarella sijoa,
- maata saaren manterella
- veteä venettä maalle,
- purtta kuivalle kumota?"
- Saaren impyet sanovat,
- niemen neiet vastoavat:
- "Onpa saarella sijoa,
- maata saaren manterella
- veteä venettä maalle,
- purtta kuivalle kumota:
- tääll' on valkamat varavat,
- rannat täynnänsä teloja,
- jos saisit saoin venehin,
- tulisit tuhansin pursin."
- Siitä lieto Lemminkäinen
- veälti venehen maalle,
- purren puisille teloille.
- Itse tuon sanoiksi virkki:
- "Onko saarella tiloa,
- maata saaren manterella
- piillä miehen pienekkäisen,
- paeta vähäväkisen
- suurista sotajymyistä,
- terän miekan melskehistä?"
- Saaren impyet sanovat,
- niemen neiet vastoavat:
- "Onpa saarella tiloa,
- maata saaren manterella
- piillä miehen pienekkäisen,
- paeta vähäväkisen:
- liiat meill' on linnat täällä,
- kalhot kartanot asua,
- jos saisi sa'an urosta,
- tulisi tuhannen miestä."
- Siitä lieto Lemminkäinen
- sanan virkki, noin nimesi:
- "Onko saarella tiloa,
- maata saaren manterella,
- pieni kolkka koivikkoa
- ja murunen muuta maata
- minun kaski kaatakseni,
- hyvä huuhta raatakseni?"
- Saaren impyet sanovat,
- niemen neiet vastoavat:
- "Ei ole saarella tiloa,
- maata saaren manterella
- yhtä selkäsi sijoa,
- maata karpion aloa
- sinun kaski kaataksesi,
- hyvä huuhta raataksesi:
- saaren maat saroin jaettu,
- pellot pirstoin mittaeltu,
- aholoista arpa lyöty,
- nurmista keräjät käyty."
- Virkkoi lieto Lemminkäinen,
- kysyi kaunis Kaukomieli:
- "Onko saarella sijoa,
- maata saaren manterella
- minun laulut laulellani,
- pitkät virret vieretellä?
- Sanat suussani sulavat,
- ikenilläni itävät."
- Saaren impyet sanovat,
- niemen neiet vastoavat:
- "Onpa saarella sijoa,
- maata saaren manterella
- sinun laulut laulellasi,
- hyvät virret vieretellä,
- lehot leikki lyöäksesi,
- tanner tanhuellaksesi."
- Siitä lieto Lemminkäinen
- jopa loihe laulamahan.
- Lauloi pihlajat pihoille,
- tammet keskitanhu'ille,
- tammelle tasaiset oksat,
- joka oksallen omenan,
- omenalle kultapyörän,
- kultapyörälle käkösen:
- kun käki kukahtelevi,
- kulta suusta kuohahtavi,
- vaski leuoilta valuvi,
- hopea hohahtelevi
- kultaiselle kunnahalle,
- hope'iselle mäelle.
- Vielä lauloi Lemminkäinen,
- vielä lauloi ja saneli,
- lauloi hiekat helmilöiksi,
- kivet kaikki kiiltäviksi,
- puut kaikki punertaviksi,
- kukat kullankarvaisiksi.
- Siitä lauloi Lemminkäinen,
- lauloi kaivon kartanolle,
- kultakannen kaivon päälle,
- kultakapan kannen päälle,
- josta veikot vettä juovat,
- siskot silmiä pesevät.
- Lauloi lammin tanterelle,
- lampihin siniset sorsat,
- kulmat kulta, pää hopea,
- kaikki varpahat vasesta.
- Imehtivät immet saaren,
- niemen neiet kummeksivat
- Lemminkäisen laulantoa,
- urohon osoantoa.
- Virkkoi lieto Lemminkäinen,
- sanoi kaunis Kaukomieli:
- "Laulaisin hyvänki virren,
- kaunihinki kaikuttaisin,
- kun oisin katoksen alla,
- päässä pitkän pintapöyän.
- Kun ei täytyne tupoa,
- lainattane lattiata,
- jo puran sanat salolle,
- kaa'an virret viiakkohon."
- Saaren impyet sanovat,
- niemen neiet arvelevat:
- "On meillä tupia tulla,
- kalhot kartanot asua,
- vieä virtesi vilusta,
- sanat saa'a ulkoisesta."
- Siitä lieto Lemminkäinen
- heti tultua tupahan
- lauloi tuopit tuonnempata
- päähän pitkän pintapöyän,
- tuopit täytehen olutta,
- kannut kaunihit simoa,
- va'it varpelaitehille,
- kupit kukkurakuvulle:
- olipa olutta tuopit,
- mettä kannut kannettuna,
- voita pantuna varalle
- ja siihen sianlihoa
- syöä lieto Lemminkäisen,
- Kaukomielen mielitellä.
- Kovin on korea Kauko:
- eipä syömähän rupea
- veitsettä hopeapäättä,
- kuraksetta kultaisetta.
- Sai veitsen hopeapäisen,
- lauloi kultaisen kuraksen;
- siitä syöpi kylliksensä,
- joi olutta onneksensa.
- Siitä lieto Lemminkäinen
- käveli kyliä myöten
- saaren impien ilossa,
- kassapäien kauneussa.
- Kunnepäin on päätä käänti,
- siinä suuta suihkatahan,
- kunne kättänsä ojenti,
- siinä kättä käpsätähän.
- Kävi öillä öitsimässä,
- pime'illä pilkkoisilla.
- Ei ollut sitä kyleä,
- kuss' ei kymmenen taloa,
- eik' ollut sitä taloa,
- kuss' ei kymmenen tytärtä,
- eikäpä sitä tytärtä,
- ei sitä emosen lasta,
- kunk' ei vierehen venynyt,
- käsivartta vaivutellut.
- Tuhat tunsi morsianta,
- sa'an leskiä lepäsi.
- Kaht' ei ollut kymmenessä,
- kolmea koko sa'assa
- piikoa pitämätöintä,
- leskeä lepäämätöintä.
- Niinpä lieto Lemminkäinen
- eleä nutustelevi
- koko kolmisen keseä
- saaren suurissa kylissä;
- ihastutti saaren immet,
- kaikki lesketki lepytti.
- Jäi yksi lepyttämättä,
- yksi vanha impi rukka.
- Se on päässä pitkän niemen,
- kymmenennessä kylässä.
- Jo oli matka mielessänsä
- lähteä omille maille.
- Tuli vanha impi rukka,
- itse noin sanoiksi virkki:
- "Kauko rukka, miesi kaunis!
- Kun et muistane minua,
- annan täältä mennessäsi
- juosta purtesi kivehen."
- Ei kuullut kukotta nousta,
- kanan lapsetta karata
- senki impyen ilohon,
- naisen raukan naurantahan.
- Niin päivänä muutamana,
- iltana moniahana
- laati liiton noustaksensa
- ennen kuuta, kukkoaki.
- Nousi ennen liittoansa,
- ennen ehtoaikoansa.
- Läksi kohta kulkemahan,
- kylitse vaeltamahan
- senki impyen ilohon,
- naisen raukan naurantahan.
- Yöllä yksin käyessänsä,
- kulkiessansa kylitse
- tuonne niemen pitkän päähän,
- kymmenentehen kylähän,
- ei nähnyt sitä taloa,
- kuss' ei kolmea kotoa,
- ei nähnyt sitä kotoa,
- kuss' ei kolmea urosta,
- ei nähnyt sitä urosta,
- ku ei miekkoa hionut,
- tapparata tahkaellut
- pään varalle Lemminkäisen.
- Silloin lieto Lemminkäinen
- sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Voi, päivyinen päivä nousi,
- armas aurinko kohosi
- mun, pojan poloisen, päälle,
- päälle kaulani katalan!
- Lempoko yhen urohon
- sovissansa suojelevi,
- vaipoissansa varjelevi,
- kaavuissansa kaitselevi
- päälle saaessa satojen,
- tuhansien tunkiessa!"
- Jäi neiet syliämättä,
- sylityt haloamatta.
- Jo vieri veneteloille
- luoksi purtensa poloinen:
- purs' on poltettu poroksi,
- kypeniksi kyyetelty!
- Jo tunsi tuhon tulevan,
- hätäpäivän päälle saavan.
- Alkoi veisteä venettä,
- uutta purtta puuhaella.
- Puita puuttui purren seppä,
- lautoja venon tekijä.
- Saapi puuta pikkuruisen,
- lautoa ani vähäisen:
- viisi värttinän murua,
- kuusi tainnan taittumoa.
- Siitä veistävi venosen,
- uuen purren puuhoavi.
- Teki tieolla venettä,
- tietoisilla tehtahilla;
- iski kerran: läksi laita,
- iski toisen: syntyi toinen,
- iski kerran kolmannenki:
- siitä sai koko venonen.
- Jo työnti venon vesille,
- laski laivan lainehille.
- Sanan virkki, noin nimesi,
- itse lausui ja pakisi:
- "Kupliksi, veno, vesille,
- lumpehiksi lainehille!
- Kokko, kolme sulkoasi,
- kokko, kolme, kaarne, kaksi
- varaksi vähän venehen,
- pahan purren parraspuuksi!"
- Astaiksen aluksehensa,
- vierähti venon perähän,
- alla päin, pahoilla mielin,
- kaiken kallella kypärin,
- kun ei saanut öitä olla
- eikä päiviä elellä
- saaren impien iloissa,
- kassapäien karkeloissa.
- Virkkoi lieto Lemminkäinen,
- sanoi kaunis Kaukomieli:
- "Pois tuli pojalle lähtö,
- matkansa majoilta näiltä,
- näistä impien iloista,
- kaunokaisten karkeloista.
- Vaan toki lähettyäni,
- minun täältä mentyäni
- eipä impyet iloinne,
- kassapäät ei kalketelle
- näillä tuhmilla tuvilla,
- kataloilla kartanoilla."
- Jopa itki saaren immet,
- niemen neiet vaikeroitsi:
- "Mitä läksit, Lemminkäinen,
- urkenit, urosten sulho?
- Läksitkö piikojen pyhyyttä
- vainko vaimojen vähyyttä?"
- Virkkoi lieto Lemminkäinen,
- sanoi kaunis Kaukomieli:
- "Lähe en piikojen pyhyyttä
- enkä vaimojen vähyyttä:
- saisin jos sataki naista,
- tuhat piikoa pi'ellä.
- Sitä läksin, Lemminkäinen,
- urkenin, urosten sulho,
- kun tuli kova ikävä,
- ikävä omia maita,
- oman maani mansikoita,
- oman vaaran vaapukoita,
- oman niemen neitosia,
- oman kartanon kanoja."
- Siitä lieto Lemminkäinen
- laski laivansa ulomma.
- Tuli tuuli, tuon puhalti,
- tuli aalto, tuon ajeli
- selälle meren sinisen,
- ulapalle aukealle.
- Jäivät raukat rannikolle,
- vienoiset vesikivelle,
- saaren immet itkemähän,
- kultaiset kujertamahan.
- Sini itki saaren immet,
- niemen neiet voikerrehti,
- kuni purjepuu näkyvi,
- rautahankki haimentavi.
- Ei he itke purjepuuta,
- rautahankkia haloa:
- itki purjepuun alaista,
- hankkinuoran haltijata.
- Itse itki Lemminkäinen,
- sini itki ja sureksi,
- kuni saaren maat näkyvi,
- saaren harjut haimentavi.
- Ei hän itke saaren maita,
- saaren harjuja haloa:
- itki saaren impy'itä,
- noita harjun hanhosia.
- Siitä lieto Lemminkäinen
- laskevi sinistä merta.
- Laski päivän, laski toisen.
- Päivälläpä kolmannella
- nousi tuuli tuulemahan,
- ilman ranta riehkumahan,
- suuri tuuli luotehinen,
- kova tuuli koillistuuli:
- otti laian, otti toisen,
- vikelti koko venehen.
- Siitä lieto Lemminkäinen
- kääntihe käsin vetehen,
- läksi sormin soutamahan,
- jaloilla meloamahan.
- Uituansa yön ja päivän,
- melke'in melattuansa
- näki pilven pikkuruisen,
- pilven longan luotehessa.
- Sepä maaksi muuttelihe,
- niemeksi panettelihe.
- Nousi niemelle talohon.
- Löyti emännän leipomassa,
- tyttäret taputtamassa:
- "Oi on ehtoinen emäntä!
- Kunpa nälkäni näkisit,
- asiani arvoaisit,
- juosten aittahan menisit,
- tuiskuna oluttupahan;
- toisit tuoppisen olutta,
- sirusen sianlihoa,
- sen panisit paistumahan,
- vuolaisisit voita päälle
- syöä miehen uupunehen,
- juoa uinehen urohon.
- Jo olen uinut yöt ja päivät
- meren aavan aaltoloita,
- joka tuuli turvanani,
- meren aallot armonani."
- Tuopa ehtoinen emäntä
- meni aittahan mäelle,
- vuoli voita aittasesta,
- sirusen sianlihoa;
- sen panevi paistumahan
- syöä miehen nälkähisen,
- tuopi tuopilla olutta
- juoa uinehen urohon.
- Antoi siitä uuen purren,
- varsin valmihin venehen,
- mennä miehen muille maille,
- kulkea kotiperille.
- Siitä lieto Lemminkäinen,
- päästyä kotiperille,
- tunsi maat on, tunsi rannat,
- sekä saaret jotta salmet,
- tunsi vanhat valkamansa,
- entiset elosijansa;
- mäet tunsi mäntyinensä,
- kummut kaikki kuusinensa
- - ei tunne tuvan aloa,
- seinän seisontasijoa:
- jo tuossa tuvan sijalla
- nuori tuomikko tohisi,
- männikkö tupamäellä,
- katajikko kaivotiellä!
- Virkkoi lieto Lemminkäinen,
- sanoi kaunis Kaukomieli:
- "Tuoss' on lehto, jossa liikuin,
- kivet tuossa, joilla kiikuin,
- tuossa nurmet nukkeroimat,
- pientarehet piehtaroimat.
- Mikä vei tutut tupani,
- kuka kaunihit katokset?
- Tupa on poltettu poroksi,
- tuuli tuhkat korjannunna!"
- Loihe siitä itkemähän;
- itki päivän, itki toisen.
- Ei hän itkenyt tupoa
- eikä aittoa halannut:
- itki tuttua tuvassa,
- aitallista armastansa.
- Linnun lentävän näkevi,
- kokkolinnun liitelevän.
- Sai tuolta kyselemähän:
- "Oi sie kokko, lintuseni!
- Etkö saattaisi sanoa,
- miss' on entinen emoni,
- missä kaunis kantajani,
- ihana imettäjäni?"
- Ei kokko mitänä muista
- eikä tunne tuhma lintu:
- kokko tiesi kuolleheksi
- ja kaarne kaonneheksi,
- miekalla menetetyksi,
- tapetuksi tapparalla.
- Virkkoi lieto Lemminkäinen,
- sanoi kaunis Kaukomieli:
- "Ohoh kaunis kantajani,
- ihana imettäjäni!
- Jo olet kuollut, kantajani,
- mennyt, ehtoinen emoni,
- liha mullaksi lahonnut,
- kuuset päälle kasvanehet,
- katajaiset kantapäihin,
- pajut sormien nenähän!
- "Kostohon minäki koito,
- kostoksi, kovaosainen,
- mittaelin miekkoani,
- kannoin kaunista asetta
- noilla Pohjolan pihoilla,
- Pimentolan pientarilla
- - surmaksi oman sukuni,
- kateheksi kantajani!"
- Katseleikse, käänteleikse:
- näki jälkeä hitusen,
- ruohossa rutistunutta,
- kanervassa katkennutta.
- Läksi tietä tietämähän,
- ojelvoista oppimahan.
- Tiehyt metsähän vetävi,
- ojelvoinen ottelevi.
- Vieri siitä virstan, toisen,
- pakeni palasen maata
- salon synkimmän sisähän,
- korven kolkan kainalohon.
- Näkevi salaisen saunan,
- piilopirtin pikkaraisen
- kahen kallion lomassa,
- kolmen kuusen kulman alla
- - siellä ehtoisen emonsa,
- tuon on valtavanhempansa.
- Siinä lieto Lemminkäinen
- ihastui ikihyväksi.
- Sanovi sanalla tuolla,
- lausui tuolla lausehella:
- "Ohoh äiti armahani,
- oi emo, elättäjäni!
- Viel' olet, emo, elossa,
- vanhempani, valvehella,
- kun jo luulin kuolleheksi,
- kaiketi kaonneheksi,
- miekalla menetetyksi,
- keihä'ällä keksityksi!
- Itkin pois ihanat silmät,
- kasvon kaunihin kaotin."
- Sanoi äiti Lemminkäisen:
- "Viel' olen toki elossa,
- vaikkapa piti paeta,
- pistäitäni piilosalle
- tänne synkkähän salohon,
- korven kolkan kainalohon.
- Suori Pohjola sotoa,
- takajoukko tappeloa
- vasten vaivaista sinua
- ja kohti kovaosaista:
- poltti huonehet poroksi,
- kaikki kaatoi kartanomme."
- Sanoi lieto Lemminkäinen:
- "Oi emoni, kantajani!
- Ellös olko milläkänä,
- milläkänä, tuollakana!
- Tuvat uuet tehtänehe,
- paremmat osattanehe,
- Pohjola so'ittanehe,
- Lemmon kansa kaattanehe."
- Siitä äiti Lemminkäisen
- itse tuon sanoiksi virkki:
- "Viikon viivyit, poikueni,
- kauan, Kaukoni, elelit
- noilla mailla vierahilla,
- aina ouoilla ovilla,
- niemellä nimettömällä,
- saarella sanattomalla."
- Virkkoi lieto Lemminkäinen,
- sanoi kaunis Kaukomieli:
- "Hyvä oli siellä ollakseni,
- lempi liehaellakseni.
- Puut siellä punalle paistoi,
- puut punalle, maat sinelle,
- hopealle hongan oksat,
- kullalle kukat kanervan.
- Siell' oli mäet simaiset,
- kalliot kananmunaiset;
- mettä vuoti kuivat kuuset,
- maitoa mahot petäjät,
- aian nurkat voita lypsi,
- seipähät valoi olutta.
- "Hyvä oli siellä ollakseni,
- armas aikaellakseni.
- Siitä oli paha elämä,
- siitä outo ollakseni:
- pelkäsivät piikojansa,
- luulivat lutuksiansa,
- noita kehnon kellukoita,
- paholaisen pallukoita
- pahasti piteleväni,
- ylimäärin öitsiväni.
- Minä piilin piikasia,
- varoin vaimon tyttäriä,
- kuin susi sikoja piili,
- havukat kylän kanoja."
+Lemminkäinen, lieto poika,
+itse kaunis Kaukomieli,
+saapi säkkihin evästä,
+kesävoita vakkahansa,
+vuoeksensa voita syöä,
+toiseksi sianlihoa.
+Siitä läksi piilemähän,
+sekä läksi jotta joutui.
+Sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Jo lähenki, jo pakenen
+koko kolmeksi kesäksi,
+viitiseksi vuotoseksi.
+Heitän maat matojen syöä,
+lehot ilvesten levätä,
+pellot peuran piehtaroia,
+ahot hanhien asua.
+"Hyvästi, hyvä emoni!
+Kun tulevi Pohjan kansa,
+Pimentolan pitkä joukko
+päätäni kyselemähän,
+sanopa samonneheksi,
+minun täältä menneheksi
+saman kasken kaattuani,
+joka jo on leikattuna!"
+Vetäisi venon vesille,
+laski laivan lainehille
+teräksisiltä teloilta,
+vaskisilta valkamoilta.
+Veti puuhun purjehia,
+vaattehia varpapuuhun;
+itse istuvi perähän,
+laaittihe laskemahan
+kokan koivuisen nojahan,
+melan vartevan varahan.
+Sanan virkkoi, noin nimesi,
+itse lausui ja pakisi:
+"Puhu, tuuli, purjehesen,
+ahava, aja alusta!
+Anna juosta puisen purren,
+mennä mäntyisen venehen
+saarelle sanattomalle,
+niemelle nimettömälle!"
+Tuuli tuuitti venoista,
+meren tyrsky työnnytteli
+selviä selän vesiä,
+ulapoita auke'ita;
+tuuitteli kuuta kaksi,
+kuun on kohta kolmannenki.
+Tuossa istui niemen neiet
+rannalla meren sinisen;
+katselevat, käänteleivät,
+silmät päin sinistä merta.
+Kenpä vuotti veljeänsä,
+toivoi taattonsa tulevan;
+sepä vasta varsin vuotti,
+joka vuotti sulhoansa.
+Kaukoa näkyvi Kauko,
+Kaukon laiva loitompata:
+on kuin pieni pilven lonka
+veen ja taivahan välillä.
+Niemen neiet arvelevat,
+saaren impyet sanovat:
+"Mipä tuo merellä outo,
+kupa kumma lainehilla?
+Kun ollet omainen laiva,
+saaren pursi purjeniekka,
+niin kohin kotia käänny,
+vasten saaren valkamoita:
+saisimme sanomat kuulla,
+viestit mailta vierahilta,
+rauhassako rantakansat
+vainko vainossa elävät."
+Tuuli purjetta punovi,
+aalto laivoa ajeli.
+Pian lieto Lemminkäinen
+luotti purren luotoselle,
+laski laivan saaren päähän,
+saaren niemyen nenähän.
+Sanoi tuonne saatuansa,
+tutkaeli tultuansa:
+"Onko saarella sijoa,
+maata saaren manterella
+veteä venettä maalle,
+purtta kuivalle kumota?"
+Saaren impyet sanovat,
+niemen neiet vastoavat:
+"Onpa saarella sijoa,
+maata saaren manterella
+veteä venettä maalle,
+purtta kuivalle kumota:
+tääll' on valkamat varavat,
+rannat täynnänsä teloja,
+jos saisit saoin venehin,
+tulisit tuhansin pursin."
+Siitä lieto Lemminkäinen
+veälti venehen maalle,
+purren puisille teloille.
+Itse tuon sanoiksi virkki:
+"Onko saarella tiloa,
+maata saaren manterella
+piillä miehen pienekkäisen,
+paeta vähäväkisen
+suurista sotajymyistä,
+terän miekan melskehistä?"
+Saaren impyet sanovat,
+niemen neiet vastoavat:
+"Onpa saarella tiloa,
+maata saaren manterella
+piillä miehen pienekkäisen,
+paeta vähäväkisen:
+liiat meill' on linnat täällä,
+kalhot kartanot asua,
+jos saisi sa'an urosta,
+tulisi tuhannen miestä."
+Siitä lieto Lemminkäinen
+sanan virkki, noin nimesi:
+"Onko saarella tiloa,
+maata saaren manterella,
+pieni kolkka koivikkoa
+ja murunen muuta maata
+minun kaski kaatakseni,
+hyvä huuhta raatakseni?"
+Saaren impyet sanovat,
+niemen neiet vastoavat:
+"Ei ole saarella tiloa,
+maata saaren manterella
+yhtä selkäsi sijoa,
+maata karpion aloa
+sinun kaski kaataksesi,
+hyvä huuhta raataksesi:
+saaren maat saroin jaettu,
+pellot pirstoin mittaeltu,
+aholoista arpa lyöty,
+nurmista keräjät käyty."
+Virkkoi lieto Lemminkäinen,
+kysyi kaunis Kaukomieli:
+"Onko saarella sijoa,
+maata saaren manterella
+minun laulut laulellani,
+pitkät virret vieretellä?
+Sanat suussani sulavat,
+ikenilläni itävät."
+Saaren impyet sanovat,
+niemen neiet vastoavat:
+"Onpa saarella sijoa,
+maata saaren manterella
+sinun laulut laulellasi,
+hyvät virret vieretellä,
+lehot leikki lyöäksesi,
+tanner tanhuellaksesi."
+Siitä lieto Lemminkäinen
+jopa loihe laulamahan.
+Lauloi pihlajat pihoille,
+tammet keskitanhu'ille,
+tammelle tasaiset oksat,
+joka oksallen omenan,
+omenalle kultapyörän,
+kultapyörälle käkösen:
+kun käki kukahtelevi,
+kulta suusta kuohahtavi,
+vaski leuoilta valuvi,
+hopea hohahtelevi
+kultaiselle kunnahalle,
+hope'iselle mäelle.
+Vielä lauloi Lemminkäinen,
+vielä lauloi ja saneli,
+lauloi hiekat helmilöiksi,
+kivet kaikki kiiltäviksi,
+puut kaikki punertaviksi,
+kukat kullankarvaisiksi.
+Siitä lauloi Lemminkäinen,
+lauloi kaivon kartanolle,
+kultakannen kaivon päälle,
+kultakapan kannen päälle,
+josta veikot vettä juovat,
+siskot silmiä pesevät.
+Lauloi lammin tanterelle,
+lampihin siniset sorsat,
+kulmat kulta, pää hopea,
+kaikki varpahat vasesta.
+Imehtivät immet saaren,
+niemen neiet kummeksivat
+Lemminkäisen laulantoa,
+urohon osoantoa.
+Virkkoi lieto Lemminkäinen,
+sanoi kaunis Kaukomieli:
+"Laulaisin hyvänki virren,
+kaunihinki kaikuttaisin,
+kun oisin katoksen alla,
+päässä pitkän pintapöyän.
+Kun ei täytyne tupoa,
+lainattane lattiata,
+jo puran sanat salolle,
+kaa'an virret viiakkohon."
+Saaren impyet sanovat,
+niemen neiet arvelevat:
+"On meillä tupia tulla,
+kalhot kartanot asua,
+vieä virtesi vilusta,
+sanat saa'a ulkoisesta."
+Siitä lieto Lemminkäinen
+heti tultua tupahan
+lauloi tuopit tuonnempata
+päähän pitkän pintapöyän,
+tuopit täytehen olutta,
+kannut kaunihit simoa,
+va'it varpelaitehille,
+kupit kukkurakuvulle:
+olipa olutta tuopit,
+mettä kannut kannettuna,
+voita pantuna varalle
+ja siihen sianlihoa
+syöä lieto Lemminkäisen,
+Kaukomielen mielitellä.
+Kovin on korea Kauko:
+eipä syömähän rupea
+veitsettä hopeapäättä,
+kuraksetta kultaisetta.
+Sai veitsen hopeapäisen,
+lauloi kultaisen kuraksen;
+siitä syöpi kylliksensä,
+joi olutta onneksensa.
+Siitä lieto Lemminkäinen
+käveli kyliä myöten
+saaren impien ilossa,
+kassapäien kauneussa.
+Kunnepäin on päätä käänti,
+siinä suuta suihkatahan,
+kunne kättänsä ojenti,
+siinä kättä käpsätähän.
+Kävi öillä öitsimässä,
+pime'illä pilkkoisilla.
+Ei ollut sitä kyleä,
+kuss' ei kymmenen taloa,
+eik' ollut sitä taloa,
+kuss' ei kymmenen tytärtä,
+eikäpä sitä tytärtä,
+ei sitä emosen lasta,
+kunk' ei vierehen venynyt,
+käsivartta vaivutellut.
+Tuhat tunsi morsianta,
+sa'an leskiä lepäsi.
+Kaht' ei ollut kymmenessä,
+kolmea koko sa'assa
+piikoa pitämätöintä,
+leskeä lepäämätöintä.
+Niinpä lieto Lemminkäinen
+eleä nutustelevi
+koko kolmisen keseä
+saaren suurissa kylissä;
+ihastutti saaren immet,
+kaikki lesketki lepytti.
+Jäi yksi lepyttämättä,
+yksi vanha impi rukka.
+Se on päässä pitkän niemen,
+kymmenennessä kylässä.
+Jo oli matka mielessänsä
+lähteä omille maille.
+Tuli vanha impi rukka,
+itse noin sanoiksi virkki:
+"Kauko rukka, miesi kaunis!
+Kun et muistane minua,
+annan täältä mennessäsi
+juosta purtesi kivehen."
+Ei kuullut kukotta nousta,
+kanan lapsetta karata
+senki impyen ilohon,
+naisen raukan naurantahan.
+Niin päivänä muutamana,
+iltana moniahana
+laati liiton noustaksensa
+ennen kuuta, kukkoaki.
+Nousi ennen liittoansa,
+ennen ehtoaikoansa.
+Läksi kohta kulkemahan,
+kylitse vaeltamahan
+senki impyen ilohon,
+naisen raukan naurantahan.
+Yöllä yksin käyessänsä,
+kulkiessansa kylitse
+tuonne niemen pitkän päähän,
+kymmenentehen kylähän,
+ei nähnyt sitä taloa,
+kuss' ei kolmea kotoa,
+ei nähnyt sitä kotoa,
+kuss' ei kolmea urosta,
+ei nähnyt sitä urosta,
+ku ei miekkoa hionut,
+tapparata tahkaellut
+pään varalle Lemminkäisen.
+Silloin lieto Lemminkäinen
+sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Voi, päivyinen päivä nousi,
+armas aurinko kohosi
+mun, pojan poloisen, päälle,
+päälle kaulani katalan!
+Lempoko yhen urohon
+sovissansa suojelevi,
+vaipoissansa varjelevi,
+kaavuissansa kaitselevi
+päälle saaessa satojen,
+tuhansien tunkiessa!"
+Jäi neiet syliämättä,
+sylityt haloamatta.
+Jo vieri veneteloille
+luoksi purtensa poloinen:
+purs' on poltettu poroksi,
+kypeniksi kyyetelty!
+Jo tunsi tuhon tulevan,
+hätäpäivän päälle saavan.
+Alkoi veisteä venettä,
+uutta purtta puuhaella.
+Puita puuttui purren seppä,
+lautoja venon tekijä.
+Saapi puuta pikkuruisen,
+lautoa ani vähäisen:
+viisi värttinän murua,
+kuusi tainnan taittumoa.
+Siitä veistävi venosen,
+uuen purren puuhoavi.
+Teki tieolla venettä,
+tietoisilla tehtahilla;
+iski kerran: läksi laita,
+iski toisen: syntyi toinen,
+iski kerran kolmannenki:
+siitä sai koko venonen.
+Jo työnti venon vesille,
+laski laivan lainehille.
+Sanan virkki, noin nimesi,
+itse lausui ja pakisi:
+"Kupliksi, veno, vesille,
+lumpehiksi lainehille!
+Kokko, kolme sulkoasi,
+kokko, kolme, kaarne, kaksi
+varaksi vähän venehen,
+pahan purren parraspuuksi!"
+Astaiksen aluksehensa,
+vierähti venon perähän,
+alla päin, pahoilla mielin,
+kaiken kallella kypärin,
+kun ei saanut öitä olla
+eikä päiviä elellä
+saaren impien iloissa,
+kassapäien karkeloissa.
+Virkkoi lieto Lemminkäinen,
+sanoi kaunis Kaukomieli:
+"Pois tuli pojalle lähtö,
+matkansa majoilta näiltä,
+näistä impien iloista,
+kaunokaisten karkeloista.
+Vaan toki lähettyäni,
+minun täältä mentyäni
+eipä impyet iloinne,
+kassapäät ei kalketelle
+näillä tuhmilla tuvilla,
+kataloilla kartanoilla."
+Jopa itki saaren immet,
+niemen neiet vaikeroitsi:
+"Mitä läksit, Lemminkäinen,
+urkenit, urosten sulho?
+Läksitkö piikojen pyhyyttä
+vainko vaimojen vähyyttä?"
+Virkkoi lieto Lemminkäinen,
+sanoi kaunis Kaukomieli:
+"Lähe en piikojen pyhyyttä
+enkä vaimojen vähyyttä:
+saisin jos sataki naista,
+tuhat piikoa pi'ellä.
+Sitä läksin, Lemminkäinen,
+urkenin, urosten sulho,
+kun tuli kova ikävä,
+ikävä omia maita,
+oman maani mansikoita,
+oman vaaran vaapukoita,
+oman niemen neitosia,
+oman kartanon kanoja."
+Siitä lieto Lemminkäinen
+laski laivansa ulomma.
+Tuli tuuli, tuon puhalti,
+tuli aalto, tuon ajeli
+selälle meren sinisen,
+ulapalle aukealle.
+Jäivät raukat rannikolle,
+vienoiset vesikivelle,
+saaren immet itkemähän,
+kultaiset kujertamahan.
+Sini itki saaren immet,
+niemen neiet voikerrehti,
+kuni purjepuu näkyvi,
+rautahankki haimentavi.
+Ei he itke purjepuuta,
+rautahankkia haloa:
+itki purjepuun alaista,
+hankkinuoran haltijata.
+Itse itki Lemminkäinen,
+sini itki ja sureksi,
+kuni saaren maat näkyvi,
+saaren harjut haimentavi.
+Ei hän itke saaren maita,
+saaren harjuja haloa:
+itki saaren impy'itä,
+noita harjun hanhosia.
+Siitä lieto Lemminkäinen
+laskevi sinistä merta.
+Laski päivän, laski toisen.
+Päivälläpä kolmannella
+nousi tuuli tuulemahan,
+ilman ranta riehkumahan,
+suuri tuuli luotehinen,
+kova tuuli koillistuuli:
+otti laian, otti toisen,
+vikelti koko venehen.
+Siitä lieto Lemminkäinen
+kääntihe käsin vetehen,
+läksi sormin soutamahan,
+jaloilla meloamahan.
+Uituansa yön ja päivän,
+melke'in melattuansa
+näki pilven pikkuruisen,
+pilven longan luotehessa.
+Sepä maaksi muuttelihe,
+niemeksi panettelihe.
+Nousi niemelle talohon.
+Löyti emännän leipomassa,
+tyttäret taputtamassa:
+"Oi on ehtoinen emäntä!
+Kunpa nälkäni näkisit,
+asiani arvoaisit,
+juosten aittahan menisit,
+tuiskuna oluttupahan;
+toisit tuoppisen olutta,
+sirusen sianlihoa,
+sen panisit paistumahan,
+vuolaisisit voita päälle
+syöä miehen uupunehen,
+juoa uinehen urohon.
+Jo olen uinut yöt ja päivät
+meren aavan aaltoloita,
+joka tuuli turvanani,
+meren aallot armonani."
+Tuopa ehtoinen emäntä
+meni aittahan mäelle,
+vuoli voita aittasesta,
+sirusen sianlihoa;
+sen panevi paistumahan
+syöä miehen nälkähisen,
+tuopi tuopilla olutta
+juoa uinehen urohon.
+Antoi siitä uuen purren,
+varsin valmihin venehen,
+mennä miehen muille maille,
+kulkea kotiperille.
+Siitä lieto Lemminkäinen,
+päästyä kotiperille,
+tunsi maat on, tunsi rannat,
+sekä saaret jotta salmet,
+tunsi vanhat valkamansa,
+entiset elosijansa;
+mäet tunsi mäntyinensä,
+kummut kaikki kuusinensa
+- ei tunne tuvan aloa,
+seinän seisontasijoa:
+jo tuossa tuvan sijalla
+nuori tuomikko tohisi,
+männikkö tupamäellä,
+katajikko kaivotiellä!
+Virkkoi lieto Lemminkäinen,
+sanoi kaunis Kaukomieli:
+"Tuoss' on lehto, jossa liikuin,
+kivet tuossa, joilla kiikuin,
+tuossa nurmet nukkeroimat,
+pientarehet piehtaroimat.
+Mikä vei tutut tupani,
+kuka kaunihit katokset?
+Tupa on poltettu poroksi,
+tuuli tuhkat korjannunna!"
+Loihe siitä itkemähän;
+itki päivän, itki toisen.
+Ei hän itkenyt tupoa
+eikä aittoa halannut:
+itki tuttua tuvassa,
+aitallista armastansa.
+Linnun lentävän näkevi,
+kokkolinnun liitelevän.
+Sai tuolta kyselemähän:
+"Oi sie kokko, lintuseni!
+Etkö saattaisi sanoa,
+miss' on entinen emoni,
+missä kaunis kantajani,
+ihana imettäjäni?"
+Ei kokko mitänä muista
+eikä tunne tuhma lintu:
+kokko tiesi kuolleheksi
+ja kaarne kaonneheksi,
+miekalla menetetyksi,
+tapetuksi tapparalla.
+Virkkoi lieto Lemminkäinen,
+sanoi kaunis Kaukomieli:
+"Ohoh kaunis kantajani,
+ihana imettäjäni!
+Jo olet kuollut, kantajani,
+mennyt, ehtoinen emoni,
+liha mullaksi lahonnut,
+kuuset päälle kasvanehet,
+katajaiset kantapäihin,
+pajut sormien nenähän!
+"Kostohon minäki koito,
+kostoksi, kovaosainen,
+mittaelin miekkoani,
+kannoin kaunista asetta
+noilla Pohjolan pihoilla,
+Pimentolan pientarilla
+- surmaksi oman sukuni,
+kateheksi kantajani!"
+Katseleikse, käänteleikse:
+näki jälkeä hitusen,
+ruohossa rutistunutta,
+kanervassa katkennutta.
+Läksi tietä tietämähän,
+ojelvoista oppimahan.
+Tiehyt metsähän vetävi,
+ojelvoinen ottelevi.
+Vieri siitä virstan, toisen,
+pakeni palasen maata
+salon synkimmän sisähän,
+korven kolkan kainalohon.
+Näkevi salaisen saunan,
+piilopirtin pikkaraisen
+kahen kallion lomassa,
+kolmen kuusen kulman alla
+- siellä ehtoisen emonsa,
+tuon on valtavanhempansa.
+Siinä lieto Lemminkäinen
+ihastui ikihyväksi.
+Sanovi sanalla tuolla,
+lausui tuolla lausehella:
+"Ohoh äiti armahani,
+oi emo, elättäjäni!
+Viel' olet, emo, elossa,
+vanhempani, valvehella,
+kun jo luulin kuolleheksi,
+kaiketi kaonneheksi,
+miekalla menetetyksi,
+keihä'ällä keksityksi!
+Itkin pois ihanat silmät,
+kasvon kaunihin kaotin."
+Sanoi äiti Lemminkäisen:
+"Viel' olen toki elossa,
+vaikkapa piti paeta,
+pistäitäni piilosalle
+tänne synkkähän salohon,
+korven kolkan kainalohon.
+Suori Pohjola sotoa,
+takajoukko tappeloa
+vasten vaivaista sinua
+ja kohti kovaosaista:
+poltti huonehet poroksi,
+kaikki kaatoi kartanomme."
+Sanoi lieto Lemminkäinen:
+"Oi emoni, kantajani!
+Ellös olko milläkänä,
+milläkänä, tuollakana!
+Tuvat uuet tehtänehe,
+paremmat osattanehe,
+Pohjola so'ittanehe,
+Lemmon kansa kaattanehe."
+Siitä äiti Lemminkäisen
+itse tuon sanoiksi virkki:
+"Viikon viivyit, poikueni,
+kauan, Kaukoni, elelit
+noilla mailla vierahilla,
+aina ouoilla ovilla,
+niemellä nimettömällä,
+saarella sanattomalla."
+Virkkoi lieto Lemminkäinen,
+sanoi kaunis Kaukomieli:
+"Hyvä oli siellä ollakseni,
+lempi liehaellakseni.
+Puut siellä punalle paistoi,
+puut punalle, maat sinelle,
+hopealle hongan oksat,
+kullalle kukat kanervan.
+Siell' oli mäet simaiset,
+kalliot kananmunaiset;
+mettä vuoti kuivat kuuset,
+maitoa mahot petäjät,
+aian nurkat voita lypsi,
+seipähät valoi olutta.
+"Hyvä oli siellä ollakseni,
+armas aikaellakseni.
+Siitä oli paha elämä,
+siitä outo ollakseni:
+pelkäsivät piikojansa,
+luulivat lutuksiansa,
+noita kehnon kellukoita,
+paholaisen pallukoita
+pahasti piteleväni,
+ylimäärin öitsiväni.
+Minä piilin piikasia,
+varoin vaimon tyttäriä,
+kuin susi sikoja piili,
+havukat kylän kanoja."
- Kolmaskymmenes runo
+ Kolmaskymmenes runo
- Ahti poika, aino poika,
- lieto poika Lemminkäinen
- aamulla ani varahin,
- aivan aika-huomenessa
- astuihen alusmajoille,
- läksi laivavalkamoille.
- Siinä itki puinen pursi,
- hanka rauta haikeroitsi:
- "Mi minusta laatimasta,
- kurjasta kuvoamasta!
- Ei Ahti sotia soua
- kuunna, kymmennä kesänä
- hopeankana halulla,
- kullankana tarpehella."
- Se on lieto Lemminkäinen
- iski purtta vanttuhulla,
- kirjasuulla kintahalla.
- Itse tuon sanoiksi virkki:
- "Elä huoli, hongan pinta,
- varpelaitainen, valita!
- Vielä saat sotia käyä,
- tappeloita tallustella:
- lienet täynnä soutajia
- päivän huomenen perästä."
- Astuvi emonsa luoksi,
- itse tuon sanoiksi virkki:
- "Et nyt itkene, emoni,
- valittane, vanhempani,
- jos menen johonkuhunki,
- suorime sotatiloille.
- Juohtui juoni mieleheni,
- tuuma aivohon osasi
- kaatakseni Pohjan kansa,
- kostoakseni katalat."
- Emo estellä käkesi,
- varoitteli vaimo vanha:
- "Ellös menkö, poikaseni,
- noihin Pohjolan sotihin!
- Siellä surmasi tulevi,
- kuolemasi kohtoavi."
- Mitä huoli Lemminkäinen!
- Toki mietti mennäksensä,
- lähteäksensä lupasi.
- Sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Mistä saisin miehen toisen,
- sekä miehen jotta miekan
- Ahille soan avuksi,
- liioin voivalle lisäksi?
- "Onpa Tiera tieossani,
- Kuura kuulemaisissani!
- Siitä saanen miehen toisen,
- sekä miehen jotta miekan
- Ahille soan avuksi,
- liioin voivalle lisäksi."
- Kulkevi kylitse tuonne,
- teitse Tieran kartanohon.
- Sanoi sinne saatuansa,
- toimitteli tultuansa:
- "Tieraseni, tiettyiseni,
- armaiseni, ainoiseni!
- Tokko muistat muinaistamme,
- entistä elämätämme,
- kun ennen kahen kävimme
- suurilla sotatiloilla?
- Ei ollut sitä kyleä,
- kuss' ei kymmenen taloa;
- ei ollut sitä taloa,
- kuss' ei kymmenen urosta;
- ei ollut sitä urosta
- eikä miestä melkeätä,
- kuta emme kaatanehet
- ja kahen kapistanehet."
- Iso päätyi ikkunassa
- keihäsvartta vuolemassa,
- emo aitan kynnyksellä
- kirnua kolistamassa,
- veljekset veräjän suussa
- laitioita laatimassa,
- sisarekset sillan päässä
- vaippoja vanuttamassa.
- Virkkoi iso ikkunasta,
- emo aitan kynnykseltä,
- veljekset veräjän suusta,
- sisarekset sillan päästä:
- "Ei Tiera sotahan joua,
- Tieran tuura tappelohon!
- Tiera on tehnyt kuulun kaupan,
- ikikaupan iskenynnä:
- vast' on nainut naisen nuoren,
- ottanut oman emännän;
- viel' on nännit näppimättä,
- rinnat riuahuttamatta."
- Tiera päätyi kiukahalla,
- Kuura uunin korvasella:
- jalan kenki kiukahalla,
- toisen pankon partahalla,
- veräjällä vyöteleikse,
- ulkona kävysteleikse.
- Tempoi Tiera keihä'änsä;
- ei ole keiho suuren suuri
- eikä keiho pienen pieni,
- keiho keskikertahinen:
- heponen sulalla seisoi,
- varsa vaapui lappealla,
- susi ulvoi suoverolla,
- karhu karjui naulan tiessä.
- Sylkytteli keihoansa,
- sylkytteli, nyrskytteli:
- sylen syöksi keihäsvartta
- peltohon saviperähän,
- nurmehen nukattomahan,
- maahan mättähättömähän.
- Työnti Tiera keihä'änsä
- Ahin keihojen keselle,
- sekä läksi jotta joutui
- Ahille soan avuksi.
- Siitä Ahti Saarelainen
- lykkäsi venon vesille
- kuni kyyn kulon-alaisen
- eli käärmehen elävän.
- Läksi luoen luotehesen
- tuolle Pohjolan merelle.
- Silloin Pohjolan emäntä
- Pakkasen pahan lähetti
- tuolle Pohjolan merelle,
- ulapalle aukealle.
- Itse tuon sanoiksi virkki,
- sekä käski jotta lausui:
- "Pakko poika pienokainen,
- oma kaunis kasvattini!
- Lähe tuonne, kunne käsken,
- kunne käsken ja kehoitan!
- Kylmä veitikän venonen,
- pursi lieto Lemminkäisen
- selvälle meren selälle,
- ulapalle aukealle!
- Kylmä itseki isäntä,
- jää'ä veitikkä vesille,
- jottei pääse päivinänsä,
- selviä sinä ikänä,
- kun en pääsne päästämähän,
- kerinne kehittämähän!"
- Pakkanen pahansukuinen
- ja poika pahantapainen
- läksi merta kylmämähän,
- aaltoja asettamahan.
- Jopa tuonne mennessänsä,
- maata matkaellessansa
- puut puri lehettömäksi,
- heinät helpehettömäksi.
- Sitte sinne saatuansa
- meren Pohjan partahalle,
- äärettömän äyrähälle,
- heti yönä ensimäisnä
- lahet kylmi, lammet kylmi,
- meren rannat rapsutteli;
- viel' ei merta kylmänynnä,
- aaltoja asettanunna.
- Pieni on peiponen selällä,
- västäräkki lainehilla:
- senki on kynnet kylmämättä,
- pää pieni palelematta.
- Äsken tuosta toisna yönä
- jopa suureksi sukeutui,
- heittihe hävyttömäksi,
- kovin kasvoi kauheaksi.
- Kylmi silloin täyen kylmän,
- väki pakkasen paleli:
- kylmi jäätä kyynäsvarren,
- satoi lunta sauvan varren,
- kylmi veitikän venehen,
- Ahin laivan lainehille.
- Aikoi kylmeä Ahinki,
- jääteä jalon urohon;
- jopa kynsiä kyseli,
- anoi alta varpahia.
- Siitä suuttui Lemminkäinen,
- siitä suuttui ja pahastui;
- tunki Pakkasen tulehen,
- työnti rautarauniohon.
- Käsin Pakkasen piteli,
- kovan ilman kouristeli.
- Sanovi sanalla tuolla,
- lausui tuolla lausehella:
- "Pakkanen, Puhurin poika,
- talven poika hyyelmöinen!
- Elä kylmä kynsiäni,
- vaai varpahuisiani
- eläkä koske korviani,
- elä päätäni palele!
- "Kyll' on sulla kylmämistä,
- paljoki palelemista
- ilman ihmisen ihotta,
- emon tuoman ruumihitta:
- kylmä soita, kylmä maita,
- kylmä kylmiä kiviä,
- palele vesipajuja,
- pane haavan pahkuroita,
- koivun kuoria kolota,
- närehiä näykkäele,
- elä ihmisen ihoa,
- karvoja kavon tekemän!
- "Kun et tuosta kyllin saane,
- kylmä muita kummempia!
- Kylmä kuumia kiviä,
- palavoita paateroita,
- rautaisia kallioita,
- vuoria teräksisiä,
- Vuoksen koskea kovoa,
- Imatrata ilkeätä,
- kurimuksen kulkun suuta,
- kinahmia kauheata!
- "Joko nyt sanon sukusi,
- kuuluttelen kunniasi?
- Tieänpä sinun sukusi,
- tieän kaiken kasvantasi:
- Pakkanen pajuilla syntyi,
- kova ilma koivikolla
- Pohjolan koan perässä,
- Pimentolan pirtin päässä
- ikiturmasta isosta,
- emosta epattomasta.
- "Kukas Pakkasen imetti,
- kovan ilman kostutteli,
- kun oli maammo maiotoinna,
- emonen utaretoinna?
- "Kyyhyt Pakkasen imetti,
- kyy imetti, käärme syötti
- nännillä nenättömillä,
- utarella uuttomalla;
- pohjaistuuli tuuitteli,
- vilu ilma viihytteli
- pahoilla pajupuroilla,
- here'illä hettehillä.
- "Sai poika pahantapainen,
- tuli turmion-alainen.
- Ei ollut nimeä vielä
- pojalla epäpäöllä.
- Pantihin nimi pahalle:
- pantihinpa Pakkaseksi.
- "Siitä aioilla ajeli,
- risukoissa ripsutteli;
- kesät heilui hettehissä,
- suurimmilla suon selillä;
- talvet mäiski männiköissä,
- pelmusi petäjiköissä,
- kolkkaeli koivikoissa,
- lepiköissä leyhkäeli.
- Kylmi puita ja pehuja,
- tasoitteli tanteria,
- puri puut lehettömäksi,
- kanervat kukittomaksi,
- pilvat hongista piristi,
- laski lastut mäntylöistä.
- "Joko nyt suureksi sukesit,
- ylenit ylen ehoksi,
- aioit kylmeä minua,
- kohotella korviani,
- alta jalkoja anella,
- päältä kynsiä kysellä?
- "Etp' on kylmäne minua,
- et pahoin palellekana!
- Tulen tungen sukkahani,
- kekälehet kenkähäni,
- hienot hiilet helmoihini,
- panun alle paulojeni,
- Pakkasen palelematta,
- kovan ilman koskematta.
- "Tuonne ma sinun manoan
- Pohjan pitkähän perähän.
- Sitte sinne tultuasi,
- kotihisi käytyäsi
- kylmä kattilat tulelle,
- hiilet uunin lietoselle,
- käet naisen taikinahan,
- poika neitosen povehen,
- utarihin uuhen maito,
- vatsahan hevosen varsa!
- "Et sinä sitä totelle,
- niin tuonne sinun manoan
- Hiien hiilien sekahan,
- Lemmon liesikiukahille.
- Siellä tungeite tulehen,
- asetu alasimelle
- sepän panna paljallansa,
- vasaralla valkkaella,
- panna paljalla lujasti,
- vasaralla vaikeasti!
- "Et totelle tuotakana,
- vääjänne väheäkänä,
- vielä muistan muunkin paikan,
- arvoan yhen aluen:
- vien suusi suven sijahan,
- kielesi kesän kotihin,
- jost' et pääse päivinäsi,
- selviä sinä ikänä,
- kun en tulle päästämähän
- ja käyne kerittämähän."
- Pakkanen, Puhurin poika,
- jo tunsi tuhon tulevan;
- alkoi armoa anella.
- Sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Tehkämme sula sovinto
- toinen ei toistansa viata
- sinä ilmoisna ikänä,
- kuuna kullan valkeana!
- "Jos mun kuulet kylmäväksi,
- toiste tuhmin liikkuvaksi,
- niin tunge tulisijahan,
- vaivuttele valkeahan,
- sepän hiilien sekahan,
- alle ahjon Ilmarisen!
- Tahi vie suvehen suuni,
- kieleni kesän kotihin,
- etten pääse päivinäni,
- selviä sinä ikänä!"
- Siitä lieto Lemminkäinen
- jätti laivan jäätehesen,
- sotapurren puutoksehen,
- itse eellehen menevi.
- Tiera tuossa toisna miesnä
- väänti veitikän jälessä.
- Tallasi tasaista jäätä,
- sileätä siuotteli.
- Astui päivän, tuosta toisen;
- päivänäpä kolmantena
- jo näkyvi Nälkäniemi,
- kylä kurja kuumottavi.
- Astui alle niemen linnan.
- Sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Onko linnassa lihoa
- ja kalaista kartanossa
- urohille uupuneille,
- miehille väsynehille?"
- Ollut ei linnassa lihoa,
- ei kalaista kartanossa.
- Virkkoi lieto Lemminkäinen,
- sanoi kaunis Kaukomieli:
- "Tuli, polta tuhma linna,
- vesi vieköhön mokoman!"
- Itse eistyvi etemmä,
- ylös korpehen kohosi,
- matkoille majattomille,
- teille tietämättömille.
- Siitä lieto Lemminkäinen,
- tuo on kaunis Kaukomieli,
- keritsi kiveltä villat,
- katkoi karvat kalliolta,
- suoritteli sukkasiksi,
- kiirehteli kintahiksi
- vilun suurihin sijoihin,
- Pakkasen palelemihin.
- Läksi tietä tietämähän,
- ojelvoista oppimahan:
- tiehyt metsähän vetävi,
- ojelvoinen ottelevi.
- Virkkoi lieto Lemminkäinen,
- sanoi kaunis Kaukomieli:
- "Ohoh Tiera veikkoseni!
- Jo nyt jou'uimme johonki,
- kuuksi päiväksi kululle,
- ilman rannallen iäksi!"
- Tiera tuon sanoiksi virkki,
- itse lausui, noin nimesi:
- "Kostohonpa, koito raukat,
- kostohon, kovaosaiset,
- saimme suurehen sotahan
- pimeähän Pohjolahan
- - oman hengen heitteheksi,
- itsemme ikimenoksi
- näillä paikoilla pahoilla,
- teillä tietämättömillä.
- "Emme tuota tunnekana,
- emme tunne, emme tieä,
- mikä tie vetävi meiät,
- kuka juoni juohattavi
- kuolemahan korven päähän,
- kaatumahan kankahalle,
- korppien kotisijoille,
- variksien vainioille.
- "Siinä korpit siirtelevät,
- linnut liiat kantelevat:
- saavat lintuset lihoa,
- varikset varia verta,
- korpit noukan kostuketta
- meiän, raukan, raaoistamme;
- luumme luovat rauniolle,
- kantavat kivikarille.
- "Ei tieä emo poloinen
- eikä kantaja katala,
- missä liikkuvi lihansa,
- vierevi oma verensä,
- onko suuressa soassa,
- tasapäässä tappelossa,
- vaiko suurella selällä,
- lakehilla lainehilla,
- vai käypi käpymäkeä,
- vaelsi varvikkosaloa.
- "Ei emo mitänä tieä
- poloisesta poiastansa:
- emo tiesi kuolleheksi,
- kantaja kaonneheksi.
- Noinpa itkevi emoni,
- valittavi vanhempani:
- 'Tuoll' on poikani, poloisen,
- tuolla, vaivaisen, varani
- Tuonen toukojen panossa,
- Kalman maien karhinnassa.
- Saapi nyt minun pojalta,
- minun, laiton, lapseltani,
- saapi jouset jouten olla,
- jalot kaaret kuivaella,
- lintuset hyvin lihota,
- pyyt lehossa pyrhistellä;
- kontiot kovin elellä,
- peurat pellon piehtaroia.'"
- Virkkoi lieto Lemminkäinen,
- sanoi kaunis Kaukomieli:
- "Niin on, niin, emo poloinen,
- niinpä, kantaja katala!
- Kasvatit kanoja parven,
- koko joukon joutsenia:
- tuli tuuli, niin hajotti,
- tuli lempo, niin levitti,
- yhet sinne, toiset tänne,
- jonnekunne kolmannetki.
- "Kyllä muistan muinaisenki,
- arvoan ajan paremman,
- kun kulimme kukkasina,
- marjoina omilla mailla:
- moni katsoi muotohomme,
- vartehemme valkotteli.
- Ei kuin nyt tätä nykyä,
- tällä inhalla iällä:
- yks' on tuuli tuttujamme,
- päivä ennen nähtyjämme;
- senki pilvet peittelevät,
- satehet salaelevat.
- "Vaan en huoli huolimahan,
- suuresti sureksimahan,
- jos immet hyvin eläisi,
- kassapäiset kalkettaisi,
- naiset kaikki naurusuulla,
- mesimielin morsiamet,
- ikävissä itkemättä,
- huolihin häviämättä.
- "Viel' ei meitä noiat noiu,
- noiat noiu, näe näkijät
- näille teille kuolevaksi,
- matkoille masenevaksi,
- nuorena nukahtavaksi,
- verevänä viereväksi.
- "Minkä noiat noitunevat,
- kunka nähnevät näkijät,
- kotihinsa koitukohon,
- majahansa maatukohon!
- Noitukohot itsiänsä,
- laulakohot lapsiansa,
- sukuansa surmatkohot,
- heimoansa herjatkohot!
- "Ei ennen minun isoni
- eikä valtavanhempani
- nouatellut noian mieltä,
- lahjoitellut lappalaista.
- Noin sanoi minun isoni,
- noin sanon minä itseki:
- varjele, vakainen Luoja,
- kaitse, kaunoinen Jumala,
- auta armokourallasi,
- väkevällä vallallasi
- miesten mielijuohtehista,
- akkojen ajatuksista,
- pakinoista partasuien,
- pakinoist' on parratointen!
- Ole ainaisna apuna,
- vakaisena vartijana,
- ettei poika pois tulisi,
- emon tuoma erkaneisi
- Luojan luomalta la'ulta,
- Jumalan sukeamalta!"
- Siitä lieto Lemminkäinen,
- itse kaunis Kaukomieli,
- laati huolista hevoset,
- murehista mustat ruunat,
- päitset päivistä pahoista,
- satulat salavihoista.
- Hyppäsi hyvän selälle,
- hyvän laukin lautasille;
- ajoa ramuttelevi
- Tieran tuttavan keralla.
- Ajoi rannat raskutellen,
- hiekkarannat herskytellen
- luoksi ehtoisen emonsa,
- tykö valtavanhempansa.
- Siihen Kaukoni kaotan
- virrestäni viikommaksi,
- Tieran tielle toimittelen
- kotihinsa kulkemahan.
- Itse virren vierähytän,
- panen toiselle tolalle.
+Ahti poika, aino poika,
+lieto poika Lemminkäinen
+aamulla ani varahin,
+aivan aika-huomenessa
+astuihen alusmajoille,
+läksi laivavalkamoille.
+Siinä itki puinen pursi,
+hanka rauta haikeroitsi:
+"Mi minusta laatimasta,
+kurjasta kuvoamasta!
+Ei Ahti sotia soua
+kuunna, kymmennä kesänä
+hopeankana halulla,
+kullankana tarpehella."
+Se on lieto Lemminkäinen
+iski purtta vanttuhulla,
+kirjasuulla kintahalla.
+Itse tuon sanoiksi virkki:
+"Elä huoli, hongan pinta,
+varpelaitainen, valita!
+Vielä saat sotia käyä,
+tappeloita tallustella:
+lienet täynnä soutajia
+päivän huomenen perästä."
+Astuvi emonsa luoksi,
+itse tuon sanoiksi virkki:
+"Et nyt itkene, emoni,
+valittane, vanhempani,
+jos menen johonkuhunki,
+suorime sotatiloille.
+Juohtui juoni mieleheni,
+tuuma aivohon osasi
+kaatakseni Pohjan kansa,
+kostoakseni katalat."
+Emo estellä käkesi,
+varoitteli vaimo vanha:
+"Ellös menkö, poikaseni,
+noihin Pohjolan sotihin!
+Siellä surmasi tulevi,
+kuolemasi kohtoavi."
+Mitä huoli Lemminkäinen!
+Toki mietti mennäksensä,
+lähteäksensä lupasi.
+Sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Mistä saisin miehen toisen,
+sekä miehen jotta miekan
+Ahille soan avuksi,
+liioin voivalle lisäksi?
+"Onpa Tiera tieossani,
+Kuura kuulemaisissani!
+Siitä saanen miehen toisen,
+sekä miehen jotta miekan
+Ahille soan avuksi,
+liioin voivalle lisäksi."
+Kulkevi kylitse tuonne,
+teitse Tieran kartanohon.
+Sanoi sinne saatuansa,
+toimitteli tultuansa:
+"Tieraseni, tiettyiseni,
+armaiseni, ainoiseni!
+Tokko muistat muinaistamme,
+entistä elämätämme,
+kun ennen kahen kävimme
+suurilla sotatiloilla?
+Ei ollut sitä kyleä,
+kuss' ei kymmenen taloa;
+ei ollut sitä taloa,
+kuss' ei kymmenen urosta;
+ei ollut sitä urosta
+eikä miestä melkeätä,
+kuta emme kaatanehet
+ja kahen kapistanehet."
+Iso päätyi ikkunassa
+keihäsvartta vuolemassa,
+emo aitan kynnyksellä
+kirnua kolistamassa,
+veljekset veräjän suussa
+laitioita laatimassa,
+sisarekset sillan päässä
+vaippoja vanuttamassa.
+Virkkoi iso ikkunasta,
+emo aitan kynnykseltä,
+veljekset veräjän suusta,
+sisarekset sillan päästä:
+"Ei Tiera sotahan joua,
+Tieran tuura tappelohon!
+Tiera on tehnyt kuulun kaupan,
+ikikaupan iskenynnä:
+vast' on nainut naisen nuoren,
+ottanut oman emännän;
+viel' on nännit näppimättä,
+rinnat riuahuttamatta."
+Tiera päätyi kiukahalla,
+Kuura uunin korvasella:
+jalan kenki kiukahalla,
+toisen pankon partahalla,
+veräjällä vyöteleikse,
+ulkona kävysteleikse.
+Tempoi Tiera keihä'änsä;
+ei ole keiho suuren suuri
+eikä keiho pienen pieni,
+keiho keskikertahinen:
+heponen sulalla seisoi,
+varsa vaapui lappealla,
+susi ulvoi suoverolla,
+karhu karjui naulan tiessä.
+Sylkytteli keihoansa,
+sylkytteli, nyrskytteli:
+sylen syöksi keihäsvartta
+peltohon saviperähän,
+nurmehen nukattomahan,
+maahan mättähättömähän.
+Työnti Tiera keihä'änsä
+Ahin keihojen keselle,
+sekä läksi jotta joutui
+Ahille soan avuksi.
+Siitä Ahti Saarelainen
+lykkäsi venon vesille
+kuni kyyn kulon-alaisen
+eli käärmehen elävän.
+Läksi luoen luotehesen
+tuolle Pohjolan merelle.
+Silloin Pohjolan emäntä
+Pakkasen pahan lähetti
+tuolle Pohjolan merelle,
+ulapalle aukealle.
+Itse tuon sanoiksi virkki,
+sekä käski jotta lausui:
+"Pakko poika pienokainen,
+oma kaunis kasvattini!
+Lähe tuonne, kunne käsken,
+kunne käsken ja kehoitan!
+Kylmä veitikän venonen,
+pursi lieto Lemminkäisen
+selvälle meren selälle,
+ulapalle aukealle!
+Kylmä itseki isäntä,
+jää'ä veitikkä vesille,
+jottei pääse päivinänsä,
+selviä sinä ikänä,
+kun en pääsne päästämähän,
+kerinne kehittämähän!"
+Pakkanen pahansukuinen
+ja poika pahantapainen
+läksi merta kylmämähän,
+aaltoja asettamahan.
+Jopa tuonne mennessänsä,
+maata matkaellessansa
+puut puri lehettömäksi,
+heinät helpehettömäksi.
+Sitte sinne saatuansa
+meren Pohjan partahalle,
+äärettömän äyrähälle,
+heti yönä ensimäisnä
+lahet kylmi, lammet kylmi,
+meren rannat rapsutteli;
+viel' ei merta kylmänynnä,
+aaltoja asettanunna.
+Pieni on peiponen selällä,
+västäräkki lainehilla:
+senki on kynnet kylmämättä,
+pää pieni palelematta.
+Äsken tuosta toisna yönä
+jopa suureksi sukeutui,
+heittihe hävyttömäksi,
+kovin kasvoi kauheaksi.
+Kylmi silloin täyen kylmän,
+väki pakkasen paleli:
+kylmi jäätä kyynäsvarren,
+satoi lunta sauvan varren,
+kylmi veitikän venehen,
+Ahin laivan lainehille.
+Aikoi kylmeä Ahinki,
+jääteä jalon urohon;
+jopa kynsiä kyseli,
+anoi alta varpahia.
+Siitä suuttui Lemminkäinen,
+siitä suuttui ja pahastui;
+tunki Pakkasen tulehen,
+työnti rautarauniohon.
+Käsin Pakkasen piteli,
+kovan ilman kouristeli.
+Sanovi sanalla tuolla,
+lausui tuolla lausehella:
+"Pakkanen, Puhurin poika,
+talven poika hyyelmöinen!
+Elä kylmä kynsiäni,
+vaai varpahuisiani
+eläkä koske korviani,
+elä päätäni palele!
+"Kyll' on sulla kylmämistä,
+paljoki palelemista
+ilman ihmisen ihotta,
+emon tuoman ruumihitta:
+kylmä soita, kylmä maita,
+kylmä kylmiä kiviä,
+palele vesipajuja,
+pane haavan pahkuroita,
+koivun kuoria kolota,
+närehiä näykkäele,
+elä ihmisen ihoa,
+karvoja kavon tekemän!
+"Kun et tuosta kyllin saane,
+kylmä muita kummempia!
+Kylmä kuumia kiviä,
+palavoita paateroita,
+rautaisia kallioita,
+vuoria teräksisiä,
+Vuoksen koskea kovoa,
+Imatrata ilkeätä,
+kurimuksen kulkun suuta,
+kinahmia kauheata!
+"Joko nyt sanon sukusi,
+kuuluttelen kunniasi?
+Tieänpä sinun sukusi,
+tieän kaiken kasvantasi:
+Pakkanen pajuilla syntyi,
+kova ilma koivikolla
+Pohjolan koan perässä,
+Pimentolan pirtin päässä
+ikiturmasta isosta,
+emosta epattomasta.
+"Kukas Pakkasen imetti,
+kovan ilman kostutteli,
+kun oli maammo maiotoinna,
+emonen utaretoinna?
+"Kyyhyt Pakkasen imetti,
+kyy imetti, käärme syötti
+nännillä nenättömillä,
+utarella uuttomalla;
+pohjaistuuli tuuitteli,
+vilu ilma viihytteli
+pahoilla pajupuroilla,
+here'illä hettehillä.
+"Sai poika pahantapainen,
+tuli turmion-alainen.
+Ei ollut nimeä vielä
+pojalla epäpäöllä.
+Pantihin nimi pahalle:
+pantihinpa Pakkaseksi.
+"Siitä aioilla ajeli,
+risukoissa ripsutteli;
+kesät heilui hettehissä,
+suurimmilla suon selillä;
+talvet mäiski männiköissä,
+pelmusi petäjiköissä,
+kolkkaeli koivikoissa,
+lepiköissä leyhkäeli.
+Kylmi puita ja pehuja,
+tasoitteli tanteria,
+puri puut lehettömäksi,
+kanervat kukittomaksi,
+pilvat hongista piristi,
+laski lastut mäntylöistä.
+"Joko nyt suureksi sukesit,
+ylenit ylen ehoksi,
+aioit kylmeä minua,
+kohotella korviani,
+alta jalkoja anella,
+päältä kynsiä kysellä?
+"Etp' on kylmäne minua,
+et pahoin palellekana!
+Tulen tungen sukkahani,
+kekälehet kenkähäni,
+hienot hiilet helmoihini,
+panun alle paulojeni,
+Pakkasen palelematta,
+kovan ilman koskematta.
+"Tuonne ma sinun manoan
+Pohjan pitkähän perähän.
+Sitte sinne tultuasi,
+kotihisi käytyäsi
+kylmä kattilat tulelle,
+hiilet uunin lietoselle,
+käet naisen taikinahan,
+poika neitosen povehen,
+utarihin uuhen maito,
+vatsahan hevosen varsa!
+"Et sinä sitä totelle,
+niin tuonne sinun manoan
+Hiien hiilien sekahan,
+Lemmon liesikiukahille.
+Siellä tungeite tulehen,
+asetu alasimelle
+sepän panna paljallansa,
+vasaralla valkkaella,
+panna paljalla lujasti,
+vasaralla vaikeasti!
+"Et totelle tuotakana,
+vääjänne väheäkänä,
+vielä muistan muunkin paikan,
+arvoan yhen aluen:
+vien suusi suven sijahan,
+kielesi kesän kotihin,
+jost' et pääse päivinäsi,
+selviä sinä ikänä,
+kun en tulle päästämähän
+ja käyne kerittämähän."
+Pakkanen, Puhurin poika,
+jo tunsi tuhon tulevan;
+alkoi armoa anella.
+Sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Tehkämme sula sovinto
+toinen ei toistansa viata
+sinä ilmoisna ikänä,
+kuuna kullan valkeana!
+"Jos mun kuulet kylmäväksi,
+toiste tuhmin liikkuvaksi,
+niin tunge tulisijahan,
+vaivuttele valkeahan,
+sepän hiilien sekahan,
+alle ahjon Ilmarisen!
+Tahi vie suvehen suuni,
+kieleni kesän kotihin,
+etten pääse päivinäni,
+selviä sinä ikänä!"
+Siitä lieto Lemminkäinen
+jätti laivan jäätehesen,
+sotapurren puutoksehen,
+itse eellehen menevi.
+Tiera tuossa toisna miesnä
+väänti veitikän jälessä.
+Tallasi tasaista jäätä,
+sileätä siuotteli.
+Astui päivän, tuosta toisen;
+päivänäpä kolmantena
+jo näkyvi Nälkäniemi,
+kylä kurja kuumottavi.
+Astui alle niemen linnan.
+Sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Onko linnassa lihoa
+ja kalaista kartanossa
+urohille uupuneille,
+miehille väsynehille?"
+Ollut ei linnassa lihoa,
+ei kalaista kartanossa.
+Virkkoi lieto Lemminkäinen,
+sanoi kaunis Kaukomieli:
+"Tuli, polta tuhma linna,
+vesi vieköhön mokoman!"
+Itse eistyvi etemmä,
+ylös korpehen kohosi,
+matkoille majattomille,
+teille tietämättömille.
+Siitä lieto Lemminkäinen,
+tuo on kaunis Kaukomieli,
+keritsi kiveltä villat,
+katkoi karvat kalliolta,
+suoritteli sukkasiksi,
+kiirehteli kintahiksi
+vilun suurihin sijoihin,
+Pakkasen palelemihin.
+Läksi tietä tietämähän,
+ojelvoista oppimahan:
+tiehyt metsähän vetävi,
+ojelvoinen ottelevi.
+Virkkoi lieto Lemminkäinen,
+sanoi kaunis Kaukomieli:
+"Ohoh Tiera veikkoseni!
+Jo nyt jou'uimme johonki,
+kuuksi päiväksi kululle,
+ilman rannallen iäksi!"
+Tiera tuon sanoiksi virkki,
+itse lausui, noin nimesi:
+"Kostohonpa, koito raukat,
+kostohon, kovaosaiset,
+saimme suurehen sotahan
+pimeähän Pohjolahan
+- oman hengen heitteheksi,
+itsemme ikimenoksi
+näillä paikoilla pahoilla,
+teillä tietämättömillä.
+"Emme tuota tunnekana,
+emme tunne, emme tieä,
+mikä tie vetävi meiät,
+kuka juoni juohattavi
+kuolemahan korven päähän,
+kaatumahan kankahalle,
+korppien kotisijoille,
+variksien vainioille.
+"Siinä korpit siirtelevät,
+linnut liiat kantelevat:
+saavat lintuset lihoa,
+varikset varia verta,
+korpit noukan kostuketta
+meiän, raukan, raaoistamme;
+luumme luovat rauniolle,
+kantavat kivikarille.
+"Ei tieä emo poloinen
+eikä kantaja katala,
+missä liikkuvi lihansa,
+vierevi oma verensä,
+onko suuressa soassa,
+tasapäässä tappelossa,
+vaiko suurella selällä,
+lakehilla lainehilla,
+vai käypi käpymäkeä,
+vaelsi varvikkosaloa.
+"Ei emo mitänä tieä
+poloisesta poiastansa:
+emo tiesi kuolleheksi,
+kantaja kaonneheksi.
+Noinpa itkevi emoni,
+valittavi vanhempani:
+'Tuoll' on poikani, poloisen,
+tuolla, vaivaisen, varani
+Tuonen toukojen panossa,
+Kalman maien karhinnassa.
+Saapi nyt minun pojalta,
+minun, laiton, lapseltani,
+saapi jouset jouten olla,
+jalot kaaret kuivaella,
+lintuset hyvin lihota,
+pyyt lehossa pyrhistellä;
+kontiot kovin elellä,
+peurat pellon piehtaroia.'"
+Virkkoi lieto Lemminkäinen,
+sanoi kaunis Kaukomieli:
+"Niin on, niin, emo poloinen,
+niinpä, kantaja katala!
+Kasvatit kanoja parven,
+koko joukon joutsenia:
+tuli tuuli, niin hajotti,
+tuli lempo, niin levitti,
+yhet sinne, toiset tänne,
+jonnekunne kolmannetki.
+"Kyllä muistan muinaisenki,
+arvoan ajan paremman,
+kun kulimme kukkasina,
+marjoina omilla mailla:
+moni katsoi muotohomme,
+vartehemme valkotteli.
+Ei kuin nyt tätä nykyä,
+tällä inhalla iällä:
+yks' on tuuli tuttujamme,
+päivä ennen nähtyjämme;
+senki pilvet peittelevät,
+satehet salaelevat.
+"Vaan en huoli huolimahan,
+suuresti sureksimahan,
+jos immet hyvin eläisi,
+kassapäiset kalkettaisi,
+naiset kaikki naurusuulla,
+mesimielin morsiamet,
+ikävissä itkemättä,
+huolihin häviämättä.
+"Viel' ei meitä noiat noiu,
+noiat noiu, näe näkijät
+näille teille kuolevaksi,
+matkoille masenevaksi,
+nuorena nukahtavaksi,
+verevänä viereväksi.
+"Minkä noiat noitunevat,
+kunka nähnevät näkijät,
+kotihinsa koitukohon,
+majahansa maatukohon!
+Noitukohot itsiänsä,
+laulakohot lapsiansa,
+sukuansa surmatkohot,
+heimoansa herjatkohot!
+"Ei ennen minun isoni
+eikä valtavanhempani
+nouatellut noian mieltä,
+lahjoitellut lappalaista.
+Noin sanoi minun isoni,
+noin sanon minä itseki:
+varjele, vakainen Luoja,
+kaitse, kaunoinen Jumala,
+auta armokourallasi,
+väkevällä vallallasi
+miesten mielijuohtehista,
+akkojen ajatuksista,
+pakinoista partasuien,
+pakinoist' on parratointen!
+Ole ainaisna apuna,
+vakaisena vartijana,
+ettei poika pois tulisi,
+emon tuoma erkaneisi
+Luojan luomalta la'ulta,
+Jumalan sukeamalta!"
+Siitä lieto Lemminkäinen,
+itse kaunis Kaukomieli,
+laati huolista hevoset,
+murehista mustat ruunat,
+päitset päivistä pahoista,
+satulat salavihoista.
+Hyppäsi hyvän selälle,
+hyvän laukin lautasille;
+ajoa ramuttelevi
+Tieran tuttavan keralla.
+Ajoi rannat raskutellen,
+hiekkarannat herskytellen
+luoksi ehtoisen emonsa,
+tykö valtavanhempansa.
+Siihen Kaukoni kaotan
+virrestäni viikommaksi,
+Tieran tielle toimittelen
+kotihinsa kulkemahan.
+Itse virren vierähytän,
+panen toiselle tolalle.
- Yhdesneljättä runo
+ Yhdesneljättä runo
- Kasvatti emo kanoja,
- suuren joukon joutsenia.
- Kanat aialle asetti,
- joutsenet joelle saattoi.
- Tuli kokko, niin kohotti,
- tuli haukka, niin hajotti,
- siipilintu, niin sirotti:
- yhen kantoi Karjalahan,
- toisen vei Venäjän maalle,
- kolmannen kotihin heitti.
- Minkä vei Venäehelle,
- siitä kasvoi kaupanmiesi;
- minkä kantoi Karjalahan,
- siitä se Kalervo kasvoi;
- kunkapa kotihin heitti,
- se sikesi Untamoinen
- ison päiviksi pahoiksi,
- emon mielimurtehiksi.
- Untamoinen verkot laski
- Kalervon kalavetehen;
- Kalervoinen verkot katsoi,
- kalat konttihin kokosi.
- Untamo, utala miesi,
- sepä suuttui ja vihastui.
- Teki soan sormistansa,
- kämmenpäistänsä keräjät,
- toran nosti totkusilta,
- artin ahvenmaimasilta.
- Torelivat, tappelivat,
- eikä voita toinen toista:
- minkä toistansa tokaisi,
- sen sai itse vastahansa.
- Jopa tuosta toisen kerran,
- kahen, kolmen päivän päästä
- Kalervoinen kauran kylvi
- Untamon tuvan ta'aksi.
- Untamolan uljas uuhi
- söi Kalervon kaurakylvön.
- Kalervoisen kärtsä koira
- repi uuhen Untamolta.
- Untamo uhittelevi
- Kalervolle veljellensä,
- surmata su'un Kalervon,
- lyöä suuret, lyöä pienet,
- koko kansan kolhaella,
- tuvat polttoa poroksi.
- Laittoi miehet miekka vyölle,
- urohot ase kätehen,
- pojat pienet piikki vyölle,
- kaunot kassara olalle;
- läksi suurehen sotahan
- vasten veljeä omoa.
- Kalervoisen kaunis minjä
- istui ikkunan lähellä.
- Katsoi ulos ikkunasta,
- sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Onko tuo savu sakea
- vai onpi pimeä pilvi
- noien peltojen perillä,
- kujan uuen ulkopäässä?"
- Ei ollut ume umakka
- eikäpä savu sakea:
- ne oli Untamon urohot,
- tulla suorivat sotahan.
- Tuli Untamon urohot,
- saivat miehet miekka vyöllä.
- Kaatoivat Kalervon joukon,
- su'un suuren surmasivat,
- talon polttivat poroksi,
- tasoittivat tantereksi.
- Jäi yksi Kalervon impi
- kera vatsan vaivaloisen.
- Senpä Untamon urohot
- veivät kanssansa kotihin
- pirtin pienen pyyhkijäksi,
- lattian lakaisijaksi.
- Oli aikoa vähäisen;
- syntyi pieni poikalapsi
- emollen osattomalle.
- Miksi tuo nimitetähän?
- Emo kutsui Kullervoksi,
- Untamo sotijaloksi.
- Pantihinpa poika pieni,
- orpolapsi laitettihin
- tuutuhun tutajamahan,
- kätkyehen liekkumahan.
- Liekkui lapsi kätkyessä,
- lapsi liekkui, tukka löyhki.
- Liekkui päivän, liekkui toisen;
- jopa kohta kolmantena,
- kun tuo poika potkaisihe,
- potkaisihe, ponnistihe,
- katkaisi kapalovyönsä,
- pääsi päälle peittehensä,
- särki liekun lehmuksisen,
- kaikki riepunsa revitti.
- Nähtihin hyvä tulevan,
- keksittihin kelpoavan.
- Untamola vuottelevi
- tätä tästä kasvavaksi,
- mieltyväksi, miestyväksi,
- oike'in urostuvaksi,
- saavaksi sataisen orjan,
- tuhantisen turpuvaksi.
- Kasvoi kuuta kaksi, kolme.
- Jopa kuuna kolmantena
- poika polven korkeuisna
- alkoi itse arvaella:
- "Kunpa saisin suuremmaksi,
- vahvistuisin varreltani,
- kostaisin isoni kohlut,
- maksaisin emoni mahlat!"
- Saipa kuulla Untamoinen.
- Itse tuon sanoiksi virkki:
- "Tästä saa sukuni surma,
- tästä kasvavi Kalervo!"
- Urohot ajattelevat,
- akat kaikki arvelevat,
- minne poika pantanehe,
- kunne surma saatanehe.
- Pannahanpa puolikkohon,
- työnnetähän tynnyrihin;
- siitä vieähän vetehen,
- lasketahan lainehesen.
- Käyähänpä katsomahan
- kahen, kolmen yön perästä,
- joko on hukkunut vetehen,
- kuollut poika puolikkohon!
- Ei ole hukkunut vetehen,
- kuollut poika puolikkohon!
- Poika oli pääsnyt puolikosta
- - istui aaltojen selässä
- vapa vaskinen käessä,
- siima silkkinen perässä;
- onkivi meren kaloja,
- merivettä mittoavi:
- melke'in meressä vettä,
- kun on kaksi kauhallista;
- oisko oike'in mitata,
- osa kolmatta tulisi.
- Untamo ajattelevi:
- "Mihin poika pantanehe,
- kunne tuo tuhottanehe,
- kusta surma saatanehe?"
- Käski orjansa kerätä
- koivuja, kovia puita,
- honkia satahavuja,
- tiettäviä tervaksia
- yhen poian polttimeksi,
- Kullervon kaottimeksi.
- Koottihin, keräeltihin
- koivuja, kovia puita,
- honkia satahavuja,
- tiettäviä tervaksia,
- tuohia tuhat rekeä,
- sata syltä saarnipuita.
- Tuli puihin tuiskattihin,
- roviohon roiskattihin,
- siihen poika paiskattihin
- keskelle tulen palavan.
- Paloi päivän, tuosta toisen,
- paloi päivän kolmannenki.
- Käytihin katsastamahan:
- poik' oli porossa polvin,
- kypenissä kyynäsvarsin,
- hiilikoukkunen käessä,
- millä tulta kiihottavi,
- hiiliä kokoelevi,
- katomatta karvankana,
- kutrisen kähertymättä!
- Untamo ä'itteleikse:
- "Mihin poika pantanehe,
- kunne tuo tuhottanehe,
- surma tuolle saatanehe?"
- Poika puuhun hirtetähän,
- tammehen ripustetahan.
- Kului yötä kaksi, kolme,
- saman verran päiviäki.
- Untamo ajattelevi:
- "Aik' on käyä katsomahan,
- joko Kullervo katosi,
- kuoli poika hirsipuuhun."
- Laittoi orjan katsomahan.
- Orja toi sanan takaisin:
- "Ei ole Kullervo kaonnut,
- kuollut poika hirsipuuhun!
- Poika puuta kirjoittavi
- pieni piikkonen käessä.
- Koko puu kuvia täynnä,
- täynnä tammi kirjoitusta:
- siinä miehet, siinä miekat,
- siinä keihä'ät sivulla."
- Mitäs autti Untamoisen
- tuon pojan katalan kanssa!
- Kuinka surmat suoritteli,
- kuinka kuolemat sukesi,
- poika ei puutu surman suuhun
- eikä kuole kuitenkana.
- Piti viimeinki väsyä
- suorimasta surmiansa,
- kasvatella Kullervoinen,
- orja poikana omana.
- Sanoi Untamo sanansa,
- itse virkki, noin nimesi:
- "Kun elänet kaunihisti,
- aina siivolla asunet,
- saat olla talossa tässä,
- orjan töitä toimitella.
- Palkka pannahan jälestä,
- ansiosta arvatahan:
- vyöhyt vyöllesi korea
- tahi korvalle kolahus."
- Kun oli Kullervo kohonnut,
- saanut vartta vaaksan verran,
- tuopa työlle työnnetähän,
- raaolle rakennetahan,
- lapsen pienen katsontahan,
- sormi pienen souantahan:
- "Katso lasta kaunihisti,
- syötä lasta, syö itseki!
- Rievut virrassa viruta,
- pese pienet vaattehuiset!"
- Katsoi lasta päivän, kaksi:
- käen katkoi, silmän kaivoi.
- Siitä kohta kolmannella
- lapsen tauilla tapatti,
- rievut viskoi virran vieä,
- kätkyen tulella poltti.
- Untamo ajattelevi:
- "Ei tämä tähän sopiva
- lapsen pienen katsontahan,
- sormi pienen souantahan!
- En tieä, kuhun panisin,
- kulle työlle työnteleisin.
- Panenko kasken kaa'antahan?"
- Pani kasken kaa'antahan.
- Kullervo, Kalervon poika,
- tuossa tuon sanoiksi virkki:
- "Äsken lienen mies minäki,
- kun saan kirvehen kätehen,
- paljo katsoa parempi,
- entistäni armahampi:
- lienen mies viien veroinen,
- uros kuuen-kummallinen."
- Meni seppolan pajahan.
- Sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Oi on seppo veikkoseni!
- Taos mulle tapparainen!
- Tao kirves miestä myöten;
- rauta raatajan mukahan!
- Lähen kasken kaa'antahan,
- solkikoivun sorrantahan."
- Seppä tarpehen takovi,
- kirvehen kerittelevi.
- Saip' on kirves miestä myöten,
- rauta raatajan mukahan.
- Kullervo, Kalervon poika,
- hioi siitä kirvehensä;
- päivän kirvestä hiovi,
- illan vartta valmistavi.
- Suorihe kasken ajohon
- korkealle korpimaalle,
- parahasen parsikkohon,
- hirveähän hirsikköhön.
- Iski puuta kirvehellä,
- tempasi tasaterällä:
- kerralla hyvätki hirret,
- pahat puolella menevi.
- Vihoin kaatoi viisi puuta,
- kaiketi kaheksan puuta.
- Siitä tuon sanoiksi virkki,
- itse lausui, noin nimesi:
- "Lempo tuota raatakohon!
- Hiisi hirret kaatakohon!"
- Kavahutti kannon päähän,
- niin huhuta heiahutti,
- vihellytti, viuahutti.
- Sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Sini kaski kaatukahan,
- koivu solki sortukahan,
- kuni ääni kuulunevi,
- kuni vierrevi vihellys!
- "Elköhön vesa venykö,
- elköhön koretko korsi
- sinä ilmoisna ikänä,
- kuuna kullan valkeana
- kaskessa Kalervon poian,
- otoksessa oivan miehen!
- "Ottaisiko maa orahan,
- nousisiko nuori laiho,
- sekä korsi korteuisi,
- jotta varsi varteuisi,
- elköhön tereä tehkö,
- varsi päätä valmistako!"
- Untamoinen, mies utala,
- kävi tuota katsomahan
- kaskea Kalervon poian,
- ajamoa uuen orjan:
- ei kaski kaselle tunnu,
- ajamaksi nuoren miehen.
- Untamo ajattelevi:
- "Ei tämä tähän sopiva!
- Hyvän hirsikön pilasi,
- kaatoi parsikon parahan!
- En tieä, kuhun panisin,
- kulle työlle työnteleisin.
- Panenko aitojen panohon?"
- Pani aitojen panohon.
- Kullervo, Kalervon poika,
- jopa aitoa panevi.
- Kohastansa kokkahongat
- aiaksiksi asettelevi,
- kokonansa korpikuuset
- seipähiksi pistelevi;
- veti vitsakset lujahan
- pisimmistä pihlajista;
- pani aian umpinaisen,
- veräjättömän kyhäsi.
- Siitä tuon sanoiksi virkki,
- itse lausui, noin nimesi:
- "Ku ei lintuna kohonne,
- kahen siiven siuotelle,
- elköhön ylitse pääskö
- aiasta Kalervon poian!"
- Untamo osaelevi
- tulla tuota katsomahan
- aitoa Kalervon poian,
- sotaorjan sortamoa.
- Näki aian aukottoman,
- raottoman, reiättömän,
- jok' oli pantu maaemästä,
- ylös pilvihin osattu.
- Sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Ei tämä tähän sopiva!
- Pani aian aukottoman,
- veräjättömän kyhäsi,
- tuon on nosti taivosehen,
- ylös pilvihin kohotti:
- en tuosta ylitse pääse
- enkä reiästä sisälle!
- En tieä, mihin panisin,
- kulle työlle työnteleisin.
- Panenko puimahan rukihit?"
- Pani puimahan rukihit.
- Kullervo, Kalervon poika,
- jo oli puimassa rukihit:
- pui rukihit ruumeniksi,
- olet kaunaksi kaotti.
- Tulipa isäntä tuohon,
- kävi itse katsomahan
- puintoa Kalervon poian,
- Kullervoisen kolkintoa:
- rukihit on ruumenina,
- olet kaunoina kahisi!
- Untamo ä'itteleikse:
- "Ei ole tästä raatajasta!
- Kulle työlle työntänenki,
- työnsä tuhmin turmelevi.
- Joko vien Venäehelle
- tahi kaupin Karjalahan
- Ilmariselle sepolle,
- sepon paljan painajaksi?"
- Möi siitä Kalervon poian,
- pani kaupan Karjalahan
- Ilmariselle sepolle,
- takojalle taitavalle.
- Minpä seppo tuosta antoi?
- Äijän seppo tuosta antoi:
- kaksi kattilarania,
- kolme koukun puoliskoa,
- viisi viikatekulua,
- kuusi kuokan kuolioa
- miehestä mitättömästä,
- orjasta epäpäöstä.
+Kasvatti emo kanoja,
+suuren joukon joutsenia.
+Kanat aialle asetti,
+joutsenet joelle saattoi.
+Tuli kokko, niin kohotti,
+tuli haukka, niin hajotti,
+siipilintu, niin sirotti:
+yhen kantoi Karjalahan,
+toisen vei Venäjän maalle,
+kolmannen kotihin heitti.
+Minkä vei Venäehelle,
+siitä kasvoi kaupanmiesi;
+minkä kantoi Karjalahan,
+siitä se Kalervo kasvoi;
+kunkapa kotihin heitti,
+se sikesi Untamoinen
+ison päiviksi pahoiksi,
+emon mielimurtehiksi.
+Untamoinen verkot laski
+Kalervon kalavetehen;
+Kalervoinen verkot katsoi,
+kalat konttihin kokosi.
+Untamo, utala miesi,
+sepä suuttui ja vihastui.
+Teki soan sormistansa,
+kämmenpäistänsä keräjät,
+toran nosti totkusilta,
+artin ahvenmaimasilta.
+Torelivat, tappelivat,
+eikä voita toinen toista:
+minkä toistansa tokaisi,
+sen sai itse vastahansa.
+Jopa tuosta toisen kerran,
+kahen, kolmen päivän päästä
+Kalervoinen kauran kylvi
+Untamon tuvan ta'aksi.
+Untamolan uljas uuhi
+söi Kalervon kaurakylvön.
+Kalervoisen kärtsä koira
+repi uuhen Untamolta.
+Untamo uhittelevi
+Kalervolle veljellensä,
+surmata su'un Kalervon,
+lyöä suuret, lyöä pienet,
+koko kansan kolhaella,
+tuvat polttoa poroksi.
+Laittoi miehet miekka vyölle,
+urohot ase kätehen,
+pojat pienet piikki vyölle,
+kaunot kassara olalle;
+läksi suurehen sotahan
+vasten veljeä omoa.
+Kalervoisen kaunis minjä
+istui ikkunan lähellä.
+Katsoi ulos ikkunasta,
+sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Onko tuo savu sakea
+vai onpi pimeä pilvi
+noien peltojen perillä,
+kujan uuen ulkopäässä?"
+Ei ollut ume umakka
+eikäpä savu sakea:
+ne oli Untamon urohot,
+tulla suorivat sotahan.
+Tuli Untamon urohot,
+saivat miehet miekka vyöllä.
+Kaatoivat Kalervon joukon,
+su'un suuren surmasivat,
+talon polttivat poroksi,
+tasoittivat tantereksi.
+Jäi yksi Kalervon impi
+kera vatsan vaivaloisen.
+Senpä Untamon urohot
+veivät kanssansa kotihin
+pirtin pienen pyyhkijäksi,
+lattian lakaisijaksi.
+Oli aikoa vähäisen;
+syntyi pieni poikalapsi
+emollen osattomalle.
+Miksi tuo nimitetähän?
+Emo kutsui Kullervoksi,
+Untamo sotijaloksi.
+Pantihinpa poika pieni,
+orpolapsi laitettihin
+tuutuhun tutajamahan,
+kätkyehen liekkumahan.
+Liekkui lapsi kätkyessä,
+lapsi liekkui, tukka löyhki.
+Liekkui päivän, liekkui toisen;
+jopa kohta kolmantena,
+kun tuo poika potkaisihe,
+potkaisihe, ponnistihe,
+katkaisi kapalovyönsä,
+pääsi päälle peittehensä,
+särki liekun lehmuksisen,
+kaikki riepunsa revitti.
+Nähtihin hyvä tulevan,
+keksittihin kelpoavan.
+Untamola vuottelevi
+tätä tästä kasvavaksi,
+mieltyväksi, miestyväksi,
+oike'in urostuvaksi,
+saavaksi sataisen orjan,
+tuhantisen turpuvaksi.
+Kasvoi kuuta kaksi, kolme.
+Jopa kuuna kolmantena
+poika polven korkeuisna
+alkoi itse arvaella:
+"Kunpa saisin suuremmaksi,
+vahvistuisin varreltani,
+kostaisin isoni kohlut,
+maksaisin emoni mahlat!"
+Saipa kuulla Untamoinen.
+Itse tuon sanoiksi virkki:
+"Tästä saa sukuni surma,
+tästä kasvavi Kalervo!"
+Urohot ajattelevat,
+akat kaikki arvelevat,
+minne poika pantanehe,
+kunne surma saatanehe.
+Pannahanpa puolikkohon,
+työnnetähän tynnyrihin;
+siitä vieähän vetehen,
+lasketahan lainehesen.
+Käyähänpä katsomahan
+kahen, kolmen yön perästä,
+joko on hukkunut vetehen,
+kuollut poika puolikkohon!
+Ei ole hukkunut vetehen,
+kuollut poika puolikkohon!
+Poika oli pääsnyt puolikosta
+- istui aaltojen selässä
+vapa vaskinen käessä,
+siima silkkinen perässä;
+onkivi meren kaloja,
+merivettä mittoavi:
+melke'in meressä vettä,
+kun on kaksi kauhallista;
+oisko oike'in mitata,
+osa kolmatta tulisi.
+Untamo ajattelevi:
+"Mihin poika pantanehe,
+kunne tuo tuhottanehe,
+kusta surma saatanehe?"
+Käski orjansa kerätä
+koivuja, kovia puita,
+honkia satahavuja,
+tiettäviä tervaksia
+yhen poian polttimeksi,
+Kullervon kaottimeksi.
+Koottihin, keräeltihin
+koivuja, kovia puita,
+honkia satahavuja,
+tiettäviä tervaksia,
+tuohia tuhat rekeä,
+sata syltä saarnipuita.
+Tuli puihin tuiskattihin,
+roviohon roiskattihin,
+siihen poika paiskattihin
+keskelle tulen palavan.
+Paloi päivän, tuosta toisen,
+paloi päivän kolmannenki.
+Käytihin katsastamahan:
+poik' oli porossa polvin,
+kypenissä kyynäsvarsin,
+hiilikoukkunen käessä,
+millä tulta kiihottavi,
+hiiliä kokoelevi,
+katomatta karvankana,
+kutrisen kähertymättä!
+Untamo ä'itteleikse:
+"Mihin poika pantanehe,
+kunne tuo tuhottanehe,
+surma tuolle saatanehe?"
+Poika puuhun hirtetähän,
+tammehen ripustetahan.
+Kului yötä kaksi, kolme,
+saman verran päiviäki.
+Untamo ajattelevi:
+"Aik' on käyä katsomahan,
+joko Kullervo katosi,
+kuoli poika hirsipuuhun."
+Laittoi orjan katsomahan.
+Orja toi sanan takaisin:
+"Ei ole Kullervo kaonnut,
+kuollut poika hirsipuuhun!
+Poika puuta kirjoittavi
+pieni piikkonen käessä.
+Koko puu kuvia täynnä,
+täynnä tammi kirjoitusta:
+siinä miehet, siinä miekat,
+siinä keihä'ät sivulla."
+Mitäs autti Untamoisen
+tuon pojan katalan kanssa!
+Kuinka surmat suoritteli,
+kuinka kuolemat sukesi,
+poika ei puutu surman suuhun
+eikä kuole kuitenkana.
+Piti viimeinki väsyä
+suorimasta surmiansa,
+kasvatella Kullervoinen,
+orja poikana omana.
+Sanoi Untamo sanansa,
+itse virkki, noin nimesi:
+"Kun elänet kaunihisti,
+aina siivolla asunet,
+saat olla talossa tässä,
+orjan töitä toimitella.
+Palkka pannahan jälestä,
+ansiosta arvatahan:
+vyöhyt vyöllesi korea
+tahi korvalle kolahus."
+Kun oli Kullervo kohonnut,
+saanut vartta vaaksan verran,
+tuopa työlle työnnetähän,
+raaolle rakennetahan,
+lapsen pienen katsontahan,
+sormi pienen souantahan:
+"Katso lasta kaunihisti,
+syötä lasta, syö itseki!
+Rievut virrassa viruta,
+pese pienet vaattehuiset!"
+Katsoi lasta päivän, kaksi:
+käen katkoi, silmän kaivoi.
+Siitä kohta kolmannella
+lapsen tauilla tapatti,
+rievut viskoi virran vieä,
+kätkyen tulella poltti.
+Untamo ajattelevi:
+"Ei tämä tähän sopiva
+lapsen pienen katsontahan,
+sormi pienen souantahan!
+En tieä, kuhun panisin,
+kulle työlle työnteleisin.
+Panenko kasken kaa'antahan?"
+Pani kasken kaa'antahan.
+Kullervo, Kalervon poika,
+tuossa tuon sanoiksi virkki:
+"Äsken lienen mies minäki,
+kun saan kirvehen kätehen,
+paljo katsoa parempi,
+entistäni armahampi:
+lienen mies viien veroinen,
+uros kuuen-kummallinen."
+Meni seppolan pajahan.
+Sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Oi on seppo veikkoseni!
+Taos mulle tapparainen!
+Tao kirves miestä myöten;
+rauta raatajan mukahan!
+Lähen kasken kaa'antahan,
+solkikoivun sorrantahan."
+Seppä tarpehen takovi,
+kirvehen kerittelevi.
+Saip' on kirves miestä myöten,
+rauta raatajan mukahan.
+Kullervo, Kalervon poika,
+hioi siitä kirvehensä;
+päivän kirvestä hiovi,
+illan vartta valmistavi.
+Suorihe kasken ajohon
+korkealle korpimaalle,
+parahasen parsikkohon,
+hirveähän hirsikköhön.
+Iski puuta kirvehellä,
+tempasi tasaterällä:
+kerralla hyvätki hirret,
+pahat puolella menevi.
+Vihoin kaatoi viisi puuta,
+kaiketi kaheksan puuta.
+Siitä tuon sanoiksi virkki,
+itse lausui, noin nimesi:
+"Lempo tuota raatakohon!
+Hiisi hirret kaatakohon!"
+Kavahutti kannon päähän,
+niin huhuta heiahutti,
+vihellytti, viuahutti.
+Sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Sini kaski kaatukahan,
+koivu solki sortukahan,
+kuni ääni kuulunevi,
+kuni vierrevi vihellys!
+"Elköhön vesa venykö,
+elköhön koretko korsi
+sinä ilmoisna ikänä,
+kuuna kullan valkeana
+kaskessa Kalervon poian,
+otoksessa oivan miehen!
+"Ottaisiko maa orahan,
+nousisiko nuori laiho,
+sekä korsi korteuisi,
+jotta varsi varteuisi,
+elköhön tereä tehkö,
+varsi päätä valmistako!"
+Untamoinen, mies utala,
+kävi tuota katsomahan
+kaskea Kalervon poian,
+ajamoa uuen orjan:
+ei kaski kaselle tunnu,
+ajamaksi nuoren miehen.
+Untamo ajattelevi:
+"Ei tämä tähän sopiva!
+Hyvän hirsikön pilasi,
+kaatoi parsikon parahan!
+En tieä, kuhun panisin,
+kulle työlle työnteleisin.
+Panenko aitojen panohon?"
+Pani aitojen panohon.
+Kullervo, Kalervon poika,
+jopa aitoa panevi.
+Kohastansa kokkahongat
+aiaksiksi asettelevi,
+kokonansa korpikuuset
+seipähiksi pistelevi;
+veti vitsakset lujahan
+pisimmistä pihlajista;
+pani aian umpinaisen,
+veräjättömän kyhäsi.
+Siitä tuon sanoiksi virkki,
+itse lausui, noin nimesi:
+"Ku ei lintuna kohonne,
+kahen siiven siuotelle,
+elköhön ylitse pääskö
+aiasta Kalervon poian!"
+Untamo osaelevi
+tulla tuota katsomahan
+aitoa Kalervon poian,
+sotaorjan sortamoa.
+Näki aian aukottoman,
+raottoman, reiättömän,
+jok' oli pantu maaemästä,
+ylös pilvihin osattu.
+Sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Ei tämä tähän sopiva!
+Pani aian aukottoman,
+veräjättömän kyhäsi,
+tuon on nosti taivosehen,
+ylös pilvihin kohotti:
+en tuosta ylitse pääse
+enkä reiästä sisälle!
+En tieä, mihin panisin,
+kulle työlle työnteleisin.
+Panenko puimahan rukihit?"
+Pani puimahan rukihit.
+Kullervo, Kalervon poika,
+jo oli puimassa rukihit:
+pui rukihit ruumeniksi,
+olet kaunaksi kaotti.
+Tulipa isäntä tuohon,
+kävi itse katsomahan
+puintoa Kalervon poian,
+Kullervoisen kolkintoa:
+rukihit on ruumenina,
+olet kaunoina kahisi!
+Untamo ä'itteleikse:
+"Ei ole tästä raatajasta!
+Kulle työlle työntänenki,
+työnsä tuhmin turmelevi.
+Joko vien Venäehelle
+tahi kaupin Karjalahan
+Ilmariselle sepolle,
+sepon paljan painajaksi?"
+Möi siitä Kalervon poian,
+pani kaupan Karjalahan
+Ilmariselle sepolle,
+takojalle taitavalle.
+Minpä seppo tuosta antoi?
+Äijän seppo tuosta antoi:
+kaksi kattilarania,
+kolme koukun puoliskoa,
+viisi viikatekulua,
+kuusi kuokan kuolioa
+miehestä mitättömästä,
+orjasta epäpäöstä.
- Kahdesneljättä runo
+ Kahdesneljättä runo
- Kullervo, Kalervon poika,
- sinisukka äijön poika,
- hivus keltainen, korea,
- kengän kauto kaunokainen,
- jo kohta sepon ko'issa
- kysyi työtä iltasella
- isännältä iltaseksi,
- emännältä aamuseksi:
- "Työt tässä nimettäköhön,
- nimi työlle pantakohon,
- kulle työlle työntyminen,
- raaolle rakentuminen!"
- Seppo Ilmarin emäntä,
- tuopa tuossa arvelevi,
- kulle työlle uusi orja,
- raaolle rahan-alainen.
- Pani orjan paimeneksi,
- karjan suuren kaitsijaksi.
- Tuopa ilkoinen emäntä,
- sepän akka irvihammas,
- leipoi leivän paimenelle,
- kakun paksun paistelevi:
- kauran alle, vehnän päälle,
- keskelle kiven kutovi.
- Kakun voiti voiheralla,
- kuoren rasvalla rakenti,
- pani orjalle osaksi,
- palaseksi paimenelle.
- Itse orjoa opasti,
- sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Ellös tätä ennen syökö
- karjan mentyä metsälle!"
- Siitä Ilmarin emäntä
- laittoi karjan laitumelle.
- Sanovi sanalla tuolla,
- lausui tuolla lausehella:
- "Lasken lehmäni leholle,
- maion antajat aholle,
- hatasarvet haavikolle,
- kourusarvet koivikolle;
- työnnän kuuta ottamahan,
- talia tavottamahan
- ahomailta auke'ilta,
- leve'iltä lehtomailta,
- korke'ilta koivikoilta,
- mataloilta haavikoilta,
- kultaisilta kuusikoilta,
- hope'isilta saloilta.
- "Katso, kaunoinen Jumala,
- varjele, vakainen Luoja,
- varjele vahingon tieltä,
- kaitse kaikista pahoista,
- ettei tuskihin tulisi,
- häpe'ihin hämmentyisi!
- "Kuin katsoit katollisessa,
- alla varjon vartioitsit,
- niin katso katottomassa,
- vaali vartijattomassa,
- jotta karja kaunistuisi,
- eistyisi emännän vilja
- hyvänsuovan mieltä myöten,
- pahansuovan paitsi mieltä!
- "Kun lie kurjat paimeneni,
- ylen kainut karjapiiat,
- paju pannos paimeneksi,
- leppä lehmän katsojaksi,
- pihlaja pitelijäksi,
- tuomi tuojaksi kotihin
- emännäisen etsimättä,
- muun väen murehtimatta!
- "Kun ei paju paimentane,
- pihlaja hyvin pi'elle,
- leppä ei lehmiä ajane,
- tuomi ei kotihin tuone,
- niin pane parempiasi,
- työnnä luonnon tyttäriä
- minun viljan viitsijäksi,
- katsojaksi karjan kaiken!
- Paljo on piikoja sinulla,
- saoin käskyn kuulijoita,
- eläjiä ilman alla,
- luonnottaria hyviä.
- "Suvetar, valio vaimo,
- Etelätär, luonnon eukko,
- Hongatar, hyvä emäntä,
- Katajatar, kaunis neiti,
- Pihlajatar, piika pieni,
- Tuometar, tytär Tapion,
- Mielikki, metsän miniä,
- Tellervo, Tapion neiti!
- Katso'ote karjoani,
- viitsiöte viljoani
- kesä kaikki kaunihisti,
- lehen aika leppeästi,
- lehen puussa liehuessa,
- ruohon maassa roikatessa!
- "Suvetar, valio vaimo,
- Etelätär, luonnon eukko!
- Heitä hienot helmuksesi,
- esiliinasi levitä
- karjalleni katteheksi,
- pienilleni peitteheksi,
- vihoin tuulen tuulematta,
- vihoin saamatta satehen!
- "Kaitse karjani pahoista,
- varjele vahingon teiltä,
- noista soista soiluvista,
- lähtehistä läilyvistä,
- heiluvista hettehistä,
- pyöre'istä pyötiköistä,
- ettei tuskihin tulisi,
- häpe'ihin hämmentyisi,
- sorkka suohon sorkahtaisi,
- hettehesen herkähtäisi
- ylitse Jumalan tunnin,
- päitse aivon autuahan!
- "Tuo'os torvi tuonnempata,
- tuolta taivahan navalta,
- mesitorvi taivosesta,
- simatorvi maaemästä!
- Puhu tuohon torvehesi,
- kumahuta kuuluhusi:
- puhu kummut kukkahaksi,
- kangasvieret kaunihiksi,
- ahovieret armahaksi,
- lehtovieret leppeäksi,
- suovieret sulaksi meeksi,
- hetevieret vierteheksi!
- "Siitä syötä karjoani,
- raavahiani ravitse,
- syöttele metisin syömin,
- juottele metisin juomin!
- Syötä kullaista kuloa,
- hope'ista heinän päätä
- heraisista hettehistä,
- läikkyvistä lähtehistä,
- koskilta kohisevilta,
- jokiloilta juoksevilta,
- kultaisilta kunnahilta,
- hope'isilta ahoilta!
- "Kaivo kultainen kuvoa
- kahen puolen karjan maata,
- josta karja vettä joisi,
- simoa siretteleisi
- utarihin uhkuvihin,
- nisihin pakottavihin:
- saisi suonet soutamahan,
- maitojoet juoksemahan,
- maitopurot purkemahan,
- maitokosket kuohumahan,
- puhumahan maitoputket,
- maitohormit huokumahan,
- joka aika antamahan,
- joka vuoro vuotamahan
- ylitse vihanki suovan,
- pahansuovan sormiloitse,
- maion saamatta manalle,
- katehesen karjanannin!
- "Paljo on niitä ja pahoja,
- kut maion manalle vievät,
- katehesen karjanannin,
- lehmän tuoman toisialle;
- vähä on niitä ja hyviä,
- kut maion manalta saavat,
- piimänsä kylän piolta,
- tuorehensa toisialta.
- "Ei ennen minun emoni
- kysynyt kylästä mieltä,
- tointa toisesta talosta;
- sai se maitonsa manalta,
- piimänsä pitelijältä,
- tuorehensa toisialta.
- Antoi tulla tuonnempata,
- ehtiä etempätäki:
- tulla maion Tuonelasta,
- Manalasta, maankin alta,
- tulla yöllä yksinänsä,
- pimeällä piilokkali,
- kuulematta kunnottoman,
- kelvottoman keksimättä,
- vihansuovan sortamatta,
- katehen kaehtimatta.
- "Noin sanoi minun emoni,
- noin sanon minä itseki:
- minne viipyi lehmän vilja,
- kunne maitoni katosi?
- Onko viety vierahalle,
- kytketty kylän pihoille,
- mieron porttojen povehen,
- katehien kainalohon,
- vai on puihin puuttununna,
- metsihin menehtynynnä,
- levennynnä lehtomaille,
- kaonnunna kankahille?
- "Ei maito manalle joua,
- lehmän vilja vierahalle,
- mieron porttojen povehen,
- katehien kainalohon
- eikä puihin puuttumahan,
- metsihin menehtymähän,
- lehtoihin levenemähän,
- kaatumahan kankahalle.
- Maito koissa tarvitahan,
- ajan kaiken kaivatahan:
- koissa vuottavi emäntä
- katajainen rainta käessä.
- "Suvetar, valio vaimo,
- Etelätär, luonnon eukko!
- Käy nyt, syötä Syötikkini
- sekä juota Juotikkini,
- herustele Hermikkiä,
- tuorustele Tuorikkia,
- anna maito Mairikille,
- Omenalle uuet piimät
- hele'istä heinänpäistä,
- kaunihista kastikoista,
- mairehista maaemistä,
- metisistä mättähistä,
- nurmelta mesinukalta,
- maalta marjanvartiselta,
- kanervan-kukattarilta,
- heinän-helpehettäriltä,
- pilven piimätyttäriltä,
- taivahan-navattarilta,
- tuoa maitoiset maruet,
- aina uhkuvat utaret
- lypseä lyhyen vaimon,
- pienen piian piukutella!
- "Nouse, neitonen, norosta,
- hienohelma, hettehestä,
- neiti lämmin, lähtehestä,
- puhasmuotoinen, muasta!
- Ota vettä lähtehestä,
- jolla kastat karjoani,
- jotta karja kaunistuisi,
- eistyisi emännän vilja
- ennen käymistä emännän,
- katsomista karjapiian,
- emännän epäpätöisen,
- ylen kainun karjapiian.
- "Mielikki, metsän emäntä,
- lavekämmen karjan eukko!
- Työnnä pisin piikojasi,
- paras palkkalaisiasi,
- viitsimähän viljoani,
- katsomahan karjoani
- tänä suurena suvena,
- Luojan lämminnä kesänä,
- Jumalan suaitsemana,
- antamana armollisen!
- "Tellervo, Tapion neiti,
- metsän tyttö tylleröinen,
- utupaita, hienohelma,
- hivus keltainen, korea,
- jok' olet karjan kaitselija,
- viitsijä emännän viljan
- mieluisassa Metsolassa,
- tarkassa Tapiolassa!
- Kaitse karja kaunihisti,
- viitsi vilja virkeästi!
- "Kaitse kaunoisin kätösin,
- somin sormin suorittele,
- su'i ilveksen iholle,
- kampua kalan evälle,
- karvalle meren kapehen,
- metsän uuhen untuvalle!
- Illan tullen, yön pimeten,
- hämärien hämmetessä
- saata karjani kotihin,
- etehen hyvän emännän,
- hete heiluva selällä,
- maitolampi lautasilla!
- "Päivän mennessä majoille,
- iltalinnun laulellessa
- itse virki viljalleni,
- sano sarvijuonelleni:
- 'Kotihinne, kourusarvet,
- maion antajat, majalle!
- Koissa on hyvä ollaksenne,
- maa imara maataksenne;
- korpi on kolkko käyäksenne,
- ranta raikutellaksenne.
- Kotihinne tullaksenne
- vaimot valkean tekevät
- nurmelle mesinukalle,
- maalle marjanvartiselle.'
- "Nyyrikki, Tapion poika,
- siniviitta viian poika!
- Tyvin pistä pitkät kuuset,
- latvoin lakkapäät petäjät
- sillaksi likasijoille,
- paikaksi pahoille maille,
- suosulihin, maasulihin,
- lätäkköihin läilyvihin!
- Anna käyä käyräsarven,
- haarasorkan sorkutella,
- joutua joka savulle
- viatoinna, vilpitöinnä,
- ilman suohon sortumatta,
- likahan litistymättä!
- "Kun ei karja tuosta huoli,
- yöksi ei kulkene kotihin,
- Pihlajatar, piika pieni,
- Katajatar, kaunis neiti,
- leikkoa lehosta koivu,
- ota vitsa viiakosta,
- käyös piiska pihlajainen,
- katajainen karjanruoska
- takoa Tapion linnan,
- tuolta puolen Tuomivaaran!
- Aja karja kartanolle,
- saunan lämmitä-panolle,
- kotihin kotoinen karja,
- metsän karja Metsolahan!
- "Otsonen, metsän omena,
- mesikämmen käyretyinen!
- Tehkämme sulat sovinnot,
- rajarauhat rapsakamme
- iäksemme, ilmaksemme,
- polveksemme, päiviksemme,
- ettet sorra sorkkasäärtä,
- kaa'a maion kantajata
- tänä suurena suvena,
- Luojan lämminnä kesänä!
- "Kun sa kuulet kellon äänen
- tahi torven toitotuksen,
- lyöte maata mättähälle,
- nurmelle nukahtamahan,
- tunge korvasi kulohon,
- paina pääsi mättähäsen!
- Tahi korpehen kokeos,
- saaos sammalhuonehesen,
- mene toisille mä'ille,
- muille kummuille kuvahu,
- jottei kuulu karjan kello
- eikä paimenen pakina!
- "Otsoseni, ainoiseni,
- mesikämmen, kaunoiseni!
- En sua kiellä kiertämästä
- enkä käymästä epeä;
- kiellän kielen koskemasta,
- suun ruman rupeamasta,
- hampahin hajottamasta,
- kämmenin käpyämästä.
- "Käyös kaarten karjamaita,
- piilten piimäkankahia,
- kierten kellojen remua,
- ääntä paimenen paeten!
- Konsa on karja kankahalla,
- sinä suolle soiverraite;
- kun karja solahti suolle,
- silloin korpehen kokeos!
- Karjan käyessä mäkeä
- astu sie mäen alatse;
- karjan käyessä alatse
- mene sie mäkeä myöten!
- Astuessansa aholla
- sinä viere viiakkoa;
- viiakkoa vierressänsä
- sinä astuos ahoa!
- Kule kullaisna käkenä,
- hope'isna kyyhkyläisnä,
- siirry siikana sivutse,
- veteleite veen kalana,
- viere villakuontalona,
- kule pellavaskupona,
- kätke kynnet karvoihisi,
- hampahat ikenihisi,
- jottei karja kammastuisi,
- pieni vilja pillastuisi!
- "Anna rauha raavahille,
- sorkkasäärille sovinto,
- käyä karjan kaunihisti,
- soreasti sorkutella
- poikki soista, poikki maista,
- halki korven kankahista,
- ettet koske konsakana,
- rupea rumanakana!
- "Muista muinainen valasi
- tuolla Tuonelan joella,
- kynsikoskella kovalla,
- Luojan polvien e'essä!
- Lupa sulle annettihin
- kolme kertoa kesässä
- käyä kellon kuuluvilla,
- tiukujen tirinämailla,
- vaan eipä sitä suattu
- eikä annettu lupoa
- ruveta rumille töille,
- häpeähän hämmentyä.
- "Jos sulle viha tulisi,
- hampahat halutteleisi,
- visko viitahan vihasi,
- honkihin pahat halusi!
- Hakkoa lahoa puuta,
- kaa'a koivunpökkelöitä,
- vääntele vesihakoja,
- määhki marjamättähiä!
- "Kun tulevi ruoan tarvis,
- syöä mielesi tekevi,
- syö'ös sieniä metsästä,
- murra muurahaiskekoja,
- juuria punaisen putken,
- Metsolan mesipaloja
- ilman ruokaruohoittani,
- minun henkiheinittäni!
- "Metsolan metinen amme
- hapata hihittelevi
- kultaisella kunnahalla,
- hope'isella mäellä:
- siin' on syöä syölähänki,
- juoa miehen juolahanki,
- eikä syöen syömät puutu,
- juoen juomiset vähene.
- "Niin teemme ikisovinnot,
- ikirauhat ratkoamme
- eleäksemme ehosti,
- kesän kaiken kaunihisti:
- maat on meillä yhtehiset,
- evähät erinomaiset.
- "Vaan jos tahtonet tapella,
- eleä soan tavalla,
- tapelkamme talvikauet,
- lumiajat luskailkamme!
- Suven tullen, suon sulaen,
- lätäkköjen lämmitessä
- ellös tänne tulkokana
- karjan kullan kuuluville!
- "Josp' on tullet näille maille,
- sattunet saloille näille,
- täällä aina ammutahan.
- Kun ei ampujat kotona,
- on meillä osaavat vaimot,
- emännät alinomaiset,
- jotka tiesi turmelevi,
- matkasi pahoin panevi,
- ettet koske konsakana,
- rupea rumanakana
- ylitse tahon Jumalan,
- päitse auvon autuahan.
- "Oi Ukko, ylijumala!
- Kun kuulet toen tulevan,
- muuta muiksi lehmäseni,
- kamahuta karjaseni,
- kiviksi minun omani,
- kantoloiksi kaunoiseni,
- kumman maata kulkiessa,
- vantturan vaeltaessa!
- "Kun ma otsona olisin,
- mesikämmennä kävisin,
- en mä noissa noin asuisi
- aina akkojen jaloissa.
- Onpa maata muuallaki,
- tarhoa taempanaki
- juosta miehen joutilahan,
- virattoman viiletellä,
- käyä halki kämmenpääsi,
- poikki pohkealihasi,
- sinisen salon sisässä,
- korven kuulun kainalossa.
- "Käpy- on kangas käyäksesi,
- hiekka helkytelläksesi,
- tie on tehty mennäksesi,
- meren ranta juostaksesi
- Pohjan pitkähän perähän,
- Lapin maahan laakeahan.
- Siell' on onni ollaksesi,
- armas aikaellaksesi,
- käyä kengättä kesällä,
- sykysyllä syylingittä
- suurimmilla suon selillä,
- leve'illä liettehillä.
- "Kun et tuonne mennekänä
- etkä oike'in osanne,
- ota juoni juostaksesi,
- polku poimetellaksesi
- tuonne Tuonelan salolle
- tahi Kalman kankahalle!
- Siell' on suohut sorkutella,
- kanervikko kaalaella,
- siellä Kirjos, siellä Karjos,
- siellä muita mullukoita
- rautaisissa rahkehissa,
- kymmenissä kytky'issä.
- Siellä laihatki lihovat,
- lihaviksi luutki saavat.
- "Lepy, lehto, kostu, korpi,
- lempeä, salo sininen!
- Anna rauha raavahille,
- sorkkasäärille sovinto
- tänä suurena suvena,
- Herran hellennä kesänä!
- "Kuippana, metsän kuningas,
- metsän hippa halliparta!
- Korjaele koiriasi,
- raivaele rakkiasi!
- Pistä sieni sieramehen,
- toisehen omenamarja,
- jottei henki haisahtele,
- tuuhahtele karjan tuuhku!
- Silmät silkillä sitele,
- korvat kääri käärehellä,
- jottei kuule kulkevia,
- ei näe käveleviä!
- "Kun ei tuosta kyllin liene,
- ei vielä kovin varone,
- kiellä poies poikoasi,
- epeä äpärettäsi!
- Saattele saloilta näiltä,
- näiltä rannoilta rapoa,
- kape'ilta karjan mailta,
- leve'iltä liepehiltä!
- Kätke koirasi kolohon,
- rakkisi rapoa kiinni
- kultaisihin kytky'ihin,
- hihnoihin hope'isihin,
- jottei pilloa pitäisi,
- häpehiä hämmentäisi!
- "Kun ei tuosta kyllin liene,
- ei vielä sitä varone,
- Ukko, kultainen kuningas,
- hope'inen hallitsija,
- kuule kultaiset sanani,
- armahaiset lauseheni!
- Paina panta pihlajainen
- ympäri nenän nykerän!
- Kun ei pihlaja pitäne,
- niin sä vaskesta valata;
- jos ei vaski vahva liene,
- panta rautainen rakenna!
- Vaan jos rauan ratkaisnehe,
- vielä mennehe vioille,
- syökse kultainen korento
- leukaluusta leukaluuhun,
- päät on päättele lujasti,
- kotkoa kovasti kiinni,
- ettei liiku liiat leuat,
- harvat hampahat hajoa,
- kun ei rauoin ratkottane,
- teräksillä temmottane,
- veitsillä veristettäne,
- kirvehellä kiskottane!"
- Siitä Ilmarin emäntä,
- tuo takojan tarkka vaimo,
- lehmät läävästä lähetti,
- laski karjan laitumelle,
- pani paimenen perähän,
- orjan lehmien ajohon.
+Kullervo, Kalervon poika,
+sinisukka äijön poika,
+hivus keltainen, korea,
+kengän kauto kaunokainen,
+jo kohta sepon ko'issa
+kysyi työtä iltasella
+isännältä iltaseksi,
+emännältä aamuseksi:
+"Työt tässä nimettäköhön,
+nimi työlle pantakohon,
+kulle työlle työntyminen,
+raaolle rakentuminen!"
+Seppo Ilmarin emäntä,
+tuopa tuossa arvelevi,
+kulle työlle uusi orja,
+raaolle rahan-alainen.
+Pani orjan paimeneksi,
+karjan suuren kaitsijaksi.
+Tuopa ilkoinen emäntä,
+sepän akka irvihammas,
+leipoi leivän paimenelle,
+kakun paksun paistelevi:
+kauran alle, vehnän päälle,
+keskelle kiven kutovi.
+Kakun voiti voiheralla,
+kuoren rasvalla rakenti,
+pani orjalle osaksi,
+palaseksi paimenelle.
+Itse orjoa opasti,
+sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Ellös tätä ennen syökö
+karjan mentyä metsälle!"
+Siitä Ilmarin emäntä
+laittoi karjan laitumelle.
+Sanovi sanalla tuolla,
+lausui tuolla lausehella:
+"Lasken lehmäni leholle,
+maion antajat aholle,
+hatasarvet haavikolle,
+kourusarvet koivikolle;
+työnnän kuuta ottamahan,
+talia tavottamahan
+ahomailta auke'ilta,
+leve'iltä lehtomailta,
+korke'ilta koivikoilta,
+mataloilta haavikoilta,
+kultaisilta kuusikoilta,
+hope'isilta saloilta.
+"Katso, kaunoinen Jumala,
+varjele, vakainen Luoja,
+varjele vahingon tieltä,
+kaitse kaikista pahoista,
+ettei tuskihin tulisi,
+häpe'ihin hämmentyisi!
+"Kuin katsoit katollisessa,
+alla varjon vartioitsit,
+niin katso katottomassa,
+vaali vartijattomassa,
+jotta karja kaunistuisi,
+eistyisi emännän vilja
+hyvänsuovan mieltä myöten,
+pahansuovan paitsi mieltä!
+"Kun lie kurjat paimeneni,
+ylen kainut karjapiiat,
+paju pannos paimeneksi,
+leppä lehmän katsojaksi,
+pihlaja pitelijäksi,
+tuomi tuojaksi kotihin
+emännäisen etsimättä,
+muun väen murehtimatta!
+"Kun ei paju paimentane,
+pihlaja hyvin pi'elle,
+leppä ei lehmiä ajane,
+tuomi ei kotihin tuone,
+niin pane parempiasi,
+työnnä luonnon tyttäriä
+minun viljan viitsijäksi,
+katsojaksi karjan kaiken!
+Paljo on piikoja sinulla,
+saoin käskyn kuulijoita,
+eläjiä ilman alla,
+luonnottaria hyviä.
+"Suvetar, valio vaimo,
+Etelätär, luonnon eukko,
+Hongatar, hyvä emäntä,
+Katajatar, kaunis neiti,
+Pihlajatar, piika pieni,
+Tuometar, tytär Tapion,
+Mielikki, metsän miniä,
+Tellervo, Tapion neiti!
+Katso'ote karjoani,
+viitsiöte viljoani
+kesä kaikki kaunihisti,
+lehen aika leppeästi,
+lehen puussa liehuessa,
+ruohon maassa roikatessa!
+"Suvetar, valio vaimo,
+Etelätär, luonnon eukko!
+Heitä hienot helmuksesi,
+esiliinasi levitä
+karjalleni katteheksi,
+pienilleni peitteheksi,
+vihoin tuulen tuulematta,
+vihoin saamatta satehen!
+"Kaitse karjani pahoista,
+varjele vahingon teiltä,
+noista soista soiluvista,
+lähtehistä läilyvistä,
+heiluvista hettehistä,
+pyöre'istä pyötiköistä,
+ettei tuskihin tulisi,
+häpe'ihin hämmentyisi,
+sorkka suohon sorkahtaisi,
+hettehesen herkähtäisi
+ylitse Jumalan tunnin,
+päitse aivon autuahan!
+"Tuo'os torvi tuonnempata,
+tuolta taivahan navalta,
+mesitorvi taivosesta,
+simatorvi maaemästä!
+Puhu tuohon torvehesi,
+kumahuta kuuluhusi:
+puhu kummut kukkahaksi,
+kangasvieret kaunihiksi,
+ahovieret armahaksi,
+lehtovieret leppeäksi,
+suovieret sulaksi meeksi,
+hetevieret vierteheksi!
+"Siitä syötä karjoani,
+raavahiani ravitse,
+syöttele metisin syömin,
+juottele metisin juomin!
+Syötä kullaista kuloa,
+hope'ista heinän päätä
+heraisista hettehistä,
+läikkyvistä lähtehistä,
+koskilta kohisevilta,
+jokiloilta juoksevilta,
+kultaisilta kunnahilta,
+hope'isilta ahoilta!
+"Kaivo kultainen kuvoa
+kahen puolen karjan maata,
+josta karja vettä joisi,
+simoa siretteleisi
+utarihin uhkuvihin,
+nisihin pakottavihin:
+saisi suonet soutamahan,
+maitojoet juoksemahan,
+maitopurot purkemahan,
+maitokosket kuohumahan,
+puhumahan maitoputket,
+maitohormit huokumahan,
+joka aika antamahan,
+joka vuoro vuotamahan
+ylitse vihanki suovan,
+pahansuovan sormiloitse,
+maion saamatta manalle,
+katehesen karjanannin!
+"Paljo on niitä ja pahoja,
+kut maion manalle vievät,
+katehesen karjanannin,
+lehmän tuoman toisialle;
+vähä on niitä ja hyviä,
+kut maion manalta saavat,
+piimänsä kylän piolta,
+tuorehensa toisialta.
+"Ei ennen minun emoni
+kysynyt kylästä mieltä,
+tointa toisesta talosta;
+sai se maitonsa manalta,
+piimänsä pitelijältä,
+tuorehensa toisialta.
+Antoi tulla tuonnempata,
+ehtiä etempätäki:
+tulla maion Tuonelasta,
+Manalasta, maankin alta,
+tulla yöllä yksinänsä,
+pimeällä piilokkali,
+kuulematta kunnottoman,
+kelvottoman keksimättä,
+vihansuovan sortamatta,
+katehen kaehtimatta.
+"Noin sanoi minun emoni,
+noin sanon minä itseki:
+minne viipyi lehmän vilja,
+kunne maitoni katosi?
+Onko viety vierahalle,
+kytketty kylän pihoille,
+mieron porttojen povehen,
+katehien kainalohon,
+vai on puihin puuttununna,
+metsihin menehtynynnä,
+levennynnä lehtomaille,
+kaonnunna kankahille?
+"Ei maito manalle joua,
+lehmän vilja vierahalle,
+mieron porttojen povehen,
+katehien kainalohon
+eikä puihin puuttumahan,
+metsihin menehtymähän,
+lehtoihin levenemähän,
+kaatumahan kankahalle.
+Maito koissa tarvitahan,
+ajan kaiken kaivatahan:
+koissa vuottavi emäntä
+katajainen rainta käessä.
+"Suvetar, valio vaimo,
+Etelätär, luonnon eukko!
+Käy nyt, syötä Syötikkini
+sekä juota Juotikkini,
+herustele Hermikkiä,
+tuorustele Tuorikkia,
+anna maito Mairikille,
+Omenalle uuet piimät
+hele'istä heinänpäistä,
+kaunihista kastikoista,
+mairehista maaemistä,
+metisistä mättähistä,
+nurmelta mesinukalta,
+maalta marjanvartiselta,
+kanervan-kukattarilta,
+heinän-helpehettäriltä,
+pilven piimätyttäriltä,
+taivahan-navattarilta,
+tuoa maitoiset maruet,
+aina uhkuvat utaret
+lypseä lyhyen vaimon,
+pienen piian piukutella!
+"Nouse, neitonen, norosta,
+hienohelma, hettehestä,
+neiti lämmin, lähtehestä,
+puhasmuotoinen, muasta!
+Ota vettä lähtehestä,
+jolla kastat karjoani,
+jotta karja kaunistuisi,
+eistyisi emännän vilja
+ennen käymistä emännän,
+katsomista karjapiian,
+emännän epäpätöisen,
+ylen kainun karjapiian.
+"Mielikki, metsän emäntä,
+lavekämmen karjan eukko!
+Työnnä pisin piikojasi,
+paras palkkalaisiasi,
+viitsimähän viljoani,
+katsomahan karjoani
+tänä suurena suvena,
+Luojan lämminnä kesänä,
+Jumalan suaitsemana,
+antamana armollisen!
+"Tellervo, Tapion neiti,
+metsän tyttö tylleröinen,
+utupaita, hienohelma,
+hivus keltainen, korea,
+jok' olet karjan kaitselija,
+viitsijä emännän viljan
+mieluisassa Metsolassa,
+tarkassa Tapiolassa!
+Kaitse karja kaunihisti,
+viitsi vilja virkeästi!
+"Kaitse kaunoisin kätösin,
+somin sormin suorittele,
+su'i ilveksen iholle,
+kampua kalan evälle,
+karvalle meren kapehen,
+metsän uuhen untuvalle!
+Illan tullen, yön pimeten,
+hämärien hämmetessä
+saata karjani kotihin,
+etehen hyvän emännän,
+hete heiluva selällä,
+maitolampi lautasilla!
+"Päivän mennessä majoille,
+iltalinnun laulellessa
+itse virki viljalleni,
+sano sarvijuonelleni:
+'Kotihinne, kourusarvet,
+maion antajat, majalle!
+Koissa on hyvä ollaksenne,
+maa imara maataksenne;
+korpi on kolkko käyäksenne,
+ranta raikutellaksenne.
+Kotihinne tullaksenne
+vaimot valkean tekevät
+nurmelle mesinukalle,
+maalle marjanvartiselle.'
+"Nyyrikki, Tapion poika,
+siniviitta viian poika!
+Tyvin pistä pitkät kuuset,
+latvoin lakkapäät petäjät
+sillaksi likasijoille,
+paikaksi pahoille maille,
+suosulihin, maasulihin,
+lätäkköihin läilyvihin!
+Anna käyä käyräsarven,
+haarasorkan sorkutella,
+joutua joka savulle
+viatoinna, vilpitöinnä,
+ilman suohon sortumatta,
+likahan litistymättä!
+"Kun ei karja tuosta huoli,
+yöksi ei kulkene kotihin,
+Pihlajatar, piika pieni,
+Katajatar, kaunis neiti,
+leikkoa lehosta koivu,
+ota vitsa viiakosta,
+käyös piiska pihlajainen,
+katajainen karjanruoska
+takoa Tapion linnan,
+tuolta puolen Tuomivaaran!
+Aja karja kartanolle,
+saunan lämmitä-panolle,
+kotihin kotoinen karja,
+metsän karja Metsolahan!
+"Otsonen, metsän omena,
+mesikämmen käyretyinen!
+Tehkämme sulat sovinnot,
+rajarauhat rapsakamme
+iäksemme, ilmaksemme,
+polveksemme, päiviksemme,
+ettet sorra sorkkasäärtä,
+kaa'a maion kantajata
+tänä suurena suvena,
+Luojan lämminnä kesänä!
+"Kun sa kuulet kellon äänen
+tahi torven toitotuksen,
+lyöte maata mättähälle,
+nurmelle nukahtamahan,
+tunge korvasi kulohon,
+paina pääsi mättähäsen!
+Tahi korpehen kokeos,
+saaos sammalhuonehesen,
+mene toisille mä'ille,
+muille kummuille kuvahu,
+jottei kuulu karjan kello
+eikä paimenen pakina!
+"Otsoseni, ainoiseni,
+mesikämmen, kaunoiseni!
+En sua kiellä kiertämästä
+enkä käymästä epeä;
+kiellän kielen koskemasta,
+suun ruman rupeamasta,
+hampahin hajottamasta,
+kämmenin käpyämästä.
+"Käyös kaarten karjamaita,
+piilten piimäkankahia,
+kierten kellojen remua,
+ääntä paimenen paeten!
+Konsa on karja kankahalla,
+sinä suolle soiverraite;
+kun karja solahti suolle,
+silloin korpehen kokeos!
+Karjan käyessä mäkeä
+astu sie mäen alatse;
+karjan käyessä alatse
+mene sie mäkeä myöten!
+Astuessansa aholla
+sinä viere viiakkoa;
+viiakkoa vierressänsä
+sinä astuos ahoa!
+Kule kullaisna käkenä,
+hope'isna kyyhkyläisnä,
+siirry siikana sivutse,
+veteleite veen kalana,
+viere villakuontalona,
+kule pellavaskupona,
+kätke kynnet karvoihisi,
+hampahat ikenihisi,
+jottei karja kammastuisi,
+pieni vilja pillastuisi!
+"Anna rauha raavahille,
+sorkkasäärille sovinto,
+käyä karjan kaunihisti,
+soreasti sorkutella
+poikki soista, poikki maista,
+halki korven kankahista,
+ettet koske konsakana,
+rupea rumanakana!
+"Muista muinainen valasi
+tuolla Tuonelan joella,
+kynsikoskella kovalla,
+Luojan polvien e'essä!
+Lupa sulle annettihin
+kolme kertoa kesässä
+käyä kellon kuuluvilla,
+tiukujen tirinämailla,
+vaan eipä sitä suattu
+eikä annettu lupoa
+ruveta rumille töille,
+häpeähän hämmentyä.
+"Jos sulle viha tulisi,
+hampahat halutteleisi,
+visko viitahan vihasi,
+honkihin pahat halusi!
+Hakkoa lahoa puuta,
+kaa'a koivunpökkelöitä,
+vääntele vesihakoja,
+määhki marjamättähiä!
+"Kun tulevi ruoan tarvis,
+syöä mielesi tekevi,
+syö'ös sieniä metsästä,
+murra muurahaiskekoja,
+juuria punaisen putken,
+Metsolan mesipaloja
+ilman ruokaruohoittani,
+minun henkiheinittäni!
+"Metsolan metinen amme
+hapata hihittelevi
+kultaisella kunnahalla,
+hope'isella mäellä:
+siin' on syöä syölähänki,
+juoa miehen juolahanki,
+eikä syöen syömät puutu,
+juoen juomiset vähene.
+"Niin teemme ikisovinnot,
+ikirauhat ratkoamme
+eleäksemme ehosti,
+kesän kaiken kaunihisti:
+maat on meillä yhtehiset,
+evähät erinomaiset.
+"Vaan jos tahtonet tapella,
+eleä soan tavalla,
+tapelkamme talvikauet,
+lumiajat luskailkamme!
+Suven tullen, suon sulaen,
+lätäkköjen lämmitessä
+ellös tänne tulkokana
+karjan kullan kuuluville!
+"Josp' on tullet näille maille,
+sattunet saloille näille,
+täällä aina ammutahan.
+Kun ei ampujat kotona,
+on meillä osaavat vaimot,
+emännät alinomaiset,
+jotka tiesi turmelevi,
+matkasi pahoin panevi,
+ettet koske konsakana,
+rupea rumanakana
+ylitse tahon Jumalan,
+päitse auvon autuahan.
+"Oi Ukko, ylijumala!
+Kun kuulet toen tulevan,
+muuta muiksi lehmäseni,
+kamahuta karjaseni,
+kiviksi minun omani,
+kantoloiksi kaunoiseni,
+kumman maata kulkiessa,
+vantturan vaeltaessa!
+"Kun ma otsona olisin,
+mesikämmennä kävisin,
+en mä noissa noin asuisi
+aina akkojen jaloissa.
+Onpa maata muuallaki,
+tarhoa taempanaki
+juosta miehen joutilahan,
+virattoman viiletellä,
+käyä halki kämmenpääsi,
+poikki pohkealihasi,
+sinisen salon sisässä,
+korven kuulun kainalossa.
+"Käpy- on kangas käyäksesi,
+hiekka helkytelläksesi,
+tie on tehty mennäksesi,
+meren ranta juostaksesi
+Pohjan pitkähän perähän,
+Lapin maahan laakeahan.
+Siell' on onni ollaksesi,
+armas aikaellaksesi,
+käyä kengättä kesällä,
+sykysyllä syylingittä
+suurimmilla suon selillä,
+leve'illä liettehillä.
+"Kun et tuonne mennekänä
+etkä oike'in osanne,
+ota juoni juostaksesi,
+polku poimetellaksesi
+tuonne Tuonelan salolle
+tahi Kalman kankahalle!
+Siell' on suohut sorkutella,
+kanervikko kaalaella,
+siellä Kirjos, siellä Karjos,
+siellä muita mullukoita
+rautaisissa rahkehissa,
+kymmenissä kytky'issä.
+Siellä laihatki lihovat,
+lihaviksi luutki saavat.
+"Lepy, lehto, kostu, korpi,
+lempeä, salo sininen!
+Anna rauha raavahille,
+sorkkasäärille sovinto
+tänä suurena suvena,
+Herran hellennä kesänä!
+"Kuippana, metsän kuningas,
+metsän hippa halliparta!
+Korjaele koiriasi,
+raivaele rakkiasi!
+Pistä sieni sieramehen,
+toisehen omenamarja,
+jottei henki haisahtele,
+tuuhahtele karjan tuuhku!
+Silmät silkillä sitele,
+korvat kääri käärehellä,
+jottei kuule kulkevia,
+ei näe käveleviä!
+"Kun ei tuosta kyllin liene,
+ei vielä kovin varone,
+kiellä poies poikoasi,
+epeä äpärettäsi!
+Saattele saloilta näiltä,
+näiltä rannoilta rapoa,
+kape'ilta karjan mailta,
+leve'iltä liepehiltä!
+Kätke koirasi kolohon,
+rakkisi rapoa kiinni
+kultaisihin kytky'ihin,
+hihnoihin hope'isihin,
+jottei pilloa pitäisi,
+häpehiä hämmentäisi!
+"Kun ei tuosta kyllin liene,
+ei vielä sitä varone,
+Ukko, kultainen kuningas,
+hope'inen hallitsija,
+kuule kultaiset sanani,
+armahaiset lauseheni!
+Paina panta pihlajainen
+ympäri nenän nykerän!
+Kun ei pihlaja pitäne,
+niin sä vaskesta valata;
+jos ei vaski vahva liene,
+panta rautainen rakenna!
+Vaan jos rauan ratkaisnehe,
+vielä mennehe vioille,
+syökse kultainen korento
+leukaluusta leukaluuhun,
+päät on päättele lujasti,
+kotkoa kovasti kiinni,
+ettei liiku liiat leuat,
+harvat hampahat hajoa,
+kun ei rauoin ratkottane,
+teräksillä temmottane,
+veitsillä veristettäne,
+kirvehellä kiskottane!"
+Siitä Ilmarin emäntä,
+tuo takojan tarkka vaimo,
+lehmät läävästä lähetti,
+laski karjan laitumelle,
+pani paimenen perähän,
+orjan lehmien ajohon.
- Kolmasneljättä runo
+ Kolmasneljättä runo
- Kullervo, Kalervon poika,
- otti konttihin evästä,
- ajoi lehmät suota myöten,
- itse kangasta kapusi.
- Sanan virkki vierressänsä,
- kertoeli käyessänsä:
- "Voi minä poloinen poika,
- voi poika polon-alainen!
- Jo minä johonki jou'uin,
- jou'uin joutavan jälille,
- härän hännän paimeneksi,
- vasikkojen vaalijaksi,
- joka suon on sotkijaksi,
- maan pahan matelijaksi!"
- Istui maahan mättähälle,
- päätyi päivän rintehesen.
- Siinä virkki virsissänsä,
- lauluissansa noin lateli:
- "Paistapa, Jumalan päivä,
- Herran kehrä, hellittele
- sepon karjan kaitsijalle,
- poloiselle paimenelle,
- elä Ilmarin tuville,
- emännällen ensinkänä!
- Emäntä hyvin elävi,
- vehnäsiä viiltelevi,
- piirosia pistelevi,
- voita päälle vuolaisevi.
- Paimen parka kuivan leivän,
- kuivan kuoren kurskuttavi,
- kauraisen kavertelevi,
- lemettisen leikkoavi,
- olkisen ojentelevi,
- petäjäisen peiputtavi,
- veen lipillä luikkoavi
- märän mättähän nenästä.
- "Mene, päivä, viere, vehnä,
- alene, Jumalan aika!
- Kule, päivä, kuusikolle,
- viere, vehnä, vitsikölle,
- karkoa katajikolle,
- lennä leppien tasalle!
- Päästä paimenta kotihin
- voivatia vuolemahan,
- rieskoa repäisemähän,
- kakkaroita kaivamahan!"
- Silloin Ilmarin emäntä,
- paimenen pajattaessa,
- Kullervoisen kukkuessa,
- jo oli vuollut voivatinsa,
- itse rieskansa reväisnyt,
- kakkaransa kaivaellut;
- keittänyt vetisen vellin,
- kylmän kaalin Kullervolle,
- jos' oli rakki rasvan syönyt,
- Musti murkinan pitänyt,
- Merkki syönyt mielin määrin,
- Halli haukannut halunsa.
- Lintunen lehosta lauloi,
- pieni lintu pensahasta:
- "Jos oisi aika orjan syöä,
- isottoman illastella."
- Kullervo, Kalervon poika,
- katsoi pitkän päivän päälle.
- Itse tuon sanoiksi virkki:
- "Jo nyt on aika atrioia,
- aika ruoalle ruveta,
- evähiä etsiskellä."
- Ajoi lehmänsä levolle,
- karjan maata kankahalle;
- itse istui mättähälle,
- vihannalle turpehelle.
- Laski laukkunsa selästä,
- otti leivän laukustansa,
- katselevi, kääntelevi.
- Tuosta tuon sanoiksi virkki:
- "Moni on kakku päältä kaunis,
- kuorelta kovin sileä,
- vaan on silkkoa sisässä,
- akanoita alla kuoren."
- Veti veitsensä tupesta
- leivän leikkaellaksensa:
- veitsi vierähti kivehen,
- kasahutti kalliohon;
- terä vieri veitsosesta,
- katkesi kurauksuesta.
- Kullervo, Kalervon poika,
- katselevi veitsyttänsä,
- itse päätyi itkemähän.
- Sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Yks' oli veitsi veikkoutta,
- yksi rauta rakkautta,
- isän saamoa eloa,
- vanhemman varustamata;
- senki katkaisin kivehen,
- karahutin kalliohon,
- leipähän pahan emännän,
- pahan vaimon paistamahan!
- "Millä nyt maksan naisen naurun,
- naisen naurun, piian pilkan,
- akan ilkeän evähät,
- pahan porton paistannaiset?"
- Varis vaakkui varvikosta,
- varis vaakkui, korppi koikkui:
- "Oi on kurja kullansolki,
- ainoa Kalervon poika!
- Mit' olet mielellä pahalla,
- syämellä synkeällä?
- Ota vitsa viiakosta,
- koivu korven notkelmosta,
- aja suolle sontareiet,
- lehmät liejuhun levitä
- puolen suurille susille,
- toisen korven kontioille!
- "Kaikoa suet kokohon,
- karhut kaikki katrahasen!
- Suet pistä Pienikiksi,
- karhut Kyytäksi kyhäise,
- aja karjana kotihin,
- kirjavana kartanolle!
- Sillä maksat naisen naurun,
- pahan vaimon parjaukset."
- Kullervo, Kalervon poika,
- itse tuon sanoiksi virkki:
- "Malta, malta, hiien huora!
- Jos itken isoni veistä,
- vielä itkenet itseki,
- itket lypsylehmiäsi."
- Otti vitsan viiakosta,
- katajaisen karjanruoskan;
- sorti suohon lehmäkarjan,
- härät murtohon murenti
- puoliksi susien syöä,
- puolen korven kontioille.
- Suet lausui lehmäsiksi,
- karhut karjaksi rakenti,
- minkä pisti Pienikiksi,
- kunka Kyytäksi kyhäisi.
- Lonkui päivä lounahasen,
- kiertyi keski-illoillensa,
- kulki kuusikon tasalle,
- lenti lehmäslypsykselle.
- Tuo pahainen paimen raiska,
- Kullervo, Kalervon poika,
- ajoi kontiot kotihin,
- susikarjan kartanolle.
- Vielä neuvoi karhujansa,
- susillensa suin puheli:
- "Repäise emännän reisi,
- pure puoli pohkeata,
- kun tulevi katsomahan,
- lyykistäikse lypsämähän!"
- Teki luikun lehmän luista,
- härän sarvesta helinän,
- torven Tuomikin jalasta,
- pillin Kirjon kinterestä.
- Lujahutti luikullansa,
- toitahutti torvellansa
- kolmasti kotimäellä,
- kuuesti kujosten suussa.
- Tuop' on Ilmarin emäntä,
- sepon akka, selvä nainen,
- viikon maiotta viruvi,
- kesävoitta kellettävi.
- Kuuli suolta soittamisen,
- kajahuksen kankahalta.
- Sanovi sanalla tuolla,
- lausui tuolla lausehella:
- "Ole kiitetty, Jumala!
- Torvi soipi, karja saapi!
- Mist' on orja sarven saanut,
- torven raataja tavannut,
- kun tuo soitelleen tulevi,
- toitatellen torvettavi,
- puhki korvani puhuvi,
- läpi pääni läylentävi?"
- Kullervo, Kalervon poika,
- sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Suolt' on orja sarven saanut,
- tuonut torven liettehestä.
- Jo nyt on karjasi kujalla,
- lehmät lääväpellon päässä;
- saaospa savun panohon,
- käyös lehmät lypsämähän!"
- Sepä Ilmarin emäntä
- käski muorin lypsämähän:
- "Käypä, muori, lypsämähän,
- raavahat rakentamahan!
- Enpä itse ennättäisi
- taikinan alustehelta."
- Kullervo, Kalervon poika,
- sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Ainapa hyvät emännät,
- taitavat taloiset vaimot
- itse ennen lehmät lypsi,
- itse raavahat rakenti."
- Siitä Ilmarin emäntä
- sai itse savupanolle,
- tuosta lypsylle tulevi.
- Katsoi kerran karjoansa,
- silmäeli siivatoita;
- sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Karja on kaunihin näköinen,
- siivatat sileäkarvat,
- kaikki ilveksen iholla,
- metsän uuhen untuvalla,
- tuntuvilla tummelilla,
- nännillä näpähyvillä."
- Lyhmistihe lypsämähän,
- heittihe heruttamahan.
- Veti kerran, tuosta toisen,
- kohta kolmatta yritti:
- susi päälle suimastaikse,
- karhu päälle kuopaiseikse.
- Susi suun revittelevi,
- karhu kiskoi kinttusuonet,
- puri puolen pohkeata,
- katkoi kannan sääriluusta.
- Kullervo, Kalervon poika,
- sillä kosti piian pilkan,
- piian pilkan, naisen naurun,
- pahan vaimon palkan maksoi.
- Ilmarin iso emäntä
- itse loihe itkemähän,
- sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Pahoin teit sä, paimo parka!
- Ajoit kontiot kotihin,
- suet suurille pihoille!"
- Kullervo, Kalervon poika,
- tuopa tuohon vastaeli:
- "Pahoin tein mä, paimen parka,
- et hyvin, emäntä parka!
- Leivoit sie kivisen leivän,
- kakun paistoit kallioisen:
- ve'in veitseni kivehen,
- karahutin kalliohon
- - ainoan isoni veitsen,
- sukukuntani kuraksen!"
- Sanoi Ilmarin emäntä:
- "Oi sie paimo, armas paimo!
- Myöstytäpä miettehesi,
- perin lausu lausehesi,
- päästä suen suutehista,
- karhun kynnestä kavista!
- Mie sun paioilla parannan,
- kaatioilla kaunistelen,
- syötän voilla, vehnäsillä,
- juotan rieskamaitosilla;
- vuoen syötän raatamatta,
- toisen työlle työntämättä.
- "Kun et jou'u päästämähän,
- käy pian kerittämähän,
- kohta kaaun kuolijaksi,
- muutun mullan muotoiseksi."
- Kullervo, Kalervon poika,
- sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Kun on kuollet, kuolkosipa,
- kaotkosi, kun kaonnet!
- Sija on maassa mennehillä,
- kalmassa kaonnehilla,
- maata mahtavaisimmanki,
- leve'immänki levätä."
- Sanoi Ilmarin emäntä:
- "Oi Ukko, ylijumala!
- Jou'uttele jousi suuri,
- katso kaaresi parahin,
- pane vaskinen vasama
- tuon tulisen jousen päälle!
- Työnnytä tulinen nuoli,
- ammu vaskinen vasama,
- ammu kautta kainaloien,
- halki hartiolihojen:
- kaa'a tuo Kalervon poika,
- ammu kurja kuolijaksi
- nuolella teräsnenällä,
- vasamalla vaskisella!"
- Kullervo, Kalervon poika,
- itse tuon sanoiksi virkki:
- "Oi Ukko, ylijumala!
- Elä sie minua ammu!
- Ammu Ilmarin emäntä,
- kaota katala nainen
- siirtymättänsä sijalta,
- kulkematta kunnekana!"
- Siitä Ilmarin emäntä,
- tuo tarkan takojan nainen,
- vieri kohta kuolijaksi,
- kaatui kattilanoeksi
- oman pirttinsä pihalle,
- kape'ille kartanoille.
- Se oli meno nuoren naisen,
- kanssa kaunihin emännän,
- jot' oli viikon valvateltu,
- vuosin kuusin kuulusteltu
- Ilmarin iki-iloksi,
- sepon kuulun kunniaksi.
+Kullervo, Kalervon poika,
+otti konttihin evästä,
+ajoi lehmät suota myöten,
+itse kangasta kapusi.
+Sanan virkki vierressänsä,
+kertoeli käyessänsä:
+"Voi minä poloinen poika,
+voi poika polon-alainen!
+Jo minä johonki jou'uin,
+jou'uin joutavan jälille,
+härän hännän paimeneksi,
+vasikkojen vaalijaksi,
+joka suon on sotkijaksi,
+maan pahan matelijaksi!"
+Istui maahan mättähälle,
+päätyi päivän rintehesen.
+Siinä virkki virsissänsä,
+lauluissansa noin lateli:
+"Paistapa, Jumalan päivä,
+Herran kehrä, hellittele
+sepon karjan kaitsijalle,
+poloiselle paimenelle,
+elä Ilmarin tuville,
+emännällen ensinkänä!
+Emäntä hyvin elävi,
+vehnäsiä viiltelevi,
+piirosia pistelevi,
+voita päälle vuolaisevi.
+Paimen parka kuivan leivän,
+kuivan kuoren kurskuttavi,
+kauraisen kavertelevi,
+lemettisen leikkoavi,
+olkisen ojentelevi,
+petäjäisen peiputtavi,
+veen lipillä luikkoavi
+märän mättähän nenästä.
+"Mene, päivä, viere, vehnä,
+alene, Jumalan aika!
+Kule, päivä, kuusikolle,
+viere, vehnä, vitsikölle,
+karkoa katajikolle,
+lennä leppien tasalle!
+Päästä paimenta kotihin
+voivatia vuolemahan,
+rieskoa repäisemähän,
+kakkaroita kaivamahan!"
+Silloin Ilmarin emäntä,
+paimenen pajattaessa,
+Kullervoisen kukkuessa,
+jo oli vuollut voivatinsa,
+itse rieskansa reväisnyt,
+kakkaransa kaivaellut;
+keittänyt vetisen vellin,
+kylmän kaalin Kullervolle,
+jos' oli rakki rasvan syönyt,
+Musti murkinan pitänyt,
+Merkki syönyt mielin määrin,
+Halli haukannut halunsa.
+Lintunen lehosta lauloi,
+pieni lintu pensahasta:
+"Jos oisi aika orjan syöä,
+isottoman illastella."
+Kullervo, Kalervon poika,
+katsoi pitkän päivän päälle.
+Itse tuon sanoiksi virkki:
+"Jo nyt on aika atrioia,
+aika ruoalle ruveta,
+evähiä etsiskellä."
+Ajoi lehmänsä levolle,
+karjan maata kankahalle;
+itse istui mättähälle,
+vihannalle turpehelle.
+Laski laukkunsa selästä,
+otti leivän laukustansa,
+katselevi, kääntelevi.
+Tuosta tuon sanoiksi virkki:
+"Moni on kakku päältä kaunis,
+kuorelta kovin sileä,
+vaan on silkkoa sisässä,
+akanoita alla kuoren."
+Veti veitsensä tupesta
+leivän leikkaellaksensa:
+veitsi vierähti kivehen,
+kasahutti kalliohon;
+terä vieri veitsosesta,
+katkesi kurauksuesta.
+Kullervo, Kalervon poika,
+katselevi veitsyttänsä,
+itse päätyi itkemähän.
+Sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Yks' oli veitsi veikkoutta,
+yksi rauta rakkautta,
+isän saamoa eloa,
+vanhemman varustamata;
+senki katkaisin kivehen,
+karahutin kalliohon,
+leipähän pahan emännän,
+pahan vaimon paistamahan!
+"Millä nyt maksan naisen naurun,
+naisen naurun, piian pilkan,
+akan ilkeän evähät,
+pahan porton paistannaiset?"
+Varis vaakkui varvikosta,
+varis vaakkui, korppi koikkui:
+"Oi on kurja kullansolki,
+ainoa Kalervon poika!
+Mit' olet mielellä pahalla,
+syämellä synkeällä?
+Ota vitsa viiakosta,
+koivu korven notkelmosta,
+aja suolle sontareiet,
+lehmät liejuhun levitä
+puolen suurille susille,
+toisen korven kontioille!
+"Kaikoa suet kokohon,
+karhut kaikki katrahasen!
+Suet pistä Pienikiksi,
+karhut Kyytäksi kyhäise,
+aja karjana kotihin,
+kirjavana kartanolle!
+Sillä maksat naisen naurun,
+pahan vaimon parjaukset."
+Kullervo, Kalervon poika,
+itse tuon sanoiksi virkki:
+"Malta, malta, hiien huora!
+Jos itken isoni veistä,
+vielä itkenet itseki,
+itket lypsylehmiäsi."
+Otti vitsan viiakosta,
+katajaisen karjanruoskan;
+sorti suohon lehmäkarjan,
+härät murtohon murenti
+puoliksi susien syöä,
+puolen korven kontioille.
+Suet lausui lehmäsiksi,
+karhut karjaksi rakenti,
+minkä pisti Pienikiksi,
+kunka Kyytäksi kyhäisi.
+Lonkui päivä lounahasen,
+kiertyi keski-illoillensa,
+kulki kuusikon tasalle,
+lenti lehmäslypsykselle.
+Tuo pahainen paimen raiska,
+Kullervo, Kalervon poika,
+ajoi kontiot kotihin,
+susikarjan kartanolle.
+Vielä neuvoi karhujansa,
+susillensa suin puheli:
+"Repäise emännän reisi,
+pure puoli pohkeata,
+kun tulevi katsomahan,
+lyykistäikse lypsämähän!"
+Teki luikun lehmän luista,
+härän sarvesta helinän,
+torven Tuomikin jalasta,
+pillin Kirjon kinterestä.
+Lujahutti luikullansa,
+toitahutti torvellansa
+kolmasti kotimäellä,
+kuuesti kujosten suussa.
+Tuop' on Ilmarin emäntä,
+sepon akka, selvä nainen,
+viikon maiotta viruvi,
+kesävoitta kellettävi.
+Kuuli suolta soittamisen,
+kajahuksen kankahalta.
+Sanovi sanalla tuolla,
+lausui tuolla lausehella:
+"Ole kiitetty, Jumala!
+Torvi soipi, karja saapi!
+Mist' on orja sarven saanut,
+torven raataja tavannut,
+kun tuo soitelleen tulevi,
+toitatellen torvettavi,
+puhki korvani puhuvi,
+läpi pääni läylentävi?"
+Kullervo, Kalervon poika,
+sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Suolt' on orja sarven saanut,
+tuonut torven liettehestä.
+Jo nyt on karjasi kujalla,
+lehmät lääväpellon päässä;
+saaospa savun panohon,
+käyös lehmät lypsämähän!"
+Sepä Ilmarin emäntä
+käski muorin lypsämähän:
+"Käypä, muori, lypsämähän,
+raavahat rakentamahan!
+Enpä itse ennättäisi
+taikinan alustehelta."
+Kullervo, Kalervon poika,
+sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Ainapa hyvät emännät,
+taitavat taloiset vaimot
+itse ennen lehmät lypsi,
+itse raavahat rakenti."
+Siitä Ilmarin emäntä
+sai itse savupanolle,
+tuosta lypsylle tulevi.
+Katsoi kerran karjoansa,
+silmäeli siivatoita;
+sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Karja on kaunihin näköinen,
+siivatat sileäkarvat,
+kaikki ilveksen iholla,
+metsän uuhen untuvalla,
+tuntuvilla tummelilla,
+nännillä näpähyvillä."
+Lyhmistihe lypsämähän,
+heittihe heruttamahan.
+Veti kerran, tuosta toisen,
+kohta kolmatta yritti:
+susi päälle suimastaikse,
+karhu päälle kuopaiseikse.
+Susi suun revittelevi,
+karhu kiskoi kinttusuonet,
+puri puolen pohkeata,
+katkoi kannan sääriluusta.
+Kullervo, Kalervon poika,
+sillä kosti piian pilkan,
+piian pilkan, naisen naurun,
+pahan vaimon palkan maksoi.
+Ilmarin iso emäntä
+itse loihe itkemähän,
+sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Pahoin teit sä, paimo parka!
+Ajoit kontiot kotihin,
+suet suurille pihoille!"
+Kullervo, Kalervon poika,
+tuopa tuohon vastaeli:
+"Pahoin tein mä, paimen parka,
+et hyvin, emäntä parka!
+Leivoit sie kivisen leivän,
+kakun paistoit kallioisen:
+ve'in veitseni kivehen,
+karahutin kalliohon
+- ainoan isoni veitsen,
+sukukuntani kuraksen!"
+Sanoi Ilmarin emäntä:
+"Oi sie paimo, armas paimo!
+Myöstytäpä miettehesi,
+perin lausu lausehesi,
+päästä suen suutehista,
+karhun kynnestä kavista!
+Mie sun paioilla parannan,
+kaatioilla kaunistelen,
+syötän voilla, vehnäsillä,
+juotan rieskamaitosilla;
+vuoen syötän raatamatta,
+toisen työlle työntämättä.
+"Kun et jou'u päästämähän,
+käy pian kerittämähän,
+kohta kaaun kuolijaksi,
+muutun mullan muotoiseksi."
+Kullervo, Kalervon poika,
+sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Kun on kuollet, kuolkosipa,
+kaotkosi, kun kaonnet!
+Sija on maassa mennehillä,
+kalmassa kaonnehilla,
+maata mahtavaisimmanki,
+leve'immänki levätä."
+Sanoi Ilmarin emäntä:
+"Oi Ukko, ylijumala!
+Jou'uttele jousi suuri,
+katso kaaresi parahin,
+pane vaskinen vasama
+tuon tulisen jousen päälle!
+Työnnytä tulinen nuoli,
+ammu vaskinen vasama,
+ammu kautta kainaloien,
+halki hartiolihojen:
+kaa'a tuo Kalervon poika,
+ammu kurja kuolijaksi
+nuolella teräsnenällä,
+vasamalla vaskisella!"
+Kullervo, Kalervon poika,
+itse tuon sanoiksi virkki:
+"Oi Ukko, ylijumala!
+Elä sie minua ammu!
+Ammu Ilmarin emäntä,
+kaota katala nainen
+siirtymättänsä sijalta,
+kulkematta kunnekana!"
+Siitä Ilmarin emäntä,
+tuo tarkan takojan nainen,
+vieri kohta kuolijaksi,
+kaatui kattilanoeksi
+oman pirttinsä pihalle,
+kape'ille kartanoille.
+Se oli meno nuoren naisen,
+kanssa kaunihin emännän,
+jot' oli viikon valvateltu,
+vuosin kuusin kuulusteltu
+Ilmarin iki-iloksi,
+sepon kuulun kunniaksi.
- Neljäsneljättä runo
+ Neljäsneljättä runo
- Kullero, Kalervon poika,
- sinisukka äijön lapsi,
- hivus keltainen, korea,
- kengän kauto kaunokainen,
- itse läksi astumahan
- luota seppo Ilmarisen,
- ennenkuin isäntä saisi
- naisen kuolon korvihinsa,
- painuisi pahoille mielin,
- tapahtuisi tappelohon.
- Läksi soitellen seposta,
- ilon lyöen Ilman mailta,
- kullervoiten kankahalla,
- patakoitellen palolla:
- suo sorahti, maa järähti,
- kangas vastahan kajahti
- Kullervoisen soitantoa,
- ilkeän ilonpitoa.
- Kuului se sepon pajahan.
- Seppo seisottui pajassa,
- sai kujalle kuulemahan,
- kartanolle katsomahan,
- mikä soitanta salolla,
- kullervointa kankahalla.
- Jo näki toet totiset,
- valehettomat, vakaiset:
- näki naisen nukkunehen,
- kaunoisensa kaatunehen,
- kaatunehen kartanolle,
- kellistynehen keolle.
- Siihen seppo seisottihe
- syämellä synkeällä.
- Puuttui yöksi itkemähän,
- viikoksi vetistämähän.
- Mieli ei tervoa parempi,
- syän ei syttä valkeampi.
- Itse Kullervo käveli,
- astui eelle jonnekunne,
- päivän korpia kovia,
- hiien hirsikankahia.
- Illan tullen, yön pimeten
- päätyi maahan mättähälle.
- Siinä istuvi isotoin,
- armotoin ajattelevi:
- "Mikä lie minunki luonut,
- kuka kurjaisen kuvannut
- kuuksi päiväksi kululle,
- iäkseni ilman alle?
- "Kotihinsa muut menevät,
- majoillensa matkoavat:
- mull' on korvessa kotini,
- kankahalla kartanoni,
- tuulessa tulisijani,
- satehessa saunan löyly.
- "Ellöspä, hyvä Jumala,
- elkösi sinä ikänä
- luoko lasta luonnotointa
- eikä aivan armotointa,
- isotointa alle ilman,
- emotointa ensinkänä,
- niinkuin loit minun, Jumala,
- minun kurjaisen kuvasit,
- loit kuin lokkien sekahan,
- karille meren kajavan!
- Päivä pääskyille tulevi,
- varpusille valkenevi,
- ilo ilman lintusille;
- ei minulle milloinkana,
- tule ei päivä polvenensa,
- ei ilo sinä ikänä!
- "En tieä tekijätäni
- enkä tunne tuojoani.
- Liekö telkkä tielle tehnyt,
- sorsa suolle suorittanut,
- tavi rannalle takonut,
- koskelo kiven kolohon?
- "Piennä jäin minä isosta,
- matalana maammostani.
- Iso kuoli, äiti kuoli,
- kuoli muu sukuni suuri;
- jätti mulle jäiset kengät,
- sukat uhkuiset unohti;
- jätti jäisille jälille,
- pyöriville portahille,
- joka suohon sortumahan,
- likahan litistymähän...
- Vaan en nyt iällä tällä,
- en mä vielä jouakana
- soille sotkuportahiksi,
- silloiksi likasijoille.
- Enkä sinnes suohon sorru,
- kunnes kannan kahta kättä,
- viittä sormea viritän,
- kynttä kymmentä ylennän."
- Jopa juohtui mielehensä,
- puuttui aivohon ajatus
- käyä Untamon kylähän,
- kostoa isonsa kohlut,
- ison kohlut, maammon mahlat,
- itsensä pahoin-piännät.
- Sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Vuota, vuota, Untamoinen,
- maltapa, sukuni surma!
- Kun tulen minä sotahan,
- tokko saan tuvat tuhaksi,
- kartanot kekälehiksi?"
- Tuli akka vastahansa,
- siniviitta viian eukko.
- Hänpä tuon sanoiksi virkki,
- itse lausui, noin nimesi:
- "Kunne läksit, Kullervoinen,
- kaaloat, Kalervon poika?"
- Kullervo, Kalervon poika,
- sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Juohtui mielehen minulle,
- puuttui aivohon ajatus
- mennä tuonne toisialle,
- käyä Untamon kylähän,
- kostoa sukuni surma,
- ison kohlut, maammon mahlat,
- polttoa tuvat tuhaksi,
- kypeniksi kyyetellä."
- Akka tuo sanoiksi virkki,
- itse lausui, noin nimesi:
- "Ei ole surmattu sukusi,
- viel' ei kaatunut Kalervo.
- On sulla iso elossa,
- maammo maille tervehenä."
- "Oi on armas akkaseni!
- Sano, armas akkaseni:
- missäpä minun isoni,
- kussa kaunis kantajani?"
- "Tuollapa sinun isosi,
- tuolla kaunis kantajasi
- Lapin laajalla rajalla,
- kalalammin laitehella."
- "Oi on armas akkaseni!
- Sano, armas akkaseni:
- mitenkä mä sinne pääsnen,
- kuten kulkea osannen?"
- "Hyvä on sinne päästäksesi,
- ouonkin osataksesi,
- korven kolkka käyäksesi,
- joen ranta juostaksesi.
- Astut päivän, tuosta toisen,
- astut kohta kolmannenki,
- kulet kohti luotehesen.
- Vaara vastahan tulevi:
- sie astu alatse vaaran,
- käy vaaran vasenta puolta!
- Tuostapa joki tulevi
- oikealle puolellesi:
- käy sitä joen sivua
- kolmen kosken kuohumitse!
- Tulet niemen tutkaimehen,
- pääyt päähän pitkän kaiskun;
- tupa on niemen tutkaimessa,
- kalasauna kaiskun päässä:
- siinäpä iso elävi,
- siinä kaunis kantajasi,
- siinäpä sisaresiki,
- kaksi kaunista tytärtä."
- Kullervo, Kalervon poika,
- läksi tuosta astumahan.
- Astui päivän, tuosta toisen,
- astui kohta kolmannenki,
- kulki kohti luotehesen.
- Tuli vaara vastahansa:
- hän astui alaisin puolin,
- vaaran lievettä vasenta.
- Joutuvi joelle tuosta:
- astuvi joen sivua,
- jokivarrutta vasenta.
- Kulki kolmen kosken kautta,
- tuli niemen tutkaimehen,
- päätyi päähän pitkän niemen:
- tupa oli niemen tutkaimessa,
- kalasauna kaiskun päässä.
- Meni hän tupahan tuosta
- - eipä tunneta tuvassa:
- "Mistä vieras veen takoa,
- kusta kulkijain kotoisin?"
- "Etkö tunne poikoasi,
- tunne et lastasi omoa,
- jonka Untamon urohot
- veivät kanssansa kotihin
- ison vaaksan varrellisna,
- emon värttinän pituisna?"
- Emo ennätti sanoa,
- vaimo vanha lausuella:
- "Ohoh poikani poloinen,
- ohoh kurja kullansolki!
- Ettäpäs elävin silmin
- näitä maita matkaelet,
- kun jo itkin kuolleheksi,
- jo kauan kaonneheksi!
- "Kaks' oli poikoa minulla,
- kaksi kaunista tytärtä.
- Niist' oli osattomalta
- kaksi vanhinta kaonnut:
- poika suurehen sotahan,
- tyttö tietämättömihin.
- Poikani tuli takaisin,
- eipä tyttö tullekana."
- Kullervo, Kalervon poika,
- itse ennätti kysyä:
- "Kunne tyttösi katosi,
- minne sai sisarueni?"
- Emo tuon sanoiksi virkki,
- itse lausui, noin nimesi:
- "Tuonne tyttöni katosi,
- tuonne sai sisaruesi:
- läksi marjahan metsälle,
- alle vaaran vaapukkahan;
- sinnepä kana katosi,
- lintu kuoli liian surman,
- surmahan sanattomahan,
- nimen tietämättömähän.
- "Kenen tyttöä ikävä?
- Kenen muun, kun ei emonsa!
- Emon etso eellimäisnä,
- emon etso, emon kaiho.
- Läksinpä, emo poloinen,
- etsimähän tyttöäni;
- juoksin korvet kontiona,
- salot saukkona samosin.
- Etsin päivän, tuosta toisen,
- etsin kohta kolmannenki.
- Päivän kolmannen perästä,
- viikon päästä viimeistäki
- nousin suurelle mäelle,
- korkealle kukkulalle.
- Huusin tuosta tyttöäni,
- kaonnutta kaihoelin:
- 'Missä olet, tyttöseni?
- Tule jo, tyttöni, kotihin!'
- "Noinpa huusin tyttöäni,
- kaonnutta kaipaelin.
- Vaarat vastahan saneli,
- kankahat kajahtelivat:
- 'Elä huua tyttöäsi,
- elä huua, hoilaele!
- Ei se saa sinä ikänä,
- ei paloa polvenansa
- emon entisen tiloille,
- taaton vanhan valkamoille.'"
+Kullero, Kalervon poika,
+sinisukka äijön lapsi,
+hivus keltainen, korea,
+kengän kauto kaunokainen,
+itse läksi astumahan
+luota seppo Ilmarisen,
+ennenkuin isäntä saisi
+naisen kuolon korvihinsa,
+painuisi pahoille mielin,
+tapahtuisi tappelohon.
+Läksi soitellen seposta,
+ilon lyöen Ilman mailta,
+kullervoiten kankahalla,
+patakoitellen palolla:
+suo sorahti, maa järähti,
+kangas vastahan kajahti
+Kullervoisen soitantoa,
+ilkeän ilonpitoa.
+Kuului se sepon pajahan.
+Seppo seisottui pajassa,
+sai kujalle kuulemahan,
+kartanolle katsomahan,
+mikä soitanta salolla,
+kullervointa kankahalla.
+Jo näki toet totiset,
+valehettomat, vakaiset:
+näki naisen nukkunehen,
+kaunoisensa kaatunehen,
+kaatunehen kartanolle,
+kellistynehen keolle.
+Siihen seppo seisottihe
+syämellä synkeällä.
+Puuttui yöksi itkemähän,
+viikoksi vetistämähän.
+Mieli ei tervoa parempi,
+syän ei syttä valkeampi.
+Itse Kullervo käveli,
+astui eelle jonnekunne,
+päivän korpia kovia,
+hiien hirsikankahia.
+Illan tullen, yön pimeten
+päätyi maahan mättähälle.
+Siinä istuvi isotoin,
+armotoin ajattelevi:
+"Mikä lie minunki luonut,
+kuka kurjaisen kuvannut
+kuuksi päiväksi kululle,
+iäkseni ilman alle?
+"Kotihinsa muut menevät,
+majoillensa matkoavat:
+mull' on korvessa kotini,
+kankahalla kartanoni,
+tuulessa tulisijani,
+satehessa saunan löyly.
+"Ellöspä, hyvä Jumala,
+elkösi sinä ikänä
+luoko lasta luonnotointa
+eikä aivan armotointa,
+isotointa alle ilman,
+emotointa ensinkänä,
+niinkuin loit minun, Jumala,
+minun kurjaisen kuvasit,
+loit kuin lokkien sekahan,
+karille meren kajavan!
+Päivä pääskyille tulevi,
+varpusille valkenevi,
+ilo ilman lintusille;
+ei minulle milloinkana,
+tule ei päivä polvenensa,
+ei ilo sinä ikänä!
+"En tieä tekijätäni
+enkä tunne tuojoani.
+Liekö telkkä tielle tehnyt,
+sorsa suolle suorittanut,
+tavi rannalle takonut,
+koskelo kiven kolohon?
+"Piennä jäin minä isosta,
+matalana maammostani.
+Iso kuoli, äiti kuoli,
+kuoli muu sukuni suuri;
+jätti mulle jäiset kengät,
+sukat uhkuiset unohti;
+jätti jäisille jälille,
+pyöriville portahille,
+joka suohon sortumahan,
+likahan litistymähän...
+Vaan en nyt iällä tällä,
+en mä vielä jouakana
+soille sotkuportahiksi,
+silloiksi likasijoille.
+Enkä sinnes suohon sorru,
+kunnes kannan kahta kättä,
+viittä sormea viritän,
+kynttä kymmentä ylennän."
+Jopa juohtui mielehensä,
+puuttui aivohon ajatus
+käyä Untamon kylähän,
+kostoa isonsa kohlut,
+ison kohlut, maammon mahlat,
+itsensä pahoin-piännät.
+Sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Vuota, vuota, Untamoinen,
+maltapa, sukuni surma!
+Kun tulen minä sotahan,
+tokko saan tuvat tuhaksi,
+kartanot kekälehiksi?"
+Tuli akka vastahansa,
+siniviitta viian eukko.
+Hänpä tuon sanoiksi virkki,
+itse lausui, noin nimesi:
+"Kunne läksit, Kullervoinen,
+kaaloat, Kalervon poika?"
+Kullervo, Kalervon poika,
+sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Juohtui mielehen minulle,
+puuttui aivohon ajatus
+mennä tuonne toisialle,
+käyä Untamon kylähän,
+kostoa sukuni surma,
+ison kohlut, maammon mahlat,
+polttoa tuvat tuhaksi,
+kypeniksi kyyetellä."
+Akka tuo sanoiksi virkki,
+itse lausui, noin nimesi:
+"Ei ole surmattu sukusi,
+viel' ei kaatunut Kalervo.
+On sulla iso elossa,
+maammo maille tervehenä."
+"Oi on armas akkaseni!
+Sano, armas akkaseni:
+missäpä minun isoni,
+kussa kaunis kantajani?"
+"Tuollapa sinun isosi,
+tuolla kaunis kantajasi
+Lapin laajalla rajalla,
+kalalammin laitehella."
+"Oi on armas akkaseni!
+Sano, armas akkaseni:
+mitenkä mä sinne pääsnen,
+kuten kulkea osannen?"
+"Hyvä on sinne päästäksesi,
+ouonkin osataksesi,
+korven kolkka käyäksesi,
+joen ranta juostaksesi.
+Astut päivän, tuosta toisen,
+astut kohta kolmannenki,
+kulet kohti luotehesen.
+Vaara vastahan tulevi:
+sie astu alatse vaaran,
+käy vaaran vasenta puolta!
+Tuostapa joki tulevi
+oikealle puolellesi:
+käy sitä joen sivua
+kolmen kosken kuohumitse!
+Tulet niemen tutkaimehen,
+pääyt päähän pitkän kaiskun;
+tupa on niemen tutkaimessa,
+kalasauna kaiskun päässä:
+siinäpä iso elävi,
+siinä kaunis kantajasi,
+siinäpä sisaresiki,
+kaksi kaunista tytärtä."
+Kullervo, Kalervon poika,
+läksi tuosta astumahan.
+Astui päivän, tuosta toisen,
+astui kohta kolmannenki,
+kulki kohti luotehesen.
+Tuli vaara vastahansa:
+hän astui alaisin puolin,
+vaaran lievettä vasenta.
+Joutuvi joelle tuosta:
+astuvi joen sivua,
+jokivarrutta vasenta.
+Kulki kolmen kosken kautta,
+tuli niemen tutkaimehen,
+päätyi päähän pitkän niemen:
+tupa oli niemen tutkaimessa,
+kalasauna kaiskun päässä.
+Meni hän tupahan tuosta
+- eipä tunneta tuvassa:
+"Mistä vieras veen takoa,
+kusta kulkijain kotoisin?"
+"Etkö tunne poikoasi,
+tunne et lastasi omoa,
+jonka Untamon urohot
+veivät kanssansa kotihin
+ison vaaksan varrellisna,
+emon värttinän pituisna?"
+Emo ennätti sanoa,
+vaimo vanha lausuella:
+"Ohoh poikani poloinen,
+ohoh kurja kullansolki!
+Ettäpäs elävin silmin
+näitä maita matkaelet,
+kun jo itkin kuolleheksi,
+jo kauan kaonneheksi!
+"Kaks' oli poikoa minulla,
+kaksi kaunista tytärtä.
+Niist' oli osattomalta
+kaksi vanhinta kaonnut:
+poika suurehen sotahan,
+tyttö tietämättömihin.
+Poikani tuli takaisin,
+eipä tyttö tullekana."
+Kullervo, Kalervon poika,
+itse ennätti kysyä:
+"Kunne tyttösi katosi,
+minne sai sisarueni?"
+Emo tuon sanoiksi virkki,
+itse lausui, noin nimesi:
+"Tuonne tyttöni katosi,
+tuonne sai sisaruesi:
+läksi marjahan metsälle,
+alle vaaran vaapukkahan;
+sinnepä kana katosi,
+lintu kuoli liian surman,
+surmahan sanattomahan,
+nimen tietämättömähän.
+"Kenen tyttöä ikävä?
+Kenen muun, kun ei emonsa!
+Emon etso eellimäisnä,
+emon etso, emon kaiho.
+Läksinpä, emo poloinen,
+etsimähän tyttöäni;
+juoksin korvet kontiona,
+salot saukkona samosin.
+Etsin päivän, tuosta toisen,
+etsin kohta kolmannenki.
+Päivän kolmannen perästä,
+viikon päästä viimeistäki
+nousin suurelle mäelle,
+korkealle kukkulalle.
+Huusin tuosta tyttöäni,
+kaonnutta kaihoelin:
+'Missä olet, tyttöseni?
+Tule jo, tyttöni, kotihin!'
+"Noinpa huusin tyttöäni,
+kaonnutta kaipaelin.
+Vaarat vastahan saneli,
+kankahat kajahtelivat:
+'Elä huua tyttöäsi,
+elä huua, hoilaele!
+Ei se saa sinä ikänä,
+ei paloa polvenansa
+emon entisen tiloille,
+taaton vanhan valkamoille.'"
- Viidesneljättä runo
+ Viidesneljättä runo
- Kullervo, Kalervon poika,
- sinisukka äijön lapsi,
- sai tuosta elelemähän
- alla varjon vanhempien;
- ei saanut älyämähän,
- miehen mieltä ottamahan,
- kun oli kaltoin kasvateltu,
- tuhmin lasna tuuiteltu
- luona kalton kasvattajan,
- tuon on tuhman tuuittajan.
- Poika työlle työnteleikse,
- raaolle rakenteleikse.
- Kaalasi kalastamahan,
- nuotan suuren souantahan.
- Itse tuossa noin sanovi,
- airo käessä arvelevi:
- "Veänkö väen mukahan,
- souan tarmoni takoa
- vai veän asun mukahan,
- souan tarpehen takoa?"
- Perimies perältä lausui,
- sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Jos veät väen mukahan,
- souat tarmosi takoa,
- et vetäne purtta poikki
- etkä hankoja hajalle."
- Kullervo, Kalervon poika,
- veälti väen mukahan,
- souti tarmonsa takoa:
- souti poikki puiset hangat,
- katajaiset kaaret katkoi,
- venon haapaisen hajotti.
- Sai Kalervo katsomahan.
- Sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Ei sinusta soutajaksi!
- Souit poikki puiset hangat,
- katajaiset kaaret katkoit,
- koko haapion hajotit!
- Mene nuotan tarvontahan!
- Lienet tarpoja parempi."
- Kullervo, Kalervon poika,
- meni nuotan tarvontahan.
- Itse tuossa tarpoimelta
- sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Tarvonko olan takoa,
- panen miehuuen nojassa
- vai panen asun mukahan,
- tarvon tarpehen takoa?"
- Vetäjä sanansa virkki:
- "Mi on siitä tarpojasta,
- ku ei tarvo olan takoa,
- pane miehuuen nojassa!"
- Kullervo, Kalervon poika,
- tarpaisi olan takoa,
- pani miehuuen nojassa:
- ve'en velliksi seotti,
- tarpoi nuotan tappuroiksi,
- kalat liivaksi litsotti.
- Sai Kalervo katsomahan.
- Sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Ei sinusta tarpojaksi!
- Tarvoit nuotan tappuroiksi,
- ruumeniksi pullot rouhit,
- selykset paloin paloitit!
- Lähe viemähän vetoja,
- maarahoja maksamahan!
- Lienet matkassa parempi,
- taipalella taitavampi."
- Kullervo, Kalervon poika,
- sinisukka äijön lapsi,
- hivus keltainen, korea,
- kengän kauto kaunokainen,
- läksi viemähän vetoja,
- maajyviä maksamahan.
- Vietyä vetoperänsä,
- maajyväset maksettua
- rekehensä reutoaikse,
- kohennaikse korjahansa.
- Alkoi kulkea kotihin,
- matkata omille maille.
- Ajoa järyttelevi,
- matkoansa mittelevi
- noilla Väinön kankahilla,
- ammoin raatuilla ahoilla.
- Neiti vastahan tulevi,
- hivus kulta hiihtelevi
- noilla Väinön kankahilla,
- ammoin raatuilla ahoilla.
- Kullervo, Kalervon poika,
- jo tuossa piättelevi;
- alkoi neittä haastatella,
- haastatella, houkutella:
- "Nouse, neito, korjahani,
- taaksi maata taljoilleni!"
- Neiti suksilta sanovi,
- hiihtimiltä hiioavi:
- "Surma sulle korjahasi,
- tauti taaksi taljoillesi!"
- Kullervo, Kalervon poika,
- sinisukka äijön lapsi,
- iski virkkua vitsalla,
- helähytti helmivyöllä.
- Virkku juoksi, matka joutui,
- tie vieri, reki rasasi.
- Ajoa järyttelevi,
- matkoansa mittelevi
- selvällä meren selällä,
- ulapalla aukealla.
- Neiti vastahan tulevi,
- kautokenkä kaaloavi
- selvällä meren selällä,
- ulapalla aukealla.
- Kullervo, Kalervon poika,
- hevoista piättelevi,
- suutansa sovittelevi,
- sanojansa säätelevi:
- "Tule korjahan, korea,
- maan valio, matkoihini!"
- Neiti vastahan sanovi,
- kautokenkä kalkuttavi:
- "Tuoni sulle korjahasi,
- Manalainen matkoihisi!"
- Kullervo, Kalervon poika,
- sinisukka äijön lapsi,
- iski virkkua vitsalla,
- helähytti helmivyöllä.
- Virkku juoksi, matka joutui,
- reki vieri, tie lyheni.
- Ajavi karettelevi,
- matkoansa mittelevi
- noilla Pohjan kankahilla,
- Lapin laajoilla rajoilla.
- Neiti vastahan tulevi,
- tinarinta riioavi
- noilla Pohjan kankahilla,
- Lapin laajoilla rajoilla.
- Kullervo, Kalervon poika,
- hevoistansa hillitsevi,
- suutansa sovittelevi,
- sanojansa säätelevi:
- "Käy, neito, rekoseheni,
- armas, alle vilttieni,
- syömähän omeniani,
- puremahan päähkeniä!"
- Neiti vastahan sanovi,
- tinarinta riuskuttavi:
- "Sylen, kehno, kelkkahasi,
- retkale, rekosehesi!
- Vilu on olla viltin alla,
- kolkko korjassa eleä."
- Kullervo, Kalervon poika,
- sinisukka äijön lapsi,
- koppoi neion korjahansa,
- reualti rekosehensa,
- asetteli taljoillensa,
- alle viltin vieretteli.
- Neiti tuossa noin sanovi,
- tinarinta riitelevi:
- "Päästä pois minua tästä,
- laske lasta vallallensa
- kunnotointa kuulemasta,
- pahalaista palvomasta,
- tahi potkin pohjan puhki,
- levittelen liistehesi,
- korjasi pilastehiksi,
- rämäksi re'en retukan!"
- Kullervo, Kalervon poika,
- sinisukka äijön lapsi,
- aukaisi rahaisen arkun,
- kimahutti kirjakannen;
- näytteli hope'itansa,
- verkaliuskoja levitti,
- kultasuita sukkasia,
- vöitänsä hopeapäitä.
- Verat veivät neien mielen,
- raha muutti morsiamen,
- hopea hukuttelevi,
- kulta kuihauttelevi.
- Kullervo, Kalervon poika,
- sinisukka äijön lapsi,
- tuossa neittä mairotteli,
- kuihutteli, kutkutteli,
- käsi orosen ohjaksissa,
- toinen neitosen nisoissa.
- Siinä neitosen kisasi,
- tinarinnan riu'utteli
- alla vaipan vaskikirjan,
- päällä taljan taplikkaisen.
- Jo antoi Jumala aamun,
- toi Jumala toisen päivän.
- Niin neiti sanoiksi virkki,
- kysytteli, lausutteli:
- "Mist' olet sinä sukuisin,
- kusta, rohkea, rotuisin?
- Lienet suurtaki sukua,
- isoa isän aloa."
- Kullervo, Kalervon poika,
- sanan virkkoi, noin nimesi:
- "En ole sukua suurta,
- enkä suurta enkä pientä,
- olen kerran keskimäistä:
- Kalervon katala poika,
- tuhma poika tuiretuinen,
- lapsi kehjo keiretyinen.
- Vaan sano oma sukusi,
- oma rohkea rotusi,
- jos olet sukua suurta,
- isoa isän aloa!"
- Neiti varsin vastoavi,
- sanan virkkoi, noin nimesi:
- "En ole sukua suurta,
- enkä suurta enkä pientä,
- olen kerran keskimäistä:
- Kalervon katala tyttö,
- tyhjä tyttö tuiretuinen,
- lapsi kehjo keiretyinen.
- "Ennen lasna ollessani
- emon ehtoisen eloilla
- läksin marjahan metsälle,
- alle vaaran vaapukkahan.
- Poimin maalta mansikoita,
- alta vaaran vaapukoita;
- poimin päivän, yön lepäsin.
- Poimin päivän, poimin toisen;
- päivälläpä kolmannella
- en tiennyt kotihin tietä:
- tiehyt metsähän veteli,
- ura saatteli salolle.
- "Siinä istuin jotta itkin.
- Itkin päivän jotta toisen;
- päivänäpä kolmantena
- nousin suurelle mäelle,
- korkealle kukkulalle.
- Tuossa huusin, hoilaelin.
- Salot vastahan saneli,
- kankahat kajahtelivat:
- 'Elä huua, hullu tyttö,
- elä, mieletöin, melua!
- Ei se kuulu kumminkana,
- ei kuulu kotihin huuto.'
- "Päivän päästä kolmen, neljän,
- viien, kuuen viimeistäki
- kohennihin kuolemahan,
- heitihin katoamahan.
- Enkä kuollut kuitenkana,
- en mä kalkinen kaonnut!
- "Oisin kuollut, kurja raukka,
- oisin katkennut, katala,
- äsken tuosta toisna vuonna,
- kohta kolmanna kesänä
- oisin heinänä helynnyt,
- kukoistellut kukkapäänä,
- maassa marjana hyvänä,
- punaisena puolukkana,
- nämät kummat kuulematta,
- haikeat havaitsematta."
- Sai toki sanoneheksi,
- kerran kertoelleheksi:
- heti repsahti re'estä,
- siitä juoksihe jokehen,
- kosken kuohu'un kovahan,
- palavahan pyörtehesen.
- Siihen surmansa sukesi,
- kuolemansa kohtaeli;
- löyti turvan Tuonelassa,
- armon aaltojen seassa.
- Kullervo, Kalervon poika,
- pyyhältihe korjastansa,
- alkoi itkeä isosti,
- valitella vaikeasti:
- "Voi poloinen, päiviäni,
- voipa, kurja, kummiani,
- kun pi'in sisarueni,
- turmelin emoni tuoman!
- Voi isoni, voi emoni,
- voi on valtavanhempani!
- Minnekä minua loitte,
- kunne kannoitte katalan?
- Parempi olisin ollut
- syntymättä, kasvamatta,
- ilmahan sikeämättä,
- maalle tälle täytymättä.
- Eikä surma suorin tehnyt,
- tauti oike'in osannut,
- kun ei tappanut minua,
- kaottanut kaksiöisnä."
- Veitsin länkensä levitti,
- rauoin rahnoi rahkehensa,
- hyppäsi hyvän selälle,
- hyvän laukin lautasille.
- Ajavi palasen maata,
- pikkaraisen piirrältävi,
- päätyvi ison pihoille,
- oman taaton tanterelle.
- Emo päätyvi pihalle:
- "Oi emoni, kantajani!
- Kun oisit, emo kuluni,
- synnyteltäissä minua
- pannut saunahan savua,
- lyönyt saunan salpa päälle,
- tukahuttanut savuhun,
- kaottanut kaksiöisnä,
- vienyt hurstilla vetehen,
- upotellut uutimella,
- luonut tuutusen tulehen,
- liekun lietehen sysännyt!
- "Oisiko kylä kysynyt:
- 'Missä tuutunen tuvasta,
- mitä sauna salpa päällä?'
- Sinä oisit vastannunna:
- 'Tuutusen tulessa poltin,
- liekun liesivalkeassa.
- Saunassa te'in ituja,
- ma'ustelin maltahia.'"
- Emo ennätti kysyä,
- vanhempansa tutkaella:
- "Mi sinulla, poikaseni,
- mikä kumma kuulumassa?
- On kuin Tuonelta tulisit,
- Manalalta matkoaisit!"
- Kullervo, Kalervon poika,
- sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Jo nyt on kummat kuulununna,
- turmiot tapahtununna,
- kun pi'in oman sisaren,
- turmelin emoni tuoman!
- "Tulin viennästä vetojen,
- maarahojen maksannasta.
- Päätyi neito vastahani;
- mie tuota kisauttelin:
- se oli sisarueni,
- se oman emoni lapsi!
- "Se jo surmansa sukesi,
- kuolemansa kohtaeli
- kosken kuohu'un kovahan,
- palavahan pyörtehesen.
- Itse en nyt tieäkänä,
- arvoa, älyäkänä,
- kunne surmani sukean,
- kunne, kurja, kuoletaime:
- suuhun ulvovan sutosen,
- karhun kiljuvan kitahan
- vainko vatsahan valahan,
- meren hauin hampahisin?"
- Emo tuon sanoiksi virkki:
- "Ellös menkö, poikaseni,
- suuhun ulvovan sutosen,
- karhun kiljuvan kitahan
- eläkä vatsahan valahan,
- hauin hirmun hampahisin!
- Onpa suurta Suomen nientä,
- sankoa Savon rajoa
- piillä miehen pillojansa,
- hävetä pahoja töitä,
- piillä vuotta viisi, kuusi,
- ynnähän yheksän vuotta,
- kunnes aika armon tuopi,
- vuoet huolen huojentavi."
- Kullervo, Kalervon poika,
- sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Enkä lähe piilemähän,
- en, paha, pakenemahan!
- Lähen surman suun esille,
- Kalman kartanon oville,
- suurille sotasijoille,
- miesten tappotanterille:
- viel' on Unto oikeana,
- mies katala kaatamatta,
- kostamatta taaton kohlut,
- maammon mahlat maksamatta,
- muistamatta muutki vaivat,
- itseni hyvin-piännät."
+Kullervo, Kalervon poika,
+sinisukka äijön lapsi,
+sai tuosta elelemähän
+alla varjon vanhempien;
+ei saanut älyämähän,
+miehen mieltä ottamahan,
+kun oli kaltoin kasvateltu,
+tuhmin lasna tuuiteltu
+luona kalton kasvattajan,
+tuon on tuhman tuuittajan.
+Poika työlle työnteleikse,
+raaolle rakenteleikse.
+Kaalasi kalastamahan,
+nuotan suuren souantahan.
+Itse tuossa noin sanovi,
+airo käessä arvelevi:
+"Veänkö väen mukahan,
+souan tarmoni takoa
+vai veän asun mukahan,
+souan tarpehen takoa?"
+Perimies perältä lausui,
+sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Jos veät väen mukahan,
+souat tarmosi takoa,
+et vetäne purtta poikki
+etkä hankoja hajalle."
+Kullervo, Kalervon poika,
+veälti väen mukahan,
+souti tarmonsa takoa:
+souti poikki puiset hangat,
+katajaiset kaaret katkoi,
+venon haapaisen hajotti.
+Sai Kalervo katsomahan.
+Sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Ei sinusta soutajaksi!
+Souit poikki puiset hangat,
+katajaiset kaaret katkoit,
+koko haapion hajotit!
+Mene nuotan tarvontahan!
+Lienet tarpoja parempi."
+Kullervo, Kalervon poika,
+meni nuotan tarvontahan.
+Itse tuossa tarpoimelta
+sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Tarvonko olan takoa,
+panen miehuuen nojassa
+vai panen asun mukahan,
+tarvon tarpehen takoa?"
+Vetäjä sanansa virkki:
+"Mi on siitä tarpojasta,
+ku ei tarvo olan takoa,
+pane miehuuen nojassa!"
+Kullervo, Kalervon poika,
+tarpaisi olan takoa,
+pani miehuuen nojassa:
+ve'en velliksi seotti,
+tarpoi nuotan tappuroiksi,
+kalat liivaksi litsotti.
+Sai Kalervo katsomahan.
+Sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Ei sinusta tarpojaksi!
+Tarvoit nuotan tappuroiksi,
+ruumeniksi pullot rouhit,
+selykset paloin paloitit!
+Lähe viemähän vetoja,
+maarahoja maksamahan!
+Lienet matkassa parempi,
+taipalella taitavampi."
+Kullervo, Kalervon poika,
+sinisukka äijön lapsi,
+hivus keltainen, korea,
+kengän kauto kaunokainen,
+läksi viemähän vetoja,
+maajyviä maksamahan.
+Vietyä vetoperänsä,
+maajyväset maksettua
+rekehensä reutoaikse,
+kohennaikse korjahansa.
+Alkoi kulkea kotihin,
+matkata omille maille.
+Ajoa järyttelevi,
+matkoansa mittelevi
+noilla Väinön kankahilla,
+ammoin raatuilla ahoilla.
+Neiti vastahan tulevi,
+hivus kulta hiihtelevi
+noilla Väinön kankahilla,
+ammoin raatuilla ahoilla.
+Kullervo, Kalervon poika,
+jo tuossa piättelevi;
+alkoi neittä haastatella,
+haastatella, houkutella:
+"Nouse, neito, korjahani,
+taaksi maata taljoilleni!"
+Neiti suksilta sanovi,
+hiihtimiltä hiioavi:
+"Surma sulle korjahasi,
+tauti taaksi taljoillesi!"
+Kullervo, Kalervon poika,
+sinisukka äijön lapsi,
+iski virkkua vitsalla,
+helähytti helmivyöllä.
+Virkku juoksi, matka joutui,
+tie vieri, reki rasasi.
+Ajoa järyttelevi,
+matkoansa mittelevi
+selvällä meren selällä,
+ulapalla aukealla.
+Neiti vastahan tulevi,
+kautokenkä kaaloavi
+selvällä meren selällä,
+ulapalla aukealla.
+Kullervo, Kalervon poika,
+hevoista piättelevi,
+suutansa sovittelevi,
+sanojansa säätelevi:
+"Tule korjahan, korea,
+maan valio, matkoihini!"
+Neiti vastahan sanovi,
+kautokenkä kalkuttavi:
+"Tuoni sulle korjahasi,
+Manalainen matkoihisi!"
+Kullervo, Kalervon poika,
+sinisukka äijön lapsi,
+iski virkkua vitsalla,
+helähytti helmivyöllä.
+Virkku juoksi, matka joutui,
+reki vieri, tie lyheni.
+Ajavi karettelevi,
+matkoansa mittelevi
+noilla Pohjan kankahilla,
+Lapin laajoilla rajoilla.
+Neiti vastahan tulevi,
+tinarinta riioavi
+noilla Pohjan kankahilla,
+Lapin laajoilla rajoilla.
+Kullervo, Kalervon poika,
+hevoistansa hillitsevi,
+suutansa sovittelevi,
+sanojansa säätelevi:
+"Käy, neito, rekoseheni,
+armas, alle vilttieni,
+syömähän omeniani,
+puremahan päähkeniä!"
+Neiti vastahan sanovi,
+tinarinta riuskuttavi:
+"Sylen, kehno, kelkkahasi,
+retkale, rekosehesi!
+Vilu on olla viltin alla,
+kolkko korjassa eleä."
+Kullervo, Kalervon poika,
+sinisukka äijön lapsi,
+koppoi neion korjahansa,
+reualti rekosehensa,
+asetteli taljoillensa,
+alle viltin vieretteli.
+Neiti tuossa noin sanovi,
+tinarinta riitelevi:
+"Päästä pois minua tästä,
+laske lasta vallallensa
+kunnotointa kuulemasta,
+pahalaista palvomasta,
+tahi potkin pohjan puhki,
+levittelen liistehesi,
+korjasi pilastehiksi,
+rämäksi re'en retukan!"
+Kullervo, Kalervon poika,
+sinisukka äijön lapsi,
+aukaisi rahaisen arkun,
+kimahutti kirjakannen;
+näytteli hope'itansa,
+verkaliuskoja levitti,
+kultasuita sukkasia,
+vöitänsä hopeapäitä.
+Verat veivät neien mielen,
+raha muutti morsiamen,
+hopea hukuttelevi,
+kulta kuihauttelevi.
+Kullervo, Kalervon poika,
+sinisukka äijön lapsi,
+tuossa neittä mairotteli,
+kuihutteli, kutkutteli,
+käsi orosen ohjaksissa,
+toinen neitosen nisoissa.
+Siinä neitosen kisasi,
+tinarinnan riu'utteli
+alla vaipan vaskikirjan,
+päällä taljan taplikkaisen.
+Jo antoi Jumala aamun,
+toi Jumala toisen päivän.
+Niin neiti sanoiksi virkki,
+kysytteli, lausutteli:
+"Mist' olet sinä sukuisin,
+kusta, rohkea, rotuisin?
+Lienet suurtaki sukua,
+isoa isän aloa."
+Kullervo, Kalervon poika,
+sanan virkkoi, noin nimesi:
+"En ole sukua suurta,
+enkä suurta enkä pientä,
+olen kerran keskimäistä:
+Kalervon katala poika,
+tuhma poika tuiretuinen,
+lapsi kehjo keiretyinen.
+Vaan sano oma sukusi,
+oma rohkea rotusi,
+jos olet sukua suurta,
+isoa isän aloa!"
+Neiti varsin vastoavi,
+sanan virkkoi, noin nimesi:
+"En ole sukua suurta,
+enkä suurta enkä pientä,
+olen kerran keskimäistä:
+Kalervon katala tyttö,
+tyhjä tyttö tuiretuinen,
+lapsi kehjo keiretyinen.
+"Ennen lasna ollessani
+emon ehtoisen eloilla
+läksin marjahan metsälle,
+alle vaaran vaapukkahan.
+Poimin maalta mansikoita,
+alta vaaran vaapukoita;
+poimin päivän, yön lepäsin.
+Poimin päivän, poimin toisen;
+päivälläpä kolmannella
+en tiennyt kotihin tietä:
+tiehyt metsähän veteli,
+ura saatteli salolle.
+"Siinä istuin jotta itkin.
+Itkin päivän jotta toisen;
+päivänäpä kolmantena
+nousin suurelle mäelle,
+korkealle kukkulalle.
+Tuossa huusin, hoilaelin.
+Salot vastahan saneli,
+kankahat kajahtelivat:
+'Elä huua, hullu tyttö,
+elä, mieletöin, melua!
+Ei se kuulu kumminkana,
+ei kuulu kotihin huuto.'
+"Päivän päästä kolmen, neljän,
+viien, kuuen viimeistäki
+kohennihin kuolemahan,
+heitihin katoamahan.
+Enkä kuollut kuitenkana,
+en mä kalkinen kaonnut!
+"Oisin kuollut, kurja raukka,
+oisin katkennut, katala,
+äsken tuosta toisna vuonna,
+kohta kolmanna kesänä
+oisin heinänä helynnyt,
+kukoistellut kukkapäänä,
+maassa marjana hyvänä,
+punaisena puolukkana,
+nämät kummat kuulematta,
+haikeat havaitsematta."
+Sai toki sanoneheksi,
+kerran kertoelleheksi:
+heti repsahti re'estä,
+siitä juoksihe jokehen,
+kosken kuohu'un kovahan,
+palavahan pyörtehesen.
+Siihen surmansa sukesi,
+kuolemansa kohtaeli;
+löyti turvan Tuonelassa,
+armon aaltojen seassa.
+Kullervo, Kalervon poika,
+pyyhältihe korjastansa,
+alkoi itkeä isosti,
+valitella vaikeasti:
+"Voi poloinen, päiviäni,
+voipa, kurja, kummiani,
+kun pi'in sisarueni,
+turmelin emoni tuoman!
+Voi isoni, voi emoni,
+voi on valtavanhempani!
+Minnekä minua loitte,
+kunne kannoitte katalan?
+Parempi olisin ollut
+syntymättä, kasvamatta,
+ilmahan sikeämättä,
+maalle tälle täytymättä.
+Eikä surma suorin tehnyt,
+tauti oike'in osannut,
+kun ei tappanut minua,
+kaottanut kaksiöisnä."
+Veitsin länkensä levitti,
+rauoin rahnoi rahkehensa,
+hyppäsi hyvän selälle,
+hyvän laukin lautasille.
+Ajavi palasen maata,
+pikkaraisen piirrältävi,
+päätyvi ison pihoille,
+oman taaton tanterelle.
+Emo päätyvi pihalle:
+"Oi emoni, kantajani!
+Kun oisit, emo kuluni,
+synnyteltäissä minua
+pannut saunahan savua,
+lyönyt saunan salpa päälle,
+tukahuttanut savuhun,
+kaottanut kaksiöisnä,
+vienyt hurstilla vetehen,
+upotellut uutimella,
+luonut tuutusen tulehen,
+liekun lietehen sysännyt!
+"Oisiko kylä kysynyt:
+'Missä tuutunen tuvasta,
+mitä sauna salpa päällä?'
+Sinä oisit vastannunna:
+'Tuutusen tulessa poltin,
+liekun liesivalkeassa.
+Saunassa te'in ituja,
+ma'ustelin maltahia.'"
+Emo ennätti kysyä,
+vanhempansa tutkaella:
+"Mi sinulla, poikaseni,
+mikä kumma kuulumassa?
+On kuin Tuonelta tulisit,
+Manalalta matkoaisit!"
+Kullervo, Kalervon poika,
+sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Jo nyt on kummat kuulununna,
+turmiot tapahtununna,
+kun pi'in oman sisaren,
+turmelin emoni tuoman!
+"Tulin viennästä vetojen,
+maarahojen maksannasta.
+Päätyi neito vastahani;
+mie tuota kisauttelin:
+se oli sisarueni,
+se oman emoni lapsi!
+"Se jo surmansa sukesi,
+kuolemansa kohtaeli
+kosken kuohu'un kovahan,
+palavahan pyörtehesen.
+Itse en nyt tieäkänä,
+arvoa, älyäkänä,
+kunne surmani sukean,
+kunne, kurja, kuoletaime:
+suuhun ulvovan sutosen,
+karhun kiljuvan kitahan
+vainko vatsahan valahan,
+meren hauin hampahisin?"
+Emo tuon sanoiksi virkki:
+"Ellös menkö, poikaseni,
+suuhun ulvovan sutosen,
+karhun kiljuvan kitahan
+eläkä vatsahan valahan,
+hauin hirmun hampahisin!
+Onpa suurta Suomen nientä,
+sankoa Savon rajoa
+piillä miehen pillojansa,
+hävetä pahoja töitä,
+piillä vuotta viisi, kuusi,
+ynnähän yheksän vuotta,
+kunnes aika armon tuopi,
+vuoet huolen huojentavi."
+Kullervo, Kalervon poika,
+sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Enkä lähe piilemähän,
+en, paha, pakenemahan!
+Lähen surman suun esille,
+Kalman kartanon oville,
+suurille sotasijoille,
+miesten tappotanterille:
+viel' on Unto oikeana,
+mies katala kaatamatta,
+kostamatta taaton kohlut,
+maammon mahlat maksamatta,
+muistamatta muutki vaivat,
+itseni hyvin-piännät."
- Kuudesneljättä runo
+ Kuudesneljättä runo
- Kullervo, Kalervon poika,
- sinisukka äijön lapsi,
- siitä suorikse sotahan,
- vainotielle valmistaikse.
- Hioi hetken miekkoansa,
- toisen keihoa teroitti.
- Emo tuon sanoiksi virkki:
- "Ellös, poikani poloinen,
- saako suurehen sotahan,
- menkö miekan melskehesen!
- Ken suotta sotahan saapi,
- tahallansa tappelohon,
- se soassa surmatahan,
- tapetahan tappelossa,
- miekkoihin menetetähän,
- kalpoihinsa kaaetahan.
- "Lähet vuohella sotahan,
- kaurihilla tappelohon.
- Pian vuohi voitetahan,
- kauris kaatahan likahan:
- tulet koiralla kotihin,
- sammakolla saat piha'an."
- Kullervo, Kalervon poika,
- sanan virkkoi, noin nimesi:
- "En mä silloin suohon sorru
- enkä kaau kankahalle,
- korppien kotisijoille,
- variksien vainioille,
- kun sorrun sotatiloille,
- vaivun vainotanterille.
- Somap' on sotahan kuolla,
- kaunis miekan kalskehesen!
- Sorea sotainen tauti:
- äkin poika pois tulevi,
- potematta pois menevi,
- laihtumatta lankeavi."
- Tuon emo sanoiksi virkki:
- "Kun sinä sotahan kuolet,
- mitä jääpi taatollesi
- vanhan päivänsä varaksi?"
- Kullervo, Kalervon poika,
- sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Kuolkohon kujarikoille,
- kaatukohon kartanolle!"
- "Mitä jääpi maammollesi
- vanhan päivänsä varaksi?"
- "Kuolkohon kupo sylihin,
- läävähän läkähtyköhön!"
- "Mitä jääpi veikollesi
- päivän vastaisen varaksi?"
- "Metsähän menettyköhön,
- vainiolle vaipukohon!"
- "Mitä jääpi siskollesi
- päivän vastaisen varaksi?"
- "Kaivotielle kaatukohon,
- sotkutielle sortukohon!"
- Kullervo, Kalervon poika,
- kohta lähtevi ko'ista.
- Sanovi sanan isolle:
- "Hyvästi, hyvä isoni!
- Itketkö sinä minua,
- koskas kuulet kuolleheksi,
- kansasta kaonneheksi,
- sortuneheksi su'usta?"
- Tuon isä sanoiksi virkki:
- "En minä sinua itke,
- jospa kuulen kuolleheksi:
- poika toinen tehtänehe,
- poika paljoa parempi,
- äijeä älykkähämpi."
- Kullervo, Kalervon poika,
- sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Enkä itke mie sinua,
- kuulisinko kuolleheksi.
- Saan minä mokoman taaton:
- suun savesta, pään kivestä,
- silmät suolta karpaloista,
- parran kuivista kuloista,
- jalat raian haarukasta,
- muun lihan lahosta puusta."
- Virkkoi siitä veikollensa:
- "Jää hyvästi, veikkoseni!
- Itketkö sinä minua,
- koskas kuulet kuolleheksi,
- kansasta kaonneheksi,
- sortuneheksi su'usta?"
- Veikko tuon sanoiksi virkki:
- "En itke minä sinua,
- josko kuulen kuolleheksi:
- veli toinen saatanehe,
- veli paljoa parempi,
- kahta mointa kaunihimpi."
- Kullervo, Kalervon poika,
- sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Enkä itke mie sinua,
- kuulisinko kuolleheksi.
- Saan minä mokoman veljen:
- pään kivestä, suun savesta,
- silmät suolta karpaloista,
- hiukset kuivista kuloista,
- jalat raian haarukasta,
- muun lihan lahosta puusta."
- Sanoi siitä siskollensa:
- "Hyvästi, sisarueni!
- Itketkö sinä minua,
- koskas kuulet kuolleheksi,
- kansasta kaonneheksi,
- sortuneheksi su'usta?"
- Noin sisar sanoiksi virkki:
- "En itke minä sinua,
- josko kuulen kuolleheksi:
- veli toinen saatanehe,
- veli paljoa parempi,
- äijeä älykkähämpi."
- Kullervo, Kalervon poika,
- sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Enkä itke mie sinua,
- kuulisinko kuolleheksi.
- Saan minä mokoman siskon:
- pään kivestä, suun savesta,
- silmät suolta karpaloista,
- hiukset kuivista kuloista,
- korvat lammin lumpehista,
- varren vaahteren vesasta."
- Sanoi siitä äitillensä:
- "Äitiseni, armaiseni,
- minun kaunis kantajani,
- kultainen kulettajani!
- Itketkö sinä minua,
- koskas kuulet kuolleheksi,
- kansasta kaonneheksi,
- sortuneheksi su'usta?"
- Tuon emo sanoiksi virkki,
- itse lausui, noin nimesi:
- "Et älyä äitin mieltä,
- arvoa emon syäntä.
- Itkenpä minä sinua,
- kun sun kuulen kuolleheksi,
- väestä vähenneheksi,
- sortuneheksi su'usta:
- itken tulville tupamme,
- siltalauat lainehille,
- kujat kaikki kuurullani,
- läävät länkämöisilläni;
- lumet itken iljeniksi,
- iljenet suliksi maiksi,
- sulat maat vihottaviksi,
- vihottavat viereviksi.
- "Mit' en itkeä ilenne,
- kut' en voine voivotella,
- itkeä inehmisissä,
- itken saunassa saloa,
- yliset kulasvesille,
- saunan lauat lainehille."
- Kullervo, Kalervon poika,
- sinisukka äijön lapsi,
- läksi soitellen sotahan,
- iloitellen tappelohon.
- Soitti suolla, soitti maalla,
- kajahutti kankahalla,
- rojahutti ruohokossa,
- kulahutteli kulossa.
- Vieri viestinen jälestä,
- sai sanoma korvihinsa:
- "Jo iso kotona kuoli,
- vaipui valtavanhempasi.
- Käypäs tuota katsomahan,
- kuten kuollut hauatahan!"
+Kullervo, Kalervon poika,
+sinisukka äijön lapsi,
+siitä suorikse sotahan,
+vainotielle valmistaikse.
+Hioi hetken miekkoansa,
+toisen keihoa teroitti.
+Emo tuon sanoiksi virkki:
+"Ellös, poikani poloinen,
+saako suurehen sotahan,
+menkö miekan melskehesen!
+Ken suotta sotahan saapi,
+tahallansa tappelohon,
+se soassa surmatahan,
+tapetahan tappelossa,
+miekkoihin menetetähän,
+kalpoihinsa kaaetahan.
+"Lähet vuohella sotahan,
+kaurihilla tappelohon.
+Pian vuohi voitetahan,
+kauris kaatahan likahan:
+tulet koiralla kotihin,
+sammakolla saat piha'an."
+Kullervo, Kalervon poika,
+sanan virkkoi, noin nimesi:
+"En mä silloin suohon sorru
+enkä kaau kankahalle,
+korppien kotisijoille,
+variksien vainioille,
+kun sorrun sotatiloille,
+vaivun vainotanterille.
+Somap' on sotahan kuolla,
+kaunis miekan kalskehesen!
+Sorea sotainen tauti:
+äkin poika pois tulevi,
+potematta pois menevi,
+laihtumatta lankeavi."
+Tuon emo sanoiksi virkki:
+"Kun sinä sotahan kuolet,
+mitä jääpi taatollesi
+vanhan päivänsä varaksi?"
+Kullervo, Kalervon poika,
+sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Kuolkohon kujarikoille,
+kaatukohon kartanolle!"
+"Mitä jääpi maammollesi
+vanhan päivänsä varaksi?"
+"Kuolkohon kupo sylihin,
+läävähän läkähtyköhön!"
+"Mitä jääpi veikollesi
+päivän vastaisen varaksi?"
+"Metsähän menettyköhön,
+vainiolle vaipukohon!"
+"Mitä jääpi siskollesi
+päivän vastaisen varaksi?"
+"Kaivotielle kaatukohon,
+sotkutielle sortukohon!"
+Kullervo, Kalervon poika,
+kohta lähtevi ko'ista.
+Sanovi sanan isolle:
+"Hyvästi, hyvä isoni!
+Itketkö sinä minua,
+koskas kuulet kuolleheksi,
+kansasta kaonneheksi,
+sortuneheksi su'usta?"
+Tuon isä sanoiksi virkki:
+"En minä sinua itke,
+jospa kuulen kuolleheksi:
+poika toinen tehtänehe,
+poika paljoa parempi,
+äijeä älykkähämpi."
+Kullervo, Kalervon poika,
+sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Enkä itke mie sinua,
+kuulisinko kuolleheksi.
+Saan minä mokoman taaton:
+suun savesta, pään kivestä,
+silmät suolta karpaloista,
+parran kuivista kuloista,
+jalat raian haarukasta,
+muun lihan lahosta puusta."
+Virkkoi siitä veikollensa:
+"Jää hyvästi, veikkoseni!
+Itketkö sinä minua,
+koskas kuulet kuolleheksi,
+kansasta kaonneheksi,
+sortuneheksi su'usta?"
+Veikko tuon sanoiksi virkki:
+"En itke minä sinua,
+josko kuulen kuolleheksi:
+veli toinen saatanehe,
+veli paljoa parempi,
+kahta mointa kaunihimpi."
+Kullervo, Kalervon poika,
+sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Enkä itke mie sinua,
+kuulisinko kuolleheksi.
+Saan minä mokoman veljen:
+pään kivestä, suun savesta,
+silmät suolta karpaloista,
+hiukset kuivista kuloista,
+jalat raian haarukasta,
+muun lihan lahosta puusta."
+Sanoi siitä siskollensa:
+"Hyvästi, sisarueni!
+Itketkö sinä minua,
+koskas kuulet kuolleheksi,
+kansasta kaonneheksi,
+sortuneheksi su'usta?"
+Noin sisar sanoiksi virkki:
+"En itke minä sinua,
+josko kuulen kuolleheksi:
+veli toinen saatanehe,
+veli paljoa parempi,
+äijeä älykkähämpi."
+Kullervo, Kalervon poika,
+sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Enkä itke mie sinua,
+kuulisinko kuolleheksi.
+Saan minä mokoman siskon:
+pään kivestä, suun savesta,
+silmät suolta karpaloista,
+hiukset kuivista kuloista,
+korvat lammin lumpehista,
+varren vaahteren vesasta."
+Sanoi siitä äitillensä:
+"Äitiseni, armaiseni,
+minun kaunis kantajani,
+kultainen kulettajani!
+Itketkö sinä minua,
+koskas kuulet kuolleheksi,
+kansasta kaonneheksi,
+sortuneheksi su'usta?"
+Tuon emo sanoiksi virkki,
+itse lausui, noin nimesi:
+"Et älyä äitin mieltä,
+arvoa emon syäntä.
+Itkenpä minä sinua,
+kun sun kuulen kuolleheksi,
+väestä vähenneheksi,
+sortuneheksi su'usta:
+itken tulville tupamme,
+siltalauat lainehille,
+kujat kaikki kuurullani,
+läävät länkämöisilläni;
+lumet itken iljeniksi,
+iljenet suliksi maiksi,
+sulat maat vihottaviksi,
+vihottavat viereviksi.
+"Mit' en itkeä ilenne,
+kut' en voine voivotella,
+itkeä inehmisissä,
+itken saunassa saloa,
+yliset kulasvesille,
+saunan lauat lainehille."
+Kullervo, Kalervon poika,
+sinisukka äijön lapsi,
+läksi soitellen sotahan,
+iloitellen tappelohon.
+Soitti suolla, soitti maalla,
+kajahutti kankahalla,
+rojahutti ruohokossa,
+kulahutteli kulossa.
+Vieri viestinen jälestä,
+sai sanoma korvihinsa:
+"Jo iso kotona kuoli,
+vaipui valtavanhempasi.
+Käypäs tuota katsomahan,
+kuten kuollut hauatahan!"
- Kullervo, Kalervon poika,
- hänpä varsin vastaeli:
- "Kun lie kuollut, kuolkahansa!
- On meillä kotona ruuna,
- millä maahan vietäkähän,
- kalmahan katettakahan!"
- Soitti suolla mennessänsä,
- patakoitteli palolla.
- Vieri viestinen jälestä,
- sai sanoma korvihinsa:
- "Jo veli kotona kuoli,
- vaipui lapsi vanhempasi.
- Käypäs tuota katsomahan,
- kuten kuollut hauatahan!"
- Kullervo, Kalervon poika,
- hänpä varsin vastaeli:
- "Kun lie kuollut, kuolkahansa!
- On siellä ori kotona,
- millä maahan vietäkähän,
- kalmahan katettakahan!"
- Soitti suolla käyessänsä,
- kullervoitsi kuusikossa.
- Vieri viestinen jälestä,
- sai sanoma korvihinsa:
- "Jo sisar kotona kuoli,
- vaipui lapsi vanhempasi.
- Käypäs tuota katsomahan,
- kuten kuollut hauatahan!"
- Kullervo, Kalervon poika,
- hänpä varsin vastaeli:
- "Kun lie kuollut, kuolkahansa!
- On meillä kotona tamma,
- millä maahan vietäkähän,
- kalmahan katettakahan!"
- Kulaten kulossa astui,
- heläellen heinikossa.
- Vieri viestinen jälestä,
- sai sanoma korvihinsa:
- "Kuoli ehtoinen emosi,
- kaatui maire maammuesi.
- Käypäs tuota katsomahan,
- miten miero hautoavi!"
- Kullervo, Kalervon poika,
- sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Voi minä poloinen poika,
- kun kuoli emo minulta,
- uupui uutimen tekijä,
- vaipui vaipan kirjoittaja,
- pitkän piustan kehreäjä,
- väkivärttinän vetäjä;
- enk' ollut luona luopuessa,
- läsnä hengen lähtiessä!
- Lie kuollut kovin viluhun
- vainko leivän puuttehesen?
- "Kuollut koissa pestäköhön
- Saksan saippuavesillä,
- silkkihin si'eltäköhön,
- palttinoihin pantakohon!
- Siitä maahan vietäköhön,
- kalmahan katettakohon,
- itkuvirsin vietäköhön,
- laulaen lasettakohon!
- En vielä kotihin joua:
- viel' on Unto kostamatta,
- mies katala kaatamatta,
- ilkeä hävittämättä."
- Meni soitellen sotahan,
- ilon lyöen Untolahan.
- Sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Oi Ukko, ylijumala!
- Jos nyt mulle miekan saisit
- sekä kalvan kaunihimman,
- joka joukolle pitäisi,
- saattaisi satalu'ulle!"
- Saip' on miekan mielehisen,
- kalvan kaikkien parahan,
- jolla kaatoi kaiken kansan,
- joukon Untamon hävitti.
- Tuvat poltteli poroksi,
- kypeniksi kyyetteli:
- kivet jätti kiukahista,
- pitkän pihlajan pihoista.
- Kullervo, Kalervon poika,
- jo tuosta kotihin kääntyi
- ison entisen tuville,
- vanhempansa vainioille:
- tupa on tyhjä tultuansa,
- autio avattuansa;
- ei tulla likistämähän,
- käyä kättä antamahan.
- Antoi kättä hiilokselle:
- hiilet kylmät hiiloksessa.
- Tuosta tunsi tultuansa:
- ei ole emo elossa.
- Pisti kättä kiukahalle:
- kivet kylmät kiukahassa.
- Tuosta tunsi tultuansa:
- ei ole iso elossa.
- Loi on silmät sillan päälle:
- silta kaikki siivomatta.
- Tuosta tunsi tultuansa:
- ei ole sisar elossa.
- Vieri valkamavesille:
- ei venettä valkamassa.
- Tuosta tunsi tultuansa:
- ei ole veli elossa.
- Loihe siitä itkemähän;
- itki päivän, itki toisen.
- Itse tuon sanoiksi virkki:
- "Oi on ehtoinen emoni!
- Mitäs mulle tänne heitit
- eläessä tällä maalla?
- "Et kuule, emo, minua,
- jos ma silmillä siherrän
- eli kulmilla kujerran,
- päälaella lausuelen!"
- Emo hauasta havasi,
- alta mullan muistuttavi:
- "Jäihän multa Musti koira
- käyäksesi metsämaille.
- Ota koirasi keralle,
- mene tuonne metsämaille,
- ylös korpehen kohoa
- metsän tyttöjen tyköhön,
- sinipiikojen pihalle,
- havulinnan liepehille,
- evähiä etsimähän,
- antia anelemahan!"
- Kullervo, Kalervon poika,
- otti koiransa keralle,
- läksi tietä telkkimähän,
- korpehen kohoamahan.
- Kävi matkoa vähäisen,
- astui tietä pikkaraisen;
- tuli tuolle saarekselle,
- tuolle paikalle tapahtui,
- kuss' oli piian pillannunna,
- turmellut emonsa tuoman.
- Siin' itki ihana nurmi,
- aho armahin valitti,
- nuoret heinät hellitteli,
- kuikutti kukat kanervan
- tuota piian pillamusta,
- emon tuoman turmelusta:
- eikä nousnut nuori heinä,
- kasvanut kanervan kukka,
- ylennyt sijalla sillä,
- tuolla paikalla pahalla,
- kuss' oli piian pillannunna,
- emon tuoman turmellunna.
- Kullervo, Kalervon poika,
- tempasi terävän miekan;
- katselevi, kääntelevi,
- kyselevi, tietelevi.
- Kysyi mieltä miekaltansa,
- tokko tuon tekisi mieli
- syöä syyllistä lihoa,
- viallista verta juoa.
- Miekka mietti miehen mielen,
- arvasi uron pakinan.
- Vastasi sanalla tuolla:
- "Miks' en söisi mielelläni,
- söisi syyllistä lihoa,
- viallista verta joisi?
- Syön lihoa syyttömänki,
- juon verta viattomanki."
- Kullervo, Kalervon poika,
- sinisukka äijön lapsi,
- pään on peltohon sysäsi,
- perän painoi kankahasen,
- kären käänti rintahansa,
- itse iskihe kärelle.
- Siihen surmansa sukesi,
- kuolemansa kohtaeli.
- Se oli surma nuoren miehen,
- kuolo Kullervo urohon,
- loppu ainakin urosta,
- kuolema kovaosaista.
- Silloin vanha Väinämöinen,
- kunpa kuuli kuolleheksi,
- Kullervon kaonneheksi,
- sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Elkötte, etinen kansa,
- lasta kaltoin kasvatelko
- luona tuhman tuuittajan,
- vierahan väsyttelijän!
- Lapsi kaltoin kasvattama,
- poika tuhmin tuuittama
- ei tule älyämähän,
- miehen mieltä ottamahan,
- vaikka vanhaksi eläisi,
- varreltansa vahvistuisi."
+Kullervo, Kalervon poika,
+hänpä varsin vastaeli:
+"Kun lie kuollut, kuolkahansa!
+On meillä kotona ruuna,
+millä maahan vietäkähän,
+kalmahan katettakahan!"
+Soitti suolla mennessänsä,
+patakoitteli palolla.
+Vieri viestinen jälestä,
+sai sanoma korvihinsa:
+"Jo veli kotona kuoli,
+vaipui lapsi vanhempasi.
+Käypäs tuota katsomahan,
+kuten kuollut hauatahan!"
+Kullervo, Kalervon poika,
+hänpä varsin vastaeli:
+"Kun lie kuollut, kuolkahansa!
+On siellä ori kotona,
+millä maahan vietäkähän,
+kalmahan katettakahan!"
+Soitti suolla käyessänsä,
+kullervoitsi kuusikossa.
+Vieri viestinen jälestä,
+sai sanoma korvihinsa:
+"Jo sisar kotona kuoli,
+vaipui lapsi vanhempasi.
+Käypäs tuota katsomahan,
+kuten kuollut hauatahan!"
+Kullervo, Kalervon poika,
+hänpä varsin vastaeli:
+"Kun lie kuollut, kuolkahansa!
+On meillä kotona tamma,
+millä maahan vietäkähän,
+kalmahan katettakahan!"
+Kulaten kulossa astui,
+heläellen heinikossa.
+Vieri viestinen jälestä,
+sai sanoma korvihinsa:
+"Kuoli ehtoinen emosi,
+kaatui maire maammuesi.
+Käypäs tuota katsomahan,
+miten miero hautoavi!"
+Kullervo, Kalervon poika,
+sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Voi minä poloinen poika,
+kun kuoli emo minulta,
+uupui uutimen tekijä,
+vaipui vaipan kirjoittaja,
+pitkän piustan kehreäjä,
+väkivärttinän vetäjä;
+enk' ollut luona luopuessa,
+läsnä hengen lähtiessä!
+Lie kuollut kovin viluhun
+vainko leivän puuttehesen?
+"Kuollut koissa pestäköhön
+Saksan saippuavesillä,
+silkkihin si'eltäköhön,
+palttinoihin pantakohon!
+Siitä maahan vietäköhön,
+kalmahan katettakohon,
+itkuvirsin vietäköhön,
+laulaen lasettakohon!
+En vielä kotihin joua:
+viel' on Unto kostamatta,
+mies katala kaatamatta,
+ilkeä hävittämättä."
+Meni soitellen sotahan,
+ilon lyöen Untolahan.
+Sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Oi Ukko, ylijumala!
+Jos nyt mulle miekan saisit
+sekä kalvan kaunihimman,
+joka joukolle pitäisi,
+saattaisi satalu'ulle!"
+Saip' on miekan mielehisen,
+kalvan kaikkien parahan,
+jolla kaatoi kaiken kansan,
+joukon Untamon hävitti.
+Tuvat poltteli poroksi,
+kypeniksi kyyetteli:
+kivet jätti kiukahista,
+pitkän pihlajan pihoista.
+Kullervo, Kalervon poika,
+jo tuosta kotihin kääntyi
+ison entisen tuville,
+vanhempansa vainioille:
+tupa on tyhjä tultuansa,
+autio avattuansa;
+ei tulla likistämähän,
+käyä kättä antamahan.
+Antoi kättä hiilokselle:
+hiilet kylmät hiiloksessa.
+Tuosta tunsi tultuansa:
+ei ole emo elossa.
+Pisti kättä kiukahalle:
+kivet kylmät kiukahassa.
+Tuosta tunsi tultuansa:
+ei ole iso elossa.
+Loi on silmät sillan päälle:
+silta kaikki siivomatta.
+Tuosta tunsi tultuansa:
+ei ole sisar elossa.
+Vieri valkamavesille:
+ei venettä valkamassa.
+Tuosta tunsi tultuansa:
+ei ole veli elossa.
+Loihe siitä itkemähän;
+itki päivän, itki toisen.
+Itse tuon sanoiksi virkki:
+"Oi on ehtoinen emoni!
+Mitäs mulle tänne heitit
+eläessä tällä maalla?
+"Et kuule, emo, minua,
+jos ma silmillä siherrän
+eli kulmilla kujerran,
+päälaella lausuelen!"
+Emo hauasta havasi,
+alta mullan muistuttavi:
+"Jäihän multa Musti koira
+käyäksesi metsämaille.
+Ota koirasi keralle,
+mene tuonne metsämaille,
+ylös korpehen kohoa
+metsän tyttöjen tyköhön,
+sinipiikojen pihalle,
+havulinnan liepehille,
+evähiä etsimähän,
+antia anelemahan!"
+Kullervo, Kalervon poika,
+otti koiransa keralle,
+läksi tietä telkkimähän,
+korpehen kohoamahan.
+Kävi matkoa vähäisen,
+astui tietä pikkaraisen;
+tuli tuolle saarekselle,
+tuolle paikalle tapahtui,
+kuss' oli piian pillannunna,
+turmellut emonsa tuoman.
+Siin' itki ihana nurmi,
+aho armahin valitti,
+nuoret heinät hellitteli,
+kuikutti kukat kanervan
+tuota piian pillamusta,
+emon tuoman turmelusta:
+eikä nousnut nuori heinä,
+kasvanut kanervan kukka,
+ylennyt sijalla sillä,
+tuolla paikalla pahalla,
+kuss' oli piian pillannunna,
+emon tuoman turmellunna.
+Kullervo, Kalervon poika,
+tempasi terävän miekan;
+katselevi, kääntelevi,
+kyselevi, tietelevi.
+Kysyi mieltä miekaltansa,
+tokko tuon tekisi mieli
+syöä syyllistä lihoa,
+viallista verta juoa.
+Miekka mietti miehen mielen,
+arvasi uron pakinan.
+Vastasi sanalla tuolla:
+"Miks' en söisi mielelläni,
+söisi syyllistä lihoa,
+viallista verta joisi?
+Syön lihoa syyttömänki,
+juon verta viattomanki."
+Kullervo, Kalervon poika,
+sinisukka äijön lapsi,
+pään on peltohon sysäsi,
+perän painoi kankahasen,
+kären käänti rintahansa,
+itse iskihe kärelle.
+Siihen surmansa sukesi,
+kuolemansa kohtaeli.
+Se oli surma nuoren miehen,
+kuolo Kullervo urohon,
+loppu ainakin urosta,
+kuolema kovaosaista.
+Silloin vanha Väinämöinen,
+kunpa kuuli kuolleheksi,
+Kullervon kaonneheksi,
+sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Elkötte, etinen kansa,
+lasta kaltoin kasvatelko
+luona tuhman tuuittajan,
+vierahan väsyttelijän!
+Lapsi kaltoin kasvattama,
+poika tuhmin tuuittama
+ei tule älyämähän,
+miehen mieltä ottamahan,
+vaikka vanhaksi eläisi,
+varreltansa vahvistuisi."
- Seitsemäsneljättä runo
+ Seitsemäsneljättä runo
- Se on seppo Ilmarinen
- naista itki illat kaiket,
- yöt itki unettomana,
- päivät einehettömänä;
- aamut aikaisin valitti,
- huomeniset huokaeli,
- kun oli kuollut nuori nainen,
- kaunis kalmahan katettu.
- Eipä kääntynyt käessä
- vaskinen vasaran varsi,
- kuulunut pajasta kalke
- yhen kuuhuen kululla.
- Sanoi seppo Ilmarinen:
- "En tieä, poloinen poika,
- miten olla, kuin eleä.
- Istun yön eli makoan,
- äijä on yötä, tunti tuhma,
- vaivoja, matala mahti.
- "Ikävät on iltaseni,
- apeat on aamuseni,
- äsken yöllä äitelämpi,
- havatessa haikeampi.
- Ei ole iltoja ikävä,
- ei apea aamujani,
- mure muita aikojani:
- ihanaistani ikävä,
- apeainen armastani,
- mure mustakulmaistani.
- "Jo vainen iällä tällä
- use'in minun utuisen
- keskiöisissä unissa
- koura tyhjeä kokevi,
- käsi vaalivi valetta
- kupehelta kummaltaki."
- Seppo naisetta elävi,
- puolisotta vanhenevi.
- Itki kuuta kaksi, kolme.
- Niinpä kuulla neljännellä
- poimi kultia mereltä,
- hope'ita lainehilta;
- keräsi kekosen puita,
- kolmekymmentä rekoista;
- puunsa poltti hiililöiksi,
- hiilet ahjohon ajeli.
- Otti noita kultiansa,
- valitsi hope'itansa
- sykysyisen uuhen verran,
- verran talvisen jäniksen.
- Työnti kullat kuumentohon,
- ajoi ahjohon hopeat,
- pani orjat lietsomahan,
- palkkalaiset painamahan.
- Orjat lietsoi löyhytteli,
- palkkalaiset painatteli
- kintahattomin kätösin,
- hatuttoman hartioisen.
- Itse seppo Ilmarinen
- ahjoa kohentelevi,
- pyyti kullaista kuvaista,
- hope'ista morsianta.
- Ei orjat hyvästi lietso
- eikä paina palkkalaiset.
- Se on seppo Ilmarinen
- itse löihe lietsomahan.
- Lietsahutti kerran, kaksi,
- niin kerralla kolmannella
- katsoi ahjonsa alusta,
- lietsehensä liepehiä,
- mitä ahjosta ajaikse,
- tungeikse tulisijasta.
- Uuhi ahjosta ajaikse,
- lähetäikse lietsehestä,
- karva kulta, toinen vaski,
- kolmas on hopeakarva.
- Muut tuota ihastelevi,
- ei ihastu Ilmarinen.
- Sanoi seppo Ilmarinen:
- "Se susi sinuista toivoi!
- Toivon kullaista sopua,
- hope'ista puolisoa."
- Siitä seppo Ilmarinen
- uuhen työntävi tulehen.
- Liitti kultia lisäksi,
- hope'ita täytteheksi,
- pani orjat lietsomahan,
- palkkalaiset painamahan.
- Orjat lietsoi löyhytteli,
- palkkalaiset painatteli
- kintahattomin kätösin,
- hatuttoman hartioisen.
- Itse seppo Ilmarinen
- ahjoa kohentelevi,
- pyyti kullaista kuvoa,
- hope'ista morsianta.
- Ei orjat hyvästi lietso
- eikä paina palkkalaiset.
- Se on seppo Ilmarinen
- itse loihe lietsomahan.
- Lietsahutti kerran, kaksi,
- niin kerralla kolmannella
- katsoi ahjonsa alusta,
- lietsehensä liepehiä,
- mitä ahjosta ajaikse,
- lähetäikse lietsehestä.
- Varsa ahjosta ajaikse,
- lähetäikse lietsehestä,
- harja kulta, pää hopea,
- kaikki vaskesta kaviot.
- Muut tuota hyvin ihastui,
- ei ihastu Ilmarinen.
- Sanoi seppo Ilmarinen:
- "Se susi sinuista toivoi!
- Toivon kullaista sopua,
- hope'ista puolisoa."
- Siitä seppo Ilmarinen
- varsan työntävi tulehen.
- Liitti kultia lisäksi,
- hope'ita täytteheksi,
- pani orjat lietsomahan,
- palkkalaiset painamahan.
- Orjat lietsoi löyhytteli,
- palkkalaiset painatteli
- kintahattomin kätösin,
- hatuttoman hartioisen.
- Itse seppo Ilmarinen
- ahjoa kohentelevi,
- pyyti kullaista kuvoa,
- hope'ista morsianta.
- Ei orjat hyvästi lietso
- eikä paina palkkalaiset.
- Se on seppo Ilmarinen
- itse loihe lietsomahan.
- Lietsahutti kerran, kaksi,
- niin kerralla kolmannella
- katsoi ahjonsa alusta,
- lietsehensä liepehiä,
- mitä ahjosta ajaikse,
- lähetäikse lietsehestä.
- Neiti ahjosta ajaikse,
- kultaletti lietsehestä,
- pää hopea, kassa kulta,
- varsi kaikki kaunokainen.
- Muut tuota pahoin pelästyi,
- ei pelästy Ilmarinen.
- Siitä seppo Ilmarinen
- takoi kullaista kuvoa,
- takoi yön levähtämättä,
- päivän pouahuttamatta.
- Jalat laati neitoselle,
- jalat laati, käet kuvasi:
- eipä jalka nousekana,
- käänny käet syleilemähän.
- Takoi korvat neiollensa:
- eipä korvat kuulekana.
- Niin sovitti suun sorean,
- suun sorean, sirkut silmät.
- Saanut ei sanoa suuhun
- eikä silmähän suloa.
- Sanoi seppo Ilmarinen:
- "Oisi tuo sorea neito,
- kun oisi sanallisena,
- mielellisnä, kielellisnä."
- Saattoi siitä neitosensa
- utuisehen uutimehen,
- pehme'ille pääaloille,
- sulkkuisille vuotehille.
- Siitä seppo Ilmarinen
- lämmitti kylyn utuisen,
- laati saunan saipuaisen;
- vastat varpaiset varusti,
- vettä kolme korvollista,
- jolla peiponen peseikse,
- pulmunen puhasteleikse
- noista kullan kuonasista.
- Kylpi seppo kyllitellen,
- valelihe vallotellen.
- Neien vierehen venähti
- utuisehen uutimehen,
- teltahan teräksisehen,
- rankisehen rautaisehen.
- Siinä seppo Ilmarinen
- heti yönä ensimäisnä
- kyllä peitettä kysyvi,
- vaippoja varustelevi,
- kahet, kolmet karhuntaljat,
- viiet, kuuet villavaipat,
- maata kera puolisonsa,
- tuon on kultaisen kuvansa.
- Se oli kylki kyllä lämmin,
- ku oli vasten vaippojansa;
- ku oli nuorta neittä vasten,
- vasten kullaista kuvoa,
- se oli kylki kylmimässä,
- oli hyyksi hyytymässä,
- meren jääksi jäätymässä,
- kiveksi kovoamassa.
- Sanoi seppo Ilmarinen:
- "Ei tämä hyvä minulle!
- Vienen neien Väinölähän
- Väinämöiselle varaksi,
- polviseksi puolisoksi,
- kainaloiseksi kanaksi."
- Viepi neien Väinölähän.
- Sitte sinne tultuansa
- sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Oi sie vanha Väinämöinen!
- Tuossa on sinulle tyttö,
- neiti kaunis katsannolta,
- eik' ole suuri suun piolta,
- kovin leuoilta leveä."
- Vaka vanha Väinämöinen
- katsahti kuvoa tuota,
- luopi silmät kullan päälle.
- Sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Miksi toit minulle tuota,
- tuota kullan kummitusta?"
- Sanoi seppo Ilmarinen:
- "Miksi muuksi kuin hyväksi!
- Polviseksi puolisoksi,
- kainaloiseksi kanaksi."
- Sanoi vanha Väinämöinen:
- "Oi on seppo veikkoseni!
- Tunge neitosi tulehen,
- tao kaikiksi kaluiksi,
- tahi vie Venäehelle,
- saata Saksahan kuvasi
- rikkahien riian naia,
- suurien soan kosia!
- Ei sovi minun su'ulle,
- ei minullen itselleni
- naista kullaista kosia,
- hope'ista huolitella."
- Siitä kielti Väinämöinen,
- epäsi suvannon sulho,
- kielti kansan kasvavaisen,
- epäsi yleneväisen
- kullalle kumartamasta,
- hopealle horjumasta.
- Sanovi sanalla tuolla,
- lausui tuolla lausehella:
- "Elkätte, pojat poloiset,
- vasta kasvavat urohot,
- ollette elonkeraiset
- elikkä elottomatki,
- sinä ilmoisna ikänä,
- kuuna kullan valkeana
- naista kullaista kosiko,
- hope'ista huolitelko!
- Kylmän kulta kuumottavi,
- vilun huohtavi hopea."
+Se on seppo Ilmarinen
+naista itki illat kaiket,
+yöt itki unettomana,
+päivät einehettömänä;
+aamut aikaisin valitti,
+huomeniset huokaeli,
+kun oli kuollut nuori nainen,
+kaunis kalmahan katettu.
+Eipä kääntynyt käessä
+vaskinen vasaran varsi,
+kuulunut pajasta kalke
+yhen kuuhuen kululla.
+Sanoi seppo Ilmarinen:
+"En tieä, poloinen poika,
+miten olla, kuin eleä.
+Istun yön eli makoan,
+äijä on yötä, tunti tuhma,
+vaivoja, matala mahti.
+"Ikävät on iltaseni,
+apeat on aamuseni,
+äsken yöllä äitelämpi,
+havatessa haikeampi.
+Ei ole iltoja ikävä,
+ei apea aamujani,
+mure muita aikojani:
+ihanaistani ikävä,
+apeainen armastani,
+mure mustakulmaistani.
+"Jo vainen iällä tällä
+use'in minun utuisen
+keskiöisissä unissa
+koura tyhjeä kokevi,
+käsi vaalivi valetta
+kupehelta kummaltaki."
+Seppo naisetta elävi,
+puolisotta vanhenevi.
+Itki kuuta kaksi, kolme.
+Niinpä kuulla neljännellä
+poimi kultia mereltä,
+hope'ita lainehilta;
+keräsi kekosen puita,
+kolmekymmentä rekoista;
+puunsa poltti hiililöiksi,
+hiilet ahjohon ajeli.
+Otti noita kultiansa,
+valitsi hope'itansa
+sykysyisen uuhen verran,
+verran talvisen jäniksen.
+Työnti kullat kuumentohon,
+ajoi ahjohon hopeat,
+pani orjat lietsomahan,
+palkkalaiset painamahan.
+Orjat lietsoi löyhytteli,
+palkkalaiset painatteli
+kintahattomin kätösin,
+hatuttoman hartioisen.
+Itse seppo Ilmarinen
+ahjoa kohentelevi,
+pyyti kullaista kuvaista,
+hope'ista morsianta.
+Ei orjat hyvästi lietso
+eikä paina palkkalaiset.
+Se on seppo Ilmarinen
+itse löihe lietsomahan.
+Lietsahutti kerran, kaksi,
+niin kerralla kolmannella
+katsoi ahjonsa alusta,
+lietsehensä liepehiä,
+mitä ahjosta ajaikse,
+tungeikse tulisijasta.
+Uuhi ahjosta ajaikse,
+lähetäikse lietsehestä,
+karva kulta, toinen vaski,
+kolmas on hopeakarva.
+Muut tuota ihastelevi,
+ei ihastu Ilmarinen.
+Sanoi seppo Ilmarinen:
+"Se susi sinuista toivoi!
+Toivon kullaista sopua,
+hope'ista puolisoa."
+Siitä seppo Ilmarinen
+uuhen työntävi tulehen.
+Liitti kultia lisäksi,
+hope'ita täytteheksi,
+pani orjat lietsomahan,
+palkkalaiset painamahan.
+Orjat lietsoi löyhytteli,
+palkkalaiset painatteli
+kintahattomin kätösin,
+hatuttoman hartioisen.
+Itse seppo Ilmarinen
+ahjoa kohentelevi,
+pyyti kullaista kuvoa,
+hope'ista morsianta.
+Ei orjat hyvästi lietso
+eikä paina palkkalaiset.
+Se on seppo Ilmarinen
+itse loihe lietsomahan.
+Lietsahutti kerran, kaksi,
+niin kerralla kolmannella
+katsoi ahjonsa alusta,
+lietsehensä liepehiä,
+mitä ahjosta ajaikse,
+lähetäikse lietsehestä.
+Varsa ahjosta ajaikse,
+lähetäikse lietsehestä,
+harja kulta, pää hopea,
+kaikki vaskesta kaviot.
+Muut tuota hyvin ihastui,
+ei ihastu Ilmarinen.
+Sanoi seppo Ilmarinen:
+"Se susi sinuista toivoi!
+Toivon kullaista sopua,
+hope'ista puolisoa."
+Siitä seppo Ilmarinen
+varsan työntävi tulehen.
+Liitti kultia lisäksi,
+hope'ita täytteheksi,
+pani orjat lietsomahan,
+palkkalaiset painamahan.
+Orjat lietsoi löyhytteli,
+palkkalaiset painatteli
+kintahattomin kätösin,
+hatuttoman hartioisen.
+Itse seppo Ilmarinen
+ahjoa kohentelevi,
+pyyti kullaista kuvoa,
+hope'ista morsianta.
+Ei orjat hyvästi lietso
+eikä paina palkkalaiset.
+Se on seppo Ilmarinen
+itse loihe lietsomahan.
+Lietsahutti kerran, kaksi,
+niin kerralla kolmannella
+katsoi ahjonsa alusta,
+lietsehensä liepehiä,
+mitä ahjosta ajaikse,
+lähetäikse lietsehestä.
+Neiti ahjosta ajaikse,
+kultaletti lietsehestä,
+pää hopea, kassa kulta,
+varsi kaikki kaunokainen.
+Muut tuota pahoin pelästyi,
+ei pelästy Ilmarinen.
+Siitä seppo Ilmarinen
+takoi kullaista kuvoa,
+takoi yön levähtämättä,
+päivän pouahuttamatta.
+Jalat laati neitoselle,
+jalat laati, käet kuvasi:
+eipä jalka nousekana,
+käänny käet syleilemähän.
+Takoi korvat neiollensa:
+eipä korvat kuulekana.
+Niin sovitti suun sorean,
+suun sorean, sirkut silmät.
+Saanut ei sanoa suuhun
+eikä silmähän suloa.
+Sanoi seppo Ilmarinen:
+"Oisi tuo sorea neito,
+kun oisi sanallisena,
+mielellisnä, kielellisnä."
+Saattoi siitä neitosensa
+utuisehen uutimehen,
+pehme'ille pääaloille,
+sulkkuisille vuotehille.
+Siitä seppo Ilmarinen
+lämmitti kylyn utuisen,
+laati saunan saipuaisen;
+vastat varpaiset varusti,
+vettä kolme korvollista,
+jolla peiponen peseikse,
+pulmunen puhasteleikse
+noista kullan kuonasista.
+Kylpi seppo kyllitellen,
+valelihe vallotellen.
+Neien vierehen venähti
+utuisehen uutimehen,
+teltahan teräksisehen,
+rankisehen rautaisehen.
+Siinä seppo Ilmarinen
+heti yönä ensimäisnä
+kyllä peitettä kysyvi,
+vaippoja varustelevi,
+kahet, kolmet karhuntaljat,
+viiet, kuuet villavaipat,
+maata kera puolisonsa,
+tuon on kultaisen kuvansa.
+Se oli kylki kyllä lämmin,
+ku oli vasten vaippojansa;
+ku oli nuorta neittä vasten,
+vasten kullaista kuvoa,
+se oli kylki kylmimässä,
+oli hyyksi hyytymässä,
+meren jääksi jäätymässä,
+kiveksi kovoamassa.
+Sanoi seppo Ilmarinen:
+"Ei tämä hyvä minulle!
+Vienen neien Väinölähän
+Väinämöiselle varaksi,
+polviseksi puolisoksi,
+kainaloiseksi kanaksi."
+Viepi neien Väinölähän.
+Sitte sinne tultuansa
+sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Oi sie vanha Väinämöinen!
+Tuossa on sinulle tyttö,
+neiti kaunis katsannolta,
+eik' ole suuri suun piolta,
+kovin leuoilta leveä."
+Vaka vanha Väinämöinen
+katsahti kuvoa tuota,
+luopi silmät kullan päälle.
+Sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Miksi toit minulle tuota,
+tuota kullan kummitusta?"
+Sanoi seppo Ilmarinen:
+"Miksi muuksi kuin hyväksi!
+Polviseksi puolisoksi,
+kainaloiseksi kanaksi."
+Sanoi vanha Väinämöinen:
+"Oi on seppo veikkoseni!
+Tunge neitosi tulehen,
+tao kaikiksi kaluiksi,
+tahi vie Venäehelle,
+saata Saksahan kuvasi
+rikkahien riian naia,
+suurien soan kosia!
+Ei sovi minun su'ulle,
+ei minullen itselleni
+naista kullaista kosia,
+hope'ista huolitella."
+Siitä kielti Väinämöinen,
+epäsi suvannon sulho,
+kielti kansan kasvavaisen,
+epäsi yleneväisen
+kullalle kumartamasta,
+hopealle horjumasta.
+Sanovi sanalla tuolla,
+lausui tuolla lausehella:
+"Elkätte, pojat poloiset,
+vasta kasvavat urohot,
+ollette elonkeraiset
+elikkä elottomatki,
+sinä ilmoisna ikänä,
+kuuna kullan valkeana
+naista kullaista kosiko,
+hope'ista huolitelko!
+Kylmän kulta kuumottavi,
+vilun huohtavi hopea."
- Kahdeksasneljättä runo
+ Kahdeksasneljättä runo
- Tuop' on seppo Ilmarinen,
- takoja iän-ikuinen,
- heitti kultaisen kuvansa,
- hope'isen neitosensa.
- Pisti varsan valjahisin,
- ruskean re'en etehen,
- itse istuvi rekehen,
- kohennaikse korjahansa.
- Lähteäksensä lupasi
- sekä mietti mennäksensä
- pyytämähän Pohjolasta
- toista Pohjolan tytärtä.
- Sai päivän ajaneheksi,
- tuosta toisen vierneheksi;
- päivälläpä kolmannella
- tuli Pohjolan pihalle.
- Louhi, Pohjolan emäntä,
- itse päätyvi pihalle.
- Sai tuossa sanelemahan,
- kääntihe kyselemähän
- oman lapsensa oloa,
- asuntoa armahansa
- miniänä miehelässä,
- naisena anoppelassa.
- Se on seppo Ilmarinen
- alla päin, pahoilla mielin,
- kaiken kallella kypärin
- sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Ellös nyt, anoppiseni,
- ellös sie kyselkö tuota,
- elämiä tyttäresi,
- asuntoa armahasi!
- Jo sen on surma suin pi'ellyt,
- kova loppu loukahtanut.
- Maassa on jo marjaseni,
- kankahassa kaunoiseni,
- mustakulmani kulossa,
- hopeani heinikossa.
- Läksin toista tyttöäsi,
- nuorempata neitoasi.
- Annapa, anoppiseni,
- työnnä toinen tyttäresi
- naisen entisen eloille,
- sijalle sisaruensa!"
- Louhi, Pohjolan emäntä,
- sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Pahoin tein minä poloinen,
- pahoinpa, polon-alainen,
- kun ma lapseni lupasin,
- työnsin sulle toisenkana
- nuorena nukahtamahan,
- verevänä vieremähän:
- annoin kuin sutosen suuhun,
- karhun kiljuvan kitahan.
- "En nyt toista annakana,
- en mä työnnä tyttöäni
- nokiesi nuohojaksi,
- karstojesi kaapijaksi.
- Ennen työnnän tyttäreni,
- laitan lapseni vakavan
- koskehen kohisevahan,
- palavahan pyörtehesen,
- Manalan matikan suuhun,
- Tuonen hauin hampahisin."
- Siitä seppo Ilmarinen
- murti suuta, väänti päätä,
- murti mustoa haventa,
- käänti päätä käiväräistä.
- Itse tunkihe tupahan,
- alle kattojen ajoihe.
- Sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Tulepa minulle, tyttö,
- sijalle sisaruesi,
- naisen entisen eloille
- mesileivän leipojaksi,
- oluen osoajaksi!"
- Lauloi lapsi lattialta,
- sekä lauloi jotta lausui:
- "Pois on, liika, linnastamme,
- mies outo, ovilta näiltä!
- Tukon linnoa tuhosit,
- palan linnoa pahensit
- kerran ennen käytyäsi,
- ovillen osattuasi.
- "Neitonen, sinä sisari!
- Elä sulho'on ihastu,
- elä sulhon suun pitohon
- eläkä jalkoihin jaloihin!
- Sulholl' on suen ikenet,
- revon koukut kormanossa,
- karhun kynnet kainalossa,
- veren juojan veitsi vyöllä,
- jolla päätä piirtelevi,
- selkeä sirettelevi."
- Neiti itse noin saneli
- Ilmariselle sepolle:
- "En lähe minä sinulle
- enkä huoli huitukoille!
- Tapoit naisen ennen naiun,
- surmasit sisarueni:
- vielä tappaisit minunki,
- surmoaisit itseniki.
- Onpa tässä neitosessa
- paremmanki miehen verta,
- kaunihimman varren kauppa,
- koreamman korjan täysi,
- paikoille paremmillenki,
- isommille istuimille,
- ei sepon sysisijoille,
- miehen tuhmaisen tulille."
- Se on seppo Ilmarinen,
- takoja iän-ikuinen,
- murti suuta, väänti päätä,
- murti mustoa haventa.
- Saautti tytön samassa,
- käärälti käpälihinsä,
- läksi tuiskuna tuvasta,
- riepsahti rekensä luoksi;
- työnnälti tytön rekehen,
- koksahutti korjahansa.
- Läksi kohta kulkemahan,
- valmistui vaeltamahan,
- käsi ohjassa orosen,
- toinen neien nännisillä.
- Neiti itki ja urisi,
- sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Sain nyt suolle karpalohon,
- vehkahan vesiperille;
- tuonne ma kana katoan,
- kuolen, lintu, liian surman!
- "Kuule, seppo Ilmarinen!
- Kun et laskene minua,
- potkin korjasi paloiksi,
- sären reen repalehiksi,
- potkin poikki polvillani,
- sären säärivarsillani."
- Se on seppo Ilmarinen
- itse tuon sanoiksi virkki:
- "Sentähen sepon rekosen
- laiat rautahan rakettu,
- jotta potkia pitävi,
- hyvän immen heiskaroia."
- Neitonen kujertelevi,
- vyö vaski valittelevi,
- sormiansa murtelevi,
- katkovi kätösiänsä.
- Sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Kun et laskene minua,
- laulaime meren kalaksi,
- syvän aallon siikaseksi."
- Se on seppo Ilmarinen
- itse tuon sanoiksi virkki:
- "Etpä sinä sinne pääse:
- minä haukina jälessä."
- Neitonen kujertelevi,
- vyö vaski valittelevi,
- sormiansa murtelevi,
- katkovi kätösiänsä.
- Sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Kun et laskene minua,
- metsähän menetteleime,
- kärpäksi kiven kolohon."
- Se on seppo Ilmarinen
- itse tuon sanoiksi virkki:
- "Etpä sinä sinne pääse:
- minä saukkona jälessä."
- Neitonen kujertelevi,
- vyö vaski valittelevi,
- sormiansa murtelevi,
- katkovi kätösiänsä.
- Sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Kun et laskene minua,
- kiuruna kiverteleime
- taaksi pilven piilemähän."
- Se on seppo Ilmarinen
- itse tuon sanoiksi virkki:
- "Etpä sinä sinne pääse:
- minä kokkona jälessä."
- Kulki matkoa palasen,
- ajoi tietä pikkuruisen.
- Jo hepo höryeleikse,
- luppakorva luonteleikse.
- Neiti päätänsä kohotti,
- näki jälkiä lumessa.
- Kysytteli, lausutteli:
- "Mi on tästä poikki juosnut?"
- Sanoi seppo Ilmarinen:
- "Jänö on juosnut siitä poikki."
- Neiti parka huokaiseikse,
- huokaiseikse, henkäiseikse.
- Sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Voi minua, kurja raukka!
- Parempi minun olisi,
- parempi oletteleisi
- jänön juoksevan jälillä,
- koukkupolven polkemilla,
- kuin tämän kosijan reessä,
- viirunaaman viltin alla.
- Jänön on karvat kaunihimmat,
- jänön suumalo somempi."
- Se on seppo Ilmarinen
- puri huulta, väänti päätä;
- ajoa kahattelevi.
- Ajoi matkoa palasen:
- taas hepo höryeleikse,
- luppakorva luonteleikse.
- Neiti päätänsä kohotti,
- näki jälkiä lumessa.
- Kysytteli, lausutteli:
- "Mi on tästä poikki juosnut?"
- Sanoi seppo Ilmarinen:
- "Repo on juosnut siitä poikki."
- Neiti parka huokaiseikse,
- huokaiseikse, henkäiseikse.
- Sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Voi minua, kurja raukka!
- Parempi minun olisi,
- parempi oletteleisi
- revon reyhkävän re'essä,
- aina käyvän ahkiossa,
- kuin tämän kosijan reessä,
- viirunaaman viltin alla.
- Revon on karvat kaunihimmat,
- revon suumalo somempi."
- Se on seppo Ilmarinen
- puri huulta, väänti päätä;
- ajoa kahattelevi.
- Ajoi matkoa palasen:
- taas hepo höryeleikse,
- luppakorva luonteleikse.
- Neiti päätänsä kohotti,
- näki jälkiä lumessa.
- Kysytteli, lausutteli:
- "Mi on tästä poikki juosnut?"
- Sanoi seppo Ilmarinen:
- "Hukka on juosnut siitä poikki."
- Neiti parka huokaiseikse,
- huokaiseikse, henkäiseikse.
- Sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Voi minua, kurja raukka!
- Parempi minun olisi,
- parempi oletteleisi
- hukan hurskavan jälillä,
- alakärsän askelilla,
- kuin tämän kosijan reessä,
- viirunaaman viltin alla.
- Hukan on karva kaunihimpi,
- hukan suumalo somempi."
- Se on seppo Ilmarinen
- puri huulta, väänti päätä.
- Ajoa kahattelevi
- yöksi uutehen kylähän.
- Matkalta väsynehenä
- seppo nukkuvi sike'in
- - toinen naista naurattavi
- mieheltä unekkahalta.
- Siitä seppo Ilmarinen
- aamulla havattuansa
- murti suuta, väänti päätä,
- murti mustoa haventa.
- Sanoi seppo Ilmarinen,
- itse mietti, noin nimesi:
- "Joko luome laulamahan,
- laulan moisen morsiamen
- metsähän metsän omaksi
- vai vetehen veen omaksi?
- "En laula metsän omaksi:
- metsä kaikki kaihostuisi;
- enkäpä ve'en omaksi:
- vieroaisi veen kalaset.
- Ennen kaa'an kalvallani,
- menettelen miekallani."
- Miekka mietti miehen kielen,
- arvasi uron pakinan.
- Sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Ei liene minua luotu
- naisia menettämähän,
- kataloita kaatamahan."
- Se on seppo Ilmarinen
- jopa loihe laulamahan,
- syäntyi sanelemahan.
- Lauloi naisensa lokiksi
- luo'olle lekottamahan,
- veen karille kaikkumahan,
- nenät nienten niukumahan,
- vastatuulet vaapumahan.
- Siitä seppo Ilmarinen
- rekehensä reutoaikse.
- Ajoa kahattelevi
- alla päin, pahoilla mielin;
- matkasi omille maille,
- tuli maille tuttaville.
- Vaka vanha Väinämöinen
- tiellä vastahan tulevi.
- Sai tuosta sanelemahan:
- "Veli, seppo Ilmarinen!
- Mit' olet pahoilla mielin,
- kahta kallella kypärin
- Pohjolasta tullessasi?
- Miten Pohjola elävi?"
- Sanoi seppo Ilmarinen:
- "Mi on Pohjolan eleä!
- Siell' on sampo jauhamassa,
- kirjokansi kallumassa:
- päivän jauhoi syötäviä,
- päivän toisen myötäviä,
- kolmannen kotipitoja.
- "Jotta sanon kuin sanonki,
- vielä kerran kertaelen:
- mi on Pohjolan eleä,
- kun on sampo Pohjolassa!
- Siin' on kyntö, siinä kylvö,
- siinä kasvo kaikenlainen,
- siinäpä ikuinen onni."
- Sanoi vanha Väinämöinen:
- "Veli, seppo Ilmarinen!
- Minne heitit naisen nuoren,
- kunne kuulun morsiamen,
- kun sa tyhjänä tuletki,
- aina naisetta ajelet?"
- Se on seppo Ilmarinen
- sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Lauloin ma mokoman naisen
- meren luo'olle lokiksi.
- Nyt se lokkina lojuvi,
- kajavana kaakahtavi,
- kiljuvi vesikivillä,
- kariloilla kaljahuvi."
+Tuop' on seppo Ilmarinen,
+takoja iän-ikuinen,
+heitti kultaisen kuvansa,
+hope'isen neitosensa.
+Pisti varsan valjahisin,
+ruskean re'en etehen,
+itse istuvi rekehen,
+kohennaikse korjahansa.
+Lähteäksensä lupasi
+sekä mietti mennäksensä
+pyytämähän Pohjolasta
+toista Pohjolan tytärtä.
+Sai päivän ajaneheksi,
+tuosta toisen vierneheksi;
+päivälläpä kolmannella
+tuli Pohjolan pihalle.
+Louhi, Pohjolan emäntä,
+itse päätyvi pihalle.
+Sai tuossa sanelemahan,
+kääntihe kyselemähän
+oman lapsensa oloa,
+asuntoa armahansa
+miniänä miehelässä,
+naisena anoppelassa.
+Se on seppo Ilmarinen
+alla päin, pahoilla mielin,
+kaiken kallella kypärin
+sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Ellös nyt, anoppiseni,
+ellös sie kyselkö tuota,
+elämiä tyttäresi,
+asuntoa armahasi!
+Jo sen on surma suin pi'ellyt,
+kova loppu loukahtanut.
+Maassa on jo marjaseni,
+kankahassa kaunoiseni,
+mustakulmani kulossa,
+hopeani heinikossa.
+Läksin toista tyttöäsi,
+nuorempata neitoasi.
+Annapa, anoppiseni,
+työnnä toinen tyttäresi
+naisen entisen eloille,
+sijalle sisaruensa!"
+Louhi, Pohjolan emäntä,
+sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Pahoin tein minä poloinen,
+pahoinpa, polon-alainen,
+kun ma lapseni lupasin,
+työnsin sulle toisenkana
+nuorena nukahtamahan,
+verevänä vieremähän:
+annoin kuin sutosen suuhun,
+karhun kiljuvan kitahan.
+"En nyt toista annakana,
+en mä työnnä tyttöäni
+nokiesi nuohojaksi,
+karstojesi kaapijaksi.
+Ennen työnnän tyttäreni,
+laitan lapseni vakavan
+koskehen kohisevahan,
+palavahan pyörtehesen,
+Manalan matikan suuhun,
+Tuonen hauin hampahisin."
+Siitä seppo Ilmarinen
+murti suuta, väänti päätä,
+murti mustoa haventa,
+käänti päätä käiväräistä.
+Itse tunkihe tupahan,
+alle kattojen ajoihe.
+Sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Tulepa minulle, tyttö,
+sijalle sisaruesi,
+naisen entisen eloille
+mesileivän leipojaksi,
+oluen osoajaksi!"
+Lauloi lapsi lattialta,
+sekä lauloi jotta lausui:
+"Pois on, liika, linnastamme,
+mies outo, ovilta näiltä!
+Tukon linnoa tuhosit,
+palan linnoa pahensit
+kerran ennen käytyäsi,
+ovillen osattuasi.
+"Neitonen, sinä sisari!
+Elä sulho'on ihastu,
+elä sulhon suun pitohon
+eläkä jalkoihin jaloihin!
+Sulholl' on suen ikenet,
+revon koukut kormanossa,
+karhun kynnet kainalossa,
+veren juojan veitsi vyöllä,
+jolla päätä piirtelevi,
+selkeä sirettelevi."
+Neiti itse noin saneli
+Ilmariselle sepolle:
+"En lähe minä sinulle
+enkä huoli huitukoille!
+Tapoit naisen ennen naiun,
+surmasit sisarueni:
+vielä tappaisit minunki,
+surmoaisit itseniki.
+Onpa tässä neitosessa
+paremmanki miehen verta,
+kaunihimman varren kauppa,
+koreamman korjan täysi,
+paikoille paremmillenki,
+isommille istuimille,
+ei sepon sysisijoille,
+miehen tuhmaisen tulille."
+Se on seppo Ilmarinen,
+takoja iän-ikuinen,
+murti suuta, väänti päätä,
+murti mustoa haventa.
+Saautti tytön samassa,
+käärälti käpälihinsä,
+läksi tuiskuna tuvasta,
+riepsahti rekensä luoksi;
+työnnälti tytön rekehen,
+koksahutti korjahansa.
+Läksi kohta kulkemahan,
+valmistui vaeltamahan,
+käsi ohjassa orosen,
+toinen neien nännisillä.
+Neiti itki ja urisi,
+sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Sain nyt suolle karpalohon,
+vehkahan vesiperille;
+tuonne ma kana katoan,
+kuolen, lintu, liian surman!
+"Kuule, seppo Ilmarinen!
+Kun et laskene minua,
+potkin korjasi paloiksi,
+sären reen repalehiksi,
+potkin poikki polvillani,
+sären säärivarsillani."
+Se on seppo Ilmarinen
+itse tuon sanoiksi virkki:
+"Sentähen sepon rekosen
+laiat rautahan rakettu,
+jotta potkia pitävi,
+hyvän immen heiskaroia."
+Neitonen kujertelevi,
+vyö vaski valittelevi,
+sormiansa murtelevi,
+katkovi kätösiänsä.
+Sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Kun et laskene minua,
+laulaime meren kalaksi,
+syvän aallon siikaseksi."
+Se on seppo Ilmarinen
+itse tuon sanoiksi virkki:
+"Etpä sinä sinne pääse:
+minä haukina jälessä."
+Neitonen kujertelevi,
+vyö vaski valittelevi,
+sormiansa murtelevi,
+katkovi kätösiänsä.
+Sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Kun et laskene minua,
+metsähän menetteleime,
+kärpäksi kiven kolohon."
+Se on seppo Ilmarinen
+itse tuon sanoiksi virkki:
+"Etpä sinä sinne pääse:
+minä saukkona jälessä."
+Neitonen kujertelevi,
+vyö vaski valittelevi,
+sormiansa murtelevi,
+katkovi kätösiänsä.
+Sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Kun et laskene minua,
+kiuruna kiverteleime
+taaksi pilven piilemähän."
+Se on seppo Ilmarinen
+itse tuon sanoiksi virkki:
+"Etpä sinä sinne pääse:
+minä kokkona jälessä."
+Kulki matkoa palasen,
+ajoi tietä pikkuruisen.
+Jo hepo höryeleikse,
+luppakorva luonteleikse.
+Neiti päätänsä kohotti,
+näki jälkiä lumessa.
+Kysytteli, lausutteli:
+"Mi on tästä poikki juosnut?"
+Sanoi seppo Ilmarinen:
+"Jänö on juosnut siitä poikki."
+Neiti parka huokaiseikse,
+huokaiseikse, henkäiseikse.
+Sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Voi minua, kurja raukka!
+Parempi minun olisi,
+parempi oletteleisi
+jänön juoksevan jälillä,
+koukkupolven polkemilla,
+kuin tämän kosijan reessä,
+viirunaaman viltin alla.
+Jänön on karvat kaunihimmat,
+jänön suumalo somempi."
+Se on seppo Ilmarinen
+puri huulta, väänti päätä;
+ajoa kahattelevi.
+Ajoi matkoa palasen:
+taas hepo höryeleikse,
+luppakorva luonteleikse.
+Neiti päätänsä kohotti,
+näki jälkiä lumessa.
+Kysytteli, lausutteli:
+"Mi on tästä poikki juosnut?"
+Sanoi seppo Ilmarinen:
+"Repo on juosnut siitä poikki."
+Neiti parka huokaiseikse,
+huokaiseikse, henkäiseikse.
+Sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Voi minua, kurja raukka!
+Parempi minun olisi,
+parempi oletteleisi
+revon reyhkävän re'essä,
+aina käyvän ahkiossa,
+kuin tämän kosijan reessä,
+viirunaaman viltin alla.
+Revon on karvat kaunihimmat,
+revon suumalo somempi."
+Se on seppo Ilmarinen
+puri huulta, väänti päätä;
+ajoa kahattelevi.
+Ajoi matkoa palasen:
+taas hepo höryeleikse,
+luppakorva luonteleikse.
+Neiti päätänsä kohotti,
+näki jälkiä lumessa.
+Kysytteli, lausutteli:
+"Mi on tästä poikki juosnut?"
+Sanoi seppo Ilmarinen:
+"Hukka on juosnut siitä poikki."
+Neiti parka huokaiseikse,
+huokaiseikse, henkäiseikse.
+Sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Voi minua, kurja raukka!
+Parempi minun olisi,
+parempi oletteleisi
+hukan hurskavan jälillä,
+alakärsän askelilla,
+kuin tämän kosijan reessä,
+viirunaaman viltin alla.
+Hukan on karva kaunihimpi,
+hukan suumalo somempi."
+Se on seppo Ilmarinen
+puri huulta, väänti päätä.
+Ajoa kahattelevi
+yöksi uutehen kylähän.
+Matkalta väsynehenä
+seppo nukkuvi sike'in
+- toinen naista naurattavi
+mieheltä unekkahalta.
+Siitä seppo Ilmarinen
+aamulla havattuansa
+murti suuta, väänti päätä,
+murti mustoa haventa.
+Sanoi seppo Ilmarinen,
+itse mietti, noin nimesi:
+"Joko luome laulamahan,
+laulan moisen morsiamen
+metsähän metsän omaksi
+vai vetehen veen omaksi?
+"En laula metsän omaksi:
+metsä kaikki kaihostuisi;
+enkäpä ve'en omaksi:
+vieroaisi veen kalaset.
+Ennen kaa'an kalvallani,
+menettelen miekallani."
+Miekka mietti miehen kielen,
+arvasi uron pakinan.
+Sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Ei liene minua luotu
+naisia menettämähän,
+kataloita kaatamahan."
+Se on seppo Ilmarinen
+jopa loihe laulamahan,
+syäntyi sanelemahan.
+Lauloi naisensa lokiksi
+luo'olle lekottamahan,
+veen karille kaikkumahan,
+nenät nienten niukumahan,
+vastatuulet vaapumahan.
+Siitä seppo Ilmarinen
+rekehensä reutoaikse.
+Ajoa kahattelevi
+alla päin, pahoilla mielin;
+matkasi omille maille,
+tuli maille tuttaville.
+Vaka vanha Väinämöinen
+tiellä vastahan tulevi.
+Sai tuosta sanelemahan:
+"Veli, seppo Ilmarinen!
+Mit' olet pahoilla mielin,
+kahta kallella kypärin
+Pohjolasta tullessasi?
+Miten Pohjola elävi?"
+Sanoi seppo Ilmarinen:
+"Mi on Pohjolan eleä!
+Siell' on sampo jauhamassa,
+kirjokansi kallumassa:
+päivän jauhoi syötäviä,
+päivän toisen myötäviä,
+kolmannen kotipitoja.
+"Jotta sanon kuin sanonki,
+vielä kerran kertaelen:
+mi on Pohjolan eleä,
+kun on sampo Pohjolassa!
+Siin' on kyntö, siinä kylvö,
+siinä kasvo kaikenlainen,
+siinäpä ikuinen onni."
+Sanoi vanha Väinämöinen:
+"Veli, seppo Ilmarinen!
+Minne heitit naisen nuoren,
+kunne kuulun morsiamen,
+kun sa tyhjänä tuletki,
+aina naisetta ajelet?"
+Se on seppo Ilmarinen
+sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Lauloin ma mokoman naisen
+meren luo'olle lokiksi.
+Nyt se lokkina lojuvi,
+kajavana kaakahtavi,
+kiljuvi vesikivillä,
+kariloilla kaljahuvi."
- Yhdeksäsneljättä runo
+ Yhdeksäsneljättä runo
- Vaka vanha Väinämöinen
- itse tuon sanoiksi virkki:
- "Ohoh seppo Ilmarinen!
- Lähtekämme Pohjolahan
- hyvän sammon saa'antahan,
- kirjokannen katsantahan!"
- Se on seppo Ilmarinen
- sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Ei ole sampo saatavana,
- kirjokansi tuotavana
- pimeästä Pohjolasta,
- summasta Sariolasta!
- Siell' on sampo saatettuna,
- kirjokansi kannettuna
- Pohjolan kivimäkehen,
- vaaran vaskisen sisähän
- yheksän lukon ta'aksi;
- siihen juuret juurruteltu
- yheksän sylen syvähän,
- yksi juuri maaemähän,
- toinen vesiviertehesen,
- kolmas on kotimäkehen."
- Sanoi vanha Väinämöinen:
- "Veli seppo, veikkoseni!
- Lähtekämme Pohjolahan
- tuon on sammon saa'antahan!
- Laatikamme laiva suuri,
- johon sampo saatetahan,
- kirjokansi kannetahan
- Pohjolan kivimäestä,
- vaaran vaskisen sisästä,
- yheksän lukon takoa!"
- Sanoi seppo Ilmarinen:
- "Vakavampi maisin matka.
- Lempo menköhön merelle,
- surma suurelle selälle!
- Siellä tuuli turjuttaisi,
- siellä viskaisi vihuri,
- saisi sormet soutimeksi,
- kämmenet käsimeloiksi."
- Sanoi vanha Väinämöinen:
- "Vakavampi maisin matka,
- vakavampi, vaikeampi,
- vielä muuten mutkaisempi.
- Lysti on venon vesillä,
- purren juosta jolkutella,
- ve'et väljät välkytellä,
- selät selvät seurustella:
- tuuli purtta tuuittavi,
- aalto laivoa ajavi,
- länsituuli läikyttävi,
- etelä e'elle viepi.
- Vaan kuitenki kaikitenki,
- kun et mieline merisin,
- niin on maisin matkatkamme,
- rantaisin ratustelkamme!
- "Tao nyt mulle uusi miekka,
- tee miekka tuliteräinen,
- jolla hurttia hutelen,
- Pohjan kansan kaikottelen
- saaessa otolle sammon
- tuonne kylmähän kylähän,
- pimeähän Pohjolahan,
- summahan Sariolahan!"
- Tuo on seppo Ilmarinen,
- takoja iän-ikuinen,
- tunki rautoja tulehen,
- teräksiä hiiloksehen,
- kultia koko piosen,
- hope'ita kourallisen.
- Laittoi orjat lietsomahan,
- palkkalaiset painamahan.
- Orjat lietsoi löyhytteli,
- hyvin painoi palkkalaiset:
- rauta vellinä venyvi,
- teräs taipui tahtahana,
- hopea vetenä välkkyi,
- kulta läikkyi lainehena.
- Siitä seppo Ilmarinen,
- takoja iän-ikuinen,
- katsoi alle ahjoksensa,
- lietsimensä liepehelle:
- näki miekan syntyväksi,
- pää kullan kuvauvaksi.
- Otti ainehet tulesta,
- tempasi hyvät takehet
- ahjosta alasimelle,
- vasarille, valkkamille.
- Takoi miekan mieltä myöten,
- kalvan kaikkien parahan,
- jonka kullalla kuvasi,
- hopealla huolitteli.
- Vaka vanha Väinämöinen
- tuli tuota katsomahan.
- Sai miekan tuliteräisen
- kätehensä oikeahan.
- Katselevi, kääntelevi;
- sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Onko miekka miestä myöten,
- kalpa kantajan mukahan?"
- Olipa miekka miestä myöten,
- kalpa kantajan mukahan,
- jonka kuu kärestä paistoi,
- päivä paistoi lappeasta,
- tähet västistä välötti,
- hevonen terällä hirnui,
- kasi naukui naulan päässä,
- penu putkessa puhusi.
- Sylkytteli miekkoansa
- vuoren rautaisen raossa.
- Itse tuon sanoiksi virkki:
- "Jo minä terällä tällä
- vaikka vuoret poikki löisin,
- kalliot kaha jakaisin!"
- Itse seppo Ilmarinen
- sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Milläpä minä poloinen,
- millä, tuima, turveleime,
- hyöteleime, vyöteleime
- maan varalle, veen varalle?
- Joko luustoihin lueime,
- rautapaitoihin paneime,
- teräsvöihin telkitäime?
- Mies on luustossa lujempi,
- rautapaiassa parempi,
- teräsvyössä tenhoisampi."
- Lähteä luku tulevi,
- liitto käyä kerkiävi.
- Yks' on vanha Väinämöinen,
- toinen seppo Ilmarinen
- läksivät hevon hakuhun,
- kuloharjan kuuntelohon,
- suvikunnan suitset vyöllä,
- varsan valjahat olalla.
- Kahen etsivät hevoista,
- päätä puitse katselevat,
- tarkasti tähystelevät
- ympäri salon sinisen:
- löytivät hevon lehosta,
- kuloharjan kuusikosta.
- Vaka vanha Väinämöinen,
- toinen seppo Ilmarinen
- painoi päähän kullan päitset,
- suvikunnan suitset suuhun.
- Ajoa ratustelevat
- kahen miehen rantamaata:
- kuului rannalta kujerrus,
- valitanta valkamalta.
- Vaka vanha Väinämöinen
- sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Siell' on impi itkemässä,
- kana kaikerrehtamassa!
- Joko käymme katsomahan,
- likeltä tähystämähän?"
- Itse astuvi likemmä,
- meni luota katsomahan.
- Eipä impi itkekänä
- eikä kaikerra kananen:
- oli pursi itkemässä,
- venonen valittamassa.
- Virkki vanha Väinämöinen
- luoksi purren päästyänsä:
- "Mitä itket, puinen pursi,
- vene hankava, valitat?
- Itketkö sä puisuuttasi,
- hankavuuttasi haveksit?"
- Pursi puinen vastoavi,
- vene hankava sanovi:
- "Vesille venosen mieli
- tervaisiltaki teloilta,
- mieli neien miehelähän
- korkeastaki ko'ista.
- Sitä itken, pursi raukka,
- vene vaivainen, valitan:
- itken viejäistä vesille,
- laskijaista lainehille.
- "Sanottihin tehtäessä,
- laulettihin laitettaissa
- saatavan sotivenettä,
- vainopurtta puuhattavan,
- tuovan täyteni eloa,
- alustani aartehia:
- ei ole sotahan saatu,
- eloteillen ensinkänä!
- "Muut purret, pahatki purret,
- ne aina sotia käyvät,
- tappeloita tallustavat;
- kolme kertoa kesässä
- tuovat täytensä rahoja,
- alustansa aartehia.
- Minä, veistämä venonen,
- satalauta laaittama,
- tässä lahon lastuillani,
- venyn veistännäisilläni.
- Pahimmatki maan matoset
- alla kaarien asuvat,
- linnut ilman ilke'immät
- pesän pielessä pitävät,
- kaikki korven konnikatki
- kokillani koksentavat.
- Oisi kahta kaunihimpi,
- kahta, kolmea parempi
- olla mäntynä mäellä,
- petäjänä kankahalla,
- oksilla oravan juosta,
- penun alla pyörähellä."
- Vaka vanha Väinämöinen
- tuossa tuon sanoiksi virkki:
- "Elä itke, puinen pursi,
- vene hankava, havise!
- Kohta saat sotia käyä,
- tappeloita tallustella.
- "Lienet pursi Luojan luoma,
- Luojan luoma, tuojan tuoma,
- syrjin syökseite vetehen,
- laion aalloillen ajaite,
- ilman kouran koskematta,
- käen päälle käyttämättä,
- olkapään ojentamatta,
- käsivarren vaalimatta!"
- Pursi puinen vastoavi,
- vene hankava sanovi:
- "Eipä muu sukuni suuri
- eikä veljeni, venoset,
- lähe työnnyttä vesille,
- laskematta lainehille,
- kun ei kourin koskettane,
- käsivarsin käännettäne."
- Sanoi vanha Väinämöinen:
- "Jos ma sun vesille työnnän,
- joko juokset soutamatta,
- airoilla avittamatta,
- huoparilla huopimatta,
- puhumatta purjehesen?"
- Pursi puinen vastoavi,
- vene hankava sanovi:
- "Eipä muu sukuni suuri
- eikä toinen joukkioni
- juokse sormin soutamatta,
- airoilla avittamatta,
- huoparilla huopimatta,
- puhumatta purjehesen."
- Vaka vanha Väinämöinen
- tuosta tuon sanoiksi virkki:
- "Joko juokset soutamalla,
- airoilla avittamalla,
- huoparilla huopimalla,
- puhumalla purjehesen?"
- Pursi puinen vastoavi,
- vene hankava sanovi:
- "Jo vainen sukuni muuki,
- kaikki veljeni, venoset,
- juoksi sormin soutamalla,
- airoilla avittamalla,
- huoparilla huopimalla,
- puhumalla purjehesen."
- Siitä vanha Väinämöinen
- heitti hiekalle hevosen,
- painoi puuhun marhaminnan,
- ohjat oksalle ojenti,
- lykkäsi venon vesille,
- lauloi purren lainehille.
- Kysytteli puista purtta,
- sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Oi sie kaareva venonen,
- pursi puinen, hankaniekka!
- Ootko kaunis kannannalta,
- kuin oot kaunis katsonnalta?"
- Pursi puinen vastoavi,
- vene hankava sanovi:
- "Oonpa kaunis kannannalta
- sekä pohjalta sijava:
- soutoa sa'an urohon,
- ilman istua tuhannen."
- Siitä vanha Väinämöinen
- lauloa hyrähtelevi.
- Lauloi ensin laitapuolen
- sukapäitä sulhosia,
- sukapäitä, piipioja,
- saapasjalkoja jaloja.
- Lauloi toisen laitapuolen
- tinapäitä tyttäriä,
- tinapäitä, vaskivöitä,
- kultasormia somia.
- Lauloi vielä Väinämöinen
- teljot täytehen väkeä,
- ne on vanhoa väkeä,
- iän kaiken istunutta,
- kuss' oli vähän sijoa
- nuorukaisilta esinnä.
- Itse istuvi perähän,
- kokan koivuisen kuvulle,
- lasketteli laivoansa.
- Sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Juokse, pursi, puittomia,
- vene, väljiä vesiä!
- Kule kuplina merellä,
- lumpehina lainehilla!"
- Pani sulhot soutamahan,
- neiet ilman istumahan.
- Sulhot souti, airot notkui:
- eipä matka eistykänä.
- Pani neiet soutamahan,
- sulhot ilman istumahan.
- Neiet souti, sormet notkui:
- eipä matka eistykänä.
- Muutti vanhat soutamahan,
- nuoret päältä katsomahan.
- Vanhat souti, päät vapisi:
- eipä vielä matka eisty.
- Siitä seppo Ilmarinen
- itse istui soutamahan:
- jopa juoksi puinen pursi,
- pursi juoksi, matka joutui.
- Loitos kuului airon loiske,
- kauas hankojen hamina.
- Soutavi sorehtelevi:
- teljot rytkyi, laiat notkui,
- airot piukki pihlajaiset,
- airon pyörät pyinä vinkui,
- terät teirinä kukerti,
- nenä joikui joutsenena,
- perä kaarskui kaarnehena,
- hangat hanhina havisi.
- Itse vanha Väinämöinen
- laskea karehtelevi
- perässä punaisen purren,
- melan vartevan varassa.
- Niemi matkalla näkyvi,
- kylä kurja kuumottavi.
- Ahti niemellä asuvi,
- Kauko niemen kainalossa.
- Kalatuutta Kauko itki,
- leivätyyttä Lemminkäinen,
- Ahti aitan pieneyttä,
- veitikkä osan vähyyttä.
- Veisti laitoja venehen,
- uuen purren pohjapuuta
- päässä pitkän nälkäniemen,
- paltalla kylän katalan.
- Se oli korvalta korea,
- silmältä sitäi parempi.
- Loi silmänsä luotehelle,
- käänti päätä päivän alle:
- kaaren kaukoa näkevi,
- pilven longan loitompata.
- Eipä kaari ollutkana
- eikä pieni pilven lonka:
- oli pursi kulkemassa,
- venonen vaeltamassa
- selvällä meren selällä,
- ulapalla aukealla;
- mies puhas perässä purren,
- mies sorea soutimilla.
- Sanoi lieto Lemminkäinen:
- "En mä tunne tuota purtta,
- keksi kelvoista venettä;
- souten Suomesta tulevi,
- airon iske'in iästä,
- melan luoen luotehesen."
- Jo huhuta huikahutti,
- mäjellytti, mäikähytti,
- huuti mies nenästä niemen,
- verevä vesien poikki:
- "Kenen on veno vesillä,
- kenen laiva lainehilla?"
- Miehet purresta puhuvat
- sekä vaimot vastoavat:
- "Mi olet mies metsän asuja,
- uros korven kolkuttaja,
- kun et tunne tuota purtta,
- keksi Väinölän venettä,
- et tunne peräurosta
- etkä miestä airollista?"
- Sanoi lieto Lemminkäinen:
- "Jo tunnen peränpitäjän
- ja älyän airollisen:
- vaka vanha Väinämöinen
- itse on perän piossa,
- Ilmarinen airollisna.
- Minnekkä menette, miehet,
- kunne läksitte, urohot?"
- Sanoi vanha Väinämöinen:
- "Kohti pohjaista kulemme,
- kohti kuohuja kovia,
- lakkipäitä lainehia:
- sampoa tapoamahan,
- kirjokantta katsomahan
- Pohjolan kivimäestä,
- vaaran vaskisen sisästä."
- Sanoi lieto Lemminkäinen:
- "Ohoh vanha Väinämöinen!
- Otapa minua, miestä,
- urohoksi kolmanneksi,
- kun saat sammon nostantahan,
- kirjokannen kannantahan!
- Vielä mieki miesnä maksan,
- jos saisi tapella tarve:
- annan käskyn kämmenille,
- olkapäilleni opaston."
- Vaka vanha Väinämöinen
- otti miehen matkoihinsa,
- veitikän venosehensa.
- Se on lieto Lemminkäinen
- jo tulla tuhuttelevi,
- käyä luikerrehtelevi.
- Tuopi laian tullessansa
- venehesen Väinämöisen.
- Sanoi vanha Väinämöinen:
- "Oisi puuta purressani,
- laitoa venehessäni,
- parahiksi painoaki.
- Miksi laitat laitoasi,
- puuta purtehen liseät?"
- Sanoi lieto Lemminkäinen:
- "Ei vara venettä kaa'a,
- tuki suovoa tuhoa.
- Use'in merellä Pohjan
- tuuli laitoa kysyvi,
- vastatuuli varppehia."
- Sanoi vanha Väinämöinen:
- "Sentähen sotavenosen
- rinta rautahan rakettu
- ja tehty teräsnenähän,
- jottei tuulen tuiki vieä
- eikä viskoa vihurin."
+Vaka vanha Väinämöinen
+itse tuon sanoiksi virkki:
+"Ohoh seppo Ilmarinen!
+Lähtekämme Pohjolahan
+hyvän sammon saa'antahan,
+kirjokannen katsantahan!"
+Se on seppo Ilmarinen
+sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Ei ole sampo saatavana,
+kirjokansi tuotavana
+pimeästä Pohjolasta,
+summasta Sariolasta!
+Siell' on sampo saatettuna,
+kirjokansi kannettuna
+Pohjolan kivimäkehen,
+vaaran vaskisen sisähän
+yheksän lukon ta'aksi;
+siihen juuret juurruteltu
+yheksän sylen syvähän,
+yksi juuri maaemähän,
+toinen vesiviertehesen,
+kolmas on kotimäkehen."
+Sanoi vanha Väinämöinen:
+"Veli seppo, veikkoseni!
+Lähtekämme Pohjolahan
+tuon on sammon saa'antahan!
+Laatikamme laiva suuri,
+johon sampo saatetahan,
+kirjokansi kannetahan
+Pohjolan kivimäestä,
+vaaran vaskisen sisästä,
+yheksän lukon takoa!"
+Sanoi seppo Ilmarinen:
+"Vakavampi maisin matka.
+Lempo menköhön merelle,
+surma suurelle selälle!
+Siellä tuuli turjuttaisi,
+siellä viskaisi vihuri,
+saisi sormet soutimeksi,
+kämmenet käsimeloiksi."
+Sanoi vanha Väinämöinen:
+"Vakavampi maisin matka,
+vakavampi, vaikeampi,
+vielä muuten mutkaisempi.
+Lysti on venon vesillä,
+purren juosta jolkutella,
+ve'et väljät välkytellä,
+selät selvät seurustella:
+tuuli purtta tuuittavi,
+aalto laivoa ajavi,
+länsituuli läikyttävi,
+etelä e'elle viepi.
+Vaan kuitenki kaikitenki,
+kun et mieline merisin,
+niin on maisin matkatkamme,
+rantaisin ratustelkamme!
+"Tao nyt mulle uusi miekka,
+tee miekka tuliteräinen,
+jolla hurttia hutelen,
+Pohjan kansan kaikottelen
+saaessa otolle sammon
+tuonne kylmähän kylähän,
+pimeähän Pohjolahan,
+summahan Sariolahan!"
+Tuo on seppo Ilmarinen,
+takoja iän-ikuinen,
+tunki rautoja tulehen,
+teräksiä hiiloksehen,
+kultia koko piosen,
+hope'ita kourallisen.
+Laittoi orjat lietsomahan,
+palkkalaiset painamahan.
+Orjat lietsoi löyhytteli,
+hyvin painoi palkkalaiset:
+rauta vellinä venyvi,
+teräs taipui tahtahana,
+hopea vetenä välkkyi,
+kulta läikkyi lainehena.
+Siitä seppo Ilmarinen,
+takoja iän-ikuinen,
+katsoi alle ahjoksensa,
+lietsimensä liepehelle:
+näki miekan syntyväksi,
+pää kullan kuvauvaksi.
+Otti ainehet tulesta,
+tempasi hyvät takehet
+ahjosta alasimelle,
+vasarille, valkkamille.
+Takoi miekan mieltä myöten,
+kalvan kaikkien parahan,
+jonka kullalla kuvasi,
+hopealla huolitteli.
+Vaka vanha Väinämöinen
+tuli tuota katsomahan.
+Sai miekan tuliteräisen
+kätehensä oikeahan.
+Katselevi, kääntelevi;
+sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Onko miekka miestä myöten,
+kalpa kantajan mukahan?"
+Olipa miekka miestä myöten,
+kalpa kantajan mukahan,
+jonka kuu kärestä paistoi,
+päivä paistoi lappeasta,
+tähet västistä välötti,
+hevonen terällä hirnui,
+kasi naukui naulan päässä,
+penu putkessa puhusi.
+Sylkytteli miekkoansa
+vuoren rautaisen raossa.
+Itse tuon sanoiksi virkki:
+"Jo minä terällä tällä
+vaikka vuoret poikki löisin,
+kalliot kaha jakaisin!"
+Itse seppo Ilmarinen
+sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Milläpä minä poloinen,
+millä, tuima, turveleime,
+hyöteleime, vyöteleime
+maan varalle, veen varalle?
+Joko luustoihin lueime,
+rautapaitoihin paneime,
+teräsvöihin telkitäime?
+Mies on luustossa lujempi,
+rautapaiassa parempi,
+teräsvyössä tenhoisampi."
+Lähteä luku tulevi,
+liitto käyä kerkiävi.
+Yks' on vanha Väinämöinen,
+toinen seppo Ilmarinen
+läksivät hevon hakuhun,
+kuloharjan kuuntelohon,
+suvikunnan suitset vyöllä,
+varsan valjahat olalla.
+Kahen etsivät hevoista,
+päätä puitse katselevat,
+tarkasti tähystelevät
+ympäri salon sinisen:
+löytivät hevon lehosta,
+kuloharjan kuusikosta.
+Vaka vanha Väinämöinen,
+toinen seppo Ilmarinen
+painoi päähän kullan päitset,
+suvikunnan suitset suuhun.
+Ajoa ratustelevat
+kahen miehen rantamaata:
+kuului rannalta kujerrus,
+valitanta valkamalta.
+Vaka vanha Väinämöinen
+sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Siell' on impi itkemässä,
+kana kaikerrehtamassa!
+Joko käymme katsomahan,
+likeltä tähystämähän?"
+Itse astuvi likemmä,
+meni luota katsomahan.
+Eipä impi itkekänä
+eikä kaikerra kananen:
+oli pursi itkemässä,
+venonen valittamassa.
+Virkki vanha Väinämöinen
+luoksi purren päästyänsä:
+"Mitä itket, puinen pursi,
+vene hankava, valitat?
+Itketkö sä puisuuttasi,
+hankavuuttasi haveksit?"
+Pursi puinen vastoavi,
+vene hankava sanovi:
+"Vesille venosen mieli
+tervaisiltaki teloilta,
+mieli neien miehelähän
+korkeastaki ko'ista.
+Sitä itken, pursi raukka,
+vene vaivainen, valitan:
+itken viejäistä vesille,
+laskijaista lainehille.
+"Sanottihin tehtäessä,
+laulettihin laitettaissa
+saatavan sotivenettä,
+vainopurtta puuhattavan,
+tuovan täyteni eloa,
+alustani aartehia:
+ei ole sotahan saatu,
+eloteillen ensinkänä!
+"Muut purret, pahatki purret,
+ne aina sotia käyvät,
+tappeloita tallustavat;
+kolme kertoa kesässä
+tuovat täytensä rahoja,
+alustansa aartehia.
+Minä, veistämä venonen,
+satalauta laaittama,
+tässä lahon lastuillani,
+venyn veistännäisilläni.
+Pahimmatki maan matoset
+alla kaarien asuvat,
+linnut ilman ilke'immät
+pesän pielessä pitävät,
+kaikki korven konnikatki
+kokillani koksentavat.
+Oisi kahta kaunihimpi,
+kahta, kolmea parempi
+olla mäntynä mäellä,
+petäjänä kankahalla,
+oksilla oravan juosta,
+penun alla pyörähellä."
+Vaka vanha Väinämöinen
+tuossa tuon sanoiksi virkki:
+"Elä itke, puinen pursi,
+vene hankava, havise!
+Kohta saat sotia käyä,
+tappeloita tallustella.
+"Lienet pursi Luojan luoma,
+Luojan luoma, tuojan tuoma,
+syrjin syökseite vetehen,
+laion aalloillen ajaite,
+ilman kouran koskematta,
+käen päälle käyttämättä,
+olkapään ojentamatta,
+käsivarren vaalimatta!"
+Pursi puinen vastoavi,
+vene hankava sanovi:
+"Eipä muu sukuni suuri
+eikä veljeni, venoset,
+lähe työnnyttä vesille,
+laskematta lainehille,
+kun ei kourin koskettane,
+käsivarsin käännettäne."
+Sanoi vanha Väinämöinen:
+"Jos ma sun vesille työnnän,
+joko juokset soutamatta,
+airoilla avittamatta,
+huoparilla huopimatta,
+puhumatta purjehesen?"
+Pursi puinen vastoavi,
+vene hankava sanovi:
+"Eipä muu sukuni suuri
+eikä toinen joukkioni
+juokse sormin soutamatta,
+airoilla avittamatta,
+huoparilla huopimatta,
+puhumatta purjehesen."
+Vaka vanha Väinämöinen
+tuosta tuon sanoiksi virkki:
+"Joko juokset soutamalla,
+airoilla avittamalla,
+huoparilla huopimalla,
+puhumalla purjehesen?"
+Pursi puinen vastoavi,
+vene hankava sanovi:
+"Jo vainen sukuni muuki,
+kaikki veljeni, venoset,
+juoksi sormin soutamalla,
+airoilla avittamalla,
+huoparilla huopimalla,
+puhumalla purjehesen."
+Siitä vanha Väinämöinen
+heitti hiekalle hevosen,
+painoi puuhun marhaminnan,
+ohjat oksalle ojenti,
+lykkäsi venon vesille,
+lauloi purren lainehille.
+Kysytteli puista purtta,
+sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Oi sie kaareva venonen,
+pursi puinen, hankaniekka!
+Ootko kaunis kannannalta,
+kuin oot kaunis katsonnalta?"
+Pursi puinen vastoavi,
+vene hankava sanovi:
+"Oonpa kaunis kannannalta
+sekä pohjalta sijava:
+soutoa sa'an urohon,
+ilman istua tuhannen."
+Siitä vanha Väinämöinen
+lauloa hyrähtelevi.
+Lauloi ensin laitapuolen
+sukapäitä sulhosia,
+sukapäitä, piipioja,
+saapasjalkoja jaloja.
+Lauloi toisen laitapuolen
+tinapäitä tyttäriä,
+tinapäitä, vaskivöitä,
+kultasormia somia.
+Lauloi vielä Väinämöinen
+teljot täytehen väkeä,
+ne on vanhoa väkeä,
+iän kaiken istunutta,
+kuss' oli vähän sijoa
+nuorukaisilta esinnä.
+Itse istuvi perähän,
+kokan koivuisen kuvulle,
+lasketteli laivoansa.
+Sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Juokse, pursi, puittomia,
+vene, väljiä vesiä!
+Kule kuplina merellä,
+lumpehina lainehilla!"
+Pani sulhot soutamahan,
+neiet ilman istumahan.
+Sulhot souti, airot notkui:
+eipä matka eistykänä.
+Pani neiet soutamahan,
+sulhot ilman istumahan.
+Neiet souti, sormet notkui:
+eipä matka eistykänä.
+Muutti vanhat soutamahan,
+nuoret päältä katsomahan.
+Vanhat souti, päät vapisi:
+eipä vielä matka eisty.
+Siitä seppo Ilmarinen
+itse istui soutamahan:
+jopa juoksi puinen pursi,
+pursi juoksi, matka joutui.
+Loitos kuului airon loiske,
+kauas hankojen hamina.
+Soutavi sorehtelevi:
+teljot rytkyi, laiat notkui,
+airot piukki pihlajaiset,
+airon pyörät pyinä vinkui,
+terät teirinä kukerti,
+nenä joikui joutsenena,
+perä kaarskui kaarnehena,
+hangat hanhina havisi.
+Itse vanha Väinämöinen
+laskea karehtelevi
+perässä punaisen purren,
+melan vartevan varassa.
+Niemi matkalla näkyvi,
+kylä kurja kuumottavi.
+Ahti niemellä asuvi,
+Kauko niemen kainalossa.
+Kalatuutta Kauko itki,
+leivätyyttä Lemminkäinen,
+Ahti aitan pieneyttä,
+veitikkä osan vähyyttä.
+Veisti laitoja venehen,
+uuen purren pohjapuuta
+päässä pitkän nälkäniemen,
+paltalla kylän katalan.
+Se oli korvalta korea,
+silmältä sitäi parempi.
+Loi silmänsä luotehelle,
+käänti päätä päivän alle:
+kaaren kaukoa näkevi,
+pilven longan loitompata.
+Eipä kaari ollutkana
+eikä pieni pilven lonka:
+oli pursi kulkemassa,
+venonen vaeltamassa
+selvällä meren selällä,
+ulapalla aukealla;
+mies puhas perässä purren,
+mies sorea soutimilla.
+Sanoi lieto Lemminkäinen:
+"En mä tunne tuota purtta,
+keksi kelvoista venettä;
+souten Suomesta tulevi,
+airon iske'in iästä,
+melan luoen luotehesen."
+Jo huhuta huikahutti,
+mäjellytti, mäikähytti,
+huuti mies nenästä niemen,
+verevä vesien poikki:
+"Kenen on veno vesillä,
+kenen laiva lainehilla?"
+Miehet purresta puhuvat
+sekä vaimot vastoavat:
+"Mi olet mies metsän asuja,
+uros korven kolkuttaja,
+kun et tunne tuota purtta,
+keksi Väinölän venettä,
+et tunne peräurosta
+etkä miestä airollista?"
+Sanoi lieto Lemminkäinen:
+"Jo tunnen peränpitäjän
+ja älyän airollisen:
+vaka vanha Väinämöinen
+itse on perän piossa,
+Ilmarinen airollisna.
+Minnekkä menette, miehet,
+kunne läksitte, urohot?"
+Sanoi vanha Väinämöinen:
+"Kohti pohjaista kulemme,
+kohti kuohuja kovia,
+lakkipäitä lainehia:
+sampoa tapoamahan,
+kirjokantta katsomahan
+Pohjolan kivimäestä,
+vaaran vaskisen sisästä."
+Sanoi lieto Lemminkäinen:
+"Ohoh vanha Väinämöinen!
+Otapa minua, miestä,
+urohoksi kolmanneksi,
+kun saat sammon nostantahan,
+kirjokannen kannantahan!
+Vielä mieki miesnä maksan,
+jos saisi tapella tarve:
+annan käskyn kämmenille,
+olkapäilleni opaston."
+Vaka vanha Väinämöinen
+otti miehen matkoihinsa,
+veitikän venosehensa.
+Se on lieto Lemminkäinen
+jo tulla tuhuttelevi,
+käyä luikerrehtelevi.
+Tuopi laian tullessansa
+venehesen Väinämöisen.
+Sanoi vanha Väinämöinen:
+"Oisi puuta purressani,
+laitoa venehessäni,
+parahiksi painoaki.
+Miksi laitat laitoasi,
+puuta purtehen liseät?"
+Sanoi lieto Lemminkäinen:
+"Ei vara venettä kaa'a,
+tuki suovoa tuhoa.
+Use'in merellä Pohjan
+tuuli laitoa kysyvi,
+vastatuuli varppehia."
+Sanoi vanha Väinämöinen:
+"Sentähen sotavenosen
+rinta rautahan rakettu
+ja tehty teräsnenähän,
+jottei tuulen tuiki vieä
+eikä viskoa vihurin."
- Neljäskymmenes runo
+ Neljäskymmenes runo
- Vaka vanha Väinämöinen
- laskea karehtelevi
- tuon on pitkän niemen päästä,
- kylän kurjan kuuluvilta.
- Laski laulellen vesiä,
- ilon lyöen lainehia.
- Neiet niemien nenissä
- katselevat, kuuntelevat:
- "Mi lienee ilo merellä,
- mikä laulu lainehilla,
- ilo entistä parempi,
- laulu muita laatuisampi?"
- Laski vanha Väinämöinen,
- laski päivän maavesiä,
- päivän toisen suovesiä,
- kolmannen kosen vesiä.
- Siinä lieto Lemminkäinen
- muisti muutaman sanansa
- korvalla tulisen kosken,
- pyhän virran pyörtehessä.
- Sanovi sanalla tuolla,
- lausui tuolla lausehella:
- "Heitä, koski, kuohuminen,
- vesi vankka, vellominen!
- Kosken tyttö, kuohuneiti!
- Istuite kihokivelle,
- kihopaaelle paneite!
- Sylin aaltoja aseta,
- käsin kääri käppyröitä,
- kourin kuohuja kohenna,
- jottei riusko rinnoillemme
- eikä päällemme päräjä!
- "Akka aaltojen-alainen,
- vaimo kuohun-korvallinen!
- Nouse kourin kuohun päälle,
- yskin aallollen ylene
- kuohuja kokoamahan,
- vaahtipäitä vaalimahan,
- jottei syytöintä syseä,
- viatointa vierettele!
- "Kivet keskellä jokea,
- paaet kuohun kukkuralla
- otsansa alentakohon,
- päälakensa painakohon
- matkalta punaisen purren,
- tieltä tervaisen venehen!
- "Kun ei tuosta kyllin liene,
- Kivi-Kimmo, Kammon poika,
- väännä reikä vääntimellä,
- puhkaise purasimella
- keskelle kosen kiveä,
- pahan paaen palleahan,
- juosta purren puuttumatta,
- venehen vikaumatta!
- "Kun ei tuosta kyllin liene,
- veen isäntä, vuon alio,
- kivet saata sammaliksi,
- hauin vuoluksi venonen
- kuohuja kulettaessa,
- mäkipäitä mentäessä!
- "Neiti kosken-korvallinen,
- impi virran-vierellinen!
- Kehreäs utuinen lanka
- utuisesta kuontalosta!
- Veä lankasi ve'elle,
- sinerväsi lainehelle,
- jota pitkin purren juosta,
- tervarinnan teuotella,
- mennä miehen melkeänki,
- äkkiouonkin osata!
- "Melatar on, mielivaimo!
- Ota mieluisa melasi,
- jollapa piät pereä,
- noitivirrat viilettelet
- katehen koan e'etse,
- noian ikkunan alatse!
- "Kun ei tuosta kyllin liene,
- Ukko, taivahan jumala,
- piä miekalla pereä,
- tuijota tupettomalla,
- jotta juosta puisen purren,
- mennä mäntyisen venehen!"
- Itse vanha Väinämöinen
- laskea karehtelevi.
- Laski louhien lomitse
- noita kuohuja kovia;
- eikä puutu puinen pursi,
- vene tietäjän takellu.
- Äsken tuonne tultuansa
- noille väljille vesille
- puuttui pursi juoksemasta,
- venonen pakenemasta.
- Pursi puuttuvi lujahan,
- vene vieremättömäksi.
- Se on seppo Ilmarinen,
- toinen lieto Lemminkäinen
- pistivät melan merehen,
- lastun kuusen lainehesen;
- päästeä nytystelevät
- tuota purtta puutoksesta:
- ei ota venonen juosta
- eikä pääse puinen pursi.
- Vaka vanha Väinämöinen
- sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Oi sie lieto Lemmin poika!
- Kallistaite katsomahan,
- miss' on pursi puuttumassa,
- venonen takistumassa
- näillä väljillä vesillä,
- vienolla alantehella,
- kivelläkö vai haolla
- vaiko muulla vastuksella!"
- Se on lieto Lemminkäinen
- pyörähtihe katsomahan.
- Katsovi venosen alle,
- sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Ei ole veno kivellä,
- ei kivellä, ei haolla:
- vene on hauin hartioilla,
- ve'en koiran konkkaluilla!"
- Vaka vanha Väinämöinen
- sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Jotaki joessa onpi,
- hakojaki, haukiaki.
- Kun lie hauin hartioilla,
- ve'en koiran konkkaluilla,
- veä miekalla vetehen,
- katkaise kala kaheksi!"
- Se on lieto Lemminkäinen,
- poika, veitikkä verevä,
- miekan vyöltänsä vetävi,
- luunpurijan puoleltansa.
- Veti miekalla meryttä,
- alta laian laskettavi:
- itse vierähti vetehen,
- kourin aaltohon kohahti.
- Siitä seppo Ilmarinen
- tarttui tukkahan urosta,
- nostalti merestä miehen.
- Itse tuon sanoiksi virkki:
- "Kaikki on mieheksi kyhätty,
- pantu parran kantajaksi,
- lisäksi satalu'ulle,
- tuhannelle täytteheksi!"
- Miekan vyöltänsä vetävi,
- tupestansa tuiman rauan,
- jolla kalhaisi kaloa,
- alta laian läimähytti:
- miekka murskaksi mureni,
- eipä hauki tiennytkänä.
- Vaka vanha Väinämöinen
- tuossa tuon sanoiksi virkki:
- "Ei ole teissä puolta miestä,
- ei urosta kolmannesta!
- Kun konsa tulevi tarve,
- miehen mieltä vaaitahan,
- silloin mieli melkeässä,
- kaikki toimi toisialla."
- Itse miekkansa veälti,
- tempasi terävän rauan.
- Työnti miekkansa merehen,
- alle laian langetteli
- kalahauin hartioihin,
- ve'en koiran konkkaluihin.
- Miekka luottihe lujahan,
- kitasihin kiinnittihe.
- Siitä vanha Väinämöinen
- nostalti kaloa tuota,
- veti haukia ve'estä:
- hauki katkesi kaheksi;
- pursto pohjahan putosi,
- pää kavahti karpahasen.
- Jo otti venonen juosta,
- pääsi pursi puutoksesta.
- Vaka vanha Väinämöinen
- luotti purren luotoselle,
- ravahutti rantasehen.
- Katselevi, kääntelevi
- tuota hauin pääpaloa.
- Itse tuon sanoiksi virkki:
- "Ken on vanhin sulholoista,
- sepä hauki halkomahan,
- kala viploin viiltämähän,
- pää paloiksi pahkomahan!"
- Miehet purresta puhuvat,
- vaimot lausui laitasilta:
- "Saajanpa käet sulimmat,
- sormet pyytäjän pyhimmät."
- Vaka vanha Väinämöinen
- veti veitsen huotrastansa,
- kyleltänsä kylmän rauan,
- jolla hauin halkaisevi,
- pahkovi kalan paloiksi.
- Itse tuon sanoiksi virkki:
- "Ken on nuorin neitosista,
- sepä hauki keittämähän
- murkinaisiksi muruiksi,
- kalaisiksi lounahiksi!"
- Kävi neiet keittämähän
- - kävi kilvan kymmenenki.
- Siitä hauki keitetähän,
- murkinoiahan muruina.
- Jäipä luita luotoselle,
- kalanluita kalliolle.
- Vaka vanha Väinämöinen
- noita tuossa katselevi,
- katselevi, kääntelevi.
- Sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Mikä tuostaki tulisi,
- noista hauin hampahista,
- leveästä leukaluusta,
- jos oisi sepon pajassa,
- luona taitavan takojan,
- miehen mahtavan käsissä?"
- Sanoi seppo Ilmarinen:
- "Ei tule tyhjästä mitänä,
- kalan ruotasta kalua,
- ei seponkana pajassa,
- luona taitavan takojan,
- miehen mahtavan käsissä."
- Vaka vanha Väinämöinen
- itse tuon sanoiksi virkki:
- "Näistäpä toki tulisi
- kalanluinen kanteloinen,
- kun oisi osoajata,
- soiton luisen laatijata."
- Kun ei toista tullutkana,
- ei ollut osoajata,
- soiton luisen laatijata,
- vaka vanha Väinämöinen
- itse loihe laatijaksi,
- tekijäksi teentelihe.
- Laati soiton hauinluisen,
- suoritti ilon ikuisen.
- Kust' on koppa kanteletta?
- Hauin suuren leukaluusta.
- Kust' on naulat kanteletta?
- Ne on hauin hampahista.
- Kusta kielet kanteletta?
- Hivuksista Hiien ruunan.
- Jo oli soitto suorittuna,
- valmihina kanteloinen,
- soitto suuri hauinluinen,
- kantelo kalaneväinen.
- Tuli tuohon nuoret miehet,
- tuli nainehet urohot,
- tuli pojat puol'-ikäiset
- sekä pienet piikalapset,
- tytöt nuoret, vaimot vanhat,
- naiset keskikertaisetki,
- kanteletta katsomahan,
- soittoa tähyämähän.
- Vaka vanha Väinämöinen
- käski nuoren, käski vanhan,
- käski keskikertaisenki
- soittamahan sormillansa
- tuota ruotaista romua,
- kalanluista kanteletta.
- Soitti nuoret, soitti vanhat,
- soitti keskikertaisetki.
- Nuoret soitti, sormet notkui,
- vanhat väänti, pää vapisi:
- ei ilo ilolle nousnut,
- soitto soitolle ylennyt.
- Sanoi lieto Lemminkäinen:
- "Oi te pojat puol'älyiset,
- teki tyttäret typerät
- sekä muu katala kansa!
- Ei ole teissä soittajata,
- oike'in osoajata!
- Tuokatte minulle soitto,
- kantakatte kanteloinen
- kahen polven pystyn päähän,
- kynnen kymmenen nenähän!"
- Siitä lieto Lemminkäinen
- saip' on kantelon käsille,
- ilon itsensä likemmä,
- soiton alle sormiensa.
- Soittoa sovittelevi,
- kanteletta kääntelevi:
- eipä soitto soitakana,
- ei ilo iloakana.
- Sanoi vanha Väinämöinen:
- "Ei ole tässä nuorisossa,
- kansassa kasuavassa
- eikä vanhassa väessä
- tuon on soiton soittajaista,
- tuon ilon iloajaista.
- Joko Pohjola paremmin
- saisi soiton soittamahan,
- tuon ilon iloamahan,
- jospa laitan Pohjolahan?"
- Laittoi soiton Pohjolahan,
- saatatti Sariolahan.
- Soitti pojat Pohjolassa,
- soitti pojat jotta piiat,
- soitti miehet naisekkahat
- sekä naiset miehekkähät.
- Itsekin emäntä soitti,
- tuota käänti, tuota väänti,
- tuota sormin suoritteli,
- kynsin kymmenin piteli.
- Soitti pojat Pohjolassa,
- soitti kansa kaikenlainen.
- Ei ilo ilolle tunnu
- eikä soitto soitannalle:
- kielet kierohon kävivät,
- jouhet parkuivat pahasti,
- ääni kaikkui karkeasti,
- soitto julmasti sorisi.
- Sokea sopessa nukkui,
- ukko vanha uunin päällä.
- Ukko uunilta havannut,
- kiukahalta kirsahtanut
- urahti unisijalta,
- nurahutti nurkastansa:
- "Heretkätte, heittäkätte,
- luokatte, lopettakatte!
- Puhki korvani puhuvi,
- läpi pääni läylentävi,
- kaikki käypi karvoilleni,
- viepi viikoksi uneni!
- "Jos ei soitto Suomen kansan
- vasta vaikuta ilolle
- eli uuvuta unehen,
- maku'usen maanittele,
- niin vetehen visko'otte,
- aaltoihin upottaotte,
- tahi viekötte takaisin,
- soitto tuonne saattaotte
- miehen tehnehen käsille,
- sormille sovittelijan!"
- Soitto kielin kerkiävi,
- kantelo sanoin kajahui:
- "En vielä vetehen joua,
- alle aaltojen asetu!
- Ennen soitan soittajalla,
- vangun vaivan nähnehellä."
- Jopa vietihin visusti,
- kannettihin kaunihisti
- miehen laatijan kätehen,
- pyytänehen polvuksille.
+Vaka vanha Väinämöinen
+laskea karehtelevi
+tuon on pitkän niemen päästä,
+kylän kurjan kuuluvilta.
+Laski laulellen vesiä,
+ilon lyöen lainehia.
+Neiet niemien nenissä
+katselevat, kuuntelevat:
+"Mi lienee ilo merellä,
+mikä laulu lainehilla,
+ilo entistä parempi,
+laulu muita laatuisampi?"
+Laski vanha Väinämöinen,
+laski päivän maavesiä,
+päivän toisen suovesiä,
+kolmannen kosen vesiä.
+Siinä lieto Lemminkäinen
+muisti muutaman sanansa
+korvalla tulisen kosken,
+pyhän virran pyörtehessä.
+Sanovi sanalla tuolla,
+lausui tuolla lausehella:
+"Heitä, koski, kuohuminen,
+vesi vankka, vellominen!
+Kosken tyttö, kuohuneiti!
+Istuite kihokivelle,
+kihopaaelle paneite!
+Sylin aaltoja aseta,
+käsin kääri käppyröitä,
+kourin kuohuja kohenna,
+jottei riusko rinnoillemme
+eikä päällemme päräjä!
+"Akka aaltojen-alainen,
+vaimo kuohun-korvallinen!
+Nouse kourin kuohun päälle,
+yskin aallollen ylene
+kuohuja kokoamahan,
+vaahtipäitä vaalimahan,
+jottei syytöintä syseä,
+viatointa vierettele!
+"Kivet keskellä jokea,
+paaet kuohun kukkuralla
+otsansa alentakohon,
+päälakensa painakohon
+matkalta punaisen purren,
+tieltä tervaisen venehen!
+"Kun ei tuosta kyllin liene,
+Kivi-Kimmo, Kammon poika,
+väännä reikä vääntimellä,
+puhkaise purasimella
+keskelle kosen kiveä,
+pahan paaen palleahan,
+juosta purren puuttumatta,
+venehen vikaumatta!
+"Kun ei tuosta kyllin liene,
+veen isäntä, vuon alio,
+kivet saata sammaliksi,
+hauin vuoluksi venonen
+kuohuja kulettaessa,
+mäkipäitä mentäessä!
+"Neiti kosken-korvallinen,
+impi virran-vierellinen!
+Kehreäs utuinen lanka
+utuisesta kuontalosta!
+Veä lankasi ve'elle,
+sinerväsi lainehelle,
+jota pitkin purren juosta,
+tervarinnan teuotella,
+mennä miehen melkeänki,
+äkkiouonkin osata!
+"Melatar on, mielivaimo!
+Ota mieluisa melasi,
+jollapa piät pereä,
+noitivirrat viilettelet
+katehen koan e'etse,
+noian ikkunan alatse!
+"Kun ei tuosta kyllin liene,
+Ukko, taivahan jumala,
+piä miekalla pereä,
+tuijota tupettomalla,
+jotta juosta puisen purren,
+mennä mäntyisen venehen!"
+Itse vanha Väinämöinen
+laskea karehtelevi.
+Laski louhien lomitse
+noita kuohuja kovia;
+eikä puutu puinen pursi,
+vene tietäjän takellu.
+Äsken tuonne tultuansa
+noille väljille vesille
+puuttui pursi juoksemasta,
+venonen pakenemasta.
+Pursi puuttuvi lujahan,
+vene vieremättömäksi.
+Se on seppo Ilmarinen,
+toinen lieto Lemminkäinen
+pistivät melan merehen,
+lastun kuusen lainehesen;
+päästeä nytystelevät
+tuota purtta puutoksesta:
+ei ota venonen juosta
+eikä pääse puinen pursi.
+Vaka vanha Väinämöinen
+sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Oi sie lieto Lemmin poika!
+Kallistaite katsomahan,
+miss' on pursi puuttumassa,
+venonen takistumassa
+näillä väljillä vesillä,
+vienolla alantehella,
+kivelläkö vai haolla
+vaiko muulla vastuksella!"
+Se on lieto Lemminkäinen
+pyörähtihe katsomahan.
+Katsovi venosen alle,
+sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Ei ole veno kivellä,
+ei kivellä, ei haolla:
+vene on hauin hartioilla,
+ve'en koiran konkkaluilla!"
+Vaka vanha Väinämöinen
+sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Jotaki joessa onpi,
+hakojaki, haukiaki.
+Kun lie hauin hartioilla,
+ve'en koiran konkkaluilla,
+veä miekalla vetehen,
+katkaise kala kaheksi!"
+Se on lieto Lemminkäinen,
+poika, veitikkä verevä,
+miekan vyöltänsä vetävi,
+luunpurijan puoleltansa.
+Veti miekalla meryttä,
+alta laian laskettavi:
+itse vierähti vetehen,
+kourin aaltohon kohahti.
+Siitä seppo Ilmarinen
+tarttui tukkahan urosta,
+nostalti merestä miehen.
+Itse tuon sanoiksi virkki:
+"Kaikki on mieheksi kyhätty,
+pantu parran kantajaksi,
+lisäksi satalu'ulle,
+tuhannelle täytteheksi!"
+Miekan vyöltänsä vetävi,
+tupestansa tuiman rauan,
+jolla kalhaisi kaloa,
+alta laian läimähytti:
+miekka murskaksi mureni,
+eipä hauki tiennytkänä.
+Vaka vanha Väinämöinen
+tuossa tuon sanoiksi virkki:
+"Ei ole teissä puolta miestä,
+ei urosta kolmannesta!
+Kun konsa tulevi tarve,
+miehen mieltä vaaitahan,
+silloin mieli melkeässä,
+kaikki toimi toisialla."
+Itse miekkansa veälti,
+tempasi terävän rauan.
+Työnti miekkansa merehen,
+alle laian langetteli
+kalahauin hartioihin,
+ve'en koiran konkkaluihin.
+Miekka luottihe lujahan,
+kitasihin kiinnittihe.
+Siitä vanha Väinämöinen
+nostalti kaloa tuota,
+veti haukia ve'estä:
+hauki katkesi kaheksi;
+pursto pohjahan putosi,
+pää kavahti karpahasen.
+Jo otti venonen juosta,
+pääsi pursi puutoksesta.
+Vaka vanha Väinämöinen
+luotti purren luotoselle,
+ravahutti rantasehen.
+Katselevi, kääntelevi
+tuota hauin pääpaloa.
+Itse tuon sanoiksi virkki:
+"Ken on vanhin sulholoista,
+sepä hauki halkomahan,
+kala viploin viiltämähän,
+pää paloiksi pahkomahan!"
+Miehet purresta puhuvat,
+vaimot lausui laitasilta:
+"Saajanpa käet sulimmat,
+sormet pyytäjän pyhimmät."
+Vaka vanha Väinämöinen
+veti veitsen huotrastansa,
+kyleltänsä kylmän rauan,
+jolla hauin halkaisevi,
+pahkovi kalan paloiksi.
+Itse tuon sanoiksi virkki:
+"Ken on nuorin neitosista,
+sepä hauki keittämähän
+murkinaisiksi muruiksi,
+kalaisiksi lounahiksi!"
+Kävi neiet keittämähän
+- kävi kilvan kymmenenki.
+Siitä hauki keitetähän,
+murkinoiahan muruina.
+Jäipä luita luotoselle,
+kalanluita kalliolle.
+Vaka vanha Väinämöinen
+noita tuossa katselevi,
+katselevi, kääntelevi.
+Sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Mikä tuostaki tulisi,
+noista hauin hampahista,
+leveästä leukaluusta,
+jos oisi sepon pajassa,
+luona taitavan takojan,
+miehen mahtavan käsissä?"
+Sanoi seppo Ilmarinen:
+"Ei tule tyhjästä mitänä,
+kalan ruotasta kalua,
+ei seponkana pajassa,
+luona taitavan takojan,
+miehen mahtavan käsissä."
+Vaka vanha Väinämöinen
+itse tuon sanoiksi virkki:
+"Näistäpä toki tulisi
+kalanluinen kanteloinen,
+kun oisi osoajata,
+soiton luisen laatijata."
+Kun ei toista tullutkana,
+ei ollut osoajata,
+soiton luisen laatijata,
+vaka vanha Väinämöinen
+itse loihe laatijaksi,
+tekijäksi teentelihe.
+Laati soiton hauinluisen,
+suoritti ilon ikuisen.
+Kust' on koppa kanteletta?
+Hauin suuren leukaluusta.
+Kust' on naulat kanteletta?
+Ne on hauin hampahista.
+Kusta kielet kanteletta?
+Hivuksista Hiien ruunan.
+Jo oli soitto suorittuna,
+valmihina kanteloinen,
+soitto suuri hauinluinen,
+kantelo kalaneväinen.
+Tuli tuohon nuoret miehet,
+tuli nainehet urohot,
+tuli pojat puol'-ikäiset
+sekä pienet piikalapset,
+tytöt nuoret, vaimot vanhat,
+naiset keskikertaisetki,
+kanteletta katsomahan,
+soittoa tähyämähän.
+Vaka vanha Väinämöinen
+käski nuoren, käski vanhan,
+käski keskikertaisenki
+soittamahan sormillansa
+tuota ruotaista romua,
+kalanluista kanteletta.
+Soitti nuoret, soitti vanhat,
+soitti keskikertaisetki.
+Nuoret soitti, sormet notkui,
+vanhat väänti, pää vapisi:
+ei ilo ilolle nousnut,
+soitto soitolle ylennyt.
+Sanoi lieto Lemminkäinen:
+"Oi te pojat puol'älyiset,
+teki tyttäret typerät
+sekä muu katala kansa!
+Ei ole teissä soittajata,
+oike'in osoajata!
+Tuokatte minulle soitto,
+kantakatte kanteloinen
+kahen polven pystyn päähän,
+kynnen kymmenen nenähän!"
+Siitä lieto Lemminkäinen
+saip' on kantelon käsille,
+ilon itsensä likemmä,
+soiton alle sormiensa.
+Soittoa sovittelevi,
+kanteletta kääntelevi:
+eipä soitto soitakana,
+ei ilo iloakana.
+Sanoi vanha Väinämöinen:
+"Ei ole tässä nuorisossa,
+kansassa kasuavassa
+eikä vanhassa väessä
+tuon on soiton soittajaista,
+tuon ilon iloajaista.
+Joko Pohjola paremmin
+saisi soiton soittamahan,
+tuon ilon iloamahan,
+jospa laitan Pohjolahan?"
+Laittoi soiton Pohjolahan,
+saatatti Sariolahan.
+Soitti pojat Pohjolassa,
+soitti pojat jotta piiat,
+soitti miehet naisekkahat
+sekä naiset miehekkähät.
+Itsekin emäntä soitti,
+tuota käänti, tuota väänti,
+tuota sormin suoritteli,
+kynsin kymmenin piteli.
+Soitti pojat Pohjolassa,
+soitti kansa kaikenlainen.
+Ei ilo ilolle tunnu
+eikä soitto soitannalle:
+kielet kierohon kävivät,
+jouhet parkuivat pahasti,
+ääni kaikkui karkeasti,
+soitto julmasti sorisi.
+Sokea sopessa nukkui,
+ukko vanha uunin päällä.
+Ukko uunilta havannut,
+kiukahalta kirsahtanut
+urahti unisijalta,
+nurahutti nurkastansa:
+"Heretkätte, heittäkätte,
+luokatte, lopettakatte!
+Puhki korvani puhuvi,
+läpi pääni läylentävi,
+kaikki käypi karvoilleni,
+viepi viikoksi uneni!
+"Jos ei soitto Suomen kansan
+vasta vaikuta ilolle
+eli uuvuta unehen,
+maku'usen maanittele,
+niin vetehen visko'otte,
+aaltoihin upottaotte,
+tahi viekötte takaisin,
+soitto tuonne saattaotte
+miehen tehnehen käsille,
+sormille sovittelijan!"
+Soitto kielin kerkiävi,
+kantelo sanoin kajahui:
+"En vielä vetehen joua,
+alle aaltojen asetu!
+Ennen soitan soittajalla,
+vangun vaivan nähnehellä."
+Jopa vietihin visusti,
+kannettihin kaunihisti
+miehen laatijan kätehen,
+pyytänehen polvuksille.
- Yhdesviidettä runo
+ Yhdesviidettä runo
- Vaka vanha Väinämöinen,
- laulaja iän-ikuinen,
- sormiansa suorittavi,
- peukaloitansa pesevi.
- Istuiksen ilokivelle,
- laulupaaelle paneikse
- hope'iselle mäelle,
- kultaiselle kunnahalle.
- Otti soiton sormillensa,
- käänti käyrän polvillensa,
- kantelen kätensä alle.
- Sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Tulkohonpa kuulemahan,
- ku ei liene ennen kuullut
- iloa ikirunojen,
- kajahusta kanteloisen!"
- Siitä vanha Väinämöinen
- alkoi soittoa somasti
- hauinruotaista romua,
- kalanluista kanteletta.
- Sormet nousi notkeasti,
- peukalo ylös keveni.
- Jo kävi ilo ilolle,
- riemu riemulle remahti,
- tuntui soitto soitannalle,
- laulu laululle tehosi.
- Helähteli hauin hammas,
- kalan pursto purkaeli,
- ulvosi upehen jouhet,
- jouhet ratsun raikkahuivat.
- Soitti vanha Väinämöinen.
- Ei ollut sitä metsässä
- jalan neljän juoksevata,
- koivin koikkelehtavata,
- ku ei tullut kuulemahan,
- iloa imehtimähän.
- Oravat ojentelihe
- lehväseltä lehväselle;
- tuohon kärpät kääntelihe,
- aioillen asettelihe.
- Hirvet hyppi kankahilla,
- ilvekset piti iloa.
- Heräsi susiki suolta,
- nousi karhu kankahalta
- petäjäisestä pesästä,
- kutiskosta kuusisesta.
- Susi juoksi suuret matkat,
- karhu kankahat samosi;
- viimein aiallen asettui,
- veräjälle vieretäikse:
- aita kaatui kalliolle,
- veräjä aholle vieri.
- Siitä kuusehen kuvahti,
- petäjähän pyörähytti
- soitantoa kuulemahan,
- iloa imehtimähän.
- Tapiolan tarkka ukko,
- itse Metsolan isäntä,
- ja kaikki Tapion kansa,
- sekä piiat jotta poiat,
- kulki vuoren kukkulalle
- soittoa tajuamahan.
- Itseki metsän emäntä,
- Tapiolan tarkka vaimo,
- sinisukkahan siroikse,
- punapaulahan paneikse;
- loihe koivun konkelolle,
- lepän lengolle levahti
- kanteloista kuulemahan,
- soittoa tajuamahan.
- Mi oli ilman lintujaki,
- kahen siiven sirkovia,
- ne tulivat tuiskutellen,
- kiiätellen kiirehtivät
- kunnioa kuulemahan,
- iloa imehtimähän.
- Kokko kun kotona kuuli
- sen sorean Suomen soiton,
- heitti pentunsa pesähän;
- itse loihe lentämähän
- soittohon sulan urohon,
- Väinämöisen vääntelöhön.
- Korkealta kokko lenti,
- halki pilvien havukka,
- allit aalloilta syviltä,
- joutsenet sulilta soilta.
- Pieniäki peiposia,
- lintuja livertäviä,
- sirkkuja satalukuisin,
- leivoja liki tuhatta
- ilmassa ihastelivat,
- hartioilla haastelivat,
- tehessä isän iloa,
- soitellessa Väinämöisen.
- Itse ilman luonnottaret,
- ilman impyet ihanat,
- iloa imehtelivät,
- kanteloista kuuntelivat;
- mikä ilman vempelellä,
- taivon kaarella kajotti,
- mikä pienen pilven päällä,
- rusoreunalla rehotti.
- Tuo Kuutar, korea impi,
- neiti Päivätär pätevä
- pitelivät pirtojansa,
- niisiänsä nostelivat,
- kultakangasta kutoivat,
- hope'ista helskyttivät
- äärellä punaisen pilven,
- pitkän kaaren kannikalla.
- Kunpa saivat kuullaksensa
- tuon sorean soiton äänen,
- jo pääsi piosta pirta,
- suistui sukkula käestä,
- katkesihe kultarihmat,
- helkähti hopeaniiet.
- Ei sitä oloista ollut,
- ei ollut ve'essäkänä
- evän kuuen kulkevata,
- kalaparvea parasta,
- ku ei tullut kuulemahan,
- iloa imehtimähän.
- Uipi hauit hangotellen,
- ve'en koirat vengotellen,
- lohet luo'oilta samosi,
- siikaset syväntehiltä.
- Säret pienet, ahvenetki,
- mujehetki, muut kalatki
- rinnoin ruokohon ajaikse,
- rantahan rakenteleikse
- virttä Väinön kuulemahan,
- soittoa tajuamahan.
- Ahto, aaltojen kuningas,
- ve'en ukko ruohoparta,
- ve'en kalvolle veäikse,
- luikahaikse lumpehelle;
- siinä kuunteli iloa.
- Itse tuon sanoiksi virkki:
- "En ole mointa ennen kuullut
- sinä ilmoisna ikänä,
- soitantoa Väinämöisen,
- iloa ikirunojan!"
- Sisarekset sotkottaret,
- rannan ruokoiset kälykset,
- hiipoivat hivuksiansa,
- hapsiansa harjasivat
- harjalla hopeapäällä,
- sukimella kultaisella.
- Saivat kuulla äänen ouon,
- tuon on soitannan sorean:
- sulkahti suka vetehen,
- haihtui harja lainehesen.
- Jäi hivukset hiipomatta,
- tukat kesken suorimatta.
- Itseki ve'en emäntä,
- ve'en eukko ruokorinta,
- jopa nousevi merestä
- ja lapaikse lainehesta;
- ruokorintahan rivahti,
- väännäikse vesikarille
- tuota ääntä kuulemahan,
- soitantoa Väinämöisen,
- kun oli ääni kummanlainen,
- soitanto ylen sorea.
- Se siihen sike'in nukkui,
- vaipui maata vatsallehen
- kirjavan kiven selälle,
- paaen paksun pallealle.
- Siinä vanha Väinämöinen
- soitti päivän, soitti toisen.
- Ei ollut sitä urosta
- eikä miestä urheata,
- ollut ei miestä eikä naista
- eikä kassan kantajata,
- kellen ei itkuksi käynyt,
- kenen syäntä ei sulannut.
- Itki nuoret, itki vanhat,
- itki miehet naimattomat,
- itki nainehet urohot,
- itki pojat puol'-ikäiset,
- sekä pojat jotta neiet,
- jotta pienet piikasetki,
- kun oli ääni kummanlainen,
- ukon soitanto suloinen.
- Itsensäki Väinämöisen
- kyynel vieri kyykähteli.
- Tippui tilkat silmistänsä,
- vierivät vesipisarat,
- karkeammat karpaloita,
- herkeämmät hernehiä,
- pyöreämmät pyyn munia,
- päreämmät päitä pääskyn.
- Ve'et vieri silmästänsä,
- toiset toisesta noruvi.
- Putosivat poskipäille,
- kaunihille kasvoillensa,
- kaunihilta kasvoiltansa
- leve'ille leuoillensa,
- leve'iltä leuoiltansa
- rehe'ille rinnoillensa,
- rehe'iltä rinnoiltansa
- päteville polvillensa,
- päteviltä polviltansa
- jalkapöyille jaloille,
- jalkapöyiltä jaloilta
- maahan alle jalkojensa
- läpi viien villavaipan,
- kautta kuuen kultavyönsä,
- seitsemän sinihamosen,
- sarkakauhtanan kaheksan.
- Vierivät vesipisarat
- luota vanhan Väinämöisen
- rannalle meren sinisen,
- rannalta meren sinisen
- alle selvien vesien,
- päälle mustien murien.
- Siitä vanha Väinämöinen
- itse tuon sanoiksi virkki:
- "Onko tässä nuorisossa,
- nuorisossa kaunoisessa,
- tässä suuressa su'ussa,
- isossa isän alassa
- kyyneleni poimijata
- alta selvien vesien?"
- Nuoret tuossa noin sanovi
- sekä vanhat vastoavi:
- "Ei ole tässä nuorisossa,
- nuorisossa kaunoisessa,
- tässä suuressa su'ussa,
- isossa isän alassa
- kyynelesi poimijata
- alta selvien vesien."
- Sanoi vanha Väinämöinen,
- itse virkki, noin nimesi:
- "Kenpä toisi kyyneleni,
- poimisi vesipisarat
- alta selvien vesien,
- saisi multa sulkaturkin."
- Tuli korppi koikotellen.
- Sanoi vanha Väinämöinen:
- "Käyös, korppi, kyyneleni
- alta selvien vesien!
- Annan sulle sulkaturkin."
- Eipä korppi saanutkana.
- Kuuli tuon sininen sotka,
- niin tuli sininen sotka.
- Sanoi vanha Väinämöinen:
- "Use'in, sininen sotka,
- suullasi sukelteleihet,
- ve'essä vilotteleihet:
- käypä, poimi kyyneleni
- alta selvien vesien!
- Saat sinä parahan palkan:
- annan sulle sulkaturkin."
- Kävi sotka poimimahan
- Väinämöisen kyyneleitä
- alta selvien vesien,
- päältä mustien murien.
- Poimi kyynelet merestä,
- kantoi Väinölle kätehen:
- jo oli muiksi muuttunehet,
- kasvanehet kaunoisiksi,
- helmiksi heristynehet,
- simpsukoiksi siintynehet,
- kuningasten kunnioiksi,
- valtojen iki-iloiksi.
+Vaka vanha Väinämöinen,
+laulaja iän-ikuinen,
+sormiansa suorittavi,
+peukaloitansa pesevi.
+Istuiksen ilokivelle,
+laulupaaelle paneikse
+hope'iselle mäelle,
+kultaiselle kunnahalle.
+Otti soiton sormillensa,
+käänti käyrän polvillensa,
+kantelen kätensä alle.
+Sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Tulkohonpa kuulemahan,
+ku ei liene ennen kuullut
+iloa ikirunojen,
+kajahusta kanteloisen!"
+Siitä vanha Väinämöinen
+alkoi soittoa somasti
+hauinruotaista romua,
+kalanluista kanteletta.
+Sormet nousi notkeasti,
+peukalo ylös keveni.
+Jo kävi ilo ilolle,
+riemu riemulle remahti,
+tuntui soitto soitannalle,
+laulu laululle tehosi.
+Helähteli hauin hammas,
+kalan pursto purkaeli,
+ulvosi upehen jouhet,
+jouhet ratsun raikkahuivat.
+Soitti vanha Väinämöinen.
+Ei ollut sitä metsässä
+jalan neljän juoksevata,
+koivin koikkelehtavata,
+ku ei tullut kuulemahan,
+iloa imehtimähän.
+Oravat ojentelihe
+lehväseltä lehväselle;
+tuohon kärpät kääntelihe,
+aioillen asettelihe.
+Hirvet hyppi kankahilla,
+ilvekset piti iloa.
+Heräsi susiki suolta,
+nousi karhu kankahalta
+petäjäisestä pesästä,
+kutiskosta kuusisesta.
+Susi juoksi suuret matkat,
+karhu kankahat samosi;
+viimein aiallen asettui,
+veräjälle vieretäikse:
+aita kaatui kalliolle,
+veräjä aholle vieri.
+Siitä kuusehen kuvahti,
+petäjähän pyörähytti
+soitantoa kuulemahan,
+iloa imehtimähän.
+Tapiolan tarkka ukko,
+itse Metsolan isäntä,
+ja kaikki Tapion kansa,
+sekä piiat jotta poiat,
+kulki vuoren kukkulalle
+soittoa tajuamahan.
+Itseki metsän emäntä,
+Tapiolan tarkka vaimo,
+sinisukkahan siroikse,
+punapaulahan paneikse;
+loihe koivun konkelolle,
+lepän lengolle levahti
+kanteloista kuulemahan,
+soittoa tajuamahan.
+Mi oli ilman lintujaki,
+kahen siiven sirkovia,
+ne tulivat tuiskutellen,
+kiiätellen kiirehtivät
+kunnioa kuulemahan,
+iloa imehtimähän.
+Kokko kun kotona kuuli
+sen sorean Suomen soiton,
+heitti pentunsa pesähän;
+itse loihe lentämähän
+soittohon sulan urohon,
+Väinämöisen vääntelöhön.
+Korkealta kokko lenti,
+halki pilvien havukka,
+allit aalloilta syviltä,
+joutsenet sulilta soilta.
+Pieniäki peiposia,
+lintuja livertäviä,
+sirkkuja satalukuisin,
+leivoja liki tuhatta
+ilmassa ihastelivat,
+hartioilla haastelivat,
+tehessä isän iloa,
+soitellessa Väinämöisen.
+Itse ilman luonnottaret,
+ilman impyet ihanat,
+iloa imehtelivät,
+kanteloista kuuntelivat;
+mikä ilman vempelellä,
+taivon kaarella kajotti,
+mikä pienen pilven päällä,
+rusoreunalla rehotti.
+Tuo Kuutar, korea impi,
+neiti Päivätär pätevä
+pitelivät pirtojansa,
+niisiänsä nostelivat,
+kultakangasta kutoivat,
+hope'ista helskyttivät
+äärellä punaisen pilven,
+pitkän kaaren kannikalla.
+Kunpa saivat kuullaksensa
+tuon sorean soiton äänen,
+jo pääsi piosta pirta,
+suistui sukkula käestä,
+katkesihe kultarihmat,
+helkähti hopeaniiet.
+Ei sitä oloista ollut,
+ei ollut ve'essäkänä
+evän kuuen kulkevata,
+kalaparvea parasta,
+ku ei tullut kuulemahan,
+iloa imehtimähän.
+Uipi hauit hangotellen,
+ve'en koirat vengotellen,
+lohet luo'oilta samosi,
+siikaset syväntehiltä.
+Säret pienet, ahvenetki,
+mujehetki, muut kalatki
+rinnoin ruokohon ajaikse,
+rantahan rakenteleikse
+virttä Väinön kuulemahan,
+soittoa tajuamahan.
+Ahto, aaltojen kuningas,
+ve'en ukko ruohoparta,
+ve'en kalvolle veäikse,
+luikahaikse lumpehelle;
+siinä kuunteli iloa.
+Itse tuon sanoiksi virkki:
+"En ole mointa ennen kuullut
+sinä ilmoisna ikänä,
+soitantoa Väinämöisen,
+iloa ikirunojan!"
+Sisarekset sotkottaret,
+rannan ruokoiset kälykset,
+hiipoivat hivuksiansa,
+hapsiansa harjasivat
+harjalla hopeapäällä,
+sukimella kultaisella.
+Saivat kuulla äänen ouon,
+tuon on soitannan sorean:
+sulkahti suka vetehen,
+haihtui harja lainehesen.
+Jäi hivukset hiipomatta,
+tukat kesken suorimatta.
+Itseki ve'en emäntä,
+ve'en eukko ruokorinta,
+jopa nousevi merestä
+ja lapaikse lainehesta;
+ruokorintahan rivahti,
+väännäikse vesikarille
+tuota ääntä kuulemahan,
+soitantoa Väinämöisen,
+kun oli ääni kummanlainen,
+soitanto ylen sorea.
+Se siihen sike'in nukkui,
+vaipui maata vatsallehen
+kirjavan kiven selälle,
+paaen paksun pallealle.
+Siinä vanha Väinämöinen
+soitti päivän, soitti toisen.
+Ei ollut sitä urosta
+eikä miestä urheata,
+ollut ei miestä eikä naista
+eikä kassan kantajata,
+kellen ei itkuksi käynyt,
+kenen syäntä ei sulannut.
+Itki nuoret, itki vanhat,
+itki miehet naimattomat,
+itki nainehet urohot,
+itki pojat puol'-ikäiset,
+sekä pojat jotta neiet,
+jotta pienet piikasetki,
+kun oli ääni kummanlainen,
+ukon soitanto suloinen.
+Itsensäki Väinämöisen
+kyynel vieri kyykähteli.
+Tippui tilkat silmistänsä,
+vierivät vesipisarat,
+karkeammat karpaloita,
+herkeämmät hernehiä,
+pyöreämmät pyyn munia,
+päreämmät päitä pääskyn.
+Ve'et vieri silmästänsä,
+toiset toisesta noruvi.
+Putosivat poskipäille,
+kaunihille kasvoillensa,
+kaunihilta kasvoiltansa
+leve'ille leuoillensa,
+leve'iltä leuoiltansa
+rehe'ille rinnoillensa,
+rehe'iltä rinnoiltansa
+päteville polvillensa,
+päteviltä polviltansa
+jalkapöyille jaloille,
+jalkapöyiltä jaloilta
+maahan alle jalkojensa
+läpi viien villavaipan,
+kautta kuuen kultavyönsä,
+seitsemän sinihamosen,
+sarkakauhtanan kaheksan.
+Vierivät vesipisarat
+luota vanhan Väinämöisen
+rannalle meren sinisen,
+rannalta meren sinisen
+alle selvien vesien,
+päälle mustien murien.
+Siitä vanha Väinämöinen
+itse tuon sanoiksi virkki:
+"Onko tässä nuorisossa,
+nuorisossa kaunoisessa,
+tässä suuressa su'ussa,
+isossa isän alassa
+kyyneleni poimijata
+alta selvien vesien?"
+Nuoret tuossa noin sanovi
+sekä vanhat vastoavi:
+"Ei ole tässä nuorisossa,
+nuorisossa kaunoisessa,
+tässä suuressa su'ussa,
+isossa isän alassa
+kyynelesi poimijata
+alta selvien vesien."
+Sanoi vanha Väinämöinen,
+itse virkki, noin nimesi:
+"Kenpä toisi kyyneleni,
+poimisi vesipisarat
+alta selvien vesien,
+saisi multa sulkaturkin."
+Tuli korppi koikotellen.
+Sanoi vanha Väinämöinen:
+"Käyös, korppi, kyyneleni
+alta selvien vesien!
+Annan sulle sulkaturkin."
+Eipä korppi saanutkana.
+Kuuli tuon sininen sotka,
+niin tuli sininen sotka.
+Sanoi vanha Väinämöinen:
+"Use'in, sininen sotka,
+suullasi sukelteleihet,
+ve'essä vilotteleihet:
+käypä, poimi kyyneleni
+alta selvien vesien!
+Saat sinä parahan palkan:
+annan sulle sulkaturkin."
+Kävi sotka poimimahan
+Väinämöisen kyyneleitä
+alta selvien vesien,
+päältä mustien murien.
+Poimi kyynelet merestä,
+kantoi Väinölle kätehen:
+jo oli muiksi muuttunehet,
+kasvanehet kaunoisiksi,
+helmiksi heristynehet,
+simpsukoiksi siintynehet,
+kuningasten kunnioiksi,
+valtojen iki-iloiksi.
- Kahdesviidettä runo
+ Kahdesviidettä runo
- Vaka vanha Väinämöinen,
- toinen seppo Ilmarinen,
- kolmas lieto Lemmin poika,
- tuo on kaunis Kaukomieli,
- läksi selvälle merelle,
- lake'ille lainehille
- tuonne kylmähän kylähän,
- pimeähän Pohjolahan,
- miehen syöjähän sijahan,
- urohon upottajahan.
- Kenpä tuossa soutajaksi?
- Yks' on seppo Ilmarinen.
- Sepä tuossa soutajaksi
- airoillen ylimäisille;
- toinen lieto Lemminkäinen
- airoillen alimaisille.
- Vaka vanha Väinämöinen
- itse istuihe perähän.
- Laskea karehtelevi;
- laski halki lainehien,
- noien kuohujen kovien,
- lakkipäien lainehien
- vasten Pohjan valkamoita,
- ennen tiettyjä teloja.
- Jopa tuonne tultuansa,
- matkan päähän päästyänsä
- vetivät venosen maalle,
- tempasivat tervarinnan
- teloille teräksisille,
- valkamoille vaskisille.
- Tulivat tuville tuosta,
- pian pistihe sisälle.
- Kysyi Pohjolan emäntä,
- tutkaeli tullehilta:
- "Mipä miehillä sanoma,
- urohilla uusi tieto?"
- Vaka vanha Väinämöinen,
- tuopa tuohon vastoavi:
- "Sammosta sanomat miesten,
- kirjokannesta urosten:
- saimme sampuen jaolle,
- kirjokannen katselulle."
- Itse Pohjolan emäntä
- sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Ei pyyssä kahen jakoa,
- oravassa miehen kolmen.
- Hyvä on sampuen hyrätä,
- kirjokannen kahnatella
- Pohjolan kivimäessä,
- vaaran vaskisen sisässä.
- Hyvä olla itseniki
- sammon suuren haltijana."
- Vaka vanha Väinämöinen
- sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Kun et antane osoa,
- tuota sammon toista puolta,
- niin on kaiken kantanemme,
- vienemme venehesemme."
- Louhi, Pohjolan emäntä,
- tuo tuosta pahoin pahastui.
- Kutsui Pohjolan kokohon,
- nuoret miehet miekkoinensa,
- urohot asehinensa
- pään varalle Väinämöisen.
- Vaka vanha Väinämöinen
- kävi kanteloisehensa,
- itse istui soittamahan,
- alkoi soittoa somasti.
- Tuota kaikki kuulemahan,
- iloa imehtimähän,
- miehet mielellä hyvällä,
- naiset suulla nauravalla,
- urohot vesissä silmin,
- pojat maassa polvillansa.
- Väkeä väsyttelevi,
- rahvahaista raukaisevi:
- kaikki nukkui kuuntelijat
- sekä vaipui katselijat;
- nukkui nuoret, nukkui vanhat
- Väinämöisen soitantohon.
- Siitä viisas Väinämöinen,
- tietäjä iän-ikuinen,
- tapasi on taskuhunsa,
- kulki kukkaroisehensa.
- Ottavi uniset neulat,
- voiteli unella silmät,
- ripset ristihin panevi,
- painoi luomet lukkosehen
- väeltä väsyneheltä,
- urohilta uinuvilta:
- pani pitkähän unehen,
- viikommaksi nukkumahan
- koko Pohjolan perehen
- ja kaiken kyläisen kansan.
- Meni sammon saa'antahan,
- kirjokannen katsontahan
- Pohjolan kivimäestä,
- vaaran vaskisen sisästä,
- yheksän lukon takoa,
- takasalvan kymmenennen.
- Tuossa vanha Väinämöinen
- lauloa hyrähtelevi
- vaaran vaskisen ovilla,
- kivilinnan liepehillä:
- jopa liikkui linnan portit,
- järkkyi rautaiset saranat.
- Itse seppo Ilmarinen,
- tuopa tuossa toisna miesnä.
- Voilla voiti lukkoloita,
- saranoita rasvasilla,
- jottei ukset ulvahuisi
- eikä naukuisi saranat.
- Lukot sormin luksutteli,
- salvat kuokalla kohotti:
- jo lukot lusuna vieri,
- ovet vahvat aukieli.
- Siitä vanha Väinämöinen
- itse tuon sanoiksi virkki:
- "Oi sie lieto Lemmin poika,
- ylimäinen ystäväni!
- Mene sampo ottamahan,
- kirjokansi kiskomahan!"
- Tuopa lieto Lemminkäinen
- tahi kaunis Kaukomieli,
- kyllä kärkäs käskemättä,
- kehumattaki kepeä,
- meni sammon saa'antahan,
- kirjokannen kiskontahan.
- Sanoi tuonne mennessänsä,
- kerskaeli käyessänsä:
- "Mi lienee minussa miestä,
- urosta Ukon pojassa,
- senpä sampo siirtyköhön,
- kirjokansi kääntyköhön
- jalan oikean avulla,
- takakannan koskemalla!"
- Siirrytteli Lemminkäinen,
- siirrytteli, käännytteli,
- sylin sampoa syleili,
- polvin maassa puuhaeli:
- eipä sampo liikukana,
- kirjokansi kallukana;
- sen oli juuret juurruteltu
- yheksän sylen syvähän.
- Hyvä on härkä Pohjolassa,
- jok' on vahva vartalolta,
- ylen sitkeä sivulta,
- suonilta kovin sorea;
- sen on syltä sarvet pitkät,
- puolentoista turpa paksu.
- Otti härän heinikosta,
- auran pellon pientarelta;
- sillä kynti sammon juuret,
- kirjokannen kiinnittimet:
- saipa sampo liikkumahan,
- kirjokansi kallumahan.
- Siitä vanha Väinämöinen,
- toinen seppo Ilmarinen,
- kolmas lieto Lemminkäinen
- saattelivat sammon suuren
- Pohjolan kivimäestä,
- vaaran vaskisen sisästä.
- Veivät sen venosehensa,
- latjasivat laivahansa.
- Saivat sammon purtehensa,
- kirjokannen kaarillensa;
- työntivät venon vesille,
- satalauan lainehille.
- Tyrskähti veno vetehen,
- läksi laioin lainehesen.
- Kysyi seppo Ilmarinen,
- sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Minne sampo saatetahan,
- kunnepa kuletetahan
- näiltä paikoilta pahoilta,
- poloisesta Pohjolasta?"
- Vaka vanha Väinämöinen
- itse virkki, noin nimesi:
- "Tuonne sampo saatetahan,
- kirjokansi kaimatahan
- nenähän utuisen niemen,
- päähän saaren terhenisen,
- siellä onnen ollaksensa,
- ainian asuaksensa.
- On siellä vähän sijoa,
- toki paikkoa palanen,
- syömätöintä, lyömätöintä,
- miekan miehen käymätöintä."
- Siitä vanha Väinämöinen
- läksi poies Pohjolasta,
- läksi mielellä hyvällä,
- iloten omille maille.
- Itse tuossa noin saneli:
- "Käänny, pursi, Pohjolasta,
- käännäite kohen kotia,
- perin maille vierahille!
- "Tuuittele, tuuli, purtta,
- soutele, vesi, venettä,
- anna airoillen apua,
- huoparille huoitusta
- noilla väljillä vesillä,
- ulapoilla auke'illa!
- "Oisiko airot pikkaraiset,
- soutajat vähäväkiset,
- pienoiset peränpitäjät,
- lapset laivan hallitsijat,
- anna, Ahto, airojasi,
- venettäsi, veen isäntä,
- airot uuet ja paremmat,
- mela toinen ja lujempi,
- itse airoillen asetu,
- sovitaite soutamahan!
- Anna juosta puisen purren,
- rautahangan hakkaella
- halki kuohujen kovien,
- lakkipäien lainehien!"
- Siitä vanha Väinämöinen
- laskea karehtelevi.
- Itse seppo Ilmarinen,
- toinen lieto Lemminkäinen,
- nepä tuossa soutelevat,
- soutelevat, joutelevat
- selviä selän vesiä,
- lake'ita lainehia.
- Sanoi lieto Lemminkäinen:
- "Olipa ennen aikoinani,
- oli vettä soutajalla
- sekä virttä laulajalla.
- Vaan ei nyt, nykyisin aioin
- tuota kuulla kulloinkana
- venehessä vierentätä,
- lainehilla laulantata."
- Vaka vanha Väinämöinen
- sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Ei vesillä vieremistä,
- lainehilla laulamista!
- Laulu laiskana pitävi,
- virret sou'un viivyttävi.
- Päivä kultainen kuluisi,
- yöhyt kesken yllättäisi
- näillä väljillä vesillä,
- lake'illa lainehilla."
- Se on lieto Lemminkäinen
- sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Aika kuitenki kuluvi,
- päivä kaunis karkelevi,
- yö tulla tuhuttelevi,
- hämärä häkyttelevi,
- jos et laula polvenasi,
- hyrehi sinä ikänä."
- Laski vanha Väinämöinen
- selkeä meren sinisen,
- laski päivän, laski toisen.
- Päivänäpä kolmantena
- tuo on lieto Lemminkäinen
- kerran toisen kertaeli:
- "Miks' et laula, Väinämöinen,
- hyrehi, hyväntöläinen,
- hyvän sammon saatuasi,
- tien oikein osattuasi?"
- Vaka vanha Väinämöinen,
- hänpä varman vastoavi:
- "Varahainen laulannaksi,
- aikainen ilonpioksi.
- Äsken laulanta sopisi,
- ilon teentä kelpoaisi,
- kun omat ovet näkyisi,
- omat ukset ulvahtaisi."
- Sanoi lieto Lemminkäinen:
- "Oisinko itse perässä,
- lauleleisin voiessani,
- kukkuisin kyetessäni;
- ehk' ei toiste voiakana,
- ei kyllin kyetäkänä.
- Kun et lauloa luvanne,
- itse laululle rupean."
- Siinä lieto Lemminkäinen,
- tuo on kaunis Kaukomieli,
- suutansa sovittelevi,
- säveltänsä säätelevi.
- Sai itse hyräilemähän,
- loihe, kurja, kukkumahan
- äreällä äänellänsä,
- käreällä kulkullansa.
- Lauloi lieto Lemminkäinen,
- karjahteli Kaukomieli;
- suu liikkui, järisi parta,
- leukapielet lonkaeli.
- Laulu kuului loitommalle,
- vierähys vesien poikki,
- kuului kuutehen kylähän,
- seitsemän selän ylitse.
- Kurki istui kannon päässä,
- märän mättähän nenässä,
- sormiluitansa lukevi,
- jalkojansa nostelevi.
- Sepä säikähti kovasti
- Lemminkäisen laulantata.
- Päästi kurki kumman kulkun,
- säikähti pahan sävelen;
- heti loihe lentämähän,
- lenti poikki Pohjolahan.
- Sitte tuonne tultuansa,
- Pohjan suolle saatuansa
- vielä parkaisi pahasti,
- äkeästi ärjähteli:
- sillä Pohjolan herätti,
- pahan vallan valveutti.
- Nousi Pohjolan emäntä
- unen pitkän maattuansa.
- Kävi karjakartanohon,
- juoksi riistariihen luoksi;
- katselevi karjoansa,
- elojansa arvelevi:
- ei ollut karjoa kaonnut,
- riistettynä riistojansa.
- Jo kävi kivimäelle,
- vaaran vaskisen ovelle.
- Sanoi tuonne tultuansa:
- "Voi, poloinen, päiviäni!
- Jop' on täällä vieras käynyt,
- kaikki lukot lonkaellut,
- liikutellut linnan portit,
- särkenyt saranarauat!
- Oisko täältä sampo saatu,
- otettu omin lupinsa?"
- Jo oli sieltä sampo saatu,
- anastettu kirjokansi
- Pohjolan kivimäestä,
- vaaran vaskisen sisästä,
- yheksän lukon takoa,
- takasalvan kymmenennen.
- Louhi, Pohjolan emäntä,
- tuo tuosta pahoin pahastui,
- katsoi valtansa vajuvan,
- alenevan arvionsa.
- Uutarta rukoelevi:
- "Ututyttö, terhenneiti!
- Seulo seulalla utua,
- terhenistä tepsuttele,
- laske talma taivahalta,
- auer ilmasta alenna
- selvälle meren selälle,
- ulapalle aukealle,
- jottei päästä Väinämöisen,
- osata uvantolaisen!
- "Kun ei tuosta kyllin tulle,
- Iku-Turso, Äijön poika,
- nosta päätäsi merestä,
- lakkoasi lainehesta!
- Kaataos Kalevan miehet,
- upota uvantolaiset,
- hävitä häjyt urohot
- alle aaltojen syvien!
- Saata sampo Pohjolahan
- venehestä vierimättä!
- "Kun ei tuosta kyllin tulle,
- oi Ukko, ylijumala,
- ilman kultainen kuningas,
- hope'inen hallitsija,
- rakenna rajuinen ilma,
- nosta suuri säien voima!
- Luo tuuli, lähetä aalto
- aivan vastahan venettä,
- jottei päästä Väinämöisen,
- kulkea uvantolaisen!"
- Ututyttö, neiti terhen,
- u'un huokuvi merelle,
- sumun ilmahan sukesi;
- piti vanhan Väinämöisen
- kokonaista kolme yötä
- sisässä meren sinisen
- pääsemättänsä perille,
- kulkematta kunnekana.
- Yön kolmen levättyänsä
- sisässä meren sinisen
- virkki vanha Väinämöinen,
- itse lausui, noin nimesi:
- "Ei ole mies pahempikana,
- uros untelompikana
- u'ulla upottaminen,
- terhenellä voittaminen."
- Veti vettä kalvallansa,
- merta miekalla sivalti.
- Sima siukui kalvan tiestä,
- mesi miekan roiskehesta:
- nousi talma taivahalle,
- utu ilmoillen yleni.
- Selvisi meri sumusta,
- meren aalto auteresta;
- meri suureksi sukeutui,
- maailma isoksi täytyi.
- Oli aikoa vähäinen,
- pirahteli pikkarainen.
- Jo kuului kova kohina
- viereltä veno punaisen;
- nousi kuohu korkeaksi
- vasten purtta Väinämöisen.
- Siinä seppo Ilmarinen
- toki säikähti kovasti:
- veret vieri kasvoiltansa,
- puna poskilta putosi.
- Veti viltin päänsä päälle,
- yli korvien kohenti,
- peitti kasvot kaunihisti,
- silmänsä sitäi paremmin.
- Itse vanha Väinämöinen
- katsoi vierellä vesiä,
- loi silmät sivulle purren.
- Näki kummoa vähäisen:
- Iku-Turso, Äijön poika,
- vieressä veno punaisen
- nosti päätänsä merestä,
- lakkoansa lainehesta.
- Vaka vanha Väinämöinen
- saipa korvat kourihinsa.
- Korvista kohottelevi,
- kysytteli, lausutteli,
- sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Iku-Turso, Äijön poika!
- Miksi sie merestä nousit,
- kuksi aallosta ylenit
- etehen imehnisille,
- saanikka Kalevan poian?"
- Iku-Turso, Äijön poika,
- eikä tuo ihastu tuosta
- eikä tuo kovin pelästy
- eikä varsin vastaele.
- Vaka vanha Väinämöinen
- tarkoin toiste tutkaeli,
- kolmasti kovin kysyvi:
- "Iku-Turso, Äijön poika!
- Miksi sie merestä nousit,
- kuksi aallosta ylenit?"
- Iku-Turso, Äijön poika,
- jo kerralla kolmannella
- sanan vastaten sanovi:
- "Siksi mie merestä nousin,
- siksi aallosta ylenin:
- oli mielessä minulla
- surmata suku Kalevan,
- saa'a sampo Pohjolahan.
- Kun nyt lasket lainehisin,
- heität vielä herjan hengen,
- enpä toiste tullekana
- etehen imehnisille."
- Silloin vanha Väinämöinen
- heitti herjan lainehisin.
- Itse tuon sanoiksi virkki:
- "Iku-Turso, Äijön poika!
- Ellös sie merestä nousko,
- ellös aallosta yletkö
- etehen imehnisille
- tämän päivyen perästä!"
- Senpä päivyen perästä
- ei Turso merestä nouse
- etehen imehnisille,
- kuni kuuta, aurinkoa,
- kuni päiveä hyveä,
- ilmoa ihailtavata.
- Siitä vanha Väinämöinen
- laski eelle laivoansa.
- Oli aikoa vähäinen,
- pirahteli pikkarainen.
- Jo Ukko, ylijumala,
- itse ilmojen isäntä,
- virkki tuulet tuulemahan,
- säät rajut rajuamahan.
- Nousi tuulet tuulemahan,
- säät rajut rajuamahan.
- Kovin läikkyi länsituuli,
- luoetuuli tuikutteli;
- enemmän etelä tuuli,
- itä inkui ilkeästi;
- kauheasti kaakko karjui,
- pohjonen kovin porasi.
- Tuuli puut lehettömäksi,
- havupuut havuttomaksi,
- kanervat kukattomaksi,
- heinät helpehettömäksi.
- Nosti mustia muria
- päälle selvien vesien.
- Kovin silloin tuulet tuuli,
- aallot hakkasi alusta.
- Veivät harpun hauinluisen,
- kantelon kalaneväisen
- väen Vellamon hyväksi,
- Ahtolan iki-iloksi.
- Ahto aalloilta havainnut,
- Ahon lapset lainehilta;
- ottivat sorean soiton,
- kotihinsa korjasivat.
- Siinä vanhan Väinämöisen
- ve'et silmihin vetihe.
- Itse tuon sanoiksi virkki:
- "Sinne sattui saalahani,
- meni mielisoittimeni,
- katosi iki-iloni!
- En tuota enämpi saane
- sinä ilmoisna ikänä
- hauin hampahan iloa,
- kalanluista luikutusta."
- Itse seppo Ilmarinen,
- tuopa tuiki tuskautui.
- Sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Voi, poloinen, päiviäni,
- kun läksin selille näille,
- ulapoille auke'ille,
- polin puulle pyörivälle,
- varvalle vapisevalle!
- Jo on tukka tuulta nähnyt,
- hivus säätä hirveätä,
- parta päiviä pahoja,
- nähnyt näilläki vesillä;
- harvoin on havaita tainnut
- tuulta ennen tuon näöistä,
- noita kuohuja kovia,
- lakkipäitä lainehia.
- Jo nyt on tuuli turvanani,
- meren aalto armonani!"
- Vaka vanha Väinämöinen,
- tuopa tuossa arvelevi:
- "Ei venossa vieremistä,
- purressa parahtamista!
- Itku ei hä'ästä päästä,
- parku päivistä pahoista."
- Siitä tuon sanoiksi virkki,
- itse lausui, noin nimesi:
- "Vesi, kiellä poikoasi,
- laine, lastasi epeä,
- Ahto, aaltoja aseta,
- Vellamo, ve'en väkeä,
- ettei parsku parraspuille,
- pääse päälle kaarieni!
- "Nouse, tuuli, taivahalle,
- ylös pilvihin ajaite,
- sukuhusi, syntyhysi,
- heimohon, perehesesi!
- Elä kaa'a puista purtta,
- vierrä hongaista venettä!
- Ennen kaa'a puut palolla,
- kuuset kummuilla kumoa!"
- Se on lieto Lemminkäinen,
- itse kaunis Kaukomieli,
- sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Tule, kokko turjalainen!
- Tuopa kolme sulkoasi,
- kokko, kolme, kaarne, kaksi
- varaksi vähän venehen,
- pahan purren parraspuuksi!"
- Itse laitoa lisäsi,
- varppehia valmisteli;
- liitti tuohon liikalaiat,
- koko sylen korkeuiset,
- aallon käymättä ylitse,
- partahille parskumatta.
- Jo oli kyllin laitoaki,
- venehessä varppehia
- tuulen tuiman tuikutella,
- aallon ankaran lykätä,
- kuohuja kulettaessa,
- mäkipäitä mentäessä.
+Vaka vanha Väinämöinen,
+toinen seppo Ilmarinen,
+kolmas lieto Lemmin poika,
+tuo on kaunis Kaukomieli,
+läksi selvälle merelle,
+lake'ille lainehille
+tuonne kylmähän kylähän,
+pimeähän Pohjolahan,
+miehen syöjähän sijahan,
+urohon upottajahan.
+Kenpä tuossa soutajaksi?
+Yks' on seppo Ilmarinen.
+Sepä tuossa soutajaksi
+airoillen ylimäisille;
+toinen lieto Lemminkäinen
+airoillen alimaisille.
+Vaka vanha Väinämöinen
+itse istuihe perähän.
+Laskea karehtelevi;
+laski halki lainehien,
+noien kuohujen kovien,
+lakkipäien lainehien
+vasten Pohjan valkamoita,
+ennen tiettyjä teloja.
+Jopa tuonne tultuansa,
+matkan päähän päästyänsä
+vetivät venosen maalle,
+tempasivat tervarinnan
+teloille teräksisille,
+valkamoille vaskisille.
+Tulivat tuville tuosta,
+pian pistihe sisälle.
+Kysyi Pohjolan emäntä,
+tutkaeli tullehilta:
+"Mipä miehillä sanoma,
+urohilla uusi tieto?"
+Vaka vanha Väinämöinen,
+tuopa tuohon vastoavi:
+"Sammosta sanomat miesten,
+kirjokannesta urosten:
+saimme sampuen jaolle,
+kirjokannen katselulle."
+Itse Pohjolan emäntä
+sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Ei pyyssä kahen jakoa,
+oravassa miehen kolmen.
+Hyvä on sampuen hyrätä,
+kirjokannen kahnatella
+Pohjolan kivimäessä,
+vaaran vaskisen sisässä.
+Hyvä olla itseniki
+sammon suuren haltijana."
+Vaka vanha Väinämöinen
+sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Kun et antane osoa,
+tuota sammon toista puolta,
+niin on kaiken kantanemme,
+vienemme venehesemme."
+Louhi, Pohjolan emäntä,
+tuo tuosta pahoin pahastui.
+Kutsui Pohjolan kokohon,
+nuoret miehet miekkoinensa,
+urohot asehinensa
+pään varalle Väinämöisen.
+Vaka vanha Väinämöinen
+kävi kanteloisehensa,
+itse istui soittamahan,
+alkoi soittoa somasti.
+Tuota kaikki kuulemahan,
+iloa imehtimähän,
+miehet mielellä hyvällä,
+naiset suulla nauravalla,
+urohot vesissä silmin,
+pojat maassa polvillansa.
+Väkeä väsyttelevi,
+rahvahaista raukaisevi:
+kaikki nukkui kuuntelijat
+sekä vaipui katselijat;
+nukkui nuoret, nukkui vanhat
+Väinämöisen soitantohon.
+Siitä viisas Väinämöinen,
+tietäjä iän-ikuinen,
+tapasi on taskuhunsa,
+kulki kukkaroisehensa.
+Ottavi uniset neulat,
+voiteli unella silmät,
+ripset ristihin panevi,
+painoi luomet lukkosehen
+väeltä väsyneheltä,
+urohilta uinuvilta:
+pani pitkähän unehen,
+viikommaksi nukkumahan
+koko Pohjolan perehen
+ja kaiken kyläisen kansan.
+Meni sammon saa'antahan,
+kirjokannen katsontahan
+Pohjolan kivimäestä,
+vaaran vaskisen sisästä,
+yheksän lukon takoa,
+takasalvan kymmenennen.
+Tuossa vanha Väinämöinen
+lauloa hyrähtelevi
+vaaran vaskisen ovilla,
+kivilinnan liepehillä:
+jopa liikkui linnan portit,
+järkkyi rautaiset saranat.
+Itse seppo Ilmarinen,
+tuopa tuossa toisna miesnä.
+Voilla voiti lukkoloita,
+saranoita rasvasilla,
+jottei ukset ulvahuisi
+eikä naukuisi saranat.
+Lukot sormin luksutteli,
+salvat kuokalla kohotti:
+jo lukot lusuna vieri,
+ovet vahvat aukieli.
+Siitä vanha Väinämöinen
+itse tuon sanoiksi virkki:
+"Oi sie lieto Lemmin poika,
+ylimäinen ystäväni!
+Mene sampo ottamahan,
+kirjokansi kiskomahan!"
+Tuopa lieto Lemminkäinen
+tahi kaunis Kaukomieli,
+kyllä kärkäs käskemättä,
+kehumattaki kepeä,
+meni sammon saa'antahan,
+kirjokannen kiskontahan.
+Sanoi tuonne mennessänsä,
+kerskaeli käyessänsä:
+"Mi lienee minussa miestä,
+urosta Ukon pojassa,
+senpä sampo siirtyköhön,
+kirjokansi kääntyköhön
+jalan oikean avulla,
+takakannan koskemalla!"
+Siirrytteli Lemminkäinen,
+siirrytteli, käännytteli,
+sylin sampoa syleili,
+polvin maassa puuhaeli:
+eipä sampo liikukana,
+kirjokansi kallukana;
+sen oli juuret juurruteltu
+yheksän sylen syvähän.
+Hyvä on härkä Pohjolassa,
+jok' on vahva vartalolta,
+ylen sitkeä sivulta,
+suonilta kovin sorea;
+sen on syltä sarvet pitkät,
+puolentoista turpa paksu.
+Otti härän heinikosta,
+auran pellon pientarelta;
+sillä kynti sammon juuret,
+kirjokannen kiinnittimet:
+saipa sampo liikkumahan,
+kirjokansi kallumahan.
+Siitä vanha Väinämöinen,
+toinen seppo Ilmarinen,
+kolmas lieto Lemminkäinen
+saattelivat sammon suuren
+Pohjolan kivimäestä,
+vaaran vaskisen sisästä.
+Veivät sen venosehensa,
+latjasivat laivahansa.
+Saivat sammon purtehensa,
+kirjokannen kaarillensa;
+työntivät venon vesille,
+satalauan lainehille.
+Tyrskähti veno vetehen,
+läksi laioin lainehesen.
+Kysyi seppo Ilmarinen,
+sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Minne sampo saatetahan,
+kunnepa kuletetahan
+näiltä paikoilta pahoilta,
+poloisesta Pohjolasta?"
+Vaka vanha Väinämöinen
+itse virkki, noin nimesi:
+"Tuonne sampo saatetahan,
+kirjokansi kaimatahan
+nenähän utuisen niemen,
+päähän saaren terhenisen,
+siellä onnen ollaksensa,
+ainian asuaksensa.
+On siellä vähän sijoa,
+toki paikkoa palanen,
+syömätöintä, lyömätöintä,
+miekan miehen käymätöintä."
+Siitä vanha Väinämöinen
+läksi poies Pohjolasta,
+läksi mielellä hyvällä,
+iloten omille maille.
+Itse tuossa noin saneli:
+"Käänny, pursi, Pohjolasta,
+käännäite kohen kotia,
+perin maille vierahille!
+"Tuuittele, tuuli, purtta,
+soutele, vesi, venettä,
+anna airoillen apua,
+huoparille huoitusta
+noilla väljillä vesillä,
+ulapoilla auke'illa!
+"Oisiko airot pikkaraiset,
+soutajat vähäväkiset,
+pienoiset peränpitäjät,
+lapset laivan hallitsijat,
+anna, Ahto, airojasi,
+venettäsi, veen isäntä,
+airot uuet ja paremmat,
+mela toinen ja lujempi,
+itse airoillen asetu,
+sovitaite soutamahan!
+Anna juosta puisen purren,
+rautahangan hakkaella
+halki kuohujen kovien,
+lakkipäien lainehien!"
+Siitä vanha Väinämöinen
+laskea karehtelevi.
+Itse seppo Ilmarinen,
+toinen lieto Lemminkäinen,
+nepä tuossa soutelevat,
+soutelevat, joutelevat
+selviä selän vesiä,
+lake'ita lainehia.
+Sanoi lieto Lemminkäinen:
+"Olipa ennen aikoinani,
+oli vettä soutajalla
+sekä virttä laulajalla.
+Vaan ei nyt, nykyisin aioin
+tuota kuulla kulloinkana
+venehessä vierentätä,
+lainehilla laulantata."
+Vaka vanha Väinämöinen
+sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Ei vesillä vieremistä,
+lainehilla laulamista!
+Laulu laiskana pitävi,
+virret sou'un viivyttävi.
+Päivä kultainen kuluisi,
+yöhyt kesken yllättäisi
+näillä väljillä vesillä,
+lake'illa lainehilla."
+Se on lieto Lemminkäinen
+sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Aika kuitenki kuluvi,
+päivä kaunis karkelevi,
+yö tulla tuhuttelevi,
+hämärä häkyttelevi,
+jos et laula polvenasi,
+hyrehi sinä ikänä."
+Laski vanha Väinämöinen
+selkeä meren sinisen,
+laski päivän, laski toisen.
+Päivänäpä kolmantena
+tuo on lieto Lemminkäinen
+kerran toisen kertaeli:
+"Miks' et laula, Väinämöinen,
+hyrehi, hyväntöläinen,
+hyvän sammon saatuasi,
+tien oikein osattuasi?"
+Vaka vanha Väinämöinen,
+hänpä varman vastoavi:
+"Varahainen laulannaksi,
+aikainen ilonpioksi.
+Äsken laulanta sopisi,
+ilon teentä kelpoaisi,
+kun omat ovet näkyisi,
+omat ukset ulvahtaisi."
+Sanoi lieto Lemminkäinen:
+"Oisinko itse perässä,
+lauleleisin voiessani,
+kukkuisin kyetessäni;
+ehk' ei toiste voiakana,
+ei kyllin kyetäkänä.
+Kun et lauloa luvanne,
+itse laululle rupean."
+Siinä lieto Lemminkäinen,
+tuo on kaunis Kaukomieli,
+suutansa sovittelevi,
+säveltänsä säätelevi.
+Sai itse hyräilemähän,
+loihe, kurja, kukkumahan
+äreällä äänellänsä,
+käreällä kulkullansa.
+Lauloi lieto Lemminkäinen,
+karjahteli Kaukomieli;
+suu liikkui, järisi parta,
+leukapielet lonkaeli.
+Laulu kuului loitommalle,
+vierähys vesien poikki,
+kuului kuutehen kylähän,
+seitsemän selän ylitse.
+Kurki istui kannon päässä,
+märän mättähän nenässä,
+sormiluitansa lukevi,
+jalkojansa nostelevi.
+Sepä säikähti kovasti
+Lemminkäisen laulantata.
+Päästi kurki kumman kulkun,
+säikähti pahan sävelen;
+heti loihe lentämähän,
+lenti poikki Pohjolahan.
+Sitte tuonne tultuansa,
+Pohjan suolle saatuansa
+vielä parkaisi pahasti,
+äkeästi ärjähteli:
+sillä Pohjolan herätti,
+pahan vallan valveutti.
+Nousi Pohjolan emäntä
+unen pitkän maattuansa.
+Kävi karjakartanohon,
+juoksi riistariihen luoksi;
+katselevi karjoansa,
+elojansa arvelevi:
+ei ollut karjoa kaonnut,
+riistettynä riistojansa.
+Jo kävi kivimäelle,
+vaaran vaskisen ovelle.
+Sanoi tuonne tultuansa:
+"Voi, poloinen, päiviäni!
+Jop' on täällä vieras käynyt,
+kaikki lukot lonkaellut,
+liikutellut linnan portit,
+särkenyt saranarauat!
+Oisko täältä sampo saatu,
+otettu omin lupinsa?"
+Jo oli sieltä sampo saatu,
+anastettu kirjokansi
+Pohjolan kivimäestä,
+vaaran vaskisen sisästä,
+yheksän lukon takoa,
+takasalvan kymmenennen.
+Louhi, Pohjolan emäntä,
+tuo tuosta pahoin pahastui,
+katsoi valtansa vajuvan,
+alenevan arvionsa.
+Uutarta rukoelevi:
+"Ututyttö, terhenneiti!
+Seulo seulalla utua,
+terhenistä tepsuttele,
+laske talma taivahalta,
+auer ilmasta alenna
+selvälle meren selälle,
+ulapalle aukealle,
+jottei päästä Väinämöisen,
+osata uvantolaisen!
+"Kun ei tuosta kyllin tulle,
+Iku-Turso, Äijön poika,
+nosta päätäsi merestä,
+lakkoasi lainehesta!
+Kaataos Kalevan miehet,
+upota uvantolaiset,
+hävitä häjyt urohot
+alle aaltojen syvien!
+Saata sampo Pohjolahan
+venehestä vierimättä!
+"Kun ei tuosta kyllin tulle,
+oi Ukko, ylijumala,
+ilman kultainen kuningas,
+hope'inen hallitsija,
+rakenna rajuinen ilma,
+nosta suuri säien voima!
+Luo tuuli, lähetä aalto
+aivan vastahan venettä,
+jottei päästä Väinämöisen,
+kulkea uvantolaisen!"
+Ututyttö, neiti terhen,
+u'un huokuvi merelle,
+sumun ilmahan sukesi;
+piti vanhan Väinämöisen
+kokonaista kolme yötä
+sisässä meren sinisen
+pääsemättänsä perille,
+kulkematta kunnekana.
+Yön kolmen levättyänsä
+sisässä meren sinisen
+virkki vanha Väinämöinen,
+itse lausui, noin nimesi:
+"Ei ole mies pahempikana,
+uros untelompikana
+u'ulla upottaminen,
+terhenellä voittaminen."
+Veti vettä kalvallansa,
+merta miekalla sivalti.
+Sima siukui kalvan tiestä,
+mesi miekan roiskehesta:
+nousi talma taivahalle,
+utu ilmoillen yleni.
+Selvisi meri sumusta,
+meren aalto auteresta;
+meri suureksi sukeutui,
+maailma isoksi täytyi.
+Oli aikoa vähäinen,
+pirahteli pikkarainen.
+Jo kuului kova kohina
+viereltä veno punaisen;
+nousi kuohu korkeaksi
+vasten purtta Väinämöisen.
+Siinä seppo Ilmarinen
+toki säikähti kovasti:
+veret vieri kasvoiltansa,
+puna poskilta putosi.
+Veti viltin päänsä päälle,
+yli korvien kohenti,
+peitti kasvot kaunihisti,
+silmänsä sitäi paremmin.
+Itse vanha Väinämöinen
+katsoi vierellä vesiä,
+loi silmät sivulle purren.
+Näki kummoa vähäisen:
+Iku-Turso, Äijön poika,
+vieressä veno punaisen
+nosti päätänsä merestä,
+lakkoansa lainehesta.
+Vaka vanha Väinämöinen
+saipa korvat kourihinsa.
+Korvista kohottelevi,
+kysytteli, lausutteli,
+sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Iku-Turso, Äijön poika!
+Miksi sie merestä nousit,
+kuksi aallosta ylenit
+etehen imehnisille,
+saanikka Kalevan poian?"
+Iku-Turso, Äijön poika,
+eikä tuo ihastu tuosta
+eikä tuo kovin pelästy
+eikä varsin vastaele.
+Vaka vanha Väinämöinen
+tarkoin toiste tutkaeli,
+kolmasti kovin kysyvi:
+"Iku-Turso, Äijön poika!
+Miksi sie merestä nousit,
+kuksi aallosta ylenit?"
+Iku-Turso, Äijön poika,
+jo kerralla kolmannella
+sanan vastaten sanovi:
+"Siksi mie merestä nousin,
+siksi aallosta ylenin:
+oli mielessä minulla
+surmata suku Kalevan,
+saa'a sampo Pohjolahan.
+Kun nyt lasket lainehisin,
+heität vielä herjan hengen,
+enpä toiste tullekana
+etehen imehnisille."
+Silloin vanha Väinämöinen
+heitti herjan lainehisin.
+Itse tuon sanoiksi virkki:
+"Iku-Turso, Äijön poika!
+Ellös sie merestä nousko,
+ellös aallosta yletkö
+etehen imehnisille
+tämän päivyen perästä!"
+Senpä päivyen perästä
+ei Turso merestä nouse
+etehen imehnisille,
+kuni kuuta, aurinkoa,
+kuni päiveä hyveä,
+ilmoa ihailtavata.
+Siitä vanha Väinämöinen
+laski eelle laivoansa.
+Oli aikoa vähäinen,
+pirahteli pikkarainen.
+Jo Ukko, ylijumala,
+itse ilmojen isäntä,
+virkki tuulet tuulemahan,
+säät rajut rajuamahan.
+Nousi tuulet tuulemahan,
+säät rajut rajuamahan.
+Kovin läikkyi länsituuli,
+luoetuuli tuikutteli;
+enemmän etelä tuuli,
+itä inkui ilkeästi;
+kauheasti kaakko karjui,
+pohjonen kovin porasi.
+Tuuli puut lehettömäksi,
+havupuut havuttomaksi,
+kanervat kukattomaksi,
+heinät helpehettömäksi.
+Nosti mustia muria
+päälle selvien vesien.
+Kovin silloin tuulet tuuli,
+aallot hakkasi alusta.
+Veivät harpun hauinluisen,
+kantelon kalaneväisen
+väen Vellamon hyväksi,
+Ahtolan iki-iloksi.
+Ahto aalloilta havainnut,
+Ahon lapset lainehilta;
+ottivat sorean soiton,
+kotihinsa korjasivat.
+Siinä vanhan Väinämöisen
+ve'et silmihin vetihe.
+Itse tuon sanoiksi virkki:
+"Sinne sattui saalahani,
+meni mielisoittimeni,
+katosi iki-iloni!
+En tuota enämpi saane
+sinä ilmoisna ikänä
+hauin hampahan iloa,
+kalanluista luikutusta."
+Itse seppo Ilmarinen,
+tuopa tuiki tuskautui.
+Sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Voi, poloinen, päiviäni,
+kun läksin selille näille,
+ulapoille auke'ille,
+polin puulle pyörivälle,
+varvalle vapisevalle!
+Jo on tukka tuulta nähnyt,
+hivus säätä hirveätä,
+parta päiviä pahoja,
+nähnyt näilläki vesillä;
+harvoin on havaita tainnut
+tuulta ennen tuon näöistä,
+noita kuohuja kovia,
+lakkipäitä lainehia.
+Jo nyt on tuuli turvanani,
+meren aalto armonani!"
+Vaka vanha Väinämöinen,
+tuopa tuossa arvelevi:
+"Ei venossa vieremistä,
+purressa parahtamista!
+Itku ei hä'ästä päästä,
+parku päivistä pahoista."
+Siitä tuon sanoiksi virkki,
+itse lausui, noin nimesi:
+"Vesi, kiellä poikoasi,
+laine, lastasi epeä,
+Ahto, aaltoja aseta,
+Vellamo, ve'en väkeä,
+ettei parsku parraspuille,
+pääse päälle kaarieni!
+"Nouse, tuuli, taivahalle,
+ylös pilvihin ajaite,
+sukuhusi, syntyhysi,
+heimohon, perehesesi!
+Elä kaa'a puista purtta,
+vierrä hongaista venettä!
+Ennen kaa'a puut palolla,
+kuuset kummuilla kumoa!"
+Se on lieto Lemminkäinen,
+itse kaunis Kaukomieli,
+sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Tule, kokko turjalainen!
+Tuopa kolme sulkoasi,
+kokko, kolme, kaarne, kaksi
+varaksi vähän venehen,
+pahan purren parraspuuksi!"
+Itse laitoa lisäsi,
+varppehia valmisteli;
+liitti tuohon liikalaiat,
+koko sylen korkeuiset,
+aallon käymättä ylitse,
+partahille parskumatta.
+Jo oli kyllin laitoaki,
+venehessä varppehia
+tuulen tuiman tuikutella,
+aallon ankaran lykätä,
+kuohuja kulettaessa,
+mäkipäitä mentäessä.
- Kolmasviidettä runo
+ Kolmasviidettä runo
- Louhi, Pohjolan emäntä,
- kutsui Pohjolan kokohon.
- Pani joukon jousihinsa,
- laittoi miehet miekkoihinsa;
- rakenteli Pohjan purren,
- suoritti sotavenosen.
- Latoi miehet laivahansa,
- suoritti sotaurohot,
- kuni sotka poikasensa,
- tavi lapsensa latovi:
- sata miestä miekallista,
- tuhat jousella urosta.
- Kohenteli purjepuita,
- vaatevarpoja varasi;
- nosti puuhun purjehia,
- vaattehia varpapuihin,
- kuin on pitkän pilven longan,
- pilven tönkän taivahalla.
- Siitä läksi laskemahan,
- sekä läksi jotta joutui
- sampoa tapoamahan
- venehestä Väinämöisen.
- Vaka vanha Väinämöinen
- laskevi sinistä merta.
- Itse tuon sanoiksi virkki,
- puhui purtensa perästä:
- "Oi sie lieto Lemmin poika,
- ylimäinen ystäväni!
- Nouse purjepuun nenähän,
- vaatevarpahan ravaha!
- Katsaise etinen ilma,
- tarkkoa takainen taivas,
- onko selvät ilman rannat,
- onko selvät vai sekavat!"
- Tuopa lieto Lemminkäinen,
- poika, veitikkä verevä,
- hyvin kärkäs käskemättä,
- kehumattaki kepeä,
- nousi purjepuun nenähän,
- vaatevarpahan ravahti.
- Katsoi iät, katsoi lännet,
- katsoi luotehet, etelät,
- katsoi poikki Pohjan rannan.
- Siitä tuon sanoiksi virkki:
- "Selvänä etinen ilma,
- taakea takainen taivas:
- pieni on pilvi pohjosessa,
- pilven lonka luotehessa."
- Sanoi vanha Väinämöinen:
- "Jo vainen valehtelitki!
- Ei se pilvi ollekana,
- pilven lonka lienekänä:
- se on pursi purjehinen.
- Katso toiste tarkemmasti!"
- Katsoi toiste, katsoi tarkoin.
- Sanovi sanalla tuolla:
- "Saari kaukoa näkyvi,
- etähältä haamottavi;
- havukoita haavat täynnä,
- koivut kirjokoppeloita."
- Sanoi vanha Väinämöinen:
- "Jo vainen valehtelitki!
- Havukoita ei ne olle
- eikä kirjokoppeloita:
- ne on Pohjan poikasia.
- Katso tarkoin kolmannesti!"
- Se on lieto Lemminkäinen
- katsoi kerran kolmannenki.
- Sanovi sanalla tuolla,
- lausui tuolla lausehella:
- "Jo tulevi Pohjan pursi,
- satahanka hakkoavi!
- Sata on miestä soutimilla,
- tuhat ilman istumassa!"
- Silloin vanha Väinämöinen
- jo tunsi toet totiset.
- Sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Soua, seppo Ilmarinen,
- soua, lieto Lemminkäinen,
- soutakatte, kaikki kansa,
- jotta juoksisi venonen,
- pursi eestä ennättäisi!"
- Souti seppo Ilmarinen,
- souti lieto Lemminkäinen,
- souti kansa kaikenlainen.
- Lyllyivät melat lylyiset,
- hangat piukki pihlajaiset,
- vene honkainen vapisi;
- nenä hyrski hylkehenä,
- perä koskena kohisi,
- vesi kiehui kelloloissa,
- vaahti palloissa pakeni.
- Kilvan kiskoivat urohot,
- miehet veikaten vetivät:
- eipä matka eistykänä,
- ei pakene puinen pursi
- eestä purren purjehisen,
- tuon on Pohjolan venehen.
- Silloin vanha Väinämöinen
- jo tunsi tuhon tulevan,
- hätäpäivän päälle saavan.
- Arvelee, ajattelevi,
- miten olla, kuin eleä.
- Itse tuon sanoiksi virkki:
- "Vielä mä tuohon mutkan muistan,
- keksin kummoa vähäisen."
- Tavoittihe tauloihinsa,
- tunkihe tuluksihinsa.
- Otti piitä pikkuruisen,
- tauloa taki vähäisen;
- ne merehen mestoavi
- yli olkansa vasemman.
- Sanovi sanalla tuolla,
- lausui tuolla lausehella:
- "Tuosta tulkohon karinen,
- salasaari kasvakohon,
- johon juosta Pohjan purren,
- satahangan halkiella
- meren myrskyn hiertimessä,
- lainehen rapa'imessa!"
- Se siitä kariksi kasvoi,
- loihe luo'oksi merehen,
- itähän pitemmin puolin,
- poikkipuolin pohjosehen.
- Tulla puikki Pohjan pursi,
- halki aallon hakkoavi:
- jopa joutuvi karille,
- puuttui luotohon lujasti.
- Lenti poikki puinen pursi,
- satakaari katkieli;
- mastot maiskahti merehen,
- purjehet putoelivat
- noiksi tuulen vietäviksi,
- ahavan ajeltaviksi.
- Louhi, Pohjolan emäntä,
- jaloin juoksevi vetehen,
- läksi purtta nostamahan,
- laivoa kohottamahan.
- Ei ota vene yletä
- eikä pursi liikahella:
- kaikk' oli kaaret katkennunna,
- kaikki hangatki hajalla.
- Arvelee, ajattelevi.
- Itse tuon sanoiksi virkki:
- "Mikäs neuvoksi tulevi,
- kukas pannahan etehen?"
- Jopa muiksi muutaltihe,
- tohti toisiksi ruveta.
- Otti viisi viikatetta,
- kuusi kuokan kuolioa:
- nepä kynsiksi kyhäsi,
- kohenteli kouriksensa;
- puolen purtta särkynyttä:
- senpä allensa asetti;
- laiat siiviksi sivalti,
- peräpuikon purstoksensa;
- sata miestä siiven alle,
- tuhat purston tutkaimehen,
- sata miestä miekallista,
- tuhat ampujaurosta.
- Levitäikse lentämähän,
- kokkona kohotteleikse.
- Lenteä lekuttelevi
- tavoitellen Väinämöistä:
- siipi pilviä sipaisi,
- toinen vettä vieprahteli.
- Veen emonen, vaimo kaunis,
- hänpä tuon sanoiksi virkki:
- "Oi on vanha Väinämöinen!
- Käännä päätä päivän alta,
- luo'os silmät luotehesen,
- katso taaksesi vähäisen!"
- Vaka vanha Väinämöinen
- käänti päätä päivän alta,
- luopi silmät luotehesen,
- katsoi taaksensa vähäisen:
- jo tulevi Pohjan eukko,
- lintu kumma liitelevi,
- harte'ista kuin havukka,
- vaakalintu vartalolta!
- Yllättävi Väinämöisen.
- Lenti purjepuun nenähän,
- vaatevarpahan rapasi,
- päähän pielen seisotaikse:
- oli pursi päin pu'ota,
- laiva laioin kallistua.
- Siinä seppo Ilmarinen
- heitäikse Jumalahansa,
- Luojahansa luotteleikse.
- Sanovi sanalla tuolla:
- "Varjele, vakainen Luoja,
- kaitse, kaunoinen Jumala,
- ettei poika pois tulisi,
- emon lapsi lankeaisi
- Luojan luomalta lu'ulta,
- Jumalan sukeamalta!
- "Ukko, julkinen jumala,
- itse taatto taivahinen!
- Tuo mulle tulinen turkki,
- päälleni panuinen paita,
- jonka suojasta sotisin
- ja takoa tappeleisin,
- ettei pää pahoin menisi,
- tukka turhi'in tulisi
- rauan kirkkahan kisassa,
- terän tuiman tutkaimessa!"
- Itse vanha Väinämöinen
- sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Ohoh Pohjolan emäntä!
- Joko saat jaolle sammon
- nenähän utuisen niemen,
- päähän saaren terhenisen?"
- Sanoi Pohjolan emäntä:
- "En lähe jakohon sammon
- sinun kanssasi, katala,
- kerallasi, Väinämöinen!"
- Itse sampoa tavoitti
- venehestä Väinämöisen.
- Siinä lieto Lemminkäinen
- miekan vyöltänsä vetäisi,
- tempasi terävän rauan
- vasemmalta puoleltansa;
- kokon kourille kokevi,
- räpylöille räimilöivi.
- Iski lieto Lemminkäinen,
- sekä iski jotta lausui:
- "Maahan miehet, maahan miekat,
- maahan untelot urohot,
- sa'at miehet siiven alta,
- kymmenet kynän nenästä!"
- Virkki tuossa Pohjan eukko,
- puhui purjepuun nenästä:
- "Oi sie lieto, Lemmin poika,
- Kauko rukka, mies katala!
- Pettelit oman emosi,
- valehtelit vanhempasi:
- sanoit et käyväsi sotoa
- kuunna, kymmennä kesänä
- kullankana tarpehella,
- hopeankana halulla!"
- Vaka vanha Väinämöinen,
- tietäjä iän-ikuinen,
- arvasi ajan olevan,
- tunsi hetken tulleheksi.
- Jo veti melan merestä,
- tammen lastun lainehesta;
- sillä kalhaisi kavetta,
- iski kynsiä kokolta:
- muut kynnet meni muruiksi,
- jäi yksi sakarisormi.
- Pojat siiviltä putosi,
- melskahti merehen miehet,
- sata miestä siiven alta,
- tuhat purstolta urosta.
- Itse kokko kopsahtihe,
- kapsahutti kaaripuille,
- kuni puusta koppeloinen,
- kuusen oksalta orava.
- Siitä sampoa tavoitti
- sormella nimettömällä.
- Sammon vuoalti vetehen,
- kaatoi kaiken kirjokannen
- punapurren laitimelta
- keskelle meren sinisen:
- siinä sai muruiksi sampo,
- kirjokansi kappaleiksi.
- Niin meni muruja noita,
- sammon suuria paloja
- alle vienojen vesien,
- päälle mustien murien;
- ne jäivät ve'en varaksi,
- ahtolaisten aartehiksi.
- Siitäp' ei sinä ikänä,
- kuuna kullan valkeana
- vesi puuttune varoja,
- ve'en Ahto aartehia.
- Jäipä toisia muruja,
- pienempäisiä paloja
- selälle meren sinisen,
- meren laajan lainehille,
- tuulen tuuiteltavaksi,
- aaltojen ajeltavaksi.
- Niitä tuuli tuuitteli,
- meren läikkä läikytteli
- selällä meren sinisen,
- meren laajan lainehilla.
- Tuuli maalle työnnytteli,
- aalto rannallen ajeli.
- Vaka vanha Väinämöinen
- näki tyrskyn työntelevän,
- hyrskyn maalle hylkeävän,
- aallon rannallen ajavan
- noita sampuen muruja,
- kirjokannen kappaleita.
- Hän tuosta toki ihastui.
- Sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Tuost' on siemenen sikiö,
- alku onnen ainiaisen,
- tuosta kyntö, tuosta kylvö,
- tuosta kasvu kaikenlainen!
- Tuosta kuu kumottamahan,
- onnen päivä paistamahan
- Suomen suurille tiloille,
- Suomen maille mairehille!"
- Louhi, Pohjolan emäntä,
- sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Vielä mä tuohon mutkan muistan,
- mutkan muistan, keinon keksin
- kynnöllesi, kylvöllesi,
- karjoillesi, kasvuillesi,
- kuillesi kumottaville,
- päivillesi paistaville:
- tungen kuuhuen kivehen,
- päivän kätken kalliohon;
- annan pakkasen palella,
- vilun ilman viivytellä
- kyntöjäsi, kylvöjäsi,
- elojasi, toukojasi;
- saatan rautaisen rakehen,
- teräksisen tellittelen
- halmehillesi hyville,
- parahille pelloillesi.
- Nostan karhun kankahalta,
- harvahampahan havuilta
- ruuniasi ruhtomahan,
- tammojasi tappamahan,
- karjojasi kaatamahan,
- lehmiä levittämähän.
- Kansan tauilla tapatan,
- surmoan sukusi kaiken,
- ettei kuulla kuun ikänä
- maailmassa mainittavan."
- Silloin vanha Väinämöinen
- itse tuon sanoiksi virkki:
- "Ei minua laula lappi
- eikä tunge turjalainen!
- Jumalall' on ilman viitta,
- Luojalla avaimet onnen,
- ei katehen kainalossa,
- vihansuovan sormen päässä.
- "Kun ma luome Luojahani,
- turvoan Jumalahani,
- saa se toukat touoistani,
- viholliset viljastani,
- tonkimasta toukojani,
- kasvujani kaatamasta,
- orahia ottamasta,
- viljoa vihoamasta.
- "Sinä, Pohjolan emäntä,
- tunge turmiot kivehen,
- pahat paina kalliohon,
- vaivat vuorehen valitse,
- elä kuuta kulloinkana,
- aurinkoa milloinkana!
- "Anna pakkasen palella,
- vilun ilman viivytellä
- omia orahiasi,
- kylvämiäsi jyviä!
- Sa'a rauaista raetta,
- teräksistä telkyttele
- oman auran kääntämille,
- Pohjan peltojen perille!
- "Nosta karhu kankahalta,
- viiasta vihainen kissa,
- korvesta koverakoura,
- havun alta harvahammas
- Pohjolan kujan perille,
- Pohjan karjan käytäville!"
- Siitä Pohjolan emäntä
- sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Jo minulta valta vaipui,
- jo aleni arvioni:
- eloni meni merehen,
- sampo särkyi lainehisin!"
- Läksi itkien kotihin,
- polotellen pohjosehen.
- Ei saanut sanottavata
- koko sammosta kotihin;
- veipä kuitenki vähäisen
- sormella nimettömällä:
- kantoi kannen Pohjolahan,
- sai rivan Sariolahan.
- Siit' on polo Pohjolassa,
- elo leivätöin Lapissa.
- Vaka vanha Väinämöinen
- itse maalle mentyänsä
- löyti sampuen muruja,
- kirjokannen kappaleita
- rannalta merelliseltä,
- hienoiselta hietiköltä.
- Saattoi sampuen muruset,
- kirjokannen kappalehet
- nenähän utuisen niemen,
- päähän saaren terhenisen,
- kasvamahan, karttumahan,
- saamahan, satoamahan
- olu'iksi ohraisiksi,
- leiviksi rukihisiksi.
- Siinä vanha Väinämöinen
- itse tuon sanoiksi virkki:
- "Anna, Luoja, suo, Jumala,
- anna onni ollaksemme,
- hyvin ain' eleäksemme,
- kunnialla kuollaksemme
- suloisessa Suomenmaassa,
- kaunihissa Karjalassa!
- "Varjele, vakainen Luoja,
- kaitse, kaunoinen Jumala,
- miesten mielijuohtehista,
- akkojen ajatuksista!
- Kaa'a maalliset katehet,
- ve'elliset velhot voita!
- "Ole puolla poikiesi,
- aina lastesi apuna,
- aina yöllisnä tukena,
- päivällisnä vartijana,
- vihoin päivän paistamatta,
- vihoin kuun kumottamatta,
- vihoin tuulen tuulematta,
- vihoin saamatta satehen,
- pakkasen palelematta,
- kovan ilman koskematta!
- "Aita rautainen rakenna,
- kivilinna liitättele
- ympäri minun eloni,
- kahen puolen kansoani,
- maasta saaen taivosehen,
- taivosesta maahan asti,
- asukseni, ainokseni,
- tuekseni, turvakseni,
- jottei liika liioin söisi,
- vastus viljalta vitaisi
- sinä ilmoisna ikänä,
- kuuna kullan valkeana!"
+Louhi, Pohjolan emäntä,
+kutsui Pohjolan kokohon.
+Pani joukon jousihinsa,
+laittoi miehet miekkoihinsa;
+rakenteli Pohjan purren,
+suoritti sotavenosen.
+Latoi miehet laivahansa,
+suoritti sotaurohot,
+kuni sotka poikasensa,
+tavi lapsensa latovi:
+sata miestä miekallista,
+tuhat jousella urosta.
+Kohenteli purjepuita,
+vaatevarpoja varasi;
+nosti puuhun purjehia,
+vaattehia varpapuihin,
+kuin on pitkän pilven longan,
+pilven tönkän taivahalla.
+Siitä läksi laskemahan,
+sekä läksi jotta joutui
+sampoa tapoamahan
+venehestä Väinämöisen.
+Vaka vanha Väinämöinen
+laskevi sinistä merta.
+Itse tuon sanoiksi virkki,
+puhui purtensa perästä:
+"Oi sie lieto Lemmin poika,
+ylimäinen ystäväni!
+Nouse purjepuun nenähän,
+vaatevarpahan ravaha!
+Katsaise etinen ilma,
+tarkkoa takainen taivas,
+onko selvät ilman rannat,
+onko selvät vai sekavat!"
+Tuopa lieto Lemminkäinen,
+poika, veitikkä verevä,
+hyvin kärkäs käskemättä,
+kehumattaki kepeä,
+nousi purjepuun nenähän,
+vaatevarpahan ravahti.
+Katsoi iät, katsoi lännet,
+katsoi luotehet, etelät,
+katsoi poikki Pohjan rannan.
+Siitä tuon sanoiksi virkki:
+"Selvänä etinen ilma,
+taakea takainen taivas:
+pieni on pilvi pohjosessa,
+pilven lonka luotehessa."
+Sanoi vanha Väinämöinen:
+"Jo vainen valehtelitki!
+Ei se pilvi ollekana,
+pilven lonka lienekänä:
+se on pursi purjehinen.
+Katso toiste tarkemmasti!"
+Katsoi toiste, katsoi tarkoin.
+Sanovi sanalla tuolla:
+"Saari kaukoa näkyvi,
+etähältä haamottavi;
+havukoita haavat täynnä,
+koivut kirjokoppeloita."
+Sanoi vanha Väinämöinen:
+"Jo vainen valehtelitki!
+Havukoita ei ne olle
+eikä kirjokoppeloita:
+ne on Pohjan poikasia.
+Katso tarkoin kolmannesti!"
+Se on lieto Lemminkäinen
+katsoi kerran kolmannenki.
+Sanovi sanalla tuolla,
+lausui tuolla lausehella:
+"Jo tulevi Pohjan pursi,
+satahanka hakkoavi!
+Sata on miestä soutimilla,
+tuhat ilman istumassa!"
+Silloin vanha Väinämöinen
+jo tunsi toet totiset.
+Sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Soua, seppo Ilmarinen,
+soua, lieto Lemminkäinen,
+soutakatte, kaikki kansa,
+jotta juoksisi venonen,
+pursi eestä ennättäisi!"
+Souti seppo Ilmarinen,
+souti lieto Lemminkäinen,
+souti kansa kaikenlainen.
+Lyllyivät melat lylyiset,
+hangat piukki pihlajaiset,
+vene honkainen vapisi;
+nenä hyrski hylkehenä,
+perä koskena kohisi,
+vesi kiehui kelloloissa,
+vaahti palloissa pakeni.
+Kilvan kiskoivat urohot,
+miehet veikaten vetivät:
+eipä matka eistykänä,
+ei pakene puinen pursi
+eestä purren purjehisen,
+tuon on Pohjolan venehen.
+Silloin vanha Väinämöinen
+jo tunsi tuhon tulevan,
+hätäpäivän päälle saavan.
+Arvelee, ajattelevi,
+miten olla, kuin eleä.
+Itse tuon sanoiksi virkki:
+"Vielä mä tuohon mutkan muistan,
+keksin kummoa vähäisen."
+Tavoittihe tauloihinsa,
+tunkihe tuluksihinsa.
+Otti piitä pikkuruisen,
+tauloa taki vähäisen;
+ne merehen mestoavi
+yli olkansa vasemman.
+Sanovi sanalla tuolla,
+lausui tuolla lausehella:
+"Tuosta tulkohon karinen,
+salasaari kasvakohon,
+johon juosta Pohjan purren,
+satahangan halkiella
+meren myrskyn hiertimessä,
+lainehen rapa'imessa!"
+Se siitä kariksi kasvoi,
+loihe luo'oksi merehen,
+itähän pitemmin puolin,
+poikkipuolin pohjosehen.
+Tulla puikki Pohjan pursi,
+halki aallon hakkoavi:
+jopa joutuvi karille,
+puuttui luotohon lujasti.
+Lenti poikki puinen pursi,
+satakaari katkieli;
+mastot maiskahti merehen,
+purjehet putoelivat
+noiksi tuulen vietäviksi,
+ahavan ajeltaviksi.
+Louhi, Pohjolan emäntä,
+jaloin juoksevi vetehen,
+läksi purtta nostamahan,
+laivoa kohottamahan.
+Ei ota vene yletä
+eikä pursi liikahella:
+kaikk' oli kaaret katkennunna,
+kaikki hangatki hajalla.
+Arvelee, ajattelevi.
+Itse tuon sanoiksi virkki:
+"Mikäs neuvoksi tulevi,
+kukas pannahan etehen?"
+Jopa muiksi muutaltihe,
+tohti toisiksi ruveta.
+Otti viisi viikatetta,
+kuusi kuokan kuolioa:
+nepä kynsiksi kyhäsi,
+kohenteli kouriksensa;
+puolen purtta särkynyttä:
+senpä allensa asetti;
+laiat siiviksi sivalti,
+peräpuikon purstoksensa;
+sata miestä siiven alle,
+tuhat purston tutkaimehen,
+sata miestä miekallista,
+tuhat ampujaurosta.
+Levitäikse lentämähän,
+kokkona kohotteleikse.
+Lenteä lekuttelevi
+tavoitellen Väinämöistä:
+siipi pilviä sipaisi,
+toinen vettä vieprahteli.
+Veen emonen, vaimo kaunis,
+hänpä tuon sanoiksi virkki:
+"Oi on vanha Väinämöinen!
+Käännä päätä päivän alta,
+luo'os silmät luotehesen,
+katso taaksesi vähäisen!"
+Vaka vanha Väinämöinen
+käänti päätä päivän alta,
+luopi silmät luotehesen,
+katsoi taaksensa vähäisen:
+jo tulevi Pohjan eukko,
+lintu kumma liitelevi,
+harte'ista kuin havukka,
+vaakalintu vartalolta!
+Yllättävi Väinämöisen.
+Lenti purjepuun nenähän,
+vaatevarpahan rapasi,
+päähän pielen seisotaikse:
+oli pursi päin pu'ota,
+laiva laioin kallistua.
+Siinä seppo Ilmarinen
+heitäikse Jumalahansa,
+Luojahansa luotteleikse.
+Sanovi sanalla tuolla:
+"Varjele, vakainen Luoja,
+kaitse, kaunoinen Jumala,
+ettei poika pois tulisi,
+emon lapsi lankeaisi
+Luojan luomalta lu'ulta,
+Jumalan sukeamalta!
+"Ukko, julkinen jumala,
+itse taatto taivahinen!
+Tuo mulle tulinen turkki,
+päälleni panuinen paita,
+jonka suojasta sotisin
+ja takoa tappeleisin,
+ettei pää pahoin menisi,
+tukka turhi'in tulisi
+rauan kirkkahan kisassa,
+terän tuiman tutkaimessa!"
+Itse vanha Väinämöinen
+sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Ohoh Pohjolan emäntä!
+Joko saat jaolle sammon
+nenähän utuisen niemen,
+päähän saaren terhenisen?"
+Sanoi Pohjolan emäntä:
+"En lähe jakohon sammon
+sinun kanssasi, katala,
+kerallasi, Väinämöinen!"
+Itse sampoa tavoitti
+venehestä Väinämöisen.
+Siinä lieto Lemminkäinen
+miekan vyöltänsä vetäisi,
+tempasi terävän rauan
+vasemmalta puoleltansa;
+kokon kourille kokevi,
+räpylöille räimilöivi.
+Iski lieto Lemminkäinen,
+sekä iski jotta lausui:
+"Maahan miehet, maahan miekat,
+maahan untelot urohot,
+sa'at miehet siiven alta,
+kymmenet kynän nenästä!"
+Virkki tuossa Pohjan eukko,
+puhui purjepuun nenästä:
+"Oi sie lieto, Lemmin poika,
+Kauko rukka, mies katala!
+Pettelit oman emosi,
+valehtelit vanhempasi:
+sanoit et käyväsi sotoa
+kuunna, kymmennä kesänä
+kullankana tarpehella,
+hopeankana halulla!"
+Vaka vanha Väinämöinen,
+tietäjä iän-ikuinen,
+arvasi ajan olevan,
+tunsi hetken tulleheksi.
+Jo veti melan merestä,
+tammen lastun lainehesta;
+sillä kalhaisi kavetta,
+iski kynsiä kokolta:
+muut kynnet meni muruiksi,
+jäi yksi sakarisormi.
+Pojat siiviltä putosi,
+melskahti merehen miehet,
+sata miestä siiven alta,
+tuhat purstolta urosta.
+Itse kokko kopsahtihe,
+kapsahutti kaaripuille,
+kuni puusta koppeloinen,
+kuusen oksalta orava.
+Siitä sampoa tavoitti
+sormella nimettömällä.
+Sammon vuoalti vetehen,
+kaatoi kaiken kirjokannen
+punapurren laitimelta
+keskelle meren sinisen:
+siinä sai muruiksi sampo,
+kirjokansi kappaleiksi.
+Niin meni muruja noita,
+sammon suuria paloja
+alle vienojen vesien,
+päälle mustien murien;
+ne jäivät ve'en varaksi,
+ahtolaisten aartehiksi.
+Siitäp' ei sinä ikänä,
+kuuna kullan valkeana
+vesi puuttune varoja,
+ve'en Ahto aartehia.
+Jäipä toisia muruja,
+pienempäisiä paloja
+selälle meren sinisen,
+meren laajan lainehille,
+tuulen tuuiteltavaksi,
+aaltojen ajeltavaksi.
+Niitä tuuli tuuitteli,
+meren läikkä läikytteli
+selällä meren sinisen,
+meren laajan lainehilla.
+Tuuli maalle työnnytteli,
+aalto rannallen ajeli.
+Vaka vanha Väinämöinen
+näki tyrskyn työntelevän,
+hyrskyn maalle hylkeävän,
+aallon rannallen ajavan
+noita sampuen muruja,
+kirjokannen kappaleita.
+Hän tuosta toki ihastui.
+Sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Tuost' on siemenen sikiö,
+alku onnen ainiaisen,
+tuosta kyntö, tuosta kylvö,
+tuosta kasvu kaikenlainen!
+Tuosta kuu kumottamahan,
+onnen päivä paistamahan
+Suomen suurille tiloille,
+Suomen maille mairehille!"
+Louhi, Pohjolan emäntä,
+sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Vielä mä tuohon mutkan muistan,
+mutkan muistan, keinon keksin
+kynnöllesi, kylvöllesi,
+karjoillesi, kasvuillesi,
+kuillesi kumottaville,
+päivillesi paistaville:
+tungen kuuhuen kivehen,
+päivän kätken kalliohon;
+annan pakkasen palella,
+vilun ilman viivytellä
+kyntöjäsi, kylvöjäsi,
+elojasi, toukojasi;
+saatan rautaisen rakehen,
+teräksisen tellittelen
+halmehillesi hyville,
+parahille pelloillesi.
+Nostan karhun kankahalta,
+harvahampahan havuilta
+ruuniasi ruhtomahan,
+tammojasi tappamahan,
+karjojasi kaatamahan,
+lehmiä levittämähän.
+Kansan tauilla tapatan,
+surmoan sukusi kaiken,
+ettei kuulla kuun ikänä
+maailmassa mainittavan."
+Silloin vanha Väinämöinen
+itse tuon sanoiksi virkki:
+"Ei minua laula lappi
+eikä tunge turjalainen!
+Jumalall' on ilman viitta,
+Luojalla avaimet onnen,
+ei katehen kainalossa,
+vihansuovan sormen päässä.
+"Kun ma luome Luojahani,
+turvoan Jumalahani,
+saa se toukat touoistani,
+viholliset viljastani,
+tonkimasta toukojani,
+kasvujani kaatamasta,
+orahia ottamasta,
+viljoa vihoamasta.
+"Sinä, Pohjolan emäntä,
+tunge turmiot kivehen,
+pahat paina kalliohon,
+vaivat vuorehen valitse,
+elä kuuta kulloinkana,
+aurinkoa milloinkana!
+"Anna pakkasen palella,
+vilun ilman viivytellä
+omia orahiasi,
+kylvämiäsi jyviä!
+Sa'a rauaista raetta,
+teräksistä telkyttele
+oman auran kääntämille,
+Pohjan peltojen perille!
+"Nosta karhu kankahalta,
+viiasta vihainen kissa,
+korvesta koverakoura,
+havun alta harvahammas
+Pohjolan kujan perille,
+Pohjan karjan käytäville!"
+Siitä Pohjolan emäntä
+sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Jo minulta valta vaipui,
+jo aleni arvioni:
+eloni meni merehen,
+sampo särkyi lainehisin!"
+Läksi itkien kotihin,
+polotellen pohjosehen.
+Ei saanut sanottavata
+koko sammosta kotihin;
+veipä kuitenki vähäisen
+sormella nimettömällä:
+kantoi kannen Pohjolahan,
+sai rivan Sariolahan.
+Siit' on polo Pohjolassa,
+elo leivätöin Lapissa.
+Vaka vanha Väinämöinen
+itse maalle mentyänsä
+löyti sampuen muruja,
+kirjokannen kappaleita
+rannalta merelliseltä,
+hienoiselta hietiköltä.
+Saattoi sampuen muruset,
+kirjokannen kappalehet
+nenähän utuisen niemen,
+päähän saaren terhenisen,
+kasvamahan, karttumahan,
+saamahan, satoamahan
+olu'iksi ohraisiksi,
+leiviksi rukihisiksi.
+Siinä vanha Väinämöinen
+itse tuon sanoiksi virkki:
+"Anna, Luoja, suo, Jumala,
+anna onni ollaksemme,
+hyvin ain' eleäksemme,
+kunnialla kuollaksemme
+suloisessa Suomenmaassa,
+kaunihissa Karjalassa!
+"Varjele, vakainen Luoja,
+kaitse, kaunoinen Jumala,
+miesten mielijuohtehista,
+akkojen ajatuksista!
+Kaa'a maalliset katehet,
+ve'elliset velhot voita!
+"Ole puolla poikiesi,
+aina lastesi apuna,
+aina yöllisnä tukena,
+päivällisnä vartijana,
+vihoin päivän paistamatta,
+vihoin kuun kumottamatta,
+vihoin tuulen tuulematta,
+vihoin saamatta satehen,
+pakkasen palelematta,
+kovan ilman koskematta!
+"Aita rautainen rakenna,
+kivilinna liitättele
+ympäri minun eloni,
+kahen puolen kansoani,
+maasta saaen taivosehen,
+taivosesta maahan asti,
+asukseni, ainokseni,
+tuekseni, turvakseni,
+jottei liika liioin söisi,
+vastus viljalta vitaisi
+sinä ilmoisna ikänä,
+kuuna kullan valkeana!"
- Neljäsviidettä runo
+ Neljäsviidettä runo
- Vaka vanha Väinämöinen
- arvelevi aivossansa:
- "Nytpä soitanto sopisi,
- ilon teentä kelpoaisi
- näillä uusilla oloilla,
- kaunihilla kartanoilla!
- Vaan on kantele kaonnut,
- iloni iäti mennyt
- kalaisehen kartanohon,
- lohisehen louhikkohon,
- meren hauan haltijoille,
- Vellamon ikiväelle.
- Eikä tuota tuonekana,
- Ahto antane takaisin.
- "Oi on seppo Ilmarinen!
- Taoit ennen, taoit eilen,
- taopa tänäki päänä!
- Tao rautainen harava,
- haravahan piit tiheät,
- piit tiheät, varsi pitkä,
- jolla lainehet haroan,
- laposille aallot lasken,
- meren ruoikot ru'olle,
- rannat kaikki karhikoille,
- soitto jälle saa'akseni,
- kantelo tavatakseni
- kalaisesta kaartehesta,
- lohisesta louhikosta!"
- Se on seppo Ilmarinen,
- takoja iän-ikuinen,
- takoi rautaisen haravan
- varren vaskisen keralla.
- Piit takoi satoa syltä,
- varren viittä valmisteli.
- Siitä vanha Väinämöinen
- otti rautaisen haravan.
- Astui tietä pikkaraisen,
- kulki matkoa palasen
- teloille teräksisille,
- vaskisille valkamoille.
- Tuoss' oli purtta, kaksi purtta,
- kaksi valmista venettä
- teloilla teräksisillä,
- vaskisilla valkamoilla:
- yksi pursi uusi pursi,
- toinen pursi vanha pursi.
- Sanoi vanha Väinämöinen,
- virkki uuelle venolle:
- "Lähepä, veno, vesille,
- pursi, aalloillen ajaite
- käsivarren kääntämättä,
- peukalon pitelemättä!"
- Läksipä veno vesille,
- pursi aalloillen ajoihe.
- Vaka vanha Väinämöinen
- itse istuihe perähän;
- läksi merta luutimahan,
- lainetta lakaisemahan.
- Luopi lumpehet kokohon,
- haravoipi rannan raiskat,
- ruoposteli ruo'on ruutut,
- ruo'on ruutut, kaislan kaitut,
- joka hauanki harasi,
- karit kaikki karhieli:
- eipä saanut, ei tavannut
- hauinluista soittoansa,
- ikimennyttä iloa,
- kaonnutta kanteloa.
- Vaka vanha Väinämöinen
- astuvi kohen kotia
- alla päin, pahoilla mielin,
- kaiken kallella kypärin.
- Itse tuon sanoiksi kertoi:
- "Ei tuota enämpi olle
- hauin hampahan iloa,
- kalanluista luikutusta!"
- Astuessansa ahoa,
- saloviertä vierressänsä
- kuuli koivun itkeväksi,
- puun visan vetistäväksi.
- Jopa luoksi luontelihe,
- lähemmäksi laittelihe.
- Kysytteli, lausutteli:
- "Mit' itket, ihana koivu,
- puu vihanta, vierettelet,
- vyöhyt valkea, valitat?
- Ei sua sotahan vieä,
- ei tahota tappelohon."
- Koivu taiten vastaeli,
- itse virkki puu vihanta:
- "Niinpä muutamat sanovi,
- moniahat arvelevi
- elävän minun ilossa,
- riemussa remuelevan:
- minä hoikka huolissani,
- ikävissäni iloitsen,
- panen pakkopäivissäni,
- murehissa murmattelen.
- "Typeryyttä, tyhjä, itken,
- vajauttani valitan,
- kun olen osatoin, raukka,
- tuiki, vaivainen, varatoin
- näillä paikoilla pahoilla,
- lake'illa laitumilla.
- "Osalliset, onnelliset
- tuota toivovat alati
- kesän kaunihin tulevan,
- suven suuren lämpiävän.
- Toisinpa minä typerä,
- minä vaivainen varoan
- - kuoreni kolottavaksi,
- lehtivarvat vietäväksi!
- "Useinpa minun utuisen,
- use'in, utuisen raukan,
- lapset kerkeän keväimen
- luokseni lähenteleikse,
- veitsin viisin viiltelevät
- halki mahlaisen mahani.
- Paimenet pahat kesällä
- vievät vyöni valkeaisen,
- ken lipiksi, ken tupeksi,
- kenpä marjatuohiseksi.
- "Use'in minun utuisen,
- use'in, utuisen raukan,
- tytöt allani asuvat,
- vierelläni viehkuroivat,
- lehvät päältä leikkelevät,
- varvat vastoiksi sitovat.
- "Use'in minä utuinen,
- use'in, utuinen raukka,
- kaaetahan kaskipuiksi,
- pinopuiksi pilkotahan.
- Kolmasti tänäi kesänä,
- tänä suurena suvena
- miehet allani asuivat,
- kirvestänsä kitkuttivat
- mun poloisen pään menoksi,
- heikon henkeni lähöksi.
- "Se oli ilo kesästä,
- riemu suuresta suvesta.
- Ei ole talvi sen parempi,
- lumen aika armahampi.
- "Jopa aina aikaisehen
- mure muo'on muuttelevi,
- pääni painuvi pahaksi,
- kasvot käypi kalveaksi
- muistellessa mustat päivät,
- pahat ajat arvellessa.
- "Siitä tuuli tuskat tuopi,
- halla huolet haike'immat:
- tuuli vie vihannan turkin,
- halla kaunihin hamehen.
- Niin minä vähävarainen,
- minä, koito koivu raukka,
- jään aivan alastomaksi,
- varsin vaattehettomaksi
- vilussa värisemähän,
- pakkasessa parkumahan."
- Sanoi vanha Väinämöinen:
- "Elä itke, puu vihanta,
- vesa lehti, vierettele,
- vyöhyt valkea, valita!
- Saat sinä olevan onnen,
- elon uuen armahamman;
- kohta itkenet ilosta,
- riemusta remahutellet."
- Siitä vanha Väinämöinen
- koivun soitoksi kuvasi.
- Veisteli kesäisen päivän,
- kalkutteli kanteletta
- nenässä utuisen niemen,
- päässä saaren terhenisen.
- Veisti kopan kanteletta,
- emäpuun iloa uutta,
- kopan koivusta lujasta,
- emäpuun visaperästä.
- Sanoi vanha Väinämöinen,
- itse lausui, noin nimesi:
- "Tuoss' on koppa kanteletta,
- emäpuu iki-iloa.
- Mistä naulat saatanehe,
- vääntimet perittänehe?"
- Kasvoi tammi tanhualla,
- puu pitkä pihan perällä,
- tammessa tasaiset oksat,
- joka oksalla omena,
- omenalla kultapyörä,
- kultapyörällä käkönen.
- Kun käki kukahtelevi,
- sanoin viisin virkkelevi,
- kulta suusta kumpuavi,
- hopea valahtelevi
- kultaiselle kunnahalle,
- hope'iselle mäelle:
- siitä naulat kantelehen,
- vääntimet visaperähän!
- Sanoi vanha Väinämöinen,
- itse virkki, noin nimesi:
- "Sain ma naulat kantelehen,
- vääntimet visaperähän.
- Vielä uupuvi vähäisen,
- viittä kieltä kanteloinen.
- Mistä tuohon kielet saisin,
- äänöset asetteleisin?"
- Läksi kieltä etsimähän.
- Astuvi ahoa myöten:
- istui immikkö aholla,
- nuori neitonen norolla.
- Ei se impi itkenynnä,
- ei varsin ilonnutkana;
- ilman lauloi itseksensä:
- lauloi iltansa kuluksi,
- sulhon toivossa tulevan,
- armahansa aikehessa.
- Vaka vanha Väinämöinen
- tuonne kengättä kepitti,
- ilman hampsi hattaratta.
- Sitte sinne tultuansa
- alkoi hapsia anella.
- Itse tuon sanoiksi virkki:
- "Anna, impi, hapsiasi,
- hieprukka, hivuksiasi
- kanteloisen kielosiksi,
- ääniksi ilon ikuisen!"
- Antoi impi hapsiansa,
- hienoja hivuksiansa;
- antoi hasta viisi, kuusi
- sekä seitsemän hivusta:
- siit' on kielet kantelessa,
- ääntimet iki-ilossa.
- Saip' on soitto valmihiksi.
- Siitä vanha Väinämöinen
- istuiksen alakivelle,
- paatiselle portahalle.
- Otti kantelon käsille,
- ilon itsensä lähemmä.
- Kären käänti taivahalle,
- ponnen polville tukesi:
- ääniä asettelevi,
- säveliä sääntelevi.
- Sai äänet asetetuksi,
- soittonsa sovitetuksi,
- niin käänti alakäsille,
- poikkipuolin polvillensa.
- Laski kynttä kymmenkunnan,
- viisi sormea viritti
- kielille kapahumahan,
- sävelille hyppimähän.
- Siinä vanha Väinämöinen
- kun on soitti kanteletta
- käsin pienin, hoikin sormin,
- peukaloin ulos kiverin,
- jopa virkki puu visainen,
- vesa lehti vieretteli,
- kukahti käkösen kulta,
- hivus impyen ilosi.
- Sormin soitti Väinämöinen,
- kielin kantelo kajasi:
- vuoret loukkui, paaet paukkui,
- kaikki kalliot tärähti,
- kivet laikkui lainehilla,
- somerot vesillä souti,
- petäjät piti iloa,
- kannot hyppi kankahilla.
- Kälykset Kalevan naiset,
- kesken kirjan neulomisen
- ne tuohon jokena juoksi,
- kaikki virtana vilisi,
- nuoret naiset naurusuulla,
- emännät ilolla mielin
- soitteloa kuulemahan,
- iloa imehtimähän.
- Mi oli miehiä lähellä,
- ne kaikki lakit käessä;
- mi oli akkoja lähellä,
- ne kaikki käsi posella.
- Tyttäret vesissä silmin,
- pojat maassa polvillansa
- kanteloista kuuntelivat,
- iloa imehtelivät.
- Sanoivat samalla suulla,
- yhen kielen kerkesivät:
- "Ei ole tuota ennen kuultu
- noin suloista soitantoa,
- sinä ilmoisna ikänä,
- kuuna kullan valkeana!"
- Kuuluvi sorea soitto,
- kuului kuutehen kylähän.
- Eik' ollut sitä otusta,
- ku ei tullut kuulemahan
- tuota soittoa suloista,
- kajahusta kanteloisen.
- Mi oli metsän eläintä,
- kyykistyivät kynsillehen
- kanteloista kuulemahan,
- iloa imehtimähän.
- Ilman linnut lentäväiset
- varvuille varustelihe,
- veen kalaset kaikenlaiset
- rantahan rakentelihe.
- Matosetki maanalaiset
- päälle mullan muuttelihe
- - käänteleivät, kuuntelevat
- tuota soittoa suloista,
- kantelen iki-iloa,
- Väinämöisen väännätystä.
- Siinä vanha Väinämöinen
- kyllä soitteli somasti,
- kajahutti kaunihisti.
- Soitti päivän, soitti toisen
- yhtehen rupeamahan,
- yhen aamun atriahan,
- yhen vyönsä vyötäntähän,
- yhen paitansa panohon.
- Kun hän soitteli kotona,
- huonehessa honkaisessa,
- niin katot kajahtelivat,
- permannot pemahtelivat;
- laet lauloi, ukset ulvoi,
- kaikki ikkunat iloitsi,
- kiukoa kivinen liikkui,
- patsas patvinen pajahti.
- Kun hän kulki kuusikossa,
- vaelti petäjikössä,
- kuusoset kumartelihe,
- männyt mäellä kääntelihe,
- käpöset keolle vieri,
- havut juurelle hajosi.
- Kun hän liikahti lehossa
- tahi astahti aholla,
- lehot leikkiä pitivät,
- ahot ainoista iloa,
- kukat kulkivat kutuhun,
- vesat nuoret notkahteli.
+Vaka vanha Väinämöinen
+arvelevi aivossansa:
+"Nytpä soitanto sopisi,
+ilon teentä kelpoaisi
+näillä uusilla oloilla,
+kaunihilla kartanoilla!
+Vaan on kantele kaonnut,
+iloni iäti mennyt
+kalaisehen kartanohon,
+lohisehen louhikkohon,
+meren hauan haltijoille,
+Vellamon ikiväelle.
+Eikä tuota tuonekana,
+Ahto antane takaisin.
+"Oi on seppo Ilmarinen!
+Taoit ennen, taoit eilen,
+taopa tänäki päänä!
+Tao rautainen harava,
+haravahan piit tiheät,
+piit tiheät, varsi pitkä,
+jolla lainehet haroan,
+laposille aallot lasken,
+meren ruoikot ru'olle,
+rannat kaikki karhikoille,
+soitto jälle saa'akseni,
+kantelo tavatakseni
+kalaisesta kaartehesta,
+lohisesta louhikosta!"
+Se on seppo Ilmarinen,
+takoja iän-ikuinen,
+takoi rautaisen haravan
+varren vaskisen keralla.
+Piit takoi satoa syltä,
+varren viittä valmisteli.
+Siitä vanha Väinämöinen
+otti rautaisen haravan.
+Astui tietä pikkaraisen,
+kulki matkoa palasen
+teloille teräksisille,
+vaskisille valkamoille.
+Tuoss' oli purtta, kaksi purtta,
+kaksi valmista venettä
+teloilla teräksisillä,
+vaskisilla valkamoilla:
+yksi pursi uusi pursi,
+toinen pursi vanha pursi.
+Sanoi vanha Väinämöinen,
+virkki uuelle venolle:
+"Lähepä, veno, vesille,
+pursi, aalloillen ajaite
+käsivarren kääntämättä,
+peukalon pitelemättä!"
+Läksipä veno vesille,
+pursi aalloillen ajoihe.
+Vaka vanha Väinämöinen
+itse istuihe perähän;
+läksi merta luutimahan,
+lainetta lakaisemahan.
+Luopi lumpehet kokohon,
+haravoipi rannan raiskat,
+ruoposteli ruo'on ruutut,
+ruo'on ruutut, kaislan kaitut,
+joka hauanki harasi,
+karit kaikki karhieli:
+eipä saanut, ei tavannut
+hauinluista soittoansa,
+ikimennyttä iloa,
+kaonnutta kanteloa.
+Vaka vanha Väinämöinen
+astuvi kohen kotia
+alla päin, pahoilla mielin,
+kaiken kallella kypärin.
+Itse tuon sanoiksi kertoi:
+"Ei tuota enämpi olle
+hauin hampahan iloa,
+kalanluista luikutusta!"
+Astuessansa ahoa,
+saloviertä vierressänsä
+kuuli koivun itkeväksi,
+puun visan vetistäväksi.
+Jopa luoksi luontelihe,
+lähemmäksi laittelihe.
+Kysytteli, lausutteli:
+"Mit' itket, ihana koivu,
+puu vihanta, vierettelet,
+vyöhyt valkea, valitat?
+Ei sua sotahan vieä,
+ei tahota tappelohon."
+Koivu taiten vastaeli,
+itse virkki puu vihanta:
+"Niinpä muutamat sanovi,
+moniahat arvelevi
+elävän minun ilossa,
+riemussa remuelevan:
+minä hoikka huolissani,
+ikävissäni iloitsen,
+panen pakkopäivissäni,
+murehissa murmattelen.
+"Typeryyttä, tyhjä, itken,
+vajauttani valitan,
+kun olen osatoin, raukka,
+tuiki, vaivainen, varatoin
+näillä paikoilla pahoilla,
+lake'illa laitumilla.
+"Osalliset, onnelliset
+tuota toivovat alati
+kesän kaunihin tulevan,
+suven suuren lämpiävän.
+Toisinpa minä typerä,
+minä vaivainen varoan
+- kuoreni kolottavaksi,
+lehtivarvat vietäväksi!
+"Useinpa minun utuisen,
+use'in, utuisen raukan,
+lapset kerkeän keväimen
+luokseni lähenteleikse,
+veitsin viisin viiltelevät
+halki mahlaisen mahani.
+Paimenet pahat kesällä
+vievät vyöni valkeaisen,
+ken lipiksi, ken tupeksi,
+kenpä marjatuohiseksi.
+"Use'in minun utuisen,
+use'in, utuisen raukan,
+tytöt allani asuvat,
+vierelläni viehkuroivat,
+lehvät päältä leikkelevät,
+varvat vastoiksi sitovat.
+"Use'in minä utuinen,
+use'in, utuinen raukka,
+kaaetahan kaskipuiksi,
+pinopuiksi pilkotahan.
+Kolmasti tänäi kesänä,
+tänä suurena suvena
+miehet allani asuivat,
+kirvestänsä kitkuttivat
+mun poloisen pään menoksi,
+heikon henkeni lähöksi.
+"Se oli ilo kesästä,
+riemu suuresta suvesta.
+Ei ole talvi sen parempi,
+lumen aika armahampi.
+"Jopa aina aikaisehen
+mure muo'on muuttelevi,
+pääni painuvi pahaksi,
+kasvot käypi kalveaksi
+muistellessa mustat päivät,
+pahat ajat arvellessa.
+"Siitä tuuli tuskat tuopi,
+halla huolet haike'immat:
+tuuli vie vihannan turkin,
+halla kaunihin hamehen.
+Niin minä vähävarainen,
+minä, koito koivu raukka,
+jään aivan alastomaksi,
+varsin vaattehettomaksi
+vilussa värisemähän,
+pakkasessa parkumahan."
+Sanoi vanha Väinämöinen:
+"Elä itke, puu vihanta,
+vesa lehti, vierettele,
+vyöhyt valkea, valita!
+Saat sinä olevan onnen,
+elon uuen armahamman;
+kohta itkenet ilosta,
+riemusta remahutellet."
+Siitä vanha Väinämöinen
+koivun soitoksi kuvasi.
+Veisteli kesäisen päivän,
+kalkutteli kanteletta
+nenässä utuisen niemen,
+päässä saaren terhenisen.
+Veisti kopan kanteletta,
+emäpuun iloa uutta,
+kopan koivusta lujasta,
+emäpuun visaperästä.
+Sanoi vanha Väinämöinen,
+itse lausui, noin nimesi:
+"Tuoss' on koppa kanteletta,
+emäpuu iki-iloa.
+Mistä naulat saatanehe,
+vääntimet perittänehe?"
+Kasvoi tammi tanhualla,
+puu pitkä pihan perällä,
+tammessa tasaiset oksat,
+joka oksalla omena,
+omenalla kultapyörä,
+kultapyörällä käkönen.
+Kun käki kukahtelevi,
+sanoin viisin virkkelevi,
+kulta suusta kumpuavi,
+hopea valahtelevi
+kultaiselle kunnahalle,
+hope'iselle mäelle:
+siitä naulat kantelehen,
+vääntimet visaperähän!
+Sanoi vanha Väinämöinen,
+itse virkki, noin nimesi:
+"Sain ma naulat kantelehen,
+vääntimet visaperähän.
+Vielä uupuvi vähäisen,
+viittä kieltä kanteloinen.
+Mistä tuohon kielet saisin,
+äänöset asetteleisin?"
+Läksi kieltä etsimähän.
+Astuvi ahoa myöten:
+istui immikkö aholla,
+nuori neitonen norolla.
+Ei se impi itkenynnä,
+ei varsin ilonnutkana;
+ilman lauloi itseksensä:
+lauloi iltansa kuluksi,
+sulhon toivossa tulevan,
+armahansa aikehessa.
+Vaka vanha Väinämöinen
+tuonne kengättä kepitti,
+ilman hampsi hattaratta.
+Sitte sinne tultuansa
+alkoi hapsia anella.
+Itse tuon sanoiksi virkki:
+"Anna, impi, hapsiasi,
+hieprukka, hivuksiasi
+kanteloisen kielosiksi,
+ääniksi ilon ikuisen!"
+Antoi impi hapsiansa,
+hienoja hivuksiansa;
+antoi hasta viisi, kuusi
+sekä seitsemän hivusta:
+siit' on kielet kantelessa,
+ääntimet iki-ilossa.
+Saip' on soitto valmihiksi.
+Siitä vanha Väinämöinen
+istuiksen alakivelle,
+paatiselle portahalle.
+Otti kantelon käsille,
+ilon itsensä lähemmä.
+Kären käänti taivahalle,
+ponnen polville tukesi:
+ääniä asettelevi,
+säveliä sääntelevi.
+Sai äänet asetetuksi,
+soittonsa sovitetuksi,
+niin käänti alakäsille,
+poikkipuolin polvillensa.
+Laski kynttä kymmenkunnan,
+viisi sormea viritti
+kielille kapahumahan,
+sävelille hyppimähän.
+Siinä vanha Väinämöinen
+kun on soitti kanteletta
+käsin pienin, hoikin sormin,
+peukaloin ulos kiverin,
+jopa virkki puu visainen,
+vesa lehti vieretteli,
+kukahti käkösen kulta,
+hivus impyen ilosi.
+Sormin soitti Väinämöinen,
+kielin kantelo kajasi:
+vuoret loukkui, paaet paukkui,
+kaikki kalliot tärähti,
+kivet laikkui lainehilla,
+somerot vesillä souti,
+petäjät piti iloa,
+kannot hyppi kankahilla.
+Kälykset Kalevan naiset,
+kesken kirjan neulomisen
+ne tuohon jokena juoksi,
+kaikki virtana vilisi,
+nuoret naiset naurusuulla,
+emännät ilolla mielin
+soitteloa kuulemahan,
+iloa imehtimähän.
+Mi oli miehiä lähellä,
+ne kaikki lakit käessä;
+mi oli akkoja lähellä,
+ne kaikki käsi posella.
+Tyttäret vesissä silmin,
+pojat maassa polvillansa
+kanteloista kuuntelivat,
+iloa imehtelivät.
+Sanoivat samalla suulla,
+yhen kielen kerkesivät:
+"Ei ole tuota ennen kuultu
+noin suloista soitantoa,
+sinä ilmoisna ikänä,
+kuuna kullan valkeana!"
+Kuuluvi sorea soitto,
+kuului kuutehen kylähän.
+Eik' ollut sitä otusta,
+ku ei tullut kuulemahan
+tuota soittoa suloista,
+kajahusta kanteloisen.
+Mi oli metsän eläintä,
+kyykistyivät kynsillehen
+kanteloista kuulemahan,
+iloa imehtimähän.
+Ilman linnut lentäväiset
+varvuille varustelihe,
+veen kalaset kaikenlaiset
+rantahan rakentelihe.
+Matosetki maanalaiset
+päälle mullan muuttelihe
+- käänteleivät, kuuntelevat
+tuota soittoa suloista,
+kantelen iki-iloa,
+Väinämöisen väännätystä.
+Siinä vanha Väinämöinen
+kyllä soitteli somasti,
+kajahutti kaunihisti.
+Soitti päivän, soitti toisen
+yhtehen rupeamahan,
+yhen aamun atriahan,
+yhen vyönsä vyötäntähän,
+yhen paitansa panohon.
+Kun hän soitteli kotona,
+huonehessa honkaisessa,
+niin katot kajahtelivat,
+permannot pemahtelivat;
+laet lauloi, ukset ulvoi,
+kaikki ikkunat iloitsi,
+kiukoa kivinen liikkui,
+patsas patvinen pajahti.
+Kun hän kulki kuusikossa,
+vaelti petäjikössä,
+kuusoset kumartelihe,
+männyt mäellä kääntelihe,
+käpöset keolle vieri,
+havut juurelle hajosi.
+Kun hän liikahti lehossa
+tahi astahti aholla,
+lehot leikkiä pitivät,
+ahot ainoista iloa,
+kukat kulkivat kutuhun,
+vesat nuoret notkahteli.
- Viidesviidettä runo
+ Viidesviidettä runo
- Louhi, Pohjolan emäntä,
- sai sanoman korvihinsa
- Väinölän eleleväksi,
- Kalevalan kasvavaksi
- sammon saauilla muruilla,
- kirjokannen kappaleilla.
- Tuo tuota kovin kaehti.
- Itse aina arvelevi,
- minkä surman suorittaisi,
- kunka kuoleman kokisi
- tuolle Väinölän väelle,
- kansalle kalevalaisten.
- Ukkoa rukoelevi,
- Pauannetta palvoavi:
- "Oi Ukko, ylijumala!
- Kaataos Kalevan kansa
- rakehilla rautaisilla,
- neuloilla teräsnenillä!
- Tahikka tauilla tapata,
- surmoa suku katala,
- miehet pitkille pihoille,
- naiset läävän lattioille!"
- Tyttö oli Tuonelan sokea,
- Loviatar, vaimo vanha,
- pahin Tuonen tyttäriä,
- ilke'in manattaria,
- alku kaikille pahoille,
- tuhansille turmioille.
- Sill' oli muoto mustanlainen,
- iho inhon-karvallinen.
- Tuopa musta Tuonen tyttö,
- ulappalan umpisilmä,
- teki tielle vuotehensa,
- pahnansa pahalle maalle.
- Selin tuulehen makasi,
- kaltoin säähän karkeahan,
- perin viimahan viluhun,
- kohin päivänkoittehesen.
- Tuli suuri tuulen puuska,
- iästä iso vihuri,
- tuuli tuhman raskahaksi,
- kostutti kohulliseksi
- aholla vesattomalla,
- maalla mättähättömällä.
- Kantoi kohtua kovoa,
- vatsantäyttä vaikeata;
- kantoi kuuta kaksi, kolme,
- neljännenki, viiennenki,
- kuuta seitsemän, kaheksan,
- ympäri yheksän kuuta,
- vaimon vanha'an lukuhun
- kuuta puolen kymmenettä.
- Yheksännen kuun lopulla,
- kuun alulla kymmenennen
- kohtu kääntyvi kovaksi,
- painuvi pakolliseksi;
- eikä synny syntyminen,
- luovu luomaiset sikiöt.
- Siirrälti sijan aloa,
- paneutti toisen paikan.
- Meni portto poikimahan,
- tulen lautta lapsimahan
- kahen kallion välihin,
- viien vuoren viukelohon:
- eipä tuolla synty synny,
- luovu luomainen sikiö.
- Etsi synnytössijoa,
- vatsansa vajennusmaata
- heiluvilla hettehillä,
- läikkyvillä lähtehillä:
- ei siellä sijoa saanut,
- vajennusta vatsallensa.
- Synnytteli poikiansa,
- vajenteli vatsoansa
- kuohussa tulisen kosken,
- ve'en vankan vääntehessä,
- alla kolmen kosken koprun,
- alla äyrähän yheksän;
- vaan ei vielä synty synny,
- kehnon kohtu ei kevene.
- Alkoi itkeä iletys,
- parkua paha kuvatus.
- Ei tieä, mihin menisi,
- kunne kulkea pitäisi
- vatsansa vajentamahan,
- poikiansa poikimahan.
- Puhui pilvestä Jumala,
- lausui Luoja taivahalta:
- "Tuoll' on suolla kolmisoppi
- rannalla meryttä vasten,
- pimeässä Pohjolassa,
- sangassa Sariolassa.
- Mene sinne poikimahan,
- kohtusi keventämähän!
- Siellä silma tarvitahan,
- väkeäsi vuotetahan."
- Tuopa musta Tuonen tyttö,
- ilkeä Manalan impi,
- tuli Pohjolan tuville,
- Sariolan saunan maille
- latomahan lapsiansa,
- saamahan sikiöitänsä.
- Louhi, Pohjolan emäntä,
- Pohjan akka harvahammas,
- vei tuon saunahan saloa,
- kylin kylpyhuonehesen,
- kyläkunnan kuulematta,
- sanan saamatta kylähän.
- Lämmitti saloa saunan,
- rikenehen riuahutti;
- oluella ukset voiti,
- kasti kaljalla saranat,
- jottei ukset ulvonunna,
- saranat narahtanunna.
- Siitä tuon sanoiksi virkki,
- itse lausui, noin nimesi:
- "Kave eukko, luonnon tyttö,
- kave kultainen, korea,
- jok' olet vanhin vaimoloita,
- ensin emä itselöitä!
- Juokse polvesta merehen,
- vyö lapasta lainehesen,
- ota kiiskiltä kinoa,
- matehelta nuljaskata,
- jolla voiat luun lomia,
- sivelet sivuja myöten,
- päästät piian pintehistä,
- vaimon vatsanvääntehistä,
- tästä tuskasta kovasta,
- vatsantyöstä vaikeasta!
- "Kun ei tuosta kyllin liene,
- oi Ukko, ylijumala,
- tule tänne tarvittaissa,
- käy tänne kutsuttaessa!
- Tääll' on piika pintehessä,
- vaimo vatsanvääntehessä
- saunassa savun seassa,
- kylän kylpyhuonehessa.
- "Ota kultainen kurikka
- kätehesi oikeahan!
- Sillä haittoja hajota,
- pihtipuoliset porota,
- lukot Luojan lonkahuta,
- takasalvat poikki taita
- mennä suuren, mennä pienen,
- kulkea vähäväkisen!"
- Siinä tuo paha pahennus,
- Tuonen tyttö umpisilmä
- jopa vatsansa vajenti,
- latoi lapsensa vihaiset
- alla vaipan vaskikirjan,
- alla uutimen utuisen.
- Teki poikoa yheksän
- yhtenä kesäisnä yönä,
- yhen löylyn lyötävillä,
- yhen saunan saatavilla,
- yhestä vatsan väestä,
- kohuntäyestä kovasta.
- Nimitteli poikiansa,
- laaitteli lapsiansa,
- kuin kuki tekemiänsä,
- itse ilmi luomiansa:
- minkä pisti pistokseksi,
- kunka änkäsi ähyksi,
- minkä laati luuvaloksi,
- kunka riieksi risasi;
- minkä painoi paiseheksi,
- kunka ruohutti ruveksi,
- minkä syöjäksi sysäsi,
- kunka ruhtosi rutoksi.
- Jäi yksi nimittämättä,
- poika pahnan-pohjimmainen.
- Senpä sitte käski tuonne,
- työnti velhoiksi vesille,
- noi'iksi noroperille,
- katehiksi kaikin paikoin.
- Louhi, Pohjolan emäntä,
- muut on käski käyä tuonne
- nenähän utuisen niemen,
- päähän saaren terhenisen.
- Ärrytti äkäiset luomat,
- tavattomat tauit työnti
- vasten Väinölän väkeä,
- surmaksi su'un Kalevan.
- Pojat Väinölän potevi,
- läsivi Kalevan kansa
- tautia tavattomia,
- nimen tietämättömiä:
- alta lattiat lahovi,
- päältä peite märkänevi.
- Silloin vanha Väinämöinen,
- tietäjä iän-ikuinen,
- läksi päitä päästämähän,
- henkiä lunastamahan,
- läksi Tuonelle sotahan,
- kera tauin tappelohon.
- Saattoi saunan lämpimäksi,
- kivet löylyn lyötäväksi
- puuhu'illa puhtahilla,
- ve'en tuomilla haloilla.
- Vei on vettä verhossansa,
- kantoi vastat varjossansa,
- hauteli haluiset vastat,
- satalatvat lauhutteli.
- Löi siitä simaisen löylyn,
- mesilöylyn löyhäytti
- läpi kuumien kivien,
- palavojen paaterojen.
- Sanovi sanalla tuolla,
- lausui tuolla lausehella:
- "Tule nyt löylyhyn, Jumala,
- iso ilman, lämpimähän
- tekemähän terveyttä,
- rauhoa rakentamahan!
- Pyyhi pois pyhät kipunat,
- pyhät saastat sammuttele,
- lyötä maahan liika löyly,
- paha löyly pois lähetä,
- ettei polta poikiasi,
- turmele tekemiäsi!
- "Minkä vettä viskaelen
- noille kuumille kiville,
- se me'eksi muuttukohon,
- simaksi sirahtakohon!
- Juoskohon joki metinen,
- simalampi laikkukohon
- läpi kiukahan kivisen,
- läpi saunan sammalisen!
- "Ei nyt meitä syyttä syöä
- eikä tauitta tapeta,
- ei luvatta suuren Luojan,
- ilman surmatta Jumalan.
- Kenpä meitä syyttä söisi,
- suuhunsa omat sanansa,
- päähänsä pahat panonsa,
- ajatukset itsehensä!
- "Jos ei minussa miestä liene,
- urosta Ukon pojassa
- rikkehistä riisumahan,
- päättehistä päästämähän,
- onp' on itsessä Ukossa,
- joka pilviä pitävi,
- poutapilvessä asuvi,
- hattaroissa hallitsevi.
- "Oi Ukko, ylijumala,
- pilven-päällinen jumala!
- Tule tänne tarvittaissa,
- ajaite anottaessa
- nämä tuskat tuntemahan,
- hätäpäivät häätämähän,
- rikonnaiset riisumahan,
- puutunnaiset purkamahan!
- "Tuo mulle tulinen miekka,
- säkehinen säilä kanna,
- jolla ma pahat pitelen,
- ilkeät iki asetan,
- tuskat tuulen teitä myöten,
- kivut aavoillen ahoille!
- "Tuonne ma kipuja kiistän,
- tuonne tuskia manoan
- kivisihin kellarihin,
- rautaisihin raunioihin,
- kiviä kivistämähän,
- paasia pakottamahan.
- Ei kivi kipuja itke,
- paasi ei vaivoja valita,
- vaikka paljo pantahisi,
- määrättä mätettähisi.
- "Kiputyttö, Tuonen neiti,
- joka istut kipukivellä
- joen kolmen juoksevassa,
- veen kolmen jaka'imessa
- jauhaen kipukiveä,
- Kipuvuorta väännätellen!
- Käy kivut kereämähän
- kitahan kiven sinisen,
- tahi vieretä vetehen,
- syytäise meren syvähän,
- tuulen tuntumattomahan,
- päivän paistamattomahan!
- "Kun ei tuosta kyllin liene,
- Kivutar, hyvä emäntä,
- Vammatar, valio vaimo,
- tule kanssa, käy keralla
- tekemähän terveyttä,
- rauhoa rakentamahan!
- Tee kivut kivuttomaksi,
- vammat värjymättömäksi,
- jotta saisi sairas maata,
- huono huoletta levätä,
- tuskahinen tunnin olla,
- vikahinen vieretellä!
- "Ota kivut kippasehen,
- vaivat vaskivakkasehen,
- kivut tuonne vieäksesi,
- vammat vaivutellaksesi
- keskelle Kipumäkeä,
- Kipuvuoren kukkulata!
- Siellä keittäös kipuja
- pikkuisessa kattilassa,
- yhen sormen mentävässä,
- peukalon mahuttavassa!
- "Kivi on keskellä mäkeä,
- reikä keskellä kiveä,
- jok' on väätty vääntiällä,
- puhkaistu purasimella:
- siihen kivut kiskotahan,
- pahat vammat vallatahan,
- tuskat tuimat tungetahan,
- pakkopäivät painetahan
- öin yrittämättömiksi,
- päivin pääsemättömiksi."
- Siitä vanha Väinämöinen,
- tietäjä iän-ikuinen,
- vielä voiteli vikoja,
- noita vammoja valeli
- yheksillä voitehilla,
- kaheksilla katsehilla.
- Sanovi sanalla tuolla,
- lausui tuolla lausehella:
- "Oi Ukko, ylijumala,
- mies on vanha taivahinen!
- Iätä iästä pilvi,
- nosta lonka luotehesta,
- länkä lännestä lähetä!
- Sa'a mettä, sa'a vettä
- kipehille voitehiksi,
- vammoille valantehiksi!
- "En minä mitänä voine,
- kun ei Luojani luvanne.
- Avun Luoja antakohon,
- avun tuokohon Jumala
- minun silmin nähtyäni,
- käsin päällä käytyäni,
- suin sulin puheltuani,
- hengin henkäeltyäni!
- "Kuhun ei käteni käyne,
- käyköhön käet Jumalan;
- kuhun ei sormeni sopine,
- sopikohon Luojan sormet!
- Luojan on somemmat sormet,
- Luojan kämmenet käpeät.
- "Tule nyt, Luoja, loitsimahan,
- Jumala, puhelemahan,
- kaikkivalta, katsomahan!
- Tehkös yöllä terveheksi,
- päivällä imanteheksi,
- jottei tuska päällä tunnu,
- kipu keskeä kivistä,
- pakko ei syämehen paneite,
- jottei tunnu pikkuistana,
- vaivoa vähäistäkänä
- sinä ilmoisna ikänä,
- kuuna kullan valkeana!"
- Vaka vanha Väinämöinen,
- tietäjä iän-ikuinen,
- sillä riisui rikkehiä,
- purkaeli puuttehia.
- Poies poisti poikenluomat,
- paranti pahat panoset,
- päästi kansan kuolemasta,
- Kalevan katoamasta.
+Louhi, Pohjolan emäntä,
+sai sanoman korvihinsa
+Väinölän eleleväksi,
+Kalevalan kasvavaksi
+sammon saauilla muruilla,
+kirjokannen kappaleilla.
+Tuo tuota kovin kaehti.
+Itse aina arvelevi,
+minkä surman suorittaisi,
+kunka kuoleman kokisi
+tuolle Väinölän väelle,
+kansalle kalevalaisten.
+Ukkoa rukoelevi,
+Pauannetta palvoavi:
+"Oi Ukko, ylijumala!
+Kaataos Kalevan kansa
+rakehilla rautaisilla,
+neuloilla teräsnenillä!
+Tahikka tauilla tapata,
+surmoa suku katala,
+miehet pitkille pihoille,
+naiset läävän lattioille!"
+Tyttö oli Tuonelan sokea,
+Loviatar, vaimo vanha,
+pahin Tuonen tyttäriä,
+ilke'in manattaria,
+alku kaikille pahoille,
+tuhansille turmioille.
+Sill' oli muoto mustanlainen,
+iho inhon-karvallinen.
+Tuopa musta Tuonen tyttö,
+ulappalan umpisilmä,
+teki tielle vuotehensa,
+pahnansa pahalle maalle.
+Selin tuulehen makasi,
+kaltoin säähän karkeahan,
+perin viimahan viluhun,
+kohin päivänkoittehesen.
+Tuli suuri tuulen puuska,
+iästä iso vihuri,
+tuuli tuhman raskahaksi,
+kostutti kohulliseksi
+aholla vesattomalla,
+maalla mättähättömällä.
+Kantoi kohtua kovoa,
+vatsantäyttä vaikeata;
+kantoi kuuta kaksi, kolme,
+neljännenki, viiennenki,
+kuuta seitsemän, kaheksan,
+ympäri yheksän kuuta,
+vaimon vanha'an lukuhun
+kuuta puolen kymmenettä.
+Yheksännen kuun lopulla,
+kuun alulla kymmenennen
+kohtu kääntyvi kovaksi,
+painuvi pakolliseksi;
+eikä synny syntyminen,
+luovu luomaiset sikiöt.
+Siirrälti sijan aloa,
+paneutti toisen paikan.
+Meni portto poikimahan,
+tulen lautta lapsimahan
+kahen kallion välihin,
+viien vuoren viukelohon:
+eipä tuolla synty synny,
+luovu luomainen sikiö.
+Etsi synnytössijoa,
+vatsansa vajennusmaata
+heiluvilla hettehillä,
+läikkyvillä lähtehillä:
+ei siellä sijoa saanut,
+vajennusta vatsallensa.
+Synnytteli poikiansa,
+vajenteli vatsoansa
+kuohussa tulisen kosken,
+ve'en vankan vääntehessä,
+alla kolmen kosken koprun,
+alla äyrähän yheksän;
+vaan ei vielä synty synny,
+kehnon kohtu ei kevene.
+Alkoi itkeä iletys,
+parkua paha kuvatus.
+Ei tieä, mihin menisi,
+kunne kulkea pitäisi
+vatsansa vajentamahan,
+poikiansa poikimahan.
+Puhui pilvestä Jumala,
+lausui Luoja taivahalta:
+"Tuoll' on suolla kolmisoppi
+rannalla meryttä vasten,
+pimeässä Pohjolassa,
+sangassa Sariolassa.
+Mene sinne poikimahan,
+kohtusi keventämähän!
+Siellä silma tarvitahan,
+väkeäsi vuotetahan."
+Tuopa musta Tuonen tyttö,
+ilkeä Manalan impi,
+tuli Pohjolan tuville,
+Sariolan saunan maille
+latomahan lapsiansa,
+saamahan sikiöitänsä.
+Louhi, Pohjolan emäntä,
+Pohjan akka harvahammas,
+vei tuon saunahan saloa,
+kylin kylpyhuonehesen,
+kyläkunnan kuulematta,
+sanan saamatta kylähän.
+Lämmitti saloa saunan,
+rikenehen riuahutti;
+oluella ukset voiti,
+kasti kaljalla saranat,
+jottei ukset ulvonunna,
+saranat narahtanunna.
+Siitä tuon sanoiksi virkki,
+itse lausui, noin nimesi:
+"Kave eukko, luonnon tyttö,
+kave kultainen, korea,
+jok' olet vanhin vaimoloita,
+ensin emä itselöitä!
+Juokse polvesta merehen,
+vyö lapasta lainehesen,
+ota kiiskiltä kinoa,
+matehelta nuljaskata,
+jolla voiat luun lomia,
+sivelet sivuja myöten,
+päästät piian pintehistä,
+vaimon vatsanvääntehistä,
+tästä tuskasta kovasta,
+vatsantyöstä vaikeasta!
+"Kun ei tuosta kyllin liene,
+oi Ukko, ylijumala,
+tule tänne tarvittaissa,
+käy tänne kutsuttaessa!
+Tääll' on piika pintehessä,
+vaimo vatsanvääntehessä
+saunassa savun seassa,
+kylän kylpyhuonehessa.
+"Ota kultainen kurikka
+kätehesi oikeahan!
+Sillä haittoja hajota,
+pihtipuoliset porota,
+lukot Luojan lonkahuta,
+takasalvat poikki taita
+mennä suuren, mennä pienen,
+kulkea vähäväkisen!"
+Siinä tuo paha pahennus,
+Tuonen tyttö umpisilmä
+jopa vatsansa vajenti,
+latoi lapsensa vihaiset
+alla vaipan vaskikirjan,
+alla uutimen utuisen.
+Teki poikoa yheksän
+yhtenä kesäisnä yönä,
+yhen löylyn lyötävillä,
+yhen saunan saatavilla,
+yhestä vatsan väestä,
+kohuntäyestä kovasta.
+Nimitteli poikiansa,
+laaitteli lapsiansa,
+kuin kuki tekemiänsä,
+itse ilmi luomiansa:
+minkä pisti pistokseksi,
+kunka änkäsi ähyksi,
+minkä laati luuvaloksi,
+kunka riieksi risasi;
+minkä painoi paiseheksi,
+kunka ruohutti ruveksi,
+minkä syöjäksi sysäsi,
+kunka ruhtosi rutoksi.
+Jäi yksi nimittämättä,
+poika pahnan-pohjimmainen.
+Senpä sitte käski tuonne,
+työnti velhoiksi vesille,
+noi'iksi noroperille,
+katehiksi kaikin paikoin.
+Louhi, Pohjolan emäntä,
+muut on käski käyä tuonne
+nenähän utuisen niemen,
+päähän saaren terhenisen.
+Ärrytti äkäiset luomat,
+tavattomat tauit työnti
+vasten Väinölän väkeä,
+surmaksi su'un Kalevan.
+Pojat Väinölän potevi,
+läsivi Kalevan kansa
+tautia tavattomia,
+nimen tietämättömiä:
+alta lattiat lahovi,
+päältä peite märkänevi.
+Silloin vanha Väinämöinen,
+tietäjä iän-ikuinen,
+läksi päitä päästämähän,
+henkiä lunastamahan,
+läksi Tuonelle sotahan,
+kera tauin tappelohon.
+Saattoi saunan lämpimäksi,
+kivet löylyn lyötäväksi
+puuhu'illa puhtahilla,
+ve'en tuomilla haloilla.
+Vei on vettä verhossansa,
+kantoi vastat varjossansa,
+hauteli haluiset vastat,
+satalatvat lauhutteli.
+Löi siitä simaisen löylyn,
+mesilöylyn löyhäytti
+läpi kuumien kivien,
+palavojen paaterojen.
+Sanovi sanalla tuolla,
+lausui tuolla lausehella:
+"Tule nyt löylyhyn, Jumala,
+iso ilman, lämpimähän
+tekemähän terveyttä,
+rauhoa rakentamahan!
+Pyyhi pois pyhät kipunat,
+pyhät saastat sammuttele,
+lyötä maahan liika löyly,
+paha löyly pois lähetä,
+ettei polta poikiasi,
+turmele tekemiäsi!
+"Minkä vettä viskaelen
+noille kuumille kiville,
+se me'eksi muuttukohon,
+simaksi sirahtakohon!
+Juoskohon joki metinen,
+simalampi laikkukohon
+läpi kiukahan kivisen,
+läpi saunan sammalisen!
+"Ei nyt meitä syyttä syöä
+eikä tauitta tapeta,
+ei luvatta suuren Luojan,
+ilman surmatta Jumalan.
+Kenpä meitä syyttä söisi,
+suuhunsa omat sanansa,
+päähänsä pahat panonsa,
+ajatukset itsehensä!
+"Jos ei minussa miestä liene,
+urosta Ukon pojassa
+rikkehistä riisumahan,
+päättehistä päästämähän,
+onp' on itsessä Ukossa,
+joka pilviä pitävi,
+poutapilvessä asuvi,
+hattaroissa hallitsevi.
+"Oi Ukko, ylijumala,
+pilven-päällinen jumala!
+Tule tänne tarvittaissa,
+ajaite anottaessa
+nämä tuskat tuntemahan,
+hätäpäivät häätämähän,
+rikonnaiset riisumahan,
+puutunnaiset purkamahan!
+"Tuo mulle tulinen miekka,
+säkehinen säilä kanna,
+jolla ma pahat pitelen,
+ilkeät iki asetan,
+tuskat tuulen teitä myöten,
+kivut aavoillen ahoille!
+"Tuonne ma kipuja kiistän,
+tuonne tuskia manoan
+kivisihin kellarihin,
+rautaisihin raunioihin,
+kiviä kivistämähän,
+paasia pakottamahan.
+Ei kivi kipuja itke,
+paasi ei vaivoja valita,
+vaikka paljo pantahisi,
+määrättä mätettähisi.
+"Kiputyttö, Tuonen neiti,
+joka istut kipukivellä
+joen kolmen juoksevassa,
+veen kolmen jaka'imessa
+jauhaen kipukiveä,
+Kipuvuorta väännätellen!
+Käy kivut kereämähän
+kitahan kiven sinisen,
+tahi vieretä vetehen,
+syytäise meren syvähän,
+tuulen tuntumattomahan,
+päivän paistamattomahan!
+"Kun ei tuosta kyllin liene,
+Kivutar, hyvä emäntä,
+Vammatar, valio vaimo,
+tule kanssa, käy keralla
+tekemähän terveyttä,
+rauhoa rakentamahan!
+Tee kivut kivuttomaksi,
+vammat värjymättömäksi,
+jotta saisi sairas maata,
+huono huoletta levätä,
+tuskahinen tunnin olla,
+vikahinen vieretellä!
+"Ota kivut kippasehen,
+vaivat vaskivakkasehen,
+kivut tuonne vieäksesi,
+vammat vaivutellaksesi
+keskelle Kipumäkeä,
+Kipuvuoren kukkulata!
+Siellä keittäös kipuja
+pikkuisessa kattilassa,
+yhen sormen mentävässä,
+peukalon mahuttavassa!
+"Kivi on keskellä mäkeä,
+reikä keskellä kiveä,
+jok' on väätty vääntiällä,
+puhkaistu purasimella:
+siihen kivut kiskotahan,
+pahat vammat vallatahan,
+tuskat tuimat tungetahan,
+pakkopäivät painetahan
+öin yrittämättömiksi,
+päivin pääsemättömiksi."
+Siitä vanha Väinämöinen,
+tietäjä iän-ikuinen,
+vielä voiteli vikoja,
+noita vammoja valeli
+yheksillä voitehilla,
+kaheksilla katsehilla.
+Sanovi sanalla tuolla,
+lausui tuolla lausehella:
+"Oi Ukko, ylijumala,
+mies on vanha taivahinen!
+Iätä iästä pilvi,
+nosta lonka luotehesta,
+länkä lännestä lähetä!
+Sa'a mettä, sa'a vettä
+kipehille voitehiksi,
+vammoille valantehiksi!
+"En minä mitänä voine,
+kun ei Luojani luvanne.
+Avun Luoja antakohon,
+avun tuokohon Jumala
+minun silmin nähtyäni,
+käsin päällä käytyäni,
+suin sulin puheltuani,
+hengin henkäeltyäni!
+"Kuhun ei käteni käyne,
+käyköhön käet Jumalan;
+kuhun ei sormeni sopine,
+sopikohon Luojan sormet!
+Luojan on somemmat sormet,
+Luojan kämmenet käpeät.
+"Tule nyt, Luoja, loitsimahan,
+Jumala, puhelemahan,
+kaikkivalta, katsomahan!
+Tehkös yöllä terveheksi,
+päivällä imanteheksi,
+jottei tuska päällä tunnu,
+kipu keskeä kivistä,
+pakko ei syämehen paneite,
+jottei tunnu pikkuistana,
+vaivoa vähäistäkänä
+sinä ilmoisna ikänä,
+kuuna kullan valkeana!"
+Vaka vanha Väinämöinen,
+tietäjä iän-ikuinen,
+sillä riisui rikkehiä,
+purkaeli puuttehia.
+Poies poisti poikenluomat,
+paranti pahat panoset,
+päästi kansan kuolemasta,
+Kalevan katoamasta.
- Kuudesviidettä runo
+ Kuudesviidettä runo
- Sai sanoma Pohjolahan,
- tieto kylmähän kylähän
- Väinölän vironneheksi,
- Kalevalan pääsneheksi
- noista nostamavioista,
- tauista tavattomista.
- Louhi, Pohjolan emäntä,
- Pohjan akka harvahammas,
- tuo tuosta kovin pahastui.
- Sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Vielä muistan muunki keinon,
- toki toisen tien osoan:
- nostan karhun kankahalta,
- korvesta koverakouran
- päälle Väinölän elojen,
- Kalevalan karjan päälle."
- Nosti karhun kankahalta,
- kontion kovilta mailta
- noille Väinölän ahoille,
- Kalevalan karjamaille.
- Vaka vanha Väinämöinen
- itse tuon sanoiksi virkki:
- "Veli, seppo Ilmarinen!
- Taos mulle uusi keihäs,
- tao keiho kolmisulka
- varren vaskisen keralla!
- Ois' otso otettavana,
- rahakarva kaattavana
- ruuniani ruhtomasta,
- tammojani tahtomasta,
- kaatamasta karjoani,
- lehmiä levittämästä."
- Seppo keihyen takovi,
- eikä pitkän, ei lyhyen,
- takoi keskilaaullisen:
- sen susi sulalla seisoi,
- kontio terän kohalla,
- hirvi hiihti suoverossa,
- varsa varrella samosi,
- peura potki ponnen päässä.
- Satoi siitä uutta lunta,
- hiukan hienoista vitiä,
- sykysyisen uuhen verran,
- verran talvisen jäniksen.
- Sanoi vanha Väinämöinen,
- itse virkki, noin nimesi:
- "Mieleni minun tekevi,
- mieli käyä Metsolassa
- metsän tyttöjen tykönä,
- sinipiikojen pihoilla.
- "Lähen miehistä metsälle,
- urohista ulkotöille.
- Ota, metsä, miehiksesi,
- urohiksesi, Tapio!
- Auta onni ottamahan,
- metsän kaunis kaatamahan!
- "Mielikki, metsän emäntä,
- Tellervo, Tapion vaimo!
- Kytke kiinni koiroasi,
- rakentele rakkiasi
- kuusamisehen kujahan,
- talahasen tammisehen!
- "Otsonen, metsän omena,
- mesikämmen källeröinen!
- Kun kuulet minun tulevan,
- miehen aimo astelevan,
- kytke kynnet karvoihisi,
- hampahat ikenihisi,
- ettei koske konsakana,
- liikuta lipeänänä!
- "Otsoseni, ainoiseni,
- mesikämmen, kaunoiseni!
- Lyöte maata mättähälle,
- kaunihille kalliolle,
- hongat päällä huojumassa,
- kuuset päällä kuulumassa!
- Siinä, otso, pyörteleite,
- mesikämmen, käänteleite,
- kuni pyy pesänsä päällä,
- hanhi hautomaisillansa!"
- Siinä vanha Väinämöinen
- kuuli koiran haukkuvaksi,
- penun julki juttavaksi
- pikkusilmäisen pihalla,
- tasakärsän tanhu'illa.
- Sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Luulin kukkuvan käkösen,
- lempilinnun laulelevan;
- ei käki kukahakana,
- lempilintu laulakana:
- tääll' on koirani komehin,
- otukseni oivallisin
- otsosen tuvan ovella,
- miehen kaunon kartanolla!"
- Vaka vanha Väinämöinen
- siinä otsosen tapasi;
- säteriset sängyt kaati,
- sijat kultaiset kumosi.
- Sanovi sanalla tuolla,
- lausui tuolla lausehella:
- "Ole kiitetty, Jumala,
- ylistetty, Luoja yksin,
- kun annoit otson osaksi,
- salon kullan saalihiksi!"
- Katselevi kultoansa.
- Sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Otsoseni, ainoiseni,
- mesikämmen, kaunoiseni!
- Elä suutu suottakana!
- En minä sinua kaannut:
- itse vierit vempeleltä,
- hairahit havun selältä,
- puhki puiset kaatiosi,
- halki haljakan havuisen.
- Sykysyiset säät lipeät,
- päivät pilviset pimeät.
- "Metsän kultainen käkönen,
- kaunis karva röyhetyinen!
- Heitä nyt kylmille kotosi,
- asuinmaasi autiaksi,
- koivunoksainen kotosi,
- vasunvarpainen majasi!
- Lähe, kuulu, kulkemahan,
- metsän auvo, astumahan,
- käymähän, käpeäkenkä,
- sinisukka, sipsomahan
- näiltä pieniltä pihoilta,
- kape'ilta käytäviltä
- urohoisehen väkehen,
- miehisehen joukkiohon!
- Ei siellä pahoin pi'etä,
- ei eletä kehnon lailla:
- sima siellä syötetähän,
- mesi nuori juotetahan
- tulevalle vierahalle,
- saavalle käkeävälle.
- "Lähe nyt tästä kuin lähetki,
- tästä pienestä pesästä
- alle kuulun kurkihirren,
- alle kaunihin katoksen!
- Niin sä luikkaos lumella,
- kuni lumme lammin päällä,
- niin sä haihaos havulla,
- kuni oksalla orava!"
- Siitä vanha Väinämöinen,
- laulaja iän-ikuinen,
- astui soitellen ahoja,
- kajahellen kankahia
- kera kuulun vierahansa,
- kanssa karvalallusensa.
- Jo soitto tupahan kuului,
- alle kattojen kajahus.
- Virkahti väki tuvassa,
- kansa kaunis vieretteli:
- "Kuulkottes tätä kumua,
- salon soittajan sanoja,
- käpylinnun kälkytystä,
- metsän piian pillin ääntä!"
- Vaka vanha Väinämöinen
- itse ennätti pihalle.
- Vierähti väki tuvasta,
- kansa kaunis lausutteli:
- "Joko on kulta kulkemassa,
- hopea vaeltamassa,
- rahan armas astumassa,
- tenka tietä poimimassa?
- Mesijänkö metsä antoi,
- ilveksen salon isäntä,
- koska laulaen tulette,
- hyreksien hiihtelette?"
- Vaka vanha Väinämöinen
- tuossa tuon sanoiksi virkki:
- "Sanomiks' on saukko saatu,
- virsiksi Jumalan vilja;
- sillä laulaen tulemme,
- hyreksien hiihtelemme.
- "Eikä saukko ollekana,
- eikä saukko eikä ilves:
- itse on kuulu kulkemassa,
- salon auvo astumassa,
- mies vanha vaeltamassa,
- verkanuttu vieremässä.
- Kun lie suotu vierahamme,
- ovet auki paiskatkatte,
- vaan kun lie vihattu vieras,
- kiinni lyökätte lujahan!"
- Väki vastaten sanovi,
- kansa kaunis vieretteli:
- "Terve, otso, tultuasi,
- mesikämmen, käytyäsi
- näille pestyille pihoille,
- kaunoisille kartanoille!
- "Tuota toivoin tuon ikäni,
- katsoin kaiken kasvinaian
- soivaksi Tapion torven,
- metsän pillin piukovaksi,
- kulkevaksi metsän kullan,
- saavaksi salon hopean
- näille pienille pihoille,
- kape'ille käytäville.
- "Toivoin kuin hyveä vuotta,
- katsoin kuin kesän tuloa,
- niinkuin suksi uutta lunta,
- lyly liukasta lipua,
- neiti nuorta sulhokaista,
- punaposki puolisoa.
- "Illat istuin ikkunoissa,
- aamut aitan portahilla,
- veräjillä viikkokauet,
- kuukauet kujaisten suussa,
- talvikauet tanhu'illa.
- Lumet seisoin tanteriksi,
- tanteret suliksi maiksi,
- sulat maat somerikoiksi,
- somerikot hiesukoiksi,
- hiesukot vihottaviksi.
- Ajattelin aamut kaiket,
- päivät päässäni pitelin,
- missä viikon otso viipyi,
- salon armas aikaeli,
- oisiko Virohon viernyt,
- maasta Suomen sorkehtinut."
- Siitä vanha Väinämöinen
- itse tuon sanoiksi virkki:
- "Minne vienen vierahani,
- kulettanen kultaiseni?
- Tokko laittanen latohon,
- pannen pahnahuonehesen?"
- Väki vastaten sanovi,
- kansa kaunis vieretteli:
- "Tuonne vienet vierahamme,
- kulettanet kultaisemme
- alle kuulun kurkihirren,
- alle kaunihin katoksen.
- Siell' on syömät suoriteltu,
- juomaneuvot jou'uteltu,
- kaikki sillat siivottuna,
- lakaistuna lattiaiset;
- kaikki vaimot vaatehtinna
- pukemihin puhtahisin,
- sore'ihin pääsomihin,
- valke'ihin vaattehisin."
- Siitä vanha Väinämöinen
- itse virkki, noin nimesi:
- "Otsoseni, lintuseni,
- mesikämmen, kääröseni!
- Viel' on maata käyäksesi,
- kangasta kavutaksesi.
- "Lähes nyt, kulta, kulkemahan,
- armas, maata astumahan,
- mustasukka, muikumahan,
- verkahousu, vieremähän,
- käymähän tiaisen teitä,
- varpusen vaeltamia
- alle viien viilohirren,
- alle kuuen kurkiaisen!
- "Varo'otte, vaimo raukat,
- ettei karja kammastuisi,
- pieni vilja pillastuisi,
- vikoisi emännän vilja
- tullessa otson tuville,
- karvaturvan tunkeitessa!
- "Pois on, pojat, porstuasta,
- piiat, pihtipuolisista
- uron tullessa tupahan,
- astuessa aimo miehen!
- "Metsän otsonen, omena,
- metsän kaunis källeröinen!
- Ellös piikoja pelätkö,
- kassapäitä kammastelko
- eläkä vaimoja varoa,
- sure sylttysukkaisia!
- Mi on akkoja tuvassa,
- ne on kaikki karsinahan
- miehen tullessa tupahan,
- astuessa aika poian!"
- Sanoi vanha Väinämöinen:
- "Terve tänneki, Jumala,
- alle kuulun kurkiaisen,
- alle kaunihin katoksen!
- Mihin nyt heitän hempuseni,
- lasken karvalalluseni?"
- Väki vastahan sanovi:
- "Terve, terve tultuasi!
- Tuohon liitä lintusesi,
- kulettele kultaisesi
- petäjäisen pienan päähän,
- rautaisen rahin nenähän
- turkin tunnusteltavaksi,
- karvojen katseltavaksi!
- "Elä, otso, tuosta huoli
- eläkä pane pahaksi,
- jos tulevi turkin tunti,
- karvojen katsanto-aika!
- Ei tuhota turkkiasi,
- karvojasi ei katsota
- herjojen hetalehiksi,
- vaivaisien vaattehiksi."
- Siitä vanha Väinämöinen
- otatti otsolta turkin,
- pani aitan parven päähän;
- lihat liitti kattilahan,
- kuparihin kullattuhun,
- vaskipohjahan patahan.
- Jo oli pa'at tulella,
- vaskilaiat valkealla,
- täpittynä, täytettynä
- liioilla lihamuruilla;
- suolat saatettu sekahan,
- jotk' oli tuotu tuonnempata,
- saatu suolat Saksanmaalta,
- Vienan pääliltä vesiltä,
- souttu Suolasalmen kautta,
- laivan päältä laskettuna.
- Kun oli keitto keitettynä,
- saatu kattilat tulelta,
- jopa saalis saatettihin,
- käpylintu käytettihin
- päähän pitkän pintapöyän
- kultaisihin kuppiloihin
- simoa sirettämähän,
- olosia ottamahan.
- Petäjäst' oli pöytä tehty,
- va'it vaskesta valettu,
- lusikkaiset hopeasta,
- veitset kullasta kuvattu.
- Kupit kaikki kukkusilla,
- va'it varpelaitasilla
- metsän mieliantehia,
- salon kullan saalihia.
- Siinä vanha Väinämöinen
- itse tuon sanoiksi virkki:
- "Kummun ukko kultarinta,
- Tapion talon isäntä,
- Metsolan metinen vaimo,
- metsän ehtoisa emäntä,
- mies puhas, Tapion poika,
- mies puhas, punakypärä,
- Tellervo, Tapion neiti,
- kanssa muu Tapion kansa!
- Tule nyt häihin härkösesi,
- pitkävillasi pitoihin!
- Nyt on kyllin kystä syöä,
- kyllin syöä, kyllin juoa,
- kyllin itsensä piteä,
- kyllin antoa kylälle."
- Väki tuossa noin sanovi,
- kansa kaunis vieretteli:
- "Miss' on otso syntynynnä,
- rahankarva kasvanunna?
- Tokko tuo olilla syntyi,
- kasvoi saunan karsinassa?"
- Silloin vanha Väinämöinen
- itse tuon sanoiksi virkki:
- "Ei otso olilla synny
- eikä riihiruumenilla!
- Tuoll' on otso synnytelty,
- mesikämmen käännytelty
- luona kuun, malossa päivän,
- otavaisen olkapäillä,
- ilman impien tykönä,
- luona luonnon tyttärien.
- "Astui impi ilman äärtä,
- neiti taivahan napoa,
- kävi pilven piirtä myöten,
- taivahan rajoa myöten
- sukassa sinertävässä,
- kirjavassa kaplukassa,
- villavakkanen käessä,
- karvakoppa kainalossa.
- Viskoi villan pään vesille,
- laski karvan lainehille.
- Tuota tuuli tuuitteli,
- ilma lieto liikutteli,
- ve'en henki heilutteli,
- aalto rannalle ajeli,
- rannalle salon simaisen,
- nenähän metisen niemen.
- "Mielikki, metsän emäntä,
- Tapiolan tarkka vaimo,
- koppoi kuontalon vesiltä,
- villat hienot lainehilta.
- "Siitä liitti liukkahasti,
- kapaloitsi kaunihisti
- vaahterisehen vasuhun,
- kaunoisehen kätkyehen.
- Nostatti kapalonuorat,
- vitjat kultaiset kuletti
- oksalle olovimmalle,
- lehvälle leve'immälle.
- "Tuuitteli tuttuansa,
- liekutteli lempeänsä
- alla kuusen kukkalatvan,
- alla penseän petäjän.
- Siinä otsosen sukesi,
- jalokarvan kasvatteli
- vieressä metisen viian,
- simaisen salon sisässä.
- "Kasvoi otso kaunihiksi,
- yleni ylen ehoksi:
- lyhyt jalka, lysmä polvi,
- tasakärsä talleroinen,
- pää levyt, nenä nykerä,
- karva kaunis röyhetyinen.
- Ei ollut vielä hampahia
- eikä kynsiä kyhätty.
- "Mielikki, metsän emäntä,
- itse tuon sanoiksi virkki:
- 'Kyheäisin kynnet tuolle,
- kanssa hampahat hakisin,
- kun tuo ei vioille saisi,
- painuisi pahoille töille.'
- "Niin otso valansa vannoi
- polvilla metsän emännän,
- eessä julkisen Jumalan,
- alla kasvon kaikkivallan,
- ei tehäksensä pahoa,
- ruveta rumille töille.
- "Mielikki, metsän emäntä,
- Tapiolan tarkka vaimo,
- läksi hammasta hakuhun,
- kynsiä kyselemähän
- pihlajilta piuke'ilta,
- katajilta karke'ilta,
- jukaisilta juurikoilta,
- kesunkannoilta kovilta:
- eipä sieltä kynttä saanut
- eikä hammasta tavannut.
- "Honka kasvoi kankahalla,
- kuusi kummulla yleni,
- hongassa hopeaoksa,
- kultaoksa kuusosessa:
- ne kapo käsin tavoitti,
- niistä kynsiä kyhäsi,
- niitä liitti leukaluuhun,
- ikenihin istutteli.
- "Siitä laski lallokkinsa,
- ulos lempensä lähetti;
- pani suota soutamahan,
- viitoa vitaisemahan,
- ahoviertä astumahan,
- kangasta kapuamahan.
- Käski käyä kaunihisti,
- soreasti sorkutella,
- elellä ajat iloiset,
- kulutella kuulut päivät
- suon selillä, maan navoilla,
- kisakangasten perillä,
- käyä kengättä kesällä,
- sykysyllä syylingittä;
- asua ajat pahemmat,
- talvikylmät kyhmästellä
- tuomisen tuvan sisässä,
- havulinnan liepehellä,
- kengällä korean kuusen,
- katajikon kainalossa,
- alla viien villavaipan,
- alla kaapuan kaheksan.
- "Sieltä sain nyt saalihini,
- ehätin tämän eräni."
- Väki nuori noin sanovi,
- väki vanha virkkelevi:
- "Mitä tehen metsä mieltyi,
- metsä mieltyi, korpi kostui,
- ihastui salon isäntä,
- taipui ainoinen Tapio,
- jotta antoi ainokkinsa,
- menetti mesikkisensä?
- Oliko keihon keksimistä
- eli nuolen noutamista?"
- Vaka vanha Väinämöinen
- itse tuon sanoiksi virkki:
- "Hyvin meihin metsä mieltyi,
- metsä mieltyi, korpi kostui,
- ihastui salon isäntä,
- taipui ainoinen Tapio.
- "Mielikki, metsän emäntä,
- Tellervo, Tapion neiti,
- metsän neiti muoto kaunis,
- metsän piika pikkarainen,
- läksi tietä neuvomahan,
- rastia rakentamahan,
- tien vieriä viittomahan,
- matkoa opastamahan.
- Veisti pilkat pitkin puita,
- rastit vaaroihin rakenti
- jalon otsosen oville,
- rahasaaren rantehille.
- "Sitte sinne tultuani,
- perillen osattuani
- ei ollut keihon keksimistä,
- ampuen ajelemista:
- itse vieri vempeleltä,
- horjahti havun selältä;
- risut rikkoi rintapäänsä,
- varvut vatsansa hajotti."
- Siitä tuon sanoiksi virkki,
- itse lausui, noin nimesi:
- "Otsoseni, ainoiseni,
- lintuseni, lempiseni!
- Päästä nyt tänne pääripasi,
- pujota puraisimesi,
- heitä harvat hampahasi,
- liitä leukasi leveät!
- Eläkä pane pahaksi,
- jos meille mikä tulisi,
- luien luske, päien pauke,
- kova hammasten kolina!
- "Jo otan nenän otsolta
- nenän entisen avuksi;
- en ota osattomaksi
- enkä aivan ainoaksi.
- "Otan ma otsolta korvan
- korvan entisen avuksi;
- en ota osattomaksi
- enkä aivan ainoaksi.
- "Otan ma otsolta silmän
- silmän entisen avuksi;
- en ota osattomaksi
- enkä aivan ainoaksi.
- "Otan ma otsan otsolta
- otsan entisen avuksi;
- en ota osattomaksi
- enkä aivan ainoaksi.
- "Otan ma otsolta turvan
- turvan entisen avuksi;
- en ota osattomaksi
- enkä aivan ainoaksi.
- "Otan ma otsolta kielen
- kielen entisen avuksi;
- en ota osattomaksi
- enkä aivan ainoaksi.
- "Sen nyt mieheksi sanoisin,
- urohoksi arvoaisin,
- joka umpiluut lukisi,
- saisi sarjahampahuiset
- leuasta teräksisestä
- rusamilla rautaisilla."
- Eipä toista tullutkana,
- ei ollut urosta tuota.
- Itse umpiluut lukevi,
- sarjahampahat sanovi
- alla luisten polviensa,
- rautaisten rusamiensa.
- Otti hampahat otsolta.
- Sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Metsän otsonen, omena,
- metsän kaunis källeröinen!
- Nyt on matka käyäksesi,
- retki reiahellaksesi
- tästä pienestä pesästä,
- matalaisesta majasta
- korkeampahan kotihin,
- avarampahan asuhun.
- "Lähe nyt, kulta, kulkemahan,
- rahan armas, astumahan,
- sivutse sikojen teistä,
- poikki porsasten poluista
- vasten varvikkomäkeä,
- kohti vuorta korkeata
- petäjähän penseähän,
- honkahan havusatahan!
- Hyvä siin' on ollaksesi,
- armas aikaellaksesi
- - kuuluvilla karjan kellon,
- luona tiukujen tirinän."
- Vaka vanha Väinämöinen
- jo tuli kotihin tuolta.
- Väki nuori noin sanovi,
- kansa kaunis lausutteli:
- "Minne saatit saalihisi,
- kunne ennätit eräsi?
- Lienet jäälle jättänynnä,
- uhkuhun upottanunna,
- suomutihin sortanunna,
- kaivanunna kankahasen."
- Vaka vanha Väinämöinen
- sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Enpä jäälle jättänynnä,
- uhkuhun upottanunna:
- siinä koirat siirteleisi,
- linnut liiat peitteleisi;
- enkä suohon sortanunna,
- kaivanunna kankahasen:
- siinä toukat turmeleisi,
- söisi mustat muurahaiset.
- "Tuonne saatin saalihini,
- ehätin erän vähäni
- kultakunnahan kukulle,
- vaskiharjun hartioille.
- Panin puuhun puhtahasen,
- honkahan havusatahan,
- oksalle olovimmalle,
- lehvälle leve'immälle
- iloksi inehmisille,
- kunnioiksi kulkijoille.
- "Ikenin panin itähän,
- silmin loin on luotehesen.
- Enkä aivan latvasehen:
- oisin luonut latvasehen,
- siinä tuuli turmeleisi,
- ahava pahoin panisi;
- enkä pannut maavarahan:
- oisin pannut maavarahan,
- siat siinä siirteleisi,
- alakärsät käänteleisi."
- Siitä vanha Väinämöinen
- laikahtihe laulamahan
- illan kuulun kunniaksi,
- päivän päätyvän iloksi.
- Sanoi vanha Väinämöinen,
- itse lausui, noin nimesi:
- "Piä nyt, pihti, valkeata,
- jotta lauloa näkisin!
- Lauloa luku tulevi,
- suuni soia tahtelevi."
- Siinä lauloi jotta soitti,
- pitkin iltoa iloitsi.
- Lausui laulunsa lopulla,
- itse virkki viimeiseksi:
- "Anna toisteki, Jumala,
- vastaki, vakainen Luoja,
- näin näissä ilottavaksi,
- toiste toimiteltavaksi,
- näissä häissä pyylypoian,
- pitkävillaisen pioissa!
- "Anna ainaki, Jumala,
- toisteki, totinen Luoja,
- rastia rakettaviksi,
- puita pilkoteltaviksi
- urohoisessa väessä,
- miehisessä joukkiossa!
- "Anna ainaki, Jumala,
- toisteki, totinen Luoja,
- soivaksi Tapion torven,
- metsän pillin piukovaksi
- näillä pienillä pihoilla,
- kape'illa kartanoilla!
- Päivät soisin soitettavan,
- illat tehtävän iloa
- näillä mailla, mantereilla,
- Suomen suurilla tiloilla,
- nuorisossa nousevassa,
- kansassa kasuavassa."
+Sai sanoma Pohjolahan,
+tieto kylmähän kylähän
+Väinölän vironneheksi,
+Kalevalan pääsneheksi
+noista nostamavioista,
+tauista tavattomista.
+Louhi, Pohjolan emäntä,
+Pohjan akka harvahammas,
+tuo tuosta kovin pahastui.
+Sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Vielä muistan muunki keinon,
+toki toisen tien osoan:
+nostan karhun kankahalta,
+korvesta koverakouran
+päälle Väinölän elojen,
+Kalevalan karjan päälle."
+Nosti karhun kankahalta,
+kontion kovilta mailta
+noille Väinölän ahoille,
+Kalevalan karjamaille.
+Vaka vanha Väinämöinen
+itse tuon sanoiksi virkki:
+"Veli, seppo Ilmarinen!
+Taos mulle uusi keihäs,
+tao keiho kolmisulka
+varren vaskisen keralla!
+Ois' otso otettavana,
+rahakarva kaattavana
+ruuniani ruhtomasta,
+tammojani tahtomasta,
+kaatamasta karjoani,
+lehmiä levittämästä."
+Seppo keihyen takovi,
+eikä pitkän, ei lyhyen,
+takoi keskilaaullisen:
+sen susi sulalla seisoi,
+kontio terän kohalla,
+hirvi hiihti suoverossa,
+varsa varrella samosi,
+peura potki ponnen päässä.
+Satoi siitä uutta lunta,
+hiukan hienoista vitiä,
+sykysyisen uuhen verran,
+verran talvisen jäniksen.
+Sanoi vanha Väinämöinen,
+itse virkki, noin nimesi:
+"Mieleni minun tekevi,
+mieli käyä Metsolassa
+metsän tyttöjen tykönä,
+sinipiikojen pihoilla.
+"Lähen miehistä metsälle,
+urohista ulkotöille.
+Ota, metsä, miehiksesi,
+urohiksesi, Tapio!
+Auta onni ottamahan,
+metsän kaunis kaatamahan!
+"Mielikki, metsän emäntä,
+Tellervo, Tapion vaimo!
+Kytke kiinni koiroasi,
+rakentele rakkiasi
+kuusamisehen kujahan,
+talahasen tammisehen!
+"Otsonen, metsän omena,
+mesikämmen källeröinen!
+Kun kuulet minun tulevan,
+miehen aimo astelevan,
+kytke kynnet karvoihisi,
+hampahat ikenihisi,
+ettei koske konsakana,
+liikuta lipeänänä!
+"Otsoseni, ainoiseni,
+mesikämmen, kaunoiseni!
+Lyöte maata mättähälle,
+kaunihille kalliolle,
+hongat päällä huojumassa,
+kuuset päällä kuulumassa!
+Siinä, otso, pyörteleite,
+mesikämmen, käänteleite,
+kuni pyy pesänsä päällä,
+hanhi hautomaisillansa!"
+Siinä vanha Väinämöinen
+kuuli koiran haukkuvaksi,
+penun julki juttavaksi
+pikkusilmäisen pihalla,
+tasakärsän tanhu'illa.
+Sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Luulin kukkuvan käkösen,
+lempilinnun laulelevan;
+ei käki kukahakana,
+lempilintu laulakana:
+tääll' on koirani komehin,
+otukseni oivallisin
+otsosen tuvan ovella,
+miehen kaunon kartanolla!"
+Vaka vanha Väinämöinen
+siinä otsosen tapasi;
+säteriset sängyt kaati,
+sijat kultaiset kumosi.
+Sanovi sanalla tuolla,
+lausui tuolla lausehella:
+"Ole kiitetty, Jumala,
+ylistetty, Luoja yksin,
+kun annoit otson osaksi,
+salon kullan saalihiksi!"
+Katselevi kultoansa.
+Sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Otsoseni, ainoiseni,
+mesikämmen, kaunoiseni!
+Elä suutu suottakana!
+En minä sinua kaannut:
+itse vierit vempeleltä,
+hairahit havun selältä,
+puhki puiset kaatiosi,
+halki haljakan havuisen.
+Sykysyiset säät lipeät,
+päivät pilviset pimeät.
+"Metsän kultainen käkönen,
+kaunis karva röyhetyinen!
+Heitä nyt kylmille kotosi,
+asuinmaasi autiaksi,
+koivunoksainen kotosi,
+vasunvarpainen majasi!
+Lähe, kuulu, kulkemahan,
+metsän auvo, astumahan,
+käymähän, käpeäkenkä,
+sinisukka, sipsomahan
+näiltä pieniltä pihoilta,
+kape'ilta käytäviltä
+urohoisehen väkehen,
+miehisehen joukkiohon!
+Ei siellä pahoin pi'etä,
+ei eletä kehnon lailla:
+sima siellä syötetähän,
+mesi nuori juotetahan
+tulevalle vierahalle,
+saavalle käkeävälle.
+"Lähe nyt tästä kuin lähetki,
+tästä pienestä pesästä
+alle kuulun kurkihirren,
+alle kaunihin katoksen!
+Niin sä luikkaos lumella,
+kuni lumme lammin päällä,
+niin sä haihaos havulla,
+kuni oksalla orava!"
+Siitä vanha Väinämöinen,
+laulaja iän-ikuinen,
+astui soitellen ahoja,
+kajahellen kankahia
+kera kuulun vierahansa,
+kanssa karvalallusensa.
+Jo soitto tupahan kuului,
+alle kattojen kajahus.
+Virkahti väki tuvassa,
+kansa kaunis vieretteli:
+"Kuulkottes tätä kumua,
+salon soittajan sanoja,
+käpylinnun kälkytystä,
+metsän piian pillin ääntä!"
+Vaka vanha Väinämöinen
+itse ennätti pihalle.
+Vierähti väki tuvasta,
+kansa kaunis lausutteli:
+"Joko on kulta kulkemassa,
+hopea vaeltamassa,
+rahan armas astumassa,
+tenka tietä poimimassa?
+Mesijänkö metsä antoi,
+ilveksen salon isäntä,
+koska laulaen tulette,
+hyreksien hiihtelette?"
+Vaka vanha Väinämöinen
+tuossa tuon sanoiksi virkki:
+"Sanomiks' on saukko saatu,
+virsiksi Jumalan vilja;
+sillä laulaen tulemme,
+hyreksien hiihtelemme.
+"Eikä saukko ollekana,
+eikä saukko eikä ilves:
+itse on kuulu kulkemassa,
+salon auvo astumassa,
+mies vanha vaeltamassa,
+verkanuttu vieremässä.
+Kun lie suotu vierahamme,
+ovet auki paiskatkatte,
+vaan kun lie vihattu vieras,
+kiinni lyökätte lujahan!"
+Väki vastaten sanovi,
+kansa kaunis vieretteli:
+"Terve, otso, tultuasi,
+mesikämmen, käytyäsi
+näille pestyille pihoille,
+kaunoisille kartanoille!
+"Tuota toivoin tuon ikäni,
+katsoin kaiken kasvinaian
+soivaksi Tapion torven,
+metsän pillin piukovaksi,
+kulkevaksi metsän kullan,
+saavaksi salon hopean
+näille pienille pihoille,
+kape'ille käytäville.
+"Toivoin kuin hyveä vuotta,
+katsoin kuin kesän tuloa,
+niinkuin suksi uutta lunta,
+lyly liukasta lipua,
+neiti nuorta sulhokaista,
+punaposki puolisoa.
+"Illat istuin ikkunoissa,
+aamut aitan portahilla,
+veräjillä viikkokauet,
+kuukauet kujaisten suussa,
+talvikauet tanhu'illa.
+Lumet seisoin tanteriksi,
+tanteret suliksi maiksi,
+sulat maat somerikoiksi,
+somerikot hiesukoiksi,
+hiesukot vihottaviksi.
+Ajattelin aamut kaiket,
+päivät päässäni pitelin,
+missä viikon otso viipyi,
+salon armas aikaeli,
+oisiko Virohon viernyt,
+maasta Suomen sorkehtinut."
+Siitä vanha Väinämöinen
+itse tuon sanoiksi virkki:
+"Minne vienen vierahani,
+kulettanen kultaiseni?
+Tokko laittanen latohon,
+pannen pahnahuonehesen?"
+Väki vastaten sanovi,
+kansa kaunis vieretteli:
+"Tuonne vienet vierahamme,
+kulettanet kultaisemme
+alle kuulun kurkihirren,
+alle kaunihin katoksen.
+Siell' on syömät suoriteltu,
+juomaneuvot jou'uteltu,
+kaikki sillat siivottuna,
+lakaistuna lattiaiset;
+kaikki vaimot vaatehtinna
+pukemihin puhtahisin,
+sore'ihin pääsomihin,
+valke'ihin vaattehisin."
+Siitä vanha Väinämöinen
+itse virkki, noin nimesi:
+"Otsoseni, lintuseni,
+mesikämmen, kääröseni!
+Viel' on maata käyäksesi,
+kangasta kavutaksesi.
+"Lähes nyt, kulta, kulkemahan,
+armas, maata astumahan,
+mustasukka, muikumahan,
+verkahousu, vieremähän,
+käymähän tiaisen teitä,
+varpusen vaeltamia
+alle viien viilohirren,
+alle kuuen kurkiaisen!
+"Varo'otte, vaimo raukat,
+ettei karja kammastuisi,
+pieni vilja pillastuisi,
+vikoisi emännän vilja
+tullessa otson tuville,
+karvaturvan tunkeitessa!
+"Pois on, pojat, porstuasta,
+piiat, pihtipuolisista
+uron tullessa tupahan,
+astuessa aimo miehen!
+"Metsän otsonen, omena,
+metsän kaunis källeröinen!
+Ellös piikoja pelätkö,
+kassapäitä kammastelko
+eläkä vaimoja varoa,
+sure sylttysukkaisia!
+Mi on akkoja tuvassa,
+ne on kaikki karsinahan
+miehen tullessa tupahan,
+astuessa aika poian!"
+Sanoi vanha Väinämöinen:
+"Terve tänneki, Jumala,
+alle kuulun kurkiaisen,
+alle kaunihin katoksen!
+Mihin nyt heitän hempuseni,
+lasken karvalalluseni?"
+Väki vastahan sanovi:
+"Terve, terve tultuasi!
+Tuohon liitä lintusesi,
+kulettele kultaisesi
+petäjäisen pienan päähän,
+rautaisen rahin nenähän
+turkin tunnusteltavaksi,
+karvojen katseltavaksi!
+"Elä, otso, tuosta huoli
+eläkä pane pahaksi,
+jos tulevi turkin tunti,
+karvojen katsanto-aika!
+Ei tuhota turkkiasi,
+karvojasi ei katsota
+herjojen hetalehiksi,
+vaivaisien vaattehiksi."
+Siitä vanha Väinämöinen
+otatti otsolta turkin,
+pani aitan parven päähän;
+lihat liitti kattilahan,
+kuparihin kullattuhun,
+vaskipohjahan patahan.
+Jo oli pa'at tulella,
+vaskilaiat valkealla,
+täpittynä, täytettynä
+liioilla lihamuruilla;
+suolat saatettu sekahan,
+jotk' oli tuotu tuonnempata,
+saatu suolat Saksanmaalta,
+Vienan pääliltä vesiltä,
+souttu Suolasalmen kautta,
+laivan päältä laskettuna.
+Kun oli keitto keitettynä,
+saatu kattilat tulelta,
+jopa saalis saatettihin,
+käpylintu käytettihin
+päähän pitkän pintapöyän
+kultaisihin kuppiloihin
+simoa sirettämähän,
+olosia ottamahan.
+Petäjäst' oli pöytä tehty,
+va'it vaskesta valettu,
+lusikkaiset hopeasta,
+veitset kullasta kuvattu.
+Kupit kaikki kukkusilla,
+va'it varpelaitasilla
+metsän mieliantehia,
+salon kullan saalihia.
+Siinä vanha Väinämöinen
+itse tuon sanoiksi virkki:
+"Kummun ukko kultarinta,
+Tapion talon isäntä,
+Metsolan metinen vaimo,
+metsän ehtoisa emäntä,
+mies puhas, Tapion poika,
+mies puhas, punakypärä,
+Tellervo, Tapion neiti,
+kanssa muu Tapion kansa!
+Tule nyt häihin härkösesi,
+pitkävillasi pitoihin!
+Nyt on kyllin kystä syöä,
+kyllin syöä, kyllin juoa,
+kyllin itsensä piteä,
+kyllin antoa kylälle."
+Väki tuossa noin sanovi,
+kansa kaunis vieretteli:
+"Miss' on otso syntynynnä,
+rahankarva kasvanunna?
+Tokko tuo olilla syntyi,
+kasvoi saunan karsinassa?"
+Silloin vanha Väinämöinen
+itse tuon sanoiksi virkki:
+"Ei otso olilla synny
+eikä riihiruumenilla!
+Tuoll' on otso synnytelty,
+mesikämmen käännytelty
+luona kuun, malossa päivän,
+otavaisen olkapäillä,
+ilman impien tykönä,
+luona luonnon tyttärien.
+"Astui impi ilman äärtä,
+neiti taivahan napoa,
+kävi pilven piirtä myöten,
+taivahan rajoa myöten
+sukassa sinertävässä,
+kirjavassa kaplukassa,
+villavakkanen käessä,
+karvakoppa kainalossa.
+Viskoi villan pään vesille,
+laski karvan lainehille.
+Tuota tuuli tuuitteli,
+ilma lieto liikutteli,
+ve'en henki heilutteli,
+aalto rannalle ajeli,
+rannalle salon simaisen,
+nenähän metisen niemen.
+"Mielikki, metsän emäntä,
+Tapiolan tarkka vaimo,
+koppoi kuontalon vesiltä,
+villat hienot lainehilta.
+"Siitä liitti liukkahasti,
+kapaloitsi kaunihisti
+vaahterisehen vasuhun,
+kaunoisehen kätkyehen.
+Nostatti kapalonuorat,
+vitjat kultaiset kuletti
+oksalle olovimmalle,
+lehvälle leve'immälle.
+"Tuuitteli tuttuansa,
+liekutteli lempeänsä
+alla kuusen kukkalatvan,
+alla penseän petäjän.
+Siinä otsosen sukesi,
+jalokarvan kasvatteli
+vieressä metisen viian,
+simaisen salon sisässä.
+"Kasvoi otso kaunihiksi,
+yleni ylen ehoksi:
+lyhyt jalka, lysmä polvi,
+tasakärsä talleroinen,
+pää levyt, nenä nykerä,
+karva kaunis röyhetyinen.
+Ei ollut vielä hampahia
+eikä kynsiä kyhätty.
+"Mielikki, metsän emäntä,
+itse tuon sanoiksi virkki:
+'Kyheäisin kynnet tuolle,
+kanssa hampahat hakisin,
+kun tuo ei vioille saisi,
+painuisi pahoille töille.'
+"Niin otso valansa vannoi
+polvilla metsän emännän,
+eessä julkisen Jumalan,
+alla kasvon kaikkivallan,
+ei tehäksensä pahoa,
+ruveta rumille töille.
+"Mielikki, metsän emäntä,
+Tapiolan tarkka vaimo,
+läksi hammasta hakuhun,
+kynsiä kyselemähän
+pihlajilta piuke'ilta,
+katajilta karke'ilta,
+jukaisilta juurikoilta,
+kesunkannoilta kovilta:
+eipä sieltä kynttä saanut
+eikä hammasta tavannut.
+"Honka kasvoi kankahalla,
+kuusi kummulla yleni,
+hongassa hopeaoksa,
+kultaoksa kuusosessa:
+ne kapo käsin tavoitti,
+niistä kynsiä kyhäsi,
+niitä liitti leukaluuhun,
+ikenihin istutteli.
+"Siitä laski lallokkinsa,
+ulos lempensä lähetti;
+pani suota soutamahan,
+viitoa vitaisemahan,
+ahoviertä astumahan,
+kangasta kapuamahan.
+Käski käyä kaunihisti,
+soreasti sorkutella,
+elellä ajat iloiset,
+kulutella kuulut päivät
+suon selillä, maan navoilla,
+kisakangasten perillä,
+käyä kengättä kesällä,
+sykysyllä syylingittä;
+asua ajat pahemmat,
+talvikylmät kyhmästellä
+tuomisen tuvan sisässä,
+havulinnan liepehellä,
+kengällä korean kuusen,
+katajikon kainalossa,
+alla viien villavaipan,
+alla kaapuan kaheksan.
+"Sieltä sain nyt saalihini,
+ehätin tämän eräni."
+Väki nuori noin sanovi,
+väki vanha virkkelevi:
+"Mitä tehen metsä mieltyi,
+metsä mieltyi, korpi kostui,
+ihastui salon isäntä,
+taipui ainoinen Tapio,
+jotta antoi ainokkinsa,
+menetti mesikkisensä?
+Oliko keihon keksimistä
+eli nuolen noutamista?"
+Vaka vanha Väinämöinen
+itse tuon sanoiksi virkki:
+"Hyvin meihin metsä mieltyi,
+metsä mieltyi, korpi kostui,
+ihastui salon isäntä,
+taipui ainoinen Tapio.
+"Mielikki, metsän emäntä,
+Tellervo, Tapion neiti,
+metsän neiti muoto kaunis,
+metsän piika pikkarainen,
+läksi tietä neuvomahan,
+rastia rakentamahan,
+tien vieriä viittomahan,
+matkoa opastamahan.
+Veisti pilkat pitkin puita,
+rastit vaaroihin rakenti
+jalon otsosen oville,
+rahasaaren rantehille.
+"Sitte sinne tultuani,
+perillen osattuani
+ei ollut keihon keksimistä,
+ampuen ajelemista:
+itse vieri vempeleltä,
+horjahti havun selältä;
+risut rikkoi rintapäänsä,
+varvut vatsansa hajotti."
+Siitä tuon sanoiksi virkki,
+itse lausui, noin nimesi:
+"Otsoseni, ainoiseni,
+lintuseni, lempiseni!
+Päästä nyt tänne pääripasi,
+pujota puraisimesi,
+heitä harvat hampahasi,
+liitä leukasi leveät!
+Eläkä pane pahaksi,
+jos meille mikä tulisi,
+luien luske, päien pauke,
+kova hammasten kolina!
+"Jo otan nenän otsolta
+nenän entisen avuksi;
+en ota osattomaksi
+enkä aivan ainoaksi.
+"Otan ma otsolta korvan
+korvan entisen avuksi;
+en ota osattomaksi
+enkä aivan ainoaksi.
+"Otan ma otsolta silmän
+silmän entisen avuksi;
+en ota osattomaksi
+enkä aivan ainoaksi.
+"Otan ma otsan otsolta
+otsan entisen avuksi;
+en ota osattomaksi
+enkä aivan ainoaksi.
+"Otan ma otsolta turvan
+turvan entisen avuksi;
+en ota osattomaksi
+enkä aivan ainoaksi.
+"Otan ma otsolta kielen
+kielen entisen avuksi;
+en ota osattomaksi
+enkä aivan ainoaksi.
+"Sen nyt mieheksi sanoisin,
+urohoksi arvoaisin,
+joka umpiluut lukisi,
+saisi sarjahampahuiset
+leuasta teräksisestä
+rusamilla rautaisilla."
+Eipä toista tullutkana,
+ei ollut urosta tuota.
+Itse umpiluut lukevi,
+sarjahampahat sanovi
+alla luisten polviensa,
+rautaisten rusamiensa.
+Otti hampahat otsolta.
+Sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Metsän otsonen, omena,
+metsän kaunis källeröinen!
+Nyt on matka käyäksesi,
+retki reiahellaksesi
+tästä pienestä pesästä,
+matalaisesta majasta
+korkeampahan kotihin,
+avarampahan asuhun.
+"Lähe nyt, kulta, kulkemahan,
+rahan armas, astumahan,
+sivutse sikojen teistä,
+poikki porsasten poluista
+vasten varvikkomäkeä,
+kohti vuorta korkeata
+petäjähän penseähän,
+honkahan havusatahan!
+Hyvä siin' on ollaksesi,
+armas aikaellaksesi
+- kuuluvilla karjan kellon,
+luona tiukujen tirinän."
+Vaka vanha Väinämöinen
+jo tuli kotihin tuolta.
+Väki nuori noin sanovi,
+kansa kaunis lausutteli:
+"Minne saatit saalihisi,
+kunne ennätit eräsi?
+Lienet jäälle jättänynnä,
+uhkuhun upottanunna,
+suomutihin sortanunna,
+kaivanunna kankahasen."
+Vaka vanha Väinämöinen
+sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Enpä jäälle jättänynnä,
+uhkuhun upottanunna:
+siinä koirat siirteleisi,
+linnut liiat peitteleisi;
+enkä suohon sortanunna,
+kaivanunna kankahasen:
+siinä toukat turmeleisi,
+söisi mustat muurahaiset.
+"Tuonne saatin saalihini,
+ehätin erän vähäni
+kultakunnahan kukulle,
+vaskiharjun hartioille.
+Panin puuhun puhtahasen,
+honkahan havusatahan,
+oksalle olovimmalle,
+lehvälle leve'immälle
+iloksi inehmisille,
+kunnioiksi kulkijoille.
+"Ikenin panin itähän,
+silmin loin on luotehesen.
+Enkä aivan latvasehen:
+oisin luonut latvasehen,
+siinä tuuli turmeleisi,
+ahava pahoin panisi;
+enkä pannut maavarahan:
+oisin pannut maavarahan,
+siat siinä siirteleisi,
+alakärsät käänteleisi."
+Siitä vanha Väinämöinen
+laikahtihe laulamahan
+illan kuulun kunniaksi,
+päivän päätyvän iloksi.
+Sanoi vanha Väinämöinen,
+itse lausui, noin nimesi:
+"Piä nyt, pihti, valkeata,
+jotta lauloa näkisin!
+Lauloa luku tulevi,
+suuni soia tahtelevi."
+Siinä lauloi jotta soitti,
+pitkin iltoa iloitsi.
+Lausui laulunsa lopulla,
+itse virkki viimeiseksi:
+"Anna toisteki, Jumala,
+vastaki, vakainen Luoja,
+näin näissä ilottavaksi,
+toiste toimiteltavaksi,
+näissä häissä pyylypoian,
+pitkävillaisen pioissa!
+"Anna ainaki, Jumala,
+toisteki, totinen Luoja,
+rastia rakettaviksi,
+puita pilkoteltaviksi
+urohoisessa väessä,
+miehisessä joukkiossa!
+"Anna ainaki, Jumala,
+toisteki, totinen Luoja,
+soivaksi Tapion torven,
+metsän pillin piukovaksi
+näillä pienillä pihoilla,
+kape'illa kartanoilla!
+Päivät soisin soitettavan,
+illat tehtävän iloa
+näillä mailla, mantereilla,
+Suomen suurilla tiloilla,
+nuorisossa nousevassa,
+kansassa kasuavassa."
- Seitsemäsviidettä runo
+ Seitsemäsviidettä runo
- Vaka vanha Väinämöinen
- kauan soitti kanteletta,
- sekä soitti jotta lauloi,
- jotta ilmankin iloitsi.
- Soitto kuului kuun tupihin,
- ilo päivän ikkunoille.
- Kuu tuvastahan tulevi,
- astui koivun konkelolle,
- päivä päätyi linnastansa,
- loihe latvahan petäjän
- kanteletta kuulemahan,
- iloa imehtimähän.
- Louhi, Pohjolan emäntä,
- Pohjan akka harvahammas,
- siitä päivän kiinni saapi,
- kuuhuen käsin tavoitti,
- kuun on koivun konkelolta,
- päivän latvasta petäjän.
- Ne kohta kotihin saattoi,
- pimeähän Pohjolahan.
- Kätki kuun kumottamasta
- kirjarintahan kivehen,
- lauloi päivän paistamasta
- vuorehen teräksisehen.
- Itse tuossa noin saneli:
- "Ellös täältä ilman pääskö,
- nousko, kuu, kumottamahan,
- pääskö, päivä, paistamahan,
- kun en käyne päästämähän,
- itse tulle noutamahan
- yheksän orihin kanssa,
- yhen tamman kantamalla!"
- Kun oli kuun kulettanunna
- sekä päivän saattanunna
- Pohjolan kivimäkehen,
- rautaisehen kalliohon,
- jopa valkean varasti,
- tulen Väinölän tuvilta:
- sai tuvat tulettomaksi,
- pirtit valkeattomaksi.
- Jo oli yö alinomainen,
- pitkä, pilkkoisen pimeä.
- Oli yö Kalevalassa,
- noilla Väinölän tuvilla
- sekä tuolla taivahassa,
- Ukon ilman istuimilla.
- Tukela on tuletta olla,
- vaiva suuri valkeatta,
- ikävä inehmisien,
- ikävä itsen Ukonki.
- Tuo Ukko, ylijumala,
- itse ilman suuri luoja,
- alkoi tuota ouostella.
- Arvelee, ajattelevi,
- mikä kumma kuun e'essä,
- mikä terhen päivän tiessä,
- kun ei kuu kumotakana
- eikä päivä paistakana.
- Astui pilven äärtä myöten,
- taivahan rajoa myöten
- sukassa sinertävässä,
- kirjavassa kaplukassa;
- kävi kuuta etsimähän,
- päiveä tapoamahan:
- eipä kuuta löyäkänä,
- päiveä tapoakana.
- Tulta iski ilman Ukko,
- valahutti valkeata
- miekalla tuliterällä,
- säilällä säkenevällä;
- iski tulta kyntehensä,
- järskytti jäsenehensä
- ylähällä taivosessa,
- tähtitarhojen tasalla.
- Saipa tulta iskemällä.
- Kätkevi tulikipunan
- kultaisehen kukkarohon,
- hope'isehen kehä'än.
- Antoi neien tuuitella,
- ilman immen vaapotella
- kuun uuen kuvoamaksi,
- uuen auringon aluksi.
- Neiti pitkän pilven päällä,
- impi ilman partahalla
- tuota tulta tuuitteli,
- valkeaista vaapotteli
- kultaisessa kätkyessä,
- hihnoissa hope'isissa.
- Hope'iset orret notkui,
- kätkyt kultainen kulisi,
- pilvet liikkui, taivot naukui,
- taivon kannet kallistihe
- tulta tuuiteltaessa,
- valkeaista vaapottaissa.
- Impi tulta tuuitteli,
- vaapotteli valkeaista,
- tulta sormilla somitti,
- käsin vaali valkeaista:
- tuli tuhmalta putosi,
- valkea varattomalta,
- kätösiltä kääntelijän,
- sormilta somittelijan.
- Taivas reikihin repesi,
- ilma kaikki ikkunoihin.
- Kirposi tulikipuna,
- suikahti punasoronen,
- läpi läikkyi taivosista,
- puhki pilvistä pirisi,
- läpi taivahan yheksän,
- halki kuuen kirjokannen.
- Sanoi vanha Väinämöinen:
- "Veli, seppo Ilmarinen!
- Lähtekämme katsomahan,
- saakamme opastumahan,
- mikä tuo tuli tulonen,
- outo valkea valahti
- yläisistä taivosista
- alaisihin maaemihin,
- jos olisi kuun kehänen
- eli päivän pyöryläinen!"
- Läksivät urosta kaksi.
- Astuivat, ajattelivat,
- miten tuonne tullaksensa
- ja kuten osataksensa
- tulen siirtymäsijoille,
- valkean valantomaille.
- Joki joutuvi etehen,
- melkeän meren tapainen.
- Siinä vanha Väinämöinen
- alkoi veisteä venettä,
- alla korven kolkutella.
- Toinen seppo Ilmarinen
- laati kuusesta meloja,
- petäjästä järkäleitä.
- Sai venonen valmihiksi
- hankoinensa, airoinensa;
- niin veivät venon vesille.
- Soutelevat, joutelevat
- ympäri Nevan jokea,
- Nevan nientä kiertelevät.
- Ilmatar, ihana impi,
- vanhin luonnon tyttäristä,
- tuopa vastahan tulevi
- puhutellen, lausutellen:
- "Mitä miehiä olette,
- kuinka teitä kutsutahan?"
- Sanoi vanha Väinämöinen:
- "Merimiehiä olemme,
- minä vanha Väinämöinen,
- toinen seppo Ilmarinen.
- Vaan sano oma sukusi,
- kuin sinua kutsutahan!"
- Vaimo tuon sanoiksi virkki:
- "Minä olen vanhin vaimoksia,
- vanhin ilman impilöitä,
- ensin emä itselöitä,
- joll' on vihki viien vaimon,
- muoto kuuen morsiamen.
- Minne te menette, miehet,
- kunne läksitte, urohot?"
- Sanoi vanha Väinämöinen,
- itse virkki, noin nimesi:
- "Tukehtui tulonen meiltä,
- vaipui meiltä valkeainen.
- Viikon on tuletta oltu,
- pime'issä piileskelty.
- Nyt on meillä mielessämme
- mennä tulta tietämähän,
- jok' on tullut taivahasta,
- päältä pilvien pu'onnut."
- Vaimo tuon sanoiksi virkki,
- itse lausui, noin nimesi:
- "Tuli on tuima tie'ettävä,
- valkeainen vaaittava.
- Jo teki tuli tekoset,
- valkea vahingot laati!
- Tuikahti tulikipuna,
- putosi punakeränen
- Luojan luomilta tiloilta,
- Ukon ilman iskemiltä
- läpi taivahan tasaisen,
- halki tuon ihalan ilman,
- puhki reppänän retuisen,
- kautta kuivan kurkihirren
- Tuurin uutehen tupahan,
- Palvoisen laettomahan.
- "Sitte sinne tultuansa
- Tuurin uutehen tupahan
- panihe pahoille töille,
- löihe töille törke'ille:
- rikkoi rinnat tyttäriltä,
- neitosilta nännit näppi,
- turmeli pojalta polvet,
- isännältä parran poltti.
- "Äiti lastansa imetti
- kätkyessä vaivaisessa.
- Tuohon tultua tulonen
- jo teki pahinta työtä:
- poltti lapsen kätkyestä,
- poltti paarmahat emolta.
- Se lapsi meni Manalle,
- toki poika Tuonelahan,
- ku oli luotu kuolemahan,
- katsottu katoamahan
- tuskissa tulen punaisen,
- vaike'issa valkeaisen.
- "Niin emo enemmän tiesi,
- ei emo Manalle mennyt;
- se tunsi tulen manata,
- valkeaisen vaivutella
- läpi pienen neulansilmän,
- halki kirvehen hamaran,
- puhki kuuman tuuran putken,
- pitkin pellon pientaretta."
- Vaka vanha Väinämöinen
- itse ennätti kysyä:
- "Kunne tulet tuosta läksi,
- kunne kiiähti kipunat
- Tuurin pellon pientarelta?
- Metsällenkö vai merelle?"
- Vaimo vastaten sanovi,
- itse virkki, noin nimesi:
- "Tuli tuosta mennessänsä,
- valkeainen vierressänsä
- ensin poltti paljo maita,
- paljo maita, paljo soita;
- viimein vierähti vetehen,
- aaltoihin Aluen järven:
- se oli syttyä tulehen,
- säkehinä säihkyellä.
- "Kolmasti kesäisnä yönä,
- yheksästi syksy-yönä,
- kuohui kuusien tasalle,
- ärjyi päälle äyrähien
- tuon tuiman tulen käsissä,
- varin valkean väessä.
- "Kuohui kuiville kalansa,
- arinoille ahvenensa.
- Kalat tuossa katselevat,
- ahvenet ajattelevat,
- miten olla, kuin eleä:
- ahven itki aittojansa,
- kalat kartanoisiansa,
- kiiski linnoa kivistä.
- "Läksi ahven kyrmyniska,
- tavoitti tulisoroista:
- eipä ahven saanutkana.
- Niin meni sinervä siika:
- se nieli tulisorosen,
- vajotteli valkeaisen.
- "Jo vettyi Aluen järvi,
- pääsi päältä äyrästensä
- sijallensa entiselle
- yhtenä kesäisnä yönä.
- "Oli aikoa vähäisen:
- tuli tuska nielijälle,
- vaikea vajottajalle,
- pakko paljo syönehelle.
- "Uiskenteli, kuiskenteli.
- Uipi päivän, uipi toisen
- siikasaarien sivuja,
- lohiluotojen lomia,
- tuhannen nenätse niemen,
- sa'an saaren kainalotse.
- Joka niemi neuvon pisti,
- joka saari sai sanoman:
- 'Ei ole vienossa ve'essä,
- Aluessa ankehessa
- kalan kurjan nielijätä,
- katalan kaottajata
- näissä tuskissa tulosen,
- vaivannoissa valkeaisen.'
- "Niin kuuli kulea kuuja,
- nieli tuon sinervän siian.
- Oli aikoa vähäisen:
- tuli tuska nielijälle,
- vaikea vajottajalle,
- pakko paljo syönehelle.
- "Uiskenteli, kuiskenteli.
- Uipi päivän, uipi toisen
- lohiluotojen lomia,
- kalahauin kartanoita,
- tuhannen nenitse niemen,
- sa'an saaren kainaloitse.
- Joka niemi neuvon pisti,
- joka saari sai sanoman:
- 'Ei ole vienossa ve'essä,
- Aluessa ankehessa
- kalan kurjan appajata,
- katalan kaottajata
- tuskissa tulen palavan,
- vaivannoissa valkeaisen.'
- "Niin tuli halea hauki,
- nieli tuon kulean kuujan.
- Oli aikoa vähäisen:
- tuli tuska nielijälle,
- vaikea vajottajalle,
- pakko paljo syönehelle.
- "Uiskenteli, kuiskenteli.
- Uipi päivän, uipi toisen
- lokkiluotojen lomitse,
- kajavan kivikaritse,
- tuhannen nenätse niemen,
- sa'an saaren kainalotse.
- Joka niemi neuvon pisti,
- joka saari sai sanoman:
- 'Ei ole vienossa ve'essä,
- Aluessa ankehessa
- kalan kurjan nielijätä,
- katalan kaottajata
- tuskissa tulen palavan,
- vaivannoissa valkeaisen.'"
- Vaka vanha Väinämöinen,
- toinen seppo Ilmarinen
- nuotan niinisen kutovi,
- katajaisen kaikuttavi;
- sen painoi pajuvesillä,
- raian kuorilla rakenti.
- Vaka vanha Väinämöinen
- työnti naiset nuottaselle.
- Läksi naiset nuottaselle,
- sisarekset silpomahan.
- Soutelevat, luitelevat
- niemi nientä, saari saarta,
- lohiluotojen lomatse,
- siikasaarien sivutse
- ruskeahan ruoikkohon,
- kaunihisen kaislikkohon.
- Pyritähän, pyyetähän,
- ve'etähän, vellotahan
- - nurin nuotta potketahan,
- väärin veetähän apaja:
- ei saa'a sitä kaloa,
- kuta kilvoin pyyetähän.
- Veljekset vesille läksi,
- miehet nuotalle menevät.
- Pohetahan, potketahan,
- ve'etähän, vennotahan
- lahen suita, luo'on päitä,
- Kalevan kivikaria:
- ei saa'a kaloa tuota,
- mitä tarkoin tarvittihin.
- Tullut ei halea hauki
- vienoilta lahen vesiltä
- eikä suurelta selältä:
- kalat pienet, verkot harvat.
- Jo tuossa kalat valitti,
- hauki hauille sanovi,
- kysyi siika säynähältä,
- lohi toiselta lohelta:
- "Joko kuoli kuulut miehet,
- katosi Kalevan poiat,
- liinanuotan nuikuttajat,
- lankapaulan laaittajat,
- suuren tarpoimen talujat,
- pitkän varren vaikuttajat?"
- Kuuli vanha Väinämöinen.
- Itse tuon sanoiksi virkki:
- "Ei ole kuollehet urohot,
- kaatunut Kalevan kansa.
- Yksi kuoli, kaksi syntyi,
- joill' on tarpoimet paremmat,
- varret vaaksoa pitemmät,
- nuotat kahta kauheammat."
+Vaka vanha Väinämöinen
+kauan soitti kanteletta,
+sekä soitti jotta lauloi,
+jotta ilmankin iloitsi.
+Soitto kuului kuun tupihin,
+ilo päivän ikkunoille.
+Kuu tuvastahan tulevi,
+astui koivun konkelolle,
+päivä päätyi linnastansa,
+loihe latvahan petäjän
+kanteletta kuulemahan,
+iloa imehtimähän.
+Louhi, Pohjolan emäntä,
+Pohjan akka harvahammas,
+siitä päivän kiinni saapi,
+kuuhuen käsin tavoitti,
+kuun on koivun konkelolta,
+päivän latvasta petäjän.
+Ne kohta kotihin saattoi,
+pimeähän Pohjolahan.
+Kätki kuun kumottamasta
+kirjarintahan kivehen,
+lauloi päivän paistamasta
+vuorehen teräksisehen.
+Itse tuossa noin saneli:
+"Ellös täältä ilman pääskö,
+nousko, kuu, kumottamahan,
+pääskö, päivä, paistamahan,
+kun en käyne päästämähän,
+itse tulle noutamahan
+yheksän orihin kanssa,
+yhen tamman kantamalla!"
+Kun oli kuun kulettanunna
+sekä päivän saattanunna
+Pohjolan kivimäkehen,
+rautaisehen kalliohon,
+jopa valkean varasti,
+tulen Väinölän tuvilta:
+sai tuvat tulettomaksi,
+pirtit valkeattomaksi.
+Jo oli yö alinomainen,
+pitkä, pilkkoisen pimeä.
+Oli yö Kalevalassa,
+noilla Väinölän tuvilla
+sekä tuolla taivahassa,
+Ukon ilman istuimilla.
+Tukela on tuletta olla,
+vaiva suuri valkeatta,
+ikävä inehmisien,
+ikävä itsen Ukonki.
+Tuo Ukko, ylijumala,
+itse ilman suuri luoja,
+alkoi tuota ouostella.
+Arvelee, ajattelevi,
+mikä kumma kuun e'essä,
+mikä terhen päivän tiessä,
+kun ei kuu kumotakana
+eikä päivä paistakana.
+Astui pilven äärtä myöten,
+taivahan rajoa myöten
+sukassa sinertävässä,
+kirjavassa kaplukassa;
+kävi kuuta etsimähän,
+päiveä tapoamahan:
+eipä kuuta löyäkänä,
+päiveä tapoakana.
+Tulta iski ilman Ukko,
+valahutti valkeata
+miekalla tuliterällä,
+säilällä säkenevällä;
+iski tulta kyntehensä,
+järskytti jäsenehensä
+ylähällä taivosessa,
+tähtitarhojen tasalla.
+Saipa tulta iskemällä.
+Kätkevi tulikipunan
+kultaisehen kukkarohon,
+hope'isehen kehä'än.
+Antoi neien tuuitella,
+ilman immen vaapotella
+kuun uuen kuvoamaksi,
+uuen auringon aluksi.
+Neiti pitkän pilven päällä,
+impi ilman partahalla
+tuota tulta tuuitteli,
+valkeaista vaapotteli
+kultaisessa kätkyessä,
+hihnoissa hope'isissa.
+Hope'iset orret notkui,
+kätkyt kultainen kulisi,
+pilvet liikkui, taivot naukui,
+taivon kannet kallistihe
+tulta tuuiteltaessa,
+valkeaista vaapottaissa.
+Impi tulta tuuitteli,
+vaapotteli valkeaista,
+tulta sormilla somitti,
+käsin vaali valkeaista:
+tuli tuhmalta putosi,
+valkea varattomalta,
+kätösiltä kääntelijän,
+sormilta somittelijan.
+Taivas reikihin repesi,
+ilma kaikki ikkunoihin.
+Kirposi tulikipuna,
+suikahti punasoronen,
+läpi läikkyi taivosista,
+puhki pilvistä pirisi,
+läpi taivahan yheksän,
+halki kuuen kirjokannen.
+Sanoi vanha Väinämöinen:
+"Veli, seppo Ilmarinen!
+Lähtekämme katsomahan,
+saakamme opastumahan,
+mikä tuo tuli tulonen,
+outo valkea valahti
+yläisistä taivosista
+alaisihin maaemihin,
+jos olisi kuun kehänen
+eli päivän pyöryläinen!"
+Läksivät urosta kaksi.
+Astuivat, ajattelivat,
+miten tuonne tullaksensa
+ja kuten osataksensa
+tulen siirtymäsijoille,
+valkean valantomaille.
+Joki joutuvi etehen,
+melkeän meren tapainen.
+Siinä vanha Väinämöinen
+alkoi veisteä venettä,
+alla korven kolkutella.
+Toinen seppo Ilmarinen
+laati kuusesta meloja,
+petäjästä järkäleitä.
+Sai venonen valmihiksi
+hankoinensa, airoinensa;
+niin veivät venon vesille.
+Soutelevat, joutelevat
+ympäri Nevan jokea,
+Nevan nientä kiertelevät.
+Ilmatar, ihana impi,
+vanhin luonnon tyttäristä,
+tuopa vastahan tulevi
+puhutellen, lausutellen:
+"Mitä miehiä olette,
+kuinka teitä kutsutahan?"
+Sanoi vanha Väinämöinen:
+"Merimiehiä olemme,
+minä vanha Väinämöinen,
+toinen seppo Ilmarinen.
+Vaan sano oma sukusi,
+kuin sinua kutsutahan!"
+Vaimo tuon sanoiksi virkki:
+"Minä olen vanhin vaimoksia,
+vanhin ilman impilöitä,
+ensin emä itselöitä,
+joll' on vihki viien vaimon,
+muoto kuuen morsiamen.
+Minne te menette, miehet,
+kunne läksitte, urohot?"
+Sanoi vanha Väinämöinen,
+itse virkki, noin nimesi:
+"Tukehtui tulonen meiltä,
+vaipui meiltä valkeainen.
+Viikon on tuletta oltu,
+pime'issä piileskelty.
+Nyt on meillä mielessämme
+mennä tulta tietämähän,
+jok' on tullut taivahasta,
+päältä pilvien pu'onnut."
+Vaimo tuon sanoiksi virkki,
+itse lausui, noin nimesi:
+"Tuli on tuima tie'ettävä,
+valkeainen vaaittava.
+Jo teki tuli tekoset,
+valkea vahingot laati!
+Tuikahti tulikipuna,
+putosi punakeränen
+Luojan luomilta tiloilta,
+Ukon ilman iskemiltä
+läpi taivahan tasaisen,
+halki tuon ihalan ilman,
+puhki reppänän retuisen,
+kautta kuivan kurkihirren
+Tuurin uutehen tupahan,
+Palvoisen laettomahan.
+"Sitte sinne tultuansa
+Tuurin uutehen tupahan
+panihe pahoille töille,
+löihe töille törke'ille:
+rikkoi rinnat tyttäriltä,
+neitosilta nännit näppi,
+turmeli pojalta polvet,
+isännältä parran poltti.
+"Äiti lastansa imetti
+kätkyessä vaivaisessa.
+Tuohon tultua tulonen
+jo teki pahinta työtä:
+poltti lapsen kätkyestä,
+poltti paarmahat emolta.
+Se lapsi meni Manalle,
+toki poika Tuonelahan,
+ku oli luotu kuolemahan,
+katsottu katoamahan
+tuskissa tulen punaisen,
+vaike'issa valkeaisen.
+"Niin emo enemmän tiesi,
+ei emo Manalle mennyt;
+se tunsi tulen manata,
+valkeaisen vaivutella
+läpi pienen neulansilmän,
+halki kirvehen hamaran,
+puhki kuuman tuuran putken,
+pitkin pellon pientaretta."
+Vaka vanha Väinämöinen
+itse ennätti kysyä:
+"Kunne tulet tuosta läksi,
+kunne kiiähti kipunat
+Tuurin pellon pientarelta?
+Metsällenkö vai merelle?"
+Vaimo vastaten sanovi,
+itse virkki, noin nimesi:
+"Tuli tuosta mennessänsä,
+valkeainen vierressänsä
+ensin poltti paljo maita,
+paljo maita, paljo soita;
+viimein vierähti vetehen,
+aaltoihin Aluen järven:
+se oli syttyä tulehen,
+säkehinä säihkyellä.
+"Kolmasti kesäisnä yönä,
+yheksästi syksy-yönä,
+kuohui kuusien tasalle,
+ärjyi päälle äyrähien
+tuon tuiman tulen käsissä,
+varin valkean väessä.
+"Kuohui kuiville kalansa,
+arinoille ahvenensa.
+Kalat tuossa katselevat,
+ahvenet ajattelevat,
+miten olla, kuin eleä:
+ahven itki aittojansa,
+kalat kartanoisiansa,
+kiiski linnoa kivistä.
+"Läksi ahven kyrmyniska,
+tavoitti tulisoroista:
+eipä ahven saanutkana.
+Niin meni sinervä siika:
+se nieli tulisorosen,
+vajotteli valkeaisen.
+"Jo vettyi Aluen järvi,
+pääsi päältä äyrästensä
+sijallensa entiselle
+yhtenä kesäisnä yönä.
+"Oli aikoa vähäisen:
+tuli tuska nielijälle,
+vaikea vajottajalle,
+pakko paljo syönehelle.
+"Uiskenteli, kuiskenteli.
+Uipi päivän, uipi toisen
+siikasaarien sivuja,
+lohiluotojen lomia,
+tuhannen nenätse niemen,
+sa'an saaren kainalotse.
+Joka niemi neuvon pisti,
+joka saari sai sanoman:
+'Ei ole vienossa ve'essä,
+Aluessa ankehessa
+kalan kurjan nielijätä,
+katalan kaottajata
+näissä tuskissa tulosen,
+vaivannoissa valkeaisen.'
+"Niin kuuli kulea kuuja,
+nieli tuon sinervän siian.
+Oli aikoa vähäisen:
+tuli tuska nielijälle,
+vaikea vajottajalle,
+pakko paljo syönehelle.
+"Uiskenteli, kuiskenteli.
+Uipi päivän, uipi toisen
+lohiluotojen lomia,
+kalahauin kartanoita,
+tuhannen nenitse niemen,
+sa'an saaren kainaloitse.
+Joka niemi neuvon pisti,
+joka saari sai sanoman:
+'Ei ole vienossa ve'essä,
+Aluessa ankehessa
+kalan kurjan appajata,
+katalan kaottajata
+tuskissa tulen palavan,
+vaivannoissa valkeaisen.'
+"Niin tuli halea hauki,
+nieli tuon kulean kuujan.
+Oli aikoa vähäisen:
+tuli tuska nielijälle,
+vaikea vajottajalle,
+pakko paljo syönehelle.
+"Uiskenteli, kuiskenteli.
+Uipi päivän, uipi toisen
+lokkiluotojen lomitse,
+kajavan kivikaritse,
+tuhannen nenätse niemen,
+sa'an saaren kainalotse.
+Joka niemi neuvon pisti,
+joka saari sai sanoman:
+'Ei ole vienossa ve'essä,
+Aluessa ankehessa
+kalan kurjan nielijätä,
+katalan kaottajata
+tuskissa tulen palavan,
+vaivannoissa valkeaisen.'"
+Vaka vanha Väinämöinen,
+toinen seppo Ilmarinen
+nuotan niinisen kutovi,
+katajaisen kaikuttavi;
+sen painoi pajuvesillä,
+raian kuorilla rakenti.
+Vaka vanha Väinämöinen
+työnti naiset nuottaselle.
+Läksi naiset nuottaselle,
+sisarekset silpomahan.
+Soutelevat, luitelevat
+niemi nientä, saari saarta,
+lohiluotojen lomatse,
+siikasaarien sivutse
+ruskeahan ruoikkohon,
+kaunihisen kaislikkohon.
+Pyritähän, pyyetähän,
+ve'etähän, vellotahan
+- nurin nuotta potketahan,
+väärin veetähän apaja:
+ei saa'a sitä kaloa,
+kuta kilvoin pyyetähän.
+Veljekset vesille läksi,
+miehet nuotalle menevät.
+Pohetahan, potketahan,
+ve'etähän, vennotahan
+lahen suita, luo'on päitä,
+Kalevan kivikaria:
+ei saa'a kaloa tuota,
+mitä tarkoin tarvittihin.
+Tullut ei halea hauki
+vienoilta lahen vesiltä
+eikä suurelta selältä:
+kalat pienet, verkot harvat.
+Jo tuossa kalat valitti,
+hauki hauille sanovi,
+kysyi siika säynähältä,
+lohi toiselta lohelta:
+"Joko kuoli kuulut miehet,
+katosi Kalevan poiat,
+liinanuotan nuikuttajat,
+lankapaulan laaittajat,
+suuren tarpoimen talujat,
+pitkän varren vaikuttajat?"
+Kuuli vanha Väinämöinen.
+Itse tuon sanoiksi virkki:
+"Ei ole kuollehet urohot,
+kaatunut Kalevan kansa.
+Yksi kuoli, kaksi syntyi,
+joill' on tarpoimet paremmat,
+varret vaaksoa pitemmät,
+nuotat kahta kauheammat."
- Kahdeksasviidettä runo
+ Kahdeksasviidettä runo
- Vaka vanha Väinämöinen,
- tietäjä iän-ikuinen,
- tuosta tuumille tulevi,
- ajeleiksen arveloille
- nuotan liinaisen kutoa,
- satahisen saautella.
- Jopa tuon sanoiksi virkki,
- itse lausui, noin nimesi:
- "Onko liinan kylväjätä,
- kylväjätä, kyntäjätä,
- verkko valmistellakseni,
- satasilmä saa'akseni
- kalan kurjan tappajaksi,
- katalan kaottajaksi?"
- Löytähän vähäisen maata,
- paikkoa palamatointa
- suurimmalla suon selällä,
- kahen kantosen lomassa.
- Kannon juuri kaivetahan:
- sieltä löytyi liinan siemen
- Tuonen toukan kätköksestä,
- maan maon varustamista.
- Olipa tuhkia läjänen,
- koko kuivia poroja
- purren puisen polttamilta,
- venehen kyettämiltä.
- Siihen liina kylvettihin,
- kypenihin kynnettihin,
- rannallen Aluen järven,
- peltohon saviperähän.
- Siitä silloin taimi nousi,
- pensi pellavas peritöin,
- liina liitotoin yleni
- yhtenä kesäisnä yönä.
- Yöllä liina kylvettihin,
- kuutamella kynnettihin,
- perattihin, koirittihin,
- nyhettihin, riivittihin,
- terävästi temmottihin,
- rotevasti rohkittihin.
- Vietihin likohon liina;
- sai pian lionneheksi.
- Nopeasti nostettihin,
- kiirehesti kuivattihin.
- Kohta tuotihin kotihin,
- pian luista luistettihin,
- loteasti loukuttihin,
- lipeästi lipsuttihin.
- Hapeasti harjattihin,
- hämysillä häpsittihin,
- joutui kohta kuontalolle,
- välehemmin värttinälle,
- yhtenä kesäisnä yönä,
- kahen päivyen kesellä.
- Sen sisaret kehreävät,
- kälykset kävylle lyövät,
- veljet verkoksi kutovat,
- apet ainoille panevat.
- Siinäkö käpynen kääntyi,
- palautui painopalko,
- kun sai nuotta valmihiksi,
- lankapaula laaituksi
- yhtenä kesäisnä yönä,
- vielä puolessa sitäki!
- Saipa nuotta valmihiksi,
- lankapaula laaituksi,
- perältä satoa syltä,
- siulat seitsentä satoa.
- Sen kivestivät somasti,
- lau'ustivat laatuisasti.
- Nuoret nuotalle menevät,
- vanhat koissa arvelevat:
- tokko tuota saatanehe,
- mitä mielin pyyetähän?
- Ve'etähän, vennotahan,
- pyyetähän, pynnetähän:
- ve'etähän pitkin vettä,
- pohetahan poiken vettä.
- Saa'ahan vähän kaloja:
- kiiskiä kirokaloja,
- ahvenia ruotaisia,
- särkiä sapikkahia;
- ei saatu sitä kaloa,
- kuta vasten nuotta tehty.
- Sanoi vanha Väinämöinen:
- "Oi on seppo Ilmarinen!
- Lähtekämme itse tuonne,
- kera verkkojen vesille!"
- Läksivät urosta kaksi,
- veivät verkkonsa vesille.
- Yksi siula heitettihin
- saarehen selällisehen,
- siula toinen heitettihin
- niittykannan niemeksehen;
- nostin tuonne laaitahan
- vanhan Väinön valkamahan.
- Pohetahan, potketahan,
- ve'etähän, vennätähän.
- Saa'ahan kaloja kyllin:
- ihveniä, ahvenia,
- tuimenia, taimenia,
- lahnoja, lohikaloja,
- kaikkia ve'en kaloja;
- ei saa'a kaloa tuota,
- kuta vasten nuotta tehty,
- lankapaula laaittuna.
- Silloin vanha Väinämöinen
- vielä verkkoja lisäsi;
- jatkoi siuloja sivulta
- viiellä sylisa'alla,
- köyttä saalla seitsemällä.
- Sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Viekämme syville verkot,
- etemmä ehättäkämme,
- vetäkämme vettä vielä
- toki toinenkin apajas!"
- Verkot vietihin syville,
- ennätettihin etemmä;
- ve'ettihin vettä vielä
- toki toinenkin apajas.
- Siinä vanha Väinämöinen
- itse tuon sanoiksi virkki:
- "Vellamo, ve'en emäntä,
- ve'en eukko ruokorinta!
- Tules paian muuttelohon,
- vaattehen vajehtelohon!
- Sinull' on rytinen paita,
- merenvaahtivaippa päällä,
- tuulen tyttären tekemä,
- Aallottaren antelema:
- minä annan liinapaian,
- panen aivan aivinaisen;
- se on Kuuttaren kutoma,
- Päivättären kehreämä.
- "Ahto, aaltojen isäntä,
- satahauan hallitsija!
- Ota virpi viittä syltä,
- salko seitsentä tapoa,
- jolla selät seuruelet,
- meren pohjat meuruelet,
- nostat ruotaisen romuen,
- kaiotat kalaisen karjan
- tämän nuotan nostimille,
- satalauan laskimille,
- kalaisista kaartehista,
- lohisista loukeroista,
- suurilta selän navoilta,
- synkiltä syväntehiltä,
- päivän paistamattomilta,
- hiekan hieromattomilta!"
- Pikku mies merestä nousi,
- uros aalloista yleni;
- seisovi meren selällä.
- Siitä tuon sanoiksi virkki:
- "Onko tarve tarpojata,
- puun pitkän pitelijätä?"
- Vaka vanha Väinämöinen
- itse tuon sanoiksi virkki:
- "Onpa tarve tarpojata,
- puun pitkän pitelijätä."
- Mies pieni, uros vähäinen,
- hongan rannalta hotaisi,
- puun pitkän petäjiköstä,
- paaen painoi tarpoimeksi.
- Kyselevi, lauselevi:
- "Tarvonko väen mukahan,
- oike'in olan takoa,
- vai tarvon asun mukahan?"
- Vanha viisas Väinämöinen
- sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Jos tarvot asun mukahan,
- äijä on siinä tarpomista."
- Mies pieni, uros vähäinen,
- jo nyt tuossa tarpaisevi,
- tarpovi asun mukahan;
- kaiotti kaloja paljon
- tuon on nuotan nostimille,
- satalauan laskimille.
- Seppo airoilla asuvi;
- vaka vanha Väinämöinen
- itse on nuotan nostajana,
- lankapaulan lappajana.
- Sanoi vanha Väinämöinen:
- "Jo nyt on kalainen karja
- tämän nuotan nostimilla,
- satalauan laskimilla."
- Siitä nuotta nostetahan,
- puretahan, puistetahan
- venehesen Väinämöisen:
- saa'ahan kalainen karhi,
- kut' oli vasten nuotta tehty,
- lankapaula laaittuna.
- Vaka vanha Väinämöinen
- viiletti venehen maalle
- sivuhun sinisen sillan,
- päähän portahan punaisen.
- Siivosi kalaisen karhin,
- purki ruotaisen romuen:
- sai sieltä halean hauin,
- kut' oli viikon pyyettynä.
- Silloin vanha Väinämöinen
- itse tuossa arvelevi:
- "Ruohinko käsin ruveta
- ilman rautarukkasitta,
- kivisittä kintahitta,
- vaskisitta vanttuhitta?"
- Senpä kuuli Päivän poika.
- Sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Minä hauin halkoaisin,
- tohtisin käsiksi käyä,
- kun oisi isoni puukko,
- veitsi valtavanhempani."
- Vieri veitsi taivosesta,
- puukko pilvistä putosi,
- pää kulta, terä hopea,
- vieri vyölle Päivän poian.
- Niin pätevä Päivän poika
- tuon veitsen käsin tavoitti;
- sillä hauin halkaisevi,
- suu levän levittelevi.
- Vatsassa halean hauin
- löytähän kulea kuuja;
- vatsassa kulean kuujan,
- siell' oli sileä siika.
- Halkaisi sileän siian:
- sai sieltä sinikeräsen
- siian suolen soukerosta,
- kolmannesta koukerosta.
- Kehitti sinikeräsen:
- sisältä sinikeräsen
- putosi punakeränen.
- Purki tuon punakeräsen:
- keskeltä punakeräsen
- tapasi tulisorosen,
- jok' oli tullut taivosesta,
- puhki pilvien pu'onnut,
- päältä taivosen kaheksan,
- ilmalta yheksänneltä.
- Väinämöisen arvellessa,
- millä tuota vietänehe
- tupihin tulettomihin,
- pime'ihin pirttilöihin,
- jopa tuikahti tulonen,
- pääsi käestä Päivän poian.
- Poltti parran Väinämöisen;
- sepolta sitäi pahemmin
- tuli poltti poskipäitä,
- käsiänsä kärventeli.
- Meni siinä mennessänsä
- aalloitse Aluen järven.
- Karkasi katajikolle,
- niin paloi katajakangas;
- kohautti kuusikkohon:
- poltti kuusikon komean.
- Vieri vieläkin etemmä,
- poltti puolen Pohjan maata,
- sakaran Savon rajoa,
- kahen puolen Karjalata.
- Vaka vanha Väinämöinen
- itse läksi astumahan,
- ylös korpehen kohosi
- tuon tuiman tulen jälille.
- Tapasi tulosen tuolta
- kahen kannon juuren alta,
- leppäpökkelön sisästä,
- lahokannon kainalosta.
- Siinä vanha Väinämöinen
- itse tuon sanoiksi virkki:
- "Tulonen, Jumalan luoma,
- luoma Luojan, valkeainen!
- Syyttäpä menit syville,
- asiatta aivan kauas!
- Teet paremmin, kun paloat
- kivisehen kiukahasen,
- kytkeihet kypenihisi,
- himmennäihet hiilihisi,
- päivällä pi'eltäväksi
- kotapuissa koivuisissa,
- yöllä piileteltäväksi
- kehän kultaisen kuvussa."
- Tempasi tulikipunan
- palavoihin pakkuloihin,
- koivun kääpihin kovihin,
- vaskisehen kattilahan.
- Kantoi tulta kattilassa,
- koivun kuorella kuletti
- nenähän utuisen niemen,
- päähän saaren terhenisen:
- sai tuvat tulelliseksi,
- pirtit valkealliseksi.
- Itse seppo Ilmarinen
- syrjin syöstihe merehen,
- veäikse vesikivelle,
- rantapaaelle paneikse
- tuskissa tulen palavan,
- vaike'issa valkeaisen.
- Siinä tulta tummenteli,
- valkeaista varventeli.
- Sanovi sanalla tuolla,
- lausui tuolla lausehella:
- "Tulonen, Jumalan luoma,
- panu, poika Aurinkoisen!
- Mikä sun pani pahaksi,
- jotta poltit poskiani,
- kuumotit kupehiani,
- ääriäni ärjöttelit?
- "Millä nyt tulta tummentelen,
- valkeaista varventelen,
- teen tulen tehottomaksi,
- valkean varattomaksi,
- ettei viikkoa vihoisi,
- kovin kauan karvastaisi?
- "Tule, tytti, Turjan maalta,
- neiti, laskeite Lapista
- hyyssä sukka, jäässä kenkä,
- hallassa hamehen helmat,
- hyinen kattila käessä,
- jäinen kauha kattilassa!
- Viskoa vilua vettä,
- riittehistä ripsuttele
- paikoille palanehille,
- tulen tuhmille vihoille!
- "Kun ei tuosta kyllin liene,
- tule, poika, Pohjolasta,
- lapsi, täyestä Lapista,
- mies pitkä, Pimentolasta,
- korpikuusien kokoinen,
- suopetäjän suuruhinen,
- hyiset kintahat käessä,
- hyiset saappahat jalassa,
- hyinen lakki päälaella,
- hyinen vyöhyt vyölle vyötty!
- "Tuo'os hyytä Pohjolasta,
- jäätä kylmästä kylästä!
- Paljo on hyytä Pohjolassa,
- jäätä kylmässä kylässä:
- hyyss' on virrat, jäässä järvet,
- ilmat kaikki iljenessä;
- hyiset hyppivät jänikset,
- jäiset karhut karkelevat
- keskellä lumimäkeä,
- lumivaaran liepehellä;
- hyiset joutsenet joluvat,
- jäiset sorsat soutelevat
- keskellä lumijokea,
- jäisen kosken korvaksella.
- "Hyytä kelkalla vetäös,
- jäätä reellä reutoellos
- tuiman tunturin laelta,
- vaaran vankan liepeheltä!
- Sillä hyyllä hyy'yttele,
- jäävilulla jäähyttele
- tulen viemiä vikoja,
- panun tuiki paahtamia!
- "Kun ei tuosta kyllin liene,
- oi Ukko ylijumala,
- Ukko, pilvien pitäjä,
- hattarojen hallitsija,
- iätä iästä pilvi,
- jänkä lännestä lähetä,
- syrjin yhtehen syseä,
- lomatusten loukahuta!
- Sa'a hyytä, sa'a jäätä,
- sa'a voietta hyveä
- paikoille palanehille,
- vian tuiki tullehille!"
- Sillä seppo Ilmarinen
- tuota tulta tummenteli,
- valkeata vaimenteli.
- Sai seppo paranneheksi,
- entisellehen ehoksi
- tuimista tulen vioista.
+Vaka vanha Väinämöinen,
+tietäjä iän-ikuinen,
+tuosta tuumille tulevi,
+ajeleiksen arveloille
+nuotan liinaisen kutoa,
+satahisen saautella.
+Jopa tuon sanoiksi virkki,
+itse lausui, noin nimesi:
+"Onko liinan kylväjätä,
+kylväjätä, kyntäjätä,
+verkko valmistellakseni,
+satasilmä saa'akseni
+kalan kurjan tappajaksi,
+katalan kaottajaksi?"
+Löytähän vähäisen maata,
+paikkoa palamatointa
+suurimmalla suon selällä,
+kahen kantosen lomassa.
+Kannon juuri kaivetahan:
+sieltä löytyi liinan siemen
+Tuonen toukan kätköksestä,
+maan maon varustamista.
+Olipa tuhkia läjänen,
+koko kuivia poroja
+purren puisen polttamilta,
+venehen kyettämiltä.
+Siihen liina kylvettihin,
+kypenihin kynnettihin,
+rannallen Aluen järven,
+peltohon saviperähän.
+Siitä silloin taimi nousi,
+pensi pellavas peritöin,
+liina liitotoin yleni
+yhtenä kesäisnä yönä.
+Yöllä liina kylvettihin,
+kuutamella kynnettihin,
+perattihin, koirittihin,
+nyhettihin, riivittihin,
+terävästi temmottihin,
+rotevasti rohkittihin.
+Vietihin likohon liina;
+sai pian lionneheksi.
+Nopeasti nostettihin,
+kiirehesti kuivattihin.
+Kohta tuotihin kotihin,
+pian luista luistettihin,
+loteasti loukuttihin,
+lipeästi lipsuttihin.
+Hapeasti harjattihin,
+hämysillä häpsittihin,
+joutui kohta kuontalolle,
+välehemmin värttinälle,
+yhtenä kesäisnä yönä,
+kahen päivyen kesellä.
+Sen sisaret kehreävät,
+kälykset kävylle lyövät,
+veljet verkoksi kutovat,
+apet ainoille panevat.
+Siinäkö käpynen kääntyi,
+palautui painopalko,
+kun sai nuotta valmihiksi,
+lankapaula laaituksi
+yhtenä kesäisnä yönä,
+vielä puolessa sitäki!
+Saipa nuotta valmihiksi,
+lankapaula laaituksi,
+perältä satoa syltä,
+siulat seitsentä satoa.
+Sen kivestivät somasti,
+lau'ustivat laatuisasti.
+Nuoret nuotalle menevät,
+vanhat koissa arvelevat:
+tokko tuota saatanehe,
+mitä mielin pyyetähän?
+Ve'etähän, vennotahan,
+pyyetähän, pynnetähän:
+ve'etähän pitkin vettä,
+pohetahan poiken vettä.
+Saa'ahan vähän kaloja:
+kiiskiä kirokaloja,
+ahvenia ruotaisia,
+särkiä sapikkahia;
+ei saatu sitä kaloa,
+kuta vasten nuotta tehty.
+Sanoi vanha Väinämöinen:
+"Oi on seppo Ilmarinen!
+Lähtekämme itse tuonne,
+kera verkkojen vesille!"
+Läksivät urosta kaksi,
+veivät verkkonsa vesille.
+Yksi siula heitettihin
+saarehen selällisehen,
+siula toinen heitettihin
+niittykannan niemeksehen;
+nostin tuonne laaitahan
+vanhan Väinön valkamahan.
+Pohetahan, potketahan,
+ve'etähän, vennätähän.
+Saa'ahan kaloja kyllin:
+ihveniä, ahvenia,
+tuimenia, taimenia,
+lahnoja, lohikaloja,
+kaikkia ve'en kaloja;
+ei saa'a kaloa tuota,
+kuta vasten nuotta tehty,
+lankapaula laaittuna.
+Silloin vanha Väinämöinen
+vielä verkkoja lisäsi;
+jatkoi siuloja sivulta
+viiellä sylisa'alla,
+köyttä saalla seitsemällä.
+Sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Viekämme syville verkot,
+etemmä ehättäkämme,
+vetäkämme vettä vielä
+toki toinenkin apajas!"
+Verkot vietihin syville,
+ennätettihin etemmä;
+ve'ettihin vettä vielä
+toki toinenkin apajas.
+Siinä vanha Väinämöinen
+itse tuon sanoiksi virkki:
+"Vellamo, ve'en emäntä,
+ve'en eukko ruokorinta!
+Tules paian muuttelohon,
+vaattehen vajehtelohon!
+Sinull' on rytinen paita,
+merenvaahtivaippa päällä,
+tuulen tyttären tekemä,
+Aallottaren antelema:
+minä annan liinapaian,
+panen aivan aivinaisen;
+se on Kuuttaren kutoma,
+Päivättären kehreämä.
+"Ahto, aaltojen isäntä,
+satahauan hallitsija!
+Ota virpi viittä syltä,
+salko seitsentä tapoa,
+jolla selät seuruelet,
+meren pohjat meuruelet,
+nostat ruotaisen romuen,
+kaiotat kalaisen karjan
+tämän nuotan nostimille,
+satalauan laskimille,
+kalaisista kaartehista,
+lohisista loukeroista,
+suurilta selän navoilta,
+synkiltä syväntehiltä,
+päivän paistamattomilta,
+hiekan hieromattomilta!"
+Pikku mies merestä nousi,
+uros aalloista yleni;
+seisovi meren selällä.
+Siitä tuon sanoiksi virkki:
+"Onko tarve tarpojata,
+puun pitkän pitelijätä?"
+Vaka vanha Väinämöinen
+itse tuon sanoiksi virkki:
+"Onpa tarve tarpojata,
+puun pitkän pitelijätä."
+Mies pieni, uros vähäinen,
+hongan rannalta hotaisi,
+puun pitkän petäjiköstä,
+paaen painoi tarpoimeksi.
+Kyselevi, lauselevi:
+"Tarvonko väen mukahan,
+oike'in olan takoa,
+vai tarvon asun mukahan?"
+Vanha viisas Väinämöinen
+sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Jos tarvot asun mukahan,
+äijä on siinä tarpomista."
+Mies pieni, uros vähäinen,
+jo nyt tuossa tarpaisevi,
+tarpovi asun mukahan;
+kaiotti kaloja paljon
+tuon on nuotan nostimille,
+satalauan laskimille.
+Seppo airoilla asuvi;
+vaka vanha Väinämöinen
+itse on nuotan nostajana,
+lankapaulan lappajana.
+Sanoi vanha Väinämöinen:
+"Jo nyt on kalainen karja
+tämän nuotan nostimilla,
+satalauan laskimilla."
+Siitä nuotta nostetahan,
+puretahan, puistetahan
+venehesen Väinämöisen:
+saa'ahan kalainen karhi,
+kut' oli vasten nuotta tehty,
+lankapaula laaittuna.
+Vaka vanha Väinämöinen
+viiletti venehen maalle
+sivuhun sinisen sillan,
+päähän portahan punaisen.
+Siivosi kalaisen karhin,
+purki ruotaisen romuen:
+sai sieltä halean hauin,
+kut' oli viikon pyyettynä.
+Silloin vanha Väinämöinen
+itse tuossa arvelevi:
+"Ruohinko käsin ruveta
+ilman rautarukkasitta,
+kivisittä kintahitta,
+vaskisitta vanttuhitta?"
+Senpä kuuli Päivän poika.
+Sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Minä hauin halkoaisin,
+tohtisin käsiksi käyä,
+kun oisi isoni puukko,
+veitsi valtavanhempani."
+Vieri veitsi taivosesta,
+puukko pilvistä putosi,
+pää kulta, terä hopea,
+vieri vyölle Päivän poian.
+Niin pätevä Päivän poika
+tuon veitsen käsin tavoitti;
+sillä hauin halkaisevi,
+suu levän levittelevi.
+Vatsassa halean hauin
+löytähän kulea kuuja;
+vatsassa kulean kuujan,
+siell' oli sileä siika.
+Halkaisi sileän siian:
+sai sieltä sinikeräsen
+siian suolen soukerosta,
+kolmannesta koukerosta.
+Kehitti sinikeräsen:
+sisältä sinikeräsen
+putosi punakeränen.
+Purki tuon punakeräsen:
+keskeltä punakeräsen
+tapasi tulisorosen,
+jok' oli tullut taivosesta,
+puhki pilvien pu'onnut,
+päältä taivosen kaheksan,
+ilmalta yheksänneltä.
+Väinämöisen arvellessa,
+millä tuota vietänehe
+tupihin tulettomihin,
+pime'ihin pirttilöihin,
+jopa tuikahti tulonen,
+pääsi käestä Päivän poian.
+Poltti parran Väinämöisen;
+sepolta sitäi pahemmin
+tuli poltti poskipäitä,
+käsiänsä kärventeli.
+Meni siinä mennessänsä
+aalloitse Aluen järven.
+Karkasi katajikolle,
+niin paloi katajakangas;
+kohautti kuusikkohon:
+poltti kuusikon komean.
+Vieri vieläkin etemmä,
+poltti puolen Pohjan maata,
+sakaran Savon rajoa,
+kahen puolen Karjalata.
+Vaka vanha Väinämöinen
+itse läksi astumahan,
+ylös korpehen kohosi
+tuon tuiman tulen jälille.
+Tapasi tulosen tuolta
+kahen kannon juuren alta,
+leppäpökkelön sisästä,
+lahokannon kainalosta.
+Siinä vanha Väinämöinen
+itse tuon sanoiksi virkki:
+"Tulonen, Jumalan luoma,
+luoma Luojan, valkeainen!
+Syyttäpä menit syville,
+asiatta aivan kauas!
+Teet paremmin, kun paloat
+kivisehen kiukahasen,
+kytkeihet kypenihisi,
+himmennäihet hiilihisi,
+päivällä pi'eltäväksi
+kotapuissa koivuisissa,
+yöllä piileteltäväksi
+kehän kultaisen kuvussa."
+Tempasi tulikipunan
+palavoihin pakkuloihin,
+koivun kääpihin kovihin,
+vaskisehen kattilahan.
+Kantoi tulta kattilassa,
+koivun kuorella kuletti
+nenähän utuisen niemen,
+päähän saaren terhenisen:
+sai tuvat tulelliseksi,
+pirtit valkealliseksi.
+Itse seppo Ilmarinen
+syrjin syöstihe merehen,
+veäikse vesikivelle,
+rantapaaelle paneikse
+tuskissa tulen palavan,
+vaike'issa valkeaisen.
+Siinä tulta tummenteli,
+valkeaista varventeli.
+Sanovi sanalla tuolla,
+lausui tuolla lausehella:
+"Tulonen, Jumalan luoma,
+panu, poika Aurinkoisen!
+Mikä sun pani pahaksi,
+jotta poltit poskiani,
+kuumotit kupehiani,
+ääriäni ärjöttelit?
+"Millä nyt tulta tummentelen,
+valkeaista varventelen,
+teen tulen tehottomaksi,
+valkean varattomaksi,
+ettei viikkoa vihoisi,
+kovin kauan karvastaisi?
+"Tule, tytti, Turjan maalta,
+neiti, laskeite Lapista
+hyyssä sukka, jäässä kenkä,
+hallassa hamehen helmat,
+hyinen kattila käessä,
+jäinen kauha kattilassa!
+Viskoa vilua vettä,
+riittehistä ripsuttele
+paikoille palanehille,
+tulen tuhmille vihoille!
+"Kun ei tuosta kyllin liene,
+tule, poika, Pohjolasta,
+lapsi, täyestä Lapista,
+mies pitkä, Pimentolasta,
+korpikuusien kokoinen,
+suopetäjän suuruhinen,
+hyiset kintahat käessä,
+hyiset saappahat jalassa,
+hyinen lakki päälaella,
+hyinen vyöhyt vyölle vyötty!
+"Tuo'os hyytä Pohjolasta,
+jäätä kylmästä kylästä!
+Paljo on hyytä Pohjolassa,
+jäätä kylmässä kylässä:
+hyyss' on virrat, jäässä järvet,
+ilmat kaikki iljenessä;
+hyiset hyppivät jänikset,
+jäiset karhut karkelevat
+keskellä lumimäkeä,
+lumivaaran liepehellä;
+hyiset joutsenet joluvat,
+jäiset sorsat soutelevat
+keskellä lumijokea,
+jäisen kosken korvaksella.
+"Hyytä kelkalla vetäös,
+jäätä reellä reutoellos
+tuiman tunturin laelta,
+vaaran vankan liepeheltä!
+Sillä hyyllä hyy'yttele,
+jäävilulla jäähyttele
+tulen viemiä vikoja,
+panun tuiki paahtamia!
+"Kun ei tuosta kyllin liene,
+oi Ukko ylijumala,
+Ukko, pilvien pitäjä,
+hattarojen hallitsija,
+iätä iästä pilvi,
+jänkä lännestä lähetä,
+syrjin yhtehen syseä,
+lomatusten loukahuta!
+Sa'a hyytä, sa'a jäätä,
+sa'a voietta hyveä
+paikoille palanehille,
+vian tuiki tullehille!"
+Sillä seppo Ilmarinen
+tuota tulta tummenteli,
+valkeata vaimenteli.
+Sai seppo paranneheksi,
+entisellehen ehoksi
+tuimista tulen vioista.
- Yhdeksäsviidettä runo
+ Yhdeksäsviidettä runo
- Ain' on päivä paistamatta,
- kuu kulta kumottamatta
- noilla Väinölän tuvilla,
- Kalevalan kankahilla.
- Vilu viljalle tulevi,
- karjoille olo kamala,
- outo ilman lintusille,
- ikävä imehnoisille,
- kun ei konsa päivyt paista
- eikä kuuhuet kumota.
- Hauki tiesi hauan pohjat,
- kokko lintujen kulennan,
- tuuli haahen päiväyksen;
- ei tieä imehnon lapset,
- milloin aamu alkanevi,
- milloin yö yrittänevi
- nenässä utuisen niemen,
- päässä saaren terhenisen.
- Nuoret neuvoa pitävät,
- ikäpuolet arvelevat,
- kuinka kuutta lietänehe,
- päivättä elettänehe
- noilla raukoilla rajoilla,
- poloisilla Pohjan mailla.
- Neiet neuvoa pitävät,
- orpanat osaelevat.
- Päätyvät sepon pajahan.
- Sanovat sanalla tuolla:
- "Nouse, seppo, seinän alta,
- takoja, kiven takoa
- takomahan uutta kuuta,
- uutta auringon keheä!
- Pah' on kuun kumottamatta,
- outo päivän paistamatta."
- Nousi seppo seinän alta,
- takoja kiven takoa
- takomahan uutta kuuta,
- uutta auringon kehäistä.
- Kuun on kullasta kuvasi,
- hopeasta päivän laati.
- Tuli vanha Väinämöinen,
- ovelle asetteleikse.
- Sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Oi on seppo veikkoseni!
- Mitä paukutat pajassa,
- ajan kaiken kalkuttelet?"
- Se on seppo Ilmarinen
- sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Kuuta kullaista kuvoan,
- hope'ista aurinkoa
- tuonne taivahan laelle,
- päälle kuuen kirjokannen."
- Silloin vanha Väinämöinen
- itse tuon sanoiksi virkki:
- "Ohoh seppo Ilmarinen!
- Jo nyt laait joutavia!
- Ei kumota kulta kuuna,
- paista päivänä hopea."
- Seppo kuuhuen kuvasi,
- takoi päivän valmihiksi.
- Noita nosteli halulla,
- kaunihisti kannatteli,
- kuun on kuusen latvasehen,
- päivän pitkän männyn päähän.
- Hiki vieri viejän päästä,
- kaste kantajan otsasta
- työssä tuiki työlähässä,
- nostannassa vaikeassa.
- Saipa kuun kohotetuksi,
- auringon asetetuksi,
- kuun on kuusen kukkuralle,
- päivyen petäjän päähän:
- eipä kuu kumotakana
- eikä päivyt paistakana.
- Silloin vanha Väinämöinen
- itse tuon sanoiksi virkki:
- "Nyt on aika arvan käyä,
- miehen merkkiä kysyä,
- minne meiltä päivä päätyi,
- kunne meiltä kuu katosi."
- Itse vanha Väinämöinen,
- tietäjä iän-ikuinen,
- leikkasi lepästä lastut,
- laittoi lastut laaullensa,
- kävi arvat kääntämähän,
- sormin arvat suortamahan.
- Sanovi sanalla tuolla,
- lausui tuolla lausehella:
- "Kysyn Luojalta lupoa,
- vaain varsin vastinetta.
- Sano totta, Luojan merkki,
- juttele, Jumalan arpa:
- minne meiltä päivä päätyi,
- kunne meiltä kuu katosi,
- kun ei ilmoisna ikänä
- nähä noita taivahalla?
- "Sano, arpa, syytä myöten,
- elä miehen mieltä myöten,
- tuo tänne toet sanomat,
- varmat liitot liikahuta!
- Jos arpa valehteleisi,
- niin arvo alennetahan:
- arpa luoahan tulehen,
- merkki miesten poltetahan."
- Toi arpa toet sanomat,
- merkki miesten vastoavi:
- sanoi päivän saaneheksi,
- kuun tuonne kaonneheksi
- Pohjolan kivimäkehen,
- vaaran vaskisen sisähän.
- Vaka vanha Väinämöinen
- siitä tuon sanoiksi virkki:
- "Jos ma nyt lähen Pohjolahan,
- Pohjan poikien poluille,
- saan ma kuun kumottamahan,
- päivä kullan paistamahan."
- Jopa läksi jotta joutui
- pimeähän Pohjolahan.
- Astui päivän, astui toisen:
- päivänäpä kolmantena
- jo näkyvi Pohjan portti,
- kivikummut kuumottavi.
- Ensin huuti huikahutti
- tuolla Pohjolan joella:
- "Tuokatte venettä tänne
- joen poikki päästäkseni!"
- Kun ei huuto kuulununna
- eikä tuotuna venettä,
- keräsi kekosen puita,
- kuivan kuusen lehväsiä;
- teki tulen rantaselle,
- saavutti savun sakean.
- Tuli nousi taivahalle,
- savu ilmahan sakeni.
- Louhi, Pohjolan emäntä,
- itse päätyi ikkunahan.
- Katsoi tuonne salmen suuhun,
- sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Mi tuolla tuli palavi,
- tuolla saaren salmen suulla?
- Pieni on sotatuliksi,
- suuri nuottavalke'iksi."
- Itse poika pohjolaisen
- pian pistihe pihalle
- katsomahan, kuulemahan,
- tarkasti tähyämähän:
- "On tuolla joen takana
- mies kempi kävelemässä."
- Siinä vanha Väinämöinen
- jo huhusi toisen kerran:
- "Tuo venettä, Pohjan poika,
- Väinämöiselle venettä!"
- Niin sanovi Pohjan poika,
- itse lausui, vastaeli:
- "Ei täältä venehet joua.
- Tule sormin soutimina,
- kämmenin käsimeloina
- poikki Pohjolan joesta!"
- Siinä vanha Väinämöinen
- arvelee, ajattelevi:
- "Sep' ei miesi lienekänä,
- ku on tieltä myösteleikse."
- Meni haukina merehen,
- siikana silajoelle,
- pian uipi salmen poikki,
- välehen välin samosi.
- Astui jalan, astui toisen,
- Pohjan rannalle rapasi.
- Niin sanovi Pohjan poiat,
- paha parvi pauhoavi:
- "Käypä Pohjolan pihalle!"
- Meni Pohjolan pihalle.
- Pohjan poikaset sanovat,
- paha parvi pauhoavi:
- "Tules Pohjolan tupahan!"
- Meni Pohjolan tupahan;
- jalan polki porstuahan,
- laski kääkähän kätensä,
- siitä tunkihe tupahan,
- ajoihe katoksen alle.
- Siellä miehet mettä juovat,
- simoa sirettelevät,
- miehet kaikki miekka vyöllä,
- urohot sota-aseissa
- pään varalle Väinämöisen,
- surmaksi suvantolaisen.
- Nuo kysyivät tullehelta,
- sanoivat sanalla tuolla:
- "Ku sanoma kurjan miehen,
- tuuma uinehen urohon?"
- Vaka vanha Väinämöinen
- sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Kuusta on sanomat kummat,
- päivästä iki-imehet.
- Minnes meiltä päivä päätyi,
- kunnes meiltä kuu katosi?"
- Pohjan poikaset sanovi,
- paha parvi lausueli:
- "Tuonne teiltä päivä päätyi,
- päivä päätyi, kuu katosi
- kirjarintahan kivehen,
- rautaisehen kalliohon.
- Sielt' ei pääse päästämättä,
- selviä selittämättä."
- Silloin vanha Väinämöinen
- itse tuon sanoiksi virkki:
- "Kun ei kuu kivestä pääsne,
- pääsne päivä kalliosta,
- käykämme käsirysyhyn,
- ruvetkamme miekkasille!"
- Veti miekan, riisti rauan,
- tempasi tupesta tuiman,
- jonka kuu kärestä paistoi,
- päivä västistä välähyi,
- hepo seisovi selällä,
- kasi naukui naulan tiessä.
- Mittelivät miekkojansa,
- koittelivat korttiansa:
- olipa pikkuista pitempi
- miekka vanhan Väinämöisen,
- yhtä ohrasen jyveä,
- olen kortta korkeampi.
- Mentihin ulos pihalle,
- tasarinnan tanterelle.
- Siitä vanha Väinämöinen
- löip' on kerran leimahutti,
- löipä kerran, löipä toisen:
- listi kuin naurihin napoja,
- lippasi kuin liinan päitä
- päitä Pohjan poikasien.
- Siitä vanha Väinämöinen
- kävi kuuta katsomahan,
- päiveä kerittämähän
- kirjarinnasta kivestä,
- vuoresta teräksisestä,
- rautaisesta kalliosta.
- Astui tietä pikkuruisen,
- kulki matkoa vähäisen,
- niin näki vihannan saaren.
- Saarell' on komea koivu,
- koivun alla paasi paksu,
- alla paaen kallioinen,
- yheksin ovia eessä,
- saoin salpoja ovilla.
- Keksi piirtämän kivessä,
- valeviivan kalliossa.
- Veti miekkansa tupesta,
- kirjoitti kivehen kirjan
- miekalla tuliterällä,
- säilällä säkenevällä:
- katkesi kivi kaheksi,
- paasi kolmeksi pakahtui.
- Vaka vanha Väinämöinen
- katsovi kiven rakohon:
- siellä kyyt olutta juovat,
- maot vierrettä vetävät
- kirjavan kiven sisässä,
- maksankarvaisen malossa.
- Sanoi vanha Väinämöinen,
- itse lausui, noin nimesi:
- "Sentähen emäntä raukat
- vähemmin olutta saavat,
- kunp' on kyyt oluen juovat,
- maot viertehen vetävät."
- Leikkasip' on pään maolta,
- katkoi kaulan käärmeheltä.
- Sanovi sanalla tuolla,
- lausui tuolla lausehella:
- "Elköhön sinä ikänä,
- tämän päivyen perästä
- kyyt juoko olosiamme,
- maot mallasjuomiamme!"
- Siitä vanha Väinämöinen,
- tietäjä iän-ikuinen,
- kourin koitteli ovia,
- salpoja sanan väellä:
- ei ovet käsin avau,
- salvat ei sanoista huoli.
- Silloin vanha Väinämöinen
- itse tuon sanoiksi virkki:
- "Akka mies asehitoinna,
- konna kirves-kuokatoinna."
- Kohta lähtevi kotia,
- alla päin, pahoilla mielin,
- kun ei vielä kuuta saanut
- eikä päiveä tavannut.
- Sanoi lieto Lemminkäinen:
- "Ohoh vanha Väinämöinen!
- Miks'et ottanut minua
- kanssasi karehtijaksi?
- Oisi lukot luikahtanna,
- takasalvat taittununna,
- pääsnyt kuu kumottamahan,
- nousnut päivä paistamahan."
- Vaka vanha Väinämöinen
- itse tuon sanoiksi virkki:
- "Ei salvat sanoilla taitu,
- lukot loihulla murene
- eikä kourin koskemalla,
- käsivarsin vääntämällä."
- Meni sepponsa pajahan.
- Sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Ohoh seppo Ilmarinen!
- Taos kuokka kolmihaara,
- tao tuuria tusina,
- avaimia aika kimppu,
- jolla kuun kivestä päästän,
- päivän päästän kalliosta!"
- Se on seppo Ilmarinen,
- takoja iän-ikuinen,
- takoi miehen tarpehia;
- takoi tuuria tusinan,
- avaimia aika kimpun,
- kelpo kimpun keihä'itä,
- eikä suurta eikä pientä,
- takoi kerran keskoisia.
- Louhi, Pohjolan emäntä,
- Pohjan akka harvahammas,
- siitti siivet sulkinensa,
- levahutti lentämähän.
- Lenteli liki kotia,
- tuosta loihe loitommaksi,
- poikki Pohjolan merestä
- sepon Ilmarin pajalle.
- Aukoi seppo ikkunansa,
- katsoi, kuin tulisi tuuli:
- ei ollut tulento tuulen,
- oli harmoa havukka.
- Se on seppo Ilmarinen
- sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Mit' olet, otus, hakeva,
- istut alla ikkunani?"
- Lintu kielelle paneikse,
- havukkainen haastelevi:
- "Ohoh seppo Ilmarinen,
- takoja alinomainen,
- kuin olet kovin osaava,
- varsin taitava takoja!"
- Sanoi seppo Ilmarinen,
- itse lausui, noin nimesi:
- "Ei tuo kumma ollekana,
- jos olen takoja tarkka,
- kun olen taivoa takonut,
- ilman kantta kalkutellut."
- Lintu kielelle paneikse,
- havukkainen haastelevi:
- "Mitä, seppo, siitä laait,
- kuta, rautio, rakennat?"
- Se on seppo Ilmarinen
- sanan vastaten sanovi:
- "Taon kaularenkahaista
- tuolle Pohjolan akalle,
- jolla kiinni kytketähän
- vaaran vankan liepehesen."
- Louhi, Pohjolan emäntä,
- Pohjan akka harvahammas,
- jo tunsi tuhon tulevan,
- hätäpäivän päälle saavan.
- Heti loihe lentämähän,
- pääsi poies Pohjolahan.
- Laski kuun kivestä irti,
- päästi päivän kalliosta.
- Itse muuksi muutaltihe,
- kyhäisihe kyyhkyseksi;
- lenteä lekuttelevi
- sepon Ilmarin pajahan.
- Lenti lintuna ovelle,
- kyyhkysenä kynnykselle.
- Se on seppo Ilmarinen
- sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Mitä, lintu, tänne lennit,
- tulit, kyyhky, kynnykselle?"
- Vastasi otus ovelta,
- virkkoi kyyhky kynnykseltä:
- "Tuota lienen kynnyksellä
- sanomata saattamassa:
- jopa kuu kivestä nousi,
- päivä pääsi kalliosta."
- Se on seppo Ilmarinen
- kävi itse katsomahan.
- Astuvi pajan ovelle,
- katsoi tarkan taivahalle:
- katsoi kuun kumottavaksi,
- näki päivän paistavaksi.
- Meni luoksi Väinämöisen,
- sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Ohoh vanha Väinämöinen,
- laulaja iän-ikuinen!
- Käypä kuuta katsomahan,
- päiveä tähyämähän!
- Jo ovat tarkoin taivahalla,
- sijoillansa muinaisilla."
- Vaka vanha Väinämöinen
- itse pistihe pihalle,
- varsin päätänsä kohotti,
- katsahtavi taivahalle:
- kuu oli nousnut, päivä pääsnyt,
- taivon aurinko tavannut.
- Silloin vanha Väinämöinen
- sai itse sanelemahan.
- Sanovi sanalla tuolla,
- lausui tuolla lausehella:
- "Terve, kuu, kumottamasta,
- kaunis, kasvot näyttämästä,
- päivä kulta, koittamasta,
- aurinko, ylenemästä!
- "Kuu kulta, kivestä pääsit,
- päivä kaunis, kalliosta,
- nousit kullaisna käkenä,
- hope'isna kyyhkyläisnä
- elollesi entiselle,
- matkoillesi muinaisille.
- "Nouse aina aamusilla
- tämän päivänki perästä!
- Teepä meille terveyttä,
- siirrä saama saatavihin,
- pyytö päähän peukalomme,
- onni onkemme nenähän!
- "Käy nyt tiesi tervehenä,
- matkasi imantehena,
- päätä kaari kaunihisti,
- pääse illalla ilohon!"
+Ain' on päivä paistamatta,
+kuu kulta kumottamatta
+noilla Väinölän tuvilla,
+Kalevalan kankahilla.
+Vilu viljalle tulevi,
+karjoille olo kamala,
+outo ilman lintusille,
+ikävä imehnoisille,
+kun ei konsa päivyt paista
+eikä kuuhuet kumota.
+Hauki tiesi hauan pohjat,
+kokko lintujen kulennan,
+tuuli haahen päiväyksen;
+ei tieä imehnon lapset,
+milloin aamu alkanevi,
+milloin yö yrittänevi
+nenässä utuisen niemen,
+päässä saaren terhenisen.
+Nuoret neuvoa pitävät,
+ikäpuolet arvelevat,
+kuinka kuutta lietänehe,
+päivättä elettänehe
+noilla raukoilla rajoilla,
+poloisilla Pohjan mailla.
+Neiet neuvoa pitävät,
+orpanat osaelevat.
+Päätyvät sepon pajahan.
+Sanovat sanalla tuolla:
+"Nouse, seppo, seinän alta,
+takoja, kiven takoa
+takomahan uutta kuuta,
+uutta auringon keheä!
+Pah' on kuun kumottamatta,
+outo päivän paistamatta."
+Nousi seppo seinän alta,
+takoja kiven takoa
+takomahan uutta kuuta,
+uutta auringon kehäistä.
+Kuun on kullasta kuvasi,
+hopeasta päivän laati.
+Tuli vanha Väinämöinen,
+ovelle asetteleikse.
+Sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Oi on seppo veikkoseni!
+Mitä paukutat pajassa,
+ajan kaiken kalkuttelet?"
+Se on seppo Ilmarinen
+sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Kuuta kullaista kuvoan,
+hope'ista aurinkoa
+tuonne taivahan laelle,
+päälle kuuen kirjokannen."
+Silloin vanha Väinämöinen
+itse tuon sanoiksi virkki:
+"Ohoh seppo Ilmarinen!
+Jo nyt laait joutavia!
+Ei kumota kulta kuuna,
+paista päivänä hopea."
+Seppo kuuhuen kuvasi,
+takoi päivän valmihiksi.
+Noita nosteli halulla,
+kaunihisti kannatteli,
+kuun on kuusen latvasehen,
+päivän pitkän männyn päähän.
+Hiki vieri viejän päästä,
+kaste kantajan otsasta
+työssä tuiki työlähässä,
+nostannassa vaikeassa.
+Saipa kuun kohotetuksi,
+auringon asetetuksi,
+kuun on kuusen kukkuralle,
+päivyen petäjän päähän:
+eipä kuu kumotakana
+eikä päivyt paistakana.
+Silloin vanha Väinämöinen
+itse tuon sanoiksi virkki:
+"Nyt on aika arvan käyä,
+miehen merkkiä kysyä,
+minne meiltä päivä päätyi,
+kunne meiltä kuu katosi."
+Itse vanha Väinämöinen,
+tietäjä iän-ikuinen,
+leikkasi lepästä lastut,
+laittoi lastut laaullensa,
+kävi arvat kääntämähän,
+sormin arvat suortamahan.
+Sanovi sanalla tuolla,
+lausui tuolla lausehella:
+"Kysyn Luojalta lupoa,
+vaain varsin vastinetta.
+Sano totta, Luojan merkki,
+juttele, Jumalan arpa:
+minne meiltä päivä päätyi,
+kunne meiltä kuu katosi,
+kun ei ilmoisna ikänä
+nähä noita taivahalla?
+"Sano, arpa, syytä myöten,
+elä miehen mieltä myöten,
+tuo tänne toet sanomat,
+varmat liitot liikahuta!
+Jos arpa valehteleisi,
+niin arvo alennetahan:
+arpa luoahan tulehen,
+merkki miesten poltetahan."
+Toi arpa toet sanomat,
+merkki miesten vastoavi:
+sanoi päivän saaneheksi,
+kuun tuonne kaonneheksi
+Pohjolan kivimäkehen,
+vaaran vaskisen sisähän.
+Vaka vanha Väinämöinen
+siitä tuon sanoiksi virkki:
+"Jos ma nyt lähen Pohjolahan,
+Pohjan poikien poluille,
+saan ma kuun kumottamahan,
+päivä kullan paistamahan."
+Jopa läksi jotta joutui
+pimeähän Pohjolahan.
+Astui päivän, astui toisen:
+päivänäpä kolmantena
+jo näkyvi Pohjan portti,
+kivikummut kuumottavi.
+Ensin huuti huikahutti
+tuolla Pohjolan joella:
+"Tuokatte venettä tänne
+joen poikki päästäkseni!"
+Kun ei huuto kuulununna
+eikä tuotuna venettä,
+keräsi kekosen puita,
+kuivan kuusen lehväsiä;
+teki tulen rantaselle,
+saavutti savun sakean.
+Tuli nousi taivahalle,
+savu ilmahan sakeni.
+Louhi, Pohjolan emäntä,
+itse päätyi ikkunahan.
+Katsoi tuonne salmen suuhun,
+sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Mi tuolla tuli palavi,
+tuolla saaren salmen suulla?
+Pieni on sotatuliksi,
+suuri nuottavalke'iksi."
+Itse poika pohjolaisen
+pian pistihe pihalle
+katsomahan, kuulemahan,
+tarkasti tähyämähän:
+"On tuolla joen takana
+mies kempi kävelemässä."
+Siinä vanha Väinämöinen
+jo huhusi toisen kerran:
+"Tuo venettä, Pohjan poika,
+Väinämöiselle venettä!"
+Niin sanovi Pohjan poika,
+itse lausui, vastaeli:
+"Ei täältä venehet joua.
+Tule sormin soutimina,
+kämmenin käsimeloina
+poikki Pohjolan joesta!"
+Siinä vanha Väinämöinen
+arvelee, ajattelevi:
+"Sep' ei miesi lienekänä,
+ku on tieltä myösteleikse."
+Meni haukina merehen,
+siikana silajoelle,
+pian uipi salmen poikki,
+välehen välin samosi.
+Astui jalan, astui toisen,
+Pohjan rannalle rapasi.
+Niin sanovi Pohjan poiat,
+paha parvi pauhoavi:
+"Käypä Pohjolan pihalle!"
+Meni Pohjolan pihalle.
+Pohjan poikaset sanovat,
+paha parvi pauhoavi:
+"Tules Pohjolan tupahan!"
+Meni Pohjolan tupahan;
+jalan polki porstuahan,
+laski kääkähän kätensä,
+siitä tunkihe tupahan,
+ajoihe katoksen alle.
+Siellä miehet mettä juovat,
+simoa sirettelevät,
+miehet kaikki miekka vyöllä,
+urohot sota-aseissa
+pään varalle Väinämöisen,
+surmaksi suvantolaisen.
+Nuo kysyivät tullehelta,
+sanoivat sanalla tuolla:
+"Ku sanoma kurjan miehen,
+tuuma uinehen urohon?"
+Vaka vanha Väinämöinen
+sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Kuusta on sanomat kummat,
+päivästä iki-imehet.
+Minnes meiltä päivä päätyi,
+kunnes meiltä kuu katosi?"
+Pohjan poikaset sanovi,
+paha parvi lausueli:
+"Tuonne teiltä päivä päätyi,
+päivä päätyi, kuu katosi
+kirjarintahan kivehen,
+rautaisehen kalliohon.
+Sielt' ei pääse päästämättä,
+selviä selittämättä."
+Silloin vanha Väinämöinen
+itse tuon sanoiksi virkki:
+"Kun ei kuu kivestä pääsne,
+pääsne päivä kalliosta,
+käykämme käsirysyhyn,
+ruvetkamme miekkasille!"
+Veti miekan, riisti rauan,
+tempasi tupesta tuiman,
+jonka kuu kärestä paistoi,
+päivä västistä välähyi,
+hepo seisovi selällä,
+kasi naukui naulan tiessä.
+Mittelivät miekkojansa,
+koittelivat korttiansa:
+olipa pikkuista pitempi
+miekka vanhan Väinämöisen,
+yhtä ohrasen jyveä,
+olen kortta korkeampi.
+Mentihin ulos pihalle,
+tasarinnan tanterelle.
+Siitä vanha Väinämöinen
+löip' on kerran leimahutti,
+löipä kerran, löipä toisen:
+listi kuin naurihin napoja,
+lippasi kuin liinan päitä
+päitä Pohjan poikasien.
+Siitä vanha Väinämöinen
+kävi kuuta katsomahan,
+päiveä kerittämähän
+kirjarinnasta kivestä,
+vuoresta teräksisestä,
+rautaisesta kalliosta.
+Astui tietä pikkuruisen,
+kulki matkoa vähäisen,
+niin näki vihannan saaren.
+Saarell' on komea koivu,
+koivun alla paasi paksu,
+alla paaen kallioinen,
+yheksin ovia eessä,
+saoin salpoja ovilla.
+Keksi piirtämän kivessä,
+valeviivan kalliossa.
+Veti miekkansa tupesta,
+kirjoitti kivehen kirjan
+miekalla tuliterällä,
+säilällä säkenevällä:
+katkesi kivi kaheksi,
+paasi kolmeksi pakahtui.
+Vaka vanha Väinämöinen
+katsovi kiven rakohon:
+siellä kyyt olutta juovat,
+maot vierrettä vetävät
+kirjavan kiven sisässä,
+maksankarvaisen malossa.
+Sanoi vanha Väinämöinen,
+itse lausui, noin nimesi:
+"Sentähen emäntä raukat
+vähemmin olutta saavat,
+kunp' on kyyt oluen juovat,
+maot viertehen vetävät."
+Leikkasip' on pään maolta,
+katkoi kaulan käärmeheltä.
+Sanovi sanalla tuolla,
+lausui tuolla lausehella:
+"Elköhön sinä ikänä,
+tämän päivyen perästä
+kyyt juoko olosiamme,
+maot mallasjuomiamme!"
+Siitä vanha Väinämöinen,
+tietäjä iän-ikuinen,
+kourin koitteli ovia,
+salpoja sanan väellä:
+ei ovet käsin avau,
+salvat ei sanoista huoli.
+Silloin vanha Väinämöinen
+itse tuon sanoiksi virkki:
+"Akka mies asehitoinna,
+konna kirves-kuokatoinna."
+Kohta lähtevi kotia,
+alla päin, pahoilla mielin,
+kun ei vielä kuuta saanut
+eikä päiveä tavannut.
+Sanoi lieto Lemminkäinen:
+"Ohoh vanha Väinämöinen!
+Miks'et ottanut minua
+kanssasi karehtijaksi?
+Oisi lukot luikahtanna,
+takasalvat taittununna,
+pääsnyt kuu kumottamahan,
+nousnut päivä paistamahan."
+Vaka vanha Väinämöinen
+itse tuon sanoiksi virkki:
+"Ei salvat sanoilla taitu,
+lukot loihulla murene
+eikä kourin koskemalla,
+käsivarsin vääntämällä."
+Meni sepponsa pajahan.
+Sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Ohoh seppo Ilmarinen!
+Taos kuokka kolmihaara,
+tao tuuria tusina,
+avaimia aika kimppu,
+jolla kuun kivestä päästän,
+päivän päästän kalliosta!"
+Se on seppo Ilmarinen,
+takoja iän-ikuinen,
+takoi miehen tarpehia;
+takoi tuuria tusinan,
+avaimia aika kimpun,
+kelpo kimpun keihä'itä,
+eikä suurta eikä pientä,
+takoi kerran keskoisia.
+Louhi, Pohjolan emäntä,
+Pohjan akka harvahammas,
+siitti siivet sulkinensa,
+levahutti lentämähän.
+Lenteli liki kotia,
+tuosta loihe loitommaksi,
+poikki Pohjolan merestä
+sepon Ilmarin pajalle.
+Aukoi seppo ikkunansa,
+katsoi, kuin tulisi tuuli:
+ei ollut tulento tuulen,
+oli harmoa havukka.
+Se on seppo Ilmarinen
+sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Mit' olet, otus, hakeva,
+istut alla ikkunani?"
+Lintu kielelle paneikse,
+havukkainen haastelevi:
+"Ohoh seppo Ilmarinen,
+takoja alinomainen,
+kuin olet kovin osaava,
+varsin taitava takoja!"
+Sanoi seppo Ilmarinen,
+itse lausui, noin nimesi:
+"Ei tuo kumma ollekana,
+jos olen takoja tarkka,
+kun olen taivoa takonut,
+ilman kantta kalkutellut."
+Lintu kielelle paneikse,
+havukkainen haastelevi:
+"Mitä, seppo, siitä laait,
+kuta, rautio, rakennat?"
+Se on seppo Ilmarinen
+sanan vastaten sanovi:
+"Taon kaularenkahaista
+tuolle Pohjolan akalle,
+jolla kiinni kytketähän
+vaaran vankan liepehesen."
+Louhi, Pohjolan emäntä,
+Pohjan akka harvahammas,
+jo tunsi tuhon tulevan,
+hätäpäivän päälle saavan.
+Heti loihe lentämähän,
+pääsi poies Pohjolahan.
+Laski kuun kivestä irti,
+päästi päivän kalliosta.
+Itse muuksi muutaltihe,
+kyhäisihe kyyhkyseksi;
+lenteä lekuttelevi
+sepon Ilmarin pajahan.
+Lenti lintuna ovelle,
+kyyhkysenä kynnykselle.
+Se on seppo Ilmarinen
+sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Mitä, lintu, tänne lennit,
+tulit, kyyhky, kynnykselle?"
+Vastasi otus ovelta,
+virkkoi kyyhky kynnykseltä:
+"Tuota lienen kynnyksellä
+sanomata saattamassa:
+jopa kuu kivestä nousi,
+päivä pääsi kalliosta."
+Se on seppo Ilmarinen
+kävi itse katsomahan.
+Astuvi pajan ovelle,
+katsoi tarkan taivahalle:
+katsoi kuun kumottavaksi,
+näki päivän paistavaksi.
+Meni luoksi Väinämöisen,
+sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Ohoh vanha Väinämöinen,
+laulaja iän-ikuinen!
+Käypä kuuta katsomahan,
+päiveä tähyämähän!
+Jo ovat tarkoin taivahalla,
+sijoillansa muinaisilla."
+Vaka vanha Väinämöinen
+itse pistihe pihalle,
+varsin päätänsä kohotti,
+katsahtavi taivahalle:
+kuu oli nousnut, päivä pääsnyt,
+taivon aurinko tavannut.
+Silloin vanha Väinämöinen
+sai itse sanelemahan.
+Sanovi sanalla tuolla,
+lausui tuolla lausehella:
+"Terve, kuu, kumottamasta,
+kaunis, kasvot näyttämästä,
+päivä kulta, koittamasta,
+aurinko, ylenemästä!
+"Kuu kulta, kivestä pääsit,
+päivä kaunis, kalliosta,
+nousit kullaisna käkenä,
+hope'isna kyyhkyläisnä
+elollesi entiselle,
+matkoillesi muinaisille.
+"Nouse aina aamusilla
+tämän päivänki perästä!
+Teepä meille terveyttä,
+siirrä saama saatavihin,
+pyytö päähän peukalomme,
+onni onkemme nenähän!
+"Käy nyt tiesi tervehenä,
+matkasi imantehena,
+päätä kaari kaunihisti,
+pääse illalla ilohon!"
- Viideskymmenes runo
+ Viideskymmenes runo
- Marjatta, korea kuopus,
- se kauan kotona kasvoi,
- korkean ison kotona,
- emon tuttavan tuvilla.
- Piti viiet vitjat poikki,
- kuuet renkahat kulutti
- isonsa ava'imilla,
- helmassa helottavilla.
- Puolen kynnystä kulutti
- helevillä helmoillansa,
- puolen hirttä päänsä päältä
- sile'illä silkillänsä,
- puolet pihtipuolisia
- hienoilla hiansa suilla,
- siltalaahkon lattiata
- kautokengän-kannoillansa.
- Marjatta, korea kuopus,
- tuo on piika pikkarainen,
- piti viikoista pyhyyttä,
- ajan kaiken kainoutta.
- Syöpi kaunista kaloa,
- petäjätä pehmeätä,
- ei syönyt kananmunia,
- kukerikun riehkatuita,
- eikä lampahan lihoa,
- ku oli ollut oinahilla.
- Emo käski lypsämähän:
- eipä mennyt lypsämähän.
- Itse tuon sanoiksi virkki:
- "Ei neiti minun näköinen
- koske sen lehmän nisähän,
- jok' on häilynyt härillä,
- kun ei hiehoista herune,
- vasikkaisista valune."
- Iso käski orin rekehen:
- ei istu orin rekehen.
- Veikko vei emähevosen:
- neiti tuon sanoiksi virkki:
- "En istu hevon rekehen,
- joka lie orilla ollut,
- kun ei varsaset vetäne,
- kuletelle kuutiaiset."
- Marjatta, korea kuopus,
- aina piikoina elävä,
- neitosena niekottava,
- kassapäänä kainustava,
- päätyi karjanpaimeneksi,
- läksi lammasten keralle.
- Lampahat meni mäkeä,
- vuonat vuoren kukkulata;
- neiti asteli ahoa,
- lepikköä leyhytteli
- käen kullan kukkuessa,
- hope'isen hoilatessa.
- Marjatta, korea kuopus,
- katselevi, kuuntelevi.
- Istui marjamättähälle,
- vaipui vaaran rintehelle.
- Tuossa tuon sanoiksi virkki,
- itse lausui, noin nimesi:
- "Kuku, kultainen käkönen,
- hope'inen, hoilattele,
- tinarinta, riukuttele,
- Saksan mansikka, sanele,
- käynkö viikon villapäänä,
- kauan karjanpaimenena
- näillä aavoilla ahoilla,
- leve'illä lehtomailla!
- Kesosenko, kaksosenko,
- viitosenko, kuutosenko,
- vainko kymmenen keseä
- tahi ei täytehen tätänä?"
- Marjatta, korea kuopus,
- viikon viipyi paimenessa.
- Paha on olla paimenessa,
- tyttölapsen liiatenki:
- mato heinässä matavi,
- sisiliskot siuottavi.
- Ei mato maellutkana,
- sisilisko siuotellut.
- Kirkui marjanen mäeltä,
- puolukkainen kankahalta:
- "Tule, neiti, noppimahan,
- punaposki, poimimahan,
- tinarinta, riipimähän,
- vyö vaski, valitsemahan,
- ennenkuin etana syöpi,
- mato musta muikkoavi!
- Sata on saanut katsomahan,
- tuhat ilman istumahan,
- sata neittä, tuhat naista,
- lapsia epälukuisin,
- ei ken koskisi minuhun,
- poimisi minun poloisen."
- Marjatta, korea kuopus,
- meni matkoa vähäisen,
- meni marjan katsantahan,
- punapuolan poimintahan
- hyppysillähän hyvillä,
- kätösillä kaunihilla.
- Keksi marjasen mäeltä,
- punapuolan kankahalta:
- on marja näkemiänsä,
- puola ilmoin luomiansa,
- ylähähkö maasta syöä,
- alahahko puuhun nousta!
- Tempoi kartun kankahalta,
- jolla marjan maahan sorti.
- Niinpä marja maasta nousi
- kaunoisille kautoloille,
- kaunoisilta kautoloilta
- puhtahille polviloille,
- puhtahilta polviloilta
- heleville helmasille.
- Nousi siitä vyörivoille,
- vyörivoilta rinnoillensa,
- rinnoiltansa leuoillensa,
- leuoiltansa huulillensa;
- siitä suuhun suikahutti,
- keikahutti kielellensä,
- kieleltä keruksisihin,
- siitä vatsahan valahti.
- Marjatta, korea kuopus,
- tuosta tyytyi, tuosta täytyi,
- tuosta paksuksi panihe,
- lihavaksi liittelihe.
- Alkoi pauloitta asua,
- ilman vyöttä völlehtiä,
- käyä saunassa saloa,
- pime'issä pistelläitä.
- Emo aina arvelevi,
- äitinsä ajattelevi:
- "Mi on meiän Marjatalla,
- ku meiän kotikanalla,
- kun se pauloitta asuvi,
- aina vyöttä völlehtivi,
- käypi saunassa saloa,
- pime'issä pisteleikse?"
- Lapsi saattavi sanoa,
- lapsi pieni lausuella:
- "Se on meiän Marjatalla,
- sepä Kurjetta rukalla,
- kun oli paljon paimenessa,
- kauan karjassa käveli."
- Kantoi kohtua kovoa,
- vatsantäyttä vaikeata
- kuuta seitsemän, kaheksan,
- ynnähän yheksän kuuta,
- vaimon vanha'an lukuhun
- kuuta puolen kymmenettä.
- Niin kuulla kymmenennellä
- impi tuskalle tulevi:
- kohtu kääntyvi kovaksi,
- painuvi pakolliseksi.
- Kysyi kylpyä emolta:
- "Oi, emoni, armahani!
- Laita suojoa sijoa,
- lämpymyttä huonehutta
- piian pieniksi pyhiksi,
- vaimon vaivahuoneheksi!"
- Emo saattavi sanoa,
- oma vanhin vastaella:
- "Voi sinua, hiien huora!
- Kenen oot makaelema?
- Ootko miehen naimattoman
- eli nainehen urohon?"
- Marjatta, korea kuopus,
- tuop' on tuohon vastoavi:
- "En ole miehen naimattoman
- enkä nainehen urohon.
- Menin marjahan mäelle,
- punapuolan poimentahan,
- otin marjan mielelläni,
- toisen kerran kielelläni.
- Se kävi kerustimille,
- siitä vatsahan valahti:
- tuosta tyy'yin, tuosta täy'yin,
- tuosta sain kohulliseksi."
- Kysyi kylpyä isolta:
- "Oi isoni, armahani!
- Anna suojoa sijoa,
- lämpymyttä huonehutta,
- jossa huono hoivan saisi,
- piika piinansa pitäisi!"
- Iso saattavi sanoa,
- taatto taisi vastaella:
- "Mene, portto, poikemmaksi,
- tulen lautta, tuonnemmaksi,
- kontion kivikoloihin,
- karhun louhikammioihin,
- sinne, portto, poikimahan,
- tulen lautta, lapsimahan!"
- Marjatta, korea kuopus,
- tuop' on taiten vastaeli:
- "En mä portto ollekana,
- tulen lautta lienekänä.
- Olen miehen suuren saava,
- jalon synnyn synnyttävä,
- joll' on valta vallallenki,
- väki Väinämöisellenki."
- Jo on piika pintehissä,
- minne mennä, kunne käyä,
- kusta kylpyä kysellä.
- Sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Piltti, pienin piikojani,
- paras palkkalaisiani!
- Käypä kylpyä kylästä,
- saunoa Saraojalta,
- jossa huono hoivan saisi,
- piika piinansa pitäisi!
- Käy pian, välehen jou'u,
- välehemmin tarvitahan!"
- Piltti, piika pikkarainen,
- sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Keltä mä kysyn kylyä,
- keltä aihelen apua?"
- Sanoi meiän Marjattainen,
- itse virkki, noin nimesi:
- "Kysy Ruotuksen kylyä,
- saunoa Sarajan-suista!"
- Piltti, piika pikkarainen,
- tuo oli nöyrä neuvottava,
- kärkäs ilman käskemättä,
- kehumattaki kepeä,
- utuna ulos menevi,
- savuna pihalle saapi.
- Kourin helmansa kokosi,
- käsin kääri vaattehensa,
- sekä juoksi jotta joutui
- kohin Ruotuksen kotia.
- Mäet mätkyi mennessänsä,
- vaarat notkui noustessansa,
- kävyt hyppi kankahalla,
- someret hajosi suolla.
- Tuli Ruotuksen tupahan,
- sai sisälle salvoksehen.
- Ruma Ruotus paitulainen
- syöpi, juopi suurten lailla
- päässä pöyän paioillansa,
- aivan aivinaisillansa.
- Lausui Ruotus ruoaltansa,
- tiuskui tiskinsä nojalta:
- "Mitä sie sanot, katala?
- Kuta, kurja, juoksentelet?"
- Piltti, piika pikkarainen,
- sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Läksin kylpyä kylästä,
- saunoa Saraojalta,
- jossa huono hoivan saisi:
- avun ange tarvitseisi."
- Ruma Ruotuksen emäntä
- käet puuskassa käveli,
- liehoi sillan liitoksella,
- laahoi keskilattialla.
- Itse ennätti kysyä,
- sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Kellen kylpyä kyselet,
- kellen aihelet apua?"
- Sanoi Piltti, pieni piika:
- "Kysyn meiän Marjatalle."
- Ruma Ruotuksen emäntä
- itse tuon sanoiksi virkki:
- "Ei kylyt kylähän joua,
- ei saunat Sarajan suulta.
- On kyly kytömäellä,
- hepohuone hongikossa
- tuliporton poiat saa'a,
- lautan lapsensa latoa:
- kun hevonen hengännevi,
- niinp' on siinä kylpeötte!"
- Piltti, piika pikkarainen,
- pian pistihe takaisin,
- sekä juoksi jotta joutui.
- Sanoi tultua ta'atse:
- "Ei ole kylpyä kylässä,
- saunoa Saraojalla.
- Ruma Ruotuksen emäntä
- sanan virkkoi, noin nimesi:
- 'Ei kylyt kylähän joua,
- ei saunat Sarajan suulta.
- On kyly kytömäellä,
- hepohuone hongikossa
- tuliporton poiat saa'a,
- lautan lapsensa latoa:
- kun hevonen hengännevi,
- niin on siinä kylpeköhön!'
- Niinp' on, niin sanoi mokomin,
- niinpä vainen vastaeli."
- Marjatta, matala neiti,
- tuosta täytyi itkemähän.
- Itse tuon sanoiksi virkki:
- "Lähteä minun tulevi
- niinkuin muinenki kasakan
- eli orjan palkollisen
- - lähteä kytömäelle,
- käyä hongikkokeolle!"
- Käsin kääri vaattehensa,
- kourin helmansa kokosi;
- otti vastan varjoksensa,
- lehen lempi suojaksensa.
- Astua taputtelevi
- vatsanvaivoissa kovissa
- huonehesen hongikkohon,
- tallihin Tapiomäelle.
- Sanovi sanalla tuolla,
- lausui tuolla lausehella:
- "Tule, Luoja, turvakseni,
- avukseni, armollinen,
- näissä töissä työlähissä,
- ajoissa ani kovissa!
- Päästä piika pintehestä,
- vaimo vatsanvääntehestä,
- ettei vaivoihin vajoisi,
- tuskihinsa tummeneisi!"
- Niin perille päästyänsä
- itse tuon sanoiksi virkki:
- "Henkeäs, hyvä hevonen,
- huokoas, vetäjä varsa,
- kylylöyly löyhäytä,
- sauna lämpöinen lähetä,
- jotta, huono, hoivan saisin!
- Avun, ange, tarvitseisin."
- Henkäsi hyvä hevonen,
- huokasi vetäjä varsa
- vatsan kautta vaivaloisen:
- min hevonen hengähtävi,
- on kuin löyly lyötäessä,
- viskattaessa vetonen.
- Marjatta, matala neiti,
- pyhä piika pikkarainen,
- kylpi kylyn kyllältänsä,
- vatsan löylyn vallaltansa.
- Teki tuonne pienen poian,
- latoi lapsensa vakaisen
- heinille hevosen luoksi,
- sorajouhen soimen päähän.
- Pesi pienen poikuensa,
- kääri kääreliinahansa;
- otti pojan polvillensa,
- laittoi lapsen helmahansa.
- Piiletteli poiuttansa,
- kasvatteli kaunoistansa,
- kullaista omenuttansa,
- hope'ista sauvoansa.
- Sylissänsä syöttelevi,
- käsissänsä kääntelevi.
- Laski pojan polvillensa,
- lapsen lantehuisillensa,
- alkoi päätänsä sukia,
- hapsiansa harjaella.
- Katoi poika polviltansa,
- lapsi lannepuoliltansa.
- Marjatta, matala neiti,
- tuosta tuskille tulevi.
- Rapasihe etsimähän.
- Etsi pientä poiuttansa,
- kullaista omenuttansa,
- hope'ista sauvoansa
- alta jauhavan kivosen,
- alta juoksevan jalaksen,
- alta seulan seulottavan,
- alta korvon kannettavan,
- puiten puut, jaellen ruohot,
- hajotellen hienot heinät.
- Viikon etsi poiuttansa,
- poiuttansa, pienuttansa.
- Etsi mäiltä, männiköiltä,
- kannoilta, kanervikoilta,
- katsoen joka kanervan,
- joka varvikon vatoen,
- kaivellen katajajuuret,
- ojennellen puien oksat.
- Astua ajattelevi,
- käyä kääperöittelevi:
- Tähti vastahan tulevi.
- Tähelle kumarteleikse:
- "Oi Tähti, Jumalan luoma!
- Etkö tieä poiuttani,
- miss' on pieni poikueni,
- kultainen omenueni?"
- Tähti taisi vastaella:
- "Tietäisinkö, en sanoisi.
- Hänpä on minunki luonut
- näille päiville pahoille,
- kylmillä kimaltamahan,
- pime'illä pilkkimähän."
- Astua ajattelevi,
- käyä kääperöittelevi:
- Kuuhut vastahan tulevi.
- Niin Kuulle kumarteleikse:
- "Oi Kuuhut, Jumalan luoma!
- Etkö tieä poiuttani,
- miss' on pieni poikueni,
- kultainen omenueni?"
- Kuuhut taisi vastaella:
- "Tietäisinkö, en sanoisi.
- Hänpä on minunki luonut
- näille päiville pahoille,
- yksin öillä valvomahan,
- päivällä makoamahan."
- Astua ajattelevi,
- käyä kääperöittelevi:
- päätyi Päivyt vastahansa.
- Päivälle kumarteleikse:
- "Oi Päivyt, Jumalan luoma!
- Etkö tieä poiuttani,
- miss' on pieni poikueni,
- kultainen omenueni?"
- Päivyt taiten vastaeli:
- "Kyllä tieän poikuesi!
- Hänpä on minunki luonut
- näille päiville hyville,
- kullassa kulisemahan,
- hopeassa helkkimähän.
- "Jopa tieän poikuesi!
- Voi, poloinen, poiuttasi!
- Tuoll' on pieni poikuesi,
- kultainen omenuesi,
- onp' on suossa suonivyöstä,
- kankahassa kainalosta."
- Marjatta, matala neiti,
- etsi suolta poikoansa.
- Poika suolta löyettihin,
- tuolta tuotihin kotia.
- Siitä meiän Marjatalle
- kasvoi poika kaunokainen.
- Ei tieä nimeä tuolle,
- millä mainita nimellä.
- Emo kutsui kukkaseksi,
- vieras vennon joutioksi.
- Etsittihin ristijätä,
- katsottihin kastajata.
- Tuli ukko ristimähän,
- Virokannas kastamahan.
- Ukko tuon sanoiksi virkki,
- itse lausui, noin nimesi:
- "En mä risti riivattua,
- katalata kastakana,
- kun ei ensin tutkittane,
- tutkittane, tuomittane."
- Kenpä tuohon tutkijaksi,
- tutkijaksi, tuomariksi?
- Vaka vanha Väinämöinen,
- tietäjä iän-ikuinen,
- sepä tuohon tutkijaksi,
- tutkijaksi, tuomariksi!
- Vaka vanha Väinämöinen
- tuop' on tuossa tuomitsevi:
- "Kun lie poika suolta saatu,
- maalta marjasta si'ennyt,
- poika maahan pantakohon,
- marjamättähän sivulle,
- tahi suolle vietäköhön,
- puulla päähän lyötäköhön!"
- Puhui poika puolikuinen,
- kaksiviikkoinen kajahui:
- "Ohoh sinua, ukko utra,
- ukko utra, unteloinen,
- kun olet tuhmin tuominnunna,
- väärin laskenna lakia!
- Eipä syistä suuremmista,
- töistä tuhmemmistakana
- itseäsi suolle viety
- eikä puulla päähän lyöty,
- kun sa miesnä nuorempana
- lainasit emosi lapsen
- oman pääsi päästimeksi,
- itsesi lunastimeksi.
- "Ei sinua silloinkana,
- eip' on vielä suolle viety,
- kun sa miesnä nuorempana
- menettelit neiet nuoret
- alle aaltojen syvien,
- päälle mustien mutien."
- Ukko risti ripsahutti,
- kasti lapsen kapsahutti
- Karjalan kuninkahaksi,
- kaiken vallan vartijaksi.
- Siitä suuttui Väinämöinen,
- jopa suuttui ja häpesi.
- Itse läksi astumahan
- rannalle merelliselle.
- Tuossa loihe laulamahan,
- lauloi kerran viimeisensä:
- lauloi vaskisen venehen,
- kuparisen umpipurren.
- Itse istuvi perähän,
- läksi selvälle selälle.
- Virkki vielä mennessänsä,
- lausui lähtiellessänsä:
- "Annapas ajan kulua,
- päivän mennä, toisen tulla,
- taas minua tarvitahan,
- katsotahan, kaivatahan
- uuen sammon saattajaksi,
- uuen soiton suorijaksi,
- uuen kuun kulettajaksi,
- uuen päivän päästäjäksi,
- kun ei kuuta, aurinkoa
- eikä ilmaista iloa."
- Siitä vanha Väinämöinen
- laskea karehtelevi
- venehellä vaskisella,
- kuutilla kuparisella
- yläisihin maaemihin,
- alaisihin taivosihin.
- Sinne puuttui pursinensa,
- venehinensä väsähtyi.
- Jätti kantelon jälille,
- soiton Suomelle sorean,
- kansalle ilon ikuisen,
- laulut suuret lapsillensa.
+Marjatta, korea kuopus,
+se kauan kotona kasvoi,
+korkean ison kotona,
+emon tuttavan tuvilla.
+Piti viiet vitjat poikki,
+kuuet renkahat kulutti
+isonsa ava'imilla,
+helmassa helottavilla.
+Puolen kynnystä kulutti
+helevillä helmoillansa,
+puolen hirttä päänsä päältä
+sile'illä silkillänsä,
+puolet pihtipuolisia
+hienoilla hiansa suilla,
+siltalaahkon lattiata
+kautokengän-kannoillansa.
+Marjatta, korea kuopus,
+tuo on piika pikkarainen,
+piti viikoista pyhyyttä,
+ajan kaiken kainoutta.
+Syöpi kaunista kaloa,
+petäjätä pehmeätä,
+ei syönyt kananmunia,
+kukerikun riehkatuita,
+eikä lampahan lihoa,
+ku oli ollut oinahilla.
+Emo käski lypsämähän:
+eipä mennyt lypsämähän.
+Itse tuon sanoiksi virkki:
+"Ei neiti minun näköinen
+koske sen lehmän nisähän,
+jok' on häilynyt härillä,
+kun ei hiehoista herune,
+vasikkaisista valune."
+Iso käski orin rekehen:
+ei istu orin rekehen.
+Veikko vei emähevosen:
+neiti tuon sanoiksi virkki:
+"En istu hevon rekehen,
+joka lie orilla ollut,
+kun ei varsaset vetäne,
+kuletelle kuutiaiset."
+Marjatta, korea kuopus,
+aina piikoina elävä,
+neitosena niekottava,
+kassapäänä kainustava,
+päätyi karjanpaimeneksi,
+läksi lammasten keralle.
+Lampahat meni mäkeä,
+vuonat vuoren kukkulata;
+neiti asteli ahoa,
+lepikköä leyhytteli
+käen kullan kukkuessa,
+hope'isen hoilatessa.
+Marjatta, korea kuopus,
+katselevi, kuuntelevi.
+Istui marjamättähälle,
+vaipui vaaran rintehelle.
+Tuossa tuon sanoiksi virkki,
+itse lausui, noin nimesi:
+"Kuku, kultainen käkönen,
+hope'inen, hoilattele,
+tinarinta, riukuttele,
+Saksan mansikka, sanele,
+käynkö viikon villapäänä,
+kauan karjanpaimenena
+näillä aavoilla ahoilla,
+leve'illä lehtomailla!
+Kesosenko, kaksosenko,
+viitosenko, kuutosenko,
+vainko kymmenen keseä
+tahi ei täytehen tätänä?"
+Marjatta, korea kuopus,
+viikon viipyi paimenessa.
+Paha on olla paimenessa,
+tyttölapsen liiatenki:
+mato heinässä matavi,
+sisiliskot siuottavi.
+Ei mato maellutkana,
+sisilisko siuotellut.
+Kirkui marjanen mäeltä,
+puolukkainen kankahalta:
+"Tule, neiti, noppimahan,
+punaposki, poimimahan,
+tinarinta, riipimähän,
+vyö vaski, valitsemahan,
+ennenkuin etana syöpi,
+mato musta muikkoavi!
+Sata on saanut katsomahan,
+tuhat ilman istumahan,
+sata neittä, tuhat naista,
+lapsia epälukuisin,
+ei ken koskisi minuhun,
+poimisi minun poloisen."
+Marjatta, korea kuopus,
+meni matkoa vähäisen,
+meni marjan katsantahan,
+punapuolan poimintahan
+hyppysillähän hyvillä,
+kätösillä kaunihilla.
+Keksi marjasen mäeltä,
+punapuolan kankahalta:
+on marja näkemiänsä,
+puola ilmoin luomiansa,
+ylähähkö maasta syöä,
+alahahko puuhun nousta!
+Tempoi kartun kankahalta,
+jolla marjan maahan sorti.
+Niinpä marja maasta nousi
+kaunoisille kautoloille,
+kaunoisilta kautoloilta
+puhtahille polviloille,
+puhtahilta polviloilta
+heleville helmasille.
+Nousi siitä vyörivoille,
+vyörivoilta rinnoillensa,
+rinnoiltansa leuoillensa,
+leuoiltansa huulillensa;
+siitä suuhun suikahutti,
+keikahutti kielellensä,
+kieleltä keruksisihin,
+siitä vatsahan valahti.
+Marjatta, korea kuopus,
+tuosta tyytyi, tuosta täytyi,
+tuosta paksuksi panihe,
+lihavaksi liittelihe.
+Alkoi pauloitta asua,
+ilman vyöttä völlehtiä,
+käyä saunassa saloa,
+pime'issä pistelläitä.
+Emo aina arvelevi,
+äitinsä ajattelevi:
+"Mi on meiän Marjatalla,
+ku meiän kotikanalla,
+kun se pauloitta asuvi,
+aina vyöttä völlehtivi,
+käypi saunassa saloa,
+pime'issä pisteleikse?"
+Lapsi saattavi sanoa,
+lapsi pieni lausuella:
+"Se on meiän Marjatalla,
+sepä Kurjetta rukalla,
+kun oli paljon paimenessa,
+kauan karjassa käveli."
+Kantoi kohtua kovoa,
+vatsantäyttä vaikeata
+kuuta seitsemän, kaheksan,
+ynnähän yheksän kuuta,
+vaimon vanha'an lukuhun
+kuuta puolen kymmenettä.
+Niin kuulla kymmenennellä
+impi tuskalle tulevi:
+kohtu kääntyvi kovaksi,
+painuvi pakolliseksi.
+Kysyi kylpyä emolta:
+"Oi, emoni, armahani!
+Laita suojoa sijoa,
+lämpymyttä huonehutta
+piian pieniksi pyhiksi,
+vaimon vaivahuoneheksi!"
+Emo saattavi sanoa,
+oma vanhin vastaella:
+"Voi sinua, hiien huora!
+Kenen oot makaelema?
+Ootko miehen naimattoman
+eli nainehen urohon?"
+Marjatta, korea kuopus,
+tuop' on tuohon vastoavi:
+"En ole miehen naimattoman
+enkä nainehen urohon.
+Menin marjahan mäelle,
+punapuolan poimentahan,
+otin marjan mielelläni,
+toisen kerran kielelläni.
+Se kävi kerustimille,
+siitä vatsahan valahti:
+tuosta tyy'yin, tuosta täy'yin,
+tuosta sain kohulliseksi."
+Kysyi kylpyä isolta:
+"Oi isoni, armahani!
+Anna suojoa sijoa,
+lämpymyttä huonehutta,
+jossa huono hoivan saisi,
+piika piinansa pitäisi!"
+Iso saattavi sanoa,
+taatto taisi vastaella:
+"Mene, portto, poikemmaksi,
+tulen lautta, tuonnemmaksi,
+kontion kivikoloihin,
+karhun louhikammioihin,
+sinne, portto, poikimahan,
+tulen lautta, lapsimahan!"
+Marjatta, korea kuopus,
+tuop' on taiten vastaeli:
+"En mä portto ollekana,
+tulen lautta lienekänä.
+Olen miehen suuren saava,
+jalon synnyn synnyttävä,
+joll' on valta vallallenki,
+väki Väinämöisellenki."
+Jo on piika pintehissä,
+minne mennä, kunne käyä,
+kusta kylpyä kysellä.
+Sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Piltti, pienin piikojani,
+paras palkkalaisiani!
+Käypä kylpyä kylästä,
+saunoa Saraojalta,
+jossa huono hoivan saisi,
+piika piinansa pitäisi!
+Käy pian, välehen jou'u,
+välehemmin tarvitahan!"
+Piltti, piika pikkarainen,
+sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Keltä mä kysyn kylyä,
+keltä aihelen apua?"
+Sanoi meiän Marjattainen,
+itse virkki, noin nimesi:
+"Kysy Ruotuksen kylyä,
+saunoa Sarajan-suista!"
+Piltti, piika pikkarainen,
+tuo oli nöyrä neuvottava,
+kärkäs ilman käskemättä,
+kehumattaki kepeä,
+utuna ulos menevi,
+savuna pihalle saapi.
+Kourin helmansa kokosi,
+käsin kääri vaattehensa,
+sekä juoksi jotta joutui
+kohin Ruotuksen kotia.
+Mäet mätkyi mennessänsä,
+vaarat notkui noustessansa,
+kävyt hyppi kankahalla,
+someret hajosi suolla.
+Tuli Ruotuksen tupahan,
+sai sisälle salvoksehen.
+Ruma Ruotus paitulainen
+syöpi, juopi suurten lailla
+päässä pöyän paioillansa,
+aivan aivinaisillansa.
+Lausui Ruotus ruoaltansa,
+tiuskui tiskinsä nojalta:
+"Mitä sie sanot, katala?
+Kuta, kurja, juoksentelet?"
+Piltti, piika pikkarainen,
+sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Läksin kylpyä kylästä,
+saunoa Saraojalta,
+jossa huono hoivan saisi:
+avun ange tarvitseisi."
+Ruma Ruotuksen emäntä
+käet puuskassa käveli,
+liehoi sillan liitoksella,
+laahoi keskilattialla.
+Itse ennätti kysyä,
+sanan virkkoi, noin nimesi:
+"Kellen kylpyä kyselet,
+kellen aihelet apua?"
+Sanoi Piltti, pieni piika:
+"Kysyn meiän Marjatalle."
+Ruma Ruotuksen emäntä
+itse tuon sanoiksi virkki:
+"Ei kylyt kylähän joua,
+ei saunat Sarajan suulta.
+On kyly kytömäellä,
+hepohuone hongikossa
+tuliporton poiat saa'a,
+lautan lapsensa latoa:
+kun hevonen hengännevi,
+niinp' on siinä kylpeötte!"
+Piltti, piika pikkarainen,
+pian pistihe takaisin,
+sekä juoksi jotta joutui.
+Sanoi tultua ta'atse:
+"Ei ole kylpyä kylässä,
+saunoa Saraojalla.
+Ruma Ruotuksen emäntä
+sanan virkkoi, noin nimesi:
+'Ei kylyt kylähän joua,
+ei saunat Sarajan suulta.
+On kyly kytömäellä,
+hepohuone hongikossa
+tuliporton poiat saa'a,
+lautan lapsensa latoa:
+kun hevonen hengännevi,
+niin on siinä kylpeköhön!'
+Niinp' on, niin sanoi mokomin,
+niinpä vainen vastaeli."
+Marjatta, matala neiti,
+tuosta täytyi itkemähän.
+Itse tuon sanoiksi virkki:
+"Lähteä minun tulevi
+niinkuin muinenki kasakan
+eli orjan palkollisen
+- lähteä kytömäelle,
+käyä hongikkokeolle!"
+Käsin kääri vaattehensa,
+kourin helmansa kokosi;
+otti vastan varjoksensa,
+lehen lempi suojaksensa.
+Astua taputtelevi
+vatsanvaivoissa kovissa
+huonehesen hongikkohon,
+tallihin Tapiomäelle.
+Sanovi sanalla tuolla,
+lausui tuolla lausehella:
+"Tule, Luoja, turvakseni,
+avukseni, armollinen,
+näissä töissä työlähissä,
+ajoissa ani kovissa!
+Päästä piika pintehestä,
+vaimo vatsanvääntehestä,
+ettei vaivoihin vajoisi,
+tuskihinsa tummeneisi!"
+Niin perille päästyänsä
+itse tuon sanoiksi virkki:
+"Henkeäs, hyvä hevonen,
+huokoas, vetäjä varsa,
+kylylöyly löyhäytä,
+sauna lämpöinen lähetä,
+jotta, huono, hoivan saisin!
+Avun, ange, tarvitseisin."
+Henkäsi hyvä hevonen,
+huokasi vetäjä varsa
+vatsan kautta vaivaloisen:
+min hevonen hengähtävi,
+on kuin löyly lyötäessä,
+viskattaessa vetonen.
+Marjatta, matala neiti,
+pyhä piika pikkarainen,
+kylpi kylyn kyllältänsä,
+vatsan löylyn vallaltansa.
+Teki tuonne pienen poian,
+latoi lapsensa vakaisen
+heinille hevosen luoksi,
+sorajouhen soimen päähän.
+Pesi pienen poikuensa,
+kääri kääreliinahansa;
+otti pojan polvillensa,
+laittoi lapsen helmahansa.
+Piiletteli poiuttansa,
+kasvatteli kaunoistansa,
+kullaista omenuttansa,
+hope'ista sauvoansa.
+Sylissänsä syöttelevi,
+käsissänsä kääntelevi.
+Laski pojan polvillensa,
+lapsen lantehuisillensa,
+alkoi päätänsä sukia,
+hapsiansa harjaella.
+Katoi poika polviltansa,
+lapsi lannepuoliltansa.
+Marjatta, matala neiti,
+tuosta tuskille tulevi.
+Rapasihe etsimähän.
+Etsi pientä poiuttansa,
+kullaista omenuttansa,
+hope'ista sauvoansa
+alta jauhavan kivosen,
+alta juoksevan jalaksen,
+alta seulan seulottavan,
+alta korvon kannettavan,
+puiten puut, jaellen ruohot,
+hajotellen hienot heinät.
+Viikon etsi poiuttansa,
+poiuttansa, pienuttansa.
+Etsi mäiltä, männiköiltä,
+kannoilta, kanervikoilta,
+katsoen joka kanervan,
+joka varvikon vatoen,
+kaivellen katajajuuret,
+ojennellen puien oksat.
+Astua ajattelevi,
+käyä kääperöittelevi:
+Tähti vastahan tulevi.
+Tähelle kumarteleikse:
+"Oi Tähti, Jumalan luoma!
+Etkö tieä poiuttani,
+miss' on pieni poikueni,
+kultainen omenueni?"
+Tähti taisi vastaella:
+"Tietäisinkö, en sanoisi.
+Hänpä on minunki luonut
+näille päiville pahoille,
+kylmillä kimaltamahan,
+pime'illä pilkkimähän."
+Astua ajattelevi,
+käyä kääperöittelevi:
+Kuuhut vastahan tulevi.
+Niin Kuulle kumarteleikse:
+"Oi Kuuhut, Jumalan luoma!
+Etkö tieä poiuttani,
+miss' on pieni poikueni,
+kultainen omenueni?"
+Kuuhut taisi vastaella:
+"Tietäisinkö, en sanoisi.
+Hänpä on minunki luonut
+näille päiville pahoille,
+yksin öillä valvomahan,
+päivällä makoamahan."
+Astua ajattelevi,
+käyä kääperöittelevi:
+päätyi Päivyt vastahansa.
+Päivälle kumarteleikse:
+"Oi Päivyt, Jumalan luoma!
+Etkö tieä poiuttani,
+miss' on pieni poikueni,
+kultainen omenueni?"
+Päivyt taiten vastaeli:
+"Kyllä tieän poikuesi!
+Hänpä on minunki luonut
+näille päiville hyville,
+kullassa kulisemahan,
+hopeassa helkkimähän.
+"Jopa tieän poikuesi!
+Voi, poloinen, poiuttasi!
+Tuoll' on pieni poikuesi,
+kultainen omenuesi,
+onp' on suossa suonivyöstä,
+kankahassa kainalosta."
+Marjatta, matala neiti,
+etsi suolta poikoansa.
+Poika suolta löyettihin,
+tuolta tuotihin kotia.
+Siitä meiän Marjatalle
+kasvoi poika kaunokainen.
+Ei tieä nimeä tuolle,
+millä mainita nimellä.
+Emo kutsui kukkaseksi,
+vieras vennon joutioksi.
+Etsittihin ristijätä,
+katsottihin kastajata.
+Tuli ukko ristimähän,
+Virokannas kastamahan.
+Ukko tuon sanoiksi virkki,
+itse lausui, noin nimesi:
+"En mä risti riivattua,
+katalata kastakana,
+kun ei ensin tutkittane,
+tutkittane, tuomittane."
+Kenpä tuohon tutkijaksi,
+tutkijaksi, tuomariksi?
+Vaka vanha Väinämöinen,
+tietäjä iän-ikuinen,
+sepä tuohon tutkijaksi,
+tutkijaksi, tuomariksi!
+Vaka vanha Väinämöinen
+tuop' on tuossa tuomitsevi:
+"Kun lie poika suolta saatu,
+maalta marjasta si'ennyt,
+poika maahan pantakohon,
+marjamättähän sivulle,
+tahi suolle vietäköhön,
+puulla päähän lyötäköhön!"
+Puhui poika puolikuinen,
+kaksiviikkoinen kajahui:
+"Ohoh sinua, ukko utra,
+ukko utra, unteloinen,
+kun olet tuhmin tuominnunna,
+väärin laskenna lakia!
+Eipä syistä suuremmista,
+töistä tuhmemmistakana
+itseäsi suolle viety
+eikä puulla päähän lyöty,
+kun sa miesnä nuorempana
+lainasit emosi lapsen
+oman pääsi päästimeksi,
+itsesi lunastimeksi.
+"Ei sinua silloinkana,
+eip' on vielä suolle viety,
+kun sa miesnä nuorempana
+menettelit neiet nuoret
+alle aaltojen syvien,
+päälle mustien mutien."
+Ukko risti ripsahutti,
+kasti lapsen kapsahutti
+Karjalan kuninkahaksi,
+kaiken vallan vartijaksi.
+Siitä suuttui Väinämöinen,
+jopa suuttui ja häpesi.
+Itse läksi astumahan
+rannalle merelliselle.
+Tuossa loihe laulamahan,
+lauloi kerran viimeisensä:
+lauloi vaskisen venehen,
+kuparisen umpipurren.
+Itse istuvi perähän,
+läksi selvälle selälle.
+Virkki vielä mennessänsä,
+lausui lähtiellessänsä:
+"Annapas ajan kulua,
+päivän mennä, toisen tulla,
+taas minua tarvitahan,
+katsotahan, kaivatahan
+uuen sammon saattajaksi,
+uuen soiton suorijaksi,
+uuen kuun kulettajaksi,
+uuen päivän päästäjäksi,
+kun ei kuuta, aurinkoa
+eikä ilmaista iloa."
+Siitä vanha Väinämöinen
+laskea karehtelevi
+venehellä vaskisella,
+kuutilla kuparisella
+yläisihin maaemihin,
+alaisihin taivosihin.
+Sinne puuttui pursinensa,
+venehinensä väsähtyi.
+Jätti kantelon jälille,
+soiton Suomelle sorean,
+kansalle ilon ikuisen,
+laulut suuret lapsillensa.
- * * *
+* * *
- Suuni jo sulkea pitäisi,
- kiinni kieleni sitoa,
- laata virren laulannasta,
- heretä heläjännästä.
- Hevonenki hengähtävi
- matkan pitkän mentyänsä,
- rautanenki raukeavi
- kesäheinän lyötyänsä,
- vetonenki vierähtävi
- joen polvet juostuansa,
- tulonenki tuikahtavi
- yön pitkän palettuansa;
- niin miks' ei runo väsyisi,
- virret vienot vierähtäisi
- illan pitkiltä iloilta,
- päivänlaskun laulannoilta?
- Noin kuulin saneltavaksi,
- toisin tutkaeltavaksi:
- "Eipä koski vuolaskana
- laske vettänsä loputen,
- eikä laulaja hyväinen
- laula tyynni taitoansa.
- Mieli on jäämähän parempi
- kuin on kesken katkemahan."
- Niin luonen, lopettanenki,
- herennenki, heittänenki.
- Kerin virteni kerälle,
- sykkyrälle syylättelen,
- panen aitan parven päähän,
- luisten lukkojen sisälle,
- jost' ei pääse päivinänsä,
- selviä sinä ikänä
- ilman luien lonsumatta,
- leukojen leveämättä,
- hammasten hajoamatta,
- kielen keikkelehtämättä.
- Mitäs tuosta, jos ma laulan,
- jos ma paljoki pajahan,
- jos laulan jokaisen lakson,
- joka kuusikon kujerran!
- Ei ole emo elossa,
- oma vanhin valvehella
- eikä kulta kuulemassa,
- oma armas oppimassa:
- on mua kuuset kuulemassa,
- hongan oksat oppimassa,
- koivun lehvät lempimässä,
- pihlajat pitelemässä.
- Piennä jäin minä emosta,
- matalana maammostani.
- Jäin kuin kiuruksi kivelle,
- rastahaksi rauniolle,
- kiuruna kivertämähän,
- rastahana raikkumahan,
- vaimon vierahan varahan,
- ehtohon emintimäisen.
- Se mun karkotti, katalan,
- ajoi lapsen armottoman
- tuulipuolelle tupoa,
- pohjaispuolelle kotia,
- vieä tuulen turvatointa,
- ahavaisen armotointa.
- Sainpa, kiuru, kiertämähän,
- lintu kurja, kulkemahan,
- vieno, maita vieremähän,
- vaivainen, vaeltamahan,
- joka tuulen tuntemahan,
- ärjynnän älyämähän,
- vilussa värisemähän,
- pakkasessa parkumahan.
- Moni nyt minulla onpi,
- usea olettelevi
- virkkaja vihaisen äänen,
- äänen tuiman tuikuttaja.
- Ken se kieltäni kirosi,
- kenpä ääntä ärjähteli;
- soimasi sorisevani,
- lausui liioin laulavani,
- pahasti pajattavani,
- väärin virttä vääntäväni.
- Elkätte, hyvät imeiset,
- tuota ouoksi otelko,
- jos ma, lapsi, liioin lauloin,
- pieni, pilpatin pahasti!
- En ole opissa ollut,
- käynyt mailla mahtimiesten,
- saanut ulkoa sanoja,
- loitompata lausehia.
- Muut kaikki oli opissa,
- mie en joutanut kotoa
- emon ainoan avusta,
- yksinäisen ympäriltä.
- Piti oppia kotona,
- oman aitan orren alla,
- oman äitin värttinöillä,
- veikon veistoslastusilla,
- senki piennä, pikkaraisna,
- paitaressuna pahaisna.
- Vaan kuitenki kaikitenki
- la'un hiihin laulajoille,
- la'un hiihin, latvan taitoin,
- oksat karsin, tien osoitin.
- Siitäpä nyt tie menevi,
- ura uusi urkenevi
- laajemmille laulajoille,
- runsahammille runoille,
- nuorisossa nousevassa,
- kansassa kasuavassa.
-\ No newline at end of file
+Suuni jo sulkea pitäisi,
+kiinni kieleni sitoa,
+laata virren laulannasta,
+heretä heläjännästä.
+Hevonenki hengähtävi
+matkan pitkän mentyänsä,
+rautanenki raukeavi
+kesäheinän lyötyänsä,
+vetonenki vierähtävi
+joen polvet juostuansa,
+tulonenki tuikahtavi
+yön pitkän palettuansa;
+niin miks' ei runo väsyisi,
+virret vienot vierähtäisi
+illan pitkiltä iloilta,
+päivänlaskun laulannoilta?
+Noin kuulin saneltavaksi,
+toisin tutkaeltavaksi:
+"Eipä koski vuolaskana
+laske vettänsä loputen,
+eikä laulaja hyväinen
+laula tyynni taitoansa.
+Mieli on jäämähän parempi
+kuin on kesken katkemahan."
+Niin luonen, lopettanenki,
+herennenki, heittänenki.
+Kerin virteni kerälle,
+sykkyrälle syylättelen,
+panen aitan parven päähän,
+luisten lukkojen sisälle,
+jost' ei pääse päivinänsä,
+selviä sinä ikänä
+ilman luien lonsumatta,
+leukojen leveämättä,
+hammasten hajoamatta,
+kielen keikkelehtämättä.
+Mitäs tuosta, jos ma laulan,
+jos ma paljoki pajahan,
+jos laulan jokaisen lakson,
+joka kuusikon kujerran!
+Ei ole emo elossa,
+oma vanhin valvehella
+eikä kulta kuulemassa,
+oma armas oppimassa:
+on mua kuuset kuulemassa,
+hongan oksat oppimassa,
+koivun lehvät lempimässä,
+pihlajat pitelemässä.
+Piennä jäin minä emosta,
+matalana maammostani.
+Jäin kuin kiuruksi kivelle,
+rastahaksi rauniolle,
+kiuruna kivertämähän,
+rastahana raikkumahan,
+vaimon vierahan varahan,
+ehtohon emintimäisen.
+Se mun karkotti, katalan,
+ajoi lapsen armottoman
+tuulipuolelle tupoa,
+pohjaispuolelle kotia,
+vieä tuulen turvatointa,
+ahavaisen armotointa.
+Sainpa, kiuru, kiertämähän,
+lintu kurja, kulkemahan,
+vieno, maita vieremähän,
+vaivainen, vaeltamahan,
+joka tuulen tuntemahan,
+ärjynnän älyämähän,
+vilussa värisemähän,
+pakkasessa parkumahan.
+Moni nyt minulla onpi,
+usea olettelevi
+virkkaja vihaisen äänen,
+äänen tuiman tuikuttaja.
+Ken se kieltäni kirosi,
+kenpä ääntä ärjähteli;
+soimasi sorisevani,
+lausui liioin laulavani,
+pahasti pajattavani,
+väärin virttä vääntäväni.
+Elkätte, hyvät imeiset,
+tuota ouoksi otelko,
+jos ma, lapsi, liioin lauloin,
+pieni, pilpatin pahasti!
+En ole opissa ollut,
+käynyt mailla mahtimiesten,
+saanut ulkoa sanoja,
+loitompata lausehia.
+Muut kaikki oli opissa,
+mie en joutanut kotoa
+emon ainoan avusta,
+yksinäisen ympäriltä.
+Piti oppia kotona,
+oman aitan orren alla,
+oman äitin värttinöillä,
+veikon veistoslastusilla,
+senki piennä, pikkaraisna,
+paitaressuna pahaisna.
+Vaan kuitenki kaikitenki
+la'un hiihin laulajoille,
+la'un hiihin, latvan taitoin,
+oksat karsin, tien osoitin.
+Siitäpä nyt tie menevi,
+ura uusi urkenevi
+laajemmille laulajoille,
+runsahammille runoille,
+nuorisossa nousevassa,
+kansassa kasuavassa.
